Rakkauden ei kuulu olla jatkuvaa epävarmuuden vuoristorataa. Silloin on kyse enemmänkin aktivoituneista kiintymysmalleista ja mahdollisesti traumakemiasuhteesta. Intensiivisyys ja intiimiys eivät ole ollenkaan sama asia, vaikka ne helposti saatammekin sotkea.
Toki rakkaus nostaa joskus myös epävarmuuksia ja kipuiluja esiin kaikissa, mutta turvallisessa suhteessa näitä kipuja on tila kohdata. Valitettavasti harvalla meistä on siihen mallia! Miten olla haavoittuva suhteessa? Miten kommunikoida kun kokee olonsa uhatuksi? Miten viestiä tarpeistaan? Mitä täytyy kestää ja mitä ei?
On hurjaa, että pelko ja epävarmuus monella itse asiassa vahvistaa kiintymystä – silloinkin kun se olisi itselle haitallista. Varsin monessa ”draamasuhteessa” on jatkuvasti enemmän tai vähemmän läsnä pelko ja epävarmuus suhteen jatkuvuudesta. Saatamme koukuttua suhteessa kylmä-kuuma-kylmä-kuuma vaihteluun, varsinkin jos tämä on meille jo lapsuuden kodissa omaksuttu malli siitä, miten meihin on oltu suhteessa.
Vaikka voimme nähdä toisen potentiaalin tai suhteen potentiaalin, me emme valitettavasti ole aina suhteissa toisillemme hyväksi. Vaikka vetovoima olisi miten maaginen, se ei takaa suhteessa olon taitoja. Toimiva suhde kysyy myös mm. arvojen yhteensopivuutta ja riittävää emotionaalista kypsyyttä ja vakautta myös vaativien asioiden käsittelyyn.
Kannustan monesti kursseilla reflektoimaan itsensä kanssa sitä, että millainen suhde olisi sinulle hyväksi? Huomaatko, että en kysy pelkästään, millainen kumppani – vaan millainen SUHDE. Suhde on jotain, jota rakennetaan yhdessä. Suhdetta ei riitä ylläpitämään potentiaali tai fantasiat toisesta. Entä mitä se kysyy sinulta itseltäsi?
Sen “täydellisen” kumppanin etsimisen sijaan, ehkä voimme enemmän keskittyä siihen, että millaisia ominaisuuksia on suhteessa, jossa voi voida hyvin. Ei varmasti joka hetki, mutta valtaosan ajasta.
Aloitathan siitä, että kohtelet itse itseäsi arvokkaasti. Rakkauden kuuluisi myös tuntua valtaosan ajasta rakkaudelta, ei hermostoa riistävältä metsäpalolta.
Toimituksen vinkki: Ymmärrä itseäsi, tunteitasi ja valintojasi paremmin
Ymmärrä itseäsi -kortit auttavat tutustumaan itseesi: omiin elämänvaiheisiisi, sisäiseen maailmaasi ja siihen, miten kohtaat maailman. Kortit auttavat ymmärtämään, tukevat ja myös kysyvät tärkeitä kysymyksiä, jotta sinun on helpompi löytää oma äänesi – ja itsesi. Ymmärrä itseäsi -kortit sopivat niin aikuisille kuin nuorille.
Vajaa kymmenen vuotta sitten törmäsin ensimmäistä kertaa erityisherkkyyteen. Lukiessani aiheesta nyökyttelin niskani kipeäksi ja löysin monesta kohtaa itseni. Olin aika ajoin kokenut alemmuuden tunteita siitä, että väsyin helposti sosiaalisissa tilanteissa, en viihtynyt ihmismassojen keskellä, kuormituin herkästi ja koin tunteet ja ajatukset voimakkaina. Tuntui mukavalta saada tietää, että meitä herkkiksiä on muitakin. Opin myös entistä enemmän arvostamaan itsessäni erityisherkille tyypillisiä positiivisia piirteitä, kuten luovuutta, empaattisuutta ja intuitiivisuutta. Kolikolla oli kuitenkin myös kääntöpuoli.
Erityisherkkyydestä kirjoitetaan paljon kuormituksen ehkäisyn ja palautumisen näkökulmista. Molemmat aiheet ovat tärkeitä. Herkkänä sitä alkaa kuitenkin herkästi tarkastelemaan itseään ja elämäntilannettaan vähän liikaakin ja karsimaan siitä potentiaalisesti kuormittavia tekijöitä. Itsekin olen kirjoittanut aiheesta paljon. Viime aikoina olen kuitenkin havahtunut siihen, että elämää ei ole hyvä pumpuloida liikaa – siihen kuuluu olennaisena ja luonnollisena osana myös väsymys, stressi ja kuormitus.
Toki omaa kehoaan ja tunteitaan on tärkeä kuunnella, mutta itseään kohtaan ei kannata olla ylisuojeleva. Itse huomasin, että aloin ”erityisherkkyyspäissäni” välttelemään liikaakin esimerkiksi mahdollisesti kuormittavia tilanteita, stressasin niistä aivan turhaan jo etukäteen ja huomaamattani kavensin elämääni. Jos on pitkään kertonut itselleen tarinaa siitä, kuinka ei kestä kuormitusta ja stressiä, alkaa sitä helposti uskoa, ettei itsestään ole esimerkiksi vaativiin ja intensiivisiin työrutistuksiin tai ajoittaiseen kiihkeämpään elämänrytmiin. Väitän, että suurimmasta osasta meistä kuitenkin on.
Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole vähätellä kenenkään kokemuksia, vaan tarjota myös toisenlainen näkökulma erityisherkkyyteen. Nimittäin viime aikoina, kun olen jättänyt itseni kuormittumiselta varjelemisen hieman vähemmälle, olen löytänyt itsestäni paljon myös uusia voimavaroja ja nauttinut täyden elämän tunnusta. Herkät piirteeni eivät kuitenkaan ole kadonneet mihinkään ja tarvitsen elämääni edelleen myös tyhjää tilaa ja latautumisaikaa voidakseni hyvin. Enää en kuitenkaan elä elämääni erityisherkkänä, vaan omana ainutlaatuisena itsenäni ja juuri niin kuin haluan.
“Olen onnellinen”, totesi korkeushyppääjä Ella Junnila Pariisin olympiakisoissa, penkin alle menneen karsinnan jälkeen. Maine ja mammona jäi odotuttamaan itseään.
