Jos aistit herkästi toisten tunteita ja koet, että on sinun vastuullasi helpottaa niitä, arvontuntosi saattaa olla riippuvainen siitä, miten hyvin osaat työstää muiden hankalia tunne-energioita.
Kun yrität ratkaista toisissa aistimiasi vaikeita tunteita sopeuttamalla itseäsi niiden mukaisesti, yrität todennäköisesti saada heihin turvallisia yhteyden kokemuksia.
Yrität tasapainottaa heidän ailahtelevaa tunnemaailmaansa, jotta heissä vapautuisi kapasiteettia syvempään ja aidompaan yhteyteen myös sinun kanssasi.
”Kunhan saan hänelle edes hetkeksi paremman olon, sitten hän pystyy olemaan minuakin varten.”
Kun tätä ei kuitenkaan tapahdu, vaikka miten yrittäisit, saatat syyttää siitä itseäsi.
Uskot, ettet ole osannut käyttää empatiakykyäsi riittävän hyvin toisen olon helpottamiseen, jotta hän voisi antaa sinulle sitä hyväksyntää, lämpöä ja yhteenkuuluvuutta, jota häneltä kaipaat.
Koet epäonnistuneesi siinä, mihin sinun tulisi empatiakykyäsi ja energiaasi ohjata – toisten kannatteluun tunnetasolla, jotta he voisivat paremmin ja pystyisivät huomioimaan sitten myös sinua.
Kun et onnistu jo lähtökohtaisestikin mahdottomassa tehtävässäsi, leimaat sekä itsesi että herkkyytesi arvottomaksi. Koet olevasi vääränlainen ja kelpaamaton suhteisiin, jotka tuntuisivat vakailta, turvallisilta ja vastavuoroisuudessaan tasapainoisilta.
Siksi yrität seuraavalla kerralla ehkä vieläkin kovemmin, jotta arvottomuuden, turvattomuuden ja syyllisyyden kierre katkeaisi ja saisit kokea yhteyttä toiseen tavalla, joka tuntuisi sinustakin hyvältä.
Sen sijaan, että näin kävisi, päädyt kuitenkin uuvuttamaan itsesi kertaalleen suhteessa tai tilanteessa, jossa todistelet kelpaavuuttasi molemminpuoleisesti kunnioittavaan yhteyteen kantamalla rajattomasti toisen raskaita tunnetaakkoja – kunnes et enää yksinkertaisesti jaksa.
Kun rakkaus on ehdollista
Överiempaattisesti eli toisten tunteista ylivastuullisesti toimivan käsitys hänen omasta arvostaan ja kelvollisuudestaan rakkauteen – ja ylipäätään kaikenlaisiin suhteisiin – on ehdollistunut.
Hän kokee, että saadakseen olla suhteessa muihin, hänen täytyy mennä mukaan heidän tunteisiinsa ja elää niissä kuin ne olivat hänen omiaan. Koska hän on tehnyt tätä niin kauan, hän ei erota, mitkä tunteet nousevat hänestä itsestään ja mitkä ovat lähtöisin jostain muualta.
Hänessä asuu kaipaus syvempään yhteyteen toisten kanssa, jota hän ei koe saavansa ratkaistua ilman, että hän tekee itsestään toisenlaisen: muille sopivamman, hyödyllisemmän, helpomman ja siten arvokkaamman ja kelpaavamman.
Hän ajautuu helposti epävakaiden ja turvattomien suhteiden kierteeseen, jossa hän mukauttaa tunnetilojaan ja toimintaansa toisten tunteiden, tarpeiden, odotusten ja motiivien mukaisesti.
Samalla hän hylkää itsensä yhä uudestaan ja häntä rasittava tunnekuorma ja yhteydettömyyden tunne kasvavat yhä suuremmiksi.
Hän voi ajautua niin kauaksi omasta keskuksestaan, ettei hän enää tunne omia tunteitaan, vaan keskittyy autopilotilla siihen, mitä muissa tapahtuu.
Hän on jatkuvasti väsynyt eikä palaudu koskaan kunnolla.
Hän kokee, että hänen herkkyytensä ominaisuudet ja kyvyt ovat kelpaamattomia eikä niillä ole muiden silmissä mitään arvoa.
Hän tuomitsee kaipuunsa syvään yhteyteen toisten kanssa vääräksi, hävettäväksi ja mahdottomaksi täyttää.
Hän voi myös kokea, ettei hänellä ole lainkaan valtaa vaikuttaa siihen, minkälaisia ihmisiä ja suhteita hänen elämäänsä tulee.
Se, mitä sinä koet, on arvokasta
Kun olemme sitoneet arvontuntomme siihen, miten hyvin pystymme helpottamaan toisten hankalia tunteita ja saamaan heihin sen kautta turvallisen yhteyden, vedämme toisten tunteiden ehdoilla elämisen äärimmilleen.
Investoimme ihan liikaa energiaa suhteisiin, joissa toinen osapuoli on usein tunnetasolla etäinen, välttelevä ja saavuttamattomissa.
Saatamme nähdä tietoisella mielellämme hyvinkin selkeästi, että voimavarojemme laittaminen näihin suhteisiin ja tilanteisiin tuo vain samat turhauttavat tulokset.
Siitä huolimatta tunnekehossamme aktivoituvat kipupisteet saavat meidät keskittymään toisessa nouseviin tunne-energioihin ja yrittämään ratkaista niitä turvallisen ja toimivan suhteen tieltä – jos vaikka tällä kertaa asiat menisivätkin toisin, vakaa ja varma yhteys syntyisi ja vanha taika raukeaisi.
Totuus kuitenkin on, että nämä suhteet eivät kaavaa useinkaan murra – ainakaan sillä tavalla kuin haluaisimme.
Jotta pystymme käyttämään empatiakykyämme ja intuitiotamme luomaan elämäämme suhteita ja asioita, jotka eivät vain vie voimiamme, vaan antavat meille myös iloa, rauhaa ja tukea, meidän on sallittava itsemme nähdä tilanne semmoisena kuin se on:
Haemme edelleen tuntoa ja todisteita omasta arvostamme ja rakastettavuudestamme liikaa ihmisiltä tai tilanteista, jotka eivät pysty niitä meissä riittävästi tukemaan ja vahvistamaan.
Kun annamme itsemme hyväksyä sisäisen lapsemme kantaman ristiriidan siitä, miten joku, jonka olisi pitänyt lapsuudessamme pystyä kanssamme turvalliseen yhteyteen, ei ole siihen kyennyt ja olemme silti rakastaneet häntä, meille avautuu mahdollisuus lopettaa todisteiden hakeminen arvostamme ihmisiltä, jotka eivät niitä pysty, halua tai osaa meille antaa.
Sen sijaan voimme kääntää vahvan empatia- ja myötäelämisen energiamme kohti itseämme ja olla entistä enemmän hereillä sille, mitä tunteita, ajatuksia ja muita sisäisiä viestejä meissä nousee.
Kun emme yritä perustella ja selitellä kokemuksiamme pois, vaikka ne olisivatkin vastoin sitä, mitä oletamme muiden meiltä odottavan, alamme antaa yhä enemmän arvoa sille, keitä me olemme ja mitä meissä tapahtuu.
Se avaa meille entistä vahvemman yhteyden itseemme.
Siinä yhteydessä voimme rakastaa itseämme ja tuntea sisäsyntyisen arvomme juuri semmoisena kuin olemme, tapahtuipa elämässämme mitä tahansa. Silloin voimme kokea olevamme turvassa.
Siitä olotilasta käsin voimme valita elämäämme ihmisiä, jotka pystyvät jakamaan turvallisia yhteyden kokemuksia kanssamme ja näkevät arvomme ilman, että meidän tarvitsee sitä heille jatkuvasti todistella.
Kurkkaa uutuuskirja:
