Ihana 5+5 -harjoitus, jonka avulla voit lisätä läheisyyttä ja ymmärrystä parisuhteessasi

5+5 -harjoitus on lempeä keino pysyä kartalla siitä, missä kumpikin teistä menee. Mitä elämässä on meneillään, miten koet asiat, mikä mietityttää, mikä kiinnostaa? Mikä on tuntunut hankalalta, mikä taas innostavalta? Puhukaa rohkeasti siitä, mitä teillä kummallakin on meneillään yksilöinä. Toisella saattaa olla aivan erilainen vaihe kuin toisella: toista kiinnostaa liikunta, toista työ. Tai toinen on henkisesti jumissa, toinen taas purkaa tunteitaan taiteeseen vuolaasti. Kohdatkaa toisenne keskustelussa neutraalisti: Mitä sinulle kuuluu juuri nyt?

Onnistunut keskustelu

  • Keskustelu aloitetaan rauhallisissa merkeissä.
  • Kun toinen puhuu, toinen kuuntelee.
  • Molemmilla on aikaa kertoa omasta kokemuksestaan.
  • Kumpikin saa puhua omasta näkökulmastaan ilman, että pyritään välittömästi, liian nopeasti kompromissiin.
  • Keskustelulle on aikaa ja tilaa.
  • Esiin nostetaan merkityksellisiä aiheita.

5+5 -harjoitus

  • Aloittakaa rauhallisesti. Istukaa mukavasti ja rennosti. Säätäkää valaistus kauniiksi ja laittakaa puhelimet äänettömälle ja pois näkyvistä, mikäli mahdollista.
  • Istukaa hetki aivan hiljaa ja hengitelkää syvään. Venytelkää, asettukaa, huokaiskaa ulos päivän rasitukset. Voitte myös hiljentyä lyhyeen meditaatioon yhdessä.
  • Sopikaa, kumpi teistä puhuu ensin ja kumpi kuuntelee. Puhuja saa kertoa 5 minuutin ajan omasta kokemuksestaan, asioistaan, huolistaan, ilonaiheistaan – mistä tahansa, mikä on juuri nyt hänen sydämellään. Puhukaa sydämestänne käsin – älkää suoltako ulos kaikkea sitä, mihin mieli on sillä hetkellä kiinnittynyt. Hiljentymisen hetki auttaa erottamaan turhan metelin ja aidot asiat! Puhukaa siitä, miltä teistä ihan oikeasti tuntuu. Kuunnelkaa hiljaa, kunnioittavalla ja lämpimällä asenteella. Myös kuuntelija voi keskittyä sydämeensä. Kuunnelkaa viisaan sydämen, ei tuomitsevan mielen, kautta.
  • Laittakaa 5 minuutin ajastin. Jos tarvitsette kännykkää siihen, asettakaa kännykkä pois näkyvistä, jottette kiinnitä huomiota sen ruutuun.
  • Kun toinen on puhunut, sanokaa: ”Kiitos.” Ottakaa tämän jälkeen tilaa pienelle läpikäynnille. Jos jokin jäi epäselväksi, kysykää pehmeästi: ”Ymmärsinkö oikein, että tarkoitit tätä…”
  • Laittakaa jälleen 5 minuutin ajastin. Kannattaa muistaa puhua omasta kokemuksestaan, ei käyttää vuoroa toisen puheenvuoroon vastaamiseen.
  • Kiittäkää toisianne ja tehkää pieni läpikäynti, jos tarvetta.
  • Toistakaa keskustelua viikottain.

Voitte myös pohtia näitä kysymyksiä ja keskustella vastauksistanne: Opitteko jotain uutta itsestänne ja toisistanne? Onko keskusteleminen syventänyt jotakin välillänne? Onko helpompaa kertoa vai kuunnella?


Lisää lempeyttä parisuhteeseen? Kurkkaa tästä Mitran Sydämen seksi – Laajenna nautintoasi!

Uhrautuva, nöyrä ja vaatimaton – Miksi äitimyytin murtaminen hyödyttää myös äitejä?

Äitihaavaa ei olisi olemassa ilman äitimyyttiä. Äitimyytti on kulttuurissamme eräänlainen uskomusten ja merkitysten tiivistymä, joka määrittelee, millainen äidin kuuluu olla:

Nöyrä, vaatimaton palvelija, joka ei pyydä itselleen mitään.

Uhrautuja, joka asettaa muut itsensä edelle ja venyy aina pidemmälle, kuin mihin voimavarat riittäisivät.

Loputtoman laupias, pyhä hahmo, joka ei tunne vihaa eikä muitakaan negatiivisena pidettyjä tunteita – hän on täydellinen, kaukana inhimillisestä.

Äitimyytti määrittelee myös, miten äitiin kuuluu suhtautua: kiitollisena ja nöyränä. Siksi moni ei uskalla edes ajatella, että äidissä voisi olla mitään vikaa. Tyttären on vaikea sallia itselleen kipua suhteessa äitiin, sillä se aiheuttaa helposti syyllisyyttä.

Samalla äitimyytti on ajanut äidit ahtaalle. Monet naiset ovat joutuneet uhraamaan toiveensa ja intohimonsa toteuttaakseen kulttuurin määrittelemää naiseutta ja äitiyttä.

Äideillä ei ole ollut valinnanvaraa eikä tilaa virheisiin. He eivät ole saaneet tilaa tunteilleen ja tarpeilleen. Ympäriltä ei ole saanut tukea kipuiluun.

Äitihaavasta puhuminen ja äitihaavan hoitaminen on samalla äitimyytin murtamista.

Miksi äitimyytin murtaminen hyödyttää myös äitejä?

Riittämättömyydestä puhuminen on kokonaisvaltaisesti hoitavaa kaikille naisille. Ahdas naisen malli on saanut aikaan tiukat raamit, joihin yritämme yhä usein ahtautua. Moni pyrkii elämässä jatkuvasti täydellisyyteen, ja keskeneräisyytensä kohtaaminen aiheuttaa kokonaisvaltaisen epäonnistumisen tunteen. Kun naiset alkavat murtaa odotusten ja velvollisuuksien raameja, he tekevät samalla kaikille naisille tilaa olla omia itsejään. 

– Äitihaavaa hoitaessa paitsi tytär, myös äiti voi oppia kunnioittamaan omia tarpeitaan. Äidin ei tarvitse loputtomiin uhrata itseään, vaan hän saa huomioida itsensä ja olla välillä vastaanottajan roolissa putoamatta kuitenkaan marttyyrin rooliin (joka usein kuuluu äitihaavaan).

Äidit saavat tilaisuuden tarkastella kipukohtiaan, kuten suhdetta omaan äitiinsä. Lapsuudesta ja omalta äidiltä on todennäköisesti omaksuttu paljon uskomuksia, joiden mukaan on ehkä pitänyt elää – mutta niistä voi vapautua myöhemmälläkin iällä.

Kipukohtien käsittely purkaa vaikeita, raskaita tunnekerroksia, kuten pelkoja, syyllisyyttä ja häpeää. Liian moni nainen kyseenalaistaa jatkuvasti itseään, tuntee syyllisyyttä unelmistaan tai häpeää sitä, ettei ole onnistunut vastaamaan kulttuurisia naiseuden ja äitiyden ihanteita.

Uhriutumisen sijasta äiti voi – tyttären tavoin – alkaa vahvistaa omaa voimaansa. Vaikka äiti olisi nuorena kasvanut kapeaan naisen malliin ja uhrautujan rooliin, jossa hän on kokenut olonsa voimattomaksi, hänellä on missä tahansa iässä mahdollisuus ottaa vastuu omasta hyvinvoinnistaan ja oman elämänsä suunnasta.

Katri Syvärisen menestyskirja Äitihaava – tyttären raskas perintö on auttanut jo tuhansia naisia ymmärtämään itseään ja äitisuhdettaan. Tutustu ja tilaa!

Kuva: Katherine Hanlon (Unsplash)

Naisen voima, viisaus ja kauneus vain kasvavat iän myötä – Luonto ei tee virheitä, vaan valjastaa aiemmat elämänkokemukset käyttöösi

Luonto on nerokas, se ei tee virheitä. Siksi vaihdevuodet tuovat elämääsi uudenlaista, ehkä odottamatonta, viisautta. Vaihdevuodet ovat runsauden ja kukoistuksen aikaa. Se on sadonkorjuu, jolloin voit nauttia kaikkien aikaisempien elämänvaiheidesi tuomista kokemuksista, ominaisuuksista ja voimavaroista. Olet valmis tuomaan ainutlaatuiset lahjasi jonkin sinua suuremman kokonaisuuden palvelukseen. On aika säihkyä sielukkaasti.

Olet ainutlaatuinen

Se, että sinä kukoistat, astut omaan potentiaaliisi ja tulet ainutlaatuiseksi itseksesi, ei tapahdu vain siksi, että sinun elämäsi olisi mukavampaa, vaan kun sinusta tulee enemmän oma itsesi autenttisuudessasi, hyvyydessäsi, kauneudessasi ja hehkussasi, pystyt palvelemaan kokonaisuutta, maailmaa tai lähipiiriäsi ainutlaatuisella tavalla. Kukaan ei ole aikaisemmin tehnyt sitä, eikä tule tekemäänkään sitä niin kuin sinä. Sinun elämälläsi ja viisaalla sydämelläsi on merkitystä.

Sinun lahjasi on myös se, miten olet olemassa, miten sinä elät elämääsi ainutlaatuisella tavalla maailmassa. Vain sinä voit kirjoittaa tietyn runon, laulaa laulun, tanssia tanssin, leipoa leivän. Ainutlaatuinen luovuutesi on lahja, ja sen lahjan antaminen on sinun tehtäväsi. Se on syy siihen, että olet syntynyt tänne. Osallistut omalla instrumentillasi tähän suureen olemisen ja luomisen sinfoniaan.

Naisen voima

Vanhemmat valtiomiehet ovat aina olleet arvostettuja, mutta uuden aikakauden todellinen muutos on ottaa kypsän naisen voima ja potentiaali käyttöön yhteiskunnassa. Naisten ja feminiinisen energian arvostuksen puute on suorassa yhteydessä maapallon luonnonvarojen riistoon. Jos haluamme pysäyttää ilmastonmuutoksen ja jatkaa elämää planeetallamme, tämän asenteen muuttaminen on elintärkeää. Toki ajat muuttuvat, mutta meidän naisten on otettava itse ohjat käsiimme, eikä enää odoteltava, että ne ojennetaan meille. Tämä maailma kaipaa kipeästi naisen voimaa.

Kaunis ja merkityksellinen elämä

Sinun ei tarvitse tulla maailmanparantajaksi vaihdevuosien aikana, jos se ei ole kutsumuksesi, mutta sinusta tulee väistämättä parantaja ja opas, joko ystävättärille, lähipiirin naisille, perheelle tai suuremmalle joukolle. Tässä iässä nainen kannattelee toisten transformaatioita kevyesti, koska hän tietää, että niiden toisella puolella on jotain uutta.

Kun näet jonkun toisen olevan matkalla, jumissa tai eksyksissä, sinä rohkaiset heitä,  koska tiedät, että jos he vain jatkavat matkaansa, tuntevat tunteensa ja avaavat uusia portteja, he löytävät sen samettisen pehmeän pohjan, joka kannattelee kaikkea ja kaikkia. He löytävät paikan, jossa avautuu hehku.

Me olemme täällä tarkoitusta varten. Matka on juuri hyvä ja oikea sellaisena kuin se on. Sinun ei tarvitse olla pidemmällä tai muualla. Samaan aikaan, kun luomme muutosta, voimme elää onnellista, kukoistavaa, kaunista ja uskomattoman merkityksellistä elämää.

Keski-ikäisen naisen voimasta, aistillisuudesta ja kukoistuksesta voit lukea lisää kirjastani Hehkuvan naisen voimavuodet. Kirjassa on myös inspiroivia käytännön harjoituksia. Löydät sen täältä.

Herkkänä miehenä koen ympärillä tapahtuvat asiat voimakkaasti – Miikan tarina

Miika Kumara on ammatiltaan lastenhoitaja, joka on kiinnostunut laajasti eri elämän osa-alueista. Erityisesti syvälliset ajatukset ja ihmisen herkkyys ovat lähellä hänen sydäntään. Miika on sekä aviomies että isä.

Millaista on olla herkkä? Entä millaista on olla herkkä mies?

Se ei aina ole niin helppoa. Yhteiskunta asettaa monesti tietynlaisia odotuksia siitä, millaisia miesten tulisi olla. Monesti esimerkiksi itkemistä pidetään ei miehekkäänä asiana. Lisäksi tunteista avoimesti puhuminen saatetaan kokea ns. naisellisena piirteenä. Nämä edellä mainitut asiat ovatkin osana vaikuttamassa siihen, miksi miesten on hankalampaa hyväksyä omaa herkkyyttään, koska yhteiskunta asettaa tietynlaisia paineita miehiä kohtaan siitä, millaisia heidän tulisi olla.

Koen voimakkaasti kaikki ympärilläni tapahtuvat asiat. Niitä on hankala selittää ja ne kuormittavatkin paikoitellen. Kuitenkin asiassa on myös positiivinen kääntöpuoli, johon olen pyrkinyt keskittymään. Herkkyys on suuri rikkaus, jonka avulla on mahdollista nähdä maailma vielä tarkemmin ja poimia ympäristöstä erilaisia yksityiskohtia. Sen vuoksi herkän ihmisen ei kannatakaan säikähtää tai pahoittaa mieltään siitä, etteivät muut ihmiset välttämättä ajattele tai näe maailmaa samalla tavalla kuin herkkä ihminen kokee maailman. Voisikin sanoa, että kun muut näkevät metsän niin herkkä ihminen näkee metsän jokaisen puun.

