Sivu 2 – Hidasta elämää

Onko sinulla ujo hermosto? – Tätä se tarkoittaa käytännössä

Kävelet ystäväsi kanssa vaellusreittiä metsässä, kun huomaatte polun vieressä puskan heiluvan. Säpsähdät ja pysähdyt vaistomaisesti. Ehdit käymään mielessäsi lävitse mahdollisia petoeläimiä sudesta karhuun. Ystäväsi sen sijaan on jo ehtinyt kurkistamaan puskaan ja sitä ravistellut eläin on ehtinyt paeta.

Myöhemmin illalla vietätte aikaa vaellusreitin hotellilla, kun seuraanne liittyy yhtäkkiä kaksi sinulle ennestään tuntematonta henkilöä. Menet hetkeksi lukkoon, etkä tiedä mitä sanoa. Kun sinä vielä mietit oikeita sanoja ja juuri tapahtuneen muutoksen merkitystä, ystäväsi on jo ehtinyt esittäytymään ja kysymään seuraanne liittyneiden henkilöiden nimiä.

Ekstrovertin ja introvertin erot

Edellisen kuvauksen perusteella ystäväsi on ekstrovertti, joka innostuu herkästi uusista asioista. Yksi ekstroverttiyden ominaispiirteistä on myös seurallisuus. Ekstrovertille uudet ihmiset ja sosiaaliset tilanteet ovat täynnä mahdollisuuksia. Ekstrovertti ihminen onkin seurallinen ja avoin sosiaalisissa tilanteissa. Hän
tuntee vetoa sosiaalisiin tilanteisiin ja usein tylsistyy yksin ollessaan. Ekstrovertti on myös elämyshakuinen; ilman pientä riskiä ja jatkuvia virikkeitä elämä tuntuu tylsältä.

Edellisen kuvauksen perusteella sinä olet puolestaan introvertti, joka ei niin herkästi innostu uusista asioista. Yksi introverttiyden ominaispiirteistä on myös ujous. Introvertti ihminen ei ole seurallinen, vaan usein ujo ja varautunut. Ujolle ihmiselle uudet ihmiset ja sosiaaliset tilanteet ovat lähtökohtaisesti riskejä. Introvertti ei myöskään tunne vetoa sosiaalisiin tilanteisiin, vaan kuormittuu niissä. Introvertti nauttii yksinolosta, eikä tylsisty ilman jatkuvia virikkeitä, vaan jopa tarvitsee aikaa matalavirikkeisessä ympäristössä palautuakseen.

Suhtautuminen muutoksiin kertoo temperamentista

Kehityspsykologiassa ajatellaan, että ihmisen temperamentin ydin on siinä, miten hän suhtautuu muutoksiin. Jokainen muutos voi olla mahdollisuus tai riski. Yhtä lailla jokainen uusi sosiaalinen tilanne voi olla mahdollisuus tai uhka.

Ujous onkin tieteellisen määritelmänsä mukaan varautunutta suhtautumista uuteen tai yllättävään sosiaaliseen tilanteeseen. Se ilmenee kokemuksen ja käyttäytymisen tasolla hetkellisenä salpautumisena. Jos esimerkiksi törmäätte ystäväsi kanssa vaellusreitillä karhuun, molempien ensireaktio on pysähtyä. Pysähdytte molemmat automaattisesti uhan edessä, jotta karhu ei huomaisi teitä.

Ujouteen liittyvä salpautuminen on sukua samalle mekanismille. Se on automaattista taipumusta pysähtyä pohtimaan sosiaalisessa tilanteessa tapahtuvan muutoksen merkitystä ennen toimintaa. Ujouteen liittyvä salpautuminen johtuu ujon yksilön autonomisesta hermostosta.

Hermoston ujous näkyy käytännössä näin

Hermoston erilainen virittyneisyys ilmenee korkeampana sydämen sykkeenä, verenpaineena ja ihon sähkönjohtavuutena sekä suurentuneina pupilleina ja suurempina veren stressihormonitasoina stressaaviksi koetuissa sosiaalisissa tilanteissa. Psykofysiologisissa tutkimuksissa on myös havaittu, että ujot pikkulapset reagoivat herkästi ja voimakkaasti esimerkiksi uusiin ja yllättäviin ääniin.

Herkkyys ärsykkeille kypsyy sosiaaliseksi reaktioherkkyydeksi päiväkoti-ikään mennessä. Tämä tarkoittaa sitä, että yllättävän äänen sijaan lapsi alkaakin reagoida herkästi uusiin ja yllättäviin sosiaalisiin tilanteisiin. Esikouluiässä uudet ja yllättävät äänet eivät enää herätä yhtä suurta hermostollista vastetta, vaan eskarilaisen salpautumisreaktio laukeaa herkemmin esimerkiksi tuntemattomasta uudesta ihmisestä. Yllättäviä ääniä säikähtävästä vauvasta kasvaa siis vieraita aikuisia arasteleva pikkukoululainen.

Jos koet olevasi ujo, se tarkoittaa, että aivosi ovat virittyneet tulkitsemaan sosiaalisissa tilanteissa tapahtuvia muutoksia uhiksi ja pysäyttämään toiminnan hetkeksi, jotta voit miettiä rauhassa muutoksen merkitystä, ennen kuin toimit. Käytännössä salpaudut hetkeksi ja menet herkästi lukkoon, jos sosiaalisessa tilanteessa tapahtuu jokin muutos. Muutos voi olla seuraan liittyvä uusi ihminen tai jopa muutos keskusteluilmapiirissä; jos keskustelun sävy muuttuu vaikkapa vakavasta vitsailevaan.

Ujous voi tuntua taakalta, mutta siinä on myös vahvuutensa

Ujous voi ajoittain tuntua taakalta, jos tuntuu siltä, että sosiaalisissa tilanteissa ei pysty olemaan oma itsensä ja tuomaan esiin sosiaalisia kykyjään. Se voi tuntua ikävältä erityisesti tilanteissa, joissa ensivaikutelmat ovat tärkeitä, kuten työhaastattelussa tai treffeillä.

On kuitenkin tärkeä muistaa, että ujon ihmisen hermostollinen reaktio kätkee sisäänsä myös tärkeitä vahvuuksia. Ujon hermosto on virittynyt huomioimaan sosiaalisia riskejä. Tämä vuoksi ujo lapsi reagoi usein ennakoivasti sosiaalisiin rangaistuksiin ja haluaa noudattaa ympäristön sääntöjä. Ujo yksilö onkin usein tunnollinen ja yhteistyöhaluinen, ja hänen on helppo sopeutua yhteiskunnan sääntöihin. Hän on usein harkitsevainen ja tekee ja vastuullisia päätöksiä.

Sosiaalisissa tilanteissa ujous antaa aikaa pohtia tilanteen merkitystä syvemmin, ennen reagoimista. Onkin hyvä muistaa, että kaikkiin piirteisiin, myös ujouteen liittyy vahvuuksia ja haavoittuvuuksia. Sen sijaan että näkisit ujoutesi rajoitteena, on hyvä oppia näkemään se myös voimavarana. Kun opit ymmärtämään omaa ujouttasi tästä näkökulmasta, ujous alkaakin tuntua enemmän voimavaralta ja vähemmän taakalta.

Lisää kiinnostavaa tietoa ujoudesta, persoonallisuudesta, introverttiydestä sekä omien vahvuuksien tunnistamisesta ja käyttöön ottamisesta voit lukea Jonin Rohkaisukirja ujoille -kirjasta.

Kun tuntuu siltä, ettei mihinkään voi luottaa – Nämä lauseet kannattelevat silloin

Kun elämä koettelee, nämä kolme kannattelevaa uskomusta luovat levollisuutta. Ne auttavat tuomaan sisäiseen ääneesi kauniita sävyjä.

1. ”Minun on turvallista luottaa”
Luottamus on sitä, että opettelet lepäämään turvan tunteessa. Ristiriitaista kyllä, luottaminen voi tuntua pelottavalta. Kun hellität huolehtimisesta, saatat tuntea olosi haavoittuvaksi.

Luottamus laskee suojamuurit – mutta samalla saat yhteyden itseesi ja elämään ympärilläsi. Vähitellen löydät turvan kehostasi, hengityksestä ja uusista uskomuksista: ne toimivat kuin peruskallio. Anna itsellesi lupa luottaa.