Kotikatsomossa moni pyöritteli päätään. Kuinka on mahdollista, että omassa suorituksessaan juuri epäonnistunut urheilija vakuuttaa onnellisuuttaan? Eikö hänen pitäisi hävetä ja olla tuskallisen tyytymätön tilanteeseen?
Junnilan kommentointi nosti mieleeni keskustelun olympiavoittaja Tapio Korjuksen kanssa, jonka sain käydä erään aiemman kirjani tiimoilta. Korjus totesi, että urheilijan ei pidä olla koskaan tyytyväinen. Hän lisäsi kuitenkin samaan lauseeseen, että “onnellinen voi olla koko ajan.”
Hetkinen, tämä vaatii toiston:
Tyytyväinen ei tarvitse olla, mutta onnellinen voi olla koko ajan.
Onnellisuus ei ole sama asia kuin tyytyväisyys
Törmään häkellyttävän usein onnellisuusharhaan. Käsitykseen, että onnellisuus olisi synonyymi tyytyväisyydelle tai este omien rajojen testaamiselle. Ikään kuin se olisi vastakohta sille perisuomalaiselle puurtamiselle, joka kiteytyy Marjo Matikaisen “havuja perkele” -huutoon tai edesmenneen Mika Myllylän ikoniseen Via dolorosa -kuvaan suolla.
Kaikkihan sen tietävät, ettei Rocky Balboankaan käsi nouse voittajan merkiksi kohti kattoa ilman, että ensin on käyty lähes kuoleman porteilla. Perinteinen draaman kaari on iskostettu syvälle käsitykseemme onnistumisesta, jossa se tapahtuu kärsimällä ja uhrautumalla.
Epäonnistumisen hetkellä on tärkeää laittaa kädet kasvojen eteen ja hävetä. Tuona hetkenä ilmaistu onnellisuus koetaan herkästi teennäisenä tai ylimielisenä.
Kuinka hän kehtaa?
Hänhän juuri mokasi.
Eikö hänen pitäisi kantaa vastuun tästä?
Epäonnistumisen hetkellä ihmisen käyttäytymiseen ladatut odotuksen kirkastavat sen turvallisuuden tarpeen, jota hamuamme ympäristöstämme. Kun asiat tapahtuvat odotustemme mukaisesti, koemme hallitsevamme omaa elämäämme ja ympäristön turvallisena.
Kun joku poikkeaa totutusta ja toteaa epäonnistuessaankin olevan onnellinen, sisäiset hälytyskellomme soi. Eihän tämä ole normaalia (eikä siten turvallista).
Onnellisuus on parhaimmillaan kilpailuetu
En äkkiseltään keksi jalompaa pyrkimystä, kuin olla onnellinen siinä, missä juuri sillä hetkellä on. Tiedostaa läsnäolevan hetken ainutlaatuinen virtaus. Tunnistaa mahdollisuus ilman, että ripustautuu siihen.
Vaikka tietty lähestymiskulma vetoaa perustellusti ihmislajin selviytymiseen nimenomaan kilpailemisen ansiosta, ei ole montaakaan tilannetta, jossa toisiin vertaaminen tai tulokseen ripustautuminen olisi yksittäisen ihmisen kannalta hyödyllisempää, kuin onnellisuuden maksimointi. Sen, että riippumatta muuttuvista ulkoisista tekijöistä, voin nauttia juuri siitä kohdasta, missä elämäni taipaleella satun olemaan.
Vapaus kurottaa siitä ymmärryksestä, että oma onnellisuus ei ripustaudu odotuksiin. Ei varsinkaan muiden minuun osoittamiin, mutta ei myöskään itse itselleni asettamiin.
Tyytymättömänä, voin yrittää uudelleen ja paremmin, mutta olla silti onnellinen. Testata rajojani rakkaudesta, ei pelosta käsin.
“Pääsin nauttimaan (olympialaisista) ilman ahdistusta, tuskaa tai kyyneliä”, Junnila totesi oman onnellisuutensa syyksi.
Kirjoittaja Jarno Paalasmaa on kasvatusvaikuttaja, rehtori ja kahden kouluikäisen lapsen isä ja yhden isäpuoli. Hän on työskennellyt opettajana yli kaksikymmentä vuotta ja on asiantuntijana Yle Areenassa julkaistussa Kasvatusviisautta kiireisille -podcast-sarjassa. Hänen uusin kirjansa Vapaus ja rajat. Kaverivanhemmuudesta kasvattajaksi (Viisas Elämä 2024) on herättänyt runsaasti keskustelua. Hänen aiempia teoksiaan ovat muun muassa Aktivoi oppilaasi (2014), Maailman parhaat kasvatusajatukset (2016), Steinerkoulun ABC (2019) ja Kasvatusviisautta kiireisille (2021).
Jarno Paalasmaa. Kuva: Julia Alakulju
Kaksi vuotta sitten aloitin kirjoittamaan käytäntöä ja filosofiaa yhdistävää kirjaa vanhemmuudesta. Mikä on sopiva yhdistelmä vapautta ja rajoja kasvatuksessa? Mitkä ovat varoitusmerkkejä kaverivanhemmuudesta?
Havahduin siihen, että viimeisen kahden-kolmenkymmenen vuoden aikana vanhempien keskuudessa on vaivihkaa yleistynyt haitallinen kasvatustyyli. Kyse on ilmiöstä, jossa vanhempi kysyy jatkuvasti lapsen mielipidettä ja pyrkii olemaan lapselleen mahdollisimman paljon mieliksi.
On yhä enemmän lapsia joiden on vaikea hyväksyä pettymyksiä ja on vaikea kunnioittaa opettajia ja muita aikuisia. Syynä on se, että kotona vallitsee konditionaalikasvatus: Haluaisitko tulla ruokapöytään? Haluaisitko pestä hampaat? Olisiko aika mennä nukkumaan? Kaikesta neuvotellaan, kysellään ja kaikkea perustellaan. Olisi hyvä jos kotonakin olisi joitakin sääntöjä, joiden noudattamista myös lempeän johdonmukaisesti edellytetään. Silloin kun näin ei ole, lapsista kasvaa helposti sosiaalisesti kömpelöitä ja itsekkäitä aikuisia.
