Earth We Are One -sivusto listaa 10 asiaa, jotka todennäköisesti kaduttavat, jos et tee muutosta näihin asioihin.
1. Yrität olla jotain muuta kuin mitä olet miellyttääksesi muita.
— Jos et näytä todellisia kasvojasi maailmalle, vaan yrität olla joku muu, jonain päivänä huomaat kadottaneesi itsesi. Kun keskityt muiden mielipiteisiin, vähitellen unohdat, kuka oikeasti olet. Älä pelkää ihmisten arvostelua. Tiedät, kuka olet ja mikä on totta sinulle. Anna ihmisten ihailla sinua kaikkine epätäydellisyyksinesi.
2. Annat muiden luoda sinun unelmasi.
— Suurin haaste elämässä on itsensä löytäminen. Toiseksi suurin haaste on hyväksyä se, mitä löytää. Päätä olla itsellesi rehellinen omista tavoitteistasi ja unelmistasi. Tunnetko ihmisiä, jotka ovat eri mieltä kanssasi? HYVÄ. Se on merkki siitä, että seuraat omaa polkuasi.
3. Olet jatkuvasti negatiivisessa seurassa.
— Älä anna toisten negatiivisten asenteiden tarttua. Muista, että negatiivisten ihmisten seurassa oleminen ei ole velvollisuus.
4. Keskityt liikaa itseesi.
— Täytä elämäsi rakastavilla teoilla ja hyvällä asenteella. He, joita inspiroit ja joiden kanssa jaat rakkautesi, tulevat muistamaan sinut vielä kuolemasi jälkeen. Se, mitä teet yksin itsesi vuoksi, kuolee mukanasi.
5. Pelkäät muutosta.
— Jos haluat tuntea menneisyytesi, kiinnitä huomiosi nykyiseen tilanteeseesi. Jos haluat vaikuttaa tulevaisuutesi, kiinnitä huomiosi nykyisiin tekoihisi. Sinun on päästettävä irti menneestä tehdäksesi tilaa tulevalle. Mennyt on mennyttä. Se ei tule takaisin, eikä sitä voi muuttaa. Kun ymmärrät tämän ja käyttäydyt sen mukaisesti, sinulla on avaimet menestykseen.
6. Luovutat.
— Ei ole epäonnistumisia, vain tuloksia. Vaikka asiat eivät menisikään odotetulla tavalla, älä lannistu tai luovuta. Ota opiksesi ja yritä uudelleen. Jo taisto itsessään on voitto. Pikku hiljaa, askel kerrallaan, tavoitat päämääräsi.
7. Yrität hallita kaikkea.
— Joskus on rentouduttava ja annettava elämän tapahtua ilman turhaa huolta ja kontrollia. Hengitä syvään ja opettele ”antamaan olla”. Kun pöly laskeutuu ja näet taas kokonaisen metsän pelkkien puiden sijaan, voit tehdä seuraavan siirtosi. Elämässä kaikki on täydellisessä järjestyksessä, ja kaikella on tarkoituksensa. Et vain ole huomannut sitä vielä.
8. Tyydyt vähään.
— Ole tarpeeksi vahva päästääksesi irti ja tarpeeksi viisas odottaaksesi parempaa. Joskus on käytävä pohjalla päästäkseen huipulle.
9. Siirrät huomiseen.
— Ongelma on, että luulet sinulla olevan enemmän aikaa kuin todellisuudessa on. Jonakin aamuna heräät ja ymmärrät, ettei sinulla ole enää mahdollisuutta tehdä asioita, joita aina halusit tehdä. Siihen päivään mennessä olet joko saavuttanut kaikki tavoitteesi, tai sinulla on pitkä lista kaikista niistä tekosyistä, joiden takia et niitä koskaan saavuttanut.
10. Olet passiivinen.
— Lopeta pelkkä unelmointi ja toimi. Ota vastuu elämästäsi ja hallitse sitä. Sinä olet tärkeä ja sinua tarvitaan. On turha istua aloillaan ja odottaa, että ”joku tekee jotain joskus”. Tänään on joskus. Mitäkö maailma tarvitsee juuri nyt? — Sinua!
Oli vuosi 2008, marraskuu. Eräänä lauantaina herään liian aikaisin siihen, että mieheni kolistelee laatikoita. Mies on ollut pikkujouluissa, lapsi on ollut mummolassa ja edessä olisi aikuisten päivä. Ihana päivä. Kun avasin silmäni, tiesin välittömästi, että jotain oli pielessä. Pahasti.
Merkillistä, miten sen voi tietää. Miten kolahdus voi erota toisesta kolahduksesta niin selvästi. Tämä oli sellainen huonoa ennustava kolahdus. Siinä hetkessä oli jo kaikki, mikä tulisi tapahtumaan seuraavien vuosien aikana. Laatikon kolahduksesta alkoi eräs avioeroprosessi.
Ensimmäisen talven vain itkin ja viimeistelin väitöskirjaani. Väittelisin maaliskuussa – ironista kyllä – aiheenani ydinperhe. Itkin, söin lääkkeitä että jaksaisin saatella väitöskirjan painokuntoon, kävimme pariterapiassa ja yritimme pysyä yhdessä. Mitä enemmän suhteestamme puhuttiin, sitä huonommalta se näytti. Kun sitä alettiin kuorimaan, tuli jokaisen kerroksen alta uusi, aiempaa perustavampi ongelma.
Vuotta myöhemmin tehtiin eropäätös, ja siitä talvesta muistan vielä vähemmän. Makasin yksin puutaloidyllissäni olohuoneen villamatolla ja minulla oli suunnaton ikävä lastani, ihanaa 5-vuotiasta, joka sinkoutui prosessissa kahden kodin kiertoradalle. Olin murskana, siruina, pieninä palasina. Ääriviivani olivat kadonneet. Ympärillä oli pimeää ja hiljaista. Menetin kaiken, mikä oli minulle tärkeää. Ystäväni olivat huolissaan, toivat ruokaa ja lähettivät lääkäriin. En pystynyt tekemään töitä. Psykiatri kirjoitti lausuntoon, että ”erittäin perhekeskeiset arvot”. Minulla vain ei ollut enää perhettä.
Ainoa asia, jonka sumussani käsitin oli, että en halua muuttua katkeraksi. En halua olla yksi niistä ihmisistä, jotka määrittelevät itsensä eron kautta ja käyttävät hyväkseen jokaisen tilaisuuden mustamaalata ex-puolisoaan. Halusin jatkaa elämää ja olla taas joku päivä onnellinen – mutta en tiennyt miten. Miten se olisi mahdollista? Miten voisi olla onnellinen ilman kaikkea sitä, mikä oli ollut niin tärkeää?
Vaikka se olin minä, joka lopulta halusin eroa, olin vihainen ja katkera, jokaisella solullani koin olevani olosuhteiden uhri ja tilanteessani tahtomattani. Ehkä olinkin, mutta joka tapauksessa olin siinä tilanteessa. Tilanne oli totta, oli mielipiteeni siitä mikä hyvänsä.
Tässä kohtaa tein valinnan. Lopetin uimasta vastavirtaan, päästin irti ja annoin veden viedä. Näin se nyt oli. Olimme eronneet, en voinut mitään sille, että lapsella oli nyt kaksi kotia, enkä saisi asua hänen kanssaan koko ajan. En voinut mitään ikävälle, minun oli elettävä sen kanssa. En voinut mitään oikein millekään, mikä merkitsi minulle kaiken.
Mielikuvissani seisoin keskellä valkeaa kimmeltävää lumihankea, enkä tiennyt minne kulkea. Minulla ei ollut mitään käsitystä minkälaisen askeleen ottaisin, minne päin liikkuisin, mihin tähtäisin. Minulla ei ollut tilanteeseeni karttaa, ja se ahdisti minua suunnattomasti. Vain minä ja valkea hanki, koskemattomuus, tallaamaton maasto. Voisin astua minne vain, voisin heittäytyä puhtaaseen tyhjyyteen ja tehdä lumienkelin, mutta olin siihen kykenemätön. Koko vanha elämäni, vanha karttani ja entiset maamerkkini olivat poissa. En osannut liikahtaa. Terapeuttini kehotti suhtautumaan lumihankeen kuin seikkailuun, mutta inhosin ajatusta seikkailusta. Halusin vanhan elämäni.
Näistä lähtökohdista antauduin virtaan. Uimataidottomana, kykenemättömänä nauttimaan uutuudenviehätyksestä – itse asiassa inhoten sitä – , mutta tietoisena siitä, että kaikki vanha oli mennyttä. Lopullisesti, oikeasti, pysyvästi. En enää koskaan saisi elämääni sellaisena kuin se oli ollut. Taika oli särkynyt, palaset eivät enää asettuneet paikoilleen, vaikka pitkään olin pinnistänyt kaiken tahdonvoimani pitääkseni kuvion koossa.
Jollen päästäisi irti, muuttuisin siksi katkeraksi naiseksi, joka en halunnut olla. Ja niin minä päästin. Irti. Päästin irti halusta kontrolloida ja ohjata elämääni, vaikuttaa isoihin asioihin, joihin en voisi vaikuttaa, päästin irti vanhoista kaavoistani ja vähitellen vanhoista haavoistanikin. Heittäydyin tyhjän kannateltavaksi tietämättä kannatteleeko se. Tässä minä olen. Tyhjyys, kannattele minua.
Siitä hetkestä, niistä valinnoista ja aluksi kovin pienistä teoista ja harjoituksista, alkoi minun uusi elämäni. Uuden elämäni ensimmäinen askel oli päästää irti ja hyväksyä elämäni sellaisena kuin se oli.
Elämässä on paljon asioita, joihin voi ja pitää vaikuttaa, mutta elämässä on myös lukemattomia asioita, joihin ei voi vaikuttaa mitenkään. Otin vastaan elämäni, asetuin seisomaan keskelle sitä, katselemaan miltä se nyt näytti. Se näytti vieraalta. Vihasin sitä. Vähitellen tulin uteliaaksi ja annoin elämälleni mahdollisuuden näyttää, mitä se oli minulle tuonut. Päätin luottaa, että se ei tuonut vain kipua ja särkyä, ainaista ikävää, vaan myös lupauksia ja uusia avauksia. Kunhan malttaisin odottaa ja katsoa, minkälainen hopeareunus uudessa elämässäni olisi.
Tästä uudesta elämästäni minä kirjoitan. Pohdin sitä, miten se mikä joskus näyttää maailmanlopulta voi avautua uudeksi elämäksi. Elämäksi, jota ei voi edes verrata siihen vanhaan – ei siksi, että ne olisivat asetettavissa rinnakkain vertailuasetelmaan akselilla parempi-huonompi, vaan siksi, että ne ovat täysin ja kokonaan erilaisia. En voisi kuvitella itseäni vanhalle elämänviivalleni. En saa enää kiinni kaipuusta, en tavoita särkymisen tunnelmaa tai toivetta saada palata aikaan ennen sitä.
Tämä hetki on kaikki. Kun vain päästää irti vanhasta ja siitä mikä ei enää voi olla, voi tulla jotain kokonaan uutta ja uniikkia, kaunista omilla ehdoillaan ja vanhaan rinnastamatta. Elämää tässä, nyt. Täydesti, kokonaan, jarruttamatta ja kasvot valoa kohti. Elämä on seikkailu ja minä olen kasvanut seikkailijaksi. Lopulta.
Syystä tai toisesta törmään toistuvasti kysymykseen: ”Voisitko antaa vähän vinkkejä noiden teinien kasvatukseen.” Kysymystä saatellaan vielä syvällä huokauksella.
Ikävä tunnustaa, mutta ei minulla ole aavistustakaan siitä, miten teinejä kasvatetaan. Olen kylläkin elänyt jo parikymmentä vuotta pienten ja vähän isompienkin ihmisten kanssa, mutta teineille en keksi erityisvinkkejä.
Viime viikonloppuna kuulin taas tuon kysymyksen ja tällä kertaa jäin miettimään. Olenko oppinut, miten lasten kasvatuksessa onnistuu? Mikä on minun ja kanssakasvattajien vaikutusta, ja mikä on pienen ihmisen omasta minästä, geeneistä ja valinnoista nousevaa?
Vaikea sanoa, mutta huomaan itse olleeni enimmäkseen sellaisten nuorten ihmisten kanssa, joiden läsnäollessa kasvattamisen tarve ei tule ensimmäiseksi mieleen. Kasvaminen kylläkin, sillä ilman elämäni lapsia ja nuoria olisin itse varsin vihreä.
Mutta venkoilu sikseen. Myönnän käyttäneeni aikaa ja energiaa lasten kanssa yhdessä kasvamiseen. Ja onnistuneeni mielestäni siinä hyvin, itseasiassa paremmin kuin missään muussa asiassa.
Muistan ikuisesti ne hetket, kun pieni ihminen on tuotu kattoni alle ja yhteinen matka on alkanut. Varsinkin aluksi hämmennys on suuri. Elävä, oikea ihminen on täst’edes vastuullani. Määrättömän pitkän aikaa. Eikä manuaalia missään.
Nuo ilmeet, äänet ja asennot, mistä ne johtuvat ja mitä minun kuuluisi tehdä? Siitä se alkoi ja eikä ole päättynyt vieläkään. Tosin luulen ymmärtäväni jo useimmat ilmeet ja äänet. Ja sama toisin päin, minuakin osataan jo lukea kohtuullisen hyvin. Sieltä se alkaa ja siellä se tehdään. Ensi katseesta alkaen, hetkessä ja hetki hetkeltä. Lasten, teinien, aikuisten ja vanhusten kasvatus sekä kanssaelo.
Ja sitten asiaan. Yksinkertaisessa mielessäni se on yksinkertaista. Yhdessä kasvaminen. Pääpiirteissään uskon seuraaviin periaatteisiin.
Katsotaan silmiin, ollaan läsnä.
Kuunnellaan ja yritetään ymmärtää, kysytään ellei olla varmoja ja yritetään taas oikeasti ymmärtää vastaus. Ei tulkita liikaa, jos voi kysyä.
Vastataan kysymyksiin ja käytetään aikaa vastauksen miettimiseen. Vastataan aidosti, vastuullisesti ja rehellisesti. Silloinkin kun se on vaikeaa.
Asetetaan rajoja, kun sellainen on omalla vastuulla. Rajan asettaminen on palvelemista. Rakastamista.
Sanotaan ”kyllä”, aina kun se on hyväksi ja ”ei”, kun se on tarpeen ja samalla kerrotaan miksi ei. Perustelusta ei tingitä, eikä johdonmukaisuudesta.
Ollaan tinkimättömiä ja joustetaan silloin kun se on oikein. Vain itse tietää milloin se on oikein.
Ollaan ihmisiä, tehdään virheitä ja näytetään mallia miten silloin toimitaan, kun virhe on tehty.
Kunnioitetaan ja rakastetaan, riippumatta siitä, onko se ansaittua.
Erilaisten listojen tekeminen ja vinkkien antaminen on kuitenkin liian helppoa ollakseen oikeaa elämää. Kasvattajan näyttökoe annetaan siellä, missä vanhemman pitää tehdä tulkintaa periaatteistaan ja valintoja epävarmuuden vallitessa. Epävarmoista tilanteista selviytyminen on lapsillekin oikean kasvun paikka ja siksi aikuisen on annettava esimerkki epävarmuuden hyväksymisestä ja siitä selviytymisestä.
Sillä epävarmuudessa on läsnäolon ja kaiken uuden siemen.
Tiedätkö, mistä viisivuotias Hidasta elämää -sivusto on saanut alkunsa ja miten se on kasvanut? Tässä meidän tarinamme.
1990-luvun lopulla, kun Sanna vielä viimeisteli lukio-opintojaan ja teki vauhdikkaita tulevaisuuden suunnitelmia, Pequ toipuili kotona ensimmäisestä syövästään. Nopeasti ajatteleva, liikkuva ja puhuva Pequ oli ensimmäistä kertaa elämässään havahtunut ajattelemaan, että ehkä nopeuden takana on jotain syvempää. Hidasta elämää -sanapari putkahti hänen mieleensä.
Sanapari pyöri mielessä usein, kun Pequ lueskeli buddhalaisesta elämäntavasta ja henkisestä kasvusta. Mistä tässä elämässä oikein pohjimmiltaan on kyse? Vuonna 2006 Pequ kuuli Facebook-nettiyhteisöstä, joka oli syntynyt amerikkalaisesta yliopistomaailmasta ja lähtenyt leviämään ympäri maailmaa. Pian Pequ sai puserrettua näkyviin sanat, jotka olivat leikitelleet, kasvaneet ja saaneet sisältöä mielessä: Pequ perusti Facebook-ryhmän, joka sai nimekseen Hidasta elämää.
Ryhmä kasvoi hurjalla vauhdilla Facebookin ensimmäisinä laajempina Suomi-vuosinaan. Hidasta elämää -ryhmän seinälle alkoi sadella kiitoksia ryhmän olemassaolosta:
”Tämä on minun paikkani… vastustan henkisesti kaikkea, mikä liittyy kiireeseen, mutten aina pysty sitä fyysisesti torjumaan. Nyky-yhteiskunnassa se pakkaa vaan menemäään niin, että kun vähän hidastaa, saattaa jäädä jalkoihin. Luen juuri kirjaa Luolakarhun klaanista ja tämä kirja, jos mikä palauttaa hyvin mieleen niitä asioita, joita nykyihmiset ovat jo unohtaneet. Esimerkiksi miltä ensilumi tuoksuu…”
”Onpa mukavaa huomata, että on näin paljon ihmisiä, joilla on sama tavoite!”
”Hey, tää foorumi on ku mua varten luotu, koska oon hidas kaikissa yleisissä toimissani! Siis äly kyllä pelaa ja olen luullakseni muuten kaikin puolin keskiverto ja normaali, mutta teen vaan asioita hitaammin kuin muut. Esim. syön kauemmin, koska nautiskelen ja kai pureskelen enemmän, olen unikeko, olen suihkussa ja saunassa pitkään jne.”
Facebookin mahdollistama yhteisöllisyys ja kollektiivinen tietoisuus alkoivat tuoda esiin yksittäisten ihmisten salaisia ajatuksia omasta jaksamisesta ja kiihtyvästä tahdista: ”En olekaan yksin näiden ajatusten ja tuntemusten kanssa!” Häpeä väistyi, kun saattoi kuulla, että moni muukin on hämmentynyt ja väsynyt. Ensimmäisten vuosien aikana 8 000 hengen ryhmässä peilattiin erityisesti työelämän paineita ja haaveiltiin oravanpyörästä hyppäämisestä.
Vuoteen 2008 mennessä entinen pikajuoksija Sanna oli ehtinyt ottaa neljän vuoden spurtin valmistuakseen suomen kielen maisteriksi ja oli kiihdyttänyt työelämässä päätoimittajaksi. Musiikkimediassa vaikuttava Pequ oli yhteisen palaverin jälkeen lähettänyt Sannalle kutsun Hidasta elämää -Facebook-ryhmäänsä. Sannan ensimmäinen ajatus oli: ”Onko tämä imperatiivi vai partitiivi?” Onko tämä vihje vai toteamus?
Vuonna 2010, kun Sanna oli heittäytynyt kalkkiviivoilla rähmälleen, eli kieltäytynyt tarjotusta liiketoiminnanjohtajan paikasta omien voimien ehtymisen vuoksi, hän mietti: Mitäs nyt? Mitä seuraavaksi? Mistä tässä elämässä on pohjimmiltaan kyse?
Hidasta elämää -sanapari tuntui nyt Sannasta imperatiivilta, käskyltä. Vihdoin sanapari alkoi näyttäytyä Sannan ja Pequn keskusteluissa myös nettisivustona. Hidastaelamaa.fi –nettisivusto avattiin 1.10.2010.
Ensin Hidasta elämää -sivustolla oli vain yksi lukija, joka oli luultavasti haastateltava itse. Haastateltavana oli hitaudesta tuottavuutta ammentava taidemaalari Markku Pääkkönen. Sivuston perustajat päättivät, että julkaistaisiin yksi pieni artikkeli päivässä. Julkaisut saattoivat olla rauhoittavia kuvia, soittolistoja, vinkkejä tai haastatteluita.
Sinä päivänä, kun Hidasta elämää -sivusto juhlii kuukauden ikäistä taivaltaan, Mikael Jungner jakaa artikkelin 10 syytä, miksi töissä pitäisi hidastaa. Sivuston kävijäluvut pomppaavat kymmeniin tuhansiin. Kolme kuukautta sivuston avaamisesta julkaistaan vanha tarina kalastajasta ja liikemiehestä, joka tiivistää sivuston idean nerokkaasti. Tarina kerää yli 30 000 tykkäystä. Samoihin aikoihin Hidasta elämää -sivusto saa variaatiota kirjoittajakaartiin, kun suositut Keskiviikkokolumnit alkavat.
Yksi artikkeli ilmestyy sivustolle joka arkipäivä, vuoden ajan. Vuoden ikäisellä sivustolla julkaistaan haastattelu kassatyöntekijä Jama Jamasta: kassapoika joutuu valtavaan mediapyöritykseen. Hidasta elämää -sivuston 15 000 tykkääjää ovat tehneet Jama Jamasta ilmiön.
Puoli vuotta Jama Jama -ilmiöstä Hidasta elämää -sivustolla julkaistaan käännös Kent Nerburnin Erään taksikuskin tarinasta. Samana päivänä Hidasta elämää -sivusto kaatuu. Asiaa selvitellään palveluntarjoajan kanssa, ja tiedoksi saadaan teknisistä asioista vastaavien henkilöiden analyysi tilanteesta: Hidasta elämää -sivusto on joutunut laajamittaisen verkkohyökkäyksen kohteeksi.
Laajamittainen verkkohyökkäys paljastui lopulta laajamittaiseksi kiinnostukseksi inhimillisiä arvoja kohtaan. Tarina, joka tiivistää elämän tärkeimmät asiat kuoleman kynnyksellä, sai laajamittaisen yleisön, joka pohti: Mistä tässä elämässä on pohjimmiltaan kyse?
Mistä tässä elämässä on pohjimmiltaan kyse? on kysymys, josta Hidasta elämää -sivuston sisältö koostuu. Syntyy pohdinta sitten sairasvuoteella, työelämän ajallisilla tai määrällisillä kalkkiviivoilla, hidastamalla, nopeuttamalla, hengittämällä, motocrossaamalla – sen ei niin väliä. Tärkeintä on pohdinta, joka muistuttaa siitä, mikä pohjimmiltaan on itselle merkityksellistä. Juuri nyt. Tässä.
***
Hidasta elämää numeroina: 5 vuotta 1.10.2015, yli 40 kirjoittajaa, Facebookissa yli 83 000 tykkääjää (Suomen suosituin terveys- ja hyvinvointiyhteisö), Instagramissa meitä seuraa 9 000 fiilistelijää (@hidasta), ja sivustolla vierailee keskimäärin 150 000 eri lukijaa viikossa. Vuonna 2015 olemme yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana tavoittaneet kolmasosan yli 15-vuotiaista suomalaisista!
Joskus puree kieleensä, kun haluaa sanoa jotain muttei sanokaan. Joskus jokin asia tulee sanottua, ja pyydettyä saman tien anteeksi. Anteeksipyytely on sosiaalisen hyväksynnän etsinnän muoto. Teemme sitä, koska haluamme toisten hyväksynnän, ja usein tämä johtaa siihen, että hylkäämme omat ajatuksemme ja uskomuksemme sen takia, että olisimme toisille mieliksi.
Mutta entä jos yrittäisimme kerrankin toisin? Että emme pyytäisi anteeksi sitä, kuka ja mitä olemme? Kun tajuamme ettei meidän aina tarvitse tehdä tätä, tunnemme olomme voimakkaiksi ja tunnemme olevamme tilanteen herroja. Tämä johtaa itsetunnon kohoamiseen ja saamme siitä uudenlaista voimaa itsellemme. Mitä enemmän olemme itsemme kanssa sinut, sitä vähemmän tunnemme tarvetta pyytää anteeksi ja hakea hyväksyntää sitä kautta.
Tässä 20 asiaa, joita ei tarvitse katua eikä pyytää anteeksi:
Itsensä ja oman hyvinvointinsa priorisointi
Siitä luopuminen, mikä ei enää toimi
Oma keho
Omat tavat ja persoonallisuus
Suunnan muutos unelman toteutuessa, koska unelma ei ollutkaan sitä mitä toivoit
Tekemäsi valinnat
Itsestä ja omasta terveydestä huolta pitäminen
Haluamansa asioiden tekeminen
Kieltäytyminen tilaisuuksista, kun ei ole energiaa mennä
Toimimattomista ihmissuhteista luopuminen
Uskon tai uskomusten muuttaminen
Se tosiasia, että sisaresi/veljesi on sinua lahjakkaampi, sivistyneempi tai järjestelmällisempi
Halu matkustaa ja nähdä maailmaa
Sairasloman ottaminen
Palkkasi suuruus
Pieleen menneet tilanteet/virheet. On tärkeää antaa itselleen anteeksi.
Työsi: työpaikkasi tai -tehtäväsi eivät innosta sinua enää, ja haluaisit jotain parempaa
Ihmissuhteesi: olet ollut kauan naimisissa ja haluaisit rakastua uudelleen
Kotisi: olet kyllästynyt asuinpaikkaasi ja haluaisit muuttaa muualle
Haluaisit siis löytää asian, josta innostua. Mutta mikään ei innosta. Kaikki on vain plääh.
Insinööri ja elämäntapavalmentaja Samantha Sutton on kehittänyt teorian, jossa innostumista syövät intohimovampyyrit. Ne imevät innostuksestamme kaiken veren, ja teoria pyrkii pääsemään niistä eroon. Kolme yleisintä intohimovampyyria ovat:
Tylsistys
Tympäännys
Työuupumus
Suttonin teoriassa on kuusi tapaa tappaa näitä vampyyreita:
1. Tee yksi asia eri tavalla joka päivä
TTT-vampyyrit voivat iskeä tavalliseenkin elämän osa-alueeseen, kuten esimerkiksi siihen, missä asumme. Jos olemme lopen kyllästyneitä esimerkiksi Helsinkiin, Sutton ehdottaa, että käymme tänään eri kaupassa, eri kävelylenkillä tai eri paikassa uimassa. Pienillä muutoksilla saa paljon aikaan.
2. Jos joku ihminen on ankeuttaja, puhu hänelle
Jos puolisosi laistaa jatkuvasti kotitöistä, se luultavasti ärsyttää sinua. Jos et ota asiaa puheeksi, jäät turhautuneisuuden ja helppojen reaktioiden tilaan, jota intohimovampyyrit rakastavat. Vaikka asian ottaminen puheeksi tuntuu hankalalta, tuntuu pidemmän päälle hankalammalta olla puhumatta kotitöiden jakamisesta.
3. Kirjoita kiitollisuuslistaa joka ilta
Taannoisen Facebookin positiivisuushaasteen myötä ainakin allekirjoittanut ymmärsi, että niiden asioiden ajatteleminen, joista on oikeasti kiitollinen, saa olon todella paremmaksi. Ota tavaksi kirjoittaa 5–10 (tai aloita kolmesta, kuten haasteessa) positiivista asiaa joka ilta ylös muistikirjaan. Kiitollisuus avaa sydämen.
4. Ajattele kehoasi
Näin intohimovampyyrit haluavat meidän tekevän: Huono päivä töissä – suoraan kauppaan – iso pussi karkkia – sohvalle katsomaan telkkaria. Tulos tästä tulee olemaan kuitenkin, että meille tulee parempi olo vain hetkeksi ja sen jälkeen paljon pahempi olo. Ulkoilu ja salilla tai jumpassa käyminen säännöllisesti on myrkkyä vampyyreille.
5. Unelmoi päivittäin
Unelmat ovat suorin tie sinne, missä todellinen intohimomme piileskelee. Omat unelmat saattavat tuntua naurettavilta, mutta se saattaa johtua vain siitä, että tarvitset lisää harjoitusta. Unelmoi yhdestä asiasta per päivä, ja harjoittele paljon. Esimerkki: Haaveile eläväsi lempikaupungissasi. Mikä siellä on ihaninta? Missä asuisit, ja miten? Mitä tekisit, kun turistinähtävyydet on koluttu? Et välttämättä koskaan asu siellä, mutta konkreettinen unelmointi on hyvää harjoitusta.
6. Kysy muilta parhaista ominaisuuksistasi
Jos TTT-vampyyrit iskevät jollekin elämänalueellesi, on vaikea tehdä oma parhaansa. Yksi tapa pyrkiä siihen takaisin on kysellä läheisiltä, mikä sinussa on parasta. Mihin he ihastuivat sinussa? Voit yllättyä vastauksista, ja tuntea jopa ylpeyttä. Ylpeys ja intohimo kulkevat käsi kädessä.
Näillä menetelmillä voit löytää sisältäsi uuden liekin. Jotkut tavoista saattavat tuntua väkisin keksimiseltä tai siltä, että ”en minä oikeasti ole innostunut tästä.” Mutta yllä olevien kikkojen kokeilu saattaa saada sinut näkemään kristallinkirkkaana sen, että et asukaan oikeassa paikassa, tai et olekaan oikean ihmisen kanssa naimisissa. Tästä ei kannata huolestua. Se on vain merkki siitä, että olet elossa ja yhteydessä itseesi.
Selasin Hidasta elämää -korttipakkaa ja yksi kortti kosketti tässä hetkessä kaikkein eniten. Kortti jossa lukee ”osaan rakastaa”.
Olen paljon puhunut ja kirjoittanut masennuksesta, tämänkertaista aihettakin olen sivunnut, mutten ihan syvälle ole mennyt. Teema, joka on ollut oman kesäni kuuminta hottia: sydämen avaaminen.
Muistan nuorempana ajatelleeni, kun olin oikein masentunut, etten osaa rakastaa. Kehoni muistaa tunteen vieläkin oikein hyvin – sydän oli kuin kivi, se ei hätkähtänyt mistään. En pystynyt vuosiin itkemään, vaikka itkemisen aiheita kyllä olisi ollut. Tiedostin selvästi kyvyttömyyteni rakastaa. Mikään ei tuntunut miltään.
Todelliseen rakkauteen aloin tutustua vasta muutama vuosi sitten. Erään hoitajan toteamus siitä, että sydämeni on tulehdustilassa ja vähän kuin kosteaa ja harmaata sumua täynnä, oli aika hätkähdyttävä.
Sydäntä kuvataan usein lootukseksi, kukaksi, jossa on monta terälehteä. Rakkaus on teemanakin yhtä monitahoinen. On äidin ja isän rakkautta, parisuhderakkautta, eläinrakkautta ja mitä kaikkea. Mutta puhun itse nyt mieluusti siitä kukasta, jonka jo mainitsin; todellisesta rakkaudesta – sisäisestä sellaisesta.
Itse erehdyin luulemaan, ettei minulla oikeastaan ole sydäntä lainkaan. Vaan löytyi se sieltä, kaiken roskan alta. Tunnen nyt, miten se oli supussa, ihan tiukasti kiinni ja suojausten lukitsema. Viisashan tuo kukka oli, pisti lehtensä kiinni aivan kuin talvehtimaan ja parempia aikoja odottamaan. Näitä viisaita sydämiä voi nähdä kaikkialla, ihan joka päivä. Joskus voi oppia katsomaan rakkaudella niitä syitäkin, jotka sai sydämen kivettymään.
Virheen teemme särkyneiden sydänten kanssa usein siinä, että odotamme jonkun toisen tulevan ja kastelevan omaa kukkamaatamme. Haaveilemme siitä miehestä tai naisesta, joka tulee ja saa meidät omalla rakkaudellaan kukoistamaan. Ja saa meidät pelkäämään sitä, että rakkaus viedään meiltä pois. Ja usein viedäänkin, niin kauan, kunnes opimme huomaamaan sen, että todellinen rakkaus tulee sisältäpäin. Näin ainakin itse uskon.
Supussa oleva lootus vavahtelee silloin, kun saamme kokea sydäntä sykähdyttäviä myönteisiä asioita. Mutta joskus kukka lähtee avautumaan vasta, kun joudumme kokemaan jotain raastavan kipeää. Minun ensimmäisen terälehteni taisi avata vaarini kuolema ja toisen esikoiseni syntymä. Luulen, ettei sydämelle jäänyt enää vaihtoehtoa – se ei voinut mennä enempää kiinni, niinpä sen piti lähteä avautumaan, terälehti kerrallaan ja vielä on matkaa sinne, missä on hedelmällisin keskusta.
Tyhjä ”kuppi” ei tarjoa evästä itselle eikä muille. Elävä sydän on elämän lähde, jonka äärellä saa itse levätä ja voimaantua. Ja jos oikein rakkautta pulppuaa, saavat siitä muutkin ravintoa.
Elämä on lahja. Jokainen ihmetyksen, ilon ja ahdistuksen hetki on jotain joka on annettua. En ole tehnyt mitään ansaitakseni oloani tässä maailmassa ja silti tässä elän, hengitän ja kävelen paljain jaloin kivien ja männynkäpyjen päällä.
Ymmärrän, että elämän tarkoitus on itseoivallus, kiitollisuus ja ehtymätön ilo. Koen, että maailmankaikkeus on rakastava, ylitsevuotavan antelias ja kauniimpi kuin mitä osaan käsittää. Onnen avaimet ovat väistämättä tässä menneillään olevassa hetkessä.
On erilaisia tapoja, jotka tukevat kokemusta sisälläni avautuvasta tietoisesta euforiasta.
Alla oma henkilökohtainen onnellisuuden top 10 sattumanvaraisessa järjestyksessä.
1. Jooga
Joogatyylejä syntyy yhä kuin taikasieniä sateella. Olen nauttinut kaikista kokeilemistani suuntauksista esoteerisesta, meditatiivisesta hatha-joogasta kurinalaiseen ashtangaan. Oikealla keskittymisellä, kehoa kunnioittamalla ja suorittamisesta irtipäästämällä jooga todella toimii. Harjoitus muuttaa mielen ja tunnemaailman sisältöä, fyysisiä mahdollisuuksia sekä tapaa hahmottaa ympäröivä todellisuus. Jooga syventää itsetuntemusta ja riisuu pois rajoituksista.
2. Tietoinen hengittäminen
Hengityksen tarkkailu palauttaa huomion nykyhetkeen, jossa oivallus onnellisuudesta syntyy. Hallituilla hengitystekniikoilla (pranayamaharjoitukset) on mahdollista muuttaa sisäinen psyykkisemotionaalinen kokemus nopeasti. Hienovarainen nautinto kasvaa elämänenergian virratessa sisään ilman kuljettamana. Hengitystä säätelemällä vaikuttaa samalla mielen liikkeisiin, tunnemaailman sisältöön ja kehossa virtaavaan elämänvoimaan.
3. Tanssi
Musiikille, kehosta syntyvälle liikkeelle ja liikkeen herättämille tunteille antautuminen avaa syvältä kumpuavalle ilolle. Tanssin avulla muistan olevani ekstaattinen ja leikkisä, spontaani ja tarpeettomista rajoituksista vapaa. Viime vuonna olen löytänyt tanssiin uusia ulottuvuuksia tutustuessani zoukkiin. Parin kanssa tehtävä tanssi on yhteistä, meditatiivista, sanatonta ja mielen rajat ylittävää hienovaraista kommunikaatiota, jossa yhteys toiseen syntyy intuitiivisella tavalla.
4. Meditaatio
Mikä ikinä tekniikka, metodi tai tyyli, meditaatio on voittamaton onnellisuuspilleri. Se on tapa täyttää itsensä suloisella rauhalla ja jollain, jota voi kutsua pyhäksi. Suoran yhteyden avaaminen omaan ytimeen, mielen keskittäminen ja sitä kautta hiljentäminen ja elämän välitön kokeminen on autuasta. Meditoinnin opettelu on haastaavaa, paikoin turhauttavaa ja välillä mahdotonta. Utelias ja kiinnipitämätön asenne tukee harjoittelun edetessä. Pikkuhiljaa lyhyet läsnäolon välähdykset pitenevät ajattomiin totuuden suudelmiin. Kun niin tapahtuu, kaikki harjoitus on ollut vaivan arvoista.
5. Tietoinen rakastelu
Aistillinen, tietoinen ja tarpeettomista rajoituksista vapaa eroottinen leikki on parhaimmillaan niin fyysistä kuin hienovaraista mielen rajat räjäyttävää nautintoa, joka avaa jokaisen solun kiitollisuudelle ja elämän käsittämättömälle ihmeelle. Seksuaalisen voiman tiedostaminen mahdollistaa sen hallinnan, jolloin tietoisuuden piiri laajeenee seksuaalisuuteen sitoutuneen energian avulla. Tuskin mikään muu on yhtä periksiantamaton voima avata tunnelukkoja, ylittää rajoituksia ja avautua rakkaudelle. Tietoinen rakastelu rohkaisee kaavoista ja rutiineista irtipäästämistä, luovaa leikkisyyttä sekä luopumista tottumuksesta antautua halun vietäväksi. Valjastettuna seksuaalisuus on korvaamaton läsnäologeneraattori.
6. Pois kaupungista!
Luonto ilmentää universumin kauneutta, jossa kokonaisuus on niin täydellisellä tavalla enemmän kuin osiensa summa. Lumoavassa maisemassa koen suoraan kaiken taustalla vaikuttavan universaalin viisauden, joka ei ole ainoastaan funktionaalinen, vaan myös tarpeettoman antelias. Kaikessa on ripaus taianomaista extraa. Jotain jota ei tarvita, mutta joka silti on olemassa ilahduttaakseen.
7. Eläimet
Eläimiä on helppo rakastaa. Niiden viaton oleminen avaa sydämen aistimaan omaa viattomuutta, myötätuntoa ja kykyä välittää. Syvä toiveeni on, että mahdollisimman pian mahdollisimman moni osaa katsoa koiran, kissan, hevosen, lehmän, possun tai lampaan silmiin ja nähdä niissä itsensä.
8. Hieronta
Laadukas, kokonaisvaltainen täysvartalohieronta on ehdottomasti yksi helpoimmista tavoista sukeltaa kehosta avautuvaan nautintoon, onnellisuuteen ja valppaaseen rentoutumiseen. Hieronnan aikana on hyvä pysyä mahdollisimman tietoisena siitä, mitä kehossa tapahtuu ja välttää rentoutumisen myötä tapahtuva ajelehtiminen mielen ja alitajunnan virtaan. Turvallinen ympäristö ja sydämellään keskittyvä hieroja ovat olennaisia. Hieronnan antaminen on puolestaan hyvä läsnäolo- ja empatiaharjoitus.
9. Tietoisten ihmisten seura
On ihmeellistä kuinka paljon näkökulma itseen ja maailmaan voi muuttua viisaan ihmisen seurassa. Olen kokenut useamman kerran olotilani ja ymmärrykseni laajentuvan psykedeeliseen ja taianomaiseen hahmotustapaan hyvän opettajan läheisyydessä. Olen huomannut, että kannattaa hakeutua niin usein kuin mahdollista poikkeuksellisen onnelliseen seuraan!
10. Irtipäästämisestä nauttiminen
Aika ajoin elämässä on luovuttava asioista, ihmissuhteista, paikoista ja unelmista, jotta uusi elämänvaihe voi alkaa. Taattua on ettei uutta ja parempaa voi tulla niin kauan kun huomio on keskittynyt vanhaan. Luopuminen on usein vaikeaa ja välillä raastavan tuskallista. Se voi myös olla tietoista ja onnellista irtipäästämistä. Luopuminen vanhasta tuottaa kiehtovan paljon tilaa ja uusia mahdollisuuksia.
Tärkeästä ihmissuhteesta irtipäästäminen on suuri muutos. Ero on otollinen aika ohjelmoida mieleensä uusia toiminta- ajatus- ja tunnemalleja, joiden avulla rakentaa minuudesta eheä ja onnellisuudelle avoin. On totta, että valitsen miten tapahtumiin suhtaudun. Ihanaa iloita muutoksesta ja nauttia irtipäästämisestä!
Tämä kirjoitus tarkastelee hyvinvointiin liittyviä myyttejä ja haastaa ajattelemaan iltapäivälehtien ulkopuolelle. Tervetuloa matkalle.
Rasvattomuus
Ehkä suurin myytti, mitä tähän yhteiskuntaan on upotettu, on vähärasvaisuus/rasvattomuus. Edelleen moni pistää kauppaostoksilla etusijalle ”vähärasvaisuuden”, jonka varjolla mainostetaan erittäin käsiteltyjä tuotteita, joita yleensä ei ole ollut koskaan ihmiskunnan historiassa mahdollisuus nauttia sellaisenaan. Tämä ei ole pelkästään tuonut rahaa tuotteiden kehittäjille ja markkinoijille, vaan myös erittäin paljon terveyshaasteita ihmiskeholle. Tänä päivänä useat ovat kuulleet jo rasvojen merkittävyydestä. Mutta markkinointi on vahvaa ja edelleen monet valitsevat rasvattomia tuotteita, kuvitellessaan tekevän terveysvalinnan. Monet jopa yrittävät laihduttaa poistamalla rasvan yhtälöstä.
Rasvaa tarvitaan hormonaalisiin toimintoihin. Näin ollen rasvan poistaminen ruokavaliosta, voi pistää kehon hormonitoiminnat epätasapainoon ja johtaa mm. painon nousuun. Rasvattomien tuotteiden sokeriannokset ovat yleensä myös suuria, joten keho saa paljon tyhjää tavaraa, josta se ei voi juuri mitään hyödyllistä rakentaa. Ainoa kasaava toiminto tulee sitten ylimääräiseksi rasvakudokseksi, jonka keho sokereista muodostaa.
Rasvattomat tuotteet jättävät myös yleensä kehon nälkäiseksi, tyydyttymättömäksi, jopa ärtyneeksi. Kehon tyytyväisyysmekanismi toimii parhaiten rasvojen kautta, jotka antavat signaalia lopettaa syömisen, jättäen tyytyväisen olon. Ilman rasvoja tämä toiminto ei toteudu. Nälkä, jatkuva syöminen on lopputuloksena.
Kalorimyytti
Monet laskevat edelleen vielä kaloreitakin, odottaen sen tuovan järjestyksen ja hallinnan omaan kehonkoostumukseen. Kuitenkin tiedetään, että kalorit eivät ole tasa-arvoisia vaikutuksiltaan esimerkiksi insuliinin tuotantoon. Jos otat kalorisi hiilihydraateista, sen vaikutus on erilainen kuin rasvoista tai proteiineista. Kalorin laskijat tuijottavat yhtä ainoaa numeroa ja unohtavat kokonaisuuden: miten ravinto vaikuttaa kehoomme, mieleemme ja syvimpään olemukseemme. Tämä on lähinnä harhaanjohtavan markkinoinnin ja tiedotuksen ansiota.