Kuten aiemmin mainitsin, yhteiskunta asettaa meille tietynlaisia odotuksia. On sen vuoksi äärimmäisen tärkeää, ettei tässä tapauksessa herkkänä miehenä anna liikaa painoarvoa sille, millainen miehen tulisi olla yhteiskunnan mielestä. On tärkeää antaa lupa itselle olla se, joka on. Olenkin antanut itselleni luvan olla herkkä. Herkkyys on osa minua. Se on yksi osa ihmisen piirteistä. Käytän herkkyyttäni hyödyksi vuorovaikutustilanteissa niin työssäni lasten parissa kuin päivittäisessä arjessani. Herkkyys näkyy monella eri tavalla ihmisissä. Sen tunnistaminen voi viedä aikaa, koska herkkyys voi olla niin monimuotoista ja näyttäytyy jokaisella ihmisellä eri tavoilla. Kannattaakin antaa rohkeasti itselle lupa tutustua omaan herkkyyteensä ajan kanssa avoimin mielin.

Ilman herkkyyttä en olisi kokenut elämässäni tietynlaisia asioita. Olenkin siitä äärimmäisen kiitollinen. Aina en ole kokenut herkkyyttä positiivisena asiana ja joka päivä se ei tunnu mukavalta olla herkkä. Kuitenkin suurempi kokonaisuus ratkaisee ja se, että pitää mielessä, mitä kaikkea herkkyys mahdollistaa. Herkkänä sinä voit kokea tunteet voimakkaammin eli elää täysillä, itkeä ja rakastaa sekä aistia eri tunnetiloja. Herkkänä sinä voit tuntea olevasi elossa, kuunnella, olla tukena ja lohduttaa. Herkkiä ihmisiä tarvitaan vaikkei se aina siltä välttämättä sinusta ole tuntunutkaan. Muista siis tämä, kun seuraavan kerran mietit, kelpaatko herkkänä miehenä. Kelpaat paremmin kuin hyvin ja olet arvokas juuri sellaisena kuin olet.

Sosiaalisen jännittämisen ei tarvitse rajoittaa elämää – 6 vinkkiä helpottamaan jännitystä

Tiina Nevanperä on taiteen tohtori, ratkaisukeskeinen taideterapeutti ja valmentaja. Herkän ja luovan Tiinan missio työssään Ateljee Mignonissa on tukea ihmistä elämänmuutoksessa kohti turvallisuutta, levollisuutta, omaa voimaa ja iloa.

Ystäväni järjesti viikonloppuna kotikonsertin olohuoneessaan. Hän on uppoutunut laulunopiskelija.  Konsertissa lauloivat myös kaksi muuta ihastuttavaa laulajaa. Myös he halusivat elää unelmaansa  todeksi. Minä onnellinen pääsin katsomon puolelle kotisohvalle kuuden muun onnekkaan kanssa. 

Tällä kertaa en kirjoita taajaan keskustellusta esiintyjän kokemasta häpeästä. Kirjoitan sisäisestä  turvallisuuden kokemuksesta, joka on perustarpeemme missä vaan sosiaalisessa tilanteessa.  Sisäinen turvallisuuden kokemus nousi esille yhden laulajan mietteissä konsertin jälkimainingeissa.  Häpeän tunne, voimakas itsestä luopumisen tunne ja turvallisuuden kokemus kietoutuvat toki  perustavalla tavalla toisiinsa, mutta tästä aiheesta lähemmin toisella kertaa.  

Laulajamme kertoi, että yleisöllemme oli turvallista esiintyä. Totesimme, että yleisö ja  kanssaihmiset ovat yleensä aina esiintyjän puolella. Oletusarvoisesti yleisöä ja muita ihmisiä ei siis  tarvitse jännittää. Laulajamme mukaan turvallisuuden tunnetta konsertissa lisäsi myös tila, jota määritti fyysisesti matto, joka oli esiintyjien näyttämönä ja että ikään kuin välissämme olisi ollut näin myös näkymätön verho rajana, jota ei ole lupa ylittää. 

Turvan tunteminen on ihmisen perustarve. Turvan kokeminen koskee koko itseä. Jos turvan tunne  jostain syystä horjuu, syntyy pelko, joka taas voi ensiksikin ylivirittää hermostoa, jolloin  rauhoittuminen sosiaaliseen tilanteeseen ei onnistu. Vaihtoehtoisesti pelko voi lamaannuttaa, jolloin  henkilö vaipuu alivirittyneeseen tilaan, kokee sisäisen romahduksen ja haluaa kätkeytyä  kohtaamiselta ja tilanteelta, mutta ennen kaikkea itseltään. 

Pelottavien tilanteiden välttely pitää pelon parhaiten hengissä – sanotaan. Pelko kaventaa ja typistää  elämänpiiriä, jolloin elämässä olennaiset kokemukset, elämykset, tuntemukset ja mahdollisuudet  hiipuvat ja heikentyvät. Tuolloin kaikki energia menee välttelyyn ja selviytymiseen. Elämä ei enää tahdo aueta itsestä ulospäin.  

Seuraavassa jaan sinulle toimiviksi koettuja yksinkertaisia keinoja, miten lisätä sisäisen  turvallisuuden tunnetta ja kokemusta, jolloin meneminen mukaan eri sosiaalisiin tilanteisiin  helpottuu. Kaiken kukkuraksi saat lisää iloa ja onnistumisen kokemuksia itsellesi, jolloin myös pystyvyyskokemuksesi kasvaa. 

Stressaavia ja ahdistavia sosiaalisia tilanteita voit pyrkiä helpottamaan seuraavilla kuudella keinoilla yhdessä tai erikseen.

  1. Etukäteen ja säännöllisesti tehtävät rentoutumis- ja hengitysharjoitukset. Nämä harjoitukset aktivoivat parasympaattista hermostoa. Rentoutumis- ja hengitysharjoitusten avulla rentoutat  lihaksia. Lisäksi harjoitukset rauhoittavat mieltä ja kehoa sekä palauttavat. Kun kykenet rentoutumaan jännittävässä tilanteessa, niin se ei enää ahdista sinua. Rentous ja ahdistuneisuus eivät näet asu samassa ihmisessä. 
  2. Jännittävässä tai ahdistavassa tilanteessa voit pyrkiä suuntaamaan huomiosi pois mielensisäisistä ajatuksista kohti ulkopuolisia aistimuksia: mitä näen ympärilläni, millaisia  ääniä kuulen, mitä haistan ja miltä kehossani tuntuu jne. 
  3. Luo itsellesi voima- tai rauhoittumismantra, jota toistat mielessäsi haastavassa tilanteessa tai  ennen sitä. Minulla itselläni on kahdeksantavuinen mantra. Lausun mielessäni neljä tavua hengittäessäni sisään ja loput neljä tavua, kun hengitän ulos ja toistan tätä tarvittavat määrät. 
  4. Luo itsellesi mielensisäinen turvapaikka, jota voi hyödyntää jännittävissä ja pelottavissa  tilanteissa. Mielen sisäinen turvapaikka voi olla vaikka jokin todellinen paikka elämässäsi, jossa  olet kokenut olevasi turvassa. Jos mieleesi ei tule mitään paikkaa, niin voit yhtä hyvin luoda sen mielikuvituksessasi. Mieti ja kuvittele, mikä voisi tehdä jostakin paikasta turvallisen juuri  sinulle ja tee siitä oma turvapaikkasi, johon vain sinulla on pääsy. Pelottavassa ja jännittävässä  tilanteessa voit aina mennä sisälle tähän omaan turvapaikkaasi mielessäsi.
  5. Mieti etukäteen, mitä riskitekijöitä stressaavassa tilanteessa voi ylipäätään ilmetä? Ovatko ne  todellisia vai ajatustesi luomaa kuvitelmaa, joille et itsekään löydä perusteita?
  6. Päästä irti itseäsi jumittavista arvostelevista ja kriittisistä määritelmistä. Suhtaudu itseesi  myötätunnolla, ystävällisesti ja armollisesti. Tarjoa itsellesi lohtua vaikeissa tilanteissa. 