Lapsen pitäisi tottua tekemään myös itselle vaikeita ja epämiellyttäviä asioita ja oppia virheistään. Se on ihmisenä kasvamisessa tärkeää. Pienen lapsen kuuluisi saada elää turvallista lapsuutta ilman mielipidettä jokaiseen asiaan. Toki lapsen kanssa tulee neuvotella hänen ikävaihettaan vastaavalla tavalla, ja on tärkeää, että lapsi tulee kuulluksi. Jos lapsi kuitenkin tottuu pienestä pitäen siihen, että arjen perusasioistakin neuvotellaan, päiväkodissa ja koulussa tulee hankaluuksia.
Tunnista, oletko lapsellesi kaveri vai kasvattaja. Viisi merkkiä kaverivanhemmuudesta:
1. Yhteinen ruokailuhetki ei toimi
Arjen rutiinit, kuten perheen yhteiset ruoka-ajat, toteutuvat toistuvasti lapsen ehdoilla eli silloin, kun lapselle itselleen parhaiten sopii tai häntä sattuu huvittamaan.
2. Lapsi ei juurikaan osallistu omien sotkujensa siivoamiseen
Jos jokin asia tuntuu lapsesta epämukavalta, lapsen annetaan liian usein jättää se tekemättä. Kyse voi olla vaikkapa leikkien korjaamisesta pois eli omien jälkiensä siivoamisesta. Kaverivanhempi silottelee pois epämukavat tilanteet, haasteet ja vastoinkäymiset, jotta lapsen arki olisi helpompaa.
3. Harrastusta vaihdetaan heti, kun lapsen innostus lopahtaa
Taustalla voi olla vanhemman tarve väistellä vastoinkäymisiä. Lapsi tarvitsee itsensä ylittämisen kokemuksia, jotka edellyttävät haasteiden ja epämukavien tilanteiden kohtaamista. Toki silloin kun useamman yrityksen jälkeen harrastus ei vieläkään tunnu mielekkäältä, tulee lasta luonnollisesti kuunnella.
4. Lapsi saa olla tuntitolkulla kännykällä
Lapsi saa tahtonsa ja vaatimuksensa toistuvasti läpi. Lapsen ajankäyttö digilaitteiden parissa luisuu käsistä, koska vanhempi taipuu lapsen tahdolle. Sama asia tapahtuu, kun kauppareissulla lapsi vaatii karkkipussia. Kaverivanhempi myöntyy, koska ikävän vanhemman tai kurinpitäjän roolin ottaminen tuntuu vaikealta. Kännyköiden ja sosiaalisen median vapaasta käytöstä seuraa riippuvuutta, univajetta ja henkilökohtaisten sosiaalisten kontaktien vähenemistä. Vanhemman tulisi esimerkiksi välttää kännyköiden ja muiden digilaitteiden jatkuvaa käyttöä lastenvahtina.
5. Lapsen mielipiteitä tiedustellaan jatkuvasti. Vanhempi puhuu kuin aikuiselle, konditionaalisssa.
Lasta saa ja tuleekin kuunnella, mutta päätösvalta kuuluu aikuiselle eikä mielipiteen kysyminen joka asiasta ole tarpeen. Pieni lapsi kokee turvaa, kun aikuinen ohjaa, neuvoo ja kertoo, miten toimitaan. Lapsella on oikeus elää lapsuuttaan ilman oman mielipiteen pakkoa.
Nämä esimerkit ovat suuntaa antavia kärjistyksiä ja sisältävät oletuksen, että tapahtuma toistuu perheen arjessa jatkuvasti. Kaikki lapset ovat yksilöitä ja moni asia vaikuttaa kasvatukseen, kuten vaikkapa se, että lapsi voi olla väsynyt tai sairas, erilaiset neuromoninaisuuden haasteet ja temperamentti. Silti tiettyjä ikävaiheeseen liittyviä yleistyksiä ja toimintaohjeita voidaan tehdä.
Vapaus ja rajat – Kaverivanhemmuudesta kasvattajaksi -kirjassa kuvaan esimerkiksi seitsemän perusasiaa joista vanhemman kannattaa pitää kiinni sekä kussakin ikävaiheessa painottuvat vanhemmuuden keskeiset ohjenuorat.
Monissa paikoissa sanotaan, että tunne pitää vain kokea, koska se haluaa tulla nähdyiksi. Mutta miten tunteita oikeastaan koetaan ja puretaan?
Yksi vaihtoehto (on monia tapoja kokea ja purkaa tunteita!) on tämä Rupert Spiran luoma upea harjoitus. Harjoituksen avulla pystyt ottamaan esille nousevan tunteen vastaan hyvin kevyessä tunnelmassa. Harjoitus on erittäin yksinkertainen ja helppo toteuttaa.
Täysin avoin tunteelle -harjoitus
Kun huomaat jonkin tunteen nousevan, pysähdy hetkeksi paikallesi. Hengitä syvään, sillä se rauhoittaa hermostoasi.
Sano itsellesi:
”Olen täysin avoin tälle tunteelle.”
ja anna tunteen nousta. Näin rohkaiset itseäsi kohtaamaan tunteen täysin. Voit tukea itseäsi kokemuksen läpi esimerkiksi näin:”Tältä siis tuntuu täydellinen pelon kokemus. Tällaista siis on kokea itsensä täysin lannistuneeksi.”
Koe tunne ikään kuin kiinnostavana ilmiönä ja tutki kokemustasi uteliaasti ja lempeästi. Läsnäolosi on tuki ja turva, jonka sisällä tunnekokemus saa tapahtua. Älä yritä muuttaa tai vapauttaa tunnetta, vaan anna sen yksinkertaisesti tulla esiin. Älä yritä tulkita, mistä tunne johtuu.
Keskity ainoastaan yhteen asiaan: kokemaan tunnetta, joka sinussa nousee. Koe tunne kehossasi tai energiana, miten se sinulle sillä hetkellä näyttäytyykään. Hengitä samalla syvään, sillä se helpottaa tunteen ”liikettä”.
Usein tunne vapautuu muutamassa sekunnissa, vaikket pyrikään vapauttamaan sitä. Tunteet haluavat tulla nähdyiksi. Tultuaan nähdyiksi ne voivat vapautua. Siinäpä se, helppo juttu. Tunteen todellinen kokeminen saattaa silti tuntua sinusta epämiellyttävältä, työläältä tai pelottavalta, vaikkakin usein vain pienen hetken verran.
