Sivu 400 – Hidasta elämää

Uusi elämä – matkana vanhemmuus

Tämä kirjoitus käsittelee uuden elämän ensimmäisiä hetkiä, siihen liittyviä kokemuksia, tuntemuksia, sekä ennenkaikkea mahdollisuuksia kasvaa polulla ihmisyyteen. Se ei tarjoa valmiita malleja, eikä totuuksia. Jos jokin asia sinua puhuttelee, niin kurkkaa sisällesi, miksi näin tapahtui. Tervetuloa mukaan ihmeelliselle matkalle.

Syntymä

Saimme tänä keväänä ihmeellisen pienen pojan, joka tuli muistuttamaan elämän ihmeellisyydestä ja puhtaudesta. Poikamme Sato-Ensio (EnsiSato) on tuonut monta asiaa pinnan alta näkyväksi, helpommin käsiteltäväksi. Jokainen, joka on lapsen läsnäoloa saanut elämässään kokea, tietää miten ihmeellistä se voikaan olla. Se on ihanaa, kuten myös välillä erittäin väsyttävää, välillä ärsyttävää, jopa vihastuttavaa, mutta suurimman osan ajasta rikastuttavaa. Joillakin lapsi tuo rakkauden elämäänsä, joillakin se vain syventää sitä, koska rakkaus on jo sydämessään ollut ennestään. Joka tapauksessa, jokaisen se varmasti pysäyttää miettimään, miten uskomattoman ihmeellistä elämä voikaan olla.

Odotukset

Meidän odotukset olivat selkeät ja suunnitellut. Luonnonmukaisuus, puhtaus, ravitseminen jo ennen syntymää olivat tärkeitä teemoja. Yksi mikä ihmetyttää on se, kuinka vähän edelleen puhutaan vanhempien ravitsemuksesta ENNEN syntymää. Koska ihmisen oleminen kaikessa monimutkaisuudessaan, voidaan yksinkertaistaa siihen, että olemme osa siitä mitä itsellemme annamme. Niin fyysisesti, kuin mentaalisestikin rakennumme paloista, joita sisäämme pistämme. Monesti ajatellaan, että geenit määrittävät meidän olemisen, mutta nykyään pystytään ymmärtämään (myös maalaisjärjellä), että voimme vaikuttaa omien geeniemme aktivoitumiseen. Näillä valinnoilla voi parhaimmillaan (pahimmillaan) olla sukupolvien välisiä vaikutuksia. Raskaana olevan äidin ruokavalio vaikuttaa lapsen geneettiseen rakennelmaan, joka kestää aikuisikään asti. Jos äiti saa liian vähän metyyliryhmän aineksia tai koliinia, voi tällä olla DNA:han vaikuttavia ominaisuuksia.

Tämänkin takia pidimme omaa ravitsemustamme äärimmäisen isossa roolissa ennen syntymää. Varsinkin raskauden aikana äidin ruokavaliossa löytyi paljon hoitavia rasvoja, sekä laadukkaita proteiininlähteitä, joista keholla on mahdollisuus kasata hyviä rakennusaineita. Toinen mihin mielestämme oli hyvä panostaa, on raskaana olevan äidin stressitasojen minimointi. Tähän meillä miehillä on suuri vaikutus ja valta vaikuttaa. Henkilökohtaisesti koen, että meidän tehtävämme on pitää huolta äidistä, hieroa, kertoa kuinka ihmeellinen hän on, kuinka hienosti homma etenee. Eli yleensäkin pitää huoli siitä, että omalla sekoilullamme emme anna odottavalle äitille ylimääräistä stressikuormaa, joka voi vaikuttaa myös tulevaan lapseen. Mieti, jos jatkuvasti omalla käytöksellämme, esimerkiksi luomalla epävarmuutta suhteeseen, nostamme odottavan äidin kortisolitasoja. Mitä luulet, miten kohdussa käyttäydytään, kun solut ovat puolustusasetuksilla, kasvuastuksien sijaan? Mitä luulet, jos saamme omalla kosketuksellamme ja esimerkillämme äidin mielihyvän, sekä hormoneiden kuten oksitosiinin nousuun, miltä pikkuisesta tuntuu vatsassa? Rakastavaiselta, joka mahdollistaa kasvun ja kehityksen.

Olimme luoneet myös odotuksen luonnonmukaisesta synnytyksestä, joka tukisi äidin omia hormoneita tukemaan synnytystä, vähentämään kipuja, sekä tuntemaan tunteet niin vahvoina, kuin ne on synnytykseen tarkoitettukin. Suunnitelmien mennessä roskakoriin loppuajan haasteiden takia, ainoana valintana oli medikalisoitu leikkaus, jossa luonnonmukaisuus oli kaukana. Vaikkakin se harmitti, ennenkaikkea tärkeän prosessin takia, jonka lapsi pääsee kokemaan alatiesynnytyksessä, jäätyä poissa kuvioista. Kuitenkin tärkeintä oli, että kaikki selvisivät elossa, iloisina ja hyvinvoivana. Kaikelle on paikkansa, myös sille, että pystyy luopumaan omista haaveista, mielikuvista, ennenkaikkea odotuksista elämää kohtaan. Ihana opettajamme oli saapunut seuraamme.

Sukupuoliroolit

Yksi mitä kuulin sanottavan ennen mestarin tuloa, oli asia, kuinka mies ei voisi osallistua täysin lapsen hoitoon alussa. ”Odota muutama kuukausi, sitten sinäkin pääset osallistumaan enemmän” Kyseenalaistin tämän heti alkuunsa. Mies pystyy osallistumaan lähes samoin, kuin supernainenkin. Kyse on enemmäkin valinnoista. Päätätkö olla kotona, vai treenaamassa. Päätätkö olla vaihtamassa vaippaa, vai tekemässä just sitä tärkeetä työtä. Valitsetko jäädä syöttämään lasta, vai haahuilemaan omissa tärkeyksissä. Kaikki tässä elämässä ovat valintoja, myös ne kuinka päätämme astua vanhemmuuteen. Haasteena on se, että meillä ei ole mitään opaskirjaa, joka kertoo, kuinka olla vanhempi 2000-luvulla. Haasteena on myös se, että naisten odotukset saattavat olla sellaiset, mitä me miehet emme ole kasvatuksessa saaneet. Esimerkkinä on tunteiden rehellisesti puhuminen ja ilmaiseminen, jota nykyisin monesti mieheltä odotetaan. Kysymykseni kuuluu, kuinka moni meistä ”isistä” on saanut kasvatuksen, jossa kannustetaan näyttämään tunteita, puhumaan avoimesti kaikista elämänhaasteista. Ennenkaikkea, kuinka moni on saanut moisen kasvatuksellisen roolimallin 1900-luvulla? Onneksi tämä on muuttumassa, kun opimme ymmärtämään omaa olemistamme entistä enemmän. Ja tähän väliin on sanottava, että en missään nimessä kritisoi vanhempia kasvattajia. Hehän, kuten oma isänikin ovat tehneet parasta mahdollista työtä, johon ovat sen hetkisillä työkaluilla, sekä elämänymmärryksellään pystyneet. Ja loppupeleissä ainut millä on väliä, olemmeko saaneet rakkautta. Onneksi osa olemme. Ja onneksi pystymme antamaan, vaikkei meille olisikaan annettu.

