Rohkeus ei landaa meihin yhtäkkiä jostain taivaan tuulista. Eikä myöskään välttämättä selkeys. Tai varmuus siitä, että suunta on oikea. Tarvitseeko? Mitä jos polku valaisee itse itsensä askel askeleelta? Entä jos et tarvitsekaan näkymää koko horisontista, jotta voit ottaa polulla askeleita?
Väitän, että tosi moni meistä luulee ja odottaa, että olo jotenkin kirkastuu, vahvistuu ja varmistuu, ennen kuin voi kokeilla, ottaa suuntia, tehdä valintoja. Ja tästä samasta syystä moni meistä jumittaa ja ihmettelee, että mikähän mussa on vikana. Mikään ei ole vikana.
Entä jos on niin, että matka itsessään on ihan oikeasti se pointti? Entä jos on niin, että tarinan juoni voi alkaa kehkeytyä vasta kun tarinaa alkaa itse kertoa ja kirjoittaa?
Entä jos Elämä isolla E:llä alkaa todella, kun ei tarvitse olla satavarma, itseään tai ketään muutakaan varten? Entä jos on ihan okei, että olet juuri siinä elämäntilanteessa jossa olet? Niine spekseine, kuin sun elämässä on. Ehkä ruuhkavuosien keskellä, ehkä uuden edessä. Ehkä vanhan hiipumisen tunnussa, surussa, pelossa, jänskäyksessä, uudessa kutkutuksessa?
Entä jos sun elämässä on ihan kaikki mitä siihen juuri nyt tarvitaan? Ei mitään enempää, ei mitään vähempää. Entä jos voisitkin antaa itsellesi luvan keskittyä nyt siihen, mikä juuri nyt tuottaa iloa? Entä jos ihan miniminiaskeleet riittää omia unelmia kohti kulkemiseen? Entä jos mitään sellaista mitä nyt et tiedä, ei tarvitsekaan tietää?
Jos askelmallasi on iloa ja myötätuntoa ja lempeyttä itsellesi nyt, polullasi on iloa, myötätuntoa ja lempeyttä myöhemminkin
Ei meistä oikeasti tarvitse tulla rohkeampia, vähemmän epävarmoja tai osaavampia, jotta voimme alkaa ottaa askeleita siihen suuntaan mihin sydän huhuaa (vaikka ei edes oikein olisi tolkkua siitä, mitä sydän itse asiassa huhuileekaan). Tämä ei tarkoita vain asioita joita me tehdään vaan kaikkea elämässä. Millaisissa ihmissuhteissa haluan olla? Kuinka haluan kokea itseni? Millaista elämää haluan elää?
Riittää, että on halu jeesata itseään. Riittää usko siitä, että elämä voi oikeasti olla kivaa ja ihanaa, että sillä on mulle vielä jotain ihanaa tarjolla. Ja vaikka ei olisi uskoakaan, ei ehkä tarvita kuin pieni kipinä sydämessä. Siitä voi alkaa vaikka millainen elon tuli. Eikä tarvitse odotella mitään ylimaallista selkeyttä. Se selkeyden tai varmuuden odottaminen on usein turvattomuutta meissä – siis ihan yleistä ja tavallista. Mutta sen sijaan että pitää tulla rohkeaksi ja hirmu (itse)varmaksi, voisiko kysellä itseltään: hei, kamu, mitä sä tarvitset, mikä sua tukisi, kuka sua auttaisi, mikä toisi lempeyttä ja myötätuntoa ja turvaa, jotta voisit ottaa polulla askeleita?
Ei meidän tarvitse tietää mitä viiden askelen päästä tapahtuu, vaan ottaa vain se ensimmäinen askel. Joskus se askel on sitä, että hirmu vastustutuksesta ja lamaantuneisuudesta huolimatta tekee jotain hyvää ja hellää itselleen. Keittää teetä ja juo sitä lempikupistaan, antaa itselleen vartin ja kuuntelee lintujen laulua. Suunnaksi riittää se, mikä nyt juuri kiinnostaa, inspiroi, tuottaa iloa ja kutsuu.
Koska jos askelmallasi on iloa ja myötätuntoa ja lempeyttä itsellesi nyt, polullasi on iloa, myötätuntoa ja lempeyttä myöhemminkin.
Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.
Ehkä olet nähnyt kuvan, jossa on pieni ympyrä ja jossa lukee:” mukavuusalue (comfort zone).” Sitten paperissa on toinen kohta, jossa lukee:” missä taika tapahtuu (where the magic happens).” Tässä viitataan yleensä epämukavuusalueen kasvattavaan voimaan. Eli jokainen varmasti kaipaa aika ajoin uusille alueille menemistä ja sopivasti haasteita. Kasvu tapahtuu juuri epämukavuusalueella, tai näin usein sanotaan.
Itse uskon kuitenkin, että toinen ainakin yhtä suuri kasvamisen taikapaikka on supermukavuusalue tai maksimaalinen mukavuusalue.
Palautuminen on tärkeää ihmisolemukselle niin fyysisellä kuin henkisellä tasolla. Kaikessa elämässä on rytmi: hengitys sisään hengitys ulos. On vuorovesien liike. Jos aiot hypätä syvälle taikojen alueelle eli epämukavuusalueelle, voisi sanoa, että silloin tulisi välillä uppoutua ainakin yhtä syvälle supermukavuusalueelle. Toisaalta supermukavuusalue ei ole vain tasapainottaja epämukavuusalueelle, vaan se on ihmeiden paikka jo itsessään.
Olet jo ollut supermukavuusalueella
Kesällä tuohon supermukavuusalueeseen on voinut saada yhteyden esimerkiksi kesämökillä rentoutuessaan riippumatossa tai kalliolla maatessaan. Supermukavuusalueella tarkoitetaan tässä tilaa, jossa kaikki unohtuu ja kuitenkin ollaan hereillä jollakin tasolla. Ei siis olla unessa. Tässä tilassa unohtaa ajan, paikan, kehonsa, itsensä ja koko maailman. Mieli on jäänyt kauas taakse tarinoineen itsestä ja maailmasta. Eikä nyt olla välttämättä paljonkaan läsnä tässä ja nyt. Nyt levätään syvällä itsessä. Tämä on ”nollaus”.
Tässä paikassa ollaan palattu kuin kotiin pitkien matkojen ja seikkailujen jälkeen ja ollaan ilman vastuuta, hallintaa sekä tarvetta tehdä mitään. Tämä on supermukavuusalue, joka lataa syvällisellä tavalla ja sulattaa jännityksiä pois. Sieltä palatessa usein näkökulmat maailmaan, itseen ja haasteisiin ovat muuttuneet. Sitä kokee itsensä vapaammaksi, tyynemmäksi ja selkeämmäksi.
Mitä tapahtuu aivoissa?
Miten tämä unohduksen kokemus ja ”nollaus” voisi näkyä aivoissa? Minusta tätä kuvastaa myös tapahtumat aivoissa syvässä meditaatiossa ilman kohdetta, jota kutsutaan joskus passiiviseksi meditaatioksi, ja jossa ollaan vain avoimia kokemuksille.
Dr Shanida Natarajan kirjassa ”The Blissful Brain” kuvataan passiivisen meditaation vaikutuksia päälaki- eli parietaalilohkon alueeseen, johon liitetään orientaatio tilaan ja aikaan sekä jako itseen ja maailmaan (orientation association area). Passiivisessa meditaatiossa ja erityisesti transendenttisessa kokemuksessa on huomattava aivojen aktiivisuuden vähentyminen tällä alueella. Aivotkaan eivät pidä siis enää kirjaa minästä ja ei-minästä ja ajasta ja paikasta.
