Saako joku sinulle usein syyllisen olon tai sinut kokemaan häpeää työelämässä? Olitko syynä siihen, että työkaveri ”joutui” käyttäytymään epäasiallisesti sinua kohtaan? Löytyykö jollakulla syy virheisiin aina jostain muualta kuin omasta itsestään?
Tällaisessa tilanteessa sinuun on ehkä käytetty herruustekniikkaa, jonka tarkoituksena on aiheuttaa sinussa syyllisyyden ja häpeän tunnetta. Sinua saatetaan syyllistää tapahtumista tai asioista, joita et ole tehnyt tai joihin et ole yksin vaikuttanut. Saatat myös kuulla, että joku ”joutui” kohtelemaan sinua epäasiallisesti, koska toimit niin tai näin.
Tätä herruustekniikkaa on erittäin vaikeaa tunnistaa työelämässä. Totta kai on aina tärkeää esimerkiksi pohtia, oletko oikeasti käyttäytynyt niin, että työkaverilla oli aihetta huomauttaa siitä? Mikä määrä vastuuta tilanteesta kuuluu sinulle? Mutta sen jälkeen on myös hyvä pohtia, vältteleekö joku usein vastuuta ja siirtää oman syyllisyyden tai häpeän tunteen muille.
Ehkä parhaiten tunnistat tämän tekniikan, jos joku saa sinut usein tuntemaan häpeää tai olosi syylliseksi eri kömmähdyksiin. Vain sinun on ”katsottava peiliin”.
Kaikki tekevät välillä virheitä. On kohteliasta ja rakentavaa kannatella muita, eikä tehdä suurta numeroa virheistä. Tasapainoisessa työskentelysuhteessa yleensä kaikki näkevät, mitä he olisivat voineet tehdä toisin, ottavat vastuuta ja tukevat yhteistyön sujumista.
Miten toimia tilanteessa?
Tukholman yliopiston tutkijat, ovat pohtineet keinoja vastustaa eri herruustekniikoita. He ehdottavat seuraavaa:
Älyllistä tilanne. Ota askel taaksepäin ja tarkastele tunnettasi sekä sen syitä etäältä. Mitä oikeasti tapahtui? Miksi koet häpeää tai olosi syylliseksi? Miten muut näkevät tilanteen?
Opettele tunnistamaan malli, jolla työkaverisi käyttäytyvät. Kun tunnistat sen, pääset myös paremmin irti syyllisyyden ja häpeän tunteesta.
Vahvista itseäsi sekä muita, jotta pystytte reagoimaan jatkossa vastaavissa tilanteissa paremmin.
Keskustelkaa, voisitteko laskea vaatimustasoa työyhteisössä tai kehittää virheiden tekemisen kulttuuria.
Pyytää virheen tehnyttä ottamaan vastuun teostaan.
Tehdä tilanne näkyväksi muille ystävällisesti mutta jämäkästi.
Vaatia, että tilanteeseen puututaan.
Kysyä työnohjausta teille kaikille ja työyhteisölle koulutusta.
Lue seuraava blogikirjoitukseni
Seuraavassa blogikirjoituksessani kirjoitan esineellistämisestä. Saat tapoja haastaa tätä vallankäytön keinoa.
Syyllisyyden ja häpeän tunteen herättäminen on myös usein yhteydessä muihin herruustekniikoihin. Olen käsitellyt aiemmissa blogikirjoituksissani neljää vallankäytön muotoa, joista voit lukea näistä linkeistä:
Alun perin viisi erilaista herruustekniikkaa nimesi norjalainen psykologi ja filosofi Ingjald Nissen 1940-luvulla. Sosiaalipsykologi Berit Åsin teki tekniikat tunnetuksi 1970-luvulla ja lisäsi mukaan kaksi muuta tekniikkaa.
Parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Marika Rosenborg kävi Sanna Wikströmin vieraana Entä jos -podcastissa. Voit kuunnella koko podcastin maksutta lataamalla Hidasta elämää -sovelluksen TÄÄLTÄ. Jos sinulla on jo sovellus, voit kuunnella jakson TÄÄLTÄ.
Terapeutti Marika Rosenborg
Sanna: Mistä toisessa ihmisessä voi huomata, että hän on ahdistunut?
Marika: ”Ei välttämättä mistään. Ihminen, joka on ahdistunut, pystyy peittämään sen, ja osa ihmisistä pystyy peittämään sen tosi hyvin.
Puhutaan korkean toimintakyvyn ahdistuneisuudesta tai masentuneisuudestakin. Me voidaan tietysti tehdä huomiota toisistamme ulkoisista seikoista tai elämänhallintaan liittyvistä kysymyksistä, mutta ihminen voi olla tosi masentunut tai ahdistunut ilman, että sitä huomaa edes kukaan lähellä oleva.”
Sanna: Myös parisuhteessa?
Marika: ”Yleensä läheisistä ihmisistä huomaa joistakin merkeistä, että hän voi olla ahdistunut. Ajattelen, että juuri vuorovaikutuksen vaikeutuminen, vetäytyminen, huonotuulisuus, vihamielisyys ja asioiden välttely ovat sellaisia, joista voi tehdä huomioita ja kysyä niistä toiselta.
Useinhan siellä on joku tietty syy, mikä on saanut aikaan sen, että ihminen ahdistuu, mutta aina ihminen ei välttämättä itse tavoita sitä ensin. Mutta jos ollaan parisuhteessa ja toinen alkaa käyttäytyä uudella tavalla – mikä näyttää siltä, että hän voi huonosti – siellä helposti voi olla jokin salaisuus tai joku asia, mitä on vaikea kertoa toiselle.
Silloin tietysti on hyvä, että voi toista kutsua siihen, että onko kaikki hyvin, kertoisitko lisää. Mutta sehän jää täysin sen toisen ihmisen varaan, että onko hän valmis puhumaan siitä vai ei. Ja mitä enemmän aihetta tai ahdistusta tuottavaa asiaa vältellään, sitä enemmän ahdistus sitten kasvaa siihen väliin. Tai jopa valehdellaan, mikä näkyy sitten minun eroauttamistyössäni.
Näiden 20 työvuoden aikana olen huomannut, että monella on jätetyksi tulemisen kokemus: Hän on kysynyt kahden vuoden ajan kumppanilta, että onko kaikki hyvin, kun olet niin ahdistuneen oloinen tai äreä. Toinen antaa ehkä jonkun toisen syyn, mikä on oikeasti se syy. Voidaan puhua, että työssä on vain stressiä, en nukkunut taas hyvin, en halua puhua tästä, anna minun olla rauhassa. Ja silloinhan me ei voida tehdä sille mitään, jos toinen ei avaudu. Me voidaan antaa mahdollisuus avautua olemalla itse avoimia ja menemällä lähelle, mutta jos toinen ei halua vuorovaikutukseen tulla, ei siinä oikein ole siitä tehtävissä mitään.”
Sanna: Mitä ahdistuksen tunteelle tapahtuu, jos siitä ei halua puhua?
