Osaatko ja uskallatko sinä päästää irti, kun sen aika on? Joskus kaikkein suurinta rohkeutta on nimittäin luovuttaa, päästää irti ja mennä eteenpäin.
Joskus väkisin kiinni pitäminen ja loputon tsemppaaminen eivät enää hyödytä ketään. Lempeämmän elämän ja tämän matkan myötä olen oppinut paremmin tunnistamaan, milloin pysähtyä ja mihin vetää rajat.
Tästä esimerkkinä hetki omalta matkaltani, jolloin minun oli sairauksien takia aika luopua työpaikasta, joka joskus oli minulle se unelma. Oli päästettävä irti siitä, mikä ei enää ollut hyväksi. Katsottava rohkeasti, mitä elämä tarjoilee, kun ei enää sinnittele menneessä tai taistele vastaan.
Luovuttaminen ei aina tarkoita heikkoutta tai epäonnistumista. Huolellisesti punnittu ja rehellisesti kohdattu luovuttaminen tarkoittaa sitä, että hyväksyy asian sellaisenaan eikä pakota sitä väkisin tiettyyn muottiin. Sekin on rohkeutta.
Se, mikä joskus tuntui minulle merkityksellistä, näyttäytyi lopulta eri valossa. Silloin luovuttaminen voi olla juuri se paras ratkaisu, eikä se silloin tarkoitakaan häviämistä, vaan voittamista. Voin pitää itseäni voittajana, koska ymmärsin irrottaa ja keskittää voimavarani itselleni tärkeisiin asioihin sekä omaan hyvinvointiini.
On viisautta ymmärtää, milloin taistelu ei vie eteenpäin, vaan enemmänkin väärään suuntaan omalla matkalla. Tiedän, että elämällä oli minulle tarjottavana jotain parempaa. Ympärilläni on nimittäin koko ajan monia ovia, jotka kutsuvat luokseen.
Lempeästi siis muistutan sinuakin pohtimaan:kumpi vie sinua eteenpäin, vanhasta rohkeasti irti päästäminen vai aiemmasta väkisin kiinni pitäminen?
Usein vaatii paljon uskallusta katsoa asiaa avoimesti ja kohdata epämukavatkin tunteet. Rohkeutta on myös luottaa omiin ratkaisuihin pelkäämättä tai vastustelematta.
Elämässä on uskallettava siirtyä uusille poluille, kun sen aika on. Ja parasta on tehdä se hyvillä mielin ja omasta tahdosta. Minä hyppäsin pois oravanpyörästä ja luovuin turvallisesta palkkatyöstä.
Luovuttaminen ei aina tarkoita heikkoutta tai epäonnistumista.
Mitä sinä olisit valmis tekemään oman onnesi eteen? Mistä olisit valmis päästämään irti?
Opin taannoin eräästä televisio-ohjelmasta, että japanilaisessa keittiössä ei juosta, hätäillä, säntäillä tai säädetä. Kaikki mahdollinen tehdään harkiten ja keskittyen. Jopa riisin keittäminen on eräänlainen seremonia, jota arvostetaan suuresti.
Ohjelmaa katsoessani pohdin, että vaikka harvan elämä on samanlaista japanilaisen keittiön zen-buddhalaista tyyneyttä (eikä tarvitsekaan olla), ajattelutavassa on jotain, jota voimme soveltaa myös arjessamme – myös keskellä härdelliä. Tai ehkäpä juuri silloin!
Itse huomaan hyötyväni näistä kolmesta jutusta erityisesti silloin, kun kiire ja kuormitus painavat päälle.
1. Hidasta liikkeitä
Ei tarvitse tehdä minkään sortin meditaatiota, jos ei siis halua. Riittää, että ihan vain hidastaa liikkeitä.
Kävele hitaammin sen sijaan, että marssit eteenpäin.
Pese hiukset mahdollisimman pehmein pyörityksin sen sijaan, että hinkkaat niitä raivon vallassa.
Vastaa sähköpostiin korostetun rauhallisesti sen sijaan, että henkeäsi haukkoen yrität hoitaa homman pois alta.
2. Keskity yhteen asiaan kerrallaan
Kun syöt, syö.
Kun olet palaverissa, ole palaverissa.
Kun jonotat kaupan kassalle, jonota.
Kun kävelet, kävele – sen sijaan, että samalla selaat somea ja vastaat muutamaan työviestiinkin.
Häsläysfiilistä vain lisää, jos yrittää hoitaa monta asiaa samaan aikaan.
3. Zoomaa oleelliseen – hallinnan tunne voi löytyä yllättävän pienistä asioista
Kaikkeen emme suinkaan voi vaikuttaa, mutta aina sentään johonkin. Se jokin voi olla vaikka se, että keskellä pyöritystä pyrkii syömään edes suhteellisen säännöllisesti tai nukkumaan jotakuinkin riittävästi.
Jaksan aina hämmästellä sitä, miten hallinnan tunnetta lisää nimenomaan se, että pyrkii vaikuttamaan edes johonkin pieneen asiaan.
Ajattelemisen aihetta
Mieli huijaa meitä helposti ajattelemaan, että ensin on suoritettava sitä ja saavutettava tätä, jotta voimme sen jälkeen pitää huolta itsestämme tai hidastaa tahtia. Todellisuudessa moni asia sujuu paremmin, kun opettelee hidastamaan nyt, ei vasta sitten kun.
Toisinaan elämässä on väsyttäviä ja kuormittavia vaiheita. Jos elämäsi on juuri nyt kuormittavaa, kysy itseltäsi:
Miten voisin helpottaa itseäni tänään – vaikka ihan pienesti?
On hyvä että tänä päivänä red flageista puhutaan. Ja samalla on myös tiettyjä red flageja, joita voi olla hyvä tunnistaa itsessä. Koska… me itse olemme ainoita ihmisiä, joihin voimme vaikuttaa. On hyvä muistaa että tällaiset ”punaiset liput” eivät ole tyhmyyttä tai pahuutta, vaan enemmänkin hyvin inhimillisiä, vaikkakin toimimattomia keinoja täyttää tarpeitamme.
Itsensä tuomitsemisen sijaan onkin siis paljon viisaampaa tutkia, mitä syvempiä tarpeita näiden käytösmallien taustalla on ja miten niitä voisi täyttää ilman että ne kääntyvät meitä itseämme vastaan.
Red flag numero 1
Ajattelet, että sinä olet niin erityinen että saat toisen muuttumaan/ sitoutumaan /avautumaan
(ja siksi odotat.. ja odotat…ja odotat)
Red flag numero 2
Romantisoit epäjohdonmukaista käytöstä ja selittelet sitä itsellesi parhain päin.
”Mutta toisaalta hän kuitenkin laittoi mulle yöllä viestin”
”Hän on kuitenkin sanonut että olen hänelle tärkeä”
”Hän on kuitenkin sanonut että mä herätän hänessä tunteita”
…samalla kun toisen käytös on muuten ennakoimatonta ja esimerkisi emotionaalisesti välttelevää
Red flag numero 3
Olet alitajuisesti sotkenut toisen käytöksen merkitsemään sinun rakastettavuuttasi. Eli jos hän ei ole saatavilla sinulle, se tarkoittaisi että sinä et ole rakastettava.Toisen käytös ei koskaan kerro sinun arvostasi. Eikä sinun pitäisi koskaan joutua vakuuttelemaan arvoasi kenellekkään.
Kuten huomaat, nämä red flagit eivät ole pahuutta. Silti ne tuovat elämäämme kipua. Ethän syytä itseäsi siitä? Näiden taustalla on täysin inhimillisiä tarpeita ja toiveita: tulla rakastetuksi. Sinun ei koskaan pitäisi joutua jahtaamaan rakkautta tai hyvää kohtelua.
Millaisia red flageja kenties tunnistat itsessäsi? Mitä tarpeita niiden taustalla tunnistat?
Meillä on tapana kontrolloida äärimmäisyyksiin asti mielipiteitä, omaisuutta, tavoitteita, ihmissuhteita työtä tai tunteita, mutta auttaako se meitä todella?
Kontrollista irtipäästäminen on taolaisen wu wei-periaatteen ytimessä. Wu wei on suoraan käännettynä ei-tekemistä, mutta tarkoittaa enemminkin yrittämätöntä tai puristamatonta tekemistä. Se korostaa harmoniaa ympäristön kanssa niin, että annamme esimerkiksi työskentelymme tapahtua enemmän omalla painollaan. Silti saamme lopulta vähintään yhtä paljon aikaiseksi.
Taolaisessa filosofiassa luonto on sekä opettaja että opas. Jos ihminen elää osana luontoa, hän on silloin kiinni myös elämän merkityksessä. Keskeistä on olla puuttumatta muiden ihmisten elämään siinä määrin kuin se on mahdollista.
Tällainen ajattelu oli taolaisuuden syntyaikoina yli 2000 vuotta sitten lähes vallankumouksellista. Se toimi vastapainona ja inspiraationa vallitsevalle, ihmisiä kontrolloivalle politiikalle ja yhteiskunnalliselle vuorovaikutukselle. Parhaimmillaan wu wei -ajattelun parissa pystyi kokemaan vapautta, kun mieli ei ollut kiinni ulkoisissa tavoitteissa. Ehkä joudumme pohtimaan samoja asioita tänäänkin.
Mitä vähemmän puristat, sitä paremmin sujuu
Toisin sanoen, mitä vähemmän pyrit kontrolloimaan töitäsi ja ihmissuhteitasi, sen luonnollisemmin ne sujuvat ja tuottavat ennen pitkää iloa kaikille. Ajatus on melko vastakkainen meidän tsemppikulttuurillemme.
Me kaikki tunnemme kuinka töissä alkaa kiristää, jos joku ulkopuolelta sanelee, miten tulee toimia jokaisessa pienessäkin yksityiskohdassa. Jos emme osaa päästää irti toisen ihmisen luomasta paineesta, johon emme voi suoraan vaikuttaa, kadotamme rentouden, virtaavuuden ja alamme kontrolloida entistä enemmän tekemäämme.
Kontrolli lisääntyy, kun kokee olevansa uhattu. Siitä tulee turva, johon kiinnittyy, kun on hankalaa. Ja pikkuhiljaa se alkaa uuvuttaa meitä. Silloin se näyttäytyy usein mikromanageerauksena, jolla pyritään luomaan turvaa ja järjestystä, jotta emme kuormittuisi. Mutta pikkuasioihin hukkuminen kadottaa elämän monitasoisuuden näkemisen ja siinä toimimisen. Joskus se muuttuu pakonomaiseksi tekemisaddiktioksi, ikään kuin olisi pakko jaksaa enemmän.
Irtipäästäminen on keskittymistä olennaiseen
Irtipäästäminen ja yksinkertaisuus ei tarkoita äärimmäisyyttä, ehdotonta stoalaista asketismiin heittäytymistä vaan keskittymistä olennaisiin asioihin. Wu wei opettaa vetäytymisen taitoa. Siihen kuuluu kärsivällisyyttä, joskus odottamistakin, jotta näkisimme oleellisen selkeämmin.
Hetkellinen passiivisuus ei ole laiskuutta, vaikka sellaisia viestejä saatetaan kuulla. Jos ei muilta ihmisiltä, niin silti voi tuntua kuin joku kuiskuttelisi niitä omaan korvaan. Mutta kyse on rytmistä. Kun on riittävästi hidastanut, emme ole takertuneet enää pelkoihin tai muihin tunteisiin, näkymä alkaa yleensä kirkastua ja on taas aika toimia. Tarkoitus on valjastaa tekeminen niin, että siinä on rentous mukana.
Väkisin puristaminen luo illuusion tehokkuudesta
Kontrolloiminen on usein väkinäistä tulevaisuuden hallintaa, mikä pitää sisällään illuusion tehokkaammasta tuloksesta. Tekemällä tarmokkaasti, sisulla ja hampaat puristuksissa, kuten meillä kaikilla on joskus tapana, käytännössä sabotoi omaa työtään. Rytmi ja näkemys katoavat.
Tai jos yrittää muokata ihmissuhdetta halumaansa suuntaan, koko suhde alkaa voida entistä huonommin. Ennen pitkää mikään suhde ei kestä jatkuvaa kontrollia. Irtipäästäminen saattaa vaatia rohkeutta, joidenkin opittujen mallien purkamista, mutta sallii tilanteen avaamista uudelle. Ja kyse on vain sallimisesta.
Usein meidän protestanttisen kulttuurimme taakkana on vaikea hyväksyä se, ettei koko ajan tarvitse toimia. Pienikin irrottautuminen työpäivästä tai arkirutiineista saa monen syyllisyyden tökkimään hermostoa. Työnuupumuksen rajoillakin pinnistelevä on harvoin valmis päästämään irti niistäkään tehtävistä, jotka eivät ole täysin välttämättömiä.
Vaikka jokaisella on välillä jaksoja, jolloin on toimittava jaksamisen rajoilla, kellään ei ole meidän elinolosuhteissa sellaista pakkoa jatkuvasti. Kyse on kovin usein omaksutuista asenteista, sisäisestä narratiivista. Aina voi kysyä mistä kaikesta silloin pitää kiinni ja mitä pelkäämme. Ja mitä todella tarvitsemme? Ehkä meissä on jo kaikki.
Rakkaus on tunne, mutta se on myös valinta. Se on valinta tulla itse näkyväksi ja valinta nähdä toinen kaikkine eri puolineen. Rakkauteen ja yhteen ihmiseen mahtuu elämän kokoinen sateenkaari tunteita ja juuri se tekee siitä niin ainutlaatuista ja perin juurin ravistelevaa. Kaikki kipeä, keskeneräinen ja kaunis on tarkoitettu jaettavaksi.
Tämä runollinen ajatus on ylistys elämälle, rakkaudelle ja inhimillisyydelle. Olkoon se myös silta sinun ja hänen välillä ❤️
Minä valitsen sinun yösi ja aamuruskosi. Minä valitsen sinun rantavetesi, valitsen sinun äkkisyväsi. Enkä pelkää mitään mikä on kulkenut lävitsesi. Sillä minä rakastan jyrkänteitäsi, rakastan sileää kalliotasi. Rakastan taivastasi täynnä ja rakastan sitä tyhjänä. Olen sinun tänään ja huomenna. Olen sinun ennen ja jälkeen.
Omaehtoinen pysähtyminen ei aina ole helppoa. Rutiinit, vähitellen täyttyvä kalenteri ja kiire pitävät mukavasti tekemässä niitä ennakkoon suunniteltuja – välttämättömiä tai vähintään hyödyllisiä – asioita. Joka aamu herää ja tekee sen, mitä eteen tulee. Useimmiten se aiheuttaa aikataulusäätöjä, sumplimista ja kognitiivisten resurssien painokasta käyttöä. Illalla nukkumaan mennessä voi todeta, että tulipahan tehtyä kaikki. Tai ainakin suurin osa. Ne loput voi sitten hoitaa huomenna tai myöhemmin. Aloittaa taas heti aamusta ja lisätä sitten listalle. Hoidettavien listalle. Näin elämä usein jatkuu: päivästä toiseen, viikosta toiseen, no niin, ehkä kuukaudesta toiseen ja hups, vuodesta toiseen. Kunnes jokin pysäyttää.
Ainakin minut on pysäytetty monta kertaa. Elämä on laittanut eteeni STOP-merkit, joissa on lukenut: katkeaminen, kuolema, ero. Sitten on ollut niitä yhteisiä vaikeita pysähdyksiä, kuten maailmanlaajuinen pandemia. Nuo hetket ovat pakottaneet huomion muualle kuin kalenterin sisältöön, hoidettaviin asioihin ja tehokkaasti toimivaan ajan suunnitteluun. Huomio on kääntynyt toisaalle, lähemmäksi: niihin ihmisiin, jotka ovat vieressä tai siihen ihmiseen, joka on kaikkein lähimpänä – eli itseen. Mitä tapahtuu, kun ei enää roikotakaan lähisuhteita siinä sivussa palvelemassa oravanpyörää? Tuo oli ehkä rumasti sanottu, mutta useinkaan resurssit eivät yksinkertaisesti riitä antamaan kaikille tai kaikelle kaikkea. Yhteys on siellä, missä huomio on. Jos on valinnut pitkään sen, että pyörät pyörivät ja muut pysyvät siinä mukana omilla kyvyillään – jos pysyvät – voi olla, että yhteys muihin on rakennettava uudelleen.
Olemmeko me sitten niitä tyyppejä, joita toisillemme haluttiin tai luvattiin olla? Jos ei olla, on tutustuttava uudelleen. Tai mitä jos töppöstä on laitettu toisen eteen siinä tahdissa, että ollaan onnistuttu ohittamaan sellaiset tunnemaisemat, mitä ei haluttu katsoa? Mitä jos elämä pysäyttää katsomaan nyt kaikkea sitä, minkä ohi on juostu jo ehkä vuosia?
Jokainen pysäytys on laittanut kolme asiaa uuteen järjestykseen elämässäni. Jokaisen niistä voi esitellä kysymyksen kautta:
1) Mitä tulen eniten kaipaamaan kuolinvuoteellani?
2) Mitä tunnetta pakenen hakemalla menestystä tai vähintään hyvää suoritusta?
3) Minkä perässä oikeastaan juoksen ja mikä on ultimaattinen maalini elämän mittakaavassa?
En olisi tässä, tällaisena, jos olisin painellut omia polkujani ilman elämän pysäytyksiä. En olisi itse osannut pysähtyä. Ei kai sellaiseen koskaan oikein ole kannustettu tai sellaista opetettu. Ja pakko sanoa, että olen hyvin kiitollinen siitä, että elämä on laittanut minut polvilleni ja pakottanut katsomaan sitä, mikä on. Tässä. Vieressä. Elämässä. Minussa. Koska kaikki se, mikä lopulta on arvokasta ja merkityksellistä, on arvokasta ja merkityksellistä vain, jos sen ääreen on osannut pysähtyä: nauttia joka solulla, jotta muisto painautuu kehon syvimpiin kerroksiin elämän kosketuksena.
Tässä kohtaa elämää on myös myönnettävä, että tehty-listojen rastit tuntuvat hetken hyvältä, mutta lopulta niiden koukku on siinä, että aina tulee uusi rasti. Merkityksellisten asioiden äärellä kaikki on jo siinä: ei tarvitse odottaa parempaa, enempää ja sykähdyttävämpää.
Kuinka usein käyt mielessäsi läpi jotain keskustelua ja mietit: “Olisiko pitänyt sanoa toisin?” tai “Mitäköhän tuo nyt ajattelee minusta?”.
Tällaiset pohdinnat paitsi kuluttavat energiaa myös pitävät meitä kiinni menneissä tilanteissa, joille ei tässä hetkessä enää voi mitään. Jokainen mielessä pyöritelty “mitä jos” vie aikaa ja energiaa pois nykyisyydestä.
Katkaise jossittelun kierre
Rehellisyys katkaisee tämän kierteen. Kun sanot, mitä tarkoitat, ja tarkoitat, mitä sanot, sinun ei tarvitse palata tilanteisiin uudelleen ja uudelleen. Tässä ei vaadita virheettömyyttä – vaan tärkeintä on olla aito.
Joskus sanomme väärin tai menee pieleen, mutta rehellisesti puhuttu totuus antaa tilaa myös korjaukselle. Se vapauttaa meidät täydellisyyden tavoittelun taakasta ja tuo mukanaan rauhallisemman mielen.
Kaksi tärkeää kysymystä
Kun haluat rehellisyyttä ihmissuhteisiisi ja vuorovaikutukseesi, mieti ennen keskustelua nämä kaksi asiaa: “Mitä haluan sanoa?” ja “Kuinka voin sanoa tämän mahdollisimman selkeästi ja kunnioittavasti?”.
Keskustelun jälkeen voit muistuttaa itseäsi siitä, että olet toiminut parhaasi mukaan siinä hetkessä. Usein käy niin, että rehellisyyden voima yllättää: se antaa ihanan vapauttavan tunteen ja säästää enemmän energiaa uuden luomiseen kuin menneen vatvomiseen.
Kuka hyväksyy minut sellaisena, jollaiseksi olen tulossa? Tämä kysymys tuli vastaan lukiessani Sanna Wikströmin ja Jutta Gustafsbergin Tsemppikirjaa.
Käydessäni läpi isoa muutosta, olen saanut kohdata hyvin erilaisia suhtautumistapoja. Kaikki eivät ole välttämättä pitäneet uudesta lempeämmästä, ja etenkään rohkeammasta, minästä niin paljon kuin olisin toivonut.
Niinpä kysymys herätti tarkastelemaan ihmissuhteitani uudesta näkökulmasta: Kuka kulkee rinnallani myös voimaantumisen polulla? Kuka iloitsee puolestani ja jakaa onnistumiset kanssani? Kuka hyväksyy rohkeamman, vapaamman ja lempeämmänminän?
Välillä tuntuu, että joillekin olen aina liikaa – liian herkkä, liian vahva, liian rohkea, liian heikko. Ehkä joidenkin on vaikea hyväksyä muutostani tai menestymistäni. Joillekin sairauteni on liikaa.
Tuntuu kurjalta, että kaikesta kokemastani huolimatta joku ei iloitsekaan, kun viimein alan löytämään omalta tuntuvan elämäni ja onnen. Olen sen takia pohtinut tarkemmin, kenen kanssa vietän aikaani, kun voimavarat ovat muutenkin rajalliset.
Tai ketkä ovat niitä ihmisiä, joille haluan jakaa kaikkein tärkeimmät ja henkilökohtaisimmat asiani. Sanomatta jääneet sanat tuntuvat joskus yhtä pahalta kuin loukkaavat sanat. Se satuttaa, jos jakaa jollekin tärkeälle ihmiselle jotain itselleen merkityksellistä ja saa vastaukseksi hiljaisuuden.
Se saa pohtimaan, ansaitseeko tällainen henkilö edelleen kuulla itselleni tärkeistä asioista. Miksi käytän energiaani sellaisiin ihmissuhteisiin? Ehkä he eivät halua enää olla polullani? Mitä jos he eivät hyväksy minua sellaisena, jollaiseksi olen tulossa?
Silloin täytyy vain olla rohkea ja osata päästää irti. Surra hetken ja antaa sitten mennä.
Joku ihminen saattaa olla meille tärkeä tietyssä elämänvaiheessa ja sitten toisessa hetkessä lähdemmekin eri suuntiin. Eikä syy välttämättä ole kummankaan. Syyllistä ei ole aina tarpeellista etsiä.
Mutta koska jokainen muutos tekee minusta enemmän minut, ne jäljelle jäävät läheiset, jotka tukevat sekä vastoinkäymisten että onnistumisten hetkillä, ovat niitä, joiden haluankin vierelleni jäävän.
Ihmissuhteet ovat meille elintärkeitä, sillä meistä jokainen on ihminen vain suhteessa muihin ihmisiin. Olemme riippuvaisia toinen toisistamme – halusimme tai emme. Tarvitsemme toisiamme selviytyäksemme. Ihmissuhteemme vaikuttavat myös siihen, millaisena me oman elämämme koemme. Isoin osa haasteistamme ja ongelmistammekin on ihmisten välisiä, kuten isoin osa iloistamme ja onnemme aiheistakin.
Hyvän ihmissuhteen tärkein mittari
Ihmissuhteiden laadun tärkein mittari on yhteenkuuluvuus, tunne yhteydestä ja siitä, että me olemme ME. Mitä vahvempi yhteenkuuluvuuden tunne, sitä enemmän suhde tuottaa osallisille merkityksellisyyttä, iloa ja hyvää oloa.
Moitteettomin ja kohteliainkaan käytös, sääntöjen noudattaminen tai edes hyvät keskustelutaidot eivät vielä luo syvää hyvän olon tai läheisyyden tunnetta, joita saamme kokiessamme vahvaa tunneyhteyttä toisiin ihmisiin.
Vuorovaikutustaidot ja hyvät käytöstavat ovat toki tärkeitä ja opeteltavissa olevia taitoja, mutta ne eivät kata likikään kaikkea, mitä meidän ihmisten välillä värähtelee ja tapahtuu. Esa Saarisen lanseeraama ilmaisu ”ihmisten välisyys” kuvaa mielestäni asiaa kattavammin. Ymmärrän sillä tunteiden, intuition, energioiden ja sydämen tiedon vahvasti värittämää ja pitkälti sanoin selittämätöntä JOTAIN, joka aistitaan, koetaan ja tunnetaan.
Aitous on mahdollista, kun nämä toteutuvat
Yhteenkuuluvuuden tunteen syntyminen edellyttää osapuolten välistä ehdotonta yhdenarvoisuutta, kuten myös tunneturvaa. Nämä mahdollistavat sen tärkeimmän: suhteessa keskeneräisenä, omana aitona itsenään olemisen, joka on yksi rohkeimmista asioista, joita on.
Jos pelkäämme näyttää haavoittuvaisuuttamme ja epävarmuuttamme, piiloudumme helposti roolien, suorituskeskeisyyden tai ammatillisuuden taakse. Kaikki asioita, jotka estävät aidon yhteenkuuluvuuden tunteen syntymisen.
Me emme ole samanlaisia, emmekä samoja, mutta me olemme yhdenarvoisia. Tiedoissamme, taidoissamme, vastuissamme ja statuksissamme voi olla huomattaviakin eroja ja tehtävät, valta ja vastuut jakautuvat eri ihmisille eri tavoin, mutta kaikella tällä ei ole mitään tekemistä ihmisarvon kanssa. Myöskään se, onko tilillämme euro vai miljoona, ovatko vaatteemme huippumerkkiä vai kirpparilta kierrätettyjä tai asummeko upeassa talossa meren rannalla vai pienessä kerrostaloyksiössä lähiössä, ei tee meistä ihmisinä vähemmän tai enemmän arvokkaita.
Hyvissäkin suhteissa on vaikeuksia
Yhteenkuuluvuus ei tarkoita sitä, että kaikki on vain helppoa, ihanaa ja pelkkien myönteisten tunteiden siivittämää. Se tarkoittaa kaiken hyvän ohella myös yhteisesti jaettua kokemusta vaikeista vaiheista ja hankalista tunteista selviämisestä. Syvissäkään suhteissa ei oikein ole mahdollista välttyä siltä, ettei tulisi koskaan loukatuksi tai loukkaisi itse. Hyvissäkin suhteissa on myös kivuliaita vaiheita, joskus jopa katkoksia, jotka nähdään kuitenkin arvokkaana osana suhdetta, osana, josta opitaan ja jota korjataan yhdessä.
Ihmissuhteistaan on tärkeää pitää huolta, sillä yhteenkuuluvuutta tuntevat ja suhteisiinsa tyytyväiset ihmiset ovat tutkitusti muita huomattavasti tyytyväisempiä elämäänsä. He ovat myös terveempiä ja pitkäikäisempiä.
Lue yhteenkuuluvuutta vahistavista ja heikentävistä asioista lisää kirjastani ”Syvennä ihmissuhteitasi, muuta elämäsi”, jonka löydättäältä.
Seksin sanotaan olevan vuorovaikutuksen ja kanssakäymisen intiimein muoto, joka parhaimmassa tapauksessa on nautinnollinen osa elämää lisäten myös hyvinvointia.
Kosketus, läheisyys ja seksi voivat kuitenkin olla vallankäytön väline, jota narsistinen osapuoli käyttää esimerkiksi niin, että hän asettaa ehtoja sille, milloin kosketusta, läheisyyttä, hellyyttä ja seksiä on mahdollista saada.
Seksuaaliväkivalta on myös valitettavan usein läsnä narsistisissa suhteissa ja se voi näkyä joskus hyvin voimakkaasti ja raadollisestikin.
Kumppani voi esimerkiksi olla pakotettu, painostettu tai kiristetty tekemään seksuaalisia tekoja, joita hän ei halua tai joista hän ei nauti.
Pilkkaaminen kehosta tai seksuaalisista kyvyistä tai vertailu entisiin kumppaneihin on hyvin yleinen narsistisen persoonan tapa loukata toista täysin tahallisesti.
Aikuismaiset ja kypsät keskustelut seksistä ja seksuaalisuudesta voivat tyssätä narsistisen kumppanin itsekeskeisyyteen ja tarpeettomuuteen nähdä asioita mistään muusta kuin omasta näkökulmastaan käsin, ennen kuin keskustelut ovat edes alkaneet.
Kaikki tämä jättää narsistisen persoonan kumppaniin jälkiä, joka hyvin ymmärrettävästi satuttaa syvästi, rikkoo luottamusta itseen ja muihin, sekä vaikeuttaa suuresti seksuaaliseen nautintoon niin sooloseksissä kuin seksissä partnerin kanssa.
Negatiiviset vaikutukset voivat näkyä vielä pitkään uudessakin suhteessa, vaikka suhde olisi turvallinen ja tasapainoinen.
Seksuaalisen nautinnon palauttaminen narsistisen suhteen jälkeen
Käsittelen työssäni terapeuttina ja seksuaalineuvojana usein tätä kipeää ja samalla niin tärkeää aihetta ja jaankin nyt sinulle muutamia oleellisia neuvoja seksuaalisen nautinnon palauttamiseksi.
Anna ennen kaikkea aluksi itsellesi aikaa toipua kosketuksesta, sanoista ja katseista, jotka olivat mahdollisesti hyvinkin julmaa, kylmää, loukkaavaa ja pelottavaa.
Käsittele vaikeita ja ikäviä tapahtumia ystävän, uuden kumppanin tai terapeutin kanssa ja kerro aina sen verran, kuin olet sillä kertaa valmis kertomaan.
Palauttele rauhassa mieleesi faktaa, että jokaisella on oikeus päättää miten haluaa itseään lähestyttävän ja koskettavan, eikä toisen tahtoon tarvitse alistua, ellei itse sitä halua.
Hae hyvin matalalla kynnyksellä ammattiapua, jos huomaat, että seksuaalisuudesta nauttimista varjostaa tai estää narsistisen suhteen tapahtumat. Mitä nopeammin asioita käsitellään ja hoidetaan, sitä paremmat edellytykset näistä kokemuksista ja haasteista on toipua.
Jos taas ikävöit läheisyyttä ja seksiä narsistisen kumppanin kanssa, anna tällekin asialle aikaa ja mieti sen sijaan: mitä kaipaat ja tarvitset todellisuudessa läheisyydeltä, seksuaalisuudelta, sekä seksiltä itsesi ja toisen kanssa?
Palauta luottamusta, turvaa sekä seksuaalista nautintoa kohtelemalla itseäsi arvostaen, kuuntelemalla kehosi ja mielesi tarpeita ja toiveita.
Harrasta sooloseksiä tuottaen itse itsellesi hellää nautintoa ja kosketusta juuri siten mikä sinulle on tällä hetkellä sopivaa. Etene hellästi ja kehoasi kuunnellen, älä kiirehdi.
Kosketa kehosi pehmeimpiä kohtia ja katso kehoasi rakastaen ja arvostaen. Kerro, ettei kukaan enää tee sinulle pahaa ja sinä pidät siitä nyt huolen.
Ja uuden kumppanisi kanssa sinulla on kaikki maailman lupa puhua aikaisemmista huonoista kokemuksista sekä kertoa ääneen toiveesi miten, milloin ja missä sinun halusi herää, miten seksuaalinen nautintosi otetaan huomioon sekä miten sitä hoivataan, ylläpidetään ja nostatetaan.
Seksuaalinen nautinto on todellakin mahdollista palauttaa ja ensimmäiseksi se tarvitsee sinun huomiota, arvostusta ja lempeyttä ja sen jälkeen kuuntelua, kunnioitusta ja rajoja niin sinulta kuin mahdolliselta kumppanilta tai kumppaneiltasi.
Ja tämän jälkeen seksuaalisuutesi voi kukoistaa tavalla, jonka ei välttämättä koskaan edes uskonut olevan mahdollista.
Lisää tietoa, lohtua ja tukea narsistisista ja satuttavista suhteista, sekä terapeuttisia keinoja ja konkreettisia ohjeita irtaantumiseen sekä toipumiseen löydät kirjastani: Toivu satuttavasta suhteesta!
Kun opiskelet jotain uutta, saatat yllättyä siitä, miten oppiminen vaikuttaa myös muuhun elämääsi. Tässä kuusi syytä, miksi kannattaa aina tähyillä kohti uutta.
Oppiminen auttaa luomaan uusia yhteyksiä aivoissa eli lisää neuroplastisuutta. Se suojaa aivoja ikääntymisen aiheuttamilta vaurioilta, vähentää esimerkiksi dementiariskiä ja parantaa muistia.
2) Merkityksellisyyden kokemus
Kun osaaminen karttuu, vahvistuu tunne siitä, että elämä on omassa hallinnassa: Voin vaikuttaa asioihin, ja koen itseni merkitykselliseksi.
3) Vahvempi itsetunto
Oppiminen tukee itsetuntoa ja antaa kokemuksen minäpystyvyydestä, joka on keskeinen osa itsentuntoa. Onnistumiset luovat ja vahvistavat positiivista kierrettä.
4) Tärkeitä keskusteluita
Opintojen kautta saat yhteyden ihmisiin, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista kuin sinä. Opiskelusta saa usein myös uusia näkökulmia, oivalluksia ja innostusta, joista voi syntyä kiinnostavia keskusteluita kahvipöydässä.
5) Maagisia flow-tiloja
Uuden opettelu tarjoaa flow-tilan syntymiselle juuri oikeat olosuhteet: haastetta, keskittymistä ja tunnetta edistymisestä. Flow tuo elämään tyytyväisyyttä, onnellisuutta ja merkityksellisyyden tunnetta.
6) Lisää sinnikkyyttä ja resilienssiä
Opiskelu on sitä, että kohdataan haasteita, siedetään epäonnistumisia ja työskennellään sinnikkäästi kohti tavoitetta. Näistä kasvaa sitkeys ja kyky kohdata haasteita myös muilla elämänalueilla.
Ratkaisukeskeisen psyykkisen valmentajan opinnot käynyt Sanna, 46: ”Olen saanut opiskelusta paljon enemmän kuin osasin ajatella”
Opiskelijakokemus, Sanna, 46v, opinnot: Ratkaisukeskeinen psyykkinen valmentaja 25 op
“Oppiminen on ollut ilo jo senkin takia, että vihdoin uskalsin ottaa askeleen kohti unelmiani ja psyykkistä valmentajuutta. Oman työn ohella yrittäjänä urheilen tavoitteellisesti (hiihto) ja valmennan junioreita (lentopallo), opintojen aihe oli siis itselle tärkeä monestakin kulmasta.
Oppimista tapahtui jokaisessa roolissa elämässäni. Olen oppinut itsestäni paljon ja koen kehittyneeni psyykkisesti vahvemmaksi ihmisenä, urheilijana ja valmentajana.
Oppiminen on ollut merkityksellistä jo aiheenkin takia, mutta opintojeni harjoitustöiden aikana olen päässyt oikeasti auttamaan sekä koulukavereita että nuoria urheilijoita.
Saamani palautteen avulla olen oppinut luottamaan tulevaan ja itseeni valmentajana. Positiivinen ja kannustava palaute on vahvistanut kokemustani, että olen oikealla polulla ja sellaisen asian parissa, jossa olen hyvä.
On mahtava huomata, kuinka haluan oppia uutta niin paljon, että en edes muista puhelimen tai ulkopuolisen maailman olemassaoloa.
1,5 vuoden mittaisten opintojeni aikana olen saanut pysyviä ystäviä ja monta uutta merkityksellistä ihmistä elämääni. Olen tutustunut eri aloilla työskenteleviin ihmisiin, joita en olisi ilman opintoja tavannut. On ollut virkistävää saada paljon uusia näkökulmia samaan aiheeseen. On ollut ilahduttavaa huomata, miten moneen tilanteeseen ratkaisukeskeinen psyykkinen valmennus sopii – minulle tutun urheilumaailman lisäksi.
Lähikoulupäivinä ja paperisia kirjoja lukiessa on helppo uppoutua täysin opiskeltavaan aiheeseen. On mahtava huomata, kuinka haluan oppia uutta niin paljon, että en edes muista puhelimen tai ulkopuolisen maailman olemassaoloa.
Olen mennyt syvälle itseeni ja antanut itsestäni enemmän kuin osasin ajatella. Olen myös saanut paljon enemmän kuin osasin ajatella. Olen kokenut epävarmuutta harjoitustöitä tehdessä, mutta saanut vahvuutta sen sietämiseen, kun vertaistuki on ollut lähellä. Uuden oppiminen ja itseni haastaminen on koukuttavaa. Suunnittelen jo mitä seuraavaksi haluaisin oppia!”
Mitä haluaisit oppia tai opiskella seuraavaksi? Tampereen kesäyliopiston kaikki koulutukset löydät TÄÄLTÄ.
Kun jaksaminen loppuu, saattaa syntyä jotain sellaista, joka muuttaa oman elämän. Voi käydä myös niin, että muutoksen vaikutukset koskettavat miljoonien muidenkin elämää. Näin kävi, kun Hidasta elämää -sivuston toinen perustaja Sanna Wikström joutui elämänsä vaikeimpaan paikkaan.
Sanna Wikström on Hidasta elämää -median ja tuoteperheen toinen perustaja. Hän on ollut mukana luomassa Hidasta elämää -hyvinvointikirjojen sarjaa ja tehnyt hyvinvointikorttipakat tunnetuksi Suomessa ja Yhdysvalloissa. Hän on myös kirjoittanut 14 kirjaa, joista uusin on 102 oivallusta elämästä (Bazar/Hidasta elämää, 2025).
Sanna Wikström. Kuva: Elina Leppälä.
”Kun lapseni oli alle 2-vuotias, puolisoni sairastui syöpään toista kertaa. Refluksia poteva lapsemme oli jo valvottanut meitä kahden vuoden ajan joka ikinen yö, enkä kaiken tämän keskellä ollut enää työkykyinen.
Sairastumismyllyn jälkeen en enää pystynyt palaamaan työelämän hullunmyllyyn. Oli keksittävä joku muu tapa auttaa ihmisiä ja tulla toimeen. Kirjoittaminen oli minulle tapa selviytyä vaikeassa tilanteessa, sillä olin toiminut päätoimittajana ja konseptisuunnittelijana lehdissä. Aloin siis kirjoittaa yhden tekstin päivässä pienelle Hidasta elämää -blogisivustolle, joka oli syntynyt silloisen puolisoni Pequ Niemisen ideasta.”
Oletko aina osannut kuunnella itseäsi?
”Ei minulla ollut ensimmäiseen 30 vuoteen mitään hajua, kuka minä olen tai mistä tässä ihmishommassa on oikein kyse.
Olin oppinut tukkimaan kaikki tunteeni, joten ei minulla ollut minkäänlaista itsetuntemusta. Minua oli lähinnä kiinnostanut, että olenko muiden mielestä oikeanlainen – ei siinä omilla tunteilla, tarpeilla tai toiveilla ollut tilaa.
Käytännössä olin katkaissut yhteyden itseeni. En esimerkiksi menestynyt koulussa siksi, että olisin ollut kiinnostunut jostain asiasta, vaan siksi, että hyväksynnän haun höyryissä yritin vain vältellä epäonnistumisia, ja siksi onnistuin numeromittareilla. Se oli kyllä tosi kuormittavaa ja stressaavaa.”
Miltä tuntui, kun aloit sanoa ei asioille, jotka eivät tuntuneet oikeilta?
”Kerron 102 oivallusta elämästä -kirjassa sellaisesta hetkestä, kun tajusin, etten voi enää esittää itseäni muille, vaan minun on alettava ottamaan vastuuta itse itsestäni. Se tuntui jonkinlaiselta murenemiselta, jossa en voinut enää jatkaa muiden miellyttämistä, mutta samalla oli tosi pelottavaa alkaa toimia toisin. Minusta tuntui, että kuolen siihen tunteeseen, että minut hylätään, kun sanon ei.
Tajusin, etten voi enää esittää itseäni muille, vaan minun on alettava ottamaan vastuuta itse itsestäni.
Siitä huolimatta, vaikka keho kuristi, kerta toisensa jälkeen laitoin rajat, vaikka en edes tiennyt, missä rajani kulkevat tai miten se pitäisi tehdä. Lopulta harjoittelemalla rajat alkoivat piirtyä. Hulluinta oli se, että kun löysin omat rajani eli erotin omat kokemukseni muiden kokemuksista ja toiveista, yhteys muihin ihmisiin syveni.
Vuosien mittaan olen esimerkiksi päätynyt rajaamaan omaa työaikaani: teen töitä neljänä päivänä viikossa, kuusi tuntia per päivä. Muina aikoina ajatuksilla on mahdollisuus vaellella ja ideoiden on mahdollista syntyä. Yrittäjänä se on kullanarvoista.
Toinen asia, joka on tuonut merkittävän muutoksen, on omien kokemusten spiikkaaminen ääneen, vaikka ne eivät olisi ”valmiita” tai muiden mielestä mukavia. Minulla on mielikuva, että olen kuin urheiluselostaja radiossa, joka yrittää kuvata sanoin sisäisiä monimutkaisia tapahtumia, jotta muut voivat ymmärtää minua paremmin. Ja jotta voidaan myös keskustella niistä kohdista, jolloin sisäiset maailmat eivät kohtaa.”
Millaista sinulle on henkisyys arjessa?
”Mitä ikinä teenkin tai kenen kanssa olenkaan, arvostan sitä hetkeä sellaisenaan. Joskus räntää sataa koiralenkillä naamaan, toisinaan jokin tunne sattuu niin, että oksettaa. Siinä hetkessä sanon itselleni, että ’tällaista on olla ihminen’.
Ajattelen, että henkisyyteen kuuluu ihmisyyden hyväksyminen. Henkisyys ei ole pilvissä tai meditaatioissa hengailua. Meditaatiota ei mielestäni tehdä siksi, että se hiljentää mielen ja kehon, jotta voi kokea jotain korkeaa ja ylevää, vaan siksi, että saa hyväksymisharjoituksen ihmisenä olemiseen: ajatuksiin, tunteisiin ja kehon tuntemuksiin.”
Tuleeko sinulle koskaan tunnetta, että pitäisi olla parempi versio itsestäsi?
”Joka päivä, erityisesti somea selatessa. Kun huomaan tämän ja juttelen itseni kanssa asiasta, tulen kuitenkin siihen tulokseen, että tässä hetkessä olen jo paras versio minusta. Olen ehkä tehnyt virheitä ja välillä tuntuu, että olen tyhmä kuin saapas muihin verrattuna, mutta jokaisessa tilanteessa olen tehnyt valintoja parhaan senhetkisen kykyni mukaan. Siksi olen itsestäni paras mahdollinen versio, joka tässä hetkessä voin olla.
Meistä on olemassa joka hetki vain paras versio itsestä. Ei siihen tarvitse pyrkiä.
Voin oppia jotain uutta, jotta voin tulevaisuudessa valita taas uudelleen, mutta ihan varmaa on, että silloinkin tulen välillä valitsemaan huonosti ja olemaan johonkin toiseen verrattuna tyhmä kuin saapas. Ja silloinkin olen siinä hetkessä parasta, mitä siinä hetkessä voin olla.
Ei meillä ole vaihtoehtoisia polkuja katsoa, millaisia meistä olisi tullut erilaisilla valinnoilla, opeilla tai taustoilla. Siksi meistä on olemassa joka hetki vain paras versio itsestä. Ei siihen tarvitse pyrkiä.”
Mistä huomaat, että olet mennyt liian kovaa?
”Liika vauhti vaikuttaa minulla siten, että olen koko ajan huolissani vähän kaikesta. Ajatukset pyörivät kehää, jossa harvoin on uusia tai mukavia ajatuksia. Tämä taas vaikuttaa siihen, että saatan heräillä yöllä siihen, että nuo kelat pyörivät.
Pelkkä mindfulness-harjoitus ei auta, jos tilanteet tai ihmisten välit ovat hankalia.
Käytän mindfulnessia mielen ja kehon rauhoittamiseen, mutta vain siinä määrin, että kykenen puuttumaan mahdollisiin ongelman aiheuttajiin. Jos esimerkiksi ajatukset menevät kovaa sen vuoksi, että jotkin tilanteet tai ihmisten väliset asiat ovat epämääräisiä tai hankalia, pelkkä mindfulness-harjoitus ei auta.
Mindfulness auttaa jäsentämään kokemusta ja palauttamaan voimia, jotta osaan toimia itse ongelman ratkaisemiseksi. Jaksan ja uskallan esimerkiksi nostaa rakentavasti jonkin hankalan asian puheeksi, jotta se ei enää pidä järjestelmääni kierroksilla – ja saan taas nukkua rauhassa.”
Mikä on tärkein asia, jonka toivot ihmisten muistavan kiireen ja suorittamisen keskellä?
”Ystäväni sanoi kuolinvuoteellaan, että ’tässä tämä elämä nyt oli’. Siitä lähtien olen sanonut itselleni, että ’tässä tämä elämä nyt on’. Se auttaa minua näkemään, että elämä todellakin on koko ajan tässä ympärilläni – ei vasta jossain tulevaisuudessa sitten, kun kaikki asiat ja velvollisuudet on hoidettu. Toivoisin, että kaikki ihmiset muistaisivat tämän.”
Lisää Sannan ajatuksia sekä syvempiä pohdintoja tämän haastattelun teemoista voit lukea uutuuskirjasta 102 oivallusta elämästä.
