Millainen kumppani sinä olet? Toimiva parisuhde edellyttää molemmilta hyvää itsetuntemusta

Olen uhrautuvaa tyyppiä. Parisuhteessa minulle on luontaista laittaa omat tarpeeni taka-alalle ja keskittyä enemmän kumppanini tarpeisiin. Tämä käy vaivihkaa, enkä yleensä juuri kiinnitä huomiota koko asiaan. Onneksi hyvällä pelisilmällä ja rautaisella analysointitaidolla varustettu puolisoni on huomannut taipumukseni.

Hyvää tarkoittavasta uhrautujasta saattaa nimittäin pitkässä juoksussa tulla uhriutunut puurtaja.  

Aina omien tarpeiden kuuleminen ja niihin vastaaminen ei kuitenkaan ole helppoa. Yhteistä arkea elettäessä molemmilla on taipumus ottaa omat roolinsa, jotta yhteiselämä soljuisi eteenpäin mahdollisimman vaivattomasti. Ongelmia tuottaa kuitenkin, jos toinen on esimerkiksi se, joka aina joustaa tai se, jonka tarpeet jäävät syystä tai toisesta vähemmälle huomiolle.

Mielestäni toimiva parisuhde tarvitseekin sekä tervettä itsekkyyttä että tervettä epäitsekkyyttä. 

Terve itsekkyys on omista tarpeista ja omasta hyvinvoinnista huolehtimista. Se on sellaisten asioiden tekemistä, joista saa itselleen voimaa, energiaa ja mielenrauhaa. Se on itsensä arvostamista. Loppupeleissä omat hetket ovat tärkeitä hengähdystaukoja myös parisuhteelle, niiden avulla on helpompi olla läsnä puolisolleen ja arvostaa yhteisiä hetkiä.

Terve epäitsekkyys taas on toisen huomioimista ja näkemistä. Se on sitä, että tunnistaa kumppanilleen tärkeät asiat ja auttaa häntä kulkemaan niitä kohti. Se on toisen arvostamista ja joskus myös sellaisten asioiden tekemistä, joista ei itse niin välitä, mutta jotka ovat omalle rakkaalle tärkeitä. 

Parisuhde on molempien osapuolien omien tarpeiden ja yhteisen ajan välisen tasapainon hakemista. Se on myös sen hyväksymistä, että nämä tarpeet eivät aina kohtaa. Meillä esimerkiksi puolisoni tarvitsee kotona enemmän omaa aikaa ja tilaa kuin minä. Koska en intoverttinä juurikaan pyöri sosiaalisissa ympyröissä, saatan kotona olla hyvinkin puhelias. Samaan aikaan rakkaani taas voi olla väsähtänyt päivän sosiaalisista uroteoista ja silloin hän tarvitsee tilaa.

Kun molemmat uskaltavat kertoa omista tarpeistaan ja toiveistaan, jää vähemmän mahdollisuuksia väärinymmärryksille ja turhille mielensäpahoittamisille. Välittävässä parisuhteessa yhteinen aika on molemmille tärkeää. Toiset tarvitsevat sille kuitenkin enemmän vastapainoa. 

Arjen keskellä pysähdyn aika ajoin kuvittelemaan elämää ilman kumppaniani. Sen jälkeen minun on helpompi rakastaa vielä vähän enemmän. Usein unohdumme pitämään nykyistä tilannetta itsestäänselvyytenä. Sitä se ei kuitenkaan ikinä ole.

Yhteisinä hetkinä on tärkeää muistaa kertoa, että rakastaa.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
VAIN 24 tunnin AJAN 25.9. klo 10 asti IHANAT UUTUUDET alennuksessa! Etukoodilla JOULU10 Paremman parisuhteen joulukalenteri ja Sielun sopukoita -joulukalenteri 10€ / kpl (norm. 14,90€) 
PUOTIIN
close-image