Marika: ”Ajattelen, että kaikkien hankalien tunteiden kanssa olisi tosi tärkeää, että voidaan jakaa niitä toisen ihmisen kanssa. Niistä tulee heti ihan eri tavalla käsiteltäviä.
Ahdistuneisuudessa on tosi tärkeää se, että suostut olemaan tunteen kanssa. Puhe, keskustelu, ajatusten jakaminen on tärkeää, mutta myös kokemus siitä, että en vastusta tätä ahdistusta. Kyllä minä muistan, kuinka pettynyt olin, kun oma terapeuttini sanoi minulle varmaan jollakin ensimmäisistä kerroista, että ahdistuneisuuttahan hoidetaan sillä, että suostutaan olemaan ahdistunut ja ollaan sen ahdistuksen kanssa.
Minä olin ihan siinä, että mitä ihmettä, että en minä tätä tullut täältä hakemaan. Tulin hakemaan keinoja päästä eroon tästä, ja minulle sanotaan, että sun nyt pitäisi olla sen kanssa.
Heti kun me huomataan jotain ahdistusta herättävää, me pelästytään sitä, ja lähdetään välttelemään sitä asiaa, joka sen aiheuttaa – tai ylipäätään tunnetta. Näin se provosoituu meissä, ja se antaa myös viestin meidän aivoille, että tätä pitääkin pelätä. Näin aivot joutuu koko ajan enemmän hälytystilaan, kun pelätään, että nyt se ahdistus taas tulee sieltä. Ja kun lähden sitä pakenemaan, se vaan yltyy ja tulee vielä pahemmaksi.”
Kuuntele terapeutin vinkit ahdistuksen kohtaamiseen parisuhteessa: koko jakson voit kuunnella TÄÄLTÄ. Voit kuunnella jakson lataamalla maksuttoman Hidasta elämää -sovelluksen TÄÄLTÄ.
Rakkaus on tunne, mutta se on todella vahvasti myös tahdon asia.
Tahdon tätä suhdetta, tahdon sopia riidat, tahdon löytää yhteisymmärryksen, tahdon valita läheisyyden mökötyksen sijaan. Tahdon olla kanssasi yhdessä. Kun osoitan että tahdon, osoitan rakkautta. Osoitan, että olet minulle tärkeä. Osoitan, että haluan valita sinut, vaikka välillä meillä onkin vaikeaa.
Ei riitä, että sanon rakastavani sinua, vaan haluan panostaa suhteeseemme. Osoitan, että haluan lähellesi, kuuntelen sinua ja avaudun sinulle, näet konkreettisesti että sinä olet minulle tärkeä. Suhteemme on yksi elämäni tärkeimmistä asioista, joten haluan pitää sitä arvossa. Se ansaitsee aikaa, huolenpitoa ja arvostusta.
On mahtavaa ymmärtää, että yhdessä me voimme muuttaa sen, mikä suhteessamme ei toimi. Voimme myös tukea toisiamme muuttamaan omien elämiemme ongelmakohtia ja auttaa toisiamme parantamaan vanhoja haavojamme. Muutoksen voima on uskomaton, sen olemme huomanneet vuosien mittaan.
Kun muistamme katsoa suhdettamme (ja koko elämää) kiitollisuuden valossa, saamme voimaa kaikesta hyvästä.
Suhteemme ei ole mikään itsestäänselvyys. Kiitollisuus auttaa minua muistamaan sen, että suhteemme on suuri lahja ja valtava mahdollisuus kokea, nauttia ja kasvaa niin yhdessä kuin erikseenkin. Jos kiitollisuus hiipuu, näen paljon arvosteltavaa niin itsessäni kuin sinussakin. Siksi vaalinkin kiitollisuutta.
Mieli on taipuvainen väittämään, että kriittisyys on ”realismia”, vaikka oikeasti se on vain pelokkuutta. Turhat pelot eivät saa estää minua näkemästä kaikkea sitä hyvää, mitä suhteessamme on. Haluan nauttia elämästämme tässä ja nyt.
Rakkauden valo auttaa puhdistamaan kaiken pelokkaan pois. Kun uskallan olla ujo, herkkä ja haavoittuva, ei mieleni pääse rakentamaan muureja välillemme. Tämä ei olisi mahdollista, jollei välillämme vallitsisi luottamus. Luottamus syntyy rakentamalla, avautumalla, uskaltamalla, arvostamalla ja päästämällä lähelle. Sekin syntyy siis teoilla ja tahdolla, joihin voimme vaikuttaa paljon.
Kaiken takana vallitsee tietoisuus siitä, että meidän kuuluu olla yhdessä. Tuo kokemus kannattelee minua ja hiljentää mieleni. Tämä on oikein.
Kiitos sinulle, rakkaani. ❤️
Löydät Mitran lempeän rohkaisevat kirjat Meidän vuosi ja Sydämen seksitästä linkistä!
Huomaatko usein vastaavasi muiden toiveisiin ”kyllä”, ennen kuin ehdit pohtia, onko pyydetty asia sinulle hyväksi ja haluatko siihen oikeasti myöntyä? Onko joustavuudesta tullut sinulle toimintamalli – joustatko usein automaattisesti?
Moni meistä ajattelee, että on hyvä olla joustava ja jos joku asia tuntuu olevan toiselle kovin tärkeää, niin on ok muuttaa omia suunnitelmia, jotta toisen toiveet voivat toteutua. Emme myöskään halua aiheuttaa toiselle pettymystä.
Joustavuus on tärkeää, mutta jos se on ainoa tapa toimia se ei enää palvele. Myös ajatus toisten toiveisiin suostumisen taustalla on kaunis: haluaa tuottaa toiselle hyvää mieltä. Jos suostuminen kuitenkin muodostuu automaattiseksi tavaksi, voivat omat halut ja toiveet alkaa haalistua, eikä enää tiedä mitä haluaa ja mikä on itselle tärkeää. Ja mitä kauemmin ”Mulle käy mikä vaan” toimintamallia toistaa sitä vaikeampaa on toimia toisin. Myös muut tottuvat siihen, että tuo on se, jolta kysytään vain muodon vuoksi.
Ylijoustavuuden sijaan on hyvä hakea toimintamallia, jossa oppii pysähtymään hetkeksi ja tutkailemaan mitä mieltä ehdotuksesta ihan oikeasti on. Tulla pois automaattimoodista ja alkaa arvostaa myös omia toiveitaan. Muistaa, että kaikkien toiveet ja odotukset ovat tärkeitä ja vain sinä tunnet omat toiveesi ja odotuksesi ja ellet sinä vaali ja arvosta niitä, sitä ei tee kukaan.
Jos tunnistat asettavasi muiden toiveet yleensä aina omiesi edelle, niin on hyvä pysähtyä miettimään seuraavia asioita:
Tunnistatko tilanteessa, mitä itse haluaisit? Mistä sen tunnistat?
Mistä tiedät varmuudella, että toinen pettyisi, ellet suostu hänen ehdotukseensa?
