Sivu 445 – Hidasta elämää

Elämäsi sekunteina

Ajattelepa, että sinulle on annettu (suomalaisen keskiarvon mukaan) elämässäsi 2,5 miljardia sekuntia. Jokainen noista sekunneista on sinun ikiomasi ja sinä teet joka hetki valintaa siitä, mihin sekuntisi kuluvat. Sinulla ei ole mitään muuta kuin sekunnit. Tik-tak-tik-tak. Ai sinulla on lisäksi auto vai, ja talo? Jaa, ja Marimekon astiasto? Ja sitten ne kirpputorille menevät viisi pahvilaatikkoa.

Kyllä, sinä saatat omistaa vaikka mitä, mutta et omistaisi niitä ilman aikaa. Olet päättänyt, että haluat myydä sekuntejasi ostaaksesi rahaa, jotta voit hankkia auton, talon, astiaston tai ne tavarat, jotka päätyvät eurolla kirpputorille. Kirpputorilla tavara muuttuu taas euroiksi – ehkä vain sadasosiksi siitä, mitä olet itse niistä maksanut, mutta euroiksi kuitenkin. Mutta oletko huomannut, etteivät eurot muutu enää niiksi sekunneiksi, jotka olet tavaroiden eteen menettänyt? Tik-tak, ne menivät jo, hyvästi olkoon.

Oletko parhaillaan töissä? Tik-tak-tik-tak. Sekunnit kuluvat, sinun omasi, ikiomasi. Tavallaan olet kyllä myynyt sekuntisi jollekulle toiselle, joka tekee ajastasi sinulle rahaa kuin Kalevalan Sampo. Mutta päätös on ollut täysin omasi, ikiomasi.

Tänään töissä 28 800 sekuntia. Yrität nukkua vähintään saman 28 800 sekuntia, että jaksat seuraavana päivänä töissä 28 800 sekuntia. Tällä matematiikalla voit käyttää 28 800 sekuntia ihan miten haluat olettaen, että se ei hupene työmatkoihin tai -valmisteluihin. Sekunnit näyttävät kuluvan ripeään, paljonko on vielä jäljellä? Puoltoista miljardia? Miljardi? 200 sekuntia? Kuka tietää.

Samalla kun työnantajasi maksaa sinulle rahalla, sinä maksat hänelle sekunneilla, ainoalla, mitä sinulla on. Työnantajasi voi ottaa tiukan paikan tullen lainaa, sinä vain kulutat omia uusiutumattomia sekuntivarastojasi. Yksi lainattu euro voi muuttua hyvässä lykyssä kymmeneksi, jopa sadaksi. Mutta yksi myyty sekunti on edelleen yksi myyty sekunti, heippa. Tämä pätee sinuun, minuun, naapuriisi, työnantajaasi ja presidenttiimme. Kaikkiin, jotka myyvät sekuntejaan ostaakseen rahaa, ja vaihtaakseen rahan hyödykkeeseen. Myy siis tarkkaan, ja vain sen verran kuin tarvitsee tai tuntuu hyvältä. Älä ole tolvana ja luule, että olisit sekuntibiljardööri.

Sekunneissakin on eroja – aivan kuten autoissa. Toiset sekunnit tuntuvat hyvältä toiset eivät, molemmat silti kuluttavat sekuntivarastoamme saman määrän. Toiset sekunnit kiiltävät, toiset ovat liejussa, molemmat silti kuluttavat sekuntivarastoamme saman määrän. Toiset sekunnit näkevät maisemia, toiset sekunnit eivät, molemmat silti kuluttavat sekuntivarastoamme saman määrän. Nämä ominaisuudet pätevät kaikkiin ikiomiin sekunteihisi – myös myytyihin. Myy vain sellaisia sekunteja, jollaisia itse haluat ja jotka tuntuvat hyvältä, sillä yksi sekunti maksaa yhden sekunnin, oli se aurinkoista tai ikiyötä.

Niin, 2,5 miljardia sekuntia (elämämme numeroina, jos hyvin käy). Tik-tak-tik-tak. Luultavasti elämämme on kuitenkin aivan jotain muuta. Suljepa sekuntikello. Tikitys lakkaa, silti elämä on. Ainakin tällä sekunnilla. Lauloihan Aki Sirkesalokin: ”Jos aikaa jään mä mittaamaan, se karkaa enkä kiinni saa, elämästä tästä ainoasta milloinkaan. En tiedä onko ollutkaan aikaa tätä parempaa, se mittaa meitä joka hetki uudestaan.”

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Hitaan kassan työntekijä: “Tunnistan stressaantuneen asiakkaan jo kaukaa”

”Älä tee, jos et tee suurella sydämellä – älä edes aloita”, Jama Jama toistaa isänsä elämänohjeen. Tuota ohjetta noudattamalla Jaman kassalla jonot Tampereen Citymarketissa alkoivat pidentyä neljän Tampere-vuoden aikana. ”Mitä kuuluu? Millainen päivä sinulla on ollut tänään?” Jama saattoi kysyä säteilehtivänä asiakkaalta. Sana alkoi kiiriä, että kassalla oli poika, jota oikeasti kiinnosti kuulla vastaus.

”Ei minua ole palkattu pelkkiä jogurttipurkkeja lyömään, minut on palkattu luomaan hyvää fiilistä ihmisille. Tai niin sen ainakin itse näen. Mitä järkeä minun olisi yrittää tehdä esimiestäni tyytyväiseksi, jos voin tehdä asiakkaat iloisiksi ja sitä myötä nauttia myös itse?” pohtii Jama, joka valittiin kesällä Positiivisimmaksi tamperelaiseksi ja oli lähellä voittaa tänä vuonna Vuoden tamperelainen -tittelinkin.

Pari viikkoa sitten alkoi kuhina Espoossa: ”Onko se todella Jama Jama?” Paikallislehtikin soitti miehelle: ”Onko totta, että olet Ison Omenan Citymarketin kassalla nykyään?” Kyllä, tottahan se oli. Sama tyyppi. Sama hymy. Sama asenne. Tällä kertaa työolosuhteetkin olivat sydämelliselle Jamalle suotuisat: hän pääsi uudelle hitaalle kassalle.

”Hitaalle kassalle kaikki asiakkaat tulevat hyvällä tuulella ja avaavat elämäntarinoitaan, eräs pariskunta juuri kertoi olleensa naimisissa 42 vuotta. Onhan se hienoa päästä kuulemaan! Ja asiakkaat ovat otettuja välittämisestä ja kiinnostuksesta ja siitä, että kassatyöntekijällä on aikaa kuunnella”, Jama kertoo ja mainitsee ylpeänä olevansa ”ikuinen hidas” itsekin.

Nyt hitaan kassan kaksiviikkoinen koeaika on ohi. Asiakkaat ovat jättäneet siitä epäsuomalaiseen tapaan paljon positiivista palautetta ja toivoneet kassalle jatkoa ja esimerkiksi vuoronumeroa (nerokasta!).

”Onhan tämä ollut ihan mahtavaa! On ollut energisoivaa, kun on saanut nähdä asiakkaissa niin paljon iloa”, Jama iloitsee ja jatkaa: ”Monelle kaupassa käyminen on päivän kohokohta ja ainoa ihmiskontakti, meillä pitää olla aikaa kuunnella ja antaa iloa mukaan. Jos ihmiset pääsisivät enemmän purkamaan ja puhumaan omista asioistaan, siitä olisi apua monelle. Kun on hyvä mieli, kaikki hoituu paremmin.” Niin, ehkä tarvitsisimme vähemmän lääkäreitä ja lääkkeitä, jos kaikkialla saisimme kohdata Jaman kaltaisia ihmisiä?

Mutta Jama, voisitko kertoa, miten voit normaalillakin kassalla, niin lyhyessä ajassa, saada ihmiset paremmalle tuulelle?

”Minä paljastan nyt salaisuuden, olen saanut jalkapallosta hyvän pelisilmän. 20 euron ostoksessa asiakas on kassalla vain noin kaksi minuuttia, mutta tiedätkö, minulla on paljon enemmän aikaa. Kun ihmiset odottavat jonossa vuoroaan, näen koko ajan, mitä siellä tapahtuu. Tunnistan esimerkiksi stressin siitä, miten asiakas katsoo muita jonossa tai heittääkö hän ostoksensa hermostuneena hihnalle. Pyrin hakemaan katsekontaktin jo jonossa olevien kanssa. Minulla on siis aika selvä käsitys ihmisen mielentilasta siinä vaiheessa, kun hän tulee kassalle. Tilanteen mukaan sanon jotain kannustavaa, tuon jotain positiivista esiin tai kysyn suoraan, mikä painaa. Moni on helpottunut, kun saa kertoa. Joskus se on pieni asia, joskus tosi iso murhe.”

Kerro esimerkki jostain positiivisesta kommentistasi.

”Eräs nuori äiti tuli kassalleni lasten kanssa hieman väsyneen näköisenä. Sanoin, että on harmi, että Suomen kesä on niin lyhyt, mutta onneksi sydämissämme aurinko paistaa 12 kuukautta vuodessa.”

Oivallustarina: ”Kyllä sydän tietää, sitä pitää vain kuunnella”

Oivallustarina-juttusarjassa kerrotaan ihmisten suurista oivalluksista, ja niiden vaikutuksesta elämään ja elämänlaatuun. Lähetä vinkki omasta tai läheisen ihmisen oivalluksesta osoitteeseen info(at)hidastaelamaa.fi.

On lokakuinen sunnuntai. Jonna Kaunisvesi, 36, on pari päivää aikaisemmin tehnyt viimeisen työpäivänsä kovan bisneksen maailmassa. Tuosta samasta maailmasta Matti Kaunisvesi, 44, irrottautui jo vajaa vuosi aikaisemmin.

”Jo 2000-luvun taitteessa, kun olin harrastanut astangajoogaa pari vuotta, tulin sellaiseen tienristeyksen, että minun oli pakko lopettaa joko jooga tai bisnes. En enää pystynyt jatkamaan niitä samaan aikaan, jokin niiden välillä hiersi. Silloin päätin jatkaa bisnestä”, kertoo Matti totisena.

Mutta vuonna 2007 Matti löysi itsensä taas joogatunneilta. Vähän myöhemmin Jonna löysi itsensä surffailemassa internetissä etsien pehmeämpää polkua elämälleen.

