On tervettä ja epäitsekästä kiukustua, jos omia tai toisten arvoja loukataan, rajoja ylitetään ja sinua tai toisia kohdellaan satuttavasti. Kyse on oikeutetusta vihasta, joka ylittää itsekkäät tarkoitusperät ja kohdistuu usein epäoikeudenmukaisuuteen, joka koskee muitakin ihmisiä.
Oikeutettu viha ei ole itseä ylentävää eikä muita alentavaa ja satuttavaa.
On myös vihaa, joka toimii vallankäytön välineenä, keinona saavuttaa jokin oma henkilökohtainen etu ja päämäärä. Sellainen viha on työkalu, jonka voi ottaa esiin milloin vain ja myös laittaa tarvittaessa sivuun. Esimerkkinä tilanne, jossa vihastunut ihminen ryöpyttää kovaäänisesti kohdettaan, kun samaan tilaan tuleekin yllättäen joku muu ihminen, jonka kanssa hän kommunikoi ystävällisesti, jatkaakseen ryöpytystään, kun kyseinen joku muu on poistunut paikalta.
Kyse on opitusta, egon yllyttämästä vihasta, jota ei kenenkään ole pakko ottaa missään tilanteessa käyttöönsä.
Vihaa vallankäytön välineenä käyttävä ei karju suuttuakseen, vaan suuttuu karjuakseen. Hänen tarkoituksensa on, että muut toimivat hänen haluamallaan tavalla. Aggressiivinen hyökkäys on hänen paras puolustuksensa. Kun hyökkää itse ensin, kukaan ei rohkene tulla hyppimään nenille.
Raivoaminen ja karjuminen ovat painostavia manipulointikeinoja, joiden kohteena ei kenenkään kuuluisi ihmissuhteissaan olla. Kukaan ei tunne oloaan hyväksi ja turvalliseksi, kun hänelle karjutaan.
Vihaa egoaan puolustaakseen käyttävä toimii ylemmyydestä käsin. Hän löytää aina oikeutuksen ja syyn vihaansa toisesta. Hän saattaa väittää kirkkain silmin, että toinen on pakottanut hänet vihastumaan tai että toinen teki hänet vihaiseksi.
Kun siirtää syyllisyyden toiseen, ei tarvitse kantaa syyllisyyttä itse. Ei myöskään vastuuta vihastaan, kun siirtää senkin toisen harteille. Toinenhan sanoi tai teki jotain, mistä ei voinut olla suuttumatta. Vihainen itse voi pysyä hyvänä ja syyttömänä.
Ego on varsin ovela, kyltymätön ja rakkaudeton. Ego saa vihaisen kuvittelemaan itsensä hyväksi, samalla hän kuvittelee käyttämänsä pahan palvelevan hyvää. Ego selittää mustan valkoiseksi, syyllisyyden syyttömyydeksi ja valheen totuudeksi.
Vihaansa manipulointikeinona (usein tiedostamattaan) käyttävä voi oppia säätelemään vihaansa vain itse. Se edellyttää sen tunnistamista, tunnustamista ja siitä vastuun kantamista.
Vihan kohteen puolestaan ei pidä vastata vihaan vihalla, mikä ei suinkaan ole helppoa. Suositeltavaa se kuitenkin on, sillä niin voidaan välttää pahimmat tuhot ihmisten välillä.
Rauhallisena pysymisessä voi auttaa tietoisuus siitä, että viha on toisen tunne, eikä sitä tarvitse ottaa kantaakseen. Ei myöskään syyllisyyttä, josta vihainen yrittää kohdettaan vastuullistaa.
Vihaiselta voi myös kysyä rohkeasti, mihin hän vihallaan pyrkii, ja voisiko kyseisen tarkoituksen saavuttaa jollakin muulla keinolla. Vihakohtauksen taltuttua häntä voi myös rohkaista kehittämään tunnetaitojaan. Tukea on saatavilla.
Voit lukea vihan ja muiden tunteiden säätelystä lisää kirjastani
Elämme käsittämättömän rikasta informaation aikakautta. Seilaamme jatkuvassa sisältövirtauksessa, ja saamme eri medioiden ja somen kautta alati tietoa ympäristöstämme. Se virtaus uuvuttaa ja ruokkii osaltaan myös pessimististä maailmankuvaa. Uutiset tarjoavat lähinnä pelkoja, vaaroja ja katastrofeja. Some puolestaan äkkivääriä mielipiteitä ja niiden kalistelemista sanan miekoin.
Samalla on syntynyt tarve, ei pelkästään keskustella asioista, vaan myös vahtia toinen toistemme mielipiteitä niistä. Pitää huolta siitä, että muut ajattelevat meidän tavoin. Jos eivät, he eivät ole meikäläisiä.
Vuonna 2025 on tärkeää kyetä reagoimaan nopeasti. Kun tulitikku leimahtaa ja sytyttää maailman palamaan, on siitä oltava jokaisella mielipide. Tai vastaavasti, jos Pena syö totutun riisiannoksen sijaan perunan, tulee Penaa valaista perunan syntisyydestä. Pirkko ei saa myöskään pukeutua miesten reisitaskuhousuihin tai Teppo ottaa Buranaa päänsärkyyn.
Moderni totuus on selkeärajaista ja ymmärrettävää. Paradoksaalisesti moiset kuvaukset sopivat perin kehnosti todellisuuden kuvaamiseen.
Filosofille uutiset ovat juoruja
Yksi mahdollinen hyvinvointiteko on se, että alkaa suhtautua uutisiin filosofin tavoin. 1800-luvulla elänyt luonnonfilosofi Henry Thoreau kiteyttää ajatuksen kirjassaan Elämää metsässä.