Ihmisillä on erilaisia keinoja etsiä ja mahdollisesti löytääkin tämä syvä mukavuuden ja unohtamisen kokemus. Tämä on yksi parhaita stressiä psyykkisesti purkavia kokemuksia.
Stressi liittyy selviytymiseen
Kaikki stressi syntyy intentiosta selviytyä tietyssä rakenteessa, todellisessa tai kuvitteellisessa. Pitää tapahtua näin ja näin ja ei saa tapahtua näin. Yleensä tämä suoriutuminen on vielä sidottu vielä paikkaan ja aikaan – tiettyyn aikatauluun. Onkin täysin ilmiselvää, että vastuullinen ihminen ei voi selvitä elämässä ilman tällaista stressiä. Tällaisen stressin potentiaali on aina tavallisessa arjessa läsnä. Onneksi meillä on kykyjä selviytyä peruselämän haasteista eikä normaalissa tapauksessa esimerkiksi ruokakaupassa käynti synnytä massiivisista stressireaktiota.
Mutta kuinka sitten uppoutua supermukavuusalueeseen? Alla on yksi lyhyt harjoitus, joka on myös osana metsään uppoutumisen menetelmää. Tästä kokemuksesta kerrotaan myös enemmän Metsässä-kirjasta. Kirjan toisessa osassa syvennytään juuri metsään uppoutumisen menetelmään.
Harjoitus supermukavuuteen ja ”nollaukseen”
Valitse miellyttävä ja turvallinen paikka. Voit istua tai maata esimerkiksi kalliolla, hiekkarannalla, sängyllä tai lattialla. Luonnossa oleminen voi tuoda harjoitukseen hyviä lisäsävyjä.
Tee lyhyt ohjattu rentoutus. Eli käy huomiolla kehosi läpi ja sano mielessäsi:” Päästän leuan lihakset ja posket rennoiksi. Annan kaikkien pienten lihasten silmien ympäriltä rentoutua. Päästän otsan, ohimon ja takaraivon rennoiksi ja niin edelleen”. Käy koko kehosi läpi. Päästää kehosi kokonaisuudessaan rennoksi ja anna jo nyt maailmaan, aikaan ja itseesi tarttumisen hellittää.
Koe kuinka luiden, nivelten, lihasten ja sisäelinten väliin tulee lisää tilaa. Koe kuinka tilaa, jota on kehon ulkopuolelta, löytyy nyt myös kehon sisältä.
Sitten on unohduksen ja supermukavuusalueeseen uppoutumisen hetki. Sano itsellesi ja pidä sopivasti taukoa jokaisessa välissä. Tämä on suoraan Metsässä-kirjasta.
1 – Unohda missä olet – anna ympäristön kadota.
2 – Unohda mitä olet tekemässä.
3 – Unohda kaikki asiat.
4 – Unohda kaikki ihmiset, aivan kuin olisit ainoa olento koko universumissa.
5 – Unohda fyysinen keho ja kaikki hienovaraisetkin aistimukset.
6 – Lopuksi unohda itsesi. Anna kaiken unohtua ja kadota. Mitä ikinä
nouseekaan pintaan, unohda se yhä uudestaan ja uudestaan.
Keholliseen läsnäoloon palaamisen tärkeys
Samoin tämä seuraava vaihe on Metsässä-kirjasta:
Orientaatio takaisin kehoon
Tämä on erittäin olennainen osa kokonaisuutta eli anna sille aikaa.
1 – Muutamien sekuntien jälkeen kaiken unohdettuasi tule tietoiseksi
kehostasi istumassa. Liikuttele hieman sormiasi ja varpaitasi. Jatka
sitten oikomalla raajojasi ja venyttelemällä koko kehoasi, kuten
aamulla herätessäsi. Anna sitten silmiesi avautua, kun sinusta tuntuu
siltä. Kun silmäsi ovat avautuneet, älä heti tartu huomiollasi mihinkään
asiaan. Ole kuin musta aukko, johon kaikki aistimukset ja todellisuus
vain virtaavat sisään.
2 – Hetken kuluttua hiero kevyesti mutta rivakasti päätä, käsivarsia,
kaikkia kohtia, joita taputtelit aikaisemmin. Lopuksi vielä taputtele ja
koputtele kehoasi, jotta tuntuu, että olet todella ankkuroitunut tähän
ja nyt -hetkeen.
Halutessasi ja tarvittaessa kertaa loppupäiväsi tärkeimmät kolme tavoitetta ja mitä aiot tehdä seuraavaksi. Voit muistuttaa myös itseäsi omasta nimestäsi ja sinulle tärkeistä ihmisistä.
Tämä harjoitus syvän rentoutuksen kanssa voi olla todella vahva. Sitä voisi kutsua myös joogiseksi Samādhi-harjoitukseksi.
HUOM! Tämän harjoituksen jälkeen kannattaa huomioida, että joskus autolla ajaminen, työkalujen käyttäminen tai haastavat fyysiset toiminnat, esimerkiksi kiipeäminen, voivat olla tavallista vaikeampia toimintoja.
Samoin kaiken unohtaminen on tarkoitettu normaaleille psyykkisesti terveille ihmisille. Varmista lääkäriltä tai terapeutiltasi, sopiiko harjoitus sinulle, jos sinulla on psyykkisiä haasteita.
Jos olet elämässäsi ilman tehtäviä, tavoitteita ja aktiivisuutta, niin tätä harjoitusta enemmän varmasti palvelee lenkille lähtö, aktiivinen toiminta tavoitteiden suuntaisesti ja sopivasti epämukavuusalueelle hyppääminen.
Toivottavasti inspiroidut nyt lisäämään elämääsi sopivasti ihmeellisiä hetkiä supermukavuusalueella ja toisaalta saat lisää virtaa hypätä epämukavuusalueenkin taikojen keskelle.
Aurinkoista supermukavuusaluetta ja kesän odotusta!
Erityisherkillä ja empaateilla on yhteneväisiä ominaisuuksia. Uskon, että moni erityisherkkä on myös empaatti. Empaatiksi kutsutaan henkilöä, joka on poikkeuksellisen tietoinen toisten ihmisten tunteista, tarpeista ja jopa kehollisista tuntemuksista. Empaatin on erityisen tärkeää opetella asettamaan terveitä rajoja ja muistaa huolehtia omasta jaksamisestaan. Ylikuormittunut empaatti saattaa jopa sairastua, mikäli hän kanniskelee toisten ihmisten tunteita, kipuja ja kolotuksia liian pitkään. Maadoittuminen ja luontoyhteys ovat erityisen tärkeitä voimaantumisen lähteitä empaateille.
10 empaatille tyypillistä ominaisuutta
1. Aistit toisten ihmisten tunteet herkästi ja saatat jopa erehtyä luulemaan niitä omiksesi
Olen tavannut lukuisia ihmisiä, jotka ovat niin herkkiä aistimaan tunteita, että eivät aina osaa tehdä eroa toisten ihmisten tunteiden ja omiensa välillä. Empaatti aistii tarkasti toisen ihmisen tunnetilan, vaikka tämä yrittäisi peitellä tunteitaan. Tämä voi aiheuttaa empaatissa ristiriitaisen olon, ellei hän ymmärrä, mistä on kyse. Ihminen puhuu yhtä, mutta koko hänen kehonkielensä, äänensä ja energiansa viestii jotain aivan muuta.
2. Tunnetilasi saattaa muuttua kuin taikaiskusta
Etenkin väkijoukoissa empaatin olotila saattaa muuttua hetkessä. Ikään kuin nappaat toisen ihmisen tai ihmisjoukon tunteet itseesi. Tämä on tapahtunut itselleni useaan otteeseen ja ensi alkuun se oli hämmentävää. Pikkuhiljaa opin huomaamaan, mitä tapahtui ja missä tilanteessa ja erottelemaan, onko tunne omani vai tuliko se jostain muualta. Jos tunnetila muuttuu äkillisesti, voi kysyä itseltään onko tunne oma vai toisen.
3. Ymmärrät sanomattakin, mitä toinen tarvitsee
Empaatit ovat erinomaisia tulkitsemaan sanatonta viestintää. Ymmärrät usein puolesta sanasta, mitä toinen tarkoittaa tai mitä hän kaipaa. Vähänkin läheisempien ihmisten kanssa yhteys on suorastaan telepaattinen.
4. Sinulta kysytään neuvoja
Empaatin puoleen käännytään kun tarvitaan apua. Kävelet kadulla, ja vaikka ympärilläsi on kymmeniä muita ihmisiä, eksyksissä oleva turisti kääntyy puoleesi kysymään ohjeita. Ystäväpiirissäsi olet se, jonka puoleen käännytään kun kaivataan lohtua ja viisaita neuvoja.
5. Aistit ympäristösi ilmapiirin
Empaatikko kokee ympärillään olevan energian ja ilmapiirin voimakkaasti. Jostain selittämättömästä syystä et viihdy tietyissä paikoissa, kun taas toisaalla tunnet olosi rennoksi ja iloiseksi. Itselläni oli aikanaan työhuone alueella, jossa oli historian saatossa tapahtunut väkivaltaisia asioita. Tietämättä edes alueen historiasta, ennen kuin vasta jälkikäteen, muutin pian toiseen osoitteeseen, sillä tunsin oloni epämiellyttäväksi.
6. Väkivalta ja kärsimys tuntuvat niin pahoilta, ettet seuraa uutisia tai voi katsoa väkivaltaisia ohjelmia tai kauhuelokuvia
Jos joudut todistamaan toisten kärsimystä, vaikka se olisi vain keksittyä ja tv-ruudussa, saatat voida jopa fyysisesti pahoin. Eläydyt niin voimakkaasti muiden kokemuksiin (vaikka ne olisivat kuvitteellisia henkilöhahmoja), että jätät mieluummin moiset kokemukset väliin ja vältät painajaisunet.
7. Tunnet ylitsepursuavaa rakkautta ja suojelunhalua viattomia luontokappaleita ja lapsia kohtaan
Sinun ei tarvitse kuin katsoa hellyyttävää kuvaa suurisilmäisestä eläin- tai ihmisvauvasta ja tunnet sydämesi paisuvan rakkaudesta ja liikutuksesta. Sinulla on sisäänrakennettu halu suojella elämää. Saatat olla niin hellämielinen, ettet henno tappaa hyttystäkään ja pelastat kaikki pienetkin ötökät, jos ne ovat vaarassa tavalla tai toisella.
8. Aistit toisen ihmisen kivun omassa kehossasi
Kursseillani on ollut toisinaan niin herkkiä ihmisiä, että he ovat joutuneet jättämään koulutuksen kesken, sillä he ovat ottaneet muiden osallistujien vaivat itseensä. Muiden päänsäryt, selkäkivut ja kaikenlaiset kolotukset ovat tuntuneet liian voimakkaasti. Kuulostaa kenties uskomattomalta, mutta on arkipäivää monelle empaatille ja herkälle ihmiselle.
9. Tunnistat kun sinulle valehdellaan
Herkkä empaatti vaistoaa, kun ihmisen sanat, kehonkieli ja energia eivät ole linjassa keskenään. Pienet mikroilmeet ja äänensävy paljastavat valheen. Kenties muistat tilanteen, jossa sinusta tuntui siltä, että nyt ei jokin ole kohdallaan? Jälkikäteen sait tietää, että vaistosi oli ollut ihan oikeassa. Herkkä intuitiosi tiesi totuuden, vaikka kenties halusit uskotella itsellesi toisin.
10. Sinulla on rauhoittava vaikutus muihin ihmisiin
Ihmiset hakeutuvat usein empaattien läheisyyteen ja saattavat jopa ääneen todeta, kuinka rauhallinen olo heille tulee tällaisen ihmisen läsnä ollessa. Eräällä kurssilla mieheni viereen istahtanut ystäväni tuli jälkikäteen sanomaan, miten ihanan rauhoittavaa hänen vieressään oli istua. Empaatille on helppoa ja turvallista avautua henkilökohtaisista asioista ja usein käy niinkin, että ventovieras ihminen päätyy purkamaan sydäntään empaatille.
Jos englanninkieli sujuu ja kaipaat hyvää käsikirjaa aiheesta, suosittelen lukemaan psykiatri Judith Orloffin kirjan The Empath’s Survival Guide.
Kirjoittaja Niina Jormakka on hyvinvoinnin parissa työskentelevä ja yrittävä, mutta ennen kaikkea elämän merkityksellisyyttä pohdiskeleva ja alati opiskeleva nuori nainen. Niina muistuttelee kirjoituksissaan, kuinka jokainen päivä tuo mukanaan vuorovaikutustilanteita, kohtaamisia ja ajatuksia, joiden myötä voit oppia uutta sekä itsestäsi että ympäröivästä maailmasta.
Millainen on menestynyt ihminen?
Menestyminen tuo käsitteenä monille mieleen esimerkiksi taloudellisen vakauden, suosittuuden, tehokkuuden. Voisi jopa sanoa, että nyky-yhteiskunnassa täydellisyyden kulissin onnistunut ylläpito on menestymistä parhaimmillaan. Tämän tiedostaminen aiheuttaa usein ahdistusta, sillä eihän täydellisyyttä ole olemassa. On vain yleisiä oletuksia siitä, mitä täydellisyys on.
Työelämässä olet menestynyt, kun etenet sekä statuksellisesti että taloudellisesti. Otat lisätöitä auttaaksesi muita, mutta ennen kaikkea kohottaaksesi omanarvontuntoasi. Parisuhteessa menestyt, kun näytät ulospäin edustavalta kumppanisi kanssa. Ystävänä olet menestynyt, kun perut harvinaisen koti-iltasi, jotta voit nähdä häntä, ketä et ole aikoihin nähnyt.
Saat kaiken haalimasi tehtyä, mutta keho varoittelee esimerkiksi unettomuutena, sairastumisena tai moninaisina kipuina, että hidasta ihminen! Mutta kun kerrot ääneen kaikesta tästä tekemisen määrästä, kukaan ei voi muuta kuin kehua, suorastaan ylistää. Olethan oikea tehopakkaus.
Hienoista saavutuksista on helppo kertoa. Kuitenkin, tämän kaiken menestyksen keskellä rintaa puristaa niin, että on vaikea hengittää.
Menestyksen jahtaaminen estää meitä menestymästä
Moni voi kokea olevansa arvoton esimerkiksi siksi, että ei ole saanut tavoiteltua opiskelupaikkaa tai arvostettua työtä. Joku kokee, että olisi arvokas, jos olisi muutaman kilon keveämpi, omistaisi Mersun, laajan ystäväpiirin sekä paritalon puolikkaan tai jaksaisi edes urheilla hieman enemmän. Jotain vikaa tai vajavaisuutta korjataan toisella, mikä ajaa loputtomaan tyytymättömyyden kierteeseen.
Entä, jos tässä itsesyyttelyn kierteessä pysähtyisit, hengittäisit ja ajattelisit, että olet arvokas juuri tuollaisena. Jokainen muhkura kehossasi on ikimuistoisten kokemuksien summa, jokainen ansaittu euro on auttanut sinua selviämään tähän päivään asti ja jokainen eletty hetki on antanut sinulle mahdollisuuden oppia jotain uutta. Jokainen tietoinen hengenveto auttaa kehoasi rentoutumaan ja saat palautettua ajattelun siihen hyvään, mitä juuri sinussa on.
Miten tulla oman elämänsä menestyjäksi?
Pysähdy aika ajoin miettimään elämääsi – mitä olet saavuttanut, oppinut ja kokenut? Jos hyvän löytäminen itsestä tuntuu yksin vaikealta, kysy rohkeasti ystävältä tai muulta läheiseltä, mitä hän sinusta ajattelee. Saatat yllättyä siitä, että muiden silmissä olet todella arvokas, todella menestynyt. Nämä sanat ja ajatukset voit tallettaa sydämeesi ja aina alakulon hetkellä kaivaa ne esiin.
Joku päivä ymmärrät ja alat toimia tämän hyvyyden pohjalta, ja et ehkä tarvitsekaan enää ulkopuolista hyväksyntää omille valinnoillesi. Alat edistää ja lopulta jopa saavuttaa asioita, joista olet haaveillut. Menestyjä ei tee paljon kaikkea, vaan fiksusti kaikkea, minkä kokee merkitykselliseksi.
Sinä, minä, me kaikki olemme oman arkemme menestyjiä, kun vain päätämme niin. Ja hei, tuon päätöksen voi tehdä uudestaan aina, kun tunnemme riittämättömyyttä.
Tai ainakin luulen olevani, koska näistä asioista ei ole tapana puhua. Saatan kirjoitettuani rakkausrunon lähteä seuraavaksi lätkämatsiin harrastamaan alkukantaista mekastusta. Saatan nauttia samana päivänä syntisen pekonihampurilaisen ja sädekehää kirkastavan vihermehun. Saatan kirjoittaa syvällisenä pidetyn blogin hyvinvointisivustolle ja seuraavaksi lohkaista puberteettitasoisen vitsin rakkaani iloksi.
Yhdessä hetkessä saatan olla korostetun feminiininen ja toisessa korostetun maskuliininen.
Mutta mitä sitten?
Miksi haluan kirjoittaa tästä?
Siksi, että uskon ja tiedän, että valtavan moni ihminen joutuu jatkuvasti, jos ei peittelemään, niin ainakin jarruttelemaan ja rajoittamaan itseään. Yhteiskunta ja kulttuuri ovat iskostaneet syvälle selkäytimiimme tietyt tavat, mallit ja normit, joita noudattamalla voimme elää huomaamattomina.
Ja mikäs sen mukavampaa! Minäkin tykkään elää huomaamattomana, enkä pidä huomion kohteena olemisesta. Ongelma tästä muodostuu kuitenkin siinä vaiheessa, jos joudumme tämän takia elämään säästöliekillä. Jos voimme paljastaa itsestämme vain puolet, jotta emme joutuisi ihmettelyn kohteeksi.
Uskon, että aika alkaa olla kypsä muutokselle.
Nuoret nimittäin elävät jo luonnostaan huomattavasti moniarvoisemmassa ja -ulotteisemmassa todellisuudessa, kuin monet pidempään näitä katuja kuluttaneet. Ehkä me akuutin nuoruuden jo ohittaneetkin voimme liittyä samaan vallankumoukseen. Lopetetaan taivastelu ja päivittely. Annetaan kaikkien värien näkyä.
Muistetaan, että kaikissa meissä on usein keskenään ristiriitaisia puolia ja se on ihan ok ja itse asiassa juuri se tekee meistä inhimillisiä ja kiinnostavia.
Sillä niin kauan kuin ihmettelemme toistemme tekemisiä, emme voi itsekään olla vapaita.
Keväällä metsät, rannat ja kukkulat ja muutkin luontopaikat kutsuvat entistä voimakkaammin. Toki monelle säällä tai vuodenajalla ei ole mitään väliä silloin, kun mennään metsään.
Luonto on mahtava ympäristö liikkumiselle. Luonnon synnyttämä, suorastaan huumaava hyvän olon tunne saattaakin liittyä siihen, että menemme metsään juuri kävelemään ja liikkumaan.
Kävelyn, juoksun ja ihmisten taika
Lievässä ja keskivaikeassa masennuksessa liikunta helpottaa oloa. Olen myös kuullut arvioita, joiden mukaan ihmiselle lajityypillinen määrä kävellä ja juosta päivittäin olisi noin 20 kilometriä. Eli lihaksistomme, sydämemme ja hengityselimistömme on luotu liikkumaan joka päivä. Toki tuollainen määrä ei ole kaikille sovelias ja ehkä enemmänkin nuorille aikuisille sopiva määrä. Liikuntaa kannattaa lisätä aina maltillisessa ja lempeässä tahdissa, jos sellaiseen innostuu.
Kuitenkin se, että osa ihmisistä voi huonosti psyykkisesti ja fyysisesti voi johtua yksinkertaisesti siitä, että emme vain tee tarpeeksi ihmiselle lajityypillisiä toimintaa eli kävelyä ja juoksua. Samoin siihen voi vaikuttaa, että emme viettäneet aikaa lajityypillisessä ympäristössä, luonnossa, tai viettäneet tarpeeksi aikaa muiden ihmisten kanssa.
Olen lukenut arvioista, että aikojen alussa Afrikan savanneilla ihmiselle lajityypillinen ryhmäkoko olisi ollut 20–50 yksilöä. Tämä on myös hyvä hyvinvointivinkki. Panosta erilaisiin ihmissuhteisiin – kaikenlaisiin ihmissuhteisiin. Vietä myös aikaa paikoissa, joissa on muita ihmisiä, tuntemattomiakin. Etenkin, jos sinulla ei ole paljon erilaisia ihmissuhteita.
Toki on olemassa herkkiä ihmisiä, jotka kaipaavat paljon omaa tilaa. Mutta olen lukenut tutkimuksista, että keskimäärin niin ekstrovertit kuin introvertitkin kokevat olevansa onnellisemmillaan muiden ihmisten seurassa. Ehkä se on vuorovaikutukseen viritettyjen aivojen taikaa.
Lisätään meditaatio
Jos haluaa harjoittaa läsnäoloa ja lisätä meditatiivisuutta elämässään, niin yksi tie on harjoituksen tie. On toki muitakin polkuja. Läsnäoloon voi päätyä myös vain suoraan oivaltavalla olevansa jo tässä ja nyt.
Yksi hyvä paikka tutkia ja lisätä läsnäoloaan ovat päivittäiset tutut ja hyvin automaattiset ja rutinoituneet toiminnat kuten esimerkiksi syöminen, hampaiden pesu, tiskaaminen – ja kävelylenkki. Yhdistämällä näihin toimintoihin huomioimisen elementin niistä voi tehdä meditatiivisen harjoituksen.
Lisätään metsä
Nyt kutsunkin yhdistämään nämä kaikki kolme: luonnon, kävelyn ja meditatiivisuuden. Ehkä voit kutsua myös kaverisi mukaan ja lisätä myös tärkeän sosiaalisen elementin. Sopikaa kuitenkin, että osan kävelystä ja metsäretkestänne teette hiljaisuudessa. Näin luonnon aistiminen ja meditatiivisuuden syventäminen on helpompaa. Tässä on nyt todella hieno nelikko hyvinvoinnin lisäämiseen, jossa vielä kaikki voi vielä tapahtua samalla kertaa. Aika tehokasta?