Harjoitusten tekeminen vaatii säännöllisyyttä, sinnikkyyttä ja tahtoa. Sinä onnistut ja jonakin  päivänä voit nauttia kaikista esiintymisistä ja kohtaamisista eri sosiaalisissa tilanteissa.

”Minua hävetti, että olin antanut jonkun tehdä itselleni niin” – Näin väkivaltainen suhde pitää otteessaan

Vaitonaiset (Atena 2023) on kirja suomalaisesta lähisuhdeväkivallasta. Kirjassa väkivaltaa kokeneet naiset kertovat kokemuksistaan omalla äänellään. Kirjasta löytyy myös paljon tietoa ja keinoja väkivaltaisesta parisuhteesta irtautumiseen sekä parisuhteessa elävälle että läheisille. Kirjailija Saara Nurmo tunnetaan Murha joka tapahtui -podcastistaan, joka on yksi Suomen suosituimpia true crime -podcasteja.

Saara Nurmo. Kuva: Sami Mannerheimo

”Totuus on se, että kuka tahansa voi päätyä parisuhteeseen väärän ihmisen kanssa, ja jokainen meistä voi joutua väkivaltaiseen suhteeseen”, Saara Nurmo kirjoittaa suomalaisesta lähisuhdeväkivallasta kertovassa Vaitonaiset-kirjassaan (Atena 2023). Mutta miksi lähisuhdeväkivallan uhri usein jää suhteeseen? Miksei hän vain lähde? Vaitonaiset-kirjan haastatellut naiset kertovat, mikä esti heitä lähtemästä. Tekstin lainaukset ovat kirjasta.

Henkinen väkivalta pohjustaa tietä fyysiselle

Vaitonaiset-kirjan naisten suhteissa oli ollut henkistä väkivaltaa jo ennen kuin mitään fyysistä tapahtui.

Henkinen väkivalta alkoi Kimin ja Elisan suhteessa heti seurustelun alettua virallisesti. Kimi veti Elisan täysin omaan elämäänsä, eikä Elisan mielipiteillä, ajatuksilla, kavereilla, perheellä tai kiinnostuksen kohteilla ollut enää juurikaan väliä.

“Kimi oli Elisan ensimmäinen poikaystävä, eikä 16-vuotias tyttö tiennyt, mikä oli normaalia, mitä hän voisi pyytää, mitkä olivat hänen rajansa, mitä rakkaus oli tai minkälainen parisuhde oli terve ja hyvinvoiva. Hän ei tiennyt, ettei seksi ole aina parisuhteen keskiössä eikä seksiin tarvitse aina suostua.”

Saara puolestaan kertoo omasta kokemuksestaan näin:

”Lyöntiä oli edeltänyt hänen pitkään jatkunut passiivis-aggressiivinen käytöksensä ja erilaiset ongelmat parisuhteessamme. Hän oli jo pitkään ennen lyöntiä käyttäytynyt minua kohtaan oudosti ja arvaamattomasti. Minusta oli tuntunut jo jonkin aikaa siltä, että hän oli vihainen minulle. Vihainen jostain, mitä minä olin, tai jostain, mitä minä edustin.”

Vaikeat tunteet estävät lähtemisen

”Päällimmäiset tunteeni olivat häpeä ja epäusko. Minua hävetti se, että olin antanut jonkun tehdä itselleni niin, ja se, että olin ylipäätään ajautunut sellaiseen tilanteeseen. Samaan aikaan ahdisti ajatus siitä, että joku ei uskoisi minua. Miksi kertoisin tapahtuneesta, jos joutuisin vakuuttelemaan tai todistelemaan tapahtumia?” Saara kertoo.

”Minä en kuitenkaan koskaan ajatellut, että jättäisin hänet. Kumppanini oli kertonut minulle vaikeasta lapsuudestaan, yksinäisistä teinivuosistaan, vaikeasta suhteestaan sisaruksiinsa ja äidistään, jolla oli isoja haasteita elämässään. Isä hänellä oli olemassa, mutta ei läsnä. Ajattelin, ettei kumppanillani ollut ketään muuta, johon tukeutua. Ajattelin pitkään, että elämäni tulee olemaan täynnä riitoja ja valheita, ja ehkä fyysinen väkivalta toistuisi. En kuitenkaan ajatellut, että jättäisin hänet yksin.”

Kaisaa piti väkivaltaisessa suhteessa pelko siitä, ettei pärjäisi yksin:

”Kaisa muisteli kuulemaansa sanontaa, jonka mukaan väkivalta toistuu, jos sitä tapahtuu edes yhden kerran. Elikö hän nyt väkivaltaisessa suhteessa? Kaisa mietti miehen jättämistä, mutta pelko takertui välittömästi ajatuksiin ja kuristi ne olemattomiksi. Kaisa ajatteli, ettei pärjäisi yksin.”

”Vanhempien avioero oli jättänyt Kaisaan haavan, joka verhosi itsensä hylätyksi tulemisen pelkoon. Hän tarvitsi haavansa hoitamiseen varmuutta rakkaudesta, varmuutta yhteisestä tulevaisuudesta ja vakuuttelua siitä, että parisuhde toimii ja tuntuu hyvältä. Mikko palveli tätä tarvetta täydellisesti rakkauspommituksellaan. Vaikka Kaisan vanhempien avioero oli sujunut ilman päälle päin näkyvää draamaa, oli se vaikuttanut Kaisaan syvästi. Isän heti alkanut uusi suhde oli lisännyt lapsen epävarmuutta ja aiheuttanut särön luottamussuhteeseen. Kaisa ajatteli olevansa täydellisessä parisuhteessa Mikon kanssa, mutta sitä varjosti hylätyksi tulemisen pelko.”

”Kaisa halusi ydinperheen. Hänen mieleensä oli iskostettu ajatus siitä, kuinka Disney-prinsessat elävät onnellisena elämänsä loppuun asti prinssiensä kanssa, ja niin sen kuului mennä. Hän lohduttautui ajatuksilla siitä, että eihän parisuhteissa kaikki voi aina olla täydellistä ja että myös Mikko ansaitsi uuden mahdollisuuden. Oli aika aloittaa uusi kappale perheen elämässä ja unohtaa mennyt. Mikko oli valmis muutokseen, joten Kaisa ajatteli, että hänenkin oli joustettava ja työskenneltävä suhteen eteen. Vaati se sitten mitä tahansa.”

