Tunteet tuovat sävyt ja värit elämään. Ne ovat mukana niin jokapäiväisessä arjessa kuin elämän suurissa ratkaisuissa. Ne antavat tietoa siitä, mikä on innostavaa, vastenmielistä, surullista ja lannistavaa, tärkeää tai vähemmän tärkeää.
Parhaimmillaan tunteet ovat voimavara, joka puskee arjessa hyvään suuntaan ja auttaa terveyden ylläpitämisessä. Hyvinvointi ja tyytyväisyys riippuvat paljolti myönteisten tunteiden suhteesta kielteisiin. Esimerkiksi ajoittainen toivottomuus ei poissulje tyytyväisyyttä elämään, jos riittävästi myös hyviä tunteita.
Tunteiden tehtävä
Erilaisia tunteita on paljon – niitä tulee ja menee. Ne saattavat liittyä toisiinsa, ilmetä samanaikaisesti, olla ristiriidassa keskenään ja joskus niitä on myös vaikea erotella toisistaa. Tunteiden tehtävä on kertoa, mikä on hyvinvointimme kannalta tärkeää;
Rakkaus viestii kiintymyksestä ja välittämisestä, mikä on meille tärkeää ja mistä saamme voimaa.
Viha kertoo siitä, että joku tai jokin menee rajan yli.
Suru auttaa käsittelemään menetyksiä – se puhdistaa kokemusten ja tunnemyrskyjen kuormaa.
Myös hankalia tunteita voi oppia huomaamaan ja tunnistamaan, ilmaisemaan ja säätelemään. Silloin niiden kanssa selviää helpommin arjessa.
Tunteet kuuluvat kiinteänä osana kipukokemukseen
Kivun alkuperäinen tarkoitus on viestiä vaarasta. On siis luonnollista, että voimakas ja pitkäaikainen kipu aktivoi sinussa huolta ja turvattomuuden tunteita, pelkoakin. Krooninen kipu voi myös heikentää turvallisuuden tunnettasi ja sitä kautta lisätä tunnetta elämän hallitsemattomuudesta.
Välillä kivun nostattamat tunteet edistävät ongelmanratkaisua ja selviytymistä, välillä ne kuluttavat huomattavasti energiaa ja tekevät kivun kanssa elämisestä entistä kuormittavampaa. Tunnetyöskentely parantaa ja helpottaa kivun kanssa selviytymistä.
Kipukokemuksen vältteleminen on myös inhimillistä. Kipuun liittyvä välttämiskäyttäytyminen eli alat vältellä tilanteita ja tekemisiä, jotka voivat aiheuttaa kipua tai lisätä sitä. Välttämiskäyttäytyminen voi näkyä fyysisen tai sosiaalisen aktiivisuuden vähentämisenä tai taisteluna kipuun liittyviä ajatuksia vastaan tai juuttumista niihin, murehtimista, valittamista tai jatkuvaa uusien hoitokeinojen etsimistä.
Pitkäaikaisen kivun kohdalla tunteiden aktivoituminen on usein pulmallista, koska ne osaltaan lisäävät kärsimystä ja kuluttavat voimavaroja. Kiputuntemusten lisäksi kivulias ihminen painii usein myös ärtymyksen, surun, toivottomuuden, hämmennyksen ja huonommuudentunteen kanssa. Jopa katkeruuden tunne voi nousta pintaan.
Kiputuntemuksen lisäksi tunteita aktivoi lukuisat kipuongelmaan liittyvät stressitekijät. Pitkäaikainen kipu usein myös estää ja sotkee aikaisemmat tunteidensäätelykeinot. Joskus kipuongelman aiheuttama kuormitus voi olla niin uuvuttava, että on syytä hakea ammattiapua. Myös vertaistuen merkitys on tärkeää. On helpottavaa huomata, ettei ole ainoa, joka painii kivun ja kuormituksen keskellä.
Myönteiset vs. kielteiset tunteet
Myönteiset tunteet eivät ole yksiselitteisen hyviä tai kielteiset tunteet ainoastaan huonoja; niilläkin on paikkansa esim. kateus tai pelko. Myönteiset tunteet kuitenkin ovat niitä, jotka helpottavat ja tukevat kivun kanssa elämisessä tai, kun joutuu kohtaamaan muita haasteita tai selviytymään kolhuista ja pettymyksistä.
Rakentavat tunteet, kuten toivo ja kiitollisuus, auttavat itsemyötätunnon kasvattamisessa ja kivun hyväksymisessä. Myönteiset tunteet saavat meidät myös huolehtimaan sinnikkäämmin hyvinvointimme puolesta. Lisäksi tunteiden säätelytaito ja myönteiset tunteet edistävät toimintakykyä, terveyttä, sairauksista toipumista ja pidentävät elinikää.
Pysyviksi juuttuneet tai toistuvat kielteiset tunnetilat taas kuluttavat voimavaroja entisestään ja pahentavat kivun kierrettä. Heikompi kyky säädellä tunteita sekä pitkittyneet kielteiset tunnetilat, kuten yksinäisyys, viha, pelko ja huolestuneisuus, altistavat helpommin myös muille sairauksille.
Kielteisyys ja lamaantuneisuus johtavat helposti oman kehon ja mielen sekä omien tarpeiden laiminlyömiseen. Pitkittyneet, haastavat tunteet tai voimakkaiden tunteiden tukahduttaminen lisäävät terveydelle haitallisten stressihormonien eritystä ja verenpainetta. Kielteisiä tunteita ei helpota kuitenkaan niiden torjuminen tai tukahduttaminen, vaan niiden lempeä kohtaaminen.
“Annan jokaiselle tunteelle tilaa, mutten millenkään ylivaltaa”
Keskeistä on kyky käsitellä kielteisiä tunteita ja tunteiden äärimmäisyyksien välttäminen. Myönteisillä ja kielteisillä tunteilla on oma tehtävänsä ja tarkoituksensa – kivun kanssa ja elämässä muutenkin. Hankalia tunteita on mahdollista valjastaa hyötykäyttöön ja voimavaraksi – niilläkin voi olla tärkeä viestinsä, kunhan vain maltamme kohdata sen.