Tietoinen vanhemmuus

Nyt kun olemme astumassa uudelle aikakaudelle, on aika päivittää myös ymmärrystämme, kuinka ollaan vanhempi sillä tavalla, miten haluaisimme olevan. Kieltämisen ja auktoriteettisen yhteiskunnan sijaan, voimme alkaa luoda selkeitä roolimalleja itsemme kautta, joka kannustaa lapsia myös samaan suuntaan. En uskoisi, että on hirveän paljon väliä, mitä sanomme, jos itse toimimme sanomisiamme vastaan. Mitä väliä on kieltää lapsia ”hipelemästä vaatteita”, jos itse teemme heti sen jälkeen samoin kaupassa? Mitä väliä on, jos sanomme jollekin asialle ei, mutta itse toimimme ”kyllä” asiaa kohtaan? Hillitön ristiriita lapsen päässä. Mietippä, jos sanomme pienelle lapselle ”ole kunnolla”. Mitä ihmettä se tarkoittaa, ellemme ole antaneet selkeitä viitekehyksiä, mistä lapsi voi sen ymmärtää. Selkeys meidän päässämme, ei tarkoita selkeyttä lapsen päässä. Tai entä, jos lapsi juoksee kohti vettä ja huudamme ”älä!!”, pahimmillaan lapsi voi säikähtää, eikä mene koskaan lähellekään vettä, jääneen trauman vuoksi. Tässä saamme jokainen olla tarkkana, kuinka kommunikoimme toistemme, niin lapsien, kuin puolisoidenkin kanssa. Luommeko kielteisiä kuvia, vai selkeitä raja-aitoja puheellamme? Siinä riittää varmasti minullekin pohdittavaa loppuelämäksi.

Vaihtoehtoisia tapoja kommunikoida:
”Älä huuda –> Puhu rauhallisemmalla äänellä”
”Älä potki –> Pidä jalat paikallaan”
”Älä kiusaa –> Ole kiltti / kosketa kevyesti”

Paljon valintoja, paljon mahdollisuuksia, ennenkaikkea kasvunedellytyksiä. Meidän matkamme jatkuu, niin puhtaassa ympäristössä kuin mahdollista, tarjoten luonnollisia elementtejä, joiden parissa pääsemme kasvamaan. Uskoisin, että tästä geeniymmärryksellä katsottuna, pystymme luomaan hyvää terveydellistä pohjaa pienokaiselle, joka saa tulevaisuudessa tehdä omat valintansa, toivottavasti rakkaudellisen kasvatuksen tukemana. Me miehet, astutaan linjalle, otetaan vastuumme, kannetaan ylpeänä tätä siisteintä jobia, minkä universumi voi meille tarjota. Pidetään hyvää huolta itsestämme, puolisoistamme ja pienokaisistamme. Jos olet kasvattaja, tai tulevaisuudessa sellaiseksi aikova, niin nostan höyryävän yrttisen maljani sinulle ja toivotan voimallista matkaa, jonka toivottavasti luot omista näkökulmistasi. Tämä malja on meille kaikille. Kippistä sankarit!!

Kuvat: Ulla-Maija Takkunen / www.teemusyrjala.com

Kuuntele myös Radioni haastattelu, jossa Heikki Harju, oli kertomassa suunnattoman tärkeitä teemoja vanhemmuudesta ja parisuhteesta. Haastattelun voit kuunnella täältä:
Tarkastelussa ihminen – Heikki Harju

Rakastaa voi vain nyt, ei tulevaisuudessa

Istun ystäväni kanssa keittiön pöydän ympärillä. On työltä varastettu maanantai-aamu, juomme teetä ja juttelemme asioista, jotka ovat mielessä päällimmäisinä. Tällä(kin) kertaa rakkaudesta ja parisuhteesta.

Ystäväni on huolissaan siitä, että tulee petetyksi uudessakin suhteessa. Vanhassa suhteessa pettäminen oli ollut arkipäivää ja on jättänyt syvät arvet. On vaikeaa luottaa, vaikka uusi suhde on avoin ja perustuu syvään rehellisyyteen.

Toinen ystäväni pelkää parisuhteisiin liittyvää omistushalua ja pikkumaisia tunteita. Säröjen syntymistä, kauneuden häviämistä, ystävyyden kadottamista. Pelkää jo ennen kuin mitään on alkanutkaan, pelkää teoreettista mahdollisuutta hävittää jotain, mikä voisi ehkä olla.

Ystävieni huolet jäävät pyörimään mieleni taka-alalle. Ymmärrän heitä. Heidän huolensa ovat todellisia. On helppo eläytyä niihin. Ne ovat tai ovat olleet monien meistä parisuhdetodellisuutta.

En kuitenkaan pääse irti ajatuksesta että on olemassa jotain muuta. Toisenlainen tapa rakastaa, ja toisenlainen tapa elää rinnakkain. Enkä tarkoita sitoutumattomuutta ja egoistista vapaudenkaipuuta, ainoastaan tosiasioiden hyväksymistä.

Miksemme voisi rakastaa jollakin muulla tavalla? Käsityksemme rakkaudesta on ajassa ja paikassa – siis historiallisesti – muodostunut kuva. Se on alati mielemme kartan vanki ja aina enemmän kuin pystymme ymmärtämään.

Olemme niin tottuneita ajattelemaan rakkautta omistamisen kautta, että on vaikea saada edes mielikuvaa, mitä se voisi olla ilman sitä. Omistamisen halu jonkunlaisena mielenmaisemana tai juridisena siteenä on ollut vuosisatoja – ellei tuhansia – rakkauden pari. Ilman niitä rakkaus on ollut lainsuojatonta. Ei liene mikään ihme, ettemme osaa rakastaa pelkäämättä rakkauteen liittyvää vapautta.

Kuitenkin kiistaton tosiasia on, ettei toista voi omistaa. Ei edes tunnetasolla. Saatamme hakea turvantunnetta lopullisuuden ajatuksesta, mutta en tiedä ketään, joka sittenkään valitsisi tulla rakastetuksi vain velvollisuuden- tai vastuuntunteesta. Onko se edes rakkautta? Eikö se lankea jo sanan määritelmän ulkopuolelle?

Periaatteessa on vain tämä hetki. Kuinka voisit luvata tulevaisuuden minäsi puolesta jotain? Uskollisuutta, ikuista rakkautta, mitään? Mitä muuta voi tehdä, kuin päivittäin valita toisen? Uudestaan ja uudestaan, ja sellaisena kuin hän on. Inhimillisenä, hengittävänä, ihmisenä jonka rinnalla haluat olla. Sitä on vaikea varmistaa etukäteen. Luvata toiselle tai pyytää toiselta.

Rakkaudessakin jätämme helposti elämättä tässä hetkessä, nyt. Pelkäämme jotain tulevaisuudessa niin paljon, että emme uskalla rakastaa vain tässä, vain nyt. Pelko siitä, mitä joskus voisi tapahtua estää antamasta mahdollisuutta saada tässä hetkessä kaikki.

Rakastaa voi vain nyt, ei tulevaisuudessa. Rakkaus ja tämä hetki kulkevat aina käsikkäin. Emme koskaan voi luvata tulevaisuuden minämme puolesta, että sekin rakastaa, samalla tavalla ja samaa henkilöä.

Deepak Chopra päättää erään rakkausmeditaationsa näin: Thank you for sharing your love with me.

Pidän siitä ajatuksesta. Mitä enempää voi pyytää tai saada?

Lisää kirjoittajan ajatuksia rakastamisesta löydät kirjasta Jotta voisin rakastaa.

Jotta voisin rakastaa -kirja purkaa ihanan inhimillisesti sitä, miksi rakkaus on toisinaan niin pelottavaa ja miksi se saa meidät käyttäytymään mitä kummallisemmilla tavoilla. Kirjassa yhdistyvät hauskat, samaistuttavat tarinat ja syvä viisaus, joka rohkaisee meitä tuntemaan pelkomme. Sillä vain siten voimme valita rakkauden.

Kirjoitus on julkaistu myös HIMA Blogeissa.

Terveys ja tunteet: Tunneihmisen evoluutio, osa 2/2

Toisessa osassa jatkan tunteiden, ajattelun (järjen) ja kehollisuuden teeman käsittelyä, lisäten joukkoon mietintää, miten voisimme elää näiden kaikkien osien kanssa tasapainossa. Voit lukea ensimmäisen osan täältä.

Aluksi lyhyenä kertauksena 1. osasta: Jokainen meistä oppii lapsena säätelemään tunteita monin tavoin. Osa oppimistamme keinoista ei ole terveydelle hyväksi – jos olemme esimerkiksi oppineet säilömään ns. kielletyt tunteet kehoon. Vihan tunne, jota ei ole lapsena saanut ilmaista vanhemmilleen, kääntyy ennen pitkää itseä vastaan. Viha voi jäädä tunnemöykyiksi ja kivuiksi ruuansulatuselimistöön ja epäoikeudenmukaisuuden kokemukset voivat pakkautua niskaan jännitystiloiksi. Ajattelun tasolla viha-ajatukset kääntyvät ja kohdistuvat usein itseen – tai vaihtoehtoisesti niitä peilataan muihin, usein täysin viattomiin ihmisiin. Oman tunnereaktion tunnistaminen ja siitä vastuun ottaminen voi olla erittäin vaikeaa.

Ensimmäistä osaa kirjoittaessani ja vielä sen jälkeenkin jäin miettimään järjen ja tunteen välistä suhdetta. Ilmiselvää on, että molempia osia tarvitaan, mutta onko olemassa jokin oikeanlainen kaikille sopiva suhde? Pyrin nyt selittämään ilmiötä ja suhdetta niin, kuin se nousee tunteina ja ajatuksina omasta kehomielestäni. Tämä on siis oma totuuteni, ja ehkä teistä lukijoista löytyy aika monta samoin ajattelevaa 🙂

Mitä ajattelu ja järki ovat? Jos mietimme ajattelua laajemmin, oletko tietoinen kaikista niistä ajatuksista, joita mielessäsi pyörii ja jotka sytyttävät mitä erilaisimpia fysiologisia prosesseja kehossasi, ajatuksen sisällöstä ja merkityksestä riippuen. Solubiologi Bruce Liptonin (Ajatuksen biologia) mukaan olemme tietoisia vain 5 %:sta ajatuksistamme, eli 95 % päivittäisestä ajatuskulustamme on eräänlaista aivojen ja aistimusten luomaa ”ohjelmaa”, joka useimmiten on saanut alkunsa jo lapsuudesta.

Näin ollen mielestäni vain tämä 5 % on potentiaalista järkiajattelua, koska vain siitä osasta olemme tietoisia, ja vain siihen osaan ajatuksistamme voimme aktiivisesti vaikuttaa – esimerkiksi puntaroiden erilaisia vaihtoehtoja. Loput 95 % ajatuksistamme ovat autopilotilla toimivaa ohjelmaa, johon kokemamme tiedostamattomat tunteet vaikuttavat sitä enemmän, mitä vähemmän me olemme kontaktissa omaan kehoomme.

Kehotietoisuus on siis erittäin merkittävässä osassa sekä tunne- että järkiprosesseja. Koska sekä tunne että järki ovat meissä olemassa, voimme valjastaa kehon tiedostamisen sekä tunteiden kokemisen että ajattelun prosesseihin. Intuitio saattaa liittyä juuri tähän, että kykenemme tiukoissakin tilanteissa kuuntelemaan sisältämme tulevia viestejä. Esimerkiksi menestyneitä johtajia yhdistää tunneälyn ja kehomielen intuitioviestien kuuntelu tärkeitä päätöksiä tehdessä.

Tunnetasolla tämä tarkoittaa sitä, että kun pysähdyn kuuntelemaan omaa kehoani, hengitystäni ja niiden viestejä, opin tunnistamaan sen, miten juuri minun kehoni reagoi erilaisiin tilanteisiin tietynlaisilla tuntemuksilla ja tunnereaktioilla. Uskaltamalla kohdata nämä tunteet ja tuntemukset, rakennan luottamusta kehoani kohtaan. Keho oppii luottamaan isäntäänsä/emäntäänsä ja päinvastoin.

Ajattelun tasolla voi aloittaa tietoisista ajatuksista. Ajattele vaikkapa valintatilannetta kaupassa. Ostanko mieluummin omenoita vai banaaneja? Menenkö hissillä vai portaita kävellen neljänteen kerrokseen? Voin näinkin yksinkertaisissa ja arkisissa valinnoissa oppia kuuntelemaan oman kehoni viestiä, kumpi tuntuu kehossa paremmalta vaihtoehdolta. Tai sitten isommissa kysymyksissä: uskaltaisinko hypätä tyhjän päälle ja irtisanoutua stressaavasta työstäni – kokeilemaan omia siipiäni?

Millaisia tuntemuksia keho sinulle kertoisi, jos olisit tämän kaltaisessa pohdintatilanteessa – lähdenkö vai jäänkö? Uskoisin, että suurimmalla osalla ihmisistä herää voimakkaita pelkoja tyhjän päälle jäämisestä – ja samalla alkaa nousta tietoisuuteen niihin liittyviä syvempiä ajatuksia ja uskomuksia, kun annan tunnekerrosten tulla esiin.

Juuri nämä syvällä olevat ei-tietoiset ajatukset ja uskomukset ovat yhteydessä siihen, ettemme jossakin tilanteessa ole voineet antaa itsemme reagoida omalla luontaisella tavallamme. Joskus olemme joutuneet pienentämään ja kaventamaan aitoa itseämme, jähmettymään – ja jopa tekemään itsemme täysin näkymättömäksi – ja juuri näissä tilanteissa syntyvät itseä rajoittavat uskomukset, jotka vaikuttavat sekä kehomieleen että sosiaalisiin suhteisiimme sairastuttavasti. Ne vaikuttavat meissä niin kauan, kunnes tiedostamme nämä sisäiset automaattiohjelmat ja päätämme tehdä niille jotakin. Tähän kaikkeen tarvitsemme kykyä tiedostaa ajatusten ja uskomusten luomia tunteita kehossa.

Tämä onkin eräänlainen kehä, joka pyörii meissä jatkuvasti, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Nykytietämyksen mukaan emme voi olla jatkuvasti 100 % tietoisia ajatuksistamme ja tunteistamme, mutta voimme pyrkiä oppimaan niistä jotakin. Sitä voisi kutsua myös ihmisenä kasvuksi. Samalla teemme palveluksen tuleville sukupolville, ettei heidän enää tarvitsisi jatkaa samaa tunneperimää – tai uskomusta pelkästään järjen ja tiedon arvostamisesta – mitä tahansa itse kukin onkaan kantanut mukanaan.

* * * * * * * * * *

Et ole vastuussa niistä ohjelmista ja malleista, jotka olet lapsena saanut vanhemmiltasi ja muilta auktoriteeteilta. Mutta olet aikuisena vastuussa siitä, että teet niille jotakin. Kun uskallat siirtyä epämukavuusalueelle ja käydä omia oppimis- ja kasvuprosessejasi läpi, paras palkinto on sisäinen tasapaino ja rauha sekä itsesi rakastaminen sellaisena kuin pohjimmiltasi olet. Tämä taas heijastuu suoraan omaan terveyteesi ja hyvinvointiisi sekä sosiaaliseen ympäristöösi. Tässä on kiteytettynä oma näkemykseni tunneihmisen evoluutioprosessista <3

Puhdasta hyvää oloa: Kurkistus hyvinvoinnin keitaaseen

Kirjoitus on mainosyhteistyö PUR-kaupan kanssa. Kirjoittaja Aino on yksi myymälän työntekijöistä.