Uudessa Metsässä-kirjassani kerron kuudesta tavasta kävellä luonnossa. Otin tämä kävelyn myös muillakin tavoilla mukaan kirjaani, koska todella koen, että yksi syvä tapa kokea luontoa on juuri kävellä ja vaeltaa siellä. Jos kävely ja vaeltaminen aiheena oikein kiinnostaa, niin vilkaise täältä ihmeessä myös aikaisempi blogiteksti intuitiivisesta vaeltamisesta.
Kaksi voimallista tapaa kävellä
Tässä on kaksi meditatiivisuutta lisäävää kävelytapaa metsiin tai miksei minne vain. Samoin voit yhdistää näitä harjoituksia luovasti omaa inspiraatiotasi seuraten.
”MINIMIVOIMAKÄVELY
Kävelen niin rennosti, että perhosen laskeutuessa päälaelleni valahtaisin heti maahan.
Minimivoimakävely tai maksimaalisen rentona kävely. Oli sinulla rinkka, reppu tai ei mitään kantamuksia, tutki voisitko kävellä vielä aavistuksen rennommin? Päästä erityisesti kasvot rennoiksi ja anna lantion rentoutua. Voisiko koko kehosi olla vielä aavistuksen rennompi? Voisitko olla niin rento, että jos perhonen laskeutuisi päälaellesi, niin heti valahtaisit pientareelle?
Usein ihmiset käyttävät enemmän voimaa kuin on tarpeen. Mikä on pienin voima, jolla kävelysi voi edetä haluamallasi tavalla? Uudestaan ja taas uudestaan päästä kehoasi vielä aavistuksen rennommaksi. Kuinka rennosti kävelisikään kissa tai koira? Eläin, jolla ei ole mielen synnyttämiä jännityksiä, kuten meillä ihmisillä on niin usein. Myös huoli tai haluttomuus olla kokematta tunteita voi saada kävellessä jännittämään hartioita, vatsaa tai lantiota.”
”HUOMIOINTIKÄVELY
Annan huomioni valokeilan ohjautua kehooni ja kiinnostaviin luonnon yksityiskohtiin ja asioihin.
Tässä harjoituksessa olet täysin vapaa matkaamaan huomiosi kanssa kaikkialle muualle paitsi mielesi kuplaan. Tässä kohtaa voi muistaa huomion kokeen. Voit huomioida rennosti, vaivatta ja herkästi hengitystäsi, kävelyn liikettä ja jalkapohjien aistimuksia. Voit kaikilla aisteilla huomioida ympärilläsi luontoa.
Vältät vain uppoutumista ajatuksiisi. Rentous ja vaivattomuus ovat tässäkin salaisuus, kuten kaikessa. Jos huomioimisesta tulee yrittämistä, samassa kehosi alkaa jännittyä. Riittää, että aistit sen, mitä aistit ja huomioit sen, mitä huomioit. Nyt ei tarvitse superhuomioida tai superaistia.
Hyväksyt yksinkertaisesti vain aistittavan todellisuuden, jossa tietenkin kehosi on olennainen osa. Joillekin rennon ja vaivattoman huomioimisen salaisuus on metsään uppoutumisen menetelmästä tuttu huomiolle vapauden antaminen. Huomion saa vapaasti antaa vaeltaa kehon eri kohdissa ja ympäristössä. Antaa itsensä yllättyä, mitä vapaan villivarsan lailla seikkailevan huomion valokeilaan tulee.”
Lopuksi on haluan muistuttaa, että vaikka harjoitukset ovatkin usein ihania, on tärkeää muistaa myös se luonnollinen tapa kävellä ja vain nautiskella kävelystä ja ympäristöstä. Eli leiki näillä kävelyharjoituksilla vain sen verran kuin se on hauskaa. Halutessasi voit laittaa myös viisi tai kymmenen minuuttia meditaatioajastimeen ja näin valita itsellesi sopivan mittaisen kävelyharjoitukseen uppoutumisen.
Eräs viisas nainen sanoi minulle kerran, että eläminen oman mielensä kanssa ei ole ainaista ja kepeää kädenvääntöä, se on jatkuvaa sotaa. On pakko työntää negatiiviset ajatukset ja menneet pois mielestä vaikka väkisin ja keskittyä hetkessä olevaan hyvään. Se on ainoa keino saavuttaa ilo ja onni.
Mutta mieli ei paljon positiivisuudesta piittaa. Se rakastaa menneiden märehtimistä ja tulevaisuuteen liittyvien pelkojen lietsomista. Miksi parisuhteeni epäonnistui? Miksen valinnut toisenlaista työuraa? Olen onnellisempi sitten kun saan oman pihan ja puutarhan.
1. Puhu muista ihmisistä hyvää. Se synnyttää positiivista energiaa ja aikaansaa itsellekin hyvän mielen.
Muiden arvosteleminen ruokkii pahaa oloa. Kukaan ei ole lopulta iloinen tapaamisen jälkeen, jossa on lynkattu jonkun toisen elämä. Sitä vastoin, että arvostelisi muita, jokaisessa voi nähdä jotain hyvää.
2. Opi jokaiselta ihmiseltä ja jokaisesta tilanteesta jotain uutta.
Sinusta poikkeavan ihmisen maailmankuva voi tarjota sinulle ihan toisenlaisen tavan ymmärtää ympäristöäsi. Jos antaisimme jokaisen tilanteen ja ihmisen opettaa meille jotain elämästä emmekä ylenkatsoisi ketään, olisimme luultavasti paljon rikkaampia, iloisempia ja onnellisempia.
3. Suhtaudu ympärillä oleviin ihmisiin ja asioihin lämmöllä.
Jokaisen ihmisen kanssa ei tarvitse olla ystävä, mutta ihmistä voi silti ajatella lämmöllä. Jotain hyvää hänessäkin on. Uskon, että suhtautumalla muihin ihmisiin rakkaudella saan rakkautta itsekin osakseni. Hyvä energia tarttuu.
4. Vertaa itseäsi ainoastaan itseesi
Muiden ihmisten tai heidän saavutustensa kanssa kilpaileminen on loputon maraton. Aina löytyy joku parempi puhuja, kirjoittaja, kodinhengetär tai tyylitaituri. Jossain luultavasti elelee aina ihminen, joka on sosiaalisesti älykkäämpi, kuoreltaan kauniimpi tai teoiltaan rohkeampi. Siksi kannattaakin kilpailla ainoastaan itsensä kanssa. Verrata itseään pelkästään omiin taitoihinsa. Kehittämällä yksinomaan itseään saavuttaa elämässä onnistumisia ja niistä seuraavaa ilon tunnetta.
5. Kokeile ennakkoluulottomasti uutta
Osallistuin vähän aikaa sitten elämäni ensimmäistä kertaa naurujoogaan. Kun päästi irti itsensä nolaamisen pelolta, se ei ollut lainkaan vaivaannuttavaa. Tuli todistettua jälleen se, että nauru avaa sydämen ilolle, ja sydämestä lähtevä ilo tarttuu.
P.S. Sydämensä paraatipaikalle voi valita joko ilon tai surun, muttei molempia yhtä aikaa.
Tällä hetkellä puhutaan paljon kehopositiivuudesta ja oman kehon hyväksymisestä sellaisena kuin se on. Mikä on hyvä asia – niin kovin kaivattua ja tärkeää.
Kuitenkin ihmiselle, joka on vuosia, joskus jopa ihan lapsuudesta saakka, oppinut moittimaan, arvostelemaan ja inhoamaan kehoaan, ajatus ei välttämättä tunnu kovin helpolta. Vaikka kehon hyväksyminen tuntuisi enemmän kuin kutsuvalta ajatukselta, miten ihmeessä kelkan voi kääntää täysin eri suuntaan?
