”Mutta kun olen jo yrittänyt”, ”olen antanut kaikkeni”, ”olen antanut mutta en saa koskaan mitään takaisin” tai ”en ymmärrä miksi aina käy näin”.
Niinko?
Kuulemani sanat nousevat mieleen kun katson jälkeä jonka olen maailmaan jättänyt. Haluaisin sanoa, että olen tehnyt parhaani. Mutta rehellisesti, siitä on kauan kun seisoin jonkin asian takana koko sydämelläni.
Antaminen on saamista. Se mikä virtaa lävitseni ja josta saan voimaa olen minä itse. Antamatta jätetty on saamatta jäänyttä.
Määrä. Olisin voinut antaa enemmän. Kirjoittaa artikkeleita, blogikirjoituksia, parempia vastauksia sähköposteihin. Laajempia uutiskirjeitä. Moninkertaisen määrän parempia videoita. Tavata useampia ihmisiä. Ottaa vastaan useampia asiakkaita. Ja monta muuta asiaa.
Laatu. Hyvä aloitus, lopetus ja kuljetus niiden välillä. Harjoiteltu ja tiivistetty sisältö. Toimiva ja harmoninen kokonaisuus. Ymmärrys laajasta mittakaavasta. Tätä kaikkea ja paljon muuta on laatu. Olisin voinut parantaa jokaisessa.
Syvyys. Syvyys on sitä, että vuodatan koko olemukseni, siihen mitä teen. Tunnen ja hengitän sitä mitä annan. Olen läsnä sille. Annan sille elinvoimaani. Olen paljas ja kaikkea sitä mitä siinä hetkessä olen. Kyllä, olisin voinut olla alastomampi, antaa kaiken tuntua ja uskaltaa.
Antaminen on saamista
Elämä voi virrata lävitseni ja ravita minua sekä kaikkia ympärilläni. Voin pitää sen myös piilossa sisälläni, jättäen niin itseni kuin ympäristöni näivettymään.
”ainoa menetetty rakkaus on rakkaus jota ei ole tunnettu ja annettu eteenpäin” – se joka osui aina asian ytimeen.
Koska viimeksi tunsit olosi kaikkesi antaneeksi? Teitkö sen silloin sinulle tärkeä asian vuoksi?
Metsä vastaa kuin…
Jokainen aloitteeni on ollut tuloksekas. Jokainen sieluni paljastaminen on saanut veden ympärilläni aaltoilemaan. Kun toimin, elämä vastaa aina, välittömästi.
Riippumatta siitä olenko tietoisesti valinnut ne tulokset joita näen elämässäni, saan aina tuloksia. Jos en anna sitä mitä minulla on annettavanani, elämä jää odottamaan panostani. ”Pystyt kyllä parempaan, odotellaan vielä” – se sanoo peukut pystyssä ja hymysuin. Jos se joutuu odottamaan liian kauan, se saattaa myös näpäyttää.
Mieleeni muistuu tarina miehestä joka rukoili taivaista lottovoittoa. Vuosia sen jälkeen kun hän aloitti rukoilunsa, hän lopulta kyllästyi odottamaan ja huusi yläilmoihin suuttumuksensa. Kesken sadattelun taivas avautui ja mies sai taivaiden herralta närkästyneen vastauksen ”menisit nyt hemmetti edes ostamaan sen kupongin!”
Miten hyödyt tästä tekstistä?
kysy itseltäsi onko tämä se asia joka saa sinut elämään ja johon haluat antaa määrällisesti, laadullisesta ja sellaisella syvyydellä joka ravitsee sinua? Jos ei, miksi haaskata aikaa?
kysy oletko rehellinen itsellesi? Annatko määrällisesti, laadullisesti ja sillä syvyydellä, että koet antaneesi itsesi?
kysy mitä se mitä saat elämältä juuri nyt kertoo siitä mitä annat elämälle?
mitä seurauksia sillä, että olet pidätellyt on jo elämässäsi?
minkä voisit juuri antaa virrata ulos sinusta?
Löysin kerran itseni rukoilemasta. Rukoilin, että saisin antaa kaikkeni. Jokin veti minut hiljaiseksi ja hymyn saattelemana tajusin pyytäväni jotain joka on minun vallassani. Ehkä minulle vastattiin. Tuki on joka hetkessä. Kun vain muistan ostaa kupongin.
Millaisia avaimia kannat? En tarkoita kotisi, polkupyöräsi tai autosi avaimia. Tarkoitan elämäsi avaimia. Avaimia, joilla jatkuvasti avaat elämäsi kokemuksiin johtavia ovia.
Moni meistä elää uskomuksessa, että olemme elämässä korkeintaan kärpäsen – ehkä vain sen kakan, kokoisia pelureita. Monelle on lapsesta asti uskoteltu huonouttamme, mitättömyyttämme, syntisyyttämme tai keskeneräisyyttämme.
Useille elämä onkin siltä tuntunut. Elämä on toteuttanut noita uskomuksia esimerkiksi häpeän, alistamisen, syyllisyyden tai kaltoinkohtelun muodossa. Se on osoittanut omat uskomuksemme todeksi.
Mielen tehtävä
Muutamia viikkoja sitten kuulin mielestäni erityisen mielenkiintoisen ajatuksen. Se vastasi kysymykseen, ”mikä on ihmisen mielen tehtävä”. Vastaus kuului; ”mielen tehtävä on osoittaa omat uskomuksemme todeksi”.
Muutaman viikon pähkäilyn jälkeen olen edelleen valmis uskomaan tuohon väitteeseen. Mielestäni se tiivistää upeasti mahdollisuutemme ja uhkamme. Meidän mielemme on se keiju, joka luo avaimet, joilla availemme elämämme ovia.
Avainkeijusi tuo uskomuksiasi toteuttavia avaimia.
Onko niin, että jo lapsesta asti keijusi on tuonut avaimia oviin, joiden takaa löytyy häpeää, yksinäisyyttä, vihaa tai pelkoa. Onko niin, että lapsesta asti olet tottunut avaamaan vain tuollaisia ovia ja kokenut niiden takana olevaa elämää? Silloin voi olla vaikea ymmärrä, miten muita ovia saa auki.
Itselle vai toisille?
Lapsena syötetyt uskomukset tarpeesta ansaita hyväksyntämme tai tarpeesta asettaa toinen itsemme edelle, jättää meidät muiden armoille. Silloin avainkeijumme antaa paremman elämän avaimia kokiessaan muiden ihmisten hyväksyntää. Saadaksemme parempia avaimia, pitää siis toimia muiden kuin itsensä ehdoilla. Moni on tällaisen roskakasan perinnökseen saanut.
Näkymättömiä mahdollisuuksia
Vuosien kuluessa moni on havainnut roskakasan alkavan löyhkätä ja haluaa laittaa avaimensa vaihtoon. Moni toivoo, että saisi hyvien kokemusten avaimia omien tarpeidensa arvostamisesta, itsensä kuuntelusta, hyväksymisestä ja itsekunnioituksesta.
Jokainen tietää, että itsestään voi ajatella arvostavasti ja mahdollisuuksia nähden. Tiedän, että moni kokee turhautumista, lukiessaan mahdollisuuksista, joita on kuitenkin käsittämättömän vaikea nähdä. Elämä on voinut kantaa eteen sairautta, puutetta, yksinäisyyttä, ahdistusta, riippuvuuksia ja ties mitä. Se ei suinkaan tarjoile paremman elämän avaimia vaan tuntuu vievän syvemmälle siihen tilaan, joka kohdalla sattuu olemaan.
Miten siis siirtää syrjään asioita, jotka jatkuvasti painavat päälle? Mistä löytää se jokin, joka tuntuu mahdottomalta nähdä? Miten välttyä toistuvilta pettymyksiltä?
Elämän tahto?
Esitän tässä ajatuksen, joka saattaa aluksi raivostuttaa. Pyydän sinua kuitenkin lukemaan tekstin loppuun ja miettimään sitten asiaa uudelleen, omin sanoin ja omalla viisaudellasi.
Minä uskon, että elämällä ei ole minkään muotoista pyrkimystä kiusata, läpsiä, potkia tai tuhota meitä. Se yrittää kertoa meille asioita sen omalla kielellä, eli kokemuksina. Jos me kiroamme viestit, joita se meille antaa, meidän on vaikea päästä eteenpäin. Silloin pyrimme eteenpäin, kunnioittamatta sitä tilannetta, jossa olemme.
En tarkoita, että meidän tarvitsisi ihastua sairauteen tai stressiimme, vaan kysyä, mikä viesti sillä on minulle. Mitä se haluaa kertoa minusta, minulle? Jos mieleen tulevat asiat tuntuu liian isoilta, voin kysyä itseltäni, mikä on niin pientä, että voisin tehdä sen jo tänään. Minkä se seuraava askel, jonka otan huomenna?
Olen yrittänyt
Voit olla sitä mieltä, että olet jo tehnyt tätä, mutta uudet avaimet loistavat poissaolollaan. Silloin haluan kysyä sinulta, oletko todella kuunnellut viestiä. Oletko kokenut itsesi sen arvoiseksi, että sinun kannattaa toteuttaa viestin ydin? Oletko kenties päätynyt tekemään asioita, joita uskot muiden hyväksyvän? Vai oletko välttänyt todellista muutosta ja tehnyt muodollisia muutoksia.
Seuraavassa parin minuutin videossa asiaa käsitellään nimellä johtajuus. Meistä jokainen tarvitsee elämässään johtajuutta. Siitä on jokaiselle hyötyä ”keskusteluissa” itsemme kanssa. Tapamme ajatella itsestämme näkyy perheessä, työyhteisössä ja kaikissa tilanteissa, joissa kohtaamme muita ihmisiä. Johtajuus perustuu uskomukseen itsestämme.
Mielesi – sinun avainkeijusi – kunnioittaa aina sitä, mitä uskot itsestäsi. Se vastaa aina ”kyllä”. Jos uskot, että onnistut, avainkeijusi vastaa ”kyllä” ja antaa sinulle avaimet onnistumisten oville. Jos uskot, että et ole itsesi kuuntelemisen arvoinen, se vastaa ”kyllä”, ja saat avaimet pettymyksen moninaisille oville. Niin suuri on sinun – juuri sinun voimasi.
Edellisessä kirjoituksessani käsittelin uskomuksia ja miten ne syntyvät. Tässä artikkelissa tuon tähän samaan teemaan myös toisen, vielä varhaisemman tason. Mitä jos uskomukset syntyvät jo ennen syntymäämme?
Ihmiselämän ensi hetki on hedelmöittymisen hetki, ja siitä alkaa ihmeellinen soluprosessi, josta noin yhdeksän kuukauden päästä syntyy uusi ainutlaatuinen ihminen kokemaan erilaisia asioita tähän maailmaan. Mutta voisimmeko olla tietoisia kaikesta kokemastamme jo elämämme ensi hetkistä asti? Ja että nämä kokemukset vaikuttaisivat vielä myöhempään elämäämmekin?
Viimeisen vuoden aikana olen törmännyt useaan tieteelliseen tutkimukseen, jotka tukevat tätä väittämää. On mm. havaittu, että jos ihminen on kohtuaikana joutunut äidin kokeman voimakkaan stressin vaikutuksen alaiseksi, hän altistuu keski-iässä enemmän erilaisille kroonisille sairauksille. Toisen maailmansodan aikana miehitetyssä Hollannissa yksi talvi oli erityisen vaikea, kaikki kärsivät pelkojen ja muun stressin lisäksi ruuan puutteesta. Ne äidit, jotka olivat aliravittuja alkuraskaudessa, heidän lapsensa sairastuivat aikuisena muita tyypillisemmin metaboliseen oireyhtymään. Tässä on vain muutama esimerkki.
Voisiko olla mahdollista, että pieni sikiökin tiedostaa, tuntee tunteita ja kokee myös äidin kokemat traumat, sekä isot että pienet. Äidin tunteet ja verenkierrossa liikkuvat stressihormonit siirtyvät lapseen istukan kautta. On arvioitu, että äidistä lapseen siirtyvä voimakas stressi vaikuttaa jopa vauvan aivojen kehittymiseen. Mutta muista että aivot ovat plastiset eli muovautuvat, eli tähän voidaan vaikuttaa myöhemmin lapsen elämässä!
Hyvä kysymys on sekin, voivatko kulttuuriset ja yhteiskunnalliset uskomukset ja mallit periytyä jo sikiöaikana. Mikä merkitys on ollut esim. sodan jälkeisellä tunnekylmällä ilmapiirillä, kun piti vain selviytyä päivästä ja viikosta toiseen – tunteet oli pakko laittaa syrjään. Sekin jo tiedetään, että sotatraumat (ja niihin liittyvät uskomukset ja mallit) periytyvät tuleville sukupolville.
Traumaattinen syntymäkokemus vaikuttaa myös jollakin tavalla ihmiselämään. Pitkittynyt synnytys, yllättävät komplikaatiot, vahvat lääkitykset, tai jos äidin ja vauvan välisen ensikontaktin ja yhteyden syntyminen on estynyt esimerkiksi vauvan keskosuuden ja tehohoidon vuoksi.
On tutkittu, että syntymän jälkeiset 45 minuuttia ovat tärkein vaihe äidin ja lapsen välisen yhteyden syntymiseen. Tämä yhteys tapahtuu kaikkien aistien kautta: ihokosketus (lämpö, ”sydänkontakti”), katsekontakti, kuuloaistimukset sekä haju- ja makuaistimukset (rinnan imeminen). Tämän vuoksi olisi todella tärkeää huolehtia siitä, että äidin ja lapsen välinen yhteysprosessi (bonding) on mahdollista toteuttaa, ellei kummankaan terveys ole siinä tilanteessa uhattuna.
Tiedämme sen, että traumat haastavat aina tavalla tai toisella ihmisen uskomusjärjestelmää. Tunteet ja uskomukset liittyvät toisiinsa. Tunteet luovat uskomuksia ja uskomukset luovat tunteita. Jos pieni sikiö kykenee kokemaan tunteita ja stressejä, voiko hänelle muodostua uskomuksia, ilman kieltä? Mielestäni voi, mutta uskomukset näyttäytyvät enemmän tunne-, keho- ja symbolisella tasolla. Juuri tämän vuoksi emme ole useinkaan tietoisia omista uskomuksistamme, koska aikuisena käsittelemme asioita pääasiassa kielellisellä tasolla.
Tässä on joitakin esimerkkejä, miten itse ymmärrän sikiön tai syntyvän lapsen pystyvän luomaan tiloja, joita kutsumme uskomuksiksi ja niistä seuraaviksi tunne- ja toimintamalleiksi:
• Lapsi ei ole odotettu tai toivottu – ”minua ei hyväksytä/minut hylätään”, ”olen arvoton”. Hän saattaa olla lapsena ja vielä aikuisenakin masentunut ja kokea, ettei hänellä ole lupaa olla olemassa.
• Äiti pelkää synnytystä tai hänellä on muita pelkoja tai ahdistusta – lapsikin jähmettyy kohdussa, usein lapsi ottaa vahvasti äidin tunteita kantaakseen, ikään kuin helpottaakseen äidin kokemaa taakkaa. Tällaisesta lapsesta voi kehittyä uhrautuja ja taakankantaja, jolla on herkät tuntosarvet aistia toisten tunteita ja kannatella muita.
• Keisarinleikkaus, imukuppi- tai pihtisynnytys – lapsi saattaa kokea, että hänet otetaan yllättäen ja liian nopeasti tai väkivaltaisesti pois äidin lämpimästä kohdusta kylmään maailmaan. Uskomuksena: ”elämässä tapahtuu koko ajan asioita joihin en voi itse vaikuttaa”, voimattomuus, oman hallinnan menetys.
• Pitkittynyt synnytys, vauva jää jumiin synnytyskanavaan – lapsi saattaa kokea elämässään jäävänsä jatkuvasti jumiin asioihin, ei saa tehtyä asioita loppuun jne.
Mahdollisimman tasapainoinen raskausaika ja luonnollinen synnytystapahtuma ovat tietenkin aina tavoitteena, mutta aina raskaus ja synnytys eivät etene toivotulla tavalla. Ehkä elämän tarkoituksena on tuottaa meille erilaisia haasteita elämämme ensi metreiltä asti. Matrix Reimprinting -menetelmän kehittäjä Karl Dawson sanoi eräässä koulutuksessaan: ”Trauma is the window to our soul – trauma on ikkuna sieluumme”.Ehkäpä tämä juuri on traumojen tarkoitus, löytää tapahtumien syvempi merkitys itselle ja vapautua toteuttamaan omaa elämäntehtäväänsä.
Oma syntymäkokemus on mahdollista käydä uudelleen läpi Matrix Birth Reimprinting -prosessin avulla. Tässä asiakkaani kokemus prosessista: ”Koin kokemuksessani valtavan oivalluksen siitä, miten koko elämääni on leimannut symbioottinen suhde äitiini. Olemme kuin parhaat ystävät. Mutta epätasapainoisesti. Jo sikiöaikana aloin huolehtia hänestä. Oli upea kokemus päättää syntyä tähän elämään, juuri sellaisena kuin se on ja juuri sellaisena kuin minä olen. Visualisoin syntymäni jälkeen äitini katkaisemaan napanuorani. Olen ollut vapaampi kokemukseni jälkeen. Näen suhteemme uusin silmin, rakkaudella, mutta asettaen omat rajani yhä selkeämmin.”
Kirjavinkki: Karl Dawsonin uunituore teos: Transform Your Beliefs, Transform Your Life: EFT Tapping Using Matrix Reimprinting (Hay House). Saatavana Amazonilta.
Kumisaapas uppoaa mustanpuhuvaan liejuun ja viistosta tuleva sade kastelee sadetakin hetkessä litimäräksi. Kävely on vaivalloista, mutta haastaa kiitettävästi tasapainoaistin. Siis oivaa aivojumppaa raikkaassa säässä! Taiteilen liukkaassa ja upottavassa liejussa ja nuuhkin ilmaa. Metsä tuoksuu rauhoittavalta: sammaleelta, ylikypsiltä tateilta, kuusen neulasilta ja turpeelta. Kun muu värimaailma on taivasta myöten harmaata, alkusyksyn metsän vihreys korostuu ja saa uuden oudonlaisen kirkkauden. Olen täällä onnellinen, mutta sydämessä vihloo.
Kävellessäni aistin alkusyksyn metsässä surua. Kadonneen kevään ja kesän kaipuuta. Sieniä nousee ja puolukat punertavat, mutta näen, tunnen ja koen kuinka luonto valmistautuu lepoon ja pieneen kuolemaan. Kevät on kuollut ja kesäkin on kuolemaisillaan.
Mutta vielä ennen valon kuolemaa saamme nauttia luonnon omasta ilotulituksesta. Syksy rakentaa riemujuhlan luonnon näyttämölle ja energisoi kehon ja mielen ennen kaamokseen laskeutumista. Maisemaa kaunistavat puiden lehtien keltaisen, oranssin ja karmiininpunaiset värit, pihlajien poltetunoranssit marjat ja pulleat verenpunaiset puolukat, karpalot, marja-aroniat ja tyrnit…Äiti maa on kyllä uskomaton – ja tietää kuinka kunnon kekkerit järjestetään ennen levolle laskeutumista.
Valmistaudu keskuskellon rytmihäiriöön
Kaamosaika on minulle ja monille muillekin haastavaa aikaa, kärsin kaamosrasituksesta. Itse asiassa 40 prosenttia meistä suomalaisista rasittuu kaamoksesta. Kun illat pimenevät ja aurinko alkaa painua mailleen jo alkuillasta, alan helposti nuutua ja muuttua alavireiseksi, jos en ole tietoinen ja tarkkana. Aivoissani oleva sisäinen keskuskello kärsii rytmihäiriöistä. Se välillä jätättää, välillä edistää enemmän kuin tavallisesti.
Tutkimusprofessori, psykiatri Timo Partonen on perehtynyt kaamosmasennukseen ja –rasitukseen. Kaamosrasittuneita on paljon, mutta toistuvista kaamosmasennusjaksoista kärsii vain noin prosentti väestöstämme. Partosen mukaan meillä valon vähentymiseen reagoivilla on eräänlainen talvinen jet lag mutta myös vuorokausirytmin poikkeavaa aikaistumista, mikä aiheuttaa väsymystä, alakuloisuutta, ärtyisyyttä ja hiilihydraattinälkää. Pimeys lamauttaa serotoniinin tuotannon, siksi väsyttää, yöuni tuppaa pitenemään, mutta se ei kuitenkaan virkistä.
Jo tässä vaiheessa syksyä tiedän siis mitä on tulossa. Siksi valmistaudun jo tuleviin keskuskellon rytmihäiriöihin. Olen huomannut, että säännöllinen luonnossa kävely pitää aivojeni mielihyvähormoni serotoniinin pitoisuuden tasaisempana ja korjaa pimeyden vaikutuksia samalla tavoin kuin kirkasvalolamppu, jonka kyllä kaivan esiin varastosta viimeistään lokakuun alusta. Pahimmillaan kaamosoireet ovat tavallisimmin lokakuusta maaliskuuhun.
Harjoitan myös tiedostavaa kävelyä aivojeni takia. Kävelen siis päätäni kuntoon ja huollan keskustietokonettani ja lisään jopa aivojeni kapasiteettia ihan jokaisella askeleella, jonka otan. Kävelen aina lounasaikaan, jolloin vuoden pimeimpänäkin aikana valoa on näkyvissä. Jo vartin kävely tekee terää. Parhainta aivokävely on kuitenkin luonnossa. Mikä tahansa mielentila onkin, luonto tasapainottaa ja tyynnyttää niin kehoa kuin mieltä.
Liikkuminen on avaintekijä kaamosoireiden hoidossa Timo Partosenkin mielestä. Lisäksi on tärkeää, että jokin päivän liikuntahetkistä hengästyttää. Jo puolen tunnin hengästyminen päivässä on tehokasta lääkehoitoa kaamoksesta kärsivälle. Erityisesti kuntoilu kirkasvalossa helpottaa oloa kertovat tuoreet tutkimustulokset. Nyt herää kysymys, mistä löydämme kuntosaleja, joissa kirkasvalossa liikkuminen on mahdollista? Siinä vinkki kuntosaliyrittäjille.
Hoitavaa ruokaa
Kaamosaikaan jos koskaan on tärkeä syödä hoitavaa ruokaa. Oma täsmäannokseni on voikukkamunakas, johon laitan luomukananmunia, tuoretta minttua, pakastettua (tai kuivattua) voikukkaa, luomusipulia ja luomuvalkosipulia. Tämä herkku saa aivot hurraamaan. Kananmunan koliini sekä tehokkaat antioksidantit luteiini ja zeaksantiini hellivät aivoja ja muistitoimintoja. Voikukka taas puhdistaa maksaa ja verta sekä edistää ruuansulatusta ja helpottaa erilaisia ruuansulatusvaivoja. Se on mahtikasvi, joka sisältää A-, B-, C- ja D-vitamiinia, rautaa ja kaliumia. Siinä on myös mm. kalsiumia, fosforia, magnesiumia ja inuliinia. Kun suolisto ja maksa ovat kunnossa, aivot pelittävät paremmin.
Aminohappo tryptofaanilla on myös merkittävä rooli kaamosoireiden lievittämisessä. Se lisää serotoniinin määrää aivoissa. Syksy on juuresten ja papujen kulta-aikaa, joten popsin runsaasti tryptofaanirikasta bataattia, kikherneitä ja papuja. Omassa suosikissani lampaanmaitojuustossa on myös runsaasti tryptofaania, joten herkuttelen sillä hyvällä omallatunnolla. Puhumattakaan hyviä rasvahappoja ja tryptofaania sisältävästä avokadosta. Se kuuluu jokaiseen päivään sydämen, aivojen ja kaamosoireiden täsmälääkkeenä. Lihan ja siipikarjan ystävät saavat tryptofaania etenkin kalkkunasta.
Makeanrakastajat voivat nauttia tummaa suklaata ja raakasuklaata mielialalääkkeenä. Omaan kaamoksenhoitosettiini kuuluvat myös mustikat, jotka vilkastuttavat aivojen verenkiertoa, sekä oikeanlaiset rasvat kaloista, manteleista ja pähkinöistä sekä öljyistä ja avokadosta.
Potkua lisäravinteista
Joka syksy otan myös ruusujuurikuurin. Tuo Pohjolan ikivanha alkuperäiskasvi kohottaa selvästi mielialaa, virkistää, lisää keskittymiskykyä ja helpottaa nukkumistakin. Tutkimuksissa on todettu sen parantavan myös työkykyä ja tasapainottavan stressistä kärsivän kehoa.
Luotan myös B-vitamiinien voimaan. Niasiini eli B3-vitamiini ja folaatti, B6-vitamiini sekä B12-vitamiini helpottavat ainakin minun oloani. Näitä saan hyvin villivihanneksilla rikastetusta välimerellisestä ruokavaliostani, mutta synkimpään aikaan turvaudun myös lisäravinteisiin. Spirulinaa nautin pari teelusikallista päivittäin. Talviaikaan kasvikset eivät ole parhaimmillaan eivätkä niiden ravinnepitoisuudetkaan. Luonnollinen lisäravinne on silloin hyväksi.
Koska valo vähenee, D-vitamiinin saanti heikentyy. Oma täsmätankkaukseni D-vitamiinille on pimeimpään aikaan 100-150 mikrogrammaa päivässä. Olen mittauttanut vereni D-vitamiinitason ja tiedän olevani tuolla määrällä hyvissä lukemissa. Jotta pysymme toimintakykyisinä ja terveenä, monien tutkijoiden mielestä veren D-vitamiinipitoisuuden pitäisi olla noin 75-100nmol/litrassa. Testaaminen kannattaa, jotta tietää minkä verran D-vitamiinia todellisuudessa tarvitsee. Kansalliset suositukset harvoin riittävät takaamaan terveyden ja jaksamisen.
Käytän aivojeni avuksi myös neurolipidejä, jotka helpottavat uupumusta ja väsymystä. Ne myös uudistavat tuhoutuneita aivosoluja ja tehostavat muistia.
Piristystä väreistä, musiikista ja elävästä tulesta
Huomaan selvästi, että kesän turkoosien ja vihreiden vaatteiden tilalle alan viimeistään syyskuussa kaivata oranssia, punaista ja keltaista. Eikä ihme, sillä väriterapian mukaan keltainen väri parantaa keskittymiskykyä, vahvistaa hermoratoja, lisää energiaa ja stressinsietokykyä. Lempivärini oranssi kaikissa sävyissään lisää elinvoimaa, henkisiä kykyjä, tekee iloiseksi ja lisää hapen määrää aivoissa. Punainen sitävastoin lisää sekä fyysistä että henkistä energiaa ja stimuloi sympaattista hermostoa. Kun valo vähenee, pukeudun oranssiin, koristan kotia oranssilla ja poltan paljon kynttilöitä. Elävä tuli koskettaa, rauhoittaa, tyynnyttää ja virittää oikealle taajuudelle.
Myös musiikilla on minulle tärkeä rooli kaamosoireilun hoidossa. Olen valinnut itselleni täsmäsetin, jonka avulla tarvittaessa virkistyn ja piristyn ja tarvittaessa matkaan meditatiiviseen tilaan. Meditaation olen selvästi huomannut helpottavan nuutumista ja uuvahtanutta oloa. Jokainen kaamoksesta rasittuva voi rakentaa ikioman musiikillisen työkalupakkinsa, jonka avulla hoitaa itseään.
Ja silloin kun rahat ja perheen budjetti riittävät, pakkaamme mieheni kanssa matkalaukut ja suuntaamme vuoden pimeimpään aikaan valontankkausmatkalle etelään. Parhaan hyödyn saan, kun patikoin auringonpaisteessa tai paljasjalkakävelen hiekkarannalla. Viikon valoreissun jälkeen olo on hyvä useita viikkoja ja nautin valostuvista ja pitenevistä päivistä.
Lähtölaskenta kaamokseen on alkanut, ja jos kuulut kanssani kaamosrasittuneisiin, voit hyötyä vinkeistäni tai luoda itsellesi vieläkin toimivamman survival packin. Tärkeintä on se, että hyväksyy oireilunsa ja hyväksyy pimeyden. Valo voittaa kuitenkin loppupeleissä.
Tässä vielä vinkkejäni listattuna:
Hyväksy kevään ja kesän kuolema ja pimeyden läsnäolo
Hyväksy keskuskellosi rytmihäiriö
Kävele luonnossa päivittäin
Kävele lounastunnilla valoisaan aikaan vaikka vartin verran
Hengästy ainakin 2-3 krt viikossa puolen tunnin ajan
Hanki kirkasvalolamppu ja käytä sitä päivittäin syyskuusta maaliskuuhun
“Musiikissa on se hyvä puoli, että kun se osuu, se ei satu.” – Bob Marley
Marley oli oikeassa. Musiikki voi uusimpien tutkimusten mukaan auttaa meitä sekä henkisesti että fyysisesti. Esimerkiksi näin:
Fyysisesti:
1. Musiikki vähentää kipuja esimerkiksi geriatrisessa lääketieteessä, tehohoidossa ja palliatiivisessa lääketieteessä (lääketieteen osa-alue, joka tutkii kipua ja sen lievittämistä).
2. Musiikki tsemppaa treenatessa. Eräässä kuntopyörätestissä todettiin, että musiikkia kuuntelevat kuntoilijat polkivat kovempaa. He myös kertoivat nauttineensa musiikista. Myös juoksu sujuu tutkimusten mukaan paremmin napit korvilla.
3. Rentouttaa treenin jälkeen. Rentoutusharjoitus hitaan musiikin säestämänä on kaikille tuttu, mutta tutkimusten mukaan mikä tahansa kappale voi auttaa palautumisprosessia.