Mitä tapahtuu omille toiveillesi ja tarpeillesi, kun et kuuntele niitä?
Uskotko olevasi vastuussa toisten tunteista ja reaktioista? Miksi?
Mitä arvelet seuraavan siitä, ellet suostu ehdotuksiin, jotka eivät aidosti tunnu sinusta hyviltä?
Omaa itseilmaisuaan ja itsetuntemustaan voi tutkia ja lisätä Rohkeasti rehellinen -korttien avulla. Tutustu kortteihin TÄÄLLÄ.
Manipulointi on salakavala keino saada joku toimimaan omien etujen mukaisesti. Se voi olla tiedon vääristelyä, tietyn näkökulman korostamista, tai jopa suoraa valehtelua. Manipuloiduksi tulevalle siitä syntyy usein hämmennystä ja ristiriitaisia tunteita. Miksi manipulointi kuitenkin toimii? Tässä blogissa tarkastellaan sitä, millaisista tunnenaruista manipuloija vetää saadakseen oman tahtonsa läpi.
Myönteiset tunteet saavat myöntymään
Manipulointi mielletään usein hyvin kielteiseksi ilmiöksi. Usein manipuloija kuitenkin hyödyntää nimenomaan myönteisiä tunteita. Kehut ja imartelu ovat tyypillisiä keinoja saada sinut suostumaan johonkin sellaiseen, jota saattaisit epäröidä. Kun sinä olet niin taitava leipomaan, niin voisitkohan tehdä juhliin kakun? Kehuminen voi tuntua lahjalta, johon tarvitaan vastalahja. Suostut, vaikka jälkikäteen saatat harmitella, miksi leivot vuosi toisensa jälkeen toisten juhliin.
Yhtä lailla voi tuntua ihanalta, jos toinen arvostaa ystävyyttäsi. Olet luottamuksen arvoinen, tärkeä ja erityinen. Sitä voidaan myös käyttää sinua vastaan. Manipuloiva ystävä vaatii sinulta huolien kuuntelemista ja kannattelua, erityisiä palveluksia tai vaikka tärkeiden juhlapyhien viettämistä aina yhdessä. Hän tietysti pettyisi, jos sinä, erityinen ystävä, haluaisitkin joskus tehdä jotakin muuta. Tarvitseva ystävä nostaa empatian tunteesi pintaan, etkä raaski olla toimimatta kuten hän pyytää.
Kielteinen tunnenaru kiristää
Joskus manipuloija hyödyntää meissä helposti herääviä kielteisiä tunteita. Jos et nyt auta, niin sitten kyllä seuraa jotakin ikävää. Uhka voi olla sekin, että juuri manipuloijalle tapahtuisi jotakin kurjaa. Hän uhriutuu ja vaatii sinua pelastajaksi kerta toisensa jälkeen. Manipuloijan toiveista kieltäytyminen ehkä nostaisi pintaan niin kovaa syyllisyyttä, ettei tunnukaan mahdolliselta sanoa ei.
Pahimmillaan manipuloinnissa on mukana jotakin ihan todellista uhkaa. Se saattaa olla vihjaus siitä, mitä sinusta puhutaan työyhteisössä tai vaikka viittaus jonkin sinulle tärkeän asian perumiseen. Manipuloija saattaa taitavasti käyttää tietoa, jota hänellä on sinusta ja toiveistasi. Jokainen meistä reagoi hätäisesti, kun jokin itselle tärkeä tai merkityksellinen asia on uhattuna. Ääritapauksessa uhka voi olla fyysistäkin, jolloin on syytäkin harkita tarkkaan toimintaansa.
Manipuloinnin vastustaminen
Omien tunteiden sietäminen on joskus haastavin osa manipuloinnin vastustamista. Se valtava syyllisyys tai huono omatunto, joka kieltäytymisestä seuraa, on vaikeaa kestää – ainakin aluksi. Harjoittelu kannattaa, ja esimerkiksi toistamistekniikalla viesti lopulta menee perille. Silloin omaa kieltäytymistä toistetaan johdonmukaisesti, ja omat vuorosanat voi vaikka kirjoittaa etukäteen. Samalla tulee mielikuvissa harjoiteltua, miltä tuntuu vastustaa, kun toinen ei halua hyväksyä kieltävää vastausta.
Mieti siis etukäteen, missä rajasi kulkevat, jotta tunnistat sen selkeästi itse. Silloin sinun on helpompi tositilanteessa pitää rajastasi kiinni ja kommunikoida se toiselle.
Joskus mukana voi olla pelkoa siitä, että manipuloija vahingoittaisi itseään tai muita. Erityisesti pelko voi lamauttaa niin, ettei oman toiminnan harkitseminen onnistu parhaalla tavalla. Ole siis itsellesi armollinen, sillä omista rajoista kiinni pitäminen on oppimisprosessi.
Naistenkartanon toiminnanjohtaja Anna Vuorio kävi Sanna Wikströmin vieraana Entä jos -podcastissa. Voit kuunnella koko podcastin maksutta lataamalla Hidasta elämää -sovelluksen TÄÄLTÄ. Jos sinulla on jo sovellus, voit kuunnella jaksonTÄÄLTÄ.
Anna Vuoriolla on Naistenkartanon vertaistukiryhmien kautta käsitys siitä, kuinka laajasta ja syvästä kokemuksesta riittämättömyydessä on kyse ja miten riittämättömyyden kokemusta kannattaa lähestyä. Podcast on tehty kaupallisessa yhteistyössä Naistenkartanon kanssa, jotta mahdollisimman moni saisi tietoa vertaistukiryhmistä ja niiden keskeisistä sisällöistä.
Sanna: Mistä riittämättömyyden kokemus johtuu?
Anna: ”Ei varmasti ole yhtä syytä, vaan se on kasa erilaisia syitä. Mutta meillä on vahva (1) reippauden ja jatkuvan itsensä kehittämisen ihanne: että ei ole ok vaan ollamöllöttää. Sitten meillä on (2) mahdollisuus vertailla itseämme koko ajan median ja somen kautta muihin. Ehkä tällainen mediaympäristö tuottaa myös aika paljon sankaritarinoita: esitellään poikkeusyksilöistä, jotka on tietysti kiinnostavia tarinoita, mutta minusta se myös kyllä ruokkii sitten niitä riittämättömyyden tunteita.
Sitten riittämättömyys tulee (3) ristiriitaisista rooliodotuksista, koska jonkun mielestähän olet aina vääränlainen. Tietysti se johtuu myös osittain meidän kasvatuksesta. Naisethan kasvatetaan sillä tavalla, että meidän täytyisi laittaa omat tarpeet taka-alalle ja etusijalle muiden hoivaaminen. Se on sellainen perinteinen rooliodotus naisille, että aina pitäisi venyä ja jaksaa sekä pystyä ja muistaa olla vielä lempeäkin – eikä saisi suuttua.
