Istuin pienessä kahvilassa, enkä voinut välttyä kuulemasta naapuripöydän keskustelua. Pariskunta pohti vapauden käsitettä ja valinnan vaikeutta nyky-yhteiskunnassa.
Koska ”kaikki” on mahdollista, pitää kaikkea yrittää tehdä, sillä muuten ei elä täyttä elämää.
Moni alkaa kuitenkin jo väsyä: olisi jopa parempi ettei kaikki olisi mahdollista. Päätöksenteko olisi helpompaa.
”Ihmiset eivät yleensä ottaen kaipaa niin paljon valintojen tekemistä. Eivät he halua hammaslääkärillä kuulla, millä eri tavoin hampaan voisi hoitaa, vaan saada kivun karkotettua ja jättää päätöksenteon asiantuntijalle”, mies perusteli.
Olin vähällä osallistua keskusteluun ja sanoa: totta, mutten usko vaihtoehtojen määrän pienenevän. Päinvastoin. Meillä on kokoajan enemmän – lähes kaikkea.
~ ~ ~ ~
Vauhti on tällä hetkellä hurja, ja moni uupuu sen pyörteisiin. Länsimainen varallisuus luo vapautta, mutta korostaa myös sen ikivanhaa vastaparia, vastuuta.
Ja minusta tuntuu, että harva meistä todella ymmärtää, mitä vastuu tarkoittaa.
Vapaus on oman itsen toteuttamista. Mutta silloin on tiedettävä, ”mitä minä olen”. Parhaimmillaan ihminen kunnioittaa omia valintojaan, kunnioittaa itseään. Silloin vapauden keskellä tehdyt valinnat ovat myös vastuullisia.
Tehdäkseen vastuullisia valintoja, ihmisen on oltava sitoutunut itseensä ja omaan hyvinvointiinsa.
Vastuu tarkoittaa siis sitoutumista. Mutta eikö sitoutuminen taas kuulosta suorastaan vapauden vastakohdalta?
~ ~ ~ ~
Sitoutuminen tarkoittaa sen tunnistamista, mikä tekee itselle hyvää ja mikä ei. Kun ihminen tietää tämän, osaa hän vastata ”kyllä” tai ”ei”.
Jos olet sitoutunut omaan syvään sisimpääsi, totuuteen, olet maailman vapain. Vain hyvin harva meistä kykenee siihen.
Vapaus on vapauden antamista myös muille. Se tarkoittaa, etten yritä kontrolloida sitä, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. Sillä vapauteen kuuluu olennaisesti se, että suo sen myös muille.
Sanomme usein ”kyllä” miellyttääksemme muita tai välttääksemme ongelmat. Totuudessa eläminen tarkoittaa myös sellaisen tärkeän asian oppimista kuin ”ein” sanominen.
EI on suorastaan pyhä silloin kun sanot ”ei” joillekin ulkoisen maailman asioille sanoaksesi ”kyllä” itsellesi. Tämä ei ole helppoa. Olen harjoitellut tätä pitkään, mutta minulle se tarkoittaa edelleen usein epämukavuusalueella käymistä ja rohkeuden keräämistä päästääkseni irti muiden mielipiteistä.
~ ~ ~ ~
Todelliset rajat eivät vangitse sinua sisäänsä, eivätkä tarkoita, että sinun on suljettava sydämesi. Rajat eivät ole ”ei” muiden olemassaololle vaan ”kyllä” sinulle, omalle äänellesi.
Henkisen opettajan Jeff Fosterin sanoin: Se ei ole hyökkäys muita vastaan, vaikka saattaa muista tuntua siltä. Et voi kontrolloida heidän tunteitaan, tietenkään. Mutta voit arvostaa omiasi. Et voi muuttaa muiden ajatuksia, mutta voit antaa omillesi luvan olla.
Kun ”ei” kumpuaa ”kyllän” sanomisesta olemassaololle, se ei ole väkivaltainen. Se sisältää syvän totuuden ja siksi sitoutunutta ja itsestään vastuun ottavaa ihmistä kunnioitetaan.
Vapauden keskellä itsensä tunteminen siis korostuu. Kuka minä olen? Mikä minun polkuni on?
Todelliset rajat eivät rajoita rakkautta, vaan suojelevat sitä. Silloin elämä kukoistaa vapaasti, rajoittamattomassa läsnäolossa.
Valheeseen ja sanomattomien asioiden painoon perustuva elämä tukahduttaa lopulta sinut ja kaikki ympärilläsi. Se on kaukana vapaudesta.
