Hidasta elämää -sivuston päätoimittaja ja toinen perustajista Sanna Wikström piti lukioryhmälle psykologian oppitunnin. Tällaisia oivalluksia lukiolaiset kirjasivat oppitunninjälkeen – kolahtaako näistä jokin sinuun?
”Pitää uskaltaa olla utelias ja osata ottaa vastaan positiivisia kommentteja.”
”Itsensä tunteminen on avaintekijä onnellisuuden saavuttamisessa.”
”Aina ei tarvitse olla kiltti ja suostua kaikkeen. Voidakseen tehdä itselle merkityksellisiä asioita, on vedettävä rajoja ja opittava tervettä itsekkyyttä.”
”Luota siihen, että elämä kantaa.”
”Luottamus (omaan) elämään ja itseen vahvistaa positiivista ajattelua ja sen onnistumista.”
”Oma oivallus oli, että positiivisuus liittyy siihen, että luottaa elämään. Kyse ei siis ole pelkästään positiivisesta ajattelusta, vaan laajemmin siitä, että uskoo siihen, että selviää vaikeissakin tilanteissa.”
”Do what you want to do. NO REGRETS.”
”Itsereflektio on kannattavaa ja se auttaa.”
”Jätä aikaa itsellesi.”
”Mitä minun pitäisi tehdä, että voisin saavuttaa tietyn asian?”
”Luottaminen siihen, että kaikki menee ajallaan ohi.”
”Elämä on haavoittuva. Ei kannata antaa pelon ohjata elämistä.”
”Luottamus on tie onnellisuuteen – vaikka vain hetkelliseen.”
”Elät vain itsellesi.”
”Arvoista luopuminen ei ole ratkaisu.”
”Tunnelukkomöröt eivät ole pelottavia, jos niihin tutustuu varoen.”
”Mieli torjuu heikkoudet alitajuisesti.”
”Tunteiden yläpuolella oleminen on tärkeää.”
”Mindfulness ei ole yhtä kuin ajatuksettomuus.”
”Ei niin, että mä en pysty, vaan: mitä mä voin.”
”Kaikki on mahdollista. Mieti, mitä itse haluat. Kaikkia ei voi miellyttää.”
Kuka kaipaisi näitä sanoja juuri nyt? – Jaa juttu hänelle <3
Seksuaalinen halu on yksilöllinen kuten ruokahalukin. Osalla meistä ruokahalu on kyltymätön, osalla ongelmallinen, osalla nirso, osalla hävinnyt, osalla ristiriitainen.
Osalla meistä seksuaalinen halu pulppuaa, pysyy helposti hereillä ja virkeänä ilman suurempia temppuja. Osalla halun sytyttely vaatii enemmän työtä ja osalla halu on kuin hiipunut hiillos tai sammunut kokonaan.
Kaikki halun muodot ovat ok. Tärkeintä on miettiä, toivoisitko sinä, että haluaisit enemmän, vähemmän, useammin, helpommin. Jos tämä toive on kumppanisi toive, unohda se. Kysy itseltäsi, mikä on minulle tärkeää. Seksuaalinen halusi ei syty, vaikka kuinka joku toinen haluaisi sinun halusi syttyvän.
Jotta omaan seksuaaliseen haluun voi vaikuttaa, on tunnettava itsensä.
Tiedätkö sinä mikä sytyttää halusi? Tiedätkö mikä sammuttaa halusi?
Käytä seksuaalisen halusi pohdintaan kaikkia aistejasi
Helpointa on lähteä pohtimaan eri aistien kautta, mitkä asiat vaikuttavat seksuaaliseen haluusi sammuttavasti tai sytyttävästi.
Mikä ääni? (Kuulo)
Mikä visuaalinen ärsyke? (Näkö)
Mikä tuoksu/haju? (Haju)
Millainen kosketus toisen tekemänä, itseni tekemänä tai vaatteen kautta? (Tunto)
Mikä maku saa minut syttymään tai mikä on minusta epämiellyttävä maku? (Maku)
Sitten voi miettiä omaa seksihistoriaansa, mitkä siellä olivat erityisen sytyttäviä asioita, tilanteita ja mitkä taas halua sammuttavia. Mikä omassa kumppanissa on halun kannalta merkityksellisintä? Mikä minussa itsessäni? Entä mikä vaikutus on ympäristöllä? Pidänkö hämyisyydestä, siisteydestä?
Kun tiedän omat vastaukseni, tiedänkö kumppanini? Minkälainen on hänen halunsa? Helposti syttyvä? Helposti sammuva? Mistä hän pitää erityisesti ja mikä on todellinen turn off eli halun latistaja?
Perustarpeet ovat aina etusijalla
Seksuaaliseen haluun vaikuttavat myös uni, nälkä, stressi, sairaudet, lääkitykset, elämäntilanteet, hormonit, kuukautiskierto. Nämä kaikki on otettava myös huomioon. Siksi halu saattaa sammua tai syttyä hyvinkin vaihtelevalla tavalla. Lisäksi halu vaihtelee iän mukaan ja saattaa olla tänään aivan eri kuin huomenna.
Tärkeää seksuaalisen halun kannalta on siihen tutustuminen. Jos olet suhteessa, kerro rohkeasti asioista, jotka sytyttävät sinua ja asioista, jotka sammuttavat. Kuule, mitä kumppanisi kertoo.
