Mitä minä tarvitsen juuri nyt? Tämä on ehkä yksinkertainen ja helppo kysymys. Ja silti yksi vaikeimmista.
Arjen keskellä kysymme itseltämme paljon useammin: Mitä minun pitäisi tehdä? Mitä muut tarvitsevat minulta? Mitä pitää saada valmiiksi? Mihin minun pitäisi ehtiä?
Mutta kuinka usein pysähdymme ihan oikeasti oman itsemme äärelle? Kun elin kiireistä suorittajan arkea vielä seitsemän vuotta sitten, itse ainakin unohdin tämän seikan kokonaan.
Olin usein niin kiireinen täyttämään muiden tarpeita ja arjen velvollisuuksia, etten enää edes huomannut, mitä itse tarvitsin.
Eipä tarvitse ihmetellä, miksi uuvuin ja lopulta sairastuin pysyvästi.
Ehkä vastaus ei aina ole siinä, että pitäisi tehdä jotain enemmän. Ehkä joskus pitäisi tehdä vähemmän.
Mitä jos kuuntelisit itseäsi ennen kuin alat korjata itseäsi?
Jos olet väsynyt, ehkä tarvitset lepoa.
Jos olet ylikuormittunut, ehkä tarvitset vähemmän ärsykkeitä.
Jos olet yksinäinen, ehkä tarvitset yhteyttä.
Jos olet jatkuvasti muiden ympäröimä, ehkä tarvitset omaa aikaa.
Jos olet jumissa, ehkä tarvitset liikettä.
Jos olet suorittanut pitkään, ehkä et tarvitse uutta tavoitetta vaan luvan pysähtyä.
Tarpeen kuunteleminen ei tarkoita sitä, että voisimme aina tehdä juuri niin kuin huvittaa. Elämässä on velvollisuuksia. Mutta jo sillä on merkitystä, että emme ohita itseämme automaattisesti.
Että huomaamme. Että kuuntelemme. Että otamme itsemme vakavasti.
Itsensä puolella oleminen ei ole täydellistä
Ehkä ajattelemme helposti, että kun opimme kuuntelemaan itseämme, meidän pitäisi onnistua siinä aina.
Ei tarvitse.
Minäkin sanon joskus kyllä, vaikka olisi pitänyt sanoa ei. Täytän joskus kalenterin liian täyteen. Yritän joskus tehdä liikaa. Huomaan joskus vasta jälkikäteen, että olisin tarvinnut lepoa paljon aikaisemmin.
Itsensä puolella oleminen ei tarkoita sitä, ettemme enää koskaan ohittaisi itseämme. Se tarkoittaa, että opimme palaamaan takaisin.
Aina voi pysähtyä. Aina voi muuttaa suunnitelmaa. Aina voi sanoa:
”Tämä ei enää tunnukaan hyvältä.”
Aina voi aloittaa uudelleen. Ehkä juuri siitä lempeydessä on lopulta kyse. Ei täydellisestä elämästä. Ei täydellisestä syksystä. Vaan siitä, että emme hylkää itseämme matkan varrella.
Tänä syksynä kysyn itseltäni tämän
Kun työ alkaa, kalenteri täyttyy ja arki kiihtyy, haluan yrittää muistaa yhden kysymyksen:
Mitä minä tarvitsen juuri nyt?
Ei sitä, mitä minun pitäisi tarvita. Ei sitä, mitä joku toinen tarvitsee. Ei sitä, mikä olisi tehokkainta.
Vaan mitä minä tarvitsen.
Ehkä se on pieni tauko. Ehkä raja. Ehkä lepo. Ehkä rohkeus. Ehkä yhteys toiseen ihmiseen. Ehkä ihan vain lupa olla hetken tekemättä mitään.
Ja jos en tiedä vastausta, sekin on ihan hyvä. Voin pysähtyä uudelleen myöhemmin. Sillä ehkä itsensä puolella oleminen ei lopulta olekaan yksi suuri päätös. Se on pieniä hetkiä, joissa valitsemme olla hylkäämättä itseämme.
Tänäänkin. Tässä elämässä. Juuri tällaisena kuin olemme.
Tilaa itsellesi itsemyötätunnon ja arjen jaksamisen tueksi Annukan Lempeästi itseni puolella -kortit täältä.
