Kaiken juuret ulottuvat todellakin maaperään, tästä on hyvä aloittaa. Meidän on katsottavat siihen läheltä, maaperään. On hiljaa, rauhassa tutkittava ja pyrittävä oppimaan sekä ymmärtämään maaperän hedelmällisyyttä, ekosysteemiä. On nähtävä, kuinka kukoistuksemme on riippuvainen maan kunnosta. Puutarhan hyvinvoinnista meidän ihmeellisten ihmisten hyvinvointiin – kaikki lähtee maasta, maan elokehästä.
Maa on ekosysteemi täynnä toisaan kiehtovampia otuksia, joista jokaisella on oma hommansa tässä elämän suuressa verkossa. Hyötyeliöt ovat puutarhureiden, maanviljelijöiden, elämän palvelijoiden parhaita ystäviä, apureita, jotka vapauttavat meidät monelta työtehtävältä, joita olemme ehkä tottuneet pitämään tuiki tarpeellisina. Olen ajatellut asiaa näin : emme viljele maata, emme kasvata kauniita kukkasia, vaan palvelemme maaperän pieniä otuksia, siitä lähdetään ” Kuinka voin palvella ? ”.
Mietitäänpäs hetki. T-lusikallinen hedelmällistä maata voi sisältää, tuhansia ja tuhansia alkueliöitä, miljardeja bakteereja ja metritolkulla sienirihmastoa, eli heitä jotka muuttavat elävän vihreyden humukseksi, ravinteiksi kasveille ja sitä kautta meille ihmisille. Neliömetrillä multavaa maata luikertelee jopa 200 lieroa, jotka vetävät elävää ainesta maan sisään syötäväksi ja ulostettavaksi jälleen pienemmille tyypeille hajotettavaksi. Jos maaperässä on vähän ravinteita, mikrobit ja muut eloyhteisön jäsenet kärsivät nälkää ja niin kärsivät sitä myöten kasvitkin. Sienet, mikrobit ja muut ovat välttämättömiä, jotta kasvit saisivat ravintoa ja siksi näille tyypeille täytyy antaa eloperäistä ainesta energiaksi, jotta jaksavat työstää elävästä ravinteita, Pyhä ketju – hajottajat palauttavat kiertoon tuottajissa ja kuluttajissa olevat ravinteet. Ja puutarha kukoistaa.
Kaikki hyödylliset bakteerit tarvitsevat paljon happea eli maaperän ilmavuutta sekä kuohkeutta. Suurin osa näistä hyvistä tyypeistä elelee 5 – 20 cm syvyydessä, eli juuri siinä kerroksessa, jonka olemme tottuneet kääntämään ja muokkaamaan. Käännämme syvemmällä elävät tyypit pintaan, jossa he eivät voi elää ja pinnassa elävät tyypit syvälle maahan, jossa myöskään he eivät voi elää. Aiks. Hyvät tyypitkin ovat siis erikoistuneet elämään joko enemässä valossa tai pimeässä, vähän niin kuin päivänsäde ja menninkäinenkin. Toiset eivät kestä auringonvaloa ja kääntäessämme heidät valoon he menehtyvät, eivät toki kaikki, mutta osa. Ja kyllä – jossain vaiheessa puutarhaansa on kenties myös muokattava, armollisesti.
Kuinkas huolehtia pyhän maan kunnosta puutarhoisamme ?
Vastaus kysymykseen on älyttömän simppeli, niin helppo, että olemme jopa osaksi vieraantuneet ja unohtaneet sen – Eloperäisen Aineksen Lisääminen! Komposti, eloperäiset katteet sekä vihanta lannoitus ja esimerkiksi haravoimatta jättäminen! Siinäpä avaintoimintoja maan kunnon parantamiseen. Näillä siis ruokimme maamme pieniä otuksia ja sallimme ravinnekierron ilmentyväksi luonnollisesti. Liian usein näkee palstoja ja peltoja , joista kaikki korjataan pois , ihan kaikki ja jäljelle jää paljas, hauras maa, jollaista ei kuulu luonnon opaskirjaiseen. Ei maa luonnostaan paljas ole ei, eikä sen tulisi olla sitä sadonkorjuunkaan jälkeen, eikä myöskään kasvukautena. Nauriinkin lehdet ovat mitä oivallisinta biomassaa maalle maahan jätettynä. Kaikenmoiset katteet avuksi ja kaikkeus kiittää tai täytetään vapaat tilat vaikka yksivuotisilla hyötykasveilla – salaatteja, yrttejä mitä ikinä keksimmekään! Niin ja häätyy vielä mainita kyllä, että kaupallinen kanankakka ei ole paras vastaus eloperäisen aineksen lisäämiseen,jos ekologisuutta ajatellaan, sillä pelkästään sen valmistus kuluttaa runsaasti energiaa ( kuivataan + 600 asteessa! ) lisänä pakkaukset ja kuljetukset! Hedelmällisyyttä tukevia elementtejä on aivan omasta takaa ihan ilmaiseksi luontoäidiltä puutarhoissamme, joten kaupalliseen ei ole mielestäni tarvetta. Tieto oman maan mahdollisuuksista vähentää riippuvuuttamme ulkoisesta.
Omavaraisia lannoitteita ovat mm. kaikki haravointi ” jäte ”, oksasilppu, komposti, viherkatteet kuten ruohosilppu, maanparannuskasvit, typensitojat, oma virtsa ja tuhka sekä erilaiset viherkäytteet. Myös lintujen suosiminen puutarhassa tarjoaa meille lannoitetta heidän ulosteiden muodossa.
Kerratakseni ihanasti vielä : maamme eliöt siis lannoittavat, kuohkeuttavat, muuttavat ravinteita käyttökelpoiseen muotoon ja muodostavat mykorritsoja eli sienijuuria jotka auttavat juuristoa ottamaan ravinteita ja parantavat kasvien kuivuuden – sekä taudinkestävyyttä. Osa pieneliöistä kerääpi typpeä ilmasta ja muuttavat sen muotoon, josta kasvit sen voivat ottaa käyttöönsä kasvaakseen kukoistukseen. Maassa, jossa on lukuisasti elämää on aina vähemmän heitä, jotka aiheuttavat tauteja, tilaa on yksinkertaisesti vähemmän heille. Ja voi mahdotonta sentään – näin mikroskooppikuvan jossa sukkulamato oli käymässä tomaatin juurten kimppuun, vaan kappas, sienirihmasto ikäänkuin kuristi ja söi tämän tomaatin tuholaisen! Sienistä on niin moneksi avuksi Kaikkeudelle, aivan uskomatonta tämäkin!
Eläkööt ja kiitos teistä : lierot, nilviäiset, kovakuoriaiset, hämähäkit, tuhatjalkaiset, nivelmatoset, punkit, hyppyhäntäiset, ankeroisetkin, levät, sienet ja bakteerit!
1. Ihmisen keskiarvoinen elinikä on suhteellisen lyhyt.
– Kuolema ei ole suurin menetys elämässä. Suurin menetys on se, mikä kuolee sisälläsi ollessasi vielä elossa. Ole rohkea. Pelkää kuolemaa, mutta ota silti seuraava askel.
2. Elät vain elämän, jonka olet itsellesi luonut.
– Toiset voivat suostutella sinua, mutta ei tehdä päätöstä puolestasi. He voivat kävellä rinnallasi, mutta eivät kengissäsi. Valitse oma polkusi.
3. Se, että olet kiireinen ei tarkoita, että olet tuottelias.
– Kiire ei ole hyve tai jotakin, jota kunnioittaa. Harvalla meistä on on kiire koko ajan. Emme vain tiedä, kuinka priorisoida tehtävät ja milloin tulisi sanoa ei. Tänä päivänä kiire harvoin tarkoittaa samaa kuin tuotteliaisuus.
4. Menestystä edeltää lähes aina epäonnistuminen.
– Mestari on epäonnistunut useammin kuin aloittelija on edes yrittänyt. Epäonnistuminen ei ole ongelma, jos opit siitä. Monet epäonnistumiset ovat välttämättömiä, joten opettele antamaan itsellesi anteeksi.
5. Ajatteleminen ja tekeminen ovat kaksi eri asiaa.
– Olet sitä, mitä teet. Et sitä, mitä sanot aikovasi tehdä. Menestys ei tule luoksesi sillä aikaa, kun ajattelet ja suunnittelet sitä. Muista, että jos odotat siihen asti kunnes olet 100% varma, odotat luultavasi koko loppuelämäsi.
6. Sinun ei tarvitse odottaa anteeksipyyntöä antaaksesi anteeksi.
– Elämä on helpompaa, kun hyväksyt kaikki anteeksipyynnöt, joita et koskaan saanut. Anteeksiantaminen ei ole syyllisen vapauttamista rikoksestaan vaan sinun vapauttamistasi taakasta, jossa olet ikuisesti uhri.
7. Kaikki ihmiset eivät ole oikeita elämääsi.
– Sinun ei pidä pakottaa itseäsi olemaan yhteydessä ihmisiin, jotka eivät saa sinua tuntemaan itseäsi mahtavaksi. On paljon ihmisiä, jotka tuovat parhaat puolesi esiin. Älä tuhlaa aikaasi muihin.
8. Ei ole muiden tehtävä rakastaa sinua. Se tehtävä on sinun.
– On tärkeää olla kiltti muille, mutta tärkempää olla sitä itselleen. Anna jonkun rakastaa sinua juuri niin virheellisenä, epäviehättävänä ja puutteellisena kuin tänään olet – ja anna sen jonkun olla sinä.
9. Se, mitä omistat, ei kerro kuka olet.
– Mainokset ja kulutuskeskeinen kulttuuri huijaavat meitä päivittäin ostamaan lisää materiaa ja seuraamaan muotilehtiä. Jonain päivänä saatat herätä ja tajuta, että sinua on huijattu. Huijattu ostamaan tavaraa tehdäksesi vaikutuksen niihin, joihin ei tarvitse tehdä vaikutusta. Mieti, mikä on todellista sinua. Älä anna median harhauttaa.
10. Kaikki muuttuu, joka sekunti.
– Kuinka hyvä tai paha tilanne nyt onkaan, se tulee muuttumaan ja se on varma. Se voi tapahtua vain muutamassa sekunnissa. Ylistä muutosta ja muista, että se tapahtuu syystä. Kun elämä hymyilee, nauti siitä. Onnellisuus ei koskaan tule heille, jotka eivät arvosta sitä mitä heillä on, kun heillä se jo on.
Olen saanut viikonlopun aika todistaa jotain niin suurta ja maagista, että jokainen kerta kun ajattelinkin tapahtunutta tunnen kyyneleiden nousevan pintaan. Tälläkin hetkellä kauniit, onnen kyyneleet valuvat pitkin poskiani.
Kirjoitan tätä tekstiä kodissamme Torpparinmäessä. Lapsen lelut ympäröivät minut ja ruokapöydän alta pilkistää sinne tippuneet ruoanmurut. Nalleja, tyynyjä, sukkahousuja ja legoja on joka puolella.
On ollut aika jolloin tämä olisi häirinnyt minua suunnattomasti, aika jolloin tunsin voivani olla onnellinen vain siistin ja seesteisen ympäristön äärellä.
Yhä edelleenkin rakastan puhtautta, siisteyttä ja kauneutta. Esteetikkonakin minut on tunnettu. Mutta tämä onnen tunne, joka sisälläni juuri nyt loistaa, ei ole millään tavoin riippuvainen siisteydestä eikä huku sotkuun tai häviä sotkun myötä.
Imuri, joka nurkassa odottaa saa odottaa vielä hetken kun sormeni haluaa kirjoittaa. En edes tiedä mitä haluan sanoa. Tunnen vain suurta tarvetta kirjoittaa.
Viime viikonloppu voimaannutti minua niin, että tuntuu kuin jokin universumin kosminen salaisuus olisi raottanut verhoaan ja näyttänyt jotain, mitä en ole ennen nähnyt yhtä kirkkaasti.
Jotain sellaista, josta mielen ja sydämen ymmärrys kaiken olemassa olevan suuresta viisaudesta ja älyllistä suuremmasta universumin järjestyksestä siirtyi taas syvemmälle tasolle.
Ymmärryksestä totuuden tuntemiseen. Tietoon, jonka tietää todeksi joka solullaan. Varmuutta aivan uudella tasolla. Syvää tietämystä siitä, että jokin on totta.
Tuo tunne on niin valtavan kaunis ja lohduttava, että en löydä sille sanoja. Tiedän vain, että pikku tytöstä asti, isäni kuolemasta saakka kantamani uskomus siitä, että en olisi rakastettu ja hyvä juuri sellaisena kuin olen tuntui murenevan taas pienemmäksi.
Tunnen itseni nyt paljon vapaammaksi.
Tapani miellyttää muita hakemalla heidän hyväksyntäänsä tuntuu menettävän minusta otettaan. Pikkuhiljaa.
Olen vapauden äärellä. Vapauden, jollaista voi kokea vain päästämällä irti ja antautumalla jollekin suuremmalle viisaudelle kuin mitä tietoisen mielemme avulla voimme ymmärtää. Antautumista elämälle.
Olen aina uskonut, että kaikki on mahdollista. Kuitenkin verhonnut itseni viittaan, joka on estänyt minua olemasta täysin paljas ja rehellinen muiden ihmisten ja itseni edessä.
Vaikka olen ollut avoin, on tuo viitta suojannut syvintä olemustani ja estänyt minua antautumasta täysin elämän virran vietäväksi. En ole uskaltanut luottaa olevani täysin hyväksytty omana itsenäni. Omine vahvuuksineni, omine kipukohtineni.
Olen odottanut itseltäni täydellisyyttä. Virheettömyyttä.
Viikonloppuna manifestoitui suuri asia, jonka olin nähnyt jo vuosia sitten. Meillä alkoi yritykseni HIMAn ensimmäinen 8 kuukauden mittainen henkisen kasvun pilottikoulutus.
Jotain tuota koulutustakin suurempaa sai viikonlopun aikana alkunsa kun 22 hengen ryhmämme kokoontui ensi kertaa. Sain kylpeä niin suuressa hyväksynnän ja rakkauden ilmapiirissä, että se avasi minussa jotain, joka on ollut lukossa lapsuudestani saakka.
Niin paljon kuin koin antavani oppilailleni, niin paljon sain myös itse. Ja enemmänkin.
Seisoessamme ryhmän kanssa roihuavan takkatulen ääressä, kirjoittamamme loitsun siunauksessa, kaikki yhdessä valmiina heittämään pois asioita, jotka rajoittavat meitä, myös minä heitin pois tuon näkymättömän viitan, joka on estänyt minua hyväksymästä itseäni täysin.
Puhdistavat kyyneleet, jotka edelleen valuvat pitkin poskiani kertovat minulle rakkaudesta. Rakkaudesta, jota tunnen itseäni kohtaan. Rakkaudesta siitä tietoisuudesta, että minä olen kaikki.
Minulla on niin paljon annettavaa tälle maailmalle, että en kykene sitä edes ymmärtämään. Uskallan juuri nyt rehellisesti sanoa, että rakastan itseäni. Rakastan kehoani. Minä olen ansainnut kaiken onnen, kaiken rakkauden, kaiken hyvän.
Tiedän myös sen, että sinussa on tuo sama rakkaus sisälläsi. Potentiaali, joka siirtää vuoria. Valo, jota maailma odottaa ja janoaa. Sinulla ja minulla on jotain hyvin suurta ja tärkeää annettavaa tälle universumille. Jotain, joka ainutlaatuista juuri sinulle.
Me olemme se, mitä tämä maailmaa tarvitsee. Ja vain täyden paljauden. Täyden itsen hyväksynnän kautta annamme sen, mitä meillä on annettavaa. Häpeilemättä. Peittelemättä. Pelkäämättä.
Se, miten asiat ovat jälleen kerran eteeni näyttäytyneet on sanojen tavoittamattomissa. Olen vain niin kiitollinen. Nöyrä universumin kauneuden ja viisauden edessä.
Elämä on kuin taianomainen leikkikenttä. Mitä enemmän sitä yritän ymmärtää, sitä kauemmaksi se katoaa. Kun vain antaudun, saan kokea sen taian ja kauneuden.
Mitähän taianomaisen kaunista koenkaan taas tänään?
Kiitos, kiitos, kiitos.
Rakkaudella,
Laura
_____________
Teksti on kirjoitettu marraskuussa 2014 ja julkaistu myös HIMA Happinessin nettisivuilla. Kiitos vielä upealle HIMA Wisdom ryhmällemme, jonka kanssa saamme todistaa syvää puhdistavaa kasvua ja elämän kauneutta yhdessä.
Uusi vuosi on tuonut tullessaan muutoksen tuulia työskentelytapoihini. En enää ollenkaan istu töissä tietokoneen ääressä, vaan seison aina kun työskentelen koneella. Aiemmin rymysin päivittäin tavallisen tuolin ja satulatuolin kanssa ja hissasin sähkökäyttöistä työpöytääni ylös ja alas. Päivä oli yhtä tuolileikkiä! Nyt pöytä on aina korkealla, ja tuoleja on työhuoneessa kolme. En istu niistä yhdessäkään yhtään minuuttia koko työpäivän aikana.
Se, että seison töissä koneen ääressä, on osoitus aivojen valtavasta mukautumiskyvystä. Ennen vaivalloiselta tuntunut seisominen koneella ei tunnu enää työläältä, vaan joka kerta kun työskentelen seisoaltani, minulle tulee hyvä olo. Kyse on koulutuksesta. Aivot oppivat uuden käytännön kuudessa viikossa. Kivimetsässä noita kuusiviikkoisia on takana jo aika monta. Koekaniinina olen erittäin tyytyväinen.
Lounaalla, koulutuksissa ja palavereissa kyllä istun. Syöminen seisaaltaan ei innosta, sillä pidän siitä että minulla ja työkavereillani tai läheisilläni on jalat saman pöydän alla. Takaraivoon on jäänyt Kreetalta omaksuttu ihana oppi yhdessä syömisestä: ne joiden jalat ovat saman pöydän alla ovat yhtä perhettä.
Istumatyö on aikapommi
Vaihdoin istumatyön seisomatyöhön aivojeni tähden. Aivot nimittäin inhoavat istumista. Veri ei kierrä kunnolla aivojen iloksi, eivätkä aivot jaksa keskittyä tekeillä olevaan asiaan pitempään kuin 1,5 tuntia kerrallaan. Ajattelin, että kun työpäivä koostuu usein kiireestä ja repaleisista palasista kaikkien välineiden ja vaatimusten kanssa, on ihana antaa aivoille jotain, mistä ne nauttivat kaiken moniajon keskellä. Eikä tässä koneella seisota vain aivojen tähden, vaan seisomatyöstä hyötyvät myös niska, hartiat, selkä ja silmätkin.
Istumatyö on aikapommi, joka sairastuttaa! Siksi kannustan muitakin koneen äärellä työskenteleviä ensin tuoli- ja pöytäleikkiin, ja mahdollisesti myöhemmin, jos intoa riittää, työskentelemään seisoaltaan.
Vaikka liikun ja olen hyväkuntoinen ja aktiivinen, lisää jokainen istumani tunti riskiäni sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja diabetekseen 26 prosenttia. Voi varmaan uumoilla mitä tapahtuu niille minua vähemmän liikunnallisille, jotka istuvat ensin töissä 8 tuntia, sitten autossa, ruokapöydässä ja vielä sohvalla telkkarin tai tietokoneen ääressä. Kun vuorokauden tunnit lasketaan, moni istuu tai makaa valtaosan vuorokaudestaan. On turha kuvitella, että aivot jaksavat toimia moitteettomasti tai keho kantaa – vain puolen tunnin liikunta-annoksella päivässä. On harhaluulo, että yhdellä päivän bodypump-tunnilla tai joogasessiolla kuitataan muuten passiivinen elämäntapa.
Jos havahtuu omaan istumaelämäänsä ja päättää ryhtyä tuoli- ja pöytäleikkiin ainakin työpaikalla, päätetyötä tekevä oivaltaa äkkiä, että istumisesta ja seisomisesta on tullut välineurheilua. On normituolia, humantoolia, satulatuolia. On tavallista pöytää ja monenmoista sähköpöytää… Ja sitten on vielä satulatuoleja raolla ja ilman – miehille ja naisille omansa. Sitä paitsi värillä ja materiaalilla on väliä, ja kunnon tuoli maksaa.
Aivot pelaavat paremmin
Nyt jo useamman kuukauden seisomatyötä tehneenä voin todeta, että pää pelittää paremmin. Kun seison koneella, en jökötä jäykkänä pökkelönä näyttöruutua tuijotellen, vaan jalat liikkuvat puolelta toiselle ja välillä seison jopa yhdellä jalalla. Menossa on koko ajan pientä liikettä. Tuota pientä liikettä aivot rakastavat.
Aivot rakastavat myös aktiivisia taukoja, joilla takapuoli hilataan tuolista vähintään puolentoista tunnin välein. Vaikka tuolien ja pöytien kanssa rymyäminen voi tuntua kornilta, se kannattaa. Jo kerran tunnissa aktiivisen tauon pitävällä on vähemmän rasvaa veressään ja sisäelimien ympärillä kuin koko päiväksi samaan tuoliin liimautuneilla. Myös verensokeri pysyy kurissa ja aivot virkeämpinä.
Eikä tässä vielä kaikki: kun kännykkä soi, laitan kuulokkeen korvaan ja lähden kävelemään ympäri työhuonetta puhuessani puhelimeen. Tämän taidon opin parikymmentä vuotta sitten viisaalta hierojaystävältäni Pekalta. Pekka komensi minua, että tuolista on noustava monta kertaa päivässä. Siihen ei saa jämähtää. Kyllä Pekka tiesi mistä kiikastaa kun huolsi tuolloin kipeää selkääni!
Siitä olen iloinen, että piintyneistäkin tavoista voi päästä eroon. En enää liimaudu lehden deadlinepäivänäkään tuoliin, vaan seison ja liikuttelen raajojani. Tein muutoksen mutkan kautta, mutta kuitenkin. Se antaa toivoa – ja enemmän armoa aivoillenikin.
Ellei Charlie Hebdon tapahtuma olisi ollut inhimillinen murhenäytelmä, sen voisi sanoa palvelleen yhteiskuntaamme tässä ja nyt. Kreivin aikaan.
Ihmiset Suomessa ja lähialueillamme ovat enemmän kuin hämillään kaikesta, mitä viime vuosina on tapahtunut. Se alkoi taloudesta ja ympäristöstä, mutta on tiivistynyt lähemmäs ydintämme. Mitä me olemme, miksi ja mihin olemme menossa? Mitä haluaisimme olla.
Keskustelu vapauden, erilaisuuden kunnioittamisen ja arvojen puolustamisen tiimoilta on ollut aktiivista ja kiihkeää. Millaista on se ihmisenä oleminen, jota voidaan pitää hyvänä ja johon kannattaa pyrkiä? Millaisia asioita sen ihmisyyden perustalta ei voida hyväksyä ja mitä silloin on oikein tehdä, kun raja tulee vastaan?
Uskontojen välinen rajankäynti on vain osa sitä keskustelua, vaikkakin se juuri nyt näyttäisi olevan keskiössä. Uskonnon rooli keskustelussa on kuitenkin ymmärrettävää, maallisenkin yhteiskunnan normistot pohjautuvat usein uskontojen opetuksiin ja uskomuksiin.
Lisääntyvä keskustelu asioiden tärkeysjärjestyksestä, arvoista ja muuttuvista normeista on paikallaan. Juuri nyt. On uskomusten puhdistuksen aika.
Kansojen keskinäiset riippuvuudet ovat tänään talouden, ympäristön ja verkottuvan kommunikaation vuoksi aivan uudella tasolla.Tämän yhteen kietoutuvien kansojen tanssin askelien sujuvuus määrätään arkisten valintojen kautta. Haenko yhteyttä ja yhteistä huomista vai paalutanko rajat ja kohtelen ulkomaailmaa uhkana?
Kansojen kohtaloiden ohella samaan aikaan työstetään uskomuksia uusiksi myös yksilöiden tasolla . Kun vielä viime vuosituhannella ”raskas työ vaati raskaat huvit” ja ”töitä sai aina kun vain tosissaan halusi”, on tämän päivän todellisuus moniulotteisempaa.
Olemme alkaneet kyseenalaistaa työn määrän siunauksellisuutta ja itseisarvoa. Tuottavuus ja tekemisen merkityksellisyys haastavat uudistamaan toimintaamme monestakin syystä. On tultu tietoiseksi siitä, että joskus enemmän on vähemmän, ja että velvollisuutemme on kohdistaa rajalliset resurssit oikeisiin asioihin. On myös ymmärretty, että inhimillisen kuormituksen kasvattamisella on hintansa, niin työn kuin huvinkin puolella.
Yhä useampi on havahtunut kyseenalaistamaan totuttujen toimintatapojen kautta asetettuja tavoitteita, niin omassa elämänpiirissään, kuin laajemminkin taloudessa ja yhteiskunnassa.
”Mutta eihän se yhteiskunta sillä tavalla pyöri, että kaikki vaan kyseenalaistaa ja kyseenalaistaa. Jonkun pitää nämä työtkin tehdä!”
On viisasta olla varovainen ja tiedostaa, mitkä asiat ovat inhimillisesti ottaen välttämättömiä ja missä on pakko tehdä kompromisseja lyhyen tai pitkän aikavälin etujen ja tavoitteiden toteuttamiseksi. Samaan aikaan on kuitenkin viisasta myös tunnustaa, että jotkin aiemmin hyvinä pitämämme asiat, elintavat ja unelmat ovat muuttuneet haitallisiksi itsellemme ja uhkaksi meidän jälkeemme tänne tuleville.
Pohdinnan tulisi johtaa havaintoon ja oivalluksiin. Ajoittain on otettava tyhjä paperi eteen, ja alettava kirjoittaa uutta käsikirjoitusta; kirjoitettava auki se, minkä tietää oikeaksi.
Onko sisimpäsi silloin peloissaan vai hakeeko se rohkeasti uutta alkua, uutta mahdollisuutta jokaisessa hetkessä ja kohtaamisessa, sekä tuntemattomien että läheisimpien ihmisteni kanssa?
Oman toiminnan vaikuttimien tunnistaminen ja ymmärtäminen pelon ja rohkeuden hetkinä on portti minuuden lähteille.
Halusin jakaa kanssasi hyvän kuvauksen eräästä keskeisestä seikasta elämämme huonovointisuudessa vs. hyvinvointisuudessa. Alla on vapaasti kääntämäni katkelma A. H. Almaas:n kirjasta Diamond Heart, Book One: Elements of the Real in Man. (Shambhala Publications 1987. Sivut 150-153).
Transformaation ydin nähdään siinä prosessissa mikä tapahtuu perhosille. Siinä on monta vaihetta. Yksi vaiheista on toukka, joka lopulta kehittyy ja muuttuu perhoseksi. Eli, kun ensiksi saavut, sinä olet toukka. Sanot ” minä halua kasvaa” ja mielessäsi kasvaminen tarkoittaa muuttumista isommaksi, onnellisemmaksi ja värikkäämmäksi toukaksi. Eikö totta? Et ajattele, ”minusta tulee jotain aivan muuta kuin se mitä nyt olen”. Sinä et halua olla jotain aivan muuta. Haluat olla isompi, kauniimpi, enemmän rakastavampi toukka. Mieleesi ei koskaan juolahda ajatus siitä, että olisit jotain muuta kuin toukka. Mielikuva perhosesta ei koskaan käy mielessäsi. Se ei edes kuulu mahdollisuuksien piiriin.
Meillä on tässä siis pieni ongelma. Jos toukka pysyttelee toukkana kun se kehittyy, se alkaa lopulta tuntea itsensä rajoitetetuksi. Siitä tulee isompi ja se kasvaa, mutta jokin tuntuu olevan pielessä. Se alkaa valittaa tilanteestaan ja hankkii itselleen terapeutin. Terapeutti auttaa sitä muuttumaan vähän tuolta ja hieman täältä. Kiropraktikko auttaa suoristamaan selkää ja hierojalle se menee rentoutuakseen. Toukka ei tiedosta, että se tulee voimaan pahoin niin kauan kuin se jatkaa toukkana olemistaan.
Näinhän kaikki ajattelevat. Ei kukaan ajattele: ”minä olen toukka josta on tulossa jotain aivan muuta kuin mitä nyt olen, jotain josta en tiedä tai osaa sanoa mitään. Jotain joka on minulle täysin tuntematonta”. Toukka osaa ajatella vain toukan elämää. Se ei ajattele perhosia. Kun se näkee perhosia se ajattelee, ”Onpa mielenkiintoisia olentoja. Mistähän ne ovat tulleet”.
Me emme ole kykeneviä näkemään miksi me olemme kasvamassa.
Meillä kaikilla on käsityksemme ja uskomuksemme kehityksestä sekä muutoksesta. Ehkä uskot, että tulet kasvaessasi älykkäämmäksi, sinulla on vähemmän ongelmia, teet enemmän rahaa ja vatsaasi ei enää satu kuten nykyisin. Tai ehkä uskot, että kasvamisen ja muutoksen jälkeen olet naimisissa ja teillä on kaksi lasta sekä kaksi kissaa. Ryhdyt työskentelemään itsesi kanssa mutta jonkin ajan kuluttua huomaat, ettei kasvamisessa ehkä olekaan kyse näistä asioista. Silloin toteat: ”olkoon, vain yksi kissa. Yksi puoliso, kaksi lasta ja yksi kissa. Ehkä koira jossain kohtaa”. Ja tietysti kaunis talo maaseudulla, kaksi ulkomaanmatkaa vuodessa ja jatkuva rakastetuksi tuleminen tärkeiden ihmisten taholta. Jos jatkat työskentelyä itsesi kanssa, saatat jossain kohtaa olla valmis luopumaan kissasta ja koirasta. Jos olet todella päättäväinen sisäisen työsi kanssa, saatat lopulta löytää turvallisuutta ja rakkautta itsestäsi, kokien ulkomaailman antimet edelleen nautinnollisina, mutta ei välttämättöminä.
Toukkia on monenlaisia. Sinunlaisellesi toukalle muutos ja kasvaminen voivat tarkoittaa kahta kissaa ja yhtä koiraa, ilman taloa maaseudulla. Tai saatat uskoa, että kasvaaksesi tarvitsetkin kolme lintua. Puolison sijaan saatatkin tarvita viisi yhtäaikaista rakastajaa. Nämä ovat vain esimerkkejä siitä, mitä me saatamme uskoa tarvitsevamme kasvaaksemme ja ollaksemme onnellisia.
Ehkä olit lapsena kiinnostunut koneista ja mekaniikasta. Lopulta valmistut insinööriksi ja pääset työskentelemään lapsuuden unelmiesi äärelle. Vuosien jälkeen huomaat, että sinun on muututtava joksikin muuksi seurataksesi sitä kasvua joka sinussa ihmisenä on tapahtumassa. Ehkä juuri nyt sinun olisi parasta olla puutarhuri. Sen sijaan sanot kuitenkin, ”Ei, minun täytyy kasvaa ja muuttua mutta pysyä samalla insinöörinä jolla on kaksi kissaa ja koira, talo maaseudulla ja kaikki se muu joka kuuluu minulle. Muuten en ole kiinnostunut.”
Tärkeimmäksi asiaksi kasvun kannalta voidaan todeta halukkuus päästää irti siitä minkä uskot tekevän sinut onnelliseksi. Koska muututtuasi sinä et ole enää se ihminen joka luuli tietävänsä miksi sinä muttuisit. Sinä olet eri ihminen. Toukan tarpeet eivät ole samat kuin perhosen joksi se muuttuu. Ehkä toukka viihtyy insinöörinä ja tarvitsee kaksi kissaansa, mutta sinä et.
Jos haluat kasvaa, sinun täytyy olla valmis olemaan joku joka ajattelee eri tavalla, uskoo eri asioihin, jolla on erilainen maailmankuva ja joka kokee maailman eri tavalla. Tulet tänne sanoen; ”minä haluan olla onnellinen”. Hyvä on, haluat siis olla onnellinen. Mutta voi olla, että tullaksesi onnelliseksi, sinun on muututtava eri ihmiseksi. Ehkä se ihminen joka sinä juuri nyt olet, on onneton ihminen. Sanot, ”haluan pysyä sellaisena kuin olen, mutta haluan olla onnellinen”. Ehkä se ei kuitenkaan ole mahdollista.
Kasvaminen tarvitsee antautumisen asennetta, lupaa antaa asioiden nousta esiin, lupaa muuntua, vailla ehtoja tai odotuksia sille miten tämä tapahtuu.