Aistikkaita hetkiä halun äärellä!
Pauliinan Rakkaus on tekoja arjessa -kirja on kuunneltavissa äänikirjana esimerkiksi Bookbeatista.
Oletko alkanut ajatella, että haluaisitkin elää erilaista elämää?
Ehkä olet miettinyt, että voisit jättää taaksesi jotain sellaista, joka painaa jatkuvasti mieltä, vie kohtuuttoman paljon voimiasi tai estää tekemästä sitä, mitä ihan oikeasti haluaisit.
Tuntuisiko elämä enemmän omalta, jos voisit tehdä enemmän omien arvojesi mukaisia valintoja?
Kun tunnistaa sen, mikä elämässä vie paljon tilaa tällä hetkellä, on helpompi alkaa raivata tilaa asioille, jotka tuntuvat tärkeiltä myös sydämessä. Seuraavien kysymysten avulla voi lähteä pohtimaan, mitä elämäsi on juuri nyt ja mihin suuntaan haluaisit sitä viedä.
Mitä elämässäsi tapahtuu juuri nyt? Jää hetkeksi katselemaan mielesi ruudulla viime päivien ja tämän päivän tapahtumia. Seuraavaksi voit kysyä:
Mihin aikani menee? Entä kuinka paljon käytät aikaa ja energiaa ihmissuhteisiin?
Jos et säännöllisesti pysähdy katselemaan elämääsi tällä tavalla, joudut helposti tilaan, jossa et tiedä, mistä elämäsi koostuu. Se tapahtuu huomaamatta ja vahingossa. Näin maailma ja elämäsi tapahtumat vievät huomiosi ja energiasi. Vastaliike on katsoa tilannetta ja tehdä tietoisia valintoja ajankäytön, huomion ja energian suhteen.
Kirjoittaja on Asokotien toimitusjohtaja, varatuomari ja isä kahdelle tyttärelle, joista toinen on nuori aikuinen ja toinen esiteini. Riskilä on kahdesti eronnut ja nyt onnellisessa parisuhteessa. Mukana elämässä kulkee osa-aikaisesti nuoremman tyttären lapinporokoira. Riskilä matkailee sekä retkeilee innokkaasti ja palaa reissuilta aina mielellään kotiin.
Jokainen meistä joutuu arjessaan, ihan tavallisena päivänä tiukkoihin tilanteisiin: on eripuraa työpaikalla, on kiire hakemaan lapsia, ystävä soittaa sairastuneensa vakavasti tai työpaikalla joutuu tikittämään sekuntikellon kanssa, että ehtii kaiken. Ympäröivän maailman vauhti on välillä turhankin kiivas, kun on niin paljon tehtävää, ehdittävää, suoritettavaa ja tunnetasolla kestettävääkin.
Mitä ikinä päivän aikana onkaan tapahtunut – meillä kaikilla hieman eri asioita – koti on paikka, jossa on tilaa pohtia kaikkea sitä, mitä päivän aikana on tapahtunut ja mitä se itsessä herättää. Kotona asiat ovat riittävän tuttuja ja turvallisia siihen, että meidän on mahdollista rauhoittaa ympäristön häly ja kysyä itseltämme: Mitä minulle kuuluu? Mitä minulle todella kuuluu? Millaisia tunteita ja ajatuksia päivän tapahtumat minussa herättivät?
Koti on parhaimmillaan henkinen ja fyysinen lepopaikka, jossa on omat tutut tavarat, tuttu sänky, tutut nurkat ja useimmiten tuttu jääkaapin sisältö. Tuttuus luo levollisuutta: aivot voivat hetken levätä, ei tarvitse olla koko ajan valppaana. Kotona harvemmin tulee kohdattua mitään mullistavia yllätyksiä, ja se jos jokin luo turvallisuutta ja kokemusta pysyvyydestä maailmassa, jossa koko ajan kaikki muuttuu – ja usein aika nopeasti.
Minulle koti ja kodin ajatteleminen tuovat lämpimiä tunteita, turvallisuuden kokemusta ja rakkaudellisia fiiliksiä. Ihan tavalliset arkiset hetket ovat niitä kaikkein merkityksellisimpiä: kun tehdään yhdessä ruokaa tai tyhjennetään kauppakasseja, kun katsotaan telkkaria sohvalla kylki kyljessä tai kun siivotaan yhdessä (vaikka sillä hetkellä se olisi tuskien taival). Nuo hetket ovat niitä, joita eniten kaipaamme sitten, kun niitä ei enää ole. Ne myös säilyvät sydämessämme pisimpään.
Kaikilla meistä ei välttämättä ole kotona odottamassa perhettä, jonka kanssa voisi puuhailla arjen askareita. Silloin perhekäsitystä voi koittaa laajentaa: jollain saattaa olla kämppis (tai jos ei ole, voisiko olla?) tai tiivis naapuriyhteisö, jollaisia myös meillä Asokodeilla on muodostunut. Tämä on muuten lämmittänyt minun sydäntäni tässä ajassa, kun sanotaan, ettei naapureita enää tunneta.
Jos asuu yksin, kotona saattaa odottaa rakas lemmikki tai voi vaikka kutsua ystäviä kotiin, jotka tuovat aina myös rakkaudellista lämpöä mukanaan: paras tuparilahja tai tuliainen, jonka ystävät tuovat mukanaan, on tunnelma, joka jää elämään kotiin senkin jälkeen, kun ystävät lähtevät omiin koteihinsa.
