Oletko kuullut jonkun joskus sanovan jotain seuraavan kaltaista:
Jos et kerro minulle, että olen tärkeä ja ainutlaatuinen, et rakasta minua. Jos et osoita minun olevan erityinen ja aseta minua tarpeidesi edelle, et välitä minusta. Jos et muista huomioida saavutuksiani, et pidä minua erityisenä.
Olen kuullut sanottavan, että on vaikea rakastaa ihmistä, jolle merkityksellisyys on tärkeintä. Rakkaudesta puhutaan usein avoimuutena, hyväksymisenä, pyyteettömyytenä ja yhteytenä. Merkityksellisyyteen taas liittyy paljon ehtoja, ja se on usein kytköksissä toisilta saadun palautteen kanssa. Jos merkityksellisyys on ihmiselle tärkeintä, rakkauden kokemisen ja rakastamisen ehtona on usein se, että toinen saa meidät tuntemaan olomme merkitykselliseksi.
Useimmiten merkityksellisyyden ohjaama henkilö saa merkityksellisyyden tunteensa itsensä ulkoa, muiden palautteesta. Jos merkityksellisyyden tarve ei täyty, henkilö kokee olonsa ikäväksi ja pyrkii tekemään itsestään merkityksellisen. Yksi ikävimpiä tapoja on se, että pyrimme kalastelemaan toisista ulos palautetta, josta meille tulisi tärkeä olo. Jos tämä ei onnistu, voi seuraavana ratkaisuna olla itsensä korottaminen toisen ihmisen kustannuksella – joskus voimakkainkin keinoin.
Parisuhde on yksi tärkeimmistä kaikkien tarpeidemme täyttäjistä. Jos parisuhteessa emme koe merkityksellisyyttä, täytämme sitä helposti keskittymällä muuhun, tyypillisesti työhön, harrastuksiin tai lapsiin.
Kuten kaikki muutkin tarpeet, myös merkityksellisyydelle on tarve jokaisella.
Eri asteikolla ja erilaisilla säännöillä. Merkityksellisyyden tarvetta kuvaavat myös erityisyyden, tärkeyden ja ainutlaatuisuuden tarve. Haluamme tietää, että ainutlaatuisia ominaisuuksiamme ja toimintaamme arvostetaan ja se huomataan.
Siinä missä turvallisuuden tarpeen ohjaama ihminen saattaa hakea työpaikaltaan ennenkaikkea turvallisuutta ja vakautta elämäänsä, merkityksellisyyden tarpeen ohjaama ihminen rakentaa työllään ja saavutuksillaan usein omaa itsetuntoa sekä merkityksellisyyttä.
Alla olevat lauseet kuvaavat erilaisia sääntöjämme merkityksellisyyden kokemiselle. Minkälaisia sinun sääntösi ovat?
merkityksellisyyden tunteeni syntyy siitä, kun muut pitävät minua hienona
merkityksellisyyden tunteeni syntyy siitä, että pystyn olemaan rakastava äiti lapsilleni
merkityksellisyyden tunteeni syntyy siitä, kuinka tiedän tekeväni parhaani muiden ja itseni hyväksi
merkityksellisyyden tunteeni syntyy siitä, kun pystyn kontrolloimaan ihmisiä ympärilläni
merkityksellisyyden tunteeni syntyy siitä, että pystyn auttamaan muita
merkityksellisyyden tunteeni syntyy siitä, että tiedän olevani samanarvoinen ja ainutlaatuinen ihminen, joka uskaltaa toteuttaa omaa sisäistä tahtoaan
Tärkeä asia merkityksellisyyden tunteen harmonisessa kokemisessa on se, että oppisimme kokemaan sitä vailla ulkoisia saavutuksia tai palautetta. Jos itsetuntomme on täysin sidoksissa ulkomaailmaan, emme ehkä koskaan voi löytää kestävää tunnetta omasta arvokkuudesta.
Kehotan pohtimaan, mikä sinut saa kokemaan merkityksellisyyttä? Kuinka vahvasti merkityksellisyytesi kokeminen on riippuvaista ulkoisista asioista?
On siirryttävä eteenpäin, kaikki muuttuu, kirjaimellisesti. Tämän blogin aloittaminen on samalla itselleni uuden lehden kääntäminen elämässä. Tuntuu hyvältä ja samalla jännittävältä, kuinka moni tulee löytämään eläinten viestit tätä kautta? Muutamia viikkoja sitten päätimme lopettaa ”Hiljaisen viisauden voima” nimisen nettilehden kirjoittamisen sellaisena kuin se oli. Totaalisen ajanpuutteen ja aikataulujen yhteensopimattomuuden vuoksi, minun jatkuvan kiireeni vuoksi kaiketi, se on myönnettävä. Mitä mieletöntä ironiaa ja niin ihmeellisen ihana ajatus onkaan, että alan kirjoittamaan juuri tänne ”hidasta elämää” sivustolle. Päätin, että annan itselleni aikaa hidastella ja ottaa vastaan Leyla hevosen ja muidenkin eläinten viestejä kaikelle kansalle luettavaksi tätä kautta, vaikka miljoona muuta asiaa odottaa.
Tulen varmasti myös kirjoittamaan muita ajatuksia muuttuvasta ajasta, omasta elämästäni, ajatuksia arjesta ja vähän unelmista, matkoista ja tulevastakin. Odotan innolla tulevaa, vaikka tässä hetkessä elämisessäkin on ihan riittävästi tehtävää. Miten vaikeaa voi olla, pelkästään oleminen, huokaisee hän.
Elämä, ei kun eläimet, opettavat
Tällä hetkellä perheeseemme kuuluu minun ja puolisoni lisäksi neljä koiraa ja kolme hevosta. Eläimet ovat opettaneet minulle elämässäni ne kaikkein tärkeimmät asiat. Jokaisen asiakkaat eläin opettaa jotakin uutta, samoin jokainen luonnossa elävä eläin. Eläimet opettavat juuri niitä asioita joista tässä blogissa on kyse. Eläimet elävät aina tässä hetkessä, he eivät katkeroidu menneestä tai mieti tulevaa, onko huomenna ruokaa. Jos ruokaa ja pehmeä peti on tänään, niin kaikki on hyvin. Mietitään huomenna sitten uudelleen.
Eläimet ovat opettaneet minulle täydellistä hyväksymistä, asioiden hyväksymistä sellaisena kuin ne ovat. Ellen jotain hyväksy, yritän ymmärtää ja päinvastoin. Eläimet eivät koskaan vihaa, tunne syyllisyyttä tai he eivät syyllistä ketään, eivät sitä suurinta pahantekijääkään. Vielä paremmin sanottuna, eläimet elävät täydellisessä anteeksi annossa, aina. Kaikesta tästä minulle suurimmat opetukset antoi edesmennyt hevosemme Leyla, joka kauttani kirjoitti kirjan, Hiljaisen viisauden voima. Leyla selittää todella kauniisti kuinka eläimet kokevat ja näkevät elämää ja kuinka me ihmiset voisimme oppia heidän avullaan kokemaan elämässä vastaantulevat asiat, hankalatkin, niin paljon yksinkertaisemmin. Kirjassa puhuvat monet muutkin eläimet Leylan lisäksi, jokaisella hyvin tärkeä viesti meille ihmisille.