4. Musiikki parantaa unen laatua. Klassisen musiikin kuuntelun on todettu edistävän nukahtamista.
5. Syöt vähemmän. Musiikin on todettu hidastavan ihmisten syömisrytmiä ja näin auttavan ruuasta nauttimisessa. Tällöin myös ähkyksi syöminen vähenee.
Henkisesti:
6. Vähentää stressiä. Biokemiallisissa kokeissa todettiin, että musiikin kuuntelu auttaa erittämään stressiä vähentäviä hormoneja.
7. Auttaa meditoimaan. Hitaan, mutta rytmisen kappaleen kuunteleminen voi auttaa pääsemään syvemmälle meditaatiossa tai vähentämään joitakin inhottavia oireita, kuten päänsärkyä tai PMS-oireita.
8. Piristää. Musiikin on todettu myös piristävän, jos olemme allapäin. Tämä pätee kuitenkin vain iloisiin, duurivoittoisiin biiseihin ja klassiseen musiikkiin: teknon ja hevimetallin on todettu vaikuttavan päinvastoin.
9. Tekee meistä älykkäämpiä. Tutkimusten mukaan musiikin kuuntelu töitä tehdessä voi saada meidät yltämään parempiin tuloksiin. Tässäkin kuitenkin vaikuttaa se, millaisia kappaleita kuuntelemme työpäivän aikana.
10. Saa voittaja-asenteen päälle. Lehtijutut kiekkoleijonien pukukoppimusiikeista eivät ole hölynpölyä. Monet urheilijat kuuntelevat rentoa, iloista musiikkia ennen peliä tai turnausta. Se voi auttaa saamaan draivin päälle ja ehkä tekemään juuri sen voittomaalin.
11. Voi olla hieronnan veroinen rentoutus. Joidenkin tutkimusten mukaan itse valitsemien biisien kuunteleminen hieronnan aikana tuplaa fysioterapiasta saatavan nautinnon ja rentoutuksen. Kannattaa kokeilla!
12. Musiikkia käytetään myös sairaaloissa leikkauspotilaiden rauhoittamiseen ennen leikkausta ja toipumiseen leikkauksen jälkeen.
13. Vähentää rattiraivoa. Tutkimusten mukaan musiikin kuunteleminen autossa rauhoittaa kuskeja ja vähentää esimerkiksi pitkästä ajomatkasta johtuvaa ärtyisyyttä.
14. Auttaa sydänkohtauksesta toipuvia. Suomalaisen tutkimuksen mukaan sydänkohtauspotilaat, jotka kuuntelivat musiikkia pari tuntia päivässä, kokivat olonsa paremmiksi ja pirteämmiksi. Heidän keskittymiskyvyssään ja muistissaan tapahtui myös huomattavaa kohenemista.
Olen miettinyt omaa polkuani, onnistumisia, ”epäonnistumisia” (joita ei ole oikeasti edes olemassa), sekä motiiveja ja mielentilaa, miksi jotkut näyttävät onnistuvan kaikessa, kun taas osalla tuottaa haasteita pienimmätkin kiven murkaleet. Pistetään muutama ajatus ylös ja katotaan minkälainen yhteissoppa siitä syntyykään.
Onnistumisen edellytys?
Onnistuminen, samoin kuin menestyminen on hyvin yksilöllisesti määriteltyä. Toiselle sanasta onnistuminen tulee jonkun asian saavuttaminen mieleen, toiselle jo pelkkä yrittäminen on onnistumista. Samoin on menestyksen kanssa. Niinpä määrittelenkin tähän hetkeen onnistumisen itsensä haastamisena, oman mielen ylittämisenä, sekä oven avaamisena jollekin, joka ei ole tuttua ja turvallista. Aina onnistuminen ei tule siinä muodossa, missä odotimme sen tulevan. Esimerkkinä, jos tavoitteesi on kiivetä pohjoisen Saana tunturin päälle ja saada samalla raitista ulkoilmaa, luontokokemuksen ja fyysisen kuntoiluhetken, niin riippumatta siitä pääsetkö itse tunturin päälle, olet jo onnistunut. Jännittävää. Josta pääsemmekin ensimmäiseen askeleeseen.
1. Aseta tavoite
Suurin osa ihmisistä (voin olla väärässäkin) elää edelleen elämää, ilman tavoitetta tai päämäärää. Jos haluat kyseenalaistaa tämän, niin kysy perheeltäsi, mikä on heidän tämän päivän tavoitteensa heti aamulla. Tavoitteellisuus ei tarkoita mielestäni sitä, että koko elämästämme tulee päämäärä hakuista, vaan se antaa suunnan meidän toiminnoillemme, joita kohti voimme edetä. Mikäli suunta meillä uupuu, kysymys herää; kenen suuntaa me sitten seuraamme? Hyvin todennköistä, että joko elämme unelmaamme tai elämme jonkun toisen unelmaa. Aseta suunta, etene sitä kohti ja klassisesti, nauti matkasta.
”Nothing happens until something moves” - Albert Einstein –
2. Rutiinit
Nyt kun olemme saaneet jonkinlaisen suunnan elämällemme, on hyvä tarkastelle olemmeko oikeasti menossa niitä kohti. Ihanat rutiinit. Heräämme kellonsoittoon, torkumme hetken, väsyneinä nousemme, avaamme tv:n, sanomalehden tai tietokoneen, facebookkineen. Imemme päivän ensimmäiset vaikutteet ulkoisista lähteistä, jotka muokkaavat meidän alitajuntaamme hienovaraisesti. Reaktiivisuuden kierre on mukavasti pistetty liikkeeseen, joka saattaa jatkua koko päivän. Ei siinä mitään väärää ole, mutta palveleeko tämä toiminta meidän tavoitettamme? Teemmekö niitä asioita, joiden toivoisimme elämässämme lisääntyvän?
Jokainen rutiini, jota teemme, joko lisää arvoa elämäämme tai sotii arvojamme vastaan. Jokainen rutiini vie meidät lähemmäs tai kauemmas tavoitettamme, välimaastoa ei taida olla olemassakaan, koska elämä on muutoksessa kaiken aikaa. Miten sinä toimit päivittäin? Kuinka tietoinen olet teoistasi? Miten pienillä teoilla voitaisiin muuttaa päivän kurssia? Mitä tapahtuisi, jos herättyäsi jättäisimme aamu-uutiset poissa ja keskittyisimme kaikkeen ihmeelliseen mitä elämässämme on? Mikä ero olisi sillä, että facebookin sijaan lukisit 10 minuuttia inspiroivaa kirjaa? Miten päivä alkaisi, jos istumisen sijaan tekisimme pienen fyysisen harjoituksen, kävelystä, venyttelyyn tai miksei vaikka voimakkaaseen treeniinkin? Pienet asiat, ovat niitä mitkä tuovat ison eron lopputuloksessa. Ne on älyttömän helppoja toteuttaa päivittäin, mutta ne ovat myös älyttömän helppoja jättää tekemättä. Päivittäiset teot muokkaavat sataman johon päädymme. Minne sinä olet seilaamassa?
3. Juhli
Jotenkin me välillä unohdamme oleellisen elämässä. Siitä itsessään nauttimisen, kaikkine kirjoineen. Mitä enemmän haluamme onnistua, sitä enemmän lienee hyvä juhlistaa onnistumista. Ennenkaikkea huomata onnistuneensa. Miten ikinä pystymme saamaan onnistumisen tunnetta, ellemme anna sitä tunnetta itsellesi? Juhlimisella en välttämättä tarkoita perjantaista pääntäyttämistä aineilla, jotka sekoittavat päämme ja emme muista edes onnistuneemme. Enemmänkin tarkoitan juhlimisella itseään selkään taputtamista, jopa ääneen sanomista ”mahtavaa, mä tein sen” ”aivan älytön meininki, uskomatonta missä pystyin kasvamaan” ”mähän pystyn mihin tahansa”. Mitä tahansa mikä motivoi ja sytyttää sinut.
En usko positiiviseen ajatteluun, enemmänkin keskittymiseen ja tarkentamiseen rehellisesti. Voimme keskittyä päivittäin niihin asioihin, jotka ovat pielessä, tai voimme keskittyä niihin asioihin, jotka ovat loistavasti elämässä. Tätä voimme yhdistää mihin tahansa, parisuhteissamme, kehon tavoitteissamme ja ympäristössämme. Ehkä selkein esimerkki on parisuhde, jossa suhteen alussa teemme (päässämme) kaksi listaa ihmisestä. Toinen lista on pitkä ja se kertoo, mitä kaikkea toisessa ihmisessä on vialla. Toinen lista kertoo mitä ihanaa tuossa ihmisessä on. Harmi olisi, jos lukisimme tuota ensimmäistä pitkää listaa päivästä toiseen ja toisen ihanan listan lukisimme tuon ihmisen hautajaisissa vasta. Juhlitaan jokaista onnistumista, jokaista hyppäämistä, jokaista hetkeä, joka mahdollistaa meillä kasvun ja kehityksen. Välillä hieman kirpaisten ja karisten, välillä ihanan autuaallisen aukeavasti. Juhli, anna itsellesi huomiota ja nosta tekemisesi alustalle.
4. Aloita!
Jätetään vertailut roskakoppiin, ollaan lempeitä itsellemme ja ennenkaikkea uskalletaan epäonnistua. Ilman epäonnistumista voimmeko koskaan onnistua? Vauva, joka ei uskaltaisi koskaan kaatua, oppisiko koskaan kävelemään? Mikäli määritämme onnistumisen epäonnistumisen puutteena, silloin olemme jo matkalla epäonnistumiseen. Määrittele onnistuminen oppimisena, ”virheiden / puutteiden” huomioimisena missä kasvaa ja luo itsellesi polku, joka jo itsessään on iloa ja täyttymystä tuovaa. Ilman kasvua ei liene onnellisuuttakaan. Ilman kasvua ei liene onnistumistakaan. Mikä tahansa tavoitteesi on, luoda itsellesi terveempi keho, entistä eloisampi persoona, luoda uusi ura ja työ, kaikki on mahdollista. Jokainen joka vielä tässäkin vaiheessa on päättänyt jatkaa lukemista, pystyy onnistumaan missä tahansa. Mutta se vaatii sen, että aloittaa jostain, uskaltaa pistää itsensä alttiiksi, rohkeasti, lempeästi ja avoinna elämän mahdollisuuksille. Tiiäkkö, nää pystyt ihan mihin tahansa!