Tärkeää on, että…
Myrskyisät tunteet eivät pääse vallalle, ne eivät pitkity tai syrjäytä myönteisiä tunteita.
Erilaisia tunteita opitaan tunnistamaan, kohtaamaan ja ymmärtämään.
“Kipu ei ole este onnelleni.”
Lunasta Annukan tekemä maksuton Lempeyden työkirja täältä.
Joskus syntyy turha riita. Usein se syntyy vieläpä aivan tyhjästä, vaikkapa nälän tai väsymyksen takia. Kyse ei siis oikeastaan ole edes välttämättä parisuhteesta itsestään, vaan epäonnisista olosuhteista.
Joskus pieni, turha riita ei meinaa millään loppua, vaikkei kumpaakaan erityisesti huvittaisi kyllä riidelläkään. Kokeile silloin näitä keinoja:
1. Pysähdy, hiljenny ja hengittele yhdessä kumppanisi kanssa
Sulje silmäsi ja ota mukava asento. Ota ympärillesi hieman omaa tilaa, jotta voit venytellä jäseniäsi rauhassa miettimättä, osutko kumppaniisi. Anna hengityksesi syventyä ja johdattaa sinut mielen kuohunnasta takaisin rauhaan, omaan keskipisteeseesi.
Pieni hengähdystauko saa usein turhat riidat unohtumaan ja nollaa koko pään yllättävän nopeasti. Tuntuu suorastaan mahdottomalta palata riitaan, kun on saanut kokea hetken vapaata läsnäoloa. Jopa vain minuutin hiljainen hetki saattaa riittää.
2. Halaa rakastasi
Kesken riidan ei aina huvita halata. Mieli hanaa vastaan, mutta keho saattaakin haluta läheisyyttä. Samoin sydän. Kaipaat turvaa myös riidan keskellä, ja halaus voi tarjota sitä sinulle. Halaus palauttaa yhteyden mielen (kiistely)tasoa syvemmälle, sydämen tasolle.
Halaukseen voi olla vaikea ryhtyä tai edes myöntää haluavansa sitä, mutta joskus (ei toki aina) kannattaa kokeilla palauttaa yhteys halaamalla. Saatamme selittää pitkän aikaa omaa näkökulmaamme, sillä toivomme että siten kumppani ymmärtäisi ja yhteys palautuisi välillemme.
3. Kerro, miltä sinusta oikeasti tuntuu
Hiljenny hetkeksi ja mieti, mitä ihan oikeasti haluat sanoa, saavuttaa tai tehdä. Riita saattaa johdattaa sinut harhateille – väittelet asioista, joilla ei oikeasti ole edes merkitystä. Pysähdy sen sijaan hetkeksi pohtimaan, mitä ihan oikeasti kaipaat: halausta, ymmärrystä, anteeksipyyntöä, omaa tilaa, vastausta tiettyyn kysymykseen?
Esitä tämän jälkeen toiveesi rauhallisesti. “Kaipaisin nyt vaan lähellesi.” tai “Haluaisin miettiä vastausta kysymykseesi viikonlopun vietosta hetken yksikseni suihkussa. Palaan asiaan sen jälkeen.”
4. Syö, juo, nuku
Jos olet ärtyisä koska olet väsynyt, nälkäinen tai janoinen niin lepää, syö tai juo ennen kuin jatkat keskustelua. Monet turhat riidat voi välttää tällä nerokkaalla niksillä! Nimim. kokemusta on. 🙂
Kuuntele 5 erilaistaMeidän vuosi -pariäänitettä – löydät ne hakusanalla Meidän vuosi äänikirjapalveluista! Esimerkkejä yhteisistä meditaatioista:
En muistaakseni ole tavannut yleisesti ottaen ketään, jolle rajaaminen ei olisi joskus tuottanut haastetta. Tämä EI ole asia, jonka tähden opitää heittäytyä maakuoppaan piiloutumaan ihmiskunnalta ja syömään routaisia perunoita. Rajojaan saa oppia vahvistamaan, ja rajaaminen voi olla k a i k i l l e vaikeaa välillä. Meillä voi olla kaikenmaailman ylivastuullisuutta tai megakiltteyttä (aina ymmärrettävistä syistä), emmekä edes ihan saa kiinni, mikä olisi missäkin tilanteessa hyväksi itselle – tai uskallusta kuulostella asiaa.
Olen itse ollut tosi rajaton ja se on näkynyt monella tavalla: olen antanut enemmän toisille kuin itselleni, olen miellyttänyt pysyäkseni turvassa, en ole lähtenyt tilanteista tai suhteista silloin kun ne eivät ole tehneet hyvää, ja olen antanut käyttää itseäni hyväksi. En ole välttämättä rajannut jämäkästi silloin, kun se olisi ollut paikallaan vaan jäänyt miettimään mitähän olen tehnyt väärin ja kuinka voin asian hyvittää. Olen tehnyt paljon enemmän kuin oman osani duunia töissä tai joissakin ihmissuhteissa. Olen miettinyt pääni puhki, mikähän olisi oikein ja reilua silloinkin, kun moni muu ei varmaan moisella päätään vaivaisi.
Olen mennyt toisten rajojen yli: olen kaatanut omia huoliani toisille liikaa ja odottanut (tiedostamattani) hoivaa ja turvaa toiselta. Olen tehnyt valintoja joita en enää tekisi. Olen kannatellut toisia tai läheisriippuvaisesti (empaatikon lailla) mennyt ihan hirveästi toisten tonteille heidän tunteitaan tuntemaan. En ole osannut tai uskaltanut sanoa, että nyt ei tunnu hyvältä, tai kertoa mitä tarvitsen ja toivon. Olen vuosikausia saattanut marmattaa jostain tilanteesta tai ihmissuhteesta siihen silti mukautuen. Olen pelännyt jääväni yksin jos alan rajata ja jättänyt itseni yksin. Se aiheuttaa sisäistä ristiriitaa: tunnen ja sisimmässäni ajattelen jotain, mutta toiminnassani pyyhällän ihan toisin. Kellekään ei tule siitä kovin itsearvostava olo.
