Sivu 344 – Hidasta elämää

Minun Masennukseni, minun Häpeäni – ”Puhu asioista, joista et haluaisi missään nimessä puhua”

Kirjoittamalla henkilökohtaisista kokemuksistaan Mari Pennanen auttaa muita parantamaan elämänsä laatua sekä voimaan paremmin luonnon avulla. Lisää Marin kirjoituksia löydät osoitteesta www.saimaalife.com.

Miltä häpeä kehossasi tuntuu?, kysyi psykologi minulta.

Olin hiljaa. Tunnehan on mielessä, mietin. Kuitenkin huomasin vastaavani:

”Se vie minut kasaan. Vie katseen maahan. Jäykistää. Sulkee suun.”

Lähes kahdeksi vuodeksi tipuin masennuksen mustaan aukkoon. Kun nyt mietin syitä sille, nousee häpeä sieltä ylitse muiden. Jos en olisi kokenut niin häpeälliseksi olla heikko ja avuntarpeessa, olisi tervehtymiseni tie voinut olla lyhyempi.

Olisi ollut helpompaa puhua omasta pahasta olosta. Saada se ulos.

Syöpäsolut voivat tappaa ihmisen. Niin voivat tunteetkin. Häpeä oli yksi syy, mikä sai minut miettimään lopullista keinoa pois pahasta olostani. Häpeä eristää. Se syvensi sairauttani, ja vei minut sitkeydellään jaksamiseni äärirajoille.

Hiljaisuus kasvattaa häpeää. Hiljaisuus, vaikeiden asioiden ja tunteiden patoaminen sisään lisää ahdistuneisuutta. Ahdistuneisuus altistaa masennukselle. Siksi, kun puhutaan masennuksen ennaltaehkäisystä ja -hoidosta, nousee hiljaisuuden ja häpeän muurin murtaminen keskeiseksi.

Kuten syöpä, samoin masennus vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti. Tunteemme eivät ole vain mielessämme, ne ovat myös kehossamme. Jos haluamme päästä eroon tunteesta, sen vaikutukset pitää poistaa kaikkialta. Tunnetta vastaan on taisteltava niin henkisesti kuin fyysisesti.

Tämän asian sisäistettyäni, kun ymmärsin psykologin kysymyksen viisauden, oma muurini alkoi murtua ja olo helpottua.

Keinoja, kuinka murtaa hiljaisuuden ja häpeän muuri:

Puhu: Asiat, joista et haluaisi missään nimessä puhua, joita et haluaisi edes miettiä, ovat niitä tärkeimpiä puhua ulos. Häpeälliseksi kokemistamme asioista puhuminen on meille kaikille vaikeaa. Haasta itseäsi avaamaan suusi myös vaikeista aiheista.
Mietiskele: Tuo sisäisen tunteesi rinnalle järjen ääni. Tunne kasvaa sitä tuntiessaan, järki tuo jalat maahan. Tunteen vallassa tuntee olevansa yksin ja ainoa, järjen avulla näkee laajemmalle.
Liiku: Venyttele, hölkkää, ravistele häpeä pois kehostasi. Itse hakkaan halkoja. Anna endorfiinin tuoda rentoutta kehoosi.
Hengitä: Vaikeimpina aikoina hengitykseni oli niin pientä, että pelkäsin sen loppuvan. Kun huomaat kutistuvasi kasaan, nosta pää ylös, avaa rintakehäsi ja hengitä syvään. Elämässä on päiviä, jolloin pelkästään se, että hengittää, on riittävää.
Lue vertaistarinoita: Googleta, lue lehtiä, lainaa kirjoja. Mitä enemmän luet muiden tarinoita elävästä elämästä, sitä tavallisemmaksi omasi muuttuu. Tavalliseksi koetusta aiheesta on helpompi puhua. Huomatessasi, että meitä on monta, häpeä alkaa hellittämään.

”Kuinka” -listoja on helppo lukea. Ne saavat vaikeatkin asiat tuntumaan helposti saavutettavilta. Todellisuus on kuitenkin toista. Kuten sanoin, oma taisteluni kesti lähes kaksi vuotta.

Muutos tehdään arjessa. Käytännön pienet konkreettiset teot muutoksen eteen – niistähän hyvinvoinnista huolehtimisessa ja sen parantamisessa on kyse.

Käytännön tasolla masennukseni aikana itselleni tärkeäksi muodostuivat ystävän kanssa tehdyt pitkät kävelyt luonnossa. Häpeällisistä asioista puhuminen tuntui helpommalta, kun toisen kanssa ei tarvinnut istua kasvotusten. Luonnonrauhassa ei tarvinnut pelätä tuntemattomia kuulevia korvia. Liike esti lihasten jäykistymisen. Raikas ilma antoi energiaa käsitellä asioita, joiden sijaan niin mielellään olisi vaihtanut vain kevyitä kuulumisia.

Kotiin tullessa niin mieli kuin kehokin tuntui kevyemmältä. Oli helpompi hengittää. Tuntui, että ”näinhän voisi tehdä uudestaankin”.

Marraskuussa 2016 julkaisin oman masennustarinani. Sen myötä murenivat oman häpeäni ja hiljaisuuden muurin viimeiset rippeet. Toipumiseni otti aimo harppauksen eteenpäin. Myös todennäköisyys uudelleen sairastumiselle pieneni merkittävästi.

Löysin MeNaisten artikkelin kautta Tommi Marjasen Facebookissa levinneen päivityksen hänen masennukseensa liittyen. Sen luettuani hymyilin. Tommin päivityksestä ei heijastunut häpeää.

Oman matkani varrella olen itkenyt monesti myös vanhempien sukupolvien puolesta; niin raskas hiljaisuuden ja häpeän taakka on ollut, ja on edelleen, heistä monella kannettavanaan. Vanhempien sukupolvien elämänkokemus ja -tarinat sisältävät korvaamattomia viisauden siemeniä meille nuoremmille. Hiljaisuuden ja häpeän muurin murtamisen edistäminen on yksi asia, jossa me nuoremmat voimme puolestamme auttaa vanhempiamme, ja samalla itseämme, voimaan paremmin.

Annan täyden tukeni Tommin Kerro Kaikille -projektille, joka kannustaa meitä suomalaisia puhumaan avoimemmin myös vaikeista aiheista.

Käytännössä puhumisen opettelun voi aloittaa vaikka siitä, että pyytää läheisimmän ystävän kävelylle. Hengittää keuhkot täyteen raitista ilmaa ja avaa suunsa sanoin ”Minun on jo pitkään pitänyt puhua sinulle tästä, mutta se on tuntunut niin vaikealle…”

Valokuvat: Marianne Ahonen

9 valintaa ekologiseen puutarhaan

Tässä iki-ihanassa keväässä, ajassa jossa sympaattiset taimipurnukat valtaavat jälleen valoisat akkunalaudat, mietin minä puutarhaani ja sitä, kuinka tukea entistä ekologisempaa puutarhaelämää pihamaallamme. Tässä samassa hetkessä mietin myös mitä ajatuksia voisin aiheesta sinullekin jakaa. Kukoistava, ekologinen, luontoystävällinen ja kestävän kehityksen mukainen kiehtova puutarha on helppo luoda omalle pihalleen. Luontoystävällinen pihapuutarha vähentää hiilijalanjälkeämme ja tasapainoisessa monimuotoisuudessaan se ruokkii ja ylläpitää myös uhanalaisia elämän ilmentymiä. Ekologisessa puutarhassa elämä kukoistaa ja vaikka puutarha saisikin elää omaa eloansa, sitä voi silti kevyesti, kauniisti, lempeästi ohjailla. Kirjoitin tähän muutamia vinkkejä, joilla luoda elämää kunnioittavaa puutarhamaailmaa. Vinkkejä ja ajatuksia aiheesta on kantamattomiin sydämessäni, mutta ojennan muutaman sinulle tässä näin. Ja muistathan sinä, että olipa puutarhasi minkä kokoinen tahansa, voit aina halutessasi tehdä ympäristöystävällisempiä valintoja.

Suosi monilajisuutta

Monilajinen puutarha kestää luonnon oman karsinnan sekä somien kesiemme monisävyiset säävaihtelut. Monilajisessa puutarhassa kukoistaa aina ja elämän henkäys on käsin kosketeltavissa sekä korvin kuunneltavissa. Pihapuutarhan eliöyhteisö maaperän syvyyksistä taivaisiin jäänee kapeaksi, jos kasvillisuus koostuu vain muutamista pitkälle jalostetuista kasvilajikkeista. Pelkän monilajisuuden lisäksi pidän hyvin tärkeänä lajien, otusten ja yleensäkin eri elämän ilmentymien välisiä suhteita. Kerrokselliset omenapuuryhmät, sekä muut monivuotiset kasviryhmät yritän suunnitella siten, että ne lopulta toimivat itsenäisesti eli lannoittavat itse itsensä, pidättävät vettä, kutsuvat otuksia tasapainoiseen yhdessäeloon ja siten, että ryhmässä elävät kasvit ja eläimet tukisivat muutoinkin toistensa elämää. Muodostakaamme siis puista, pensaista ja muista kasveista kiehtovia ryhmiä sen sijaan, että ne olisivat yksitellen pitkin nurmikkoa. Ryhmäistutuksissa avautuu linnuillekin enemmän suojapaikkoja ja rehevistä kasvustoista aikuiset kukkakärpäsetkin löytävät ruokaa. Lajirikkaassa puutarhassa luonnon omat suojelujärjestelmät toimivat, jolloin esimerkiksi tuholaisia esiintyy huomattavasti vähemmän.

Luonnonmukaisuutta arvostava puutarhuri tietää, ettei maa ole paljas muualla kuin alavien aavikoiden autiomailla.

Kata maa

Pidä pyhä maa peitettynä joko elävillä kasveilla tai eloperäisellä katteella kuten ruohosilpulla, oljella, puuhakkeella tai pahvilla. Eloperäinen kate vilkastuttaa maaperän elämää kaikkien otusten muodossa, tarjoaa elinympäristön mm. hämähäkeille, ehkäisee ei-haluttujen kasvien kasvua ja pidättää kosteutta sekä tasaa lämpötilaeroja. Kate tietysti lisää maan humuspitoisuutta ja lahotessaan kate myös vapauttaa lämpöä. Katettu maa myös hengittää tarpeeksi. Maaperä kuhisee miljoonittain bakteereja ja sieniä, joidenka vastuulla on ihanasti esimerkiksi lierojen hienontaman orgaanisen aineksen lopullinen hajottaminen. Laske maan päälle n. 10 cm kerros katetta kerralla ja lisää sitä sen maantuessa. Ruoki maaperän ystäviämme. Syksyn lehdistä ja muusta haravointiaarteista maantunut muruinen ja runsaasti hivenaineita sisältävä lehtimulta hellii rakkaiden kasvien kasvua. Luonnonmukaisuutta arvostava puutarhuri tietää, ettei maa ole paljas muualla kuin alavien aavikoiden autiomailla. Pensaiden tyville ja muualle luonnostaan syksyn keveydessä putoilevat lehdet tarjoavat tärkeitä suojapaikkoja esimerkiksi kukkakärpästen toukille ja koteloille.

Kasvata osa taimista itse

Kasvata ainakin osa hyötykasvien sekä perennojen ja kesäkukkien taimista itse. Perennoja voi lisätä siemenestä vuosittain muutamia lajeja kerrallaan ja jakaa näitä kasvustoja aika ajoin. Myös erilaisista lähialueiden taimenvaihtotapahtumista voit saada arvokkaita lajeja ja myös ystäviä puutarhaasi vierailemaan.

Salli luonnonkasvien elämä puutarhassa

Anna luonnonkasveille mahdollisuus. Hyvin monet huolettomista luonnonkasveista ovat äärettömän tärkeitä pölyttäjille ja muille tärkeille öttiäisille tarjoten suojaa, elinympäristöjä ja ravintoa. Isoa osaa kasvimaailmasta ei olisi olemassa ilman perhosia ja muita pölyttäviä hyönteisiä ja tehtävämme puutarhassa on ajatella myös heitä. Suomen perhoslajeista jopa joka kuudes on uhanalainen tai silmälläpidettävä laji. Luonnonkasveista esimerkiksi pietaryrtti, nokkosesta puhumattakaan, on tärkeä ravintokasvi monien perhosten toukille. Voikukat saattavat olla keväisin ainoita ravinnonlähteitä pölyttäjille. Ihanaa äänimaailmaa luova nurmikohokki houkuttelee intohimoisesti monenmoisia otuksia kukkiinsa. Luonnonkasveista löytyy varmasti jokaisen mieltymyksiin sopivia lajeja puutarhan monimuotoisuuden ylläpitämiseen. Niittykukkien kasvatus puutarhoissa on hedelmällistä käytännön luonnonsuojelutyötä.

Jätteetön puutarha

Käytä uudelleen, luo vanhasta jotain uutta ja kompostoi eli kierrätä ravinteet. Hyödynnä ensisijaisesti pihasi omat resurssit, sitten lähialueesi ja vasta viimeisenä esimerkiksi markettien kaupalliset tuotteet. Esimerkiksi kasvien ravinnetarpeen voimme tyydyttää oman pihamaan arvokkailla viherlannoitteilla ja viherkäytteillä. Puutarha itse ei tuota jätettä. Puutarhurin korvaamattomia apureita ovat maaperän hajottajaeliöt, jotka palauttavat ”kasvinjätteiden” sisältämät ravinteet takaisin suuremoiseen kiertoon. Pyrkikäämme tukemaan tätä hurmaavaa kiertoa. Kiinnitäthän lempeän tarkkaavaisesti huomiota puutarhaasi hankittavien tuotteiden koko elinkaareen.

Vähennä kasteluntarvetta

Mielestäni kastelun tulisi olla viimeinen keino turvata kasvien vedensaanti. Maaperä ja itse kasvit ovat parhaita ja ensisijaisia kohteita varastoida vesi. Muheva, hyvinvoiva, elämää kuhisevaa maaperä pidättää vettä ja luovuttaa sitä tarpeen tullen kasvien käyttöön. Tiheä – ja kateviljelyn avulla kasteluntarvetta voidaankin huomattavasti vähentää. Puutarhurina muistan kunnioittaa lumoavaa, ihmeellistä vettä ja kannan vastuuni sen kuluttamisesta. Kasteluveden voin napata talteen taivaasta, eli kerään talteen sadevettä, jota voin käyttää lempeästi Herttatuvalla myös saunavetenä. Puutarhamme läpi virtaavia sadevesivirtoja voimme myös hidastaa mm. kasvillisuuden avulla, jotta vesi ehtisi varastoitua maahan. Ekologisessa puutarhassa veden käytön vähentämisen lisäksi olisi tärkeää käyttää vesi moneen kertaan ennen kuin se poistunee puutarhasta.

Jätä puutarhaasi huolettoman hoitamattomia alueita

Leikkaamattomat nurmialueet, pensaikoissa villiintyvät heinät, mesiangervot, nokkoset sun muut kaunokaiset ovat äärettömän tärkeitä osasia ekologisessa puutarhassa tarjoten omien eliöyhteisöjen muodostumiselle mahdollisuuden. Ja ajatella kuinka helppoa tämmöinen onkaan toteuttaa sallien elämän vain elää elämäänsä.

Opettele tunnistamaan ainakin joitakin hyönteisiä

Moni hyönteinen tekee äärettömän tärkeää avustustyötä puutarhassa puutarhurin puolesta vähentäen mm. kasveja ravintonaan käyttäviä ns. tuholaisia. Hyönteisten tunnistaminen on tärkeää, jottei osoittaisi heille turhaa vihaa. Kukkakärpäsen toukan saattaa huolimattomasti nakata tunkioon, jos ei tunnista tätä hyödyllistä ystävää. Käytän muuten ilmausta ”niin sanotut tuholaiset”, koska luonto ei tunne tuholaisia ja uskon tasapainoiseen puutarhaan kuuluvan kaikenmoiset viehättävät, paikalliset otukset. Omassa puutarhassani pyrin pitämään huolen myös tuholaisista, jotta apureille riittäisi ravintoa.

Vähennä nurmikon leikkuukertojen määrää

Vaikka nurmikot ovatkin aika köyhiä eliölajeiltaan, ovat ne usein vallan mukavia temmellyskenttiä meille ihmeellisille ihmisotuksille. Ken nauttii aamukahvinsa paljain jaloin nurmikolla, toinen juoksentelee pallon kanssa ja kolmas asettaa viltin alle auringon. Jos kuitenkin voimme vähentää nurmikon leikkuukertoja ja samalla säätää leikkurin terää korkeammalle, parannamme nurmikon otusten elinmahdollisuuksia. Leikattu nurmi kannattaa tietenkin hyödyntää elämää tukevana katteena. Hyvänä ympäristöystävällisenä valintana pidän käsikäyttöiseen ruohonleikkuriin vaihtamista. On arvioitu, että moottoroidun (bensakäyttöisen) ruohonleikkurin tunnin käyttö tuottaisi yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin 600 km ajelu uutukaisella autolla.

Ennen kaikkea ja yksinkertaistettuna – kunnioitan luontoa ja vaalin sen monimuotoisuutta. Palautan maalle vähintään sen, mitä ihmeellinen maa on minulle antanut. Puutarha pitää pienet jalkani tukevasti muhevassa maassa, palkitsee aistikkaalla kauneudellaan ja tukee jaloa elämän kasvua minussa ihmisenä. Monimuotoinen puutarhani lisää onnellisuuttani ja opettaa minua taianomaisen elämän arvaamattomuuden kautta. Puutarhani herättää aina vaan suurempaa ihmetystä ja valtavaa käsinkosketeltavaa kiitollisutta, johon nyt lepäämään jään.

Entä jos menestyjän tärkeimmät työkalut ovatkin myötätunto, kiltteys ja vastuullisuus?

Katsomme toisiamme ja maailmaa aina omasta menneisyydestämme käsin. Se on ymmärrettävää, koska se on inhimillistä. Mutta samalla se haastaa meidät katsomaan paremmin. Jesuiittamunkki Anthony de Melloa mukaillen: ”Katso tarkkaan ruusua, ettet näkisi vain omaa mielikuvaasi tai odotustasi siitä, vaan ruusun aidon olemuksen.” Kehotus, joka toimii kaikissa kohtaamisissamme elämässämme.

En pidä sanasta menestyjä, vaikka sen sisältö monelle onkin monelle myönteinen. Se tuoksahtaa minun nenääni tunkkaiselta, näyttää itsekeskeisen mahtipontiselta. Sanan ympärillä on kuin liian kirkas keinovalo, joka tarkkaan katsoen on jo alkanut hieman väristä välttämättömän edellä. Toisaalta ymmärrän, että kysymys on lähinnä sanaan liittyvästä mielleyhtymästä. Kukaan ei voi olla menestyjä läpi elämänsä, ihmisestä otetaan isointa mittaa niinä hetkinä, kun suosio hiipuu ja kannattajat nousevat vastaan. Ehkä aidon menestyjän mitta onkin selviytymistaidoissa, niissä aallonharjojen välisissä laaksoissa, jolloin näkyvyys yleisölle katoaa ja ihmiselle tarjotaan paikka olla läsnä itsessään ilman ulkopuolista peiliä.

Olisinko siis mieluummin selviytyjä? Sana vihjaa tilanteista pakoon pääsemiseen, todistaa nopeista liikkeistä, mutta myös jaloilleen putoamisen taidosta. Selviytyjä viittaa myös selviämiseen, kenties selkeytymiseenkin. Se on valoisa sana, armollinen. Ansaitset selviytyjän tittelin, kun pääset eteenpäin kriisistä, mutta se annetaan myös helposti hänelle, joka ei pyydä apua tai turvaa itsensä ulkopuolelta. Onko selviytyjä siis itseriittoinen? Tuskinpa, hän on vain tottunut olemaan se aina reipas ja valmis lähimmäinen, joka kantaa auliisti omat taakkansa ilman muiden apua.

Ainakaan en halua olla epäonnistuja? En ehkä halua, mutta voin joutua taipumaan ja kyllä, se kuuluu elämään. Sanotaan, että lapselle tekee hyvää kokea pettymyksiä, se sparraa häntä kasvussaan ja kyllä, meitä aikuisiakin, kun vain osaamme ottaa haasteet uusien alkujen mahdollisuuksina. Voimme auttaa lapsia ja nuoriamme uskomaan huomiseen ja omiin taitoihinsa, mutta myös näkemään, että elämän tarkoitus ei ole olla jatkuvaa nousukautta, vaan haasteet ja vastoinkäymiset auttavat usein parhaiten itsetuntemuksessa.

Myötätunto, kiltteys ja vastuullisuus ovat tärkeimmät selviytymistyökalut elämässä. Tarvitset niitä aivan samoin – olet sitten heikoilla tai vahvoilla. Muista, että voimien paras käytettävyys on mahdollista vasta, kun olet osoittanut niitä ensin itseäsi kohtaan. Se taas edellyttää pelosta luopumista, tai ainakin toimimista pelosta huolimatta. Tämän päivän uutistulvassa voi olla vaikeaa pitää myönteisyyttä yllä. Jos sinun on vaikea luottaa tulevaan, niin ehkäpä saat turvaa Pariisissa perheensä kanssa asuvan ystäväni minulle lähettämästä rohkaisuviestistä pohtiessani ajan henkeä: ”Väkilukuun suhteutettuna 1900-luvulla on kuollut väkivaltaisesti ihmisiä vähemmän kuin aiemmin, maailmansodista huolimatta.” Tämä on samalla todiste uutisvirran vaikutuksesta jokapäiväiseen elämäämme ja kokemukseemme maailmasta. Miltä tuntuikaan elää sata vuotta sitten?

Vastuu toisistamme on kuitenkin yhä ohittamaton. Haastatellessani taannoin Tunne&Mieli -lehteen kirkkososiologian professoria, myötätuntohanke Co Passionin johtajaa Anne Birgitta Pessiä, hän sanoi, että myötätunto tulee näkyväksi vasta tekojen kautta. Näin myötätunto asettuu rakkauden kanssa samalle viivalle. Vai voisimmeko ajatella, että myötätunto ilmentää rakkautta?

Tunne ei siis riitä tekemään sinusta hyvää ihmistä. Kysymys kuuluukin, millaisia tekoja sinä teet lähimmäisillesi, entäpä itsellesi?

Yksinäinen kaipaa toista ihmistä tuplaamaan ilon ja puolittamaan surun

Yksinäisyys on teema, jota nyt tekee vähän mieli pyöritellä. Se on teema, joka koskettaa hyvin montaa suomalaista. Yksinäisyyden vuoksi moni kärsii hiljaa itsekseen ja hakee esimerkiksi auttavista puhelimista helpotusta oloonsa.

Puhutaan vapaaehtoisesta ja sellaisesta yksinäisyydestä, joka ei ole ihmisen oma valinta. Puhutaan myös pitkään jatkuneesta ja väliaikaisesta yksinäisyydestä. Yksinäisyys voi liittyä myös erilaisiin elämäntilanteisiin, ikään, terveyteen ja niin edelleen. Yksinäisyys voi olla ihan konkreettista, ei ihan oikeasti ole ketään toista tai se voi olla mielentila.

Vapaaehtoisesti yksinäinen hakeutuu yksinäisyyteen, ehkä hetkeksi lepäämään ja keräämään voimia. Yksinäisyys voi olla hyvä keino purkaa henkisesti täysinäistä oloa. On tärkeää tiedostaa sosiaalinen tai muu ähky, jotta ei tule liian täyteen erilaisia asioita. Ihmiset tarvitsevat yksinäisyyttä eri määriä; esimerkiksi erityisherkälle tai sosiaalista työtä tekevälle yksinäisyyteen vetäytyminen voi olla henkisen hyvinvoinnin kannalta lähes elinehto – lepopaikka. Lepopaikkana yksinäisyys on hiljaisuuden ja rauhan olotila, jossa voi olla itselleen läsnä.

Kaikki eivät osaa olla yksin edes pieniä hetkiä – yksinäisyydessä on ehkä jotain sellaista, joka muistuttaa jostain vanhasta ja kipeästä. Toisen lepopaikka on toiselle ahdistava, tuskainen ja pelottava paikka.

Viime aikoina olen kuitenkin puhunut ihmisten kanssa yksinäisyydestä, jota nyt haluan pohtia vähän enemmänkin. Siitä yksinäisyydestä jota tuntee ihmisten keskellä; parisuhteessa, ystävien keskellä, työporukassa… Mistä syntyy tunne siitä, että on yksin ja olo on autio ja tyhjä? Se ettei oikein mistään saa kiinni eikä millään ole merkitystä, jos ei saa yhteyttä toisiin ihmisiin.

Paljon puhutaan siitä, miten ihminen on lopulta aina yksin ja toisaalta taas siitä, että olemme kaikki yhtä, yhteydessä toisiimme. Niinpä niin ja mitä jos silti tuntuu, että on ihan liian yksin? Noissakin ajatuksissa on minun mielestäni sisälle rakennettuna ajatus siitä, ettei ole lupa tuntea yksinäisyyttä. Että siinäkin tunteessa on jotain sellaista, josta pitää syyllistyä.

Jokin tässä ihmisten elämässä minua koskettaa. Miten meistä on tullut niin irrallisia, ettemme tunne kuuluvamme kenellekään tai mihinkään yhteisöön? Moni itkee sukua ja perhettä, joka on, mutta ei ole kuitenkaan. Mistä eväistä syntyy sellainen olo, ettei ole tyhjä eikä yksinäinen? Ehkä siitä että on olemassa ihmisiä, jotka ottavat kopin silloin, kun itse ei jaksa ja kun uhkaa pudota pohjalle. Siitä että on ihmisiä, jotka kaksinkertaistavat ilon ja puolittavat surun. Että saan olla sellaisena kuin olen, vailla pelkoja tietäen, että tässä olen ja tällaisena minut hyväksytään. Että olisi se toinen tai ne toiset, joiden oma olen ja joiden keskellä tunnen saavani rakkautta.

Oletko tyhjä vai täysi? Ehkä kumpaakin?

Kenen oma sinä olet?

Kurkkaa kirjat:

Otatko kaiken vastaan vai vedätkö rajat?

Kun saamme osaksemme kritiikkiä, arvostelua tai joku hyökkää meitä vastaan, se sattuu. Loukkaannumme. Heikko olo, riittämättömyyden ja huonouden tunteet oikein huokuvat lävitsemme ja ensimmäinen reaktiomme on alkaa selittää tai oikeuttaa tekojamme tai valintojamme. Toinen ikään kuin vie voimamme sanoillaan.

Tälläisessä pelissä mukana ovat ainoastaan egot ja ego-epeli vie kaikilta voimat! Tämä peli ei saa päätöstään ikinä, sillä egolle ei mikään määrä selityksiä riitä. Tilanne muuttuu heti jos arvostelun vastaanottaja osaa ohittaa oman, loukkaantumaan ja syyttämään iloisen valmiina olevan egonsa ja ottaa peliin empatian ja ymmärryksen. Hän pitää voimansa, nousee egonsa yli eli voittaa itsensä ja valitsee rakkauden.

Ego näkee virheitä ja puutteita ja arvostelee aina muita.

Se takertuu sanoihin, pikkuseikkoihin, se näkee aina ulkopuolellaan jotain josta valittaa ja vikistä. Egon vallassa oleva ihminen on heikoilla. Tämä ihminen on joutunut pelon valtaan ja on lähtenyt uskomaan egonsa valheita. Ego aiheuttaa valheineen aina kärsimystä ja jos tällä ihmisellä ei ole mitään työkaluja tunnistaa egoa tai taistella sitä vastaan, tämä paha olo ja kärsimys on jotain mille hän ei osaa tehdä mitään. Hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ryöpyttää paha olonsa jonkun vahvemman niskaan.

Tämän vuoksi vahvat ihmiset, ihmiset jotka uskaltavat paljastaa sielunsa, tehdä jotain uutta ja erilaista ja elää omanlaistaan elämäänsä, saavat eniten kuraa niskaansa. He ovat helppoja maalitauluja egolle, sillä ego inhoaa ihmisiä, jotka ovat sen voittaneet.

Ego inhoaa erilaisuutta, se haluaisi meidät kaikki samaan muottiin. Ego inhoaa ihmisiä, jotka näyttävät esimerkillään meille mihin mekin pystyisimme, jos emme olisi egon valheiden pauloissa.

Kun egon toimintamallin ymmärtää, näkee kaikki kiukuttelevat ja toisia arvostelevat ihmiset sellaisina, joita pitää rakastaa, sillä he eivät itse sillä hetkellä rakkautta tunne. Näet vain heidän kärsimyksensä, et kuule heidän syytöksiään. Näet kiukuttelun avunhuutona.

Egon valtaan joutunut ihminen ei kaipaa loukkaantumista, toisen egon hyökkäystä ja draaman jatkumista vaan hän kaipaa rakkautta, hyväksyntää ja ymmärrystä.

Ego kampitetaan ystävällisyydellä ja lempeydellä, sillä se ei tiedä mitä sellaisten asioiden kanssa tehdään. Se menee hämilleen. Se odotti kunnon köydenvetoa, pitkäkestoista draamaa jota vielä leviteltäisiin ja kauhisteltaisiin muillekin!

Jos sinulla on vahva olo, voit ottaa näitä heikoilla olevien räjähdyksiä rauhan tilassa vastaan. Mutta rajat on vedettävä silloin kun olet itsekin heikoilla, koska vahvakin uupuu olemaan se ainainen ymmärtäjä ja auttaja. Silläkin, miten rajat vedetään on merkitystä. Tee sekin rakkaudella.

”Olen nyt väsynyt, enkä valitettavasti voi sinua auttaa. Ymmärrän ja näen, että sinulla on paha olla, mutta niin on minullakin. Tästä yhtälöstä ei seuraa hyvää, joten olisitko kiltti ja hakisit helpotusta jostain muualta?”

Tiedät aina, että olet toiminut oikein, kun sinulla on kohtaamisen jälkeen rauhallinen olo. Mieti siis etukäteen kummasta vaihtoehdosta – rakkautta toiselle tai rauhaa itselle – jää hyvä mieli ja rakasta itseäsi niin paljon, että valitset sen.

Miksi syön elämää

Isäni kuollessa n. 12 vuotta sitten muutin vahvasti sitä, miten näin terveyden. Hetki pysäytti minut miettimään myös ruokavalintojani. Siitä hetkestä lähtien lopetin pikaruuan syömisen, lähes kaiken valmisruuan sekä siihen aikaan ”epäterveelliseksi” näkemäni ruuat. Sanomattakin selvää, että vuosien mittaan olen mennyt metsään monta kertaa omissa valinnoissani. Ehdottomuus ei toiminut, vaan aiheutti enemmän kaaosta ja epäjärjestystä elämääni. Nyt viimeiset pari vuotta on vasta tuntunut siltä, että olen pystynyt sisäistämään vuosien opiskelut sekä omat kokeilut ravinnosta ja hyvinvoinnista. Yksi asia, minkä jätin n. 12 vuotta sitten, oli punainen liha. Ajattelin sen olevan pahasta ihmiselle, ympäristölle sekä kaikelle elämälle. Ja nyt syön lihaa, mitä tapahtui?

Epäterveellisyys

Monessa yhteydessä mainitaan, että punainen liha olisi epäterveellistä ihmiselle. Kuitenkin koen, että tässä yhtälössä on unohdettu muutama tärkeä asia. Lyhykäisyydessään ihmiset ovat aina syöneet eläimiä, sillä metsästäjä-keräilijä kaikkialla maailmassa on koostanut ruokavalionsa suuresti eläinkunnan tuotteista. Samaan aikaan näillä alkuperäiskansoilla ei ole löydettävissä meidän länsimaalaisia terveyshaasteita. Esim. syöpä, jota lihan syönnin sanotaan aiheuttavan, puuttuu alkuperäiskansoilta lähes kokonaan. Tämä oli itselleni iso ristiriita, joka ei kuitenkaan vielä saanut minua syömään lihaa. Pärjään ilmankin, ajattelin. Ja niin lihattomuus jatkui edelleen.

Muutos

2010 olin ollut pitkään raakaravinnolla ja aloin kokemaan erilaisia terveyshaasteita. Lihasmassani oli pienentynyt suunnattomasti, yhdessä luumassani kanssa. Olin rappeutumassa ennen 30 vuoden ikää. En sitä heti tietenkään tajunnut, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se oli selkeää. Jatkoin kuitenkin treenaamista sekä aktiivista elämäntapaani. Muistan hetken, kun söin muutaman pitkän tauon jälkeen jälleen kananmunia. Tunsin lämpöä sekä spontaanin erektion, joka kesti useita minuutteja. Kehossani tuntui hyvältä. Jälleen kerran sain hetken ajatella omia valintojani, sekä niiden vaikutusta omaan terveyteeni. Olisiko lämmitetyllä ravinnolla, jopa eläinkunnan tuotteilla taas paikka arjessani?

Meni aikaa, olo parani kalan ja kananmunien palattua ruokavalioon.

Kunnes tuli erikoinen hetki. Istuin Vietnamissa aamiaisella, tilasin kananmunan kauniilla vietnamin aksentillani. Pöytääni tuli munakas, jollain eläimellä höystettynä. Kunnioittaakseni paikallista paikkaa, söin aamiaisen huolimatta epäilystäni. Olo oli loistava ja ihmetys suurenmoinen. Tämän jälkeen kaupassakin näin vain lihaa, se veti minua puoleensa, aivan kuin kauan kadoksissa ollut ystäväni.

Reissusta kotiin tullessani annoin lihalle mahdollisuuden. Hankin parasta mahdollista laatua, suoraan tuottajalta, lajityypillisesti ruokittua, rakkaudessa kasvanutta lammasta. En koskaan unohda, kun söin tätä pyhää ruokaa ensimmäisen kerran. Kehoni lämpeni, sisällä tuntui hyvältä, aivan kuin sieluani olisi kosketettu. Liikutuin ja kyyneleet eivät olleet kaukana. Miten jokin näin ”epäterveellinen” voi tuntua näin hyvältä? Jouduin luopumaan uskomuksistani sekä järjestämään ne uudelleen. Voinko kunnioittaa elämää syömällä elämää? Voinko tuoda maapallolle enemmän hyvää ottamalla siltä jotain pois? Voinko jopa kunnioittaa luontoa näillä uusilla näkemyksilläni?

Monien mielestä eläimen liha tuo tullessaan kuolemaa, minulle se toi mukanaan elämän.

Kunnioitus

Näen, että kaikki on elävää. Niin kasvit, sienet, bakteerit, kuin eläimetkin. Näen, että kaikki on pyhää, etuoikeutettua kokea. Se, että saan syödä elävän kasvin pihamaaltani, on ihme. Se, että saan syödä ruokaa, joka tukee biologiaani ja historiaani parhaiten, on ihme. Vaikkakaan en näe järkeväksi tukea tehotuotettua kasvatusta, en myöskään voi kategorisoida asioita niin mustavalkoiseksi. Liha nähdään yleensä vain tehotuotetuksi, syötetyksi mahdollisimman nopeasti lihavaksi ja ahdetuksi aitaukseen sekä vietynä teurastukseen. Eläin voi olla myös hyvin ruokittu, lajityypillisesti ravittu, rakkaudella kasvatettu, ja sille on annettu tilaa elämiseen. Näkisin, että näissä kahdessa on ero siinä, miten ne toimivat meidän kehossamme, mikä vaikutus niillä on ympäristölle sekä sitä kautta kokonaisuudelle, jossa elämme. Jokainen saa tehdä omat valintansa, en ole kenenkään mieltä tässä muuttamassa vaan kertomassa oman polkuni, siinä olevat valinnat ja motiivit niiden taustalla.

Nykyisin kun saan eläimen suoraan sen kotipaikasta, olen erittäin kiitollinen. Kiitän joka kerta, kun saan kyseistä elämää käsiini ja lautaselle. Kiitän siitä miten se on saanut elää, siitä kuka sen on kasvattanut ja myös siitä, kuinka kaunis elämä hänellä on annettavaksi minulle. Haluan myös uskoa, että hänen elämä jatkuu myös minussa. Se energia, mitä hän on saanut kokea, jatkuu minussa eteenpäin. Mikään energia ei voi hävitä, ainoastaan vaihtaa muotoaan. Koskaan minulla ei ole niin kiire, ettenkö ehtisi kiittää elämää lautasellani, pussata sitä huulillani ja muistuttaa itseäni, kuinka onnekas olen saadessani ravita kehoa sen vaatimalla tavalla.

En ole pyhimys, aina en saa tunteellista kosketusta jokaiseen syömääni porkkanaan tai omenaan, minkä hekin ansaitsevat. Pyrin silti toteuttamaan rutiiniani kiittää heitä omasta panoksestaan. Monesti silti sorrun siihen, että syön kasviksen automaatiolla, enkä jää ihmettelemään sitä ketjua minkä hänkin on käynyt. Eläimen kohdalla yhteys on voimakkaampi, sillä on niin paljon elämää takanaan, mihin voin samaistua. Sulkemalla silmät ja hengittämällä elämää itsessään sisään, saan palautettua yhteyden, joka muistuttaa minua siitä, että olen kosketuksissa kaikilla valinnoillani ympäristööni ja sitä kautta koko maailmaan. Haluan kunnioittaa elämää, haluan kunnioittaa myös minulle annettua kehoa ja pyrkiä sitä kautta elämään omaa polkuani, jossa muistaisin myös luonnon, eläimet, kasvit ja ihmiset ympärilläni. Olemalla siinä missä olen, polku on huomattavasti helpompi.

Toivottavasti pystyn kaikessa tekemisessäni olemaan tulevaisuudessa tietoisempi, enemmän ymmärtävä sekä aika ajoin myös läsnä toimissani, jotka muokkaavat elämääni jokainen hetki. Kunnioittaen elämää, haluan luoda lisää elämää, jolla on kantava pohja meille kaikille. Polkuni on vasta alussa ja toivottavasti se jatkuukin sellaisena vielä pitkään. Elämää ja sen opettelemista.

Mandalat ja värityskuvat tyynnyttävät stressaantuneen mielen

Teksti: Karolina Ajanki
Kuvat: Meri Mort ja workshopin osallistujat

Aikuisten väritysharrastus on kasvanut ilmiöksi. Zeniä kaupataan värityskirjojen muodossa niin suurimmissa tavarataloissa kuin pienemmissä ruokakaupoissa. Värityskirjat ovat nousseet useiden suomalaiskustantamoiden hittiartikkeleiksi. Suosion takana on kaipuu leikin ja läsnäolon äärelle. Hektisyys syö tehokkuutta ja innovaatiotaitoja. Siksi myös työpaikoilla tartutaan yhä useammin väreihin.

Basam Books julkaisi Sanna Wikströmin ja Meri Mortin Viisaat ystäväni -kirjan ensimmäisen painoksen vuonna 2014, suomalaisten väritysinnon alkumetreillä. Tänä vuonna teoksesta on otettu uusintapainos. Viisaat ystäväni sisältää lukuisia väritettäviä mandaloita.

Mandalat ovat kenties suosituimpia värityskirjojen aiheita, mutta joukosta löytyy myös luonto-, eläin- ja abstraktikuva-aiheita. Pelkästään Suomalaisessa Kirjakaupassa on ollut myynnissä liki 100 erilaista aikuisten värityskirjaa.

‒ Vuoden alusta myytyjen aikuisten värityskirjojen määrä lähentelee sataatuhatta kappaletta, kertoo kirjakaupan ostojohtaja Reetta-Liisa Pikkola.
‒ Suurin osa on myyty kesän ja syksyn aikana.

Miksi ilmiö on noussut pinnalle juuri nyt?

Värittäminen on keskittymisen väline

Aikuisten värityskirjailmiö sai alkunsa Ranskasta. Luovuusasiantuntija, tietokirjailija, kuvataiteilija ja taideterapeutti Krista Launonen näkee useita syitä siihen, miksi värittämisestä tuli lyhyessä ajassa suosittua.

‒ Hektinen aika, jatkuvat muutokset, stressi ja kiire työelämässä sekä ärsykkeiden yliannostus. Me kärsimme kroonisesta keskittymisen vaikeudesta. Ihminen alkaa luonnostaan etsimään tapoja, joilla vähentää stressiä.

‒ Joku keksi, että aikuisille ei ole tehty värityskirjoja. Kun hiljentyy, tekee mekaanisesti toistuvaa työtä, se toimii keskittymisen välineenä. Monet huomasivat pian, että värittäminenhän toimii, Launonen jatkaa.

Värittämistä työpaikoilla

Työterveyslaitos suosittelee värityskirjojen värittämistä työpaikkojen kahvihuoneissa tai haastavan kuuntelutilanteen aikana. Kun mieli ja keho rentoutuvat yksinkertaisen tekemisen äärellä, kognitiivisia resursseja vapautuu. Värittäessä syntyy tilaa myös alitajunnalle. Värittämisen mekaanisuus, yksinkertaisuus ja toisto kehittävät innovaatiotaitoja. Mieli ei pakonomaisesti painiskele ongelman kimpussa vaan keskittyy käsillä tekemiseen.

‒Värittäminen mahdollistaa sen, että alitajunnasta pulpsahtaa uusia ideoita. Saattaa nähdä, että jonkin asian voisi tehdä toisin.

Mandala on itsetutkiskelun apuväline

Taidepedagogi, kuvittaja ja joogaohjaaja Meri Mort uskoo, että informaatiotulva on yksi syy siihen, miksi mandaloista ja värittämisestä on tullut suosittua. Toinen syy liittyy pirstaloituneeseen maailmankuvaan.

‒ Me ollaan aika hajallaan täällä. Etenkin keskittymiskyky on koetuksella visuaalisessa informaatiotulvassa. Mandala on hiljentymisen ja luovuuden herättelyn työkalu.

Mandala on yleensä symmetrinen, perusmuodoista koostuva maaginen kuvio, joka symboloi maailmankaikkeutta. Mandaloita on tehty kaikissa kulttuureissa ja tunnetuimmat niistä lienevät buddhalaisten, hindujen ja Amerikan intiaanien luomia. Perinteisesti mandalaa on käytetty meditaatiossa. Se voi olla myös itsetutkiskelun väline kuten C.G. Jungilla aikoinaan.

‒ Mandala on muotokieltä, joka voi avata henkisen ulottuvuutemme. Sen avulla voimme tunnistaa itsemme ja paikkamme maailmankaikkeudessa, Meri Mort jatkaa.

Ongelmanratkaisua paperilla ja alitajunnassa

Mort ohjaa mandalan luomistyöpajoja joogastudio Pihasalissa Helsingissä. Syksyn aikana suloisessa joogasalissa on luotu lootusmandaloita ja intuitiivisia mandaloita. Värien ja muotojen parissa työskennellessä työpajaan osallistuneet ovat kokeneet tekemisen flowta.

Mandaloiden luomisessa ja värittämisessä on kyse myös kauneuden tavoittelusta, harmoniasta ja luovasta ongelmanratkaisusta.

‒ Teenkö matemaattista vai orgaanisia kuvioita? Miten täytän tämän kohdan? Mandalaa luodessa tulee tehneeksi valintoja. Kun mandala on valmis, tunteet ovat huomaamatta saattaneet selkeytyä.

‒ Kun teet mandalaa, tiedostamattasi prosessoit omia tunteita ja ajatuksia. Mandalaa kuvaillessa voi tulla tietoiseksi siitä, mitä sisällä tapahtuu.

Lootusmandalaa luodessa

‒ Mandalan luominen alkaa pisteestä. Se on kaiken ydin. Ensimmäinen solu, alkuräjähdys. Siitä lähtee kaikki kasvamaan, Meri Mort kertoo mandalan luomistyöpajassa joogastudio Pihasalissa Helsingissä.

Toinen tapa aloittaa mandala on ympyrä.

‒ Mandaloilla on mahdollisuus muuttaa tekijän tietoisuutta.

Ympyrässä kolme tai neljä sisäkkäistä kehää on riittävästi. Ympyröiden jälkeen tehdään apuviivoilla ja merkeillä koordinaatit. Ympyrä jaetaan ”siivuiksi”.

Kehille piirretään lootuksen terälehtiä muistuttavia kuvioita. Käsi vapisee ja mieli takertuu. Tekee mieli tehdä täydellisiä.

‒ Intuitiivisesti vaan, Mort kehottaa ja painottaa mielikuvituksen vapaata käyttöä.

Ympyrän keskelle saa piirtää itseään miellyttäviä symboleita mikäli mieli tekee. Piirrän sydänchakran Yam-tavun. Se saa muistuttaa pimeinä syysiltoina olennaisesta.

Mort ohjeistaa, että värittää saa ennen tai jälkeen ääriviivojen tussaamisen. Miten tähänkin tarvitaan rohkaisua? Pilalle menemisen pelko kertoo enemmän mielen rajoista ja asennoitumisesta kuin mistään muusta. Yritän jälleen keskitttyä. Missä olikaan virtaus?

Värit valitaan intuitiivisesti. Halutessaan mandalan värittäjä voi käyttää vastavärejä tai liukuvia värejä. Mandalastani tulee ‒ no, aika vihreä. Kun katselen sitä viikon kuluttua kotisohvalta, mieli selkeytyy. Välittääkö mandala todella harmoniaa?

Ainakin se muistuttaa flowsta ja keskittymisestä. Siitä, miten kivaa oli leikkiä, olla luvan kanssa intuitiivinen. Aivan kuten joogamatolta, myös mandalan vaikutukset tuntuvat leviävän ”harjoitushetkestä” arkeen.

Tuorepuuro – aamujen pelastus

Tätä postausta en vain voinut olla kirjoittamatta! Tuorepuurostahan ohjeita löytyy vaikka kuinka paljon, mutta olen niin ihastunut tähän aamujen pelastajaan, että en malta olla sitä jakamatta muille. Minä, miehestäni puhumattakaan emme ole ehkä sitä kaikkein todennäköisintä kohderyhmää, jotka tuorepuuroa innostuu kokeilemaan, mutta niinpäs se vain yllätti. Olin ehkä kerran nähnyt, kun tyttärien opiskelukaveri puuroa itselleen valmisti, mutta silloin en kokenut vielä mitään heräämistä tuorepuuron suhteen. Jostain ihmeestä sitten eteeni tuli netissä ohje tuorepuurosta ja jokin sai minut innostumaan.

Ensimmäinen kokeilu olikin sitten kohtalokas, koska se vei mennessään! Toisena aamuna rohkenin tehdä jo kaksi annosta, itselleni ja miehelleni. Illalla ohimennen kysäisin, että mitäs pidit puurosta. Vastaukseksi sain että ”se oli oikein hyvää, mutta ihan niin suurta annosta ei tarvitse tehdä, kun koko päivänä ei tullut nälkä”. Olin nimittäin tehnyt tupla-annoksen, kun ajattelin, että miehen annos saa olla vähän reilumpi. Tuorepuuro siis pitää nälän loitolla pitkään. Lounasaika siirtyy helposti myöhäisempään, nälkä ei ehdi kiusaamaan.

Ohjeita on monia, ensimmäistä kokeilemaani ohjetta olen muokkaillut ja nykyään meidän puuro valmistuu suurin piirtein näillä aineksilla. Muuttelen sitä vähän sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Parasta tässä onkin se, että kun kerran kuivat perusaineet hankkii, niillä pärjää pitkään. Illalla puuron valmistukseen menee muutama minuutti. Olen hankkinut puuroa varten kannelliset muoviastiat joihin puuron teen. Toisessa on kannessa M-kirjain merkkinä, että se on miehen puuro, siinä kun pitää olla enemmän hunajaa! M-kirjain ei tosin tarkoita miestä, vaan Keltaisen talon Mattia! Keitetty puuro ei aamuisin kuulu suosikkeihini, vaikka puuroista muuten pidänkin. Kylmä puuro on raikasta ja piristää aamun aloitusta.

Keltaisen talon tuorepuuro:

1/2 dl kaurahiutaleita

1/2 dl mantelimaitoa (makeuttamaton)

1 dl maustamatonta jogurttia

2 tl chia-siemeniä

2 tl hampunsiemeniä

2 tl Maca-jauhetta

hunajaa maun mukaan

reilu 1 dl marjoja, esim. mustikka, viinimarjat, vadelmat

Kaikki aineet sekoitetaan ja puuro yöksi jääkaappiin. Aamulla puuro on valmis nautittavaksi. Päälle voi halutessaan vielä viipaloida banaania.

Ensimmäisen kokeilun jälkeen ei meillä aamupalaksi ole arkiaamuina muuta tehty. Nopea ja helppo napata mukaan aamulla jääkaapista ja syödä työpaikalla aamukahvin aikaan. Meille on jostain syystä tullut tavaksi syödä aamupala vasta työpaikalla. Oliskohan hitaalla ylösnousemisella aamuisin jotain tekemistä tämän asian kanssa? Viikonloppuisin tulee sitten syötyä aamupala pitkän kaavan mukaan, kun ei ole mihinkään kiire.

Voisin tätä tuorepuuron ylistystä jatkaa vaikka kuinka, mutta heitänkin pallon teille, kokeilkaa ihmeessä! Jos ei ole puuron ystävä, sitä suuremmalla syyllä kannattaa kokeilla.

Kuvat: Emilia Perälampi

3 oivallusta, jotka ovat saaneet elämäni tuntumaan paremmalta – Maailma ei kaadu, vaikka päästän irti

Näiden kolmen asian sisäinen jumppaaminen on ollut minulle kaikkein merkityksellisintä, jotta olen alkanut kokea elämää parempana.

1. Ajatuksia voi muuttaa

Kun opiskelin NLP:tä, aloin vähitellen ymmärtää, kuinka voimakkaasti ajatukset ja etenkin ajatusjumit vaikuttavat omaan olotilaan ja tunteisiin. Viime vuosina olen opetellut niin sanottua ajatustenvaihtoa itsekseni: Jos huomaan jumiutuvani johonkin turhaan mielipiteeseen, koitan vaihtaa näkökulmaa – tuosta noin vaan. Tai jos jurnutan aamulla väärällä jalalla nousemista, alan huomioida hyviä asioita. Olo paranee hetkessä.

2. Irtipäästäminen ei kaada maailmaa

Kontrolli vie tosi paljon voimia ja aiheuttaa turhaa stressiä. Kun huomaan, että haluaisin puuttua johonkin asiaan (jonka ehkä itse tekisin eri lailla), huomioin tunteen, annan asian olla ja siirrän huomioni muualle. Olen myös opetellut olemaan arvottamatta kaikkea havaitsemaani ja päästämään irti siitä, että aina pitäisi olla jotain mieltä asioita. Kun en takerru kontrolliin, voin päästä irti pelosta ja tuntea olevani vapaa. Ja vaikka luulin, että irtipäästäessä maailma kaatuu, se ei olekaan kaatunut 🙂

3. Jokainen hetki on täydellinen

Tulemmepa millaisesta menneisyydestä tahansa tai kuvittelemmepa tulevaisuuden millaiseksi hyvänsä, tämä hetki on koko ajan niin täydellinen kuin se voi tässä hetkessä olla. Tätä hetkeä ei voi verrata mihinkään muuhun hetkeen. Ja tässä hetkessä on koko ajan mahdollisuuden siemenet mihin tahansa. Siksi se on niin täydellinen, ja siksi on hyvä oppia elämään enemmän tässä hetkessä kuin pään sisässä.

Meissä on paljon tunteita, joita emme tunnista – Katso kuvasta, miltä ilon, surun ja rakkauden kokeminen näyttää ihmiskehossa

Kun huolehdin tunteistani, huolehdin samalla kehostani. Keho kuuntelee minua joka hetki. Kehossa on osia, jotka ovat ”hereillä” myös nukkuessani. Ikään kuin luonnossa elävä villieläin, luonnollisessa valppaudessaan. Keho reagoi sekunnin murto-osassa kaikkeen mitä kohtaan ja mitä tunnereaktioita nämä kohtaamiset ja aistihavainnot minussa aktivoivat.

Tunteet siis asuvat kehossamme, ja sen vuoksi meidän kannattaa olla kiinnostuneita siitä, mitä kulloinkin tunnemme. Suomalainen tutkija Lauri Nummenmaa teki Aalto-yliopistossa ansiokkaan tutkimuksen, joka todisti osaltaan sitä, miten koemme tunteemme kehossa.

Tarvitsemme kehotietoisuutta tunnistaaksemme sen, mitä kehossamme kulloinkin tapahtuu. Silti me kaikki elämme suurimman osan valveillaoloajastamme ”autopilotilla”, tiedostamatta omia ajatuksiamme, jotka sytyttävät erilaisia tunnereaktioita samalla kehossamme. Ja vaikka näin onkin, silti meidän kannattaa aloittaa kehon reaktioihin tutustuminen, vaikka nämä reaktiot eivät aina tuntuisikaan kovin mukavilta.

Tunnemme siis sekä mukavia että epämukavia, jopa vastenmielisiä tai ahdistavia tunteita kehossamme. Mutta olemmeko valmiita kuuntelemaan ja ottamaan vastaan näitä epämukavia tunteita? Negatiiviseksi tai häiritseväksi tulkitsemamme tunne aiheuttaa siis aina stressireaktion kehossa. Jos emme tätä tunnista, keho alkaa hiljalleen väsyä kantamaan näitä tunteita, joita mieluummin hautaamme kehon uumeniin, kuin kohtaamme ne sellaisina kuin ne ovat. Keho saattaa jopa sairastua tämän taakan kantamisen seurauksena.

Tunteet ovat tärkeitä viestejä siitä, mikä meille on tärkeää. Kaikki eivät reagoi samoilla tunteilla samankaltaisissa tilanteissa. Miksi siis pakenisimme tunteita, jos niillä on tärkeä rooli oman hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja itsemme ja omien arvojemme ja uskomustemme tuntemisessa?

EFT eli emotional freedom techniques on loistava keino huolehtia sekä tunteista että kehosta. EFT:ssä keho- ja tunnetietoinen, hyväksyvä läsnäolo yhdistyy siihen, että mahdollistamme tunteiden vapaan virtaamisen kehossa naputtelemalla samalla tiettyjä kehossa olevia akupunktiopisteitä omilla sormilla. EFT:ssä ei siis ole tarkoitus häivyttää tunteita kokonaan, vaan kohdata ne hyväksyvästi ja siten vapauttaa keho tunteiden säilömistehtävästä. Näin pystymme samaan aikaan huolehtimaan sekä mielen että kehon hyvinvoinnista.

EFT toimii kaikkien stressaavien tunteiden vapauttamisessa, jotka muutoin jäisivät kehoon pitkäkestoisiksi lihasjännityksiksi. Nämä lihasjännitykset ovat eräänlaisia suojareaktioita kehossa, ja ne ajan myötä saattavat aiheuttaa meille monenlaista ongelmaa; kroonista kipua, hengitysongelmia ja suolistovaivoja. Näin ollen kehon stressireaktioita ja tunnejumeja vapauttamalla voimme saada apua myös näihin haasteisiin.

EFT Tapping -menetelmästä ja tulevista kursseista saat lisätietoja artikkelin kirjoittajalta.

Elämän mullistava muutos

Olin vuonna 2000 Australiassa kuorokiertueella. Kävimme laskemassa koskea tuolla reissulla ja muistan valokuvan, joka porukastamme otettiin vastarannalta, kun kiepuimme kosken kuohuissa. Meitä on kuusi samassa kumiveneessä ja kaikilla paitsi minulla on leveä hymy kasvoilla. Itse näytän haudanvakavalta. Muistan kuinka yksi kuorokavereistani sanoi minulle että ota rennosti. En osannut, sillä inhosin kaikkia sellaisia tilanteita, joissa jouduin tavalla tai toisella mukavuusalueeni ulkopuolelle. Kammoksuin sitä, että jouduin tekemään jotain sellaista mitä en pystynyt kontrolloimaan ja missä en voinut olla varma onnistumisestani.

Huolestuneisuus ja kontrollointi värittivät elämääni. Lapsuuteni olosuhteet olivat sellaiset, että opin olemaan kroonisesti huolissani ja jatkuvasti valppaana.

Opin varautumaan siihen, että jotain ikävää voi tapahtua hetkenä minä hyvänsä. Siitä tuli niin luonteva tapa elää, että havahduin kireyteeni vasta kun perustin oman perheen ja yövalvomiset vetivät pinnan entistäkin kireämmälle. Yrittäjäksi ryhtyminen oli toinen herätys: jos aioin kestää kaiken yrittämiseen liittyvän epävarmuuden ja pysyä terveenä ja toimintakykyisenä, minun oli pakko oppia hallitsemaan stressiä. Sen sijaan, että olisin opetellut stressinhallintakeinoja pystyäkseni pärjäämään paineiden kanssa, päätin pureutua ongelman ytimeen ja parantaa itsestäni ne kokemukset, uskomukset ja tunteet, jotka kavensivat elämääni ja söivät elämäniloani. Päivä alkoi vihdoin paistaa siihen risukasaan, jossa olin istunut vuosikaudet.

Kuinka ollakaan, päädyin auttamaan ihmisiä, joilla on samankaltaisia kokemuksia ja haasteita kuin itselläni oli. Huomasin etten ole yksin: tämä maa on täynnä ihmisiä, joiden taustalta löytyy turvattomuutta ja rajattomuutta. Tavallinen tarina on se, että jommallakummalla vanhemmista – yleensä isällä – on ollut alkoholiongelma, on ollut riitaa, väkivaltaa tai mielenterveysongelmia ja persoonallisuushäiriöitä. Näistä taustoista käsin ei ole ihmekään, jos elämä tuntuu ennalta arvaamattomalta ja on vaikea luottaa ihmisiin tai siihen että kaikki järjestyy. Opimme tukahduttamaan tunteitamme, sillä niille ei ole tilaa jos elämä on selviytymistä ja muista huolehtimista. Opimme ennakoimisen mestareiksi ja kontrolloimalla luomme itsellemme turvallisuuden tunnetta. Tarkkailemme pieniäkin eleitä, ilmeitä ja äänenpainoja ja päättelemme niistä olemmeko turvassa. Jatkuva varpaillaan olo alkaa väsyttää.

Turvattomuudesta voi toipua ja elämään voi oppia jälleen luottamaan. Vanhat möröt voi passittaa tiehensä käsittelemällä turvallisesti ja lempeästi ne tunteet, jotka on joutunut pitämään sisällään. Itse löysin avun tekniikasta, jolla tänä päivänä autan myös asiakkaitani. Mieleensä voi istuttaa hyviä uusia ajatuksia, joista versoo elämää tukevia uskomuksia kuten ”Saan aina apua”, ”Elämä voi olla helppoa”, ”Kaikki järjestyy” ja ”Olen turvassa”. Mieti hetki miten elämäsi voisi mullistua, jos syvällä sisimmässäsi uskoisit, että saat aina kaiken tarvitsemasi avun? Tai että elämä sujuu helposti? Kun sisäinen kamppailu päättyy ja tilalle astuu rauha, myös elämän ulkoiset olosuhteet alkavat heijastaa tuota rauhaa. Rauhasta käsin kuulet paremmin sydämesi ja sielusi äänen, joka ohjaa sinua kohti parasta tulevaisuuttasi. Miltä tuntuisi löytää sisältään jälleen se luottavainen ja iloinen lapsi, joka tutkii maailmaa uteliaana ja uskaltaa kokeilla uusia asioita? Mikä kaikki olisi mahdollista silloin, kun olet yhteydessä tuohon leikkimieliseen osaan itsestäsi? Kuvittele ja tunne tuon ajatuksen laajentava vaikutus kehossasi. Olet löytänyt kotiin.

Tänään kevätaurinko paistaa sisään ikkunoista ja olen levollinen. Kaikki elämässäni ei edelleenkään ole ihan niin kuin haluaisin ja stressin aiheitakin löytyy, mutta epäonnistumiset, pettymykset ja harmittavat takaiskut eivät enää suista minua raiteiltani. Tiedän, että kaikki järjestyy ja elämä kantaa. Sen tunteen löytäminen on ollut elämäni suurin mullistus.

Kahvilla – Eckhart Tolle ja minä (Tarina, joka voi muuttaa elämääsi)

Minulla ja rakkaalla ystävälläni on ollut tapana käydä San Franciscossa näin alkukevään kynnyksellä. Haistelemassa uusia tuulia ja meri-ilman ihanaa tuoksua. Kävelemässä pitkin kumpuilevia katuja ja istuskelemassa ihanissa kulmakahviloissa. Aistimassa maailmaa sen kaikissa väreissä.

Nämä matkat ovat olleet eräänlaisia vapauden symboleja itselleni. Symboleja sille, että kaikki on mahdollista.

Muutama vuosi sitten otimme osaa Wisdom 2.0 konferenssiin, jossa Eckhart Tolle oli puhumassa. Tuo hassu mies, hassulla huumorilla varustettuna sai koko tilan energian muuttumaan pelkällä läsnäolollaan. Lumoutuneena katselin hänen esiintymistään.

Eckhartiakin vaikuttavampi kohtaaminen minulla kuitenkin oli erään konferenssiin osallistuneen naisen kanssa. Hänen suuret silmänsä loistivat kuin timantit ja rehevät kädet puristivat pahvista kahvimukia kuin pelastusrengasta.

Nainen oli koko ikänsä ollut tyytymätön itseensä. Näin suurien silmien kostuvan hänen kertoessaan omaa tarinaansa siitä, miten hän oli aina yrittänyt olla kaiken suhteen täydellinen. Hän oli yrittänyt olla täydellinen töissä, täydellinen vaimona, täydellinen äitinä. Kaiken tuon yrittämisen alla asui kuitenkin voimakas pettymys itseen. Hän ei koskaan kokenut olevansa riittävä.

Hän näki itsensä liian lihavana, kotinsa liian vaatimattomana ystävien koteihin verrattuna, työnsä mitättömänä ja elämänsä vähäpätöisenä niin monen muun elämään verrattuna.

Juuri ennen konferenssia hän oli kävellyt sisään läheiseen kahvilaan hakeakseen kahvin mukaansa. Eckhart Tolle oli seissyt hänen edessään. Siinä nainen nyt oli. Eckhart Tollen kanssa kahvilassa. He olivat rupatelleet odottaessaan kahvejaan ja kun he vihdoin saivat ne tapahtui jotain, joka muutti naisen käsityksen itsestään täysin.

Eckhart pysähtyi sokeriastioiden luokse ja naurahti naiselle, miten hän oli jo pitkään yrittänyt päästä eroon liiasta sokerin nauttimisesta, mutta päätti kuitenkin nyt makeuttaa kahvinsa sillä.

Tuo pieni lausahdus pysäytti naisen ja sai hänet ymmärtämään, että kukaan ei ole täydellinen. Jopa mies, jonka hän kuvitteli olevan henkisyydessään lähes fysiikan lakien ulottumattomissa, olikin kaikessa inhimillisyydessään ihminen, omine maallisine haasteineen.

Nainen nauroi.

Hän tiesi, että tuohon kahvikuppiin, jota hän niin kovasti puristi käsissään, oli ankkuroitu se helpotuksen ja vapauden tunne, jonka hän koki Eckhartin inhimillisyyden edessä. Hän olisi vapaa olemaan juuri se kuka hän oli. Epätäydellisen täydellinen.

Tämä tarina vaikutti minuunkin lähtemättömällä tavalla.

Joskus toisen ihmisen epätäydellisyys on juuri se mitä tarvitsemme uskaltaaksemme hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme. Inhimillisyys kaikessa kauneudessaan antaa luvan meille ihmisille olla ihmisiä. Luvan erehtyä. Luvan olla epätäydellisiä.

Sillä hetkellä kun lakkaamme vastustelemasta epätäydellisyyttä, voimme kokea vapauden, joka muuttaa epätäydellisen täydelliseksi.

San Francisco ei petä koskaan. Vapauden symboli. Sain sen taas.

Seuraavan kerran kun vertaat itseäsi muihin, koet ettet riitä tai vaadit itseltäsi liikoja, muista tämä tarina. Ehkä siitä tulee sinullekin vapauden symboli.