Olen hyvin kiitollinen ja onnellinen, että voin ihmisille tuoda eläinten viestien kautta helpotusta ja apua elämän erilaisiin tilanteisiin. Monille eläinten viesti on se mikä kolahtaa. Saamme tässä ajassa hyvin paljon erilaisia universaaleja viestejä maailman menosta ja tulevaisuuden kuvista, maapallon tilasta jne. Eläinten viesti on hyvin samankaltainen näiden viestien kanssa ja monille se on se väylä mikä tuntuu omimmalta. Eläimet puhuvat täydellistä sydämen kieltä, he puhuvat jokaiselle, joka haluaa sydämensä avata kuulemaan. Uskon, että moni uusi lukija löytää nämä viestit tämän sivuston kautta ja haluankin sanoa sinulle, joka et ennen ole lukenut eläinten viestejä tai et ole koskaan kuullutkaan eläinkommunikoinnista.
Lue viestejä avoimin mielin, anna sydämen kuunnella ja siirrä järki sivuun. Uskotpa moiseen tai et, olet aivan oikeassa. Viestejä voi lukea kuka tahansa, jos koet että ne eivät ole totta, olet saanut niistä aivan yhtä paljon kuin se joka niihin uskoo. Viestit ovat kirjoitusta alitajunnan kautta, niin että olen koettanut siirtää oman järjen sivuun. Kaikki viesti tulevat kuitenkin minun kauttani, joten niissä varmasti näkyy viitteitä myös omasta persoonastani. Ennen kaikkea olen hyvin kiitollinen, että saan näitä viestejä välittää.
Leyla, Hidasta Elämää, ensimmäinen viesti
On aika siirtyä uuteen aikakauteen. Kaikki menee juuri täydellisesti, täydellisessä ajassa. Minä (Leyla) haluan tuoda tervehdykseni teille kaikille uusille ihmisille, joiden silmiin nämä viestit tulevat osumaan. Kaikki muuttuu, elämä on pelkkää muutosta, niin se on aina ollut. Nyt kaikki menee vieläkin nopeammin, voisi sanoa, että aikaa ei kohta enää ole. Tulee päivä ja tulee yö ja ne tulevat vain siksi, että te osaisitte levätä, edes sen pienen hetken verran, jota yöksi kutsutaan. Muuten te ihmiset voisitte heittää kellonne roskikseen, ajan merkitys muuttuu. Kellon merkitys muuttuu. Ne teistä, jotka vielä juoksevat aikaa vastaan, kelloa vastaan, kiire, kiire, tulette huomaamaan, että juoksette paikallanne. Osa ihmisistä ei tule koskaan ymmärtämään tätä. Tulee tapahtumaan kahtiajako. Samankaltainen kuin sanoin edellisessä viestissäni, viimeisessä lehdessä.
Tämä jako on hiukan erilainen, kuin se mistä edellisen kerran puhuin. Edellisessä viestissä sanoin, että hyvän ja pahan kamppailu tulee loppumaan tänä vuonna 2012. Siltä se tosiaan näyttää ja tapahtumat sen edellä vain kiihtyvät, kaikkialla maailmassa. Teidän ihmisten lineaarinen aikanne muuttuu. Osalle ihmisistä tämä on jo tätä päivää, te nukutte ihmeellisinä aikoina tai ette nuku ollenkaan. Osa ihmisistä ei koskaan tule huomaamaan mitään muuta muutosta kuin sen, että aikaa ei enää ole mihinkään. Ne ketkä juoksevat kelloa vastaan, tulevat sitä luultavasti tekemään vielä pitkään, juoksu on kuin pitkä matka juoksumatolla missä ei ole pysäytä – nappulaa.
Paras neuvoni teille jokaiselle omaa tietään etsivälle tai sitä jo kulkevalle ihmiselle, oletpa polullasi missä kohdassa tahansa, nyt on aika heittää kellot ja kellojen tuomat aikataulut romukoppaan. Totta kai ihminen tarvitsee aikatauluja ja kelloja vielä pitkään, toki sen ymmärrän, mutta niin paljon kuin mahdollista, elä ilman aikataulujen tuomia rajoituksia. Ajattomassa elämässä piilee suuri lahja, me liikumme kohti aikakautta, jolloin aikataulut poistuvat joka tapauksessa.
Te huomaatte, että ajatuksenne ja tapahtumat ympärillänne alkavat käydä kiihtyvällä tahdilla yksiin. Tässä hetkessä olemme äärimäisen hienojen asioiden edessä, se mitä ajattelet, käy toteen jatkuvasti nopeammin ja nopeammin. Katsokaa ympärillänne olevia eläimiä, he osaavat olla tässä ja nyt, pyrkikää samaan. Tarkkailkaa omia ajatuksianne yhä enemmän, se mitä mielessäsi liikkuu on yhtä kuin todellisuutesi. Tämä sama viesti tulee teille tässä ajassa, monessa eri muodossa. Sitä kannattaa kuunnella, opetelkaa muuttamaan ajatuksianne, varsinkin silloin kun ne jäävät jauhamaan jotain negatiivista tai silloin kun asiat alkavat pyöriä sen ympärillä mitä todellakaan ette halua elämäänne. Kaikki rajat hämärtyvät ja te huomaatte tämän, enemmin tai myöhemmin. Ja kuten sanoin, ne ketkä eivät sitä huomaa, huomaavat kuvaannollisesti juoksevansa yhä kovempaa ja kovempaa. Tämän kilpailun ajan kanssa voi voittaa ainoastaan pysähtymällä.
Osa teistä tuntee minut jo, osa ei. Minä olin hevonen, kun olin vielä maallisessa kehossani, nyt minä olen vain osa teitä, osa kokonaisuutta, pelkkää energiaa, me olemme kaikki yhtä. Minä olen te ja te olette minä ja minä rakastan teitä!
Silloin paistoi vielä aurinko lämpimästi. Juttelimme ystäväni kanssa siitä, mitä tekisimme, jos saisimme tietää, että omaa elämää olisi jäljellä viikko. Yksi viikko.
Mietiskelin ja pohdin. Tunnustelin. Mikä olisi se kaikkein merkityksellisin asia, jonka avulla ottaisin viimeisen spurtin elämässäni? Toisaalta: viimeinen viikko, jonka haluaisin elää niin, että jokainen hetki olisi mahdollisimman täysi ja viipyilevä?
Ottaisin repun selkääni ja lähtisin halaamaan kaikki sellaiset menneisyyden ja nykyisyyden ihmiset, joilla on ollut elämässäni merkitystä. Siinä se oli! Enkä tarkoittanut vain sellaisia ihmisiä, jotka ovat tuoneet pelkkää hyvää elämääni. Vaan myös niitä henkilöitä, jotka omasta näkökulmastaan ovat toimineet parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka itse toimintatapa olisi loukannut minua ja olisin sen seurauksena sulkenut heidät elämästäni.
Minussa heräsi suuri kiitollisuus kaikkia elämäni varrella piipahtaneita tai viivähtäneitä ihmisiä kohtaan. Olen äärimmäisen kiitollinen ihan kaikille siitä, että olen saanut kompastua, itkeä rupisia polviani, tulla lohdutetuksi ja parantaa haavat, ja nousta uudelleen ylös entistä tietoisempana askelistani ja suunnastani. Kyllä, haluasin kiittää heitä kaikkia.
Haluaisin myös pyytää anteeksi. Anteeksipyytäminen onkin toinen juttu. Sanat juuttuvat kurkkuun. Mutta jos aikaa olisi viikko, mitä menetettävää olisi; voinhan paljastaa kaikki heikkouteni ja töppäykseni. Reppu selässä, matkalla seuraavaan paikkaan monista, annan ensiksi itselleni anteeksi törttöilyni. Olen tunaroinut, koska olen parhaani mukaan yrittänyt olla se, joksi haluan tulla; olen etsinyt, kokeillut, kolkutellut, rikkonut ja paennut. Annan anteeksi itselleni, etten ole löytänyt ensiyrittämällä enkä vielä toisellakaan.
Muilta pyydän anteeksi, että he ovat joutuneet olemaan osana etsintääni. He ovat – tavalla tai toisella – olleet avaamassa ovia, mutta en ole aina pitänyt siitä, mitä oven takaa avautuu, ja olen paiskannut oven takaisin kiinni nenää hipoen tai nenän murtaen. Mutta haaste ei ole ollut oven avaajan, ei maiseman vaan etsijän: en ole tiennyt, mitä etsin.
Jos tämä olisi viimeinen elinviikkoni, sanoisin siis kiitos ja anteeksi. Ennen kaikkea haluaisin kuitenkin kohdata jokaisen ihmisen – edes kerran – ilman pelkoa ja ilman odotuksia. Kun ei olisi enää mitään pelättävää eikä olisi aikaa jäädä odottamaan, voisin vihdoin kohdata ja tulla kohdatuksi sinä, mitä todella olen.
Aurinko ei enää lämmitä kovin tähän aikaan vuodesta. Ystävänikin on toisella puolen maapalloa. Mutta silti ajattelen asiaa uudelleen: miksen aloittaisi heti?
Laaja kulma -blogissa tehdään hyvinvointihavaintoja arjen keskellä. Kirjoittaja Terhi Bunders kyseenalaistaa elämän ”pitäisi” -malleja ja pyrkii päivittäin harjoittamaan hyväksyvää läsnäoloa.
Olin viime viikot lomalla. Ehdin kohdata kaikenlaista menneisyydestäni ja haaveilla tulevaisuudestani. Kävin joogassa, jossa ennen kävin. Konserteissa, jossa en ollut ennen käynyt. Marraskuisessa Suomenlinnassa, elokuvissa ja järven rannalla leikkipuistossa. Yhtäkkiä kesken joogatunnin oivalsin itsestäänselvyyden: meillä jokaisella on oma kultainen keskitiemme.
Olin jotenkin mustavalkoisesti yhdistänyt kultaisen keskitien tasapaksuun ja rohkeudettomaan elämään. Mutta: ei olekaan yhtä ulkopuolelta määriteltyä keskitietä, vaan jokaisen oma sisäinen kultainen keskitie. Eikä kultaisen keskitien edes tarvitse olla tie, vaan vaikka meriväylä tai vielä löytämätön väylä. Ja tämän väylän etsiminen vaatii rohkeutta, äärimmäisyyttä, tyytymistä ja itsekkyyttä.
Kultaisen keskitienkin talsiminen on usein riittämätöntä ja syyllistävää joustamista. Vaikeissa tunnekuohuissa sitä epäilee ja toivoisi hieman helpompaa väylää. On absurdia, että tasapainoon hakeutuminen vaatii välillä niin paljon työtä.
Oma kultainen keskitieni ei sijoitu mitenkään keskelle vaan välillä jompaan kumpaan laitaan, keskitietä epävarmasti, mutta selkeästi hapuillen. Toinen äärimmäisyys voisi olla sotatoimialueella vieraileva avustustyöntekijä tai toinen äärimmäisyys espoolainen kotiäiti. Näitä molempia olen kokeillut.
Oma kultainen keskitieni voi näyttää jostakin toisesta ihmeelliseltä kidutuskokeilulta, kuluttavalta välitilalta tai arjelta, jossa ei tapahdu mitään. Niin erilaisia me olemme.
Äärimmäisyydet eivät tee minua onnelliseksi, mutta ne ovat auttaneet määrittelemään väylääni. Tunnen olevani lähempänä omaa kultaista keskitietäni. Sieltä löytyy tasapaino.
Terveen elämän puolesta on sarja, jossa esitellään laadukkaita luontaistuotteita. Omaan elämäntilanteeseen oikein valitut ravintolisät tukevat kehoa ja mieltä matkallasi kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Sarjan kustantaa Biomed Oy ja asiantuntijana toimii fytonomi Birgit Stenroos.
Olipa kyseessä sitten kesän grilliherkut tai joulupöydän antimet, monen vatsaa korventaa juhlajuomien lisäksi raskas ruoka. Miten suojata ruokatorveaan seuraavan aamun närästykseltä?
Vatsahapot ovat ihmisen luonnollisia yhdisteitä, joilla on kyky hajottaa valkuaisaineita ja pilkkoa ruokaa pienempiin osasiin. Vatsahapot voivat liiallisena estää suoliston entsyymien toimintaa ja tuhota suolen kudoksia. Ne voivat ruokatorveen päästessään vahingoittaa sen limakalvoa. Vatsahappojen nouseminen ruokatorveen aiheuttaa syöpymisestä johtuvan poltteen.
Perinteisten närästyslääkkeiden vaihtoehtona kannattaa kokeilla pii- ja karmelloosigeelin yhdistelmää, joka on turvallinen ja luontainen ”vatsan balsami”.
Pii on luonnon mineraali ja välttämätön ihmiselle. Sitä on luonnossa kasveissa, merivedessä ja kallioperässä happeen sitoutuneena. Pii onkin hapen jälkeen maapallon yleisin alkuaine.
Pii on myös ihmiselle välttämätöntä. Nykyisin tiedetään, että
pii vahvistaa kudoksia ja verisuonia
pii vahvistaa kynsiä
pii vahvistaa limakalvoja
pii sitoo kalkin luustoon
pii on luuston ja ruston tärkeä rakenneosa
Biomedin kehittämän valmisteen Silicum Tonicin kolloidinen piihappo on vuorikristallista saatua amforista piidioksidia. Pienikiteinen piikristalli kykenee sitomaan itseensä suuontelossa, ruokatorvessa, mahalaukussa ja suolistossa olevia ksenobiootteja eli ympäristömyrkkyjä.
Se voi muodostaa limakalvojen pinnalle suojakelmuja, jotka puolestaan suojaavat limakalvojen kerroksia. Piihappogeeli sitoo myös suolistokaasuja ja vähentää turpoamiseen liittyviä vaivoja. Liiallisen kaasun poistuttua mahasuolikanavan paraneminen voi alkaa.
Karmelloosi puolestaan on kuusen, männyn ja puuvillan vesiliukoinen rakennekuitu. Se sisältää sokerimolekyyleistä koostuvaa galaktomannaania, joka ei muutu sokeriksi suolistossa.
Karmelloosi muodostaa elastisen, luonnollista limakalvoa myötäilevän kalvon. Emäksinen karmelloosi reagoi sopivasti vatsahappojen kanssa ja yhdessä piihiukkasten kanssa se sitoo ruokatorvessa ja mahasuolikanavassa syntyviä haitallisia aineita. Karmelloosigeeli pystyy muodostamaan sellaisen kalvon, joka edistää haavojen, haavaumien ja syöpymien paranemista.
Ph kuntoon
Karmelloosigeelin orgaaninen kalvo sitoo vatsahappoja. Piigeelin sähköiset ominaisuudet saavat geeliyhdisteen sitoutumaan limakalvoille jo heti nielussa ja ruokatorvessa. Silicum Tonic -geeliyhdiste muodostaa näin luonnollista limakalvoa muistuttavan kalvon.