Tosiasiassa tunteen tukkiminen on paljon vaikeampaa ja vie myös paljon enemmän aikaasi. Epämiellyttävien tunteiden tukkiminen ei oikeas taan koskaan onnistu, sillä tunteet vaivaavat sinua, jos niitä ei kuulla ja pureta.
Tunteen vapauttaminen toimii yleensä suorastaan hämmästyttävään nopeasti. Jos kuitenkin huomaat, että osa sinusta vastustaa tunteen täyttä kokemista, voit käyttää kysymyksiä apunasi: ”Mitä sellaista minussa nyt tapahtuu, jota yritän välttää?” tai ”Mitä en halua myöntää itselleni?”
Harjoitus on Mitran ihanan lempeästä Sydämen seksi -kirjasta.
Turo vaelsin mieli uteliaana pitkin maita ja mantuja. Eräänä kauniina päivänä hän saapui valtameren luokse. Outo ja liikkuva aines kiehtoi. Turo ei muistanut nähneensä vastaavaa aiemmin.
“Kuka sinä olet?”, Turo kysyi arasti.
Meri vastasi ystävällisesti: “Tule ja katso itse.”
Turo seisoi huuli pyöreänä tuntemattoman edessä.
Ymmärrys ja viisaus vaatii omakohtaista kokemusta
Elämää ei voi oppia, ellei sitä suostu elämään itse.
Antiikin Kreikan filosofi Seneca kuvailee teksteissään hyvää miestä, jolle mikään vaikeus ei ole antanut tilaisuutta mielenlujuuden osoittamiseen: “Minulle sinä olet onneton – siksi että et koskaan ole ollut onneton. Kukaan ei tiedä, mihin pystyt, et edes sinä itse.”
Mikäli mielii tuntea itsensä, on antauduttava elämälle. Vain kokeilemalla saa selville, mihin pystyy.
Tämä on mahdollista ainoastaan, mikäli suostumme astumaan elämän virtaan. Se ei virtaa karismaattisten puhujien, kujeilevien aforismien tai kutkuttavien kirjojen kautta. Toki ne voivat virkistää ja inspiroida. Ymmärrys ja viisaus syntyy kuitenkin ainoastaan omakohtaisen kokemuksen kirvoittamana.
Siksi suhtaudun maltillisesti opettajiin, jotka siteeraavat alati itseään älykkäämpiä ja toistavat kuulemaansa ja lukemaansa. En ole koskaan myöskään viehättynyt jumalista, jotka ihminen kykenee selittämään puhki. Moisten suuruus lepää selittäjänsä egossa.
Anthony de Mello ylistää kirjassaan Havahtuminen avointa pöljyyttä. Se on hänen mielestään ihmeellistä.
Kun ihmiset sanovat: ”Olet väärässä.” Vastaan: ”Mitä muuta pöljältä voi odottaa?”
Uskalla elää, vaikka se välillä pelottaisi
Olen tätä kirjoittaessani elänyt jo likimain 44 vuotta. Hyvässä vauhdissa lähestymässä kaiken kattavaa pöljyyttä.
Tässä elämäni vaiheessa tuntuu, että ne elämän oleellisimmat kysymykset on tarkoitettu löydettäviksi – ei vastattaviksi. Mokomat eivät taivu sanoihin saati selityksiin. Niitä ei voi kuvailla virheettömästi, sillä niiden ydin lepää tietoisuudessa, joka on yhtäaikaisesti omakohtainen sekä yhteinen.
Ainoastaan ymmärtämällä itseämme paremmin, voimme ymmärtää myös ympäröivää maailmaa. Se ymmärrys vaikuttaisi lepäävän pöljän mielessä, joka ymmärtää ymmärtävänsä lopulta melko vähän (jos sitäkään).
Palataan lopuksi vielä valtameren rannalle, jossa pöljä suolapatsas patsastelee.
Meri kehotti siis Turoa ottamaan selvää itse.
Hän otti vinkistä vaarin. Ensin kastamalla varpaansa, sitten polvia myöten, kunnes pian kahlasi koko yläruumis pinnan alla. Mitä syvemmälle Turo eteni, sitä enemmän hän myös liukeni. Pian hänestä oli jäljellä enää rahtunen.
Viimeiseksi, juuri ennen lopullista liukenemista, Turo totesi hämmästyksissään:
Uusien ihmissuhteiden alussa on hyvin yleistä pyrkiä näyttämään itsestä parhaita puolia, sekä esimerkiksi ongelmatonta kommunikaatiota ja joustavaa yhdessäoloa.
Narsistille tai vahvasti narsistiselle persoonalle uudet suhteet ovat aluksi kuin näytelmää, jossa hän tarjoilee itsestään täydellisyyttä hipovaa vaikutelmaa.
Tämä voi antaa narsistisen ihmisen uudelle tuttavuudelle fiiliksen, että kanssakäyminen on jopa ”liian hyvää ollakseen totta”, niin kuin se todellisuudessa onkin.
Alun ongelmattoman ja täydelliseltä vaikuttavan toiminnan voi valitettavasti sanoa olevan pääosin valetta, eikä tuo ihanalta ja turvalliselta vaikuttava puoli tule olemaan läsnä kuin siihen asti, kunnes suhteen tila on vakiintunut ja narsistin kumppani on jollain tapaa sitoutunut suhteeseen.
Sitoutuminen
Sitoutuminen suhteeseen (esimerkiksi: yhteenmuutto, lupaus ikuisesta rakkaudesta, kihlautuminen, avioliitto) tuo narsistille (virheellisen) käsityksen kumppanin ja hänen elämänsä täydellisestä omistamisesta.
Narsisti kokee erittäin suurta oikeutuksen tunnetta kumppaniinsa ja sitoutumisen jälkeen hänen ei ”tarvitse” enää ylläpitää show:ta, jonka tarkoitus oli saada toinen rakastumaan ja luottamaan.
Vaikka narsistiset piirteet voivat pilkahdella esiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, alkavat ”todelliset kasvot” nousta esiin vasta ajan kuluessa, jolloin kuvioon astuu henkinen väkivalta kaikkine piirteineen ja joka yhdessä ajan kanssa tulee yleensä saamaan surullisen mittavia piirteitä.
Reagoi ajoissa!
Vaikka joutuisit huomaamaan sairaalloisen puolen/piirteet hänessä esimerkiksi hääpäivänne tai yhteen muuton jälkeen on tärkeää, että reagoit ja pysähdyt asian äärelle mahdollisimman pian, vaikka kuinka järkyttävältä ja huonolta hetkeltä se tuntuisikin.
On hyvin normaalia ja yleistä, että narsistin ”todellisten kasvojen” esiintulo on shokki ja voi tuoda ahdistusta suurissa määrin. Tämä kuvastaa hyvin sitä, kuinka narsistisen ihmisen kumppani ei itse toimisi vastaavalla tavalla ja kuinka omia arvoja sekä moraalia rikkovaa narsistin toiminta on.
Mitä pidemmälle suhde narsistisen persoonan kanssa etenee, sitä sairaalloisemmaksi suhde tavallisesti muuttuu ja sitä kovempia jälkiä se jättää.
Kun reagoi ja pysäyttää tilanteen mahdollisimman ajoissa, saa vältettyä sekä estettyä suhteen etenemistä ja syventymistä, joka väistämättä tulee aiheuttamaan lisää ongelmia, surua ja murhetta.
Lisää tietoa epäterveistä ja narsistisista suhteista, niiden tunnistamisesta, sekä keinoja toipumiseen ja uuden elämän rakentamiseen löydät uutuuskirjastaniToivu satuttavasta suhteesta!
Hyvä kosketus välittää tunteita. Mekaaniset halaukset, jotka hoidetaan (suoritetaan!) velvollisuudentunteesta, tekevät usein enemmän hallaa kuin hyvää. Parisuhteessakin saattaa toisinaan koskettaa kumppania pysähtymättä kunnolla.
Miten hyvältä kosketus tuntuukaan, kun siihen keskittyy kunnolla! Molemmat ovat läsnä ja pysähtyvät tunnustelemaan koskettamista ja kosketetuksi tulemista. Kosketus tuntuu turvalliselta ja kertoo juuri sen hetken tunnelmasta ja tunteista.
Toisinaan koskettaminen jää suhteessa vähemmälle. Joskus se tuntuu sopivan sen hetkiseen elämäntilanteeseen, mutta joskus kosketus jää taustalle – tai tauolle – liian pitkäksi aikaa. Taustalla saattaa olla monta käytännön asiaa – kyse ei ole lainkaan välttämättä siitä, että olisitte etääntymässä tai toivoisitte eri asioita.
HARJOITUS:Mitkä syyt lisäävät kosketusta välillänne, mitkä taas vähentävät? Jos huomaat, että toivoisit asiaan muutosta, pohdi hetki mistä kosketuksen vähentyminen saattaa johtua. Keskustele myös kumppanisi kanssa siitä, miten hän kokee tilanteen.
Kosketus voi vähentyä esimerkiksi näistä syistä:
Riitaisuus
Kiire, ajanpuute
Ylikuormitus
Negatiivinen palaute kosketuksesta
Negatiivinen asenne suhteeseen, kumppaniin, kosketukseen jne.
Huonot kokemukset (pura näitä tarvittaessa ammattiavun kanssa)
Kosketuksen kokeminen suorituksena
Fyysiset ongelmat
Luottamuksen puute
Selvittämättömät riidat
Etäisyys kumppaniin, yhteisen ajan puute
Liian vähäinen parisuhdeaika keskusteluille
Liian vähäinen parisuhdeaika läheisyydelle
Riittämätön parisuhdeaika hauskanpidolle ja ystävyydelle
Itsearvostuksen puute
Ongelmat oman kehonkuvan kanssa
Täyttymätön oman tilan tarve
Kumppanin sivuuttaminen tai muiden asioiden laittaminen suhteen edelle
Kokemus siitä, että koskettaminen on täysin yksityistä (esim. julkinen kädestä pitäminen tuntuu hankalalta)
Jokin muu, mikä?
Kosketus lisääntyy esimerkiksi näistä asioista:
Turvallinen olo ja luottamus
Positiivinen palaute kosketuksesta
Kiireettömän ajan järjestäminen läheisyydelle
Positiivinen kierre: kosketus lisää kosketusta
Toiveiden kertominen ääneen läheisyyden ja erotiikan suhteen
“Ihmisen kuunteleminen on hänen arvostamistaan.” – Deepak Chopra
Tuo lause pysäytti minut syventymään sen sanoman äärelle pitkäksi aikaa. Olenhan kuuntelun ammattilainen ja asian pitäisi olla itsestäänselvä. Mutta itsestäänselvyyksissä piilee aina sudenkuoppa: jonkun asian pitäminen itsestäänselvänä voi tehdä sokeaksi sen todelliselle merkitykselle ja asia kokee sisäisessä maailmassa, toisin sanoen suhtautumistavassamme jonkinlaisen inflaation eli arvon aleneman. Emme enää tunnista sen todellista merkitystä.
Terapia-asiakkaani ovat toistaneet jokaisen tapaamisen jälkeen samaa. Kun kysyn heiltä: “mistä oli sinulle tänään eniten apua?” He vastaavat lähes 100-prosenttisesti: “siitä, että sinä kuuntelit minua.”
Jokin taika piilee kuulluksi tulemisessa, sillä se voi parantaa! Luit oikein. Kuulluksi tulemisen kokemus on kuin balsamia sisäisille haavoille, tunnetaakoille ja haavoittuneille ihmisyyden osille. Myös fyysiset kivut ja vaivat eli kärsimyskokemus niiden kanssa haluavat tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Hakeudumme terveydenhuollon ammattilaisten pakeille kun emme selviä oireiden kanssa yksin. Erityisesti silloin olemme herkillä kokemukselle, nähdäänkö meidät kokonaisina ihmisinä vai ei. Työni kipuhoitajana on vielä vahvistanut tämän: pahimmat pelot syntyvät siitä, ettei hätäämme nähdä tai meitä ei kohdata arvostavasti.
Mikäli oireitamme ei oteta vakavasti tai meille syntyy kokemus ohittamisesta tai mitätöimisestä tavalla tai toisella, siitä voi syntyä lisää voimattomuutta ja arvottomuutta, jopa syviä epäluottamuksen haavoja. Mitä pidempään vaiva/kipu jatkuu ilman arvostavaa kohtaamista, voi syntyä jopa haitallisia uskomuksia siitä, ettemme saa tai ansaitse apua. Tämä ruokkii kokemusta uhrina olemisesta, joka on haitallinen sen taannuttavan vaikutuksen vuoksi: koemme ettemme voi vaikuttaa itseemme ja elämäämme. Tämän seurauksena saatamme alkaa kokea hiljalleen syvää merkityksettömyyttä. Luonnollisesti se on omiaan lisäämään pettymyksen, masennuksen ja katkeruuden tunnelastia.