Uskon, että itsensä voi löytää yhä uudelleen vain antautumalla olemaan sitä mitä on juuri tässä ja nyt. Se lienee niin minun kuin sinun elämäsi tarkoitus.
Minulle se tarkoitti tavanomaista syvempää väsymystä ja kroonista stressitilaa, ylikierroksilla käymisen tunnetta, jossa tavanomaiset rutiinit ja velvollisuudet aiheuttivat suunnatonta ahdistusta. Diagnoosi on omani.
Nyt minusta alkaa vähitellen tuntua siltä, että uupumus on voitettu. Mieli tuntui jo vuosi sitten aiempaa virkeämmältä, lopulta kehokin tuntuu seuranneen perässä.
Millaisia vaiheita kolmeen vuoteen on mahtunut? Sen olen ainakin oppinut, että uupumuksesta toipuminen on prosessi, johon mahtuu monenlaisia vaiheita, edistystä ja takaiskuja.
1. Havahtumisen hetki.
Joskus tarvitaan pysäyttävä tapahtuma, joka saa ihmisen huomaamaan tilanteensa. Viesti voi tulla ulkoapäin tai ihmisen sisältä; se voi olla esimerkiksi tapaturma, sairaus, riita tai ero. Itselleni se oli yksi paniikkikohtaus. Olennaisinta on tunnustaa tilanne ja ymmärtää, että samalla tiellä jatkaminen on mahdotonta. Tarvitaan päätös laittaa oma hyvinvointinsa etusijalle.
2. Avun pyytäminen ja delegointi.
Alkumetreillä tärkeää on akuutin kuorman purkaminen, jotta taakkaa ei ainakaan kerry enää enempää ja jotta voi alkaa levätä enemmän. Kaikkea ei voi tehdä itse, ainakin minun oli pakko opetella pyytämään apua. Samalla on ehkä tilaisuus tunnustaa toisillekin se, missä on menossa, ja puhua tilanteestaan ääneen muille.
3. Luopuminen.
Yleensä uupuneen elämässä on jotakin liikaa. Töitä, harrastuksia, kotitöitä, raskaita ihmissuhteita, lasten tai vanhempien hoitamista, suunnitelmia, menoja kalenterissa. Jostain on opeteltava vähentämään, ja jotta toipuminen pääsee liikkeelle, se kannattaa tehdä mahdollisimman pian. Jos vielä ajattelet, että et voi luopua mistään, koska sinua tarvitaan kaikkialla, olet kohta entistä syvemmällä suossa – ja sitten et ole tekemässä enää mitään. Kyseenalaista omat ajatuksesi, että et voisi luopua jostakin tai jättää jotakin väliin.
Uupumus on vahva viesti siitä, että elimistösi ei voi hyvin. Ensimmäisenä kiinnittäisin huomiota unen laatuun ja määrään, seuraavaksi ravinteikkaaseen ruokaan ja säännölliseen ruokailurytmiin, sitten kehoa kuuntelevaan liikuntaan. Elimistölle stressiä voivat tuottaa yhtä lailla liian rankka treeni kuin myös liikkumattomuus. Yhdelle muutos voi siis tarkoittaa tahdin hiljentämistä ja määrän vähentämistä, toiselle taas lempeän liikunnan aloittamista vaikkapa muutamalla metsäkävelyllä viikossa. Itse jouduin luopumaan salitreenistä, joten keskityin kävelylenkkeihin ja joogaan. Vasta muutama päivä sitten kävin ensimmäistä kertaa salilla uupumuksen jälkeen.
5. Syvällinen itsetutkiskelu.
Kun akuutti hätä on hoidettu ja toipuminen on jossain määrin alkanut, on hyvä alkaa tarkastella sisintään. Se voi tapahtua ystävien kanssa keskustelemalla, terapiassa, kirjoittamalla. Itse kirjoitin muistikirjakaupalla ja pohdin, mitä ovat olleet uupumukseen johtaneet ajatus- ja toimintamallit. Mikä elämässäni ja toiminnassani saa minut uupuneeksi? Miksi toimin niin? Mikä minulle on elämässä tärkeintä? Millaisten arvojen mukaan olen todellisuudessa elänyt? Omalla kohdallani ongelma löytyi jatkuvasta riittämättömyyden tunteesta. Uskoin, että aina pitää olla hyödyllinen. Uskoin, että vasta saavutusteni myötä olen tarpeeksi.
6. Uusien uskomusten opettelu.
Kun uupumuksen ydinsyy on paikallistettu, voit alkaa pohtia, millaisten uskomusten mukaan haluaisit alkaa elää tästä eteenpäin. Millaiset uskomukset tukisivat toipumistasi? ”Minulla on lupa levätä.” ”Olen riittävän hyvä tässä ja tällaisena kuin olen.” Mikä onkaan se sinulle tärkeä uusi uskomus, muistuta itseäsi siitä usein.
7. Uusien toimintamallien opettelu.
Uupumusta aiheuttavat uskomukset heijastuvat usein käytännön elämässä toimintamalleina, jotka haittaavat hyvinvointia. Itselläni oli aamuisin niin kiire töiden pariin, etten ”ehtinyt” syödä aamupalaa. Tein töitä niin myöhään, että oli vaikea nukahtaa. Lepäsin niin vähän, että keho ei ehtinyt palautua rasituksista. Kolme vuotta olen nyt opetellut, miten viettää rauhallinen aamupalahetki, sulkea työsähköposti ajoissa tai jättää keskeneräinen työ odottamaan seuraavaa päivää. Usein jo onnistunkin!
Krooninen stressi vaikuttaa elimistöön monin tavoin. Suosittelen tarvittaessa käyntiä esimerkiksi funktionaalista lääketiedettä harjoittavan lääkärin luona. Itseltäni löytyi stressin jäljiltä muun muassa kilpirauhasen vajaatoiminta ja puutostiloja. Niiden asianmukainen hoito on kohentanut oloa ratkaisevasti.
9. Ylimääräisten asioiden karsiminen elämästä.
Akuutissa vaiheessa asioista luopuminen tarkoitti sitä, että jätin ”vähiten pakolliset” hommat pois ja varasin hieman aikaa lepäämiselle. Myöhemmin tilan tarve ja sen luominen elämään ovat jatkuneet sitäkin radikaalimmin. Kun voimat lisääntyivät, aloitin kodin raivauksen. Tavaroista luopuminen on tuottanut valtavasti lisää energiaa. Lakkasin tekemästä lupauksia, jotka eivät tuntuneet oikeilta. Opettelin sanomaan ei. Nykyään pidän kalenterin sen verran väljänä, että sitä katsoessa olo tuntuu hyvältä. En enää haali elämääni asioita, vaan nautin tyhjästä tilasta.
10. Itsensä näkeminen uudella tavalla.
Ihminen helposti määrittelee itsensä tekemistensä kautta. Ratkaisevaa toipumisessa onkin se, että opettelee hyväksymään ja arvostamaan itseään muuten kuin suorituksista ja saavutuksista käsin. Olet arvokas yksinkertaisesti siksi, että olet!
Lähtiessämme liikkeelle ihmisen täydellistä ruokavaliota metsästäessämme, emme tällä kertaa katso tulevaisuuteen, emmekä edes tähän hetkeen (läsnäolon edustajat malttakaa hetki), vaan käännämme katseen menneisyyteen. Jotta voimme ymmärtää meidän olemistamme, on meillä hyvä yrittää ymmärtää meidän jo ollutta aikaamme tällä planeetalla. Matkamme alkaa siis eilisestä, tarkemmin sanottuna tuhansia vuosia sitten. Ihmisen täydellinen ruokavalio on.. Odotappa hetki, ensin täytyy avata muutama käsite!
Ravinto
Monet tämän ajan ns. ”eksperteista” puhuvat tiettyjen ruokien terveydestä ja toisien epäterveellisyydestä. Toiset katsovat vanhempia filosofioita, joiden pohjalta tietämys rakennetaan. Osa ottaa täysin ideologisia malleja, jotka eivät perustu todellisiin tapahtumiin. Siihen, kun vielä lisätään elintarviketeollisuuden kiinnostus tehdä bisnestä, niin soppa alkaa olemaan melkoinen. Sanomattakin selvää on, että moni on kohtuullisen hämillään enää siitä, mikä on ihmiselle hyväksi.
Suuri osa ammattilaisistakin katsovat sitä, mikä on tämän hetken ruuasta se terveellisin, unohtaen yhden tärkeän seikan kokonaisuudesta; Suurin osa ravinnosta on jalostettua, ihmisen käden jäljen omaavaa ruokaa, joka ei omaa enää lajin omaa geneettistä perimää. Vertauskuvallisesti voisimme ajatella olevamme vankeina pienissä laatikoissa, joita vartioivat laatikon omistajat. Sitten siellä pienissä laatikoissa kysyisimme laatikon omistajilta, että mitä meillä kuuluu täällä laatikossa syödä. Ja siihen löytyy vastaus; laatikko ruokaa, tietenkin. Mitä muutakaan? Voi olla, että laatikossa meidän olisi hyvä syödä vartioiden ehdottamaa laatikko ruokaa, mutta kysymys nousee siinä vaiheessa esiin; no, entäs laatikon ulkopuolella sitten? Mitä me siellä söisimme?
Tässä tilanteessa me näyttäisimme olevan, jalostetussa maailmassa eläviä, syömällä jalostettua ravintoa, jota pidämme aitona ja alkuperäisenä. Huomaamatta edes olevamme jalostamassa jopa itseämme kaiken aikaa poissa alkuperäisestä muodostamme. Rappeutuminen on tapahtumassa oleva prosessi, jossa teemme itsestämme heikompia ja hauraampia, kuin koskaan ennen historiassamme.
Perinteinen vai moderni?
On paljon ravintosuuntauksia, mutta niillä kaikilla on yksi ja sama haaste; Suuri osa suuntauksista tarkastelee juuri tästä näkökulmasta mikä olisi meille parasta – Mitä söisimme laatikossa? Koska lähtökohta jo itsessään on hieman hassu, kaikki variaatiot ja mahdollisuudet vievät hieman eri päätepysäkkeihin, vaikkakin ne lähtevät samoista lähtöajatelmista. Mitä väliä sillä on mihin nämä eri ravintosuuntaukset päättyvät, jos alkupysäkki on jo sivuraiteilla. Voimme istua oikeassa junassa, mutta mikäli olemme väärillä raiteilla, mikä on lopputulos?
Mielikuvista yksinkertaisuuteen, me elämme jalostetussa maailmassa, jalostetun ravinnon parissa, jalostetuilla ajatuksilla. Onko se meidän täydellisen ravinnon paras lähtökohta?
Modernissa ajassa on paljon hyvää, ehdottomasti. Siellä on myös haasteita, varsinkin ravinnossa, jota syömme. Perinteisissä ruokavalioissa on paljon mitä voisimme oppia tässäkin ajassa. Tässä muutamia eroavaisuuksia perinteisen ja modernin ruokavalion välillä:
Perinteinen / Moderni:
Ruoka tulee ravintotiheästä maaperästä / Ruoka tulee ravintoköyhästä maaperästä
Eläimistä syödään kaikki osat / Eläimestä syödään vain liha
Eläinrasvoja suositaan / Kasvisrasvoja suositaan
Eläimet laiduntavat / Eläimiä ruokitaan sopimattomalla ravinnolla
Maitotuotteet raakana tai fermentoituna laiduntavista eläimistä / Maito käsiteltynä, kuumennettuna , syötetyistä eläimistä
Viljat liotetaan ja/tai fermentoidaan / Viljat puhdistettuna
Luuydin käytetään mausteena / Keinotekoisia makeutuksia
Fermentoituja kasviksia / tölkki & pussivihanneksia
Käsittelemätön suola / Käsitelty, puhdistettu suola
Vitamiinit ravinnosta / Vitamiinit eristettynä ja lisättynä
Siinä vasta muutamia esimerkkejä. Nopeasti huomaamme, että olemme tulleet viisaudessamme aika pitkälle jo. Joku saattaa ajatella, että puhun paleo-tyyppisestä ratkaisusta. Se on jo hyvä suuntaus, joka toimii monessa tapauksessa suunnattoman hyvin. Mutta sitäkin voi toteuttaa modernilla ajattelulla, jolloin se ei enää mielestäni palvele tarkoitusperiään. Mikäli syömme kanaa, parsakaalilla, syömme edelleen jalostettuja lajilkkeita, joita paleoliittinen aikakausi ei sisältänyt.Mikäli syömme kiinalaista kaalta, indonesilaisella kookoksella, maustettuna perulaisella macalla, syömme tavalla, joka ei ollut kenellekään paleoliittiselle ihmiselle mahdollista. Myös sesonkiruokailu on unohtunut täysin, mikä ennen määritti sen, mitä oli saatavilla. Ja tietenkään en ole törmäämässä parsakaalin terveyttä tukevia ominaisuuksia, mitä se sisältää runsaasti. Kuten en muutenkaan hienoja mahdollisuuksia, joita tämä aika sisältää. Enemmänkin tarkoitus on kurkata ideologioiden toimivuutta.
Monesti ideologioihin voi hukkua niin syvälle, ettei muista edes enää mistä lähti. Sama homma on raakaravinnossa. Ajatuksena kuulostaa uskottavalta, että luonnossa söisimme kaiken raakana. Harmi, ettei sille ole antropologian tai historiallisten löytöjen perusteella mitään todenperää. Ihmiset , varsinkin meidän lajimme, ovat kuumentaneet ruokaansa tulella jo pitkän aikaa, mikä on voinut vaikuttaa siihen, että meidän suolisto on lyhentynyt, aivot päässeet kasvamaan paremmin imeytyvän ruuan johdosta. En ole törmäämässä näitä suuntauksia, vaan enemmänkin pyrkimässä tarkastelemaan sitä, mitä me ollaan tehty ennen. Itse asiassa molemmissa malleissa on paljon hyvää, jota voimme ottaa omaan tämän päivän ymmärrykseemme.
Olen ollut monessa ideologisessa mallissa kiinni, koskaan niistä saamatta sen kummempia terveyshyötyä. Se on hyvä paikka tarkastella meidän täydellistä ruokamallia; tuoko se terveyttä? Ravinnolla on kaksi tehtävää; Se joko tuo tasapainoa kehoon tai se tuo epätasapainoa kehoon. Ravinto on lääkkeemme, tai ravinto on myrkkymme. Perinteisiä malleja pyrkiessämme ymmärtämään, saamme monella tapaa tasapainottavia elementtejä kehoomme.
Kokonaisuus
Tämän ajan yksi ilmiöistä on teknologia. Teknologian ihannointi on tuonut meitä uskomattoman pitkälle. Silläkin, kuten kaikella on myös haasteensa. Mikäli ajattelemme ravintoa, teknologiaan ja mittaamiseen perustuva puoli on vasta kolikon toinen puoli. Mietitäänpä hetki; Mittaaminen, looginen, järjellinen, suoraviivainen ovat kaikki maskuliinisia piirteitä, jotka näkevät maailman yhdestä vinkkelistä. Entä nauttiminen, hetkeen heittäytyminen, elämän kunnioittaminen ja hetkeksi hengittämään pysähtyminen, eikö ne ole myös puolia, jotka kuuluvat perinteisiin kulttuureihin, puhumattakaan ravinnon ympärille keskittyvästä sosiaalisesta puolesta. Eikö nämä ole niitä elementtejä, jotka ravitsevat paremmin, kuin yksikään ravinne pystyy pelkästään tekemään?
Teknologia ehdottomasti auttaa meitä ja itsekin siitä olen erittäin iloinen. Mutta teknologia ei ole vallannut pelkästään laitteillaan meidän näkemystä ravinnosta. Monet pitävät lämmittämistä täysin perinteisenä juttuna, mitä se ei tietenkään ole. Olemme käsitelleet tulella ruokaa, erilaisin innovaatioin jo pitkän aikaa. Tuli ja sähkö käyttäytyvät eri tavalla, luoden erilaisen latauksen ruokaan. Myös astiat, sekä tekotavat poikkeavat hyvin paljon perinteisistä malleista. Nopeasti, vaivattomasti ja huomaamatta ovat tämän päivän ihmisen pilareita, kun taas pitkään kypsytetty, oikealla luonnonelementillä, odottaminen on aika kaukaista historiaa monille. Nämä voivat olla yksiä tärkeitä palasia kuitenkin siinä, jos haluamme ottaa ihmisen, eli homo sapiensin ruokavalion omaksemme.
Vaietut elementit
Seuraava voi olla haasteellinen pala purtavaksi. Yritetään kuitenkin ottaa palanen siitä, mikä on meille ollut ennen täysin perinteistä. Nimittäin lääkkeet. Enkä tarkoita, nyt niitä eristettyjä, ihmisen sekoittamia voimakkaita yhdisteitä, joista puuttuvat tasapainottavat ominaisuudet, niiden keskittyessä yhteen ns. ”vaikuttavaan aineeseen”. Tässä yhteydessä tarkoitan lääkkeillä luonnon omaa kaappia. Nykyään on hyvinkin tuttua syödä nokkosta ja voikukkaa pihamaasta, mutta miten sitten muut vahvemmat aineet, joita luonnosta löytyy. Onko näille aineille ollut paikka ihmiskunnan historiassa aina? Erilaisia huumaavia aineita, kuten esim. Enteogeenejä (generate an experience of god within), eli erilaisia psykoaktiivisia aineita, joita on käytetty luonnonkansojen rituaaleissa voitaisiin pitää yhtenä osana tätä kategoriaa. Samoin sienistä löytyviin ominaisuuksiin, sekä kasvikunnan erikoisuuksiin, joita syystä tai toisesta pidetään nykyään kyseenalaisena käyttää. Näiden aineiden käyttöä puoltavat myös uudemmat löydökset, kuinka niitä ollaan osattu käyttää oikeisiin, ravitseviin tarkoituksiin.
2500-vuotta vanhassa ”shamaaniprinsessa” löydöksessä havaittiin, naisen kantaneen kannabista mukanaan lääkitäkseen kipujaan ja nostamaan omaa tietoisuuden tasoaan, jotta hän pystyi keskustelemaan henkien kanssa. Monella nousee pelkästä aineen mainitsemisesta karvat pystyyn, mutta suosittelen katsomaan asiaa tässä hetkessä isommasta perspektiivistä. Meidät on opetettu (=ohjelmoitu) uskomaan, että kaikki mitä meille sanotaan on totta. Mutta mikä erottaa esim. keskushermostoa aktivoivan kahvin, kannabiksesta? Molemmat vaikuttavat hyvin vahvasti ihmisen toimintaan, molemmat tulevat luonnosta ja molempia on käytetty tuhansia vuosia. Vaikka itse en käytä kumpaakaan, en voi silti olla niitä tuomitsemassa, ennenkaikkea mikäli ymmärrämme niiden käyttötarkoituksen. Kannabiksellakin on paljon terveysvaikuksia ja sitä käytetäänkin lääkinnällisesti hoitamaan monia eri sairauksia. Sitä pystyttäisiin hyödyntämään huomattavasti suuremminkin, jos pystyisimme hetkeksi laskemaan ”uskomuslasimme” maahan.
Sama homma on lääkinnällisillä sienillä (vaikka nimi on hieman harhaanjohtava, kaikkien sienien ollessa lääkinnällisiä), tai tarkemmin sanottuna vahvemmilla sienillä, joilla on paha maine. Tiestikö, että esim. kärpässieniä on käytetty luonnonkansoissa jo pitkän aikaa? Vaikkakaan en suosittele kenellekään nyt pihamaalle menemistä ja trippailemista, mutta suosittelen pohtimaan sitä mikä on luonnollista ja mikä ei. Mikä onkaan meidän ravintomme ja mikä ei kuulu ihmiselle. Päivän selvää on se, että luonnollinen ei aina tarkoita sitä, että se olisi meille pelkästään hyvästä. Paraskin lääke muuttuu myrkyksi, ellemme ymmärrä niiden käyttötarkoituksia. On se sitten luonnosta löytyvä sieni tai apteekin hyllyltä löytyvä tuote. Ruoka olkoon lääkkeesi ja lääke ruokasi ei toteudu kaupan kasviksilla, vaikka monet kuvat antavat niin olettaakin. Lääkkeet löytyvät vahvoista, alkuperänsä pitäneiltä kasveilta. Siinä missä pidämme margariinia (teollisesti käsitelty) hyväksyttävänä ostettavan ja huumaavia kasveja (luonnollisia) hyväksymättömänä käytettävän on mielestäni erittäin erikoinen ajatus.
Aihe on laaja ja tulen sitä tarkastelemaan isomminkin, mutta tässä yhteydessä asian voisin tiivistää näin; Ihmisen luontaiseen ruokavalioon on kuulunut lääkkeet, psykoaktiiviset aineet ja monet tabuina pidetyt kasvit. Halusimmepa tai emme, ne ovat kuuluneet meidän kehitykseemme, monesti jopa tietoisuutta avaavasti. Emme ehkä halua hyväksyä tätä asiaa, koska meidän ”USKOmukset” ovat niin vahvoja toisaalle. Toistan vielä myös pointtini: En rohkaise ketään käyttämään mitään aineita, ellemme tiedä niiden kokonaisvaikutusta. En myöskään niitä, mitä valkotakkinen sinulle suosittelee, ilman ymmärrystä kolikon molemmista puolista. Enkä tietenkään tue, enkä rohkaise huumebisnestä, jolla tuetaan rikollista toimintaa. Se on asia erikseen. Ravinnollisesti me elämme lääkepuutostiloissa, joissa olemme eristäneet tärkeitä palasia meidän ”luonnollisesta ravitsemuksesta”. Mitä siis tehdä?
Täydellinen ruokavalio
Ihmisen täydellinen ruokavalio on.. Sellainen, jota pystymme tässä ajassa toteuttamaan. Sellainen, joka tuo meille tasapainoa, eikä poista sitä. Sellainen, josta saamme elinvoimaa, emmekä menetä sitä. Sellainen, joka antaa meille luovaa energiaa, jota pystymme käyttämään tämän maailman hyväksi. Se on myös toivottavasti tulevaisuudessa sellainen, joka tukee maapallon resursseja. Nyt sellaista ei ole. Maapallon väestön lisääntymiseen suunnattomasti vaikuttanut ”maatalousvallankumous” n. 12 000 (10 000 bc) vuotta sitten, mahdollisti väestön suuremman ruokinnan. Näin ollen myös suuremman lisääntymiskyvyn. Nämä haasteet kasvavat tänä päivänä siten, että meillä on entistä enemmän ihmisiä, joten ravinnon tarve on suurempi. Ratkaisuksi ollaan otettu entistä tehokkaampia viljelymenetelmiä, entistä heikommilla kasveilla, joiden ravinnollisuus pienenee kaiken aikaa, maaperän köyhtyessä. Eli ruokimme heikommin ihmisiä, jotta me voisimme lisääntyä nopeammin. Yhtälö on mielestäni haasteellinen.
Haasteellinen on myös ravitsemuksen kannalta meidän tilanne. Niin täydellisiä, kuin villiriista ja lajityypillisesti ruokitut eläimet meille ovatkin, ne olisivat aika nopeasti sukupuuttoon kuolleita, jos 7 miljardia ihmistä lähtisi ”metsästämään ja keräilemään”. Minä en tiedä onko ratkaisu (yksi niistä) permakulttuuri, maaperän uudelleen ruokkiminen, viljelykierron ymmärtäminen, väestön vähentyminen, uusi sukupuuttoaalto vai pelkästään rakkauden lisääminen planeettaan. Mutta sen tiedän, että jos haluamme pelastaa maailman, meidän tulee pelastaa ensin itsemme. Äiti maa tulee kyllä pärjäämään, hänen aikakäsitys on erilainen kuin meidän. Meidän kohtalosta en ole ihan varma kylläkään. Yksi paikka mistä voimme lähteä liikkeelle on ymmärtää juuremme, ymmärtää kehon tarpeemme, ymmärtää meidän paikkamme luonnon keskellä ja sen kiertokulussa, sekä kunnioittaa kokonaisuutta, johon mekin kuulutaan. Ravinto on yksi eheyttämisen välineistä, johon meillä on syytä ensin tutustua.
Toivotan onnea meille jokaiselle. Mitä tahansa tapahtuu, tehdään asiat täydellä sydämellä ja annetaan oma sisäinen roihumme palaa vielä huomennakin. Kiitos, että jaoit tämän minulle tärkeän matkan!