Ja sitten myös (4) erilaiset ulkonäköpaineetkin on aika kovia tänä päivänä. Pitäisi olla kaunis, mutta ei saa olla liian kaunis. Ei ainakaan saa vaikuttaa siltä, että on nähnyt hirveästi vaivaa sen eteen. Ajattelen, että kyllähän siinä helposti menee pää sekaisin. Mikä nyt oikeasti sitten riittää?
Ajattelen, että riittämättömyydessä on ytimessä (5) kokemus, että olen vääränlainen, mikä panee ponnistelemaan sitten muutoksen tai jonkun paremman minän eteen. Ne vaatimukset, mitä meille kasaantuu, on monesti tosi hankalia. ”
Sanna: Ajatteletko sä, että se liittyy jotenkin tähän aikaa vai onko se aina ollut niin?
Anna: ”Ajattelen, että se liittyy tähän aikaan. Tässä ajassahan on paljon hyvää: meillä on paljon tietoa siitä, mikä tukee meidän terveyttä ja hyvinvointia ja mikä ei. Mutta myös samaan aikaan voi olla (6) vaikeaa yltää niihin kaikkiin tavoitteisiin: montako askelta pitää päivässä kävellä, pitää nukkua hyvin ja pitää vastata viesteihin heti.
Olen ehkä vähän kriittinen liialliseen hyvinvointipuheeseen siinä mielessä, että kun se menee överiksi, niin sehän kääntyy itseään vastaan.”
Kuuntele vertaisasiantuntijan vinkit riittämättämyyden tunteen käsitteluun: koko jakson voit kuunnella TÄÄLTÄ. Voit kuunnella jakson lataamalla maksuttoman Hidasta elämää -sovelluksen TÄÄLTÄ.
”Kyllä se pian helpottaa. Huomenna on varmasti parempi päivä”
Siinäpä kaksi lausetta, jotka saatetaan lausua kovin helposti. Tarkoitus on varmasti hyvä. Haluamme tarjota lohtua ja kannustusta. Mutta totuuspohjaa näissä tyhjissä sanoissa ei juuri ole.
Miten kukaan voisi luvata jollekin helpotusta? Entä jos sellaista ei ole tulossa? Totta kai olisi hienoa, jos huominen olisi parempi, mutta ei se välttämättä ole. On täysin mahdollista, että huomenna asiat ovat entistä enemmän solmussa. Jos tänään hajoaa pesukone, se ei millään tavalla estä, etteikö huomenna voisi hajota auto.
Vastoinkäymiset, myrskyt ja mitä erilaisemmat koettelemukset eivät ole poikkeuksia vaan osa jokapäiväistä elämää. Ne tulevat hetkenä, jota emme osaa odottaa eivätkä etukäteen armollisesti tiedustele jaksamisemme rajoja tai toiveita kärsimyksen määrästä tai kestosta. Jos tästä jotain reiluutta pitäisi hakea, se lienee tässä: Tutkimusten mukaan jopa yli 70 prosenttia ihmisistä kohtaa elämänsä aikana vähintään yhden potentiaalisesti traumaattisen tapahtuman. Kärsimys on inhimillistä ja koskettaa tavalla tai toisella jokaista jossain vaiheessa.
Tämä ajatus voi tuntua lohduttomalta, jopa musertavalta. Elämä, joka tuo mukanaan kipua ja kärsimystä ilman varmuutta onnesta, ei välttämättä innosta yrittämään, saati tavoittelemaan parasta. Miksi edes yrittää elää hyvää elämää, jos onnistumisen sijaan varmuudella edessä häämöttävät pettymykset ja vaikeudet?
Elämä ei kuitenkaan ole mustavalkoista. Vaikeuksien keskellä emme ole tuomittuja häviämään. Vastoinkäymiset voivat saada meidät polvillemme, mutta se ei tarkoita, että jäisimme pysyvästi nujerrettuina maahan makaamaan. Epäonnistumiset eivät pakota meitä kävelemään pää painuksissa, muiden katseita vältellen. Syvimmänkin surun syleilyssä voimme löytää toivon säteitä ja tuntea iloa. Jopa musertavien haasteiden äärellä toipuminen on todennäköisempää kuin ikuinen kärsimys tai pysyvä lamaannus.
Mutta voiko toipumisen lisäksi tapahtua jotain muutakin? Entä jos onkin mahdollista, että menetykset, epäonnistumiset ja vaikeudet – jopa ne kaikkein raskaimmat kokemukset – voisivat viitoittaa uusia polkuja? Entä jos ne voivat tuoda elämään jotain odottamatonta hyvää?
Kärsimys, kasvu ja kukoistus. Siinä kolme sanaa, joita emme ehkä ole tottuneet liittämään yhteen. Saati ajatelleet niiden voivan saada voimaa toinen toisistaan. Jopa silloin, kun uskomme kärsimyksen voivan johtaa kasvuun, jopa kukoistukseen, niiden yleensä ajatellaan tapahtuvan eri aikoina. Saatamme uskoa onnellisuuden palaavan, kunhan jokin tietty ongelma ratkeaa; että tasapaino löytyy jälleen, kun sairaudesta paranee tai kadonnut rakkaus palaa elämäämme.
Valitettavasti elämä ei kaikista toiveistamme huolimatta toimi niin. Karu totuus on, että kaikki ongelmat eivät ratkea. Kaikki sairaudet eivät parane. On menetyksiä, joita ei voi koskaan täysin korvata. Ja silti – jopa tällaisissa tilanteissa – on mahdollisuus mennä eteenpäin. Mahdollisuus tuntea iloa, löytää onnea ja elää merkityksellistä elämää. Vaikeammatkin kokemukset voivat kärsimyksen rinnalla tuoda mukanaan kasvua, kehitystä ja jopa ravita syvempää elämän merkityksellisyyttä, onnellisuutta ja kukoistusta.
Kasvu tai kukoistus eivät ole riippuvaisia siitä, että kipu tai kärsimys katoaisi. Ehkä ne eivät koskaan täysin häviä. Mutta kärsimyksen olemassaolo ei vie pois mahdollisuutta kasvaa ja kehittyä. Kaipaus ei estä onnellisuuden löytymistä tai kukoistusta ainakin joillakin elämänalueilla. Tuska saa olla, ikävä voi jäädä – kärsimystä ei tarvitse tukahduttaa. Ne voivat olla olemassa yhtä aikaa muiden tunteiden kanssa.
Kärsimys, kasvu ja kukoistus voivat kulkea yhdessä, rinta rinnan, ja olla kaikki totta samanaikaisesti.
Lue lisää elämän suurista vaikeuksista ja kriiseistä selviämisestä sekä trauman jälkeisestä kasvusta Johannan kirjasta Pimeydessä kajastava valo – Trauman jälkeinen kasvu. Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.
Kirjoittaja Anna Vuorio on Naistenkartano ry:n toiminnanjohtaja.