” I can accept failure, but i can’t accept not trying” - Michael Jordan –
Onko mahdollista, että ihminen on liian vahva rakastamaan itseään ja toisia ihmisiä? Kuulostaako se epäuskottavalta ja epäloogiselta? Jos uskoo olevansa vahva, eikö silloin nimenomaan ole tyytyväinen itseensä? Eikö meidän ole tarkoituskin olla vahvoja ja pärjääviä?
Elämme maailmanhistoriassa ennennäkemätöntä aikaa: tavallisen ihmisen elämästä ovat poistuneet entiset rajoitukset. Rajoittamattomuuden ajatus antaa meille vapauden illuusion. Tunnemme, että periaatteessa kaikki on meistä itsestämme kiinni, ja jos vain haluamme kovasti ja yritämme vielä enemmän, mikä tahansa on mahdollista.
Huikea rajattomuus ei kuitenkaan ole tuonut pelkästään helpotusta. Kääntöpuolella on kokemus riittämättömyydestä ja hallitsemattomuudesta. Kärsimättöminä ahnehdimme elämää kaikin tavoin. Levottomina riennämme eteenpäin kuin peläten, ettemme ehdi elämämme aikana tehdä ja saada kaikkea sitä, mitä meidän mielestämme tulisi saada.
Kun kaikki on periaatteessa mahdollista ja maailmasta on tullut kaikkien ihmisten elinpiiri, yksilö joutuu painimaan omien rajojensa kanssa. Hän joutuu pohtimaan omia mahdollisuuksiaan, osaamistaan, jaksamistaan, taloudellisia ja terveydellisiä resurssejaan. Ajan kuluminen ja rajallisuus vielä lisäävät huolta. Nykyajan ihmisen paineet poikkeavat selvästi aikaisempien sukupolvien kohtaamista paineista.
Ihminen on paradoksaalinen olento. Tästä johtuen paljon itseltään vaativa ja itsensä vahvaksi tunteva ihminen saattaa todellisuudessa olla pahin vihollisensa. Hän on asettanut itselleen tavoitteita kaikesta mahdollisesta, mitä hänen on saatava elämässään aikaiseksi ja omakseen. Tähän häntä ajavat monet, erityisesti lapsuudessa ja nuoruudessa syntyneet ja opitut mielikuvat, uskomukset ja ulkoisen maailman esimerkit. Ne muokkaavat elämässä onnistuvan ideaali-ihmisen kuvaa, jota hän tavoittelee joko tiedostaen tai tiedostamattaan.
Kaikessa tässä ihmiselle voi käydä ”vanhanaikaisesti”. Hän saattaa elää koko elämänsä niin, ettei se olekaan hänen omansa, vaan elämä, johon hän on ohjautunut saamansa kasvatuksen ja muiden hänelle tarjoamien uskomusten seurauksena. Näin tapahtuu monille meistä. Emme osaa kuunnella sisäistä ääntämme, todellista itseämme, emmekä osaa pitää huolta elämämme tärkeimmästä ihmisestä: itsestämme. Tämä johtuu siitä, ettemme osaa rakastaa riittävästi itseämme emmekä siksi huolehdi itsestämme. Jäämme vieraaksi itsellemme ja sen seurauksena emme myöskään ymmärrä toisiamme.
Mutta miksi kirjoitan itsensä rakastamisesta aikana, jona kaikki näyttävät olevan paljon enemmän kiinnostuneita itsestään kuin toisista ihmisistä ja jona olemme huolissamme narsismin lisääntymisestä? Eikö tällä hetkellä markkinoilla ole tarjolla enemmän kuin kylliksi tuotteita ja palveluja, joilla voimme osoittaa, että välitämme itsestämme ihan valtavasti? Eikö kaikki tämä kerro, että rakastamme itseämme paljon?
Kirjoitan siksi, että heräisimme ymmärtämään, mitä todellinen rakkaus on. Kirjoitin kirjani Rakasta itseäsi, löydä sydämesi viisaus ja voima, koska minusta näyttää, että suomalaiset eivät osaa rakastaa itseään riittävästi. Eivät niin paljon, että yksittäisen ihmisen elämä ja yhteinen elämämme olisi niin hyvää kuin se voisi olla.
Meidän on nähtävä itsemme totuudellisemmin. Meistä suomalaisista löytyy hyvin ristiriitaista tietoa. Toisaalta kansainvälisissä vertailuissa kerrotaan suomalaisten olevan onnellisia, toisaalta meillä syödään valtavasti masennuslääkkeitä. Nuorisomme ja vanhusten elämästä kerrotaan kaikkea muuta kuin onnellisuutta ilmaisevia tutkimustietoja. Nämä ristiriitaiset tiedot muistuttavat meille, että on hyvä pysähtyä pohtimaan, miten me elämme tässä maassa, miten itse voimme ja miten lähimmäisemme voivat. Millaisia me suomalaiset olemme toisiamme kohtaan? Millainen on elämänasenteemme? Mikä on tehnyt meistä tällaisia? Mikä on muokannut asenteitamme ja tavoittelemaamme ihmiskuvaa?
Näkemykseni on, että meistä on tullut kansa, joka on 1990-luvun laman aikana ja sen jälkeen sairastunut vahvuuteen, eikä pysty terveellä tavalla hyväksymään ihmiseen ja ihmiselämään liittyvää haavoittuvuutta ja avuttomuutta. Suomalaisilla on poikkeuksellisen suuri yksinselviämisen tarve. Kulttuurimme ja kasvatusperinteemme ovat saaneet aikaan tiedostamattoman häpeän pelon, joka ohjaa meitä jokaista enemmän kuin arvaammekaan.
Kun rakennamme nykyisessä rajattomuuden maailmassa itsellemme epärealistisen ihmiskäsityksen, viritämme samalla itsellemme ansan. Se on rakkaudettomuuden ansa. Joudumme siihen, koska emme tunne kelpaavamme itsellemme emmekä toisille. Yksinselviämisen eetoksemme saa meidät kohtelemaan itseämme ja toisiamme julmasti. Meidän on herättävä hoitamaan rakkaussuhdetta itseemme. Samalla hoidamme sitä kaikkiin läheisiimme, ja kykymme myötäelämiseen vahvistuu.
Voisiko meissä herätä aito halu rakastaa itseämme? Jospa me voisimme tutustua itseemme niin hyvin, että meistä jokaisesta tulisi itsemme paras ystävä, jolle olisimme lojaaleja ja lempeitä läpi koko ainutkertaisen elämämme. Vain tällainen rakkaus- ja huolenpitosuhde itseen varmistaa hyvän elämän myös toisten ihmisten kanssa.
Hyvä elämä Suomessa edellyttää suuria rakenteellisia ja asenteellisia muutoksia. Ne edellyttävät uskoa ja luottamusta toisiimme ja tulevaisuuteen. Tarvitsemme toisiamme enemmän kuin koskaan, vaikka pyrimme kieltämään sen. Emme hallitse elämää sillä tavoin kuin haluaisimme ja vielä joitakin vuosikymmeniä sitten pystyimme. Rajattomuus ja maailman avoimuus on aiheuttanut, että olemme entistä enemmän riippuvaisia muissa maissa tehtävistä taloudellisista ratkaisuista. Tämä tosiasia meidän on pakko hyväksyä ja opeteltava elämään sen kanssa totuudellisesti. Voimme tehdä vain sen, mikä on kykyjemme rajoissa ja juuri niihin asioihin meidän tulisi yhdessä keskittyä.
Mutta kun teemme päätöksiä ja rakennamme tätä yhteistä maatamme, meidän pitää ymmärtää, että hyvä elämä edellyttää muutakin kuin muodollisesti moitteettomat rakenteet ja tieteellisen osaamisen. On kiinnitettävä aivan eri tavalla huomiota siihen, mitä me tunnemme. Ei riitä, että asiat näyttävät olevan kunnossa, on kysyttävä myös, tuntuvatko ne olevan kunnossa. Jos eivät, mitä silloin puuttuu.
Hyvä elämä edellyttää vahvempaa tietoista rakkauden esiintuomista kuin mitä me tällä hetkellä teemme Suomessa. Me emme kysy päätöksiä tehdessämme: ”Miten rakkaus ilmenee tässä päätöksessä?”
Tarvitsemme enemmän rakkautta henkilökohtaiseen elämäämme, mutta tarvitsemme sitä myös työelämään ja yhteiskunnan toimintaan. Ilman tietoista ja todistettavaa rakkauden sisällyttämistä omiin ja yhteisiin päätöksiimme emme kykene tekemään oman ja yhteisen elämämme kannalta hyviä ratkaisuja. Ilman rakkautta, me emme pysty tekemään päätöksiä, jotka osoittavat sydämen viisautta, joka on ainoa varma tapa edistää hyvää elämää.
On hyvä muistaa Albert Einsteinin sanat, jotka tukevat sydämen viisauden tärkeyttä: ”Merkittäviä ongelmia emme voi ratkaista samalla ajattelun tasolla, joka ne on luonut.” On siis etsittävä viisautta tavanomaisen ajattelun ylittävältä tasolta.
Moni asia on osunut oikeaan, kun on ennustettu, mitä tässä ajassa tapahtuu. Esimerkiksi professori ja tieteiskirjalija Isaac Asimov ennusti 50 vuotta sitten, että vuonna 2014 ihminen erkanee luonnosta, koneet helpottavat kotitöitä, sähköjohtoja ei tarvita, puhelinviestinnässä on ääni ja kuva sekä taulutelevisiot koristavat seiniä.
Asimovin tapaan moni muukin on ennustanut, että koneet hoitavat työn ja ruoanlaiton, joten ihmiskunta sairastuu ikävystymiseen. Vaan kuinka moni joutuu kamppailemaan ikävystymisen kanssa nykypäivänä?
