Sivu 399 – Hidasta elämää

Oma Joulu

Kun olin lapsi, vietimme joulut mummolassa Lapualla. Äidin sisarukset lapsineen kokoontuivat joulupöydän ympärille ja maalaistalo metsän laidalla oli täynnä elämää. Tontut olivat jo aiemmin hakeneet pannuhuoneeseen jätetyt kirjeet joulupukille ja joulupukki oli viisaasti toteuttanut osan toiveista.

Lahjojen avaamisen jälkeen aikuiset istuivat olohuoneessa ja me serkukset uppouduimme leikkeihin, jotka kestivät pitkälle yöhön ja jatkuivat seuraavana aamuna. Söimme itsemme suklaa- ja marmeladihumalaan. Levitimme vanhat ja uudet lelut vintin lattialle ja kehitimme spektaakkelin, jossa barbit, mollamaijat, länkkäri- ja sotahahmot, autot, junaradat ja kaikki muu omistamamme muodostivat jättimäisen leikkitodellisuuden, jossa elimme joulupäivät.

Jälkikäteen ajatellen en tiedä kuinka monta kertaa vietimme tällaisen joulun. Tällainen joulu oli kuitenkin minulle mielikuva todellisesta joulusta. Sen jälkeen olen viettänyt lukemattomia erilaisia jouluja erilaisissa paikoissa. Perheeni ja sukuni on sielultaan nomadeja, joten mitä isommaksi kasvoin, sitä vähemmän meillä oli traditioita.

Oman avioeroni jälkeen huomasin ahdistuvani, koska en tiennyt mitä tehdä jouluna. Minulla ei ollut suurta suomenruotsalaista perhettä (kaipuuni kohde on Fanny ja Alexander -joulu ilman angstista sivupotkua), joka kokoontuisi valtavan pitkän pöydän ympärille laulamaan joululauluja.

Päätin kohdata jouluni tosiasiat ja niitä vähän aikaa itkettyäni luoda oman jouluni. Sen sijaan, että vuodesta toiseen ahdistuisin joulun lähestymistä, päätin ottaa joulu haltuun. Sen sijaan, että pakenisin eri paikkoihin nauttimaan muiden joulusta, tein omani.

Se oli lopulta yksinkertaista. Ensinnäkin, asun kauniissa vanhassa puutalossa, joka on erinomaisen sopiva joulumiljöö. Viettäisimme joulun kotona. Toiseksi, sen sijaan, että tekisimme asioita, joita meidän kuuluu tehdä, tekisimme asioita joita tykkäämme tehdä. Päätimme esikoululaisen kanssa, että emme tee jouluruokia. Kumpikaan ei erityisemmin rakastanut perinteisen joulupöydän antimia, joten päätimme koota joulumenun herkuista, joista pidimme.

Lapsi innostui ajatuksesta, että joulupöytään saa toivoa omia lempiruokiaan ja halusi, että ruokalistalla olisi kalapuikkoja. Hän halusi – luojan kiitos, voin pitää yllä toivetta hänen kulinaaristen taipumustensa kehittymisestä, vähitellen — myös paahtoleipää, mätiä ja smetanaa. Minä pidän alkuruoista pääruokia enemmän, joten pöytään tuli erilaisia pieniä herkkuja. Pääruoaksi grillasimme pönttöuunissa lammasta. Jälkiruoat saivat meidät aivan sekaisin. Pöytä notkui lempiruokiamme.

Mitä haluaisimme tehdä? Halusimme saunoa, ja lapsi halusi katsoa Lumiukon. Kävimme luistelemassa. Päätimme viettää monipäiväisen leffaillan, joten suunnittelimme etukäteen ohjelmiston. Pelasimme lautapelejä ja vietimme päivät yöpaidassa.

Siitä lähtien joulu on ollut meidän. Otimme sen haltuun. Hyväksyin sen tosiasian, ettei jouluni vastannut omaa mielikuvaani täydellisestä joulusta, että tuo vastaamattomuus aiheutti ahdistusta ja pahaa mieltä. Arvioin, mitä asialle voisi tehdä tosiasioita kieltämättä ja teimme sen. Muutos ei ollut lopulta suuren suuri, mutta juuri tarvittava.

Tämä pätee oikeastaan vaikka mihin muuhunkin asiaan. Jäämme usein jumiin siihen, ettei todellisuus vastaa toiveitamme. Kieltäydymme hyväksymästä tosiasioita ja näkemästä todellisuutta tilanteena, jossa voi tehdä valintoja. Jäämme kiertämään kehää mielipahaamme ja katkeroitumaan siitä, etteivät asiat ole mielikuviemme kaltaisia. Emme erota toisistaan asioita joihin voimme ja emme voi vaikuttaa.

Todellisuuden myöntäminen ja tosiasioiden näkeminen sellaisena kuin ne ovat on hyvä alku melkeinpä mihin vain. Olet yksipuolisesti rakastunut; vatsasi pömpöttää; rakkaus on loppu; et pidä työstäsi; lounaslistalla ei ole risottoa; ulkona on räntäsade; myöhästyit bussista; vanhenet; maitokahvi on loppu. Jne. Noin. Faktat faktoina. Sen jälkeen voi miettiä, miten toimia tosiasioiden valossa ja niitä kieltämättä.

Mutta pysytään tällä kertaa joulussa. Meidän ei tarvitse jäädä traditioiden, tapojen ja mielikuvien vangiksi. Ne voi vaihtaa, päivittää ja muuttaa sellaisiksi, että niiden kanssa on hyvä elää. Valinta, tässäkin, on jokaisen oma.

Hassua on tietysti se, että joulu, joka oli minulle epätraditonaalinen ja oman elämän ja elämäntilanteen näköiseksi rakennettu, on nyt lapsilleni traditionaalinen. Viime jouluna vietimme osan joulusta alakerran naapurin kanssa. Esikoinen oli järkyttynyt. Emmehän mitenkään voisi rikkoa perinteitä, emmehän?

Hän saa joku päivä luoda itselleen omat perinteensä. Teen parhaani, että hän saa joustavia mielikuvia, joiden kanssa hänellä on taito ja rohkeus leikkiä. Muodostaa todellisuuksia, jotka tekevät hänet onnelliseksi.

Hyvää joulua teille kaikille ihanille ihmisille! Ja terveiset palmun alta. Tänä jouluna vietetään fiestaa täysihoidossa.

