Halusin jakaa kanssasi hyvän kuvauksen eräästä keskeisestä seikasta elämämme huonovointisuudessa vs. hyvinvointisuudessa. Alla on vapaasti kääntämäni katkelma A. H. Almaas:n kirjasta Diamond Heart, Book One: Elements of the Real in Man. (Shambhala Publications 1987. Sivut 150-153).
Transformaation ydin nähdään siinä prosessissa mikä tapahtuu perhosille. Siinä on monta vaihetta. Yksi vaiheista on toukka, joka lopulta kehittyy ja muuttuu perhoseksi. Eli, kun ensiksi saavut, sinä olet toukka. Sanot ” minä halua kasvaa” ja mielessäsi kasvaminen tarkoittaa muuttumista isommaksi, onnellisemmaksi ja värikkäämmäksi toukaksi. Eikö totta? Et ajattele, ”minusta tulee jotain aivan muuta kuin se mitä nyt olen”. Sinä et halua olla jotain aivan muuta. Haluat olla isompi, kauniimpi, enemmän rakastavampi toukka. Mieleesi ei koskaan juolahda ajatus siitä, että olisit jotain muuta kuin toukka. Mielikuva perhosesta ei koskaan käy mielessäsi. Se ei edes kuulu mahdollisuuksien piiriin.
Meillä on tässä siis pieni ongelma. Jos toukka pysyttelee toukkana kun se kehittyy, se alkaa lopulta tuntea itsensä rajoitetetuksi. Siitä tulee isompi ja se kasvaa, mutta jokin tuntuu olevan pielessä. Se alkaa valittaa tilanteestaan ja hankkii itselleen terapeutin. Terapeutti auttaa sitä muuttumaan vähän tuolta ja hieman täältä. Kiropraktikko auttaa suoristamaan selkää ja hierojalle se menee rentoutuakseen. Toukka ei tiedosta, että se tulee voimaan pahoin niin kauan kuin se jatkaa toukkana olemistaan.
Näinhän kaikki ajattelevat. Ei kukaan ajattele: ”minä olen toukka josta on tulossa jotain aivan muuta kuin mitä nyt olen, jotain josta en tiedä tai osaa sanoa mitään. Jotain joka on minulle täysin tuntematonta”. Toukka osaa ajatella vain toukan elämää. Se ei ajattele perhosia. Kun se näkee perhosia se ajattelee, ”Onpa mielenkiintoisia olentoja. Mistähän ne ovat tulleet”.
Me emme ole kykeneviä näkemään miksi me olemme kasvamassa.
Meillä kaikilla on käsityksemme ja uskomuksemme kehityksestä sekä muutoksesta. Ehkä uskot, että tulet kasvaessasi älykkäämmäksi, sinulla on vähemmän ongelmia, teet enemmän rahaa ja vatsaasi ei enää satu kuten nykyisin. Tai ehkä uskot, että kasvamisen ja muutoksen jälkeen olet naimisissa ja teillä on kaksi lasta sekä kaksi kissaa. Ryhdyt työskentelemään itsesi kanssa mutta jonkin ajan kuluttua huomaat, ettei kasvamisessa ehkä olekaan kyse näistä asioista. Silloin toteat: ”olkoon, vain yksi kissa. Yksi puoliso, kaksi lasta ja yksi kissa. Ehkä koira jossain kohtaa”. Ja tietysti kaunis talo maaseudulla, kaksi ulkomaanmatkaa vuodessa ja jatkuva rakastetuksi tuleminen tärkeiden ihmisten taholta. Jos jatkat työskentelyä itsesi kanssa, saatat jossain kohtaa olla valmis luopumaan kissasta ja koirasta. Jos olet todella päättäväinen sisäisen työsi kanssa, saatat lopulta löytää turvallisuutta ja rakkautta itsestäsi, kokien ulkomaailman antimet edelleen nautinnollisina, mutta ei välttämättöminä.
Toukkia on monenlaisia. Sinunlaisellesi toukalle muutos ja kasvaminen voivat tarkoittaa kahta kissaa ja yhtä koiraa, ilman taloa maaseudulla. Tai saatat uskoa, että kasvaaksesi tarvitsetkin kolme lintua. Puolison sijaan saatatkin tarvita viisi yhtäaikaista rakastajaa. Nämä ovat vain esimerkkejä siitä, mitä me saatamme uskoa tarvitsevamme kasvaaksemme ja ollaksemme onnellisia.
Ehkä olit lapsena kiinnostunut koneista ja mekaniikasta. Lopulta valmistut insinööriksi ja pääset työskentelemään lapsuuden unelmiesi äärelle. Vuosien jälkeen huomaat, että sinun on muututtava joksikin muuksi seurataksesi sitä kasvua joka sinussa ihmisenä on tapahtumassa. Ehkä juuri nyt sinun olisi parasta olla puutarhuri. Sen sijaan sanot kuitenkin, ”Ei, minun täytyy kasvaa ja muuttua mutta pysyä samalla insinöörinä jolla on kaksi kissaa ja koira, talo maaseudulla ja kaikki se muu joka kuuluu minulle. Muuten en ole kiinnostunut.”
Tärkeimmäksi asiaksi kasvun kannalta voidaan todeta halukkuus päästää irti siitä minkä uskot tekevän sinut onnelliseksi. Koska muututtuasi sinä et ole enää se ihminen joka luuli tietävänsä miksi sinä muttuisit. Sinä olet eri ihminen. Toukan tarpeet eivät ole samat kuin perhosen joksi se muuttuu. Ehkä toukka viihtyy insinöörinä ja tarvitsee kaksi kissaansa, mutta sinä et.
Jos haluat kasvaa, sinun täytyy olla valmis olemaan joku joka ajattelee eri tavalla, uskoo eri asioihin, jolla on erilainen maailmankuva ja joka kokee maailman eri tavalla. Tulet tänne sanoen; ”minä haluan olla onnellinen”. Hyvä on, haluat siis olla onnellinen. Mutta voi olla, että tullaksesi onnelliseksi, sinun on muututtava eri ihmiseksi. Ehkä se ihminen joka sinä juuri nyt olet, on onneton ihminen. Sanot, ”haluan pysyä sellaisena kuin olen, mutta haluan olla onnellinen”. Ehkä se ei kuitenkaan ole mahdollista.
Kasvaminen tarvitsee antautumisen asennetta, lupaa antaa asioiden nousta esiin, lupaa muuntua, vailla ehtoja tai odotuksia sille miten tämä tapahtuu.
Uskon, että itsensä voi löytää yhä uudelleen vain antautumalla olemaan sitä mitä on juuri tässä ja nyt. Se lienee niin minun kuin sinun elämäsi tarkoitus.
Minulle se tarkoitti tavanomaista syvempää väsymystä ja kroonista stressitilaa, ylikierroksilla käymisen tunnetta, jossa tavanomaiset rutiinit ja velvollisuudet aiheuttivat suunnatonta ahdistusta. Diagnoosi on omani.
Nyt minusta alkaa vähitellen tuntua siltä, että uupumus on voitettu. Mieli tuntui jo vuosi sitten aiempaa virkeämmältä, lopulta kehokin tuntuu seuranneen perässä.
Millaisia vaiheita kolmeen vuoteen on mahtunut? Sen olen ainakin oppinut, että uupumuksesta toipuminen on prosessi, johon mahtuu monenlaisia vaiheita, edistystä ja takaiskuja.
1. Havahtumisen hetki.
Joskus tarvitaan pysäyttävä tapahtuma, joka saa ihmisen huomaamaan tilanteensa. Viesti voi tulla ulkoapäin tai ihmisen sisältä; se voi olla esimerkiksi tapaturma, sairaus, riita tai ero. Itselleni se oli yksi paniikkikohtaus. Olennaisinta on tunnustaa tilanne ja ymmärtää, että samalla tiellä jatkaminen on mahdotonta. Tarvitaan päätös laittaa oma hyvinvointinsa etusijalle.
2. Avun pyytäminen ja delegointi.
Alkumetreillä tärkeää on akuutin kuorman purkaminen, jotta taakkaa ei ainakaan kerry enää enempää ja jotta voi alkaa levätä enemmän. Kaikkea ei voi tehdä itse, ainakin minun oli pakko opetella pyytämään apua. Samalla on ehkä tilaisuus tunnustaa toisillekin se, missä on menossa, ja puhua tilanteestaan ääneen muille.
3. Luopuminen.
Yleensä uupuneen elämässä on jotakin liikaa. Töitä, harrastuksia, kotitöitä, raskaita ihmissuhteita, lasten tai vanhempien hoitamista, suunnitelmia, menoja kalenterissa. Jostain on opeteltava vähentämään, ja jotta toipuminen pääsee liikkeelle, se kannattaa tehdä mahdollisimman pian. Jos vielä ajattelet, että et voi luopua mistään, koska sinua tarvitaan kaikkialla, olet kohta entistä syvemmällä suossa – ja sitten et ole tekemässä enää mitään. Kyseenalaista omat ajatuksesi, että et voisi luopua jostakin tai jättää jotakin väliin.
Uupumus on vahva viesti siitä, että elimistösi ei voi hyvin. Ensimmäisenä kiinnittäisin huomiota unen laatuun ja määrään, seuraavaksi ravinteikkaaseen ruokaan ja säännölliseen ruokailurytmiin, sitten kehoa kuuntelevaan liikuntaan. Elimistölle stressiä voivat tuottaa yhtä lailla liian rankka treeni kuin myös liikkumattomuus. Yhdelle muutos voi siis tarkoittaa tahdin hiljentämistä ja määrän vähentämistä, toiselle taas lempeän liikunnan aloittamista vaikkapa muutamalla metsäkävelyllä viikossa. Itse jouduin luopumaan salitreenistä, joten keskityin kävelylenkkeihin ja joogaan. Vasta muutama päivä sitten kävin ensimmäistä kertaa salilla uupumuksen jälkeen.
5. Syvällinen itsetutkiskelu.
Kun akuutti hätä on hoidettu ja toipuminen on jossain määrin alkanut, on hyvä alkaa tarkastella sisintään. Se voi tapahtua ystävien kanssa keskustelemalla, terapiassa, kirjoittamalla. Itse kirjoitin muistikirjakaupalla ja pohdin, mitä ovat olleet uupumukseen johtaneet ajatus- ja toimintamallit. Mikä elämässäni ja toiminnassani saa minut uupuneeksi? Miksi toimin niin? Mikä minulle on elämässä tärkeintä? Millaisten arvojen mukaan olen todellisuudessa elänyt? Omalla kohdallani ongelma löytyi jatkuvasta riittämättömyyden tunteesta. Uskoin, että aina pitää olla hyödyllinen. Uskoin, että vasta saavutusteni myötä olen tarpeeksi.
6. Uusien uskomusten opettelu.
Kun uupumuksen ydinsyy on paikallistettu, voit alkaa pohtia, millaisten uskomusten mukaan haluaisit alkaa elää tästä eteenpäin. Millaiset uskomukset tukisivat toipumistasi? ”Minulla on lupa levätä.” ”Olen riittävän hyvä tässä ja tällaisena kuin olen.” Mikä onkaan se sinulle tärkeä uusi uskomus, muistuta itseäsi siitä usein.
7. Uusien toimintamallien opettelu.
Uupumusta aiheuttavat uskomukset heijastuvat usein käytännön elämässä toimintamalleina, jotka haittaavat hyvinvointia. Itselläni oli aamuisin niin kiire töiden pariin, etten ”ehtinyt” syödä aamupalaa. Tein töitä niin myöhään, että oli vaikea nukahtaa. Lepäsin niin vähän, että keho ei ehtinyt palautua rasituksista. Kolme vuotta olen nyt opetellut, miten viettää rauhallinen aamupalahetki, sulkea työsähköposti ajoissa tai jättää keskeneräinen työ odottamaan seuraavaa päivää. Usein jo onnistunkin!
Krooninen stressi vaikuttaa elimistöön monin tavoin. Suosittelen tarvittaessa käyntiä esimerkiksi funktionaalista lääketiedettä harjoittavan lääkärin luona. Itseltäni löytyi stressin jäljiltä muun muassa kilpirauhasen vajaatoiminta ja puutostiloja. Niiden asianmukainen hoito on kohentanut oloa ratkaisevasti.
9. Ylimääräisten asioiden karsiminen elämästä.
Akuutissa vaiheessa asioista luopuminen tarkoitti sitä, että jätin ”vähiten pakolliset” hommat pois ja varasin hieman aikaa lepäämiselle. Myöhemmin tilan tarve ja sen luominen elämään ovat jatkuneet sitäkin radikaalimmin. Kun voimat lisääntyivät, aloitin kodin raivauksen. Tavaroista luopuminen on tuottanut valtavasti lisää energiaa. Lakkasin tekemästä lupauksia, jotka eivät tuntuneet oikeilta. Opettelin sanomaan ei. Nykyään pidän kalenterin sen verran väljänä, että sitä katsoessa olo tuntuu hyvältä. En enää haali elämääni asioita, vaan nautin tyhjästä tilasta.
10. Itsensä näkeminen uudella tavalla.
Ihminen helposti määrittelee itsensä tekemistensä kautta. Ratkaisevaa toipumisessa onkin se, että opettelee hyväksymään ja arvostamaan itseään muuten kuin suorituksista ja saavutuksista käsin. Olet arvokas yksinkertaisesti siksi, että olet!
Lähtiessämme liikkeelle ihmisen täydellistä ruokavaliota metsästäessämme, emme tällä kertaa katso tulevaisuuteen, emmekä edes tähän hetkeen (läsnäolon edustajat malttakaa hetki), vaan käännämme katseen menneisyyteen. Jotta voimme ymmärtää meidän olemistamme, on meillä hyvä yrittää ymmärtää meidän jo ollutta aikaamme tällä planeetalla. Matkamme alkaa siis eilisestä, tarkemmin sanottuna tuhansia vuosia sitten. Ihmisen täydellinen ruokavalio on.. Odotappa hetki, ensin täytyy avata muutama käsite!
Ravinto
Monet tämän ajan ns. ”eksperteista” puhuvat tiettyjen ruokien terveydestä ja toisien epäterveellisyydestä. Toiset katsovat vanhempia filosofioita, joiden pohjalta tietämys rakennetaan. Osa ottaa täysin ideologisia malleja, jotka eivät perustu todellisiin tapahtumiin. Siihen, kun vielä lisätään elintarviketeollisuuden kiinnostus tehdä bisnestä, niin soppa alkaa olemaan melkoinen. Sanomattakin selvää on, että moni on kohtuullisen hämillään enää siitä, mikä on ihmiselle hyväksi.
Suuri osa ammattilaisistakin katsovat sitä, mikä on tämän hetken ruuasta se terveellisin, unohtaen yhden tärkeän seikan kokonaisuudesta; Suurin osa ravinnosta on jalostettua, ihmisen käden jäljen omaavaa ruokaa, joka ei omaa enää lajin omaa geneettistä perimää. Vertauskuvallisesti voisimme ajatella olevamme vankeina pienissä laatikoissa, joita vartioivat laatikon omistajat. Sitten siellä pienissä laatikoissa kysyisimme laatikon omistajilta, että mitä meillä kuuluu täällä laatikossa syödä. Ja siihen löytyy vastaus; laatikko ruokaa, tietenkin. Mitä muutakaan? Voi olla, että laatikossa meidän olisi hyvä syödä vartioiden ehdottamaa laatikko ruokaa, mutta kysymys nousee siinä vaiheessa esiin; no, entäs laatikon ulkopuolella sitten? Mitä me siellä söisimme?
Tässä tilanteessa me näyttäisimme olevan, jalostetussa maailmassa eläviä, syömällä jalostettua ravintoa, jota pidämme aitona ja alkuperäisenä. Huomaamatta edes olevamme jalostamassa jopa itseämme kaiken aikaa poissa alkuperäisestä muodostamme. Rappeutuminen on tapahtumassa oleva prosessi, jossa teemme itsestämme heikompia ja hauraampia, kuin koskaan ennen historiassamme.
Perinteinen vai moderni?
On paljon ravintosuuntauksia, mutta niillä kaikilla on yksi ja sama haaste; Suuri osa suuntauksista tarkastelee juuri tästä näkökulmasta mikä olisi meille parasta – Mitä söisimme laatikossa? Koska lähtökohta jo itsessään on hieman hassu, kaikki variaatiot ja mahdollisuudet vievät hieman eri päätepysäkkeihin, vaikkakin ne lähtevät samoista lähtöajatelmista. Mitä väliä sillä on mihin nämä eri ravintosuuntaukset päättyvät, jos alkupysäkki on jo sivuraiteilla. Voimme istua oikeassa junassa, mutta mikäli olemme väärillä raiteilla, mikä on lopputulos?
Mielikuvista yksinkertaisuuteen, me elämme jalostetussa maailmassa, jalostetun ravinnon parissa, jalostetuilla ajatuksilla. Onko se meidän täydellisen ravinnon paras lähtökohta?
Modernissa ajassa on paljon hyvää, ehdottomasti. Siellä on myös haasteita, varsinkin ravinnossa, jota syömme. Perinteisissä ruokavalioissa on paljon mitä voisimme oppia tässäkin ajassa. Tässä muutamia eroavaisuuksia perinteisen ja modernin ruokavalion välillä:
Perinteinen / Moderni:
Ruoka tulee ravintotiheästä maaperästä / Ruoka tulee ravintoköyhästä maaperästä
Eläimistä syödään kaikki osat / Eläimestä syödään vain liha
Eläinrasvoja suositaan / Kasvisrasvoja suositaan
Eläimet laiduntavat / Eläimiä ruokitaan sopimattomalla ravinnolla
Maitotuotteet raakana tai fermentoituna laiduntavista eläimistä / Maito käsiteltynä, kuumennettuna , syötetyistä eläimistä
Viljat liotetaan ja/tai fermentoidaan / Viljat puhdistettuna
Luuydin käytetään mausteena / Keinotekoisia makeutuksia
Fermentoituja kasviksia / tölkki & pussivihanneksia
Käsittelemätön suola / Käsitelty, puhdistettu suola
Vitamiinit ravinnosta / Vitamiinit eristettynä ja lisättynä
Siinä vasta muutamia esimerkkejä. Nopeasti huomaamme, että olemme tulleet viisaudessamme aika pitkälle jo. Joku saattaa ajatella, että puhun paleo-tyyppisestä ratkaisusta. Se on jo hyvä suuntaus, joka toimii monessa tapauksessa suunnattoman hyvin. Mutta sitäkin voi toteuttaa modernilla ajattelulla, jolloin se ei enää mielestäni palvele tarkoitusperiään. Mikäli syömme kanaa, parsakaalilla, syömme edelleen jalostettuja lajilkkeita, joita paleoliittinen aikakausi ei sisältänyt.Mikäli syömme kiinalaista kaalta, indonesilaisella kookoksella, maustettuna perulaisella macalla, syömme tavalla, joka ei ollut kenellekään paleoliittiselle ihmiselle mahdollista. Myös sesonkiruokailu on unohtunut täysin, mikä ennen määritti sen, mitä oli saatavilla. Ja tietenkään en ole törmäämässä parsakaalin terveyttä tukevia ominaisuuksia, mitä se sisältää runsaasti. Kuten en muutenkaan hienoja mahdollisuuksia, joita tämä aika sisältää. Enemmänkin tarkoitus on kurkata ideologioiden toimivuutta.
Monesti ideologioihin voi hukkua niin syvälle, ettei muista edes enää mistä lähti. Sama homma on raakaravinnossa. Ajatuksena kuulostaa uskottavalta, että luonnossa söisimme kaiken raakana. Harmi, ettei sille ole antropologian tai historiallisten löytöjen perusteella mitään todenperää. Ihmiset , varsinkin meidän lajimme, ovat kuumentaneet ruokaansa tulella jo pitkän aikaa, mikä on voinut vaikuttaa siihen, että meidän suolisto on lyhentynyt, aivot päässeet kasvamaan paremmin imeytyvän ruuan johdosta. En ole törmäämässä näitä suuntauksia, vaan enemmänkin pyrkimässä tarkastelemaan sitä, mitä me ollaan tehty ennen. Itse asiassa molemmissa malleissa on paljon hyvää, jota voimme ottaa omaan tämän päivän ymmärrykseemme.
Olen ollut monessa ideologisessa mallissa kiinni, koskaan niistä saamatta sen kummempia terveyshyötyä. Se on hyvä paikka tarkastella meidän täydellistä ruokamallia; tuoko se terveyttä? Ravinnolla on kaksi tehtävää; Se joko tuo tasapainoa kehoon tai se tuo epätasapainoa kehoon. Ravinto on lääkkeemme, tai ravinto on myrkkymme. Perinteisiä malleja pyrkiessämme ymmärtämään, saamme monella tapaa tasapainottavia elementtejä kehoomme.
Kokonaisuus
Tämän ajan yksi ilmiöistä on teknologia. Teknologian ihannointi on tuonut meitä uskomattoman pitkälle. Silläkin, kuten kaikella on myös haasteensa. Mikäli ajattelemme ravintoa, teknologiaan ja mittaamiseen perustuva puoli on vasta kolikon toinen puoli. Mietitäänpä hetki; Mittaaminen, looginen, järjellinen, suoraviivainen ovat kaikki maskuliinisia piirteitä, jotka näkevät maailman yhdestä vinkkelistä. Entä nauttiminen, hetkeen heittäytyminen, elämän kunnioittaminen ja hetkeksi hengittämään pysähtyminen, eikö ne ole myös puolia, jotka kuuluvat perinteisiin kulttuureihin, puhumattakaan ravinnon ympärille keskittyvästä sosiaalisesta puolesta. Eikö nämä ole niitä elementtejä, jotka ravitsevat paremmin, kuin yksikään ravinne pystyy pelkästään tekemään?
Teknologia ehdottomasti auttaa meitä ja itsekin siitä olen erittäin iloinen. Mutta teknologia ei ole vallannut pelkästään laitteillaan meidän näkemystä ravinnosta. Monet pitävät lämmittämistä täysin perinteisenä juttuna, mitä se ei tietenkään ole. Olemme käsitelleet tulella ruokaa, erilaisin innovaatioin jo pitkän aikaa. Tuli ja sähkö käyttäytyvät eri tavalla, luoden erilaisen latauksen ruokaan. Myös astiat, sekä tekotavat poikkeavat hyvin paljon perinteisistä malleista. Nopeasti, vaivattomasti ja huomaamatta ovat tämän päivän ihmisen pilareita, kun taas pitkään kypsytetty, oikealla luonnonelementillä, odottaminen on aika kaukaista historiaa monille. Nämä voivat olla yksiä tärkeitä palasia kuitenkin siinä, jos haluamme ottaa ihmisen, eli homo sapiensin ruokavalion omaksemme.
Vaietut elementit
Seuraava voi olla haasteellinen pala purtavaksi. Yritetään kuitenkin ottaa palanen siitä, mikä on meille ollut ennen täysin perinteistä. Nimittäin lääkkeet. Enkä tarkoita, nyt niitä eristettyjä, ihmisen sekoittamia voimakkaita yhdisteitä, joista puuttuvat tasapainottavat ominaisuudet, niiden keskittyessä yhteen ns. ”vaikuttavaan aineeseen”. Tässä yhteydessä tarkoitan lääkkeillä luonnon omaa kaappia. Nykyään on hyvinkin tuttua syödä nokkosta ja voikukkaa pihamaasta, mutta miten sitten muut vahvemmat aineet, joita luonnosta löytyy. Onko näille aineille ollut paikka ihmiskunnan historiassa aina? Erilaisia huumaavia aineita, kuten esim. Enteogeenejä (generate an experience of god within), eli erilaisia psykoaktiivisia aineita, joita on käytetty luonnonkansojen rituaaleissa voitaisiin pitää yhtenä osana tätä kategoriaa. Samoin sienistä löytyviin ominaisuuksiin, sekä kasvikunnan erikoisuuksiin, joita syystä tai toisesta pidetään nykyään kyseenalaisena käyttää. Näiden aineiden käyttöä puoltavat myös uudemmat löydökset, kuinka niitä ollaan osattu käyttää oikeisiin, ravitseviin tarkoituksiin.
2500-vuotta vanhassa ”shamaaniprinsessa” löydöksessä havaittiin, naisen kantaneen kannabista mukanaan lääkitäkseen kipujaan ja nostamaan omaa tietoisuuden tasoaan, jotta hän pystyi keskustelemaan henkien kanssa. Monella nousee pelkästä aineen mainitsemisesta karvat pystyyn, mutta suosittelen katsomaan asiaa tässä hetkessä isommasta perspektiivistä. Meidät on opetettu (=ohjelmoitu) uskomaan, että kaikki mitä meille sanotaan on totta. Mutta mikä erottaa esim. keskushermostoa aktivoivan kahvin, kannabiksesta? Molemmat vaikuttavat hyvin vahvasti ihmisen toimintaan, molemmat tulevat luonnosta ja molempia on käytetty tuhansia vuosia. Vaikka itse en käytä kumpaakaan, en voi silti olla niitä tuomitsemassa, ennenkaikkea mikäli ymmärrämme niiden käyttötarkoituksen. Kannabiksellakin on paljon terveysvaikuksia ja sitä käytetäänkin lääkinnällisesti hoitamaan monia eri sairauksia. Sitä pystyttäisiin hyödyntämään huomattavasti suuremminkin, jos pystyisimme hetkeksi laskemaan ”uskomuslasimme” maahan.
Sama homma on lääkinnällisillä sienillä (vaikka nimi on hieman harhaanjohtava, kaikkien sienien ollessa lääkinnällisiä), tai tarkemmin sanottuna vahvemmilla sienillä, joilla on paha maine. Tiestikö, että esim. kärpässieniä on käytetty luonnonkansoissa jo pitkän aikaa? Vaikkakaan en suosittele kenellekään nyt pihamaalle menemistä ja trippailemista, mutta suosittelen pohtimaan sitä mikä on luonnollista ja mikä ei. Mikä onkaan meidän ravintomme ja mikä ei kuulu ihmiselle. Päivän selvää on se, että luonnollinen ei aina tarkoita sitä, että se olisi meille pelkästään hyvästä. Paraskin lääke muuttuu myrkyksi, ellemme ymmärrä niiden käyttötarkoituksia. On se sitten luonnosta löytyvä sieni tai apteekin hyllyltä löytyvä tuote. Ruoka olkoon lääkkeesi ja lääke ruokasi ei toteudu kaupan kasviksilla, vaikka monet kuvat antavat niin olettaakin. Lääkkeet löytyvät vahvoista, alkuperänsä pitäneiltä kasveilta. Siinä missä pidämme margariinia (teollisesti käsitelty) hyväksyttävänä ostettavan ja huumaavia kasveja (luonnollisia) hyväksymättömänä käytettävän on mielestäni erittäin erikoinen ajatus.
Aihe on laaja ja tulen sitä tarkastelemaan isomminkin, mutta tässä yhteydessä asian voisin tiivistää näin; Ihmisen luontaiseen ruokavalioon on kuulunut lääkkeet, psykoaktiiviset aineet ja monet tabuina pidetyt kasvit. Halusimmepa tai emme, ne ovat kuuluneet meidän kehitykseemme, monesti jopa tietoisuutta avaavasti. Emme ehkä halua hyväksyä tätä asiaa, koska meidän ”USKOmukset” ovat niin vahvoja toisaalle. Toistan vielä myös pointtini: En rohkaise ketään käyttämään mitään aineita, ellemme tiedä niiden kokonaisvaikutusta. En myöskään niitä, mitä valkotakkinen sinulle suosittelee, ilman ymmärrystä kolikon molemmista puolista. Enkä tietenkään tue, enkä rohkaise huumebisnestä, jolla tuetaan rikollista toimintaa. Se on asia erikseen. Ravinnollisesti me elämme lääkepuutostiloissa, joissa olemme eristäneet tärkeitä palasia meidän ”luonnollisesta ravitsemuksesta”. Mitä siis tehdä?
Täydellinen ruokavalio
Ihmisen täydellinen ruokavalio on.. Sellainen, jota pystymme tässä ajassa toteuttamaan. Sellainen, joka tuo meille tasapainoa, eikä poista sitä. Sellainen, josta saamme elinvoimaa, emmekä menetä sitä. Sellainen, joka antaa meille luovaa energiaa, jota pystymme käyttämään tämän maailman hyväksi. Se on myös toivottavasti tulevaisuudessa sellainen, joka tukee maapallon resursseja. Nyt sellaista ei ole. Maapallon väestön lisääntymiseen suunnattomasti vaikuttanut ”maatalousvallankumous” n. 12 000 (10 000 bc) vuotta sitten, mahdollisti väestön suuremman ruokinnan. Näin ollen myös suuremman lisääntymiskyvyn. Nämä haasteet kasvavat tänä päivänä siten, että meillä on entistä enemmän ihmisiä, joten ravinnon tarve on suurempi. Ratkaisuksi ollaan otettu entistä tehokkaampia viljelymenetelmiä, entistä heikommilla kasveilla, joiden ravinnollisuus pienenee kaiken aikaa, maaperän köyhtyessä. Eli ruokimme heikommin ihmisiä, jotta me voisimme lisääntyä nopeammin. Yhtälö on mielestäni haasteellinen.
Haasteellinen on myös ravitsemuksen kannalta meidän tilanne. Niin täydellisiä, kuin villiriista ja lajityypillisesti ruokitut eläimet meille ovatkin, ne olisivat aika nopeasti sukupuuttoon kuolleita, jos 7 miljardia ihmistä lähtisi ”metsästämään ja keräilemään”. Minä en tiedä onko ratkaisu (yksi niistä) permakulttuuri, maaperän uudelleen ruokkiminen, viljelykierron ymmärtäminen, väestön vähentyminen, uusi sukupuuttoaalto vai pelkästään rakkauden lisääminen planeettaan. Mutta sen tiedän, että jos haluamme pelastaa maailman, meidän tulee pelastaa ensin itsemme. Äiti maa tulee kyllä pärjäämään, hänen aikakäsitys on erilainen kuin meidän. Meidän kohtalosta en ole ihan varma kylläkään. Yksi paikka mistä voimme lähteä liikkeelle on ymmärtää juuremme, ymmärtää kehon tarpeemme, ymmärtää meidän paikkamme luonnon keskellä ja sen kiertokulussa, sekä kunnioittaa kokonaisuutta, johon mekin kuulutaan. Ravinto on yksi eheyttämisen välineistä, johon meillä on syytä ensin tutustua.
Toivotan onnea meille jokaiselle. Mitä tahansa tapahtuu, tehdään asiat täydellä sydämellä ja annetaan oma sisäinen roihumme palaa vielä huomennakin. Kiitos, että jaoit tämän minulle tärkeän matkan!
Kun ajatus Hidasta elämää –sivustolle kirjoittamisesta heitettiin ilmaan viime kesänä, oli ensimmäinen ajatukseni: “Mikä ihana idea!”, mutta sitä seurasi välittömästi itsekritiikki: “Enhän minä ole asiantuntija missään”.
Lähentelen neljääkymppiä ja tunnen itseni usein tytöksi. Pikkuhiljaa hyväksyn, että tuo tunne saattaa kulkea mukanani loppuun asti, eikä se ehkä olekaan huono juttu. Olen seikkailija ja innostuja, enemmän fiilistelijä kuin viisas pohdiskelija. Vuosien karttumisen näen kasvoissani, tunnen kropassani, havaitsen sen mielessäni ja rytmissäni. Mutta sieluni on ennallaan, se on sama kuin pikkutyttönä.
Mietin kirjoittamista pitkään. Kesä vaihtui syksyksi, ruskan väreiksi ja sitten lumimaisemaksi. Kävin läpi viikkoja kestäneen paikkasidonnaisen kriisin: jäämmekö vuorelle vai palaammeko sivilisaation pariin kaupunkiin? Kuopuksemme ehti syntyä ja minä väsyä. Välillä itkin yksinäisyyttä, välillä nauroin hykerryttävää elämäniloa ystävien kanssa. Rakastuin ja rakastin, ihan oman pikkuperheeni sisällä. Ja samalla kyselin mielessäni mistä kirjoittaisin tähän blogiini, mitä sanoja käyttäisin. Onko minulla mitään kerrottavaa?
Kriisini liukui pois lohdullisen ajatuksen myötä: “Mikään ei ole lopullista”. Aloin jälleen nauttia siitä, että kotimme on vuorella. Menemme perheeni kanssa sellaista kohti, mistä aiemmin haaveilin. Kohti yksinkertaista arkea, kohti itsemääriteltyä vapautta. Meitä ohjaa tunne välttämättömyydestä, ei pelkkä kokeilunhalu, ja usein ratkaisut ovat epäkonventionaalisia. Arkemme ei ole seesteistä, mutta teemme päivittäin tietoisia valintoja ollaksemme enemmän läsnä ja vähemmän kiireisiä. Nauttiaksemme siitä, että meillä on tilaa, aikaa, tyhjyyttä.
Elämä Balkanilla, sivilisaation reunalla ja vuorenrinteellä, tuntuu tärkeältä. Itseasiassa, se tuntuu ainutlaatuiselta.
Pikkuhiljaa ymmärrän, kahden vuoden asumisen jälkeen, että kirjoittaakseni vuoristoelämän tahdista ja kaikesta täällä oppimastani, minun ei tarvitse olla asiantuntija. Minun tulee olla avoinna ja hereillä. Aloittelijan mieli. Se riittää.
Viime vuosi oli mielenkiintoinen ja haastava matka omaan itseen. Teemana olivat lähinnä minäkuvani uudet syvyydet jotka nousivat edellisen parisuhteeni peilaamina ja omakohtaisten saavutusten uusissa sfääreissä kohtaamani epävarmuudet. Paljon uutta tuli elämään ja paljon vanhaa poistui. Tämän kaiken jälkeen opin jälleen ymmärtämään itseäni entistä paremmin. Aluksi oli vaikea nähdä ja ymmärtää sitä kipua ja pelkoa joka sisältä kumpuaa, mutta kuten uuteen ihmiseen tutustuessa, on itsensä aina hyvä kohdata nöyrästi ja mikä tärkeintä, olla läsnä kun lapsi meissä puhuu. Tämän seurauksena olen alkanut tehdä sitä, minkä sisälläni oleva kamppailu on minut saanut unohtamaan. Pysähtymään ja hiljentymään. Niinkin yksinkertainen asia, kuin istua hiljaa vaikka yhden minuutin verran, saattaa muuttaa koko päivän kulun. Hiljaa istumisella tarkoitan alas istumista ja kehon, sekä tunteiden kuuntelua niihin kiinnittymättä. Mikä hyvänsä tunne tai tuntemus nousee pintaan, antaa sen tulla ja mennä. Usein kiire ja suorittaminen on näiden tuntemusten välttelyä. Antamalla tunteiden tulla ja mennä, antaa itselleen luvan olla.
Kun on pitkään rakentanut itselleen identiteettiä ja luonut muureja sinne missä kipu on ollut kovin, voi olla hyvin vaikeaa ottaa kyseisillä alueilla rakkautta ja hyväksyntää vastaan. Sitähän saattaisi vaikka tietää olevansa rakastettu ja täydellinen juuri sellaisena kuin on. Mutta onneksi on rakkaus, tuo magneeteista vahvin, joka vetää jokaisen sisäisen ruusupusikon ja kipukohtakivikon läpi pitäen huolta, että itkemme itsemme auki. Ja kun olemme tarpeeksi rohkeita puhumaan totta, koskettamaan sydämestä käsin, kohtaamaan elämä sellaisena kuin se on, tulee harmaiden pilvien takaa entistäkin leveämpi hymy ja kirkkaampi nauru. Sekä toisen ihmisen lähellä, että peilin edessä. Vapaus.
En ole tehnyt lupauksia uudelle vuodelle pitkään aikaan, koska en ole halunnut luoda päämääriä elämälleni vaan antaa sen virrata vapaasti. Muistaessani, että itse mitkään tietyt asiat eivät ole ongelmia, vaan niiden kanssa kamppailu ja sisäiset ristiriidat, olen kumminkin halukas laittamaan muistilappuja seinille jotta vaikeallakin hetkellä saan kiinni siitä selkeästä ja harmonisesta tilasta jossa en näe asioita ongelmina vaan mahdollisuuksina. Saatan vaikka vahingossa oppia näkemään kauneutta itsessäni ja ympäröivässä maailmassa taas asteen verran enemmän. Seuraavassa muutama ajatus, jotka pääsevät seiniä koristamaan.
Monesti petymme jos joku asia ei mene kuten sen olisi pitänyt mennä. Saatamme käyttää lähes kaiken energiamme tuon asian suunnitteluun ja sen epäonnistuessa, murehtimiseen. Muutoksen ollessa näennäisesti meistä riippumaton, syytämme helposti ulkopuolisia tekijöitä. Jos taas asia epäonnistuu mielestämme meihin liittyvistä syistä, soimaamme helposti itseämme. Entä jos uusi käänne voisi olla tilaisuus tehdä ja kokea jotain yhtäailla upeaa? Entä jos pettymys johtuu vain meidän asennoitumisestamme? Vain sinä tiedät, mikä on sinulle kullakin hetkellä parhaaksi ja olet ainoa, joka voi muuttaa suhtautumistasi asioihin.
Olen kuunnellut nk. ”sisäistä vanhempaani” joka puhuu sisälläni asuvalle lapselle usein hyvin ankarasti. ”Sinä et osaa, et ole riittävän hyvä”.
Muutama vuosi sitten elämässäni asiat olivat hyvin säännöllisiä ja mallillaan. Meditoin päivittäin, söin säännöllisesti ja hyvin optimaalista tuoretta kasvisruokaa sekä lenkkeilin viitisen kilometriä lähes joka ilta. Nyttemmin olen luisunut pienimuotoiseen kaaokseen ja jarrutellut matkaani sinne hurjasti. Seurauksena epävarmuutta ja ahdistumista. Tämä on johtanut kamppailuun jossa olen itseäni vastaan. Miten ihminen voisi voittaa itsensä? Paradoksi. Määräsin itselleni tähän tropiksi asennemuutoksen. Nyt mietinkin, että miksi en jo alussa ottanut telttaa mukaani. Loistava matka uudelle mantereelle sisäisen lapsen kanssa. Entä jos en kieltäisi tuota sisälläni olevaa lasta hyppimästä tunteideni lätäköissä, vaan kuuntelisin sitä ja opettelisin näkemään maailmaa oman herkkyyteni kautta sen sijaan, että yritän kovettaa itseäni siltä. Entä jos näkisin, että jokainen ”epäonnistuminen” on uusi maa, jonne en ole koskaan uskaltanut astua. Uusi osa minua, jota en ole rohjennut nähdä. Ja vaikealla hetkellä voin aina pyytää tuolle matkalle apua yhtälailla kun olen aina ollut valmis auttamaan muita. Pyytää apua, on auttaa itseä. Oma sisin on vaikein nähdä kaikessa heikkoudessaan, koska me emme voi menettää muiden minuutta, ainoastaan omamme. Minä saan mennä rikki ja syntyä uudelleen joka ikinen hetki. Uskaltaessani nähdä epäonnistumisen onnistumisena, avaan itseni mahdollisuuksille. Minun ei tarvitse yrittää olla valmis, sillä olen jo kaiken rakkauden arvoinen sellaisena kuin olen.
Kuten ylläolevasta kirjoituksesta käy ilmi, olen ollut aina huono ottamaan hyvää vastaan ja näkemään itseni rakkauden arvoisena. Minulle on helppoa tehdä toisen ihmisen olo hyväksi käyttäen siihen vaikka tunteja tai päiviä, mutta tehdäpä vaikka itselle kuuma kylpy ja laittaa kynttilöitä ammeen reunalle sekä vielä nauttia siitä, tai ottaa jostain tunteella tekemästäni hyvä korvaus vastaan. Pelottava ajatus.
Olen oppinut erottelemaan sen osan minussa joka etsii ja hakee hyväksyntää muilta ihmisiltä ja sen, joka tekee jotain pyyteettä. Asioita voi muuttaa vain olemalla tietoinen siitä mitä tekee ja uskaltamalla tehdä hyvää ollen läsnä kun tekee. Meistä jokainen tietää sisimmässään, että olemme rakkauden ja kaiken hyvän arvoisia, osaamme vain tarvittaessa kätkeä sen itseltämme yhtä taitavasti kuin muiltakin ihmisiltä. Aion tulevana vuonna ”viedä itseni treffeille” yhä useammin. Niin pelottavalta kuin yksin hyvään leffaan lähteminen tai herkullista ateriaa vain itseä varten tuntikausien tekeminen kuulostaakin, olen valmis rakastumaan tähän takkutukkaiseen nappisilmään joka näitä mietteitä tähän aakkoskanteleensa kautta näpyttelee. Tarkemmin ajatellen, en ole koskaan ollut tällaisessa tilantessa tai rohjennut särkyä niin syvästi, joten kuinka usein olen saanut mahdollisuuden nähdä tätä kaikkea? Tämä on uskomaton tilaisuus oppia jotain uutta itsestäni sekä elämästä.
Toivottavasti tekstini herätti sinussa ajatuksia tai sai pohtimaan suhdetta omaan itseesi. Näiden muistisääntöjen saattelemana toivotan sinulle upeaa uutta vuotta sekä antoisaa matkaa sisimpääsi!
Sami on 1965 syntynyt helsinkiläismies, jonka elämä hidastui tosissaan 1,5 vuotta sitten, kun 100-prosenttinen tukos sydämessä meinasi viedä hengen. Sen jälkeen kiinnostus ikivanhaa elämännoppia, hylozoiikkaa kohtana heräsi. Astrologia, numerologia, meditaatio, enkelit, chakrat, raakaravinto, vesi ja moni muu luonnon kanssa synkassa toimiva kuvio muuttui järkeenkäyväksi. Vanha musiikin ystävä löysi myös 432 hertsin taajuuden. Nyt, harrastuspohjalta yhdeksi elämänpolun haaraksi näyttää muodostuvan oman nettiradion pyörittäminen. Jos jollakulla on intoa alkaa tekemään ohjelmasisältöä tälläkin sivustolla käsiteltävien aiheiden ympärille, Samiin saa olla yhteydessä: sami.rautavuori(at)gmail.com
Nikola Teslan sanoin: ”Jos haluat löytää universumin salat, mietiskele termejä energia, taajuus ja värähtely”.
Albert Einstein yhtyi ajatukseen näin: ”Se, mitä kutsumme aineeksi on värähtelyä niin matalilla taajuuksilla, joita kykenemme aisteillamme havaitsemaan.”
Myös nykytiede on nämä viisaudet todistanut: kaikki, myös oma kehomme, on energian värähtelyä eri taajuuksilla.
Kaikella aineella on oma, luonnollinen värähtelytaajuus jossa se resonoi harmoonisesti. Keskitytäänpä veteen, koska kehomme koostuu noin 70-prosenttisesti siitä – aivan kuten koko ihmeellinen planeettammekin. Veden luonnollinen värähtelytaajuus on 432Hz.
Jokainen itseilmaisu – ääni, tunne tai ajatus – toimii tietyllä taajuudella vaikuttaen kaikkeen ympärillämme. Kauniit sanat, mukavat äänet ja positiiviset tunteet tekevät hyvää. Ja päinvastoin. Vaikutukset ovat kauaskantoisia. Mietipä kuinka suuren vaikutuksen yksi ainoa vesipisara tekee tippuessaan tyyneen vesimassaan, syntyvien aaltojen muodossa. Hyvät vibat tarttuvat ja leviävät.
Luonnossa (maailmankaikkeudessa) vallitsee matemaattisia kaavoja noudattavat lait. Matemaattisesti luku 432 voidaan yhdistää valoon, aikaan, tilaan, aineeseen, painovoimaan ja magnetismiin. Kun meidän atomit ja DNA alkavat resonoida harmoniassa luonnosta löytyvän spiraalikuvion muodossa, yhteytemme luonnon kanssa selkeytyy. Tämä on tismalleen sama asia, jonka chakrahoitoihin perehtyneet kuvaavat hieman eri sanoin – energiavirtojen tulee päästä kulkemaan vapaasti eri chakrojen kautta. Jollei näin ole, voit huonosti. Tai shamaanien rumpuseremoniat, joogien ham, umm ym. -ääntelyt. Ne ajavat samaa asiaa – sopivien äänitaajuuksien ajamista lävitsemme. Meidän hoitamista.
Kansainvälisen ISO-standardin mukaisesti vuonna 1953 päätettiin, että on helpompaa, kun kaikki soittimet viritetään A=440Hz taajuudelle. Se on yhden sävelaskeleen korkeammalla kuin 432Hz. Miksi näin tehtiin? Se on kysymys, johon jokainen voi itse ottaa kantaa tutustuttuaan aiheeseen kunnolla.
Tiesitkö, että Stratovarius tehtiin soimaan kauniisti juuri A=432Hz -viritystaajuudella? Tiesitkö, että mm. John Lennon, Jim Hendrix ja Michael Jackson olivat tietoisia tästä asiasta ja tekivät paljon musiikkia ”alavireisillä” soittimillaan.
Olen omaksi ilokseni, ja toivottavasti monien muidenkin, ottanut puuhakseni tehdä oma osani sen eteen, että jonain päivänä tuo ISO-standardi heitetään romukoppaan ja palataan luonnollisiin taajuuksiin musiikissa.
Joulun ja Uuden Vuoden vapaat on saanut minut taas hiljentymään rauhassa itseni äärelle. Kynä sauhuten olen kirjoittanut päiväkirjani sivuille mitä sisältäni kumpuaa. Hiljaisuudessa olen kuullut itseäni taas syvemmin ja puhtaammin.
Olen ihmetellyt jo pidempään mikä on saanut minut jahkailemaan ja viivyttelemään tiettyjen asioiden kanssa, joita kohtaan tunnen intohimoa ja joita haluaisin koko sydämestäni tehdä.
Tiedätkö mitä tarkoitan?
Asioita, joita sydämesi huutaa sinulle oikeiksi, mutta joiden toteuttamista estää aina toinen toistaan ihmeellisemmät tekosyyt kuten esimerkiksi kiire, rahanpuute, lapsi, väsymys, kotityöt, sähköpostit – listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Kuulostaako tutulta?
Sain itse vihdoin tarpeeksi omasta vitkastelustani minulle rakkaiden asioiden suhteen.
Olen taas aktiivisesti hyödyntänyt kolmea toimivaa työkalua, joiden avulla tekosyyt ovat jääneet pois. Niitä ei kertakaikkiaan enää ole. Voi mikä vapaus ja innostus.
Haluaisinkin nyt jakaa nämä työkalut myös sinulle videon muodossa. Jos sinäkin haluaisit elää täydesti ja tehdä vuodesta 2015 tähän astisen elämäsi parhaan, niin tämä video on sinulle. Parasta vuotta 2015!
Rakkaudella,
Laura
————-
Tämä video on julkaistu myös HIMA Happiness -sivustolla www.himahappiness.com
Viime viikonloppuna Keltaisessa talossa pidettiin leivontapäivä. Tällä kertaa ei keittiössä kuitenkaan jauhot pöllynneet, eikä yleiskonekaan laulanut. Jauhojen sijasta ropisivat lähinnä siemenet ja yleiskoneen virkaa hoiti emäntä ja puukauha.
Sain syksyllä työkaverilta siemennäkkärin reseptin ja siitä lähtien se on ollut meidän perheessä ehdoton suosikki. Olen aiemminkin erilaisia siemennäkkäreitä tehnyt, mutta tämä on ollut ehdottomasti parasta! Näkkäri on oiva välipala ihan sellaisenaan vaikka autossa narskuteltavaksi. Ainoa huono puoli siinä on, että siihen jää helposti koukkuun!
Näkkäriin tarvitaan monenlaisia siemeniä, mutta niitä onneksi kaupoista löytyy, eikä tarvitse edes linnunruokapuolelta niitä mukaansa noukkia!
Taikinasta löytyy maissijauhoja, kurpitsansiemeniä, sesamsiemeniä, auringonkukansiemeniä ja pellavansiemeniä. Lisäksi vain vettä ja oliiviöljyä ja itse laitoin pinnalle ruususuolaa.
Maukasta ja mukavan rapeaa ihan sellaisenaan ja aamupalalla kun vielä juustoviipaleen laittaa päälle, niin eipä siinä kahvin kanssa muuta tarvita.
Kokeilimme tehdä myös kolmionmallisia suupaloja, jotka on kivoja vaikka juustotarjottimelle ja päihittää mennen tullen suolakeksit!
Tässä ohje, jos joku innostuu kokeilemaan
Rapea siemennäkkäri
1/2 dl pellavansiemeniä
1/2 dl sesaminsiemeniä
1/4 dl kurpitsansiemeniä
3/4 dl auringonkukansiemeniä
2 dl maissijauhoja
1/2 dl oliiviöljyä
2 1/2 dl kiehuvaa vettä
1 maustemitta suolaa (jos laittaa pinalle esim. ruusu – tai sormisuolaa, voi tämän jättää pois)
Kuivat aineet sekoitetaan, lisätään öljy ja kiehuva vesi. Sekoitetaan tasaiseksi. Levitetään uunipellille, reunoja myöten. Paistetaan keskitasolla 150 asteessa n. 70 minuuttia. Parhaiten olen saanut levitettyä taikinan pellille laittamalla käteen muovipussin ja taputtelemalla sillä. Levy kannattaa leikata paloiksi esim.pizzaleikkurilla ennen paistamista.
Tällä kirjoituksella käynnistän kolmen artikkelin teemasarjan aiheesta ”Äitihaava”. Vaikka tämä artikkelisarja käsitteleekin aihetta äidin ja tyttären näkökulmasta, uskon että aika moni mieskin pystyy samaistumaan tähän aiheeseen. Inspiraation tähän aiheeseen olen saanut Bethany Websterin blogikirjoituksista.
Miksi minä tyttärenä kovin usein tunnistan äitini kivut, uhraukset ja kärsimykset ja koen olevani niistä vastuussa? Miksi saatan kokea, etten voi olla parempi tai menestyä äitiäni paremmin tietyillä elämänalueilla? Tai en voi tehdä toisenlaisia valintoja, mitä äitini teki elämässään?
Mitä tunteita ja ajatuksia seuraavat lauseet saavat aikaan sinussa:
”Mitä kaikkea äitini onkaan joutunut tekemään ja kärsimään puolestani. En voi olla näin itsekäs!” ”Jos toimin näin, pahoittaisin äitini mielen.” ”Jos pahoitan äitini mielen, hän ajattelee, etten välitä hänestä.”
Äitihaavalla tarkoitetaan muun muassa sitä, miten tiettyjä naiseuden (tai ihmisyyden) malleja siirretään jatkuvasti eteenpäin, sukupolvelta toiselle. Nämä toimimattomat mallit ja selviytymisstrategiat aiheuttavat meille monenlaisia ”oireita”, tunteita ja olemisen kipuja, joita tässä luettelen esimerkinomaisesti:
Häpeäntunne; jatkuva tunne, että minussa on jotakin vikaa.
Syyllisyydentunne siitä, jos haluaisin tai toivoisin itselleni jotakin erityistä. Jatkuva tunne että olen syyllinen toisten huonoon oloon. Olen liian itsekäs, minun ei saa ajatella omaa etuani.
Itsearvostuksen puute; en koe olevani riittävän hyvä ja vertailen sen vuoksi itseäni jatkuvasti muihin.
Minun pitää olla tietynlainen tai ”pienentää” itseäni, jotta minua rakastetaan tai olen hyväksytty muiden silmissä.
Nämä tunteet ja uskomukset voivat näyttäytyä elämässä esimerkiksi seuraavin toimintatavoin:
En voi olla oma aito itseni, etten olisi uhka muille ihmisille.
Sallin toisten kohdella itseäni huonosti, en osaa pitää puoliani – en todennäköisesti edes tunnista omia rajojani.
Omaan herkät tuntosarvet, huolehdin ensisijaisesti muista ihmisistä ja vasta sen jälkeen itsestäni – jos on aikaa.
Toisaalta saatan tietyissä tilanteissa olla liiankin jäykkä ja ehdoton, jopa määräilevä.
Itseni sabotointi voi näkyä monin tavoin; tunnesyömisenä, en salli itselleni hyviä asioita tapahtuvaksi jne.
Usein on havaittavissa erilaisia kehon ja mielen oireita, kuten kiputiloja, syömishäiriöitä, riippuvuuksia, masennusta ja epämääräistä ahdistusta.
Kuulostaako tutulta? Itselläni ainakin osa edellä mainituista on hyvinkin tuttuja tunnetiloja, uskomuksia ja toimintamalleja, ja joista parasta aikaa opettelen pois ja sisäistän uusia, itselleni toimivia tapoja elää ja tuntea 🙂
Vaikka yhteiskunta on jo monella tavalla muuttunut vaikkapa 100 vuoden takaisesta, saatamme edelleen kantaa mukanamme monenlaisia perintöjä sukupolvien takaa. Äidit ovat sukupolvelta toiselle antaneet (useimmiten tiedostamatta) perimänä tyttärilleen sellaisia malleja, jotka estävät heitä kasvamasta ja kehittymästä omaksi aidoksi itsekseen. Itseään rakastavaksi naiseksi, joka on täydellinen juuri sellaisena kuin hän on. Miksi näin käy?
Ollessamme pieniä, me kaikki olemme vahvasti riippuvaisia siitä, että äiti tai muu läheinen pitää meistä huolta. Opimme jokainen herkästi vaistoamaan äidin tavat kohdata lapsi ja hoivata omaa lastaan. Jotta ylipäätään selviydymme ensimmäisistä elinvuosistamme hengissä, joudumme sopeutumaan siihen maailmaan, jossa elämme.
Tämä sopeutuminen voi tarkoittaa tytön ja naisen maailmassa esimerkiksi sitä, että olemme lojaaleja äidille, mukaudumme äidin tunteisiin ja tahtoon. Pieni tyttö ei halua ottaa riskiä, että äiti hylkäisi, niinpä hän joutuu itse muuntautumaan siitä kuka ja mikä hän todellisuudessa olisi. Käänteisesti ilmaisten voi käydä niin, että tyttö/nainen ei uskalla näyttää maailmalle koko potentiaaliaan, koska hän on oppinut pelkäämään ristiriitoja ja hylkäämistä.
Minä ajattelen, että monet äidit ovat kasvattaneet tyttärensä kantamaan sitä samaa vastuun, vihan, katkeruuden, pettymyksen, kärsimyksen ja jopa marttyyriuden taakkaa, mitä heidän äitinsä ovat heille antaneet perintönä. Tämä kaikki on ollut suurelta osin tiedostamatonta, uskomus- ja tunnemallien siirtoa sukupolvelta toiselle.
Totuus on kuitenkin se, ettei kukaan lapsi, tyttö tai poika, nainen tai mies, voi olla vastuussa äitinsä elämästä, tunteista ja reaktioista. Eikä heidän myöskään tarvitse siten pelastaa äitiään hänen omilta tunteiltaan, vaan vastuu kuuluu palauttaa omistajalleen. Mikään määrä uhrauksia ja vastuunkantoa ei kuitenkaan tulisi riittämään.
Miltä tämä sitten näyttäytyy äidin näkökulmasta?
Olen itse neljän lapsen äiti ja voin tunnustaa jatkaneeni tätä perintöä monelta osin myös omille lapsilleni (joista kolme on tyttöjä). Mutta mikä tärkeintä, olen jo havahtunut ja herännyt tämän ilmiön äärelle, ja se on muutoksen alku! Koen paljonkin syyllisyyttä siitä, mitä olen jo ehtinyt siirtää seuraavalle sukupolvelle. Silti koen, ettei liika syyllistyminen hyödytä ketään, syyllisyyden tunnetta tarvitaan vain sen verran, että muutos käynnistyy, sitten siitä on syytä päästää irti. Minulla on aina vain tämä hetki, ja valinta, mitä päätän tehdä juuri nyt.
Joyce Maynard on kirjoittanut (vapaa suomennos): ”Eivät vain lapset kasva. Vanhemmatkin kasvavat. Niin paljon kuin me seuraamme sitä mitä lapsemme tekevät elämällään, hekin seuraavat sitä, mitä me aikuiset teemme omalle elämällemme. En voi komentaa lastani kurkottamaan kohti aurinkoa. Kaikki mitä minä voin tehdä, on kurkottaa itse kohti aurinkoa.”
* * * * * * * * * *
Kysymyksiä sinulle, nainen tai mies: Millaisissa tilanteissa sinä
olet usein pettynyt itseesi tai jopa vihaat itseäsi?
pienennät itseäsi, et anna itsellesi lupaa loistaa ja olla oma itsesi?
pelkäät tai olet varovainen ja ylivirittynyt, ja reagoit herkästi muiden sanoihin ja eleisiin?
koet olevasi tilanteen uhri?
yrität ratkaista muiden ihmisten ongelmia, jättäen omat tarpeesi huomioimatta?
jäädytät kehoosi sellaiset tunteet ja reaktiot, jotka haluaisivat tulla esiin, koska se ei ole sopivaa käytöstä? Vihan, raivon, pelon, pettymyksen, surun tunteet? Jopa rakkauden, ilon ja nautinnon tunteet?
Jos havaitset itsellesi tyypillisiä toimintamalleja näistä esimerkeistä, voit pohtia, mikä rooli äitihaavalla voisi olla niissä?
Brittiläisellä vihermehu-guru Jason Valella oli ylipainoa, astma sekä psoriasis, joihin ei lääkäreiden mukaan ollut parannuskeinoa. Hän alkoi juoda vihermehuja ja parani kaikista vaivoistaan. Hänen elämäntehtävänään on opettaa ja inspiroida ihmisiä vihermehujen pariin. Vale on julkaissut pinon kirjoja aiheesta, hänellä on kaksi retriittikeskusta Euroopassa ja hän on tehnyt dokumentinSuperJuiceMe, jossa kahdeksan yhteensä 22:sta eri sairaudesta kärsivää henkilöä juovat vihermehuja 28 päivää.
Jason Vale piti tammikuussa 2015 Lontoossa ensimmäisen seminaarinsa kuuteen vuoteen ja olihan sinne päästävä. Tuhatpäisessä seminaariyleisössä oli ihmisiä monesta Euroopan maasta. Mehustaminen on minulle rakas asia, sillä sen ansiosta parani niin tyttäreni kuin miehenikin, kuten voi e-kirjastaniVihermehuja – Terveydeksi! tai kirjastani Vihermehu-luonnollinen energiajuoma lukea.
Olin ennen matkaa järjestänyt Facebookissa viikon detox-kuurin nimellä Juice Finland. Juice Finlandiin osallistuikin yllättäen yli 400 vihermehustajaa! Osa jatkoi kuuria yli viikon, osa viikon ja osa mehusti päivittäin muun ruuan ohella tai oli hengessä mukana ja oppimassa aiheesta. Viikon aikana jaettiin avoimesti kuurin aiheuttamia tuntemuksia, keksittiin reseptejä ja kysyttiin vinkkejä ja ryhmä jatkoi kasvamistaan. Tänä päivänä ryhmässä on yli 5000 mehustajaa.
Tavoitteenani oli saada ihmiset mehustamaan ilman sen kummempia ohjeita tai suunnitelmia, sillä siten mehustamisesta tulee helppoa ja arkipäiväistä. Tarvitaan itsevarmuus osaamisesta sekä motivaatio, joka kumpuaa itsestä, eikä ulkopuolisesta avusta. Uskoakseni onnistuin tässä aika hyvin, sillä moni postaili omia reseptejään ja kokeilujaan ja kertoi vihermehujen jäävän osaksi arkea.
Valen seminaari oli painavaa asiaa esitettynä sarkasmin kuorruttamalla brittihuumorilla. Jos joku tuli Lontoon seminaariin oppiakseen miten mehustetaan, sai pettyä karvaasti, vaikka seminaarin lopussa Jason nopeasti muutamia vihermehuja tekikin.
Valen mukaan sinulla voi olla hienoin laite maailmassa ja parhaat raaka-aineet, mutta jos sinulta puuttuu ymmärrys ja motivaatio, homma ei toimi.
Suurin osa seminaarin annista olikin mielenhallintaa ja asiaa addiktioista ja median aivopesusta. Kohokohtiin kuului kymmenen tutun suklaapatukan mainoslauseet tai -laulut, joita tuhatpäinen yleisö raikuvalla äänellä lausui tai lauloi! Olemme Pavlovin koiria kaikki, nauroi Jason. Mielleyhtymämme ovat naurettavia, mainoslauseet vielä naurettavampia. Miten kiinnymmekin tuotteisiin! Valen iäkäs täti ei suostu käyttämään enää Cif-siivousainetta, koska vaikka se on ihan samaa tavaraa, sen nimi ei ole enää Vim. Järkyttävää.
Jason Vale on tehnyt pitkän uran addiktioiden parissa. Olemme addiktoituneet ruokatapoihimme ja siirtelemme ruokaongelmiamme, siirrymme -ismistä toiseen, syömme sitä mikä on trendikästä, saavuttamatta helppoa ja sujuvaa tasapainoa. Ruoka, tuo syytön raukkaparka, on ottanut ylivallan elämässämme ja siitä on tehty vihollinen, jota rakastamme vihata. Ruokavalinnoista on tehty osa identiteettiä.