Mikä ajatus auttaisi minua luottamaan?

2. ”Minä luotan minuun”
Luottamus vahvistuu, kun valitset sisäiselle äänellesi uusia tarinoita vanhojen kuluneiden sijaan. Alat tarkkailla ajatuksiasi tietoisemmin. Lytistävää sisäistä kriitikkoa ei ole pakko uskoa.

Sisäinen ääni on tukirakenne, joka kantaa vaikeilla hetkillä. Se voi kohottaa sinut korkeammalle kuin uskoisitkaan. Sinä voit olla itsesi paras kannattelija, sillä olet aina itsesi kanssa.

Mitä voimalausetta tarvitsen juuri nyt?

3. ”Minulla on aina tarpeeksi”
Luottamus auttaa näkemään elämän runsauden. Uskot, että sinulla on aina riittävästi sitä, mitä tarvitset. Tunnet sisimmässäsi, että se mitä olet vailla, löytää tien luoksesi.

Estääkö jokin sinua luottamasta runsauteen? Lakkaa vastustelemasta. Huomaa, mitä kaunista ja hyvää elämässäsi on. Kun katsot avoimin silmin, mitä elämä haluaa tarjota, saat koko ajan enemmän – ja voit ottaa vastaan täysin sydämin.

Mitä kaikkea minulla on riittävästi juuri nyt?

Lisää kannattelevia viestejä löydät Katri Syvärisen korttipakasta Elämä kantaa – luottamuksen kortit.

Kontrolloitko ja ylianalysoitko tunteitasi? – Näin opit hyväksymään ikävätkin tunteet ja ottamaan ne vastaan lempeydellä

Tunteet ovat valtavan iso osa meitä. Ne täyttävät vahvimmillaan jokaisen mielen ja sielun sopukan ottaen haltuun sekä sydämen että järjen.

Niitä voidaan kutsua osuvasti kehon kieleksi. Niillä on yhteys siihen, miten hyvin tunnemme itsemme. Kun kipeimpienkin tunteiden kanssa oppii olemaan sovussa, tulee matkastakin kevyempi kulkea ja omaan itseen on helpompi alkaa luottamaan.

Lempeys itseä kohtaan on todella tehokas työkalu vaikeiden tunteiden käsittelyyn: kun olemme myötätuntoisia itseämme ja tunteitamme kohtaan, myös emotionaalinen joustavuus lisääntyy. Tutkimuksetkin osoittavat, että itseensä lempeästi suhtautuvilla on taipumus kokea vähemmän negatiivisia tunteita, kuten pelkoa, ärtyneisyyttä, vihamielisyyttä ja huolestuneisuutta, kuin niillä, joilta puuttuu lempeys itseä kohtaan.

Elin vuosien ajan peläten ja kontrolloiden tunteitani, jotka tuntuivat epämukavilta. Sen sijaan pakonomaisesti tavoittelin hyvän olon tunteita – kuitenkaan niitä aidosti saavuttamatta.

Olen puhunut usein omien terapeuttieni kanssa tunteiden hyväksymisen tärkeydestä ja siitä, miten kontrollin tunteesta on hyvä oppia hellittämään ja päästää irti tarpeesta ratkaista ”ongelma” eli saada heti ikävältä tuntuva tunne katoamaan. Toipuvalle ylisuorittajalle ja valtavan tunne-elämän omaavalle erityisherkälle tämä ei ole ollut kaikkein helpoin askel ottaa.

Jokaisen oivaltavan askeleen myötä matkani tältäkin osalta kuitenkin etenee. Tunteiden ylianalysointi ja asioiden märehtiminen ovat silti luonteelleni tyypillinen tapa toimia. Nämä toimintamallit ovat nimenomaan tapoja vältellä hankalien tunteiden kohtaamista ja yrittää muuttaa tilannetta haluamallaan tavalla.

Lempeys itseä kohtaan on todella tehokas työkalu vaikeiden tunteiden käsittelyyn: kun olemme myötätuntoisia itseämme ja tunteitamme kohtaan, myös emotionaalinen joustavuus lisääntyy.

Miten ikävältä tuntuviin tunteisiin voi suhtautua?

Ensimmäinen askel onkin tunnistaa omat tutut (ehkä jopa kulttuuristamme opitut) toimintamallit, ja vasta sitten niitä voi alkaa vähitellen muuttamaan.

Olen vuosien saatossa virheellisesti oppinut, että tietyt tunteet ovat lähtökohtaisesti aina huonoja ja niiden tunteminen kertoo minusta jotain ikävää. Sen takia niistä on pitänyt päästä nopeasti eroon, enkä ole tahtonut kohdata niitä kunnolla.

Tavallisimmin ongelma ei kuitenkaan ole itse tunteessa, vaan jossain syvemmällä. Tutkimusten mukaan tietoinen pyrkimys tukahduttaa ei-toivottuja ajatuksia ja tunteita näyttäisi päinvastoin vahvistavan niitä.

Nyt olen ymmärtänyt, että eniten itseään auttaa sillä, että ensin vain pysähtyy sekä tunnistaa ja nimeää tuntemansa tunteet ja sitten pyrkii hyväksymään ne, sellaisena kuin ne ovat, vaikka kuinka tuntuisi pahalta. Suhtautuu niihin enemmänkin uteliaisuudella ja myötätunnolla tuomitsemisen sijaan.

Lempeys itseä kohtaan auttaa heikentämään negatiivisten tunteiden otetta, mutta on tärkeää pitää mielessä, että se ei myöskään sysää negatiivisia tunteita vältellen syrjään.

On hyvä kuulostella, mitä tunteet yrittävät kertoa tai mitä ajatuksia ne herättävät, samalla antaen niiden tulla, olla ja mennä, kuten pilvet taivaalla tai ajelehtiva lehti veden pinnalla. Sen enempää pakottamatta tai puskematta niitä suuntaan tai toiseen.

On hyvä kuulostella, mitä tunteet yrittävät kertoa tai mitä ajatuksia ne herättävät, samalla antaen niiden tulla, olla ja mennä, kuten pilvet taivaalla.

Kun olen rehellinen itselleni tunteistani ja heikkouksistani, annan lempeydelle enemmän tilaa kasvaa. Hyväksyn itseni sellaisena kuin kussakin hetkessä olen. Antaa itkun tulla, jos siltä tuntuu. Tunteita saa näyttää ja niistä saa puhua. Aina ei tarvitse esittää reippaampaa kuin on.

Minulle tärkeä oivallus on ollut se, että mitään pahaa ei tapahdu, vaikka olen tunteet sellaisenaan kohdannutkin. Eikä minussa ole mitään vikaa, vaikka tunnen mitä tunnen. Olen opetellut antamaan tunteille tilaa ja samalla hoitamaan niitä. Luomaan turvallisen tilan, jossa kohdata ei-toivotut tunteet myötätunnolla ja rakkaudella.

Miten tunteita voi käsitellä?

Itselläni on viime vuosina ollut pinnalla monenlainen kirjo erilaisia tunteita. On ollut iloa, kiitollisuutta ja ylitsepursuavaa innostusta, mutta myös pettymyksen ja mielipahan tunteita sekä ahdistusta ja pelkoakin. Masennuksen hetkiltäkään ei ole sairauksien keskellä vältytty.

Jokaisella meillä on oma tapamme käsitellä tunteitamme. Itselleni tärkeitä tunnetyöskentelyn muotoja ovat muun muassa kirjoittaminen, jooga, yksinolo ja luonnossa liikkuminen. Lisäksi juttutuokio ja tunteiden reflektointi luottoystävän tai äitini kanssa auttavat selkeyttämään ja jäsentämään tilannetta oman pään sisällä. Terapia on sellainen turvallinen paikka, jossa pääsen käsittelemään tunteitani – etenkin niitä vaikeampia.

Erityisherkkyyteen liittyy vahvasti rikas tunne-elämä ja suuret tunteet. Sen takia elän elämää suurella sydämellä ja jokin tunne tai tunnetila saattaa käsittelemättömänä jäädä vaivaamaan pitkäksikin aikaa. Joskus tekee hyvää vain antaa niiden mennä, joskus niiden kohdalle kannattaa hetkeksi pysähtyä. Toisinaan paras lääke on aika. Muistutan itseäni usein lempeästi siitä, että kaikista tunteista kannattaa olla kiitollinen, sillä ne kertovat, että olen elossa.