***

Kirjoitus on julkaistu myös HIMA Blogeissa. Sieltä löydät myös kaikki vanhemmat blogikirjoitukseni.

Anna hyvän kiertää – Pieni inhimillinen teko voi täyttää monta ihmiselämää rakkaudella

Minun mummuni osallistui sotaan sorvaamalla pommeja. Lapsen korvaan se kuulosti epäloogiselta ja hurjalta: suostua nyt valmistamaan jotain, jolla pyritään tuhoamaan vastustaja. Tästä ristiriidasta emme kuitenkaan koskaan puhuneet.

Mummuni kertoi meille lapsille toisenlaista tarinaa sodasta. Niin usein me lapset menimme eteisen lipaston laatikolle ja pyysimme kuulla sen taas. Ja mummuni kertoi. Mummuni avasi lipaston laatikon ja otti sieltä esiin korurasian. Taitavasti käsin veistellyn ja lehtikuvin tai valokuvin (ehkä kuvassa oli oikea perhe?) koristellun korulippaan.

Mummuni oli saanut sen nuorena tyttönä venäläiseltä sotavangilta, jolle hän oli toistuvasti vienyt hameen alla ruokaa. Näkivät nälkää, mummuni kertoi meille. Tämä lisäsi lapsen mielessä epäloogisuutta: päivät mummuni teki työtä sorvaten pommeja, joilla voi tuhota, ja iltaisin hän ruokki sotavankeja salaa – etteivät kuolisi nälkään.

On paljon asioita, mitä me, jotka emme ole sotaa kokeneet, emme ymmärrä. Mutta ne sotatarinat, joita mummuni halusi meidän lasten kuulevan, sisälsivät yhden tärkeän viestin: jokainen ihminen on tärkeä.

Mummuni nukkui pois tänä syksynä, hän melkein ehti täyttää 91 vuotta. Hänen kertomansa tarinat kuitenkin elävät mielessäni edelleen – ehkä epätodellisena ja epäloogisena – mutta ne elävät.

Nyt aikuisena joskus mietin, että säilyiköhän korurasian tekijä hengissä ja palasiko hän kotimaahansa, sai ehkä lapsia, jotka elävät tuolla jossain. Lapsia, jotka ovat aikuisia ja jo ehkä isovanhempia. Ehkä venäläinen sotavanki on kertonut lapsilleen ja lapsenlapsilleen tarinaa nuoresta naisesta, joka piti hänet hengissä kantamalla salaa ruokaa hameen alla vankilaan.

Ehkä pieni inhimillinen teko kamaluuden keskellä idätti jotain suurta. Loi suuren merkityksen jollekin perheelle, antoi elämän ehkä kymmenille ihmisille sen jälkeen. Ehkä tuolla jossain on perhe, ehkä pieni vauva, jota ei olisi olemassa ilman mummuni uskallusta.

Ehkä nuo sotavangin jälkeläiset antavat nyt palan leipää, lahjoituksen hyväntekeväisyyteen, hymyilevät tuntemattomalle tai ojentavat käden toiselle ihmiselle silloin, kun on sen aika. Ehkä pieni rakkaudellinen teko toista Ihmistä kohtaan on levinnyt uusien hyvien tekojen myötä sadoille, ehkä tuhansille ihmisille, liikkunut ajassa ja ehkä kasvanut.

Ehkä jossain on joku ihminen, joka tänäkin päivänä saa vastaanottaa rakkaudellisen teon siksi, että mummuni laittoi hyvän kiertämään.

Mummuni laittoi toisenkin rakkaudellisen teon kiertämään tarinansa kautta. Kertomalla sen meille lapsille saimme todisteen siitä, että tiukan paikan tullen tärkeintä on välittäminen ja rakkaus. Tuosta kipinästä ja siemenestä on minulle syntynyt ymmärrys siitä, mitä ihminen merkitsee ihmiselle – riippumatta kansalaisuudesta, mielipiteistä tai muista teennäisistä määritelmistä.

Ja tuosta kipinästä olen jakanut eteenpäin, ja taas: joku on jakanut siitä eteenpäin. Ehkä jossain toisella puolella maapalloa – tai ihan lähellä – on joku, joka tulee kohdatuksi rakkaudella siksi, että olen antanut eteenpäin sitä, mitä mummuni minulle opetti.

Minä uskon siihen, että yksi ihminen voi yhdellä hyvällä teolla ja eleellä vavisuttaa koko maailmaa. Pieni rakkaudellinen teko lähtee pieninä aaltoina maailmalle ja kylvää lisää välittämistä, ihmisten ja ihmisyyden välistä yhteyttä, rakkautta. Se kestää ajan hammasta ja ylittää vuoria.

Tiukassa tilanteessa voi aina kysyä: Mitä rakkaus tekisi nyt?

<3 Sanna

Teksti on julkaistu myös Sanna Wikströmin kirjassa Hyvän elämän reseptit.

7 elämänviisautta, jotka jokainen oppii kantapään kautta: Onnellisuuden tavoittelussa on kyse tarkoituksen löytämisestä

1. Ihmiset, jotka menetät, tulevat aina olemaan osa sinua.

Tärkeän ihmisen menettäminen tuntuu tuskalliselta. Totuus on, ettet koskaan pääse siitä täydellisesti yli. Opit kuitenkin kasvamaan ja nauttimaankin elämästäsi, vaikka sydämessäsi on tämä haava.

Se on kuin murtunut nilkka, joka ei koskaan parane täydellisesti: Siihen sattuu aina kun tanssit, mutta ontuminen, joka tulee tanssiisi rikkinäisen nilkan takia, on vain tanssiesityksesi persoonallinen yksityiskohta ja olennainen osa sinua.

2. Onnellisuuden tavoittelussa on kyse tarkoituksen löytämisestä.

Onnellisuuden tavoittelu ei ole kaikki tai ei mitään -peliä. Ennemminkin se on kaikki JA ei mitään. Kaikki ylä- ja alamäet, parhaat oppitunnit, tulevat matkan varrella. Jonain päivänä ymmärtää, että on parempi olla juuri ja juuri elossa omilla ehdoillaan, kuin elää tarkoituksetonta elämää 80 vuotta jonkun toisen ehdoilla.

3. Muiden hyväksynnän hakeminen vahingoittaa SINUA.

Ainut henkilö, jota parempi sinun tulee olla tänään, on henkilö joka olit eilen. Todista itsesi itsellesi, älä kenellekään muulle. Tee mitä tulee tehdä, ja anna ihmisten ajatella mitä he haluavat.

4. Pelko satuttaa enemmän kuin katumus.

Kun annamme pelon voittaa, itseään katsominen peilistä käy aina vain vaikeammaksi. Mikä on pelottavampaa, kuin pelko siitä, että heittää elämänsä hukkaan? On parempi muistella elämäänsä ja sanoa ”Uskomatonta, että tein sen” kuin ”Kunpa olisin tehnyt sen”.

5. Elämä on aivan liian arvaamatonta elettäväksi tiukkien odotusten mukaan.

Kun päästät irti odotuksistasi elämää kohtaan, arvostat asioita niin kuin ne elämääsi tulevat. Parhaimmat lahjat eivät tule paketissa, jossa odotit niiden tulevan. Positiivisella asenteella ja avoimella mielellä huomaat, että asiat elämässä, hyvät ja huonot, eivät tule niin kuin odotit. Tämä tekee elämästä mielenkiintoista.

6. Kun yrität juosta jotakin pakoon, juokset paikallasi.

”Älä ajattele suklaadonitsia, älä ajattele suklaadonitsia!” Ja mitä nyt ajattelet? Suklaadonitsia? Kun keskityt johonkin, mitä ei saa ajatella, päädyt ajattelemaan sitä koko ajan. Ongelmia pakoon juokseminen on kisa, jota et tule voittamaan. Sen sijaan, että juokset negatiivista pakoon, juokse positiivista kohti.

7. Ennakoimattomat vaikeudet ovat väistämättömiä, mutta niistä voi olla hyötyä.

Joskus elämä lyö sinut maanrakoon ja pitää sinut siellä. Mutta vain, jos annat niin tapahtua. Kyse ei ole siitä, kuinka kovaa elämä lyö, vaan kuinka silti jaksat jatkaa eteenpäin. Se on vahvuutta. Se on voittamista.

Lähde: www.earthweareone.com

Voimauttavat kysymykset -korttipakka auttaa meitä kysymään itseltämme elämän tärkeimmät kysymykset, jotka vahvistavat meitä joka päivä. Lue lisää korteista Hidasta elämää -puodissa.

5 vaihetta uuden luomiseen

Tämä vuosi on ollut minulle luomisen vuosi. Tässä viisi kohtaa, jotka olen oppinut uuden luomisesta.

1. Luo ja kokeile
Visio saattaa tulla paljon aiemmin kuin on tekemisen aika. Paras tapa kokeilla oikeaa aikaa, on ryhtyä toimeen: lähteekö homma helposti liikkeelle vai tuntuuko, että se ei oikein meinaa ottaa tuulta alleen? Nämä ovat hyviä indikaattoreita. Vain ajattelemalla tekemistä ja sen järkevyyttä pysyt vain vanhojen kokemusten toistossa. Älä siis suunnittele ja muhi liikaa, ryhdy toimeen!

2. Helppous on todiste oikeasta ajasta ja suunnasta
Tunnustele siis oikeaa aikaa kokeilemalla ja fiilistelemällä. Mikäli tekemisessä ei tunnu eteenpäin vievää virtausta, vaan se tuntuu puskemiselta, jätä asia sikseen hetkeksi aikaa, ja tunnustele milloin asia alkaa edetä. Kokeile siis uudelleen sitten, kun olet päästänyt kokonaan irti hetkeksi!

3. Luota virtaukseen
Kun virtaus löytyy tekemiseen, anna sen viedä. Anna ilon ja tekemisen riemun kuljettaa ja kantaa. Saatat huomata sisäisen puheen papatuksen: ”ei tässä ole järkeä, ei tämä onnistu, mitä oikein kuvittelet, et osaa, et pysty, ajattele nyt miten paljon tekemistä tähän liittyy”… Voit kuunnella sitä rauhallisin mielin – ilo ja virtaus ovat tärkeämpiä oikean suunnan näyttäjiä.

4. Askel kerrallaan
Tee yksi pieni asia kerrallaan, älä mene paniikkiin isosta kuvasta, päämäärästä tai tavoitteesta. Jokainen tässä maailmassa luotu ISO asia on syntynyt pienistä palasista, jokainen tammi on ollut ensin siemen! Luominen ja sen myötä tekeminen ei ole stressin asia! Nauti pienistä askelista, tekemisestä ja ilosta, innostuksesta.

5. Nauti ja iloitse
Kun luot oikeaa asiaa, se ei vie energiaa vaan tuo – itsellesi ja kaikille, joille haluat luoda. Etukäteen ei tarvitse tietää muuta kuin että suunta oikea juuri sinulle. Vuoden alussa ei tarvitse tietää koko vuoden käsikirjoitusta – on parempi antaa tilaa itselle, jotta voi kuulla ja tunnistaa. Kiitä itseäsi, jaa luomuksesi muiden kanssa ja tanssi vaikka voitontanssi jokaisesta asiasta, jonka olet luonut ilolla – oli se pieni, pikkuruinen tai iso!

6 syytä, miksi kiitolliset elävät parempaa elämää kuin jurnuttajat

Kiitollisuus ei ole lopputulos vaan elämänasenne, ja sitä voi harjoittaa. Mutta miksi kiitollista elämänasennetta kannattaa harjoitella? Tässä kuusi syytä oman kokemukseni perusteella.

1. Aina voi valita
Kokemus siitä, että on valinnan mahdollisuus, on helpottava. Kiitollinen ihminen tietää, että hän voi valita suuntaako huomionsa kurjaan keliin vai lämpimään kotiin ja kauniisiin kynttilöihin. Uhrikokemuksen sijaan kiitollinen tuntee pystyvänsä vaikuttamaan omaan kokemukseen.

2. Stressiä on vähemmän
Kun ajattelee asioita, jotka ovat hyvin, eri aivoalueet aktivoituvat kuin stressaantuneena. Kun keho saa viestiä, että ”ei ole havaittavissa uhkia, asiat on hyvin”, stressireaktioon osallistuva pelkokeskus hiljenee.

3. Epäonnistumisia ei ole
Kiitollinen ihminen löytää ns. epäonnistumisista aina myös hyvän puolen: vastoinkäymiset ovat tuomassa jotain oppia, joka on vain nähtävä. Kurjien fiilisten jälkeen kiitollinen ihminen katsoo taaksepäin ja löytää opin ja on kiitollinen siitä. Näin ihminen kehittyy suhteessa itseensä ja oppii itsestään koko ajan uutta.

