Miten valita rauha kuohunnan keskellä?

Istun sohvalla ja tuijotan turtana uutisvirtaa viereisessä ruudussa. Olo on samaan aikaan epäuskoinen ja masentunut.

Tämä on käsissämme, emmekä tiedä, mitä sille voi tehdä. Se on varmaa, että jotain pitää ja jotain tullaan tekemään. Nyt heti, huomenna ja vielä pitkään tämän jälkeenkin. Olemme käännekohdassa, joka tulee muuttamaan elämää Euroopassa pitkään. Pariisi herätti meidät ja Brysselin jälkeen tullaan ottamaan käyttöön uusia käytäntöjä, koska olemme todistamassa terrori-iskujen sarjan alkua. Kaikki kysyvät, mitä seuraavaksi?

Lentokoneet on jo tarkastettu turvalliseksi, seuraavaksi vuorossa tulevat olemaan lentokentät ja metroasemat. Tulemme näkemään, miten turva-alueen rajaa siirretään yhä kauemmaksi, kunnes se on Euroopan rajalla.

Todellisuudessa väkivallan päättämisen ratkaisu on ulotettava paljon kauemmas. Lähi-idästä on tehtävä turva-alue, samoin kaikista niistä muistakin kymmenistä tai sadoista pesäkkeistä, joissa ihmiset elävät tämän saman kauhun keskellä, jota brysseliläiset ja koko Eurooppa nyt kokevat.

Terroristit hyödyntävät oman maansa kaaosta ja länsimaisen yhteiskunnan avoimuutta valtansa ja väkivaltansa ulottamiseen mahdollisimman laajalle. Se on terrorismin idea, tuhota avoin yhteiskunta pelolla ja muuttaa se taistelutantereeksi, jossa heidän ideologiansa saa kasvun mahdollisuuden.

Kymmenet ihmisuhrit maanosamme symbolisessa sydämessä nostavat vihan tunteen pintaan.  Pariisin iskujen jälkeen kaupunkilaiset julistivat jatkavansa elämäänsä, eivätkä anna terroristien onnistua pelon levittämisessä. Se on hyvä tavoite.

Valtaa ja voimaa tarvitaan poikkeusoloissa, mutta vahvin voima, jolla autamme maailmaa ja itseämme on läpinäkyvä kansalaisyhteiskunta, joka on avoin muutoksille ja perustuu ihmisoikeuksille.

Juuri nyt on parasta huolehtia läheisistä ja lähimmäisistä, luoda huolissaan oleville ja varsinkin lapsille turvaa ja läsnäoloa. Epävarmuutta ei voida poistaa, mutta välittämällä toisistamme kestämme sen paremmin.

Rauhan rakentamisen haaste on tällaisessa tilanteessa vakava ja vaikea, mutta se on tehtävissä. Kun ymmärrys ja päättäväisyys nousee halusta rakentaa parempaa tulevaisuutta, löytyy myös voimaa tehdä se oikein ja kestävällä tavalla.

Vaikka tunteet kuohuvat pitkään, on meillä eurooppalaisilla myös näyttöä kyvystä yhdistyä kaikkein tiukimmissa paikoissa. Luottavaisesti, päättäväisesti ja tarkkaan harkiten.

Me pystymme siihen.


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image