Kirjoittajat Noora Al-Ani ja Sophia Wekesa ovat yhdessä Saara Obelen kanssa luoneet 2020-luvulle sovitetun Tarot – Tieto meissä -kirjan sekä tarot-korttipakan (Like, 2022), jonka arvot, kieli ja estetiikka ovat tässä ajassa kiinni ja josta jokainen voi löytää itsensä.
Kuva: Jonne Räsänen / Like
Monet kokevat, että elämme juuri nyt aikaa, jossa meillä on suuri tarve ymmärtää itseämme ja maailmaa, jossa elämme. Erityisen paljon kaipaamme vahvistusta ja nähdyksi tulemista. Näitä meille jokaiselle tärkeitä asioita on etsitty myös tarot-korteista ja astrologiasta jo satojen vuosien ajan. Perinteisesti tarot-kortteja on pidetty ennustamisen välineenä, mutta nykyään kortteja käytetään usein oman itsen ymmärtämiseen ja pohtimiseen.
Suhtautumisemme tarot-kortteihin on lähestyä niitä kuin hyvää ystävää, joka antaa rehellistä palautetta, eli myös niitä neuvoja joita saattaa olla ärsyttävä kuunnella. Tarkoitus ei ole luovuttaa omaa kohtaloa korttien käsiin, eivätkä kortit ja tulkinta vastaa suoraan kysymyksiin, vaan tarjoavat tukea pulmallisiin tilanteisiin. Ja kuten ystävän kanssa käytyjen syvällisten keskustelujen jälkeen, on jokaisen itse tehtävä oma ajatustyönsä ja pohdittava, mitä jokin tulkinta omalla kohdalla tarkoittaa.
Miksi tarot-kortit puhuttelevat niin syvästi?
Helppous: kortit ovat saatavilla aina kun tarvitset.
Itsetuntemuksen lisääminen: 78 korttia elämästä toimivat kuin peili, ja yksi kortti päivässä on helppo annos ajateltavaa.
Kuulluksi ja nähdyksi tuleminen: parasta antia on korttien nostaminen ystävien kanssa, jotka voivat antaa oman panoksensa korttien teemoihin.
Ajanvietto ystävien kanssa: tästä se laatuaika syntyy!
Tuki valintojen edessä: korteilta voi kysyä, mitä minun pitää muistaa päätöstä tehdessäni.
Pysähtyminen hetkeen: ratkaisujen etsiminen vaikeisiin kysymyksiin vaatii hiljentymistä niiden äärelle.
Henkisyys: on tärkeää muistaa, ettemme ole yksin tässä maailmassa, vaan yhteydessä kaikkeen ympärillämme.
Intuition kuunteleminen: sisimmässäsi tiedät jo, mitä tarvitset, mutta joskus se tietävä ääni on niin hiljainen, että sitä on vaikea kuulla.
Heittäytyminen uuteen: sattuma ja taika piristävät ankeaakin päivää.
Hauskanpito: hauskuus on paras syy mille tahansa tekemiselle.
Kauneus: korttien kuvat ovat niin kauniita, että niitä on ilo katsella!
Korttien kuvitus: Saara Obele.
Elämme maailmassa, jossa ihmiselle saattaa nousta tunne, että tekemämme asiat ovat arvokkaita vain, jos ne voi perustella logiikalla. Se voi tuntua ankealta, mutta tarotin taika on hyvä lääke siihen. Pakan 78 korttia sisältävät elämän ja ihmisyyden perusteemoja, ja niiden nostaminen pakasta on ehkä sattumaa, mutta jos kortti todella puhuttelee, se todella herättää ajattelemaan ja oivaltamaan omaa itseä ja elämää.
Usein on niin, että vaikka ajatukset ja tunteet olisivat sekaisin ja olo epävarma, sisimmässämme tiedämme jo totuuden. Silloin kortti toimii kuin peili, joka tuo silmiemme eteen sen asian, joka meidän olisi hyvä huomata. Muistathan, että taika ja tieto löytyvät sinusta itsestäsi.
Upean ja samaistuttavan Tarot-korttipakan sekä Tarot – Tieto meissä -kirjan löydät TÄÄLTÄ.
Hetkessä elämisen taito on yksi vaikeimmista asioista oppia. Se ei ole samanlainen taito kuin esimerkiksi pyöräily. Vaikka oppisit hetkessä elämisen taidon kerran, huomenna se voi olla taas vaikeaa. Tämä taito on kuitenkin sellainen, mitä kannattaa opetella, vaikka epäonnistuisi monta kertaa.
Lapsille taito on helpompaa kuin aikuisille. Eri ikäiset lapset elävät hetkessä eri tavoilla. Pienet lapset osaavat uppoutua leikkiin niin, että kaikki ulkopuolinen maailma murheineen katoaa. Teinit taas voivat tehdä hullujakin asioita vain siksi, että sillä hetkellä ajatus tuntui mahtavalta.
Aikuiset miettivät asioita liikaa oman historiansa kautta tai pelkäävät, miten jokainen tapahtuma vaikuttaa myös tulevaisuuteen. Meillä on kuitenkin usein samanlaisia mahdollisuuksia heittäytyä elämän vietäväksi kuin lapsilla, emme vain rohkene käyttää niitä.
Mikä meitä aikuisia estää uppoutumasta täysin johonkin sellaiseen puuhaan, mikä vie ajatukset pois kaikesta muusta? Ei kukaan ole kieltänyt aikuisia hyppimästä vesilammikoissa tai kiipeämään puuhun.
Hetkessä elämisen ei kuitenkaan tarvitse olla hölmöä hassuttelua. Hetkessä eläminen voi jollekin olla myös sitä, että lähtee vaikka kävelylenkille vailla päämäärää, nauttii vain matkasta ja kaikesta, mitä ympärillä näkyy.