4. Tämä hetki on merkityksellinen
Kun alkaa nähdä tässä hetkessä hyviä asioita, se alkaa muuttua merkitykselliseksi. Sitku-ajattelu väistyy ja sitoutuminen tähän hetkeen – eli ainoaan todelliseen elämään – lisääntyy.

5. Läsnäolo rauhoittaa
Kun kokee sitoutumista ja mielenkiintoa tätä hetkeä kohtaan, eikä se tunnu pelkältä välineeltä saavuttaa jotain parempaa, läsnäolon kokemus syvenee. Läsnäolon kokemus rauhoittaa ihmistä ja saa aikaan tyytyväisen ja onnellisen olotilan.

6. Kiitollinen vetää puoleensa lisää kiitollisuuden aiheita
Kiitollisen, läsnäolevan ja onnellisen ihmisen seura toimiii magneetin lailla, vaikka emme ymmärtäisikään tietoisesti, miksi jonkun ihmisen seurassa on niin hyvä olla. Varsinkin samoin kokevat ihmiset hakeutuvat toisen kiitollisen ihmisen seuraan, ja hyvä lisääntyy. Mitä enemmän oppii näkemään kiitollisuuden aiheita elämässä, sitä enemmän niitä myös kutsuu puoleensa.

Tämän tekstin löydät Sanna Wikströmin ja Jutta Gustafsbergin Tsemppikirjasta.

7 haitallista asiaa, jotka murtavat mielenrauhan

On olemassa monia sellaisia tunnetiloja, jotka ohjaavat meitä pois päin tyytyväisyydestä ja sisäisen rauhan löytämisestä. Tässä joitakin esimerkkejä, jotka vaikuttavat kielteisesti tunnemaailmaamme.

1. Anteeksiantamattomuus

Jokainen tietää, miltä tuntuu tulla loukatuksi. Se saa tuntemaan ja ajattelemaan negatiivisesti. Tästä syystä anteeksi antaminen on välttämätöntä. Anteeksi antaminen on helpompaa, kun siihen on oikeanlainen syy. Esimerkiksi: ”Annan anteeksi, koska tältä ihmiseltä puuttui viisaus ja voima kohdella minua paremmin. Annan anteeksi myös siksi, etten jatkaisi itseni satuttamista, mikä on yhtä väärin kuin minua loukanneiden ihmistenkin teot.”

2. Pienistä asioista turhautuminen

Jos turhaudumme helposti, se usein johtuu syvällä olevasta vihasta tai surusta. Turhautuminen on stressaava kokemus ja koska elämä on lyhyt, on ikävää tuhlata se turhautumalla pienistä asioista. Jos todella elämme täysin hetkessä, käsittelemme kokemuksemme, niin hyvät ja huonot sellaiset, niin kuin ne meille tulevat.

3. Alttius ahdistumiselle

Murehtiminen on usein vaalittu tai opittu käyttäytymismalli. Vanhempamme ja yhteiskunta on opettanut murehtimaan tulevaisuudesta, lapsista, terveydentilasta jne. Totuus on, että käytämme aivan liian paljon aikaa pahimman pelkäämiseen verrattuna siihen, kuinka harvoin se pahin todella tapahtuu. Lisäksi, kun ahdistumme jostakin asiasta, saatamme me luoda sen todeksi. Kun elämme ahdistuneessa mielentilassa, lähetämme negatiivisia signaaleja — ja ajan mittaan ne palautuvat meille takaisin. Ne eivät vaikuta vain meihin vaan myös ihmisiin ympärillämme.

4. Muiden tuomitseminen

Arvosteleminen on täysin luonnollinen tapa ihmiselle arvioida elinympäristöä, toiset ihmiset siihen sisältyen. Ongelma on, ettei meillä usein ole tarpeeksi tietoa tehdäksemme reilun ja kokonaisvaltaisen arvioinnin. On tärkeää pitää tämä mielessä ennen kuin tuomitsee toisen ihmisen käyttäytymistä.

5. Kateus

Kateus on kirous. Jos meillä on itsessämme tai elämässämme asioita, joita haluaisimme kehittää, meidän tulisi keskittyä niihin sen sijaan, että kadehdimme muiden vahvuuksia ja omaisuuksia. Meidän ei myöskään tulisi pönkittää omaa itsetuntoamme musertamalla toisten. Parannamme itsetuntoamme keskittymällä itseemme.

6. Syyllisyydessä kieriskely

Päästäksemme yli menneisyyden häpeästä, meidän tulee kehittyä ja oppia vanhoista virheistä, ei kieriä häpeässä ja katumuksessa. Me kaikki teemme virheitä, toisinaan vakavampia kuin toiset. On tärkeää ymmärtää, että syyllisyydestä ja häpeästä kiinni pitäminen vaikuttavat negatiivisesti tunne-elämään. Kun oppii antamaan itselleen anteeksi, on mahdollista edetä elämässä eteenpäin.

7. Ainainen loukkaantuminen

Loukkaantuminen on täysin luonnollista ajoittain, mutta joillakin ihmisillä on tapana jäädä siihen koukkuun. Jos joku sanoo tai tekee jotakin, mikä loukkaa meitä, eikö se vain kerro enemmän heistä kuin meistä? Se voi olla merkki heidän empatian, viisauden tai myötätunnon puutteesta sillä hetkellä. Maailmassa on niin paljon erilaisia ihmisiä, että on turha antaa heidän häiritä sisäistä rauhaamme. Olemme kuitenkin itse vastuussa tunteistamme, joten on turhaa syyttää muita ihmisiä siitä, mitä tunnemme.

Lähde: earthweareone.com

Fyysisen läheisyyden merkitys

Kun kirjoitin jokin aika sitten ensimmäisen kirjoitukseni seksuaalisuudesta, osasin odottaa, että saan palautetta asiaan liittyen. Postien henkilökohtaisuus ja rohkeus pyytää apua on kuitenkin yllättänyt positiivisesti. Sisältö kertoo selvästi sen, että läheisyydestä olisi syytä puhua enemmän.

Minulle läheisyys on monitasoinen asia. Voimme olla läheisesti eri tavoin ja eri tasoilla. Fyysisesti, psyykkisesti, emootionaalisesti ja henkisestikin. Haasteita meillä on eri verran eri tasoilla ja jollekin eri ”tasot” voivat olla vieras ajatus. Kirjoitan varmasti myöhemmin lisää aiheesta, mutta alla yksi näkökulma fyysisen läheisyyden merkitykseen.

Fyysinen läheisyys

Fyysinen läheisyys on meille jokaiselle hirmuisen tärkeää. Olet ehkä törmännyt mediassa tutkimustietoihin siitä miten pidempään kestävä halaus vaikuttaa fysiologisesti hyvinvointiimme.

Kun katsomme miten ihminen kehittyy, löydämme sen tiedon äärelle, että lapsen ”rauhoittavat” elintoiminnot nojaavat vauva-aikana itsesäätelyssä vahvasti äidin antamaan läheisyyteen. Keho rentoutuu, avautuu ja rauhoittuu äidin sylissä. Tässä tilassa tapahtuu parantumista, kokemusten integroitumista, elintoimintojen tasapainottumista ja monta muuta asiaa. Kehossamme on ns. aktivoiva (puolustava) sekä rauhoittava (puolustuksesta luopuva) moodi ja jälkimmäinen nojaa äidin kanssa koettuun läheisyyteen.

Koska minäkuvamme perusteet, eli myös psykofyysisen toimintamme perusteet rakentuvat lapsuudessa, tarkoittaa tämä myös sitä, että elintoiminnoille tärkeä rauhoittava moodi rakentuu riippuvaiseksi läheisyydestä. Koska minä-äiti -suhde taas toimii jatkossa perusrakenteena ihmissuhteillemme, tulemme myöhemmin elämässämme tarvitsemaan läheisyyttä ihmisiltä jotka edustavat siinä hetkessä tätä minä-äiti -suhdetta. Vahvimpana edustajana usein puolisomme tai sellaiseksi ehdolla oleva.

Olemme siis luonnostamme läheisyyttä tarvitsevia olentoja. Mikäli tätä läheisyyttä ei lapsuuden aikana ole saatu tai äitiin objektina on liittynyt vahvasti myös negatiivisia asioita, on todennäköistä, että lapsen sisäinen kyky rauhoittua ei kehity optimaaliselle tasolle. Läheisyyden ollessa läsnä kykenemme kehittämään osittaisen sisäisen järjestelmän tälle rentoutumiselle. Järjestelmän pohjana toimii tiedostamaton sisäistetty psyykkinen ”mielikuva” äidistä.

Äidin ja hänen antamansa läheisyyden vaikutus jatkuu koko elämän ajan. — Äidin ja hänen antamansa läheisyyden
vaikutus jatkuu koko elämän ajan.

Nekin meistä, jotka ovat oppineet erilaisten rentoutusharjoitteiden kautta rentoutumaan syvästi, eivät voi kiistää sitä tosiasiaa, että tarpeeksi lähelle päästetyn ihmisen kosketus on ylivoimainen rentouttaja sekä parantaja. Tämä antaa viitteitä siitä kuinka syvällä läheisyyden tarve meissä on.

On hyvä huomata, että se sama syvä avoimuus ja rentoutuminen jonka tavoitamme läheisyydessä on edellytys myös sellaisten kokemusten kokemiselle kuin rakkaus, onnellisuus ja rauha.

Mistä fyysistä läheisyyttä?

Koska läheisyys kulttuurissamme liitetään vahvasti joko mies-nais- tai lapsi-vanhempi -suhteisiin, jäämme helposti liian vähälle läheisyydelle. Terveen määrän nauttiminen edellyttäisi meiltä yleisesti avoimempaa suhtautumista koskettamiseen, halaamiseen ja lähekkäin olemiseen.

Voimme oppia olemaan läheisiä myös itsellemme. Viltin alle kietoutuminen itsensä kanssa on hyvä tapa harjoitella läheisyyttä näin talviaikaan.

Läheisyyden tarve haasteena

Läheisyyden tarvetta ei tarvitse pitää negatiivisena asiana, sillä se on ihmisyyteen kuuluva asia. Se voi kuitenkin aiheuttaa haasteita. Etenkin silloin jos rauhoittavan moodin aktivoimiseen ei ole löydetty muita tapoja, minä-äiti -suhdetta ei ole onnistuttu korvaamaan sen edustajalla tai äitisuhteeseen on liittynyt niin paljon negatiivista. Jälkimmäisessä läheisyys tuo rauhoittumisen sijaan mukanaan vain negatiivisten lapsuuden kokemusten tiedostamatonta aktivoitumista.

Ilman läheisyyttä jäänyt ihminen voi kasvaa vailla kykyä avautua ja rentoutua fyysisesti ja psyykkisesti — Ilman läheisyyttä jäänyt lapsi voi kasvaa vailla
kykyä avautua ja rentoutua fyysisesti sekä psyykkisesti

Terveen läheisyyden kokeminen on terveen ihmisen edellytys sillä se auttaa meitä säätelemään psykofyysisiä toimintojamme.

Läheisyyden tarve ja sisäinen työ

Olipa syynä oman elämän helpottaminen tai hengellinen vapautuminen, voi läheisyyden tarpeesta syvällisesti vapautua vain työskentelemällä sisäisesti minä-äiti -suhteen parissa. Tämä edellyttää matkaa oman minäkuvan (egon) perusrakenteiden pariin ja lopulta irtautumista sekä äidistä että minäkuvasta. Tapahtuma nähdään usein yhtenä hengellisen työn keskeisimmistä ja haastavimmista etapeista.

Rauhoittuminen, avautuminen, parantava itsesäätely ja muut fyysisen läheisyyden tarpeen taustalla vaikuttavat tekijät ovat meissä olevia luontaisia toimintoja, jotka voivat toimia vapaasti ja riippumattomina. Lähtökohtaisesti ne ovat liitettyinä tähän minä-äiti -objektisuhteeseen.

Hyödyllisiä kysymyksiä:

mikä sinun suhteesi on läheisyyteen ja miksi se on sellainen kuin se on?
onko elämässäsi tarpeeksi fyysistä läheisyyttä?
miten voisit harjoittaa enemmän läheisyyttä?
mikä estää sinua olemasta läheisemmin elämässäsi olevien ihmisten kanssa?

Siitä on jo muutama vuosi kun uskaltauduin avoimemmin koskettamaan perhettäni, ystäviäni, asiakkaitani ja ihmisiä, joiden kohdalla minussa heräsi luonnollinen impulssi sille. Uskon olleeni niin itselleni kuin heille tärkeä hyvinvoinnin edesauttaja. Ehkä sinäkin voisit toimia samoin läheisiäsi kohtaan?