Muistan ajan, jolloin en olisi voinut kuvitellakaan, että voisin koskaan hyväksyä kehoni. Saati pitää siitä – se ajatus oli vielä kauempana. Olin juuri saanut taisteltua itseni syömishäiriö-oireilusta kuiville, terveen ihmisen saappaisiin. Seurasin silti päivittäin kauhistuneena kehoni muutoksia, pelkäsin hirvittävästi painon nousua, ja mikä pahinta, ajattelin etten tiedä miten voisin elää omassa kehossani. Kehoni tuntui vieraalta, oudolta.
Tuosta ajasta tuntuu olevan kovin pitkä aika, vaikka siitä on vain kuusi vuotta. Pitkältä se tuntuu siinä ajassa käydyn matkan takia. Olen oppinut inhoamisen sijaan hyväksymään, rakastamaan ja arvostamaan jokaista solua minussa. Ja mikä erikoisinta, en ole muuttanut kehossani mitään ulkoisesti – kaikki muutos on tapahtunut sisälläni.
Se mitä sisällä tapahtuu, on kaikkein tärkeintä, niin kliseistä kuin se onkin. Ulkoisia olosuhteita voi muuttaa. Kehoa voi muokata. Voi laihduttaa, nostaa painoa, kasvattaa lihaksia, laittaa täytteitä, tehdä jos jonkinmoisia puristuksia ja nipistyksiä muuttaakseen omaa ulkomuotoaan, ihan pienimpiin yksityiskohtiin saakka. Kuitenkin, jos sisäinen pohjavire on se, että olen ruma ja arvoton, mikään ei koskaan riitä.
Sisäinen muutos on usein paljon vaikeampaa. Se vaatii pysähtymistä, oman sisäisen maailman tarkastelua. Silloinkin, kun ulkopuolelta saa viestiä, että kehosi on riittävä näin, ei mikään muutu niin kauan, kun ei korjaa sitä mitä on rikki sisällä.
Lähde liikkeelle pienestä, huomioimisesta. Millaisissa tilanteissa ahdistut? Kun aamulla kävelet peilin eteen, mikä on ensimmäinen ajatus? Missä ja milloin puhut kehollesi rumasti? Ja mikä vielä tärkeämpää, miten silloin toimit? Jos matkassasi on ollut pitkään ilkeä sisäinen arvostelija, sen ääntä ei noin vain hiljennetä. Mutta siihen, miten siihen reagoi, on helpompaa tarttua. Uskalla askel kerrallaan toimia toisin – tai jättää toimimatta.
Uskalla kysyä itseltäsi: tarvitsetko todella ainaista -5 kilon painonpudotusprojektia? Tarvitseeko sinun todella näyttää ja tuntua samalta kuin kymmenen vuotta sitten? Voisitko kunnioittaa sitä, miten kehosi antaa sinulle mahdollisuuden liikkua joka päivä, riippumatta siitä, millaisia muhkuroita tai muotoja se edustaa?
Tie kohti oman kehonsa arvostamista ja siitä pitämistä voi olla pitkäjänteinen ja turhauttava. Se vaatii mikrotason tarkkailua ja omien uskomusten purkua. Niiden uskomusten, jotka saavat sinut ajattelemaan, ettet voi pukea tietynlaista/väristä vaatetta, koska olet x-painoinen tai -muotoinen. Tai ettet voi aloittaa jotain uutta työtä tai harrastusta samasta syystä. Tai ettet voi mennä rannalle uikkareissa, jos pepussa on selluliittia. Tarkemmin, se vaatii sisäisen häpeän tunteen tarkastelua. Sen tutkimista, miksi ylipäätään häpeää itseään. Sillä ajattelen, että lopulta kehon häpeämisessä tai inhoamisessa on kyse itsensä häpeämisestä tai inhoamisesta.
Vaikka tällainen tutkiskelu ja kysymysten esittäminen voi olla kipeääkin touhua, se on vaivan arvoista. Siinä vaiheessa, kun sisäinen matka on tarpeeksi pitkällä, sisäinen arvostelijasi – se ilkeinkin kiusaaja – saa vähemmän tilaa. Ajatuksia saa olla ja mennä, mutta se, miten niihin reagoi, on sinun vallassasi. Kun sisäisen matkan ohella harjoittelee pitämään huolta itsestään ja tutustumaan omaan kehoonsa – siihen millainen ruoka, millainen liike ja mikä määrä lepoa sinulle tekee hyvää ja sinua ravitsee, oma kehosuhde alkaa tuntua paremmalta. Lopulta sillä, miltä jokin kohta sinussa näyttää (oli se muhkurainen tai ei) ei ole enää niin suurta merkitystä.
Keho muuttuu läpi elämän, ja hyvä niin. Kehosi kertoo tarinaa, sinun tarinaasi. Se muuttuu ja pyöristyy, kapenee, kevenee tai pehmenee vuosien varrella. Kukaan toinen ei voi sanoa, millainen kehosi tulisi olla. Sinun kehosi on ainutlaatuinen.
Vaikka olisit kuinka pitkään inhonnut kehoasi, siitä on mahdollista oppia pitämään. Hitaasti, oman hyväksyvän katseensa alla, omaan itseensä tutustumalla.
Mitä kannattaa aina korostaa eniten ja ensimmäisenä?
Mikä on työnantajien tärkein valintakriteeri tehtävään kuin tehtävään?
Mikä on tärkein oma valintakriteerisi työpaikkaa valitessasi?
Vastaus ylläoleviin kysymyksiin on motivaatio. Oma intohimosi ja kiinnostuksesi haettavaa tehtävää kohtaan määrittelee, oletko uskottava hakija ja viihdytkö aidosti työssäsi.
Taidot opit nopeasti, jos motivaatiosi on kohdallaan.
Asenne ja motivaatio ratkaisevat, ja aiempi työkokemus ja osaaminen ovat Duunitorin kansallisen rekrytointitutkimuksen 2018 mukaan vasta viidenneksi tärkein valintakriteeri. Jos pohdit alanvaihtoa tai olet vastavalmistunut työuran alussa, tämähän on loistava uutinen!
Erota haluaminen ja osaaminen
Olen valmennuksissani huomannut monen sekoittavan haluamisen ja osaamisen. Haetko sinäkin tehtäviä, joita osaat, mutta motivaatio vaihtelee? Joihinkin tehtäviin sinulla on kova palo, toiset taas eivät kiinnosta lainkaan. Nopein tapa työllistyä on hakea tehtäviä, joihin sinulla on sekä osaamista että vahva motivaatio. Motivaation avulla pääset jo pitkälle, sillä läheskään aina ei tarvita edes osaamista. Koskaan ei valita hakijaa, jolla ei olisi vahva motivaatio.
Vältä tyypillisimmät sudenkuopat haastattelussa
Rekrytoija kysyy sinulta, miksi haet juuri tätä tehtävää. Tai hauskemmin: Miksi meillä on ilo keskustella tänään? Motivaatiosi tehtävää kohtaan kiinnostaa työnantajaa. He kysyvät myös: Miksi haluat juuri meille? Miksi meidän kannattaisi valita juuri sinut? Ehkä sinäkin tuskailet näiden kysymysten kanssa ja vastaat yleisimmin ”koska haluan uusia haasteita” tai ”koska tehtävä vaikutti mielenkiintoiselta”. Tässä on sudenkuoppa, sillä vastaukset eivät erotu edukseen.
Keskity kertomaan todelliset motivaattorisi eli juurisyyt, miksi todella haluat paikan ja mikä tehtävässä sinua kiinnostaa.
Opi lapsilta miksi-kysymyksen taktiikka
Lapset käyttävät tätä työkalua luonnostaan jatkuvasti. Tutkimusten mukaan esikouluikäinen kysyy miksi-kysymyksen jopa 76 kertaa tunnissa! Kävin seuraavan dialogin aikanaan 5-vuotiaan tyttäreni kanssa:
Minttu: Äiti miksi sinä lähdet töihin tänään?