Kaloreita tärkempää on ruuan vaikutus hormoneihin, insuliiniin (joka on myös hormoni), välittäjäaineisiin, verensokeriin, mielialaan ja aineenvaihduntaan. Panosta laadukkaisisiin ravintotiheisiin ruokiin ja skippaa kaloreiden laskeminen kokonaan. Ehkä huonoimpia neuvoja, mitä ”ekspertit” ovat antaneet, on syödä vähemmän ja liikkua enemmän. Mitä vähemmän syömme, sitä enemmän keho saa signaalia VARASTOIDA rasvaa, jotta se selviää ”vähäruokaisesta kaudesta”. Tämä biologinen pohjapiirros on hyvä pitää mielessä, koska se on auttanut meitä selviämään vuosituhansien ajan.
Mitä vähemmän siis syömme, sitä enemmän keho on säästöliekillä, mikä ei ole toivottavaa esim. painonpudotuksessa tai urheilullisessa mielessä. Tähän yhdistettynä lisääntynyt liikunta, joka on keholle stressitila, ja lopputuloksena voidaan saada pahimmillaan aikaan todella haastava tila elimistölle. Syö nälkääsi aitoja makuja, ravinnollisesti ylivoimaisia raskaansarjan mestareita.
Kolesterolimyytti
Monet pelkäävät rasvan lisäksi myös ruoasta saatavaa kolesterolia. 1990-luvulla kehitetty hypoteesi (valistunut arvaus), jonka mukaan kolesterolia syömällä nostat omia kolesteroliarvojasi, on todistettu monta kertaa jo epätarkaksi määritelmäksi. Mitä enemmän syöt kolesterolia, sitä vähemmän terve kehosi sitä tuottaa. Mitä vähemmän kolesterolia syöt, sitä enemmän terve kehosi sitä tuottaa. Miksi yleensäkin pelkäämme kolesterolia on erittäin jännä kysymys, kolesterolin ollessa monien hormoneidemme rakennusaine. Monet tuijottavat myös LDL-kolesterolia, unohtaen sen tärkeyden kehon sisäisissä prosesseissa. Huomattavasti järkevämpää olisi kurkata verensokeria ja triglyseriditasoja ja huolehtia kehon suoja-aineista, jotka pitävät sisäiset öljymme kunnossa. Ehkäpä tulevaisuudessa opimme, että nekään eivät ole pääosassa, mutta tällä erää, ne ovat hyvä lähtöpaikka.
Suolamyytti
Vähennä suolansaantisi minimiin, jopa poista se ruokavaliosta. Tämä kehoitus ei juuri perustu kehollisiin tarpeisiin. Mitä enemmän hikoilet, sitä enemmän tarvitset suola/vesi -yhdistelmää kehoosi. Myös jos syöt paljon proteiinia, on tärkeää nostaa suolan saantiasi! Panosta ennenkaikkea puhdistamattomaan suolaan, esimerkiksi puhdistamattomaan merisuolaan, jossa on väri, ravinteet ja pienmineraalit vielä paikallaan.
Hedelmämyytti
Tämä on erikoinen myytti ja vaatii hieman pohjustusta. Vaikkakin hedelmissä on PALJON hyviä asioita, enempi ei silti välttämättä ole parempi. Ihmiset, joiden tarkoitus on pudottaa painoa, eivät hyödy lisääntyneestä hedelmien syönnistä, niiden sisältämien sokerien vuoksi. Kyllä, hedelmien sokeri käsitellään kehon sisäisesti sokereina (vaikkakin hedelmät sisältävät myös paljon muita hyviä asioita) ja näin ollen hedelmät vaikuttavat mm. verensokeriisi.
Hedelmät ovat myös suurimmaksi osaksi ihmisen jalostamia lajikkeita, joissa kitkeryyttä, kuitupitoisuutta ja lääkinnällisyyttä on vähennetty, samaan aikaan kun sokereiden (makeus) osuutta on lisätty. Jos tarkotuksesi on tasapainottaa verensokeriasi, tai pudottaa painoa, niin vaihda hedelmät mieluummin kotimaisiin marjoihin, jotka omaavat edelleen alkuperäisen muotonsa ja geneettisen perimänsä. Kehosi hyräilee tästä muutoksesta. Jos välttämättä haluat nauttia hedelmiä, niin panosta mm. rasvaiseen avokadoon tai puhdistaviin sitrushedelmiin, kuten sitruunaan.
Monet ajattelevat, että luonnollinen ihmisen ruokavalio koostuisi hedelmistä. Tietyn ääriryhmän mukaan, pelkästään hedelmistä. Silloin unohdetaan yksi perustavanlaatuinen asia; hedelmät ovat suurimmaksi osaksi ihmisen muodostamia lajikkeita, eivät sellaisia joita löytyy luonnosta villinä ja vapaana. Alkuperäiset hedelmät ovat olleet kitkeriä, kovia sulatettavaksi ja täynnä siemeniä olevia vähäsokerisia / täynnä lääkinnällisiä aineita sisältäviä lajeja. Täysin päinvastaisia kuin ne, mitä me pidämme tässä hetkessä hedelminä.
Viljamyytti
Vaikkakin en itse usko täysin yhden ruoka-aineen täydelliseen demonisointiin ja paheksuntaan, on kuitenkin pyrittävä olemaan mahdollisimman rehellinen jokaisen ruoka-aineen kohdalla. Viljat ovat varmasti yksi haasteellisimpia ihmisten uskomusmaailmassa. Monet ovat kuulleet jo pitkään, kuinka kokojyvätuotteet ovat parempia, kuin valkaistut viljat. Mutta kuinka paljon parempia ne oikeastaan ovatkaan?
Ensinnäkin on hyvä ymmärtää, että emme pysty syömään viljoja sellaisenaan. Ne vaativat käsittelyä, ennenkuin pystymme niitä edes jollain tasolla sulattamaan. Jokainen kaupasta löytyvä kokojyvätuote on jo käsitelty jollain tasolla. Toiseksi kuidut, joita mainostetaan kokojyvätuotteissa, ovat sulamatonta kuitua. Tämä on eri asia, kuin esim. marjojen vesiliukoiset kuidut. Myös kuitujen määrä ei edes ole mitenkään järin korkea. Kaikessa kokonaisessa muodossa olevassa ravinnossa on kuituja jäljellä.
Emme jää mistään paitsi vaikka jättäisimme viljat ravinnostamme pois. Myös gluteeni on haastava osa viljoja, monien reagoidessa niihin heikentyneellä suoliston toiminnalla, joka voi aiheuttaa kipuja, sairaustiloja ja heikentynyttä vastustuskykyä. Sitten on vielä viljojen vaikutus verensokeriin, niiden nostaessa kehon verensokeria kohtuullisen nopeasti.
Tarkoittaako tämä sitä, että emme koskaan saisi syödä mitään viljoja? Ei välttämättä. Yksi asia, mitä jokainen voi kokeilla, on olla vähintään kuukausi ilman viljoja, jonka jälkeen voi kokeilla gluteenittomia vaihtoehtoja kuten tattaria, kvinoaa tai hirssiä. Myös speltti näyttäisi toimivan monella, vaikka se sisältää jonkin verran gluteenia. Tai sitten voit jättää kaikki viljat ikuisiksi ajoiksi, korvaten ne runsaalla kasvisten määrällä, laadukkaalla proteiinilla ja rasvanlähteillä. Älä usko mitään, kokeile ja testaa kehosi viisaus itse.
Proteiinimyytti?
Liika proteiini satuttaa munuaisia?
Vuosien varrella, tehtyäni työtä ravinnon ja liikkeen parissa, olen törmännyt tähän jatkuvasti. Vaikkakin tätä myyttiä toitotetaan, on kohtuullisen haastavaa löytää sanomiselle todisteita. Samaan hengenvetoon on sanottava, että mikäli kärsit munuaissairauksista, silloin on syytä olla tarkkana. Mutta eihän liikkuminenkaan täysillä ole suositeltavaa sairaanakaan, tai silloin jos olet katkaissut jalan viime viikon treeneissä. Samoin myös proteiinissa, puhumme tässä yhteydessä terveistä yksilöistä (joita ei tietyn määritelmän mukaan ehkä meidän yhteiskunnasta enää löydykään. Mutta se on toinen tarina se.). Mikäli sinulla ei ole munuaissairautta, voit nauttia laadukkaita proteiinin lähteitä kohtuullisen turvallisesti.
Dieettimyytti
Yhden näkemyksen mukaan 95% ihmisistä, jotka ovat dieetillä, saavat painonsa takaisin vuoden sisään. Ei hirveän lohdullista, mutta silti ihmiset hakevat ihmepilleriä, punaista taikasauvaa tai kaiken parantavaa yrttiä/ruokaa/tuotetta, jolla saisivat painonsa ja sitä kautta elämäsä jotenkin hallintaansa. Tämä ei ole älyttömän kannattavaa, ainakaan tulosten suhteen. On erikoista, että 33 miljardin diettimarkkinat eivät herätä ihmisten kysymyksiä diettien toimivuudesta. Dieetit eivät luo pitkäkantoisia tuloksia, vaan keskittyvät hetkellisiin tuloksiin, jotka siis saadaan jossain vaiheessa lähes aina takaisin. Tämä on kannattavaa bisnestä.
Biologisesti tarkasteltuna dieetti hidastaa painonpudotusta. Dieettiä voidaan verrata stressireaktioon keholle, jossa se joutuu tuottamaan korkeita kortisooli ja adrenaliinitasoja (stressihormoneita). Mitä enemmän näitä stressireaktioita kehossa on, sitä vaikeampaa painonpudotus on.
Mentaalisesti tarkasteltuna dietit ovat ulkoisia muutoksia, jotka eivät vielä riitä muuttamaan meidän sisäistä maailmaamme. Syvällä pinnan alla piilevät uskomukset, toimintatavat ja näkemykset maailmasta eivät muutu, vaikka vaihtaisimme sata kertaa dieetistä toiseen. Pitkällä aikavälillä sillä on paljon merkitystä, miksi syömme, miten syömme ja millä motiiveilla teemme niitä asioita, joita toteutamme elämässämme. Kestävät muutokset saadaan muuttamalla sisäistä maailmaa, ulkoisen maailman kanssa yhteistyössä. Tuomalla tietoisuutta omiin valintoihisi, pääsemme polullamme mukavasti kohti alati laajenevaa rehellisyyttä itseämme ja ulkoista maailmaa kohtaan.
Henkisesti tarkasteltuna nähdään helposti, että dieetit ovat kiristämistä, jonkin asian puuttumista elämästämme. Jokainen, joka on joskus yrittänyt kiristää ja minimoida elämänsä perusasioita, voi helposti samaistua siihen, että se ei ole hauskaa. Vaikkakin näen, että meillä on tärkeää kasvun kannalta tehdä asioita, jotka ovat haastavia, en kuitenkaan näe ilon puuttumista millään tavoin edistävän omia tavoitteitamme. Jokainen liike mitä teemme tulisi tuottaa lisää iloa, joka motivoi yleensäkin meitä tekemään enemmän noita asioita. Ilon ympyrä ja kierre on vaan lisää iloa tuova asia. Sama homma on myös toisinpäin. Kiristäminen tuo epämiellyttävyyttä, mikä tuo lisää kiristämistä, mikä luo edetessään ahdistusta. Lapsikin liikkuu mieluummin omalla tavallaan, kuin käskettynä juosta ja punnertaa aikuisen tavoin. Me ollaan edelleen lapsia, joiden ilo ei ole hävinnyt vielä minnekään.
Näiden ja monien muiden esimerkkien tavoin, en usko että myytit palvelevat meitä millään tasolla. Voimme lähteä kysymään enemmän kysymyksiä, ennenkaikkea laadukkaita kysymyksiä omista uskomuksistamme ja siitä mistä ne kumpuavat. Todellinen vapaus tulee vasta silloin, kun itse päätämme omasta kehostamme ja niistä ärsykkeistä, joita todella haluamme itsemme altistaa.
Toivottavasti näistä ajatuksista oli jotain sinua puhuttelevaa. Joka tapauksessa, kiitän sinua siitä, että käytit aikasi kanssani tämän pienen hetken. Jatketaan itsemme vapauttamista, jotta pystymme olemaan rakkaimmille enemmän oma itsemme.
Mitä mieltä olet? Herättikö kirjoitus sinussa ajatuksia?
Allekirjoittanut luennoi näistäkin teemoista parhaillaan ympäri Suomea ja mieluusti tekee yhteistyötä myös Hidasta Elämää lukijoiden kanssa. Jos kirjoitukseni herättävät sinussa ajatuksia ja haluaisit tehtä yhteistyötä kanssani, niin ole rohkeasti yhteydessä!
Kuvat: Ulla Maija Takkunen / www.teemusyrjala.com
Kurkkaa myös radiohaastatteluni Sami Sundvikin kanssa, jossa käsittelemimme myös ylläolevia teemoja:
Elämä voi olla monimutkaista. Pitää nukkua, syödä, hoitaa työasiat, perhe-elämä, liikunta… Silti voi tuntua, että emme hallitse mitään näistä asioista. Itse asiassa voimme hallita vain muutamaa asiaa elämässämme. Tämä juttu kertoo niistä seitsemän.
Ilo ja menestys kulkevat käsi kädessä. Kumpaakin voi saada lisää muuttamalla vain muutamaa tapaa elämässään, pieniä puroja, joista ajan myötä tulee iso joki.
On aina helpompaa valita epäterveellisempi vaihtoehto (jättää lähtemättä salille, mennä hampurilaiselle ruuan tekemisen sijaan), mutta terveellisempi valinta tuntuu pidemmän päälle aina paremmalta. Jos valitsemme oikein yhä useammin, huomaamme, että siitä tulee toinen luontomme. Tässä siis seitsemän asiaa, joita voit hallita elämässäsi:
1) Hengitä sisään, ulos, toista
Ajatteletko usein hengittämistä? Se on paras pikarentoutus kun haluamme hillitä ajatuksiamme. Tunne rintakehän laajeneminen ja supistuminen ja hengitä uudelleen, yhtä syvään. Laske yhteen kun hengität sisään, ja kahteen ulos. Tee kymmenen tällaista syvähengitystä aina, kun tuntuu, että stressi tai ajatukset ottavat vallan.
2) Juttele itsellesi mukavasti
Jokaisella meillä on sisäinen ääni. Usein se on syyttävä ja kritisoiva sekä monta kertaa päivässä yllättävänkin negatiivinen. Yritä kiinnittää huomiota siihen, montako kertaa päivässä puhut itsellesi negatiivisesti. Sisäisen Ankeuttajan löytäminen voi auttaa pääsemään siitä eroon. Yritä puhua itsellesi niin kuin parhaalle ystävällesi – virheitä tapahtuu ja se on elämää. Olet silti arvokas, tärkeä ja rakastettava.
3) Kiitä
Jos olemme kiitollisia päivittäin, se auttaa meitä näkemään asiat positiivisessa valossa, toivomaan ja olemaan periksiantamattomia.
4) Ajattele ruumiinkieltä
Mikä se juttu olikaan, että vain 10 % ilmaisustamme tulee suustamme ulos? Ruumiinkieli on tärkeää, ja sitä voi myös harjoitella. Ennen kuin lähdet töihin aamulla, seiso peilin edessä ryhdikkäästi ja aseta kädet lanteillesi. Seiso lantion levyisessä haara-asennossa. Tämä ”voima-asento” auttaa meitä tuntemaan itsemme varmoiksi.
5) Voimistele henkisesti ja fyysisesti
Liikuntaa olisi hyvä harrastaa n.20 minuuttia päivässä. Jos tuntuu mälsältä lähteä salille, ajattele sitä mahdollisuutena kuunnella ihania kappaleita kuulokkeista ja miettiä omia juttujasi. On tutkittu, että liike lisää luovuutta, etenkin kävely.
Myös aivojen on saatava jumppaa. Osta sudokuja tai ristisanoja, tai keksi sananmuunnoksia. Jos tällainen ei nappaa, voit aina meditoida. Jo 20 minuutin meditaatio virkistää sekä kehoa että mieltä.
6) Syö hyvin
Einesten syömisen ja liian sokerinkäytön haitat ovat kaikkien tiedossa. Ne lisäävät ylipainoa, diabeteksen riskiä ja jopa rintasyövän mahdollisuutta.
Terveellisen syömisen aloittaminen on helpompaa. Porkkanoiden popsiminen tv:tä katsellessa karkin sijaan on hyvä aloitusvaihtoehto. Allekirjoittanutta lohduttaa muinainen terveyssarja Akuutin jakso, jossa juontajaparista toinen söi ravitsevan, pienen salaatin ja toinen pizzan lounaaksi. Klo 18 molemmilla oli tasan yhtä nälkä. Lounaalla ei siis tarvitse syödä raskaasti, jotta tuntisi jaksavansa loppupäivän.
7) Nuku tarpeeksi
Nukkuminen on välttämättömyys moneen asiaan: keskittymiseen, jaksamiseen, ruokahalun vähentämiseen. Eräs parhaista unettomuuslääkkeistä on rutiini: käy aina nukkumaan samaan aikaan ja nouse samaan aikaan. Saattaa olla vaikeaa, mutta nukkumaan mennessä ajatuksista pitäisi päästää irti ja antaa niille aikaansa vasta seuraavana päivänä.
”Life is about choice. We do have a choice.”R. Hämäläinen ja E. Saarinen.