Rajaaminen ei myöskään välttämättä ole ihan niin vaikeaa kuin luulemme, ennen kuin meillä on hyviä työkaluja joiden kanssa voi alkaa harjoitella. Erityisherkät ja empaatikot tarvitsevat myös usein vähän ekstratyökaluja. Rajaaminen ei ole mikään maanvaiva vaan ihanaa, voimauttavaa, itsearvostusta lisäävää – kun itseään ymmärtää vähän paremmin.
Kun olin rajaton, olin ihmisuhteissa toisten rajattomien kanssa. Kun aloin asettaa rajoja ja kertoa mitä toivon, joissakin ihmissuhteissa tapahtui dramaattisia muutoksia. Rajani eivät olleetkaan kaikille ok. Olin joistakin suhteista varmasti aistinut, että jos alan rajaamaan, menetän tämän ihmisen. Rajasin vasta kun olin valmis muutokseen. Ja yhtään kaunistelematta: totta kai on surullista ja kurjaa, jos suhde jossa on paljon hyvää linttaantuu siihen, ettei enää kannatele toista tai alkaa kertoa, jos jokin ei tunnu hyvältä. Ja samalla: en vaihtaisi nykyään kokemaani turvaa ja läheisyyttä ja hyvinvoimisen taitojani mihinkään. Rajaaminen johtaa lopulta siihen, ettei enää tee kompromisseja sydämestään tai ihmissuhteissa. Silloin alkaa ilmaantua heitä, joiden kanssa rajat ovat mahdollisuus syvempään läheisyyteen, ei uhka.
Moni meistä pelkää rajojen asettamisessa juuri sitä, että tulee hylätyksi ja torjutuksi ja jäävänsä yksin. Mutta silloinhan hommeli on niin, että olemme jo jättäneet itsemme yksin. Silloin olemme riippuvaisia toisen hyväksynnästä ja siitä näennäisestä turvasta joka seuraa, kun nielemme todet ajatuksemme, olomme ja tarpeemme. Aikuinen suhde ei oikein kestä rajattomuutta; sitä, että asioista ei puhuta kunnolla ja sitä ettei konflikteja selvitetä ja korjata.
Koen, että ihmissuhteissa läheisyys syvenee ja luottamus vahvistuu, kun molemmin puolin rajataan, puhutaan omista spekseistä ja avataan asioita – ja kunnioitetaan toisen rajoja. Kun emme osaa rajata, kontrolloimme tai ohjaudumme pelosta käsin hyökkäämällä.
Kaikissa suhteissa tarvitaan läheisyyden ja etäisyyden säätelyä, mutta jos rajat ovat viturallaan, seuraa kaikenlaista pelaamista, kalkuloimista, mielistelyä, imartelua, miellyttämistä, asioiden panttaamista tai sitä että omaa rehellistä sydäntotuutta ei tuoda esiin. Syvä hyvä olo ja itsearvostus tarvitsevat ravinnoksi vahvistuvia rajoja. Ihmissuhteessa ei voi olla syvää läheisyyttä ja luottamusta ja herkästi horjumatonta yhteyttä ilman hyviä rajoja. Tätä saa myös yhdessä opetella: ei tarvitse olla mikään rajaamisen mestari ja alkaa piiskata itseään, jos huomaa että asiassa on haasteita. Niin monella meistä on!
Rajat itsemme kanssa tarkoittavat sitä, että huolehdimme itsestämme ja toimimme sen mukaan mikä meille on hyväksi. Usein rajattomuus näkyy niin, että yritämme kompensoida itseämme lääkitsemällä: olemme antaneet liikaa tai pyytäneet liian vähän tai tehneet voimiemme yli, ja sitten on saatava litra lohtujätskiä. Rajaaminen on itsensä laadukasta hoivaamista, rajattomuus pikaisen mielihyvän jahtaamista lääkkeeksi rajattomuudelle.
Rajamme luovat turvaa ja vahvistavat itsearvostusta suhteissamme ja itsemme kanssa. Kun rajaan itselleni: tänään en jää ylitöihin vaan käyn lenkillä ja lämmitän saunan, pystyvyyden ja voimautumisen kokemus vahvistuu. Joku on laiffissa mun puolella! Kyllä – me itse. Tarvitsemme hyviä, suojaavia rajoja erityisesti stressipäissämme. Itsemme rauhoittaminen ja hoivaaminen on rajaamista. Se luo turvaa ja mahdollistaa myös kiperät keskustelut, ei:n sanomisen ja sen, että uskaltaa ajatella itseään eikä aina toisia.
Rajattomuus saa yleensä aikaan ihan infernaalista v*tutusta tai uupumusta ennemmin tai myöhemmin. Koemme että ylitsemme tallotaan vaikka ei luultavasti tallottaisi, jos olisimme ottaneet vastuun itsestämme ja kertoneet mitä toivomme ja tarvitsemme. Se etäännyttää meitä ihmissuhteissa, koska kannamme ääneenlausumattomia katkeruuksia. Rajattomuus aiheuttaa ylilyöntejä, jotka eivät ole rajaamista: räyhäämme, syytämme, ”puolustamme oikeuksiamme”. Uhri meissä lipsahtaa sheimaamaan tai syyttämään ja valauttaa samalla omat voimansa uskoen, että oman elämän kukoistus tai syvä hyvä olo on toisten käsissä. Rajaaminen on jämäkkää toimintaa itsen puolesta, ei mitään vastaan.
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Yksi syy satuttaviin suhteisiin jäämiseen, sekä vaikeuteen erota on pelko.
Satuttava/narsistinen/toksinen ja väkivaltaa käyttävä kumppani uhkailee usein kumppaniaan fyysisellä tai henkisellä väkivallalla ja/tai tekee näitä molempia, jotta häntä ei jätettäisi.
Tutkimusten mukaan erotilanne väkivaltaisesta suhteesta on suhteen vaarallisin hetki, joten itse eron tekemiseen on hyvä varautua ennalta ja tehdä turvasuunnitelma oman ja muiden perheenjäsenten, sekä myöskin lemmikkien turvaksi.
Turvasuunnitelman voi tehdä itse, yhdessä luotettavan ystävän kanssa tai jos mahdollista, yhdessä terapeutin tai väkivaltatyön asiantuntijan kanssa tai Ensi- ja turvakotien liiton tukemana.