Jäikö hukattu mahdollisuus hampaankoloon? – 4 syytä, jotka estävät sinua yrittämästä

Jos joskus olet jättänyt jonkun itsellesi tärkeän asian tekemättä, ja harmitellut sitä myöhemmin, ehkä syynä on ollut jokin näistä neljästä.

1. Jätit aidosti tsäänssin käyttämättä

Joskus saattaa käydä niin, että asiat elämässä menevät niin, että oman elämän palapelissa ei ole mahdollisuutta tarttua kaikkiin tilanteisiin, jotka elämän virrassa tulevat vastaan. Esimerkiksi perheelliset joutuvat usein punnitsemaan perhe-elämän ja muun elämän yhteensovittamista, ja tekemään valintoja kahden ihanan asian välillä.

2. ”Kunpa onnistuja olisin ollut minä”

Joskus saattaa harmittaa, että joku muu on tehnyt jotain siistiä, jotain, mitä olisi ehkä itse halunnut tehdä. Jos ei koe toisten onnistumista elävinä todisteina siitä, että onnistuminen on mahdollista, saattaa lamaantua ja jättää asioita tekemättä. Mielessä saattaa pyöriä motivaatiota alentava ”mutku minä olisin halunnut tehdä tuon”. Lausetta voi kuitenkin jatkaa: ”Ja niin aion tehdäkin jotain yhtä hienoa!”

3. ”Tuohon minäkin olisin pystynyt”

Kaksi ystävääni kävelivät Helsingin keskustassa ja näkivät katutaideteoksen. Toinen ystävistä totesi, että ”kyllä minäkin olisin tuohon pystynyt”. Toinen ystävistäni oli tokaissut spontaanisti: ”No mikset sitten tee?” Saatamme joissakin tilanteissa vähätellä ja arvostella toisten tekemisiä (”mutku toi on ihan helppo juttu”), ja todeta, että itse olisimme pystyneet samaan tai paljon parempaan. Mutta pointti ei ole pystymisessä vaan tekemisessä, siinä, että oikeasti ryhtyy, tekee ja kantaa vastuun lopputuloksesta. Eiku siis toteuttamaan mutkuttelun sijaan!

4. ”Olen liian vanha”

Olen liian vanha vaihtamaan ammattia, toteuttamaan unelmaani… Tällä hetkellä vertaat itseäsi nuorempaan sinääsi, ehkä harmittelet, ettet tehnyt jotain, kun olit vielä nuori tai nuorempi. Jos hetkeksi siirrät itsesi vanhemman sinäsi näkökulmaan (jos nyt olet 50, voit kuvitella olevasi 70; ja jos nyt olet 70, voit kuvitella olevasi 90). Kun tutkailet tämänhetkistä elämääsi vanhemman sinäsi silmin, näytät tässä hetkessä nuorelta ja kykeneväiseltä sekä saatat huomata, että vanhempi sinäsi kannustaa nuorempaa sinääsi tarttumaan toimeen nyt, kun vielä voit!

Listauksen kolme ensimmäistä kohtaa on mainittu kirjassa Elämän säännöt (Richard Templar, Otava 2008)

Tarinankertojat

Bruce Oreckilla on visio henkisestä kumouksesta Suomessa. Bruce on kehoaan rakentanut toisen polven amerikkalainen menestyjä, josta tuli markkinointitaitojensa ansiosta presidentintekijä USA:han ja suurlähettiläs Suomeen.

Suomen vuosiensa aikana hän on oivaltanut piilevän potentiaalimme, jolle itse olemme sokeita. Se on tarinankerronnassa.

Sarkastista hymähdystä kannattaa vielä pidätellä. Uskon, että Bruce on kuin onkin oivaltanut jotain olennaista Suomesta.

Siinä missä Yhdysvaltojen idea perustuu filosofoivien liikemiesten ja poliitikkojen ajatuksiin, vastasi Suomen kätilöinnistä joukko uudistavia taiteilijoita. Heidän tehtävänään oli kuvata Suomelle ja sen kansalle mieli ja sielu. Tuloksena oli itsenäisyys ja kuvitettu, sanoitettu ja sävelletty kansallisuus, sekä suuri joukko muita hämmästyttäviä saavutuksia.

Matkan varrella kuitenkin hukkasimme tarinamme ja kykymme kertoa niitä. Lakkasimme uskomasta tarinaan, kun reaalipolitiikkamme ja sen sisaruksena kasvatettu suomalainen tuotantotalous muuttuivat itseään toteuttaviksi ennusteiksi.

Se polku on muuttunut kyiseksi pelloksi ja sankaria kaivataan kyntöhommiin. Ei Kekkoseksi Kekkosen paikalle, vaan laulamaan ylös suosta ne, jotka epäilevät luovuuden voimaa. Väinöä ei tarvita executaavaksi johtajaksi, vaan mieluummin koutsaavaksi visionääriksi. Ehkä Ainollakin on uudenlainen rooli, kun tarinan voimaan ja laulun lahjaan pitäisi valaa uskoa? Todellista uskoa.

Vaikka osa keskittyy huutamaan muita apuun, on herätystä ja voimaantumista jo ilmassa. Viimeksi Slushissa ja sen ympärillä kohisevassa mediavirrassa. Yhden kaiken ratkaisevan megasammon taonnan aika voi kuitenkin olla ohi. Jospa olemme jo kypsiä toimimaan erilaisella energialla, kuin oli se joka on meidät tähän tuonut?

Monoliittinen korporaatio sankarijohtajineen ei välttämättä enää ole ainoa tapa onnistua. Ehkä myytti sankarijohtajista vaihtuukin saagaan vikkelästä kansasta, joka menestyy ketteryydellä, tilannetajulla ja yhteisöllisyydellä?

Ja jotain vieläkin kummempaa nousee mieleeni. Entä jos tarina ei olekaan väline, vaan itseisarvo?

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Aaro Löf: Taivas, tähdet ja minä – osa 4

Siitä on pian vuosi kun tapasin Astro.fi:n Seppo Tanhuan ensimmäistä kertaa. Ensimmäisellä istunnolla kävimme pääasiassa läpi synnyinkarttaani ja persoonaani. Tutustuimme myös siihen mitä elämässäni oli tapahtunut lähi aikoina ja mitä taivaankappaleiden liikkeet lupasivat seuraavalle parille vuodelle.