Itselleni tärkeitä tunnetyöskentelyn muotoja ovat muun muassa kirjoittaminen, jooga, yksinolo ja luonnossa liikkuminen.

Mitä ovat tunnetaidot?

Tunnetaidot kertovat siitä, miten toimimme tunteidemme kanssa. Kun sinulla on kyky tunnistaa, käsitellä ja ilmaista tunteitasi, sinulle muodostuu sisäinen turvallisuudentunne, terveet rajat ja kunnioittava suhtautuminen itseen ja toisiin.

Tunnetaidot tukevat silloin, kun kohtaat kaiken sen, mitä ympäristössä, itsessäsi ja toisissa tapahtuu. Tunnetaitojen kehittäminen on elämänmittainen oppimatka, johon kannattaa suhtautua uteliaisuudella ja lempeydellä. Jokainen kohtaaminen, ihmissuhde ja tunnetila toimii tämän hetken harjoittelupaikkana.

Jokapäiväisiin tunnetaitoihin kuuluu tunteiden tunnistaminen, niiden hyväksyminen ja niiden kanssa toimiminen. Parhaimmillaan tunteet ovat meille voimavara, jos osaamme toimia niiden kanssa sovussa. Kun opit tuntemaan tunteesi, opit ymmärtämään ja hyväksymään ne paremmin – samoin ymmärrys itsestäsi syvenee.

Lisää tunteiden kohtaamisesta lempeydellä ja tunnetaidoista löydät kirjastani Matka itsesi puolelle.

Kun kumppanin käytös nostaa tunnelukot pintaan – miten toimia viisaasti?

Tunnelukkoa voidaan kutsua haitalliseksi ajatukseksi, joka vaikuttaa siihen, miten ihminen kokee itsensä ja muut ihmiset. Tunnelukon syntyperä on usein lähtöisin jo lapsuudesta, jossa jokin emotionaalisista perustarpeista, kuten rakkaus, hyväksyntä tai turvallisuus eivät ole täyttyneet yksilön tarpeisiin nähden riittävästi. Tunnelukkoihin liittyvät haasteet näkyvätkin erityisesti ihmissuhteissa ja siksi juuri kumppanimme saa tunnelukkomme usein pintaantumaan.

Annan esimerkin eräästä tunnelukosta:

”Leena on kohdannut parisuhteissaan toistuvasti tilanteita, joissa hän pelkää, että hänet jätetään tai, että häntä ei rakasteta tarpeeksi. Leenan kumppanin viettäessä aikaa omien ystävien kanssa tai tehdessä ylipitkiä työpäiviä, Leena tulkitsee, ettei kumppani välitä hänestä tarpeeksi. Leena ajattelee, että kumppani priorisoi aikaansa mieluummin häntä tärkeämpiin asioihin. Tämän takia Leena alkaa takertua kumppaniinsa entistäkin tiukemmin ja varmistelee jatkuvasti, että rakastaahan kumppani häntä yhä. Leena on alkanut myös kontrolloida kumppaninsa ajankäyttöä ja menemisiä. Kaikki tämä alkaa luonnollisesti ahdistamaan Leenan kumppania”.

Tässä esimerkkitapauksessa kyse voisi olla hylkäämisen tunnelukosta, jonka juuret saattavat olla hyvin pitkällä Leenan historiassa. Ehkä Leena ei ole saanut lapsena tarvitsemaansa huomiota ja hoivaa. Tai ehkä Leenan vanhemmat ovat olleet emotionaalisesti etäisiä tai arvaamattomia. Nämä kokemukset ovat jääneet ikäänkin elämään Leenan kehoon ja mieleen.

Meillä jokaisella on todennäköisesti jokin tai joitakin tunnelukkoja elämässämme. Nämä voivat johtaa väärinymmärryksiin, riitoihin ja epävarmuuteen parisuhteessa.

Tässä muutamia vinkkejä siihen, miten voit toimia, kun tunnelukkosi aktivoituvat parisuhteessa:

Tietoisuus tilanteesta – Kysy itseltäsi mitä tunnen juuri nyt ja mistä se voisi johtua. Miksi tilanne suututtaa tai ahdistaa näin paljon. Liittyykö reaktio nykyhetkeen vai voisiko se olla muistutus jostain aikaisemmasta kokemuksesta
Hengitä syvään – Ennen ensimmäistä impulssin tuomaa reaktiota on hyvä hengittää pari kertaan syvään ja rauhoitella itseä
Ota hetki omaa aikaa – Joskus voi olla viisasta järjestellä ensiksi omia ajatuksia ja ottaa etäisyyttä tilanteeseen, ennen kuin käytte sitä yhdessä läpi kumppanisi kanssa.
Vältä syyttelemästä kumppaniasi – Syytteleminen saa usein aikaan puolustusreaktion ja tämä on luonnollisesti huono asetelma rakentavalle keskustelulle
Kerro avoimesti tunteistasi ja rohkaise myös kumppaniasi kertomaan omista tunteistaan – Kerro miltä sinusta tilanteessa tuntui ja kysy miltä tilanne tuntui kumppanin näkökulmasta. Avoin keskustelu auttaa lisäämään ymmärrystä ja kehittymään paremmaksi vuorovaikutustilanteissa
Harjoittele uusia tapoja reagoida – Joskus hetken rauhoittumisen jälkeen voi olla hyvä idea alkaa haastamaan omaa mieltään ja käytöstään ja alkaa tietoisesti kokeilemaan erilaista tapoja reagoida tilanteisiin.

Tunnelukkojen työstäminen vahvistaa itsetuntemusta ja auttaa saamaan paremman ja syvemmän yhteyden kumppaniin. Vaikeissakin keskusteluissa voi olla hyvä kertoa, että olet kumppanisi kanssa tilanteesta huolimatta samalla puolella, et häntä vastaan. Hankalat keskustelut ovat teidän yhteisen matkanne kannalta tärkeitä ja parhaimmassa tapauksessa lujittavat suhdettanne entisestään. Jossain tapauksissa myös terapia voi olla hyödyllinen apu tunnelukkojen työstämisessä.

Miten nousin masennuskuopasta takaisin omaksi itsekseni – Viikko, joka muutti elämäni

Kaupallisessa yhteistyössä Recuror-lääkärikeskuksen kanssa. Kirjoittaja Mia, 41, on raahelainen K-kauppias sekä masennukseen sairastunut Recurorin asiakas.

Syksyn alussa elämäni pysähtyi shokkiuutiseen, ja olin täysin lamaantunut kuukausien ajan. En olisi uskonut, että elämäni voi muuttua paremmaksi viikossa.

Lasinen lapsuus ja ADHD

Minä kuulun siihen porukkaan, jolle 1990-luvun lama ei ole vain vanhoja uutispätkiä dokumenteissa. Meidän oululaista perhettämme se kouraisi syvältä ja armotta. Isän maansiirtofirma meni nurin ja isä kaatui pulloon.

Olen aina ollut reipas ja tekeväinen ihminen. Niinpä perheen vanhimpana lapsena kontolleni tuli jo hädin tuskin kymmenen ikäisenä vastuita, jotka kuuluvat aikuisille. Lopulta se taakka mursi minut ja koin ensimmäisen masennusjaksoni vuonna 2002. Olin silloin 19-vuotias. Parikymppisenä minulle diagnosoitiin epävakaa persoonallisuus.

Jos olisin nyt samassa elämäntilanteessa mennyt osaavan psykiatrin puheille, olisi minulla varmaankin huomattu ADHD. Ajat olivat silloin toiset. Tuolloin ADHD oli vielä varattu pojanviikareille, jos niillekään. Joka tapauksessa diagnoosini sai odottaa yli kaksi vuosikymmentä.

Eräänä päivänä 12 vuotta sitten lähdin ystäväni luo Poriin viikonlopuksi. Viikonloppu pitkittyikin Porin vuosiksi, kun elämänkumppani löytyi sieltä. Olemme mieheni kanssa molemmat ADHD-ihmisiä, joten kahta samanlaista päivää ei ole, eikä tylsää ehdi tulla. Alusta asti molemmin puolin on tuntunut, että välillämme on jotain kummaa yhteistä. Jokin yhteinen nimittäjä, joka saa meidät ymmärtämään toisiamme aivan erityisellä tavalla. Myös ystäväpiirini koostuu merkittävin osin ADHD-henkilöistä.