Hiukset, kynnet, iho ja luusto tarvitsevat piitä
Silicum Tonicia käytetään myös poistamaan elimistön piivajausta tai täydentämään piin saantia, kun on kyseessä lisääntynyt piin tarve. Piin aineenvaihdunnan tehtäviin kuuluu tehostaa kalsiumin sitoutumista luustoon. Pii on luuston sidekudoksen rakenneosa ja se osallistuu glukosamiiniglukaanien muodostukseen. Ihon pintakerroksissa ja verisuonten seinämissä on piitä. Ikääntyessä piin määrä vähenee. Piigeelin nauttimisen voidaan odottaa parantavan ihon, hiusten ja kynsien laatua. Hyvin imeytyvällä piivalmisteella voi parantaa ihon ulkonäköä.
Biomed Oy on vuodesta 1982 alkaen kehittänyt ja valmistanut ravitsemushoitoihin soveltuvia ravintolisiä ja erikoisvalmisteita. Biomedin toimintaperiaatteena on pitkäjänteinen yhteistyö eri tutkimuslaitosten, yliopistojen ja käytännön lääkäreiden kanssa sekä eri alojen tietotaidon hyödyntäminen tuotteiden kehittämisessä.
Jatkan tällä viikolla vielä gluteiinittomien, tavallisesti viljaa sisältävien ruokien linjalla. Yks suurista herkuistani on nimittäin aina ollut lasagne, mutta gluteiinitonta ruokavaliota noudattavana sen nauttiminen on hiukan ongelmallista. Mutta onneksi maukkaan lasagnen voi tehdä helposti ilman pastalevyjä…
Tässä kokeilunhaluisille herkullinen kesäkurpitsalasagneresepti, jossa pastalevyt korvaa ”itketetyt” kesäkurpitsaviipaleet. Monesti korvaan puolet ”levyistä” myös itketetyillä munakoisoilla, joiden koostumus on hiukan kesäkurpitsaa kiinteämpi ja antaa siten lasagnelle ”pastamaisemman” koostumuksen. Levyjen itketyksellä on tärkeä rooli lasagnen onnistumisesta, koska se poistaa kesäkurpitsoista (ja munakoisoista) liiallisen vetisyyden.
Kesäkurpitsalasagne on mielestäni kaikin puolin kokeilemisen arvoinen tuttavuus, vaikka pastaa söisikin. Kesäkurpitsasta johtuen maku on nimittäin mehukas ja annoksen syötyäsi olo on huomattavasti kevyempi kuin perinteisen lasagnen jälkeen.
Kesäkurpitsalasagne
2 reilun kokoista kesäkurpitsaa (tai 1 kesäkurpitsa ja 1 munakoiso)
ruususuolaa tai luomuyrtticuolaa, esim. Herbamarea
Viipaloi kesäkurpitsat pituussuunnassa ohuiksi levyiksi. Asettele viipaleet keittiöliinalle ja ripottele päälle luomuyrttisuolaa tai ruususuolaa, jotta enin neste ”itkettyy” niistä pois. Kun kesäkurpitsat hikoilee, painele ne talouspaperilla kuivaksi, käännä ympäri ja itketä toinen puoli samalla tapaa.
Jauhelihakastike
2 sipulia
3 rkl voita
4 kynttä valkosipulia
400 g luomunaudan jauhelihaa
1 tl mustapippuria
½ tl cayennepippuria
1 tl paprikajauhetta
1 tlk (70g) tomaattipyreetä
2 rkl kuivattua basilikaa (tuore toki vieläkin parempi)
1 rkl kuivattua oreganoa
400g tomaattimurskaa
1 tl hunajaa
Paista silputtu sipuli ja valkosipuli kevyesti voissa. Lisää jauheliha ja ruskista se kevyesti. Lisää tomaattipyree, sekä kaikki mausteet ja paista niitäkin hetki. Lisää lopuksi tomaattimurska ja hunaja. Anna hautua muutama minuutti miedolla lämmöllä.
Juustokastike
2 dl luomukermaa
3 dl vettä
2 rkl riisijauhoja (myös esim. maissijauhot käy)
1 pkt koskenlaskijaa
ripaus musta- sekä valkopippuria
1 tl muskottipähkinää
Sekoita kylmä kerma ja vesi jauhojen kanssa kattilassa. Lämmitä seosta pikkuhiljaa kokoajan sekoittaen. Lisää juusto ja mausteet. Kun juusto on sulanut, ota kastike pois liedeltä.
Muut täytteet
voita vuoan voiteluun
1 pallo mozzarellaa (ei välttämätön)
rucolasalaattia tai tuoretta basilikaa (ei välttämätön)
Pinnalle
Kourallinen juustoraastetta
2 tomaattia ohuina viipaleina
Voitele vuoka voilla. Laita pohjalle kerros jauhelihakastiketta ja juustokastiketta. Asettele kesäkurpitsan viipaleet levyksi niiden pinnalle. Jatka näin kunnes vuoka täytyy. ”Juhlaversion” halutessasi laita yhteen kerrokseen myös viipaloitu mozzarellajuusto sekä rucolaa tai tuoretta basilikaa.
Kun kerrokset on valmiit, laita lopuksi pinnalle ohuita tomaattiviipaleita ja juustoraastetta. Paista uunissa noin yksi tunti tai niin kauan kun neste on sopivasti haihtunut. Lasagnen koostumus on parempi jos se saa vetäytyä paiston jälkeen muutaman tunnin. Tarjoa sellaisenaan tai esim. salaatin kera.
Vinkki! Hyvän vegeversion tästä saat, jos jätät ohjeesta vain jauhelihan pois. Lisäät vain kerrosten väliin reilusti mozzarellaa, rucola/basilikasilppua ja tomaattia. Mozzarellan kanssa tai sijasta voit kokeilla myös esim. parmesan juustoa tai sinihomejuustoa. Jos käytät täytteenä tomaattia, poista niistä siemenet (= liika neste) tai vähennä hiukan tomaattimurskan tai juustokastikkeen määrää, jotta lasagnesta ei tulisi liian kosteaa.
Jaksanko ja osaanko rakastaa? Miksi rakastaminen on niiiiiin vaikeaa ja lipsun siitä. Miksi hyvät aikomukseni eivät jaksa kääntyä upeaksi toiminnaksi? Uskon, että osasyy on se, että ajattelen rakkauden olevan ensisijaisesti muiden huomioimista? Ajattelen rakkauden olevan itseni ja oman hyväni ohittamista muiden hyväksi. Uhrautumista? Mitä rakkaus pohjimmiltaan on ja mistä se syntyy? En väitä tietäväni oikeaa vastausta, mutta tiedän, mitä siitä itse ajattelen.
Itsekkyys
Minulle itsekkyys on oman parhaani ajattelemista ja siihen pyrkimistä. Monet antavat itsekkyydelle vahvan kielteisen leiman. Se on kielletty omena. Olen miettinyt, miksi näin on. Uskon, että sanaa käytetään osin vain tottumuksesta , eikä sen merkitystä miettien. Samalla se ilmeisesti sekoitetaan ahneuteen, joka on kokonaan toinen asia. Päästäkseni itsekkyyden juurille, mietin, mitä omalta elämältäni odotan. Mikä on se hyvä, mitä minä haluan? On helppo sanoa, että odotan mielekästä työtä, kohtuullista toimeentuloa, hyviä ihmissuhteita ja terveyttä.
Mietin odotuksiani tarkemmin. Haluan erottaa toisistaan keinot saada jotain ja niiden varsinaisen merkityksen. Tämä onkin haasteellinen kohta. Mitä perimmiltään odotan? Hetken pähkäiltyäni totean, että minulle on merkityksellistä kokea arvostusta, tulla kuulluksi, saada myötätuntoa, iloa ja rakkautta. Toki voisin käyttää muitakin ilmaisuja, mutta nämä ovat minulle riittäviä. Ne ovat ydintä.
