Elämää voi ihmetellä, mutta ei täysin ymmärtää – Moni haalii tietoa turvakseen, mutta onko elämässä lopulta tärkeintä tämä asia?

Kun maailma kuohuu ympärillä pinnistelemme ankarasti ymmärtääksemme sitä paremmin. Luemme kirjoja, kuuntelemme podcasteja, yritämme sisäistää tapahtumia, ennakoida tulevaisuutta, oppia sen varalta.

Tai näin ainakin useimmat meistä. Tämä siitäkin huolimatta, että paradoksaalisesti ahdistuksemme ja huolemme kasvavat kilvan tavoitetun tiedon kanssa. “Tieto lisää tuskaa” ei ole sanontana tyhjästä nyhjäisty.

Pitäisikö pysyä kuplassa ja sulkeutua mökkiin?

Ei suinkaan.

Tieto kasvattaa myös ymmärrystä ja laajentaa mahdollisuuksia.

Uskon silti, että lisääntyvän tiedon taustalla on tärkeämpi taito oppia, tai tarkemmin ilmaistuna hyväksyä.

Mestarimiekkailijan tärkein taito

1600-luvun puolivälissä kirjoitetussa Hagakuressa (japanilaisen samurain käytännön ja hengellinen oppiteos) kerrotaan tarina miekkailun mestarista, joka opetti alaistaan shogunia. Erään kerran tuon shogunin henkivartija tuli mestarin luo ja aneli saada opetusta miekkailussa. Mestari hämmästeli, koska kertoi kykenevänsä näkemään, että kyseessä on jo mestarimiekkailija. Hämillään oleva henkivartija totesi, ettei ole moinen. Hän vakuutti, ettei ole kuuna päivänä opetellut miekkailun jaloa taitoa. Hölmistyneenä mestari tivasi, etteivät hänen silmänsä voi erehtyä. Henkivartijan täytyy olla mestari jossain lajissa. Lopulta henkivartija totesi:

“On olemassa yksi asia, jossa voin sanoa olevani mestari. Kun olin vielä poika ajattelin, että samuraina en saisi missään olosuhteissa pelätä kuolemaa, ja sen jälkeen olen lakkaamatta – siitä on jo useita vuosia – pohtinut kuoleman kysymystä ja viimein on tuo kysymys lakannut minua askarruttamasta.”

Mestarin ilme kirkastui. Hän oli iloinen siitä, ettei arvio ollut mennyt mönkään. Mestari totesi, että miekkailun taiteen perimmäinen salaisuus on kuoleman ajatuksesta vapautuminen. Hän kertoi opettaneensa satoja oppilaita tuota päämäärää kohti, mutta toistaiseksi kukaan heistä ei ollut tavoittanut miekkailun korkeinta astetta.

Paitsi tämä henkivartija tietämättään.

“Te ette tarvitse enää mitään teknistä harjoitusta, te olette jo mestari”.

Erilaisten ryhmien viisi eri tasoa

Dave Loganin, John Kingin ja Halee Fisher-Wrightin kirjassa Tribal leadership kuvataan erilaisten ryhmien evoluutiota viidellä eri tasolla. Havainnot perustuvat tutkimuksiin pienten ja keskisuurten yritysten organisaatiosta. Useat menestyneet urheiluvalmentajat ovat kertoneet inspiroituneensa listasta, joka sisältää viisi eri vaihetta.

Ensimmäinen taso sisältää epätoivon ja vihan tunteita. Vallalla on yhteinen uskomus siihen, että elämä on perseestä. Surullista kyllä, viime vuosien yhteiskunnallinen keskustelu on joissain kuplissa näyttäytynyt tällaiselta.

Toisessa tasossa olevissa ryhmissä on apaattisia ihmisiä. He näkevät itsensä uhreina. Elämä on edelleen perseestä ja siihen osallistutaan passiivisesti. Ilman tätä ryhmää esimerkiksi politiikan ympärillä käytävä keskustelu olisi huomattavasti asiallisempaa ja tylsempää.

Kolmannen tason ryhmässä tärkeintä ovat yksilölliset onnistumiset. Kollektiivi on täynnä yksinäisiä sankareita. Tiedäthän esimerkiksi työyhteisön, jossa jokainen pyrkii ensisijaisesti edistämään omaa uraansa. Toisinaan näkyvästi, useammin hieman salaa toisilta.

Neljännellä tasolla tärkeintä on oman ryhmän onnistuminen. Heimoylpeys on korkealla. Ulkopuoliset nähdään vastustajina ja Talvisota ihmeenä. Suomalainen heimoidentiteetti nojaa vahvasti ajatukseen sisusta ja siitä, että olemme kansakuntana isompia piskuisempi ja sitkeämpi. Se on vahvuutemme.

Viiden, korkein taso on harvinainen tila, jossa tapahtuu jatkuvasti pieniä ihmeitä. Vallalla on yhteinen kokemus siitä, että elämä on mahtavaa ja sitä voi rakastaa. Aniharva ryhmä saavuttaa tämän tason.

Esitetyt tasot eivät ole lukittuja, vaan ryhmät liikkuvat usein hanakasti niiden välillä.

Elämää voi ihmetellä, mutta ei täysin ymmärtää

Edellämainitut esimerkit antavat osviittaa siitä, että elämisen korkein taso ei suinkaan piile loputtomassa tiedon tankkaamisessa tai taidon oppimisessa, vaan hyväksymisessä ja rakastamisessa.

Elämäsi on ihme, tuntuu se siltä tai ei. Sen voi oppia näkemään ja sitä voi oppia hengittämään.

Edesmennyt viihdetaiteilija Juha “Watt” Vainio kiteytti usein sanoituksistaan oivaltavasti elettyä elämää.

“Jo mukulana ollessain, kun perunoita söin
Tää perusajatus mun alkoi itää.
Mä ymmärsin sen, että aivan turhaan elämöin
Kun hahmoani hetken saan vain pitää.
Mä käymässä vain olen täällä hetken lyhyen,
Ja kapallistakaan en ota mukaan.
Tää olotila varmasti on väliaikainen.
Miksi syyttää suotta pullistelis’ kukaan.”

On aukottomia todisteita, ettei elämää ei voi koskaan täysin ymmärtää. Totuuden lapioimisen sijaan voimme toisinaan antautua tietoisesti ihmettelemään ympärillämme olevaa mysteeriä ja hyväksyä sen, että tieto ei tuo meidät lähimmäs vapautta, vaan se toinen.

Se viides taso.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
VIELÄ EHDIT! Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image