Kaikille meistä on varmasti tarpeen, että saamme tuntea kotona olevamme rakastettuja – juuri sellaisena kuin olemme. Tulipa se rakkaus toisilta ihmisiltä tai siitä hetkestä, kun kysyy itse itseltään, mitä oikeasti kuuluu, näkisin, että olisi tärkeää muistaa pysähtyä välillä kiitollisuuden äärelle: meillä on koti, johon voimme palata päivän henkisten ja fyysisten temmellysten jälkeen lepäämään.
Maailmassa on valtavasti hienoja asioita tehtävänä ja hommia suoritettavana, mutta se kaikkein tärkein löytyy sieltä kotoa. Joka päivä. Ihan tavallisina päivinä. Kunpa muistaisimme katsoa itseämme ja toisiamme kotona joka päivä rakkaudella, edes pienen hetken. Usein ne elämän tärkeimmät asiat ovat kotiseinien sisällä: menkää siis kotiin, ja rakastakaa! Rakastaa niin kuin se olisi tärkeintä, mitä tässä maailmassa on – sillä se on!
Rakkaudellisia kotihetkiä toivotellen,
Jari
Nyt voit ladata ja tulostaa itsellesi 16-sivuisen Lisää tunnetta kotiin -tehtävävihkosen, jossa on sisustussuunnittelijan vinkkejä värien käyttöön sekä tehtäviä, joiden avulla hahmotat omaa kotiasi uudella tavalla.
Lisäksi voit pohtia kodin väritystä sen kannalta, mitä tunnetta kotiisi kaipaat. HUOM! Lataaminen ei edellytä kirjautumista tai tietojen jättämistä.
Meillä Asokodeilla (Asuntosäätiön Asumisoikeus) on 16 500 kotia erilaisiin elämäntilanteisiin ympäri Suomea – meidän koteihimme myös eläimet ovat sydämellisesti tervetulleita. Asumisoikeusasuntoon et tarvitse isoa pankkilainaa ja asumisajan päätät sinä itse: voit asua asunnossa niin pitkään kuin haluat. Saat myös vapautta elämiseen: lumitöistä ja vuotavista hanoista huolehtivat ammattilaiset.Onnella on osoite!
Sinun ei tarvitse olla sekä herkkä runopoika että miehekkään intohimoinen rakastaja. Sinun ei tarvitse olla kiinnostunut autoista, teknisistä välineistä tai modernista taiteesta. Sinun ei tarvitse kantaa yksin kauppakasseja, eikä kaikkea sisälläsi. Sinun ei tarvitse olla sekä talonmies että sielunkumppani.
Rakas mies.
Sinä saat hakata halkoja ja tanssia. Sinä saat antaa naisen maksaa ravintolalaskun ja saat purkaa tunteitasi muuallakin kuin urheilutapahtumissa. Sinä saat vaihtaa autoon talvirenkaat ja tehdä letit tyttärellesi. Sinä saat itkeä tai olla itkemättä, sanoi naistenlehti mitä tahansa. Sinä saat syödä pekonia ja pukeutua pinkkiin.
Sinun ei tarvitse osata mitään vain haarovälissä roikkuvan ulokkeen takia.
On niin monta tapaa kokea itsensä mieheksi. Myös sinun tapasi on oikea.
Sinkku on ihminen, joka ei ole parisuhteessa. Puheessa sen vakiintunut merkitys sisältää usein myös vihjauksen siitä, että henkilöllä on haku päällä. Moni karsastaa sanan merkityksen sävyä, koska sinkkuus voi olla myös aito elämänvalinta. Vieläpä ilman halua sitoutua suhteeseen tai löytää kumppania.
Vielä enemmän on heitä, joille oma parisuhdestatus on ihan ok kaikissa erilaisissa vaiheissa. Erityisherkät ihmiset valitsevat usein yksinelämisen sen tähden, että parisuhde on liian kuormittavaa ihanuudestaan huolimatta. Myös menneisyydessä olleet erot saattavat jättää niin suuria jälkiä, ettei uusi ihmissuhde houkuttele ainakaan ihan heti voimien palautumisen jälkeen.
Sinkkuuteen voi liittyä kuitenkin häpeää ja ulkopuolisuuden tunnetta, varsinkin jos kaikki läheisimmät ystävät ja perheenjäsenet ovat suhteessa. Voi olla epämiellyttävää olla jatkuvasti vastailemassa uteluihin siitä, mitä omaan suhdemaailmaan kuuluu. Jotkut kokevat olevansa kaveripiirinsä tirkistelykohteena: ikkuna kiinnostavaan sinkkuelämään. Jos samaan aikaan kokee yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta, on siinä kuormaa aivan tarpeeksi.
Ennen vanhaan mentiin yhteen naapuritalon pojan tai tytön kanssa, mutta nykyään aidosta kohtaamisesta on tullut vaikeampaa. Nelikymppisistä miehistä kymmenen prosenttia ei ole koskaan seurustellut. Saman ikäisistä naisista seurustelukokemus puuttuu viideltä prosentilta. Se on suuri määrä ikäluokasta.
Perhemuodot päivittyvät ajassamme, enää parisuhde ei ole kaikkien unelma. Ihmiset voivat olla monisuhteisia tai eivät edes halua määritellä suhteitaan. Samalla lailla kuin panseksuaali ei halua määrittyä vähän vanhanaikaiselta kuulostavaksi biseksuaaliksi, ei perinteisen parisuhdekuvion ulkopuolella elävä ihminen tunne välttämättä sinkku-sanaa itselleen sopivaksi kuvaajaksi.
Tiedämme tutkimuksista, että suurin osa ihmisistä yhä kuitenkin haluaa elää yksiavioisessa parisuhteessa. Vaikka asumme yhä lähempänä toisiamme, on yksinäisyys silti suuri ongelma. Viidesosa ihmisistä kokee yksinäisyyttä jossain elämänsä vaiheessa. Tästä joukosta 10 prosenttia kokee yksinäisyyttä jatkuvasti.
Kaupungistumisen myötä ihmisestä on tullut valikoivampi. Mitä enemmän on valinnanvaraa, sitä hanakammin ajattelemme, että ehkä jostain tulee vielä parempi vaihtoehto. Emme malta jäädä tutustumaan uuteen ihmiseen, vaikka se on välttämättömyys läheisyyden kehittymiselle ja suhteen paranemiselle.
Sinkku, pariton, vanhapoika, poikamiestyttö, kranttu, poikamies, sitoutumiskammoinen, vanhapiika, villi, vapaa, itseriittoinen, valikoiva, vai kesyttämätön? On monta tapaa määritellä heitä, jotka eivät asetu muottiin. Sinä saat kuitenkin määritellä itse itsesi, se on sinun oikeutesi, aivan samoin kuin olla määrittelemättä.
Sinkku! Sinulla on monta syytä iloon!
Olet oman elämäsi sankari, et tarvitse lupaa keneltäkään mihinkään.
Parisuhteen välillä haastavat kommervenkit eivät sinuun yllä.
Voit tehdä valintoja oman tuuliviirisi mukaan.
Elämänrytmisi kuuluu vain sinulle ja voit rakentaa päiväsi ilman kompromisseja.
Olen seurannut mielenkiinnolla keskusteluita erityisherkkyydestä siitä saakka, kun asiasta alettiin voimalla puhua. Ja tietysti olen tunnistanut itseni. Olen epäilemättä erityisherkkä – ”big time” – niin hyvässä kuin haastavassakin.
En ole tehnyt herkkyydestäni sen suurempaa numeroa ja siksi uskonkin, että edelleen tänä päivänä onnistun tahtomattani loukkaamaan ihmisiä käytöksellä, jota vähemmän herkän on vaikea ymmärtää.
Toisinaan ympäristöherkkyys sekoitetaan neuroottisuuteen – niin käy myös omassa päässäni. Joskus mietin, onko ihan normaalia ärsyyntyä niin helposti vaikkapa ympärillä olevasta äänimaailmasta. Sillä usein voimakkaat ääniärsykkeet saavat minut lähelle räjähtämispistettä.
Pitääkö astioita kolistella niin raivolla tai raitiovaunussa kälättää niin järisyttävän kovalla volyymilla? Enkä tosiaankaan pysty nukkumaan saati keskittymään yhteenkään asiaan, jos lehtipuhallin pauhaa jossain viereisen tai sitä seuraavan korttelin pihassa. Monesti kotikonttorissani, eli omassa keittiössäni, jääkaapin hurinakin saa minut kaivamaan laatikosta korvatulpat.
Läheiset ihmiset ja perhe ovat minulle tärkeitä. Rakastan illanistujaisia, naurua ja puheensorinaa ystävien kanssa. Aikoinaan tunsin huonoa omaatuntoa siitä, etten voinut osallistua kaikkiin kissanristiäisiin tai sopia tapaamisia peräkkäisiksi illoiksi. Nyt olen myöntänyt vihdoin itselleni, että tarvitsen tapaamisten välille enemmän toipumisaikaa kuin sosiaaliset ekstrovertit. Minun täytyy saada olla itsekseni silläkin uhalla, että joku erehtyy luulemaan minua erakoksi. Mutta ei, en ole erakko, olen ainoastaan erityisen herkkä tyyppi, joka tarvitsee oman tilan.
Herkkänä persoonana olen kova vatvomaan asioita. Se vaikuttaa yöuniin, ja unettomuuteni onkin jo toinen lukunsa. Herkkää kuormittavat myös ristiriitatilanteet. Pienimmätkin sanomiset puhumattakaan oikeista riidoista jäävät helposti mielen päälle ja saattavat kasvaa turhankin suuriin mittakaavoihin.
Loukkaan myös tahtomattani ihmisiä ympärilläni. En nimittäin pidä puhelimessa lörpöttelystä, vaan usein puhelimeni on äänettömällä ja vastaukseni viesteihin saattavat kestää päiviä. Toinen loukkaantuu, ja minä pahoitan toisen loukkaamisesta mieleni. Yliherkän loukkaantumisnoidankehä on valmis.
Mutta on herkkyydestä valtavasti hyötyäkin. Koen maailman ja ympäristön vahvasti, aistin ihmisissä ja tapaamisissa erilaisia energioita, mikä helpottaa lukemaan tilanteita ja kohtaamisia. Luotan ihmisiin ja uskon ihmisistä herkästi hyvää, mutta toisinaan vaistoan vahvasti, milloin luottamus ei kannata. Monesti tunteelle on vaikea löytää järkeenkäypää selitystä. Sen vain tietää. Toisin sanoen intuitioni erilaisissa tilanteissa ja päätöksissä on vahva.