Joskus tämänkin hyvän taidon opettelusta voi kuitenkin tulla suorittamista. Silloin jokaisen hetken elämässä täytyisi olla spontaania ja jokainen sekunti pitäisi osata elää hetkessä. Tässäkin asiassa kannattaa muistaa olla itselleen armollinen.
On parempi oppia elämään hetkessä edes kerran elämässä, kuin kuluttaa koko elämä menneiden ja tulevien asioiden murehtimiseen.
Tässä idea terveelliseksi välipalaksi tai kahvipöydän herkuksi.
Saanko esitellä kurpitsamuffinit. Näiden herkkupalojen koostumus on kostean tiivis, jopa ruokaisa. Itse nautiskelin muffineja päiväkahviherkkuina ja tarjoilen niitä omille lapsilleni iltapalaksi. 4-vuotiaan tyttäreni ja ystäväni mielestä resepti meni kerralla jatkoon!
Hei, ja ohje on myös gluteeniton sekä vegaaninen. Lisäksi ne on valmistettu ilman valkoista sokeria, ihan vain arjen sokerikuormaa pienentääkseni.
Eli herkku joka hellii monella tavalla.
Kurpitsamuffinit
2 rkl sulaa kookosöljyä
2 banaania
4 dl kurpitsasosetta
2 dl intiaanisokeria
5 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
3 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
sitruunan raastettu kuori
0,5 tl suolaa
VAIHE 1) Kuori, pilko ja keitä kurpitsa. Soseuta soseeksi
VAIHE 2) Muusaa banaanit ja lisää banaanisose, sula kookosöljy ja raastettu sitruunan kuori kurpitsasoseen joukkoon
VAIHE 3)Yhdistä kaikki kuivat aineet ja sekoita ne sitten kurpitsa-banaanisoseen joukkoon
VAIHE 4) Lusikoi taikina muffinivuokiin ja paista uunin keskiosassa 200 asteessa, noin 20 minuuttia
Vegaaninen kuorrute
1 purkki vegaanista tuorejuustoa
puolikkaan sitruunan mehu
1 tl vaniljaa
noin 6 rkl kookossiirappia (tai oman maun mukaan)
VAIHE 1)Yhdistä kaikki aineet. Tarkasta maku ja pursota jäähtyneiden muffinien päälle
Kirjoittaja Jaana Kääntä kertoo kirjoittamisen kipinän kyteneen hänessä aina. Hän kirjoittaa omaa Elämänmerellä- blogia ja harrastaa valokuvausta. Meri on Jaanalle rakas ja luonnonrauha tärkeää vastapainoa työlle.
Kuinka pitkä aika on siitä, kun jaoit huoliasi toisen ihmisen kanssa? Milloin viimeksi olet pysähtynyt kuuntelemaan itseäsi? Elämänmeno on vauhdikasta ja vaativaa. Mielenterveyden edistämisen ja ylläpitämisen näkökulmasta huolien jakaminen ja rauhoittuminen ovat merkittäviä asioita.
Huolien karistamiseen, tai ainakin helpottamiseen, löytyy lukemattomia tapoja, joista jokainen voi etsiä itselleen sopivimman. Päällimmäisinä itselläni tulevat mieleen puhuminen luotettavan ihmisen kanssa, liikunta, musiikki, kirjoittaminen ja luonto.
Ammattiapua huolien jakamiseen ei välttämättä tarvita. Riittää, että on ystävä, jonka voi kohdata, jolle voi puhua, joka kuuntelee ja on luottamuksen arvoinen. Onnellinen hän, jolla tällaisia ihmisiä on ympärillään. Kaikilla ei ole yhtäkään. Silloin on tarvetta yhteiskunnan tarjoamille matalan kynnyksen paikoille, mihin voi hakeutua huoliaan jakamaan. Nuo paikat ovat tarpeen myös silloin, jos huolien kantajalla on tunne, ettei halua vaivata läheisiään tai huolestuttaa heitä omilla huolillaan.
Työssäni kuuntelen paljon huolia. Joskus miettii, mistä kaikenlaisia huolia niin paljon riittääkin. Jokaisen huoli on kuitenkin tärkeä. Pahalta tuntuu, että lapset, joiden elämän tulisi olla vielä hyvin huoletonta, pohtivat syntyjä syviä ja kantavat huolia harteillaan. Monet nuoret kokevat ahdistusta ja riittämättömyyttä, jonka alla uupuvat, vaikka heidän tulisi ikänsä puolesta tuntea koko maailman olevan auki heitä varten ja lukemattomien mahdollisuuksien odottavan tulevaisuudessa. Usein tulevaisuus kuitenkin näyttäytyy heille kovin epävarmana, eikä sieltä löydy mitään tavoiteltavaa. Ei mitään kiintopistettä, jota kohti kulkea. Aikuisuus ei kiehdo. Kasvava vastuu pelottaa ja oma pärjääminen arveluttaa. Millään ei tunnu olevan merkitystä ja huolet sen kuin kasvavat.
Viimeisinä vuosikymmeninä maailma on muuttunut paljon ja nopeasti. Ihmispoloilla lienee välillä vaikeuksia pysyä perässä. Suorituskeskeisyys ja kiire ovat hyvin hallitsevia elämässä yleensä ja etenkin työelämässä. Kaikki mehut puristetaan, jos ei osaa itse asettaa rajoja.
Jos työ täyttää elämän niin, ettei jaksa enää tehdä voimaannuttavia, mukavia asioita, joista sille saa vastapainoa, on suuri vaara väsähtää. Jos jatkuvasti pitää olla tehokas ja ehtiä enemmän kuin mihin rahkeet riittävät, väsähtää varmasti. Tärkeää on siis pitää kiinni oman jaksamisen rajoista niin, että asettaa oman hyvinvoinnin tärkeimmäksi. Se on monille yllättävän vaikeaa ja usein asiaan havahdutaan liian myöhään.
Ihminen ei ole kone. Päivät ovat erilaisia ja tunteet kuljettavat meitä niin, että järki jää joskus toiseksi tilanteissa, joissa sen pitäisi olla ensimmäinen. Onko oravanpyörässä pakko pyöriä vai pystyykö itse valita, mihin lähtee mukaan ja mistä jää pois? Olemmeko tärkeämpiä tai arvokkaampia, jos meillä on kiire, olemme tehokkaita ja suoritamme paljon? Korvaamattomia emme ole, ainakaan työpaikalla. Remmiin löytyy uusia tulijoita, jos yksi kuukahtaa. Läheisillemme sen sijaan olemme ihmisinä ainoita. Hyvä on tietysti muistaa myös, että jokaisella on vain yksi elämä, joten kannattaa miettiä, miten sen haluaa käyttää. Suora lähetys, eikä uusintaa tule.
Kiire kuljettaa meitä päivästä ja viikosta, jopa vuodesta toiseen. Se näkyy joka puolella ja hoppuilu tarttuu. Varmaa on, että jatkuva kiire kasvattaa stressiä. Aikuisten stressi heijastuu lapsiin ja nuoriin. Aamulla on kiire päiväkotiin ja kouluun, illalla on kiire syömään, että ehditään harrastuksiin. Sitten on kiire nukkumaan, että jaksetaan taas seuraavana päivänä kiirehtiä paikasta toiseen. Viikonloput täyttyvät ohjelmasta. Suorittamista riittää. Tämän lisäksi monet lapset ja nuoret vaihtavat kotia viikoittain. Se tuo lisää haasteita: oikeat tavarat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Elämä on aikamoista ruljanssia! Tässä maailman onnellisimmassa maassa on järjetön määrä työuupuneita aikuisia, todella huonosti voivia lapsia ja nuoria sekä yksinäisiä vanhuksia.
Olisiko syytä painaa jarrua? Karkottaa kiire hetkeksi ja rauhoittua miettimään, mitä minulle oikeasti kuuluu. Kun joku tämän kysymyksen esittää, siihen vastataan yleensä enempää miettimättä ja nopeasti: ”Mitäs tässä” tai ”Kiirettä on pitänyt” sen sijaan, että kerrottaisiin aivan oikeita kuulumisia. Olisi ehkä kiva jutella enemmän, mutta on johonkin niin kiire, ettei ehdi.
Ymmärrän, ettei elämä jatkuvaa himmailua voi olla. Sopivina annoksina stressi on myös hyvä asia. Se saa meidät toimimaan ja tekemään parhaamme niin, että voimme tuntea tyytyväisyyttä aikaansaannoksistamme. Kasvavana ja pitkään jatkuvana se on kuitenkin vahingollista sekä mielelle että keholle. Senpä vuoksi on terveellistä välillä pysähtyä miettimään omia voimavarojaan ja pohtia, voisiko omaa jaksamistaan huomioida enemmän ja millä tavoin.
Ihmisten pitäisi opetella armollisuutta itseään kohtaan. Emme ole yhtään arvokkaampia, vaikka raadamme niska limassa ja suoritamme tehtävän toisensa perään tai monta päällekkäin. Suorittamisen ja loppuun palamisen myötä voimme sen sijaan menettää paljon asioita, jotka itsellemme ovat oikeasti tärkeitä.
Onkohan koskaan ennen puhuttu niin paljon rauhoittumisen tarpeellisuudesta kuin nykymaailmassa puhutaan? Miten tärkeää ihmisen on välillä vain olla tekemättä yhtään mitään ja potematta siitä huonoa omaatuntoa. Rauhoittuminen antaa ajatuksille aikaa virrata. Se antaa luovuudelle tilaa. Kukaan ei oikeasti jaksa olla koko ajan tehokas, eikä tarvitsekaan. Kaikkia asioita ei tarvitse tehdä sata lasissa. Monissakin asioissa riittää, että ne tulevat tehdyiksi. Kaiken ei tarvitse olla täydellisen priimaa. Jokaisen hyvinvointia horjuttaa, jos pitää vain jaksaa, vaikka ei jaksaisikaan.
Olisiko mahdotonta työpaikoilla viettää yhteinen lounas- tai kahvihetki, jolloin puhutaan muista kuin työasioista? Olisiko mahdollista pohtia hetkinen yhdessä maailmanmenoa? Vaihtaa mielipiteitä tai höpötellä ja nauraa muuten vain? Muistan sellaista tapahtuneen vielä 90- luvun puolivälin paikkeilla, ehkä loppupuolellakin. Ja ne hetket olivat voimaannuttavia!
Oi ihana leipä. Suurin osa meistä syö leipää joka päivä. Usein ruokapöydissä kuitenkin nähdään ravintoarvoiltaan melko köyhiä leipävaihtoehtoja. Kun valmistat itse leipäsi, voit vaikuttaa sen ravintoarvoihin. Lisäksi itse leivottu leipä tulee edullisemmaksi. Eli leipomalla itse, hoidat sekä kehoasi, että kukkaroasi.
Itse tykkään leivistä, jotka ovat ruokaisia ja niistä löytyy pureskeltavaa. Tässä on sellainen resepti-idea nyt myös sinulle. Leivän jokaisella haukkauksella saat suun täyteen siementen ja kuivattujen hedelmien ja marjojen ilottelua.
Tämä leipä on gluteeniton, maidoton ja munaton.
Siemenleipä ohje
4,5 dl kaurahiutaleita
2,5 dl hedelmä-siemen-marjasekoitusta
0,5 dl psylliumjauhetta
1 dl manteleita
4,5 dl vettä
2 rkl hunajaa
1,5-2 tl suolaa
VAIHE 1)Rouhi mantelit paloiksi ja yhdistä ne kaikkien kuivien aineiden kanssa
VAIHE 2)Kuumenna vesi kattilassa ja lisää siihen hunaja ja suola. Yhdistä vesi kuivien aineiden kanssa ja sekoita ainekset yhteen sähkövatkaimella
VAIHE 3)Kaada taikina voidellun leipävuoan pohjalle. Anna levätä noin 2h
VAIHE 4)Paista leipä uunin keskiosassa 175 asteessa 20 min. Kumoa leipä sen jälkeen uunipellin päälle ja paista vielä noin 60-70 minuuttia, kunnes leivän pinta on kumea koputtaessa
Jos suunnittelet aloittavasi terapian tai olet jo käynyt pidempään terapiassa, niin nämä neljä seikkaa sinun on hyvä muistaa terapiaprosessin edetessä.
1. Terapian vaikutukset näkyvät pidemmällä aikavälillä
Terapian vaikutukset eivät näy välittömästi. Anna prosessille aikaa. Vaikka olet luultavasti jo pitkään kamppaillut terapiassa käsiteltävän teeman kanssa, ensimmäisellä kerralla eivät välttämättä aukea yksikään ongelmistasi.
Terapiaistunnolla ei tehdä taikoja vaan vaikutus alkaa jalostua vasta omassa arjessasi ajan kanssa. Joskus terapia alkaa vaikuttaa niin, etteivät tunteet tunnukaan enää samalta tai tunteet monipuolistuvat tai tuntuvat voimakkaammilta. Puhu avoimesti näistä tunteista ja kokemuksista terapeutillesi.
2. Läheisesi eivät välttämättä suhtaudu terapiaprosessiisi yhtä innokkaasti kuin sinä
Joskus tai usein lähipiiri ei pidä vaikutuksista, joita terapia sinussa saa aikaan. Vointisi voi aluksi huonontua tai sinusta voi löytyä puolia, joita kumppanisi, vanhempasi, lapsesi, ystäväsi eivät ole tiennetkään sinussa olevan. Läheisesi voivat arvostella terapeuttia ja/tai sinua ja ehdottaa, että lopetat terapian.
Muutos ei aina miellytä lähelläsi olevia ihmisiä. Silti se ei tarkoita ettei sinun kuuluisi käydä terapiassa tai terapeutti on sinulle vääränlainen. Keskustele näistä ympäristössä nousseista reaktioista avoimesti terapeuttisi kanssa.
3. Terapia tulee muuttamaan sinua
Terapiassa avainasemassa on tietoisuuden lisääntyminen. Se tarkoittaa sitä, että näet terapian avulla selvemmin tapojasi toimia ihmissuhteissa ja menneisyytesi vaikutuksia nykyisyyteen. Tietoisuuden lisääntyminen itsestäsi saattaa muuttaa miten katsot maailmaa, muita ihmisiä, itseäsi, kokemuksiasi, menneisyyttäsi, nykyisyyttäsi.
Aina tiedostaminen ei tarkoita, että kaikki olisi heti onnellisempaa, parempaa, tasaisempaa, helpompaa. Joskus terapiaprosessi voi tuntua hyvinkin voimakkaana ja vaikuttaa siltä, että tunnet ja koet kaiken aiempaa voimakkaammin. Näin luultavasti on käynyt, kun tunneskaalasi laajenee. Kerro tunteistasi ja muuttuneista kokemuksistasi terapeutillesi.
4. Hyväkin terapeutti tulee herättämään sinussa epämiellyttäviä tunteita
Jossain vaiheessa terapeutti alkaa herättämään sinussa kielteisiäkin tunteita, tämäkin kuuluu prosessiin. Se ei ole syy lopettaa terapiaa ja vaihtaa toiseen. Puhu kaikesta mikä sinussa liikkuu mahdollisimman rehellisesti, näin pääsette kiinni sinun elämäsi kannalta tärkeisiin kohtiin. Joskus terapeutin ja sinun kemiat eivät ole yhteensopivat. Kerro siitäkin rohkeasti terapeutillesi ja pyydä häneltä suosituksia löytää juuri sinulle sopiva ammattilainen.
Terapeutti tulee terapiaprosessin edetessä nostamaan sinussa esiin laajan kirjon tunteita, joihin luultavimmin olet törmännyt muissakin läheisissä ihmissuhteissasi. Terapeutti tulee edustamaan sinulle kaikkia elämäsi hyviä ja huonoja ihmisiä. Tämä ei kerro siitä mitään onko terapeutti huono vai hyvä. Se miten terapeutin kanssa voi käsitellä vaikeita tunteita, joita sinussa hänen seurassaan nousee, kertoo terapeutin joko hyvästä tai huonosta ammattitaidosta.
🌲 Suuttua lapselleni, kun hän suuttuu
🌲 Vihastua jollekin vihaiselle somepostaajalle
🌲 Ärsyyntyä kumppanille, kun hän ärsyyntyy
🌲 Reagoida nopeasti, kun joku lähelläni reagoi
🌲 Olla vahvasti tunteella, kun kaikki sitä vaatii
🌲 Raivostua elämän epäoikeudenmukaisuuteen
🌲 Olla jatkuvasti peloissani
Kuten ei myöskään tarvitse olla häpeissäni siitä, kun joku lukee tämän niin, että olen täysin kylmä, tunteeton ja itsekäs kakkaläjä.
Ei, sillä minulla on tunteet ja olen ihminen. Niin kuin on kaikilla (lähes) muillakin. Ja minulla ei tarvitse ilmentää jokaisen tunnetta, koko ajan, kaikissa tilanteissa, sillä se on:
🌲 Älyttömän kuluttava ja voimavaroja vievää, eikä anna minulle voimaantumisen tunnetta, ellen vie tunteen avulla asioita eteenpäin.
Tunteet on ihana asia ja usein vinkkinä elämään, kompassi, jolla voin ohjata elämää eteenpäin. Samalla, jatkuva draama, reagoiminen ja myllertäminen samoissa ajatuskeloissa, ei anna minulle tilaa katsoa asiaa eri perspektiivistä. Mikäli en enää samaistu jokaiseen tunteeseen, mitä kohtaan maailmassa, voin oikeasti muuttaakin jotain ja olla tukena ihmisille, jotka tunteissa myllertävät.
Maailmaan ei tarvitse suhtautua näin, mutta tämän pienen postauksen tarkoitus on muistuttaa siitä, että tämäkin vaihtoehto on olemassa – meillä ei tarvitse reagoida kaikkeen.
Voidaan tuntea asiat ja ne menevät nopeasti ohi. Ei tarvitse samaistua iloon tai suruunkaan. Eikä elämä ole yhtään harmaampaa. Päinvastoin, elämä tuntuu, kun asiat tunnetaan, koetaan, eikä jäädä hautomaan jotain asiaa viikkotolkulla. Se luo tilaa kokea hetket, siten miten ne tuntuu, sen sijaan, että tuntisimme vielä vuosien takaisia takaumia, tässäkin hetkessä.
Reagoimatta jättäminen ei tarkoita passiivisuutta. Keskitä voimavarasi niihin asioihin, mitkä ovat sinulle oikeasti tärkeitä. Keskitä, keskity olennaiseen. Vaihtoehtoja on useita.
Sosiaalinen herkkyys on kattokäsite kahdelle pääasialliselle piirteelle, jotka altistavat yksilön sosiaalisen epämukavuuden tunteille ja kuormittumiselle sosiaalisissa tilanteissa. Tunnetumpi näistä piirteistä on introverttiyden alapiirre ujous. Toinen vähemmän tunnettu, mutta yhtä keskeinen piirre on tunneherkkyyden alapiirre arviointiherkkyys.
Arviointiherkkyys on olennaisin piirre sosiaalisen jännittämisen taustalla. Se ilmenee suoritusjännityksenä sosiaalisissa tilanteissa. Arviointiherkät tulkitsevat sosiaalisia tilanteita herkästi suoriutumistilanteina, joissa heidän ominaisuuksiaan tai suoriutumistaan arvioidaan. Tämä saa heidät puolestaan jännittämään oman suoriutumisensa onnistumista.
Arviointiherkät ovat usein huolissaan siitä, että nolaavat itsensä jotenkin muiden silmissä ja menettävät näin arvostusta muiden silmissä. He siis eräällä tavalla ennakoivat sitä sosiaalista kipua, joka syntyisi muiden negatiivisen arvioinnin seurauksena. Saatat olla arviointiherkkä, jos tunnistat itsesi seuraavista kuvailuista:
Jännität sosiaalisia tilanteita. Tulkitset sosiaalisia tilanteita herkästi suoriutumistilanteina, joissa ominaisuuksiasi tai suoriutumistasi arvioidaan. Olet myös usein kivuliaan itsetietoinen omasta jännittämisestäsi ja sen näkymisestä muille ihmisille. Saatat myös pyrkiä piilottamaan jännittämistä muilta, koska pelkäät tulevasi negatiivisesti arvioiduksi sen vuoksi.
Olet herkkä negatiivisille arvioille: Käytät paljon aikaa ja energiaa sen pohtimiseen, mitä muut ajattelevat sinusta. Saatat murehtia etukäteen, että nolaat itsesi jollain tavalla sosiaalisessa tilanteessa. Saatat myös nolostua herkästi, jos teet jonkin pienen virheen. Saatat lisäksi vältellä muiden ihmisten huomiota, koska huomion keskipisteeksi joutuminen on aina mahdollisuus tulla arvioiduksi. Saatat myös pyöritellä pieniäkin virheitä pitkään mielessäsi.
Olet herkkä positiivisille arvioille: Arviointiherkät yksilöt eivät useinkaan ahdistu ainoastaan negatiivisista arvioista vaan kiusaantuvat myös positiivisesta palautteesta. Saatatkin mennä herkästi lukkoon, jos sinua kehutaan. Etenkin jos positiivinen palaute tulee auktoriteetilta, kuten opettajalta tai esimieheltä, tai se annetaan muiden ihmisten edessä.
Sinulla on tarkat sosiaaliset tuntosarvet. Sinulla on kyky arvioida muiden ajatuksia pienistä kasvojen ilmeistä sekä kehon ja äänenpainon vivahteista. Käytät taitavasti sosiaalisia normeja sosiaalisen toimintasi kompassina sekä korjaat sanojesi sävyjä ja sisältöjä hienovaraisesti lennosta kuulijan heijastamasta palautteesta riippuen. Sinulla on siis käytössäsi eräänlainen sosiaalinen kaikuluotain, jonka avulla tulkitset tekojesi ja sanojesi vaikutuksia muihin ihmisiin. Kaikuluotain tarjoaa loistavan kompassin muiden ihmisten tunteiden ja tarpeiden verkoissa luovimiseen.
Suurin osa ihmisistä on luonnollisesti jossakin määrin huolissaan muiden ihmisten arvioinneista, mutta toiset ovat niille muita herkempiä. Kaikkiin piirteisiin liittyy lisäksi voimavaroja ja haavoittuvuuksia, eikä arviointiherkkyys tee tässä poikkeusta. Arviointiherkät ovat luonnostaan kiinnostuneita siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat, ja ovat näin usein saaneet paljon harjoitusta toisten ihmisten mielentilojen lukemisesta. Arviointiherkkyyden haavoittuvuudet tulevat esille silloin, kun nämä herkät tuntosarvet on käännetty omien epävarmuuksien palvelukseen. Arviointiherkän olisikin hyvä oppia kääntämään sosiaaliset tuntosarvensa muiden ihmisten arviointiin oman itsensä tarkkailun sijaan.
Toimituksen lukuvinkki sosiaalisesta herkkyydestä
Kurkkaa myös Jonin uutuuskirja Rohkaisukirja ujoille, jossa avataan sosiaalisen herkkyyden ulottuvuuksia ja vahvuuksia sekä käytännön keinoja tulla hyvin toimeen tämän ominaisuuden kanssa. Vastaanottotyössään Joni on erikoistunut sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivien kohtaamiseen ja psykologisiin yksilötutkimuksiin. Akateemisessa tutkimustyössään hän on perehtynyt erityisesti ihmisen persoonallisuuden ja mielenterveyden väliseen yhteyteen.
Luulitko että kumppanin rakastaminen edellyttää itsensä pienentämistä tai rakastetun laittamista jalustalle? Ajattelitko että rakastamalla vaan tarpeeksi kovaa toinen kyllä muuttuu ja hänestä tulee esiin se ihminen, jonka hänessä näet olevan piilossa? Ikävä kyllä herkät ja sensitiiviset ihmiset pyrkivät näkemään usein toisessa olevan hyvän silloinkin, kun sitä on varsin vähän olemassa. Älä ymmärrä minua väärin, ajattelen että ihmiseen luottaminen on aina hyvä valinta, itse asiassa vieraksun halventavaa sinisilmäisyys-käsitettä.
Voidakseen olla avoin pitää voida luottaa ja antautua. Haavoittuvuus on kuuluu ihmisyyteen. Näen kuitenkin liian usein työssäni ihmisiä, jotka ovat hylänneet itsensä, kun eivät uskalla lähteä toimimattomasta suhteesta. Ihmisiä, jotka antavat kohdella itseään kaltoin, jotta eivät tulisi hylätyiksi. Nämä henkilöt pysyvät suhteissa silloinkin, kun kaikki merkit jo huutavat: Lähde, älä kiellä itseäsi! Näihin suhteisiiin liittyy vakavaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa, joka on niin taitavaa, ettei uhri sitä edes itse tunnista.
Vuosíen aikana olen tavannut monenlaisissa vaikeissa ihmissuhteissa rämpiviä henkilöitä. Vaikeudet kuuluvatkin elämään, eikä hyvän suhteen merkki ole se, ettei siinä olisi erimielisyyksiä vaan se että niistä huolimatta halutaan olla yhdessä. Jos kuitenkin jatkuvasti koet haavoittuvasi tai tulevasi mitätöidyksi suhteessasi, on sinulla todennäköisesti pysähtymisen ja suhteen tilan arvioinnin paikka. Mihinkään hyvään ihmissuhteeseen ei kuulu kumppanin halventava kohtelu, ilkeys, kontrollointi, seksuaalisten palvelujen vaatiminen, toisen asioiden utelu tai tietojen urkkiminen. Et ole velvollinen raportoimaan menemisiäsi, raha-asioitasi ja ajatuksiasi kenellekään. Yleensä toimivaan suhteeseen ajatellaan kuuluvan myös luottamus eli se että pysytään yhteisissä sopimuksissa.
Rajojen laittaminen ihmissuhteissa ei ole vain sitä että kertoo kumppanilleen mistä ei pidä. Se on myös sitä, että jos toinen ei ole kiinnostunut millään lailla kuulemaan sinua ja ottamaan toiveitasi huomioon, niin sinä uskallat kuitenkin kuunnella itseäsi ja tehdä omaan hyvinvointiasi tukevia päätöksiä. Jos vain ilmaiset mitä et halua, et ole loppuun saakka itsesi puolella. Elämässä tarvitaan toki kompromissejakin, mutta toisen toiveiden ohittaminen ei kuulu rakkaudelliseen ihmissuhteeseen. Usko minua, sinä olet sen arvoinen. Olet ihminen, jolla on oikeus elää elämäänsä turvassa.
Jos pelkäät kumppaniasi tai huomaat varovasi sanojasi tai tekojasi yhdessä ollessanne, et ole oikeassa seurassa. Jos kuitenkin haluat antaa suhteellenne mahdollisuuden, ota asia puheeksi ja ehdota pari- tai yksilöterapiaa. Jos kumppanisi ei suostu kasvamaan kanssasi, voit tehdä omat johtopäätöksesi. Rakkaus on teonsana. Tiedän ettei lähteminen ole helppoa, tarvitset siihen tukea. Puhu ystäville tai hae apua ammattilaiselta.
Haluatko luoda levollisempaa ja ymmärtäväisempää suhdetta tunteisiisi? Haluatko oppia ilmaisemaan paremmin ajatuksiasi ja tunteitasi? Tutustu täytettävään Tunnekarttakirjaan tästä.
Omassa työssäni psykofyysisenä fysioterapeuttina kohtaan yhä enenevästi vaikeasta uupumuksesta kärsiviä ihmisiä. Monilla heistä oireilu ei jää pelkkään uupumus- ja väsymystilaan, vaan siihen voi liittyä eriasteiset kivut, unihäiriöt ja esimerkiksi jatkuva ahdistuneisuuden tunne. Tämä onkin kaiken kaikkiaan haastava yhtälö. Sama ajatus saattaa olla sekä auttajalla että avun saajalla: ratkaisun etsiminen tähän on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.
Osa uupumustilaan ajautuneista on jo terapiaan tullessaan tunnistanut yhdeksi pitkittyneen kuormittumisen syyksi hyvin haastavat ihmissuhteet joko lähisuhteessa, laajemman suvun tai ystäväpiirin keskellä tai työpaikalla. Osa saattaa – kehollisen aistimisen kyvyn lisääntyessä – alkaa vähitellen oivaltaa, millaisissa tilanteissa oma keho on yrittänyt hänelle viestiä, ettei kaikki ole hyvin.
Miksi menetän voimani, ahdistun tai joudun olemaan varpaillani aina ollessani juuri tietyn ihmisen kanssa tekemisissä? Miksi ihmeessä jatkuvasti pelkään, huolestun, olen varuillani tai yritän miellyttää ja sovitella, jottei mitään turhia konflikteja edes syntyisi?
Lopulta voi jopa uskaltaa kysyä itseltään: Kuka minä oikein olen? Miksi en ole enää aikoihin ollut oma itseni? Miksi jatkuvasti syytän ja vastuutan itseäni kaikesta mahdollisesta, koen häpeää, enkä uskalla kertoa tilanteestani kenellekään, edes luotettaville ystävilleni?
Jokaisella meistä on perustanaan tarve selviytyä mistä tahansa tilanteesta parhaalla mahdollisella tavalla. Niinpä tällaisessa tilanteessa, jossa ihminen on joutunut toksisen käyttäytymisen, jopa väkivallan kohteeksi, keho ja mieli koettavat selviytyä ensi sijassa ”luovimalla” tilanteiden läpi. Mieli koettaa sanoa: ”Kyllä tämä jossakin vaiheessa menee ohi, minun pitää vain tehdä tässä parhaani, pitää ymmärtää ja joustaa.”
Mikäli ajan kuluessa tämä ei onnistu, vaan koemme edelleen uhkaa, elimistömme siirtyy aktiiviseen toiminnan tilaan, puolustautumiseen tai jopa taisteluun. Jos nämäkään keinot eivät toimi, tai tilanne vain kertakaikkiaan kestää liian kauan, voimamme ehtyvät tai joudumme kokemamme uhan vuoksi siirtymään eräänlaiselle ”säästöliekille”. Tämä tila voi näyttäytyä ihmisissä eri tavoin: alivireisyytenä, uupumuksena, masennuksena, turtuneisuutena, dissosiaationa, robottimaisina ajatuksina ja toimintoina.
Selviytymisen strategiat
Aktiivisessa toiminnan tilassa kehomme energia käytetään jatkuvan valmiustilan ylläpitämiseen. Osa saattaa olla vuorokauden läpi tässä valmiudessa, eli ylivireystila haittaa myös unensaantia. Jos näin tapahtuu, yön aikana tapahtuva stressistä palautuminen pysähtyy, eikä tämä tietenkään auta pysäyttämään noidankehää.
Toiminnan tilassa osa turvautuu taistelemiseen, osa pakenemiseen. Taisteleminen voi tarkoittaa mitä tahansa aktiivista toimintaa, jossa ihminen edelleen pyrkii pitämään rajoistaan kiinni, selittämään, miksi tilanne ei mene ”oikein”. Kaikesta yrittämisestä huolimatta tilanne ei tule toksisen ihmisen kanssa muuttumaan, vaikka ajoittain annettaisiinkin toivoa muutoksesta.
Pakeneminen taas voi tarkoittaa haastavien tilanteiden jatkuvaa ennakointia eli ”paetaan” tulevaa konfliktia jo ennen kuin se alkaakaan. Jos näihin tilanteisiin joudutaan, se voi tarkoittaa itsensä pienentämistä tai näkymättömäksi tekemistä tai fyysistä tilanteesta poistumista, koska taistelu ja puolensa pitäminen ei tuota tulosta. Fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa sisältävässä tilanteessa joudutaan tietenkin todelliseen pakenemisen moodiin, pelastaakseen itsensä vahingoittumiselta.
Vaikka kyseessä olisi henkinen väkivalta; kaltoinkohtelu, manipulointi, sumuttaminen, valehtelu jne., näissäkin tilanteissa kokija ajautuu edellä mainittuihin selviytymisen tiloihin. Usein henkinen väkivalta jää ulkopuolisilta piiloon, ja tämän vuoksi uhriksi joutuneen on niin vaikea kertoa kokemistaan asioista muille. Hän joutuu ajan mittaan yhä pahemman aivopesun kohteeksi, eli alkaa itsekin uskoa toksisen ihmisen ”totuutta” itsestään. Pelon ja häpeän vuoksi on helpompi olla hiljaa ja koettaa vain selviytyä päivästä toiseen.
Tällaista tilannetta, ikään kuin sotatilassa elämistä, ei kukaan ihminen kestä loputtomiin. Ennen pitkää toksisen käytöksen kohteeksi joutunut alistuu, lamaantuu ja osin sopeutuu vallitsevaan elämäänsä. Hän ei enää löydä ulospääsyä eikä jaksa enää yrittää, koska kaikki kehon ja mielen voimavarat ovat menneet päivittäiseen selviytymiseen ja tunnevuoristoradassa elämiseen.
Uupuminen ja muut oireet
Tyypillistä on, että jossakin vaiheessa tila alkaa heijastua esimerkiksi työkykyyn. Viimeistään tässä vaiheessa pyritään hakemaan apua asiantuntijoilta, oli sitten kyseessä työterveyshuolto tai muu sosiaali- tai terveydenhuollon taho. Kokija saattaa hakea apua yleistyneeseen ahdistukseen, ylivirittyneisyyteen, korkeaan verenpaineeseen, unettomuuteen, jaksamattomuuteen, masennukseen, vatsakipuihin, päänsärkyihin tai muihin kehossa tuntuviin kipuihin. Tässä vaiheessa keho siis on metaforisesti sanonut EI, tehnyt stopin, koska mieli ei ole siihen ymmärrettävästi kyennyt.
Syy, miksi halusin tästä aiheesta kirjoittaa, on tarve asian tuomiselle esiin yhä laajemmin. Todella harva toksisen käyttäytymisen kohteeksi joutunut ymmärtää alkumetreillä, mitä itselle on tapahtumassa. Kun päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet kuluvat, jossakin kohtaa tulee se päivä, jolloin vihdoinkin alkaa ymmärtää. Jos kokija on hakenut apua ammattilaisilta, myös asiantuntijoiden pitäisi lisätä tietouttaan näistä ilmiöistä, eikä pelkästään hoitaa oiretta, kuten unettomuutta, uupumusta tai kipua.
On myös äärimmäisen tärkeää olla kohtaamisen tilanteissa sensitiivinen. Useat henkistä väkivaltaa suhteissaan kokeneet ovat kertoneet jopa ammattilaisten vähättelevästä suhtautumisesta kokijaan: ”Miksi et vain lähde? Sinähän tästä olet vastuussa, kun et pysty tekemään asialle mitään? Ehkä sinä vain kuvittelet kaiken?”.
Muistammehan siis me kaikki, jotka kohtaamme henkisen väkivallan kohteeksi joutuneen (olemme sitten ammattilaisia tai keitä tahansa), että hän ei ole syypää tapahtuneeseen, hän on jo siihen mennessä tehnyt kaikkensa ja enemmänkin selviytyäkseen. Hän on ehkä joutunut suojelemaan, ei vain itseään, vaan myös lapsiaan vielä isommalta pahalta. Emme ulkopuolisina todennäköisesti kykene täysin ymmärtämään kaikkea tapahtunutta.
Se mitä voimme silti joka hetki tehdä, on toimia kuuntelevana korvana, turvasatamana sekä luoda uskoa ja toivoa tilanteesta selviytymiseen sillä tavoin kuin se palvelee väkivaltaa kokenutta.
“Niin kauan kuin kehomme tuntee olonsa turvalliseksi, aivomme vastaanottavat uutta informaatiota ja luovat uutta todellisuutta.” – Bessel van der Kolk
TOIMITUKSEN LUKUVINKKI:
Kehon viisaat viestit on kirja, joka auttaa lukijaa ymmärtämään kehoaan ja luomaan siihen kokonaisvaltaisen yhteyden. Konkreettiset harjoitukset auttavat vapautumaan stressistä, säätelemään vireystiloja sekä vaikuttamaan kipukokemukseen ja muihin kuormittaviin tuntemuksiin.
Kirjan uudistetussa versiossa käsitellään stressin ja traumaattisten kokemusten yhteyttä erilaisiin kiputiloihin ja toiminnallisiin oireisiin. Lisäksi tarkastellaan liikunnan roolia hyvinvoinnissa sekä muun muassa kroonisen väsymysoireyhtymän ja pitkittyneen koronataudin hoitoa.
”Se, mitä tapahtuu mielessä, koetaan kehossa. Ja se, mitä koetaan kehossa, heijastuu mieleemme”, Karita Palomäki ja Juha Siira kirjoittavat.
Meitä ei ole tehty selviämään täällä ainoastaan yksin. Kuin puun juuret, olemme yhteydessä toisiimme lukemattomilla eri tavoilla. Siksi on rohkeutta myöntää tarvitsevansa toista. On rohkeutta nojata toiseen silloin kun sisäinen maailma horjuu. On rohkeutta jakaa paitsi ilo ja onni, niin myös suru ja myrskytuulet.
Tässä kolme lohdullista runoa sinulle, jonka on joskus vaikea ottaa tukea vastaan.
Osa ihmisistä on alttiimpia kokemaan tunteitaan voimakkaammin kuin muut. Tunteet tuntuvat mielen lisäksi myös kehossa vahvana, kokemus voi jäädä resonoimaan pitkäksi aikaa. Tunnehaavoittuvuuden yksilölliset erot voivat olla hyvin suuria ja siksi toisen ihmisen kokemuksen ymmärtäminen voi olla hyvinkin vaikeaa. Tunnehaavoittuvuuteen vaikuttavat geneettiset tekijät ja kasvuolosuhteet. Joskus voi myös olla, että ihminen on elänyt hyvän ja turvallisen lapsuuden, mutta geneettinen alttius on niin voimakas, ettei turvallinen ympäristökään ole voinut suojata tunnehaavoittuvuudelta. Vahvat ja vaikeat tunnekokemukset vievät paljon energiaa ja vaikuttavat ihmisen kokemukseen itsestään. Ikävä kyllä, tunnehaavoittuvalla ihmisellä on myös alttius tulkita toisen ihmisen ilmeitä ja eleitä negatiivisemmin kuin mitä toinen on tarkoittanut tai ajatellutkaan. Siksi vahvoista tunteista kärsivän on hyvä opetella myös haastamaan tulkintojaan. Kaikki ajatukset eivät ole totta. Tunnehaavoittuvuus liittyy vahvasti myös joihinkin diagnooseihin, näitä ovat mm. ADHD ja epävakaa persoonallisuushäiriö.Kukaan ei kuitenkaan ole tuomittu kärsimään kipeistä tunteista , koska kokemukseen voi vaikuttaa.
Tunnehaavoittuvuudella tarkoitetaan yleensä erityisesti kolmea seuraavaa asiaa:
1.Tunteet heräävät herkästi ja pienistä asioista (sensitiivisyys)
2. Tunnereaktio on voimakas (intensiivisyys)
3.Tunteiden laantuminen on hidasta (tunnereaktio voi kestää useiden päivien ajan)
Tunneherkkyyttä voidaan ajatella myös janana, jolle jokainen meistä sijoittuu. Vaikka et itse olisikaan tunneherkkä, on tärkeää vahvistaa ymmärrystä läheistä kohtaan, joka kärsii siitä. Myötätunto ja toisien tunteiden hyväksyntä ovat tässä tärkeässä asemassa. Itsemyötätunto on tärkeää myös henkilölle, joka kärsii tunnehaavoittuvuudesta.
Tunteiden haavoittavuuteen liittyy usein pelko hylätyksi tulemisesta. Tunnehaavoittuvan ihmisen se voi saada jopa välttelemään ihmissuhteita, joka ei ole koskaan hyvä asia.
Tunnehaavoittuvuuteen voidaan onneksi vaikuttaa. Marsha Lineheanin kehittämä dialektinen käyttäytymisterapia ja sen monet sovellukset ovat mainio tapa oppia ymmärtämään omia tunteitaan ja säätelemään niitä. Keskeistä hoidossa ja ryhmissä on vahvistaa läsnäolotaitojaan, oppia uudenlaisia vuorovaikutustaitoja ja harjoitella ahdistuksensäätelyä. Tunnehaavoittuvuus ei kokonaan lähde ihmisestä, mutta sen kanssa voi oppia elämään niin, ettei se aiheuta kohtuuttoman paljon kipua.
