Näen anteeksiannon omaa itseä kohtaan kuin porttina uudelle alulle. Uudelle valoisammalle tielle, joka alkaa vasta sen takaa.
Usein tämä portti kumminkin piilottelee metsän ryteikössä eikä sitä ole helppo huomata. Metsä koostuu muista ihmistä, tapahtumista ja asioista, jotka imevät itseensä kaiken huomion. Mutta olivatpa kuviot miten monimutkaisia tahansa, silti kaiken takana seisoo oma porttimme. Ja sen takana, vain siellä, oma uusi polkumme.
Näyttelemme merkittävää osaa elämämme tapahtumissa, etenkin sen jälkeen kun olemme laillisesti vapaita päättämään asioistamme. Näin on silloinkin, kun emme varsinaisesti näytä tekevän yhtään mitään: todellisuudessa myös passiivisuus ja ajautuminen ovat valintoja ja tapa osallistua.
Joskus oman päätösvallan käyttäminen pelottaa. Vanha tottumus ja automaatio voivat olla niin vahvoja, ettemme näe muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa jotain, mikä ei todellisuudessa enää toimi. Vaikka vaihtoehtoja aina on.
Jumiin jääminen vääränlaisiin ihmissuhteisiin tai elämäntapoihin ei todellisuudessa ole muiden syytä. Kukaan muu ei voi päättää puolestamme, millaista elämää valitsemme ylläpitää. Mikäli annamme päätösvaltaa näissä asioissa pois itseltämme, se aikaansaa ahdinkoa, tuskaa, turhautumista – ja usein patoutettua vihaa.
Elämän luonnollinen liike
Kun tarkastellaan luontoa, asiat toimivat soljuvasti: Tuuli kuljettaa. Elämä jatkuu siellä, missä sille on tilaa ja paremmat edellytykset. Eläimet muistavat ikävän kokemuksen, eikä niillä ole tarvetta ”päästä siitä yli”. Ne eivät kanna kaunaa, mutta ottavat huomioon oman havaintonsa, ikäänkuin mallina, jonka voi odottaa toistuvan. Elämässä vallitsee luonnollinen liike – tai tulisi vallita.
Joskus me ihmiset elämme tuota luonnollista liikettä vastaan. Pysymme lähellä vaikkemme luota. Pidämme kiinni, vaikkei tunnu hyvältä. Emme kerro sisällämme piileksivää totuutta, tai sitten vain puhumme muttemme elä sen mukaisesti.
Tukahdutamme luonnollisen virran, kunnes tuskan määrä kasvaa liian suureksi. Silloin huomaamme, että meidän on löydettävä ratkaisumme emmekä voi odottaa niiden saapuvan muuten. Huomaamme olevamme vapaita. Reagoimaan ja toimimaan. Vapaita muutokseen.
Elämän luonnollinen virtaus parantaa. Vapautamme oman energiamme. Tulemme kuulluksi ja noteeratuksi tarpeinemme – koska itse valitsemme niin. Olemme aavistuksen enemmän todellisia, elossa. Kun huomaamme asioiden todellisen laidan, meidän on annettava anteeksi itsellemme se, että pelot, epävarmuudet ja muut usein itsestämme riippumattomatkin tekijät ovat saaneet meidät tekemään toisenlaisia päätöksiä. Olemme huolehtineet itsestämme selviytyäksemme mutta emme kukoistaaksemme.
Pysyäksemme jollain lailla ryhmässä – mutta emme tullaksemme aidosti rakastetuiksi.
Joskus myös lääkitäksemme surua – mutta emme siirtyäksemme eteenpäin.
Anteeksianto itselle
On tuskallista havaita, kuinka omalta osaltamme olemme ylläpitäneet epätasapainoisia ihmissuhteita, elintapoja tai muita haitallisia valintoja. Toisaalta anteeksianto on helppoa: Se seuraa luontaisesti, kun ymmärrämme, että jotain on puuttunut, ja elämä on vasta hiljalleen koulinut meistä vahvempia huolehtimaan itsestämme. Kun perusturvallisuudentunne uupuu ja käymme selviytymismoodilla, harva ihminen tekee kypsiä valintoja.
Miksi siis surkutella vanhaa, kun voi elää uutta nyt?
Mikäli kiellämme virheemme, emme koskaan pääse anteeksiantamaan itsellemme. Emme pääse eteenpäin, vaan jäämme kiertämään kehää. Ympäristön uhreina, jotka toivovat vielä joskus löytävänsä paremman ympäristön voidakseen paremmin.
Helposti vain unohtuu, että siellä uudessakin ympäristössä se olisimme me itse, joiden on otettava vastuu hyvinvoinnistamme kaikilla tasoilla. Sitä paitsi, jos emme kasva, voimaannu ja ala kantaa itseämme uudella tavalla, mikä tahansa uusi ympäristö voi nopeasti kääntyä kuluttamaan meitä jälleen.
Antoisa matka
Mitä kauemmas kuljemme tietoisuuden polulla, sitä enemmän anteeksiannettavaa juuri meille itsellemme tuppaa nousemaan esiin. Ei kuitenkaan mitään, mitä ei voisi korjata tässä ja nyt.
Anteeksi, etten osannut huolehtia itsestäni kuten olisi kuulunut.
Anteeksi etten kertonut omista tarpeistani, laittanut rajojani. Enkä siten myöskään ollut täysin rehellinen.
Anteeksi että sopeuduin liikaa. Anteeksi että valitsin jatkaa vaikka tiesin sen olevan haitallista itselleni.
Anteeksi etten uskaltanut tai jaksanut tehdä asioita, joita olisin halunnut.
Anteeksi etten nähnyt omaa kauneuttani.
Jne.
Anteeksianto itselle voi olla erittäin antoisaa, sillä voimme samalla opetella uusia tapoja ja pyrkiä korvaamaan itsellemme menetettyä aikaa ja terveitä kokemuksia. Vain taivas on rajana: voimme hankkia itsellemme lahjoja, ottaa omia reflektiohetkiä kävelyllä tai kynttilänvalossa, kuunnella ihanaa musiikkia ja panostaa asioihin, jotka ovat itsellemme tärkeitä.
Hyvin pian kehosta nousee uusi vastaus. Se on kiitos.
Ja yhtäkkiä huomaamme, että olemme menossa jo kaukana omalla uudella polullamme, koska uskalsimme kulkea ”kaikennäkevästä” portista ja sitoutua itseemme.
Sydämellä,
Riikka
Minusta ja palveluistani voit lukea alta tai tästä.