Koen että herkkyyteni on saanut minut myös avaamaan helpommin uusia ovia. Jos en ole viihtynyt työssäni, olen alkanut voida pahoin, eikä ole oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin vaihtaa uuteen vaiheeseen elämässä.
Vaikka toisinaan vatvonkin asioita, suurissa päätöksissä olen rohkea ja aistin herkästi milloin on aika kääntää sivua. Avata uusi ovi ja luottaa siihen, että intuitio on ollut oikeassa; oven takaa löytyy jotain, mitä en olisi todennäköisesti löytänyt ilman erityistä herkkyyttäni.
Seksuaalisuus on paljon muuta, kuin pelkkä seksielämä. Paljon, paljon muuta. Itse asiassa ihmisellä ei tarvitse olla minkäänlaista seksielämää, ja silti hänellä on seksuaalisuus.
Se koostuu ajatuksista ja uskomuksista, muistoista ja toiveista. Turvallisuudesta ja turvattomuudesta. Siitä, mikä sytyttää. Haaveista tai fantasioista, joiden ei tarvitse edes tulla todeksi ollakseen osana seksuaalisuutta.
Halusimme tai emme, seksuaalisuuteen kuuluu ja vaikuttaa kaikki kokemamme. Lapsuus, nuoruus, aikuisuus. Kouluaikojen häpeä aikaisesta tai myöhäisestä kehityksestä. Vastakkaisen sukupuolen kommentit. Se ahdistava nuoruuden ihastus, joka ei soittanutkaan enää saatuaan, mitä halusi.
Tuttujen ja tuntemattomien nolot kommentit seksuaalisuudesta – ja toisaalta myös estoisuus, kommentoimattomuus. Myös kaikki ne kerrat, kun rajojamme ei ole kunnioitettu tai emme itse ole osanneet pitää niistä kiinni. Häpeän, ahdistuksen, ilon ja nautinnon hetket, sulassa sovussa laatikossaan, jota harvoin uskallamme raottaa.
Ei ole niin pientä tai hölmöä asiaa, ettei siitä voisi jäädä muistoa tuohon laatikkoon. Useimmiten se on jossain siellä, vaikket haluaisikaan.
Kaikki pään sisällä
Yksi seksuaalisuuden määrittävä piirre on, että se on pään sisäistä. Keho on seksuaalisuuden temppeli, sen leikkikenttä ja mahdollistaja.
Kuitenkin kaikki ne kokemukset ja tarinat, joita seksuaalisuuteen linkitämme, syntyvät mielessä ja tallentuvat myös mielen perukoille. Nauttiaksemme täydemmin seksuaalisuudestamme ja vapautuaksemme vanhoista uskomuksista ja itsesyytöksistä, nuo tarinat tulee voida tunnistaa. Mitä ne oikein ovat?
Vaikka välttelisimme kipeitä muistoja, alitajunta pitää niistä kiinni. Se odottaa, että pääsisi kertomaan – jotta kohtaisimme taakan uudella tietoisuudella ja vapautuisimme vihdoin.
Täysi spektri
Seksuaalisuus on voimavara, jonka potentiaalia ei vielä kunnolla tunnisteta. Ihminen on kokonaisuus: säteilevässä sielussa ehjä seksuaalisuus on kuin piste i:n päällä. Ehjällä en toki tarkoita täydellistä tai valmista, vaan ennen kaikkea avointa ja uteliasta suhtautumista omaan seksuaalisuuteen. Pakenemisen ja sivuuttamisen lopettamista.
Oman seksuaalisuuden eheyttäminen on osa itsensä rakastamisen spektriä. Aivan kuten spektrin muilla osa-alueilla, edistyminen tapahtuu kohtaamalla omia tunteitamme ja uskomuksiamme.
Uudet tuulet
Elämme aikoja, jolloin kollektiivisesti romutamme hyvin paljon vanhaa ja iänikuista, pelkopohjaista ja tuomitsevaa. On kuitenkin selvää, että jossain siellä taustalla käkisee vielä historian vanhoillinen ääni.
Voimme joko uskoa sitä, tai sitten katsoa uhmakkaasti peiliin ja sanoa Lady Gagaa lainaten: ”Baby, I was born this way!” Arpeni ovat kasvattaneet minua ja tehneet minusta sen, mikä olen tänä päivänä.
Ajatus tämän jutun kirjoittamisesta on oleillut päässäni ainakin vuoden verran. Omassa elämässäni seksuaalisuuden traumat eivät todellakaan ole olleet mitättömät, ja silti koen olevani melko tavallinen, keskiverto nainen. Tämä kertoo omaa karua tarinaansa. Koen, että näistä asioista puhutaan edelleen aivan liian vähän.
Jokaiseen ongelmaan piiloutuu kuitenkin myös mahdollisuus. Samalla kun eheytämme omaa seksuaalisuuttamme, luomme parempaa pohjaa malliksi tulevaisuuden sukupolville. Tämän innoittamana laadin 3 vinkkiä oman seksuaalisuuden kohtaamiseen:
1. Huomaa seksuaalisuuteen, seksiin ja alastomuuteen liittyvät asenteesi ja ajatuksesi.
Kun asian äärelle ei tule pysähdyttyä, on vaikea muuttaa mitään. Tarkastele ja tule tietoiseksi. Mitä ihanaa, mitä kamalaa?
