Parantava kurkuma-kanelitee

James A. Duken kirjoittamassa kirjassa ”Parantavien ruokien opas” listataan 12 tehokkainta terveyttä edistävää ruoka-ainetta. Siellä on mm. monille tutut valkosipuli, tumma suklaa, inkivääri, chili ja erilaiset pähkinät, mutta tähän superjoukkoon kuuluu ehkä hieman yllättäen myös kurkuma ja kaneli. Molempia näistä kannattaisi nauttia vähintään noin 1 tl päivässä.


Itselleni kyseisten mausteiden käyttö on tuttua intialaisesta keittiöstä, mutta muuten niitä harvemmin tulee ikävä kyllä käytettyä. Ratkaisin tämän ongelman kehittelemällä alkavaan flunssaan teen, joka osoittautuikin yhdeksi parhaista tehojuomista pitkään aikaan. Tein suuren kannullisen teetä ja vaikka flunssanalku talttuikin, olen siitä lähtien juonut tätä päivittäin. Tuntuu että se antaa sopivalla tavalla energiaa, poistaa makeanhimoa, tehostaa aineenvaihduntaa ja mikä tärkeintä, maistuu hyvälle. Tämä toimii loistavasti myös kylmänä jääteenä. Raikkaan ”terveyslimun” saat sekoittamalla teen vichyyn tai käyttämällä kylmän teen sodastreamerissa.

Kirjan mukaan kaneli on yksi maailman vahvimmista antioksidanteista. Sillä on myös ainutlaatuinen vaikutus verensokeriin. Tuota vaikutusta voidaan verrata diabeteslääkityksessä käytettävään rosiglitatsoniin, mutta ilman lääkkeen sydäntä vahingoittavia sivuvaikutuksia. Joidenkin tutkimusten mukaan kaneli alentaa myös kolesterolia. Huom. Muista huomioida kanelin voimakas vaikutus verensokeriin, jos sinulla on diabeteslääkitys.

Kurkuma on Duken tutkimuksien mukaan sijoittuu terveellisyydessään neljän parhaan joukkoon.  Sen historia parantavana aineena on tuhansia vuosia vanha ja se onkin Intialaisen ayurveda-lääkintätaidon päätuotteita. Kurkuma on erityisen tehokas hoitokeino nivelkipuihin. Tämä johtuu kurkumiini-nimisestä COX-2 estäjästä, jota kurkumassa on runsaasti. COX-2-estäjät ovat tulehdusta torjuvia yhdisteitä, joten kurkuma on osoittautunut lupaavaksi myös paksusuolisyövän ehkäisyssä. Sillä voi olla myös yleisesti syöpää ja Alzheimerin tautia ehkäisevä vaikutus, vaikka tästä ei täysin pitäviä todisteita olekaan.

Kurkuma-kanelitee

Muutama kourallinen kuivattuja koivunlehtiä ja pihlajanlehtiä (tai vihreää teetä)
Kourallinen kuivattuja kamomillasaunion kukkia tai kamomillaa
5×5 cm pala inkivääriä pieneksi silputtuna
2 rkl rooibosteetä
2 rkl kanelia
1 rkl kurkumaa

Laita ainekset teekannuun ja kaada reilusti kiehuvaa vettä päälle. Anna hautua noin 20 minuuttia ja käytä haudutetun teen tavoin! Halutessasi voit lisätä teen sekaan myös hunajaa. Tästä annoksesta riittää  juomaa useammaksikin päiväksi.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image