Viisi keinoa, joiden avulla voit rauhoittaa ja turvata erotilannetta satuttavasta suhteesta
1. Jos tiedät tai vahvasti epäilet, ettei erosta keskusteleminen onnistu tai johda mihinkään tai keskustelu voi johtaa väkivaltaan, voit tehdä eropäätöksen ilman kumppanisi hyväksyntää tai ymmärrystä ja kertoa siitä viestillä.
Tämä ei ole huonoa tai itsekeskeistä toimintaa, vaan takaa turvallisuuttasi.
2. Jos päätät keskustella tai kertoa erosta kasvotusten tee se mieluiten julkisella paikalla, esimerkiksi kahvilassa tai niin että joku läheisesi on tilanteessa mukana.
Kotona tilanteet saattavat äityä vaaralliseksi ja toinen voi pyrkiä estämään poistumisesi.
Pidä huoli, että lapset eivät ole mukana tilanteessa.
3. Ennen kuin kerrot hänelle eropäätöksestäsi on hyvä järjestää asumiskuviot niin, että sinulla on oma asunto tai jokin muu paikka minne voit mennä mieluiten ennen erosta kertomista tai heti sen jälkeen.
Satuttavan suhteen ilmapiiri muuttuu eropäätöksen kertomisen jälkeen yleensä yhä pahemmaksi tai satuttava osapuoli voi aloittaa ns. “rakkauspommituksen”, joka voi sekoittaa ajatuksia ja jo tehtyä eropäätöstä.
4. Kerro luotettaville ystäville ja läheisille eropäätöksestäsi ja pidä heidät ajan tasalla tilanteista.
Voit kertoa heille mitä apua ja tukea toivot, jos esimerkiksi tulee hetki, että aiot perääntyä tai epäröit suunnitelmassasi/päätöksessäsi tai jos sinusta tuntuu ettet jaksa.
5. Suojele aina lapsia ja pidä heidän turvallisuudestaan huolehtimista tärkeimpänä.
Tukea voi pyytää ystäviltä, sukulaisilta, läheisiltä, sekä lapsiperheiden palveluista ja lastensuojelusta.
Vaikka eropäätös ja yhteisestä elämästä irtaantuminen voi olla hyvin raastavaa ja aiheuttaa ikävää ja surua on se kuitenkin yleensä yksi parhaista keinoista saada oma mieli ja elämä hiljalleen rauhoittumaan.
Tarvitsemme joskus satoja toistoja samasta asiasta, jotta uskomme, ettei hän tai satuttavassa suhteessa tapahtuneet asiat ole muuttumassa mihinkään vaan päinvastoin ehkä vain pahentumaan päin.
Lisää tietoa satuttavista suhteista, sekä ymmärrystä, lohtua ja keinoja irtaantumiseen, sekä uuden elämän rakentamiseen ja myös terapeuttisia tehtäviä löydät uutuuskirjastani Toivu satuttavasta suhteesta!
On ihan normaalia, että joskus on huono päivä. Olo on epäämääräisen ahdistunut, synkkä tai kuormittunut, toisinaan ilman selkeää syytä. Mieleen voi tulla kaikenlaisia huolia, joita ei tavallisesti edes miettisi. Töiden suhteen voi tulla paineen tunne, että on jotenkin puristuksissa. Joskus huonoa päivää seuraa huono viikko. Ehkä siihen ei kuitenkaan tarvitse alistua. Jos ymmärtää paremmin, mitä omassa mielessä tapahtuu, voi huononkin päivän suunnan kääntää parempaan. Tästä blogista löydät kolme keinoa, joiden avulla voit työstää huonoa oloa.
Huomaa, mikä on jäänyt kaivelemaan
Tunnista, mikä olotila sinulla on päällä. Tarkastele sitä lempeästi ja löydä sille jokin nimi. Pelkästään olotilan nimeäminen auttaa yleensä saamaan siihen etäisyyttä. Oletko loukkaantunut, kiukkuinen tai puristuksissa. Voit arvioida, kuinka voimakkaalta se tuntuu, esimerkiksi asteikolla 0-10. Tunnustele, missä kohtaa tunnet olotilan kehossasi. Entä millaisia ajatuksia mielessä pyörii, kun koet tätä olotilaa. Mitä sinun tekisi mieli tehdä, kun olotila on päällä.
Tutkaile, onko tapahtunut jotakin sellaista, joka on herättänyt sinussa kiukkua tai ärsytystä. Tulitko kohdelluksi epäreilusti tai tylysti jossakin tilanteessa. Vaadittiinko sinulta liikoja, tai jätettiinkö jokin tekemäsi kokonaan ilman huomiota. Jätitkö sanomatta jotakin sellaista, joka olisi ansainnut tulla sanotuksi. Joskus mitään ei ole vielä edes tapahtunut, vaan ihmisen mieli alkaa ennakoimaan jo tulevia kohtaamisia, joissa jotakin hankalaa on odotettavissa.
Omista olotilasi
Joskus olotilan ongelmana on, että se ei jollain tapaa tunnu kuuluvan siihen tilanteeseen, jossa olet. Saatat ajatella, ettei sinun kuuluisi olla ärtynyt, kun sait juuri ylennyksen työpaikalla. Mieleen saattaa tulla ajatus, ettei nyt kannata lamaantua, kun edessä on iso haaste tai kiireinen viikko. Ei sovi tuntea olevansa puristuksissa, kun pitäisi saada paljon asioita aikaan.
Pyri kuitenkin hyväksymään olotilasi sellaisena kuin se on. Voit vaikka laittaa kädet ympärillesi ja halata itseäsi hetken hankalassa olossasi. Voit kysyä itseltäsi, mikä viesti sillä on sinulle. Mitä se sanoisi, jos se osaisi puhua? Kuule tämä viesti. Sinun ei tarvitse toimia olotilasi mukaisesti, mutta voit silti pysähtyä huomaamaan, mikä tarkoitus sillä voisi olla.