Minä: Koska menen kouluttamaan.
Minttu: Miksi sinä koulutat?
Minä: Koska haluan antaa ihmisille työkaluja työnhakuun.
Minttu: Miksi sinä haluat antaa ihmisille työkaluja työnhakuun?
Minä: Koska haluan, että heillä on kivaa töissä.
Minttu: Miksi sinä haluat, että heillä on kivaa töissä?
Minä: Koska haluan, ettei kukaan saisi työuupumusta.
Minttu: Miksi sinä et halua kenenkään saavan työuupumusta?
Minä: Koska haluan tehdä kaikkeni, että ihmiset olisivat onnellisia, omia aitoja itsejään.
Näe haluamasi lopputulos ja kerro se!
Tämä tyttäreni kanssa käyty keskustelu oli merkittävä dialogi, jonka ansiosta tittelini muuttui ratkaisukeskeisestä valmentajasta onnellisen työelämän rakentajaksi ja yritykseni sloganiksi tuli ”Onnellinen työntekijä on yrityksen paras kilpailuetu.” 5-vuotias pääsi omaan ytimeeni parissa minuutissa viiden miksi-kysymyksen tekniikalla.
Eräs valmennettavani haki kunnanjohtajan paikkaa, ja harjoittelimme yhdessä tärkeää työhaastattelua. Kysyessäni miksi haet tätä paikkaa, hän vastasi: ”Koska olen kyllästynyt liian vaatimattomaan tehtävänkuvaani nykyisessä työssäni”. Sain viiden kysymyksen taktiikalla selville, että hänen intohimonsa oli rakentaa kyseisestä kunnasta Suomen hyvinvoivin kunta. Tämän hän myös kertoi haastattelussa, kun rekrytoija kysyi: Miksi haet meille kunnanjohtajaksi? Ero näiden kahden vastauksen välillä oli iso.
Ohjeet työkalun käyttöön:
Sinulla on uravaihtoehtoja, kiinnostavia tehtäviä tai yrityksiä mielessäsi. Kysy jokaisen kohdalla itseltäsi, miksi se kiinnostaa sinua. Kysy uudelleen viisi kertaa syventämällä aina edellistä vastausta uudella miksi-kysymyksellä. Kirjaa muistiin vastauksesi. Kun olet menossa haastatteluun, pohdi rauhassa kaikki motivaattorisi kyseistä työtä kohtaan ja valitse haastattelijaa kiinnostava näkökulma.
Jos pohdit yrittäjyyttä, mieti miksi haluat sitä. Jos voit saada samat asiat muillakin tavoin, mieti onko yrittäjyys paras strategia kyseisten asioiden saamiseen. Onko motivaatiosi riittävän aito, jotta jaksat nähdä kaiken sen vaivan? Sama pätee kaiken kohdalla, mitä haluat: ”Haluan väitellä tohtoriksi” -lauseen takaa saattaakin paljastua näyttämisen halu isälle, joka sanoi vuosikymmeniä sitten: ”Sinusta ei kyllä mitään tohtoria tule, et jaksaisi tehdä työtä, jonka väitöskirja vaatii.”.
Mieti siis aina ensin aidot syysi tehdä asioita, ja vältyt turhilta tekemisiltä ja energiasi riittää tärkeimpien tarpeidesi täyttämiseen.
Liittolaisesi oman näköisen elämäsi luomisessa,
Riikka
***
Tervetuloa mukaan 7 askelta unelmatyöhön – valmennusryhmään verkossa! Ryhmä alkaa 8.3. ja kestää 8.5.2022 saakka. Aloitamme yhteislähtönä ja sinulla on 7.3. asti aikaa ilmoittautua mukaan. Valmennus maksaa alle 5 euroa/päivä ja saat kaiken tarvittavan päästäksesi lähemmäs tai perille asti unelmatyöhösi. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä.
Kirja sopii uutta uraa etsivien ja työnhakijoiden lisäksi myös ura-asioiden parissa toimiville ammattilaisille, oppilaitoksiin ja kaikille työelämässä oleville sekä esimiehille tiiminsa vahvuuksien tunnistamiseen.
Lue lisää siitä, miten luot itsellesi onnellisen työelämän Montevistan sivuilta tästä.
Aito kosketus on upeaa jakamista, jonka kautta ilmaiset syvintä tunnettasi, jota koet juuri sillä hetkellä. Kosketuksesi ei siis tapahdu rutiinien, ajatusten tai oletusten ohjailemana. Et kosketa sen mukaisesti, mikä tuntui hyvältä eilen. Et myöskään huolehdi, mitä kumppanisi mahtaa ajatella. Seuraat yksinkertaisesti sitä, mikä tulee luonnostaan.
Vaatiiko tämä rohkeutta? Tavallaan. Mieli tuo esiin pelkoja, ja saa sinut hakemaan turvallisia ratkaisuja kuten rutiineja tai ”varmoja” liikkeitä eli jotakin, joka yleensä toimii. Toisaalta mieli voi myös yllyttää sinua todistamaan itseäsi tekemällä jotakin ”jännittävää”. Kumpikin näistä lähestymistavoista voi toimia fyysisellä tasolla, mutta ne eivät ole aidon, läsnäolevan kosketuksen veroisia, sillä niissä et saa nauttia kokonaisvaltaisesta antautumisesta ja rentoudesta.
Mistä aito kosketus kumpuaa?
Vastaus on helppo: sydämestä. Kaikki aito mitä teet elämässäsi kumpuaa läsnäolosta, sisäisestä hiljaisuudesta. Kun sivuutat mielesi ja sen tarjoamat huolet, ajatukset ja ratkaisut, löydät tilaa kuunnella sydäntäsi. Silloin voit yllättää itsesi ja tehdä jotakin, jota itsekin hämmästyt. Se voi olla yllättävän herkkä tapa koskettaa tai ihmeellisen intensiivinen suudelma. Pysäyttävä vinkki kuuluu näin:
Kuuntele sydäntäsi ja kehoasi – miten haluat ihan oikeasti koskettaa juuri nyt?
Jos huomaat kesken eroottisen hetken toimivasi mielen tai kaavojen ohjaamana, pysähdy hetkeksi. Hengitä rauhallisesti ja anna itsesi laskeutua rentoon läsnäoloon, jossa saat kuunnella itseäsi ja sydäntäsi. Silloin sinun on helppo jättää ajatukset taaksesi. Kun pysähdyt, saat aina uuden mahdollisuuden rentoutua, aloittaa alusta, kohdata ja tulla kohdatuksi.
Sinun ei tarvitse murehtia, miten kumppanisi ottaa kosketuksen vastaan. Kun kosketat rakkaudella, hän kuulee sinua. Voit luottaa aitoon kosketukseen. Se kertoo tunteistasi, ja kumppanisi on hyvin helppo ottaa vastaan aidot tunteesi häntä kohtaan. Siksi teknisesti hyvä, mutta emotionaalisesti kylmä kosketus ei välttämättä kiihota.
Tunne ratkaisee
Panosta mieluummin tunteeseen kuin siihen, että teet vaikkapa montaa erilaista esileikkiä. Sinun ei tarvitse todistaa mitään itsellesi eikä kumppanillesi. Erotiikka on upea mahdollisuus olla toisen lähellä. Kummankaan teistä tarvitse suorittaa mitään, vaan nauttia!
