Meneekö lapsesi lapsuus sinulta ohi, kun selailet sosiaalista mediaa?

Olen viime aikoina huomannut useat kerrat miettineeni sekä omaa, että muiden läheisteni puhelinkäyttäytymistä.

Puhelin ei ole enää vain väline, jolla soitetaan halutulle henkilölle ja toimitetaan suullinen viestintä.

Se on väline myös paljon laajemmin.

Puhelin on nykyään myös muun muassa tietokirja, sanomalehti, aikakausilehti, valokuva-albumi, radio, musiikin kuuntelulaite, kamera, matkakortti, sosiaalisen ylläpidon väline, työväline, pelilaite, vapaa-ajan viihdyke, kartta ja niin edelleen.

Vietämme puhelimen kanssa päivittäin valtavasti aikaa. Puhelin on kädessä kotona, autossa, töissä, koulussa, lenkillä, ystävien seurassa, julkisissa liikennevälineissä, kadulla kävellessä, vessassa, syödessä, kuntosalilla. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Voisi melkein sanoa, että puhelin on juurtunut meihin.

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, kuinka paljon aikaa päivittäin vietät puhelin kädessäsi? Ja kuinka paljon siitä ajasta on niin sanottua välttämätöntä aikaa, jolloin aidosti tarvitset puhelinta. Ja kuinka paljon puolestaan vain unohdut laitteelle? Tyypillistä on, että yhteen viestiin vastaaminen saattaakin venähtää erilaisten sinua kiinnostavien klikkauksien jatkumoon.

Itse heräsin ajattelemaan asiaa, kun katsoin puhelimen asetuksista päivittäin käyttämääni ruutuaikaa. Oletko sinä seurannut puhelimestasi omaa ruutuaikaasi eli päivittäin netissä käyttämääsi aikaa? Se saa ajattelemaan.

Erään tutkimuksen mukaan me suomalaiset vietämme pelkästään sosiaalisessa mediassa miltei 7 tuntia viikossa! Siihen päälle tulee lisäksi vielä kaikki muu netissä viettämämme aika.

On hyvä muistaa, että se niin sanottu ”oikea elämä”, jossa vuorovaikutusta tapahtuu kaiken aikaa, on koko ajan ympärillämme. Huomaammeko sitä?

Huomasitko, että aurinko paistoi tänään kauniisti ja ilma oli raikasta hengittää?

Huomasitko, kun vastaan kävellyt rouva hymyili sinulle?

Huomasitko, kun lapsesi oppi kasaamaan palikoista tornin ja olisi kovasti toivonut sinun huomaavan sen?

Huomasitko, kuinka herkulliselta syömäsi lounas tänään maistui?

Virtuaalinen maailma koukuttaa meitä joskus jopa niissä määrin, että päivä ilman puhelinta tuntuu siltä kuin jokin tärkeä osa meistä puuttuisi. Saatamme tuntea olomme tylsäksi tai ärtyneeksi ilman mahdollisuutta sukeltaa puhelimemme virtaan.

Lapsille suositellaan asettamaan tiukat raamit päivittäiselle älylaitteilla tai pelikoneilla vietettävälle ajalle. Miksi emme tekisi samaa suositusta myös itsellemme?  Annamme omalla käytöksellämme lapsillemme koko ajan esimerkkiä siitä, kuinka älylaitteita käytetään. Usein esimerkin voima on suurempi kuin sanat.

Jo pieni lapsi vaistoaa sen, kun istut hänen vieressään, otat puhelimen käteesi ja uppoat sen imuun. Hän vaistoaa kun ”katoat” hänen läsnäolonsa piiristä. Olemme lähellä mutta emme läsnä. Lapsi saattaa alkaa kiukutella tai vaipua omiin oloihinsa. Hänellä ei ole ennen pitkää muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä se, että jokin muu on juuri nyt tärkeämpää kuin hän.

Meille kaikille tulee hetkiä, jolloin asioita tulee hoitaa puhelimella silloinkin, kun lapsemme kaipaisi huomiotamme. Ota lapsen pyynnöt huomioon. Toistuva läsnäolon puute vaikuttaa lapsen sosiaalisten taitojen kehittymiseen ja voi olla pitkään jatkuvana lapselle jopa eräänlainen hylkäämiskokemus.

Pysähdy miettimään mikä on sinulle tärkeää ajankäyttöä. Muista, että kuten kaikki muutkin, myös lapsesi on sinulla vain lainassa. Kukaan ei ole pystynyt lupaamaan meille huomista päivää. Nautimmehan tänään kiitollisena kaikesta siitä, mitä juuri nyt on. Myös lapsi voi olla elämme polulla tärkeä opettaja.

Kun sinun tulee hoitaa asioita puhelimellasi myös lapsen läsnäollessa:

  • Sanoita hänelle mitä teet ja miksi. Kerro, että olet hänen kanssaan heti kun asia on hoidettu. Ethän aliarvio lapsesi älyä. Jo pienikin lapsi ymmärtää enemmän kuin osaamme aavistaa. Tärkeintä on, että lapsi tulee tarpeensa kanssa nähdyksi ja kuulluksi. 
  • Mieti voisiko päivässä olla jokin sopiva hetki, jonka pyhität puhelimellesi. Esimerkiksi hetki, kun lapsesi on hoidossa, harrastuksissa tai kun hän nukkuu.
3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image