Yllä oleva kuvauksessa vedin hiukan sisäisiä mutkia suoriksi, mutta kärjistettynä voisi sanoa: kuulluksi tulemattomuus voi sairastuttaa mieltämme ja kehoamme. Kukaan ei halua olla näkymätön toisille. Haluamme kaikki tulla arvostetuiksi omina itsenämme ja kaikkine kokemuksineen. Suurin lahja (itselle ja) toisille on antaa vapaus olla aitoomaitsensä ilman tarvetta muuttaa tai vaikuttaa toisen totuuteen.
Kuulluksi tulemisen kokemus on tärkeää missä tahansa ihmissuhteessa tai kohtaamisessa. Parantava, korjaavan ja jopa maagisen siitä tekee kuitenkin yksi seikka: läsnäolo!
Aidon kohtaamisen tunnistaa läsnäolon selittämättömästä sisäisestä rauhan ja sanoisin jopa “pyhyyden” kokemuksesta. Tunne on vaikeasti selitettävissä, mutta sen aikana tuntuu kuin aika pysähtyisi ja yhteys toiseen on välitön. Kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Tunnistat toisen kokemuksessa samankaltaisuuksia omiisi nähden ja pystyt aivan kuin asettumaan hetkeksi toisen saappaisiin. Kumpikaan ei tuomitse tai arvostele toista, vaan yhteisessä kokemuksessa leijailee vahvasti inhimillinen hyväksyntä ja ymmärrys.
Egosta käsin “kuuntelun” sen sijaan tunnistaa automaattireaktiosta kuten torjumisesta, arvostelemisesta, hyökkäämisestä tai syyttämisestä, puolustamisesta, itsensä ylentämisestä tai alentamisesta, taantumisesta sekä yllättäen myös ratkaisujen hakemisesta (neuvominen pyytämättä). Kova halu auttaa voi johtaa tarpeettomaan neuvomiseen ja ratkaisujen esittämiseen, joita toinen ei sillä hetkellä edes kaipaa.
Läsnäoleva kuunteleminen on kuin saman avoimen todellisuuden hetkellistä yhteistä jakamista. Jopa sanojen merkitys vähenee ja tärkeämpää on molemminpuolinen yhteys ja ymmärrys. Ihmisyys saa terveellä tavalla paljastua kaikkine puolineen ja saat olla oma itsesi. Läsnäolo yhdistettynä myötätuntoon on puhdasta hyväntahtoisuutta.
Tämänkaltaisten kokemusten aikana sisäinen muutos on aidosti mahdollista: avaudumme jollain ihmeellisellä tavalla vaihtamaan käsitystä itsestämme ja opimme samalla itsemyötätuntoa. Kun joku suhtautuu meihin ja kokemukseemme myötätuntoisesti, meidän on helpompi omaksua tuo suhtautuminen osaksi omaa todellisuutta. Se laajentaa ja avartaa meitä sisäisesti.
Aivan liian moni on kohtuuttoman ankara itselleen. Juuri ankaruudessa omaa itseä kohtaan piilee kärsimyksen juurisyy. Se saa meidät pienentymään ja supistumaan. Se häivyttää arvomme ja merkityksemme. Se voi ajaa meidät jopa rankaisemaan ja etenkin tuomitsemaan itseämme. Sisäinen ankaruus ja rakkaudettomuus osoittaa sormella heikkouksia sekä epäonnistumisia ja sillä tavoin ylläpitää häpeää, pelkoja ja huonoa itsetuntoa.
Aitoon kuuntelemiseen liittyy vahvasti myötätunto. Mielestäni se tarkoittaa toisen kokemuksen ja mielipiteen arvostamista sellaisenaan, ilman tarvetta muuttaa, hallita tai vaikuttaa siihen. Voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta mietipä kuinka helposti vastaat oman näkemyksesi keskustelussa ilmoille sen kummemmin ajattelematta asiaa. Tai jopa kieltäydyt kuulemasta sanojen todellista merkitystä tai niiden takana olevia tarpeita, joskus jopa hätää.
Muiden kuuntelemisen perustana on aina kyky kuunnella itseään. Yhtälailla muiden arvostamisen pohjana on kokemus itsensä arvostamisesta. Arvostaminen ei mielestäni ole mitään kaukaista vaaleanpunaista höttöä, vaan yksinkertaista tietoisuutta oman elämän merkityksestä. Jokainen päivä on arvokas sellaisenaan. Ihmisarvo on joka tapauksessa jokaisella mittaamaton: maailmassa ei ole toista sinunlaistasi. Kokemuksesi ja elämäsi on aina täysin uniikki. Ihmisarvo ei koskaan ole sidoksissa terveyteen, statukseen, palkkaan, asuinpaikkaan, tekemisiin tai tekemättä jättämisiin.
Kun ymmärtää päivittäisten pientenkin valintojen merkityksen itselle ja muille, voi liittää elämäänsä häivähdyksen kiitollisuutta. Itseään voi opetella kiittämään vaikka näin: “kiitos, olen tarpeeksi tänäänkin/tein tarpeeksi tänäänkin” tai “kiitos, riitän juuri sellaisena kuin nyt olen.” Yllättävän moni uupumuksesta toipuva on kokenut itsensäkiittämisen taidon hyödylliseksi toipumisen polulla.
Itseään voi opetella kuuntelemaan paremmin aloittamalla omista tarpeista. Voit esimerkiksi päivittäin opetella konkreettisesti pysähtymään ja kysymään itseltäsi: mitä tarvitsen juuri nyt? Hengitä muutaman kerran syvään ja hiljenny kuulemaan vastaus, sillä se nousee kyllä alitajunnasta intuition kautta tietoisuuteesi. Pysähtymisen ja hengittämisen tarkoitus on rauhoittaa mielen jatkuva sekametelisoppa ja kuulla sieltä vain kaikkein oleellisin ja tärkein.
Täydentäisin Deepak Chopran lausetta vielä näin: ihmisen kuunteleminen on hänen arvostamistaan ja oman itsesi sisäinen kuunteleminen on itsesi arvostamista.