Pelkkä kädenpuristus, johon on ladattu tunnetta, voi puhutella teitä kumpaakin kyyneliin tai nauruun asti. Intensiivinen kädenpuristus on itse asiassa parempi esileikki kuin rutiinilla suoritettu suudelma. Muista tämä, kun tunnustelet miten haluaisit koskettaa toista aidosti. Anna itsesi yllättyä! Aito kosketus voi olla eri hetkissä hyvin erilainen, vaikkapa runollisen herkkä tai villin eläimellinen – juuri sellainen, kun sinun aidoin olosi on sillä hetkellä.
Sinulla on mahtava mahdollisuus päästää irti kaikista turhista pohdinnoista, analyyseista, jännityksistä ja oletuksista. Voit koskettaa juuri niin kuin haluat, juuri niin kuin sydämesi sinua ohjaa tekemään. Olet täysin vapaa seuraamaan sydäntäsi ja nauttimaan!
Löydät Mitran lempeät kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuositästä.
Erilaiset minä-tilat kuvaavat hyvin sitä, miten esimerkiksi yhdessä hetkessä saatamme olla hyvin itsekriittisiä ja toisessa hetkessä taas on helpompi ja luonnollisempi löytää ymmärrystä sekä myötätuntoa itseään ja muita kohtaan.
Esimerkkejä minä-tiloista, jotka ovat luultavasti jollain tavalla tuttuja jokaiselle meistä
Sisäistettyjen vanhempien minä-tilat
Selvitäkseen lapsuutensa tunneilmastosta lapsi joutuu sisäistämään vanhempiensa ihanteet, toiveet, odotukset ja tavan olla vuorovaikutuksessa jotenkin itseensä. Jos on esimerkiksi kokenut lapsuuden tunneilmastossa paljon tunteiden mitätöintiä, tunteiden mitätöinti sisäistyy omaan mielen rakenteeseen, ja tätä samaa perinnettä jatkaa usein itselleen ja joskus myös toisille, jos ei valta-osan ajasta, niin aika ajoin. Jos sisäistettyjen vanhempien minä-tila on vaativa, ankara, kylmä tai jopa halveksuva, tämän minä-tilan aktivoituminen on usein hyvin kipeää ja epämukavaa. Parhaimmillaan turvallisessa kiintymyssuhteessa sisäistetty vanhemmuus on lämmintä, sensitiivistä, johdonmukaista ja turvallista. Tällöin sisäistetyt vanhemmat ovat minä-tilanakin turvaavia, myötätuntoisia ja suojaavia. Useimmilla meistä on monenlaisia vanhemmuuden tiloja, jotka voivat olla hyvinkin erilaisia. Itsestään voi esimerkiksi tavoittaa sekä hylkäävän vanhemman että rakastavan vanhemman.
Haavoitetun lapsen minä-tila
Lapsi on suhteessa vanhempaansa hyvin herkässä asemassa, riippuvainen vanhempiensa hoivasta, turvasta ja hyväksynnästä. On lapselle valtavan kipeää kohdata esimerkiksi alistamista, mitätöintiä, turvattomuutta ja draamaa. Tällöin usein defenssimme tulevat apuun ja dissosiodumme kokemuksesta. Dissosioutuminen on siis ikäänkuin kokemuksesta tunnetasolla irtaantumista, vaikka järjellä tietääkin, mitä kipeää esimerkiksi lapsuudessa on omalla elämänkaarella tapahtunut. Tunteesta erkaantuminen on joskus palvellut, suojannut ja sille on ollut tarkoituksensa. Se kuitenkin vaikuttaa edelleen elämään aikuisena, usein hankaluutena olla tunneyhteydessä itseen ja toisiin. Dissosiaatio vaikuttaa ihmisiin eri tavoin. Sen takana on kuitenkin haavoitetun lapsen minä-tila, jossa asuu edelleen haavoitetun lapsen suru, pettymys, pelko, avuttomuus, hätä, ehkä kauhukin. Tämä haavoitetun lapsen minä-tila aktivoituu usein aikuisena ihmissuhteissa ja voi tuntua hyvin kipeältä ja häpeälliseltäkin.
Selviytyjän minä-tilat
Haavoitetun lapsen on täytynyt löytää keinoja, kuinka selviytyä syvän kivuliaista tunteistaan, kuinka niitä välttää nousemasta pintaan ja miten ”varmistaa” ettei se sama tuskallinen tunne pääsisi enää toistumaan. Ja kuitenkin se lähes aina pääsee.
Selviytyjä-tilat ovat meillä hyvin erilaisia, ja jokaisella on näitäkin luultavasti useampia. Ylianalysoimista, huumoria silloinkin, kun sattuu, menestyksen jahtausta hinnalla millä hyvänsä, miellyttämistä, riippuvuuksia, välttämistä. Selviytyjä-tila on ihan oikeasti joskus auttanut meitä selviytymään, mutta usein juuri se polttaa meidät loppuun, uuvuttaa ja myöhemmin elämässä tuottaa jonkinlaista kärsimystä. Ja mikä ristiriita se onkaan, että juuri sillä millä selviytyi, nyt tuhoaakin itseään ja elämäänsä. Kukaan meistä ei myöskään aidosti ratkaise selviytyjän pyrkimyksiä järjellä. Selviytyjäänsä tutustuminen kysyy luottamusta, aikaa ja turvaa, sillä sen takana on kipua ja surua. Hyvässä terapiassa ajan myötä tai joskus yllättävänkin nopeasti selviytyjä uskaltaa väistyä ja tehdä tilaa sille, miltä se koetti suojautua. Selviytyjä ansaitsee myös tulla nähdyksi, ei tuomituksi tai mitätöidyksi. Se teki, mitä pystyi.
Autenttinen itse -tila
Ihan joka ainoa meistä on syntynyt tänne ainutlaatuisena, oman ihmeellisen olemuksensa kanssa. Elämä muokkaa, ja näin sen kuuluukin meitä jollain tavoin muokata, mutta siitä huolimatta että kasvamme ja kehitymme, meissä on aina jotain omaa, totta, ainutlaatuista, juuri meille autenttista. Se voi olla hyvinkin piilossa selviytyjä-tilan tai riippuvuuksien takana mutta siellä se on. Millainen olet, kun olet huoleton-rento-vapautunut? Mikä on juuri sinulle ominaista, luonnollista? Autenttisuutta ei voi esittää eikä siinä tilassa luultavasti kukaan ole 100% ajasta, ja sekin on ok. On aivan ihanaa, että autenttisuutta arvostetaan. Samalla ihan yhtä arvokasta ja totta on antaa huomio myös sille, että meissä ihmisissä tapahtuu erilaista liikettä, käymme erilaisissa tiloissa – ja sekin on osa ihmisenä olemista. Ne hetket, joissa on autenttisen itsen tilassa kannattaa kuitenkin merkitä itselleen. Mikä mahdollisti autenttisuuden? Missä ja kenen kanssa tai mitä tehdessä tämä tila on tavoitettavissa?
Ihmisenä oleminen on sisäistä liikettä, erilaiset elämänvaiheet, tilanteet ja kriisit saattavat aktivoida eri minä-tilojamme. Vaikka autenttisen itsen tilassa olo on levollisinta ja se on sen puolesta todellakin tavoiteltavaa, tie sinne kulkee kuitenkin sallimalla ja huomaamalla myös muut tilat osana itseään. Haavoitettu lapsi meissä kaipaa nähdyksi ja kuulluksi tuloa, rakastavaa vanhempaa tuekseen. Millaisen rakastavan vanhemman tilan sinä kaipaisit itsellesi?
Voit kuunnella lisää minä-tiloista alla olevalta podcastilta!
Eevin itsetuntemusohjauksiin Tampereella ja skypessä voit tutustua TÄÄLTÄ