Riittämättömyys voi kalvaa, vaikka ulospäin kaikki näyttäisi olevan täydellisesti. Monesti täydellisyyden tavoittelun lopputulos ei olekaan tyytyväisyys vaan riittämättömyys. Riittämättömyys mitätöi saavutuksemme ja olemisemme. Se kietoutuu käsikäteen monen muun hankalan tunteen kuten häpeän, ahdistuksen ja syyllisyyden kanssa. Lopputuloksena on pahimmillaan ihminen, joka taistelee päivittäin oman jaksamisensa kanssa uupumiseen asti.
Riittämättömyyden tunne voi olla niin lamaannuttava, että oman elämän velvollisuudet, kuten työssäkäyminen, voivat alkaa tuntua mahdottomalta. Voimakas riittämättömyyden kokemus haastaa arkisten asioiden tekemistä ja kaventaa mahdollisuutta elää omannäköistä elämää.
Riittämättömyyden tunnetta vastaan vertaistuen voimalla
Naistenkartanon NOVAT-vertaistukiryhmissä käyvillä naisilla on usein riittämättömyyden kokemuksia ja vaikeuksia selviytyä arjen ristipaineissa. Automaattista, kaikille sopivaa ja välittömästi toimivaa reseptiä riittämättömyyden kokemuksista vapaaseen elämään ei ole.
Vertaisryhmään osallistuminen kuitenkin helpottaa monesti oloa, kun omista vaikeista kokemuksista pääsee puhumaan luottamuksellisessa ilmapiirissä. Silloin omat riittämättömyyden kokemukset eivät tunnu enää niin raskailta kantaa. Riittämättömyyden tunteita helpottaa usein jo havainto siitä, että ei ole yksin pohtimiensa asioiden kanssa. Täydellisyyden naamio on raskas kantaa yksin.
Millä keinoin riittämättömyyden tunnetta vastaan sitten voi taistella? Kysymys ei ole helppo. Koska kyseessä on oma sisäinen kokemus, vastaantaistelu voi olla hyvin vaikeaa. Jos pyrimme välttelemään tai tukahduttamaan omia tunteitamme, ne voimistuvat tai löytävät toisen tavan tulla huomatuiksi. Sama pätee myös riittämättömyyden kohdalla; mitä enemmän välttelemme tai yritämme tukahduttaa riittämättömyyden tunnetta, sitä voimakkaampana se pyrkii esiin.
Pysähdy karsimaan elämästä ylimääräinen
Riittämättömyyden kokemuksen kohdalla avainsana on pysähtyminen. On tärkeää pysähtyä itsensä äärelle ja tutkiskella omia kokemuksia sallivasti. Näin ymmärrys ja lempeys itseä kohtaan pääsevät kasvamaan. Jos esimerkiksi lapsuudessa on aina vaadittu olemaan reipas ja toimelias, on aikuisena vaikeaa rentoutua ja uskoa riittävänsä ilman jatkuvaa suorittamista.
Myös mukavat asiat voivat kuormittaa, erityisesti, jos sinut on rakennettu niin, että patterisi latautuvat hiljaisuudessa paremmin kuin väkijoukossa. Siksi on hyvä käyttää aikaa sen pohtimiseen, mikä on tasapainoa juuri sinulle. Kannattaa myös uskaltaa kon-marittaa ajatusmaailmansa ja tekemisensä samoin kuin tavaransa – riittämättömyyden tunteen vallassa haalimme usein lisää ja lisää ja näin tunnemme yhä tyrmäävämpää riittämättömyyttä. Uskalla siis karsia elämästäsi tukahduttavaa lehvästöä.
Todella tärkeää on myös tunnistaa sinulle ulkoapäin asetetut odotukset, jotka olet saattanut sisäistää haluamattasi. Kukaan meistä ei voi vastata kaikkiin odotuksiin. Vain harva, jos kukaan, voi saada elämässään kaikkea haluamaansa, toisin kuin on muodikasta väittää. Vaikka kuinka suorittaisimme ja manifestoisimme, elämä tarjoilee väistämättä myös pettymyksiä ja suruja.
Tarjolla on lisäksi loputtomasti mahdottomia ja ristiriitaisia rooliodotuksia – erityisesti naisille. Mediasisältöjä ja muiden kuvavirtoja katsellessa meille tarjoutuu jatkuva mahdollisuus vertailla itseämme muihin.
Usein saatamme löytää itsemme tilanteesta, jossa pyrimme ponnistelemaan ja kehittämään itseämme yli voimiemme, jotta elämämme olisi yhtä kaunista, menestyksekästä, elämysrikasta, terveellistä, nautinnollista ja iloista kuin muilla. Vaikka tiedämme, että mediassa näemme vain pienen siivun muiden ihmisten todellisuudesta, se unohtuu helposti juuri silloin, kun koemme jo valmiiksi riittämättömyyttä.
Kaikki ei ole itsestä kiinni
Yksilökeskeisessä ajassamme on tärkeää muista, että kaikki ei ole itsestä kiinni. Riittämättömyyden tunteet eivät ole vain yksilön päänsisäisiä ajatuksia, vaan yhteiskunnassamme arvostetaan tehokkuutta ja jatkuvaa itsensä kehittämistä sekä ajatusta, että aina voi tehdä vähän enemmän ja paremmin. Olemme aina olemassa suhteessa muihin ja se, miten meitä katsotaan, vaikuttaa meihin.
Riittämättömyyden tunnettamme ruokkii myös meihin naisiin kohdistuva vähättely, häirintä, vihapuhe ja työelämäsyrjintä. Ne ovat ongelmia, joita mikään henkilökohtainen tunnetyöskentely ei voi korjata, mutta joiden tiedostaminen voi auttaa asioiden saamisessa oikeisiin mittasuhteisiin.
3 tapaa kohdata toistuvia riittämättömyyden tunteita
Jos toistuvasti koet riittämättömyyttä – 3 vinkkiä, mitä sille voi tehdä:
1. Pysähdy
Usein riittämättömyyden tunteita herää silloin, kun oma elämäntilanne on kuormittava ja arki täyttyy erilaisesta tekemisestä. Tässä auttaa asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen: mitkä asiat ovat sinulle tärkeimpiä? Millaisista asioista voit joustaa? Onko elämässäsi asioita, joista haluaisit ja voisit päästää kokonaan irti?
Kaikki tunteet, myös riittämättömyyden tunteet, ovat sallittuja ja ne viestivät meille jotakin tärkeää – kenties levon tai hyväksynnän tarpeesta?Ajattelukierteen rullatessa voit kiinnittää huomiosi johonkin konkreettiseen asiaan itsesi ulkopuolella, vaikkapa lehtien havinaan. Tämä auttaa rauhoittumaan ja keskittymään tähän hetkeen. Näin tunne voi alkaa hälvenemään pikkuhiljaa.
3. Haasta ajattelutapojasi
Huomaatko esimerkiksi tavoittelevasi täydellisyyttä? Tällainen pyrkimys ruokkii usein riittämättömyyttä. Keskeneräisyyden ja epäjärjestyksen sietämistä voi onneksi harjoitella. Pohdi, kenelle sinun pitäisi riittää ja millaisista kokemuksista riittämättömyyden kokemuksesi kumpuaa? Entä jos riitätkin?