”Tuli sellainen olo, ettei kova bisnes ole minun juttuni. Halusin kääntää herkkyyteni voimavaraksi”, kertoo Jonna, joka menneenä kesänä valmistui luontaishoitajaksi, ja opiskelee parhaillaan Diplomi-Vyöhyketerapeutiksi ja joogaohjaajaksi.

Matti jatkoi mietteliäänä työn ohessa joogapolkuaan ja kohtasi taas samat ristiriidat kuin vuosituhannen vaihteessa. Työjärjestelyt pitivät hänet kuitenkin kiinni vielä kovien arvojen juurakkoisella tiellä. Matka alkoi käydä raskaaksi:

”Keväällä 2010 sitten uuvuin, masennuin. Minulla oli sydänoireita ja kärsin korkeasta verenpaineesta”, Matti kertoo.

Saman vuoden syksyllä Matti istui psykiatrin vastaanoton odotushuoneessa. Odotellessaan hän selasi lehtiä. ”Mindfulness”, Matti luki lehdestä. Ennen kuin hänet kutsuttiin sisään, oli selvinnyt, että mindfulness sopii erityisen hyvin stressinhallintaan.

”Oletko kuullut mindfulnessista?”, psykiatri kysyi Matilta.

Pian tämän jälkeen Matti jo tiesi, mitä mindfulness voi saada aikaan. Hän luopui lääkityksestä. Nyt Matti kouluttautuu itse mindfulness-ohjaajaksi.

Vihdoin tämän vuoden alusta tuli myös sen aika, että työjärjestelyiden puitteissa Matti pääsi viettämään suunnittelemaansa välivuotta. Pitkään yhdessä työskennellyt pariskunta päätti, että nyt olisi sen aika, että molemmat kuuntelisivat omaa sydäntään työnteonpolulla; olisi sen aika, että kumpikin lähtisi etsimään omaa työidentiteettiään omille reiteilleen.

Jonna jatkoi päivisin musiikkimaailmassa ja iltaisin teki harjoitushoitoja kotona. Ja mitä tapahtui Matille?

Kun kova bisnes ei enää työntänyt joogaa pois tieltään, jooga pääsi sydämeen viitoittamaan Matin elämää. Ja niin välivuosi muuttui opintovuodeksi. Koko tämän vuoden alun Matti luki ja teki valmistelevia harjoituksia joogaohjaajakoulutusta varten. Kesäkuussa koitti Absolute Hot Yoga -ohjaajakoulutus Thaimaassa.

Thaimaasta Matti sai paitsi ohjaajapätevyyden mutta myös viimeisen kipinän, joka sai aikaan suunnannäyttäviä savumerkkejä.

Nyt Matti ja Jonna istuvat vierekkäin uuden JoyCenter-hyvinvointikeskuksensa salin lattialla Nummelassa. On hiljaista, lattialla leimuttaa kynttilä, joogasali on täynnä vihreitä vilttejä ja termarissa on kamomillateetä.

Matin sydän ei pamppaile enää epätahtiin, sillä hän antoi sydämensä äänen tulla kuuluvaksi:

”Kyllä sydän tietää, sitä pitää vain kuunnella”, Matti on oppinut. Jonna yritti pitkään järkeillä sydämelleen elämän realiteetteja:

”Laskin useita kertoja, kuinka monta hoitoa minun pitää tehdä päivässä, että saan toimitilavuokran maksettua. Siihenhän se sitten kaatui.”

Matti muistelee, että vaikeinta oli vanhan irtipäästämisessä – siis siinä, mitä Jonna parhaillaan prosessoi, sillä ”toissapäivänä” Jonna istui vielä juomassa läksiäiskahveja vanhassa elämässään. Nyt Jonna on jo levittänyt siipensä ja opettelee uskomaan, että elämä kantaa – aivan kuten se on kantanut Mattiakin. Ja miksei kantaisi, onhan Jonnalla pitkä lista rentouttavia ja parantavia hoitoja, joita hän osaa tehdä, valmis asiakaskunta ja yhtiökumppanina se paras työkaveri, oma aviomies.

Kun pariskunta päätti lähteä kulkemaan sydämensä tietä, Jonna ja Matti huomasivat, etteivät olleetkaan polulla enää yksin, kaksin:

”Yrityshautomosta olemme saaneet mielettömän hyvää tukea. Kaikki prosessissa mukana olleet ovat suhtautuneet hyvinvointikeskuksen perustamiseen positiivisesti ja ovat puoltaneet ja kannustaneet, uskoneet menestykseen”, Jonna ja Matti kertovat kiitollisina.

Mutta jo ennen avajaispäivää tai tietoa JoyCenterin menestyksestä, Jonna ja Matti ovat polullaan perillä. Jokainen päivä on uusi menestystarina:

”Joka päivä havahdun johonkin elämän ihmeeseen, joka minulta on kiireisessä työelämässä mennyt ohi. Yhtenä päivänä huomasin haistavani ensimmäistä kertaa suihkusaippuan tuoksun, toisena päivänä seisoin vesisateessa hymy kasvoillani – niin hyvältä vesisade tuntui”, Matti kuvailee.

Tulevaisuudessa JoyCenterissä, Jonnan ja Matin avulla, tullaan varmasti löytämään monta puuarkkuun suljettua sydäntä ja tuomaan valoon niitä oikeita menestystarinoita. Pimenevästä syksystä huolimatta.

Jonnaa ja Mattia pääsee jututtamaan JoyCenterin Facebook-sivulla tai paikan päällä osoiteessa: Kuormakuja 1, 03100 Nummela. Tässä vähän keskuksen tunnelmia:

Jos emme uskalla kertoa, mitä oikeasti haluamme, saatamme päätyä yhteisellä päätöksellä sinne, mihin kukaan ei tahdo

Lukiessani kirjaa Lauman valta tämä tarina sai minut pysähtymään:

”Heinäkuun päivä Texasin Colemanissa oli poikkeuksellisen kuuma; hätyyteltiin jo 40 astetta. Tuuli puhalsi hienojakoista hiekkaa talon läpi. Sunnuntai-iltapäivä talon kuistilla oli silti siedettävä. Tarjolla oli tuuletin, kylmää limonadia ja dominon peluuta. Tarinan päähenkilö, Jerry, tuumi parhaillaan, että domino on sopivan kevyttä ponnistelua juuri tällaiseen hetkeen, kun hänen appensa yllättäen sanoi: ”Otetaanpa auto ja lähdetään Abileneen illalliselle.” Jerry mietti ehdotusta kauhuissaan. Abileneen oli 53 mailia, ja matka pitäisi ajaa hirvittävässä kuumuudessa ja hiekkamyrskyssä ilmastoimattomalla Buickilla vuosimallia 1958. Tällä välin Jerryn vaimo ehätti sanomaan: ”Kuulostaa suurenmoiselta idealta. Minä haluaisin lähteä. Entä sinä, Jerry?”. Jerry huomasi jääneensä ajatuksineen vähemmistöön ja loihe lausumaan: ”Kuulostaa hyvältä. Toivon vain, että äitisi haluaa lähteä mukaan.” – ”Totta kai”, ilmoitti anoppi. ”En ole käynyt Abilenessa pitkään aikaan”.

Lähdettiin Abileneen. Kuten Jerry oli arvellutkin, kuumuus oli läkähdyttävää. Hiki oli liimannut hiekkakerroksen naamioksi kaikkien kasvoille kun saavuttiin perille. Kafeterian ruoka oli kammottavaa.

Nelisen tuntia ja 106 mailia myöhemmin seurue palasi Colemaniin kuumissaan ja nääntyneenä. Joukko istui äänettömänä tuulettimen ääressä pitkän aikaa. Jerry päätti keventää tunnelmaa: ”Sehän oli upea matka, eikö vaan?” Kukaan ei inahtanutkaan. Lopulta anoppi puhui jonkin verran ärtyneenä: ”No, suoraan sanoakseni en suurestikaan nauttinut matkasta. Olisin mieluummin pystynyt kotona. Lähdin mukaan vain siksi kun te kolme olitte niin innoissanne. En olisi lähtenyt, jos te kaikki ette olisi painostaneet minua.”

Jerry ei ollut uskoa korviaan. ”Miten niin ‘te kaikki’? Älä lue minua teihin kaikkiin. Minusta meillä oli täällä oikein mukavaa. Lähdin mukaan vain siksi, että te muut olisitte tyytyväisiä. Te olette syypäitä.”

Jerryn vaimo näytti järkyttyneeltä. ”Älä sinä kutsu minua syypääksi. Sinä, isä ja äiti halusitte lähteä. Halusin että olisitte onnellisia, joten lähdin mukaan. Minun olisi täytynyt olla hullu lähteäkseni ulos tuossa helteessä”. Nyt appi ilmoitti asian, joka tässä vaiheessa oli päivänselvä. ”Kuulkaapas, minä en missään vaiheessa halunnut lähteä Abileneen. Ajattelin vain, että te saattaisitte ikävystyä. Te käytte niin harvoin, ja halusin, että te nauttisitte visiitistä. Minä olisin halunnut pelata uuden erän dominoa ja syödä tähteitä pakastimesta.”

Tarina on Jerry B. Harveyn kirjoituksesta The Abiline paradox: The management of agreement (suomennos Maija-Riitta Ollilan kirjasta Lauman valta), jossa Jerry ihmettelee miksi neljä täysijärkistä ihmistä lähtee yhdessä Abileneen, vaikka kukaan ei halua mennä sinne. Kirjassaan Lauman valta Maija-Riitta Ollila kysyykin: ”olemmeko kaikki yhteisellä päätöksellä menossa jonnekin, mihin kukaan ei tahdo?”

Abilenen paradoksista tulee mieleen kulutusyhteiskuntamme. Olemme ohittaneet kriittisen pisteen. Tehokkuus, kiire, tuhlailu ja materialismi ovat heikentäneet ihmisten hyvinvointia. Elämme ristiriidassa oman elämämme ja kulutusyhteiskunnan vaatimusten välillä. Haluamme irtautua työn ja kuluttamisen oravanpyörästä, mutta yhteiskunta vaatii tehokkuutta, kuluttamista ja jatkuvaa talouskasvua. Tiedostamme, että voisimme elää tyydyttävämpää elämää, tasapainoisemmin ja luonnonvaroja säästävämmin.

Mutta kukaan ei halua heiluttaa venettä.

Erilleen joutumisen pelko, lauman voima ja toisten miellyttämisen tarve ovat johtaneet huonoihin päätöksiin. Abilenen paradoksi osoittaa mitä mahdollisuuksia meillä olisi elää ekologisemmin, kun lakkaamme antamasta ristiriitaisia viestejä ja kerromme mitä oikeasti haluamme.

Saattaa olla, että kaikki haluaisivat vaihtaa elämän kurssia – ei ole vain aiemmin sattunut tulemaan puheeksi.

Kolumnisti-kirjailija Kaarina Davisin ajatuksia voit lukea lisää hänen kotisivuiltaan www.kaarinadavis.com, josta voit tilata myös Davisin kirjoja suoraan kirjailijalta itseltään.

Tarina: Yritän parhaan kykyni mukaan

Kuningas meni puutarhaansa ja löysi sieltä kukkia, puita ja pensaita kuihtumassa ja kuolemassa.

Tammi valitti, että se oli kuolemassa, koska ei voinut olla yhtä pitkä kuin mänty. Mänty riutui, koska se ei voinut kantaa rypäleitä kuten viiniköynnös, ja viiniköynnös puolestaan kuihtui, koska se ei voinut kukkia kuten ruusu.

Sitten kuningas löysi yhden pienen orvokin, joka kukoisti kauniimpana kuin koskaan.Tiedusteltuaan kukoistuksen syytä kuningas sai seuraavan vastauksen.

“Kun istutit minut, pidin itsestään selvänä, että halusit orvokin. Jos olisit halunnut tammen, viiniköynnöksen tai ruusun, olisit istuttanut ne. Sitten ajattelin, että koska en voi olla mitään muuta kuin se, joka olen, yritän olla orvokki parhaan kykyni mukaan.”

Perinteinen tarina arvokkuudesta ja jokaisen elollisen tärkeydestä.

Näytelmäkirjailija tarkisti elämänsä uudelleen

Hidasta elämää -sivustolla alkaa uusi palsta Kuukauden kysymys. Kuukauden kysymys ravistelee yksinkertaisia mutta merkittäviä teemoja ja haastaa lukijat pohtimaan. Se esitetään aina jokaisen kuukauden viimeinen perjantai. Kuukauden kysymyksiä esittää Jani Manninen, jonka esittäytyy tässä:

Kuka olet, mistä tulet ja mihin olet menossa?
“Olen Jani Manninen ja käynyt syntymässä vuonna 1971 Porissa. Vanhempani muuttivat minut 1-vuotiaana Ouluun asumaan 20 vuodeksi. Sitten tulin Helsinkiin opiskelemaan teatteria ja draaman kirjoittamista. Valmistuin Teatteritaiteen Maisteriksi ja tein teatterialan töitä freelancerina reilun 10 vuotta. Sen jälkeen tarkastin uudelleen elämäni kulkua, ja päädyin opiskelemaan meditaatiota ja ihmisten henkistä hoitamista. Löysin myös joogan, jonka opettamista opiskelen tällä hetkellä. Olen menossa kohti parempaa elämää tietoni, uskoni, vaistoni ja Luojan ohjaamana.”

Millainen on tavallinen päiväsi?
“Heräämisen jälkeen syön ja meditoin. Yleensä aamupäivisin teen yritykseni asioita, kuten hoitoja asiakkaille tai tuntien valmistelua ja niihin liittyviä joogaharjoituksia, tai sitten toimistohommia kuten sähköpostin lukemista, kassakirjan päivitystä, laskujen maksua yms. Puolen päivän jälkeen iltaan asti minulla on joogatuntien ohjausta neljänä päivänä viikossa. Iltaisin teen sitä, mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä tai olen vain tekemättä mitään. Ennen nukahtamista kiitän menneestä päivästä.”

Miten hidastat arjessa?
“Meditoin päivittäin, se auttaa minua näkemään missä olen ja mikä on tärkeää. Asun meren rannalla, jossa käyn usein kävelemässä tai pyöräilemässä. Lähellä on myös metsää, jossa liikun mielelläni. Luonto auttaa minua tunnistamaan oman rytmini.”

Mottosi?

Millaisista aiheista saamme lukea tulevaisuudessa Kuukauden kysymys –palstallasi?
“Aiheeni nousevat arjesta syntyvistä havainnoista ja niihin liittyvistä pohdinnoista.Hyvän kysymyksen esittäminen jostain yksinkertaisesta ja arkiselta tuntuvasta asiasta voi tuoda isoja oivalluksia. Itseltään voi kysyä ja antaa vastauksen tulla pakottamatta mieleen. Kysymyksen esittäminen on myös hyvä läsnäolon harjoitus.”

Ensimmäinen Kuukauden kysmys esitetään huomenna.

Tarina kahdesta zenmunkista

“Zenmunkit Tanzan ja Ekido kävelivät maantiellä, joka oli muuttunut rankkasateiden vuoksi todella mutaiseksi. He tapasivat kylän lähettyvillä nuoren naisen, joka yritti ylittää tien, mutta liejua oli niin paljon, että se olisi pilannut naisen kimonon, jos hän olisi kävellyt tien poikki. Tanzan nosti hänet epäröimättä käsivarsilleen ja kantoi hänet tien toiselle puolelle.

Munkit jatkoivat matkaansa ääneti. Kun he viisi tuntia myöhemmin olivat lähestymässä majapaikkaansa, temppeliä, Ekido ei malttanut olla kysymättä: ‘Miksi kannoit tytön tien yli? Me munkit emme saisi tehdä niin.’

‘Minä laskin tytön maahan tunteja sitten’, Tanzan sanoi, ‘kannatko sinä häntä vieläkin?'”

– Kirjasta Eckhart Tolle: Uusi maa – Elämän tarkoituksen oivaltaminen, Basam Books 2007

Kuule se mitä en sano

Charles C. Finnin vuonna 1966 kirjoittama ja nykyään ympäri maailmaa eri kielille levinnyt runo.

Älä hämäänny minusta.
Älä anna kasvojeni pettää itseäsi.
Sillä minulla on naamio, satoja naamioita,
naamioita joiden riisumista pelkään,
eikä mikään niistä ole minä.
Teeskentely on minulla verissä,
mutta älä mene halpaan.
Jumalan tähden, älä mene halpaan.
Minä annan vaikutelman varmuudesta,
että kaikki on aurinkoista ja tyyntä
sisälläni ja ympärilläni,
että olen itse luottamus ja aina tyyni,
että tunnen vedet ja seison ruorissa,
ja että en tarvitse ketään.
Mutta älä usko minua.
Minun pintani on sulava, mutta se on sulava naamio,
aina muuttuva ja aina salaava.
Sen alla on riittämättömyys.
Sen alla on sekaannus ja pelko ja yksinäisyys.
Mutta kätken sen.
En tahdo kenenkään tietävän.

Kauhistun ajatusta heikkouteni ja pelkoni paljastumisesta.
Siksi luon hädissäni piilottavan naamion,
huolettoman ja hienostuneen julkisivun,
joka auttaa minua teeskentelemään,
suojautumaan katseelta joka tietää.
Mutta juuri se katse on minun vapahdukseni.
Minun ainoa toivoni ja tiedän sen.
Siis, jos sen jälkeen tulee hyväksyntä,?jos sen jälkeen tulee rakkaus.
Vain se voi vapauttaa minut itseltäni,
omatekoisen vankilani omatekoisilta seiniltä,
muureilta joita niin huolellisesti pystytän.
Vain se voi vakuuttaa minut siitä mistä en voi itse vakuuttua,
että oikeasti olen jonkin arvoinen.

Mutta en kerro tätä.
En uskalla.
Minä pelkään.
Minä pelkään että katseesi jälkeen ei tule hyväksyntää,
ei tule rakkautta.
Pelkään että et välitä minusta ja naurat,
ja sinun naurusi surmaisi minut.
Pelkään että syvällä olen ei-mitään ja ei-kukaan,
että huomaat sen ja kävelet pois.

Siis minä jatkan epätoivoista näyttelemistäni,
itsevarmuuden julkisivu ulkona
ja vapiseva lapsi sisällä.
Niin alkaa tyhjyyttään kimaltelevien naamioiden paraati,
jossa elämäni on julkisivun seinä.
Puhun sulavalla äänellä joutavia pinnallisuuksia.
Kerron sinulle kaiken siitä mikä ei merkitse mitään,
enkä mitään siitä mikä on minulle kaikki,
en mitään siitä mikä minussa itkee.
Kun siis olen keskellä omaa rutiiniani,
älä anna sanomisteni huijata itseäsi.
Kuuntele huolella ja yritä kuulla se mitä en sano,
mitä haluaisin pystyä sanomaan,
mitä minun olisi sanottava voidakseni elää,
mutta mitä en pysty sanomaan.

Minä en tahdo olla piilossa.
En pidä pinnallisista huijarien näytelmistä.
Haluan lakata näyttelemästä.
Haluan olla aito ja spontaani ja minä,
mutta sinun on autettava minua.
Sinun on ojennettava kätesi
vaikka se olisi viimeinen asia
jota näytän haluavan.
Vain sinä voit pyyhkiä minun silmistäni pois
tämän hengittävän ruumiin tyhjän tuijotuksen.
Vain sinä voit herättää minut eloon.
Aina kun olet ystävällinen ja hellä ja rohkaiseva,
joka kerta kun yrität ymmärtää vain siksi että välität,
siivet alkavat kasvaa minun sydämessäni,
hyvin pienet siivet,
hyvin hauraat siivet,
mutta siivet!
Sinulla on voima koskea minut tuntemaan
ja sillä voit hengittää minuun elämää.
Haluan että tiedät sen.

Haluan sinun tietävän kuinka tärkeä olet minulle,
kuinka sinä voit olla luoja – totisesti oikea luoja –
sen ihmisen luoja joka minä olen
jos vain tahdot.
Vain sinä voit murtaa muurin jonka suojassa vapisen,
vain sinä voit riisua minun naamioni,
vain sinä voit vapauttaa minut kauhujen varjoista
ja epävarmuudesta, yksinäisestä vankilastani,
jos valitset niin.
Valitse. Älä ohita minua.
Se ei ole sinulle helppoa.

