Sivu 91 – Hidasta elämää

Tuntuuko jatkuvasti siltä, että sinun ”pitäisi”? Päästä irti asioista, joita et aio, halua tai jaksa tehdä

Tuntuu siltä, että täytyy…

Yksi raskaimmista sanoista on ”pitäisi”. Se sitoo energiaa ja vetää sinua pois omasta voimastasi. Välillä on hyvä tulla tietoiseksi turhista sisäisistä ja ulkoisista vaatimuksista – ja hellittää niistä.

Eräänä aamuyönä heräsin neljän jälkeen pyörimään sängyssä. Se on minulle merkki, että stressihormoni kortisolin rytmi on sekaisin ja olen ylikierroksilla.

Kun en meinannut nukahtaa, kaivoin muistikirjan esiin ja aloin kirjoittaa mielessä pyörivää kuormaa ylös. Listasin, mitä kaikkea minun mielestäni ”pitäisi” tehdä. Ei siis niitä asioita, jotka kuuluvat arkiseen ”pitää”-osastoon (ne luonnollisesti täytyy hoitaa ennemmin tai myöhemmin), vaan niitä asioita, jotka eivät ole elintärkeitä, mutta silti pyörivät ajatuksissani. ”Pitäisi.”

Kaksi muistikirjan sivua täyttyi nopeasti. Listalla oli odotuksia, jotka syntyvät arkielämän huomioista. Kun näen joulukortit lipaston päällä vielä helmikuun lopussa, mietin, että olisi pitänyt nuokin korjata pois, mutta en ole jaksanut. Kun pensasaidassa aroniat kypsyvät, mietin että ne pitäisi pakastaa talteen, mutta en ole saanut aikaiseksi. ”Olenpa saamaton, pitäisi ryhdistäytyä.” Yksinkertaisesta ärsykkeestä voi lähteä liikkeelle itsensä soimaamisen kierre.

Jos tämä kuulostaa tutulta, pysähdy hetkeksi näiden kysymysten äärelle. Voit mietiskellä, keskustella ystävän kanssa tai kirjoittaa muistikirjaan:

Missä asioissa vaadit itseltäsi enemmän kuin mihin todellisuudessa pystyt?

Mitä asioita teet vain, koska ajattelet, että sinun täytyy?

Milloin olet mielestäsi ansainnut luvan rentoutua?

Ovatko odotuksesi itseäsi kohtaan kohtuullisia?

Kun itse tuijotin loputonta pitäisi-listaani, pohdin, mitä siitä seuraisi, jos tekisin tämän kaiken. Tuli tunne, kuin olisin saanut itseni hilattua ylöspäin ja eteenpäin, jollekin mystiselle paremman elämän portaalle. Tunsin itseni vahvemmaksi. Tajusin kyllä, että se oli vain tunne.

Sitten mietin, mitä tapahtuisi, jos en tekisi mitään pitäisi-listaltani. Jos vain antaisin kaiken olla? Vastauksena oli voimakas sisäinen kokemus: tunsin putoavani pimeyteen. Jos en tekisi mitään näistä, olisin epäonnistuja. En ehkä selviytyisi lainkaan.

Sekään ei ollut totuus vaan pelko.

Oivalsin, että loputtomat ”pitäisi”-ajatukset olivat alitajuntani tapa auttaa minua selviytymään. Vapauttavampaa oli todeta, että on paljon asioita, joita en oikeasti halua, jaksa enkä aio tehdä. Siispä voin päästää irti ajatuksesta, että minun pitäisi. Olkoot joulukortit, olkoot aroniat!

Mistä turhasta sisäisestä odotuksesta tai pitäisi-ajatuksesta sinä voisit päästää irti juuri nyt?

Kurkkaa Katrin uutuuskirja Äitihaava – tyttären raskas perintö:

Rakkautta itseä kohtaan ei rakenneta vihalla – Sinun ei tarvitse muuttua ollaksesi rakkauden arvoinen

Kirjoittaja Mari Jokinen on koulutettu kokemusasiantuntija, inhimillinen ihminen ja äiti. Mari haluaa jakaa tietoa, toivoa ja samaistumispintaa antamalla kasvot kokemuksille, jotka ovat inhimillisiä, mutta aiheuttavat vielä tänä päivänä usein turhaan häpeää.

Päädyin hiljattain selailemaan muutaman vuoden takaisia kuvia itsestäni. Olen tuskin yksin sen kokemuksen kanssa, jossa vanhoja kuvia selatessa ajattelee, ”näytinpäs kauniilta tuolloin”, mutta samalla muistaa, miten kriittisesti peilikuvaansa suhtautui kyseisellä hetkellä. Ennen kuvia selatessa on saattanut tulla todella paha mieli siitä, ettei enää näytä samalta. Haluaisi saada takaisin sen kauneuden itsessään, jota ei silloin osannut kuitenkaan edes nähdä. Ristiriitaista.

Tällä kertaa kuvia selatessa kyyneleet nousivat silmiini. Ei kuitenkaan siksi, että haikailisin sitä, miltä ennen näytin. Nyt mieleen vyöryivätkin muistot siitä, miten tuolloin yritin niin kovin muuttua ja kelvata. Niin itselle kuin toisellekin. Miten tiedostamattani luulin olevani projekti, joka minun pitäisi saada valmiiksi ollakseni rakkauden arvoinen.

Olen tehnyt vuosia päänsisäistä työtä kehosuhteeni kanssa – siinä, että suhtautuisin itseeni lempeämmin ja pääsisin irti ainaisesta ”ihannevartalon” tavoittelusta, jollaista tuskin olisi itselleni mahdollista saavuttaakaan, vaikka mitä tekisin. Se, että tuo edellä kuvaamani sama ajatusmalli on toistunut aina vanhojen kuvien äärellä, tekee minulle näkyväksi sen tosiasian, että itsetuntooni ja sisäiseen kehorauhaani ei loppuviimein vaikuta kehon koko, puntarin lukema tai muukaan ulkoinen seikka. Kriittisyys ei ole kadonnut painonpudotuksesta tai muista muodonmuutoksista huolimatta.

Ulkonäköni kaunistaminen ei auttanut hyväksymään itseäni

Kehovihani ei ole ollut ratkaistavissa ulkokuorta muuttamalla, sillä sen juurisyyt ovat olleet syvemmällä, kuten tiedostamattomassa häpeässä ja riittämättömyydessä. Sen sijaan, että olisin näistä kipeistä tunteista päässyt eroon muuttamalla itseäni, ne saivatkin vaan tilaa kasvaa. Ja sillä tiellä mikään ei olisi riittänyt. Olisin ollut itselleni ikuinen projekti, jossa kriittinen silmäni olisi peilin edessä löytänyt aina seuraavan kohdan, jota muuttaa kauniimmaksi. Jossain kohtaa hiljalleen oivalsin, etten tulisi koskaan löytämään rakkautta, tai edes neutraalimpaa suhtautumista
kehoani kohtaan, jos yrittäisin tehdä sen vihan kautta.

Siihen, että ajatuksistani kumpuaa tällainen kirjoitus, on ollut pitkä matka, johon olen tarvinnut vertaistukea, omien ajatusteni ja tekojeni aktiivista kyseenalaistamista, dieettikulttuurin sekä yleisten ulkonäköihanteiden kyseenalaistamista, sekä psykoterapiaa. Merkittävin tekijä on kuitenkin ympärilläni olevat ihmiset ja oma rajanvetoni sen suhteen – päästän tästedes lähelleni vain ihmisiä, keiltä on saatavissa pyyteetöntä rakkautta ja hyväksyntää ilman tarvetta muuttaa itseään ensin.

Lempeä katse parantaa suhdetta kehoon

Hetket, jolloin oman kehon kanssa tuntuu hankalalta olla, kuuluvat edelleen elämääni. Ja se on inhimillistä. ”Rakkaus” saattaa olla vielä turhan iso sana kuvaamaan kehosuhdettani, mutta vihan paikalle on hiipinyt myötätunto ja lempeämpi katse. Se tuntuu hyvältä. Sen sijaan, että nyt kuvien
selaamisen myötä olisin halunnut alkaa muuttaa kehoani, koinkin tarvetta pyytää siltä anteeksi; ”Anteeksi, kun olen kohdistanut sinuun vuosien varrella vihaa täynnä olevia ajatuksia ja laiminlyönyt hyvinvointiasi. Ollut puolustamatta, kun joku toinen on puhunut sinusta epäkunnioittavasti. Sinä olet rakkauden arvoinen, ollut aina. Lupaan pysyä puolellasi. Ja kaikessa epätäydellisyydessäsi – sinä olet juuri noin kaunis, rakas ja riittävä.”

Lempeyttä ja myötätuntoa sinulle lukija, joka samaistuit näihin kipeisiin kokemuksiin. Sinä ihan oikeasti riität.

Erosta toipuminen kestää noin vuoden – Näin erosta voi tulla kokemus, joka herättää hehkumaan

Ero voi tuntua maailmanlopulta, varsinkin jos se tulee yllättäen. Toisaalta ero voi ravistella yhtä lailla, vaikka päätös olisi tehty yhdessä tai olisit tehnyt sen itse. Eroasiantuntija, terapeutti ja kirjailija Marika Rosenborg on työskennellyt eronneiden kanssa jo parinkymmenen vuoden ajan. Hän kertoo, miten erosta toipuminen onnistuu parhaiten ja miten erosta voi tehdä kokemuksen, joka vahvistaa ja sytyttää sisäisen hehkun.

Tunteet johtavat tärkeiden asioiden äärelle

Ahdistus on yleinen tunne ennen eropäätöksen syntymistä. Se on pahimmillaan ennen päätöstä, kun ei ole edes vielä kertonut asiasta kumppanille. Jos vaikean päätöksen on saanut tehtyä itse, eron jälkeen voi tuntea jopa helpotusta. Jos on tullut jätetyksi yllättäin, yleisimpiä tunteita ovat hätäännys, shokki, suru, viha, hämmennys ja jopa häpeä.

”Moni miettii, onko tämä päätös oikea. Mutta näen, että valinta itsessään on tärkeä. Päätöksen lykkääminen on myös päätös, että joka päivä jäät suhteeseen.” – Marika Rosenborg

Tunteiden keskellä on hyvä muistuttaa itseään siitä, että kaikki tunteet ennen eroa, eron keskellä ja eron jälkeen ovat ok. Tunteita tarvitaan, koska ne ovat viestejä asioista, joita tarvitsee käsitellä. Eteenpäin pääsemisen kannalta näiden tunteiden kokeminen ja läpikäyminen on erittäin tärkeää.

”Eron keskellä olevalle sanoisin, että tämäkin menee ohi. Anna itsellesi aikaa. Älä pelkää tunteita, ne ovat tarkoituksenmukaisia. Ole itsellesi lempeä, koska nyt on se aika, jolloin itsemyötätunnolla on erityisesti käyttöä.” – Marika Rosenborg

Ero on yleensä sekä hyvä että huono asia

Ero on aina jonkinlainen kriisi, mutta ei voida sanoa, että se olisi pelkästään huono asia. Olennaista on, haluaako ihminen tehdä erosta itselleen kasvukokemuksen. Aika kyllä parantaa haavat, vaikka et tekisi mitään, mutta kannattaa miettiä, miten ajan haluaa käyttää. Ero voi myös auttaa kasvamaan ja oppimaan itsestään uutta.

Entisestä kumppanista ja suhteesta irrottautumisen tärkeimmät työkalut ovat viha ja suru. Ne ovat myös tunteita, joita erossa joutuu käsittelemään. Vihan ja surun alla on usein muita tunteita, joita on vaikea kohdata. Ihminen voi olla jatkuvasti vihainen, koska ei uskalla kohdata vaikkapa surun tunnetta. Viha on suojaava tunne, sillä vihaisena ei voi olla samaan aikaan ahdistunut, pelokas tai surullinen.

Tunnekerrostumia voi tutkia yksinkin, mutta kukaan ei selviä eikä tarvitse selvitä yksin. On tärkeää päästä jakamaan ajatuksia toisen ihmisen kanssa ja saada vertaistukea. Ylipäätään halukkuus tutkia omia tunteita ja halu kokea asiat on tärkeää. On myös ihmisiä, jotka eivät halua tätä tehdä ja välttelevät vaikeita tunteita esimerkiksi lähtemällä heti uuteen suhteeseen. Samalla he kieltävät hankalat tunteet kokonaan.

Kuinka kauan erosta toipuminen kestää?

Ero on prosessi, joka tarvitsee oman aikansa. Marika Rosenborgin kokemuksen mukaan on hyvä varautua siihen, että eron käsittely kestää ainakin vuoden päivät. Ei ole harvinaista, että prosessi kestää parikin vuotta. Toki on mahdollista, että irrottautumisen prosessi on lähtenyt käyntiin jo kuukausia tai vuosia ennen varsinaista eroa, ja silloin osa työstä on jo tehty.

Jos ero on parissa kuukaudessa taputeltu, niin vähän epäilys herää. – Marika Rosenborg

Erosta toipuminen ei etene suoraviivaisesti. Se ei mene niin, että tipahdat kuiluun ja nouset sieltä sitten lopulta. Ero on prosessi. Matkan varrella putoamisia tulee, mutta ne lyhenevät. Matkalla kannattaa muistaa, että ero on aina elämän tarkoitukseen liittyvä kriisi. Kestää aikansa, että elämään tulee uusia tarkoituksia.

Mistä tietää, että erosta on päässyt yli?

Tiedät päässeesi ex-kumppanista yli, kun et tunne enää voimakkaita negatiivisia tunteita häntä kohtaan. Kommunikaatio hänen kanssaan on parempaa. Olet lisäksi käsitellyt sen, miten eron syyt ovat liittyneet myös sinuun ja hyväksynyt sen, että ihmissuhteen arvo ei ole sen pituudessa. Lyhyetkin suhteet voivat olla tärkeitä.

Suhteen päättyminen ei ole epäonnistuminen tai osoitus siitä, että teitte virheen. Teidän matkanne tuli päätökseen, ja nyt tulee jotain uutta. – Marika Rosenborg

Näiden teemojen käsittely voi sytyttää sinussa hehkun, jossa koet saaneesi itsesi takaisin. Erohehkun taustalla on hyvä sisäisen turvan olotila, jossa voit rakentaa omaa uudenlaista tulevaisuutta. Uusi elämä tuntuu mahdollisuudelta.

Pitäisikö erota vai ei?

Joskus voi käydä niin, että päätöstä ei saada tehtyä suuntaan tai toiseen. Jos ahdistava olo ennen eroa on jatkunut jo kuukausia niin, ettei mikään etene tai eropäätös on vain omilla harteilla eikä kumppani suostu prosessoimaan, haluan kannustaa päätöksentekoon. Jotta ette jäisi ahdistavaan päättämättömyyden tilaan, yrittäkää tehdä jokin eteenpäin vievä päätös, vaikka asumusero.

Suomalaiset eivät eroa liian helposti. Moni miettii kohtuuttomankin pitkään. – Marika Rosenborg

Jos kumppanisi ei lähde prosessiin, tee se itsesi takia. Jos lasten selviäminen erosta huolestuttaa, on hyvä tietää, että he pärjäävät erossa sitä paremmin, mitä paremmin vanhemmat pärjäävät. Pidä siis huolta itse omasta prosessistasi.

Kurkkaa Marika Rosenborgin Erohehku-kortit, jotka antavat tukea eroprosessin eri vaiheisiin. Lue lisää korteista TÄÄLTÄ:

Terapeutin 6 neuvoa narsistisesta suhteesta toipumiseen

Ensinnäkin, numero yksi: on todella ok olla ihan rikki ja väsynyt narsistisen ihmissuhteen jälkeen.

On täysin normaalia ja myöskin tervettä reagoida hyvin voimakkaasti ja voida pahoin monella tapaa narsistisen kaltoinkohtelun jälkeen.

Mitä se kertoisikaan sinusta, jos kaikki tuo vaikeus mitä koit ei tuntuisi missään, etkä olisi yhtään poissa tolaltasi?

Ihmismieli on herkkä, eikä sitä ole tarkoitettu tai luotu kestämään väkivaltaa (henkistä ja/tai fyysistä, seksuaalista, taloudellista), jota narsistinen suhde yleensä poikkeuksetta sisältää.

Ethän siis soimaa itseäsi, vaan ennemminkin kehu! Sano itsellesi, että juuri näin voimakkaasti minun tuleekin ajatella ja tuntea, koska kohtelu, jota olen saanut osakseni ei ole normaalia. Ja jotta osaamme pysähtyä ja muuttaa elämämme suuntaa, meidän tarvitsee herätä tilanteeseen jossa olemme joskus hyvin vahvojenkin raktioiden avuin.

2. Itsemyötätunto

Itsemyötätunto ja armollisuus itseä kohtaan nousevat suureen arvoon narsistisen suhteen jälkeen. Voit heittää syyllisyyden ja häpeän tunteet roskakoriin, kauas pois ulottumattomistasi. Et tee niillä mitään, niille ei ole mitään tarvetta.

Opeta sisäistä ääntäsi puhumaan sinulle kauniimmin ja kohteliaammin. Pysäytä se aina silloin, jos se soimaa sinua ehkä samoilla sanoilla ja samoista asioista mistä kaltoinkohtelijasi sinua soimasi.

Ethän jatka itse itseäsi kohtaan samaa huonoa kohtelua, jota jouduit vahingollisen ihmisen seurassa kokemaan. Siihen ei ole mitään syytä.

3. Pidä hyvää huolta itsestäsi

Narsistinen suhde on voinut viedä kaiken energian, joten itsestä huolehtiminen nousee suureen pääosaan suhteesta vapautumisen jälkeen.

Arvaan, että sinulle on hyvin luonnollista pitää huolta muista, auttaa ja tukea ja teet sen täydestä sydämestäsi. Niin tietenkin teet, ei narsistinen persoona sinua muuten olisi rinnalleen tulenpalavasti halunnut.

Sinussa on jotain taianomaista hyvyyttä, josta kaikki haluaisivat oman osansa. Siksi sinun tulee suojella ja pitää huolta itsestäsi enemmän kuin mistään muusta.

Sillä jos sinä et pidä huolta itsestäsi, eivät sinua lähellä olevatkaan voi voida kovin hyvin.

4. Hanki tietoa narsismista ja epäterveistä suhteista

Sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Epäterveiden/narsististen suhteiden, sekä narsismi -ilmiön kohdalla väitän, ettei tämä pidä paikkaansa.

Mitä enemmän tiedät, sitä enemmän ymmärrät mistä todella oli ja on kyse ja miksi.

Tiedon avulla löydät vastauksia niille kysymyksille, jotka eivät meinaa jättää mieltäsi rauhaan. Saat sanoja ja nimen kokemuksille, jotka auttavat jäsentämään ajatuksia, jonka myötä asiasta on myös helpompi puhua.

Tiedon avulla poistuvat myös turhat itsesyytökset, häpeä, syyllisyyden, sekä riittämättömyyden tunteet.

5. Pidä etäisyyttä ja mahdollisuuksien mukaan nollakontakti

Jos toiveissasi on ystävyyssuhde narsistiseen ex-kumppaniin suosittelen luopumaan siitä ihan ensimmäiseksi. Jos teillä on yhteisiä lapsia ja/tai lemmikkejä ja toivot toista kunnioittavaa ja arvostavaa vanhemmuutta/huoltajuutta suosittelen valitettavasti luopumaan siitäkin.

Kun pidät odotusarvona täyden nollan, etkä jätä mitään omia tai lapsiin tai lemmikkeihin liittyviä suunnitelmia hänen varaansa, et tule pettymään.

Jos kyseessä on narsistinen persoona hän on hyvin taipuvainen kontrolloimaan kaikkia ja kaikkea ja voi saada elämäsi vahingoittamisesta jopa sadistista nautintoa.

Pidä siis tarkkaan vaalittua etäisyyttä ja mahdollisimman vähän yhteyttä narsistiseen ex-kumppaniin. Tasavertainen ihmissuhde ei valitettavasti ole mahdollista.

6. Anna anteeksi itsellesi

Onko sinua vaivannut ajatus siitä, ettei saisi katkeroitua tai ehkä ulkoapäin tuleva paine anteeksiantamattomuuden haitoista?

Jos olet ollut narsistisessa suhteessa on itselle anteeksi antaminen paljon tärkeämpää kuin pyrkimys antaa anteeksi narsistille.

Miten voisikaan antaa anteeksi kaiken sen kaltoinkohtelun ja väkivallan jota koki ja miksi pitäisi?

Saat ajatella yllä olevalla tavalla niin pitkään kuin se on tarpeellista. Ehkä jonain päivänä ajatuksesi ja tunteesi muuttuvat ja ehkä silloin anteeksianto on mahdollista. Ehkä. Tuon päivän ei tarvitse olle vielä, se tulee joskus jos on tullakseen.

Itselle on hyvä antaa anteeksi ainakin se, että jäi pitkäksikin aikaa suhteeseen, jossa tuli äärimmäisen huonosti kohdelluksi ja se, ettei yksinkertaisesti voinut tietää mitä tuleman piti. Olihan palkinnoksi nimetty kuitenkin rakkaus. Suurin kaikista.

Kaipaatko tukea epäterveestä parisuhteesta toipumisen tueksi?

Verkkokurssi epäterveistä parisuhteista toipumisen tueksi alkaa 15.9 ja on 25.9 saakka tarjouksessa 79€ (norm. 119€)

Kurssilla saat tietoa, tukea ja konkreettisia harjoituksia toipumisen tueksi.

Lue lisää kurssista ja ilmoittaudu mukaan!

Yleinen kasvatuskeino sai meidät piilottamaan todelliset tunteemme – Näin voit opettaa lapselle (ja itsellesi), että kaikki tunteet ovat hyviä

Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.

Kirjoittaja Heli Pruuki on perhepsykoterapeutti ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut mm. aihepiiriin kuuluvat kirjat Prinsessa ja herne nenässä (2020), Vanhemman kiukkukirja (2020) yhdessä Päivi Nurmen kanssa sekä Vihainen nainen – hyvä, paha aggressio (2018) yhdessä Terhi Ketola-Huttusen kanssa. Heli Pruuki työskentelee kehittämispalvelujen johtajana Lasten ja nuorten keskuksessa.

”Nyt omaan huoneeseen miettimään!” Hyvin moni nykyisistä vanhemmista on saanut kasvatuksen, missä oman tahdon ja kiukun ilmaisuista on rankaistu tai lähetetty pois muiden silmistä. ”Tule sitten takaisin, kun olet taas kiltti.” Lapsi ei opi yksin huoneessaan käsittelemään tunteitaan tai analysoimaan, miten voisi kehittää käyttäytymistään. Hän oppii ainoastaan, että hänen pitää olla yksin silloin, kun kiukuttaa tai kun on paha olo. ”Kukaan ei kestä minua, kun olen vihainen tai pahalla tuulella”. Lapsi oppii, että hän on tervetullut muiden seuraan ja rakastettu vain silloin, kun hän miellyttää muita. Ja koska lapsi tarvitsee rakkautta enemmän kuin mitään muuta, hän oppii jo pienenä sopeutumaan aikuisten määrittelemiin ehtoihin.

Näin lapsi tulee vanhempien sitä tarkoittamatta oppineeksi turvatonta kiintymyskäyttäytymistä. Hän oppii piilottamaan todelliset tunteensa muilta ja pärjäämään niiden kanssa yksin. Edes läheisin ei voi päästä kovin lähelle, koska viime kädessä voi luottaa vain itseen. Tämän kasvatustavan satoa korjataan aikuisiän parisuhteissa. On vaikeaa oppia jakamaan tunteitaan, kun on oppinut niin varhain muuta. Myös vanhempana on vaikeaa tarjota lapselle eväitä tunteiden kohtaamiseen, jos itse on oppinut lähinnä kestämään niitä. Lapselle on vaikea sallia tunteiden ilmaisua, jos sitä ei salli itselleenkään.

Kiukku ja viha suojaavat herkkiä tunteita

Aggressiotunteet, kuten kiukku ja viha, ovat monelle vaikeimpia ja juuri ne koetaan usein hyvin yksinäisinä tunteina. Aggressiotunteet ovat usein suojatunteita: viha ja suuttumus on usein kuin tulivuoren huippu – viimeinen sytyke saa sen räjähtämään ja tulivuoren purkautumaan. Kun tulivuorta rupeaa tutkimaan, löytyykin sen sisältä paljon haavoittavaa: pettymystä, yksinäisyyttä, häpeää, väärin ymmärretyksi tulemista, pelkoa. Usein ihminen on niellyt näitä tunteita ja yrittänyt pärjäillä niiden kanssa pitkän aikaa. Ei ihme, että lopulta tunne purskahtelee yli ja näkyviin.

Aggressio on tärkeää ja välttämätöntä, sillä se on myös voimaa. Aggressiotunteiden katkaisu ja kieltäminen on lapsen voiman ja tahdon typistämistä. Siksi on tärkeää, että aikuinen ei kiellä lasta tuntemasta tunteitaan tai rankaise häntä tunteista. Tässä on yksin pärjäämään oppineella vanhemmalla peiliin katsomisen paikka: miten katkaisen sukupolvien ketjun? Miten opettelen sallimaan tunteeni ja alan kohdella itseäni myötätunnolla? Vasta sitä kautta voi tarjota samaa lapselle.

Tunnetaitoja voi opetella yhdessä lapsen kanssa

Omien tunteiden vastaanottamista, tutkimista ja ymmärtämistä voi opetella myös aikuisiällä. Vanhemmuus on tilaisuus opetella kohtaamaan tunteita yhdessä lapsen kanssa.

Aggression ja epämääräisen ahdistuksen taustalla on usein kaipuu yhteyteen ja pelko yksin jäämisestä. Yhteys toiseen hoitaa ja lohduttaa. Se vahvistaa turvallisuutta ja hyväksytyksi tulemisen kokemusta. Kaikkiin tunteisiin voi suhtautua myötätunnolla ja myötäeläen: tunteet eivät koskaan ole pahoja, vaikka osa niistä tuntuu pahalta. Tärkein viesti vihan ja muiden hankalien tunteiden äärellä onkin: et ole yksin. Kyllä tästä selvitään, yhdessä.

Vanhempana voi opetella jäämään lapsen viereen silloinkin, kun tämä on hankalimmillaan. Ja omankin kiukun hetkellä on tärkeää löytää myötätunto itseä kohtaan. Silloin voi kohdella itseä lempeästi, etsiä kiukun alla olevia tunteita ja tarpeita. Voi kysyä itseltään: Mikä minulla on hätänä? Mitä tarvitsen? Syvemmän tunteen ja sen alla olevan tarpeen etsiminen on avain hädän helpottumiseen.

Turvassa tunteiden kanssa

Lapsen tulisi voida tuntea kaikkein pelottavimmatkin tunteet vanhemman suojissa. Lapsi voi kokea olevansa turvassa, mikäli hänelle ei tapahdu pahaa tunteita ilmaistessa: häntä ei satuteta, hänelle ei suututa pelottavasti, häntä ei uhata hylkäämisellä. Aikuinen kestää hänen tunteensa, vaikka se on iso. Kiukun myllertäessä turvan kokemus vahvistaa lapsen uskoa siihen, että kaikkia tunteita on mahdollista itsekin kestää ja niiden ilmaiseminen on sallittua.

Kun otat tunteen todesta, lapsi oppii, että hänen tunteellaan on merkitystä toisille. Siitä kannattaa puhua, tunne otetaan vastaan. Tunteet ovat kuin pilvet: ne muuttuvat ja ne menevät aina ohi. Vähitellen lapsi oppii ilmaisemaan tunteitaan, kuuntelemaan toisia ja ottamaan vastaan muiden tunteita. Hän oppii, että tunteista puhuminen auttaa, selkeyttää ja vaikuttaa siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu; hän saa hyviä eväitä omiin ihmissuhteisiinsa.

Älä siis lähetä lasta yksin miettimään. Suostu lohduttamaan – ja samalla: suostu lohdutettavaksi. Silloinkin, kun omassa taustassa on turvattomuutta, voi vanhemmuus auttaa kasvamaan eteenpäin. Kun oppii rakastamaan ja suojelemaan lapsiaan eri tasoilla, voi samalla oppia suojelemaan ja rakastamaan itseään. Voi oppia katsomaan hellyydellä itseään ja oman kokemuksen kautta ymmärtää syvällä tasolla sitä, mitä lapsi tarvitsee.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä teksteistä:

Miten lapseni voisi pitää itsestään, jos minäkin arvostelen itseäni? – Asiantuntijan 4 vinkkiä lapsen itsetunnon vahvistamiseen

Tunnolliset äidit uupuvat ja silti kokevat syyllisyyttä – Kun syyllisyys iskee, kokeile näitä

Tämän tekstin sinulle tarjosi Suomen ev.lut. kirkko.

Nämä tavallisen arjen asiat kuormittavat erityisherkkää – Kokeile näitä täsmävinkkejä palautumiseen

Arki alkoi meillä sellaisella tahdilla, että koko viikko on menty tukka putkella. Sekä konkreettisesti paikasta toiseen, että oman pään sisällä. Siirtyessäni lomalta arkeen tein taas samat tutut huomiot itsestäni ja herkkyydestäni. Kenties voit samaistua näihin?

Päivä, joka on täynnä niin sanottua sillisalaattia, eli koostuu liian monista eri velvoitteista, tekee hermostuneeksi.
Sähköpostin, sosiaalisen median ja pikaviestimien kautta tuleva viestien tulva kuormittaa.
Toistuvat keskeytykset kiristävät pinnaa.
Toisten ihmisten monenlaisten tarpeiden huomioiminen vaatii priorisointia ja tervettä rajanvetoa, joka ei (yli)empaattisena ihmisenä ole aina ihan helppoa.
Asiasta, tilanteesta ja paikasta toiseen siirtyminen ei tapahdu käden käänteessä vaan vaatii psykologista työtä, toisin sanoen aikaa ja rauhaa saada itsensä ”vaihteelta toiselle”.
Kiire ja mielessä pyörivät tehtävälistat kiristävät palleaa ja saavat hengittämään pinnallisesti.
Yöuni häiriintyy, jos seuraavana päivänä on tiedossa kiireitä, jotain tavallisuudesta poikkeavaa tai jotain jännittävää.

Välillä on niitä päiviä, kun mikään suunnitelma ei pidä, aikataulut kaatuvat, hommaa on yksinkertaisesti liikaa, aivot sauhuavat ja ärsykkeet saavat kiristelemään hampaita. Miten omaa jaksamistaan ja palautumistaan voisi edesauttaa? Jos arki on sellaista, että se vie jatkuvasti ihan kaikki mehut, on perusteellisempi oman elämän tarkastelu tarpeen. Siitä ihan normiarjesta, joka saa välillä herkän kehon ja mielen käymään kierroksilla, selviää yleensä kun muistaa myös itsensä ja omat tarpeensa, eikä anna kaikkea aikaansa ja energiaansa työlle tai muiden ihmisten palvelemiseen.

Tässä omia arjen henkireikiäni, joilla pidän huolta jaksamisestani:

Menen ajoissa nukkumaan ja herään aamulla sen verran varhain, että saan viettää rauhallisen aamuhetken itsekseni ja orientoitua päivään.
Teen sunnuntaita lukuunottamatta joka päivä 15 minuutin treenin, joka herättää kehon ja pitää yllä lihaskuntoa.
Koitan hoitaa päivän tympeimmät hommat ensimmäiseksi alta pois, jotta saan ne painamasta mieltä.
Kun huomaan alkavani käydä ylikierroksilla, pidän hengitystauon. Hengitän syvään keuhkojen alaosaan saakka, niin että pallea ja kylkikaaret liikkuvat. Pidennän uloshengitystä, jotta saan hermostoni rauhoittumaan.
Pidän minitaukoja pitkin päivää, jolloin laitan kaikki laitteet pois ja tuijotan kaukaisuuteen, teen niska-hartiajumppaa tai suljen silmät ja kuvittelen olevani jossain ihanassa paikassa.
Käyn happihyppelyllä.
Syön säännöllisesti ja terveellisesti, ja pidän huolta siitä että verensokerini pysyy tasaisena.
Juon vettä pitkin päivää.
Juon kahvia max. 2 kuppia päivässä ja nekin aterioiden yhteydessä, jotta kahvin vaikutus ei ole niin voimakas kuin tyhjään vatsaan juotuna.
Lepuutan vilkasta mieltäni päivän päätteeksi tekemällä jotain konkreettista ja maadoittavaa. Käsillä tekeminen ja luonnossa oleminen ovat oivallisia maadoittajia.
Kuuntelen jonkin lyhyen ohjatun meditaation tai kaunista musiikkia.

Voit käyttää tätä listaa inspiraationa omien palautumisrutiiniesi suunnitteluun. Lista saattaa näyttää pitkältä, mutta ei kaikkea tarvitse tehdä joka päivä orjallisesti. Itseäni samanlaisina toistuvat rutiinit rauhoittavat ja treeniin sekä pieniin lepohetkiin ei loppujen lopuksi mene kuin puolisen tuntia koko päivästä. Voisitko antaa sen ajan itsellesi vaikka muutaman kerran viikossa?

_______________________________________________________________________________

Suvin uutuuskirja Helpotusta erityisherkän elämään on ilmestynyt ja saatavilla puodista. Löydät siitä lisää vinkkejä arjen sujuvuuteen, palautumiseen, tunteiden käsittelyyn, sosiaalisiin suhteisiin ja itsearvostuksen lisäämiseen.❤️

Pelkäätkö paljastumista? – Jos turvaudumme miellyttämiseen ja varmisteluun, saatamme päätyä pienentämään itseämme

Sanotaan, että me suomalaiset olemme rehellisiä. Olemmeko? Ihmisen perustarve on tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi, rakastetuksi sellaisena, kun on. Kuitenkin me usein itse piilotamme itsemme toisilta myötäilemällä ja jättämällä sanomatta mitä oikeasti ajattelemme ja tunnemme. Pelkäämme paljastuvamme. Emme ole sitä, mitä sisimmässämme olemme ja jäämme vaille sitä, mitä eniten elämässä kaipaamme. Emme ole rehellisiä – itsellemme tai muille.

Rohkea rehellisyys on minulle lapsenomaisuutta, uteliaisuutta, halua olla syvässä yhteydessä itseen ja muihin, rakkautta, levollisuutta, syvää läsnäoloa ja kepeyttä. Kuulostaako sellaiselta mitä haluaisit lisää elämääsi? Minäkin halusin. Ja halusin niin vimmatusti, että lähdin 15 vuotta sitten syväsukeltamaan itseeni ja hakemaan rehellistä vastausta siihen, kuka on se Sanna, joka niin palavasti halusi sisältäni paljastua.

Olin koko elämäni ollut varmistelija, kannattelija ja jonkun sortin miellyttäjä. Kaikissa elämäni pienissäkin siirroissa, olin tehnyt kattavan suunnitelman ja sen lisäksi monta varasuunnitelmaa kaikille mahdollisille skenaarioille. Harvoin karttaa oli piirretty omien tarpeideni pohjalta. Että kaikki olisi hyvin, eikä kenellekään tulisi paha mieli.

Mitä enemmän tutkailin uteliaana itseäni, sitä enemmän ymmärsin, että toimintamalli oli rajoittanut aika mittavasti elämääni ja sen eri sävyjä. Lähes aina elämän eri hetkissä minulla oli ollut valtavan suuri visio tulevasta. Mutta kun olin turvallisuushakuisena lähtenyt suunnittelemaan toteutusta, olin mennyt liian syvälle Miten-tasolle, ja näin monet elämän sattumukset olivat lipuneet ohitseni, vaikka olenkin saavuttanut tavoitteitani. Olin tiedostamattani pienentänyt itseäni.

Reilut kymmenen vuotta sitten aloin ajatella, mitä jos antaisin elämälle mahdollisuuden viedä ja vain antautuisin tulevalle ilman, että tiedän, miten se oikeastaan tapahtuu ja toteutuu. Yksi asia kerrallaan, pienin askelin. Että valitsisin vain halutun suunnan ja kohdistaisin siihen kaiken mahdollisen uteliaisuuteni, rehellisyyteni ja rakkauteni. Ja niin aloin harjoitella. Ja harjoittelen edelleen, joka ikinen päivä.

Ja kuulkaa, tässä sitä nyt harjoitellaan myös teidän kanssanne, ensimmäisiä kertoja julkisesti. Mieli koittaa sanoa, ettei ole mitään kerrottavaa, ettei ketään kiinnosta. Sydän huutaa, että anna palaa nainen, jaa kaikki oivalluksesi, sinua tarvitaan, sinulla on merkitystä!

Haluan blogissani jakaa kanssanne ajatuksia ja näkemyksiä, joita olen saanut matkallani kohti omaa ydintä – Rohkean rehellistä Sannaa. Matka ei ole ollut kivuton tai helppo. Ja vähiten sellainen, millaisen sen kuvittelin joskus olevan. Kuulostella, resonoiko teissä ajatukset ja toimintatavat, joilla olen saanut elämääni ja itseeni uskomattoman herkkyyden ja voiman tasapainon, ilon ja kepeyden, lämmön ja syviä kohtaamisia, tunteiden koko kirjon. Miten olen tietoisesti valinnut itseni joka päivä. Valinnut myös jatkaa matkaa kivuista huolimatta.

Olen antautunut elämän kuljetettavaksi, eikä se ole tarkoittanut äkkiliikkeitä tai kaiken vanhan poistamista, riuhtomista irti mistään tai julistamista. En mene haasteita päin, vaan yhdyn myrskyyn ja tyynnymme yhdessä. En riuhtaise irti, vaan pitelen ja paijaan, syleilen, kunnes tietoisesti irrotan otteeni. En huuda kovaan ääneen mielipiteitäni ja ajatuksiani, vaan odotan, että jollain on tarve ja halu niitä kuulla.

Uskoisin, että ne, ketkä minua ja elämääni ovat pidempään seuranneet läheltä, sanoisivat, että melkoisen vakaata tepastelua se on ollut, niin pienin askelein olen edennyt. Toisaalta, moni näkee minut rohkeana. Uskon sen olevan juuri sitä, että olen äärimmäisen rehellinen, erityisesti itselleni tilanteessa kuin tilanteessa, se näyttäytyy rohkeutena muille. Niin moni meistä elää vasten sitä, mitä sydämessään kokee hyväksi.

Olen hyväksynyt, etten tiedä mitään. Eikä kukaan ole oikeassa tai väärässä. Olen hyväksynyt, etten koskaan tule valmiiksi ja se tuntuu oikeastaan hiton ihanalta. Epävarmuudessa kaikki on mahdollista.

Paljastumista pelkää todella moni ja se on täysin ymmärrettävää. Olethan siellä rooliesi ja velvollisuuksiesi alla turvassa. Mutta oletko kuitenkaan?

Ajattelen, että ihminen pelkää eniten kohdata itsensä rehellisesti, kuin muut, sillä se, että on muille rehellinen on lopulta vain pintaraapaisu rehellisyyteen ja voit vielä pysytellä haarniskasi alla. Rehellisyys itselle asia ja tilanne kerrallaan laittaa muutoksen sisälläsi käyntiin, joka jossain sopivassa hetkessä alkaa näkyä myös muille.

Moni kirehtii ulkoisia muutoksia ja muuttaa sisäistä itseään niiden mukana. Suosittelen lämpimästi aloittamaan sisältä ja vasta kun sinulla on rauha uuden sisuksesi kanssa, on ulkoisten muutosten ja lopullisen paljastumisen aika.

Rohkeasti rehellinen -kirjassa lisää pohdintoja sinulle, joka
… haluat, että elämäsi olisi täydempää ja kevyempää.
… haluat luoda syvempää yhteyttä itseesi ja muihin olemalla rehellisempi.
… olet väsynyt elämän roolileikkeihin.

Tutustu kirjaan tästä:

Jatkuva syyllisyyden tunne saattaa nakertaa uupuneelta viimeisetkin voimat – Nämä kysymykset voivat vapauttaa oloa

Voihan syyllisyys! Eräs silmin nähden uupunut asiakkaani totesi kerran: “tuntuu, että syyllisyys syö minut elävältä!” Ajattelin, että nyt oli niin osuvasti sanoitettu, joten kirjoitin lauseen itselleni ylös.

Valtaosa uupuneista tuntee jonkinasteista syyllisyyttä. Osalla syyllisyys liittyy enimmäkseen pinnallisiin asioihin, kuten tekemättömiin töihin, omaan fyysiseen jaksamattomuuteen, voimattomuuteen, ylivastuullisuuteen, alisuoriutumiseen jne. Isolla osalla syyllisyydestä on päässyt salakavalasti kasvamaan varjo omaan identiteettiin. Alunperin ohimenevästä tunteesta on tullut ajatuksia ja minuutta hallitseva uskomus. Tunteeseen ei ole tarkoitus samaistua, mutta näin saattaa käydä uupumusoireiden jatkuessa pitkään.

Syyllisyys vie todella paljon energiaa ja syö henkistä kapasiteettia. On olemassa syyllisyyttä, joka kumpuaa tietoisuudesta, että olet tehnyt jotakin väärin tai loukannut toista, mutta yleensä kyseessä on paljon syvemmällä oleva omaan ihmisyyteen kietoutunut tunnemöykky. Tämä syvällä oleva syyllisyys sisältää usein myös häpeää, ahdistusta, levottomuutta, haasteita itsetunnossa, erilaisia tunnontuskia, perfektionismia sekä ankaruutta itseä ja muita kohtaan. Se saa sinut uskomaan, että sinussa on jotain perustavanlaatuisesti vialla tai olet syvästi epäonnistunut ihmisenä. Sanon sinulle heti: STOP! Et todellakaan ole!

Uupuneena saatat jatkuvasti etsiä itsestäsi vikoja ja puutteita, soimata, syytellä, velloa ja piehtaroida menneisyyden tapahtumissa, jossitella ja kantaa tolkutonta velvollisuuden tunnetta. Vaihtoehtoisesti tulevaisuuden pelko eli katastrofiajattelu saa sinut pelkäämään jo etukäteen kuinka selviät tulevista vastoinkäymisistä. Ei auta, vaikka joku yrittäisi sinulle sanoa, että “hellitä” tai “päästä irti”. Niin miten muka?

Syyllisyys on tunnetasolla menneisyyteen takertumista ja siitä kiinnipitämistä. Parhaimmillaan se voi estää sinua toimimasta eettisesti ja moraalisesti väärin, joten sille voi löytää rakentavia merkityksiä. Pahimmillaan se todellakin nakertaa sinua jatkuvasti sisäisesti ja muuttuu tuhoisaksi, jopa itsesabotaasin moottoriksi.

Koska olet ihminen, olet erehtyväinen ja aina jollain tavalla keskeneräinen. Keskeneräisyys on inhimillistä ja mahdollistaa henkisen kasvun. Syyllisyyden tunteen vastapareja ovat hyväksyntä ja anteeksianto. Nämä molemmat auttavat sinua päästämään irti, mistä ikinä pidät sisäisesti kiinni.

Mikäli sinulla on lapsuudessa traumatausta, voi siinä piillä selitys selittämättömän voimakkaalle syyllisyyden tunteelle. Lapsuuden olosuhteet ja etenkin kasvatus vaikuttavat merkittävästi siihen, kannatko liiallista vastuuta ja kuormaa, sekä siihen miten herkästi koet olevasi “syyllinen” eli syyllistyt. Alitajuinen tarve jatkuvasti hyvitellä, miellyttää ja pyydellä anteeksi olemassaoloaan on useimmiten traumareaktio. Traumoja ei hoideta pelkillä positiivisilla mietelauseilla tai “hellittämällä”. Kyse on alitajuisista prosesseista eli sisäisistä haavoista ja tunnelukoista. Ne kaipaavat rakastavaa huomiota, hyväksyntää ja anteeksiantoa monella tasolla.

Tarvitset sisäisen turvan tunteen, jotta syyllisyydestä irtipäästäminen tulee edes mahdolliseksi. Ilman turvaa ei ole luottamusta. Ilman riittävää sisäistä turvaa ei ole myöskään vahvaa itseluottamusta, vaan tilalle astuu epävarmuus, syyllisyys ja häpeä.

Voit vapautua kalvavasta ja elävältä syövästä syyllisyydestä anteeksiannolla ja itsemyötätunnolla. Itsemyötätunto tarkoittaa tietoisesti armollisemman ja lempeämmän suhteen luomista omaan itseen. Anteeksianto itselle tarkoittaa käytännössä sisäistä rauhansopimusta: alat prosessinomaisesti laskea aseita ja puolustusmekanismeja.

Menneisyys meni jo. Et voi muuttaa sitä mikä jo tapahtui, mutta voit löytää uuden tavan suhtautua itseesi, elämääsi ja kaikkeen siihen mitä koet. Kyse on sinun ajattelun ja tunteiden prosesseista eli sinun sisäisestä kokemusmaailmasta. Voit aina tehdä siihen muutoksia, olit sitten kuinka nuori tai vanha hyvänsä. Sisäinen siivoustyö parantaa sinun elämänlaatuasi.

Kysy itseltäsi: onko sinun tarpeellista ruoskia itseäsi loputtomiin?
Haluatko todella kantaa syyllisyyden painolastia loppuelämäsi?
Voisitko ensisijaisesti antaa aina itsellesi anteeksi?
Oletko toiminut omia arvoja, eettisiä periaatteita, normeja tai odotuksia vastaan?
Mistä oikeasti olet vastuussa? Missä menevät vastuun todelliset rajat?

Lopulta saatat huomata, että koko syyllisyyden tunne on pelkkä illuusio tai varjo, jonka vaikutus pienenee, kun hyväksyt itsesi sellaisena kuin juuri nyt olet. Teet parhaasi, joka ikinen hetki, sen tiedon ja tietoisuuden valossa, joka sinulla kulloinkin on. Aina. Ja se riittää.
Sinä riität!!!

Ratkaisuvinkki: kokeile sanoa itsellesi päivittäin tämä vanha havaijilainen Ho’oponopono-mantra, jonka tarkoitus on vapauttaa kielteisyyttä: “Olen pahoillani – anna anteeksi – kiitos – rakastan sinua.” Toista niin monta kertaa, kuin hyvältä tuntuu!

Sinulle, joka epäilet itseäsi: ”Usko itseesi – Mikään ei ole niin vaikeaa, ettei sitä kannata yrittää”

Kapinallinen – Pako Saudi-Arabiasta vapauteen (Otava, 2022) kertoo saudityttö Rahaf Mohammedin tarinan. Se on sydäntä raastava kuvaus lapsuudesta ja nuoruudesta ympäristössä, jossa nuori tyttö kokee, että ihmiset ja yhteiskunta viestivät, että tytöissä on jotain väärää ja he eivät saa olla omia itsejään. Rahafin elämässä on onneksi myös muutama ihminen, jotka kannustavat, tukevat ja kertovat hänelle, että hän on yhtä arvokas kuin muutkin.

Rahaf kertoo, miten hänen kodissaan tyttöjä rangaistaan nauramisesta, leikkimisestä tai vaikkapa vain nähdyksi tulemisesta kodin seinien ulkopuolella ilman miespuolista saattajaa. Tytön kasvaessa henkinen ja fyysinen väkivalta muuttuvat yhä vakavammaksi ja jopa hengenvaaralliseksi.

Kouluunmenovaiheessa tiesin jo, että pojat saivat leikkiä ulkona, laittaa ruokaa puistossa, ajaa pyörällä ja käydä uimakoulussa ja että tyttöjen oletettiin pysyvän poissa näkyvistä. Kysyin äidiltäni, miksen voinut leikkiä ulkona. Kysyin häneltä, miksi vanhemmat tytöt ja naiset pitivät hijabia. Mutta hän sanoi vain: ”Jos olet tyttö, käyttäydyt kuin tyttö. Kiltit tytöt opettelevat pitämään huolta kodista aviomiestä varten, ja he pitävät hijabia näyttääkseen, että ovat kilttejä. He eivät tee sitä, mitä pojat.” – Rahaf Mohammed

Unelma vapaudesta, elämästä omana itsenään ja mahdollisuuksista päättää itse tulevaisuudestaan kypsyy, ja 18-vuotiaana koittaa sopiva hetki lähteä pakoon.

Kun itse täytin kuusitoista, olin jo valinnut oman polkuni ja tiesin, että se oli oikea. Vaikuttaisin elämääni, lähtisin muuttamaan sitä, omaksuisin feministin ja ateistin identiteetin ja vastustaisin sellaisen valtion lakeja, joka riistää kansalaisiltaan sananvapauden eikä anna heidän valita elämäntyyliään. Unelmani oli asua maassa, joka olisi kaukana Lähi-idästä ja jossa uskottaisiin sukupuolten tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin.” — ”Vastuu oli minun: jos halusin muutosta, minun pitäisi toimia itse. – Rahaf Mohammed

Vaarallinen pakoyritys ei mene suunnitelman mukaan, vaan Rahaf jää kiinni Bangkokin lentokentällä, josta hänet uhataan palauttaa perheensä luo. Rahaf uskoo, että rangaistus kapinoinnista perhettä vastaan voi olla kuolema, joten hän päättää taistella henkensä edestä loppuun asti. Alkaa taistelu, johon tarvitaan lopulta koko maailman apua.

4 viestiä kaikille, jotka tarvitsevat elämäänsä suuren muutoksen

Poimittu kirjasta Kapinallinen – Pako Saudi-Arabiasta vapauteen (Otava, 2022).

1. Et ole yksin

Minun elämäni on vain yksi esimerkki niistä lukuisista, eri puolilla maailmaa elävistä tytöistä ja naisista, jotka joutuvat epäoikeudenmukaisuuden ja sorron uhreiksi ja elävät ilman arvoisiaan oikeuksia. Minua hakattiin ja uhkailtiin ja jouduin tuntemattoman raiskaamaksi. Kun pakenin, perheeni ja Saudi-Arabian hallitus ajoivat minua takaa kuin olisin rikollinen. Niin kuin niin monet muutkin sorron häkkiin joutuneet tytöt, minäkin koin niin pahan masennuksen, että tunsin olevani sisältä kuin kuollut ja halusin tehdä itsemurhan. Toivuttuani aloin etsiä tietä eteenpäin elämään, joka olisi minun arvoiseni ja toteuttaisi unelmani. Jätin taakseni kaiken: perheen, jota rakastan, ja kaiken tutun, sillä uskon ansaitsevani paremman elämän kuin sen, mihin he minua pakottivat.

2. Älä anna kenenkään toisen kertoa, mitä voit tai et voi tehdä

Sinäkin ansaitset vapauden. Sinulla on oikeus sanoa ei. Sinulla on oikeus sanoa kyllä. Älä anna kenenkään toisen määritellä oikeuksiasi. Tavoittele unelmiasi ja taistele muuttaaksesi sitä, mikä sinua pidättelee, olipa se mitä tahansa. Olet arvokas ihminen, jonka tulevaisuus perustuu työhön, leikkiin ja onneen.

3. Usko itseesi, ole rohkea

Älä odota kenenkään auttavan sinua, vapauttavan sinua, tekevän sinua onnelliseksi. Voit tehdä sen kaiken itse. Kun kirjoitan sinulle tätä kirjettä, tajuan, että karkaamisestani on kulunut puolitoista vuotta. Sinä aikana olen epäonnistunut, olen tehnyt virheitä, mutta olen noussut uudelleen pystyyn. Olen oppinut ja kypsynyt. Tällä hetkellä voin sanoa, että en ole koskaan ennen voinut psyykkisesti ja fyysisesti näin hyvin ja elämäni on nyt onnellisempaa ja turvallisempaa kuin milloinkaan aiemmin. Taistelu vapauden saavuttamiseksi kannatti.

4. Muista: mikään ei ole mahdotonta eikä mikään niin vaikeata, ettei sitä kannattaisi yrittää

Itse olen siitä esimerkki. Taistelin hallitusta vastaan ja vielä vieraan lentokentän viranomaisia vastaan; taistelin perhettäni ja heimoani vastaan; taistelin kaikkia niitä vastaan, jotka yrittivät tukkia tieni vapauteen. Ja tässä olen nyt.

Nuoren sauditytön innostavan ja henkeäsalpaavan jännittävän tarinan löydät TÄÄLTÄ.

Vaikea tunne ei väisty analysoimalla vaan tuntemalla – Tätä se käytännössä tarkoittaa

Kaikki tunteet ovat viestejä sinusta, kokemuksistasi ja menneisyyden tapahtumista. Yksikään tunne ei ole väärä, vaikka olisit saattanut saada käsityksen, että jotkut tunteet ovat oikeampia kuin toiset. Jotkut tunteet tuntuvat vain mukavammilta kuin toiset. Ja on luontaista ihmiselle välttää kipua – myös kipeältä tuntuvia tunteita.

Jokainen tunne kaipaa kuitenkin tulla nähdyksi ja kuulluksi. Eli tunteiden käsittely tarkoittaa sitä, että ei yritä ohittaa jotain tunnetta, vaan uskaltaa kohdata sen. Tunteiden kohtaamista voi harjoitella. Tässä lyhyt ohjeistus:

Huomaa tunteesi. Huomaamisen hetkellä teet mahdolliseksi tunteen käsittelyn.
Hyväksy tunne. Jos tunne on epämiellyttävä, älä selittele sitä pois tai siirrä huomiota toisaalle – esimerkiksi tekemiseen tai laitteen katseluun. Jos tunne on miellyttävä, se on usein helpompi hyväksyä.
Anna tunteelle nimi. Joskus tunne on helppo nimetä (esim. suru tai ilo), mutta riittää myös, että tunnistat, tuntuuko tunne miellyttävältä tai epämiellyttävältä. Nimeäminen auttaa myös puhumaan omasta tunnekokemuksesta muiden kanssa ilman, että kaataa sen tunnereaktiona toisen niskaan.
Hengitä. Sitten älä tee mitään muuta kuin hengittele rauhassa siten, että annat tunteen olla. Riippumatta siitä, onko tunne vaikea tai kipeä, hengitys auttaa sinua rauhoittumaan tunteen äärelle. Tunteet tulevat ja menevät kuten hengityskin, kun niitä ei piilota tai ohita.
Havainnoi, mitä sinussa tapahtuu. Tunne tuntuu kehossa: missä kohtaa kehoa tunne tuntuu? Siihen saattaa liittyä myös monenlaisia ajatuksia: huomaatko, millaisia ajatuksia mielessäsi liikkuu? Ole kuin salapoliisi, joka tekee havaintoja – mutta ei tee päättelyä, selityksiä tai yhteenvetoa.
Lopuksi sano itsellesi jotain kannustavaa ja mukavaa. Olet ottanut hetken itsellesi ja niille viesteille, joita tunteet tuovat. Tunnet taas vähän paremmin itseäsi. Se on iso juttu! Ja sitä paitsi on tärkeää oppia puhumaan itselle kauniisti ja kannustavasti silloin, kun on kokenut jotain vaikeaa ja myös silloin, kun on kokenut jotain ihanaa.

Vaikka tämä prosessi tuntuu moniosaiselta, se nopeutuu ja muuttuu automaattiseksi ajan kanssa.

Kun tuntuu pahalta – Lohtukortit ahdistuneelle lohduttavat ja auttavat kohtaamaan hankalia ajatuksia ja tunteita. Katso kortit täältä.

Jokin asia voi painaa mieltä, mutta emme tiedosta, mistä on kyse – Ota kynä käteen, pienikin annos tätä voi auttaa!

Monet kantavat sisällään ajatusten ja tunteiden kuormaa, joka tuntuu kehossa ja mielessä painolastina. Aina ihminen ei itsekään tiedosta, mitä kaikkea hänen mukanaan kulkee.

Omien ajatusten ja tunteiden välttely ja piilossa pitäminen on raskasta sekä henkisesti että fyysisesti, ja se tuottaa stressiä. Kun alat purkaa sisäistä kuormaasi ja opettelet olemaan rehellinen itsellesi, olo kevenee.

Kun kaipaat kanavaa tunteidesi purkamiselle, kokeile intuitiivista kirjoittamista. Se voi pieninäkin määrinä auttaa lieventämään stressiä.

Intuitiivinen kirjoittaminen on vapaata, virtaavaa kirjoittamista, jossa käytetään virikkeenä teemoja ja kysymyksiä. Intuitiivisen kirjoittamisen avulla voit

– käsitellä menneitä tai meneillään olevia tapahtumia
– purkaa tunteita, joita koet tai joita et ehkä aiemmin ole uskaltanut kohdata
– tulla tietoiseksi ajatusmalleista, rajoittavista uskomuksista ja peloista, jotka ovat estäneet sinua elämästä
– vapauttaa luovuuttasi ja
– antaa unelmien vapaasti lentää.

Kysymykset, josta voit aina aloittaa:

Millaiset ajatukset ja tunteet haluavat purkautua sisältäsi?
Millaisten tilanteiden ja päätösten äärellä olet?
Missä olet elämässäsi menossa?

Kirjoita pysähtymättä. Unohda kielioppi, lauserakenteet, tekstin jäsentäminen ja oikeinkirjoitus. Anna tekstin tulla.

Ole rehellinen. Kirjoitat itsellesi, et kenellekään muulle. Pidä huoli, ettei kukaan ei pääse käsiksi muistikirjaasi, jotta voit paljastaa paperille kaiken. Kirjoita ajattelematta, nopeasti, ja opettele huomaamaan, milloin yrität suodattaa tekstiäsi.

Miksi kirjoittaminen toimii?

Kirjoittamista hyvinvoinnin välineenä tutkinut James W. Pennebaker kuvailee, että jossain kohtaa kirjoitusprosessia kirjoittaja voi tuntea irtipäästämisen kokemuksen. Sen aikana kirjoittaja
– siirtyy pinnallisista, päivittäisistä aiheista syvempiin
– uskaltaa paljastaa tekstissä ajatuksia, tunteita ja kokemuksia, joita hänen voi olla vaikea jakaa muuten
– ei ole enää niin tietoinen itsestään
– ei yritä enää miellyttää muita vaan on rehellinen itselleen
– voi alkaa tuoda alitajuista tietoa tietoisuuteensa
– alkaa usein kirjoittaa nopeammin ja käsiala voi muuttua, samoin kuin koko fysiologia
– etenee tyypillisesti aiheesta toiseen niin, että yksi teema nostaa esiin toisen, joka puolestaan johdattaa kolmanteen ja niin edelleen.

Joku voi löytää irtipäästämiskokemuksen jo muutaman minuutin jälkeen, toisella siihen pääseminen voi kestää kauankin. Intuitiivisen kirjoittamisen kurssillani joku joskus totesikin, että pitkään hän vain teki tehtäviä mekaanisesti, kunnes lopulta tulivat perkeleet ja sitten kyyneleet – ne olivat suuria askelia kohti vapautumista.

Mutta muista: älä erityisesti yritä tehdä mitään päästäksesi tähän tilaan. Sinun ei tarvitse enää pinnistellä, vaan nimenomaan hellittää… Anna irtipäästämisen tapahtua, kun se tapahtuu.

Intuitiivinen kirjoittaminen auttaa jäsentämään asioita mielessäsi. Alat ymmärtää tapahtumien merkityksiä ja niiden välisiä yhteyksiä. Kun päällimmäinen kuorma on purettu, hälinän alta alkaa löytyä oma äänesi. Itsetuntemus lisääntyy ja voit saada yhteyden intuitioosi.

Tukena kirjoittamisessa toimivat esimerkiksi Katri Syvärisen korttipakat Taikahetkiä elämään ja Anna valosi loistaa. Niistä löydät oivalluttavia teemoja ja kysymyksiä kirjoittamisen pohjaksi!

Arjesta juhlaa omenapiirakalla

Tiedäthän, joskus sitä vaan tekee mieli pientä makeaa jo heti aamulla. No, minuun iski omenapiirakkahimo keskellä ihan tavallista arkiaamua. Niinpä valmistin tämän herkullisen piirakan aamupalan jälkkäriksi. Ja täytyy sanoa, että toimi.

Ajattelen, että joka päivä voi olla herkkupäivä, kunhan tekee sen viisaasti. Ja viisaudella tarkoitan tässä kohtaa ruokavalintojen tekoa keholle ystävällisesti.

Tämä piirakka maistui sekä aikuisille, että ihan perheen pienimmillekin. Haluan opettaa lapsilleni, että ruokailuhetket ovat nautintoja ja jälkiruokaa voi syödä joka päivä, kunhan herkut ovat oikein valittu. Arkea ei siis tarvitse sokeri kuorruttaa, vaikka herkutteleekin.

Ohje on sokeriton, gluteeniton, munaton ja maidoton ja silti niin hyvää!

Omenapiirakka ohje

POHJA:

3 dl kaurahiutaleita

2,5 dl mantelijauhoja

0,5 tl jauhettua vaniljaa/ tai loraus vaniljauutetta

1 dl vettä

5 rkl hunajaa

1 tl kardemummaa

ripaus suolaa

TÄYTE:

3 dl makeuttamatonta omenasosetta

5 rkl / tai maun mukaan hunajaa

3 tl kanelia

ripaus kardemummaa

PIIRAKAN PÄÄLLE:

noin 1-2 omenaa viipaloituna

4 rkl kookossokeria (tai maun mukaan)

Kanelia

VAIHE 1) Voitele piirakkavuoka ja kuumenna uuni 180 asteeseen.

VAIHE 2) Yhdistä kaikki pohjan aineet. Sekoita hyvin ja painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

VAIHE 3) Yhdistä kaikki täytteen ainekset ja tarkista maku. Lisäile makeutta halutessasi.

VAIHE 4) Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja lisää viipaloidut omenat täytteen päälle. Ripauttele omenoiden pintaan kookossokeria ja kanelia ja paista 180 asteessa, noin 35 minuuttia.