2. Kirjoita, puhu, maalaa.
Älä pidä enää mitään sisälläsi. Kerro, jaa! Voit myös käsitellä tapahtuneita maalaamalla niistä kuvan. Tämä on sinun totuutesi, ja vaikka se olisi tuskallista, aitous on kaunista.
3. Anna itsellesi anteeksi.
Hyvin usein meillä on tarvetta tähän juuri seksuaalisuuden saralla. Kaikesta oppii. Jos elämässäsi on joku, jolle sinun on vaikea antaa anteeksi, älä kuitenkaan pakota itseäsi siihen. Viha on terve itsepuolustuksen merkki. Mutta itsellesi anna anteeksi. Opettele hyväksymään itsessäsi myös se puoli, joka on toiminut rakkaudettomuudesta käsin.
(Vinkki: Mikä olisikaan parempi anteeksiannon symboli, kuin hemmotella itseä vaikkapa haluamallasi lahjalla ❤️ )
❤️:lla Riikka
Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.
Kohtaan työssäni jatkuvasti eri tavoin uupuneita ihmisiä. Suurin osa kärsii työuupumuksesta, mutta useimmiten haastattelun jälkeen tulemme asiakkaani kanssa siihen lopputulokseen, ettei kyse ole pelkästään työn rasittavuudesta, vaan ongelma on paljon laajempi ja syvempi.
Psykofyysisestä viitekehyksestä toimivana fysioterapeuttina autan asiakkaitani tunnistamaan kehossa olevat hermostolliset – fyysiset ja emotionaaliset – signaalit siitä, mikä meidän tilamme kulloinkin on.
Pitkään kestänyt suorittaminen ja sitä seuraava stressi ajavat kehon ja mielen turtuneisuuden tilaan. Vaikka se onkin haaste, tällä turtuneisuudella on ollut alun perin hyvä tarkoitus suojella meitä.
Pakene – taistele – jähmety -moodissa eläessämme turtuneisuus tulee auttamaan meitä tilanteista selviytymisessä. Mikäli tuntisimme niissä hetkissä kaikki kehon lähettämät viestit ja tunnetilat, emme kykenisi jatkamaan sitä, mitä on ”pakko” jatkaa. Kun vain jatkamme, stressisäiliömme täyttyy, ja alamme oireilla eri tavoin, vähintäänkin uupumalla.
Mieli on voimakas osa meitä: mieli ja rajoittavat uskomukset itsestä pakottavat meitä suorittamaan, koska mieltä (egoa) ohjaa pelko. Yksi mahdollinen ajatus saattaisi stressaantuneella olla, että jotakin pahaa ja peruuttamatonta tapahtuisi, jos en juuri nyt toimi tai suorita asiaa loppuun. Tai että en ole arvokas tai hyväksytty, jos en ole tällä tavoin toimelias. Hankalimmillaan nämä pakkoajatukset ohjaavat meitä ihan kaikilla elämän alueilla: töissä, kotona, lastenkasvatuksessa ja harrastuksissa.
Kolikolla on myös toinen puoli. Kun kehomieli opetetaan esimerkiksi erilaisten tiedostamisen työkalujen avulla luomaan uusia, toimivampia uskomuksia, alamme nähdä sen, mikä meille ihan oikeasti on mahdollista – menettämättä omaa terveyttämme ja hyvinvointiamme.
Itse uskon, että kyky tiedostaa kehon aistimuksia – kehotietoisuus – on tärkein perusta hyvinvoinnillemme ja toimivampien uskomusten syntymiselle. Tässä esimerkki:
Jos olet kovin kiireinen ja stressaantunut ja tiedät, että sinun olisi kyllä hyvä hetkeksi rauhoittua, auttaako sinua ajatus, että on ”pakko rauhoittua” tai ”pitäisi rauhoittua”?
Todennäköisesti ei, koska sanat pakko ja pitäisi edustavat nimenomaan pelkäävää osaa sinua. Vuosien varrella olen havainnut hyväksi seuraavan:
Istu tai mielellään mene makuulle vaikkapa maton päälle lattialle. Pysähdy kuuntelemaan kehoasi ja kysy itseltäsi, onko kehollani (= minulla) lupa olla tässä hetkessä alustan kannateltavana.
Jos huomaat kehon olevan melko pienillä kosketusaloilla alustalla, tämä on sinulle merkki siitä, että kehosi on ylivireys- ja valmiustilassa, eikä keholla ole tässä tilassa mahdollista rentoutua.
Mikäli mahdollista, tutki näitä kosketuksen tuntumia pienen hetken, kehon eri osista. Mitä tahansa huomaat, älä muuta mitään, vaan pelkästään havainnoi, kuuntele kehoa. Kun olet käynyt tällä tavoin kehon osat läpi, tutki kannattelun kokemustasi uudelleen, mitä huomaat? Kehossasi, hengityksessäsi?