Suksi luisti elämässä, kunnes shokki vei jalat alta

Porin aikoina toteutin pitkäaikaisen unelmani omasta kaupasta. Parin kauppiasvuoden jälkeen koitti paluu kotikulmille pohjoiseen. Vuonna 2017 minut nimettiin kauppiaaksi K-Supermarket Kreivintorille Raaheen.

Ylä- ja alamäet ovat kiinteä osa yrittäjyyttä, eikä unelma joka päivä näytä kauneimpia kasvojaan. Joka tapauksessa voi sanoa, että olin vuosien ajan tyytyväinen kauppiaselämään ja suksi luisti elämässäni yleisemminkin. Olemistani värittäneelle peruslevottomuudellekin löytyi lopultakin selitys, kun kävin Recurorilla ADHD-tutkimuksissa vuoden 2022 lopulla. Tuskin muistinkaan enää parin vuosikymmenen takaisia masennusjakson tuntemuksia.

Viime syksyn alussa tapahtui odottamaton käänne, joka suisti mieleni raiteiltaan yhdellä iskulla. Luottamukseni petettiin hyvin rankalla tavalla. Salama tuli niin kirkkaalta taivaalta, että se vei jalat altani totaalisesti. Pakenin todellisuutta mökille ja katkaisin yhteydet ulkomaailmaan lähes täysin. Pelkäsin sähköposteja, tekstareita ja Whatsapp-viestejä. Tuntui, että seuraava romahduttava uutinen tulee milloin vain. Kaksi kuukautta olin omassa kuplassani, jossa ei ollut tilaa kenellekään. Valvoin esimerkiksi 50 tuntia putkeen ja nukahdin, kun silmissä alkoi näkyä tähtiä. Öinen syksyinen metsä oli ainoa paikka, jossa pystyin hengittämään.

Pelkäsin sähköposteja, tekstareita ja Whatsapp -viestejä. Tuntui, että seuraava romahduttava uutinen tulee milloin vain.

Toisin kuin palkansaajalla, yrittäjällä ei ole sairaustodistuksen aiheuttamaa pakkoa ottaa kontaktia lääkäriin. Niinpä en ottanut – en vain pystynyt. Olin niin totaalisen lukossa. Puolisoni jatkoi kuitenkin urhoollisella kärsivällisyydellä yrityksiään puhkaista kuplani. Hän jaksoi kärsivällisesti toistaa, että on täysin ok olla masentunut, mutta ammattiapua on haettava, muuten tilanne menee vain pahemmaksi. Eräänä valvottuna yönä hänen työnsä palkittiin. Tein päätöksen mennä psykiatrille.

Olin psykiatrin vastaanotolla 12 tunnnissa

Kun minä päätän jotain tehdä, teen sen heti. Lisäksi hauraassa tilassani päivien, saati viikkojen odottaminen hoitokontaktin aloitukseen olisi saattanut syöstä minut takaisin syvälle kuplani syövereihin. Oli päästävä osaaviin käsiin heti!

Googlaamalla eteen tuli heti tuttu ja luotettavaksi osoittautunut Recuror – tosiaan, olinhan ollut Joel Holménilla ADHD-tutkimuksissa. Recuror lupasi sivuillaan nopeaa hoitoon pääsyä, tiivistä ja yksilöllistä hoitoa, sekä mahdollisuutta nopeaan toipumiseen. Lisäksi huomioni kiinnittyi magneettistimulaatiohoitoa merkitseviin kirjaimiin rTMS. Valinta oli sitä myöten helppo. Hölmistyin tajutessani, että minullahan on koko ajan ollut suora yhteys lääkäriin saatavilla Recuror Appin kautta. Elettiin marraskuun 6. ja 7. välistä yötä, kun avasin appin ja kirjoitin Joelille tilanteestani. Vastaus tuli aamulla hieman kello 8 jälkeen, ja jo saman päivän iltapäivänä tapasimme etävastaanotolla.

Vastaus psykiatrilta tuli aamulla hieman kello 8 jälkeen ja jo saman päivän iltapäivänä tapasimme etävastaanotolla.

Arvostin Joelin ammattitaitoa jo ADHD-tutkimusten aikaan ja nyt käsitykseni vain vahvistui. Ensihetkistä asti tuntui, että hän saa otteen tilanteestani. Keskustelu kääntyi nopeasti rTMS-hoidon tarjoamiin mahdollisuuksiin. Kävi ilmi, että Recuror oli ottamassa käyttöön ensimmäisten joukossa nopeutettua hoitoprotokollaa, jossa oli saavutettu erittäin hyviä tuloksia jopa viikossa. Siinäpä minun näköiseni hoito! Lisäksi luotin Joelin arvostelukykyyn kuin vuoreen.

Aloimme niillä puheilla valmistella rTMS-hoitojaksoa. Tässä kohtaa Joelin ammattitaito ja Recurorin muiden ammattilaisten asiakaspalvelualttius ylitti odotukset. Sain apua vakuutusasioissa ja Joel etsi minulle hyvän psykoterapeutin täältä pohjoisesta. Paperityöt saatiin kuntoon siten, että joulukuun alkupäivinä matkustin Turkuun, jossa minusta tulisi yksi Recurorin ensimmäisistä nopeutetun rTMS-hoitojakson saaneista. Jo tieto tästä piristi oloani. Intoani lisäsi mieltymys teknologiaan ja laitteisiin.

Viikossa takaisin omaksi itsekseni

Nopeutetussa hoidossa aivojani stimuloitiin keveillä magneetti-impulsseilla 6-8 kertaa päivässä viikon ajan. Tuloksia ei tarvinnut odottaa kauaa. Huomasin jo toisen päivän päätteeksi yleisen oloni parantuneen. Oloni oli toiveikas, ja päivänpaiste tuntui erityisen hyvältä. Menin aivan hämilleni. Tuntui, että tämä oli liian hyvää ollakseen totta.

Totta se kuitenkin oli, ja oloni jatkoi paranemistaan hoitojakson loppua kohden. Viikon päätteeksi tunsin itseni jo kutakuinkin omaksi tavalliseksi itsekseni. Ero syksyiseen masennukseeni oli kuin yöllä ja päivällä! Tuntui, että voisin vaikka palata työhön siltä istumalta. Kuukauden kuluttua hoidosta tunsin oloni edelleen energiseksi itsekseni ja palasin työelämään.

Magneettistimulaatiohoito rTMS oli erittäin kivuton kokemus. Kolmantena päivänä tunsin lievää kihelmöintiä, joka johtuu siitä, että otsalihas joutui epätavalliseen rasitukseen. Mainitsin tästä hoitoa antavalle sairaanhoitajalle, joka keskusteltuaan muun hoitotiimin kanssa laski impulssin voimakkuutta pykälällä. Tämän jälkeen kihelmöintiä ei enää ollut. Hoitaja vieläpä ystävällisesti etsi minulle otsalihasharjoitteita, jotka helpottivat kihelmöintiä.

Viikon kuluttua hoitojaksosta diagnoosini lieveni keskivaikeasta masennuksesta sekamuotoiseksi masennus- ja ahdistustilaksi, jossa sekä masennuksen että ahdistuksen oireet ovat lieviä. Kuukausi hoidon jälkeen tätä kirjoittaessani minulla on vahva tunne siitä, että olen pysyvästi parantuneiden kirjoissa. Pidän tätä pienenä ihmeenä, kun muistelen niitä syviä vesiä, joissa eräänä marraskuisena yönä uin.

Lisää rTMS-hoidosta voit lukea Recurorin sivuilta TÄÄLTÄ.

Mistä tiedät, että on aika tehdä muutos elämässäsi?

Sanotaan, että mikään ei ole niin varmaa elämässä kuin muutos. Elämä muuttuu jatkuvasti ja jossain määrin jokainen meistä on hyväksynyt sen. Aika usein silti jäämme kiinni vanhaan ja alamme vastustaa muutosta, jonka alitajuisesti vaistoamme olevan tulossa tai jolle olisi selkeä tarve.

Miten ja mistä sitten voimme saada vihiä pinnan alla kytevästä muutostarpeesta? Jälleen kerran omat tunteemme toimivat tässä sisäisenä kompassina. Tunteet ovat aina viestejä tarpeistamme, joten niihin olisi syytä opetella suhtautumaan nimenomaan viestintuojina, joita ei kannata ”ampua alas”.

Kokosin tähän tekstiin muutamia yleisimpiä tunteita, jotka yleensä koetaan negatiivisena ja joista moni mielellään pyrkii eroon tai välttelee kohtaamisen sijaan. Näiden tunteiden viesti voidaan ottaa vastaan rakentavasti muutostarpeen näkökulmasta, jolloin niiden käsittely helpottuu huomattavasti. Tunteiden välttely tai kieltäminen on pitkässä juoksussa aina haitallista, joten toivottavasti nämä antamani näkökulmat auttavat sinua lopulta kohtaamaan itsesi, tunteesi ja muutostarpeesi lempeämmin.

Turhautumisen tunne on merkki muutostoiveesta tai muutoksen tarpeesta sekä konkreettisesti, mutta myös asenteissa ja ajattelussa. Turhautumisen tunne voi olla merkki näkökulman vaihtamisen tarpeesta ja omien mahdollisuuksien näkyväksi tekemisestä. Kysy itseltäsi koetko olevasi umpikujassa tai sisäisesti “jumissa” tai etkö kenties jostain syystä uskalla tehdä päätöstä muutoksesta?

Turhautumisen tunne liittyy väsymykseen ja sisäisen motivaation laskuun. Voit kysyä itseltäsi oletko alkanut ohjautua liiaksi ulkoisten odotusten tai muiden ihmisten mukaan ja tukahduttanut oman äänesi ja tahtosi. Turhautumisen tunne nostaa päätään myös silloin, kun et koe tulleesi nähdyksi ja kuulluksi tai et voi ilmaista itseäsi vapaasti. Moni kokee turhautumista ja väsymystä jo ennen varsinaista uupumusta tai masentumista, eli tätä tunnetta todella kannattaa kuunnella ajoissa, heti kun sen tiedostaa hallitsevan nykyhetkeä tai vaikuttavan negatiivisesti omaan käytökseen tai ihmisuhteisiin. Turhautumisella on aina erittäin tärkeä sanoma.

Ahdistuksen tunne kertoo niin ikään muutostoiveesta. Minkä asian toivoisit muuttuvan elämässäsi? Jos et välittömästi pysty vaikuttamaan itse asiaan, mieti mitä voisit muuttaa omassa tavassa SUHTAUTUA itse ahdistuksen tunteeseen. Se, miten suhtaudut itseesi, tunteisiin ja elämään ylipäätään, määrittää lopulta todellisuutesi.

On tärkeää tiedostaa, että ahdistus on aina oire jostakin, ei alkuperäinen syy millekään. Toisin sanoen, ahdistus on usein suojatunne, joka kätkee taakseen paljon haavoittuvampia tunteita. Ahdistuksella on sinulle tärkeä viesti: kaikki ei ole hyvin, jokin asia kaipaa huomiota ja kenties muutosta. Ahdistus sisältää usein pelonsekaista huolta tai murehtimista, mutta toisin kuin pelossa, et välttämättä pysty nimeämään tunteen syytä. Ahdistus voi olla seurausta opitusta tunteiden ja kokemusten sisäisestä kieltämisestä eli yrität alitajuisesti säädellä, jopa pidättää ja estää todellisia tunteitasi nousemasta tietoisuuteen.

Kun tunnet lisääntyvästi ahdistuneisuutta, kysy itseltäsi mikä kaipaa huomiotasi? Voisitko hellittää hieman itseesi kohdistuvia vaatimuksia ja muuttaa suhtautumistasi? Uhkaako jokin todellinen vaara turvallisuuttasi vai onko kyseessä hankalammin hahmotettava sisäinen turvattomuuden tai arvottomuuden tunne? Minkä asian kohtaamiseen ja käsittelemiseen kaipaat tukea?

Kateuden tunne voi yllättäen olla merkki muutostoiveesta. Kateus koetaan usein hyvin vastenmieliseksi ja inhottavaksi tunteeksi ja kateellisia ihmisiä vältellään. Alaspainettu kateuden tunne voi kuitenkin muuttua kalvavaksi kaunaksi tai syväksi epäreiluuden kokemukseksi, mikäli sen taustalla olevia tarpeita ja toiveita ei kohdata.

Kateuden tunne viestii siitä, että huomiosi on kiinnittynyt liiaksi jonkun toisen elämään eikä omaasi, jolloin tulet sokeaksi omille mahdollisuuksillesi. Siihen liittyy vertailu ja vertailu vie aina huomiosi pois sinusta itsestäsi. Vertailu tapahtuu joko ylemmyyden tai alemmuuden tunteesta käsin, eikä ole koskaan tasa-arvoista.

Saatat tuntea materiaalista kateutta, mutta aina kateus ei liity pelkkään aineelliseen hyvään, vaan voi olla myös ns. henkistä kateutta: tuolla toisella ihmisellä on ominaisuuksia tai tietoa, mitä itsellä ei ole.

Kateuden viesti muutostarpeesta voi olla tarve keskittyä muuttamaan omaa itseä muiden tarkkailun ja tulkitsemisen sijaan. Kiinnitä huomio oman elämäsi hyviin asioihin sekä siunauksiin ja vähennä jatkuvaa vertailua muihin. Se tekee olosi vain entistä kurjemmaksi. Lopulta kateuden siivet katkeavat siihen ajatukseen, että meidän ei ole syytä kadehtia niiden iloja, joiden suruja emme tunne. Olisitko kateellinen toisen onnettomasta ja tyhjästä olosta pinnan alla tai tragediasta, jonka hän on joutunut elämässä kohtaamaan? Uskallan epäillä!

Kun seuraavan kerran tunnet kateuden piston, pysähdy ja pohdi missä asiassa tai tilanteessa et vielä näe omia mahdollisuuksiasi? Mistä tunnet jääneesi tunnetasolla paitsi ja mitä koet, että sinulta pohjimmiltaan puuttuu? Hyvin usein jäljet johtavat sille kuuluisalle sylttytehtaalle eli sisimmässämme kaipaamme lisää omanarvontuntoa ja parempaa itseluottamusta toteuttaa omia unelmia, lisää vapauden, turvallisuuden ja rakkauden kokemuksia elämään.

Turhautuminen, ahdistus ja kateus ovat siis hyvin usein merkkejä muutostarpeista ja -toiveista, eivätkä suinkaan välteltävien tai negatiivisten tunteiden listalla. Lisäksi on joukko muitakin tunteita, jotka voivat johdattaa tarpeellisen muutoksen äärelle kuten ärtymys ja kiukku, katkeruus, väsymys, syyllisyys, epätoivo, suru ja kaikkein eniten vältelty eli pelon tunne. Sen sijaan, että pyrkisit näistä tunteista eroon, opettele kohtaamaan ne uteliaasti: mikä viesti tällä tunteella on minulta itseltäni minulle itselleni? Mikä tarve tahtoo tulla näkyväksi?

Näin opit vähitellen aidosti kohtaamaan tunteesi ja samalla hyväksymään inhimilliset tarpeesi. Siinä on jo valtavan iso sisäinen muutos, joka auttaa eteenpäin elämässä.

Oletko jännittäjätyyppi? – Tästä syystä ihmisten kohtaaminen aiheuttaa jännitystä

Tiesitkö, että 75% ihmisistä tunnustaa jännittäneensä joskus jotain sosiaalista tilannetta? Psykologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että tietynlaiset tilanteet aiheuttavat meissä enemmän jännitystä kuin toiset. Mielenkiintoista on, että riippumatta maasta ja kulttuurista ihmiset jännittävät samoja asioita. Se kertoo siitä, miten yhteinen ja universaali kokemus jännittäminen on.

Sosiaaliset jännitystilanteet voidaan jakaa kahteen pääryhmään: ryhmätilanteisiin ja kahdenkeskisiin kohtaamisiin. Ryhmätilanteissa jännitämme eniten esiintymistä, oman mielipiteemme sanomista muiden edessä, kysymysten esittämistä ryhmässä, itsemme esittelyä sekä kritiikin tai kehujen vastaanottamista julkisesti.

