Sivu 404 – Hidasta elämää

Intuitiivinen Elämä: Jumista vapauteen – prosessi sydämestä käsin elämiseen

Viime aikoina olemme saaneet kokea luonnonilmiöitä, jotka ovat puskeneet esiin kaikki piilossa olleet kipupisteemme. On ollut kaikenmaailman superkuita ja voimakkaita auringonpurkauksia. Koko planeetan energia-aallot ovat työntäneet meitä kohtaamaan omat pelkomme.

Oletko sinä huomannut tämän?

Omassa elämässäni viime kuukaudet ovat olleet varsinaista itsensä kohtaamista ja syväluotaavaa prosessia täynnä. Käyn kyllä omia prosesseja jatkuvasti läpi, mutta nyt ollaan oltu normaaliakin syvemmällä tasolla. Huh.

Välillä sitä on ollut aivan energisenä, ekstaasissa ja taas toisena hetkenä väsyneenä, täynnä kiukkua ja jättimäinen sarvi otsassa. Keho on ollut aivan sekaisin ja esiin on puskenut uskomuksia ja tukahdutettuja tunteita sellaisella voimalla, että oksat pois.

Kaiken tuon prosessoinnin keskellä olen saanut mitä kauneimman lahjan. Vapauden. Vapauden, jonka voi saavuttaa vain täydellä rehellisyydellä ja paljaudella.

Rehellisyys, aitous ja paljaus tuovat mukanaan vapauden, joka tuntuu jokaisessa solussa ja herättää sinut eloon tavalla, joka on sanojen tavoittamattomissa.

Jumista vapauteen – prosessi

1. Ota yhteys kehoosi

Pääset käsiksi sinua jumissa pitäviin ajatuksiin muun muassa siten, että kirjoitat ylös paperille kaiken mitä päässäsi liikkuu tiettyyn aihepiiriin liittyen.

Aloita niin, että menet istumaan mukavasti sohvalle ja ota kynä ja paperi lähelle. Laita silmät kiinni ja tule täysin tietoiseksi omasta kehostasi.

Päästä sinua jumissa pitävä elämäsi osa-alue mieleesi. Mitä tunnet? Missä kohtaa kehoasi?

2. Päästä sisäinen nalkuttajasi vapaaksi

Antaudu kehosi tuntemuksille täysin, salli niiden olla ja anna mieleesi nousta tuohon tunteeseen ja aiheeseen liittyviä ajatuksia.

Kirjoita ne ylös täysin sensuroimatta ja analysoimatta. Päästä sisäinen nalkuttajasi täysin valloilleen. Anna koko estradi hänelle. Anna kaiken tulla ulos.

Uskomuksista ja ajatuksista tietoiseksi tulemisen myötä pystyt valitsemaan toisenlaisia ajatuksia, joiden mukaan toimia. Rehellisesti omat ajatukset kohtaamalla voit vapautua elämään sellaista elämää kuin haluat. Ilman itsesi luomia rajoituksia.

3. Anna kehosi puhua

Kun olet antanut tulla paperille ulos kaiken mitä sisäinen paasaajasi haluaa sanoa, niin ole sen jälkeen vielä läsnä kehosi kanssa.

Mitä nyt tunnet? Missä kohtaa kehoa? Antaudu tunteelle täysin. Anna tuon tunteen alta paljastua seuraava tunne kunnes jossain vaiheessa pääset käsiksi tietynlaisen tunteettoman tunteen kanssa.

Tätä harjoitusta voit tehdä yhdessä ystäväsi kanssa. Auttaa kun ääneen kerrot toiselle mitä tunnet ja missä kohtaa. Parisi voi auttaa sinua antautumaan tunteelle kannustamalla sinua antautumaan kehosi tuntemuksille.

4. Ota yhteys sisäiseen viisauteesi

Tehtyäsi yllä olevat prosessin osat, niin ota sen jälkeen taas hyvä asento sohvalla. Tuo kaikki huomio sydämesi kohdalle ja hengitä muutaman kerran syvään sisään ja ulos, kuvitellen miten ilma virtaa sydämestä sisään ja sydämestä ulos.

Kysy mitä sisäisellä viisaudellasi on sanottavaa sinua jumissa pitävään asiaan. Mitä sisäinen viisautesi tietää asiasta? Mitä kiitollisuuden aihetta löydät tuosta elämäntilanteesta?

Olen huomannut tekstin toimivan kun se saa sinussa aikaan suuren kiitollisuuden, rakkauden ja anteeksiannon tunteen.

Tätä kirjoittamaasi sisäisen viisauden tekstiä voit lukea päivittäin tai poimia sieltä jonkin voimalauseen, jota sanot itsellesi kun huomaat mielesi taas yrittävän ottaa ohjat.

Kun opit hyödyntämään prosessia ensin kirjoittamisen kanssa, voit alkaa sen jälkeen tehdä sen mielessäsi, missä ikinä oletkin ja hyödyntää sitä pienimmissäkin arjen päätöksissä.

Prosessi auttaa sinua katselemaan omaa toimintaasi ikään kuin ulkopuolisen silmin, tarkkailijana ja valitsemaan tietoisesti toimia sisäisestä viisaudestasi käsin, egon reagoivan käyttäytymisen sijaan.

Silloin kun ei itse kykene näkemään omaa mahtavuuttaan, tarvitaan joku, joka näkee

Kun 26-vuotiaana keltanokkana valmistuin yliopistosta ja sain ensimmäisen työpaikkani toimittajana, ei mennyt kauaa, kun olin päätoimittaja ja esimies. Jos joku olisi siinä kohtaa kysellyt aiempaa työkokemustani tai pohtinut kuinka entisenä jumppapirkkona tai farkkujen viikkaajana onnistun työssäni, en olisi koskaan päätynyt tekemään sitä, missä todella olin hyvä.

Kyse ei ollut CV:stäni, vaan kyse oli siitä, että ensin minun ajatuksiani arvostettiin, ja kun ryhdyin työhön, minuun luotettiin. Kun välillä ajattelin olevani tuohon ikään liian isoissa saappaissa, yksikään ilme tai sana ei esimieheni kasvoilla kertonut, etteikö hän olisi arvostanut tai luottanut minuun.

Kun toimin päätoimittajana, tapasin 19-vuotiaan tytön. Hänen CV:nsä ei ollut – tietenkään – kummoinen, mutta hänessä oli jotain mieletöntä. Hänestä tuli toimitukseemme loistava johdon assistentti. Kerran hän kysyi, että voinko lukea hänen tekstinsä, jonka hän oli kirjoittanut, oliko siinä mitään järkeä? Ai oliko siinä jotain järkeä? Mimmi toimii nyt 25-vuotiaana viestintäkonsulttina. Tuon aran tekstinvilautuksen jälkeen hän kirjoitti kymmeniä, ellei satoja, lehtiartikkelita, pääsi opiskelemaan yliopistoon ja jatkoi toimittajan työtä. Ja on muuten mielettömän hyvä siinä!

Jokin aika sitten etsimme valokuvaajaa lehtiprojektia varten. Kuulin parikymppisestä tytöstä, joka suhtautui niin intohimoisesti valokuvaamiseen, että oli mennyt valokuvauskurssille ja käytti miltei kaiken vapaa-aikansa kuvauksen parissa. Ensin kun kutsuin häntä valokuvaajaksi, hän oli häkeltynyt. Kun olimme kolmansissa yhteisissä kuvauksissa, minä olin häkeltynyt: hän oli mieletön – todella hyvä ihmisten kanssa, ja päästessään kuvausflow’hun hän oli kuin kuka tahansa ammattikuvaaja, jonka kanssa olen vuosien varrella työskennellyt.

Yksi parikymppinen sanoi, ettei hän osaa kirjoittaa – niin hän koulussa oppi. Kun näin hänen tekstinsä, sen ilottelun ja hauskuuden, olin täysin eri mieltä tällaisesta uskomuksesta. Ja kun hän uskalsi alkaa oppia, hän alkoi oppia. Ja ehkä jo arvaatte: hän on loistava!

Kun oma arvostukseni ja luottamukseni omaa potentiaaliani kohtaan ei ole riittänyt, on tullut vastaan ihminen, joka on tuon potentiaalin nähnyt. Sen jälkeen hän on ravinnut sitä mojovalla määrällä arvostusta ja jättilastilla kunnioitusta. Ja niin on kukka päässyt täyteen loistoonsa. Kun minä näen edes pientä innostuksen ja ilon värinää ihmisen tekemisessä, varmistan, että minä kasvatan värinän suureksi: Suurella kunnioituksella arvostan ja epäilemättä luotan. Annan tilaa, päästän irti, puhun kunnioittavasti ja odotan parasta.

Samalla olen välillä vähän surullinen. Kun seuraan tiukentuvaa työelämää, YT-neuvottelu-uutisia ja irtisanomisten määrää, ymmärrän, että moni osaavista ihmisistä päätyy työvoimatoimiston odotustilaan. Omasta kokemuksestani tiedän, että odotustilan tunnelma on masentava: ilmassa leijuvat häpeä, lamaantuminen, ulkopuolisuus, kuulumattomuus, epätoivo ja pohjasakkaisuus. Kun ihminen astuu tuohon tilaan, hän ei koe arvostusta eikä luottamusta. Hän ei koe sitä, mikä kasvattaisi hänet suurempaan potentiaaliinsa.

Kun ihminen ei itse kykene näkemään omaa mahtavuuttaan, toinen ihminen voi auttaa. Oma ja läheisten työvoimatoimistopenkkien kulutus on valitettavasti osoittanut, että lähtiessä ei ole mahtava olo. Ja silti: tuo on se hetki, jolloin toisen ihmisen arvostusta ja luottamusta eniten kaipaa. Jokainen epävarma ihminen on kuin kaataisi kultahippuja mustaan aukkoon.

Jos työkkärin tädin tehtäviin ei kuulu nähdä asiakkaiden mahtavuutta, se voi silti olla meidän jokaisen jokapäiväinen tehtävämme. Kun nuori hakee ensimmäistä oikeaa työpaikkaansa, on tuijotettava CV:n sijasta silmiin ja nähtävä niiden palo. Jokainen meistä voi katsoa ja kohdella toista ihmistä niin kunnioittavasti, että hän kokee, että on kaiken arvostuksen ja luottamuksen arvoinen. Silloinkin – tai juuri silloin – kun ei itse kykene.

Jokainen ihminen, jota kastellaan todellisella arvostuksella ja luottamuksella, näyttää lahjansa moninkertaisesti. Pieni kansa tarvitsee noita moninkertaisia lahjoja. Me tarvitsemme toistemme arvostusta ja luottamusta.

Tie Herttatuvalle – Vuosi maalla, mitä jäi käteen?

Herttatupa, koti, lämpö, maa, maalaismaisema, maailman paras paikka.
Nyt on vuosi asuttu maalla ja se sai innostamaan kirjoittamaan hieman tuosta polusta myös tähän hetkeen. Lyhyesti ja ytimekkäästi, vuosi takana, mitä on jäänyt käteen ja mieleen?

ALKU

Mistä lähti ajatus tulla maalle? Se on helppo vastaus, motiivi oli liian voimakas. Motiivi oli niin voimakas, ettei sitä pystynyt peittämään enää alleen. Minua motivoi oma jaksaminen ja jos oma jaksaminen kärsii siitä missä asuu, ei se ole silloin linjassa omien toiveiden kanssa. Kaupunkielämä antaa tietyt haasteet, sekä keholle, että mielelle. Maalaisseutu pystyy rauhoittamaan ja pitämään tasapainon jolloin tasolla helpommin. Motiivi + toiminta = Muutetaan maalle.

HAASTEET

Mitä haasteita maalla voisi olla? Sama haaste, joka on yksi parhaimpia persoonan opettajia. Vastuu. Olen viime vuosina tykännyt reissailla ympäri maailmaa. Se on ollut äärimmäisen opettavaista, inspiroivaa ja ihanaa, mutta samaan aikaan olen maalla ollessani tajunnut, että olen myös paennut jotain. Se on ollut vastuu omasta olemisesta. Se voi kuulostaa paradoksilta, mutta ainakin omalla kohdallani se on selkeää. Olen reissaillut, koska silloin voin jättää, mennä ja fiiliksen mukaan vaihtaa maisemaa. Ottaa ärsykkeitä ulkoapäin, pysähtymättä mitä on sisällä. Maalla ollessa sitä vaihtoehtoa ei ole ollut, vaikka työni puolesta ympäri suomea pääsenkin reissaamaan. Oma koti tarkoittaa, omaa vastuuta, oman tilan näkemistä selkeämmin. Tästä mahdollisuudesta olen suunnattoman kiitollinen, vaikka välillä on vituttanut, ärsyttänyt ja raastanut sisimpää koko konsertin laajuudella. Onneksi vierelläni on kulkenut ihminen, joka saa suurimmatkin pelot minusta irti ja näyttämään itselleni ne puolet, joissa minun täytyy vielä sisimpääni työstää.

OIVALLUKSET

Yksi suurimpia oivalluksia on se käsittämätön tunne, kuinka asiat ovat selkiintyneet. Olen jo vuosia pyrkinyt toteuttamaan sisäistä työtä, milloin meditaatiolla, milloin tavoitteellisuudella, milloin omien rajojen ymmärtämisellä, mutta voimakkain työstäjä on luonto itse. Pitkät, hiljaiset kävelyt metsässä, uinnit joessa, halkojen tekeminen vajassa ovat tuntuneet jatkuvalta retriitiltä, joka entisestään vaan syventää sitä ymmärrystä, kuka oikein olenkaan. Ilman televisiota, ilman valoja (vaikka sellaiset omaammekin), ilman liiallisia ulkoisia ärsykkeitä on yksinkertaisin tapa kuoria omia kerroksiaan ja kurkkailla syvemmäksi jäniksen koloon.

Luultavasti siitä syystä, monet jättävät tuon kortin käyttämättä ja täyttävät päivänsä milloin ruuduilla, lehdillä, radioilla sun muilla ärsykkeillä. Niillekin toki paikkansa on, mutta ne kiinnittävät huomion aina ulospäin. Ellemme tee sisäistä työtä ennen ulkoista, on ulkoisen katsominen helposti reaktiivista tunnemyllerrystä, jossa sisäinen ääni jää kuulumattomiin. Tehdään työt ensin, sitten huvit.

MITÄ SEURAAVAKSI?

Aivan kuten saduissa, myös tässä tarinassa on paljon ihmeellisyyttä. Joka päivä kiitämme siitä etuoikeudesta, jonka paikka meille antaa. Pihamaa, joka alkaa täyttyä lääkinnällisistä kasveista ja juurista, puhumattakaan kumppanini kukista, kasveista, joista minulla ei ole vielä hajuakaan keitä he ovat. Pihamaa muistuttaa elämän perusperiaatteista. Jos haluat tuloksia, sinun täytyy tehdä työtä sen eteen. Sinun täytyy muistaa pistää siemenet keväällä maahan, jos haluat satoa kerätä syksyllä. Ilman alkuvalmisteluja mitään ei kasva. Samoin on elämässä. Jos haluamme kasvaa ihmisenä, kehittyä, laajentua uusille alueille, meillä täytyy laittaa siemen kasvamaan ensin. Sitten, kärsivällisyys, luonnollinen kasvu, kunnioitus ja luonnon ihmeellisyys auttaa polkua menemään eteenpäin, uutta mahdollisuutta kasvamaan. Tulevaisuutta en tiedä, mutta sen tiedän, että olen tehnyt yhden elämäni parhaista valinnoista muuttaessani maalle. Jotenkin toivoisi, että jokainen ihminen seuraisi sitä omaa intuitiotaan, rohkeasti hypäten, luottaen että verkko ilmestyy. Sillä ihan varmasti se ilmestyy.

Ollaan rohkeita, autetaan toisia, niinkuin maalla tehdään, katsotaan kokonaisuutta, ymmärretään oma roolimme luonnon kanssa, sekä ollaan kiitollisia jokaisesta ilmanhenkäyksestä, jonka saamme tässä kehossa hengittää. On hyvä olla olemassa, kiitos että sinäkin olet.

Kuvat: Ulla-Maija Takkunen / www. teemusyrjala.com

Milloin kantaa vastuuta ja milloin päästää irti? – 10 keinoa ottaa oma elämä haltuun

Ihminen on sosiaalinen olento, ja me olemme loputtomassa vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa. Toisinaan on kuitenkin hyödyllistä ottaa kokonaisvaltainen vastuu elämästään ja katsoa miltä se näyttää täysin vapaan, vastuullisen ja itsenäisen ihmisen silmin. Alla muutama hyödylliseksi todettu näkökulma.

1. Otan vastuun omista tunteistani.

Kukaan muu kuin minä ei voi luoda minussa olevia tunteita ja jokainen tunteeni kertoo minusta, sillä se tapahtuu minussa. Mitä laajemman vastuun otan kokemuksestani, sitä enemmän voin myös vaikuttaa siihen. Onko elämässäni jokin tunne, jonka koen jonkun toisen aiheuttamaksi?

2. Valitsen mihin uskon.

Voin aina valita uskonko vai enkö usko mieleni sisältöön, sillä uskomukset ovat ajatuksia, jopa siellä perustavalla tasolla. Ottamalla hieman etäisyyttä ajatuksiini voin paitsi oppia itsestäni, ottaa takaisin ajatuksille antamani voiman sekä vaikuttaa koneistoon, joka niitä synnyttää. Vaikuttaako elämääni jokin sellainen uskomus, jonka todenperäisyyttä en ole tarkistanut lähiaikana?

3. Otan tulosvastuun elämästäni.

Elämäni olosuhteet ovat pääosin itseni luomia. Osallistun elämäni tapahtumien synnyttämiseen ja saan tuloksia, jotka jokin osa minussa on valinnut, tiedostin sitä tai en. Menneisyys, tämä päivä ja tulevaisuus – olen osallinen niihin kaikkiin. Ymmärtämällä tämän vapautan itseni uhrin asemasta ja omistan tarinani. Tapahtuuko elämässäni jotain sellaista, johon olen osallinen mutta josta en ole vielä ole ottanut minulle kuuluvaa vastuuta?

4. Annan tilaa tuntemattomalle minussa.

Se mitä tiedän itsestäni on vain murto-osa siitä mitä olen. Jokainen impulssi joka minussa syntyy, on minua ja kertoo minulle jotain. Kun hyväksyn tuntemattoman itsessäni, asetun linjaan minussa olevan loputtoman ja tuntemattoman voiman kanssa. On paljon helpompaa olla se kuka olen, kaikkineni. Onko minussa edelleen jotain sellaista, jolle en ole vielä antanut tilaa?

5. Näen itseni kaikessa.

Jokaisessa ihmisessä, asiassa, hetkessä ja kokemuksessa on yksi yhteinen nimittäjä nimeltään minä. Kaikki se mitä elämässäni koen, kertoo minusta. Olen aina kaikkialla ja voin oppia itsestäni myöntämällä näkeväni joka puolella itseni. Mitä elämässäni juuri nyt olevat asiat kertovat minusta?

6. Lopetan ulkoistamisen.

Ei ole toisten tehtävä täyttää tarpeitani. Eikä kukaan ole syypää tunteisiini, silloinkaan kun tunnen rakkautta. Eikä sekään, tai tuokaan johdu hänestä. Olen tottunut siihen, että saan elää elämääni muiden kautta ja muiden avulla. Että voin syyttää ja vaatia vastuuseen. Toivoa ja edellyttää. Kuvitella, että tuo jokin on se joka vaikuttaa sisälläni. Mutta niin kauan kuin ulkoistan vastuun ja voimani muihin, elän myös riippuvaisena. Ulkoistanko tällä hetkellä jonkin asian elämässäni toisten vastuulle?

7. Sanoudun irti ulkoistettujen palveluiden tarjoamisesta.

Ihmiset ovat ulkoistaneet elämäänsä minuun, mutta se edellyttää aina suostumustani. Olen yhdelle syntipukki ja toiselle ravintoa. En suostu olemaan kenellekään enää ravintoa, vaan annan jokaiselle mahdollisuuden kantaa itsensä. Sanoudun siis irti ulkoistettujen palveluiden tarjoamisesta ja annan sen mikä tulee vapaasti sydämestäni. Suostunko tällä hetkellä näyttelemään jollekin sitä roolia, jonka hän on minulle asettanut?

8. Ihmissuhteeni heijastavat minua.

Ihmiset ovat aina yksilöitä, mutta olen aina suorassa vuorovaikutuksessa ympäristöni kanssa. Se miten ihmiset käyttäytyvät seurassani ja suhteessa minuun, kertoo aina myös minusta. Ennen kaikkea toistuvat tapahtumat ihmissuhteissa ovat olennaisia asioita omistaa. Minkälaisia ihmissuhteeni ovat tällä hetkellä?

9. Hyväksyn, että olen täysin yksin.

Vaikka näennäisesti ymmärrämme toisiamme, jokainen meistä elää ainutlaatuisessa maailmassaan. Kun hyväksyn sen, että kukaan ei voi olla minusta yhtä kiinnostunut kuin itsestään, eikä kukaan muu voi ymmärtää minua tai pitää huolta minusta, olen täysin yksin. Tässä hetkessä voin todella löytää itseni ja sen mitä jaettavaa minulla on. Ymmärtää, että tämä on minun elämäni. Minun elettävänäni ja jaettavanani. Olenko jo löytänyt täysin riippumattoman yhteyden itseeni?

10. Kokemukseni tästä tekstistä kertoo minusta.

Herättääkö jokin näkökulma minussa jotain? Mikäli jokin saa huomioni ja herättää tunteita, tai kuljen jonkin yli vailla halua tunnustella sitä, on hyödyllistä kysyä mistä tämä johtuu.

11. On myös poikkeuksia.

Elämä on yksilöä suurempi, ja sen tapahtumia, syitä ja seurauksia on toisinaan mahdotonta käsittää. On asioita, joista voin kantaa vastuun ja asioita joista en. Oman elämäni omistaminen on myös irtipäästämistä siitä, mikä ei ole minun kantamukseni.

Rakkaudella Aaro

TV: Dyer ja Tao

Tohtori Wayne Dyer ja Tao

Paleokeittokirja – Kivikauden ruokaa modernilla otteella

Kivikautisesta metsästäjä-keräilijästä mallia ottava paleoruokavalio on ollut hyvin paljon esillä viimeisen parin vuoden aikana. Monet kovaa treenaavat ja fyysistä kuntoaan optimoivat vannovat sen nimeen ja erityisesti tuntuu, että miesten keskuudessa luolamiesdietti on ollut kova sana. Amerikasta Eurooppaan levinnyt ilmiö neuvoo tiukimmillaan jättämään viljan, puhdistetun sokerin, prosessoidut rasvat, palkokasvit ja maitotuotteet pois ruokavaliosta. Osa suuntauksista taas sallii edellä mainittuja asioita eri muodoissa pienissä määrin ja esimerkiksi raaka- tai vuohenmaitotuotteet, hedelmät sekä jotkut tärkkelyspitoiset hiilihydraatit ovat sallittuja ruokavaliossa.

Tanskalaisen huippukokki Thomas Rode Andersenin tarina on seuraava: hän tapasi vuonna 2005 neljätoista vuotta nuoremman naisen ja päätti tehdä sekä fyysisen että henkisen muutoksen elintapoihinsa. Amerikan komennukselta takaisin palannut ystävä tutustutti hänet Crossfit-harjoittelun maailmaan ja kehotti tutustumaan paleoruokavalioon. Vuosien aikana saatujen omien hyvien kokemusten siivittämänä syntyi sekä Paleokeittokirja (Atena 2014) että paleomenu Andersenin pitkäaikaiseen työpaikkaan (Kong Hans Kaelder-ravintola Kööpenhaminassa).

Paleokeittokirja uhkuu ensi sivuista alkaen testosteronia. Naisen näkökulmasta se tuntui vähän huvittavalta, varsinkin kun kuvituksena on käytetty itse urheiluautolla kolaroitua metsäkaurista, jonka huippukokki nylkee, valmistaa nuotiolla ja jonka jälkeen hänen tatuoitu ja lihaksikas vartalonsa siistiytyy tummanpuhuvassa järvessä. Kirjan ensimmäisten 50 sivun aikana käydään läpi mm. geenien, ruokavalion ja harjoittelun merkitystä ja paleotematiikkaa on tietysti tarkoituksella korostettu, jotta lukijalle muodostuu selvä kuva, mihin tulevilla resepteillä pyritään.

Resepteissä pääpaino on pääruoissa ja ruokaisissa lisukkeissa ja mielestäni Andersen perustelee sen hyvin. Paleoruokavaliossa aamupala on yleensä ihan samanlainen, kuin päivän mikä tahansa muu ateria. Lisäksi ”kivikautinen ruokavalio vähentää automaattisesti makean nälkää”, joten sokerisia jälkiruokia ei tarvitse, mikäli syö itsensä kunnolla kylläiseksi pääaterian aikana.

Kirjan resepteistä huomaa, että ne ovat ammattikokin tekemiä. Aika monet niistä vaativat aikaa ja osassa käytetään hieman erikoisempia ainesosia. Muutamassa reseptissä maitotuotteettomiin paleoresepteihin tottuneelle lukijalle hämmennystä aiheutti isojen kerma- ja juustomäärien käyttö, mutta kuten aiemmin mainitsin, tässäkin on koulukuntaeroja. Andersen perustelee täysrasvaisten maitotuotteiden käyttöä sillä, että pohjoismainen perimä on muuttunut aikojen saatossa niin, että pystymme laktoosia sulattamaan. Hän kuitenkin lisää, että itse pitää maitotuotteiden kulutuksen suhteellisen vähäisenä ja suosii valmisteissa juurikin korkeita rasvaprosentteja.

Suhteellisen yksinkertaiseen ruoanlaittoon tottunut kotikokki kokeili kirjasta viikonlopun kunniaksi ”Pallaspihvit & sitrushedelmäinen paksoi” – nimistä reseptiä. Pallasta ei ollut saatavilla tuoreena, mutta se oli helppo korvata ahvenella. Resepti oli raikas ja se yhdisteli taitavasti eri makuja. Huomaa, että Andersenilla on lähes 20 vuoden kokemus reseptien kehittämisestä ja keittiömestarina toimimisesta.

33 tapaa olla lapsi jälleen – ”Unohda eilisen murheet ja harmit, tänään voi pitää hauskaa!”

Lapsena elämä oli ihanan yksinkertaista. Lumisade oli ilonaihe, ei ärsyttävä määräys ruveta heti töiden jälkeen lumitöihin. Huono numero kokeesta oli syy saada jäätelö jätskiautosta, ei hetki itsensä mollaamiselle. Kunpa lapsuuden iloa voisi pullottaa ja ottaa huikan aina, kun aikuiselämä alkaa tuntua liian vastuulliselta ja vakavalta. Lapsen innostukseen palaaminen ei vaadi isoa muutosta tai arjen pysäyttämistä: sen voi tehdä pienillä tavoilla keskellä työviikkoa.

Tässäpä 33 tapaa, joilla aloittaa:

Opi

Lue lapsuutesi lempikirja. Oma valintani: Marvi Jalo: Elämän laukka.
Kiinnostu jostakin täysin epäolennaisesta. Kirjoita Googleen: ”Onko Marsissa hiiltä” ja lue, ihan vain omaksi iloksesi.
Käy jossain mielenkiintoisessa paikassa, omalla luvalla. Esimerkiksi planetaariossa, museossa tai Stadikan tornissa.

Leiki

Tee jotain hauskaa. Rakenna Legoista kylä, ota värikynät esiin tai käy pihalla hyppäämässä narua.
Kotiseutumatkaile. Kävele korttelin tai parin ympäri, ja jos huvittaa, tee isosta oksasta kävelykeppi.
Juokse ja hyppele, kun siltä tuntuu. Kuten Frendien Phoebe.
Etsi huumoria. Jokaisessa päivässä on jotain hauskaa. Etsi se hauskuus, ja anna itsesi nauraa.
Kokeile uutta lookia. Oletko nähnyt Juhani ”Tami” Tammisen Maikkarin MM-lätkälähetyksissä? Ei ehkä ihan niin radikaalia, mutta uudet vaatteet piristävät joka tapauksessa.

Jaa

Kun päähän pälkähtää ihana muisto, ota puhelin käteen ja jaa se tekstaamalla tai soittamalla. ”Moi! Muistatko kun silloin mökillä juteltiin ja valvottiin koko kesäyö?”
Jos ihailet jotakuta, kerro se hänelle. Katso silmiin ja sano: ”Sinä oot sitten hyvä tyyppi!” Sellaista tuskin koskaan unohtaa.
Rupea osa-aikaiseksi besserwisseriksi. Jos luet jotain mielenkiintoista tai näet hyvän dokumentin, innostu ja kerro siitä lounaalla työkavereille tai illalla perheellesi.
Kerro aina totuus. Liioittelusta, vähättelystä tai jonkin asian poisjättämisestä tulee jälkikäteen halju olo.
Uskalla olla haavoittuvainen. Kerro jollekulle isoimmista unelmistasi, äläkä vannota olemaan kertomatta kellekään muulle.
Syö perheesi tai ystäviesi kanssa maukas ateria. Ihan vaikka vain tavallisena iltana. Tärkeintä on ruuan jakaminen yhdessä ja keskustelu.

Yhdisty

Kerro isällesi tai äidillesi tai molemmille, että rakastat heitä. Keskeytä tämän lukeminen hetkeksi ja soita. Vain koska haluat kertoa sen ja koska se on totta.
Kutsu ihmisiä spontaanisti kylään vaikkapa pelaamaan lautapelejä. Ihmiset ilahtuvat kutsusta, ja hauskanpidolle on aina aikaa.
Mene piknikille hyvässä seurassa. Sulje silmäsi ja kuvittele lapsuuden eväsleivät luokkaretkellä.
Jos tarvitset apua, pyydä. Aivan kuten ala-asteella pulpetit vedettiin vierekkäin parhaan ystävän kanssa, voi aikuisenakin lähestyä ystävää ja luottaa tämän läsnäoloon hyvinä ja huonoina aikoina.
Luota ihmisiin, ja jätä kyynisyys. Aivan kuten lapset.

Luo

Tee kortti ystävälle, alusta alkaen, käsin. Picasson tiedetään sanoneen: ”Kaikki lapset ovat taiteilijoita. Ongelma onkin siinä, miten he pysyisivät aikuisinakin taiteilijoina.”
Kun kokkaat, muista, että sotku ei haittaa. Tomaattikastikkeen ei tarvitse lentää kattoon, mutta kokkaaminen voi olla nautinto sen sijaan, että se on kotityö muiden joukossa.
Osta säästöpossu. Kasalla kolikoita voi tehdä vaikka mitä kivaa.
Tee käsilläsi. Työväenopiston sivuilta löydät vaikkapa ensi syksyn origamikurssit.
Nyt on aika selvittää, oletko hyvä siinä, missä olet aina kuvitellut olevasi. Käy seinäkiipeilykurssi tai perusta lukupiiri. Kokeile!

Ole

Istu risti-istunnassa aina kun mahdollista. Se on hyväksi ryhdille.
Sisusta lempivärilläsi. Jos rakastat oranssia mutta seinäsi ovat valkoiset, kipaise maalikauppaan.
Itke jos itkettää. Itku poistaa tunteen (esim. stressaantuneisuuden) kehosta, ja näin siitä on helpompi päästää irti.
Osaa olla tekemättä mitään. Nauti työpäivän jälkeisestä tyhjästä ajasta, ja ole ylpeä sen päivän tuotteliaisuudesta.

Kuvittele

Unohda eilisen murheet ja harmit. Inhottavan riidan siskon kanssa voi jättää eiliseen – tänään voi pitää hauskaa!
Ole valmis muuttamaan mielesi nopeasti. Psykologian professori Alice Gopnikin mukaan lasten mielipide muuttuu uusien tosiasioiden perusteella hyvinkin nopeasti. Lasten aivot ovat paljon joustavammat kuin aikuisten.
Kuvittele, että huominen tarjoaa rajattomasti mahdollisuuksia. Muistele, kuka halusit olla, kun olit pieni.
Älä hyväksy kieltävää vastausta. Jos haluat jotain, voit saada sen, jos et anna periksi.
Älä kuuntele lausuntoja, jotka rajoittavat sinua tai mahdollisuuksiasi.

Lähde: Tinybuddha.com

Joogaloukusta joogataivaaseen

Artikkeli on mainosyhteistyö Joogakoulu Shaktan kanssa. Kirjoittaja on toinen koulun perustajista.

Polkuni joogan parissa alkoi kahdeksan vuotta sitten Yliopistoliikunnan joogatunnilta. Muistan elävästi Svanika-asanan (”Alaspäin katsova koira”). Asento tuntui todella jännältä ja erikoiselta, mutta ei sujunut ilman kipua. Selkäni ei ollut suorana ja siihen sattui. Kehoni ei yksinkertaiesti ollut tottunut moiseen. ”Todella omituinen asento”, mietin kyyristellessäni joogasalin lattialla. Tästä huolimatta sisälläni syttyi jotain kiehtovaa. Tätäkö on jooga? Aloin käydä erilaisilla joogatunneilla ja ihastuin aurinkotervehdyksiin. Näin tutuksi tuli Asthanga-jooga. Kokeilin myös Iyengar-suuntauksen tunteja, ja myöhemmin kuvioihin tulivat Hatha, Bikram, Hot ja muut tunnetut joogasuuntaukset.

Pari vuotta myöhemmin ajattelin käyttää enemmän aikaa ja vaivaa joogan ymmärtämiseksi. Lähdin etsimään hyvää joogakoulua päästäkseni lähemmäksi joogan juuria. Ensimmäisellä Intian reissullani löysinkin joogin, jonka tunnit toivat harmoniaa ja rauhaa sieluuni. Jooga teki reissusta maagisen ja rennon. Yhtäkkiä Intiasta oli tullut minulle hiljaisuuden ja rauhan keidas, enkä vielä arvannut olevani suoraa päätä matkalla joogaloukkuun.

Sittemmin matkatessani Thaimaassa löysin joogakeskuksen, johon jäin pidemmäksi aikaa. Siellä tuli tutuksi teoriat chakroista, musiikkimeditaatio ja kaikki mahdolliset puhdistustekniikat. Olimme asanoissa pitkään, jopa kymmeniä minuutteja! Tunsin voivani todella hyvin, kunnes palasin Suomeen. Kotona kaikki muuttui: aurinkoa ei ollut ja arki oli masentavaa. Enää eivät kaikuneet Bhajans-laulut, eikä sieluni muutenkaan enää laulanut. Thaimaalainen joogakoulu osoittautuikin kuplaksi. Koulun opit toimivat siis Thaimaassa, mutta tavalliseen arkeen palatessa kupla puhkesi ja trooppinen todellisuus haihtui.

Mieleeni alkoi juolahtaa mitä ihmeellisempiä kysymyksiä. Ihmettelin, miksi minun on koko ajan rajoitettava itseäni. En voinut juoda tippaakaan alkoholia, enkä syödä mitä halusin. Pakotin itseni olemaan asanoissa pitkiä aikoja ja puhdistin mahalaukkuani ja suolistoani juomalla litroittain suolavettä. Olin 29-vuotias ja halusin nauttia elämästä! Olla normaali. Joogasta oli tullut loukku, joka oikeastaan vahvisti neuroosejani. Aloin kaivata tasapainoista elämäntapaa, joka ei perustuisi rajoittamiseen ja itsensä rankaisemiseen. Mietin vakavasti joogaopintojen jättämistä. Sitten kaikki taas muuttui.

Sattuman kautta tapasin nykyisen mieheni ja päädyin hänen kanssaan jälleen Intiaan, tällä kertaa Shri Kali -nimiseen joogakouluun. Siinä vasta olikin erikoinen paikka! Kun saavuin joogakouluun, minulle sanottiin: ”Älä tule vielä tunnille, lepää. Relaa. Kuuntele itseäsi ja ota iisisti jos väsyttää.”

”Ihmeellistä meininkiä”, ajattelin. Silti pakotin itseni tunneille. Vaikka aikaero ja ilmasto väsyttivät, halusin joogata ja pakotin siksi itseni vääntymään eri asanoihin. Ylitin rajani ja minua itketti päivinä, jolloin keho ei suostunut tekemään mitä halusin. Uskoin, että kehitys on lineaarista ja että joka päivä täytyy edistyä. Halusin olla hyvä! Jos olisin hyvä, voisin rakastaa itseäni ja hyväksyä itseni. Jos olisin hyvä, ansaitsisin palkinnon. Vaikkapa suklaapatukan, jonka olin jo vuosia kieltänyt itseltäni.

Viikot muuttuivat kuukausiksi. Joogakoulun perustajan esimerkki, läsnäolo ja luentoaiheet laittoivat minut miettimään asioita eri näkökulmasta ja jouduin kyseenalaistamaan paljon aiemmin oppimaani. Hiljalleen aloin ymmärtää, että jooga ei ole treeniä tai tekniikka. Jooga on prosessi. Elämä ei ole lineaarista eikä kehitys tasaista. Mielemme on kuin jäävuoren huippu, johon voi vaikuttaa vain ottamalla työn kohteeksi koko vuoren, josta valtaosa on pinnan alla.

Mitä joogaamiseen tuli, opin rentoutumaan enemmän ja nauttimaan harjoituksesta suunnattomasti. Uusi lähestymistapa johti mitä uskomattomimpiin tuloksiin, jotka ulottuivat kaikille elämän osa-alueille. Joogan muuttuessa rennoksi ja nautinnolliseksi, koko muu elämä tuntui seuraavan perässä. Shri Kalin opettajat muistuttivat jatkuvasti relaamisen tärkeydestä: ”Älä suorita! Rentoudu.”

Elämme suorittajayhteiskunnassa. Suoritamme töissä ja kotona. Jopa vapaa-aikamme on suorittamista! ”Kävin lenkillä” – check. ”Kävin näkemässä kaverit vaikka keho huusi lepoa” – check. Mitä jos joskus kuuntelisikin vain itseään? Antaisi hetken vain olla. Tätä minä opin joogataivaassani, traditionaalisessa joogakoulussa Etelä-Intiassa. Opin siis hengittämään ja hengähtämään. Annoin kehoni ja sieluni olla ja sulautua yhdeksi kokonaisuudeksi. Kouluttauduin sittenkin joogaopettajaksi. Ihan rennosti ja hyvällä fiiliksellä.

Terveisin Juliana Hazane

Shakta Joogakoulu

Juliana Hazane on kumppaninsa Miska Käpin kanssa perustanut joogakoulun Helsingin Kalasatamaan. Shakta Joogakoulu pyrkii toimimaan lääkkeenä suorittamiseen, stressiin ja epäterveeseen minäkuvaan.

Ajatuksia ajasta: Intuitio arjessa ja maya-kalenterin säätiedotus

Ihmiset, jotka käyttävät intuitiotaan tietoisesti ja luottaen siihen, näyttävät olevan hyvin menestyviä kaikilla elämänsä osa-alueilla. Pienet alitajunnan läikähdykset elämän valinnoissa, ohjaavat itselle parhaaseen suuntaan. Ken tähän läikähtelyyn ja tunteen virtaan uskaltaa täysillä luottaa, kerää onnen ja sujuvuuden helmet elämänsä onnellistamiseksi.

Kuinka intuitio sitten toimii. Valitsemme ruoka-aineita kaupassa usein intuitiivisesti, vaikka reseptit ovatkin olemassa, tulee tarve heittää mukaan jotakin ihan omaa, oman kehon tarpeet ohjaavat ravinnon valitsemisessa.

Ihmissuhteissa valinnat tehdään useimmiten intuitiolla, kenen kanssa on hyvä olla ja ketä vähän kartellaan. Parisuhteessa mennä usein vahvalla intuitiolla, tiedämme että kumppani kaipaa tai ajattelee jotakin, vaikka ei asiaa ääneen sanokaan. Usein valitsemme intuitiivisesti opintojen tai työelämän suunnat, matkakohteen, vaatteen värin tai harrastuksen . Olkoon päätös suuri tai pieni, uusi talo tai impulsiivinen puhelu, mukana on jollain tapaa aina toimiva intuitio.

Meillä kaikilla on intuitio ja kaikki sitä käytämme. Kyse on enemmän siitä kuinka tietoisesti luotamme sisäiseen ääneen tai olemmeko lainkaan siitä tietoisia. Törmään usein siihen, kuinka ihmiset tekevät töitä luottaakseen sisäiseen tietoonsa. Siihen joka tuntuu vahvasti, mutta jota ei aina voi järjellä selittää. Tuntuu vain siltä että tämä on se itselle paras valinta tai suunta.

Rohkea luottamus intuitioon palkitaan. Moni käy nyt läpi intuitio kouluaan oikein syvällisemmän kautta. Usein kuulen kommentteja tyyliin, olisinpa kuunnellut vaistojani, niin nyt en olisi tässä tilanteessa. Vastaavasti on huikeita onnistumisia, päätetään vaihtaa työtä tai ryhtyä yrittäjäksi, kun rohkea askel on tehty, on päässyt nauttimaan jostakin sellaisesta, jota ei ollut edes osannut kuvitella, vielä päätöstä suunnitellessaan.

Tässä ajassa sisäinen tietoisuus vahvistuu ja tunnumme kaikki voimaantuvan itsestämme. Parhaita onnistumisia kokee kun on uskaltanut antaa sisäisen tiedon olla johdattamassa itseään. Tästä tulee upea varmuus ja luottamus itseen. Muutumme sisältä ohjautuviksi, ja todellisiksi oman onnen sepiksi.

MAYA-KALENTERIN SÄÄTIEDOTUS

Muinainen maya-kalenteri Tzolkin on synnytelty Väli – Amerikassa ennen ajanlaskumme alkua. Maya vanhimmat sanovat seuranneensa sitä katkeamatta jo yli tuhat vuotta. Itse olen seuraillut sen syklistä ajan virtaa reilut 13 vuotta, pyrkien tuomaan vanhan viisauden nykyaikaan ja moderniin kieliasuun.  Olemme juurikin jaksolla, jossa intuition viisautta ja opastusta pääsee oikein kunnolla testaamaan arjessaan.

PUNAINEN TAIVAANVAELTAJA 8.9 – 20.9.2014

Tämän aaltojakson aikana olemme yleisesti energianlaadun alueella, jonka ydin teemana on irtiotto ja omalta turvallisuusalueelta poistuminen. On mahdollisuus tai aika lähteä kokeilemaan jotakin uutta ja tuntematontakin. Tutkimusmatkat ja seikkailut elämään ja sen ihmeellisyyksiin, tuovat uusia kokemuksia ja parhaimmillaan mahtavan rohkelikko tunteen. Nyt on hyvä kasvaa omaan todelliseen mittaansa, ja ottaa kaikki lahjansa täyteen käyttöön. Joskus on vain uskallettava ottaa se rohkea askel, edes yksi, unelmiensa suuntaan.

Suunnat löydät parhaiten sisäisen tiedon äänestä. Joten jos olet miettinyt loikkaa pois oravan pyörästä tai ihmissuhteen selkiyttämistä, uutta kotia tai harrastusta, niin nyt on ajanlaatu kaikenlaiselle tällaiselle tekemiselle tai muutoksien suunnittelulle otollista. Mikä parhainta, sinun ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, kuuntele vain intuitiota ja vaistojen viestiä. Katsele kuinka elämä tuo vastaasi juuri ne mahdollisuudet ja onnen avaimet, jotka sinulle ovat parasta.

Tämä on parhaimmillaan menetyksen ja onnistumisien aikaa. Jos onnen ovella on tukoksia, myös nämä nousevat esiin ja selvitettäviksi.

Nyt täytyy vain osata vastaanottaa, kun elämä tuo lahjoja, joskus yllättäviltäkin tahoilta. Tärkeää on uskaltaa luottaa intuitioon ja tunteeseen. Tällä jaksolla riskinotto kannattaa.

Jaksolla punnitaan myös luottamusta omaan elämänkokemukseen ja viisauteen. Talonpoikaisjärki on mitä oivallisin työkalu, yhdessä kuudennen aistin kanssa.  Unet saattavat olla voimakkaita, niiden kautta intuitiomme pääsee puhuttelemaan meitä oikein kunnolla. Unia voi kirjoittaa muistiin ja tarkastella niitä jaksolla herkän tietoisesti.

Jakson kasvuteemoina ovat erityisesti kaavoihin kangistuminen ja paikoilleen jämähtäminen. Mikäli energia ei virtaa ja intohimo on kateissa, niin nyt tähän asiaan pääsee pureutumaan oikein kunnolla.

Tuntemattoman tulevan pelkääminen, asioiden etukäteen petaaminen ja turha järkeily, voivat näyttäytyä korostuneen haastavina jaksolla. Nyt ei ole aika jäädä paikoilleen, nyt on aika uskaltaa uudistua ja löytää todellinen voimansa☺

Lisää maya-ajan laadun kuvauksia löydät sivuiltani www.paivikaskimaki.com  tai liittymällä sivujeni kautta postituslistalleni.

Kontrastista syntyy selkeys

Olen kuullut sen useasti kuluneen vuoden aikana. ”Ikä on vain numero.”

Asiaan vaikuttaa kenties, että suuri joukko lapsuuden ystäviäni on viettänyt pyöreitä vuosia. Niin minäkin.

Ajattelin jo lusineeni keski-iän kynnyksen ja siirtyneeni uuteen aikaan. Selvittäneeni kysymykset. Niin tai näin, mutta jotain taikaa tässä on. Tasakymmenessä.

Siirtymäriitit kuuluvat elämään ja jokaiseen kulttuuriin. Niitä järjestetään ajankohtiin ja tilanteisiin, joissa murros on mahdollisuus. Uusi ikä, uusi yhteisö tai uusi rooli yhteiskunnassa. Uskonnoilla on omat siirtymänsä, samoin muilla instituutioilla. Työpaikoillakin. Kokoonnutaan yhteen, pidetään puheita ja ideoidaan lahjoja, jotka symboloivat siirtymää. Saavutuksia ja luopumisia. jostain pitää aina irroittaa ennen kuin voi kiinnittyä seuraavaan.

Täysi-ikäisyys on siirtymä uuteen vaiheeseen, jossa on paljon lupausta ja odotusta. Samalla luovutaan jostain, vastuu kasvaa. Paradoksaalisesti jotain samaa on eläkkeelle jäämisessäkin. Vapauden odotusta. Töistä ja toisten täyttämästä kalenterista. Tosin silloin luopumistakin on enemmän. Elämäntehtävä, työkaverit ja tutut rutiinit, joiden tilalle saa ja pitää keksiä uudet aiheet.

30, 40 ja 50 ovat siinä välissä.

Ne on nyt kaikki nähty. Kolmikymppinen ohitettiin kevyesti Frederikiä rallatellen. Nelikymppiset vietettiin samaan aikaan sekä voimien tunnossa että hiukan jo hämmentyen. Mitäs tästä vielä seuraakaan?

Viiskymppiset olivat astetta ristiriitaisempi siirtymä. Työn imu, vastuut ja puurtamisen hedelmät versus elämän kokonaisuuden tiedostaminen? Aikuistuvat lapset ja uuteen vaiheeseen siirtyvät suhteet. Fokus vaihtuu ja tarkentuu. Kokemus tuo varmuutta ja osumatarkkuutta, joka ylittää joskus innon ja energian. Vähemmällä enemmän, niinkuin Sarasvuokin todistaa Stronghold-linnakkeessaan.

En aidosti haluaisi olla minkään muun ikäinen. Kriisit ja kokemus syventävät elämän makua ja vähentävät pelkoja. Osaat paremmin arvostaa sitä mitä on, ja tiedät useammin mitä oikeasti haluat. Läsnäiloa ja olemisen sietämätöntä keveyttä.

Ja samaan aikaan toisaalla…

Vuosien myötä elämän rajallisuudesta kasvaa todellisuus, jossa jokainen valinta on entistä merkityksellisempi, jokainen hetki yhä arvokkaampi.

Tosin rajallisuudessa on myös riskinsä. Hetkeen on keskityttävä oikeasti, etteivät rajat ala ahdistaa. On hyväksyttävä tummemmatkin tuntemukset osana täyttä elämää.

Sillä kontrastista syntyy selkeys.

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Hyvällä pomolla on kiltit silmät

Johtajuutta ajattelee aika helposti jonain suurena, lähes ylimaallisena ja maailmoja muuttavana ominaisuutena, jota on vain harvoilla ja valituilla. Tai toisaalta negatiivisena, muita alistavana pompottajuutena, joka talloo pienemmät alleen. Minulle johtajuus tarkoittaa aivan muuta.

Me vaikutamme toisiimme ja toistemme elämään väistämättä ja joka päivä. Jokainen kohtaaminen on merkityksellinen. Johtajuus on ytimeltään vaikuttamista ja aidon johtajuuden voi kohdata yllättävissä paikoissa ja yllättävissä muodoissa ihmisten välillä.

Olin kuuntelemassa toissa keväänä silloin 10-vuotiaan tyttäreni kanssa Esa Saarisen luentoa. Luennon kuluessa tyttäreni alkoi piirtää ruutupaperille omaa kuvaustaan luennon teemoista. Tuli tauko. Tyttöni katsoi piirrostaan ja kysyi voisiko, uskaltaisiko viedä paperin Esalle. Luentosali oli iso ja ihmisiä paljon. Tyttäreni käveli lopulta ujosti eteen ja ojensi paperin. Näin kuinka Esa kumartui lapsen kanssa samalle tasolle vastaanottaman sen. Illalla nukkumaan mennessä tyttöni oli pitkään hiljaa ja sanoi sitten ajatustensa kiteytymänä, että luennon miehellä oli kiltit silmät. Asiaan on palattu monet kerrat.

Tapa jolla Esa otti vastaan piirustuksen jätti pysyvän jäljen tyttööni. Jäljen, joka auttaa uskaltamaan. Auttaa uskomaan itseensä ja omaan luomisvoimaansa, kiltteyteen ja isojen luentosalien edessä olevien ihmisten hyvyyteen. Se oli myös hänen ensimmäinen kosketuksensa yliopistoon paikkana, tilana ja mahdollisuutena.

Minulle tapauksessa kiteytyy johtajuuden taika. Johtajuus on ainaista ja arkista mahdollisuutta olla toiselle läsnä ja auki. Se on aktiivista halua nähdä hyvä toisessa ja itsessä. Ajattelen, että jos ihminen muistetaan hänen kilteistä silmistään, se on paljon. Se on hieno tavoite elämälle. Tulla muistetuksi katseesta, jossa toisella on hyvä olla.

En usko, että meillä on mahdollisuutta muuttaa suureellisesti yhtä maailmaa. Maailmoja on todellisuudessa niin monta kuin on ihmistä täällä ja ne maailmat muuttuvat pienissä hetkissä. Näin ollen todellinen johtajuus on mahdollista meille kaikille riippumatta asemasta, iästä, koulutuksesta tai paikasta ja ajasta. Aito johtajuus huokuu sisäisenä valona, läsnäolona ja olemisen tilana, joka valaisee toimintamme ja tekomme.

Oletko kokenut joskus samankaltaisen hetken, jossa jokin yksittäinen ele tai teko vaikutti syvästi elämääsi? Oletko koskaan kertonut kyseiselle ihmisille, miten suuren vaikutuksen hän teki? Kannattaisiko kertoa? Ilahduttaisitko häntä? Todennäköisesti olemme kaikki joskus antaneet elämäntienviitan jollekin – kilttinä katseena, postikorttina, rohkaisevana kosketuksena tai sanana.

Mitä, jos ottaisimme johtajuutemme vastaan yhä tietoisemmin. Käyttäisimme ja vaalisimme sitä. Miten nopeasti maailma silloin muuttuukaan!

Välillä saa ketuttaa – ja 4 askelta irrottautua kurjuudesta

Heräsin eräänä aamuna vauvan itkuun. Kuten monta kertaa edeltävänä ja sitä edeltävänä yönä. Tuo pieni ihminen opettelee käyttämään kahta vitivalkoista uuttuuttaan, ja oli pureskellut toisen rintani ruvelle. Flunssan jälkimainingeissa pää oli täynnä räkää. Ja kaikesta tästä johtuen koti oli kaaoksessa, puhdasta kahvikuppia tuskin havaitsi tiskivuoren alta.

Olo oli kuin olisi toistuvasti yön aikana jäänyt jyrän alle. Päätin helpottaa elämääni, ja jättää suuremmat laittautumiset tekemättä, ja lähdin viemään isomapaa lasta päiväkodille. Nostin lapsen potkulaudan parkkiin ja nojasin tukea toisella kädelläni jostain, mistä nyt kiinni sain. Sillä hetkellä huomasin, että ovi lähti painautumaan kiinni ja minun peukaloni oli oven välissä saranan puolella. Yrittäessäni riuhtaista sormea irti, niska jumahti, eikä pää enää suostunut kääntymään.

Matkalla töihin violetin sormeni kanssa en uskaltanut hypätä pyörään selkään, jotta se oikea jyrä ei ajaisi päälle, olinhan riittävän monta kertaa aamun aikana jo ehtinyt manifestoida asiaa: ”olo on kuin olisi jäänyt jyrän alle”, toistelin kaikille, jotka vain vähänkään kuuntelivat.

Kun pääsin työpaikalle, ja minulta kysyttiin kuulumisia, halusin kertoa kaikille, kuinka kurja aamu minulla oli ollut. Toistin aamun tarinaa, kävin läpi fiiliksiä ja voivottelin violettia peukaloani ja jomottavaa rintaani.

Kunnes tuli se hetki. Pling, kuin pajatson voittohetki. Tämä on se kohta, jossa voin jatkaa aamun tarinan kertomista ja voivotella sitä loputtomiin – tai voin todeta, että se meni jo. Voin antaa uudelle hetkelle mahdollisuuden tulla uudenlaisena, sen sijaan, että päätän, että ”kyllä tämä päivä on nyt aivan pilalla”.

Voin päästää irti. Jos uskallan. Mieleni sanoi, että ”mutku”, mutta jokin sisälläni kehotti siirtymään eteenpäin ja jättämään ikävien asioiden tihentymän sille paikalle, mille se kuuluukin – menneisyyteen. Vaikka irtipäästämistä on harjoitellut kuinka paljon, tiukalla hetkellä sitä saa harjoitella uudelleen, uudella tasolla.

Ihan jokaista ketuttaa välillä ihan varmasti, ja hyvä niin. Ihminen on luotu kokemaan tunneskaalaa. Mutta tunteesta on opittava päästämään myös irti – hamstraamatta tunnetta poskiin hamsterin tavoin, tai märehtimättä kokemusta aina uudelleen ja uudelleen lehmän tavoin.

Tässä muutama askel irtipäästämiseen. Prosessi voi olla konkreettinen tai se voi tapahtua vain mielikuvaharjoituksena. Mitä vaikeampi on päästää irti, sitä konkreettisemmin vaiheet kannattaa käydä läpi:

1. Tunnista toistuva kela, joka ei tee sinulle hyvää. Esim. tapahtuma, elämäntilanne tai ristiriita.

2. Tutkaile, millaisia tapahtumien kautta syntyneitä uskomuksia siihen liittyy. Esim. ”päivä on pilalla” tai ”tuo ihminen ei pidä minusta”.

3. Kuvittele tai hahmota lattialle aikajana, jossa seisot nykyhetken kohdalla. Jossain suunnassa on menneisyys ja toisessa suunnassa tulevaisuus. Sijoita tapahtuma, tilanne tai ristiriita siihen hetkeen, jossa se on tapahtunut, siten, että katson menneisyyteen päin. Sen jälkeen kiitä kokemuksesta ja käännä katseesi tulevaisuuteen siten, että koet kuitenkin olevasi nykyhetkessä.

4. Jätä kokemuksesi omalle paikallesi. Jos kehossasi on vielä tunnetta jäljellä, voit vaikka ravistella sen irti kuin olisit sätkynukke.

P.S. Minun päivästäni tuli lopulta ihan hyvä päivä!