Seuraavaksi huomaan, että rahalla saatavat asiat, auto, matkat, asunto, vaatteet samoin asema ovat vain keinoja saada jotain enemmän merkityksellistä. Miksi siis tavoittelen autoa tai asemaa? Miksi haluan osoittaa olevani oikeassa? Miksi haluan merkkivaatteita? Siksi, että haluan tulla ihmisenä huomioiduksi, nähdyksi ja kuulluksi. Haluan saada arvostusta ja hyväksyntää.
Miksi sitten nämä asiat jäävät usein tunnistamatta? Miksi en tule edes kysyneeksi itseltäni, mikä minun perimmäinen hyväni on? Olisiko yksi syy se, että itsekkyyteen on yhteiskunnassamme lyöty pirun leima. Et saa olla itsekäs. Ei ole oikein ajatella itseään. Pitää ajatella muita. Olen kokonaan toista mieltä. Vahvasti. Uskon, että aito ja ehjä rakkaus syntyy vain itsekkyyden kautta.
Itsekkyys ja rakkaus
Haluan siis saada arvostusta, myötätuntoa, iloa, rakkautta sekä tulla kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenäni. Mitä minun tulisi tehdä, että voisin saada tuota kaikkea haluamaani? Yksinkertainen vastaus lienee se, että minun tulee osoittaa elämäni ihmisille arvostusta, myötätuntoa, iloa ja rakkautta. Jakaa juuri niitä asioita, joita haluan saada itselleni.
Miten voin jakaa sitä, mitä itse tarvitsen? Rakastamalla ensin itseäni. Olemalla itsekäs. Aloitan tunnistamalla, mitä hyvää elämältäni odotan ja sitten osoitan itselleni niitä samoja asioita. Voin jakaa vain sitä, mitä minulla on. Voin rakastaa toisia enintään saman verran, kuin rakastan itseäni. Jos pyrin rakastamaan toisia ihmisiä ohi itseni, uhraudun. En ehkä huomaa sitä heti, mutta asia selviää viimeistään silloin, kun toinen henkilö ei toimikaan rakkauteni edellyttämällä tavalla.
Silloin minussa nousee katkeruus ja turhautuneisuus: ”Ihan turhaanko minä olen sinun eteesi uhrautunut!” Siinäpä se. Olen tehnyt asiat uhrautuen, pelosta käsin – en rakkaudesta. Kun teen asioita rakkaudesta, teen asioita vain ja ainostaan omaksi ilokseni. Silloin minulla ei ole odotusta vastapalveluksesta. Rakkautta ei osoiteta velvollisuudesta eikä pyynnöstä. Halu osoittaa rakkautta nousee sydämestä – ei aivoista. Osoitan rakkautta vain siksi, että minusta tuntuu hyvältä tehdä niin kuin teen. Saan teosta itselleni hyvän olon. Jos vastaanottaja ”heittää lahjani roskiin”, olen jo saanut palkkioni, hyvän mielen, siitä mitä tein.
Voidakseni rakastaa vain omasta ilostani, minun tulee rakastaa ensin itseäni. Jos en ole itsekäs, teen kuviteltuja rakkauden tekoja esimerkiksi miellyttääkseni toista ihmistä. Voin tehdä asioita myös velvollisuudesta tai pyrkimyksestä ansaita arvoa. Silloin yritän ”ostaa” kiitosta, hyväksyntää tai arvostusta. Jos en sitten saa haluamaani, petyn, koska palkkio rakkaudestani ei ollut sitä, mitä odotin. Ja koska en saanut sitä, mitä odotin, kerron sen ”rakkauteni” kohteelle. Siitä sitten lähteekin helposti liikkeelle molemminpuolisten pettymysten kierre. Sekö oli tarkoitus? Ei. Pettymys on tulosta siitä, että yritän rakastaa muita enemmän kuin itseäni. Tulosta siitä, että unohdin itseni.
Itsekkyys on aidon rakkauden kulmakivi. Osoitan toisille arvoa, myötätuntoa ja muita asioita pelkästään omaksi ilokseni, saan niitä moninkertaisesti takaisin. Kun teen asioita vain omaksi ilokseni olen aito ja rehellinen. Minulla ei ole odotusta, jossa voisin pettyä. En tee asioita ollakseni kohtelias tai miellyttävä. Kun olen kohtelias ja miellyttävä, olen sitä vain, koska se minusta tuntuu hyvältä.
Voin osoittaa aitoa rakkautta vain silloin, kun rakastan ensin itseäni. Mitä se tarkoittaa? Esimerkiksi sitä, että olen arvostava ja myötätuntoinen itselleni. Hyväksyn puutteeni ja annan itselleni anteeksi, että en aina onnistu siinä, mitä haluan. Annan anteeksi sen, että en valinnut oikeita sanoja, en ollut niin ahkera ja kärsivällinen kuin halusin. Uskallan kertoa, mitkä ovat minulle tärkeitä asioita ja pyydän muita huomioimaan ne. Kerron, että tarvitsen myötätuntoa, arvostusta, iloa sekä haluan tulla kuulluksi. Kerron, että haluan olla näitä asioita itseni lisäksi myös teille. Pyydän jokaista olemaan itsekäs. Aloittamaan siitä, että kertovat itselleen ja ympäristölleen, mitä elämältään odottavat. Rakastamaan ensin itseään, että voisivat osoittaa ja saada rakkautta muilta.
Terveen elämän puolesta on sarja, jossa esitellään laadukkaita luontaistuotteita. Omaan elämäntilanteeseen oikein valitut ravintolisät tukevat kehoa ja mieltä matkallasi kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Sarjan kustantaa Biomed Oy ja asiantuntijana toimii fytonomi Birgit Stenroos.
Paula Heinonen kiteytti hienosti Biomedin juhlaseminaarissa: ”Suolisto on oikein kohdeltuna elämän kehto.” Suolistossa, jossa toimii tuhansia erilaisia bakteereja, on hyvin monimutkainen ympäristö. Osa bakteereista elää siellä pysyvästi, mutta toiset tulevat ruoan mukana ja kulkeutuvat ruoansulatuskanavan läpi. Osa näistä bakteereista on ihmiselle hyödyllisiä, mutta toiset voivat aiheuttaa sairauksia. Hyvät probioottiset maitohappobakteerit ja prebiootit edistävät terveyttä monin tavoin.
Pro- ja prebiootit
Probiootti on antibiootin vastakohta. Kreikan kielestä peräisin oleva termi probiootti tarkoittaa ”elämää varten”. Probioottisella valmisteella tarkoitetaan tuotetta, joka sisältää runsaasti sellaisia hyödyllisiä eläviä mikro-organismeja, jotka muuttavat suoliston bakteerikantaa, tasapainottavat immuunijärjestelmän toimintaa ja edistävät terveyttä.
Prebiooteiksi kutsutaan sulamattomia ravintoaineita, jotka edistävät näiden hyvien bakteerien kiinnittymistä, lisääntymistä ja toimintaa paksusuolessa. Inuliini ja oligosakkaridit ovat tällaisia prebiootteja. Niitä esiintyy luonnossa monissa kasveissa.