Kahdenkeskisissä tilanteissa jännitystä synnyttävät erityisesti keskustelut ihastuksen kohteen kanssa, auktoriteettihahmojen (kuten esihenkilön tai opettajan) kohtaaminen, arviointitilanteet kuten työ- tai pääsykoehaastattelut sekä tuttavien yllättävät tapaamiset esimerkiksi kadulla tai kaupassa. Lisäksi puolitutut ja tuntemattomat ihmiset aiheuttavat enemmän jännitystä kuin läheiset.

Miksi ihmisten kohtaaminen jännittää?

Sosiaalinen jännittäminen liittyy usein suoritusjännitykseen. Pelkäämme, miten meitä arvioidaan ja millaisen vaikutelman annamme itsestämme muille. Erityisesti tilanteet, joissa meidän odotetaan suoriutuvan jollakin tavalla, voivat aiheuttaa voimakasta jännitystä. Jännitämme, koska muiden ihmisten arviot meistä voivat vaikuttaa merkittävästi siihen, miten saavutamme omia sosiaalisia tai ammatillisia tavoitteitamme.

Voimakkainta jännitys on silloin, kun tilanteeseen liittyy meille tärkeitä tavoitteita, kuten menestyminen työssä tai onnistuminen ihmissuhteissa. Myös epävarmuus lisää jännitystä. Jos emme tiedä, mitä meiltä odotetaan, ketä paikalla on tai miten muut suhtautuvat meihin, jännitys kasvaa. Vastaavasti jännitys on usein vähäisempää tuttujen ihmisten seurassa tai selkeästi määritellyissä tilanteissa, joissa tiedämme olevamme hyväksyttyjä.

Sosiaalinen jännittäminen on siis luonnollinen reaktio, joka kytkeytyy suorituspaineisiin ja haluun tulla hyväksytyksi. Tämän ymmärtäminen auttaa suhtautumaan omaan jännitykseen lempeämmin. Jännittäminen ei ole merkki heikkoudesta, vaan osoitus siitä, että asia on meille tärkeä ja haluamme onnistua siinä.

Teksti pohjautuu psykologi Joni Martikaisen Rohkaisukirja ujoille -kirjaan. Kirjasta voit lukea lisää sosiaalisesta herkkyydestä, siihen liittyvistä persoonallisuuden piirteistä, ujoudesta ja sosiaalisten tilanteiden jännittämisestä. Saat myös käytännön apuja siihen, miten toimia oman jännittämistaipumuksen kanssa.

Vääränlaisuuden kokemus on monelle ADHD-ihmiselle tuttu – Sen korjaamisessa auttaa yksinkertainen asia

Olen Juliska Haapanen-Kallio, ikuinen taivaanrannan maalari varpaat savessa itseään ja ihmisyyttä etsimässä. Opetellut sekä luopumista että hyväksyntää, kuitannut monet kivut naurulla. Kohtaaminen hetkessä, yhdessä nauraminen, itkeminen ja joskus kiroaminen ovat sekä voima että elämän suola. Vahvasti elän todeksi, että kun tässä maailmassa huutaa apua, jostain löytyy se, joka juuri siinä kohdassa auttaa. Kokemusasiantuntiutta eläinlääkäriyden lisäksi äitiydestä, biologisesta lapsettomuudesta, ADHD:sta, häpeästä, vaihdevuosista, pitkästä parisuhteesta, kropasta joka pettää ja päästä joka brakaa.

Lapsesta asti on selvää, että olet vääränlainen, yleensä liikaa ja liikaa kaikkea. Jos ihan pienenä vielä voitkin höpöttää ja liikkua lakkaamatta, iskee totuus vastaan viimeistään peruskoulussa.

Helmi- tai Wilma-viestiä pukkaa vanhemmille, että kun taaskaan se teidän lapsenne ei pysynyt paikallaan, kun hälytyssireenin ääni kuului kadulta. Taas häiriköi tunnilla. Me olemme täällä koulussa koittaneet ymmärtää ja antaneet luvan käydä teroittamassa kynää, kun on tarve liikkua, ja nyt se teidän lapsenne teroittelee kaikkien kynät joka tunnin aikana. Jälki-istuntoa, huolestuneita keskusteluja, lääkärikäyntejä, psykologikäyntejä, lääkitystä tai ainakin keskustelua siitä.

Vääränlaisuuden kokemus tarttuu pieneen ihmiseen

Mitäpä pieni ihminen tämän kaaoksen keskellä voi? Jos ainoa, mikä kiinnostaa, ovat dinosaurukset, rumpujen soitto, parkour ja mikä milloinkin? Tavallisin vaihtoehto on ruveta kiltiksi.

Pinnistellä ja ponnistella, koittaa kaikin tavoin olla mieliksi ja yrittää. Yrittää ja yrittää vielä vähän lisää. Pienentää ja pienentää itseään. Oppia puhumaan itselleen rumasti, todella rumasti. Tämä kiltteys, ylisuorittaminen ja itsensä vääränlaiseksi kokeminen sitten tarttuvat minuuteen niin, ettei sitä aikuisena enää edes tiedä, kuka on.

Toinen vaihtoehto on seistä nyrkki pystyssä, pitää puolensa, saada aina vain lisää ja pahempia moitteita. Sinusta tulee vapaata riistaa. Kun opettaja ei tykkää, on se merkki koko kouluyhteisölle, että tätä saa ja melkeinpä pitää kiusata, rääkätä, sulkea ulkopuolelle. Tästä rääkistä kukaan ei selviä vaurioitumatta ja tilannetta pahentaa, että kotoa viesti on väsyneiltä vanhemmilta sama, etkö sinä nyt vaan voisi käyttäytyä?

Aidoilla kehuilla on mittaamaton arvo

Kaikille lapsille on tärkeää saada aitoja kehuja. Erityisen tärkeää se on kuitenkin lapsille, jotka eivät kehuja paljoa saa, vaan moitteita ja painostusta sitä enemmän. Lapsen kanssa täytyisi etsiä se tekeminen, johon lapsi luontaisesti keskittyy ja pääsee flow-tilaan. Tästä asiasta kiittäminen on aitoa ja lapsi kyllä tietää sen.

Falski kehu siksi, että lasta kuuluu kehua, on joko yhtä tyhjän kanssa tai pahentaa vielä huonouden kokemusta. Aidolla kiitoksella saa vahvistettua koko pienen ihmisen minäkuvaa ja kykenevyyden kokemusta. Parhaimmillaan tämä kykenevyyden kokemus auttaa myös niissä asioissa, joihin keskittyminen on vaikeampaa.

Tämä vääränlaiseksi itsensä kokeminen jatkuu aikuisuuteen. Hyväksynnän ja kehun tarve on valtaisa. Se ei tarkoita taputuksia ja glooriaa, tai ainakaan kaikille ja pelkästään, vaan esimerkiksi sitä, että puoliso hymyilee hyväksyvästi sinun muiden mielestä aivan liian äänekkäälle ja räkäiselle naurullesi.

Se välittää tärkeän viestin: minä riitän ja minä olen hyvä.

Miksi erityisherkkä reagoi stressiin voimakkaammin?

Jos huomaat stressaantuvasi muita herkemmin, saatat olla erityisherkkä. Stressi vaikuttaa jokaiseen jollain tavalla, mutta osalle ihmisistä se voi tuntua voimakkaammalta. Erityisherkillä on muita suurempi herkkyys erilaisille ärsykkeille, ja se voi lisätä stressiä.

Lyhyesti erityisherkkyydestä

Erityisherkkä ihminen (engl. highly sensitive person, lyh. ”HSP”) on henkilö, jonka hermosto käsittelee aistiärsykkeitä ja aistitietoa, kuten valoa, ääntä ja tunteita, syvemmin kuin muut. Erityisherkät ovat erityisen virittyneitä ympäristöönsä, mikä voi johtaa ylistimulaation tunteeseen ja lisääntyneeseen stressiin. Herkkyydessä ei ole kyse ujoudesta tai häiriöstä, vaan se on neurologinen ja psykologinen ominaisuus, joka saa ihmisen kokemaan ja käsittelemään asioita syvemmällä tasolla.

Erityisherkkä kuormittuu helpommin

Tavanomaista herkemmät ovat alttiimpia stressille, koska heidän aivonsa reagoivat voimakkaammin sekä ulkoisiin ärsykkeisiin, että tunnekokemuksiin. Erityisherkkyyteen liittyvä tunneherkkyys saa reagoimaan voimakkaammin jokapäiväisiin tilanteisiin, mikä voi johtaa suurempaan kuormittumiseen. Tämä tunteiden voimakas kokeminen ja prosessointi tekee stressinhallinnasta haastavampaa.

Ympäristöllä on iso merkitys

Erityisesti stressaavissa ympäristöissä HSP:t voivat tuntea olonsa fyysisesti ja henkisesti uupuneiksi muita nopeammin. Tämä voi johtaa väsymykseen, loppuunpalamiseen ja pitkittyneeseen palautumisaikaan stressaavien tapahtumien jälkeen. Herkillä kestää siis kauemmin toipua stressaavista tilanteista, ja he reagoivat pienempään määrään stressitekijöitä, kuin vähemmän herkät.

Varhaiset kokemukset vaikuttavat

Myös varhaislapsuuden kokemuksilla ja ympäristötekijöillä on merkittävä rooli ihmisen herkkyyden muotoutumisessa. Synnynnäisten taipumusten lisäksi ympäristö, jossa yksilö kasvaa, vaikuttaa siihen, kuinka voimakkaasti hän kokee stressiä. Tämä viittaa siihen, että erityisherkkyyden kehittymistä ei muokkaa vain perimä, vaan myös elämänkokemukset. Siksi onkin tärkeää, että herkät ihmiset tuntevat itsensä, tunnistavat omat kuormitustekijät ja pitävät huolta jaksamisestaan.

Itsetuntemus, tunnetaidot ja riittävä palautuminen ovat tärkeitä

Erityisherkkyyteen liittyy siis tiettyjä haasteita, erityisesti stressin hallinnassa. Jos voit samaistua yllä kuvattuihin piirteisiin, on tärkeää että tunnistat ja hyväksyt herkkyytesi luonnollisena osana persoonaasi ja mietit, miten voit parhaalla tavalla vähentää ja säädellä stressiä. Itseä tukevilla valinnoilla, lähimmäisten tuella ja panostamalla omaan hyvinvointiin, erityisherkällä on kaikki mahdollisuudet kukoistaa kuormittumisalttiudesta huolimatta.

Kurkkaa nämä erityisherkkien stressinhallintaan ja palautumiseen:

Helpotusta erityisherkän elämään -kirja

Herkän voimakortit:

Parisuhteen turhauttavat tunnemyllyt – mikä jeesaa?

Turvaton kiintymystyyli on Suomessa yleinen. Se tarkoittaa, että suurin osa meistä on oppinut toimimaan ihmissuhteissaan huomaamattaan tavoilla, jotka eivät luo syvää turvaa, yhteyttä ja läheisyyttä. Käytännössä se tarkoittaa, että nielemme tunteitamme ja tarpeitamme, emmekä usko olevamme niiden täyttymisen arvoisia vaikka tietoisessa mielessämme ajattelemme niin.

Samalla toivomme huomaamattamme, että kumppanimme ja ystävämme olisivat meille ehdottoman rakastavia ja hoivaavia. Ihmettelemme, miksi aina joudumme samoihin tunnemyllyihin, vedämme puoleemme etäisen tai välttelevän tuntuisia tyyppejä ja mikä ihme meissä on vikana.

Meissä ei ole mitään vikaa – olemme vain oppineet tosi voimautumattomia tapoja olla ihmissuhteissamme. Ihana uutinen on, että voimme turvallistaa kiintymyksemme ja oppia läheisyyden taitoja, sisäistä turvaa ja tunnetaitoja. Ne oikeasti alkavat mullistaa ihmissuhteitamme ja suhdetta itseemme. Itsearvostuksemme ja suhteen turva vahvistuvat, kun opimme pyytämään suoraan, rajaamaan, puhumaan toiveistamme ja tarpeistamme ja rauhoittamaan tunnemylläkän uudella tavalla.

Käytännössä turvaton kiintymystyyli tarkoittaa sitä, että ohjaudumme ihmissuhteissamme huomaamattamme menettämisen, torjutuksi tulemisen, yksinjäämisen ja hylätyksi tulemisen pelkojen kautta. Meillä on maassamme käsittelemätöntä tunnetaakkaa ja -traumaa joka on siirtynyt sukupolvelta toiselle sotien ja karaisevan kasvatuskulttuurin seurauksena.

Suurin osa meistä ei ole oppinut voimauttavaa, arvostavaa suhdetta itseensä vaan saanut kannettavakseen toksista syyllisyyttä ja häpeää, jotka himmaavat myös ihmissuhteitamme. Tästä hyvä esimerkki on turvattomasti kiintyneiden toistuvat tunnekehät, joista voi oppia lempeästi syvempään turvaan itsen ja toisten kanssa.

Katso videolta lisää parisuhteen tyypillisestä, yleisestä tunnekehästä, kun luulemme ettei toinen välitä tunteistamme. Mikä jeesaa?

Kuva: Unsplash Joe Yates

Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.

Suru lemmikin menetyksestä voi olla syvää ja raastavaa – Moni kuitenkin peittelee suruaan jopa läheisiltään

Kirjoittaja Pia Jokivirta on eläinsairaalan johtaja, yrittäjä ja eläindoula. Hän opiskelee myös eläimensä menettäneiden sururyhmän vetäjäksi. Eläinsairaalan johtajan työssä hänen tehtävänään on varmistaa ammattilaisten sujuva työ, eläinten laadukas hoito ja empaattinen asiakaskohtaaminen. Pian perustama yritys Suruna tarjoaa lohtua ja tukea eläinystävän menettäneille ja menetystä pelkääville. Hänelle on tärkeää lisätä ymmärrystä ja keskustelua eläimen menettämiseen liittyvästä surusta ja tehdä siitä hyväksyttävämpää.

Miksi eläin on meille niin rakas ja tärkeä? Kun päätös eläimen hankinnasta on tehty, odotamme innolla uutta perheenjäsentä ja valmistelemme asiaa etukäteen. Eläimen tullessa perheeseen, sitoudumme siihen sekä arjen tekemisen että tunteiden tasolla. Suunnittelemme kotimme ja arkemme niin, että eläimellä olisi hyvä olla ja pystymme huolehtimaan sen tarpeista.

Teemme hankintoja eläintä varten, luemme kirjoja ja ajoitamme lomamme niin, että ehdimme aloittaa yhteisen elämän mahdollisimman hyvin. Usein asetamme eläimelle jo etukäteen ennakko-odotuksia, toiveita ja tarpeita täytettäväksi. Nämä odotukset, toiveet ja tarpeet luovat tunnesiteen eläimeen jo ennen kuin saamme uuden perheenjäsenen kotiimme.

Rakas perheenjäsen, tuki ja turva

Kun eläin saapuu perheeseen, se voi tuntua heti elämämme tärkeimmältä asialta, tai suhde voi vahvistua ajan myötä yhteisten kokemusten kautta. Joka tapauksessa eläin on meille usein hyvin rakas ja osa perhettämme. Saatamme jakaa sen kanssa elämän suuria hetkiä – se voi olla mukana hääkuvissamme tai rinnallamme hyvästelemässä meille rakkaita ihmisiä. Eläin on silloin tuki, turva, kuuntelija ja ystävä.

Harrastus- tai työkaverina suhde lujittuu yhteisen tekemisen myötä. Eläin rytmittää arkea, liikuttaa meitä, tuo uusia sosiaalisia kontakteja ja auttaa meitä olemaan yhteydessä muihin ihmisiin. Se tuo läheisyyttä, antaa mahdollisuuden hoivata ja vahvistaa tunnetta siitä, että meitä tarvitaan. Näin ihmisen ja eläimen välille syntyy vahva tunneside, ja juuri tämä tekee menetyksestä niin raskaan.

