Minulla on ihana ystävä, joka soittaa aina silloin tällöin ja kertoo heti puhelun alkuun, että “ei mulla mitään asiaa ollut, halusin vain kuulla sun äänen.” Sydämessä läikähtää lämpimästi! Tuntuu hyvälle, että joku tarttuu luuriin ja ottaa ajan, vaikka lyhyenkin, sanoakseen nuo sanat ja viettää kanssani hetken, jossa ei ole mitään agendaa, kovia tavoitteita tai tiukkaa asiaa.
Olen kotoisin eteläisestä Lapista. Meillä oli tapana mennä ystäville kylään ilmoittamatta. Ovikelloakaan ei tarvinnut soittaa, kun saattoi vaan kävellä lukitsemattomasta ovesta sisään ja huutaa tervehdyksen. Jos isäntäväki ei ollut paikalla, niin tultiin toiste ja jos kyläilyhetki ei tuntunut juuri sillä hetkellä sopivalle, niin silloinkin oli luontevaa kääntyä ovelta takaisin. Tunsin aina suurta kiitollisuutta siitä, että joku ystäväni oli ajatellut minua ja siinä hetkessä halusi nähdä juuri minut ja otti ajan tulla luokseni.
Lapista etelämmäs muutettuani koin ison kulttuurishokin. Spontaani kyläily uusien opiskelukavereiden luona ei enää sopinutkaan vaan piti tarttua kalenteriin ja sopia kyläilypäivä parin viikon päähän. Se tuntui todella oudolle – Mitä jos juuri sinä päivänä en haluaisikaan tavata ketään vaan minusta tuntuisikin sille, että haluan käpertyä viltin alle ja lukea kirjaa yksin? Mistä voisin tietää, mille minusta kahden viikon kuluttua tuntuisi?
Minusta tuntuu, että en ole ainoa, joka kaipaa yhä enemmän aitoja kontakteja someyhteyksien rinnalle. Somessa on mielestäni todella paljon hyvää ja iloitsen usein siitä, että saan kuulla sellaisten ihmistenkin kuulumisia, joista muilla välineillä tuskin kuulisin. Silti vanha kunnon kasvotusten istuminen ja jutustelu ovat arvokasta ja harvinaista herkkua.
Teimme perheen kesken uudenvuodenlupauksen, että kyläilemme ja kutsumme ystäviämme luoksemme ainakin kerran kuukaudessa ja soitamme läheisillemme useammin ja vähennämme somea. Lisätäkseni aitoja kontakteja, olen ottanut tavaksi käydä kerran viikossa lenkillä ystäväni kanssa vaikka meillä on 200 km välimatka – lenkki tehdään puhelinyhteydessä. Voi että, miten hyvälle tämä kaikki tuntuu! Vaikka kyläilyn tai puhelinlenkin järjestäminen lapsiperheen kiireiseen arkeen voi tuntua työläälle, on se joka kerta ollut plusmerkkistä kaikille.
Me tarvitsemme luontaisesti toista ihmistä.
Me tarvitsemme läheisyyttä ja halauksia. Voidaksemme hyvin, me tarvitsemme tunteen siitä, että olemme merkityksellisiä ja rakastettuja. Ollaksemme terveitä ja onnellisia, tarvitsemme yhteenkuuluvuuden tunteita ja toisen ihmisen läheisyyttä ja tukea.
Ollaksesi onnellinen, ilahduta toista ja tee toinen ihminen onnelliseksi joka päivä tai ainakin kerran viikossa. Kerro ystävällesi, että ajattelet häntä. Kerro, että läheisesi on tärkeä sinulle. Kuuntele ja ole läsnä;
- soita puhelu,
- piipahda kylässä tai
- lähetä kortti