Satuttavat suhteet aiheuttavat surullisen suuren määrän niin henkisiä, fyysisiä, kuin sosiaalisiakin haittoja.
Olen nostanut kirjoitukseen kolme yleistä haittaa, sekä keinoja toipumiseen joiden toivon tuovan lisää ymmärrystä ja tukea kaikille, jotka ovat joutuneet kärsimään parisuhteessa tapahtuneen kaltoinkohtelun vuoksi.
1. Suhde vie kaiken ajan ja energian henkisesti ja fyysisesti
Satuttavissa suhteissa tapahtuva monimuotoinen kaltoinkohtelu kuluttaa niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Päivät voivat kulua suhteen haasteiden ja niistä aiheutuvien ongelmien selvittelyyn kuitenkaan ilman minkäänlaista tilannetta helpottavaa ratkaisua.
Ihmistä ei ole tehty kestämään pitkään jatkuvaa yhtäjaksoista stressiä, jota satuttavat suhteet aina aiheuttavat.
Lopulta henkinen kuormitus alkaa tuntua myös kehossa esimerkiksi ahdistuksena, masennuksena, uniongelmina, toistuvina sairasteluina, migreeninä, suolisto-ongelmina, ylivireytenä, alivireytenä yms.
Jossain vaiheessa on tärkeää asettaa raja ja nostaa kädet pystyyn todeten:
”En pysty vaikuttamaan hänen toimintaan, enkä suhteemme tilaan. Olen yrittänyt kaikkeni ja se riittää”.
Faktojen silmiin katsominen ja tilanteen hyväksyminen auttavat pysähtymään oman kipeän todellisuuden äärelle. Tämä on ehto muutokselle ja muutos parempaan todella voi alkaa vasta sen jälkeen, kun uskaltaa myöntää kuinka epäterve suhteen tila on.
2. Itsestä huolehtiminen jää toissijaiseksi tai ei mahdollistu ollenkaan
Mitä pidemmälle satuttavat suhteet etenevät sitä voimakkaammaksi mm.henkinen väkivalta ja muu kaltoinkohtelu yltyy.
Kun satuttava kumppani vaatii kaiken huomion, kontrolloi kumppaninsa menoja, syyllistää, vähättelee ja ohittaa voi itsestä huolehtiminen kärsiä yllättävän paljon.
Tässä kohtaa apuna toimii pienikin etäisyys joka ikinen päivä.
Olen pitkään suositellut ja suosittelen yhä edes puolen tunnin mittaisia metsäkävelylenkkejä päivittäin. Näin kehomielisysteemi pääsee edes hetkeksi irtaantumaan satuttavasta ihmisestä ja ilmapiiristä ja näin hermostonkin on mahdollista rauhottua hetkeksi ja palautua kokemastaan.
Kun jokaisessa päivässä on pieniä hetkiä pois satuttavan kumppanin luota, auttaa se keräämään ja ylläpitämään voimia, joita satuttavan kumppanin kanssa eläminen, sekä myös eroaminen hänestä vaatii.
3. Oman todellisuuden, havaintojen ja ajatusten kyseenalaistaminen
Jos rinnalla on satuttava/narsistinen/väkivaltainen kumppani pyrkii hän manipuloimaan kumppaniaan mm. valehtelemalla, vääristelemällä todellisuutta, pimittämällä tietoa ja syyllistämällä kumppaniaan jopa suoraan omista teoistaan.
Kun edellämainitut jatkuvat pitkään on sen luonnollinen seuraus oman arviointikyvyn, ajatusten ja tunteiden kyseenalaistaminen.
”Tapahtuikohan asiat sittenkin niin kuin hän niitä kuvaa?”
”Ehkä olen itse vain ymmärtänyt kaiken väärin.”
Silloin kun alkaa epäilemään omaa itsearviointikykyä eikä tiedä voiko omiin kokemuksiin enää luottaa on viisasta jutella avoimesti suhteessa tapahtuneista asioista, sekä kumppanin käytöksestä ystävien tai ammattilaisten kanssa.
Satuttavan kumppanin kanssa näistä on yleensä täysin turha keskustella, koska jos kyseessä on narsistinen/väkivaltainen persoona ei hänellä ole kykyä eikä halua katsoa asioita kuin omalta itsekeskeiseltä kantiltaan.
Lisää tietoa epäterveistä suhteista, niiden tunnistamisesta, sekä keinoja toipumiseen ja uuden elämän rakentamiseen löydät uutuuskirjastani Toivu satuttavasta suhteesta!
Tätä kirjoittaessani ulkona sataa. Linnut visertävät puissa ja autot huristelevat tiellä samalla kun taivas kostuttaa auringon kuivaamia mättäitä ja asfalttia. Uutiset varoittavat yhdestä sun toisesta. Tulisi olla alati varuillaan. Onneksi sentään eduskunnassa lomailevat, niin pysyy ainakin kohina kohtuullisempana. Tekee hyvää heillekin. Toki myös omassa elämässä riittää pähkäiltävää. Laskut pitäisi maksaa ja elämän tarkoitus löytää. Vähemmästäkin päivät tuntuvat toisinaan työläiltä.
Mutta tiedätkö, samaan aikaan mistään mitään poistamatta, tämä kesä ja käynnissä oleva elämä on ihanaa. Vai voitko käsi sydämellä väittää vastaan seuraavien asioiden kohdalla?
1. Saat juuri nyt kylpeä valossa ja kirkkaudessa
Kuten tiedät, valo on meille suomalaisille luonnonvara, jota riittää suurissa määrin nautittavaksi vain muutamien kuukausien ajaksi kerrallaan. Nyt kesäaikaan valoa on enemmän kuin yhdenkään toisen vuodenajan aikana. Saat siis kylpeä valossa juuri nyt, paahtoi se sitten kirkkaalta taivaalta tai hehkuu suodatettuna pilviverhon takaa. Luonnonvalo voimistaa ja virkistää sekä antaa vitamiineja, jotka pitävät yllä positiivista yleisvirettä. Altistu antaumuksella ja hoida itseäsi valolla, jota juuri nyt riittää vuorokauden useimmille tunneille.