Muistan kun löysin ensimmäistä kertaa tieni PUR Hyvinvointikauppaan. Kodikkaan tunnelmallinen, noin vuoden vanha myymälä on monille vielä vieras, sillä vaikka se sijaitseekin aivan Helsingin ytimessä keskellä Kampin ihmisvilinää, on juuri Urho Kekkosen katu hieman sivussa. Kampin kauppakeskuksesta ulos astuttuani henkilökunnan iloinen vastaanotto ja myymälän lämminhenkinen fiilis toimi kuin porttina toiseen maailmaan pois kiireen ja hälinän keskeltä.

Yksinkertaisesta smoothienhakureissusta syntyikin alku tarinalle, joka elää tänäkin päivänä. Smoothien toki mukaani sain silloinkin, mutta sen lisäksi vielä paljon enemmän – saan nimittäin nykyään ilon palvella asiakkaita parhaan ammattitaitoni mukaan PURin esiliina ylläni. Puhtaaseen hyvään oloon keskittynyt PUR nimittäin tuntui heti siltä istumalta kotoisalta paikalta juuri minulle – omasta hyvinvoinnistaan välittävälle ja luonnonmukaisuutta arvostavalle nuorelle naiselle. Myymälää tutkiskellessa tajusin sen valikoiman olevan laaja ja jokaiseen vaivaan löytyvän varmasti jokin apu osaavan henkilökunnan opastuksella. Homeopatian maailma on uskomattoman kiehtova ja mahdollisuuksiltaan monipuolinen, jonka vuoksi paikalla olevan homeopaatin henkilökohtainen opastus onkin korvaamaton etsiessä apua johonkin tiettyyn vaivaan. Maailmallahan homeopatia on laajemmin tunnettu ja käyttö vakiintunutta erityisesti Keski-Euroopassa. Suomessa homeopatian käyttö on vielä varsin vähäistä eteläisiin naapureihin verrattuna ja PUR tekeekin ainutlaatuista työtä tuodessaan homeopatiaa suomalaisten kuluttajien keskuuteen ja edistäessään tunnettuutta vaihtoehtoisista hoitomuodoista ja niiden toimivuudesta perinteisen koululääketieteen rinnalla.

Homeopatian lisäksi PURilta löytyy muitakin ainutlaatuisia palveluita, kuten ravintoterapeutin tarkoin suunnittelemat Detox-puhdistuskuurit, joista jokainen voi valita omaan tilanteeseensa ja aiempaan kokemukseensa sopivan vaihtoehdon. Allekirjoittanut onkin parhaillaan 10 päivän detox-kuurin puolessa välissä ja olo on mitä mahtavin! Omaan tilanteeseensa sopivan ratkaisun niin puhdistuskuurien kuin muidenkin hoitomuotojen suhteen saa aina apua asiantuntevalta henkilökunnalta, joiden kiinnostus ja panostus kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi ei varmastikaan jää kellekään epäselväksi. Ravintoterapeutit suorittavat asiakkaille myös ravintoaineanalyysejä, joissa kehon ravintoainepitoisuudet selvitetään Health Concept Analyser-mittauksessa, ja asiakkaat saavat henkilökohtaiset ravintoneuvot kotiin vietäviksi.

Niin ja entäs se smoothie? Sehän oli se kokonaisuuden viimeistelevä kirsikka kakun päällä. PURista nimittäin löytyy oma baari, jossa blenderi hyrskyttää taukoamatta valmistaen tuoreita smoothieita sekä kylmäpuristettuja mehuja. Innokas baarihenkilökunta on ajan hermolla ja valikoima päivittyykin uusien reseptikokeilujen sekä kuumimpien trendien mukaan. Viimeaikoina bulletproof-kahvi ja herkulliset raakakakut ovatkin nousseet asiakkaiden suosioon! Innolla odotellaan millaisten herkkujen voimin baarissa aloitetaan joulun odottelu – piparinhimoisille ainakin löytyy herkkuja, sen uskallan jo nyt luvata. Koko baarin valikoima on koottu tarkasti valituista luomuraaka-aineista ja se on sisällöltään niin gluteeniton kuin maidotonkin, jonka vuoksi se sopii useimmille allergikoille sekä ruokavaliotaan tarkkaileville ihmisille ilman, että terveys maistuisi läpi. Päivittäin korviin kiiriikin kiitosta herkullisista mauista, joita baari asiakkailleen tarjoaa!

Lämminhenkisyys ja välittävä ilmapiiri selittyy tutustumalla PURin taustoihin. Kyseessä kun ei ole mikään ketjumyymälä vaan aiemmin Circlum Farmasiana tunnettu perheyritys, jonka takana seisovat äiti Onerva Pekkonen sekä tytär Anu, joka äitinsä tukena alkoi jälleenrakentamaan yritystä vuoden 2013 tuhoisan tulipalon jälkeen. Näin syntyi PUR Hyvinvointikauppa, joka on Anun käsialaa yhdistäen saman katon alle luontaiset hoitotuotteet sekä puhtaat ja ekologiset arjen kulutustavarat. Hakaniemestä löytyy edelleen PURin sisarmyymälä PUR Farmasia, joka on erikoistunut homeopatiaan, valmistaen myös itse homeopaattisia lääkkeitä.

PURin tavoitteena on tarjota ihmisille lisää hyvää oloa ja mieltä, tietoa ja terveyselämyksiä, eikä ole unohtanut pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvia asiakkaitakaan. He voivat nimittäin asioida verkkokaupassa, joka sisältää alati kasvavan valikoiman myymälän tarjonnasta: homeopaattisia ja antroposofisia valmisteita, laadukasta luonnonkosmetiikkaa, superfoodeja ja muita terveysvaikutteisia elintarvikkeita, lisäravinteita sekä luontaisterveystuotteita.

Näitä polkuja tallataan

Kyllä sitten on ”kiinnostavaa” seurata tätä tasa-arvoisen avioliittolain ympärillä vellovaa keskustelua ja ihmisten eroamisia, milloin mistäkin organisaatiosta ja mistä syystä. Ja kuka esittää viisaimmat perustelunsa osoittaakseen olevansa oikeammassa kuin joku toinen. Tuomiopuheiden kevät on kukkeimmillaan.

Ajattelun ja tunnustelemisen aihetta keskustelu kuitenkin minussa herättää. Yritän ymmärtää. Ihmisyyden syvimmässä olemuksessa ollaan. Voi että: egossa ja rakkaudessako jälleen?

Jokaiselle meille on annettu oma polku, elämäntehtävä ja kehitystehtävät. Tulemme erilaisista kulttuureista; eri maista, erilaisista perhekulttuureista, puhumisen kulttuureista ja niin edelleen. Tulokulmamme asioihin on lähtökohtaisesti aina eri kuin toisen ihmisen tulo- tai tulkintakulma.

On niin helppoa arvioida ja arvostella. On niin ihmisyyttä tarkastella toista ihmistä oman polun; oman ajattelutavan, kehitysasteen ja omien arvojen kautta. On niin helppoa nähdä hyvyys tai hyvä tarkoitus itsessä ja niissä, jotka ajattelevat asioista samalla tavoin kuin itse ajattelen. Samalla tavalla ajattelevien kesken rakkaus voi virrata ja ilokin ilmestyä, ellei sitten kateus pääse porukassa poikimaan.