Pitkä arvottomuuden tuomio rakentaa vahvat seinät.
Mitä lähemmäs minua tulet,
sitä sokeammin saatan iskeä takaisin.
Se on järjetöntä, mutta kirjaviisaudesta huolimatta
minä olen järjetön usein.
Taistelen sitä vastaan mitä odotan kaikkein eniten.
Mutta olen kuullut että rakkaus on vahvempi kuin vahva seinä,
ja siinä minun toivoni on.
Yritäthän purkaa noita seiniä
vahvoin käsin
mutta hellin käsin
sillä lapsi tuntee niin herkästi.

Kuka minä olen, saatat kysyä?
Olen joku jonka tunnet oikein hyvin.
Sillä olen jokainen mies jonka kohtaat
ja olen jokainen nainen jonka kohtaat.

– Charles C. Finn, suom. Kotkansydän

Julkaistu suomentajan luvalla. Lue alkuperäinen runo tästä.

Suljettu ovi on uusi mahdollisuus

“Älä näe suljettua ovea torjumisen merkkinä vaan mahdollisuutena johonkin parempaan. Jos ovi suljetaan nenäsi edestä, älä jää turhaan hakkaamaan sitä epätoivoisena. Jatka elämääsi muistaen kaikki hyvät asiat. Jos uskot asiaasi, mieti, minkä muun oven kautta voisit päästä haluamaasi päämäärään. Tai ehkä on aika siirtyä johonkin aivan muuhun, uuteen ja jännittävään.” – Kirjasta Jenny Hare: Onnellinen arki – 365 ohjetta parempaan elämään, Aurinko Kustannus 201188881

Rosala: Koni vai ratsutar?

Rosala-blogissa pureudutaan slow living -teemoihin. Rosala on vuonna 1925 rakennettu talo hitaassa Hämeessä, ja se toimii Hidasta elämää -sivuston kiinnepaikkana ja sivuston perustajien kotina.

Rosalaan löydettiin kirpputorilta ihastuttava puuhevonen. Keinukoni oli elämänsä aikana saanut kirjaimellisesti ilmettä.

Iloisesta ilmeestä huolimatta päätettiin tyttären kanssa tuoda maalilla vähän pirtsakkuutta myös konin yleisilmeeseen.

Häntä laitettiin sikkuralle, ja 2-vuotias osasi hienosti pohjamaalata uuden ystävänsä. Pohjamaalausta edelsi hento lakkapinnan hiominen ja kevyt pesu. Myös pehmuste irroitettiin. Sillä aikaa, kun pohjamaali kuivui, meillä oli aikaa valita pintamaalin väri ja pehmusteeseen uusi kangas.

Tyttären maalivalinta osui pinkkiin (vaihtoehdot rajoittuivat maaleihin, joita oli jäänyt muista projekteista), joka on hajutonta ja ekologista Uulan Into-kalustemaalia. Pehmusteen kankaaksi valittiin kirpputorilta löytynyt Marimekko-verhonpuolikas (kangasta jäi vielä paljon uusiin projekteihin).

Nyt ratsutar on myös silmänilo!

Matkalla olet jo perillä – 6 vinkkiä hitaaseen matkailuun

Hidas matkailu on parhaimmillaan pitkällä matkalla. Kohteesta riippumatta tahtia on sitä helpompi hellittää, mitä kauempana tulevaisuudessa paluulipun päivämäärä siintää. Silti lyhyelläkin reissulla voi nauttia hitaista hetkistä heittäytyä täysin arjesta poikkeavaan rytmiin. Tässä kuusi vinkkiä hitaaseen matkantekoon!

1. Matkusta maisemia katsellen

Älä matkusta lentäen. Hyppää junaan, bussiin tai laivaan. Nauti matkasta maisemia ja ihmisiä katsellen. Älä avaa tietokonetta matkan aikaa tai edes lue mitään. Jos kaipaat jotain tekemistä, varaa lehtiö mukaan ja kirjoita tai piirrä itse.

2. Majoitu mukavasti

Majoitusvalinnat vaikuttavat merkittävästi matkan perusrytmiin. Valitse hotellin sijainti matkakohteessasi siten, ettei sinne ja sieltä liikkuminen tuota ylimääräisiä mutkia.

Tutki hotellit tarkkaan ja varaa majoitus hyvissä ajoin etukäteen – tai jos olet spontaanimmalla matkalla ja kiertelet paikasta toiseen, ota ainakin seudun tarjonnasta selvää jo ennen lähtöä ja jokunen varma yhteystieto mukaan.

Pääasia, että majapaikan etsimisen stressi tien päällä ollessa on etukäteen minimoitu. Älä hakeudu meluisaan hostelliin tai lapsiperheiden suosikkihotelliin, jos tahdot viettää rauhallista aikuisen aikaa.

3. Tutustu kohteeseen suorittamatta

Aika on hitaan matkailun itsestään selvä avainsana ja samalla suurin haaste. Ajan arvo on hitaan matkailun tärkein arvo.

Matkailun viitekehykseen liittyy usein suorittamisen tarve: “jos matkustat paikkaan X, sinun tulee ehdottomasti nähdä asiat Y ja Z” – ja usein vielä koko joukko muitakin must-kohteita, joihin huomaat jonottavasi tuntikaupalla ja lopulta juoksevasi paikasta toiseen peläten silti missaavasi jotain.