Käytännön vaikeudet

Kaisan kertomuksessa tulee esiin se, miten vähävaraisuus ja puolison harjoittama taloudellinen väkivalta voi tehdä lähtemisestä käytännössä vaikeaa tai mahdottoman tuntuista:

”Mikolla oli enemmän rahaa käytettävissään, ja pikku hiljaa se tarkoitti myös sitä, että hänellä oli suhteessa enemmän valtaa. Jo uuden työnsä koeajan aikana Kaisa alkoi tunnistaa palautuvan masennuksen merkkejä, joten hän päätti jättää työpaikan oman hyvinvointinsa vuoksi. Uusi avopuoliso ei pitänyt siitä, että Kaisa sairastui masennukseen. Mikon mielestä Kaisa oli epäonnistunut ja huono, eikä mies pitänyt ajatuksiaan itsellään.”

”Opintotuki oli korkeimmillaankin vain muutaman satasen, mutta Mikko vaati, että Kaisa antaisi kaikki rahansa Mikolle. Kaisa eli vuosia tilanteessa, jossa hänellä ei ollut käyttörahaa lainkaan vaan kaikki hänen saamansa meni suoraan Mikolle.”

”Kun Kaisa jäi äitiyslomalle ja sai äitiyspäivärahaa, Mikko velvoitti hänet maksamaan vuokran ja sähkölaskun. Tämän jälkeen Kaisalle jäi noin satanen kuukaudessa ruokaan ja muuhun.”

Mikko ei koskaan kertonut tarkkaa palkkaansa Kaisalle, eikä nainen tiennyt, että putkiasentajan keskipalkka on lähemmäs kolmetuhatta euroa kuukaudessa. Vasta myöhemmin, kun Kaisan ystävä sai tietää Mikon palkasta, myös Kaisalle selvisi, kuinka paljon hänen kihlattunsa tienasi.”

Tuen tai turvaverkkojen puute

Teini-ikäinen Elisa oli alusta asti salannut perheeltään ja ystäviltään poikaystävänsä uhkaavan ja väkivaltaisen käyttäytymisen. Sen vuoksi hän koki, ettei voinut tukeutua perheeseensä yrittäessään erota Kimistä.

”Koska tyttö ei ollut kertonut suhteen ikävistä puolista ystävilleen tai perheelleen, hän ei pystynyt hakemaan lähipiiriltään tukea, jota olisi erotilanteissa ja niiden jälkeen tarvinnut.”

Jos kohtaat lähisuhdeväkivaltaa, toimi näin

Suomessa 47 prosenttia naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa. Vuosittain noin 20 naista kuolee lähisuhdeväkivallan uhrina. Tässä muutama Vaitonaiset-kirjasta poimittu neuvo:

  • Läheisen kokemaan lähisuhdeväkivaltaan on hankala puuttua. Yksi tapa auttaa on läheisen rinnalla pysyminen ja tuen tarjoaminen hänelle, vaikka tämä päättäisikin jäädä väkivaltaiseen suhteeseen.
  • Jos pohdit, onko ihmissuhteessasi väkivaltaa tai olet jo tunnistanut kokevasi väkivaltaa, kerro siitä luotettavalle läheiselle tai hae ammattiapua. Kokijat tai väkivaltaisessa kodissa eläneet tarvitsevat usein ammattilaisen apua väkivallasta selviytymiseen. Väkivalta loppuu harvoin itsestään.
  • Ensi- ja turvakotien liiton nettiturvakoti tarjoaa chat-keskusteluapua TÄÄLLÄ. Chat-palvelussa lähisuhdeväkivallan parissa työskentelevät ammattilaiset tarjoavat keskusteluapua väkivaltaa kokeneelle ja muille asianosaisille.

Lue kirja tai kuuntele äänikirjapalvelussasi Vaitonaiset – Kirja suomalaisesta lähisuhdeväkivallasta (Atena 2023).

Voit tilata kirjan itsellesi Suomalaisesta kirjakaupasta TÄÄLLÄ.

Avun pyytäminen ei tee kenestäkään heikkoa – Sinun ei tarvitse selvitä yksin

Avun pyytäminen on rohkeutta. 

Se ei tee kenestäkään heikkoa taikka avutonta. Olen itse joutun…siis anteeksi olen itse hakenut elämäni varrella apua ja tukea useamman kerran, erilaisilta tahoilta, niin julkisilta, yksityisiltä kuin yhdistyksiltäkin. Takana on äärimmäisen hyviä ja vähemmän hyviä kokemuksia, kuten monella muullakin. 

Avuttomuuden ja keinottomuuden tunne ei tee kenestäkään arvotonta ihmistä.

Avun hakemiseen on liittynyt häpeää ja viallisuuden tunnetta. Olin mielestäni huono ja heiveröinen, rikki. Nykyisin näen asian ihan toisin. Avun pyytäminen (oli se sitten ystäviltä tai ns. virallisilta tahoilta) on hyvin haavoittuvaista. Se muistuttaa siitä syvästä inhimillisestä tosiasiasta, että kukaan ei elämässä täysin yksin selviä. Vaikka olisi miten hienoja keinoja ja konsteja, teoriaa ja tietoa, ihminen kaipaa ihmistä kulkemaan rinnalla ja olemaan vierellä. Pelastaa ei voi, mutta vierellä voi tosiaan olla. Ja apu voi olla joskus myös hyvin hyvin konkreettista. 

Sekin on toki hyvä kysymys, mitä auttaminen sitten on, mitä oikea apu sitten on? Sillä tosiaan pelastamisjutut ei vaan toimi. Kukaan toinen ihminen kun ei voi ottaa toisen ajatuksia, tunteita taikka pelkoja pois. 

Itsekin terapiatyötä tekevänä olen hyvin tietoinen, etten voi ottaa kenenkään tuntemaa kipua pois, mutta voin olla ihmisen kanssa. Pariterapiatilanteissa näkyy myös usein vaikeus näyttää kumppanille omaa haavoittuvaisuutta. Silloin alamme usein suojautumaan ja reagoimaan tavoilla, jotka usein kutsuvat enemmän vastakkainasetteluun kuin yhteyteen.

Onkin ihan tarpeellista pysähtyä miettimään, millaisen mallin on itse nähnyt ja omaksunut siitä, että onko haavoittuvaisuutta turvallista näyttää? Miten siihen on suhtauduttu?

Kenenkään ei pitäisi joutua selviämään yksin.

Olen samalla surullisen tietoinen, että avun pyytäminen ei ole aina tae avun saamisesta, varsinkaan aina niin nopeasti, kuin tarve olisi.  Se on sydäntä särkevää.

Silti mielestäni jokainen joka uskaltaa hakea tukea ja apua, on äärimmäisen rohkea. On mielestäni tärkeä muistaa, miten haavoittuvaisessa kohdassa apua pyytävä ihminen on. Hän ikäänkuin paljastaa kaulansa, ottaa riskin. 