Tommy Hellsten kirjoittaa: ”Egon eräs strategia on oikeassa oleminen. Voidakseen kokea olevansa oikeassa ego tarvitsee lähelleen ihmisiä jotka ovat väärässä.” Ego on meissä se osa, joka kilpailee, pöyhkeilee, etsii omaa etuaan, pinnistelee päämäärätietoisesti päästäkseen jalustalle ja ihailun kohteeksi. Kuka näissä keskusteluissa pyrkii loistamaan ja olemaan näppärä ja niin fiksu että?

Niinpä niin. Varjoja langettamallako maailma paranee? Olen omassa päivätyössäni, jossa olen tekemisissä hyvin erilaisista uskonnollisista perinteistä ja ajattelutavoista lähtöisin olevien ihmisten kanssa, pistänyt ilolla merkille sen, että aina silloin, kun puhutaan rakkaudesta, puhutaan yhteistä kieltä ja ollaan samalla puolella. Sama pätee, ei pelkästään uskonnollisiin ryhmittymiin, myös muihin viiteryhmiin, joiden koheesiota vahvistetaan tekemällä tiukkaa opillista tai arvorajaa ulkoryhmiin.

Rakkaudessa on jotain aseistariisuvaa ja herkistävää. Minusta tuntuu aina vain enemmän siltä, että yhä uudelleen katse pitäisi kääntää itseen. Kaikenkarvainen puhdistustyö tulisi lähteä liikkeelle itsestä. Kukin meistä kulkee omaa polkuaan omassa tahdissaan.

Voinko rakkaudella katsella toisen kulkua omalla polullaan?

Voinko katsoa myös omaa taivallustani luottaen siihen, että jokaisella askeleella, kohtaamisella ja pysähdykselläkin on tarkoituksensa?

Voinko luottaa siihen, että sekä sinä että minä päädymme lopulta siihen, mihin on tarkoitus mennä?

Voinko tänään aloittaa rakkauden esteiden raivaamisen itsestäni?

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Lepää musiikissa ja tule onnelliseksi

On äiti laittanut kystä kyllä soi Jouluradiossa ja sytyttelen sisälle ja ulkolyhtyynkin kynttilän. Voi meitä naisia, ajattelen samalla, kun luen tutkimusta, jonka mukaan 44 prosentilla naisista on korkeampi stressitaso jouluna kuin normaaliarkena.

Joulukuu on englantilaistutkimuksen mukaan vuodenkierrossa se kuukausi, jolloin riidellään eniten. Vaikka luonto hidastaa ja hidastuu ja hämäränhyssy syvenee, perheiden sisäisessä painekattilassa kihisee. Ensimmäiset riitasoinnut syntyvät joulunviettopaikasta: ollaanko kotona, appivanhempien vai omien vanhempien luona. Toiseksi otsaryppyjä syventävät suorituspaineet ja hössötys. On pestävä sauna, hinkattava uuni ja siivottava komerot. On laitettava kystä kyllä vaikka ei perinteisistä jouluruuista tykkäisikään. On leivottava ja kynnettävä adventtisohjossa joululahjojen perässä. Tai sitten ei…

Kauppakeskusten jouluruuhkat ja paineita lisäävän tunnelman voi välttää kahdella tavalla: lahjat voi ostaa rauhassa kotisohvalla istuen nettikaupoista ja tilata niille pienellä ekstrarahalla kotiinkuljetuksenkin. Tai sitten aineellisten joululahjojen sijaan voi luvata läheisilleen kosketusta, läsnäoloa ja pieniä arjen askareita.

Halauksia, omia hetkiä ja hierontaa

Hormonimyrskyssä nyhjöttäville ja älypuhelimen kanssa naimisissa oleville teini-ikäisille voi lahjoittaa niska- tai hartiahierontaa samalla kun katsotaan yhdessä leffaa kotisohvalla. Ikääntyneille isovanhemmille ja vanhemmille voi niperrellä lahjakortteja, joissa luvataan halauksia ja siivousapua. Yhtä lailla mummille voi lahjoittaa kävelyretkiä tai marjanpoimintatuokioita kaikkine mausteineen: termospullokahvihetken kalliolla tai piipahduksen kahvilassa kaupunkikävelyn päätteeksi.

Moni ikäihminen elää yksin, joten läheisyys, kosketus ja läsnäolo ovat lahjoista tervetulleimpia. Kyllä tyttären, pojan tai lapsenlapsen antama hartiahieronta aina joulutähden voittaa! Ja mukaan tietysti lupaus, että aineeton lahja on voimassa tietyn ajan täystakuulla.

Tiivistä arkea ja perhe-elämää elävälle omat hetket ovat lahjoista koskettavimpia. Kun itse elin ruuhkavuosia lasten ollessa pieniä ja töissä oli hektistä, arvostin valtavasti puolison tai lasten antamaa omatekoista joululahjakorttia, jossa luvattiin imurointia, tiskausta, varpaiden tai hartioiden hierontaa, roskapussien viemistä tai ihan pientä arkista asiaa. Sain noiden arkisten aineettomien lahjojen ansioista omia ihania hengähdyshetkiä, sain hidastaa ja juoda luomukahvini rauhassa.

Lepää musiikissa ja laula itsesi onnelliseksi

Laulan Jouluradion tahtiin ihania ja tuttuja sävelmiä, ja surffaan tutkimassa paikallisen seurakunnan sivuilta, milloin lähikirkoissa lauletaan Kauneimpia joululauluja. Mikään ei pysäytä arjen junaa ja tuo välittömästi tähän hetkeen yhtä voimauttavalla tavalla kuin laulaminen. Siitä todistavat lukuisat aivotutkimukset. Laulamisen on osoitettu vähentävän stressiä, kohottavan mielialaa ja vahvistavan immuniteettia. Yhdessä laulamisella saa vielä aivoterveydelleen lisäbonuksen. Aivot nimittäin rakastavat sosiaalisuutta ja yhdessäoloa.

Daniel J. Levitin on musiikkia paljon tutkinut ja musiikin aivovaikutuksista kirjoittanut neurotieteilijä ja muusikko. Levitin sanoo, että musiikki aktivoi aivoissa samoja mielihyväkeskuksia kuin orgasmi, suklaa tai huumeet. Ei siis ole ihme, että musiikki ja laulaminen saavat meidät todella hyvälle mielelle. Lisäksi musiikki jättää meihin syvän jäljen: Alzheimerin tautia sairastava ei välttämättä muista puolison tai jälkikasvunsa nimeä, mutta laulaa prikulleen oikein Sylvian joululaulua palvelutalon joulujuhlassa. Kun muisti rappeutuu, viimeiseksi jäävät vanhat laulut ja lorut. Niitähän on toistettu vuosikymmenestä toiseen ja niihin sisältyy vahva tunnelataus.

Daniel J. Levitinin mukaan sanoituksillakin on valtava merkitys. Mieleenpainuvat ja merkitykselliset sanoitukset yhdistettynä voimakkaaseen tunnetilaan ja mieleenpainuvaan säveleen lisäävät aivoissa yhteyksiä hermoverkkojen välillä. Eli kun hoilaan Tuikkikaa oi jouluntähtöset -laulua, muistan tuohon lauluun liittyvät tapahtumat, tuoksut ja tunteet todella hyvin, vaikka niistä olisi kulunut vuosikymmeniä.