Hylkää must-ajattelu ja tee matkalla juuri niin paljon kuin kiirehtimättä ehdit. Rasti opaskirjan sivulla ei ole minkään arvoinen jos sen vuoksi et ehtinyt kurkistaa sille ihanalle kujalle matkan varrella tai pysähtyä maistamaan katukojun herkkuja.

4. Hidas ei laske minuutteja

Rentoon hitaan matkailun tunnelmaan pääset nopeimmin pakottamalla itsesi unohtamaan kellon. Herää aamuisin ilman herätyskelloa ja jätä rannekello koko loman ajaksi matkalaukun pohjalle.

Jos päivän mittaan on ehdottomasti mentävä tiettyyn paikkaan tiettyyn aikaan, aseta kännykkä hälyttämään niin hyvissä ajoin ennakkoon, että voit hälytyksen kuultuasi kaikessa rauhassa hoitaa lähtötoimet miettimättä minuutteja.

5. Antaudu makujen mukaan

Anna aikaa aterioille. Illallinen riittää koko illan ohjelmaksi. Lounaskin saa lomalla kestää kaksi tuntia.

Vaikka et kotioloissa olisi gourmet-herkuttelija, ota projektiksi tutustua ainakin muutamaan uuteen ruokalajiin. Selvitä parhaat ruokapaikat paikallisilta. Älä kysy mitä he suosittelevat turisteille, vaan kysy missä he itse käyvät mieluiten syömässä.

Vuokraa auto ja tutustu viinitiloihin, kalastajakyliin tai maatilamatkailukohteisiin – niistä löydät usein myös ihanimmat paikallisherkut.

6. Matkusta yksin

Jos suunnittelet hidasta matkaa, on tärkeää varmistaa, että matkaseurasi on reissun rytmistä samalla linjalla kanssasi. Kaikkien loma on pilalla, jos yksi on muiden silmissä jarruttaja.

Keskustelkaa suunnitelmista etukäteen ja lähde reissuun yksin, jos tuntuu ettet seurassa pääse rauhoittumaan hitaaseen etenemiseen.

Yksin matkustaminen vie ihanaan keveyden ja vapauden tunnelmaan, joka saa monen sitä kerran kokeilleen haluamaan aina uudelleen tien päälle ilman matkaseuraa. Omiin rauhallisiin ajatuksiin uppoaminen junan ikkunasta maisemia katsellen, rannalla raikkaasta meri-ilmasta nauttien tai illan hämärtyessä yksinäistä viinilasillista hotellin terassilla siemaillen voi olla kiireiselle kaupunkilaiselle suurinta luksusta. Sosiaalisimmillekin meistä se tekee silloin tällöin hyvää.

Teksti: Riikka Krenn / Rantapallo.fi

Ville Niinistö: “Paikallaan olokin on tärkeää” – Etätyöpäivästä huimat tulokset

Viime perjantaina 16.9. vietettiin kansallista etätyöpäivää. Kampanjan järjestivät Suomen ympäristökeskus ja Microsoft. Etätyöpäivään ilmoittautui yli 10 300 ihmistä.

Etätyöpäivä-tempauksen ansiosta perjantaina

jäi Suomessa kulkematta yli 9 kertaa maapallon ympärysmitta työmatkoja eli 386 555 kilometriä,
ruuhkissa istuttiin 8 286 tuntia vähemmän kuin tavallisesti
ja taivaalle jäi tupruttamatta 50 tonnia hiilidioksidipäästöjä.

Mikäli sama määrä ihmisiä etätyöskentelisi joka työviikon perjantait, Suomessa säästettäisiin vuosittain yli 18 miljoonaa työmatkakilometriä, 389 442 tuntia ja hiilidioksidipäästöt putoaisivat 2360 tonnia.

Nykyisin Suomessa jää viikoittain noin 1,3 miljoonaa kilometriä työmatkoja tekemättä kokonaisten etätyöpäivien ansiosta. Etätyössä on potentiaalia paljon isompiinkin polttoaine- ja päästövähennyksiin, sillä Suomessa kuljetaan 69 miljoonaa työmatkakilometriä joka päivä.

Kampanjan suojelijan, ympäristöministeri Ville Niinistön mielestä etätyöpäivä osoittaa hyvin, että kestävää taloutta voidaan rakentaa muutenkin kuin kuluttamalla ja juoksemalla ympäriinsä. “Paikallaan olokin on tärkeää. Etätyö tarjoaa lisäksi mahdollisuuksia vaikuttaa esimerkiksi oman asuinpaikan valintaan. Työllistymismahdollisuudet ovat ihan eri luokkaa, jos työpaikan ei tarvitse sijaita samalla paikkakunnalla”, Niinistö sanoo.

Tutkimusten mukaan 15 prosenttia suomalaisista työntekijöistä tekee etätyötä. Lisäksi palkansaajista 34 prosenttia tekee päätyöhönsä liittyviä töitä kotonaan joskus tai osittain. Etätyön tekemisen ennustetaan yleistyvän jatkossa kun yhä useampi tehtävä onnistuu uuden teknologian ansiosta etänä.

–––

LUE MYÖS:

Näin etätyöt keventävät arkea