Minulla ei ollut matkalle lähtiessäni syvempää käsitystä siitä miten astrologia toimii tai miten sitä voisi hyödyntää elämässä. Kuluneen vuoden aikana olen saanut omakohtaisen kokemuksen aiheesta. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen olemme tavanneet Sepon kanssa neljä kertaa. Näillä kerroilla olemme keskittyneet siihen, mikä on ajankohtaista ja mihin minun juuri sillä hetkellä ja tulevina viikkoina kannattaisi kiinnittää huomiota.

Vuoden aikana olen saanut ihmetellen seurata kuinka kartalla näkyvät teemat ovat toteutuneet yksi kerrallaan elämässäni.

Astrologiakin on osoittanut selvästi, että olen osan jotain suurempaa. — Astrologiakin on osoittanut selvästi,
että olen osan jotain suurempaa.

Tee Tilaa. Joulukuussa Seppo kehoitti ensimmäisen kerran kiinnittämään huomiota siihen, mikä elämässäni ei enää tuntunut antavan mitään. Tai mikä tuntui suorastaan ikävältä. Vuoden mittaan olemme usein palanneet tähän teemaan ja siihen vaatimukseen joka kartallani näkyi tilan suhteen. Aikansa eläneet osat ja tehtävät elämässäni ovat pudonneet pikkuhiljaa pois mutta tilan tekeminen ja tyhjentyvä kalenteri ovat vaatineet malttia ja rohkeutta.

Sosiaalinen elämä. Helmikuun tienoilla kartta kertoi muutoksista sosiaalisen elämän saralla, jopa jonkinlaisesta irtautumisesta. Noihin aikoihin huomasin kokevani kasvavaa väsymystä ihmisten seurassa, aloin kaivata omaa aikaa. Askel askeleelta olen sen jälkeen vähentänyt yhteydenpitoa ihmisiin. Kun olen tiedostamattani ottanut jälleen konktaktia epäaidoista syistä, olen väsynyt kanssakäymiseen välittömästi. On ollut toisinaan vaikea uskoa omiin tuntemuksiinsa asiassa. Etäisyyden ottaminen omaan sosiaaliseen verkostostoon on pelottavaa mutta se on tarjonnut mahdollisuuden nähdä minut uusin silmin.

Koti. Edellinen tapaamisemme Sepon kanssa oli syyskuussa. Ehdin sen jälkeen unohtaa, että hän kehoitti kiinnittämään huomiota marras-joulukuun taitteessa tapahtuviin muutoksiin koti ja perhe-elämän alueilla. Marraskuussa myönsin lopulta itselleni haluni asua jälleen Helsingissä ja moni asia on asettunut linjaan sen jälkeen. Päätös kevensi asioita mutta ei ollut helppo sillä rakkaimmat ihmiseni eivät tule mukanani.

Väistämisharjoitukset. Maaliskuusta eteenpäin ryhdyin tarkkailemaan omia tuntemuksiani asioihin ryhtymisen ja minulle tehtyjen ehdoitusten suhteen. Kartaltani oli tulkittavissa, että tulen viime hetkellä tunnistamaan eri tilanteissa, että tämä ei olekaan minulle.

Seurasin asiaa hyvin aktiivisesti. Eniten ehdoituksia erilaisiin hankkeisiin on tullut ulkomaailman sijaan sisältäni. Kuten monessa muussakin asiassa, uskoin kartalla näkyvän tarkoittavan jotain, mutta asia toteutui eri tavalla. Useassa kohtaa olen ollut jo sormi näppäimellä kun jokin on sisälläni lopulta sanonut EI.

Synnyinkarttani. Olen tutkinut paljon viime vuosina kahta mekanismia persoonassani. Sitä kuinka taipuvainen olen muokkaamaan omaa toimintaani muita miellyttävään suuntaa ja sen vastareaktiona taipumusta pitää itseäni etäällä toisista. Vuosia taaksepäin toteutin enemmän jälkimmäistä ja saatuani siitä tarpeeksi kipeää palautetta, olen antanut enemmän tilaa sen takana olevalle tarpeelle olla ”hyvä” ympäristön silmissä.

Tämä seikka on ollut paljon esillä myös astrologiaan tutustuessani. Niin Sepon henkilökohtainen kuin verkosta tilaamani Luonteesi voimat– ja Sisäinen soturi– tulkinnat ovat nostaneet esille kasvun paikkana sekä heikkoutenani sen, että yritän tasapainotella ympäristöstä tulkitsemieni tarpeiden keskellä. Alla suorimmat palautteet Sisäinen soturi- tulkinnasta 😉

”Vaikeudet ja ongelmat etenevät varsin helposti jopa sairauksien tasolle ellet tahdo oppia tässä elämässä tuijottamaan yksioikoisesti omaan napaasi.”

”Voimasi riittävät juuri ja juuri omista asioistasi huolehtimiseen ja kaikki muu on ikävyyksien kerjäämistä. Tämän ristin alta ei pysty muita auttamaan tai parantamaan vaan pikemminkin päinvastoin. Muiden asioita hoitaessasi ajat vain nuokin ihmiset samaan ahdinkoon kanssasi”

Kun olen tehnyt työn saralla asioita omaa inspiraatiotani ja mielihalujani kuunnellen, olen tehnyt pääasiassa samoja asioita kuin aiemminkin. Mutta eri tavalla ja eri ajoituksella. Auttamistyöhön liittyy vahvasti toisten huomioonottaminen ja terveen itsekkyyden sisällyttäminen ei ole kaikille helppoa, minullekaan. Tulokset kuitenkin puhuvat puolestaan niin oman hyvinvoinnin kuin tulosten osalta. Paras auttaminen voi joskus todella olla itsensä auttamista.

Kokemani hyöty

Koen kartan ja Sepon tulkinnat hyödylliseksi ensisijaisesti siinä, että ne rohkaisevat kuuntelemaan omia ”aavistuksia” silloinkin kun muutos jännittää. Vuoden aikana tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet elämäni peruspilareihin ja epävarmuus on hiipinyt selkää pitkin useassa kohtaa. Astrologia on auttanut oman sydämeni äänen kuuntelemisessa.