Tänäkin jouluna jätän ikkunat pesemättä. Eihän niitä kukaan näe eikä aurinkokaan paista, kun ulkona on aamuyhdeksältä vielä pimeää ja jo kolmen maissa iltapäivällä pimenee. Sammutan valot ja sytytän kynttilöitä, nostan glögikattilan hellalle ja laitan Jouluradion soimaan. Sitten käperryn sohvalle viltin alle nauttimaan elävän tulen ja musiikin mielialaa kohottavasta ja rauhoittavasta vaikutuksesta!

Viisaita lainauksia lastenkirjoista: ”Olet rohkeampi kuin uskot, vahvempi kuin miltä näytät ja älykkäämpi kuin mitä tiedät”

1. ”Jos huomenna tulee päivä, jolloin emme ole yhdessä, sinun pitää muistaa jotain. Olet rohkeampi kuin uskot, vahvempi kuin miltä näytät ja älykkäämpi kuin mitä tiedät.” — A.A Milne, Nalle Puh

2. ”Yksilö on yksilö, ei väliä kuinka pieni.” — Dr. Seuss, Horton

3. ”Kiltti teko, ei väliä kuinka pieni, ei ole koskaan turha.” — Aisopos, Leijona ja hiiri

4. ”Kuinka onnekas olenkaan, kun minulla on ihminen, joka tekee hyvästeistä niin tuskallisen.” — A.A Milne, Nalle Puh

5. ”Jos sinulla on hyviä ajatuksia, ne hehkuvat kasvoiltasi kuin auringon säteet, ja näytät aina ihastuttavalta.” — Roald Dahl, Nilviöt

6. ”Sinulla on aivot päässäsi ja jalat kengissäsi. Voit ohjata itsesi mihin suuntaan vain haluat. Olet omillasi ja tiedät mitä tiedät. Sinä olet se, joka päättää mihin suuntaan lähdet.” — Dr. Seuss, Oh the Places You’ll Go

7. ”Kuinka paljon hyvää on yhdessä päivässä? Riippuu siitä, kuinka hyvin ne elät.
Kuinka paljon hyvää on ystävässä? Riippuu siitä, kuinka paljon hänelle annat.” — Shel Silverstein, A Light in the Attic

8. ”Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.” — Antoine de Saint-Exupery, Pikku Prinssi

9. ”Tunteen turruttaminen hetkeksi tekee siitä vain pahemman, kun lopulta todella tunnet sen.” — J.K. Rowling, Harry Potter ja Liekehtivä pikari

10. ”Katso loisteliain silmin kaikkea ympärilläsi, koska suurimmat salaisuudet on kätketty yllättäviin paikkoihin. He, jotka eivät usko taikuuteen eivät tule koskaan löytämään sitä.” — Roald Dahl, Tynkätyiset

11. ”Ellei joku kaltaisesi välitä kauhistuttavan paljon, mikään ei tule muuttumaan paremmaksi.” — Dr. Seuss, Lorax

12. ”Jokainen työ, joka tulee tehdä, sisältää jotakin hauskaa. Etsi se hauska ja työ muuttuu leikiksi.” — P.L. Travers, Maija Poppanen

13. ”Todellista rohkeutta on, kun kohtaa vaaran silloin kun on peloissaan.” — Frank Baum, Ihmemaa Oz

14. ”On turhaa palata eiliseen, koska olin silloin täysin eri ihminen.” — Lewis Carroll, Liisa Ihmemaassa

15. ”Joskus pienimmät asiat ottavat suurimman paikan sydämessäsi.” — A.A. Milne, Nalle Puh

Lähde: encurious.com

Vastustuskykyä parantava pakuriglögi

Pikkujouluaikaan sopii ihanasti immuniteettia parantava pakuriglogi. Glögiä voi hyvin nauttia sellaisenaan tai halutessaan myös pienen terästyksen kera.

Pakuri on lehtipuiden lahottajasieni, jolla on monia terveysvaikutuksia. Se on voimakas adaptogeeni, jolla on tulehdusta hillitsevä vaikutus. Se tuhoaa elimistöstämme erilaisia viruksia ja parantaa immuniteettia, joten sitä on hyvä nauttia päivittäin etenkin pahimpina flunssa-aikoina.

Pakuria kannattaa käyttää mahdollisimman säännöllisesti, jotta sen vaikutukset tehostuu.

Pakuri on voimakas antioksidantti ja sen väitetään poistavan kehosta vapaita happiradikaaleja, suojaavan soluja oksidatiiviseltä stressiltä, sekä heikentävän syöpäkasvainten kasvua. Tässäpä siis glögi jota voi juoda hyvällä omallatunnolla – vaikka joka päivä 🙂

Pakuriglögi

2 l vettä

4–6 tl jauhettua pakurikääpää

3 dl luomuomenamehua

1–2 tl jauhettua neilikkaa

1 kanelitanko (tai jauhettua ceylonin kanelia)

6 tähtianista (ei välttämätön)

½ – 1 t kardemummaa

3–4 rkl rusinoita

peukalonpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä (myös jauhettu käy)

Kiehauta vesi ja lisää joukkoon mausteet ja raastettu inkivääri. Keittele glögiä lähes kiehumispisteessä n. 15 minuuttia. Miedonna lämpöä hiukan ja anna keitoksen maustua vielä vähintään 30 minuuttia, mielummin vaikka useampi tunti. Mitä pidempään keität sen syvemmäksi maku muuttuu. Lisää vettä nesteen haihtuessa pois. Lisää tarvittaessa mausteita, oman makumieltymysten mukaan. Lopuksi siivilöi glögi ja tarjoa se manteleiden, rusinoiden ja vaikka laadukkaan raakasuklaan kera. Alkoholillista glögiä halutessasi lisää joukkoon lopuksi tilkka konjakkia tai punaviiniä.

Vinkki! Glögiä voi tehdä isomman määrän ja säilyttää sitä jääkaapissa lasipullossa.

Kun elämä kutsuu meitä muutokseen, jää meille vapaus valita

Käymme jatkuvaa dialogia itsemme kanssa. Otamme kantaa persoonaamme ja kehoomme, ulkonäköömme ja viisauteemme. Suurin osa siivilöityy lähimmäistemme palautteiden kautta ja mitä merkityksellisempi ihminen on meille, sitä suuremman arvon annamme hänen sanoilleen. Sillä on siis merkitystä, keiden seurassa elämämme vietämme.

Suuret elämänmuutokset, kuten henkinen kasvu, päihteiden käytön lopettaminen, avioero, sairastuminen tai sairaudesta parantuminen sekoittaa useimmiten uusiksi myös ystävyyssuhteemme, koska muutos kutsuu meitä arvioimaan uudelleen tehtäväämme maailmassa ja asemaamme elämässä. Vaikka sisimmässään tietää että jonkin ihmissuhteen taakse jättäminen on tarpeellista, tekee se useimmiten myös kipeää. Luopuminen, niin luonnollista kuin se onkin, on meille yksi vaikeimmista tehtävistä elämässä.

Kun elämä kutsuu meitä muutokseen, jää meille vapaus valita.

Sekin ettei suostu astumaan elämän tarjoamaan mahdollisuuteen, ulos entisestä, on valinta. Tämä on tärkeää huomata, koska tyypillisesti näemme vain liikkeen uuteen aktiivisena päätöksenä, emme jäämistä paikallemme. Kuitenkin jokaisella päätöksellä on merkitystä. Joskus päätös olla muuttumatta on oikea valinta. Jotta pystyisimme pitämään mielessämme hetkien merkityksen on meidän vahvistettava tietoista läsnäoloa ja näin samalla myös omaa asemaamme elämämme olennaisimpana päätöksentekijänä. Kasvattaa rohkeutta, häivyttää pelkoa. On täysin mahdollista ajelehtia oman elämänsä halki kasvamatta oman ainutlaatuisen potientaalinsa kokoiseksi. Vastaamatta elämän kysymyksiin, löytämättä tarkoitusta. Mutta tällainen elämä on hukkaan heitettyjen mahdollisuuksien maa.