Mehustamisen ja detoxien avulla moni pääsee aloittamaan uuden sivun ruokatavoissaan. Voi puhdistua ja tulla ehkä ensimmäisen kerran elämässään todella ravituksi. Voi oppia kuuntelemaan taas omaa kehoaan ja sen viestejä. Vale sanoo mehustajien olevan sydämellinen yhteisö, sillä jokaisella on vahvin mahdollinen side asiaan – henkilökohtainen tarina muutoksesta tai parantumisesta. Jokainen vie viestiä tehokkaasti eteenpäin, ja niinhän se on, minunkin tapauksessani.
Kuva: Kirsi Tuura
Monet hänen kirjoistaan ja ohjeistaan ovat detoxeille, joko kolmen, viiden tai seitsemän päivän puhdistuskuureille. Keho osaa Valen mukaan puhdistautua itsekin, me emme vain anna sille ikinä siihen mahdollisuutta, kun ylikuormitamme kehoa jatkuvasti. Detoxin avulla autamme kehoamme sellaiseen tilaan, jossa se voi tehdä sen, mitä se luonnollisesti haluaa tehdä. Detox toimii katalysaattorina siihen tilanteeseeen, mihin haluamme päästä. Hän kutsuu tällä hetkellä meneillä olevaa detox-kampanjaansa, johon osallistuu 45 000 ihmistä, maailmanlaajuiseksi sokerivieroitus-kampanjaksi.
Detoxin aikana Vale valmentaa ja tsemppaa henkisesti, sillä kaikki ne syvään juurrutetut, usein jo lapsuudesta opitut tavat, tunnesyöminen ja ehdollistaminen jatkuvat detoxin jälkeen, jos emme muokkaa myös ymmärrystämme itsestämme ja luo uusia tavoitteita oppimamme perusteella.
Pelkät dieetit eivät yleensä toimi. Pitää korjata tunnetason ongelma eikä ruoka. Ruoka on syytön. Saimme nauraa kun Jason esitti tyypillistä dieetin aloittajaa, joka sunnuntaina vetää jääkaapin tyhjäksi ja maanantai-aamuna tasan klo 8.00 aloittaa dieetin. Hän menee kauppaan ja ylpeänä taluttaa kärryä, toivoen, että jokainen huomaa, miten terveellisiä aineksia hänen ostoskärryssään onkaan! Miten hän tuhahtelee jo tuomiten edessä olevan Colan ostajan, vaikka itse joi litran eilen. Miten ihminen, tämä maailman kehittynein yksilö, nousee illalla varovasti ja hitaasti vaa álle, yksi jalka kerrallaan, ihan siihen keskelle, jospa se vaikka vaikuttaisi suotuisasti lukemaan. Saimme nauraa makeasti itsellemme koko seminaarin ajan, Vale ei säästellyt vitsejään.
Voimme ostaa vaikka miten hienoja laitteita ja raaka-aineita, mutta on meistä itsestä kiinni mitä niillä teemme. Voimme hankkia self help-kirjankin, mutta ei kukaan vahdi luemmeko sitä.
“Parhaita tuloksia saa kun päästää irti dieetti-mentaliteetista ja käsittelee ajatuksiaan ruuasta ja ruokatavoista. Pitää olla tietoinen omista valinnoistaan eikä huijata itse itseään. Monet meistä siirtävät ruokaongelmansa erilaisiin ruokavalioihin, kun ongelmat pitäisi vain kohdata, mennä syvemmälle itseensä. Vastuu hyvinvoinnistasi on sinulla, et voi langettaa sitä kenellekään muulle.”
Seminaariin oli kutsuttu Valen kirjoista tuttuja henkilöitä kertomaan tarinaansa muulle yleisölle. Kuulimme koskettavia kertomuksia miehiltä ja naisilta, jotka olivat yrittäneet kaikkensa ja olivat itseinhon ja skeptisyyden kourissa kokeilleet viimeisenä oljenkortenaan mehustamista. Miten he olivat pudottaneet painoaan jopa yli 50 kiloa, miten olivat parantuneet diabeteksestä, korkeasta verenpaineesta ja nivelvaivoista muutamia mainitakseni. Miten heitä oli varoitettu ja peloteltu nopeasta painonpudotuksesta, vaikkei kukaan ollut ollut niin huolissaan nopeasta painonlisäyksestä. Miten mehustamisen myötä elämäntapamuutos oli tullut aivan kuin huomaamatta, jäädäkseen. Miten itseinho oli vaihtunut ylpeyteen omista saavutuksista ja miten jokainen halusi jakaa sitä hyvää, jota oli saanut kokea vihermehujen myötä.
Jason puhui “Stating the obvious- brigadesta” eli “Päivänselvien totuuksien laukojista”, johon hänen mielestään nykyinen terveydenhuolto Englannissa perustuu. Tupakoivalle ei kannata kertoa, että tupakka tappaa, kyllä hän sen tietää. Ylipainoiselle ei kannata kertoa, että lihavana on riski sairastua, kyllä hän sen tietää. Tarjolla on pillereitä, mutta kuka uskoisi meidän omaan kykyymme muuttaa elämäämme? Ihmisille pitää tarjota ulospääsy, toimiva, helppo ja jokaiselle mahdollinen keino, joka auttaa meitä saamaan itsetuntoa ja vahvuutta haasteiden kanssa taistelemiseen. Hänen mielestään vihermehut ovat tälläinen ratkaisu monelle. Hän sanoo, että hänen missionsa on “to stop people rattling” eli estää ihmisten helinä, niin täynnä pillereitä meistä monet nykypäivänä ovat, että ihan helisemme! SuperJuiceMe-dokumentin herttainen pappa saapui retriitille kahden matkalaukullisen kanssa. Toinen oli ihan täynnä lääkepurkkeja. 28 päivän jälkeen lääkkeitä tarvittiin enää muutama purkki.
Haluatko mehustaa laihtuaksesi, parantaaksesi allergian tai muun kroonisen sairauden, saadaksesi lisää energiaa, paremmat yöunet tai rakkaudestasi kehoasi kohtaan? Kehon toiminnat kulkevat kaikki käsi kädessä, joten vaikka etsit ratkaisua vain yhteen ongelmaasi, saatat huomata että pian ovat korjaantuneet kaikki. Sairausten ennaltaehkäisy on paljon järkevämpää kuin niiden korjaaminen, sillä ihan kaikkea ei valitettavasti voida korjata. Meillä on Valen mielestä illuusio siitä, että kun meillä on osaavat lääkärit ja vakuutus, olemme turvassa ja voimme myrkyttää kehoamme miten haluamme, onhan niitä heliseviä pillereitä joka vaivaan.
Vale ei missään nimessä ole lääketieteen vastainen. Hänen mielestään monesti tarvitaan lääkkeitä, mutta pitää osata myös kysyä, voisiko joku muukin keino toimia? Hän vertasi lääketiedettä palomiehiin. Jos talosi palaa, on järkevää kutsua palomiehet. He tekevät kaikkensa pelastaakseen kotisi. Mutta kun alat rakentaa uutta kotia, ethän enää pyydä palomiehiä apuun?
Tarvitset uutta, ehyempää kotiasi varten elävää ravintoa, pikaruokana. Vihermehu on parasta pikaruokaa maailmassa! Muutamassa minuutissa valmistat herkullisen mehun täynnä vitamiineja ja hivenaineita ja mineraaleja, luonnon edullisista ja turvallisista aineksista!
Kun alamme muuttaa elämässämme jotain, keskitymme usein nippeli-tietoon ja tunne-yhteys asiaan jää sivuseikaksi. Mehustamisen kanssa liian monet jäävät kiinni jo laitehankinnan muka-vaikeuteen. Valen mukaan täydellistä laitetta ei ole vielä keksitty ja paras laite on yksinkertaisesti se, jota käytät usein.Aineksien alkuperää mietitään ja tutkitaan ja haalitaan reseptejä. Kaikki tämä on pois siitä ajasta jolloin voisit jo kääriä hihasi ja alkaa hommiin!
“Älä jää kiinni fyysisiin asioihin, tarvitset hieman tietoa, muttet paljon. Ala vain tehdä mehuja, niin saat kokemuksen asiasta, se on tuhat kertaa arvokkaampaa kuin toisten jakama tieto. Ravintotietous on iso aukko, josta et koskaan löydä ulos. Ruuasta on tehty todella monimutkaista. Luonto ja sen tarjoamat ainekset ovat yksinkertaisia, mutta arvostamme mieluummin monimutkaisuutta. Kaikkea pitää tutkia. Toisen tutkimus kumoaa toisen. Älä tutki ruokaa, syö tai juo sitä!”
Vihermehujen avulla voit saavuttaa monia tavoitteita. Meidän perhe saavutti sen tärkeimmän, eli terveyden ja siitä olen ikuisesti kiitollinen Jason Valelle, jolta vihermehujen tekemisestä opin hieman tietoa, loput opin ihan itse, kokeilemalla!
![DSCN3142[1]](https://hidastaelamaa.fi/wp-content/uploads/2015/01/DSCN31421.jpg)