Rakkaan eläimen poismeno tuo mukanaan suuren surun ja muuttaa arkea monin tavoin. Olen usein sanonut, että eläin voi tullessaan muuttaa koko elämämme ja koko elämämme voi muuttua, kun joudumme luopumaan rakkaasta eläinystävästämme. Eläimen tullessa perheeseen sitoudumme edessämme väistämättä olevaan menetykseen, ennen kuin oikeastaan ehdimme edes aloittaa yhteistä matkaamme.

Elämän epävarmuutta voi olla vaikea kestää

Meillä on usein mielessämme hiljainen toive siitä, kuinka kauan yhteinen elämä rakkaan eläimen kanssa kestää ja millaista se on. Saatamme pelätä yhteisen ajan loppumista jo vuosia etukäteen tai sitten emme uskalla ajatella asiaa ollenkaan. Kun hetki lopulta koittaa, voimme tuntea epäreiluutta ja jopa vihaa tapahtuvaa kohtaan.

Elämä ja kuolema ovat kuitenkin hyvin luotettavia siinä, että ne eivät anna meille lupauksia mistään. Emme koskaan tiedä, minkä mittainen matka meillä on eläinystävämme kanssa edessä. Keskustellessani asiakkaideni kanssa, joiden eläinystävän elämä on loppupuolella, teen heidän kanssa aina yhden tietyn harjoituksen.

Tässä harjoituksessa pyrimme pysähtymään hetkeen ja näkemään sen hetken kauneuden ja rauhan. Niin eläimetkin tekevät. Ne eivät elä menneessä, eivät huolehdi mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Juuri nyt elettävässä hetkessä on kaikki ja sen voimme taltioida solujemme muistiin vuosiksi eteenpäin.

Suru kertoo suuresta rakkaudesta ja välittämisestä

Suru eläimen menetyksestä voi olla syvää ja raastavaa. Se kertoo rakkaudesta ja välittämisestä, jota olemme tunteneet eläintä kohtaan. Se kertoo siitä, että olemme aidosti halunneet jollekin toiselle hyvää ja tehneet parhaamme sen eteen. Kun osaa ja saa rakastaa jotakin näin paljon, meillä on lupa surra, kun sen rakkauden menettää.

Moni eläimen menettäneistä ei välttämättä kuitenkaan uskalla kertoa surunsa suuruutta ääneen. Hän voi kokea, että suru saisi kestää vain tietyn aikaa tai se voi olla vain tietynlaista. Moni joutuu siksi peittelemään suruaan eikä välttämättä kerro siitä avoimesti edes läheisilleen.

Surun esteeksi voi tulla syyllisyyden tunne

Eläimen menettämiseen liittyy paljon muitakin tunteita kuin suru. Usein puhtaan surukokemuksen esteenä voikin olla esimerkiksi syyllisyys. Syyllisuuden tunne voi liittyä suureen vastuuseen, jonka joudumme kantamaan eläimen elämästä päättämisestä. Saatamme jäädä miettimään olisiko pitänyt yrittää vielä, teinkö liian nopean päätöksen, odotinko liian kauan tai rakastinko tarpeeksi. Ennen näiden kysymysten ja tunteiden läpikäymistä sureminen voi olla vaikeaa tai ihminen voi kokea, että ei pääse surussa eteenpäin.

Surussa auttaa, että lähellä on joku, joka ymmärtää

Kun kohtaamme suuren surun, on monelle tärkeää saada puhua asiasta ääneen. Toivoisinkin, että meillä jokaisella olisi lähellä joku, jolle puhua ja joka ymmärtää miltä eläimen menetys voi tuntua.

Oman työni kautta olen huomannut, kuinka suuri merkitys on sillä, että ihminen tulee tässä asiassa kuulluksi ja kokee empatiaa. Jos puhuminen läheisille tuntuu vaikealta, omien tunteiden ja ajatusten kirjoittaminen on hyvä vaihtoehto. Aina voi ottaa myös yhteyttä ammattilaiseen, jonka kanssa keskustella aiheesta. Eläimen menettäneille järjestetään sururyhmiä ja koulutetut eläindoulat voivat toimia rinnallakulkijana eläimen loppuelämän aikana ja menetyksen jälkeen.

Tärkeintä on kuitenkin muistaa ja sydämessään ymmärtää, että jokaisella on oikeus surra rakkaan eläinystävänsä kuolemaa. Suru menetyksestä on todellinen, eikä kukaan ulkopuolinen voi sitä puolestamme määritellä.

Kun rauhoittuminen ahdistaa — näistä merkeistä huomaat, että hermosto käy ylikierroksilla

Ihmisen hermosto on äärimmäisen viisas.

Se skannaa muutamien sekuntien välein ympäristöä ja sen ärsykkeitä tietääkseen, onko hetki otollinen rauhoittumiseen vai aktiivisuuteen – ja koska nykymaailma on täynnä virittäviä ääniä, valoja, viesti-ilmoituksia, vaatimuksia ja toisinaan elämän erilaisia solmukohtia, voi pitkäkestoisesti ja ilman tietoisia hengähdyshetkiä rauhoittumisesta tulla lopulta hyvin vaikeaa.

Mitä pidempään vireystila jatkuu, sitä vaikeammaksi se voi muuttua.

Ylikierroksilla ajatuskin rauhoittumisesta tuntuu pahalta

Kovasti ylivirittyneenä meditaatio, lepääminen, taukojen ottaminen tai päikkärit tuntuvat, ainakin minulle, pelkkänä ajatuksena tosi pahalta. Eikä ihme, sillä tilanne on vähän sama, kuin yrittäisi vetää satasen vauhdista jarrut kokonaan pohjaan.

Usein hermoston ylikierrokset voi tunnistaa vaikeutena pysähtyä tai rauhoittua, stressaantuneena tai uuvahtaneena olona. Toisilla vatsaoireina, kipuina, ahdistuksena, suorittamisena, levottomuutena.

Minulle kuormitus tuntuu hankaluutena keskittyä, tykyttävänä tunteena rintakehässä ja univaikeuksina.

Lohdullista on kuitenkin se, että mitä paremmin olen pitkän harjoittelun myötä oppinut huomaamaan ylivireyden merkkejä, sitä helpommin olen oppinut reagoimaan niihin. Hidastamaan ja priorisoimaan.

Tahdin hidastaminen on ensimmäinen askel kohti rauhoittumista

Uskon, että meidän ei tarvitse käydä totaalisessa uupumisessa saakka, jotta voisimme oppia rauhoittumaan, vaan usein ensimmäinen askel on ymmärtää omaa hermostoaan ja lähteä hölläämään tahtia.

Kuormittuneelle ja ylivirittyneelle pitkien rauhoittumishetkien sijaan voi olla tärkeämpää löytää pieniä hengähdyksiä ja hermostoa rauhoittavia työkaluja, joita sovittaa omaan päivään.

Kun omat kierrokset ja ahdistus nousevat kovaksi, nappaan keskelle arkea tietoisia taukoja: kosketusta, lohdullisia sanoja, omien aistien avulla orientoitumista siihen hetkeen, missä kulloinkin olen.

Lepääminen on yhtä tärkeää kuin tekeminen

Kehon ravistelu ja lyhytkestoinen nopeatempoinen liike on avuksi silloin, kun haluan purkaa ylivireyttä – ja pieni heijaava liike, halaus oman kehon ympärille taas silloin, kun kaipaan rauhaa ja turvaa, sillä keinuttava liike ja kosketus auttavat palautumisen mahdollistavaa, parasympaattista hermoston haaraa aktivoitumaan.

Tarkoitus ei ole löytää täydellistä zen-tilaa, jossa seilata päivät pitkät ilman huolen häivää, sillä elämä harvemmin on sellaista. Ehkä tärkeämpää kaiken hälyn keskellä onkin oppia kysymään itseltään, mikä on oleellista, ketä varten asioita tekee ja missä tahdissa, jotta arjen ei tarvitse olla pelkkää loputonta suorittamista ja tekemisen virtaa.

Yhtä tärkeää, kuin on tuntea pystyvänsä ja jaksavansa, on oppia lepäämään ja hidastamaan, kukin omalla tavallaan. Yksi minuutinkin pysähdys kerrallaan.

Jos etsit hermostoa rauhoittavia, helppoja työkaluja sekä lohdullisia ajatuksia palautumisen ja rauhoittumisen tueksi, tutustu Hitaammassa tahdissa – rauhoittumiskortteihin.