Mitä tehdä, kun uupumus iskee omalle tai läheisen kohdalle?
Uupumus ottaa hiljalleen ihmisestä otteen ja saattaa muuttaa koko elämän suunnan. Näin kävi toimittaja ja ohjaaja Susani Mahaduralle, joka eli näennäisesti hyvää elämää. Kaiken piti olla täydellisesti. Oli nousujohteinen ura, joka oli Mahaduran unelmien täyttymys. Siltikin rintaa puristi päivittäin ja selittämätön ahdistus seurasi kaikkialle. Kiltti ja tunnollinen Mahadura oli tottunut suorittamaan elämää lapsesta saakka kunnes eräänä työpäivänä päässä sumeni ja paniikkikohtaus otti koko kehosta sekä mielestä vallan ja hetkessä koko elämä muuttui.
Uupumus pakotti Susani Mahaduran pysähtymään ensimmäistä kertaa elämässään. Oli uskallettava tehdä pelottavia päätöksiä oman hyvinvoinnin vuoksi. Oli kohdattava menneisyyden taakat silmästä silmään ja tutkittava, mistä uupumus todella kumpusi. Miten ja miksi uupumus voi muuttaa koko elämän suunnan parempaan? Kuuntele Susanin tarina tästä.
Lisätietoa Naistenkartanon vertaistukiryhmistä ja muista tapahtumista löydät TÄÄLTÄ.
Läheisriippuvuus. Yök. Tämä reaktio nousi minulla spontaanisti, kun ystäväni lempeästi ehdotti minulle, että koko elämäni jatkuneiden ihmissuhdesekoilujen taustalla voisi olla jotain muutakin kuin se, että minulla on huono tuuri tai että en ansaitse hyvää.
Vastustin ajatusta, koska minun käsitykseni läheisriippuvaisesta oli aivan täysin tahdoton väkivaltaisessa suhteessa elävä nainen, joka roikkuu puolison lahkeessa anellen. Hetkinen. Minähän olin juuri tuollainen, vaikka suhteissa ei ollutkaan fyysistä väkivaltaa ja ripustautumiseni ei ollut yhtä dramaattista.
Vahva reaktioni paljasti minulle, että tässä saattaa piillä totuuden siemen. Kun suostuin tutkimaan asiaa, aloin ymmärtää, että läheisriippuvuudessa on kysymys kirjosta. Harva asia on joko tai. Eli ihan sama asia, kuin missä muussa tahansa riippuvuudessa. Jokainen alkoholisti ei ole koditon. Jokainen peliriippuvainen ei ole pelannut koko sukunsa rahoja. Jokaisella riippuvaisella ei ole jokaista piirrettä sen intensiivisimmässä muodossa.
Paradoksi oli, että kun myönsin asioiden todellisen luonteen, aloin löytää täsmäkeinoja tästä riippuvuudesta vapautumiseen.
Tämän päivän ymmärryksellä ajattelen, että on oikeastaan ihan sama, käytänkö edes koko läheisriippuvuus -termiä. Se ei ole asian ydin. Asian ydin on se, että jos minä huomaan itsessäni näitä toimintamalleja, osaan auttaa itseäni ja hakea tarvittaessa apua. Kyseessä on loppujen lopuksi inhimillisen kärsimyksen vähentäminen ja termit ovat minulle vain tapa ymmärtää ja sanoittaa ilmiötä ja omaa kokemusta.
Jotkut puhuvat läheisriippuvuudesta, jotkut kehityksellisen trauman oireilusta. Oleellisinta on, että jos läheisriippuvuuden viittaavia merkkejä on sinun elämässäsi ja ne rajoittavat sitä, että voisit olla oma ihana autenttinen itsesi, antaisit itsellesi luvan vapauteen ja hyvän elämään.
Mitä läheisriippuvuuden merkit sitten ovat?
Merkkejä on useita ja tässä niistä muutama yleisin esimerkkinä.
Elät elämääsi toisten ihmisten kautta. Sinun on haastavaa ja tunnistaa ja ilmaista omia tunteitasi ja tarpeitasi sekä asettaa rajoja. Toisten tunteet ja tarpeet ovat omiesi edellä. Kannat korostettua vastuuta toisten tunteista.
Vältät konflikteja. Suostut tekemään asioita, vaikka sinulla ei olisi aikaa tai motivaatiota ihan vaan sen takia, koska kukaan muukaan ei niitä tee. Ein sanominen on sinulle haastavaa. Tämä johtuu usein siitä, että et välttämättä edes tiedä, missä raja menee.
Haet korostetusti täytettä tarpeisiisi itsesi ulkopuolelta. Monesti tämä kulminoituu siihen, että jos toiset vain voisivat hyvin, sinäkin voisit hyvin. Itselläni oli tapana ottaa niin kutsuttuja projektisuhteita. Niissä olin suhteessa alkoholistien tai masentuneiden ihmisten kanssa. Nimi ” projektisuhde” tulee siitä, että minä aloin hoitaa heidän asioitaan. Minulla oli vahva ajatus siitä, että minun rakkauteni voima voi heidät pelastaa. Ja kun pelastan heidät, olen arvokas, kokonainen.
Pelkäät korostetusti hylkäämistä. Pelkäät, että sinut hylätään, jos muut saavat tietää, kuinka herkkä, huono tai vääränlainen olet. Sinulla on vahva arvottomuuden kokemus. Sinun vaikea ottaa vastaan hyvää. Hyvä on itsesi ulkopuolella.
Hylätyksi tulemisen pelko saattaa näkyä myös niin, että hakeudut suhteisiin emotionaalisesti etäisten ihmisten kanssa. Joskus se ilmenee niin, että et halua päästää ihmisiä lähelle. Haluat olla täysin yksin, koska et uskalla ottaa riskiä ja heittäytyä suhteeseen.
Mistä vapautuminen alkaa?
Läheisriippuvuuteen liittyy näiden lisäksi muitakin piirteitä. Jos tunnistat omassa toiminnassasi tai ajattelussasi yhtäläisyyksiä, niin muista kaksi asiaa. Ensinnäkin sinun ei tarvitse selvitä yksin. Apua on tarjolla matalallakin kynnyksellä. Vastuu sen hakemiseen on sinulla.
Toiseksi sinä et ole vääränlainen tai viallinen. Ole siis itsellesi lempeä. Läheisriippuvuus ei ole sinun syysi. Sen juuret ovat usein lapsuuden kiintymyssuhteissa. Läheisriippuvaiset toimintamallit ovat suojelleet sinua. Ne ovat olleet tapa selvitä. Ne ovat olleet automaattisia ja suurelta osin tiedostamattomia.
Siksi lempeä, hyväksyvä tiedostaminen on se tärkein askel vapautumisessa.
Ystävyys on yksi elämämme arvokkaimmista aarteista. Jotkut ystävät löytävät luoksemme jo lapsuuden leikeissä, toiset taas tulevat elämäämme vasta aikuisina. Ei ole väliä, kuinka kauan ystävyys on kestänyt, tärkeintä on aito yhteys ja luottamus, mikä kahden ihmisen välille on syntynyt.
Yritän muistuttaa itseäni päivittäin siitä, että osaisin olla kiitollinen jokaisesta ystävästäni. Olen onnekas, että minulla on paljon erilaisia ystäviä. Joidenkin kanssa on kuljettu samaa matkaa jo hiekkalaatikolta asti ja vaikka välillä on ollut pidempiä aikoja, että emme ole ehkä nähneet, se ei ole rikkonut ystävyyden sidettä. Kun vihdoin näemme taas lapsuuden ystävieni kanssa, jatkamme juttelua siitä, mihin viime kerralla jäimme. Olen saanut ystäviä myös aikuisena, usein eri työpaikkojen kautta. Nämä ystävät ovat minulla aivan yhtä rakkaita, vaikka emme ole tunteneet yhtä kauan.
Joskus me määrittelemme ystävyyden arvon vuosissa. Ajattelemme, että pitkäaikainen ystävyys olisi jotenkin arvokkaampaa. Olen itse huomannut, että aito ystävyys tulee esiin erityisesti elämän vaikeina hetkinä. On helppo seistä toisen rinnalla, kun kaikki sujuu elämässä hyvin. Vastoinkäymisten kohdalla oikeat ystävät erottuvat joukosta kuin timantit.
Oman isäni kuoleman jälkeen huomasin, että joidenkin ystävien oli vaikea olla lähelläni. Ehkä oikeiden sanojen löytäminen tuntui vaikealta, tai tilanne oli sellainen, että ystävät eivät tienneet, miten olisivat voineet olla läsnä ja auttaa. Muistan ikuisesti sen, kun yksi ystävistäni laittoi viestiä minulle ja pyysi elokuviin, että saisin välillä jotain muuta ajateltavaa. Hän sanoi, että voisimme puhua ihan muista asioista kuin isäni kuolemasta, mutta jos haluaisin puhua aiheesta, hän olisi kuuntelevana korvana. Tästä hetkestä on aikaa jo lähes kymmenen vuotta. Silti nämä muutamat sanat ovat minulle osoitus siitä, että tämä ystävä pysyy rinnallani aina, vaikka elämässä tulisi vastaan vaikeita aikoja.
Onko sinulla joku ystävä, joka on pysynyt vierelläsi myös vaikeina aikoina?
Olen huomannut aikuisena myös sen, että erilaiset elämäntilanteet voivat yhdistää ihmisiä, mutta myös ajaa erilleen pitkäaikaisiakin ystäviä. Jos ystävyys on alkanut jo lapsena tai nuorena, olemme olleet melko samanlaisissa elämäntilanteissa. Olemme jutelleet koulusta, kavereista ja leikeistä. Aikuisena huomaamme, että olemme monesti ajautuneet erilaisiin elämäntilanteisiin. Taloudellinen tilanne voi olla joskus ystävyyteen vaikuttava asia. Huomaan itsekin, että pystyn parhaiten samaistumaan niiden ystävien elämään, jotka ovat kanssani samanlaisessa elämäntilanteessa ja viettävät samankaltaista elämää kanssani.
Joskus ihmisten arvomaailma muuttuu niin, että ystävyyden siivet eivät enää kanna aikuisuuden tuulissa. Itse olen kokenut tästä asiasta usein syyllisyyttä. Olen miettinyt, että en voi luopua jostain ystävästä, koska olemme tunteneet niin kauan. Tästä ajatusmaailmasta ulos opetteleminen on vaatinut aikaa ja ymmärrystä. Ystävyys ei ole mikään vankila. Voit hyvin olla kiitollinen siitä ystävyyden matkasta, minkä olette kulkeneet yhdessä, mutta silti todeta, että olette nykyään liian erilaisia ihmisiä.
Jos olet löytänyt vierellesi luotettavan ystävän, älä ikinä pidä ystävyyttä itsestäänselvyytenä. Ei ole ollenkaan hölmöä laittaa ystävälle viestiä, soittaa tai kertoa kasvotusten, kuinka tärkeä toinen ihminen on.
Kiitos on pieni sana, mutta sillä on suuri merkitys.
Tämä kirja on Sinulle, joka…
…haluat muistella elämäsi ikimuistoisimpia hetkiä
…tahdot kirjoittaa paperille palan elämäsi tarinaa
…kerrot kirjan avulla oman tarinasi myös seuraaville sukupolville
…koet, että kirjoittamisen avulla pystyt kertomaan rehellisesti omia ajatuksiasi elämästä
…tiedät, että elämä on suuri seikkailu
…haluat pohtia elämän eri vaiheita rauhassa jokaiseen hetkeen keskittyen
Kuvittele mielessäsi maljakko. Kyseessä ei ole mikä tahansa maljakko, vaan hyvin erityinen. Ei ehkä rahalla mitattuna arvokas, mutta monista muista syistä täysin korvaamaton. Rakastat maljakkoa ja olet sijoittanut sen erityiseen paikkaan takan reunukselle, jossa jokainen voi ihailla sitä.
Sitten koittaa päivä, jolloin tapahtuu jotain kauheaa: tehokas siivoushetkesi päättyy mitä onnettomammin töytäistessäsi maljakkoa – se alkaa huojua pelottavasti ja ennen kuin ehdit reagoida, särkyy lohduttomasti räsähtäen lattiaan.
Tunnet menestyksen tuskan lävistävän sinut. Ei, tätä ei voi tapahtua!
Tämä esimerkki, vaikkakin omin sanoin kuvattuna, on lainattu psykologian tohtori Ronnie Janoff-Bullmaninsärkyneiden oletusten teoriasta. Teoria kuvaa mitä koskettavimmalla tavalla trauman syntymistä ja selviytymistaistelua, johon se meidät väistämättä johdattaa. Pirstaloituneen maljakon tavoin trauma rikkoo meissä jotain keskeisen tärkeää: ydinoletuksemme. Sen, miten olemme siihen asti nähneet maailman ja oman roolimme siinä. Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta ydinuskomuksista on se, että yleensä tulemme tietoiseksi ja ymmärrämme niiden keskeisen merkityksen vasta, kun ne särkyvät.
Ydinuskomusten pirstaloituminen ravisuttaa, satuttaa ja tuottaa tuskaa. Maanjäristyksen lailla se pyyhkii pois sen, mihin aiemmin uskoimme jättäen tilalle turvattoman, ennakoimattoman maailman.
Pirstaloituneiden uskomusten tilalle tarvitaan jotain muuta. Jotain, jonka varassa pystymme toimimaan ja ohjaamaan kulkuamme kaiken keskellä. Lohduttoman menetyksen äärellä voimme turvautua kahteen vaihtoehtoiseen toimintastrategiaan: sulauttamiseen tai sopeuttamiseen. Palataan hetkeksi särkyneen maljakon äärelle.