”Ihmisen suolisto on tenniskentän kokoinen”
Vanhastaan tiedämme, että maitohappobakteerit ehkäisevät ripulia matkoilla ja antibioottikuurin aikana. Nykyään tiedämme niistä paljon enemmän. Monet nykyiset tutkimukset ovat osittaneet että ihmisen suolen limakalvo on ehkä tärkein immuunijärjestelmämme elin. Suoliston limakalvo on pinta-alaltaan 250–400 neliömetriä, joka vastaa levitettynä tenniskentän kokoista aluetta.
Suurin osa vastustuskyvystämme perustuu suoliston limakalvon moitteettomaan toimintaan. Suolen limakalvo säätelee paitsi ruuansulatusta ja paikallisia suolen reaktioita (kuten ummetusta ja ripulia) myös muun elimistön, kuten ihon ja keuhkojen reagointia ympäristön ärsykkeitä vastaan. Suoliston bakteeritasapaino heijastuu myös mielen terveyteen.
Suolistossa sijaitsee suurin osa ihmisen lymfajärjestelmästä ja siitä johtuen suoliston limakalvon kunto vaikuttaa ratkaisevasti myös mm. atooppiseen ihottumaan, astmaan, nivelreumaan ja muihin autoimmuunitauteihin. Viime aikoina niillä on havaittu tärkeä merkitys allergioissa sekä monissa tulehdustaudeissa, kuten nivelreumassa, paksusuolen tulehduksessa, Crohnin taudissa ja toistuvissa virtsatietulehduksissa sekä ns. hiivasyndroomassa.
Tärkeimpiä probiootteja
Lactobacillus acidophilus
Tunnettu maitohappobakteeri, joka elää normaalisti ohutsuolessa. Se on tärkein probioottisista bakteereista. Lactobacillus acidophilus kykenee pitämään suoliston mirobiflooran terveenä. Lactobacillus acidophilus kuuluu ihmisperäiseen probioottibakteeristoon.
Lactobacillus acidophilus -bakteerilla on monia terveyttä edistäviä vaikutuksia. Sen on osoitettu vähentävän kolesterolin imeytymistä. Se lisää laktaasientsyymin tuotantoa, joten se helpottaa laktoosin imeytymistä. Lactobacillus acidophilus auttaa tasapainottamaan suolistomikrobistoa antibioottihoidon jälkeen.
Bifidobakterium bifidum
Bifidobacterium bifidum on mikrobiologisesti tunnettu jo 20 vuoden ajalta. Se on ohutsuolen alaosan normaaleista bakteereista tärkein, mutta vaikuttaa koko suoliston mikrobifloorassa. Sen on osoitettu tehostavan ruuansulatusjärjestelmän toimintaa. Se osallistuu lisäksi immuunijärjestelmän säätelyyn, rasva-aineenvaihduntaan ja vähentää kolesterolin imeytymistä. On osoitettu, että bifidobacterium bifidum vahvistaa luonnollista vastustuskykyä.
Muista, kun valitset maitohappobakteerivalmistetta:
Vahvuus. Hyviä hoidollisia tuloksia saavutetaan vain jos maitohappobakteerien annostus on tarpeeksi suuri. Aluksi 30-100 miljardia probioottia ja jatkohoitona 10-30 miljardia probioottibakteeria päivässä, ongelmasta riippuen. Edellytys sille, että maitohappobakteerit elävät suolistossa hyvin, on bakteereille suotuisa kasvuympäristö eli prebioottien saatavuus esim. frukto-oligosakkaridit, jotka ovat ravintoa hyville bakteereille.
Ihmisperäiset bakteerit. Monet markkinoilla olevat maitohappobakteerit ovat nautaperäisiä ja tarkoitettu alun perin meijeriteollisuuden käyttöön. Ihmisperäisillä probioottikannoilla on tehokkaampi kyky tarttua suoliston limakalvoihin ja syrjäyttää haitalliset bakteerikannat.
Mikrokapseloitu tuote. Mikrokapselointi takaa bakteerien pääsyn elävinä aina ohutsuolen loppuosaan ja paksusuoleen asti, missä ne liukenevat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Liukenemista säätelee lämpötila, pH, suolistokanavan entsyymit ja peristaltiikka.
Esimerkki mikrokapseloidusta maitohappobakteerivalmisteista on Biomedin Acidophilus ja Acidophilus Forte. Yhdessä Acidophilus-kapselissa on 10 miljardia elävää probioottibakteeria ja Fortessa 30 näitä on peräti 30 miljardia.
Tutustu myös muihin Terveen elämän puolesta -sarjan artikkeleihin.
Biomed Oy on vuodesta 1982 alkaen kehittänyt ja valmistanut ravitsemushoitoihin soveltuvia ravintolisiä ja erikoisvalmisteita. Biomedin toimintaperiaatteena on pitkäjänteinen yhteistyö eri tutkimuslaitosten, yliopistojen ja käytännön lääkäreiden kanssa sekä eri alojen tietotaidon hyödyntäminen tuotteiden kehittämisessä.
Sarastus on blogi muutoksesta ja uudesta alusta.Kirjoittaja Maija Ilmoniemi uupui kiireisten yrittäjävuosien jälkeen, päätti hypätä tuntemattomaan, ja alkoi kummastella maailmaa päästäkseen yhä lähemmäs itseään.Hän kertoo, millaista on, kun työstä ja elämästä häviää merkityksellisyyden tunne ja millaista sitä on etsiä uudelleen.
Varoitus: tämä on ehkä tähanastisista blogeistani henkilökohtaisin. Tuntuu, että tämä yksi pieni ajatus paljastaa minusta enemmän kuin tuhat tarinaa siitä mitä elämässäni teen juuri nyt. Joskus kirjoittaminen ja kirjoituksien julkaiseminen pelottaa valtavasti, koska tuntuu, että latomalla sanat paperille muiden nähtäväksi tulee kertoneeksi sellaista, joka myöhemmin hävettää, jopa kaduttaa. Mutta toisaalta kirjoittaminen on uskomaton työkalu ajatusten jäsentämiseen – sen avulla voi hahmottaa perspektiivin aivan uudella tavalla. Ja ehkä antaa jollekin toiselle ajateltavaa.
Koin oudon kokemuksenpari päivää sitten. Seurasin katsomossa Häntä hänen työnsä touhussa. Olin allapäin, jumiutunut omiin kehää kiertäviin ajatuksiini, turhautunut niihin. En voinut keskittyä tapahtumiin ympärilläni, en osallistua pirskahtelevaan jännitykseen ja kannustushuutoihin.
Yhtäkkiä minusta tuntui kuin olisin irtaantunut itsestäni, leijailut ilmassa ja katsonut itseäni istumassa tuon ison ihmisjoukon keskellä. Yksin. Yksinäisenä. Väsyyneenä. Kysyen itseltäni, miksi olen täällä? Onko tämä todella minun elämääni? Kuuluuko tämän olla minun elämääni, vai onko se kuitenkin jossain muualla?
Faktat faktoina: minä olen muuttanut toiseen maahan toisen ihmisen perässä. Täysin suunnittelematon ja yllättävä käänne elämässäni, jossa vielä muutama kuukausi sitten tehtävänäni oli turvallisissa ja tutuissa ympyröissä löytää itseni ja unelmani uudelleen sekä kirjoittaa tästä prosessista. Hyvin nopea päätös, joka lähes yhdessä yössä käänsi ajatukseni ylösalaisin.
Toisten mielestä ihanan romanttista heittäytymistä tuntemattomaan, toisten mielestä järjetön ja aivan liian impulsiivinen teko – minä vain kuuntelin sydämeni ääntä ja luotin tunteeseeni. Tähän asti se on kantanut. Mutta nyt epäilys on vallannut mieleni. Jaksanko? Pystynkö todella rakentamaan kaiken alusta? Kaikki täällä on minulle uutta.
En ikimaailmassa olisi uskonutmillaiseen identiteettimankeliin joutuisin. Tämä on yllättänyt minut rankkuudellaan totaalisesti, niin, etten voi sitä kokonaan kuvailla sanoin.
Onko minun paikkani täällä, vai olisiko vain helpompi lähteä? Palata takaisin ja kuitata nämä kokemukset pienenä harharetkenä elämässäni.
Nyt koetellaan uskoani. Riittääkö se? Nyt koetellaan rakkauttani; rakastanko riittävästi, että jaksan tämän vaikean vaiheen läpi? Suurimman taistelun käyn itseni kanssa, oman pääni sisällä. Uskonko itseeni riittävästi? Uskonko, että minä kyllä kestän ja selviän?
Taidan uskoa. Kun sain tämän kirjoitettua, tuli todella vahva olo.
Kiitos viesteistä, joita sain teiltä edellisen blogipostauksen jälkeen. Moni halusi lähettää voimia ja kiittää kirjoituksen avoimuudesta. Viestinne lämmittivät kovasti sillä mietin jutun kirjoittamisen jälkeen, olinko sittenkin liian rohkea? Tuleeko niin henkilökohtaisen erokokemuksen jakamisesta lukijalle epämukava olo?
Lopulta päätin julkaista jutun sellaisenaan, sillä olisi ollut outoa aloittaa oma blogi sivuuttamalla asia, joka muutti loppuelämäni. Olin siis tilanteessa, jossa elämästäni oli poistunut nainen, jonka kanssa olin päättänyt elää yhdessä ikuisuuteen. Silti huomasin eräänä syyspäivänä olevani yksin kuin majakka kaukaisella kallioluodolla.
Samoin kuin majakka sytyttää valonsa myrskyssä, syttyi minussa eromyllerryksen keskellä sisäinen selviytyjä. Se on pelastajani, joka kytkeytyy automaattisesti päälle ääritilanteissa, silloin kun olen rotkon reunalla. Selviytyjä pitää huolen etten vahingossakaan astu reunan yli ja antaa rohkeuden pyytää apua. Sitä tarvitsin myös eromyrskyssä, joka alkoi yllättäen ja tunsin heti, etten selviäisi ilman hyvää tukiverkkoa.
Eron toiselle osapuolelle sisäinen selviytyjäni näkyi arvaamattomana kummajaisena, joka välillä halusi kyyneleet silmissä halata viimeisen kerran ja toisena hetkenä viljeli kitkeriä lauseita. Mieluummin olisin käyttäytynyt rauhallisen viileästi mutta olin niin pihalla kuin ihminen vain voi olla. Käytöstäni ohjasi monta viikkoa primitiiviset stressireaktiot, joita on erossa vaikea välttää.
En kuitenkaan vaihtaisi ainuttakaan myrskyä pois. Ajatelkaa mikä rikkaus meille annetaan. Myrskyt ovat kuin portteja, joiden läpi siirrymme ihmisenä uudelle tasolle. Vaikeiden aikojen kipu ja tuska on hinta siitä, että pääsemme eteenpäin kohti ydintämme, nyt-hetkeä, jossa ego kuolee ja sielu ottaa sen paikan.
Myrskyistä selviytyminen on nostanut esiin paljon hyvää. Ne ovat kasvattaneet kykyä seistä tukevasti juurillaan niin että pikku puhurit eivät enää heilauttele. Sisältäni nousee myös kutsumus tukea niitä, jotka kamppailevat omassa myrskyssään vaikean sairauden kanssa. Monet ovat pyytäneet vertaistukea ja kysyneet neuvoja miten itseään voisi auttaa perinteisten hoitojen lisäksi ja miten esimerkiksi syöpään tulisi suhtautua. Monesti helpottaa jo lyhyt valmennushetki, joka antaa ihmiselle käytännön vinkkejä ja ison annoksen sitä kaikkein tärkeintä, toivoa.
”Silloin, kun majakka sytyttää valonsa, se ei mittaa myrskyä.
Se ei tuomitse myrskyä. Se ei sano itselleen:
’Minun on ymmärrettävä, mihin tämä kaikki johtaa’,
ennen kuin se loistaa valoaan.
Se tietää vain, että se rakennettiin kestämään pimeyttä,
mahtavaa tuulta ja aaltoja, jotka syöksyvät loputtomasti
sen rakenteen ylitse.
Se ei myöskään pelkää. Se ei tiedä, milloin myrsky loppuu,
miten voimakkaaksi se yltyy tai syytä oman luomisensa takana.
Majakka tietää vain sen, että se on turvassa ja että sen täytyy loistaa valoaan pimeydessä auttaakseen muita löytämään tiensä sataman turvaan.
Se ei myöskään koskaan kysy sitä, miten siitä tuli valo, mutta se tietää, kuka se on ja mitä varten se on. Se tietää myös, että sen kantamaa valoa odotetaan ja pimeässä olevat etsivät sitä.”
Joka suunnalta kerrotaan nyt viljojen vaarallisuudesta, mutta henkilökohtaisesti allekirjoitan kyllä suurelta osin kyseisen asian. Vilja ei vaan ole alkujaan ihmisen ruokaa. Se on mitä todennäköisimmin syypää hyvin moniin sairauksiin, joita ei kaikkia vielä osata täysin yhdistää. Viljojen suhteen, kuten monien muidenkin ruokien suhteen olemme toki yksilöllisiä – toinen sietää niitä paremmin kuin toinen. Maailmalla asiaa on kuitenkin tutkittu hyvinkin paljon ja lista viljan aiheuttamista sairauksista ja erilaisista oireista on kyllä kammottavan pitkä…
Kaikki tekee valintansa itse, mutta uskon että jokaisen kannattaisi ainakin miettiä mitä ja millaisessa muodossa viljansa nauttii, jos nauttii. Onneksi nykypäivänä ihmiset alkavat olla sen verran tiedostavia, että vaaleiden jauhojen haitat ja perinteisten viljatuotteiden ”terveellisyys” yhtenä suomalaisen perinneruokana osataan jo pikkuhiljaa kyseenalaistaa. Vilja on hyvin tärkkelyspitoista ja se on ensimmäinen asia, joka voi aiheuttaa jo sellaisenaan erilaisia suolisto-ongelmia. Myös viljojen sisältämä lektiini vaurioittaa helposti suolistoa, kun taas viljan sisältämät fylaatit estävät mineraalien imeytymistä. Gluteeni on puolestaan proteiini, joka on hyvin lähellä ihmisen omia proteiineja ja sen vuoksi saa immuunijärjestelmämme pahasti sekaisin. Joidenkin arvioiden mukaan jopa lähes puolet suomalaisista saattaa tietämättään sairastaa viljaherkkyyttä ja että keliakia on vain yksi vilja-allergia muiden joukossa, gluteeniherkkyyden muodossa.
Olen sairastanut refluksitautia lapsesta saakka ja lähes kaikki yleisimmät ruokavalio ja luontaishoidot on testattu. Joistain oli apua ja terveellisellä ruokavaliolla pystyin lääkityksen kanssa elämään ilman pehempia kipuja. Olin hyväksynyt kohtaloni, että olen tuomittu syömään vatsahappolääkkeitä lopun elämääni, koska leikkaushoito tuntui vielä huonommalta vaihtoehdolta. Refluksin ja lääkkeiden kanssa oli vain pakko tottua elämään, kunnes toivoni taas heräsi…
Minulla alkoi muutama kuukausi sitten kova närästys lääkityksestä huolimatta ja epämiellyttävät vatsakivut. Vatsa turpoili (jota se tosin on tehnyt lähes aina) ja kurisi siihen malliin, kuin olisi jotain enemmänkin ollut vialla. Kävin laktoosi ja keliakia tutkimuksissa, mutta yllättäen tuloksissa ei mitään uutta. Lääkärini kehotti tuplaamaan vatsalääkitykseni ja määräsipä vielä toisen reseptin siihen rinnalle.
En mennyt apteekin kautta kotiin vaan päätin kokeilla jotain muuta. Olen vuosien varrella noudattanut vähähiilihydraattista ruokavaliota enemmän tai vähemmän, mutta nautiskelijaluonteellani sen on ollut kovin kausiluonteista. Aina välillä sitä pitsaa tai pastaa on vain tehnyt mieli syödä ja siitä se selkäranka on katkennut. Nyt päätin minimoida viljojen käytön ja jättää täysin kaiken gluteenin pois. Lisäksi käytän vain homogenoimattomia maitotuotteita. Nyt muutamien viikkojen jälkeen olo on jo todella paljon parempi! Vatsan turvotus on laskenut huomattavasti ja myös voimakas närästys ja kivut ovat loppuneet. Olo on energinen ja muutenkin aineenvaihdunta ja vatsa tuntuu toimivan paremmin kuin koskaan ennen. Seuraavana toivelistallani on vatsalääkkeiden lopettaminen, pikkuhiljaa. Nyt uskon ja toivon että se on mahdollista.
Parasta on, että nyt olen pysynyt ruokavaliopäätöksessäni ja itse asiassa gluteenittoman ruokavalion noudattaminen on yllättävän helppoa. Nykypäivänä kaupoista saa jo niin hyvin erilaisia tuotteita; gluteenitonta pastaa, maissi-, riisi-, hirssi-, tattari- ja mantelijauhoja, sekä esimerkiksi kauraleseitä. Olen välillä siis voinut syödä pitsaa tai pastaa jos mieli on tehnyt, ilman että sen jälkeen on ilmapallo-olo. Tänään keitin aamulla gluteiinittoman kaurapuuron, eli oikeastaan mistään ei tarvitse luopua. Pääosin pyrin kuitenkin korvaaman viljat erilaisilla kasviksilla. Kuitujen saannin varmistan erilaisilla gluteiinittomilla leseillä, hedelmillä, kasviksilla, pähkinöillä ja siemenillä. Ja lisäksi juon joka-aamuisen chia-öljyni, joka sisältää runsaasti kuituja. Nyt ainoastaan mietin, että miksi en tehnyt tätä jo aiemmin? Olen ollut asiasta tietoinen jo pitkän aikaa, mutta jostain syystä itsekuri ei ole riittänyt. Mutta kaikki asiat kypsyy oman aikansa – menihän siihen muutama vuosi, mutta parempi nyt kun ei ollenkaan.
Muistutan vielä, että tämä oli vain oma tarinani ja kantani, jokaisella meillä on omamme. Olemme itse oman kehomme asiantuntijoita ja parasta on että saamme kaikki ihan itse päättää mitä suusta alas laitamme. Mutta jos kärsit vatsavaivoista tai jostain muusta oireesta jolle ei löydy selitystä, niin kokeileppa jättää viljat pois vaikka kuukaudeksi. Saatat hämmästyä.
*Pequn lisäys: Hyvä perusteos viljoihin liittyvistä ongelmista on lääketieteen tohtori James Barlyn ja fil.maisteri Ron Hogganin kirjoittama kirja Vaaralliset viljat (Rasalas-kustannus, 2009)
Tässä vielä kaikille aiheesta kiinnostuneille gluteenittomien sämpylöiden resepti, jos leivän himo sattuu yllättämään…
Gluteiinittomat sämpylät
1 prk maitorahkaa
2tl psylliumia (tai 1 tl leivinjauhetta)
3 munaa
2 dl juustoraastetta
2 tl hunajaa
1 tl suolaa
1 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl seesaminsiemeniä
2 dl mantelijauhoa
3 dl riisijauhoa, maissijauhoa tai kikhernejauhoa (tai kaikkia näitä)
1 dl leseitä (ei välttämätön)
Sekoita ainekset keskenään. Nostele haluamasi kokoisia taikinapalloja pelille (taikina ei kohoa paljoa). Ripottele pinnalle seesaminsiemeniä ja paista 180 – 200 asteessa noin 20 minuuttia. Nauti avokadon, juuston ja tomaatin kera!
”Hevonpuppua! Pidät niistä yllätyksistä joita olet itse toivonut. Niitä joita et itse valinnut, kutsut ongelmiksi!”
Näin aloittaa Anthony Robbins esitellessään vaihtelun tarvetta. On totta, että tarvitsemme turvallisuutta ja etsimme sitä monin tavoin. Tämän lisäksi tarvitsemme kuitenkin myös haasteita, kokemuksia ja ärsykkeitä, joita emme osanneet odottaa. Miksi? Koska tarvitsemme elämäämme jotain uutta ja odottamatonta tai kyllästymme.
Elämän suola, vaihtelu, syntyy kun koemme muutoksen fysiologisessa ja psykologisessa tilassamme. Kuten aiemmissa postauksissa olen maininnut, meissä on tarve vaihtelulle ja täytämme tätäkin tarvetta, jokainen omalla tavallamme.
Törmään harvemmin ihmisiin, joilla vaihtelu olisi ohjaavin tarve, ehkä kulttuurilla on jotain tekemistä asian kanssa. Tavallisempaa on, että vaihtelu tai esimerkiksi kiinnittymättömyys ovat tapoja täyttää turvallisuuden tarvetta. On turvallisempaa pysyä etäällä asioista, jotka potentiaalisesti voisivat aiheuttaa myös surua tai pettymyksiä. Niitäkin on, joille vaihtelu on tärkeintä.
Elämänmakuinen elämä syntyy kun koemme sopivasti muutosta. Jos syvällä tavalla täyttävät kokemukset ovat ristiriidassa varmuuden ja turvallisuuden tarpeen kanssa, päädymme etsimään vaihtelua asioista, jotka ovat turvallisia. Tällaisia voivat olla esimerkiksi television katselu, kirjojen lukeminen ja liikunta. Ne voivat tarjota vaihtelua ja haasteitakin, turvallisesti.
Osalle meistä tällainen vaihtelu riittää, mutta toiset haluavat myös ripauksen turvattomuutta. Epämukavuusalueellekin meneminen voi palkita kokemuksellisesti ja täyttää samalla myös kasvun tarvetta. Nämä kaksi tarvetta ovatkin usein linkittyneinä toisiinsa.
Pohdi hetki mielessäsi sitä, miten turvallisuuden ja vaihtelun tarve ilmenevät elämässäsi. Luovutko joskus mausteista varmistaaksesi ruoan syömäkelpoisuuden vai oletko aina luova ja rohkea kokki? Entä miten voisit lisätä vaihtelua elämääsi sinulle sopivalla tavalla?
. Leyla selittää todella kauniisti kuinka eläimet kokevat ja näkevät elämää ja kuinka me ihmiset voisimme oppia heidän avullaan kokemaan elämässä vastaantulevat asiat, hankalatkin, niin paljon yksinkertaisemmin. Kirjassa puhuvat monet muutkin eläimet Leylan lisäksi, jokaisella hyvin tärkeä viesti meille ihmisille.