”Filosofille ovat kaikki uutiset, kuten niitä kutsutaan, juoruja, ja niitä julkaisevat ja lukevat vanhat naiset teekuppinsa ääressä.”
Siinä se on, suhtaudu uutisiin kuin juoruihin. Yksillä on enemmän totuuspohjaa kuin toisilla. Ne voivat synnyttää mielenkiintoa, mutta ei moisten takia yöunia kannata menettää. Eikä tämä tarkoita ajalle niin trendikästä ”fake news” -möyhäämistä, vaan yksinkertaisesti sitä, että selkeärajaisten uutisten ja tietojen taakse piiloutuu aina monisyinen ja erilaisten riippuvuussuhteiden todellisuus.
Monet meistä hakevat turvallisuutta juuri sellaisesta ymmärryksestä, joka kumpuaa asioiden yksinkertaistamisesta – pahimmillaan mustaksi ja valkoiseksi. Kun löytää kaltaisiaan samanmielisiä, harha asioiden selkeärajaisuudesta voimistuu.
Tällöin voimistuu puhe ”meistä” ja ”muista”.
Tietämättömyys voi olla hyve
Mitä jos turvallisuuden tunne voisikin kummuta siitä, että valitsee antautua ihmeellisyydelle? Jatkuvan tietämisen sijaan, ihmettelisi ja kysyisi lisää kysymyksiä.
Mitä jos emme velvoittaisi sen enempää itseämme kuin muita ihmisiä lukitsemaan mielipiteitä ympäröivästä maailmasta?
Tietämättömyys voi olla hyvä, etenkin, jos itse tieto ajaa meidät hulluuden partaalle. Jos hölläämme informaation ahmimista, mitään pahaa ei tapahdu. Jos King Kong jonain päivänä saapuu kaupunkiin, tullaan asiasta kertomaan sinulle ilman, että vahtaat tietoa tunnin välein eri medioista ja somesta.
”Harhaa ja petosta kunnioitetaan korkeimpana totuutena, vaikka todellisuus on ihmeellinen”, Thoreau jatkaa kirjassaan.
Kenties väkevintä anarkiaa tänäpäivänä on juurikin se, ettei yritä tietää kaikkea ja olla kaikesta jotain mieltä, vaan kysyy, hämmästelee ja ihmettelee.
Vuosia sitten hakeuduin ihotautilääkärin pakeille. Tai no: hakeuduin kolmen eri ihotautilääkärin pakeille.
Kävi nimittäin niin, että kasvojeni iholla roihusi sinnikäs ihottuma. Se oli yhtä kipeä kuin punainenkin.
Kokeilin sen seitsemää erilaista lääkevoidetta. Kun voiteista ei ollut mitään iloa, oli siirryttävä järeämpiin lääkkeisiin. Tulos? Ei mitään vaikutusta – tai ehkä tilanne meni jopa hullumpaan suuntaan. Lääkärit lähinnä pyörittelivät päätään, kun syy ei selvinnyt.
Minä taas pyörittelin päässäni, josko ihottuma johtuisikin jostakin ruoka-aineesta.Mutta mikään ei tuntunut täsmäävän.
Seuraavaksi siirryin karsimaan kosmetiikkaa, sillä ajattelin, että ehkä ihoni reagoi tiettyyn säilöntäaineiseen. Meikkipussin ja kylppärin kaapin sisältö menivät uusiksi. Mutta ei, edelleenkään ei mainittavaa vaikutusta.
Kunnes sitten lopulta välähti. Ehkä naamani yrittää kertoa liiallisesta stressistä? Kun pääni sisäinen suorittaja ei suostunut kuuntelemaan, keho otti ohjat käsiinsä näyttääkseen, missä oikein mennään.
Kun keho sanoo stop
Nykyisin tiedän, että kun kasvoilleni nousee polttavan punainen ihottuma, kuormitus on karannut käsistä ja on aika laskea kierroksia. Ihottumaoivalluksen jälkeen viimein ymmärsin, että kehoni taitaa ollakin fiksumpi kuin pääni. Ihottuma ei nimittäin ole ainoa kehollinen oire, joka liiallisesta kuormituksesta kertoo. Muita vastaavia oireita minulla ovat esimerkiksi outo kurkkukipu ja viheliäiset lihaskivut.
Kehollisissa merkeissä on se(kin) haaste, että ne on hirveän helppo selittää jollain muulla kuin ylikuormituksella. Jos päätä särkee, ehkä ei ole vain juonut tarpeeksi? Jos vatsa on sekaisin, ehkä se on vain jokin ruoka? Ja niinhän se toki voi ollakin. Mutta ei aina.
Pointti ei ole siinä, että jokaista päänsärkyä tai muitakaan merkkejä pitäisi alkaa huolestuneena vahtaamaan kaikissa käänteessä.
Pointti on tämä:
Kuormittumisen kehollisia ilmentymismuotoja on varmasti yhtä monia kuin kuormittuneitakin. Tärkeintä on opetella tunnistamaan itselle tyypilliset hälytysmerkit. Ja kun ylikuormituksen ensimmäiset merkit oppii tunnistamaan riittävän ajoissa, myös korjausliikkeitä on helpompi hyödyntää, kun homma ei ole lipsahtanut vielä överin puolelle. Silloin vähän pienemmänkin mittaluokan manöövereillä jaksamishommat saadaan jo paremmalle tolalle.
Me ihmiset olemme nimittäin pirun sinnikkäitä. On uskomatonta, miten pitkään jaksamme kitkutella omien voimavarojemme reunamilla silloinkin, kun keho yrittää pistää kaikin keinoin vastaan.
Kurkkaa myös Katri Kilpiäisen Tunnollisen suorittajan kapinointikortit. Moni havahtuu liian tunnolliseen suorittamiseen vasta, kun tulee uupumus tai uupumusoireita: työuupumus, ahdistus, väsymys tai jatkuva väsymys. Kortit haastavat suorituskeskeistä ajattelutapaa ja kysyvät kysymyksiä, jotka auttavat sinua muuttamaan arkeasi – hyvässä kapinahengessä.
”Ne, joiden sydän on särkynyt, ovat meistä rohkeimpia – he ovat uskaltaneet rakastaa”, kirjoittaa kuuluisa häpeätutkija Brené Brown (2016).
Jokainen meistä, joka on elämänsä aikana kokenut liian monta kertaa ja liian syvästi tulleensa hylätyksi, kasvattaa ympärilleen suojakuoren. Kuori suojaa elämän iskuilta, mutta samaan aikaan se myös estää muita ihmisiä pääsemästä lähelle, näkemästä syvintä osaa meistä. Olemme yksin turvassa, mutta olemme myös yksin surumme, vihamme ja häpeämme kanssa.
Nähdyksi tuleminen edellyttää haavoittuvuutta, mikä voi olla vahvuuteen kasvaneelle äärettömän pelottavaa. Samalla se on kuitenkin ainut tapa rakentaa aitoa ja sisintä hoitavaa yhteyttä – edellyttäen, että myös toinen osapuoli on valmis vastanottamaan kaikki puolesi ja raottamaan oman sielunsa syvimpiä säröjä. Brownia yhä lainaten: ”Yhteyttä ei synny ilman antamista ja vastaanottamista. Meidän on annettava ja meidän on tarvittava.”
Itselleni tarvitsevuus on ollut aikuiselämäni kenties suurin oppikoulu. Olen suostunut tarvitsemaan ja vastaanottamaan tukea vasta siinä vaiheessa, kun minulla ei ole ollut enää muita vaihtoehtoja. Kun olen ollut niin hajalla, että ainut vaihtoehto on ollut näyttää oma heikkouteni ja tarvitsevuuteni tai mahdollisesti menettää elämäni rakkaus. Valitsin rakkauden. Valitsin haavoittuvuuden.
Se yli-itsenäinen, ylivahva ja ylipärjäävä nainen, joka aiemmin peitti kipeimmät tunteensa (kuten hylätyksi tulemisen pelon, häpeän ja arvottomuuden kokemuksen) syvälle haarniskansa alle, on kerros kerrokselta murtunut rakkauden edessä.
Pehmentyminen ei vienyt pois minuuttani tai itsenäisyyttäni, vaikka sitä pelkäsin, vaan auttoi hoivaamaan sisäistä lastani, joka oli liian monta kertaa joutunut selviytymään yksin hädän keskellä. Ja mikä parasta – se teki meistä yhdessä vahvempia.
PS Tiedän olevani onnekas, että olen saanut kokea rakkauden parantavan vaikutuksen, mutta tiedän, että olisin myös voinut kääntää sille selkäni ja luottaa jatkossakin vain itseeni. Olen kiitollinen, että uskalsin valita toisin.
Viittaukset: Brown, Brené (2016), Nouse vahvempana. Vaikeuksien kautta voittoon. Suomentanut Anna Rossi. Helsinki: Viisas Elämä.
Kirjoittaja Leena Yliportimo on runoilija, copywriter ja tarinankertoja. Vakavasta sairaudesta toipuessaan hän on oppinut etsimään arjesta merkityksiä, kauneutta ja toivoa. Hän saa voimaa kirjoittamisesta, luonnosta, koirista ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Leena on julkaissut kolme runokirjaa: Haikuja ja hetken kaikuja (2025), Small talkia rakkaudesta (2015) ja Rakkaus on pyöreä (2013).
Leena Yliportimo
Sairastumisen menetyksistä merkitykseen
Vakavan kroonisen sairauden kanssa eläessä joutuu luopumaan paljosta. Kun tuttu elämä katoaa, myös oma identiteetti voi hämärtyä. Silti toivosta ei kannata luopua. Vähitellen, melkein huomaamatta, voi alkaa syntyä jotakin uutta: oivalluksia elämästä, oma polku kohti parempaa vointia, halu luoda jotain kaunista – ja kokemus siitä, että sairastamisellakin voi olla merkitys.
Viimeiset viisitoista vuotta elämästäni ovat olleet hyvin erilaisia kuin olin kuvitellut. Ei niin, että elämä etenisi koskaan täysin suunnitelmien mukaan – mutta yleensä ainakin jotkin suurimmmat suunnitelmat ja haaveet toteutuvat. Minulla moni jäi toteutumatta.
Olen sairastunut vakavasti – useampaankin otteeseen. Ensin elämäni pysähtyi vaikean vatsasairauden vuoksi. Oli sairaalajaksoja, leikkauksia ja pitkiä aikoja sängyn pohjalla. Lopulta iso leikkaus toi helpotuksen. Sain sen jälkeen elää kolme hyvää vuotta: tein rakastamaani työtä, harrastin liikuntaa, tanssin ja julkaisin jopa pari kauan haaveilemaani runokirjaa. Kaikki oli hyvin, kunnes 2015 sairastuin kuumeettoman keuhkokuumeen jälkeen ME/CFS:ään – neuroimmunologiseen sairauteen, jossa vointi voi huonontua jo vähäisestäkin rasituksesta. Alkuun tilani oli lievä, pystyin vielä tekemään töitä. Mutta vähitellen tilani paheni, ja lopulta elämä kutistui pitkälti kodin seinien sisäpuolelle. Lisäksi sain vuonna 2020 punkin puremasta borrelioositartunnan, joka huononsi vointiani entisestään.
Sairastamisessa on aina luopumisen surua
Sairastumisen myötä olen joutunut luopumaan monesta asiasta: lapsihaaveista, työurasta, harrastuksista, joistakin ihmissuhteista. Välillä myös lähes kaikesta yhteydestä muuhun maailmaan – kun ei ollut voimia edes puhua puhelimessa. Vaikka olen perusvireeltäni positiivinen ja optimistinen, olen ollut välillä surullinen ja turhautunut. Joskus mietin, että tätäkö tämä elämä on, meneekö tässä ihminen ihan hukkaan. Koskaan en kuitenkaan ole luopunut toivosta toipua.
suru yllättää
tummuvissa silmissä
välähtää järvi
-teos: Haikuja ja hetken kaikuja-
Löysin itselleni sopivia hoitotapoja
Vuosien aikana kokeilin lukuisia hoitomuotoja, kuten lääkkeitä, ruokavalioita, hermoston sääntelyä ja erilaisia kehonhoitoja. Pikku hiljaa siirryin puhtaaseen ruokavalioon ja elämäntapaan. Se on viimeisten neljän vuoden ajan ollut keskeinen, vaikkei ainoa osa itsehoitoani.
Vähitellen jotain alkoi muuttua – ei heti, ei suoraviivaisesti, mutta ajan kanssa. Voimat alkoivat lisääntyä, oireet helpottaa. Aloin jaksaa tehdä asioita, jotka olivat pitkään olleet mahdottomia – vähän pidempiä kävelyjä, kulttuurielämyksiä, kirjojen lukemista. Pahin aivosumu alkoi hälvetä.
Sain takaisin kyvyn luoda. Runoilija minussa heräsi jälleen – ja löysin haikut. Ne olivat sopivan pieniä, keveitä projekteja, jotka eivät vaatineet liikaa voimia, mutta toivat iloa ja merkitystä. Nyt, neljän vuoden säännöllisen itsehoidon jälkeen, voin sanoa, että vaikka en ole edelleenkään terve, olen saanut paljon elämääni ja itseäni takaisin. Tänä keväänä minulla oli vihdoin mahdollisuus julkaista kokoamani haikukirja. Edellisen runokirjan ilmestymisestä ehti kulua kymmenen vuotta, joten tämä uusin teos, Haikuja ja hetken kaikuja, tuntuu erityisen tärkeältä.
runoilijan yö
kynä pitää kädestä
en ole yksin
-teos: Haikuja ja hetken kaikuja-
Sairastaminen opettaa kysymättä
En sano, että ihmisen pitäisi sairastua vakavasti oppiakseen enemmän elämästä – mutta sairaus opettaa, usein vielä asioita, joita ei muuten tulisi ajatelleeksi. Se ravistelee elämän perustuksia, pysäyttää ja pakottaa tarkastelemaan maailmanmenoa uudelta näkökulmalta.
Me, joilla on vakava krooninen sairaus, menetämme usein paljon: unelmia, mahdollisuuksia ja arjen toimintakykyä. Monista asioista luopuminen voi helposti johtaa kyynistymiseen ja katkeruuteen. Mutta parhaassa tapauksessa sairastaminen myös kasvattaa. Opimme elämään hetkessä ja nauttimaan pienistä asioista – ja tulemme siinä usein mestareiksi. Tunnemme kehomme, sairautemme ja ymmärrämme terveydestä enemmän kuin moni muu. Katsomme maailmaa empaattisemmin, ja arvomme ovat kohdallaan. Fyysisestä hauraudestamme huolimatta olemme usein hämmästyttävän vahvoja.
Omat arvoni ovat jonkin verran muuttuneet sairastamisen myötä. En kaipaa sen suurempaa menestystä – vaan rauhaa, tasapainoa niin henkisesti ja kuin fyysisestikin. Ja vaikka sairausmatkani on ehkä ottanut enemmän kuin se on antanut, koitan keskittyä siihen, mitä olen elämältä saanut.
En tiedä, onko kaikella tarkoituksensa. Mutta jos voin kokemani ja oppimani avulla auttaa jotakuta toista selviytymään, uskon että sairastamisellani on ollut ainakin jokin merkitys.
katsokaa helmi
rikkinäinen simpukka
kuiskaa rannalla
Kuvittele tämä: kesäloma alkaa. Tätä on odotettu. Viimeinen vuosi töissä on ollut tosi rankka ja olet huomannut itselläsi useita uupumuksen oireita. Liian huonot yöunet, liian vähän liikuntaa ja liikaa hiilareita. Sinulla on ollut paljon vastuuta ja kannettavaa.
Loma-aamuja laskien olet saanut tiristettyä itsestäsi sen verran, että olet hoitanut vastuullisesti työasiat siihen malliin, että voit pitää vapaata. Olet saanut kalenteriin raivattua viikon tyhjää tilaa. Täydellinen kesto unelmien mökkilomalle. Luonto on kaunis ja kesä parhaimmillaan. Nyt on aikaa levätä.
Miksi ihmeessä siis riippumatossa lepäily saa sinut tuntemaan olosi levottomaksi ja kokemaan syyllisyyttä siitä, että et tee mitään hyödyllistä? Mökkiaskareet toisensa jälkeen pulpahtavat mieleesi ja loppujen lopuksi luovutat. Päätät tehdä ihan pieniä hommia, että että olisi ihan turhan panttina. Lomaksi tarkoitettu viikko muuttuu helposti työleiriksi.
Mitä ihmettä tässä tapahtuu?
Syyt ovat usein lapsuuden kokemuksissa
Niillä meistä, joilla on traumatausta, tällaiset elämän tyhjät hetket saattavat virittää hermoston ylikierroksille. Koska emme pysty olemaan puuhastelematta, koemme jossain syvällä sisimmässämme olevamme huonoja ja jopa vääränlaisia. Läheisille selitämme, että on kyse temperamentin piirteestä ja jatkuva puuhastelu on meidän tapaamme ”vain olla”.
Kyse voi kuitenkin olla jostain syvemmästä. Päiviin aukeavat tyhjät hetket saattavat muistuttaa meitä niistä lapsuuden kokemuksista, joissa tyyni edusti aikaa myrskyn edellä. Jos meistä huolehtivat aikuiset olivat arvaamattomia, päihteiden käyttäjiä, ristiriitaisia toiminnassaan, emme tienneet, mitä odottaa. Rauhallinen hetki illalla saattoi olla täynnä odotusta siitä, että juomassa oleva vanhempi saapuu kotiin ja edessä on riidantäyteinen ilta.
Olimme valppaita, valmiita toimintaan tai tarvittaessa muuttumaan näkymättömäksi. Hermostomme oli hälytystilassa. Levottomuus oli sisäinen kotimme. Se piti meistä huolta, vaikka emme sitä silloin ymmärtäneet. Peitimme sitä puuhastelemalla tai yliajattelemalla.
Elämässämme saattoi olla myös aikoja, jolloin sokeri tai päihteet tarjosivat meille hetkellisen rauhan tilan. Pakenimme suhteisiin, jossa voimme huolehtia toisista, koska emme osanneet huolehtia itsestämme. Olimme erityisen taitavia vaistoamaan muiden tunteet ja tarpeet.
Näistä lukuisista tavoista pitää huolta itsestämme ja vältellä haastavia tunteita saattoi myöhemmin muodostua jopa riippuvuuksia.
Kokemustemme varjossa koimme usein olevamme erilaisia kuin muut. Tunsimme häpeää. Se sai meidät pohtimaan ja hakemaan ratkaisua sydäntä särkevään sisäiseen kokemukseemme entistä vimmaisemin.
Tie ulos
Häpeä ja syyllisyys eivät tuo rauhaa. Ne eivät vie pois levottomuutta. Turvallisuus löytyy sisäisen lempeyden kokemuksen kautta.
Jos sisäinen lempeys on sinulle vierasta, voit aloittaa kysymällä itseltäsi aina, kun huomaat tuntevasi olosi levottomaksi, ”Mitä tarvitsen juuri nyt?”. Vastauksen perusteella voit tutkia, onko sinun mahdollista täyttää tarpeesi itse vai tarvitsetko siihen yhteyden johonkin toiseen ihmiseen. Gabor Matén sanoin ”Haavat syntyivät suhteessa ja ne myös paranevat suhteessa.”
Itselläni vastaus näissä tilanteissa on usein, ”Tarvitsen halauksen ja sen, että joku sanoo minulle: ”Kaikki on hyvin. Saat vain olla. Rakas, sinun ei tarvitse muuta nyt.” Ja jos ketään ei ole lähistöllä, voin halata itseäni ja sanoa nämä sanat itselleni. Näiden sanojen kautta hermostoni – ja sydämeni – löytää pienin askelin takaisin kotiin – uudenlaiseen rauhaan. Uudenlaiseen kotiin.
”Yhdessä tästäkin selvitään.” Nämä kumppanini sanat riittivät halkaisemaan pimeän ja rauhoittamaan hengityksen.
Elämä tuo väistämättä eteemme monenlaista ja lopulta meillä on melko rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa siihen mitä kaikkea ympärillämme tapahtuu. Minua lohduttaa ajatus, että voin jakaa askeleitani toisen kanssa. Että minun ei tarvitse pärjätä yksin. Että minun ei tarvitse selvitä yksin. Että voin jakaa elämän kauneimmat ja kauheimmat hetket.
Rakkaudessa tai läheisessä ihmissuhteessa lopulta koskettavin ja merkityksellisin sana on ”yhdessä”. Yksin maailma saattaa tuntua ajoittain liian julmalta ja kaoottiselta paikalta, mutta yhdessä toisen kanssa perspektiivi muuttuu ja askel kevenee. Tämä runo on sinulle, jota rakkaus on koskettanut. Ehkä löydät siitä myös ne tärkeimmät sanat, joilla kurottaa kohti ❤️
Kaikkien elämässä tapahtuu välillä kamalan vaikeita asioita. Joskus meillä on tosi vaikeita vaiheita, jolloin vastoinkäymiset seuraavat toisiaan. Se tietenkin herättää turvattomuutta, pelkoa ja hätääkin.
Vaikeudet ja vastoinkäymiset eivät tarkoita, että olemme tehneet jotakin väärin tai olemme ”sivussa polultamme”. Jos olemme henkisesti orientoituneita saatamme niitata itseämme, että olemme manifestoineet jotenkin pieleen, vaikka kyse ei ole siitä. Vaikeina aikoina meillä on mahdollisuus kohdata itseämme aiempaa syvemmällä myötätunnolla. Ehkä meistä prosessin myötä kuoriutuu ja hiipuu pois kontrollia tai muita selviytymiskeinoja joita emme ole tunnistaneet. Kenties elämä auttaa meitä syvempään, autenttiseen yhteyteen itsemme kanssa, jotta jossakin vaiheessa olisimme vapaampia jatkamaan matkaamme enemmän sydänsynkassa itsemme kanssa, valmiina ihan uusiin juttuihin.
Vaikeat kuviot nostavat usein vanhoja, tuttuja trauma- tai haavatunteita pintaan, joita olemme ehkä valmiimpia käsittelemään ja kohtaamaan tietoisesti, sisäisen vanhemmuutemme sylissä. Tähän saa ja kannattaa ottaa myös hyvää jeesausta vastaan. Ja kuten kaikki tiedämme: vaikeat vaiheet ovat välillä yhtä selviytymistä, eikä siinä välttämättä millään tyylipisteillä ole kovin paljon väliä. Silti isossa kuvassa voi tapahtua jotakin syvästi uudistavaa, eheyttävää ja tärkeää. Usein haasteellisina aikoina tuota kuvaa ei voi eikä ehkä kuulukaan nähdä. Ymmärrys tulee vasta jälkikäteen. Itseään ei tarvitse vääntää mihinkään hopeareunus-ajatteluun, vaan voi tutkia kuinka vaikeita tunteitaan oppisi kohtaamaan ja itseään hoivaamaan rakkaudella, kun on vaikeaa.
Ja jos koko elämä on ihan helvatun vaikeaa kroonisesti vuosikaudesta toiseen, alla on usein syvästi tunnetasolla kohtaamatonta traumaa, jonka vapauttamiseen tarvitsemme todella hyvää ammattijeesausta. Voi olla, että olemme jo käsitelleet elämäämme paljon, mutta homma on sitä kuuluisaa sipulin kuorimista: jos meillä on syvää traumaa, saatamme tarvita useamman auttajan apua matkan varrella. Se on okei. Hyvässä, tunnetaitoisessa ja turvallisessa jeesauksessa traumaan liittyvät tunteet ja uskomukset ja selviytymismallit pääsevät vapautumaan.
Vaikeina aikoina tarvitsemme ennen kaikkea myötätuntoa, turvaa ja työkaluja, jotta voimme tukea itseämme. Joskus haasteellisten aikojen on tarkoitus opettaa meitä olemaan enää hylkäämättä itseämme.
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.
Täyttävään suhteeseen tarvitaan sekä turvaa että eloisuutta. Onneksi kumpaankin liittyviä taitoja voi vaalia ja harjoitella. Sillä ne ovat taitoja ja tekoja.
Parisuhteen tunneturvallisuus on mm. luottamusta että te olette samalla puolella ja luottamusta siihen, että vaikeitakin juttuja voi käsitellä yhdessä.
Parisuhteen eloisuus taas voi olla huumoria, seksuaalista kipinää, keveyttä ja sitä, että teidän välillä on se joku teidän juttunne.
Suhde ei ole paikalleen lukkiutunut, vaan kokoajan elossa oleva oma yksikkönsä. Ole aidosti kiinnostunut niin omista kuin kumppanisi ajatuksista, tunteista ja toiveista. Kuten myös peloista ja siitä mikä herättää epävarmuutta. Luokaa yhdessä turvallinen tila jossa kommunikoitte tarpeistanne ja tunteistanne. Rehellisen kommunikoinnin käsiparina on aina myötätuntoinen kuunteleminen.Tämä kohta kuulostaa ehkä itsestään selvältä, mutta käytännössä tämän harjoittaminen ei ole aina helppoa. Yleinen haaste on, että toinen suhteessa on taipuvaisempi hakeutumaan yhteyteen, kun taas toinen hakeutuu omaan tilaan. Näihin kohtiin kannattaa sopia yhteisiä pelisääntöjä.
Kysymys suhteelle on: Miten ratkaisemme etäisyyden ja läheisyyden välisen tanssin niin, että molemmilla on turvallista?
Älä unohda kiittää kumppaniasi. Se että hän on elämässäsi, on vapaaehtoista. Huomaatko sen hyvän, mitä hän elämääsi tuo? Kerrothan siitä hänelle
Älä unohda olla aidosti kiinnostunut toisen sisäisestä maailmasta, tarpeista ja toiveista.
Äläkä unohda kertoa avoimesti omasta sisäisestä maailmastasi, sinun tarpeista ja toiveista. Vaikka se jännittäisi.
Älä unohda joskus vähän läpsäyttää hanuria, tai jollain muulla teille sopivalla tavalla viestiä siitä, että näet toisen seksuaalisena olentona <3
Lopuksi: Lämmin suositus Parisuhteen keskustelukorteille. Näiden avulla voitte keskustella yhdessä niin turvaan kuin eloisuuteenkin liittyvistä teemoista.
Sinun ei tarvitse repiä itseäsi palasiksi pitääksesi muut kasassa.
Kuinka usein myötäilemme, jotta muilla olisi hyvä ja turvallinen olo?
Joskus myötäily seurailee toisen oletteisia toiveita: vihjeitä toisen toiveista löytyy ilmeistä, eleistä, hiljaisuuden pituudesta tai katseen suunnasta. Toive voi myös olla suora ja myötäilijän muovailuvaha valmiina muokattavaksi.
Joskus myötäilijä haluaa muovailla myös tunneilmapiirin toiselle mieluisaksi. Siinäpä sitten muovaillaan värikästä möykkyä, suoraa pötköä ja pikkupalluraa – mitä saisi olla, että voisin pitää maailmasi kasassa?
Samalla kun myötäilijä touhottaa toisen muka-toiveiden tai oikeiden toiveiden perässä ja muovailee tunneilmapiiriä toiselle mieluisammaksi, unohtuvat kokonaan omat tunteet ja toiveet. Mitäpä niistä omista jutuista numeroa tekemään, pääasia, että toisella on hyvä mieli ja helppo olla.
Joskus myötäilyä on jatkunut niin pitkään – ehkä lapsesta saakka – että kokemus itsestä on huomaamatta hajallaan toisten kokemuksen palvelemisessa. Minä olen yhtä kuin se, mitä saan muiden palvelemisesta. Alan olla olemassa muiden kautta.
Johanna Pohjola kirjoittaa kirjassaan Vapaaksi miellyttämisestä jotenkin niin, että on luotettava siihen, että toinen kestää omat tunteensa. Toinen kestää pettymyksen, torjunnan ja kaikki muutkin tunteet. Minä en ole vastuussa siitä, miten hän kohtaa ja käsittelee tunteensa. Jos hän menee hajalle, hän selviää siitäkin. Omalla tavallaan, ei minun tavallani eli siten, että heitän pelastusrenkaan. Valitettavan usein on niin, että vieläpä heitän pelastusrenkaan ihmiselle, joka ei sitä tarvitse.
Samalla tavalla minä kestän sen, että tunnen syyllisyyttä, häpeää ja pelkoa siitä, kun en myötäile muita itseni kustannuksella. Kestän sen järisyttävän hylkäämisen pelon, joka sanoo, että on minun tehtäväni pelastaa toinen pettymyksiltä ja kurjilta kokemuksilta.
Kun ensin itse kestän ne tunteet, joita pakenen myötäilemällä, alan luottaa siihen, että muutkin kyllä kestävät. Lempeys itseä kohtaan tuo tasavertaisuutta, mitä todellinen myötätunto muita kohtaan vaatii. Nostan itseni muiden tasolle.
Tasavartaisina ihmisinä voimme kohdella toisiamme kunnioittavasti niin, että annan toisen kohdata, kestää ja kosahtaa omalla tavallaan ja omista lähtökohdistaan, ja toinen antaa minulle tilan samaan.
Terapeutti ja tietokirjailija Tommy Hellsten palkittiin Mielen valovoima -hyvinvointikirjallisuuspalkinnolla Hidasta elämää -festivaaleilla Ruovedellä 15.6.2025. Vinhan kirjakauppa ja Hidasta elämää -media jakavat vuosittain palkinnon kirjailijalle, joka on teoksillaan vaikuttanut merkittävällä tavalla suomalaisten hyvinvointiin.
”Tommy Hellstenin kirjat ovat olleet vuosikymmenten ajan ystäviä yksinäisille, opettajia eksyneille, ja rohkaisijoita niille, jotka eivät nää uskoneet toivoon. Tommyn kirjat ovat parantaneet meidän suomalaisten kokemusta elämästä. Hänen äänessä on ollut isän myötätunto, terapeuttinen viisaus ja ihmisen rehellinen haavoittuvuus.
Ensimmäinen Mielen valovoima -palkinto on kunnianosoitus paitsi Tommyn kirjoittamille teoksille, myös elämäntyölle, jolla on ollut mittaamaton vaikutus suomalaisten henkiseen hyvinvointiin, perhesuhteisiin, uskoon ja itsensä kohtaamiseen.”
Mielen valovoima -palkinnon valitsee toimikunta, johon kuuluvat Hidasta elämää – hyvinvointimedian perustajat Sanna Wikström ja Pequ Nieminen sekä Suomen vanhimman kirjakaupan omistaja Pasi Vainio ja tuottaja Kati Pihkanen.
Palkintona Tommy Hellstenille luovutettiin puinen Levonpuu®, arvopohjainen design-jalusta, joka kutsuu läsnäoloon ja rauhaan.
Seuraavan kerran Mielen valovoima -jaetaan vuoden päästä kun kolmannet Hidasta elämää -festivaalit järjestetään Vinhan kirjakaupan puutarhassa 12.-14.6.2026.
Konfliktit ovat syvissäkin suhteissa väistämättömiä, eikä niitä pidä pelätä, sillä hyvin käsiteltynä ne lisäävät keskinäistä ymmärrystä ja yhteenkuuluvuutta. Ne auttavat tutustumaan toiseen toiveineen ja tarpeineen sekä tunnistamaan omia ja toisen rajoja. Ne saattavat myös tuoda valoon asioita, joita olisi syytä korjata.
Yksi syy konfliktipelolle ovat niiden herättämät epämiellyttävät tunteet sekä katkokset yhteenkuuluvuudessa. Mitä rajumpi konflikti, sen vahvempia ovat tunnekuohutkin. Puristavien ja kuristavien tunteiden otteessa ajattelumme kutistuu, kuuntelukykymme katoaa ja arviointikykymme sumenee, me tyhmennymme. Tipahdamme pikavauhtia vastuuttomiksi lapsiksi uhitellen, uhmaten, hyökäten ja syytäen suustamme kovaäänisesti, mitä soopaa sattuu kielelle nousemaan. Saatamme jopa sortua henkiseksi väkivallaksi katsottaviin keinoihin, kuten syyllistämiseen, nimittelyyn ja haukkumiseen. Myrkyllisistä keinoista myös sumutus, valehteleminen ja uhriutuminen lienevät konfliktituttujamme, vaikka emme useinkaan niitä itse tiedosta.
Konfliktit, tai paremminkin ylikuumentuneet tunteet, aiheuttavat joskus ovien paiskomisia sekä dramaattisia areenalta poistumisia. Ennen kaikkea ne aiheuttavat lyhempiä ja pidempiä katkoksia keskinäiseen yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Yhteenkuuluvuus ihmissuhteissa on tärkeä hyvinvointimme lähde, joten etenkin pidempään kestävät katkokset itselle merkittävissä ihmissuhteissa voivat olla hyvinkin kuormittavia.
Mitä merkityksellisemmästä ihmissuhteesta on kyse, sen tärkeämpää on konfliktin aiheuttaman katkoksen jälkeen rakentaa silta takaisin yhteyteen. Parhaassa tapauksessa entistä syvempään. Yhtä ainoaa oikeaa ja varmasti toimivaa tapaa ei ole, siltoja voi rakentaa monin tavoin. Ohjeiden ja neuvojen sijaan tarjoilenkin tässä joitakin pohtimisen ja kenties kokeilemisen arvoisia rakennusaineksia ja työkaluja.