Kiireen piti loppua mikroaaltouuniin, valmisruokiin, pyykin- ja astianpesukoneisiin, autoihin, lentokoneisiin ja kahvinkeittimiin. Mitä sinä teet sillä ajalla, mikä säästyy koneiden pauhatessa? Sillä säästyyhän tuota aikaa siihen verrattuna, että ruoka valmistetaan puuhellella, siihen verrattuna, että vesi kannetaan ja pyykit ja tiskit pestään, siihen verrattuna, että kuljetaan jalan, suksilla tai höyrylaivalla.
Missä on tuo kaikki aika?
Kesämökillä halko asetellaan pölkyn päälle ja napautetaan. Korillinen kannetaan saunalle. Joskus tuohta rapsutellessa menee pitkäkin tovi: saattaa saada mehevästä palasta kiinni, mutta käteen jääkin vain pieni lipare. Vesi kannetaan pataan. Löylyistä pitää pitää huolta, jos aikoo nautiskella.
Kotona arkea on ehkä päätetty helpottaa heti valmiilla saunalla. Löyly on saatavilla milloin tahansa ja pikaisesti. Tshhhhhhh.
Ja silti: Aikaa ei voi säästää eikä kuluttaa. Aikaa ei voi säästää tekemällä nopeasti, eikä sitä voi kuluttaa lorvimalla. Aikaa ei varsinaisesti ole edes olemassa. Olennaisempaa lienee kokemuksemme siitä elämästä, mitä vain satutaan mittaamaan tietyllä tavalla. Väitän, että kiirettä vähentävät laitteet lisäävät kiireen tuntua. Vaikka aikaa on käytössä enemmän, asioita nopeuttavat laitteet eivät suinkaan lisää ajan tuntua.
Kiire on totta silloin, kun aikaa on vähemmän kuin tekemistä. Silloin tekee mieli heittää löylyä nopeasti, tshhhh. Mutta laitteiden ja muiden apukojeiden määrästä voimme päätellä, että kiire ei lopu nopeuttamalla muitakin toimintoja. Tämä johtuu siitä, että kiire on aina myös tunne. Mitä tulee, kun samaan lisätään samaa, kiireeseen lisätään nopeutta?
Jos nyt pitäisi ennustaa, ennustaisin, että kiirettä ei taltuteta tulevaisuudessakaan asioita nopeuttavilla ja ”helpottavilla” laitteilla. Ennustan, että kiire tullaan taltuttamaan löytämällä arvo elämän perusasioiden tekemisestä, niistä, joista olemme niin kovasti halunneet päästä eroon.
En nimittäin usko, että elämässä on kyse täysillä kiireessä tekemisestä ja sitten vastapainona totaalisesta olemisesta. Minä uskon, että kiire poistuu sillä, että teemme vähän koko ajan, viitsimme, touhuamme, puuhastelemme, puurraamme ja nukumme hyvin. Meditoimme ihan jokaisessa arjen askareessa, lepäämme tekemisessä.
Ihmiset, joita kohtaan tunnemme voimakasta vetovoimaa eivät välttämättä ole meille hyväksi! Joku heissä – usein joku vähemmän miellyttävä asia – saattaa alitajuisesti muistuttaa meitä lapsuudessamme koetusta läheisestä vuorovaikutussuhteesta. Ihastuksemme kohde saattaa olla etäinen, kriittinen, vaikeasti saavutettava, kontrolloiva tai dominoiva.
Kun kohtaamme aikuisena lapsuuden kiintymyskohdettamme muistuttavan henkilön, meissä voi herätä samanlainen kaipaus ja epävarmuus, jota koimme varhaisessa kiintymyssuhteessamme. Meissä aktivoituu silloin emotionaalisia tarpeita, jotka olemme oppineet yhdistämään kiintymykseen, läheisyyteen ja rakkauteen.
Kun kohtaamme jonkun, joka aktivoi varhaiset tunnemuistomme, meissä herää poikkeuksellisen voimakas emotionaalinen halu, tarve tulla rakastetuksi ja hoivatuksi. On yleensä vaikea tiedostaa syytä sille, miksi tuntee voimakasta vetovoimaa jotakin ihmistä kohtaan. Jokin mystinen asia toisessa herättää halumme.
Vetovoimassa on kyse monimutkaisesta psykologisesta prosessista, jonka ihminen saattaa kokea lähes maagisena. Tunnemme voimakasta, hullaannuttavaa ja lähes pakonomaista halua olla lähellä ihastuksemme kohdetta. Varhaiset ja usein negatiivisesti latautuneet kiintymyskokemuksemme ovat jotakin, jonka olemme oppineet yhdistämään ’oikeaksi kemiaksi’, tunteeksi siitä, että palaset loksahtavat kohdalleen.
Vetovoima on pakottava tunne.
Usein olemme kuitenkin viehättyneitä ihmisistä aivan vääristä syistä. He herättävät epävarmuutemme, emotionaaliset tarpeemme ja pitävät meidät kaipauksen tilassa. Toiset ihmiset sen sijaan vetävät meitä puoleensa oikeista syistä: he tukevat meitä, pitävät huolta tarpeistamme ja tunteistamme. Tasapainoisessa suhteessa alun vetovoima auttaa luomaan tunnesiteen, joka ajan kanssa voi johtaa kestävään ja syvään ihmissuhteeseen.
Jotkut ihastuvat kuitenkin vain ihmisiin, jotka ovat emotionaalisesti saavuttamattomia. Yleensä vetovoiman taustalla on silloin läheisyyden pelko. Menneisyys on saattanut ohjelmoida ihmisen yhdistämään epävarmuus ja vetovoima toisiinsa. Hylätyksi tulemisen pelko saa adrenaliinin virtaamaan, joka sekoittuu romanttisen rakkauden kaipuuksi. Emotionaalisia tarpeita on silloin vaikea erottaa rakkaudesta.
Toiset puolestaan kokevat rakkautta ja emotionaalista syvyyttä vain jos pelkäävät menetystä. Jos tunnemme olomme turvalliseksi, saatamme helposti pitää toista itsestäänselvyytenä. Joillekin turvallisuus ja mukavuus toisen ihmisen seurassa tarkoittaa, että suhteesta puuttuu intohimo.
Olen itse ollut suhteessa ihmisen kanssa, joka ei herättänyt sisäisiä traumojani. Miesystäväni oli turvallinen, rakastava ja lempeä. Tulkitsin suhteen virheellisesti vain ystävyydeksi, koska en tuntenut emotionaalista kaipausta enkä suurta vetovoimaa. Olen sittemmin oppinut, että vetovoima ei välttämättä ole hyvän rakkaussuhteen merkki.
Nykyisin en kaipaa suhdetta, joka perustuu voimakkaaseen haluun olla toista lähellä.
Sen sijaan haluan rakentaa suhteen, joka perustuu luottamukselle ja autenttiselle rakkaudelle. Kokemuksista viisastuneena tiedän, että hyvän suhteen ei tarvitse olla jatkuvasti emotionaalisesti haastavaa. Luottamus, lojaalisuus, vakaus ja tasapaino ovat asioita, joita nykyisin arvostan ja haluan ihmissuhteissani kehittää.
Ehkä rakkaus ensisilmäyksellä ei olekaan tähtiin kirjoitettu, vaan heijastaakin varhaisia emotionaalisia tarpeitamme. Aito rakkaus saattaa löytyä sieltä, mistä sitä ei ole edes tajunnut etsiä. Ehkä lähempää kuin mitä osaat arvatakaan.
Juttu pohjautuu osittain Susan Andersonin kirjaan The Journey from Abandonment to Healing.
Toimituksen vinkki: Ymmärrä paremmin itseäsi, elämääsi ja valintojasi
Ymmärrä itseäsi – Terapeuttiset itsetuntemuskortit auttavat sinua tutustumaan itseesi: omiin elämänvaiheisiisi, sisäiseen maailmaasi ja siihen, miten kohtaat maailman. Kortit auttavat ymmärtämään, tukevat ja myös kysyvät tärkeitä kysymyksiä, jotta sinun on helpompi löytää oma äänesi – ja itsesi. Ymmärrä itseäsi -kortit sopivat niin aikuisille kuin nuorille.
Eräänä syysiltana, kymmenisen vuotta sitten, lähdin töistä kotiin kädessäni kirja, joka oli lähes tipahtanut syliini työpaikan kirjahyllystä. Kirjan nimi oli The Journey. Elin elämänvaihetta, jossa paniikkihäiriöt värittivät arkeani vaikka olin jo ottanut suuria askeleita oman hyvinvointini ja henkisen kasvuni eteen.
Olin aina ollut ihminen, joka oli ollut hyvä kuuntelemaan muita, mutta omien todellisten tunteideni paljastaminen avoimesti muille oli ollut minulle äärimmäisen vaikeaa. Tiesin, että isäni kuolema oli tuonut mukanaan uskomuksia, joiden kanssa kamppailin.
En uskaltanut myöntää pahaa oloani edes lähimmille ystävilleni, koska tunsin, että he eivät ehkä hyväksyisikään minua enää. En olisikaan heidän silmissään enää se vahva, iloinen Laura. Saatoin jopa kaunistella ystävilleni asioita parisuhteestani. Asioita, jotka monille olisivat arkipäiväisiä tuskastumisen aiheita kumppanin kanssa. Minulle ne kuitenkin olivat salailtavia häpeän aiheita. Tunsin kai olevani huono ihminen jos myöntäisin, että minullakin oli joskus paha mieli. Jokin ääni sisälläni kuitenkin huusi tulla kuulluksi.
Halusin olla vapaa.
Tutustuin The Journey kirjaan ja siinä esitettyyn prosessiin. Kirjan kirjoittaja kertoo, että tunteet täysin tuntemalla ne purkautuvat, jopa solumuistista. Kirjoittaja oli itse prosessin avulla päässyt eroon jalkapallon kokoisesta kasvaimesta vatsassa. Kirja resonoi minuun tavalla, jota en voinut vastustaa.
Päätin kohdata pelkoni sieluni paljastumisesta.
Pyysin ystäväni kylään tekemään kanssani kirjassa ohjatun prosessin. Antauduin prosessiin täysin. Se oli järisyttävä kokemus. Tuon illan aikana koin tunteitani täysin. Puhuin täydellä rehellisyydellä suodattamatta ja tiputtauduin tilaan, jossa tunsin miten kaikki oli aivan selvää, miten minulla ei tuntunut olevan rajoja. Olin kaikkialla ja tunsin vain suurta rakkautta. Tila oli jotain mitä ei voi sanoin kuvailla. Siinä tilassa oli yhtä aikaa läsnä rauha, rakkaus, inspiraatio, ilo, helpotus ja selkeys. Täysi selkeys.
Siitä hetkestä alkaen tiesin, että jos vain tekisin elämässäni päätökset tuosta tilasta käsin, en enää voisi tehdä “vääriä “ päätöksiä. Jos kohtaisin itseni ja muut tuosta tilasta käsin, kohtaisimme aina rakkaudella. Tiesin, että minulla oli vastaukset kaikkiin kysymyksiini itsessäni.
Ymmärsin sydämessäni miten olemme kaikki yhtä. Sain syvän kokemuksen todellisesta olemuksestani ja väylän käsitellä tunteitani. Nykyään hurraan kun tunnen esimerkiksi kiukkua ja osaan tunnistaa sen kiukuksi. Voin antaa tunteen tuntua kehossani ja vapautua. Voin olla vapaa aina kun valitsen niin. Tuona iltana sanoin hyvästit paniikkikohtauksilleni ja astuin uudenlaiseen tapaan nähdä ja kokea maailma. Mikään ei muuttunut, mutta kaikki muuttui.
Intuition johdatuksessa eläminen on tuonut elämääni syvän rauhan ja luottamuksen.
Intuition kuunteleminen ja seuraaminen on tuonut mukanaan niin paljon iloa, etten löydä sille sanoja. Rohkeutta valita rakkaus pelon sijaan päivästä toiseen, uudestaan ja uudestaan. Aitoutta ja rehellisyyttä itseä ja muita kohtaan. Synkroniaa, jonka ansiosta olen hyvin usein oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mahdollisuuksia, jollaisista en olisi ennen edes uskaltanut uneksia. Syvää kiitollisuutta elämän kauneutta kohtaan ja upeita ihmisiä.
Se on myös tuonut mukanaan tilan keskeneräisyydelle ja epätäydellisyydelle. Luvan olla juuri siinä missä olen. Niinä hetkinä kun huomaan, että rajoittavat uskomukseni ja vanhat tapani toimia yrittävät pitää minut erossa asioista, joita haluan tehdä, sanoa tai kokea, pysähdyn.
Pysähdyn ja teen nopean prosessin, joka on kulkenut matkassani lähes päivittäin jo useamman vuoden ajan. Tuo prosessi auttaa minut saamaan yhteyden sisäiseen viisauteeni ja toimimaan rauhasta ja selkeydestä käsin. Haluan jakaa tuon prosessin kanssasi seuraavassa blogissani toivoen, että myös sinä, voit saada siitä jokapäiväisen työkalun intuitiolihastesi kehittämiseen.
Koko sydämestäni toivotan sinut tervetulleeksi elämään kanssani intuitiivista elämää.
Kirjoittaja Heidi Harju (ent. Kuusisto) ja hänen ystävänsä Elina Sillanpää haluavat auttaa naisia, äitejä ja tulevia äitejä voimaan paremmin näinä päivinä ja nostaa naisten potentiaalia esiin. Heidän molempien blogitekstejä voit seurata Naiseuden voima – nimisen FB-yhteisön sivuilla.
Vaatimukset nykyäidille ovat kovat. Pitäisi olla läsnä ja riittävä lapselleen, ylläpitää siistiä ja kivaa kotia, täyttää miehen tarpeet sekä useimmiten käydä töissä. Tämäkään ei vielä riitä. Pitäisi olla myös jotain muuta erityistä ja pysyä maailman menossa mukana. Pitäisi täyttää ihannenaisen mitat (eli tänäpäivänä olla vahva ja timmi), pitäisi olla harrastuksia, tavata ystäviä ja seurata facea, twitteriä, instagramia, pinterestiä ja lisää tulee. Matkustellakkin pitäisi ja toteuttaa unelmia. Mielikuva väsyneestä ja kiukkuisesta kotiäidistä likaisissa verkkareissa siivottomassa kodissa on jotain, mikä ei todellakaan ole trendikästä, vaikka se on silloin tällöin totisinta totta meille jokaiselle äidille.
Toisaalta ei tarvitse edes mennä noin pitkälle tuon mielikuvan kanssa. Ajatus äidistä, joka hoitaa lapsiansa ja leikkii heidän kanssaan päivästä toiseen – tekee ehkä haastavinta työtä ikinä – ei saa juurikaan arvostusta ulkoapäin. Siitä ei kirjoiteta lehdissä eikä väsymystä ja arjen haasteita viitsitä kovin paljon avata somessa, jossa ihmiset hakevat lähinnä tykkäämisiä päivityksilleen. Työpaikalla saat sentään yleensä nähdä työsi tulokset ja voit saada kannustusta ja hyvää palautetta tekemisistäsi. Kotiäidin saama palaute ja arvostus on huomattavasti näkymätöntä. Kun äiti on väsynyt, ei hänellä ole tarpeeksi annettavaa lapsilleen ja syntyy kierre; lapset hakevat huomiota ja koettelevat äidin rajoja. Vaikka kaikkesi annat, se ei tunnu riittävän edes hetken hengähdystaukoon. Usein työntäyteisen päivä jälkeen on fyysisesti ja henkisesti aika puhki ja sen jälkeen tulee mies, jolla on myös omat tarpeensa. Tässä vaiheessa yhteys omiin syvempiin tarpeisiin on ehkä kadonnut ja pinta-ajatuksissa on vain, että ”nyt pitäisi kai mennä salille” tai ”jotain nyt pitäis tehdä, jotta huomaisin edes itseni”.
Entisajan äideillä oli vahva tuntuma omaan kehoonsa ja siihen, mikä oli myös lapselle hyväksi. Nykypäivänä joudumme miettimään sitä, mikä olisi meille tai lapsellemme hyväksi päällämme, joka usein ylikuormittuu arjen vaatimuksissa. Koemme ajoittain jonkinlaista onnellisuutta ja moni kyllä rakastaa lastaan aidosti. Silti sisällämme piileksii säännöllinen tyytymättömyys emmekä löydä pysyvämpää mielenrauhaa tai keksi järjellä ratkaisua ongelmiimme, joita emme edes välttämättä pidä ”oikeina” ongelmina.
Voisiko näillä kaikilla äitiyden haasteilla olla kuitenkin jokin suurempi merkitys ja viesti meille tuotavana? Voisiko paineen, stressin, haasteet ja jatkuvat vaatimukset kääntää hyvän muutoksen energiaksi? Energiaksi, joka auttaisi koko maailmaa voimaan paremmin. Sama koskee yleisesti kaikkea naiseuteen liittyvää. Feminiinistä puoltamme yhdistää tarve yhteyteen, jakamiseen, tunteista puhumiseen ja auttamiseen. Olemme ehkä jotkut huomanneet sen, että jotain ihan uutta alkaa syntyä kun keskittää huomionsa näiden syvempien tarpeidemme täyttämiseen. Useasti haemme hetkellistä tyytyväisyyttä jostain ulkoapäin. Nopeat, ulkoapäin tulevat pikavoitot eivät kuitenkaan tuo pitkäkestoista täyttymystä ja merkitystä elämään.
Seuraavassa askeleita, jotka avaavat sisäisiä mahdollisuuksiamme:
1. Tiedosta ja hyväksy omat rajasi. Helposti ne sumenevat päivän aikana, etenkin, jos hengähdystaukoja ei ole. Ensimmäinen askel on myöntää itselleen, että on aika puhki. Vaikka olemme opetelleet suoriutumaan, pärjäämään ja näyttelemään vahvaa, meidän ei tarvitse enää tehdä sitä. Naiseuden esiinnousu tapahtuu silloin, kun tunnustamme itsellemme todelliset tarpeemme ja tunteemme.
2. Toinen askel on kommunikointitaitojen parantaminen. Jos emme myönnä itsellemme ja toiselle, että kaipaisimme nyt apua,tukea tai palauttavaa toimintaa niin meistä tulee pintakiukkuisia äksyileviä akkoja. Sisäinen haavoittuvuutemme heijastuu ulospäin näennäisenä vahvuutena: minähän en aitoja tunteitani näytä, vaan syytän ennemmin olosuhteita, lapsia tai vaikka miestä. Jos kuitenkin avaudumme miehelle ja kerromme tunteistamme ilman, että hän kokee ne syytöksinä tai vaatimuksina itselleen, hänen maskuliininen puolensa haluaa suojella ja auttaa meitä yli kaiken. Mutta kaksi tunteensa hallitsevaa miestä talossa on vaan liikaa. Jos ei ole miestä, jolle puhua, niin sitten pitää löytää joku ihminen. Jokaisella on varmasti joku tällainen ihminen, kun vaan avautuu asialle.
3. Löydä tukiverkostoa perheen ulkopuolelta. Nykyään spontaani kanssakäyminen, vaikka toiselle soittaminen silloin, kun haluaisi purkaa tuntojaan ei ole kovin itsestäänselvyys ainakaan monelle. Ihan joka kerta, kun ikävät tunteet valtaavat, niitä ei tarvitse välttämättä puhua ulos, mutta melko säännöllisesti tarvitsisi tehdä ”tunteiden tilannepäivitys” ihmisen kanssa, joka ymmärtää sinua syvemmin. Tämä ihminen ei välttämättä ole mies, koska miehet eivät yksinkertaisesti pysty samaistumaan täysin siihen, mitä nainen kokee sisällään. Sen sijaan toinen äiti, toiset äidit ja naiset pystyvät ymmärtämään paremmin sitä ”mitä ei kovin järkevästi ole selitettävissä” .
4. Panosta muutamiin ihmissuhteisiin, jotka antavat sinulle selvästi voimia. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että ihmissuhteiden rakentaminen tasolle, jossa voit luottamuksella kertoa tunteistasi vaatii aikaa ja panosta. Ei todellakaan riitä, jos näemme ystäväämme kerran kuukaudessa parin tunnin ajan. Siinä menee liikaa aikaa ja energiaa kuulumisten vaihtoon. Tarvitaan siis aikaa ja tilaa, että pääsee toisen sisälle – sinne olennaiseen. Se ei tässä kulttuurissa ihan viidessä minuutissa tai parissa tunnissakaan tapahdu. Se vaatii vähintään viikoittaista yhteydenpitoa ja aikaa kiireettömään olemiseen ja kanssakäymiseen.
Olen todennut, että kaikkein kätevintä on pyytää ystäviä kylään koko päiväksi ja etenkin yökylään. Tällöin meillä on riittävästi aikaa puhua ja olla ilman ajan painetta. Näistä ihmissuhteista saa todella paljon irti ja niissä on luonnollinen, antamisen ja saamisen balanssi. Välillä voidaan olla hiljaa ja tehdä omia juttuja. Useimmiten kuitenkin nautimme jutella, ideoida, haastaa toistemme rajoja, tehdä ruokaa, nauraa lapsille ja leikkiä yhdessä niin paljon kuin mahdollista. Aina yökyläilyn jälkeen toteamme, että tämä on niin parasta ja täyttää 100% äidin ja naisen tarpeemme. Ei tarvitse heti asua kimpassa tai yhteisössä, mutta voi ottaa elämään yhteisöllisiä elementtejä, jotka rikastavat elämäänme. Myös mies on tyytyväinen, kun on kaksi naista talossa.
5. Elä omaa elämääsi. Ei oikeasti ole väliä, mitä kaikkea hienoa nykyään on tarjolla, jos se ei herätä sinun sisäistä kipinääsi. On niin paljon, mitä pitäisi olla, mutta jos lähdemme tavoittelemaan jotain, mitä ei oikeasti ole meidän unelma, vaan jonkun toisen niin emme saa ikinä mielenrauhaa. Säännöllinen hiljentyminen, pysähtyminen ja oman sydämen kuuntelu vie takuuvarmasti oikeaan suuntaan. Toki meidän tulee myös kokeilla erilaisia asioita; ottaa askel ja toinen ja joskus poiketa tutulta ja turvalliselta polulta. Joskus myös tuntuu, että kävelemme takaperin ja jos se tunne tai paikalleen jumiutuminen tuntuu jatkuvan, tulee silloin ottaa uusi askel ja hakea rohkaisua innostavien ihmisten tai vaikka valmentajien parista. Liian paljon sinnittelemme omien ajatustemme, toiveidemme ja tuskiemme kanssa yksin. Usein käy niin, että kun sisällä pidätellyn ajatuksen tuo uusille vesille, vapautuu energiaa, joka mahdollistaa vasta konkreettisen seuraavan askeleen ottamisen.
6. Tiedosta naisena olemisen mahdollisuudet. Haasteet ja tunteet, joita koemme viestivät paremman muutoksen mahdollisuudesta. Kun saamme rakentavasti purkaa ja puhdistaa sisimpämme, voimme luoda tällä energialla uutta. Täyttymystä jokapäiväiseen elämäämme tuo se, että koemme olevamme jotain suurempaa kuin itseämme varten olemassa täällä. Tästä ymmärrysmaailmasta käsin otamme erilaiset hetkittäiset vastoinkäymiset vastaan ihan eri tavalla, kuin olemme oppineet. Elämä alkaa maistua yhtäkkiä – Elämältä.
……………….
Heidin Uusi päivä -postauksia julkaistiin Hidasta elämää -sivustolla vuonna 2013. Pääset lukemaan niitä täältä.
Kaksiosaisen artikkelin ensimmäisessä osassa toin esille, että ihminen on tiedostamatonta tietoa lähettävä empaattivastaanotin, siis luonnostaan taipuvainen tuntemaan sen mitä ympäristössä tapahtuu.
Sen lisäksi meidät on opetettu ajattelemaan, että meidän kuuluu reagoida ympäristöömme sen lähettämän informaation ja toiveiden mukaan.
Me yhtaikaa elämme tunteita, jotka eivät ole omiamme, ja kuvittelemme, että meidän kuuluukin kantaa näitä tunteita. Mielenkiintoista.
Sinä reagoit kaikkeen mitä sanon. Nytkin, joka hetki. Aivan kuten reagoit jokaiseen ihmiseen ja tapahtumaan ympärilläsi. Jos istuisimme kasvotusten, reagoisit liikkeisiini, hengitykseeni, hajuuni – ja moniin muihin niistä lukemattomista tavoista joilla kommunikoin ympäristöni kanssa. Jos hartiani olisivat jännittyneet, hengittäisin pinnallisesti ja purisin kuunnellessani hampaita kevyesti yhteen, kehosi tietää sen.
Reagoit vaikka et olisi siitä tietoinen. Aistit, havainnoit ja matkit kokemusta sisäisesti. Tapahtumia voi tuskin erottaa toisistaan, mutta tämän jälkeen annat havainnoillesi henkilökohtaisen merkityksen – siis määrität mitä tämä tarkoittaa sinulle.
Ihminen on vastuussa omasta reaktiostaan
Moni näkemys puhuu sen puolesta, että kukaan ei ole vastuussa siitä miltä sinusta tuntuu. Sinä itse olet. Yksi askel aikuiseksi kasvamisessa lienee se, että ymmärrät tämän ja otat vastuun elämästäsi. Rakkaus, onnellisuus tai onnettomuus eivät ole ulkopuoleltasi tulevia asioita, vaan tapahtuvat sinussa. Kun omistat kokemuksen jonka olet aiemmin leimannut jonkun toisen antamaksi, vapaudut monella tavalla. Homma toimii avaimet käteen- periaatteella, kunhan ojennat kätesi.
Ihmisen on tarkoitus reagoida
Emme silti pääse siitä tosiasiasta, että aivomme, kehomme, hermostomme – eri mekanismit meissä, ovat syntyneet reagoimaan. Jotta ymmärrät ihmistä jonka kanssa puhut, sinun täytyy reagoida häneen. Kuten edellisessä luvussa toin esille, empatia on toiseen ihmiseen reagoimista ja hänen kokemuksensa mallintamista. Empatia on myös kommunikaatiomme kulmakivi – ilman sitä ei ole kommunikaatiota.
Miksi sinä elät toisten tunteita?
Koska sinut on luotu tekemään niin. Olitpa trendikäs HSP (Highly Sensitive Person), tai aliviritteisempi empaattivastaanotin, aistit ja koet ympäristöäsi joka hetki.
Asian ymmärtäminen voi muuttaa elämääsi. Se tunne jota tunnet voi olla osittain jonkun toisen. Se kehollinen aistimus joka on läsnä voi olla alkuperältään jonkun toisen. Ne ajatukset ja reaktiot joita näet itsessäsi voivat olla lähtöisin toiselta. Kukaan ei ole niitä laittanut sinuun, mutta ne voivat olla lähtöisin jostain muualta.
Sen lisäksi, että olet luontaisesti taipuvainen kaikkeen edellä mainittuun, sinut on opetettu reagoimaan muilta saatuun tietoon automaattisesti. Sinua ei ole opetettu kyseenalaistamaan näiden reaktioiden hyödyllisyyttä itsellesi tai muille. Eikä sinulle ole kerrottu, että voit itse päättää miten suhtaudut muiden lähettämään tietoon.
Ominaisuus on hyödyllinen. Mutta luo tiedostamattomalle haasteita. Joku toinen voi päättää mitä sinä tunnet ja vaikuttaa sinuun sekä elämääsi.
Eikö olisi ihanaa jos tunteesi olisivat yksinoikeuttasi? Niin minustakin! Se ei liene mahdollista mutta voimme yhdessä kuitenkin lähestyä tämänkaltaista lopputulosta. Muiden tunteisiin emme voi aina vaikuttaa ja kuten sanottu, ympäristön mallintaminen on yksi kommunikaation kulmakivistä. Omaan reaktioomme voimme kuitenkin vaikuttaa. Kunhan ensin omistamme ne.
Mitä teet tällä tiedolla?
sosiaalisissa tilanteissa, ennenkaikkea sellaisissa joita et täysin ymmärrä, voi olla hyödyllistä tarkkailla ja nähdä mistä kokemuksesi syntyy ja mikä tapahtuvasta voi olla toisen kokemaa
tiedostamalla mitä sinussa tapahtuu, voit oppia näkemään (oikeammin kokemaan) toisista asioita joita sanat eivät välitä. Voit vain kuvitella hyödyllisiä käytännön sovellutuksia tällaiselle
kun ymmärrät miten empatia toimii, ymmärrät paljon paremmin itseäsi ja muita
jos olet helposti toisiin ihmisiin reagoiva ihminen, sinulle on todennäköisesti hyödyksi opetella tiedostamaan tapahtumat itsessäsi ja nähdä mikä on sinun reaktiotasi ja mikä on toisen lähettämää informaatiota
opi itsestäsi tarkkailemalla itseäsi muiden läsnäollessa. Mitä toisten kokemat tunteet saavat sinut tuntemaan? Mitä sellaista tunnet mikä on ristiriidassa muiden näkyvän käytöksen kanssa? Reagoitko näihin tuntemuksiin vai osaatko erottaa ne omistasi?
kun tiedät mikä on toisen, sinun ei tarvitse tuntea tunnetta hänen puolestaan – siis reagoida toisen ihmisen tunteeseen sinussa.
mitä tämä tieto voi antaa sinulle? Tarkistele kirjoittamani merkitystä juuri sinun elämässäsi.
Kun omistat tunteesi, ajatuksesi, tahtosi ja käytöksesi, omistat ennenpitkää elämäsi. Jos pidät itsesi piilossa, olet kykenemätön erottamaan itsesi toisista ja pitkällä aikavälillä ohjaamaan elämääsi. Sanotaan, että se mitä et hyväksy ja mistä et ole tietoinen, ohjaa elämääsi.
, koska minusta näyttää, että suomalaiset eivät osaa rakastaa itseään riittävästi. Eivät niin paljon, että yksittäisen ihmisen elämä ja yhteinen elämämme olisi niin hyvää kuin se voisi olla.