On toki tilanteita, joissa tarpeeseen ei voi vastata, ja sekin voi herättää tunteita, kuten syyllisyyttä. Vaikkei toisen tarpeeseen voisi vastata, on silti mielestäni kunnioittavaa muistaa tilanteen herkkyys toiselle. 

Ehkä me ihmiset elämme täällä enemmän tai vähemmän jatkuvasti sen paradoksin kanssa, että ketään ei voi pelastaa ja samalla jokainen meistä tarvitsee myös toisia.

Onko tarina, jota kerrot itsestäsi, oikeasti totta? Uskalla irrottaa vanhoista rooleista, joista olet kasvanut ulos

”Minä nyt vain olen tällainen…”

”Olen aina ollut…”

”En voi tehdä näin, koska olen…”

Voit vapaasti jatkaa lauseita tutun ja turvallisen negatiivisilla adjektiiveilla. Niillä adjektiiveilla, jotka ovat kulkeneet sisäisen äänen muodossa mukanasi kenties lapsuudestasi asti. Tai mitä jos tekisitkin radikaalin ratkaisun, ryhtyisit oman elämäsi vallankumoukseen ja kyseenalaistaisit korvaasi kuiskivan kiusanhengen kertoman tarinan?

Taipumuksemme muodostaa itsestämme ja elämästämme tarinoita on inhimillinen ja ymmärrettävä. Kaoottisessa ja sattumanvaraisessa maailmassa asioiden jäsentäminen, syy-seuraussuhteiden etsiminen ja oman identiteetin lukitseminen luo turvallisuutta ja ennakoitavuutta. Samalla se saattaa myös salakavalasti kaventaa mahdollisuuksiamme tehdä erilaisia asioita ja nauttia elämän eri puolista.

Minä olen esimerkiksi kertonut itselleni pienestä pitäen olevani turvallisuushakuinen ja vähän liian herkkä kaikille muutoksille ja heilahduksille. Tästä huolimatta olen puolihuolettomasti päätynyt yrittäjäksi ja huomannut, että vaikka koenkin edelleen olevani turvallisuushakuinen, niin pystyn vallan hyvin elämään pienyrittäjän arkeen väistämättä kuuluvan epävarmuuden kanssa. Ja vaikka kumppanini muuttaa neljäksi kuukaudeksi ulkomaille ja arki ja yhteiset rutiinit muuttuvat radikaalisti, niin pystyn silti selviytymään ja jopa viihtymään uudessa elämäntilanteessani.

Tämä kuitenkin vaatii sen, että en usko jokaista sisäistä ajatustani ja tunnettani ja muodosta koko identiteettiäni niiden pohjalle. Osaan tilanteen niin vaatiessa ikään kuin astua itseni ulkopuolelle tarkkailemaan ja lausumaan pari lohdullista sanaa myrskyn keskelle joutuneelle itselleni. Yksikään ajatus ja tunne ei nimittäin ole pysyvä, eikä koko totuus.

Me ihmiset olemme kiinnostavia ja inhimillisiä juuri siitä syystä, että meissä on niin paljon erilaisia puolia.  Olemme ristiriitaisia olentoja ja muodostamme hyvin harvoin ehyitä tarinoita. Me olemme niin paljon muutakin kuin ajatuksemme ja tunteemme ja se mitä (usein kritisoiva ja negatiivinen) sisäinen äänemme meille kertoo.

Seuraavan kerran kun huomaat rajoittavasi itseäsi tai tekemistäsi sisäinen äänesi kertoman tarinan takia, pysähdy hetkeksi. Kuuntele mitä ääni sanoo, mutta älä automaattisesti usko tai edes ota sitä vakavasti. Joskus on paikallaan jopa naurahtaa omalle sisäiselle äänelleen ”älä nyt viitsi…” -hengessä. Esimerkiksi herkkyys ei nimittäin sulje pois vahvuutta, eikä pelokkuus rohkeutta.

Suhtaudu itseesi kuin hyvään ystävään. Rohkaise rakkaudella, äläkä turhaan pelottele pimeydellä.

Sydämellä näkee suojakilpien ja naamioiden taakse – Silloin elämän kauneus aukeaa epävarmuuden keskelläkin


Tunnistatko, miten helposti mieli – ja sitä kautta koko arki – täyttyy erilaisista sisäisistä vaatimuksista ja säännöistä, rajoittavista uskomuksista, muiden kuvitelluista odotuksista, loputtomasta velvollisuudentunnosta, kaihertavasta pelosta jne? Stressin lisääntyessä koko ajan tuntuu, että tuo pään sisäinen mylly jauhaa ja puristaa meidät säröileviksi pieniksi palasiksi.

Kuvittele, miten elämä muuttuisi, jos mielesi hiljenisi ja kykenisit kuulemaan koko ajan sydämesi äänen. Jos joka tilanteessa eläisit sydämestäsi käsin. Ajattelisit sydämelläsi. Ei enää pään sisäistä, jatkuvasti äänessä olevaa mieltä, joka taukoamatta muistuttaa, vaatii, komentaa ja arvostelee, vaan kaikkialle ulottuva sydämen lempeys ja viisaus.

Kuinka huikean paljon ihanampaa ja helpompaa elämä olisikaan, jos pitäisimme sydämen mukana toimissamme joka hetki.

Unohdamme herkästi sydämemme, sillä se on vaatimaton ja kärsivällinen. Se ei pidä meteliä itsestään eikä tuo itseään esiin, vaan kärsivällisesti odottaa vuoroaan. Jotta voimme kuulla sydämemme äänen, meidän on tietoisesti pysähdyttävä kuuntelemaan. Vasta kun pysähdymme, voimme tiedostaa sydämemme äänen olevan aina olemassa.

Sydämemme aina avoinna ja sellaiset ominaisuudet kuin rakkaus, viisaus, rohkeus, vahvuus ja toivo ovat aina välittömästi saatavillamme.

Kun kuuntelemme sydäntämme, löydämme oleellisen äärelle. Todella tärkeät asiat elämässämme tulevat näkyviin ja kuuluviin. Aivan kuten Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssi on sen todennut, tärkeimmät asiat elämässään näkee vain sydämellä.

Eletään sydämestä käsin

Aamun hiljaisuudessa kysy sydämeltäsi, mikä on sydämesi kannalta tärkein asia tai tehtävä juuri tänään. Kuuntele rauhassa vastaus. Ja toimi sydämesi viisauden mukaan.

Ota sydämesi mukaan kaikkialle, minne menet. Keitä aamupuurosi ja osallistu palaveriin sydän auki. Harrasta ja liiku sydämestäsi käsin. Tapaa anoppisi tai kohtaa kaupan kassa sydämelläsi nähden ja kuunnellen.

Ajattele sydämelläsi. Missä tahansa tilanteessa oletkin, mitä päätöstä teetkin, hengitä rauhallisesti syvään ja kysy sydämeltäsi neuvoa. Sydämesi auttaa sinua näkemään ilmeisimmän taakse. Sydämestäsi eläen löydät todellisen voimasi ja viisautesi.

Kuuntele sydämelläsi, näe sydämellesi ja puhu sydämestäsi. Sydämestäsi löydät todellisen aitouden, rakkaudellisuuden ja vilpittömän hyvän tahdon. Kun kohtaa ihmisiä sydämestä käsin, voi lopettaa ihmissuhdepelien pelaamisen. Ei enää toimintastrategioita, puolustusmuureja tai yksinäisyyden pelkoa.

Sydämellä näkee suoraan toisen sydämeen, suojakilpien ja naamioiden taakse. Sydämellä näkee meidän jokaisen epävarmuuden takana olevan kauneuden ja suurenmoisuuden. Kohtaamalla toisen ihmisen sydämestä käsin ja puhumalla hänelle sydämesi lempeydestä käsin, avaat myös hänen sydämensä sädehtimään kauneuttaan.

Kun muistamme sydämemme ja ylläpidämme yhteyttämme siihen, myös stressistä väsyneet aivomme pääsevät rentoutumaan. Huomaamme, miten paljon herkemmin ilo ja kauneus virtaavat elämäämme, kun osallistumme siihen sydämestämme käsin. Annetaan siis sydämemme olla mukana elämässämme, sillä se tekee meille kaikille hyvää.

Lue lisää kirjastani Avaudu rakastamaan itseäsi, miten voit avata sydämesi ja tiedostaa rakkauden aina sisälläsi.

Avaudu rakastamaan itseäsi

 


Tutustu koulutus- tai valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ

Frank Martela: ”Myötätunto on tapa ylittää yksilöllisyys ja jakaa maailma toisen ihmisen kanssa”

Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Seuraavassa filosofi Frank Martela kertoo, mitä eri sanoista tulee hänelle mieleen. 

Sanat on valittu yhteistyössä Nenäpäivän kanssa. Nenäpäivä kerää varoja mm. tyttöjen oikeuksien parantamiseen, köyhyyden vähentämiseen ja turvallisuuden ja koulutuksen lisäämiseen.

MYÖTÄTUNTO
on tapa ylittää yksilöllisyys ja jakaa maailma toisen ihmisen kanssa.

IHMISYYS
on se mikä meitä yhdistää.

ITKU
on osa elämää, erityisesti jos uskaltaa rakastaa.

RAKKAUS
on keskinäisen yhteyden lämpimin muoto.

KIIRE
on ajoittain hyvä mutta jatkuvana nakertaa elämäniloa.

KOHTAAMINEN
on mahdollisuus luoda yhteys toiseen ihmiseen.

RAUHA
on tavoite, jonka puolesta on joskus pakko taistella.

ONNELLISUUS
on merkityksellisen tekemisen ja merkityksellisten hetkien sivutuote.

JAKAMINEN
on tapa tehdä molemmat osapuolet – antaja ja saaja – onnellisemmaksi.

AUTTAMINEN
on ihmisyyden paremman puolen toteuttamista.

LAPSUUS
on hetkessä elämisen ja kasvun aikaa.

VASTUU
– On ihmisen osa on kantaa vastuu teoistaan.

ELÄMÄN TARKOITUS
on tehdä itselleen merkityksellisiä asioita siten, että tekee itsestään merkityksellisen toisille ihmisille.

TURVA
on hyvä perusleiri, josta lähteä seikkailulle.


3 tapaa auttaa ja osoittaa myötätuntoa maailman lapsille:

1) Lahjoita valitsemasi summa digilippaan kautta – pienikin summa auttaa. Lahjoittamaan pääset tästä.

2) Osta Hidasta elämää -puodista valikoitu tuote, josta me lahjoitamme 5€ keräykseen. Katso nenäpäivätuotteet tästä.

3) Jaa tämä sisältö. <3

Hidasta elämää -keräysaika 23.10.-5.11.2023


Esimerkkejä, mitä rahalla voidaan tehdä:

– Hidasta elämää -yhteisön tavoiteteena on saada  150 tyttöä turvaan sukuelinten silpomiselta (yht. 4500€)

5 € puhdasta vettä 15 lapselle vuodeksi
10 € koulutarvikkeet lapselle lukukaudeksi
30 € lukukauden koulu- ja ruokamaksut lapselle
10 € lääkkeet ja hoito tappavia tauteja vastaan
20 € hedelmäpuita ja siemeniä kotipuutarhaan
30 € tyttö pääsee turvaan sukuelinten silpomiselta

Elämän käännekohdissa joudut luopumaan kontrollista – ja silloin tarvitset luottamusta, että elämä kantaa

Elämän käännekohdat kutsuvat esiin uutta asennetta, ehkä jopa uudenlaista sinua. Muutos liittyy usein kontrolliin ja luottamukseen.

Jos aiemmin olet antanut elämäsi toisten käsiin, sinun on aika ryhtyä luottamaan itseesi ja ottaa ohjat käsiisi.

Jos olet kontrolloinut elämääsi, huolehtinut ja ylisuorittanut, sinun on aika oppia luottamaan siihen, että elämä kantaa.

Oma suuri elämänmuutokseni tapahtui vuosina 2012–13, jolloin uupumus vei voimat. Käännekohta ei ollut yksi hetki vaan pitkä prosessi. Suurin harjoitus oli päästää irti kontrollista ja oppia luottamaan siihen, etten voi hallita kaikkea – jos mitään.

Heinäkuussa 2012 kirjoitin muistikirjaani näin: 

Olen tehnyt liikaa töitä.
Olen tehnyt liikaa töitä, jotka eivät ole tarpeeksi kannattavia.
Olen levännyt liian vähän.
Olen ylittänyt jaksamiseni rajat liian usein.
En ole kuunnellut itseäni.

Mutta olen jo oppinut tekemään muutoksia parempaan suuntaan.
Uskallan jo sanoa ei – ainakin välillä.

Opin koko ajan paremmin luottamaan tulevaisuuteen.
Olen koko ajan vähemmän riippuvainen muiden mielipiteitä.
Uskallan kohdata koko ajan paremmin erilaisia tunteita.
Uskallan antaa asioiden edetä omalla painollaan.
Tunnistan koko ajan paremmin, mikä on minulle hyväksi.
Haluan yksinkertaistaa elämääni.

Haluan lakata suorittamasta.
Haluan tyhjentää mieleni kaikesta viime aikojen myllerryksestä.
Haluan olla itselleni rehellinen. 

Näistä sanoista alkoi uudenlainen elämäni ja polveileva muutoksen tie.

Mitkä näistä lauseista ovat sinulle totta juuri nyt? Voisitko ottaa jonkin näistä voimalauseeksi kohti tulevaa? 

Yli vuosikymmenen aikana kirjoittaminen on auttanut minua olemaan rehellisempi itselleni ja näkemään, missä tarvitsen muutosta ja mitkä ajatukset pitävät minua paikallaan. Sanat ovat auttaneet vahvistamaan uusia ajatusmalleja. Voisiko kirjoittamisesta olla apua sinullekin?

Muutoksen, itsetuntemuksen ja kirjoittamisen tueksi sopii ihanasti Katri Syvärisen uusi korttipakka: Elämä kantaa – luottamuksen kortit. Tutustu ja tilaa!

Kuva: George Hiles (Unsplash)

Kirje maailman lapsille: ”Pyydän anteeksi, luotin liikaa meihin aikuisiin”

Teksti on tuotettu yhteistyössä Nenäpäivän kanssa. Nenäpäivä kerää varoja mm. tyttöjen oikeuksien parantamiseen, köyhyyden vähentämiseen ja turvallisuuden ja koulutuksen lisäämiseen.

Kirjoittaja:Inka Hetemäki, aikuinen ja Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja


Hyvä maailman lapsi,

pyydän anteeksi. Lupasin sinulle, että voit tänään paremmin kuin eilen. Luotin liikaa meihin aikuisiin, luotin liikaa itseenikin – vointisi kun näytti pitkään paranevan päivä päivältä.

Sinua, 10-vuotiasta poikaa Kainuusta, en koskaan tavannut, mutta kuulin sinusta eräältä vapaaehtoiseltamme. Hän tapasi sinut 1947, toimiessaan itse nuorena sairaanhoitajana Kainuun aluesairaalassa. Hän jakoi siellä nälkiintyneille lapsille UNICEFin toimittamaa jauhovelliä. Olit kovin laiha, mutta kuulemma niin kovin iloinen tuosta vellistä. Olit kysynyt: ”Saahanko myö huomennaki syyä?” Sait velliä, ja muutakin, kasvoit ja kehityit.

Vuosina, jolloin Suomi sai apua UNICEFilta, aliravitsemus oli Suomen lasten yleisin kuolinsyy. Jo 1951 Suomi pystyi luopumaan UNICEFin avusta ja antoi shekkinsä muiden maiden lapsille. Aliravitsemuksen väheneminen maailmalla myötävaikutti vahvasti lapsikuolleisuuden yli puolittumiseen kolmessakymmenessä vuodessa. Hienoa edistystä.

Sinut Fatime tapasin Tsadissa, pienessä Mondon kylässä vuonna 2002. Olit tuolloin 14-vuotias. Olimme hakemassa sinua vierailulle Suomeen, kertomaan koululaisille täällä, miten se koulunkäynti Tsadissa sujuu. Olit laittautunut hienoksi, muistan kauniin hennauksen käsissäsi. Sinua jännitti tuleva matka. Mutta päivää ennen aiottua lähtöä huomasin, että sinähän, lapsi pieni, odotit lasta. Sinut oli naitettu. Koulusi oli keskeytynyt. Emme voineet viedä sinua Suomeen. Minä itkin. Sinä itkit. Urheana leivoit meille vielä matkaevääksi munkkeja, ja juoksit tuomaan niitä meille lähdön hetkellä.

Kyläpäällikkö oli pahoillaan ja pohti, että tämä oli Allahin tahto. Olin eri mieltä. On turhaa piiloutua jumalten selän taakse, kyllä aikuisten on itse kannettava vastuu siitä, miten lapsiaan kohtelevat.

Sinusta Fatime tuli pienen pojan äiti liian aikaisin, mutta lapsiavioliitot ja teinisynnytykset olivat maailmalla vähenemässä.

Sinut Mahmoud tapasin Syyriassa sodan keskellä 2018. Olit 11-vuotias ja lupautunut antamaan videollemme haastattelun. Näytit maailman valloittajalta kivassa hupparissasi, tukka leikattuna viimeisen muodin mukaan. Olit valmistautunut kertomaan meille, kuinka psykososiaalinen tuki on auttanut sinua palamaan peloiltasi koulun. Sait kerrottua nimesi, mutta sen jälkeen aloit itkeä. Tulkki kertoi, että et saa millään sanottua kotikaupunkisi nimeä, jonka pommituksia olitte perheesi kanssa lähteneet pakoon. Keskeytimme haastattelun, ja siirryit ohjaajasi kanssa jatkamaan askartelua. Siellä sinä iloksemme jo hymyilit.

Syyriassa sota jatkuu kolmattatoista vuotta.

Nämä edistyksenkin vuodet ovat olleet vaikeita monelle teistä, kuten sinulle Fatime, ja sinulle Mahmoud. Mutta silti, maailma muuttui koko ajan paremmaksi. Aivan viime vuosiin saakka.

Korona-pandemian aiheuttamat sulut ja taloudelliset seuraukset osuivat pahiten teihin lapsiin. Konfliktien määrä maailmassa on suurin kolmeenkymmeneen vuoteen. Joka kuudes lapsi yrittää tällä hetkellä kasvaa ja kehittyä meidän aikuisten sotien keskellä. Maailmassa on ennätysmäärä pakenevia ihmisiä.

Hyvä maailman lapsi, kysymyksesi ”miten te saatoitte päästää maailman tähän tilaan” on oikeutettu.

En osaa vastata kysymykseesi, vaan painan pääni.

Mutta jaksatko vielä kuulla minua, kun lupaan: Me emme luovuta. Maailma tulee kääntymään paremmaksi. Sillä tiedän, että vain huolehtimalla hyvin teistä lapsista, kouluttamalla teidät ehjiksi ja hyviksi ihmisiksi, pystymme rakentamaan turvallista maailmaa, sellaista, joka kestää tulevillekin sukupolville.

Ja että kaikesta takapakista huolimatta toivoa on. Ja toivoa täytyy löytää vaikka hiekanjyvistä, sillä toivossa itsessään on parantava ja elämää ylläpitävä voima.

Yhteiskuntiemme kestävyys ja joustavuus on kasvanut. Ihmiskunta on terveempää, koulutetumpaa ja osaavampaa, ja pystyy näin paremmin vastaamaan vastoinkäymisiin. Uskon, että nousemme tästä alhosta aikaisempia alhoja nopeammin ja ketterämmin.

Pyydän, luota minuun. Olen aikuinen, jonka velvollisuus on huolehtia lapsen oikeuksien toteutumisesta.

Hyvä maailman lapsi, lupaan tehdä parhaani. Ja kutsun muita aikuisia mukaan.

Inka Hetemäki, aikuinen

Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja


3 tapaa auttaa ja osoittaa myötätuntoa maailman lapsille:

1) Lahjoita valitsemasi summa digilippaan kautta – pienikin summa auttaa. Lahjoittamaan pääset tästä.

2) Osta Hidasta elämää -puodista valikoitu tuote, josta me lahjoitamme 5€ keräykseen. Katso nenäpäivätuotteet tästä.

3) Jaa tämä sisältö. <3

Hidasta elämää -keräysaika 23.10.-5.11.2023


Esimerkkejä, mitä rahalla voidaan tehdä:

– Hidasta elämää -yhteisön tavoitteena on saada  150 tyttöä turvaan sukuelinten silpomiselta (yht. 4500€)

5 € puhdasta vettä 15 lapselle vuodeksi
10 € koulutarvikkeet lapselle lukukaudeksi
30 € lukukauden koulu- ja ruokamaksut lapselle
10 € lääkkeet ja hoito tappavia tauteja vastaan
20 € hedelmäpuita ja siemeniä kotipuutarhaan
30 € tyttö pääsee turvaan sukuelinten silpomiselta

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image