Tutki eri puolia
Voit tutkailla rauhassa, mitä hyviä ja huonoja puolia olotilaasi liittyy. Ehkä siinä on pahinta, että se estää sinua toimimasta sellaisella tavalla kuin haluaisit. Se vaivaa, koska et ihan täysin ymmärrä, miksi koet sitä. Jos mielessäsi pyörii katastrofiajatuksia siitä, mitä voisi tapahtua, mieti mikä olisi pahinta? Mikä olisi kaikkein kurjin lopputulos tilanteessasi? Arvioi, kuinka todennäköistä on, että pahin tapahtuisi.
Mieti sitten myös hyviä puolia. Ehkä olotilasi pysäyttää sinut jonkin tärkeän äärelle kiireisessä arjessa. Se haluaa varoittaa sinua vauhtisokeudesta, tai auttaa sinua kuulostelemaan voimavarojasi suorittamisen pakon tunteessa. Mikäli olotilasi liittyy johonkin toiseen ihmiseen tai tulevaan tilanteeseen, pohdi mitä parhaassa tapauksessa tapahtuisi. Mitä jos kaikki meneekin niin kuin sinä toivot. Voit vielä kiittää olotilaasi siitä viestistä, joka sillä on sinulle.
Opi purkamaan ja käsittelemään vihaa, kiukkua ja muita räjähdysherkkiä tunteita Angstin purku -korttien avulla – kortit sopivat lapsille, nuorille ja aikuisille:
Kiitollisuus on tutkitusti myönteinen ja hyvinvointiamme ravitseva voima. Voima, joka vahvistaa myös keskinäisiä ihmissuhteitamme.
Aito, sydämestä kumpuava kiitollisuus on pysähtymistä kaiken sen hyvän äärelle, mitä meillä ja ympärillämme on. Se on myös kaikkien kanssakulkijoiden arvostusta, jotka ovat kyseiseen hyvään jollain tavalla myötävaikuttaneet.
Kun kiitollisuuteen liitetään velan käsite, ollaan kuitenkin kielteisten ja epämiellyttävien tunteiden äärellä. Kiitollisuudenvelkaan liittyy oletus vastapalveluksesta: ”Kun minä teen tai annan sinulle, niin sitten sinäkin minulle.”
Kiitollisuudenvelka voi kohdistua esimerkiksi saamiimme palveluksiin, apuun, lahjoihin tai rahaan. Isommin ajateltuna, saatamme kokea olevamme aidon kiitollisuuden sijaan velkaa menneille sukupolville ja koko elämällemme. Velkaa, jonka takaisinmaksua emme ehkä koskaan pysty suorittamaan.
Antaminen ja auttaminen tuottavat hyvinvointia silloin, kun asialla on vilpitön ja iloitseva sydän. Kun luottaa hyvän kiertoon, siihen, että se tulee takaisin joskus myöhemmin, jollain muulla kuin itse odottamallamme tavalla.
Jos pyyteettömän antamisen sijaan odottaa vastapalvelua, jota ei sitten tulekaan, seurauksena on pettymys. Toinen toisensa jälkeen. Äärimmillään täyttymättömät odotukset aiheuttavat marttyyriyttä ja uhriutumista. ”Minä autoin ja annoin enkä juuri kiitosta saanut, vastapalveluksesta puhumattakaan.”
Antaminen voi ilmetä myös hyvyyteen naamioituneena pahana, manipulointikeinona saada avun vastaanottaja riippuvuussuhteeseen. Ehkä ikuiseen kiitollisuudenvelkaan ja alemmuuteen. Arvokkaan – usein taloudellisen – lahjan saanut osapuoli saattaa kokea kiitollisuudenvelantunteen jopa ylivoimaiseksi kannettavaksi. Liian raskaaksi ja monenlaisiin palveluksiin velvoittavaksi epämääräiseksi möykyksi sydämessä, rinnassa ja mielessä. Armopaloiksi. Ja itsensä siinä ohessa huonoksi ja riittämättömäksi luuseriksi.
Monen meistä onkin helpompi antaa kuin saada, juuri tuosta epämiellyttävästä velkavelvoitteentunteesta johtuen. ”Minä kyllä pärjään ihan omillani.” Jopa hädän hetkellä oma tarvitsevuus voi tuntua häpeälliseltä heikkoudelta ja elämässä epäonnistumiselta.
Itselläni oli ystävä, jolle esimerkiksi pienten tuliaislahjojen vastaanottaminen oli vaikeaa. Jos olin hänen luonaan yökylässä ja vein tuomisinani vaikka suklaarasian, niin hän suurin piirtein tunki sen lähtiessäni takaisin kassiini. Hän sanallistikin useasti sen, ettei halua jäädä kiitollisuudenvelkaan. Pisti miettimään, miten isoon kiitollisuudenvelkaan minun olisikaan pitänyt jäädä, koska sain yöpyessäni häneltä täyden ja runsaan ylläpidon. Valitsin olla jäämättä, mutta ystävyys kävi liian raskaaksi.
Kiitollisuudenvelkaan liittyy häpeän lisäksi “täytymisen” tunteita ja syyllisyyttä. Sellainen velka, jota ei millään pysty maksamaan takaisin voi nostattaa myös vihaa, kaunaa ja katkeruutta.
Antaminen ja vastaanottaminen ovat kauniita ja tärkeitä yhteenkuuluvuuttamme ja hyvinvointiamme ylläpitäviä elämänilon runsauttajia aina, kun niihin ei liity vähäisiäkään vastavuoroisuuden vaateita eikä velkataakkoja. Ei antajalla eikä saajalla.
Voit lukea kiitollisuuden hyvinvointia ravitsevista vaikutuksi kirjastani, jonka voit tilatatäältä
Ja joskus silloin, kun joutuu luopumaan jostakin, saattaa lopulta ajan myötä löytää syvemmin itseään. Edellä oleva ajatus tuntui omien sydänsurujen keskellä ensin raivostuttavalta, ajan myötä syvästi lohdulliselta ja todelta. Sitähän ne sydänsurut usein ovat: täynnä paradokseja.
Sydänsuruja ei toivoisi kenellekään. Ja samalla ainakin minulle, niiden kautta olen joutunut näkemään asioita niin itsestäni, kuin suhteen realiteeteista, joita en ns. kauniina kesäpäivänä suostunut näkemään.
Sydänsurut ovat minun kohdalla avanneet myös surun portit: Olen surrut lopulta elämän aiempia luopumisia, äitiä ja isää, lapsi osa minussa on saanut surra kaikkea sitä mille ei ollut aiemmin tilaa. Se suru on lopulta ollut äärimmäisen tarpeellista. Puhdistavaakin. Mutta ei se niillä hetkillä siltä aina tuntunut. Se tuntui hetkittäin rankaisulta, siltä että elämä olisi minua vastaan. Se tuntui siltä, että minun täytyy olla maailman yksinäisin ja häpeällisin ihminen. Sydänsurut ovat aktivoineet syvimpiä pelkoja ja synkimpiä paikkoja, joita olen itsessäni joutunut kohtaamaan.
Sydänsurujen tuska oli niin suuri, etten sitä pystynyt enää pakenemaan.
Nyt ajattelen, että hyvä niin. Sillä sydänsurut kutsuivat vahvistamaan sisäistä aikuista minussa. Sitä osaa, joka voi pitää surun murtamaa sydäntäni hellästi, antaa sen itkeä ja olla avuton niin kauan kuin tarvitsee. Enpä olisi ikinä uskonut, että uskaltamalla surra löytäisin myös yhteyden vahvuuteen. Löysin myös yhteyden uudella tavalla luovuuteen ja keveyteen. Elämän kriiseissä toistuu usein tietynlaiset vaiheet, eikä luovuus sekä keveys tietenkään tulleet heti ensi oven avauksella. Ne löytyivät pikku hiljaa. Sillä oli opeteltava keinoja elää kaiken sen kanssa mitä tapahtui.
Näiden aikojen läpi eläminen on lopulta tehnyt minusta rohkeamman ja vahvemmankin. Ei siksi että olisin pelon taikka haavoittuvaisuuden yläpuolella, vaan siksi että tiedän että pystyn kulkemaan niidenkin läpi. Tai konttamaan.
On mahdotonta edes yrittää kertoa tai itsekään ymmärtää toipumisen prosessia, sillä se on kai aina vähän mysteeri ja jokaiselle omanlaisensa. Näin saa olla. Toipumiseen kuuluu erilaisia vaiheita ja tietty kontrolloimattomuus. Minun sydämeeni ja mieleeni on jäänyt mieleen yksi merkityksellinen hetki, ihan tavallisesta syyskuun illasta jolloin vein roskia ulos ja ajatus hiipi mieleeni: Minä selvisin. Ja minä voin hyvin nyt.
Minä selvisin ja elin itselleni hyvän tuntuista elämää, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni: Itselleni. Tietenkään elämä ei ole ollut sen jälkeen vain yksisarvisia ja sateenkaaria, eihän elämä koskaan ole. Vaikka sydän särkyi, silmäni avautuivat näkemään itseni lähemmin.
Toimituksen vinkki: Ymmärrä paremmin itseäsi ja elämääsi
Eevi Vuoriston Ymmärrä itseäsi – terapeuttiset itsetuntemuskortit auttaa ymmärtämään omaa sisäistä maailmaa, omia tunteita, ajatuksia ja elämänvaiheita. Kortit sopivat sinulle, joka…
… haluat lisätä itsetuntemustasi
… koet olevasi hämmentynyt suunnastasi ja haluat selkeyttää ajatuksiasi
… haluat helposti lähestyttävän keinon tutkia asioita jotka nousevat usein terapiassa esiin.
Talvi väistyy kevään tieltä. Pimeä aika lyhenee ja valo lisääntyy. Miten sinä koet kevään etenemisen? Huomaatko luonnossa kevään merkkejä?
Istumme lasten kanssa aamupalan ääressä. Lapset ihmettelevät, kun aamupalan aikaan on ulkona jo valoisaa. Aamutoimien jälkeen lapset haluavat lähteä lähimetsään leikkimään. He ottavat lapiot mukaan, jotta voisivat heitellä lumet pois metsäpolulta. Metsän reunaan tultuamme huomaamme lumen sulaneen maasta puiden runkojen ympäriltä. ”Täällä kasvaa puolukoita”, joku lapsista tokaisee. Puolukka on ainavihanta varpukasvi, se ei pudota lehtiä syksyllä. Keväällä lumen alta paljastuvat puolukanvarvut ovat yhtä vihreitä kuin syksyllä.
Lapset huomaavat myös vihreää sammalta. Touhukkaana lapset juoksevat katsomaan useamman puun luota, että onko sielläkin jo vihreää näkyvissä.
Lintujen laulua kuuluu joka puolelta ja pysähdymme hetkeksi kuuntelemaan sitä. Punatulkkuja ja talitiaisia kuulostaa olevan runsaasti lähimetsässä. ”Varmaan kaikki linnut ovat tulleet tänne”, tuumailee kolmevuotias.
Käveltyämme metsäpolkua eteenpäin kuulemme veden lorinaa suurehkon ojan suunnalta. Seuraamme pitkän aikaa veden kulkua lumen ja jään lomassa. Vesi tekee hauskoja mutkaisia reittejä edetessään ojassa. Välillä kuuntelemme veden solinaa silmät suljettuina. Pohdimme kuulostaako veden solina erilaiselta silmät kiinni kuin silmät auki.
Kevät on luonnossa uuden alun aikaa. Lehtipuut kasvattavat uudet silmut. Muuttolinnut saapuvat Suomeen.
Huomaatko näitä kevään merkkejä luonnossa? Voit myös tutkia, miten havaitsemasi kevään merkit muuttuvat kesään mennessä.
Pälvion se paikka lumihangen keskellä, josta lumi on jo sulanut. Huomaatko, onko pälvialue laajentunut päivien kuluessa? Miltä sinusta tuntuu katsella kevään tekemiä pälviä?
Muuttolinnut lentävät keväällä takaisin Suomeen iloksemme. Mitä lintuja olet havainnut muuttomatkallaan tänä keväänä?
Lehtipuiden silmut turpoavat ja vähitellen niistä avautuvat hiirenkorvat, pienet lehtien alut. Seuraa, milloin huomaat tämän kevään ensimmäiset hiirenkorvat lehtipuussa?
Lumen sulaminenmaasta puidenrunkojen ympäriltä on kevään merkeistä lasten mielestä usein ehkäpä niitä mielenkiintoisimpia seurattavia. Lapset seuraavat innostuneina, milloin näkevät jonkin pienen ötökän liikkuvan. Mitä ötököitä huomaat keväisessä luonnossa?
Lisää luontoon liittyviä tehtäviä uutuuskirjassaniMinun luontoseikkailuni. Kirjan tehtävät ohjaavat lasta tutustumaan luontoon mielekkäällä ja innostavalla tavalla.
Se oli kuin suuri musta viitta, joka kietoi minut, sulki syleilyyn ja upotti epätoivoon
– Suureen suruun.
Enkä minä edes tiennyt mikä minua ahdisti. Kaikki tuntui vain pimeältä, pelottavalta.`
Lapsen kokema suru ja ahdistus on yhtä todellinen kuin aikuisenkin, mutta usein se katoaa maailman melskeen sekaan, sillä lapsella ei välttämättä ole vielä taitoa pukea sanoiksi tunnetilojaan. Miten voisi ollakaan, jos sitä ei ole koskaan tehty ennen.
Perheen kriisin keskellä esimerkiksi avioerotilanteessa lapsi on yhtä suuressa muutoksessa kuin vanhemmatkin, usein vielä enemmän, sillä lapsen maailmaan tällaiset tunnetilat tulevat ensimmäistä kertaan. Kriisissä usein vanhemmilla on oma prosessi niin käynnissä ja kesken että voi olla, ettei heillä ole voimavaroja, taitoa tai edes kykyä huomata lapsen kriisiä. Tällöin lapsi voi joutua ottamaan pärjääjän roolin, jopa tukijanroolin, ettei tuota vanhemmilleen enemmän huolta ja murhetta.
Vanhemman kriisi on koko perheen kriisi. Tunnetilat tarttuvat. Esimerkiksi toisen vanhemmat uupuminen koskettaa koko perhettä. Ei pelkästään tunnetilojen kautta vaan myös kiintymissuhteiden muuttumisena. Kiintymissuhteet luovat meille turvaa ja eheän lapsuuden. Vahvat ja hyvät kiintymissuhteet ovat kuin vakuutuksemme eheästä elämästä.
Turvaton lapsuus, kiintymissuhteiden rakoileminen esimerkiksi vanhemman uupuessa tai avioerokriisissä jättää monesti pysyviä ja syviä haavoja lapseen, jos asiaa ei käsitellä tai lasta ei tueta tunteiden sekamelskan keskellä.
´On helpompi kasvattaa terveitä lapsia,
kun korjata rikkimenneitä aikuisia. `
-Frederick Douglass-
Tämä suuren suuri viisaus on totta, mutta kuinka vaikeaa se onkaan?
Varhaiskasvatuksen ammattilaisena minä ajattelen, että minun tärkein tehtäväni on juurikin tämä, kasvattaa terveitä lapsia yhdessä vanhempien kanssa, mutta miten voin kasvattaa terveitä lapsia jos olen itse rikkimennyt?
Uskaltaisin väittää, että meitä aikuisista kaikki ovat menneet jossain vaiheessa rikki. Rikkimeneminen, murheet kuuluvat elämänkiertokulkuun, mutta miten? Missä vaiheessa elämää? Ja miten kriisistä on selvitty? Miten se on käsitelty? Ovat avainkysymykset. Ne ovat kuin avaimia tähän elämässä selviämiseen.
Kuinka tulla eheäksi ja onnelliseksi? Kuinka kohdata myrskytuulet? Ja sen sijaan että miettisimme kuinka suojaan lastani myrskytuulilta, meidän pitäisi miettiä miten opetamme heitä kohtaamaan vastatuulet ja myrskynsilmät.
Meidän pitäisi pystyä kohtaamaan maailma ja auttaa sekä tukea lasta selviämään tässä varsin kummallisessa tulevaisuudessa. Tulevaisuudesta, josta emme tiedä mitään. Meidän ei tarvitse kuitenkaan selvitä tästä yksin. Meillä on toisemme ja meillä on paljon erilaisia keinoja. Minä koen, että tunne- ja vuorovaikutustaidot, elämisentaidot ovat yksi tärkeimmistä asioista.
Kun opimme kohtaamaan omia tunteitamme, sanottamaan tunnetilojamme, pystymme käsittelemään niitä, päästämään irti, ennen kuin ne jäävät kehoomme tunnelukoiksi, traumoiksi.
Vahvat vuorovaikutustaidot auttavat meitä siinä, ettei tätä kaikkea tarvitse käydä yksin läpi. Vuorovaikutustaidot, jonka avulla pystymme etsimään ja pyytämään apua, kun vain uskallamme tehdä sen
Meistä jokainen haluaa tuntea olonsa rakastetuksi. Yritämme kehittyä ihmisinä tai muuttua paremmiksi ollaksemme rakkauden arvoisia. Tai yritämme toimillamme ansaita rakkautta, saavuttaa tai voittaa rakkauden. Voimme myös mitata saamaamme huomiota, olisiko sitä riittävästi rakkautta varten.
Kun sitten tutustumme johonkuhun mielenkiintoiseen ihmiseen, emme kuitenkaan uskalla paljastaa rakkauden kaipuutamme. Lähdemme pelaamaan eräänlaista ihmissuhdeshakkia, jossa yritämme olla vähintään yhden siirron edellä toista. Tai kuvittelemme jo etukäteen, miten toinen reagoi meidän aloitteisiimme, ja sen perusteella teemme siirtomme.
Kuitenkin rakkaudessa ja rakastettuna olemisessa tärkeintä on avata sydämensä. Sydän supussa ei voi rakastaa eikä ottaa rakkautta vastaan. Ja kuitenkin sydämensä avaaminen tuntuu niin pelottavalta. Aivan kuin avaisi itsensä täysin vereslihalla vastaanottamaan kaikki kipeät osumat. Tiedämme tarvitsevamme rakkautta, mutta pelkäämme tulevamme torjutuiksi, hylätyiksi tai hyväksi käytetyiksi.
Rakkaudelle avautumisesta tekee haastavaa, että olemme niin samaistuneet egoomme eli minäkäsitykseemme. Egomme ytimessä on aina hylkäämisen pelko. Niinpä se pelkää, että myös rakkaudessa meitä satutetaan. Meillä on jopa lukuisia kokemuksia loukatuksi tulemisesta, joissa pelkäävät egomme ovat kolhineet toisiaan. Näistä kokemuksista egomme on kehitellyt varsin kummallisen käsityksen rakkaudesta.
Haavoittuvuus on kuitenkin olemassa vain egomme tasolla. Tuolla tasolla käsityksemme ja tulkintamme rakkaudesta tai sen puutteesta on usein yksin olemisen pelkoa, huomion tai turvan tarvetta tai toisen omaksi kokemista, ei aitoa rakkautta. Egomme tasolla niin sanotulle rakkaudelle on valtavasti ehtoja, jotka tulisi täyttää, jotta uskomme sen olevan rakkautta.
Kun avaamme sydämemme rakkauden tasolla ja annamme puhtaan rakkauden – ilman yhtäkään ehtoa tai vaatimusta – virrata, rakkautta ei voi loukata tai haavoittaa. Eikä rakkaus koskaan satuta tai loukkaa ketään, sillä rakkaus näkee satuttavien kommenttien tai tekojenkin takana olevan suunnattoman rakkauden kaipuun. Rakkaus ymmärtää, että kaikenlaiset kivut ja kärsimykset ovat vain pyyntöjä avautua rakkaudelle.
Tunteaksemme aidon rakkauden meidän kannattaa harjoitella sydämen avaamista esimerkiksi seuraamalla lämmöllä pikkulapsen tai lemmikkieläimen touhuja. Tai luonnossa voimme avata sydämemme nauttimaan luonnon kauneudesta tai rauhasta ja antaa sydämemme virrata olemassaolon iloa ja rakkautta. Tai voimme istahtaa kauppakeskuksessa rakkaudellisesti katselemaan kanssaihmistemme kiireitä ja tuntea syvää myötätuntoa heitä kohtaan.
Rakkaus on lämmin asenne elämää ja kaikkea kohtaan. Ja mikä parasta, rakkaus on aina meissä. Meidän ei tarvitse yrittää olla rakastettuja tai muuttua rakkauden arvoisiksi. Meissä oleva rakkaus täyttää sydämemme aina ja joka hetki rakkaudella, jos vain poistamme pelon lukot sydämemme ympäriltä ja annamme rakkaudelle mahdollisuuden. Kun annamme rakkauden virrata, tunnemme myös itse olevamme täysin rakastettuja.
Lue kirjastani Avaudu rakastamaan itseäsi, miten voit antaa rakkaudelle mahdollisuuden ja tuntea itsesi aina rakkauden arvoiseksi.
“En voi rikkoa omaa perhettäni. En voi viedä lapsilta toista vanhempaa. Olen aina halunnut kokonaisen perheen ja nyt minulla on sellainen.”
“Perhe on yksi tärkeimmistä elämänarvoistani ja tuntuisi suorastaan rikolliselta mennä rikkomaan se ja erota.”
Mitä merkityksellisempi ja tärkeämpi oma perhe itselle on sitä vaikeampi on luonnollisesti ajatella eroamista tuosta itselle tärkeästä yksiköstä.
Ja jos perheeseen kuuluu lapsia on eron ajatteleminen usein sitäkin vaikeampaa ja raskaampaa.
Satuttavissa suhteissa (suhteissa joissa on narsistista kaltoinkohtelua, lähisuhdeväkivaltaa ja traumasidosta) yritetään usein viimeiseen asti saada satuttava osapuoli ymmärtämään toksista käyttäytymistä ja sen vaikutuksia koko perheeseen.
Tämä työ on valitettavasti täysin turhaa silloin, jos satuttava osapuoli ei ole valmis katsomaan rehellisesti itseä ja omaa toimintaansa.
Muutosta ei tapahdu, ellei ihminen itse tunnista itsessään haitallisia piirteitä, joita haluaisi alkaa työstämään ja muuttamaan.
Ajatus ydinperheen “säilyttämisestä” on kaunis, mutta satuttavassa suhteessa tuota ajatusta on hyvä ravistella ja voimakkaasti.
Kodin jatkuva kireä ilmapiiri, vanhemman arvaamaton käytös, vanhempaan kohdistuvan väkivallan näkeminen ja kuuleminen on lapselle aina henkisen väkivallan kokemus, joka voi aiheuttaa lapselle samantapaisia oireita kuin fyysinen väkivalta.
Jos siis ajattelit, etteivät lapset ehkä huomaa tai kuule satuttavan vanhemman käyttäytymistä on se fakta hyvin tiedossa, että lapset kyllä ovat tietoisia ja he vaikuttuvat aina jollain tapaa satuttavasta ilmapiiristä ja vanhemmasta.
Kun pohdit irtaantumista tai irtaannut satuttavasta suhteesta, älä syytä itseäsi perheen hajottamisesta tai siitä, että viet lapselta mahdollisuuden molempien vanhempien kanssa elämiseen, vaan kiinnitä huomiosi faktoihin, jotka tukevat myös lapsen kehitystä ja kasvua, kun lapsen ei tarvitse enää jatkuvasti elää vanhempien välisen satuttavan ilmapiirin alla.
Se voi vaatia sinulta kymmenkertaisen työn verrattuna “normaaliin ja terveeseen” parisuhteeseen ja eroon ja lukemattomia määriä avoimia keskusteluja yhdessä lapsen kanssa, sekä ulkopuolisen avun pyytämistä itselle ja lapselle, mutta kaiken tämän sinä varmaankin lapsesi ja itsesi eteen olet valmis tekemään.
Miksi pyrkiä säilyttämään ja syyllistämään itseä sellaisesta, joka ei ole omissa käsissä ja joka aiheuttaa jatkuvaa haittaa kaikille perheenjäsenille?
Lisää ymmärrystä, lohtua, tukea ja tietoa satuttavista suhteista, sekä irtaantumisesta ja uuden elämän rakentamisesta ja myös terapeuttisia tehtäviä löydät uutuuskirjastani Toivu satuttavasta suhteesta!