Logoterapiassa ajatellaan, että niin kauan kuin on elämää on toivoa. Tarkoituksen kautta saamme vapautta valintoihimme, koska tarkoitus ohjaa meitä elämässämme. Onneen ei ole oikotietä, se on aina oheistuote. Meillä kaikilla on mahdollisuus alkaa kukoistaa milloin vain. Ensimmäistä kertaa tai uudelleen pettymysten jälkeen. Se kysyy myös asennetta, mutta ennen kaikkea rakkautta ja tarkoitusta.

Rakkaus on aina lähelläsi, kunhan annat sen tulla itseesi ja tarkoituksen löydät kun tarkastelet kutsumustasi.

Eroryhmien vahva energia syntyy ennen kaikkea vertaistuesta, siitä, että saa monta erilaista peiliä käyttöönsä vaikeassa tilanteessa. Kokemus siitä että voi liittyä joukkoon, jossa tunnistetaan sama tuska on vahvistava. Pettymyksen keskellä on valtavan upeaa kokea, että en minä epäonnistunut, en minä ole kelpaamaton.

Yhteys muihin, mahdollisuus katsoa, kuunnella ja puhua kaltaistensa kanssa on hyvin hoitava kokemus. Pikku hiljaa oma usko itseen alkaa kasvaa ja tunne siitä että saa itsensä takaisin tai jopa löytää itsensä ensimmäistä kertaa vahvistuu. Suuri merkitys tässä on ”toisilla silmillä”. Ryhmäläisillä joita alun perin yhdisti vain yksi asia: rakkaussuhteen päättyminen, onkin valtava ja kaunis mahdollisuus hoitaa osallistujiaan myös kokonaisvaltaisemmin.

Yhdessä tarkasteltu eletty elämä ja nykyhetken haasteet antavat näkökulmia, joiden valossa oma minäkuva alkaa saada uusia piirteitä. Ei ihme, että eroryhmiin hakeutuu yhä enemmän myös henkilöitä, joiden erosta voi olla aikaa, mutta vahva halu lähentyä omaa itseä kutsuu mukaan työskentelemään muiden saman kokeneiden kanssa.

6 tapaa elää uteliaammin – Kysy, niin löydät vastauksia

On hyvä pohtia ja kyseenalaistaa omaa ympäristöään. Niin tekemällä voi päästä eroon opituista näkemyksistä ja uskomuksista, jotka ovat saattaneet tarttua esimerkiksi vanhemmilta ja yhteiskunnalta. Tässä kuusi vinkkiä, kuinka hyödyntää uteliaisuutta arjessa.

1. Kohtaa pelkosi

Hyväksy pelkosi ja ylitä ne! Jos haluat voittaa pelkosi, sinun on ystävystyttävä niiden kanssa.

2. Löydä itsesi uudelleen joka päivä

Jos haluat elää uteliaampaa elämää, sinun on luovuttava vanhasta minästä. Sinun ei tarvitse muuttaa syvintä olemustasi, mutta vanhoista tavoista ja ärsyttävistä äänistä pään sisällä on päästettävä irti. Kuulostaako hauskalta? Se voi olla joskus vaikeaa mutta varmasti epämukavuuden arvoista.

3. Kysy kysymyksiä, niin saat vastauksia

Utelias mieli kysyy paljon kysymyksiä. Oletko koskaan ollut lapsen seurassa, joka kysyy yhtenään ”miksi”? Yritä päästä takaisin tuolle tasolle. Utelias ihminen kyseenalaistaa kaiken ympärillään. Aivan kuten jokainen hyvä toimittaja kysyy kysymyksiä ja päättää saada niihin vastauksia. Tutki ja kaiva, kunnes saat selville totuuden.

4. Lue, niin avarrat näkemyksiäsi

Lue joka päivä jotakin. Aivan sama mitä. Lukeminen ruokkii uteliaisuutta ja auttaa katsomaan elämää uudelta kantilta.

5. Kysy ihmisiltä heidän elämästään

On tärkeää kysyä ihmisiltä kysymyksiä heistä itsestään, sillä jokaisella on ainutlaatuinen tarina kerrottavanaan. Kun kysyt erityisesti heidän kokemuksistaan ja näkemyksistään, saatat saada vastauksia, joita et ollut aiemmin tullut edes ajatelleeksi. Monet hienot ideat syntyvät keskusteluissa ihmisen kanssa, joka näkee maailman täysin eri tavalla kuin sinä itse.

6. Löydä uusia ympäristöjä

Oletko kyllästynyt samoihin seiniin ja reitteihin? Tämän takia matkustaminen on uteliaille ihmisille tärkeää. Välillä on hyvä nähdä ja hengittää jotain uutta, saada uusi ympäristö katseltavaksi ja uusia asioita opittavaksi. Rutiinista poikkeaminen ruokkii uteliaisuutta – uusi kokemus voi olla matka ulkomaille tai uusi reitti tutussa kaupungissa.

Lähde: MindBodyGreen

Aaro Löf: Kirje häpeästä

Halusin jakaa sinulle vastauksen jonka kirjoitin taannoin eräälle kurssilaiselleni.

”Ajattelin joskus, etten voi hyväksyä syvimpiä osia itsestäni koska ne ovat sairaita ja pahoja. Niistä ei voi puhua, niitä ei voi jakaa ja mitä paremmin pidän tämän puolen poissa tietoisuudestani, sen parempi.

Aaro tuli eteeni vasta pitkän ”henkisen työskentelyn” jälkeen. Kun tajusin ensimmäistä kertaa, että ratkaisu jota etsin löytyy omasta ihmisyydestäni, taisin sanoa ihan ääneen, että ”ei saatana, en mä voi mennä tänne”.

Olihan ja onhan siellä vieläkin vaikeita asioita. Mutta lopulta ”kattilan” pohjalla olevat asiat eivät ole sitä mitä me kuvittelemme.

Häpeä on riittämättömyyttä ja huonommuutta.
Vääryyttä, epäonnistuneisuutta ja likaisuutta.

Sairasta ja pahaa siellä ei ole laisinkaan, vaikka se osa joka puolustaa näitä arkoja paikkoja onkin toisinaan aika ärhäkkä. Minun matkani oli pitkään sitä, että kun annoin tilaa jollekin itsessäni, olin aina hetken helpottunut ja onnellinen mutta pian uusi alkoi pelottaa ja palasin vanhaan. Jokainen uskallus tarkoitti myös sitä, että sain kestää ytimissä tuntuvaa pelkoa, sisäistä syyllistystä ja häpeää. Nämä asiat heijastuivat sitten toisiinkin. On vaatinut hermoja istua alas ja antaa huomiota tuolle tyypille 🙂 Edelleen hän ilmestyy paikalle kun löydän jotain uutta ja uskallan antaa sille tilaa itsessäni. Yritän arvostaa sitäkin osaa itsessäni, sillä auttaahan se vain haluaa

Syöminen on helppo tapa vältellä itseään. Minun henkilökohtainen ennätykseni suklaan syömisessä on 28 patukkaa peräjälkeen 🙂 Pelaaminen, vieraissa käyminen, päihteet ja työnteko toimivat toisilla. Jokaisella meistä on omat keinomme. Lähes jokainen meistä pelkää ja häpeää itseään. Häpeämme myös sitä mitä teemme välttääksemme itsemme.

