Ai miten hersyvää on ollut seurata sosiaalisessa mediassa sitä, miten luovuus on alkanut kukkia, kun ihmiset on pääosin pakotettu kotiin. Monta kertaa on saanut nauraa vedet silmissä hölmöjä videoita. Luovuus on kyllä mahtava voimavara!
Luovuus ei kuki liian ahtaassa. Kun mieli on lukittuna sisäiseen vankilaan, oman sisimmän neljän seinän sisälle, ei se pääse virtaamaan. Sisäinen vankila-olo voi syntyä esimerkiksi ahtaassa parisuhteessa, ahdistuksen, pelkojen ja masennuksen seurauksena.
Kun mielessä pyörivät huolet ja murheet, tekemättömät työt ja elämä on kiireistä suorittamista, ei luovuuskanava halua herätä. Ja kun ajatteleva mieli hallitsee, on pää täynnä ajatuksia, ikivanhoja päänsisäisiä levyjä, ikävää sisäistä puhetta, lannistuu aivoista se alue, joka vaatii vapautta noustakseen pintaan.
Kotiin neljän seinän sisälle lukittu ihminen voi reagoida tavalla tai toisella, mutta monelle näyttää käyneen niin, että sisäinen lapsi heräilee ja luovuus alkaa kukkia, kun tavallinen täyteen ahdettu arki purkautuu ja jää aikaa muullekin kuin työlle ja siitä palautumiselle.
Kirjoitin esikoiskirjassani Toivon kirja masennuksesta näin:
”Ihmisen ydinolemuksen ajattelen olevan tila, jossa rauha, hiljaisuus, rakkaus, vapaus ja ilo asustavat – se on meidän todellisin olemuksemme, joka voi aina hyvin. Ydinolemus on kuin lähde, joka virkistää, voimistaa ja rauhoittaa. Moni meistä kuvittelee, ettei omassa sisimmässä ole tuota lähdettä, mutta kyllä se on. Se on meissä oleva lapsenkaltaisuus, sisäinen lapsi, joka rakastaa leikkiä ja leikkimielisyyttä. Se on meissä oleva elinvoima, joka on meissä aina, mutta jonka moni kadottaa erilaisissa elämän koukeroissa.”
Sisäisen lapsen aktivoituminen saattaa tietysti merkitä muutakin kuin iloa ja luovuutta. Sisäistä lasta voi pelottaa, ahdistaa, se voi tuntea yksinäisyyttä ja tunnelukot saattavat aktivoitua niin, että ihminen on hälytystilassa, jota on vaikea käsittää ja käsitellä. Kun elinvoimainen lapsi tukahdutetaan aikuisen vastuun ja vakavuuden alle, voi ihminen kokonaisvaltaisesti aika huonosti.
Ehkä nyt voisi olla oikea aika asettua sisäisen lapsen äärelle ja kuunnella, mitä se haluaa sanoa? Haluaako se jatkossakin vähän väljempää elämää? Kaipaatko jotain muuta, mitä nyt on ja on ollut ehkä pitkään?
Luovuus pitää tyhjästä tilasta. Uutta ei voi syntyä, jos sisin on liian täynnä. Luovuus heräilee läsnäolossa: kiireettömyydessä, luonnossa, hiljaisuudessa, tylsyydessä, aistien äärellä, jossa on vain tämä hetki – ei menneen tai tulevan murehtimista vaan tämä kaikki, mitä on juuri nyt. Tässä hetkessä kaikki on hyvin. Niin sanoisi luovuuskin, jos osaisi puhua ja tuottaisi kasapäin tanssiesityksiä, naurua, tauluja, lauluja, sukkia ja lapasia, leikkiä, tekstejä ja villejä ideoita.
Lisää aiheesta Miian kirjassa Toivon kirja masennuksesta.
