Lasten hyvinvointi

Ajatellessamme omaa jaksamistamme, monestiko mietimmekö sen vaikutusta jälkeläisiimme ja seuraavaan sukupolveen? Tai yleensäkään mietimmekö sitä, millaisen maailman haluamme jättää seuraaville tallaajille? Olen päätymässä siihen tulokseen, että lapsemme, tulevaisuuden toivomme ovat ne, keihin meillä olisi syytä panostaa kaikki mahdolliset voimavarat. Kuinka kasvattaa ja vahvistaa koko meidän olemassaolevaa yhteisöämme pienestä yksilöstä, isoon aikuiseen, sekä perheestä, suuriin kaupunkeihin?

Lapset ja lapsenmieliset, kuilu ei ole niin suuri

Mietitäänpä tilannettamme. Panostammeko lapsille tarjottavaan ruokaan sille kuuluvalla volyymilla? Ymmärrämmekö sitä seikkaa, että keskittymishäiriöt, sairaustilat, erilaiset ns. ”epänormaalit” ilmentyvät, käytöspoikkeavuudet, ovat meidän koko yhteiskunnan ilmentymiämme, ei niinkään lastemme valintoja? Lapset ilmentävät sitä mitä saavat purtavakseen. Niin fyysisellä, mentaalisella, kuin syvemmilläkin tasoilla. Toimiiko tällä hetkellä kokonaisuus mielestäsi moitteettomasti? Lapsemme toimivat meille peilinä, he ovat loistavia muistuttajia missä mennään. Mutta kuunnellaanko me, siinä on toinen asia?

Tukeeko tämän hetkinen elämäntyylimme tulevaisuuden toivoja?

Omaamme pian sairaimpia lapsia koko EU:ssa tällä tahdilla.

Tai annammeko omaa aikaamme lapsille ja rakkaillemme heidän ansaitsemallaan tavalla? Fyysinen oleminen, kun ei vielä välttämättä tarkoita läsnäoloa ihmis ja sydäntasolla. Panostammeko niihin asioihin, mitkä tukisivat lasten ja nuorten henkistä kasvua? Annammeko turvaa, rakkautta, hyväksyntää, lempeitä neuvoja ehdottomuuksien sijaan? Tai annammeko kosketusta ja ymmärrystä joka ikinen päivä? Kuuntelemmeko mitä ”he” sanovat? Olemmeko oikeasti siinä?

Miten meidän fyysiset toiminnot, päivittäiset rutiinit joista kaikki koostuu, ovatko ne linjassa olemuksemme, ajatustemme kanssa? Puhummeko yhtä ja toimimme toisin? Mitä viestiä sinä annat joka ikinen hetki olemassaolosi ajan? Ja onko se linjassa sen kanssa, minkälaisen jäljen haluaisit tänne jättää?

Paljon kysymyksiä toden totta. Mitä enemmän kysymme, sitä enemmän saamme vastauksia.

Entäpä sitten asiat, mitkä vaikuttavat suoraan lapsen kehitykseen?

Lapsi on erittäin kriittisessä tilassa oman kehonsa suhteen. Kirjoitusprosessi, jossa luodaan pienokaisten koko olemusta alkaa muodottomana, ennen kuin edes siittämistä on tapahtunut. Se miten vanhemmat kasaavat itsensä, antaa alkupalikat elämällä. Mutta kirjoitusprosessi jatkuu kaiken aikaa syntymänkin jälkeen. Se miten lapsi, tai ennenkaikkea mitä lapsi saa ravinnokseen vaikuttaa oleellisesti. Äidinmaidon ollessa yksittäisistä asioista rakentavin ja huoltavin mitä kukaan voi koskaan saada.

Siitä lähtee myös ajatusten kirjoittaminen. Miten lapsi opetetaan syömään, mitä ruoka-aineita ja minkälaisen viestin annamme ruokailuhetkiin liittyen. Ovatko ne merkityksettömiä pakkoja, vai merkityksellisiä erikoisuuksia? Hyvin erilaiset lähtökohdat ja erilaiset päättymiskohdat. Entä tutustutetaanko lapsi erilaisin makuihin? Oppiiko lapsi tunnistamaan 5 erilaista makua, vai keskitytäänkö yhteen hallitsevaan, makeaan? Otetaanko lapsi mukaan keittiöprosesseihin, jolloin voi syntyä kiinnostus, kunnioitus ruoka-aineita ja tekemistä kohtaan. Puhumattakaan yhteydestä, joka luodaan vanhemman ja lapsen välille yhdessä tekemällä. Korvaamatonta hengen ravintoa, jolla voidaan täyttää keho vielä pitkään tapahtuman jälkeenkin. Keittiö on hoivaamisen ja ravitsemisen tärkeimpiä tyyssijoja, johon on miellyttävää tutustua, kun opas on tuttu ja turvallinen.

Näännymmekö nälkään?

Yksi asia, mitä kuulee sanottavan on, että lapselle ei maistu ruoka. Tai aamiaista ei syödä, kun lapsella ei ole nälkä. Näissäkään ei luonnollisesti mitään vikaa ole, ne ovat tiettyjen toimien tulosta. Luonnollisesti lapsi toteuttaa itseään niillä elementeillä mitä hänelle annetaan. Verensokeriheilahtelut ja epätasapainotilat muodostuvat syömällä paljon makeaa ja vähän ravitsevaa. Tällöin yleensä myöskään aamuisin ei ole nälkä. Aamu, jolloin keho saisi rakennusaineita päivää kohti. Kyseessä on opittu tapa, jota ollaan toistettu pitemmän aikaa. Tasapainota verensokeri, tasapainotat mieltä ja ruokit luonnollista nälkää, niin ruokaa, kuin elämääkin kohtaan.

Rauhattomuus on läsnä useissa kodeissa, kouluissa ja yhteisöissä. Tähänkin me voimme vaikuttaa. Olemalla läsnä, esimerkin kautta antamalla kasvattavia roolimallin vinkkejä. Ravitsemalla pienten kehot ravinnolla, puhdistetun tyhjyyden sijaan. Tarkkaavaisuus häiriöt, oppimisvaikeudet ja rauhattomuudet ovat luonnolisesti usean asian summa. Mutta pienillä asioilla voimme lähteä kokonaisuutta tasapainottamaan. Keskittymisvaikeudet ja ajan ilmentyvät saataisiin luultavasti pienemään jo sillä, että antaisimme riittävästi rasvaa ja proteiineja, niihin jokaiseen soluun, joka noita elintärkeyksiä huutaa puuttuessaan. Ilmentäen itseään rauhattomuutena. Niinkuin ihmisjoukotkin tekevät suuremmassa mittakaavassa kokiessaan elintärkeyden puutetta. Rauhattomuudella ja sekavalla toiminnalla vastaten vallalla olevaan tilanteeseen.

Kun on rakenteet kohdillaan, on huomattavasti helpompi keskittyä, muistaa ja oppia. Vähän sama kuin rakentaisi taloa, jossa on laudat jo paikalla. Hieman vaikeampaa rakentaminen on mikäli lautoja ei ole olemassakaan.

Rakennetaan, ravitaan ja tuetaan tulevaisuudessa kestäviä taloja, erillisyyden sijaan yhdessä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Ale!

    Mies, metsä ja meditaatio -paketti

    52,80  37,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Ale!

    Äidin ja lapsen paketti

    47,80  34,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Lasten omat voimakortit

    24,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin