Huomaako kukaan, että jaksat jo liikaa?

”Nyt ei ehdi, pitää levätä vähän.”

Lause voi lipsahtaa suusta puolivahingossa. Sen läpi kuultaa väsymys, mutta saattaa siinä olla pientä ylpeyttäkin. On ollut niin paljon tekemistä, että lepoa on täytynyt lykätä. Paljon asioita on saatu aikaan. Tunne omasta tarpeellisuudesta on vahvasti läsnä.

Mutta mitä jos kukaan ei huomaa, kuinka paljon olet venynyt? Töissä uusia hommia tulee jatkuvalla syötöllä, kotona odottaa aina uusi kaaos, eikä kiitoksen sanoja kuulu. Silti huomaat tsemppaavasi vielä vähän enemmän.

Denis Vinokur kuvaa tätä ristiriitaa uutuuskirjassaan Wu wei – hellittämisen taito (Bazar/Hidasta elämää, 2026). Hän on vuosien ajan kohdannut vastaanotollaan ihmisiä, joiden voimat ovat vähissä. Aina kuorma ei synny yksittäisten tehtävien määrästä. Myös epäselvä työnjako, kokemus epäoikeudenmukaisuudesta ja tarve todistaa oma arvo voivat tehdä arjesta raskaan.

Milloin tekemisestä tulee todistelua?

Moni haluaa hoitaa työnsä hyvin ja olla luotettava ihminen läheisilleen. Vaikea kohta tulee vastaan, jos jokaisen uuden tehtävän mukana alkaa kysyä: Näkeväthän muut, että teen oman osuuteni? Riittääkö tämä todistamaan, että minuun voi luottaa?

Silloin tekemisen rinnalla kulkee koko ajan toinenkin työ. Pitää tarkkailla, mitä muut ajattelevat, ja ehkä ottaa työn alle vielä yksi asia, vaikka oikeastaan ei jaksaisi enempää.

Vinokurin kirjassa wu wei tarkoittaa pakotonta tekemistä. Se ei tarkoita vastuuttomuutta eikä tee vaikeista asioista helppoja. Jos työ jakautuu epäreilusti, työnjakoa on myös voitava muuttaa. Samalla wu wei kutsuu tarkastelemaan, mihin omat voimat kuluvat: käsillä olevaan asiaan vai yritykseen ansaita ja varmistaa jatkuvasti oma paikka muiden silmissä.

Missä voisit hellittää?

Joskus on tarpeen ponnistella sitkeästi. Toisinaan asiat alkaa sujua paremmin, kun lakkaa pyörittämästä mielessään kaikkia tulevia tehtäviä samalla kertaa. Voi tarttua siihen, mikä tässä hetkessä on olennaista, ja antaa jonkin vähemmän tärkeän odottaa.

Hellittäminen voi alkaa siitä, että miettii: Mitä tässä tilanteessa todella tarvitaan? Kysymys ei ole ihmeratkaisu kaikkeen, mutta se voi auttaa erottamaan tarpeellisen työn siitä ylimääräisestä puristuksesta, joka on kertynyt sen ympärille.

Wu wei – hellittämisen taito tuo vanhan taolaisen ajatuksen keskelle tavallista arkea, työtä ja ihmissuhteita. Se voi avata kiinnostavan näkökulman hetkiin, jolloin olet tehnyt jo paljon ja silti tuntuu, että pitäisi tehdä vielä enemmän.

Tutustu Denis Vinokurin kirjaan Hidasta elämää -puodissa TÄÄLLÄ.

10€ OSTOSRAHAA etukoodilla OSTOSRAHA10 (yli 45€ tilauksiin) 
PUOTIIN
close-image
KAIKKI KORTIT 16€ (norm. 22,90-24,90€) VAIN 9.10. klo 12 asti
PUOTIIN
close-image
KORTTIPAKAT OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image
PÄÄSIÄISETU: MATKAHUOLLON TOIMITUSKULUT  3,90€
PUOTIIN
close-image
ILMAINEN toimitus Matkahuollolla yli 30€ tilauksiin 
PUOTIIN
close-image