2. Ympärilläsi on yltäkylläisesti vehreyttä
Marraskuun harmaat sateet tai helmikuun kaiken kattava loska ovat mennyttä ja tulevaa. Juuri nyt ympäristö hehkuu vehreyttä. Kukat kukkivat, puut ovat runsaita ja vedet kirkkaita. Jokaisella suomalaisella on mahdollisuus päästä tunnissa tai parissa metsän siimekseen. Useimmille riittää vähempikin aika siirtymään. Metsässä käyskentelyn terveysvaikutukset toimivat riippumatta siitä, uskooko henkilö itse niihin. Kuuntele sammalten rapina, varpujen rahina jalkojesi alla. Tunne kasvoillasi ja sieramissasi viileä tuulen tuulahdus. Näe se kaikki vehreys, jota runsaana elävä luonto yltäkylläisesti tarjoilee. Älä suotta kitsastele, ota uusiksi vaikka joka päivä tai nauti riippumatossa vuorokauden ympäri. Mihinkään ei ole kiire.
3. Elät turvallisessa ja tasapainoisessa yhteiskunnassa
Hallitus on paska ja naapuri arvaamaton. Siitä huolimatta saat joka aamu herätä vakaaseen yhteiskuntaan, jossa perustasi on turvattu niin hyvin kuin se on juuri nyt mahdollista. Elämä ei ole kenellekään koko ajan helppoa, eikä se ole kaikille edes tasapuolista. Sinun kohtalosi on silti viettää päiväsi yhteiskunnassa, joka seisoo omillaan ja joka erimielisyyksistä huolimatta pyrkii demokraattisesti kaikkia kunnioittaviin ratkaisuihin ja linjauksiin. Sinun ei tarvitse alati huolehtia, että joku ammuskelee kadulla tai että sairastuessasi olisit varaton käypään hoitoon. Kaiken eripuran ja tyytymättömyyden keskellä, sinulla on oikeus nähdä myös se vakaus ja vauraus, jonka keskellä saamme elää.
4. Ympärilläsi on paljon sinusta välittäviä ihmisiä
Kiinnitämme liian usein huomiota ihmisten itsekkyyteen ja pahuuteen, vaikka on moninkerroin todistetumpaa, kuinka paljon olemme valmiita auttamaan toinen toisiamme. Ympärilläsi on lukuisia läheisiä ihmisiä, joille sinä merkitset. Toisinaan omassa arjessa saattaa vallita yksinäinen olotila, jolloin asia ei tunnu siltä. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että sinusta välitetään ja sinun parastasi toivotaan. Kun kurotat ulospäin, on suuri todennäköisyys, että löydät auttavan käden. Et ehkä juuri sitä tai juuri silloin, mitä itse toivot, mutta löydät silti. Uskalla avautua ja nojata, sillä ihmisenä kasvaminen tapahtuu kohtaamalla.
5. Sinulla on lupa mennä eteenpäin
“Kaikille joskus käy niin”, laulaa Pauli Hanhiniemi värssyssään. Jokainen ihminen tietää, miltä tuntuu mokata tai ylipäätään rämpiä elämän suossa. Mitä ikinä mennyt taakseen kätkeekään, yhdenkään ihmisen tulevaisuudessa ei ole tahran tahraa. Joskus elämä vaatii meitä kantamaan vastuumme, mutta se ei koskaan sulje pois sitä, että voimme ottaa askeleita ja mennä eteenpäin. Halutessamme muuttaa suuntaa.
Summa summarum:
Jokaiselle näistä viidestä väitteestä löytyy myös vastaväite. Ne eivät kuitenkaan kumoa toisiaan, ennemminkin täydentävät. Saat itse valita, minkälaisen painotuksen otat. Elämä voi olla raskasta ja ihanaa yhtäaikaisesti, mitä se useimmiten onkin. Mitä valitset korostaa tänään, sellaisena maailma sinulle näyttäytyy.
Kuulostaa ehkä hullulta, mutta: suuri osa ihmissuhdepulmista johtuu läheisyyden pelosta. Niin paljon kuin kaipaamme ja haluammekin rakkautta, pelkäämme usein tiedostamattamme antautua haavoittuvaksi ja avuttomaksi rakkauden edessä.
Luultavasti kaikilla meistä on enemmän tai vähemmän haavoja läheisyyden alueella. Ne kumpuavat varhaisista vaiheistamme, elämämme ensimmäisistä ihmissuhteista ja koko elomme reissusta. Nuo pelot liittyvät usein yksinjäämiseen, hylätyksi tulemiseen, omiin tunteisiin, tarpeisiin ja rajoihin, nielaistuksi tulemiseen, menettämiseen, haavoittuvuuteen ja näkyväksi tulemiseen.
Pelkomme näkyvät mm. mököttämisenä, passiivis-aggressiivisuutena, kritiikkinä, rajaamattomuutena, takertumisena, puhumattomuutena, tunteiden ja ajatusten nielemisenä, projektioina, riitelynä, valehteluna, muiden suhteiden kehittelemisenä, (myös voimakkaat ihastumiset oman primäärisuhteen ulkopuolella ovat usein läheisyyden pelkoa).
Päästäkseen aidosti lähelle toista on päästävä lähelle itseään. Mitä tunnen, tarvitsen, koen? Missä rajani menevät? Kun yhteys itseen syvenee, voi oppia ilmaisemaan suoraan ja vastuullisesti sisäisyyttään. Aikuinen läheisyys syntyy erillisyyden kautta. Eli kun uskaltaa ottaa myös menettämisen, torjutuksi tulemisen ja yksinjäämisen riskiä miellyttämättä, manipuloimatta tai kontrolloimatta muita. Ja kun uskaltaa seistä omilla jaloillaan, uskaltautuu yhä enemmän rakastamaan ja tulemaan rakastetuksi.
Silloin voimaannumme aikuisiin suhteisiin, jonne myös pelot mahtuvat. Pelot eivät suhteissa hallitse meitä vaan voimme ottaa tietoisia rakastamisen riskejä, sitoutua syvästi, uskaltautua huikean lähelle. Kun itsearvostus vahvistuu, alkaa tunnistaa, keiden kanssa on mahdollista rakentaa turvaa ja saada kokea sitä mitä itselleen valitsee. Läheisyyden taitoja voi opetella oppimalla myös tunnetaitoja. Kun itsessä on turvaa, ei hae kumppanistaan vanhempaa vaan tasavertaista elämän reissukumppania.
Videolla kerron tarkemmin läheisyyden pelosta ja sen tunnistamisesta.
Kuva: Unsplash Casey Horner
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