Kannateltuna olemisen kokemus on yhtä kuin rentous. Sana rentoudu saattaa olla stressaantuneelle ja ahdistuneelle jopa ”punainen vaate”, joka jo itsessään estää rentoutumasta. Mutta kun huomion siirtää kannattelun kokemiseen, keho alkaa useimmiten ihan automaattisesti rentoutua, varsinkin kun emme vaadi sillä hetkellä keholta yhtään mitään. Riittää että vain on ja kuuntelee <3
Jos sinä olet uupunut ja ahdistunut tilanteestasi, mitä tämä sinussa herätti? Toivon sinunkin päivääsi mahdollisimman monta pientä pysähtymisen hetkeä, jolloin ei tarvitse tehdä mitään, vain olla ja kuunnella sitä kenties arvokkainta, mitä meillä on, omaa kehoamme!
Itsekin tänä syksynä uupumusta kokeneena otan useita kertoja päivässä lyhyitä ja pitkiä pysähdyksiä: olen ja hengitän, skannaan kehoani, makaan hetken työhuoneeni Neurosonic-patjalla tasapainottamassa hermostoani. Tai niin kuin tänään, otin kokonaisen vapaapäivän (ja pidennetyn viikonlopun) ollakseni tekemättä mitään tai tehdäkseni juuri sitä mitä haluan ja jaksan.
Tästä kehon ja mielen vapaudesta syntyi tämäkin teksti, joka kertoo minulle nimenomaan siitä, miten paljon stressi estää luovuuttamme. Kun vapaudumme edes hetkellisesti paineista, luovuutemme aktivoituu. Mitä tahansa herättelyä, oivallusta, muutosta ja luovuutta sinäkin kaipaat elämässäsi, muistathan välillä vain olla <3
Olen viime aikoina huomannut useat kerrat miettineeni sekä omaa, että muiden läheisteni puhelinkäyttäytymistä.
Puhelin ei ole enää vain väline, jolla soitetaan halutulle henkilölle ja toimitetaan suullinen viestintä.
Se on väline myös paljon laajemmin.
Puhelin on nykyään myös muun muassa tietokirja, sanomalehti, aikakausilehti, valokuva-albumi, radio, musiikin kuuntelulaite, kamera, matkakortti, sosiaalisen ylläpidon väline, työväline, pelilaite, vapaa-ajan viihdyke, kartta ja niin edelleen.
Vietämme puhelimen kanssa päivittäin valtavasti aikaa. Puhelin on kädessä kotona, autossa, töissä, koulussa, lenkillä, ystävien seurassa, julkisissa liikennevälineissä, kadulla kävellessä, vessassa, syödessä, kuntosalilla. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Voisi melkein sanoa, että puhelin on juurtunut meihin.
Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, kuinka paljon aikaa päivittäin vietät puhelin kädessäsi? Ja kuinka paljon siitä ajasta on niin sanottua välttämätöntä aikaa, jolloin aidosti tarvitset puhelinta. Ja kuinka paljon puolestaan vain unohdut laitteelle? Tyypillistä on, että yhteen viestiin vastaaminen saattaakin venähtää erilaisten sinua kiinnostavien klikkauksien jatkumoon.
Itse heräsin ajattelemaan asiaa, kun katsoin puhelimen asetuksista päivittäin käyttämääni ruutuaikaa. Oletko sinä seurannut puhelimestasi omaa ruutuaikaasi eli päivittäin netissä käyttämääsi aikaa? Se saa ajattelemaan.
Erään tutkimuksen mukaan me suomalaiset vietämme pelkästään sosiaalisessa mediassa miltei 7 tuntia viikossa! Siihen päälle tulee lisäksi vielä kaikki muu netissä viettämämme aika.
On hyvä muistaa, että se niin sanottu ”oikea elämä”, jossa vuorovaikutusta tapahtuu kaiken aikaa, on koko ajan ympärillämme. Huomaammeko sitä?
Huomasitko, että aurinko paistoi tänään kauniisti ja ilma oli raikasta hengittää?
Huomasitko, kun vastaan kävellyt rouva hymyili sinulle?
Huomasitko, kun lapsesi oppi kasaamaan palikoista tornin ja olisi kovasti toivonut sinun huomaavan sen?
Huomasitko, kuinka herkulliselta syömäsi lounas tänään maistui?
Virtuaalinen maailma koukuttaa meitä joskus jopa niissä määrin, että päivä ilman puhelinta tuntuu siltä kuin jokin tärkeä osa meistä puuttuisi. Saatamme tuntea olomme tylsäksi tai ärtyneeksi ilman mahdollisuutta sukeltaa puhelimemme virtaan.
Lapsille suositellaan asettamaan tiukat raamit päivittäiselle älylaitteilla tai pelikoneilla vietettävälle ajalle. Miksi emme tekisi samaa suositusta myös itsellemme? Annamme omalla käytöksellämme lapsillemme koko ajan esimerkkiä siitä, kuinka älylaitteita käytetään. Usein esimerkin voima on suurempi kuin sanat.
Jo pieni lapsi vaistoaa sen, kun istut hänen vieressään, otat puhelimen käteesi ja uppoat sen imuun. Hän vaistoaa kun ”katoat” hänen läsnäolonsa piiristä. Olemme lähellä mutta emme läsnä. Lapsi saattaa alkaa kiukutella tai vaipua omiin oloihinsa. Hänellä ei ole ennen pitkää muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä se, että jokin muu on juuri nyt tärkeämpää kuin hän.
Meille kaikille tulee hetkiä, jolloin asioita tulee hoitaa puhelimella silloinkin, kun lapsemme kaipaisi huomiotamme. Ota lapsen pyynnöt huomioon. Toistuva läsnäolon puute vaikuttaa lapsen sosiaalisten taitojen kehittymiseen ja voi olla pitkään jatkuvana lapselle jopa eräänlainen hylkäämiskokemus.
Pysähdy miettimään mikä on sinulle tärkeää ajankäyttöä. Muista, että kuten kaikki muutkin, myös lapsesi on sinulla vain lainassa. Kukaan ei ole pystynyt lupaamaan meille huomista päivää. Nautimmehan tänään kiitollisena kaikesta siitä, mitä juuri nyt on. Myös lapsi voi olla elämme polulla tärkeä opettaja.
Kun sinun tulee hoitaa asioita puhelimellasi myös lapsen läsnäollessa:
Sanoita hänelle mitä teet ja miksi. Kerro, että olet hänen kanssaan heti kun asia on hoidettu. Ethän aliarvio lapsesi älyä. Jo pienikin lapsi ymmärtää enemmän kuin osaamme aavistaa. Tärkeintä on, että lapsi tulee tarpeensa kanssa nähdyksi ja kuulluksi.
Mieti voisiko päivässä olla jokin sopiva hetki, jonka pyhität puhelimellesi. Esimerkiksi hetki, kun lapsesi on hoidossa, harrastuksissa tai kun hän nukkuu.
Mielessä on pimeitä luolia, joihin arkailemme tutustua. Jokaisella on niissä omat lohikärmeensä. Mitä jos, me kannammekin mukanamme monia asioita joita etsimme itsemme ulkopuolelta? Jospa jotkin aarteista joita etsimme, ovatkin parhaassa mahdollisessa piilopaikassa, etsijässä itsessään?
”Rohkeus ei ole pelon puutetta, vaan sen ylittämistä” – Mark Twain
Rohkeus ei ole sitä, että lakkaa pelkäämästä, vaan tekee juuri siksi ja siitä huolimatta, sillä tietää sen tuovan meitä syvempään yhteyteen niin itsemme, kuin muiden ja itse elämän kanssa.
Pimeys on valon puutetta. Se mikä on meille itsessämme pimennossa, on mitä emme itsessämme vielä tunne, minne emme ole vielä suunnanneet tietoisuuden valoa. Pelon toisella puolella on vapaus. Pimeys muuntuu valoksi siinä pisteessä, missä tuntemattomasta tulee tunnettua ja jossa haaste alkaa näkyä siunauksena. Itse matka, on matka itseen.
Onnea on isä ja ihana isäsuhde. Isänpäivänä juhlitaan isiä ja isoisiä koko Suomessa. Annetaan lahjoja ja itse askarreltuja kortteja. Keitetään isille aamukahvi ja käydään katsomassa isää hänen kotonaan, sairaalassa, hoivakodissa.
On ihanaa, kun on isä, joka on kuin kallio. Isä jolta saa tukea, kun elämä heittelee. Ja sitä joka sanoo aina oikeat sanat silloin, kun niitä tarvitaan. Isä jonka kanssa voi tai on voinut tehdä kivoja asioita ja jolle tekee tänään mieli sanoa: Kiitos, olet (tai olit) maailman ihanin isä.
Isänpäivä ei ole pelkästään iloinen päivä, monille se merkitsee isän ikävää ja isoa surua. Näin on tietysti monen muunkin juhlapäivän laita: aina päivä ei ole iloinen vaan se tuo esiin kaikenlaisia kipuja.
Isän ikävä voi tarkoittaa sitä, että isä ikävöi lapsiaan. Tässäkin maassa on paljon isiä, jotka on vieraannutettu lapsistaan siitä huolimatta, että olisivat ihan hyviä isiä, jos heille annettaisiin mahdollisuus olla sitä. Erovihan seurauksena moni isä ja hänen lapsensa tuntevat tänään ikävää. Onpa monta muutakin syytä, miksi isä saattaa ikävöidä lapsiaan. Meillä on lukemattomia parisuhde-eron erottamia isiä ja lapsia.
Isän ikävä on myös sitä, että lapsi ikävöi, on haavoittunut isäsuhteessaan ja jäänyt ihan kokonaan isää vaille. Näitä haavoja joudutaan usein paikkaamaan, suremaan, antamaan anteeksi vasta paljon myöhemmin.
Miltä mahtaa tuntua siitä lapsesta, jonka isälle alkoholi tai työ on tai oli tärkeämpi kuin hän itse?
Miltä tuntuu lapsesta silloin, kun kaikki muut askartelevat isänpäiväkortteja eikä hänellä ole ketään, jolle korttinsa osoittaa?
Miltä tuntuu viedä kynttilä kuolleen isän haudalle? Millainen isä haudassa lepää?
Tai miltä tuntuu miehestä, joka ei ole toiveestaan huolimatta saanut lapsia eikä saa tilaisuutta viettää isänpäivää?
Elämä on joskus niin älyttömän iloista ja älyttömän surullista. Kipuja ja kiitoksen aiheita on vaikka kuinka paljon. Isähaavaakin on hyvä helliä ja hoivata.
Juhlitaan isänpäivänä niitä isiä, joita on mahdollisuus juhlia. Halitaan lujaa ja kiitetään. Omalle isälleni haluan sanoa: Kiitos siitä, että olet maailman paras isä.
