Sanat voivat olla voimakkaampia kuin teot. Ilkeä sana saattaa viiltää sieluun haavan, joka ei parane ikinä. Oikeaan aikaan sanottu rohkaiseva lause puolestaan voi kannatella ja viedä yli vaikeiden paikkojen vielä vuosienkin kuluttua. Sanat muovaavat kokemustamme maailmasta.
Käyttämäsi sanat vaikuttavat siihen, mitä ajattelet itsestäsi, maailmasta ja muista ihmisistä. Erityisen vaikutusvoimaisia ovat sanat, joilla kuvailet itseäsi. Vähätteletkö ja moititko vai arvostatko ja kannustatko itseäsi?
Onneksi sanansa voi valita. Lyttäys- ja nujerruskielen käyttämisen sijasta voit vahvistaa itseäsi puhumalla itsellesi kannustavasti ja luottaen; olla omat tukijoukkosi ja puolustusvoimasi. Mokailtuasi voit itsesi haukkumisen asemesta lohduttaa itseäsi. Ihan niin kuin lohduttaisit kaveria, jolla on vaikeaa.
Kritisoimme usein itseämme kun emme saavuta tavoitteitamme tai teemme virheen. Miksi? Haluamme olla turvassa ja pelkäämme hylätyksi tulemista. Elämme sosiaalisissa ryhmissä kuten olemme eläneet muinaishistoriasta asti. Hierarkia antaa turvaa. Susilauman alfauros syö ensimmäisenä, mutta osansa saa myös susi, joka paljastaa kurkkunsa kun sille muristaan. Sillä on paikkansa laumassa, vaikkakin nokkimisjärjestyksen viimeisenä.
Itsekritiikki saa meidät alistamaan itsemme ennen kuin kuvitteellinen lauma julistaa tuomionsa. Ja näin uskomme saavamme muutaman murun pöydästä.
Vähättelemme ja moitimme itseämme muiden edessä. ”Olen surkea tietokoneiden kanssa, minulla on maailman huonoin matikkapää, miten voinkin olla tällainen idiootti…” Moitimme itseämme ennen kuin muut ehtivät. Näytämme kuinka huonoja ja epätäydellisiä olemme, jotta toisten ei tarvitse kertoa meille sitä, minkä jo itse tiedämme. Tuomion sijaan toivomme saavamme sympatiaa ja vakuuttelua siitä ettemme ole niin huonoja kuin ajattelemme.
Uskomme, ettemme opi ja kehity ellemme kiinnitä huomiota virheisiimme. Moni hyvää tarkoittava vanhempi uskoo, että kritiikki on välttämätöntä ja ilman sitä lapset eivät opi parantamaan käytöstään. Moni alkaakin jo lapsena uskoa, että itseään voi aina kontrolloida. Ja että virheet ovat kaikki omaa syytä.
Mitä enemmän fokusoi vikoihin, sitä enemmän niitä huomaa. Itsensä kritisoiminen ei useinkaan auta. Se saa vain tuntemaan olon riittämättömäksi, huonoksi ja epävarmaksi.
Koirankasvatuksessakin suositellaan kiinnittämään huomiota onnistumisiin ja palkitsemaan niistä. Rankaisu ja moittiminen jätetään vähemmälle. Näin toivotut mallit vahvistuvat ja ei-toivotut hiipuvat koska niihin ei kiinnitetä huomiota.
Kaverifiltteri sisäiseen puheeseen
Sen lisäksi, että puhumme itsestämme rumasti ääneen, tuomitsemme itsemme sisäisessä puheessamme – tuossa pään sisässä jatkuvasti käynnissä olevassa kommentoinnissa ja arvioinnissa.
Koska sisäisellä puheella ei ole sensuuria, se voi olla todella karskia ja julmaa. Monet kohtelevat itseään ikään kuin haluaisivat erota itsestään. Pidämme itsemme moittimista ja vähättelyä normaalina.
Myötätuntotutkija Kristin Neff kehottaa laittamaan sisäiseen puheeseemme frendifiltterin, joka suodattaisi pois karkeimmat sanat. Puhuisimme itsellemme kuin ystävällemme. Arvostaen ja kannustaen. Ystävällisesti.
Pieni tutkimusmatka itseen
Kristin Neff on kehittänyt pienen harjoituksen, jonka avulla voit tutkia sisäistä puhettasi:
Mieti hetkeä, jolloin läheinen, rakas ystäväsi on mokannut. Mitä sanot ystävällesi tuossa tilanteessa (erityisesti kun olet parhaimmillasi). Mitä sanot, miten sanot, millä äänensävyllä?
Mieti hetkeä jolloin olet itse mokannut. Mitä sanot itsellesi tuossa tilanteessa? Miten sanot? Millä äänensävyllä?
Huomaatko eron? Jos huomaat, kysy itseltäsi miksi kohtelet itseäsi ja muita niin eri tavoin?
Kirjoita muistiin miten arvelet asioiden muuttuvan, jos puhut itsellesi samoin kuin puhut läheiselle, kärsivälle ystävälle.
Lähde: Kristin Neff: Self-Compassion. Stop beating yourself up and leave Insecurity behind.
Kirjoittaja Marja Ruuti on ravitsemustieteen maisteri ja laillistettu ravitsemusterapeutti, joka on perehtynyt myös funktionaaliseen lääketieteeseen ja luonnonmukaisen terveydenhoidon menetelmiin. Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Mividata-kustantamon kanssa.
Maksaan liittyviä tunteita ovat viha, suuttumus, ärtyisyys, raivo, kauna, katkeruus, kateus, ahdistus ja turhautuneisuus; kehon ja mielen epätasapainoon liittyviä ikäviä tunteita, eikä suinkaan harvinaisia. Maksaa rasittavat myös kaikki tukahdutetut tunteet. Yrttitohtori Alfred Vogelin mukaan maksan terveydestä huolehtiminen on tärkeämpää kuin mikään muu terveydenhoito, koska maksa vaikuttaa kaikkiin kehon toimintoihin. On siis tärkeää suhtautua elämään hyväntuulisesti!
Miten maksalla voi olla tunteita? Perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaan se on itsestään selvää, sillä jokaiseen sisäelimeen liittyy tietty tunnetila, joka vaikuttaa voimakkaasti kyseiseen elimeen. Ihminen on jatkuvasti tasapainoon pyrkivä kokonaisuus, jossa sekä ulkoiset että sisäiset tekijät saattavat horjuttaa terveyden tasapainoa ja aiheuttavat sairauksia. Ulkoisia tekijöitä ovat esimerkiksi ilmasto- ja työolosuhteet sekä ympäristömyrkyt. Sisäisiin sairauden aiheuttajiin kuuluvat mm. geneettiset tekijät, liiallinen rasitus, huono ruokavalio, ja ennen kaikkea tunteet.
Todellakin: tuhansia vuosia vanhan ja maailmalla edelleen laajalti arvostetun lääketieteen mukaan tunteet ovat merkittävimpiä sairauksien aiheuttajia. Myös länsimaisen lääketieteen mukaan ihmiset somatisoivat eli keho ilmaisee ihottumalla, kivulla tms. fyysisellä oireella mielen reaktioita. Psykosomaattiset sairaudet syntyvät psyyken, kehon ja sosiaalisten suhteiden yhteisvaikutuksesta. Laboratoriokokeet, tähystykset ja röntgensäteet eivät kerro kaikkea, sillä ihminen on liian monisyinen pelkällä tekniikalla arvioitavaksi.
Tunteet laidasta laitaan kuuluvat oleellisesti ihmisenä olemiseen, eikä sen paremmin ilo kuin suuttumuskaan sinänsä aiheuta haittaa. Mutta tunteista tulee ongelmallisia, kun ne ovat liian voimakkaita tai jatkuvat liian kauan. Hakoteille joutuneet tunteet myös ajavat laiminlyömään itsestä huolehtimista, ja hakemaan lohtua tai näennäistä turvallisuuden tunnetta haitallisista elämäntavoista.
Tunteet eivät ole erillään kehosta, vaan muuttavat konkreettisesti kehon fysiologiaa vaikuttaen esimerkiksi hormonitoimintaan, verenvirtaukseen, sydämen työhön, suoliston bakteerikantaan ja sapen virtaukseen. Geenit vaikuttavat kehoon ja mieleen, mutta geenit eivät määrää terveydentilaa, vaan ihmisen elintavat vaikuttavat geenien ilmenemiseen. Myös tunteet sekä sammuttavat että sytyttävät geenejä toimintaan.
Tukahdutetut tunteet
Suomalainen on opetettu tukahduttamaan tunteensa, ”mies ei itke”. Iloakaan ei uskalleta vapaasti ilmaista: tunne tukahtuu, ilo himmenee ja taustalle hiipii pelko, kun pidät mielessä vanhan sananlaskun ”itku pitkästä ilosta”. Ilo tuodaan esiin vasta humalassa ja silloin se ei enää ole hyvää tekevää iloa, vaan sydäntä rasittavaa reuhaamista. ”Kynttiläkin on parasta pitää vakan alla” ettei kukaan kadehdi, ja taas tukahtuu tunne, ilo omasta onnistumisesta. Kadehtimisen suomalainen osaa, ja tämä tunne salpaa maksan toimintaa.
Alkoholin runsas käyttö on varmin tapa tuhota maksa, mutta myös alkoholistin ympärillä olevien maksat kärsivät tukahdutetuista häpeän ja vihan tunteista.
Toksiset ajatukset
Maksan tärkeisiin tehtäviin kuuluu veren puhdistaminen kehon tuottamista aineenvaihduntajätteistä ja kehon ulkopuolelta tulevista haitallisista aineista. Kaikkia myrkyllisiä aineita tupakan nikotiinista hammastahnan triklosaaniin kannattaa välttää, jotta maksa ei kuormitu liikaa. Maksaa rasittavia toksiineja eivät kuitenkaan ole vain myrkylliset kemikaalit vaan myös myrkylliset ajatukset. Jatkuva negatiivisten ajatusten pyöritys omassa päässä toimii kehossa myrkyn tavoin. Samoin vaikuttaa lähellä olevien ihmisten vihaisuus, kaunaisuus tai muu kielteinen tunnetila. Viljele siis itse myönteistä elämänasennetta, niin maksasi voi hyvin. Karta kielteisten ihmisten seuraa, jos koet sen aiheuttavan itsessäsi vihareaktioita tai nostattavan tunteita, jotka joudut jatkuvasti nielemään. Tee tarvittaessa itse ratkaisevia tekoja ja suunnan muutoksia, jos esimerkiksi työkaveri ei keskusteluyrityksistä huolimatta lopeta ”ympäristömyrkyn” levittämistä.
Viha ja suuttumus sairauden aiheuttajina
Suuttumusta tuskin kukaan pitää miellyttävänä tunteena, mutta ei sitä aina voi välttää. Sairautta aiheuttavaksi suuttumus kuitenkin tulee vasta liiallisena tai liian pitkään jatkuvana, tai jos se toistuvasti tukahdutetaan.
Vihan tunne nostaa tunnetusti verenpainetta. Suuttumus nostaa voimakkaasti verensokeria, sen tietävät jatkuvasti verensokeriaan seuraavat diabeetikot. Joskus elämässä tapahtuu suututtavia asioita, sitä ei voi estää, mutta harvoin hyödyttää heittäytyä suuttumuksen valtaan. Parempi on seurata filosofi Spinozan ohjetta: ”Älä itke, äläkä raivoa. Ymmärrä.” Tyyni keskustelu on terveellisempää kuin hillitön raivo, ja johtaa parempaan lopputulokseen, mutta vaatii molemmilta osapuolilta viisautta pyrkiä rauhaan.
Masennus
”Oletko masentunut, syytä maksaasi”, toteaa kiinalainen sananlasku.
Masennus on kansantauti. Masennuslääkkeitä määrätään väsyneille, työssä uupuneille ja ihmissuhdeongelmissa ryvettyneille. Lääke tukahduttaa oireen, jonka aiheuttajia ovat liika työ, virheelliset elintavat, pitkäaikainen stressi tai epätasapainossa oleva maksa, joka on rasvan ja toksiinien täyttämä, tai potee toiminnanvajausta tukahdutettujen tunteiden takia.
Masennus saattaa johtua myös virheellisestä ruokavaliosta. Stressi, viha, ahdistus ja turhautuminen aiheuttavat usein tunnesyömistä, pikaruoan ahmimista ja hallitsematonta makeanhimoa. Karkkien ja makeiden juomien fruktoosisiirappikuorma, pikaruoan haitalliset rasvat ja ruoansulatuskyvyn ylittävä ahmiminen rasittavat rajusti maksaa häiriten koko aineenvaihduntaa. Maksan heikko toiminta heikentää ruoansulatusta ja ravintoaineiden imeytymistä haitaten suoliston toimintaa ja vaikuttaen hermostoon ja aivoihin asti. Tuloksena ärtymystä, väsymystä ja masennusta.
Maksan energiat tasapainoon
Perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaan ihminen koostuu energiasta ja saman vahvistaa nykytiede, jonka mukaan kaikki aine, ihminen mukaan lukien, koostuu energiaa omaavista hiukkasista. Tunteet luovat häiriön energian liikkeessä, ja häiriintynyt elin tuottaa lisää samaa tunnetta. Viha ja vihaisten sanojen vaikutukset häiritsevät maksan energiaa ja tuottavat vihaa ja ärtymystä. Tilanteen jatkuessa syntyy masennusta, katkeruutta, turhautuneisuutta, syyllisyydentuntoa, alemmuudentuntoa, jopa vainoharhaisuutta.
Tunnetilat voivat fyysisesti tuntua rintakehän ja vatsan alueen kireytenä, ruoansulatusvaikeuksina, lihasjäykkyytenä, päänsärkynä ja PMS-oireina. Nämä ovat tavallisia oireita, jotka työllistävät lääkäreitä ja ylläpitävät lääketeollisuutta, mutta lopullinen apu jää saamatta, koska taustalla ovat tunteiden aiheuttamat kehon lukot, joista pitäisi päästä eroon. Lukkojen purkamisessa tehokkaimpia keinoja on liikunta. Apua saa myös monista täydentävistä hoitomuodoista kuten akupunktiosta, rosenterapiasta, shiatsusta jne. Maksaa auttaa kaikki, mikä rauhoittaa mieltä meditaatiosta ja joogasta rauhoittavaan musiikkiin ja luontoon.
Artikkelin kirjoittaja Marja Ruuti on kirjoittanut kattavan oppaan maksan hyvinvointiin: Terve maksa – Avain hyvinvointiin (Mividata 2015)
Biomed Oy on vuodesta 1982 alkaen kehittänyt ja valmistanut ravitsemushoitoihin soveltuvia ravintolisiä ja erikoisvalmisteita. Biomedin toimintaperiaatteena on pitkäjänteinen yhteistyö eri tutkimuslaitosten, yliopistojen ja käytännön lääkäreiden kanssa sekä eri alojen tietotaidon hyödyntäminen tuotteiden kehittämisessä.
Keskittyminen on kaikkien meditaatiotekniikoiden ydin, mutta miksi? Arjessa käymme helposti niin kutsulla autopilotilla. Teemme asioita totutun tavan mukaisesti ja tiedostamatta, kun päässä risteilee monta ajatusta yhtä aikaa. Esimerkiksi kävelemme usein samoja reittejä kaduilla ja muuton jälkeen ajamme auton edelleen entiseen kotipihaan. (Muistan kun isälleni kävi näin ainakin kolme kertaa). Meditaatiossa mieltä harjaannutetaan pysymään läsnä tässä hetkessä ja tuomaan olemuksemme eri puolet yhdeksi kokonaisuudeksi. Se ei ole helppoa, mutta itselle sopivan meditaatiotekniikan löytyessä keskittymiskyky paranee yllättävän nopeasti ja kynnys meditaatioon istahtamiseen laskee.
Kaikki meditaatiotavat parantavat keskittymistä. Meditoidessa voi aluksi huomata että mieli on kuin Delhin autoliikenne – monikaistainen, kaoottinen, pomppiva ja rauhaton. Kun tietoisuus pidetään pehmeästi kiinni harjoituksen kohteessa, alamme olemaan vähemmän hajanaisia ja enemmän läsnä Tässä Hetkessä. Tämä auttaa meitä tekemään lisää tietoisia ja parempia valintoja arjen elämässämme. Ennen säännöllisen meditaatioharjoituksen aloittamista, en malttanut esimerkiksi kunnolla pysähtyä maistelemaan syömääni ruokaa. Meditaatio on siis tuonut paljon lisää myös nautintoa ja kiitollisuutta koko elämään. Pystyn myös olemaan selkeämpi ja sydämellisempi teoissani. Mieleni on terävämpi ja teen hyvältä tuntuvia päätöksiä nopeammin ja varmemmin. Pieni stressikään ei tunnu kuormittavalta.
Esittelen seuraavassa lyhyesti 3 yleisestä tapaa lähestyä meditaatiota. Yksilöllistä on, mikä kenestäkin tuntuu luontevimmalta. Kaikkia voi kokeilla, mutta aloittelijoille useasti parhaiten sopii ohjattu harjoitus ryhmässä tai esimerkiksi ääninauhan kuuntelu kotona. Kuten kaikessa, vain alottaminen on vaikeaa – loppu sujuu kuin itsestään.
Keskittyminen on hyvää lääkettä ahdistukseen.
-Jack Nicklaus, golf-pelaaja
Avoin tarkkailu
Avoin tarkkailu on tekniikkana varmaankin meille länsimaissa se tutuin, ja moni ajatellessaan meditaatiota liittää sen tähän tapaan. Ajatusten annetaan tulla ja mennä, ilman että niihin pysähdytään tai niiden annetaan alkaa kasvamaan tarinaa. Ajatuksia ei tuomaroida, vaan etäännytetään itsemme tarkkailijan asemaan olemaan neutraali kaikelle sisäiselle tapahtumalle ja draamalle.
Mindfulness. Hetken kokemista, havainnointia, Hyväksyvää läsnäoloa. Kuuntele ilmaisia Suomen mielenterveysseuran harjoitteita täältä.
Vipassana. Yksinkertaistettuna Vipassana tarkoittaa asioiden näkemistä sellaisina kuin ne ovat. Kurinalaisessa puhumattomuudessa tarkkaillaan itseä, kehon tuntemuksia ja mielen liikkeitä. Itsensä kehittämisellä haetaan selkeyttä, rauhaa ja oivallusta Itsestä.
Hiljaisuus on uni, joka ruokkii viisautta.
-Francis Bacon, filosofi
Havainnointi – mielen kiinnitys
Olen kokenut, että kaikista helpoin reitti meditatiiviseen tilaan on antaa mielelle jotain pureskeltavaa, eli kiintopisteen, jossa mieli voi levätä. Eri traditioissa on useita tapoja suunnata tietoisuutta, esittelen tässä muutaman, joita käytetään etenkin joogan polulla.
Hengityksen seuraaminen
Joogan yhteydessä harjoitus lähtee useasti liikkeelle oman hengityksen havainnoimisen kautta. Aloitan usein joogatunnit lepoasennosta, jossa keskitytään tuntemaan hengityksen virtaus ensin sieraimissa ja etenevästi muissa osissa kehoissa. Asanaharjoituksesta meditatiivisen tekee hengityksen ja liikkeen rytmikäs kokonaisuus, joten on luonnollista havannoida harjoituksen ydintä: hengitystä.
Löydät täältä helpon, liikkeen kanssa tehtävän hengitysharjoituksen aiemmasta artikkelistani.
Trataka
Kynttilän liekkiin tai muuhun symboliseen elementtiin tuijottaminen. Ensin harjoitetaan meditaatiota silmät auki, seuraavaksi pidetään kiinni näystä silmät kiinni. Meditaatio lisää visuaalisaatiokykyä.
Chakrameditaatio
Fokus pidetään kehon energeettisessä chakra-järjestelmässä, esim. mielikuvin tai ääntein. Aloitetaan hännän päästä juurichakrasta ja noustaan asteittain päälaelle. Chakroja edustaa visualisoitu kukka. Erilaisia chakrajärjestelmiä on useita, modernissa joogassa puhutaan yleensä seitsemästä energiapisteestä, joilla kullakin on omat elinheijasteensa kehossa.
Mantrameditaatio
Etenkin Hindu-traditiossa mantrat ovat yleisesti käytössä. Mantratessa toistetaan tiettyä äännettä, tavua, sanaa tai intentiota. ”Teho” perustuu siihen, että mielen on silloin vaikea hyppiä mihinkään muuhun, kuin toistamaan esimerkiksi säkeitä. Moni kokee mantrameditaation tehokkaaksi tavaksi hiljentää mielen jatkuva pölinä. Fyysisestä, länsimaisen joogan näkökulmasta ei välttämättä ole merkitystä mitä sanaa toistaa, mutta hindulaisuuden kaikkein pyhin äänne on Om (Aum), jota käytetään paljon myös joogatraditiossa. Mantrameditaatio on myös hyvin rentouttavaa, koska mieli ei joudu ”pinnistelemään” samalla tavalla kuin monissa muissa meditointitavoissa.
Mietiskely
Jotta mietiskelyharjoitus onnistuu, on keskittymistä ensin harjoitettava. Mietiskelyn tarkoituksena on tuoda harhaileva mielemme yhä uudelleen ja uudelleen esim. tietyn kysymyksen äärelle, esimerkiksi: ”Kuka olen?”. Usein mietiskelytekniikoiden yhteydessä puhutaan Oivalluksista tai Heräämisestä. Mietiskely on erilaista meditaatiota kuin fokusointi, koska siihen voi liittyä myös sisäisen tiedon tuottamista.
Meditaatio – koska kaikkiin kysymyksiin ei löydy vastausta Googlesta.
-Hauska ihminen
Täältä löydät kätevästi koottuna kaikki aiemmat joogavinkit, kuten sydänmeditaatio-mettān ohjeet.
Kirjoittaja Virve Havelin vietti osan vuoden vuorotteluvapaastaan Sambiassa rakentamassa huusseja. Kiinnostus sanitaatio-ongelmiin nousi matkoilla Aasiaan ja Afrikkaan.
Olen Huussi ry:n sambialaisen yhteistyöjärjestön Necosin kokouksessa ja yritän seurata keskustelua. Välillä mietin, kumpaa kieltä puhutaan, englantia vai bembaa. Arvaan, että aksentti tulee tuottamaan minulle vielä hankaluutta. En arvaa, että tulee kestämään 3-4 viikkoa ennen kuin pääsen suurin piirtein jyvälle täkäläisestä englannin ääntämisestä. Vertailen kokouksen henkeä omiin työpaikkakokouksiini. Täällä ollaan vähemmän muodollisia ja nauretaan enemmän. Ministerin erityisavustaja kyselee minulta Suomen parlamentaarisesta järjestelmästä. Aiheesta siis eksytään välillä, mutta ilmapiiri on välitön. Työnteon ei tarvitse olla haudanvakavaa, tavoitteisiin päästään helpommin rennolla otteella. Täällä ei näköjään tärkeillä.
Olin ensimmäistä viikkoa Lusakassa vapaaehtoistyöntekijänä. Meneillään oli perehdyttäminen Necosin eri projekteihin sekä maaseudulla että Madimbassa, Lusakan lähiössä. Kahden ensimmäisen viikon aikana tulisimme mm. katsastamaan lukuisten koulujen ja yksityisten perheiden kompostihuusseja.
Kiinnostukseni sanitaatiokysymyksiin alkoi vuosia sitten Intian ja Nepalin reissuillani. Myös Itä- ja Länsi-Afrikan upeita rantoja tarpoessani olen törmännyt ongelmaan ihan kouriintuntuvasti, tai pitäisi kai sanoa nenään tuntuvasti. Kannattaa katsoa, mihin astuu! Näiden kokemusten ja opiskelun kautta alkoi hahmottua ongelmien laajuus. Poliitikot, yleensä korruptoituneet, eivät ota priorisointilistalleen sanitaatio- ja jäteasioita ja usein verotuspohja tehtävien hoitamiselle puuttuu. Paratiisimaisten maisemien käyttö yleisenä käymälänä ja kaatopaikkana on ongelma, jota ei joko voida tai haluta hoitaa. Asenteiden muokkausta tarvittaisiin, kaikilla tasoilla.
Liityin joitakin vuosia sitten Käymäläseura Huussiin. Viime vuonna pyysin päästä vapaaehtoiseksi johonkin Afrikan projekteista. Halusin nähdä, mitä kansalaisjärjestöt voivat tehdä näin isoille ongelmille. Projektipäällikkö Sari Huuhtanen ehdotti Sambiaa. Olin innoissani. Lokakuussa sitten löysin itseni istumassa Necosin kokouksessa ihmettelemässä outoa englannin ääntämystä. Myöhemmin olisi vielä sopeuduttava vinkeän aksentin lisäksi hieman tehottomaan työnjohtoon ja huonoon organisointiin.
Kommunikaatio-ongelmat alkoivat väärinkäsityksellä tulevista tehtävistäni. Paikalliset yhteistyökumppanit olivat ymmärtäneet, että olen koulutukseltani opettaja ja tulisin kahdeksi viikoksi opettamaan peruskoululaisia. Pedagogiset valmiuteni eivät suinkaan riittäneet polkaisemaan täysipainoista ohjelmaa kymmeneksi koulupäiväksi, joten lupauduin vetämään muutaman kerran ympäristökerhoa. Ihan riittävästi oli haastetta yksinkertaistaa asioita 6–8-vuotiaille ja esittää ne niin elävästi, ettei huomio kiinnittyisi epäolennaiseen. Kuten esimerkiksi viuhkaani, jota pari pikkuvesseliä oli tuijottanut kiinnostuneena, kunnes toinen heistä viittasi ja kysyi mikä se on. Viuhka kiersi sitten kädestä käteen, kunhan ensin olin näyttänyt, miten sitä käytetään.
Varttuneempien ryhmän kanssa vuorovaikutus toimi hyvin ja heille saattoi puhua vähän laajemminkin kompostoinnista, kierrätyksestä ja ekologiasta. Loppukevennyksenä oppilaat lauloivat pyynnöstäni mieluisimpia laulujaan. Kaikki laulut taisivat olla uskonnollisia. He kyselivät myös kaikenlaista Suomesta. Saivat minut jopa laulamaan Maamme-laulun.
Sen verran intensiivistä ja uuvuttavaa parin tunnin opetustyö oli noviisille, että ilahduin suuresti, kun pois lähtiessäni löysin toimiston miehet oluelta tienvarsikuppilasta. Seuraan liittyi professori, jonka olin tavannut aikaisemmin Tampereen Dry Toilet-konferenssissa. Kylmä Mosi maistui taivaalliselta ja rentoutti pinnistyksen jälkeen! Olipa hauska tapa hoitaa työasioita puun alla olutta maistellen!
Kahden viikon aikana vierailimme huussikohteiden lisäksi WASH-kouluissa, joihin oli lahjoitettu käsienpesutarpeita ja puun taimia. Kiersin myös roska-auton kyydissä Madimbassa keräämässä kaatopaikalle vietävää jätettä niistä harvoista talouksista, jotka malttoivat maksaa roskien poiskuljetuksesta. Kuljetuksen hinta vastasi nshima-annosta vaatimattomassa ravintolassa.
Sain tutustua myös naisten tukiryhmän jäseniin ja heidän pienimuotoiseen liiketoimintaansa. Ryhmän toiminnan tehostamiseksi lahjoitimme toimiston päällikön kanssa rahasumman, jonka avulla he voivat mm. rekisteröityä ja hakea lainaa toiminnan rahoittamiseen. Viimeisenä tehtävänäni oli istuttaa tomaatintaimia toimiston ”kasvihuoneeseen”. Työ tuotti suurta tyydytystä, koska sain aikaan jotain näkyvää.
”Varo putoavia mangoja” – välipalan saattoi napata kadulla suoraan puusta.
Huussien tarkistuskäynneillä huomioni kiinnittyi siihen, että useat huusseista olivat lukossa, jotta sivulliset eivät pääse niitä käyttämään. Jotkut näyttivät olevan varastokäytössä, joistakin puuttui virtsakanisteri. Seurantaa olisi varmaan hyvä tehostaa.
Sain hyvän tilaisuuden tutustua sambialaiseen perhe-elämään, kun asuin toimiston yhteydessä olevassa vierashuoneistossa. Talon toisella puolella asui toimiston päällikkö perheineen.
Suurperheeseen kuului sekä omia lapsia että sukulaisten orpolapsia. Aamuisin heräsin ennen kuutta kukkojen kieuntaan ja nuorison askareisiin. Yksi haravoi ja lakaisi, toinen ruokki vahtikoirat, kolmas pesi pyykkiä. Kävi mielessä omat poikani, jotka töin tuskin sain aikoinaan siivoamaan huoneensa. Puhumattakaan säännöllisistä aamuaskareista ennen kouluun menoa.
Valmistin useimmiten ruokani itse omassa keittiössäni. Välillä söin perheen kanssa nshimaa, maissipuuroa, jota syödään yleensä joka aterialla. Ruokailu alkoi käsien pesulla ja ruokarukouksella. Vaati hieman sorminäppäryyttä pyöräyttää yhdellä kädellä puurosta pallo, viedä lisukkeet peukalolla painettuun koloon ja saada pallero tyylikkäästi suuhun.
Uskonnolla on suuri merkitys sambialaisten elämässä. Ruokarukousten lisäksi kirkossa käynti kuuluu monien rutiineihin ja sinne pukeudutaan parhaimpiin. Osallistuin kerran Jehovan todistajien kokoukseen, jonne lähdettiin kahdella autolla koko perheen voimin. Lähtiessä ymmärsin katseista, etteivät tunika ja pitkät housut ole sovelias vaate kirkkoon. Perheen äiti lainasi auliisti chitengen, jonka kietaisin housujeni päälle.
Maissipuuron eli nshiman valmistusta koululaisille.
Kahden ja puolen viikon Lusakassa oleskelun jälkeen lähdin suomalaisryhmän kanssa Livingstoneen rakentamaan huusseja erään lähiökoulun pihaan. Neljä rakennus- ja putkialan opiskelijaa Pirkanmaalta tuli suorittamaan työharjoittelua kahden opettajansa kanssa. Pojat pitivät ansiokkaasti blogia, jossa neljän viikon huussinrakennusurakan vaiheet ja vapaa-ajan retkemme on tarkkaan selostettu. Kundit suhtautuivat ilahduttavan suopeasti ja toverillisesti kuusikymppisen täti-ihmisen mukana oloon.
Opin paljon tuon kuukauden aikana, muustakin kuin rakentamisesta. Uskon, että myös pojat oppivat paljon mm. paikallisten rakennustyöntekijöiden neuvokkuudesta puuttuvien tai huonojen kiinalaisten työkalujen korvaamisessa. Myös työpaikan ilmapiirin luomisesta oli opittavaa: joka-aamuiset sambialaistyyliset monivaiheiset kättelyt, laulu ja vitsailu kevensivät raskasta työtä.
Oleskelu Livingstonessa oli yksinkertaisempaa kuin valtavassa Lusakassa. Kaupunki oli kodikkaampi ja useimmat paikat sijaitsivat kävelymatkan päässä. Livingstonessa on totuttu turisteihin Viktorian putousten ansiosta, joten ”muzungu”-sanan (valkoihoinen) kuuli harvemmin kuin Madimbassa. Teimme töitä vain aamupäivisin kuumuuden takia, joten vapaa-aikaa oli paljon. Tutustuin moniin paikallisiin ihmisiin ja sain mahdollisuuden laajentaa kuvaani heidän elämästään ja arjestaan. Ihmiset olivat tosi ystävällisiä ja kiinnostuneita projektistamme. Erityisesti he ilahtuivat kuullessaan, että olemme Suomesta.
Mitä sitten opin? Alun kuumuuden, pölyn, roskan, liikenneruuhkien ja saasteiden aiheuttaman toivottomuuden jälkeen alkoi maan (ja muiden kehittyvien maiden) tilanne hahmottua. Veden puute ja sen aiheuttamat jokapäiväiset sähkökatkokset toivat väkisin mieleen ongelmien globaalit seuraukset. Ei voi kuin toivoa, että päättäjät suhtautuvat tulevaisuudessa vakavammin vesi-, sanitaatio- ja muiden ympäristö- ja ihmisoikeuskysymysten ratkaisemiseen.
Naisryhmää kannustamassa
Huussi ry:n ja muiden kehitysyhteistyötä tekevien kansalaisjärjestöjen sekä paikallisten kumppaneiden käytännön työssä olisi varmasti vielä tehostettavaa koulutuksen ja seurannan osalta. Johtajaopettajan naureskelu ja päivittely kompostimullassa kasvaneiden vihannesten arveluttavuudesta ei ollut rohkaisevaa. Varmasti opettajienkin asenteet muuttuvat ajan myötä. Lapsiahan eivät asenneongelmat vaivaa.
Henkilökohtaisesti paras oppini Sambian reissusta oli, hupaisaa kyllä, kävelyn hidastaminen. Olen aina kävellyt kovaa ja sain siitä palautetta Livingstonessakin. Ja otin opikseni. Kotiin tultuani ensimmäinen asia, joka kiinnitti huomioni Helsingin keskustassa, oli ihmisten kiireisyys. Mutta toisaalta, kuka viitsii käveleksiä nautiskellen räntäsateen vihmoessa? Ja kuka jaksaa paahtaa vauhdilla 40 asteen helteessä! Kiirettä voi hallita muillakin keinoilla.
Uskoni ekologisen sanitaation ilosanoman leviämiseen huusseja rakentamalla horjui hiukan, vaikka paljon on saatukin aikaan. Mallihuussien rakentamisen lisäksi vähintään yhtä tärkeää onkin järjestöjen lobbaustyö, jonka tuloksena Huussi ry on esimerkiksi saanut kuivakäymälät Lusakan kaupungin viralliseksi sanitaatiomenetelmäksi. Ongelmien mittasuhteet tuntuvat tyrmääviltä, mutta sitkeän lobbauksen ansiosta sanitaation terveys- ja ympäristövaikutusten ymmärrys on lisääntynyt ruohonjuuritasolta aina globaalitasolle asti. Käytännön arjessa kompostihuussien attraktiivisuutta voisi lisätä esimerkiksi maalaamalla betonitiilisiin käymälöihin värikkäitä graffiteja ja muraaleja järjestöjen logojen sijaan. Betoninharmaa, hämärä kyykkyvessa toimii, mutta voisi huussikäynnin tehdä miellyttävämminkin. Ja vasta luotettavan vastuuhenkilön sitouttaminen huussin hoitamiseen takaa toimivuuden ja käyttömukavuuden.
Puolitoista kuukautta Sambiassa oli lyhyt aika, mutta antoi elämyksiä, käytännön oppia ja uutta ymmärrystä. Panokseni aputyttönä huussiraksalla tuntui pieneltä. Ehkä muzungujen osallistumisen tärkein anti olikin pr-luonteinen. Se, että meidät nähtiin lehdissä ja televisiossa, antoi toivottavasti asialle lisää painoarvoa.
Olen jo jonkun aikaa kipuillut erään hassun pienen rakkaustarinan äärellä. Itkenyt monet kerrat. Jättänyt hyvästit monet kerrat. Päästänyt irti monet kerrat. Kuorin tarinaa itsestäni kuin käärmeennahkaa.
Kestää tuskastuttavan kauan, enkä jaksaisi enää. Haluaisin vain jo kävellä uuteen, jättää taakseni sen, mistä ei mitään tullut.
Jokin estää. Pelottaa. Mitä jos en koskaan enää löydä samanlaista? Tunne samanlaista? Jos päästän nyt tästä irti – tästä jota luulin TOSI ISOKSI RAKKAUDEKSI – palaanko pieniin rakkauksiin ja merkityksettömyyteen?
Sattumalta katsottavakseni osuu tämänhetkisen suosikkikirjoittajani Brené Brownin videoklippi. Brown puhuu irtipäästämisestä. Hän kertoo esimerkin avioparista, jossa toinen oli pettänyt toista ja terapiaistunnossa tilanteen ratkominen päättyy toistuvasti umpikujaan. Kumpikaan ei halua avioliiton päättyvän, mutta kumpikaan ei päästä irti. Toinen petetyksi tulleen katkeruudesta ja toinen pettäjän syyllisyydestä.
Brown kokoaa tilanteen yhteen toteamalla, että irtipäästämisen ytimessä on sureminen. Jonkin on kuoltava, jotta voit päästää irti. On hyväksyttävä kuolema. Hyväksyttävä ja surtava. Oltava rakkauden haudalla.
Takauma avioliittoni viimeisiin hetkiin vuosia sitten: jarrutin ihan valtavan pitkään irtipäästämistä. Miksi?
Minulle irtipäästäminen edusti lopullisia jäähyväisiä. Sen jälkeen paluuta ei olisi. Kaikki olisi lopullisesti ohi. Ja niin olikin.
Uuden onnen paradoksi on kuolema, irtipäästäminen. Jotta jotain uutta voi syntyä, on hyväksyttävä, että todellisuus sellaisena kuin se oli, on särkynyt. Sitä ei enää ole. Siitä on päästettävä irti.
Siihen tilalle voi tulla jotain uutta. Suhde voi syntyä uudelleen, se voi kuolla kokonaan, tai voi alkaa kokonaan uusi suhde. Alkaa jotain uutta, sillä vanhaa ei enää ole.
Silloin vuosia sitten pelkäsin irtipäästämistä, koska minulle se tarkoitti oven sulkemista, suhteen jättämistä taakseni. En osannut ajatella, että päästäisin irti, mutta antaisin silti rakkaudelle uuden mahdollisuuden. Olisin rakkaudessa rohkea.
Irtipäästämällä hyväksyin tilanteen ja hyväksyin entisen mieheni sellaisena kuin hän oli – mutta en osannut kuvitella, että siihen voisi jäädä. Luottamuspula vaati minua lähtemään (nyt ex-mies taputtaa käsiään, jotain tämän suuntaistahan hän väitti koko ajan). Osasin rakentaa poispääsyn katkeruudesta ja vihasta, osasimme yhdessä rakentaa välillemme sopuisan yhteiselon, ystävyyden. Mutta luottamusta rakastaa ei enää ollut.
Moni suhde päättyy, koska ei osata haudata jotain, joka oli joskus kaunista – mutta meni silti rikki. Särkyi. Tapahtui elämä. Herpaantumista, huolimattomuutta, välinpitämättömyyttä. Jotain.
Entäpä jos antaisi sirpaleille mahdollisuuden? Tuhkasta nousisikin jotain uutta?
Mieleeni tulee japanilainen kintsugi, eräänlainen särkyneen kauneuden käytäntö ja filosofia. Jokin rikki mennyt korjataan pieteetillä (posliiniastia kultasaumoin, jokin muu materiaali vastaavalla estetiikkaa ja arvoa nostattavalla tavalla) – ja se on sellaisenaan arvokkaampi kuin ennen särkymistä.
Sitten ajattelen uhmaikäisiä. Huutavat ja raivoavat, koska jäävät jumiin tilanteisiin. Haluaisivat painaa hissin nappia, mutta eivät pysty hyväksymään sitä tosiasiaa, että joku muu teki sen jo. Meni jo. Tilanteessa ei lohduta se, että voisi painaa seuraavalla kerralla. Eikä se, että ajettaisiin takaisin, ja saisi painaa hissin napin uudelleen. Pitäisi kääntää kelloja taaksepäin ja palata siihen hetkeen, jolloin joku muu ei ollut vielä ehtinyt painaa hissin nappia.
Näin on rakkaudessakin. Kiellämme todellisuuden. Rikkovien tapahtumien jälkeen suhteet loppuvat monesti myös siksi, että halutaan kieltää särkyminen, halutaan palata tilaan ennen särkymistä. Sellaista ei enää ole. Ei vain ole. Vaikka kuinka haluaisit, se on ohi. Mennyttä.
Päästä irti.
Palaan tähän hetkeen. Miksi pelkään päästää irti? Pelkään, että menetän irtipäästämällä jotain uniikkia. Menetän ihanan ja rakkaaksi tulleen ihmisen. Pelkään, että menetän mahdollisuuden.
Ikään kuin tässä kivussa roikkumalla pitäisin tuosta mahdollisuudesta kiinni. En uskalla ajatella, että irtipäästäminen tarkoittaa sitä, että kaikki on mahdollista. Ihan kaikki.
Päästän irti. Jälleen kerran päästän irti ja jätän jotain taakseni. Putoan veteen, tilaan jossa en tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu, kenet seuraavaksi kohtaan.
Irtipäästämisen haaste on siinä, että jättää taakseen tuttua ja rakasta. Jättää taakseen unelman tulevaisuudesta. Jättää taakseen tarinan johon uskoi ja jota kohti kulki. Putoaa tyhjään tilaan, jossa ei ole tuttua, ei tarinaa, ei vielä unelmaakaan. Siellä ei ole vielä mitään.
Mutta juuri tyhjyydessä on kaikki. Tyhjyydessä ei ole lukkoja, ei polkuja, ei vielä mitään. Siksi siellä on kaikki – kaikki on mahdollista. Jos on riittävän rohkea rakastamaan.
Ajattelen kuitenkin, että maailma muodostuu meistä kaikista. Sinusta, minusta, meistä.
Mietin usein, mitä voisimme tehdä, jotta maailmasta tulisi parempi meille kaikille.
Uskon, että paha saa alkunsa siitä, että jotain hyvää puuttuu. Jos joku jää jotain vaille, pelko saa vallan. Hyväksynnän, rakkauden ja luottamuksen puute nostavat esiin kiukun ja katkeruuden. Kipua, heikkoutta ja haavoittuvuutta on vaikeampi näyttää ja myöntää – viha tuntuu vahvemmalta ratkaisulta.
Mutta jos vihaa ja taistelee, se tuo vain maailmaan lisää vihaa ja taistelua.
Me voisimme kaikki ymmärtää toisiamme vähän paremmin. Voisimme muistaa, että se toinen, erilainenkin, on lopulta ihan samanlainen.
Hän haluaa vatsansa täyteen, mielekästä tekemistä, illalla ympärilleen peiton ja rakkaan ihmisen sylin.
Ihan niin kuin sinä ja minä.
Hän haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi, niin kuin me kaikki.
Aloita maailman parantaminen itsestäsi.
Jos sisimpään sattuu, se kannattaa myöntää.
Hae haavoihin rohkeasti apua – paraneminen tervehdyttää myös ympäristöäsi.
Anna itsellesi rakkautta ja hoivaa. Ehjänä ymmärrät ja osaat auttaa paremmin muitakin.
Suuretkin rakenteet voivat murtua, kun aloitamme pienestä. Kuljeta mukanasi sitä, mitä elämältä ja maailmalta haluat.
Kun haluat lisää hyvää, ole sinä hyvä.
Täällä Pohjois-Karjalassa kevättaven hiihtokelit jatkuvat. Yöpakkaset pitävät huolta hankien säilymisestä. Sukseni ovat kapeat ja kevyet, pääasiassa luisteluhiihtoon tarkoitetut Karhut. Ne ovat valkoiset, päällisen kuvioissa on sinistä, turkoosia ja lilaa, lempivärejäni. monoissa samat värit. Passaisihan niillä välineillä hiihdellä vaikka missä, mutta hiihtotaitoni vaan ovat surkeanpuoleiset. Hiihdellessäni nautin enemmän luonnosta kuin vauhdista. En kerää hiihtokilometrejä, ajattelen mieluummin hiihtotunteja, enkä niitäkään kirjaa mihinkään muistiin.
Aikoinaan sain koulun hiihtokilpailussa toisen palkinnon. En yleensä mainitse sitä, että palkintoon ylsin siksi, kun minua nopeampi tyttö kaatui mäessä, missä minä ihme kyllä pysyin pystyssä. Mieluummin hiihdän aina tasaisella maalla. Alamäet menen nykyisin poikkiteloin ladun syrjässä kaatumisen pelosta. Uskaltaakseni laskea, mäen pitäisi olla loiva ja puiden kaukana ladun varrelta, etten yllättäen olisi halaamassa jotain puuta siihen paiskautuneena. Olisikohan minusta vielä oppimaan mäenlaskutaitoa jossain hiihtokoulussa, vai onkohan niissä jokin yläikäraja?
Piirros Caroline Gardner
Leudon kauden jälkeen tulleet pakkaset ovat kovettaneet hangen pinnan kovaksi kulkea. On mukavaa lähteä suksimaan pitkin peltoaukeita tai järvenselkää. Hangen kantaessa voi mennä minne vaan, latuja ei tarvitse. Lähden liikkeelle aamuisin, kun päivä on heräämässä, tai hiihdän keskipäivän auringonpaisteessa päivettymässä. Mieluiten kuitenkin hiihtelen päivän vaihtuessa siniseksi illaksi. Katselen taivaan huikeita pastellisävyjä ja seuraan tähtien syttymistä. Tunnistan Lyyran Vegan; olen opetellut sen, koska se oli Vihervaaran Annan (Montgomeryn Anna-sarjassa) lempitähti. Se syttyykin taivaalle ensimmäisten joukossa. Sisälle palaan illan pimetessä, onnellisena ja mieli keventyneenä ajatusroinasta. Vaikka unelmoin toisinaan asumisesta ainaisessa kesässä hedelmäpuiden ympäröimässä mökissä, tiedän että ikävöisin Suomen vuodenaikojen vaihtelua, varsinkin kevättalvea hankiaisineen. Nyt hankikelit osuvat sopivasti Pääsiäisen aikaan: pääsevat etelästä tulevat Pääsiäisvieraatkin nauttimaan niistä.
Kuulun sodanjälkeisiin suuriin ikäluokkiin, joten lapsena kavereista ei ollut pulaa. Talvisin laskimme usein mäkeä läheisellä vaaralla. Liukureita ja pulkkia ei silloin vielä ollut. Toki kelkkoja ja potkureita oli joka talossa. Potkureista teimme toisinaan ”junan”; sillä sitten laskettelimme hurjaa vauhtia maantiellä. Junaa ohjasi viimeisen potkurin jalaksilla seisova. Autoliikenne oli silloin vähäistä, ehdimme hyvin siirtyä sivuun, kun kuulimme auton äänen. Mäenlaskuvälineinä toimivat myös pahvinpalat ja pahvilaatikotkin. Kimppakyytiä otettiin isolla laatikolla, johon mahtui kerralla kolmekin yhtä aikaa.
Hmm.. mitähän jos nytkin etsisin ison pahvilaatikon ja lähtisin mäenlaskuun. Mäki on turvallisesti pihatiellä. Kevättalvisen illan hämärässä sitten lähden mäkeen pahvilaatikon kanssa. Istun laatikkoon ja otan käsillä tyrkkien vauhtia; liukkaasti laatikko lähtee alamäkeen tämä mummo kyydissä kuin lapsena kuunaan. Pahvin läpi tuntuvat mäen epätasaisuudet. Vauhtia on niin että vesi silmistä sirisee. Hih, tämähän on mukavaa! En malta lopettaa, vaan kiipeän rinteen ylös yhä uudelleen. Nautin mäenlaskusta kunnes laatikko hajoaa. Pikkutyttö sisälläni on ikionnellinen.
Istun sohvalla ja tuijotan turtana uutisvirtaa viereisessä ruudussa. Olo on samaan aikaan epäuskoinen ja masentunut.
Tämä on käsissämme, emmekä tiedä, mitä sille voi tehdä. Se on varmaa, että jotain pitää ja jotain tullaan tekemään. Nyt heti, huomenna ja vielä pitkään tämän jälkeenkin. Olemme käännekohdassa, joka tulee muuttamaan elämää Euroopassa pitkään. Pariisi herätti meidät ja Brysselin jälkeen tullaan ottamaan käyttöön uusia käytäntöjä, koska olemme todistamassa terrori-iskujen sarjan alkua. Kaikki kysyvät, mitä seuraavaksi?
Lentokoneet on jo tarkastettu turvalliseksi, seuraavaksi vuorossa tulevat olemaan lentokentät ja metroasemat. Tulemme näkemään, miten turva-alueen rajaa siirretään yhä kauemmaksi, kunnes se on Euroopan rajalla.
Todellisuudessa väkivallan päättämisen ratkaisu on ulotettava paljon kauemmas. Lähi-idästä on tehtävä turva-alue, samoin kaikista niistä muistakin kymmenistä tai sadoista pesäkkeistä, joissa ihmiset elävät tämän saman kauhun keskellä, jota brysseliläiset ja koko Eurooppa nyt kokevat.
Terroristit hyödyntävät oman maansa kaaosta ja länsimaisen yhteiskunnan avoimuutta valtansa ja väkivaltansa ulottamiseen mahdollisimman laajalle. Se on terrorismin idea, tuhota avoin yhteiskunta pelolla ja muuttaa se taistelutantereeksi, jossa heidän ideologiansa saa kasvun mahdollisuuden.
Kymmenet ihmisuhrit maanosamme symbolisessa sydämessä nostavat vihan tunteen pintaan. Pariisin iskujen jälkeen kaupunkilaiset julistivat jatkavansa elämäänsä, eivätkä anna terroristien onnistua pelon levittämisessä. Se on hyvä tavoite.
Valtaa ja voimaa tarvitaan poikkeusoloissa, mutta vahvin voima, jolla autamme maailmaa ja itseämme on läpinäkyvä kansalaisyhteiskunta, joka on avoin muutoksille ja perustuu ihmisoikeuksille.
Juuri nyt on parasta huolehtia läheisistä ja lähimmäisistä, luoda huolissaan oleville ja varsinkin lapsille turvaa ja läsnäoloa. Epävarmuutta ei voida poistaa, mutta välittämällä toisistamme kestämme sen paremmin.
Rauhan rakentamisen haaste on tällaisessa tilanteessa vakava ja vaikea, mutta se on tehtävissä. Kun ymmärrys ja päättäväisyys nousee halusta rakentaa parempaa tulevaisuutta, löytyy myös voimaa tehdä se oikein ja kestävällä tavalla.
Vaikka tunteet kuohuvat pitkään, on meillä eurooppalaisilla myös näyttöä kyvystä yhdistyä kaikkein tiukimmissa paikoissa. Luottavaisesti, päättäväisesti ja tarkkaan harkiten.
Mikä estää liukumasta sujuvasti U-käyrän vasenta laitaa alaspäin? Miksi hukkaamme itsemme sokeaan saman vanhan toistamiseen, emmekä näe tilanteita tuoreesti sellaisina kuin ne ovat? Miksi downloading eli automaatiolla tilanteisiin meneminen on niin yleistä?
Sisäinen työ, itsen johtaminen, hereillä olo – miksi sitä haluaakaan kutsua – on kovaa työtä. Vastassa on kolme vihollista, sisältä nousevaa vastustuksen ääntä: tuomitsemisen ääni, kyynisyyden ääni ja pelon ääni.
Tuomitsemisen, tai arvostelun, ääni blokkaa mielen avautumisen. Jos mieli ei avaudu uusille mahdollisuuksille, näkemään vaihtoehtoja ja leikkimään niillä, hiipuu matka syvempiin kerroksiin ja automaatiovalinta lisää sitä samaa -polulla alkaa näyttää luonnolliselta. Kuinka usein olet kuullut lauseen “ei ole muuta vaihtoehtoa”? Miksi mielen avaaminen on vaikeaa? Siinä täytyy mennä epämukavalle ja epävarmalle alueelle, myöntää ettei tiedä kaikkea, kohdata vastustuksen seinä nimeltä meillä on aina tehty näin.
Kyynisyyden ääni blokkaa sydämen avautumisen. Kyynisyys etäännyttää tilanteen herättämistä tunteista, tekee empatian mahdottomaksi, toisen auttamisesta noloa, kuuntelemisesta vaikeaa. Mikään ei innosta ja kosketa sydäntä, mihinkään ei pysty suhtautumaan lapsenomaisella innostuksella. Miksi sydämen avaaminen on vaikeaa? Siinä täytyy kohdata oma haavoittuvuutensa ja myöntää tarvitsevansa toisia.
Pelon ääni blokkaa tahdon avautumisen. Jos tahto uudelle ei avaudu, on mahdotonta luopua vanhasta. Tässä yhteydessä vanha voi merkitä monenlaisia asioita; sitä mitä minulla on, sitä mitä minä olen. Usein pelon tunne ilmenee taloudellisen turvallisuuden menettämisen pelkona, hyljeksityksi tulemisen pelkona, kuoleman pelkona. Miksi tahdon avaaminen on vaikeaa? Luopumisen on tapahduttava ennen kuin uuden tuleminen on näkyvissä. Uuden tulo on aina epävarmaa ja tapahtuu viiveellä, jos ylipäätään tapahtuu. On pelottavaa luopua vanhasta ja heittäytyä tyhjän päälle, ja silti vain sillä tavalla kuljetaan neulansilmän läpi ja löydetään jotain todella uutta.
https://youtu.be/2qBKYNkotj0
Kuulen näitä ääniä päivittäin sisälläni, työn ja arjen tilanteissa. Puhuvatko nämä äänet sinullekin? Millaisia tarinoita ne kertovat? Miten muutat sisäiset tarinasi hidasteista vauhdittajiksi? Millaisia avautumisuskalluksen mahdollisuuksia haluat avata omaan mieleesi? Miten opit näkemään tilanteet tuoreesti, sellaisena kuin ne ovat?
Vuosi sitten saimme lahjan, sinut Ukko. Lahjan, jonka saapumista jännitimme ja pelkäsimme. Muutamaa kuukautta aikaisemmin olimme saaneet tietää, että olet erilainen, erityinen down-lapsi. Emme me sellaista olleet tilanneet. Normaalin olisimme halunneet. Vaikka tunsin muutaman hienon down-ihmisen, oli järkytys, että sinä olit tulossa juuri meille.
Miksi meille, joilla oli jo ollut niin monenlaista ongelmaa, sairautta, tuskaa ja kipua. Ajattelimme, että elämä on epäreilua. Joku muu perhe olisi varmasti parempi tulevaan vaikeaan tehtävään. Raskauden aikana kuljimme äitisi kanssa syvissä vesissä. Aluksi molempien oli vaikea katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen. Kummisi, ystävämme ja muut läheiset taluttivat ja välillä kantoivat meitä. Ilman heitä olisimme olleet todella hukassa.
Down-pojan oma päivä
Laskettu aikasi oli 21.3.2015 eli kansainvälisenä downin syndrooman päivänä. Synnytys kuitenkin käynnistyi noin kahta viikkoa ennen laskettua aikaa Jyväskylässä, josta sinut kuljetettiin äitisi vatsassa ambulanssilla Ouluun. Minä ajoin illalla vauhdilla Ylivieskasta Ouluun sen jälkeen, kun olin saanut ystävämme hoitamaan vanhempia sisaruksiasi.
Emme voi sanoin kuvailla sitä pelkoa, mikä vallitsi, kun synnytys läheni. Kun tulit maailmaan, paikalla oli meidän lisäksi kaksi kätilöä ja lääkäri. Äitisi ei saanutkaan sinua heti rinnalle, koska napanuora oli niin lyhyt. Emme nähneet sinua, mutta kuulimme itkusi. Se oli ehkä parasta, mitä olimme ikinä kuulleet. Siinä hetkessä meiltä, äidiltäsi ja minulta, tippui suuri taakka harteilta. Olimme siinä hetkessä vapaita jännityksestä ja pelosta. Itkien halasimme toisiamme pitkään.
Kun siitä nousin, sinut oli siirretty tutkimuspöydälle. Itkit siinä persoonallista itkuasi. Ihmettelin, että sinähän vaikutat samalta kuin muutkin lapset. Kädet, jalat, sormet, varpaat ja silmät. Munat ja kaikki. Lääkärin sanat ”terve poika” oli jotain, mitä vain hiljaa uskalsimme odottaa ja rukoilla. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että olimme kolmestaan synnytyssalissa: sinä, minä ja äitisi. Pari tuntia siinä sinua syleilimme ja ihmettelimme.
Söit ahnaasti, ihan samalla tavalla kuin vanhemmat sisaruksesi. Monilla kaltaisillasi on ollut sitä ongelmaa, että he eivät ole oppineet syömään kunnolla. Sinä söit, itkit, kakkasit, nukuit ja taas söit. Tai itseasiassa ensimmäisten neljän kuukauden aikana et juurikaan itkenyt.
Erityisellä matkalla
Saimme viedä sinut kotiin jo seuraavana perjantaina. Olit vain viisi päivää sairaalassa. Luulimme, että tulisit olemaan ainakin kuukauden. Monet ystävät ja läheiset kävivät katsomassa sinua. Nukuit hyvin ja olit kiltti vauva. Tänään täytät vuoden.
Olet vienyt meidät erityiselle matkalle. Matkalla on sattunut ja tapahtunut. Sinulla on ollut kipua, sairautta ja tuskaakin. Olemme olleet väsyneitä, kun et ole nukkunut öitä kunnolla viimeiseen puoleen vuoteen. Itket harvoin, mutta hästäät omia juttujasi, vaikka sitten keskellä yötä. Sinä olet ollut onnellinen. Mikä parempaa kuin herätä aamulla ja ottaa sinut aina hymyilevänä syliin.
Ilmaiset itseäsi erilaisilla hymyillä, ääntelyillä ja kehon kielellä. Isi, äiti ja sisaruksesi tunnistavat ääntelystäsi, hymystäsi ja vartalon liikkeistäsi, haluatko isin vai äidin syliin. Aina, kun joku sisaruksistasi ottaa sinut syliin, ensin halaat ja sitten pussaat. Äitiäkin pussaat. Minua et juurikaan enää, johtuisiko parransängen pistelystä.
Välillä tuntuu kuin olisimme saaneet kotiimme enkelin. Aina kun tulen kotiin, sinun on heti päästävä isin syliin. Laitat kädet kaulalleni ja pään sivuttain olkapäätäni vasten. Sanomme, että menet silloin laturiin. Saatat viihtyä siinä pitkäänkin.
Rakkauden kromosomi
Olet tuonut meille, läheisille ja monille muillekin ihmisille, valtavan määrän positiivista ja hyvää. Säihkyvällä hymylläsi hurmaat kaikki ja luot valoa ympärillesi. Sulatat kylmimmänkin sydämen. Tiedät tästä elämästä ja onnellisuudesta kromosomin verran enemmän kuin me ”normaalit”. Sinulla on yksi kromosomi enemmän, rakkauden kromosomi.
Opetat meille hetkessä elämistä ja pienistä asioista nauttimista, positiivisuutta sekä välittömyyttä. Et aseta rakkaudellesi mitään ehtoja tai rajoja. Olemme saaneet sinut matkallemme saattajaksi ja saatettavaksi. Huomattavasti enemmän olet antanut kuin ottanut. Olet erityinen ihminen. Olen välillä potenut syyllisyyttä erityisyydestäsi suhteessa vanhempiin sisaruksiisi.
Mikä siinä on erona, että olet down-poika? Ehkä suurin ero on siinä, että meillä on erilainen huoli siitä, miten sisaruksesi tulevat pärjäämään elämässään. He joutuvat tekemään enemmän töitä elämänsä eteen ja kantamaan enemmän vastuuta. Sinulle tie on tasoiteltu aivan erityisellä tavalla valmiiksi.
Yhteiskunta kantaa vastuun sinusta yhdessä vanhempiesi ja ystäviesi kanssa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö sinunkin elämässäsi tule vaikeuksia. Tottakai tulee. Mutta positiivisuutesi avulla selviät kaikesta.
16-vuotislahjaksi eläkepäätös
KELAn laatikossa odottaa valmiina eläkepäätös, jonka saat 16-vuotislahjaksi. Toki saat tehdä töitäkin, jos haluat ja kykenet siihen. Suomessa kaltaisillasi on asiat hyvin, syrjintää ei ole juurikaan ja ihmisoikeudet toteutuvat parhaiten koko maailmassa. Pidämme kädestäsi, kuljemme aina rinnallasi ja saatamme jokaiselle portille. Kävelet punaista mattoa pitkin, senkin kuningas!
Onnea Ukko! Kiitos.
Vuokatissa 9.3.2016
Isäsi
Kirjoitus on julkaistu alunperin Erilainen, yhtä arvokas -Facebook-ryhmässä 10.3.2016. Olimme yhteydessä isään, Tapio Hintsalaan, ja saimme luvan kirjoituksen julkaisuun Hidasta elämää -sivustolla. Jutun kuvat ovat Hintsalan perhealbumista.
Yritysblogi on toteutettu mainosyhteistyössä PUR Hyvinvointikaupan kanssa.
Hiusten kosteuttava tehohoito
1 avokado
1 kananmuna
6 tippaa Bergamotin eteeristä öljyä (tai muuta vapaavalintaista eteeristä öljyä)
Avokado ja kananmuna sekoitetaan tasaiseksi massaksi ja lopuksi lisätään eteerinen öljy. Levitetään koko seos hiuksiin ja päänahkaan. Vaaleille hiuksille voi lisätä yhden sitruunan mehun hiussävyn kirkastamiseksi. Annetaan vaikuttaa 15min ja huuhdellaan pois huolellisesti. Lämpö tehostaa naamion vaikutusta, joten parhaimman tuloksen saat kun annat naamion vaikuttaa sen ajan kun nautit löylyistä saunan lauteilla 🙂 Avokado ja kananmuna sisältävät runsaasti A- ja E-vitamiinia. Lisäksi avokado sisältää 85% tyydyttyneitä rasvahappoja, joten tämä naamio pelastaa kuivimmankin hiuspehkon. Bergamotin eteerinen öljy tuo mielyttävän tuoksun naamioon ja vaikutusaikana voit nauttia sen aromaterapeuttisesta mieltä kohottavasta vaikutuksesta.
Kuumenna pellavansiemenet ja vesi pienessä kattilassa miedolla lämmöllä. Anna seoksen kiehahtaa, ja siirrää sivuun jäähtymään. Seos paksuuntuu hieman siemenistä irtoavan geelin ansiosta. Siivilöi seos ja sekoita viimeisenä sekaan eteeriset öljyt.
Pese hiukset ensin shampoolla ja hoitoaineella. Levitä tämän jälkeen pellavansiemenvettä hiuksiin sormilla ja kuivaa. VINKKI: hoitovesi muuttuu muotoilugeeliksi kun lisäät pellavansiementen määrää suhteessa veteen. Toimii erityisen hyvin kihartuville hiuksille!
Pellavansiemenvesi auttaa kosteuttamaan ja ravitsemaan hiuksia. Se on erinomainen hoitotuote etenkin näin talven kuivattamille, helposti pörröttyville ja sähköisille hiuksille. Pellavansiemenet sisältävät muiden ravinteiden lisäksi runsaasti omega-3-rasvahappoja, jotka auttavat siloittamaan hiuksen pinnan ja lukitsemaan kosteuden hiukseen.
Tiedätkö oman alitajuisen onnellisuussopimuksesi sisällön? Jokaisella meistä on olemassa onnellisuussopimus, vaikka emme ehkä ole sitä koskaan miettineet saatikka näkyviin kirjoittaneet.
Olemme itse laatineet onnellisuussopimuksemme itsemme kanssa ja päivitämme sitä koko ajan elämämme varrella. Onnellisuustutkija Sonja Lyubomirsky onkin todennut, että jokainen ihminen on onnellinen omalla tavallaan. * Jokainen onnellisuuteen tai ei-onnellisuuteen liittyvä kokemuksemme on vaikuttanut tai vaikuttaa onnellisuussopimuksemme sisältöön. Luomme alituisesti mielemme syvissä sopukoissa uusia sopimuslausekkeita ja sovitamme niitä yhteen edellisten kanssa.
Onnellisuussopimuksessasi on määritelty hyvin tarkkaan onnellisuuteesi liittyvät asiat: Milloin sinulla on lupa olla onnellinen? Tai milloin sinun on pidättäydyttävä onnellisuudesta? Mitkä ovat onnellisuutesi rajaehdot? Mitkä asiat estävät sinua olemasta onnellinen? Minkä vaatimusten tai odotusten on täytyttävä, jotta voit olla onnellinen? Millä tavoilla voit ilmaista onnellisuutta? Jne.
Koska onnellisuus on ihmisten ja ihmiskunnan keskeisimpiä pyrkimyksiä, niin onnellisuussopimuksemme vaikuttaa kaikkiin päätöksiin. Ja sitä kautta määrittää hyvin pitkälti elämämme laatua ja henkistä hyvinvointiamme.
Tutustu onnellisuussopimukseesi
Niinpä ehdotankin, että juhlistamme YK:n kansainvälistä onnellisuuden päivää, jota vietetään 20.3., tutustumalla omaan onnellisuussopimukseen. Ja kenties laatimalla uusi, itseämme paremmin palveleva onnellisuussopimus.
Ota esille paperia ja kynä. Ja varaa itsellesi hetki rauhallista aikaa.
Lähde täyttämään seuraavia lauseita:
Olen onnellinen, kun … / jos … / sitten kun …
Minulla on lupa / ei ole lupa olla onnellinen, kun … / jos … / sitten kun …
Jotta voin olla onnellinen niin …
Onnellisuuttani estävät …
Voisin olla onnellisempi, jos …
Onnellisuuttani lisää …
Voin ilmaista onnellisuutta …
Kirjoita jokaiseen kohtaan niin monta lausetta kuin mieleesi juolahtaa. Jätä vielä tilaa ensimmäisten kirjoitettujen lauseiden jälkeen. Kun annat alitajunnallesi aikaa, pompahtelee mielesi sopukoista vielä paljon erilaisia onnellisuussääntöjä. Huomaa ja tiedosta vielä tulevinakin päivinä, kun uusi onnellisuuttasi määrittelevä ehto nousee mieleesi.
Laadi sinua paremmin palveleva onnellisuussopimus
Kun olet kirjoittanut näkyviin onnellisuussopimuksesi, niin käy se läpi lause lauseelta. Mieti, jokaisen lauseen kohdalla auttaako se olemaan sinua onnellisempi. Haluatko säilyttää kyseisen lauseen uudessa sopimuksessasi? Miten muotoilisit kyseisen kohdan uudelleen, niin että se mahdollistaisi sinulle onnellisuuden useammin?
Kirjoita uusi sopimus puhtaaksi ja halutessasi vaikka koristele sopimuspaperi kauniiksi. Laita alle päivämäärä ja paikkakunta sekä allekirjoituksesi. Ja talleta sopimus sen arvon mukaiseen paikkaan.
Myöhemmin aina kansainvälisenä onnellisuuden päivänä (20.3.) käy sopimus itsesi kanssa läpi ja tee tarvittavat korjaukset.
Lopuksi mieti vielä, mitä oivalsit tai opit tästä harjoitteesta.
Omat oivallukseni
Kun itse kirjoitin ensimmäistä kertaa auki omaa onnellisuussopimustani, niin järkytyin, miten paljon olin antanut onnellisuudestani muiden kannettavaksi. Löysin esim. lausekkeen, joka sanoi, etten voi olla onnellinen, jos puolisoni on liian usein ylitöissä tai jos tietyt ystäväni eivät muista minua syntymäpäivänäni. Tajusin, että olin antanut ison osan vallastani olla onnellinen itseni ulkopuolelle. Tajusin myös, että tätä menoa varmistan elämääni ei-onnellisuuden pettymyksineen ja alakuloineen.
Onnellisuussopimukseni näytti myös, miten usein seisoin itse vahvasti oman onnellisuuteni tiellä, esim. minulla ei ole lupa olla onnellinen, ellen saa esim. yrittäjyyteeni asettamiani tavoitteita täytetyksi. Jotta tuo sääntö ei enää kiusaisi minua, määrittelin menestyksenkin kokonaan uudelleen. Ollakseni menestynyt minun tarvitsee tehdä niitä asioita, joista nautin, siinä aikataulussa kuin tykkään. Mahdollisuus onnellisuuteen kasvoi saman tien huimasti 🙂
Onnellisuussopimuksen ehdottomasti paras puoli on, että sinulla on vapaus ihan itse määritellä onnellisuutesi ja sen reunaehdot. Sinulla on vapaus aina kirjoittaa onnellisuussopimuksesi uudelleen. Ja sinulla on vapaus päättää, milloin olet onnellinen. Ja sitä vapautta kannattaa käyttää.
Antoisaa ja onnellista onnellisuuden päivää ihan jokaiselle!
*Lue lisää Sonja Lyubomirsky Kuinka onnelliseksi 2007