Maljakko on edessämme särkyneenä pieniin pirstaleisiin. Koska menetyksen voima tuntuu ylittävän sietokykymme, olemme valmiita tekemään mitä tahansa palauttaaksemme sen, mitä on palautettavissa. Niinpä tartumme liimaan ja pala palalta koitamme saada takaisin sen, mikä on tuhoutunut. Olemme turvautuneet sulauttamiseen. Mikäli vauriot eivät ole kovin pahoja, voimme kenties onnistua yrityksessämme. Ehkäpä saamme maljakon takaisin muotoonsa ja jopa kätkettyä vauriot tuomitsevilta katseilta.
Mitä suurempia vauriot, sitä haastavampaa on palauttaa maljakko entiseen loistoonsa. Muutama pala voidaan vielä liimata yhteen, mutta entä, jos maljakko onkin särkynyt satoihin pienen pieniin sirpaleisiin?
Meillä on myös toinen vaihtoehto: sopeuttaminen. Voimme menetyksen raastavasta tuskasta huolimatta hyväksyä, että maljakko on pysyvästi ja lopullisesti menetetty. Kyllä, se sattuu ja on mahdollista, ettei mikään voisi ottaa sen paikkaa kotimme paraatipaikalla. Ja kuitenkin meillä on jäljellä jotain. Meillä on edelleen sirpaleet. Niistä ei ehkä voi saada maljakkoa, mutta tarkoittaako se, ettei niistä voisi saada mitään? Ehkä voimme luoda mosaiikin tai vaikkapa taulun koristamaan olohuoneen seinää. Ja kun aikaa kuluu, voimme kenties huomata rakastavamme tuota uutta luomusta aivan yhtä paljon kuin rakastimme menetettyä maljakkoa.
Miten lohdullinen, konkreettinen esimerkki trauman jälkeisestä kasvusta. Oletusten särkyminen riipii sydäntä. Menetysten äärellä tunnetaan kipua ja sielun syvyyksiä vavisuttavaa kaipausta. Ja kuitenkin, sen kaiken keskellä jäljellä olevat sirpaleet ovat mahdollisuus kohti jotain uutta, jotain odottamatonta kauneutta.
Olin juuri pitkällä matkalla Amerikassa, lopuksi Havaijilla. Reissuni aikana meneillään oli presidentinvaalikampanja. En varsinaisesti nyt kirjoita vaaleista, niiden tuloksesta tai mielipiteistäni vaan sydämen perspektiivistä.
Vaalien jälkeisenä aamuna Havaijilla ollessa ilmassa leijui raskas tuntu. Myös ystäväni jonka luona olin aisti sen, ja varmasti moni muukin. Somessa, blogeissa ja uutismedioissa ilmaantui erilaisia vivahduksia epätoivosta, surusta, pelosta ja pettymyksestä.
Ajattelen koko hommelista näin: jos todella valitsemme kokea rakkautta ja rauhaa, miksi jonkun toisen valinta joka kenties on eri kuin omani, olisi väärin? Niin kauan, kun oma näkemykseni mielestäni on ”rakkaudellisempi” tai ”oikeampi” kuin toisen, olen osaltani pitämässä yllä dynamiikkaa, jossa jonkun toiveet, tarpeet ja näkemykset ovat aina väärässä.
SE luo pelkoa ja valtataisteluita. Ytimeltään myös sotia. Se, mikä minun mielestäni on oikein – joka usein kumpuaa jostain henkilökohtaisesta menetyksestä, traumasta ja sen myötä syntyneestä uskomuksesta siitä mikä on väärin – ei välttämättä ole toiselle oikein. Vaikka näkemykseni omasta mielestäni olisi kuinka rakkaudellisuuden ja voimautumisen ydintä.
Mitä jos rakkaudellisuus onkin sitä, että perspektiivini rakkaudesta voisi sisältää myös sen näennäisen vastakohdan? Jos pelkoa tai näennäistä rakkaudettomuuttakaan ”vastaan” ei tarvitsisi taistella?
Koen, että mitä enemmän olemme valmiita luopumaan omasta voimastamme, sitä sekopäisempiä johtajia saamme peiliksi sille. Äkkiseltään se, joka haluaisi nähdä maailmassa voimaantumista, yhteentulemista ja rakkaudellisuutta saattaa ajatella, että ”Mulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että joku sekoboltsi saa johtaa kansakuntaa ja pelotella ja räjäytellä menemään ympäriinsä”.
Mutta yleisesti ottaen kaikissa meissä asuu sisäisiä sekoboltseja tai voimakkaita soraääniä, joiden kanssa taistelemme, ja joita joskus yritämme tukehduttaa hengiltä eli päästä eroon ”valotyöllä”, eheytymisellä tai henkistymisellä. Sen sijaan että kaikki meissä saisi olla rakkauden sylissä, kahtiajaottelun ja tuomitsemisen ulkopuolella. Käytännössä se voi tarkoittaa sisäisen turvan, tunnetaitojen ja myötätunnon opettelua itsensä kanssa. Siinä kenties on rakkaudellisen vallankumouksen alku.
Ymmärrän tosi hyvin pelon, raskauden ja ahdistuksen, mutta ajattelen, että joko me valitsemme dualistisen uhritarinan vähän piiloylemmyydentuntoisesti jossa tiedämme paremmin kuin toinen mikä heille tai maailmalle olisi oikein. Tai sitten valitsemme ITSE olla se rauha, turva ja rakkaus jota haluamme maailmassa kokea, muita syyttämättä, arvottamatta tai vastuuttamatta.
En sano, että minulla on kaikki vastaukset tai että olen jotenkin tämän kaiken yläpuolella, vaan sanon että minulla on aina mahdollisuus valita perspektiivini. Minulla on mahdollisuus tuoda lisää vaikerrusta tai nähdä rakkauden silmin. Ottaa vastaan kaikki tunteet ja kokemukset ilman että maailman pitäisi maata niin kuin minä haluan, ja niin kuin minun mielestäni olisi ”oikein”, ”henkistä”, ”valoa” tai ”rakkautta”. Uskaltaa tuntea ilman, että syytän tunteistani ketään tai mitään.
Se ei passivoi eikä tarkoita alistumista toimimattomille dynamiikoille tai rajattomuudelle, vaan inspiroi laajempaa perspektiiviä, luopumista kontrollin illuusiosta. Ehkä sellaista toimintaa, joka ei aseta ketään ”väärässä olemisen” asemaan. Silloin sydän on vapaa rakastamaan hommeleita niin kuin ne on. Ja kun hommat saavat olla kuten ne ovat, voi löytyä luovia uusia ratkaisuja, jotakin kahtiajakavien asetelmien sijaan.
Näen niin, että maailmassa on aika paljonkin parantamisen varaa, suhteellisesti katsottuna. Mutta en tarvitse, että mikään on toisin voidakseni olla sydän auki juuri nyt.
Kuva: Unsplash, Kumiko Shimizu
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
