Muistan kuinka syytin äitiäni. Syytin häntä siitä miksi hän ei ollut rakastanut minua kuten minä olisin tarvinnut. Syytin häntä kyvyttömyydestä ottaa vastaan pahaa oloani siitä, että olisin tarvinnut häntä eri tavoin kuin hän oli ollut kanssani.
Enkö minä tehnyt sitten mitään oikein, hän kysyi.
Olin silloin vihainen tuostakin lauseesta. Miksi hän vain syyllistyy eikä suostu kuulemaan ja näkemään mitä minä sanon. Sitä mitä minä tarvitsen. Sitä miten minä olisin toivonut asioiden olevan.
Nyt monta vuotta noista hetkistä, näen silmissäni äitini hädän ja kivun syytösteni äärellä. Nyt minä aikuisten lasten äitinä ymmärrän, miten kipeää olla oman lapsen pettymyksen äärellä. Minunkin on tehnyt usein sanoa, enkö minä tehnyt sitten mitään oikein, kun lapseni sanoo jotakin omasta lapsuudestaan, mistä jäi vaille tai mikä meni väärin.
Nyt minä todella näen, että äitini on inhimillinen ihminen. Hänkin kantaa paljon. Systeeminen ja perhekonstellaatiomenetelmän tuoma näkökulma ja konstellaatioihin osallistuminen sekä ohjaamisten kautta näkemäni monet perhesysteemit, ovat tuoneet minuun syvää myötätuntoa äitiäni kohtaan. Meillä kaikilla on omat taakkamme ja omat kyvyttömyytemme kohdata seuraava sukupolvi. Kohtaamme sen parhaassa tapauksessa vain hieman paremmin kuin meidät on kohdattu. Sekin on jo paljon!
Systeemisen laajakuvan näkeminen antaa syvän ymmärryksen, että näin tämä kaikki meni kohdallamme. Mitään emme saa muutettua vaikka kuinka kävisimme keskusteluja äitimme kanssa. Vaikka kuinka tahtoisimme äidin ymmärtävän sen miten koimme asiat ja menneisyyden tapahtumat.
Näin se oli ja näin se meni. Tämä on yksi kivuliaimmista ja armollisimmista lauseista konstellaatiomenetelmässä.
Menetelmässä käytetään myös lauseita: ”Äitini ei voi antaa enää mitään. Äitini ei voi muuttaa enää mitään. Ja minä voin antaa itselleni kaiken sen mitä tarvitsen.” Voimme itse muuttaa tässä hetkessä kaiken sen mikä on muutettavissa, mutta mennyt on ja pysyy sellaisena kuin kaikki oli ja tapahtui.
Äiti ei muutu eikä hänen tarvisekaan. Meidän on jossain vaiheessa lopettava vaatimasta jotakin mikä ei ole enää mahdollista. Meidän on muututtava niin, että heräämme tähän hetkeen. Nykyhetkessä meillä on mahdollisuus ottaa vastuu omasta elämästämme ja tulla siksi aikuiseksi itsellemme, jota olisimme tarvinneet kun olimme pieniä.
Ideaaliäitiä ei ole olemassa kenenkään elämässä. Se on fantasiaa, turhaa toivomusta, koska kukaan äiti ei ole täydellinen. Kukaan ei kykene täydellisyyteen. Sen ideaaliäidin itsessämme on kuoltava, jotta voimme nähdä itsemmekin inhimillisenä ihmisenä.
Lisää äitisuhteen tarkastelusta ja uudenlaisesta näkökulmasta vanhempi-lapsi-suhteeseen kirjoitan 2027 ilmestyvässä kirjassani Mennyt meissä – Sukupolvien näkymätön perintö.
