Minua on kohdeltu ikävästi. Tunnen kiukkua. Jopa vihaa. Vatvon asiaa mielessäni. Minulle on muodostunut käsitys tapahtumista, ja käyn narratiivia mielessäni läpi. Kuka sanoi mitäkin, mitä minun olisi pitänyt sanoa. Miten paljon olen kokenut vääryyttä. Itse asiassa: kuinka paljon olen eläessäni kokenut vääryyttä. Nyt sen pitäisi kyllä loppua. Tällainen elämän uhri kun olen, niin jossain kohtaa on noustava barrikadeille. Päätän sen nyt. Juputan mielessäni, miten aion tilanteen lopettaa. Käyn mielessäni läpi menneitä ja tulevia keskusteluita. Annan palaa. Sillee sanoisin – ja aionkin.
Sitten minusta tuntuu, että kaikki kaltoinkohtelun tilanteet – joista olen nyt todella raivoissani – ovat johtuneet siitä, että nuo ihmiset inhoavat minua. Niin ja kyllä: varmasti myös pohtivat yömyöhään ja viikonlopun lenkeillä, miten voisivat olla vielä ikävämpiä ihmisiä – erityisesti minua kohtaan. Mitä muka olen tehnyt väärin, että ansaitsen tuollaista? Mitä muka!?!
Sitten minusta alkaa tuntua, että juuri tuollaiset ihmiset ovat niitä, miksi minulla on niin rankkaa. Tekevät tahallaan elämästäni vaikeaa. Pohtivat joka välissä, miten voisivat olla vielä hankalampia. Ai että miten ravostuttavaa se on! Tekisi mieli pissata sellaisen ihmisen viikonloppuaamun muroihin. Siitäpä saisi takaisin samalla mitalla.
Oikeastaan raivostuttaa aivan kaikki. Sekin kaupan kassaihminen, joka ei katsonut silmiin. Tien varteen jätetyt koiran kakat. Eipä huvita mennä enää kauppaan tai kävellä kotiin, kun ketään ei enää tunnu kiinnostavan. Maailma on ihan pilalla kaiken välinpitämättömyyden kanssa. Ei ihme, että meillä menee kansakuntana niin huonosti. Kukaan ei tunnu ottavan vastuuta mistään. Paitsi minä. Aina raatamassa yksin ja ensimmäisenä. Pitämässä huolta. Ja mikä on maailman palkka: jatkuva ikävästi käyttäytyminen minua kohtaan.
Tunne alkaa syöttää ajatuksia, ja ajatuksethan liikkuvat nopeasti. Hetkessä on käyty edellisen kaltainen ajatuskela – tai jokin vastaava. Rakennamme tunteen ympärille narratiivia, tarinaa, aiempien kokemustemme pohjalta. Hetkessä meillä on hieno tunnetarina, Jos sisäistä narratiivia jatkaa viikosta tai vuodesta toiseen, tarina alkaa tuntua todelta. Tunne saa aikaan ajatuksia, ja ajatukset saavat taas aikaan tunteita. Kokemuksen kehä tiivistyy sisäiseksi todellisuudeksemme.
Kun pitkään jatkaa sisäistä narratiivia eikä puhu mitään siitä, voi käydä niin, että oma sisäinen todellisuus tai tapahtumien kulun kuvaus irtautuu täysin muiden kokemuksista. Joskus jos jossain vaiheessa paine purkautuu sanoina ja päästään vaihtamaan kokemuksia samasta tilanteesta, saattaa huomata, että toisen tarina on aivan erilainen. Saattaa syntyä keskustelua ”ei se noin mennyt” tai ”varmasti sanoit näin”. Tunne on saanut tapahtumat värittymään niin moneen kertaan, että uskomme mieluummin tunnetarinaa kuin sitä, mitä toinen sanoo.
Tunnetarinat olisivat ihania, jos ne olisivat vaikka rakkaustarinoita, mutta usein sisäiset narratiivit pyörivät murehtimisen, huolien tai haastavien kokemusten ympärillä. Siksi tällaiset tunnetarinat syventävät mielen pahoinvointia ja myös kuilua ihmisten välillä.
Miten sitten tunnetarinoinnin saa katki?
1) Huomaaminen ja tunnistaminen on ihan ensimmäinen – ja ehkä vaikein – asia. Ennen kuin tunnistaa omassa mielessään tällaiset ajatukset, ei oikein voi tehdä mitään.
2) Tunnetarinointia voi olla myös vaikea hyväksyä. On turvallista olla kiinni omassa tarinassaan, jonka avulla voi asettaa itsensä turvalliselta tuntuvaan rooliin suhteessa muihin. Toisaalta tunnetarinointi voi olla mekanismi, jolla saa oman minä- ja maailmankuvan pysymään johdonmukaisena. Ilman hyväksymistä on vaikea muuttaa mitään.
3) Puhuminen on tunnetarinoinnin katkaisemisen ydin. Se avaa padon. Tunne ei jää jumiin sisuksiin rakentamaan tunnetta palvelevaa tarinaa, vaan toinen ihminen voi tuoda siihen mukaan oman näkökulmansa. Vihasta tai kiukusta puhuminen ei aina ole helppoa, mutta harjoittelemalla sanoittamista tekee hyvinvointiteon itselleen: räjähdysherkät tunteet pääset ulos silloin, kun ne eivät ole vielä ehtineet muuttua sisäisiksi pyörremyrskyiksi.
Opi purkamaan ja käsittelemään vihaa, kiukkua ja muita räjähdysherkkiä tunteita Angstin purku -korttien avulla – kortit sopivat lapsille, nuorille ja aikuisille:
