Miksi rakastaminen on teoriassa helppoa mutta käytännössä niin vaikeaa?

Kirjoitan kirjaa rakkaudesta. Merkkejä on jo kymmeniä tuhansia, ja enemmän. Merkkejä rakkaudesta ja pelosta. Käsikirjoitus on puolivälissä. Pelko on purettu osasiksi, pieniksi paloiksi, kirjaimiksi, sanoiksi, lauseiksi ja kappaleiksi. Miksi me pelkäämme rakkautta? Koska olemme rikki ja pelkäämme että joku näkee sen.

On aika aloittaa seuraava osio. Kohtaaminen. Me.

Ajattelen kohtaamista rakkaudessa ja yritän tavoittaa niitä mielikuvia, ajatuksia ja tunteita, joiden kautta kuvata mitä rakkaus on ja miltä tuntuu rakastaa. Kohdata. Sitä varmuutta, joka syntyy, kun olet rakastuessasi kuunnellut itseäsi ja tiedät, että tämä on minun ihmiseni. Se ihmeellinen mosaiikki, monien käsittämättömien palasten ja oikean ajoituksen summa, jonka seurauksena syntyy kokemus, että olen rakastunut, rakastan, valitsen sinut. Epäröimättä valitsen sinut. Se ihme on tapahtunut. Käsittämättömän monien ihmisten moninaisuudesta olen löytänyt juuri sinut. Ja se tuntuu hyvältä.

Pelolla on monet kasvot. Se mahtuu väliin niin monessa kohdassa. Ei vain alussa, tai lopussa, vaan joka välissä. Olen rakastunut – ja sitten?

On yksi asia rakastua, ja toinen asia rakastaa. Vain yhden kirjaimen ero: rakastua ja rakastaa. Rakastumisessa tarvitaan itsetuntemusta kuulla itseä pelon läpi, kykyä erottaa toisistaan ihastuminen ja rakastuminen. Tunnistaa omat motiivinsa ja olla niiden suhteen rehellinen. Ero ihastumisen ja rakastumisen välillä on vähäinen, mutta sen merkitys on suuri. Alku luo perustan kaikelle, mikä seuraa myöhemmin.

Rakastamisessa tarvitaan kykyä hyväksyä toiseus, rakastaa toista sellaisena kuin hän on – omien toiveiden ja fantasioiden läpi nähdä toinen, kuulla toinen ja nähdä ja rakastaa sitä mitä kuulee ja näkee. Rakastaa toista sellaisena kuin hän on. Ihmisenä, joka on täydellisessä epätäydellisyydessään täydellinen.

Se kuulostaa niin helpolta, se on teoriassa niin helppoa. Ja juuri tämä on se kohta, johon useimmat meistä kompastuvat. Eikä siksi, että maailma olisi täynnä niin ikäviä ihmisiä, ettei niitä viitsisi kuulla ja nähdä sellaisina kuin ovat. Vaan siksi, että kuuleminen ja näkeminen vaativat suojattomuutta, aseistariisuntaa. Sinulta.

Yllättävän monet pelkäävät laskea suojuksiaan, olla aseistamattomia. Edes rakkaudessa.

Mutta tiedätkö mitä: et voi rakastaa aseistettuna, haarniska päällä. Jo pelkkä mielikuva on tukala ja mahdoton. Rakkaus vaatii rohkeutta riisua haarniska, tulla nähdyksi ja kuulluksi, uskaltaa nähdä ja kuulla. Sillä haarniskasi sisältä et näe etkä kuule, etkä tule nähdyksi tai kuulluksi. Sinuun ei ehkä voi sattua, mutta et kyllä tunne mitään muutakaan.

Haarniskasi sisällä olet suojautuneena, mutta se ei ole se pehmeä turvallisuudentunne jota etsit. Sitä saisit, jos uskaltaisit laskea aseesi, tulla ulos haarniskastasi. Ja kohdata ihmisesi. Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kohdatuksi.

Kohtaaminen syntyy haavoittuvaisuudesta ja oman haavoittuvaisuuden paljastamisesta. Ja se mitä siitä syntyy, on rakkauden ihme: turvaa, joka tekee mahdolliseksi vapauden.

***

Kirjoitus on julkaistu myös HIMA Happiness -konseptin sivuilla.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: