Sivu 417 – Hidasta elämää

Hiljaisen viisauden voima: Ihana elämä!

Aika lentää ja päivät vilahtavat ohitse kuin siivillä. Kaikki aika pitää priorisoida sen mukaan mitä milloinkin on meneillään. Suurin osa päivistä kuluu koirien ja hevosten kanssa kotona ja siitä olen kiitollinen jokaisena hetkenä. Päivät alkavat muutaman tunnin lannan lapioinnilla ja siitä kaivetaan energia istua koneen ääressä monta tuntia päivittäin. Seura ainakaan ei voisi olla parempaa. Huhtikuu ja lunta on vielä monta senttiä maassa, aurinko paistaa täydeltä terältä ja tuntuu ettei tässä yhtälössä oikein täsmää mikään mitä tulee näihin outoihin kevätkeleihin. Ei oikein osaa päättää onko kevätväsymystä ilmassa vai virkeyttä valosta.

Olen paljon kirjoittanut Farmista täällä blogissa ja katsotaas missä sen kanssa ollaan nyt menossa. Asiat etenevät välillä hurjaa vauhtia ja nyt taas on sellainen olo, että ollaan pysähdyksissä. Odottavan aika on pitkä, vanha sanonta tuntuu pitävän paikkansa. Välillä tuntuu, että ollaan ihan väärässä maassa. No, ei kai nyt ihan sentään kuitenkaan, mutta se on tunne joka tulee hetkittäin.

Tässä rakkaassa kotimaassamme rahasta puhuminen ei tunnu sytyttävän vaikka puhuttaisiin hyvän tekemisestä. Hullu pitää olla tai vähintäänkin jotain sen suuntaista, että edes aloittaa Farmin kaltaista projektia. Olen sen kuitenkin aloittanut ja aion sen viedä loppuun myös. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että selkään taputtelu ei enää johda mihinkään. Moni silmäpari seuraa mitä tuleman pitää ja kannustajia löytyy ja toki kaikesta kannustamisestakin on paljon apua.

Itselleni kaikkein tärkeintä on, että saamme pystyyn paikan johon voimme ottaa eläimiä, jotka kotia ovat vailla. Toinen yhtä tärkeä osa ovat vähäosaiset tai syrjäytymisvaarassa olevat lapset ja nuoret joiden elämää Farmi tulee tukemaan. Valtavan vaikutusvaltaisilta tahoilta on oltu projektistamme kiinnostuneita, mutta näin se on, pelkkä kiinnostus ei enää riitä. Monesti yksittäisenä ihmisenä emme usko, että meillä voisi olla keinoja vaikuttaa mihinkään. Tässä on nyt yksi keino, tarjottimella, annan jokaiselle mahdollisuuden vaikuttaa. Olen sanonut, että jokainen joka haluaa, saa meilillä Farmin toimintasuunnitelman ja tarkempaa tietoa tulevasta toiminnasta. Samassa meilissä kerron, että se mitä nyt tarvitaan, on ideoita tahoista joita voisin kontaktoida varojen hankinnan suhteen. Ideoita on tullut hyvin harvakseltaan, lisää saa tulla. Onneksi ideoita riittää vielä omassakin taskussa, mutta niitä ei voi koskaan olla liikaa. Nyt heitänkin haasteen, haluatko sinä lukija kenties vaikuttaa? Haluaisitko sinä olla uudisraivaaja kanssani?

Onnellinen olen, että pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Farmilla on esikuvia ja tämä projekti on tehty maailmalla, Amerikassa ainakin, missäpä muualla ja osoitettu konseptin toimivuus. The Gentle Barn lähellä Los Angelesia on todistanut kuinka tämän kaltaisella paikalla voidaan vaikuttaa isosti vaikkapa nuoriin, jotka ovat joutumassa jengien maailmaan, huumeiden valtaan tai vankilaan. Meillä täällä Suomessa ongelmat eivät ole ihan tuota luokkaa, mutta tarvetta paikalle tuntuu olevan. Vähintäänkin sen vuoksi, että emme unohda millaisia ovat vaikkapa maatalouseläimet, mitä siellä paketissa on mitä kaupan lihatiskistä ostamme!?

Meillä on aivan oikeasti mahdollisuus vaikuttaa ihmisten kulutustottumuksiin ja antaa oikeaa informaatiota liioittelematta vaikkapa tuotantoeläinten nykyisestä tilanteesta, kasvatuksesta ja elämänvaiheista. Tästä kertoo hyvin se, että keskustelimme niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin maito eräänä päivänä, mukana oli aikuisia ihmisiä, jotka eivät tienneet että lehmän pitää synnyttää vasikka, jotta siitä voidaan lypsää maitoa, joka sitten aikanaan päätyy maitopurkkiin kaupan hyllylle. Nämä ovat asioita joista kannattaa ja pitää puhua! Tämä on yksi asia miksi Farmin kaltaista paikkaa tarvitaan, opettamaan ja opastamaan myös.

Olemme saaneet nyt mukaan oikeat asiantuntijat, jotka osaavat virallisen puolen säätiön perustamisessa. Paperit ja lakipykälät ovat nyt hallussa ja se tuntuu huojentavalta. Mutta ilman rahaa ei tule Farmia. Farmista pitää lisätä tietoisuutta ja sitä teen itse jatkuvasti. Päivistäni suuri osa menee miettiessä seuraavia askeleita ja kontaktoidessa eri tahoja. Tässäkin maassa on eläinrakkaita ihmisiä ja rahaa varmasti löytyy. Tässä ollaan kuin aarteen etsinnässä ja olenkin antanut nyt Universumille vapaat kädet toimittaa oikeat tahot luokseni. Emme halua mennä sieltä missä aita on matalin, vaan tehdä aidosti jotain mikä voi saada aikaa muutosta ja jatkaa elämää sen jälkeen kun meistä aika jättää.

Mitä syvemmälle tähän asiaan uppoudun, sen laajemmaksi ja monimuotoisemmaksi se paljastuu. Jo nyt olen oppinut niin paljon, että ei mikään koulu elämäni aikana ole opettanut näin paljon. Elämme mielenkiintoisia aikoja ja elämä on ihanaa. Tervetuloa seuraamaan Farmin etenemistä Facebookkiin Farmin omille sivuille.

Ihana elämä, siitä haluan puhua hiukan seuraavaksi. Minulla on ollut viimeisen puolen vuoden aikana suuri ilo ja kunnia tutustua nyt rakkaiksi ystävikseni kutsumiini Kirsi Rantoon ja Päivi Kaskimäkeen. Molemmat naiset olen tuntenut matkan päästä ja olemme olleet hyvän päivän tuttuja jo jokusen vuoden. Yhtenä päivänä kuukausia sitten Päivi soitti minulle ja puhuimme pitkän puhelun, kaikesta taivaan ja maan välillä. Meillä oli paljon yhteistä ja päätimme tehdä jotain mukavaa yhdessä. Niin syntyi Oivallusten ilta ja 12.12.12 tapahtuma, joissa molemmissa oli varaamamme tila täynnä innostuneita ihmisiä. Spontaanisti yhdistimme astrologian ja eläinkommunikoinnin. Huomasimme, että tällaiselle tilalle, missä ihmiset voivat kysellä ja jakaa kokemuksiaan, on todella tarvetta. Tunnistan Päivissä samaa ihanaa hulluutta kuin itsessäni, enkä epäröinyt hetkeäkään kun hän ehdotti, että teemme jotain vieläkin suurempaa. Paras mahdollinen lisä tähän projektiin voisi olla Kirsi Ranto. Niinpä Päivi kertoi ideansa Kirsille, joka innostui siltä istumalta ja uskomaton konsepti Ihana Elämä sai alkunsa. Uskon, että tapahtumasta tulee unohtumaton kokemus sekä meille että yleisölle.

Ihana Elämä tapahtuma järjestetään Helsingin Kulttuuritalolla 8.6. Tilaisuudessa kuullaan mm. meidän kolmen elämän käännekohdista ja kuinka olemme kukin omissa aallokoissamme luovineet. Ihana Elämä -tapahtuma on inspiroiva ja rento luentokokonaisuus, jonka tarkoituksena on kolmen erilaisen elämäntarinan kautta tarjota yleisölle niin oivalluksia, ahaa-elämyksiä kuin työkaluja elämän polulle. Kuinka toimitusjohtajasta tuli maya-astrologi, lentokonemekaanikosta eläinkommunikoija ja tangokuningattaresta artisti, joka välittää ilon ja enkeleiden sanomaa. Elämä tuo haasteita meille kaikille – kuinka kääntää nämä haasteet sisäisiksi voimavaroiksi, jotka parhaimmillaan johtavat oman elämäntehtävän ja -tarkoituksen löytämiseen? Ja totta kai Kirsi myös laulaa ja soittaa, sehän on selvä!
Lisää infoa Ihanasta Elämästä Facebookista.

Suurten unelmien siivittämiin kuviin, elämä on ihanaa, kyllä se on!

Rakkaudella,

Maiccu

Tänään päästän irti

Teksti: Johanna Tornberg

Jokin myllertää sisuskaluja.
Etsii ulospääsyä.
Pää työstää koko ajan itsekseen.
Olen paikalla.
Mutta en läsnä.

Paino rinnalla
mutta ei ahdista.
Muutoksenkaipuu
mutta silti tunne siitä, että päästän irti.
Annan olla.
Annan tapahtua.
Olla tapahtumatta.
Onko se jo muutos?

Mutta silti pyristelen.
Hengitän rauhoittuakseni.
Tullakseni tähän tilaan.
Ollakseni läsnä.

Kuvittelen ajan loputtomaksi jatkumoksi.
En katso kelloa.
Aika on, vaikken sitä vahdikaan.
En mittaa.
En punnitse.

Rintakehä vapautuu.
Usva alkaa hälvetä otsalohkoni takaa.
Riemu nousee jostakin
kuin auringon valo siivilöityisi metsässä puiden lehvästön lävitse.

Tänään
päästän irti.
Olen minä.
Ilman laatikkoon ahtamista
sovittamista
mutta silti hellästi ja ilman kyynärpäitä.
Se kantaa minua.

Liian hyvää minulle

Mediassa valtarooli on uutisilla, jotka kertovat asioiden menevän huonosti, puutteista, möhläyksistä, sekoilusta, epäluotettavuudesta, petoksesta jne. Nämä uutiset ilmeisesti kiinnostavat, koska niitä julkaistaan niin paljon. Aina joskus löytää uutisen, joka kertoo myös siitä toisesta puolesta. Hyvästä teosta, virkistävästä tai yllättävästä tapahtumasta tai tilastoista/tutkimuksista, jotka kertovat mukavista muutoksista.

Jos hyvä uutinen koskee vähänkin yhtä henkilöä tai pientä ryhmää suuremmasta asiasta, siitä herää yleensä vastareaktio. Jotenkin tyypillistä tämä tuntuu olevan sellaisten hyvien uutisten kohdalla, jotka koskevat Suomea tai Suomalaisia. Onhan noita ollut. Koulujärjestelmämme menestys, kilpailukykymme, Suomi maana asua, tasa-arvo, lahjonnan ja korruption vähyys jne. Ne ovat selvästi liian hyviä uutisia. En voi hyväksyä viestiä, vaan tuon esille näkemykseni tiedon vääryydestä, puutteesta, uskomastani väärästä tulkinnasta tai ainakin mahdollisuudesta johonkin huonoon … Asia vaan ei voi olla noin hyvin.

Miksi – mikä nostaa minussa esille tarpeen tuollaiseen käytökseen. Uskon, että se on hyvinvoiva seuralaiseni – pelko. Pelko kertoo minulle, että jos hyväksyn uutisen, se on minulle uhka. Se uhkaa uskomuksiani ja tapaani ajatella. Jos koen, että olemme esimerkiksi epätasa-arvoinen maa ja tutkimus kertoo muuta, minun tulisi tarkastaa omaa ajatteluani. Miettiä asioita laajemmin. Muussa tapauksessa olen väärässä, enkä tokikaan halua sitä. Välttääkseni ajatusteni kyseenlaistamisen ja väärässä olemisen fiiliksen, pyrin todistamaan, että tieto on väärä. Vähintään kyseenalainen ja väärin tulkittu.

Tästä seuraa, että kaikki Suomi –nimistä valtiota koskevat hyvät uutiset uhkaavat minua. Yhteiskunta, Suomi – siis tämä maa, kun on helppo nimetä monen ongelman isäksi ja tarvittaessa myös äidiksi. Mitä useampia hyviä uutisia hyväksyn, sitä enemmän minulle tulee tarve miettiä Suomeen kohdistamaani arvostelua ja syytöksiä. Mitä enemmän ja rehellisemmin asioita mietin, sitä lähemmäksi joudun itseäni. Siis joudun, koska se mitä löydän, ei aina ja ollenkaan tunnu mukavalta. Pitäisikö minun ajatella laajemmin? Näenkö kokonaisuuden, vai katselenko asioita putkesta? Uskonko että on olemassa absobuullinen hyvä ja että minä tiedän, mikä se on? Yleisesti ottaen kohtaan uskomukseni ja kysymyksen tulisiko niitä ajatella tarkemmin.

Olisiko minun helpompi hyväksyä hyvät uutiset, jos kokisin oman elämäni paremmin itseäni tyydyttäväksi? Syntyisikö minulle silloin tarve kumota positiiviset uutiset ja olisinko vähemmän kiinnostunut näistä perinteisistä ”huonoista” uutisista. Olisiko minun silloin helpompi nauttia toisten menestyksestä? Mitä minulle tulisi tapahtua, että uutiset eivät tuntuisi ”liian hyviltä”.

Mitä tapahtuisi, jos arvostaisin itseäni nykyistä enemmän? Uskaltaisin kertoa, millaista kohtelua odotan. Kertoisin, että haluan tasa-arvoista vuorovaikutusta ja että haluan tulla kuulluksi. Kertoisin nuo asiat omana itsenäni, sotkematta mukaan muista ihmisiä ja asettamatta heitä tarpeeseen puolustautua. Mitäpä, jos minulla olisi itseni arvostamiseen perustuvaa rohkeutta kertoa, miten tärkeää minulle on myötätunto, tuki ja yhteinen pyrkimys. Toisin asiani esille myös silloin, kun olen loukkaantunut tai pettynyt – syyttämättä ketään tuon tunteen aiheuttajaksi. Olisinko minä niin arvokas, että tuo kaikki olisi tekemisen väärti?

Ihan kohta – ehkä huomenna, on se päivä, jolloin teen tuon kaiken. Alan arvostaa itseäni. Uskallan kertoa itsestäni. Tunteistani ja tarpeistani – piilottamatta niitä ”asioiden varjoon”. Odotan mielenkiinnolla, mitä tapahtuu illalla, kun istun lukemaan päivän lehteä. Toivon näkeväni siellä meitä – Suomea tai suomalaisia, koskevan hyvä uutisen. Kuuntelen itseäni ja kysyn, miltä minusta tuntuu? Tunnenko uutisessa jotain sellaista, jolla on yhteys itseeni? Tunnenko arvostusta itseäni ja meitä kaikkia kohtaan? Huomaisinko lukeneeni uutisen, jonka jatkoksi on kiva pestä hampaat ja mennä nukkumaan hyvää suomalaista unta. Ja jos en sitten koe yhteyttä uutiseen, yritän muistaa antaa itselleni anteeksi.

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Sarastus: Rukoukseni

Sarastus on blogi muutoksesta ja uudesta alusta. Kirjoittaja Maija Ilmoniemi uupui kiireisten yrittäjävuosien jälkeen, päätti hypätä tuntemattomaan, ja alkoi kummastella maailmaa päästäkseen yhä lähemmäs itseään. Hän kertoo, millaista on, kun työstä ja elämästä häviää merkityksellisyyden tunne ja millaista sitä on etsiä uudelleen.

Kävelin eilen rantaan, suosikkipaikkaani tässä kaupungissa. Aina, kun näen tuon joka päivä luonnon rytmissä vaihtuvan näkymän avomerelle, rauhoitun. Vaikka päiväni tuntuisi kuinka vaikealta, meri saa minut muistamaan olennaisen; pysähtymään elämän ihmeen ääreen.

Hengitin syvään raikasta kevätilmaa, imin sisääni pilvettömällä taivaalla hehkuvan auringon energiaa.

Yhtäkkiä kaikki hiljeni ympärilläni. Hätkähdin.

Siinä hetkessä jokin muuttui. Jokin kosketti minua. Jokin väreili sisälläni aivan uudella tavalla. Jokin kumpusi ulos minusta. Rukoukseni.

– – – – – – – –

Puhu minulle!
Kerro totuuteni,
näytä polkuni.
Kuiskaa ihmeistä, jotka tuot eteeni.

Osoita mihin ankkuroida.

Jotta voin nähdä selkeästi,
kuulla tarkasti;
työn, jonka annat tehtäväksi,
rakkauden, jonka teen näkyväksi.

Avanto – Maailman paras lääke?

Heipä hei, ystävä hyvä.

Otsikko on paljon lupaava, eikö totta? Valitettavasti minulla ei ole sinulle punaista taikapilleriä, joka tekee autuaaksi ja elinvoimaiseksi ihan itsestään. Hyvinvoinnissa on kyse pitkälti perusteista ja niiden tekemistä päivittäin. Yksinkertaisuuden ei kannata kuitenkaan hämätä. Yleensä suurin voima on asioissa, jotka ovat itsestäänselviä. Tämäkin kaikille tuttu “lääke” on ollut aina olemassa, muttemme aina hyödynnä sen olemassaoloa. Maailman paras lääke, mikäs se voisikaan olla?

Kylmä ja lämmin ovat olleet aina holistisessa parantamisessa mukana. Kehon toiminnot ollaan ymmärretty solukudoksia myöten, jonne ollaan tarpeen mukaan laitettu kylmää tai lämmintä. Riippuen halutusta lopputuloksesta. Eli kylmäuinti, toiselta nimeltään avantouinti. Miksi ihmeessä se on niin älyttömän kova juttu?

Viisi syytä dipata itsensä avantoon:

Vastustuskyky. Dramaattinen kylmyys on elimistölle shokki, johon se reagoi.Tämä shokki saa elimistön tietyllä tavalla varpailleen, tehostamaan toimintaa. Immuniteetin nostattaja sadasosa sekunnissa. Kohtuullisen tehokasta itsehoitoa sanoisin.
Natural high. Endorfiini rullaa ja hyvänmielen hormonit valtaavat kehosi. Endorfiini on kehon luontainen kipulääke. Kuten ehkä huomaat, äärimmäinen ärsyke antaa keholle endorfiinibuustiin. Arvaatko mistä saamme yleensä endorfiinikiksimme?
Kivusta, orgasmista ja jännittävien asioiden toteutumisesta.Kylmä antaa ärsykkeen myös parasympaattiselle hermostollemme, joka on vastuussa levosta ja uudistumisesta. Tämä antaa keholle mahdollisuuden tuottaa dopamiinia, sekä serotoniinia. Nämä ovat elintärkeitä aineita meidän onnellisuushormoneille. Anna keholle parasta huumausainetta mitä on tarjolla, elämän monimuotoisuutta.
Verenkierto. Se onkin jännä juttu. Lämmin tuo veren pinnalle, kylmä pistää sen syvälle kudoksiin. Molemmat ovat uskomattoman hyviä juttuja kehollemme. Mietippä tätä yhteyttä. Istut saunassa, se lisää valkosolujesi tuotantoa, vastustuskykymme, sekä terveytemme yhtä perustaa. Solut aktivoituvat lämpimässä. Sitten yhtäkkiä, hyppäät kylmään ja pistät kehon pumppaamaan nämä hereillä olevat valkosolut syviin, mahdollisesti tukossa oleviin kudoksiin. Tämä jos mikä on kokonaisvaltaista hoitoa, jolla jokaikinen tila saataisiin voimistumaan päin, käyttöön otettaessa. Kun annat itsellesi kylmähoitoa, kestät ääritiloja, sekä lämpövaihteluja paremmin. Verenkiertosi kiittää ja kiihdyttää vauhtiaan.
Tätä et ehkä tiennyt, kylmälle altistuminen nostaa libidoasi. Mitä se tarkoittaa suomeksi? Seksuaalinen halukkuutesi kasvaa, olet siis täynnä elinvoimaa, saatat jopa hehkua, monesta syystä. Tähän vaikuttaa nousseet testosteroni, sekä hormonitasot, jotka määräävät pitkälti seksuaalisuuttasi. Kuten myös hedelmällisyyttäsi, kykyäsi kasvattaa uusi sukupolvi! Mieti seksihormoneiden tärkeyttä! Mikäli et tunne seksuaalisuuden tarvettasi useisiin kuukausiin, kannattaa tarkastella omaa terveyttään uudesta näkökulmasta. Syö ja elä hormoneillesi, kokonaisuus kiittää ja kumartaa.
No niin, joitakin tämä kiehtoo edelleen, joten mediaseksikkyyden takia sekin on sanottava. Kylmä kiihdyttää ja polttaa sinulta kaloreita. Ehkä olet lukenut niin paljon naistenlehtiä, että tiedät mitä se tarkoittaa. Hyvinvoinnin näkökulmasta, se poistaa sinulta ylimääräistä rasvakudosta, mikäli semmoista on. Mikäli ei, jatka silti uimista ja nauti sen tuomasta autuudesta! Kehoitus, ei käsky. Nauti elämästä täysin rinnoin, jokaisessa kukkaan puhjenneessa muodossaan. Paras lääke? Sen tekeminen mikä tuntuu sydämessä täysin oikealta.

Väsymys kertoo siitä, että on nyt on virkistävän kevätsiivouksen aika – Vihreä hoitaa mieltä ja puhdistaa kehoa

Valo tunkeutuu sisälle huoneisiin ja osoittaa kaiken. Se paljastaa mustat koirankarvat vaalealla sohvalla. Se näyttää jokaisen pölypallon ja ikkunoiden likatahrat. Se valkaisee ja kirkastaa. Se tuo taas kerran toivon tullessaan. Viherkasvit virkistyvät silmissä, ja koiran tuppoina irtoava karva kertoo viimeistään sen, että hyvästi talvi, neiti Kevät on saapunut tuomaan uuden alun tullessaan.

Olen kevätihminen. Rakastan lumen alta paljastuvaa maata ja kosteaa metsän tuoksua. Rakastan mustarastaan laulua ja jäiden lähdön juhlallista näytöstä. On huikeaa saada seurata syntymän ihmettä: pieniä metsätähtiä, isomaksaruohoja kalliolla, talvihorroksesta herääviä maahumaloita ja pihlajan pullistuvia silmuja lähimetsän kalliolla.

Kevät kertoo myös joka kerta saapuessaan, että keho hoi, on aika ryhtyä siivoamaan. Niin kuin siivoan päätäni joka yö nukkuessani, on keväällä aika suursiivota suonissa virtaavaa verta ja sisäelimiä. Onneksi sisäinen kelloni alkaa muistuttaa putsauskuurin tarpeesta ennen kuin kaadun kuoleman väsyneenä sängyn pohjalle tai niiskuttelen flunssan kourissa koko kevään ajan.

Väsymys viestii putsauksen tarpeesta

Tiesitkö sinä, että keväinen uuvuttava väsymys ja saamattomuus ovat merkkejä siitä, että nyt olisi vihdoin aika ryhtyä hellimään maksaa, ja antaa sille tehoapua kaikenlaisten haitta-aineiden ja myrkkyjen putsaamiseksi. Tai että kuiva iho, elottomat hiukset ja toistuvat päänsäryt sekä sitkeä kevätflunssa kertovat samaa tarinaa toisessa muodossa.

Peruutetaan pitkälle ajassa taaksepäin ja pohditaan miten esi-isämme toimivat maalla eläessään vuoden kiertokulun mukaan. He tankkasivat talvella raskasta ja suolattua ruokaa, ja heti kevään tultua rynnivät luontoon keräämään villivihanneksia ja puiden silmuja kehonsa herättelyyn ja maksansa puhdistamiseen. He tiesivät intuitiivisesti, että kevät on putsauksen ja elinvoiman tankkauksen aikaa. Esi-isillämme oli taito kuunnella itseään ja luontoa. He ymmärsivät kehon sykleistä ja luonnon kanssa rinnakkain elämisestä monin verroin enemmän kuin me. He tiesivät milloin on paras aika puiden kaatamiseen, milloin kala syö parhaiten, milloin oma keho tarvitsee mitäkin. He tunsivat sekä oman rytminsä että luonnon rytmit.

Meillä nykyajan ihmisillä on pelit ja vehkeet, yltäkylläisyyttä ja materiaa, mutta olemme monesti eksyksissä kehomme ja mielemme kanssa. Krooninen puristus päässä ja pulputus ja kipristely kehossa saavat meidät kulkemaan kohti apteekkia tai lääkäriä. Emme osaa kuunnella kehomme viestejä, emme osaa lukea luontoa emmekä ymmärrä, että luonnossa olisi hyvin pitkälle kaikkea sitä, mitä oikeasti tarvitsisimme pitääksemme niin pään kuin kehon kunnossa.

Vihreä hoitaa ja putsaa mieltä ja kehoa

Esi-isiemme viisautta ja jalanjälkiä seuraten kannustan kaikkia kehon ja mielen kevätsiivoukseen. Mutta miten se sitten tehdään? Helposti ja ihanasti, nauttien ja herkutellen. Menemällä luontoon, ja syömään luonnonmukaisia ja villejä vihreitä antimia.

Luonto on ylivertainen ylikierroksilla laukkaavan mielen ja laitteista johtuvan digiähkyn taltuttamisessa. Lähde pitkälle kävelylle metsään, puistoon tai veden äärelle. Pysähdy kuuntelemaan jäiden ryskettä, lintujen konserttia ja muuta äänimaisemaa. Hengitä syvään ja anna raikkaan hapen huuhdella keuhkot ja mieli puhtaaksi. Seuraa kevään merkkejä ja ole läsnä. Kännykkä joutaa jäädä hetkeksi kotiin. Kotiin tultuasi voit kruunata hyvän olon rentoutumalla merisuolakylvyssä tai lempeissä löylyissä. Ole hiljaa ja aisti kehosi ja mielesi tuntemuksia.

Kun mieli on tyyni eikä laukkaava villihevonen, on hyvä antaa huomiota keholle ja sisäelimille. Se onnistuu vihreän syömisellä ja juomisella. Vihersmoothiet, kaalimehut, koivunmahla, sitruunavesi, voikukkatee ja vihreä tee ovat mainioita putsareita. Ne kuuraavat ylikierroksilla käyvää maksaa ja verta. Vihreän nestetankkauksen lisäksi on viisasta popsia paljon vihreää: lehtikaalia, parsakaalia, pakastettua nokkosta, voikukkaa ja pinaattia.

Keväällä maksa kaipaa tehohoitoa myös maarianohdakkeelta. Armahdathan maksaasi ostamalla luontaistuotekaupasta maarianohdakeuutetta. Älä säikähdä, uute maistuu hyvältä, joten tämä lääkkeen ottaminen ei ole hien ja tuskan takana. Nauti 20 tippaa pienessä vesitilkassa kolmesti päivässä ja käytä pullon sisältö viimeiseen pisaraan saakka. Maarianohdake on ihmeellinen, turvallinen ja tehokas kasvi. Se puhdistaa ja voimistaa maksaa – ja jopa uudistaa maksasoluja.

Ja koska suolisto ja maksa tekevät tiivistä yhteistyötä, on selvää, että jos toinen voi huonosti, toinenkin kärsii. Maksan ylikuormitus tuntuu suolistossa, ja se taas vaikuttaa aivoihin, koska suolistolla ja aivoilla on myös kiinteä yhteys toisiinsa. Tästä syystä muisti tekee tepposia, pää ei pelaa kunnolla, olo on kireä ja väsynyt.

Kun lumet sulavat, voit jättää maksan ylikierrokset historiaan, kun toimit kuten esi-isäsi ja lähdet saalistamaan villivihanneksia. Villivihannekset ovat mitä parhainta maksa- ja aivoruokaa. Ole siksi valppaana ja nyppää ensimmäiset nuoret versot salaattiin, aamiaissmoothieen tai munakkaaseen. Horta pitää niin aivot kuin sisuskalutkin terveenä. Jotta maksa saa vielä turbotehoa kuonan ja myrkkyjen poistoon, nauti keväästä pitkälle syksyyn minun superherkkuani, sileälaitaisia voikukkia. Herkullinen voikukka on ihmekasvi, joka puhdistaa verta, maksaa, munuaisia ja tukee lisäksi ruuansulatusta. Voikukkaa ei voi muuta kuin rakastaa!

Resepti: Gluteeniton pitsa

Olen ollut nyt vajaan kuukauden ilman närästyslääkkeitä. Uskomatonta, sillä ennen ruokavaliomuutostani tämä ei mitenkään olisi ollut mahdollista. Tuntuu lähes epätodelliselta, sillä lähes 10 vuoden happolääkitys on vaivannut mieltä ja tuntunut väärältä, mutta silti vaikuttanut ainoalta vaihtoehdolta. Viljaton ruokavalio tuntuu siis tehoavan paremmin kuin uskalsin toivoa. Olen jättänyt pois myös tomaatin ja jotkut selvästi närästävät mausteet kuten paprikanjauheen. Vähentää olen joutunut myös cayennepippurin ja chilin käyttöä ja sipuliakaan en ole uskaltanut syödä. Myös perunan olen vähentänyt ihan minimiin.

Hyvä muutos lääkkeiden pois jättämisessä on ollut se, että ”tunnen” vatsani nyt paljon paremmin. Tunnen heti mikä minulle sopii ja mikä ei ja jotenkin ei tee enää mieli niitä asioita jotka närästyksen laukaisee.

Silti välillä tekee mieli jotain vanhasta ruokavaliosta ja koetankin korvata niitä varioiduilla versioilla. Viime sunnuntaina halusin pitää pitsapäivän. Tosin tomaatista johtuen jouduin ruokasoodaan turvautumaan parin pitsapalan jälkeen, mutta parempi sekin kuin ties kuinka mones tuhannes närästyslääke…

Tässä resepti Gluteenittomaan pitsaan. Pohja on tosi helppo valmistaa ja makukin on oikein mehevä. Närästysvaivaiset voi korvata tomaattikastikkeen esim. levittämällä pohjalle hiukan ranskankermaa. Täytteeksi sopii omat suosikkitäytteesi. Itse käytin tässä paistettua luomu kyytön jauhelihaa, aurajuustoa, kinkkua ja ananasta. Ja päälle tietenkin reilusti valkosipulia ja oreganoa.

Gluteeniton pitsa

Pohja (1 pellillinen):

1 prk maitorahkaa

2 kananmunaa

150 g juustoraastetta

3 rkl kauraleseitä

3 rkl riisi- tai kaurajauhoja

1 tl psylliumkuitua tai leivinjauhetta

Sekoita aineet keskenään ja levitä taikina ohuelti uunin pellille. Esipaista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia. Levitä tomaattikastiketta tai ranskankermaa pohjalle ja lisää haluamasi täytteet. Paista pitsa 225 asteessa noin 15 min. tai kunnes pitsa on mielestäsi sopivasti paistunut. Tarjoa lämpimänä valkosipulin ja oreganon kera.

Keski-iän tällä puolen

Olet keski-iän kriisissä. Miltä nyt tuntuu? Oliko vaikeaa myöntää se itselleen? Kaikki nuo tarinat harrikalla ajelevista vanhemmista miehistä ja ulkomuotonsa tietoisesti muuttavista naisista. Ne, joille todellisuuden tajustaan varmat nuoremmat hymähtelevät. “Onhan tuo jollain tapaa hiukan noloa?”

Mitäköhän se tarkoittaa?

Meidän kulttuurimme palvoo nuoruutta ja tuottavuutta. Itsestään selvyyksinä. Se hakee olemassa olon oikeutuksensa teoista ja saavutuksista. Mahdollisimman näyttävistä. On hyvä olla kunnianhimoinen, tavoitella suuria, kerätä kokemuksia, tavaroita, huomiota ehkä kadehdintaakin. “Tuntuu hyvältä. Olen ansainnut tämän.”

Sitten tulee se kysymys. Se tulee aina ja väistämättä. Kaikille. “Oliko tämä tässä?” Hetki jolloin tulee tietoiseksi rajallisuudestaan. Oivaltaa, ettei keräily olekaan loputonta. Tai vielä hankalampaa; on kerännyt kaiken mitä on halunnut ja silti tuntuu, että jotain puuttuu.

Elämämme alkuvaiheessa meidät kasvatetaan tulemaan perheen ja yhteiskunnan jäseneksi. Löytämään omat vahvuutemme, opettelemaan asioita ja löytämään toimeentulomme lähteen. Ammatin, puolison ja lapset. Suurelle osalle se menee näin. Tämä on tärkeä ja hieno vaihe ihmisen elämässä. Luoda hyvä pohja elämälle. Eikö niin?

Mutta mikä se elämä on, jolle pohja ja puitteet luodaan? Kysymys on aiheellinen, sillä kokemukseni mukaan melkoisen suuri joukko ihmisiä lopulta kysyy itseltään. “Mitä sitten? Nyt olen saanut ammatin, asunnon, auton, puolison ja perheen ja kaiken pitäisi olla hyvin. Miksi olen siltikin levoton? Miksi tuntuu, kuin jotain puuttuisi?”

Jos olet täyttänyt neljäkymmentä, tiedän, että tiedät mistä puhun. Jos olet kahden-kolmenkymmenen kieppeillä, et ehkä ole itse kuullut kysyväsi tuota kysymystä, mutta olet kuitenkin huomannut ilmiön lähipiirissäsi. Jonkun tehneen jotain todella outoa. Vaihtanut radikaalisti alaa, lopettanut täydelliseltä näyttäneen liiton, tulleet uskoon, myyneet omaisuutensa ja lähteneet maailmanympärimatkalle. Kaikkea tätä sattuu. Oikeille ihmisille ja oikeassa elämässä. Sinullekin.

Kaikki tietävät, ettei kerääminen ole itsetarkoitus. Tietävät, vaikkeivat sitä ääneen sanoisikaan. On niin hankalaa kysenalaistaa asia, joka on ihmiskunnan laajimmalle levinneitä “totuuksia”. “Enemmän on parempi.”

Ei enää.

Älkää peljätkö. Keräämisessa ei ole mitään väärin, eikä sitä kuulu lopettaa. Kyse on vain siitä, mihin kokemuksensa ja varallisuutensa käyttää, ja koska niitä on riittävästi. Kokemusten kerääminen on tärkeä tehtävä. Sen tulos on rakenne, joka kantaa. Astia, joka kestää.

Seuraava tärkeä, se tärkein, kysymys on, “Mikä on elämämme sisältö sitten kun astia on valmis?”

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Paljon puhetta

Shakti Pad on Pohjois-Intian ikivanhaa gurmukhin kieltä ja tarkoittaa henkisellä polulla eteen tulevia koettelemuksia. Se on hetki, jolloin polun kulkija kyseenalaistaa oppeja ja päämääriään. Luovuttaminen ja uuden opin etsiminen ovat näennäisen helppoja ratkaisuja, kun taas sitoutuminen ja uskollisuus auttavat kulkijan kokonaan uudelle tasolle.

Kommunikointi on välttämätön, mutta vaikea laji. Erityisesti sanallisesti.

Jokainen puhuttu sana jää värähtelemään ilmaan. Sanoilla voi olla yhtä tuhoisa vaikutus kuin fyysisellä loukkaamisella. Sanoistaan joutuu vastuuseen. Sanat tallentuvat muistiin ja jäävät elämään, eikä niitä saa enää takaisin.

Kommunikoimme monilla muillakin tavoin kuin sanallisesti, mutta sanat ovat tapa tuoda älyllistä ajattelua julki. Harmillisen usein tuomme julki myös älytöntä ajattelua. Ainakin tuohtuneina, tai varsinkin raivon vallassa.

Mutta ihan arkipäiväinen puhekin on usein aggressiivista. ”Miks nää laatikot on edelleen tässä, montako kertaa sua pitää pyytää ne siirtämään? Mikset sä koskaan voi sanoa mulle mitään kaunista? Miksei näitä projekteja voi aikatauluttaa niin, että näistä olis jotain mahdollisuutta selviytyä?”

Tällaiset kysymykset siirtävät fokuksen itsen ulkopuolelle: miksi joku muu jättää jotakin tekemättä tai tekee väärin? Miksi minua kohdellaan näin? Minä en ole ansainnut tällaista.

Vastaanottajalle tällaiset kommentit ovat vaikeita. Kun työkaveri syyttää minua riittämättömästä ajasta tai puoliso tulee äreänä kotiin ja motkottaa eteisessä vastaan tulevasta roskapussista, nousee oma puolustus sotajalalle. On helppo vastata, ettei aikataulu ole minun vikani ja heittää syytös tehottomasta työstä takaisin. Tai kaataa puolison päälle koko kuorma siitä, miten raskas päivä minulla on ollut ja miten hänkään ei viime viikolla saanut roskia vietyä. Mutta keskittyä voisi myös olennaiseen.

Marshall B. Rosenbergin malli väkivallattomasta kommunikoinnista (Nonviolent Communication) on esimerkki suorasta, rehellisestä ja tuloksellisesta puheesta. Malli saattaa mennä liiankin pitkälle yksityiskohtiin, mutta pääpontti on hyvä: kyse on aina minun tarpeestani, joka ei tule täytetyksi.

Kun eteisessä vastaan tuleva roskapussi ärsyttää, kaipaan siisteyttä ja harmoniaa. Kun työkaveri valittaa jonkun muun laatimasta projektiaikataulusta, lienee kyseessä hänen tarpeensa tehdä työnsä hyvin ja arvostaa itseään sitä tehdessä. Kun puolison poissaoleva käytös ärsyttää, kaipaan huomiota, rakkautta ja hyväksyntää sellaisena kuin olen…

Lasten kanssa kärsivällisyyttä on usein helppo pidentää ja olla syyttämättä heitä omasta olotilasta, mutta puolison tai sukulaisten kanssa tai työpaikalla tai liikenteessä, pinna palaa helpommin. Ärsyyntyminen ja toisen syyttäminen johtaa todennäköisesti sanaharkkaan tai ainakin siihen, että molemmat pahoittavat mielensä. Harvemmin siitä hyvää seuraa.

Mitä, jos kokeilisi? Kun roskapussi lattialla ärsyttää, ottaisi hetken aikalisän ja miettisi miksi se ärsyttää. Ja mitä asialle voisi tehdä? Yksityiskohdan sijaan näkisinkin kokonaisuuden.

Ja toimiihan se toiseenkin suuntaan: kun puoliso kiukuttelee, asettuisin hetkeksi hänen asemaansa ja käyttäisin empatiakykyäni ymmärtääkseni, mitä hän mahtaa olla vailla. Kenties kysymys onkin halauksesta?

On huomattavasti hedelmällisempää keskittyä kertomaan, mitä itse tarvitsee kuin syyttää toista tämän vioista. Niin saattaa jopa saada haluamansa.

Joogisesti ajatellaan, että kommunikoimme tehdäksemme huomisesta paremman, emme pilataksemme tämän päivän. Puhutut sanat ovat mahdollisuus yhteisymmärrykselle. Siksi niitä ei kannata muuttaa sodaksi.

Ja kun kommunikoit, sinun on kommunikoitava myös uudelleen: perusteltava sanomisesi ja oltava niiden takana. Omaa polkuaan ei kannata tehdä turhan hankalaksi.

Jokainen voi voittaa?

Eri yhteyksissä ilmennyt tarve suurten kysymysten sanoittamiselle ihmisen mittaisessa mittakaavassa kirvoitti puheenvuoron nimeltä ”Kaikki voittaa”. Se kysyy mikä elämässä on tärkeää? Mitkä asiat kannattelevat arkea? Kääntyykö hyvinvointi meitä vastaan? Onko kulttuurimme ja elämäntyylimme painopiste materiaalisen vaurauden tavoittelussa sosiaalisen vaurauden kustannuksella? Miten tavoitella hyvää elämää niin, että tulevilla sukupolvilla olisi yhtä hyvät elämän mahdollisuudet kuin meillä?

Puheenvuoroon sisältyy ainutlaatuinen musiikillinen kulttuurikuvaus masaiyhteisöstä Keniasta. Puheenvuoron pituus on 39 minuuttia, mutta se toivottavasti antaa enemmän kuin siihen käytetty aika:) Sitten kun sinulla on aikaa, peilaa ajatukset omaan elämääsi klikkaamalla “Kaikki voittaa – kukoistava elämä rajallisella maapallolla”.

Elämä on viisas opettaja

Kevätaurinko paistaa, mutta minun ajatukseni liikkuu tavallisesti pimeänä pidetyssä aiheessa: kuolemassa. Jostain syystä tämä teema on ympäröinyt minua viimeksi kuluneina viikkoina – olen valmistautunut hautaan siunaamistilaisuuteen ja juuri tänä aamuna sain kuulla ystävän kuolemasta.

Ajatuksissa on ollut toisenlaisiakin kuolemia. Päättyviä elämäntilanteita, sisimmän kuolemaa, kun jotain isoa ja ikävää tapahtuu. Erilaisia elämäntilanteita, joita ei olisi itselleen ihan ensiksi ajatellut toivoneensa. Silloin elämä haastaa ja olo tuntuu hetken siltä kuin kaikki olisi pois eikä mikään palaa ennalleen. Toivo ja ilo tuntuvat kadonneen ja joskus ihan oikeasti katoavatkin, pidemmäksi tai lyhyemmäksi ajaksi.

Ja siinä se kirjoittamisen aihe taas oli, silmien edessä, ei ehkä niinkään silmissä vaan ihan ytimessä asti. Miksi elämässä on kärsimystä? Sitä kysymystä olen pitkin lukuvuotta pohtinut opetustyössäni sielunhoidon opiskelijoiden kanssa. On yksi kysymys ja monta vastausta. Oma vastaukseni on tällä hetkellä varovainen: kärsimyksen sanoma on salaisuus, ehkä jokaiselle räätälöity, jokin selittämätön, joka saa selityksensä ajan kuluessa. Mutta pohdin silti lisää.

Yhteistä kärsimykselle on suru, menetys, kipu, joskus vuosia kestävä tai jatkuva kova särky. Ikäviä tunteita, joita kohti on vaikea mennä. Haavoittuvuus kuuluu elämään, se on ihmisyyttä. Kun on oikea kipeä kohta, astuu nöyryys esiin. On tultava pieneksi, jotta voi tuntea, tunnistaa oman haavoittuvuutensa, avuttomuutensa ja heikkoutensa. Aika kuluu, haavat arpeutuvat, elämä jatkuu, kipeä kohta muistuttaa silloin tällöin olemassaolostaan, mutta usein jotain hyvääkin jää matkaevääksi. Elämä on viisas opettaja.

Viisaasta opettajasta on ilo kirjoittaa. Kun pysähtyy tarkkailemaan ja kuulemaan, voi havaita uskomattomia asioita – vain minulle itselleni tarkoitettuja. Viisas opettaja tuo eteemme hyvinä pitämiämme asioita; iloa, rakkautta, rauhaa ja ystävyyttä. Ja se tuo eteen niitä asioita, joista emme niin kovasti välittäisi. ”Harjoitus tekee mestarin”. Viisas opettaja antaa harjoitustehtäviä – kullekin oman elämäntehtävänsä mukaisia tai siihen valmentavia harjoituksia. Sinusta en tiedä, mutta minä uskon saaneeni omakohtaisia, omaa kokemusta vaativia, oppiläksyjä monesta ihmisyyttä koskevasta aiheesta vain siksi, että minua on valmisteltu tehtävään, jossa vaaditaan ymmärrystä ihmisestä.

Jos elämä olisi pelkkää puhdasta iloa ja ruusuilla tanssimista, emme saisi kokemuksia meille tärkeistä asioista. Jos meitä ei kukaan koskaan hylkäisi, emme koskaan oppisi ymmärtämään hylätyksi tulleen ihmisen kokemusta. Jos emme tuntisi surua, emme osaisi lohduttaa sitä, jolle suru on tänään tässä ja nyt. Erilaiset elämänkokemukset, hyvinä ja huonoina pitämämme asiat, minun näkemykseni mukaan, avaavat ja herkistävät sydäntä, jotta se voisi ensin ravita meitä itseämme ja sen jälkeen lähteä laajenemaan. Jos minulta kysytään: vastaus melkein kaikkiin elämän kysymyksiin on Rakkaus. Myös kysymykseen kärsimyksestä.

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Sarastus: Rosvokortti

Näin viime yönä unta. Istuin kasinon pokeripöydän ääressä. Olin yksin, pöydän toisella puolella seisoi mustiin pukeutunut kortinjakaja, jolla oli käsissään valkoiset hansikkaat. Pelissä oli isot rahat, ja minulla odottava tunnelma; tiesin, että tulossa on iso voitto.

Jakaja laittoi ensimmäisen kortin pöytään. Sydämeni alkoi hakata kovaa: kortissa oli ilkeästi irvistävän rosvon kuva. Jakaja laittoi toisen kortin pöytään – sama rosvo. Ja kolmannen. Ja neljännen. Ja viidennen. Rosvoja, rosvoja, rosvoja. Yhtäkkiä ne alkoivat nauraa kovaan ääneen.

Samassa heräsin säpsähtäen.

Reilu vuosi sitten istuin kauppakeskuksen kahvilassa ystäväni kanssa. Olin yrittänyt peittää kalpeat kasvoni ja tummat silmänaluseni tökerösti meikillä, mutta kelmeä valo ei jättänyt mitään salaisuudeksi. Olin juuri kertonut pelkääväni elämää, sitä, etten tiedä mihin suuntaan kulkea.

Ystäväni katsoi minua tutkivasti ja sanoi: ”Ala kirjoittaa blogia. Kirjoita rehellisesti ja avoimesti siitä mitä sinulle nyt tapahtuu.”

Pitkä, hiljainen tuijotus.

Pudistin päätäni. Vastustin ajatusta; ei se olisi mahdollista. Pelkäsin, että julkinen avautuminen pilaisi tulevaisuuteni. Ihmisethän ajattelisivat, että tuollaista väsynyttä ja sekopäistä raukkaa kannattaa mieluummin vältellä kuin olla missään tekemisissä.

Kiitin ystävääni kahviseurasta, ja jatkoin matkaani. Yhtä hukassa kuin kahvilaan tullessani.

Ajoin Helsingistä Riihimäelle kamalassa lumipyryssä. En nähnyt metriäkään eteenpäin. Lumi jäätyi pikkuruisen citikkani lasinpyyhkijöihin niin, että jouduin jatkuvasti pysähtymään pyyhkimään jääpaakut pois niistä. Olin jo alkumatkasta vähällä kääntyä takaisin.

Mutta ei, en ollut valmis keskeyttämään matkaa, vaikka luonto tuntui sitä yrittävän. Minä halusin Riihimäelle. Jokin veti minua sinne veti vahvasti. Olin menossa tapaamaan vanhaa tuttavaani, jonka kanssa en ollut ollut tekemisissä vuosiin. Otin häneen yhteyttä, koska tiesin hänenkin tehneen ison elämänmuutoksen. Kaipasin ajatustenvaihtoa, vertaistukea.

Keskellä intialaista lounastamme hän katsoi minua: ”Minä toimitan tällaista Hidasta elämää -sivustoa, ja olemme juuri aloittamassa siellä blogi-osion. Kirjoittaisitko meille?”

Nyt istun keittiön pöydän äärellä pikkuruisessa Varbergin kaupungissa Ruotsin lounaisrannikolla. Maaliskuun lopun aurinko paistaa, on lämmintä, ja salaa olen hieman vahingoniloinen siitä, että samaan aikaan Suomessa pakastaa ja lumipyryjäkin on taas luvattu.

Aika paljon tuntuu tapahtuneen tässä kauppakeskuksen kahvilan, Riihimäen ja Varbergin välissä. Niin paljon, että en pysyisi itsekään kärryillä ellen olisi kirjoittanut.

Nähtyäni viimeöisen unen, ymmärsin: tämä yli vuoden mittainen ajanjakso elämässäni on ollut minun rosvokorttini. Sellainen kortti, joka lätkäistään pelipöytään juuri silloin, kun vähiten odottaa. Juuri silloin, kun odottaa suurta voittoa. Sellaista, jonka on ennalta määritellyt omassa mielessään. Ja sitten niitä rosvokortteja alkaakin sataa yksi toisensa jälkeen, ja ne on vain otettava vastaan, kun ei voi muutakaan. Ne muuttavat pelin suunnan, ilkkuvat että ”ähäkutti, nyt mennään meidän säännöillä!”.

Rosvokortti pakottaa päästämään irti kontrollista. Se pakottaa tarttumaan hetkeen, jolla se jaetaan. Se pakottaa heittäytymään välillä älyttömyyksiltä tuntuviin asioihin – pelottaviinkin. Se pakottaa pysähtymään lukuisia kertoja pyyhkimään jäätyneitä lasinpyyhkijöitä.

Ja joskus se pakottaa kirjoittamaan.

Ehkä minä kaikella tällä kirjoittamisellani haluaisin vain sanoa, että ei niitä rosvokortteja tarvitse pelätä. Jakamisen hetkellä ne tuntuvat kamalilta, mutta kunhan vaan uskaltaa ottaa ne vastaan ja edetä pelissä niiden mukaan, huomaa, että ne ovat isoimpia lahjoja, joita elämä voi antaa. Huomaa, että ne ovat niitä isoimpia voittoja.