Minä rakastun suuresti. Oikeastaan rakastuminen on ollut minulle harvoin mikään pieni ja kevyt tunne. Olen itse erityisherkkä, ja kun ihastun, tunnen sen usein koko kehossani ja mielessäni. Saatan olla valtavan onnellinen ja innostunut, mutta samaan aikaan myös levoton. Mitä tärkeämmäksi toinen tulee, sitä enemmän minulla on myös menetettävää.
Olen huomannut, että juuri silloin tuntosarveni tuntuvat olevan jatkuvasti pystyssä. Huomaan helposti äänenpainojen muutokset, viestien lyhenemisen, tavallista pidemmän hiljaisuuden tai sen, jos toinen tuntuu olevan vähän kauempana kuin eilen.
Joskus havaintoni osuu oikeaan. Joskus taas mieleni rakentaa pienestä muutoksesta kokonaisen tarinan, jolla ei lopulta ollutkaan mitään tekemistä minun tai suhteemme kanssa. Tämän erottamista olen joutunut harjoittelemaan paljon: Mitä minä oikeasti havaitsen ja mitä minä tulkitsen?
Olen joutunut opettelemaan myös sitä, mitä tarvitsen voidakseni hyvin rakkaudessa ja missä menee minun ja toisen vastuun raja. Kumppanin tehtävä ei ole poistaa kaikkea epävarmuuttani, vakuutella minulle jatkuvasti kaiken olevan hyvin tai kantaa vastuuta kaikista tunteistani.
Mutta sillä on valtavan suuri merkitys, miten minut ja herkkyyteni parisuhteessa kohdataan. Siksi haluan tällä kertaa kirjoittaa erityisesti sinulle, joka olet ihastunut tai rakastunut erityisherkkään. Mitä minä erityisherkkänä toivoisin sinun ymmärtävän?
Jos olet itse erityisherkkä, voit vaikka lähettää tämän tekstin kumppanillesi tai ihastuksellesi.
Älä pyydä minua tuntemaan vähemmän
Olen elämäni aikana saanut kuulla olevani liian herkkä. Olen myös itse ajatellut itsestäni niin. Parisuhteissa se on voinut näkyä häpeänä omista reaktioistani. Jos jokin sattuu minuun paljon enemmän kuin toiseen, olen saattanut ensimmäiseksi miettiä, miksi taas reagoin näin voimakkaasti. Siksi vähättely osuu erityisen kipeään paikkaan.
”Älä ylireagoi.”
”Ei tuo nyt ole niin vakavaa.”
”Olet taas liian herkkä.”
Tällaiset lauseet eivät saa tunnetta katoamaan. Pahimmillaan ne lisäävät alkuperäisen tunteen päälle vielä häpeän siitä, että ylipäätään tunnen niin kuin tunnen.
Jos jokin sattuu, se voi todella sattua paljon. Jos jokin koskettaa, se voi liikuttaa minua kyyneliin asti. Ja kun rakastun, saatan tuntea senkin jokaisella solullani.
Se ei tarkoita, että jokainen tunteeni tai tulkintani olisi aina totta. Tätä olen joutunut itse opettelemaan ehkä kaikkein eniten. Voimakas tunne ei automaattisesti tarkoita, että tulkitsen tilanteen oikein. Erityisherkkyys ei myöskään vapauta minua vastuusta omista reaktioistani.
Mutta minun ei tarvitse hävetä sitä, että tunnen voimakkaasti. Minulle turvalliselta tuntuu ihminen, joka ei pelästy tunteitani mutta ei myöskään huku niihin kanssani. Joskus riittää yksinkertaisesti: ”Ymmärrän, että tämä tuntuu sinusta isolta.” Sinun ei tarvitse tuntea samalla tavalla ymmärtääksesi, että minun tunteeni on minulle todellinen.
Selkeys rauhoittaa tuntosarviani
Kun välitän toisesta paljon, huomaan helposti pienetkin muutokset. Jos toinen on ensin hyvin aktiivinen ja yhtäkkiä vetäytyy, alan helposti miettiä miksi. Jos läheisyyttä on ollut paljon ja se vähenee ilman selitystä, huomaan sen. Jos sanat ja teot eivät vastaa toisiaan, tunnen ristiriidan nopeasti.
Silloin mieleni alkaa helposti etsiä selitystä. Teinkö minä jotain? Onko jokin muuttunut? Onko kaikki hyvin?
Siksi selkeys on minulle yksi suurimmista turvallisuuden tunteen rakentajista parisuhteessa. Jos tarvitset omaa aikaa, sano se. Jos olet väsynyt tai ajatuksissasi, senkin voi sanoa. Jos jokin painaa mieltäsi mutta ei liity minuun, minua voi auttaa valtavasti jo pieni lause: ”Olen tänään vähän hiljainen, mutta tämä ei liity sinuun.”
Se voi rauhoittaa minua enemmän kuin toinen ehkä osaa arvatakaan. En silti ajattele, että kumppanini pitäisi raportoida minulle jokainen tunnetilansa tai vakuutella jatkuvasti rakkauttaan. Minunkin tehtäväni on opetella sietämään epävarmuutta ja ennen kaikkea kysymään tulkitsemisen sijaan. Parhaimmillaan tullaan puoliväliin vastaan.
Älä jätä minua hiljaisuuden keskelle
Erimielisyydet ja ristiriidat voivat tuntua minusta voimakkailta. Jos siihen yhdistyy toisen täydellinen vetäytyminen, kylmyys tai pitkä hiljaisuus ilman tietoa siitä, mitä tapahtuu, tilanne voi muuttua hyvin kuormittavaksi. Pahimmillaan epätietoisuus voi aiheuttaa suoranaista hätää.
Olen itsekin valitettavasti joutunut kokemaan sen, miltä tuntuu, kun toinen on kadonnut omille teilleen sanomatta mitään. Kun ei tiedä, missä toinen on, mitä tapahtuu tai palaako hän, mieli alkaa helposti täyttää tyhjiä kohtia omilla tulkinnoillaan.
Minulle tällainen tilanne voi tuntua todella rajulta. Silti ymmärrän hyvin myös vetäytymisen tarpeen. Tarvitsen sitä itsekin. Riidan tai voimakkaan tunnetilanteen keskellä voi olla paljon parempi ottaa hetki omaa aikaa kuin yrittää ratkaista kaikkea silloin, kun molemmat käyvät ylikierroksilla.
Mutta minulle siinä on valtava ero, sanooko toinen: ”Olen nyt niin kuormittunut, että tarvitsen hetken. Puhutaan tästä illalla.” vai katoaako hän vain ulottumattomiin. Ensimmäinen luo turvaa. Jälkimmäinen jättää minut epätietoisuuteen.
Minulle turvallisuus parisuhteessa tarkoittaa myös sitä, ettei minun tarvitse jäädä arvailemaan, onko toinen vielä tässä. Joskus yksi ainoa lause voi säästää minut valtavalta määrältä hätää.
Pienet asiat eivät ole minulle aina pieniä
Huomaan pieniä asioita. Katseen. Kosketuksen. Äänenpainon. Sen, miten toinen sanoo hyvää yötä. Viestin kesken päivän. Sen, että hän muisti jonkin asian, jonka kerroin ehkä viikkoja sitten. Pienet asiat voivat tuntua minusta valtavan suurilta. Valitettavasti tämä toimii myös toiseen suuntaan.
Ajattelematon kommentti saattaa jäädä mieleeni pitkäksi aikaa. Kova äänenpaino voi tuntua voimakkaalta. Riidan aikana sanottu satuttava lause ei välttämättä katoa mielestäni heti, vaikka asia olisi toisen mielestä jo käsitelty.
En silti halua, että kumppanini joutuu kävelemään ympärilläni varpaillaan. Sellainen suhde ei olisi hyvä kummallekaan. Haluan, että kanssani voi olla tavallinen, keskeneräinen ihminen. Saa mokata. Saa sanoa joskus väärin. Minäkin teen niin.
Mutta ehkä toivoisin ymmärrystä sille, että sanat ja teot voivat jäädä minuun pitkäksi aikaa. Ja tässä piilee myös yksi herkkyyteni kauneimmista puolista: pienellä hyvällä voi olla aivan yhtä suuri vaikutus.
Voin kaivata sinua ja silti tarvita tilaa
Minussa elää parisuhteessa yksi kiinnostava ristiriita. Kaipaan syvää yhteyttä, läheisyyttä, kosketusta, hellyyttä, pitkiä keskusteluja ja tunnetta siitä, että toinen todella kohtaa minut. Mutta tarvitsen samalla paljon omaa aikaa.
Voin kaivata ihmistä valtavasti ja hetken päästä kaivata yksinoloa. Joskus olen itsekin ihmetellyt tätä ristiriitaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että rakkauteni olisi muuttunut. Usein olen vain saanut tarpeeksi ärsykkeitä ja tarvitsen hiljaisuutta palautuakseni.
Olen joutunut opettelemaan sanomaan tämän ääneen sen sijaan, että yrittäisin vain jaksaa. Rakkaus ei tarkoita minulle sitä, että kaiken pitäisi tapahtua yhdessä. Joskus rakkauden teko on myös se, että saan sulkea oven, olla hetken omassa maailmassani ja tulla sitten takaisin.
Suuri sydän tarvitsee myös rajat
Kun välitän ihmisestä, haluan hänen olevan onnellinen. Minulle on luontaista huomioida toinen, muistaa pieniä asioita, keksiä yllätyksiä ja miettiä, mistä hän pitäisi. Rakastan ilahduttaa. Saatan käyttää paljon aikaa jonkin asian suunnittelemiseen vain siksi, että haluan nähdä toisen silmien syttyvän.
Pidän tästä puolesta itsessäni. En halua opetella rakastamaan vähemmän. Mutta olen joutunut opettelemaan jotain muuta: suuri sydän tarvitsee rinnalleen myös rajat.
Empaattisena ja herkkänä ihmisenä olen joskus joustanut liian pitkälle. Olen yrittänyt ymmärtää toista loputtomasti, selittää hänen käyttäytymistään parhain päin ja miettiä, mitä minä voisin tehdä toisin.
Siksi itseni puolella oleminen rakkaudessa tarkoittaa minulle nykyään myös pysähtymistä. Mitä minä tarvitsen? Joustanko tässä siksi, että haluan vai siksi, että pelkään toisen pettyvän? Onko suhteessa tilaa myös minun tunteilleni, tarpeilleni ja rajoilleni?
Erityisherkkyys ja empatia voivat olla valtavia vahvuuksia parisuhteessa, mutta niiden ei pitäisi tarkoittaa itsensä kadottamista toiseen. Rakkauden pitäisi kestää kaksi erillistä ihmistä.
En halua olla helpompi rakastettava
Ehkä tämä on asia, jonka olen joutunut kaikkein eniten opettelemaan. Minun ei tarvitse muuttua vähemmän tuntevaksi ollakseni hyvä kumppani. Minun täytyy opetella säätelemään tunteitani, tunnistamaan omia tulkintojani, kunnioittamaan toisen rajoja ja ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistani.
Mutta minun ei tarvitse kovettua. En halua menettää sitä osaa itsestäni, joka liikuttuu helposti. Joka huomaa pieniä asioita. Joka kaipaa syviä keskusteluja, innostuu, välittää ja rakastaa suuresti.
Herkkyydessäni on asioita, jotka ovat tehneet parisuhteista minulle välillä vaikeampia. Mutta siinä on myös valtavasti sellaista, mistä en haluaisi luopua. Kun minä rakastan, rakastan suuresti.
Haluan tietää, miten toisella menee. Muistan asioita, joilla on hänelle merkitystä. Rakastan ilahduttaa, järjestää yllätyksiä ja tehdä pieniä sekä suuria huomionosoituksia. Kaipaan läheisyyttä, hellyyttä ja tunnetta siitä, että todella kohtaamme toisemme. En haluaisi rakastaa puoliksi.
Ja ehkä siksi tärkein asia, jonka haluaisin erityisherkän kumppanille sanoa, on lopulta hyvin yksinkertainen:
Älä yritä tehdä hänestä vähemmän herkkää. Tutustu hänen herkkyyteensä. Kysy, mikä häntä kuormittaa ja mikä saa hänet tuntemaan olonsa turvalliseksi. Kysy, milloin hän kaipaa läheisyyttä ja milloin omaa tilaa. Kerro myös omista tarpeistasi ja rajoistasi.
Äläkä oleta, että herkkyys tarkoittaa haurautta. Joskus juuri ihminen, joka tuntee kaiken voimakkaasti, on joutunut opettelemaan valtavan paljon siitä, kuinka suurten tunteiden kanssa eletään.
En tarvitse rinnalleni ihmistä, joka ymmärtää herkkyydessäni aina kaiken. Tarvitsen ihmisen, joka haluaa ymmärtää minua. Ihmisen, jonka rinnalla saan tuntea paljon, rakastaa suuresti ja silti olla juuri sopiva tällaisena.
Tilaa itsellesi itsemyötätunnon ja arjen jaksamisen tueksi Annukan Lempeästi itseni puolella -kortit täältä.