1. Yhteyden jälleenrakentamisen aloittamisen ajoitus on tärkeä. Jos konflikti on ollut kovin satuttava, sattuva ja tunteita kuumentava, yhteyttä ei välttämättä ole hedelmällistä yrittää korjata heti. Joskus kiehuvien tunteiden viilentyminen voi kestää, mutta sitä ei etenkään parisuhteessa pidä jäädä kuitenkaan odottelemaan kovin pitkään. Vanha viisaus, nukkuminen yön yli, on joskus ajattelu- ja ymmärryskyvyn palautumisen kannalta hyvä ja riittävä.
2. Omien tunteiden tasaannuttua, on tärkeä palata vastuulliseksi aikuiseksi ja kysyä itseltään, mitä pinnan alla olevaa tunnetta tai tarvetta oma ärhäkkyys ja puolustautuminen yrittivät suojella. Omien syvimpien tunteiden ymmärtäminen auttaa ymmärtämään myös toisen tunteita ja reaktioita, jolloin yhteyden jälleenrakentamiselle on jo olemassa tukipylväät.
3. Hyviä kysymyksiä itselle ovat myös, mikä oli oma osuuteni konfliktin ja katkoksen syntyyn? Sorruinko tulkitsemaan toisen sanomisia ja tunteita kuuntelemisen ja ymmärryksen sijaan? Pakeninko vastuutani oikeuttamalla oman käytökseni kyseisillä tulkinnoilla? Käännyinkö pois, kun olisi pitänyt kääntyä toisen puoleen?
4. Aloitteen tekeminen on viisasta, aikuista ja vastuullista. Usein jäämme odottamaan aloitetta kuitenkin toiselta, koska hänhän on mielestämme se, joka toiminut väärin. Vaikka aloitteellisuus yhteyden palauttamisen suhteen ei tunnu helpolta, tee se ja huomaa, miten hyvältä se molemmista tuntuukaan.
5. Tunteet ovat vaikutuksiltaan järkeä vahvempia, joten yhteyden jälleenrakentamisessa on molempien tärkeä kertoa toiselle rauhallisesti omista tunteistaan. Toisen tunteita ei pidä tulkita, koska tulkinnat ovat pelkkää arvuuttelua ja osuvat usein hutiin. Tulkintojen sijaan toisen tuntemuksia on kuunneltava tarkasti ja keskeyttämättä.
Keskustelulle voi sopia pelisäännöt, kuten esimerkiksi, että tulkitsemattomuuden ja keskeyttämättömyyden lisäksi toista ei syyllistetä. Puheenvuoroille voi sopia myös tietyn keston. Ensin annetaan tilaa kummankin omille tunteille, sitten toiveille ja tarpeille ja vielä, mitä ja miten niitä voisi tulevaisuudessa huomioida. Missä asioissa kummatkin voisivat petrata? Ongelmia kaivamalla löytyy yleensä vain lisää ongelmia, joten on hedelmällisempää keskustella siitä, mitä ja miten pitäisi tapahtua, että suhde voisi entistä paremmin.
6. Liika konfliktin syiden ja syntyjen puhkianalysointi ei ole hyväksi. Joskus yhteyden palauttamiseen saattaa riittää lämmin ja vilpitön anteeksipyyntö, anteeksiantaminen sekä lämmin halaus.
7. Aloitteen voi tehdä myös huumorin keinoin. Toiselle voi laittaa viestin vaikka tähän tapaan: ”Jos haluat tuottaa meille iloisen yllätyksen, niin tapaan sinut x-paikassa, x-aikaan. Siinä tapaamisessa ei puhuta konfliktista sanaakaan. Viestin saaja saattaa kyllä kiittää sinua. Molemmilla on hyvä mieli ja koko konflikti saattaa itsekseen hymyilyttääkin. Ehkä vähän myöhemmin yhdessäkin.
8. Yhteyden palauttamisessa auttaa se, että muistaa katkoksen koskevan itselle tärkeää ja rakasta ihmistä, jota haluaa ymmärtää, jolle haluaa hyvää ja jonka kanssa ME ollaan ME.
Konfliktit kuuluvat toimivaan ihmissuhteeseen, mutta jos niitä on kovin usein, ja ne toistavat samaa huonoa kaavaa, eivätkä yhteiset parannusyritykset ole tuottaneet toivottua tulosta, on hyvä miettiä ulkopuolisen ammattiavun hakemista.
Meillä kaikilla on huonoja, usein jo lapsuudessa opittuja toimintamalleja, joita emme useimmiten tiedosta itse lainkaan. Toimimmehan me valveilla ollessammekin yli 70 prosenttisesti tiedostamattoman mielemme ohjaamina. Se, että ei itse tiedosta toistuvia, haitallisia toimintamallejaan, ei tarkoita, etteikö niitä olisi.
Kun huomaa suhdetta, tai suhteita haittaavia, samanlaisina toistuvia tunteita, reaktioita ja toimintoja itsessään, on jo melko pitkällä. Seuraava askel on niiden korjaaminen, joko yksin ja yhdessä tai sitten ulkopuolisen sovittelijan kanssa. Miksi emme mekin turvautuisi ihmissuhteidemme solmukohdissa ”rauhanneuvottelijoihin” ja ”valtakunnansovittelijoihin”?
Avun hakeminen on kumppanille, ystävälle tai työkaverillekin merkki siitä, että toinen ihminen ja suhteen pelastaminen ovat itselle niin tärkeitä asioita, että on valmis korjaamaan jotain omaa haitallista toimintatapaansa. Se on osoitus välittämisestä itseä ja toista kohtaan.
Voit lukea lisää erimielisyyksistä, konflikteista ja niiden rakentavasta käsittelystä kirjastani.
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2
BookBeat tarjous koodilla: hidastaelamaa60 👉 kuuntele maksutta 60 päivää – palaaville ja uusille BookBeat-asiakkaille