Prosessi on ollut miellyttävä ja mielenkiintoinen. Tiedän sisällyttäväni Sepon tuki-tiimiini vielä pitkään. Jännittävän vuoden jälkeen on luvassa lisää jännitystä. Seuraava kaksivuotinen on kartan mukaan intensiivisempi jakso kuin sitä seuraavat 30 vuotta. Aikaa jolloin määritän oman paikkani tässä maailmassa. Ensimmäisen vuoden perusteella olen hieman alkanut uskomaan siihen mitä seuraavina vuosina saattaa tapahtua. Jännittävin yksittäinen seikka on Pluton 2016 vuonna mukanaan tuoma kuoleman kohtaaminen. Huh. Antaapa sitten tulla.

”Siis jarruta vähäsen välillä, heitä hoppu hourupäille, kiire kiilusilmäisille…”

Kansankirjailija Heikki Turusen elämänohjeet:

Ota oppi luonnon oloista,
eläimistä elämän malli,
luomakunnasta lupaus:
ei siellä kultia kerätä,
seteleitä saalistella,
haalita hopearahoja,
osakkeita omistella,
pörssikursseja pokata.

Ekstraa ei elikko etsi,
susi tapa tapon ilosta,
ei tiikerin enemmän tarvis
kuin sanoo mahansa marina.
Pesä lämmin oravan onni,
kolon turva ahman auvo.
Suoja, turva poikasilla
sekä riittävä ravinto
– mitä lintu liioilla tekisi,
haukkaemo muuta hamuisi.
Ei myöskään kiirettä kilillä,
hätää huolta härkäsellä,
lehmällä leveilyn halua,
pässillä tarvetta päteä,
kunhan on altaassa apetta,
soimessa suolasta paloa.

Vain kuomalla kulutusvimma,
ihmisheimolla ikävä,
hoppu homosapiensilla
heräteostoille osulaan
shoppailemaan sokokselle
citymarketin majoille,
tokmannin toreille hyville
anttiloiden apajille,
missä on valinnan varoa,
tarjolla tuhannet turkit,
viidetsadat villahousut,
sadatviidet seksipöksyt
juustolaadutkin laveat,
myriadit makkaramerkit
merien takoa tuodut,
kuljetetut Kauko-Ijästä,
rahdatut maaliman rajoilta,
Uuden-Seelannin seliltä
ilmastomuutoksen uhalla,
tuhoten Telluksen ihanan,
surmaten Sinisen planeetan.

Siis jarruta vähäsen välillä,
heitä hoppu hourupäille,
kiire kiilusilmäisille,
rahanpalvonta rotille,
krääsän keruu räkänokille,
syöt vain siks että eläisit,
et siis elä syyväkseksi,
et kuluta nautinnonhalusta,
et osta ostannan ilosta.

Niinkuin on laki luomakunnan,
niin on onni ollaksesi:
kaunein on hiljainen elämä,
taidetta, tiedettä enemmän,
musiikkia, runoja, rakkautta
ja arvo, armo alemmillesi,
eläinkunnalle etenkin
niin tuho siirtyy tuhannen vuotta
ja tähti säihkyvän sininen,
ainoa elämän saari,
Linnunradan helein helmi
kiitää auringon keralla
lastenlastes taivaskotina
kuin ihmisen ikuinen laulu,
jumalankuvan viisauden ylistys.

Julkaistu Heikki Turusen luvalla.

Tarkentava kysymys: Vaihtoehtoiset maailmat ovat mahdollisia ja ne voivat palauttaa merkityksen olemiselle ja tekemiselle?

Jouluinen raakasuklaaresepti

Helsingin Herttoniemessä sijaitsevan Goodion raakasuklaatehtaan omistaja Jukka Peltola jakaa terveellisen jouluisen raakasuklaareseptin Hidasta elämää -lukijoille.

Joulu on mitä parhainta suklaan mussutuksen aikaa. Mutta mitäpä jos tänä jouluna vaihtaisi sen maitosuklaan terveysvaikutuksia pullollaan olevaan raakasuklaaseen?

Raaka-aineet:

140g kaakaojauhetta
250g kaakaovoita (osin voi korvata kookosöljyllä)
120g kookospalmusokeria (jos käytät raakaruokosokeria, niin 80-100g riittää)
pinnalle pakastekuivattuja marjoja

”Muita helppoja ideoita on esimerkiksi lisätä kaakaoseoksen joukkoon kanelia ja kardemummaa oman makumieltymyksen mukaan. Jouluisia vaihtoehtoja ovat myös hassel- tai mantelirouheen lisääminen suklaamassaan tai tiputtamalla joukkoon muutaman tipan minttu- tai appelsiiniöljyä.
Ideoita ja mahdollisuuksia on loputtomasti. Kokeilkaa rohkeasti ja nauttikaa tekemisen sekä löytämisen ilosta” vinkkaa Jukka.

Valmistusvaiheet:

1. Pilko kaakaovoi pieniksi paloiksi, laita palaset korkeareunaiseen kulhoon ja aseta se lämpimään vesihauteeseen. Varmista että kulho on kuiva, ja ole tarkkana, että joukkoon ei pääse vettä.
2. Kun kaakaovoi on sulanut, lisää joukkoon kaakaojauhe sekä sokeri rauhallisesti ripotellen. Sekoita samaan aikaan haarukalla niin, että seokseen ei jää kokkareita.
3. Mikäli teet makusuklaata niin sekoita massan joukkoon haluamasi mausteet, makuöljyt tai pähkinärouheet ja kaada massa valitsemiisi silikonimuotteihin (myös jääpalamuotit käyvät). Mikäli teet suklaata pakastekuivatuista marjoista, niin kaada sula suklaamassa ensin muotteihin ja ripottele marjat sitten pinnalle.
4. Heiluta muottia varovasti, jotta pohjalle jääneet ilmakuplat pääsevät pois. Laita täytetyt muotit jähmettymään noin 30 minuutiksi pakkaseen.

Suklaa on nyt valmis nautittavaksi! Nautitaan hitaasti hyvässä seurassa!

Mitä on raakasuklaa?
Raakasuklaalla tarkoitetaan suklaata, joka valmistetaan teollisesti prosessoimattomista ja kuumentamattomista raaka-aineista. Näin jäljelle jää paljon tärkeitä ainesosia, kuten vitamiineja, alkaloideja, proteiineja, beeta-karoteenia, leusiinia, lysiinia ja teobromiinia, jotka yhdessä toimiessaan edistävät fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Esimerkiksi teobromiini auttaa stimuloimaan keskushermostoa, rentouttaa sileitä lihaksi ja laajentaa verisuonia, antaen keholle lisäenergiaa.