Luen John ja Julie Gotthamin kirjaa parisuhteista. Ajatukset leikkivät sinne tänne. Mietin miksi toisten elämä suuntautuu kohti runsautta ja kukoistusta, ja miksi toisten elämä on jatkuvaa kamppailua. Mietin meidän perhettä, ystäviä ja asiakkaita – miten pienestä kaikki on monesti kiinni. Mihin suuntaan vain. Erityisesti: miten nopeasti hiljalleen hiipunut parisuhde voi kääntyä parempaan kuin koskaan aiemmin. Upean matkan kulkenut asiakaspariskuntani perui kesän jälkeisen ajan. He kirjoittivat: ”Meillä on ihana yhteinen kesäloma takana ja hyvä arki alkanut. Olemme löytäneet toisemme uudestaan, paremmin. Hyvä on nyt ja tässä.”
Kaikissa parisuhteissa tulee kitkaa, vaikeita paikkoja ja hankalia jaksoja. On pieniä ja suuria ojanpenkkoja. Työtä on joskus liikaa, joskus liian vähän, talolaina hirvittää, kumppani ihastuu kolmanteen, kaljaa kuluu liikaa, roskapussit jäävät ovenpieleen, auto hajoaa, lapset valvottavat yöt, seksi ei kiinnosta. Mikä auttaa muuttamaan suuntaa?
Pienet valinnat. Pienet teot. Rakkauden uudelleen löytäminen. Näennäisesti päivittäiset valinnat tuntuvat monesti mitättömiltä. Näennäisesti vaikuttaa kovin pieneltä, pussaanko lähtiessäni miestä vai en. Kysynkö häneltä töiden jälkeen miten päivä meni. Silitänkö tai lämmitänkö saunan. Haluanko nähdä hyvän hänessä, itsessäni ja arjessamme. Näytänkö tunteeni, aloitanko ongelmista puhumisen pehmeästi, käännynkö kohti, otanko vastaan, pyydänkö anteeksi, annanko anteeksi.
Noista pienistä päätöksistä muodostuu kokonainen elämä.
Mies istuu toisella puolella pöytää ja katsoo autonkorjausvideoita. Otsa on vähän kurtussa ja ilme keskittynyt. Katson kuin näkisin hänet ensimmäistä kertaa. Vastaanotan häntä. Kaikki kasvojen uurteet, naururypyt silmien ympärillä, isot kädet ja tiimarista ostetut lasit. Juuri tuon ihmisen kanssa saan jakaa tämän päivän. Kuka hän on. Kuinka ihana. Kuinka ihmeellinen. Ihan omanlainen. Miten paljon minä saankaan rakastaa!
Hiljenny ja pysähdy. Mitä sinä näet, kun katsot omia rakkaitasi kuin ensimmäistä kertaa?
Joka aamu seison samalla bussipysäkillä samojen ihmisten kanssa. Törmään lähikaupan kassaan leikkipuistossa. Juoksulenkillä lahden ympäri samat tyypit juoksevat vastaan, aina siinä samassa tutussa kohdassa. Ryhmäliikuntatunnilla salissa rehkii taas se sama nainen, jonka kanssa olemme jumpanneet rinta rinnan jo useamman kuukauden. Tekisi mieli alkaa moikata heitä kaikkia, mutta tunnen, kuinka joku jarruttaa. Jostain syytä sitä ei vain oikein kehtaa, alkaa ujostuttaa ja sanat tarttuvat kurkkuun. Emmehän tunne toisiamme muuta kuin ulkonäöltä, vaikka näemmekin heitä enemmän kuin suurinta osaa ystävistämme. Ja voihan myös olla, että kukaan heistä ei ole kiinnittänyt huomiotaan minuun ikinä.
On täysin normaalia, tavallista ja hyviin käytöstapoihinkin kuuluvaa tervehtiä bussikuskia, kaupan kassaa, lapsen opettajaa, työpaikkaruokalan emäntää. Mutta mikä sitten jarruttaa tervehtimästä heitä, joita näemme jatkuvasti, mutta emme oikeasti tunne tai emme ole heidän kanssaan vaikkapa asiakaspalvelutilanteessa, jossa olisi sopivaa alkaa jutella? Monena aamuna olen hihitellyt itsekseni, kun olen miettinyt, josko sitä kajauttaisi kovaäänisen huomenta-tervehdyksen aamulla bussipysäkille saapuessa. Se on jäänyt ajatuksen tasolle. On niin paljon helpompi katsoa maahan ja leikkiä, että ei muka huomaa toista. Paljon vaikeampaa on katsoa toista suoraan silmiin ja vaikka sitten sanoa vain hei. Ehkä kyseessä on pelko siitä, että toinen ei vastaakaan tervehdykseen. Tekeekö tervehtijä tyhjille seinille puhuessaan itsestään silloin typerän? Vai lopulta – onko sillä edes mitään maailman merkitystä, tekeekö itsestään typerän vai ei. Kerranhan täällä ollaan, ainakin tässä samassa fyysisessä muodossa.
Vuosia sitten ohjaamillani ryhmäliikuntatunneilla kävi aktiivisesti eräs tyttö, johon sitten sattuman kaupalla törmäsin myös ravintolassa ja niinpä aloimme jutella ja jatkossa myös moikata. Kun olimme tutustuneet hieman enemmän ja etunimensä lisäksi sain tietää hänen sukunimensä ja kotipaikkakuntansa, huomasimme, että olemmekin pikkuserkkuja.
Asuessani naapurikaupungissa ja viedessäni lasta päiväkotiin, tapasimme joka aamu saman, kahta koiraa ulkoiluttavan naisen. Aluksi katselimme maahan, sitten aloimme tervehtiä ja lopulta jäimme aina vaihtamaan muutaman sanan. Monesti tuon naisen kohtaaminen pelasti väsyneen aamun ja sai hymyn huulille.
Eilen odotin bussia ja samalla räpelsin kännykkääni. Yhtäkkiä nostin katseen luuristani ja huomasin, että bussi oli jo ajamassa ohitseni. Nostin käteni ja syöksähdin kohti bussia, joka pysähtyi. Pyysin kuljettajalta anteeksi ja totesin olleeni vähän muissa maailmoissa. Hän vastasi iloisesti nauraen, että ei se haittaa, se on ihan joka päiväistä nykymaailmassa. Seisoessani bussin välikössä jonkun naisen vieressä, ampiainen alkoi pörrätä kintereilläni. Vaihdoin paikkaa, ja varoitin vierustoveriani. Bussin takaosasta tuli mies apuun ja poimi ampiaisen nenäliinaansa. Tästä saimme aikaiseksi hassun pienen keskustelun.
Kesällä olin matkalla uimarannalle autolla ja käännyin isommalta tieltä pikkutielle, kun juuri siinä kohdassa kävellyt iäkäs hattupäinen herrasmies viittilöi minua pysähtymään. Avasin auton ikkunan ja kurotin hänen puoleensa pelkääjän paikan ylitse. Mies kysäisi, että saako soittaa. Toistin hänen esittämänsä kysymyksen ja aloin kaivaa puhelinta käsilaukustani, kun herra nostikin kävelykeppinsä rinnalleen ja jatkoi: niin, saako soittaa, ilmakitaraa. Hölmistyneen ilmeeni nähtyä hän purskahti nauruun ja jatkoi matkaansa.
No mitä yhteistä kaikilla näillä kohtaamisilla itselleni vieraiden ihmisten kanssa sitten on? Kaikki ne jättivät minuun jälkensä. Yksi voimakkaamman, yksi heikomman, yksi sellaisen, etten kohtaamista ehkä enää ensi viikolla muista. Kaikista näistä pienistä hetkistä tuli kuitenkin todella hyvä mieli. On myös hyvä muistaa, että vaikka itsellä olisikin laaja lähipiiri, kaikilla ei ole ihmisiä ympärillään kovin montaa. Silloin jokin yksittäinenkin muutaman sanan vaihtaminen vieraan kanssa voi tuntua merkittävältä.
Se, että moikkaa puolituttua tai alkaa jutella vieraan tai vaikka sitten sen saman naaman kanssa, joka siinä vieressä tänäkin aamuna seisoi, ei vaadi paljon vaivaa. Vaivan sijaan se vaatii rohkeutta, avoimuutta, kiinnostusta toisiin ihmisiin ja ehkä pienen hypyn pois mukavuusalueelta. Joka tapauksessa se antaa paljon. Toistuvasta tai satunnaisestakin kohtaamisesta voi syntyä vaikka mitä, tiedä, vaikka tapaisi tulevan parhaan ystävän, tulevaisuuden elämänkumppanin tai kadotetun sukulaisen. Jos toinen ei halua keskutella, ei se mitään, sitä on syytä kunnioittaa. Kuitenkin voit olla itsestäsi ylpeä, että sinä uskalsit tehdä jotain ehkä täysin uutta itsellesi.
Tänään haastankin sinut (ja itseni) moikkaamaan näitä tuttuja vieraita ihmisiä. Tehdään me aloite! Toki aina ei huvita olla seurallinen, mutta edes joskus. Jos ei joka päivä, niin vaikka sitten kerran kuussa.