Et ole ainoa jota alastomuus ja nähdyksi tuleminen jännittää. Kerroinkin toisessa ryhmässä, että ensimmäinen ajatus vaatteet riisuessani on edelleen se, kuinka pieneltä penikseni näyttää. Toinen taisi olla se kuinka iso minun vatsani on. Tämän vuoksi sekä genitaali alue että vatsani jännittyvät, hengitykseni muuttuu ja niin edelleen. Molemmat asioita jotka pitkään jatkuessaan sairastuttavat.

Ei se ole helppoa, suostua olemaan ihminen. Vielä juuri se ihminen joka siinä hetkessä näytän olevan :)”

Olen kirjoittanut aiemmin tälle sivustolle siitä kuinka puolustaudumme sisäistä jännitettä vastaan erilaisin defenssein. Häpeä on yksi niistä tuntemuksista joita vastaan puolustaudumme.

Häpeän tunne on vaikea kohdata. Sen kanssa on vaikea olla ja meidän on vaikea tiedostaa, että syyttävä ja häpeää herättävä tuomitsija sisällämme ei ole oikeassa. Isän, äidin ja muiden auktoriteettien super-egoon sisällytetyt äänet kuuluvat sisällä voimakkaina ja saavat meidät reagoimaan automaattisesti.

Minua nähdyksi tuleminen on auttanut. Kuten myös muiden häpeän näkeminen. Sen, että jaamme tämän asian ja taakan yhdessä. Sen, että asiat joista tunnen häpeää ovat yhteisiä meille ihmisille. Haluankin kysyä mitä sinä kannat sisälläsi? Mitä et halua hyväksyä itsessäsi? Mitä sinä häpeät?

Katson kuolemaa

Kun koittaa hetki, jolloin synnymme, sinetöimme oman tulevaisuuden myös päättyväksi jokin päivä. Elämä on ihmeellistä, mutta muutama asia elämässä voi jättää ihmeellisyydet kokematta. Yksi niistä voi olla kuolema. Kuolema on meidän jokaisen ihmisen fyysinen päätepysäkki. Mitä sen jälkeen tapahtuu, sitä en tiedä, mutta ajattelin kurkata mitä sitä ENNEN voisi tapahtua.

Tabu?
Väkisinkin nousee kysymyksiä, että tiedämmekö kuolevamme? Saatat ajatella, että hölmö ajatus, tottakai tiedämme! Mutta mietitäänpä hetki. Onko sinulla kumppania tai elämänrakasta? Tiedätkö hänen toiveensa kuoleman jälkeen? Tiedätkö hänen ajatuksia, kuinka hän haluaisi kuoleman koittavan? Tiedätkö mitä hän haluaisi tehdä omaisuudelle kuoleman jälkeen? Vaikkakaan nämä eivät liity sinällään itse kuolemaan, voivat ne kuvastaa meidän ajatuksia kuoleman käsittelystä ja asiasta puhumiseen. Ei ehkä ole perinteistä tulla työpäivän jälkeen kotiin ja alkaa keskustelemaan kuolemasta. Joillakin tämä koittaa vasta sitten, kun se on jo todella lähellä. Siinä ei tietenkään mitään vikaa ole. Pointtini on lähinnä tarkastella sitä, miten tabu aiheet, voivat olla pyörimässä taustalle, ilman että voisimme niille tehdä jotain tietoisesti. Me kuolemma joka tapauksessa, sinä, minä ja kumppanisi. Ehkä voisimme käsitellä kuolemaa, tarkastella sitä ja ehkä tulla jopa ystäväksi sen kanssa.

Ystävä?
Muistan nuorempana, kuinka pelkäsin kuolemaa. Ajatuskin oli ahdistusta herättävä, että joku päivä hyppään johonkin tuntemattomaan jättäen kaiken taakseni. Oman isäni kuolema reilu kymmenen vuotta sitten oli ensimmäinen kerta elämässäni, joka pakotti minut kurkkaamaan kuolemaa silmiin. Sen tuoma suru, ahdistus, raivo ja toivottomuus oli jotain, jota en ollut koskaan kokenut tässä kehossa. Se oli myös pysäyttäjä. Se oli myös katalysaattori sille polulle, jossa nyt olen hyvinvoinnin ja ihmisyyden parissa. Niinpä aloin miettimään, onko kuolema oikeastaan ystävämme? Onko se suurin opettajamme, jonka kanssa voimme yhdessä kasvaa ja kehittyä? Ja tarviiko meillä kokea kuolemaa ympärillämme, ennen kuin pystymme nämä opit ottamaan vastaan? Isäni kuolemasta alkoi oma matkani muuttaa käsitystä kuolemasta, vaikkakin hitaasti, välillä tahmeasti edeten. Mitä enemmän asiaa miettii, niin väistämättä tulee mieleen yksi asia; Minkä tarkoituksen annamme kuolemalle?

Minkä merkityksen luomme yksittäiselle tapahtumalle, jonka jokainen pääsemme kokemaan? Minkälaisia sanoja, tunteita, kokemuksia käytämme kuolemasta; onko se jotain, joka tulee meille pakosta vai onko se jotain, jonka pääsemme kokemaan? Huomaatko eron?
Onko se jotain pahaa, mustaa ja ikävää, vai onko se vapaaksi pääsemisen yksi askel matkalla? Onko kuolema pelottavaa, vai onko ajatus pelosta pelottavampaa itsessään?
Siispä kysymykseni sinulle, minkä merkityksen sinä olet kuolemalle antanut? Oletko luonut sen tietoisesti, omista näkökulmista, vai hyväksynyt perinteiset ajatukset kyseisestä asiasta, ilman sen kummempaa ajatusta, puhumista tai käsittelemistä kuolemaan liittyen?

Elämä vai kuolema?
Elämä vai kuolema, mieti miten totista meininkiä. Jos valintamme ovat elämää tai kuolemaa, jo perusasioihin latautuu suunnattomasti painetta ja stressiä, mikä voi poistaa tärkeimmän elementin meidän elämästä, elämisen. Jos mietimme jokaisella kerralla, että tämä on elämän ja kuoleman valinta, voi olla että jätämme valinnnat tekemättä, kyseisen paineen takia. Pelkäämme kuolemaa niin paljon, että pelkäämme elämää myös siinä matkan varrella. Pelkäämämme pelko voi estää meitä kokemasta jokapäiväisiä ihmeen aiheita, joita jokaisella meistä on elämässään. Voisiko olla, että mitä enemmän pystymme katsomaan kuolemaa, pystymme elämään myös omaa elämäämme täydellä teholla? Enkä tarkoita nyt hölmöilemistä ja itsensä myrkkyttämistä, vaan elämälle avautumista koko sydämellämme. Elämä ja kuolema ovat yhtä, kumpaakaan ei voi olla olemassa ilman toista. Voimmeko siis elää täysin, ellemme uskalla avautua myös kuolemalle? Sen jokainen saa itse päättää omassa elämässään.

Mieti vielä hetki;

– Sinä kuolet
– Rakkaasi kuolee
– Lapsesi kuolee
– Kaikki ystäväsi kuolevat

Ennen, kuin kuollaan, niin voisimmeko kuitenkin hetken elää tätä elämää itsessään? Sydämestäni toivon niin.

Onneksi meillä on ihmisiä, jotka uskaltavat elää. Yksi heistä, monia meitä inspiroiva Henriika Maikku. Klikkaa ja kuuntele, niin ymmärrät mitä tarkoitan.

Kuvat: Ulla- Maija Takkunen / www.teemusyrjala.com