Kun ajatus Hidasta elämää –sivustolle kirjoittamisesta heitettiin ilmaan viime kesänä, oli ensimmäinen ajatukseni: “Mikä ihana idea!”, mutta sitä seurasi välittömästi itsekritiikki: “Enhän minä ole asiantuntija missään”.
Lähentelen neljääkymppiä ja tunnen itseni usein tytöksi. Pikkuhiljaa hyväksyn, että tuo tunne saattaa kulkea mukanani loppuun asti, eikä se ehkä olekaan huono juttu. Olen seikkailija ja innostuja, enemmän fiilistelijä kuin viisas pohdiskelija. Vuosien karttumisen näen kasvoissani, tunnen kropassani, havaitsen sen mielessäni ja rytmissäni. Mutta sieluni on ennallaan, se on sama kuin pikkutyttönä.
Mietin kirjoittamista pitkään. Kesä vaihtui syksyksi, ruskan väreiksi ja sitten lumimaisemaksi. Kävin läpi viikkoja kestäneen paikkasidonnaisen kriisin: jäämmekö vuorelle vai palaammeko sivilisaation pariin kaupunkiin? Kuopuksemme ehti syntyä ja minä väsyä. Välillä itkin yksinäisyyttä, välillä nauroin hykerryttävää elämäniloa ystävien kanssa. Rakastuin ja rakastin, ihan oman pikkuperheeni sisällä. Ja samalla kyselin mielessäni mistä kirjoittaisin tähän blogiini, mitä sanoja käyttäisin. Onko minulla mitään kerrottavaa?
Kriisini liukui pois lohdullisen ajatuksen myötä: “Mikään ei ole lopullista”. Aloin jälleen nauttia siitä, että kotimme on vuorella. Menemme perheeni kanssa sellaista kohti, mistä aiemmin haaveilin. Kohti yksinkertaista arkea, kohti itsemääriteltyä vapautta. Meitä ohjaa tunne välttämättömyydestä, ei pelkkä kokeilunhalu, ja usein ratkaisut ovat epäkonventionaalisia. Arkemme ei ole seesteistä, mutta teemme päivittäin tietoisia valintoja ollaksemme enemmän läsnä ja vähemmän kiireisiä. Nauttiaksemme siitä, että meillä on tilaa, aikaa, tyhjyyttä.
Elämä Balkanilla, sivilisaation reunalla ja vuorenrinteellä, tuntuu tärkeältä. Itseasiassa, se tuntuu ainutlaatuiselta.
Pikkuhiljaa ymmärrän, kahden vuoden asumisen jälkeen, että kirjoittaakseni vuoristoelämän tahdista ja kaikesta täällä oppimastani, minun ei tarvitse olla asiantuntija. Minun tulee olla avoinna ja hereillä. Aloittelijan mieli. Se riittää.
Viime vuosi oli mielenkiintoinen ja haastava matka omaan itseen. Teemana olivat lähinnä minäkuvani uudet syvyydet jotka nousivat edellisen parisuhteeni peilaamina ja omakohtaisten saavutusten uusissa sfääreissä kohtaamani epävarmuudet. Paljon uutta tuli elämään ja paljon vanhaa poistui. Tämän kaiken jälkeen opin jälleen ymmärtämään itseäni entistä paremmin. Aluksi oli vaikea nähdä ja ymmärtää sitä kipua ja pelkoa joka sisältä kumpuaa, mutta kuten uuteen ihmiseen tutustuessa, on itsensä aina hyvä kohdata nöyrästi ja mikä tärkeintä, olla läsnä kun lapsi meissä puhuu. Tämän seurauksena olen alkanut tehdä sitä, minkä sisälläni oleva kamppailu on minut saanut unohtamaan. Pysähtymään ja hiljentymään. Niinkin yksinkertainen asia, kuin istua hiljaa vaikka yhden minuutin verran, saattaa muuttaa koko päivän kulun. Hiljaa istumisella tarkoitan alas istumista ja kehon, sekä tunteiden kuuntelua niihin kiinnittymättä. Mikä hyvänsä tunne tai tuntemus nousee pintaan, antaa sen tulla ja mennä. Usein kiire ja suorittaminen on näiden tuntemusten välttelyä. Antamalla tunteiden tulla ja mennä, antaa itselleen luvan olla.
Kun on pitkään rakentanut itselleen identiteettiä ja luonut muureja sinne missä kipu on ollut kovin, voi olla hyvin vaikeaa ottaa kyseisillä alueilla rakkautta ja hyväksyntää vastaan. Sitähän saattaisi vaikka tietää olevansa rakastettu ja täydellinen juuri sellaisena kuin on. Mutta onneksi on rakkaus, tuo magneeteista vahvin, joka vetää jokaisen sisäisen ruusupusikon ja kipukohtakivikon läpi pitäen huolta, että itkemme itsemme auki. Ja kun olemme tarpeeksi rohkeita puhumaan totta, koskettamaan sydämestä käsin, kohtaamaan elämä sellaisena kuin se on, tulee harmaiden pilvien takaa entistäkin leveämpi hymy ja kirkkaampi nauru. Sekä toisen ihmisen lähellä, että peilin edessä. Vapaus.
En ole tehnyt lupauksia uudelle vuodelle pitkään aikaan, koska en ole halunnut luoda päämääriä elämälleni vaan antaa sen virrata vapaasti. Muistaessani, että itse mitkään tietyt asiat eivät ole ongelmia, vaan niiden kanssa kamppailu ja sisäiset ristiriidat, olen kumminkin halukas laittamaan muistilappuja seinille jotta vaikeallakin hetkellä saan kiinni siitä selkeästä ja harmonisesta tilasta jossa en näe asioita ongelmina vaan mahdollisuuksina. Saatan vaikka vahingossa oppia näkemään kauneutta itsessäni ja ympäröivässä maailmassa taas asteen verran enemmän. Seuraavassa muutama ajatus, jotka pääsevät seiniä koristamaan.
Monesti petymme jos joku asia ei mene kuten sen olisi pitänyt mennä. Saatamme käyttää lähes kaiken energiamme tuon asian suunnitteluun ja sen epäonnistuessa, murehtimiseen. Muutoksen ollessa näennäisesti meistä riippumaton, syytämme helposti ulkopuolisia tekijöitä. Jos taas asia epäonnistuu mielestämme meihin liittyvistä syistä, soimaamme helposti itseämme. Entä jos uusi käänne voisi olla tilaisuus tehdä ja kokea jotain yhtäailla upeaa? Entä jos pettymys johtuu vain meidän asennoitumisestamme? Vain sinä tiedät, mikä on sinulle kullakin hetkellä parhaaksi ja olet ainoa, joka voi muuttaa suhtautumistasi asioihin.
Olen kuunnellut nk. ”sisäistä vanhempaani” joka puhuu sisälläni asuvalle lapselle usein hyvin ankarasti. ”Sinä et osaa, et ole riittävän hyvä”.
Muutama vuosi sitten elämässäni asiat olivat hyvin säännöllisiä ja mallillaan. Meditoin päivittäin, söin säännöllisesti ja hyvin optimaalista tuoretta kasvisruokaa sekä lenkkeilin viitisen kilometriä lähes joka ilta. Nyttemmin olen luisunut pienimuotoiseen kaaokseen ja jarrutellut matkaani sinne hurjasti. Seurauksena epävarmuutta ja ahdistumista. Tämä on johtanut kamppailuun jossa olen itseäni vastaan. Miten ihminen voisi voittaa itsensä? Paradoksi. Määräsin itselleni tähän tropiksi asennemuutoksen. Nyt mietinkin, että miksi en jo alussa ottanut telttaa mukaani. Loistava matka uudelle mantereelle sisäisen lapsen kanssa. Entä jos en kieltäisi tuota sisälläni olevaa lasta hyppimästä tunteideni lätäköissä, vaan kuuntelisin sitä ja opettelisin näkemään maailmaa oman herkkyyteni kautta sen sijaan, että yritän kovettaa itseäni siltä. Entä jos näkisin, että jokainen ”epäonnistuminen” on uusi maa, jonne en ole koskaan uskaltanut astua. Uusi osa minua, jota en ole rohjennut nähdä. Ja vaikealla hetkellä voin aina pyytää tuolle matkalle apua yhtälailla kun olen aina ollut valmis auttamaan muita. Pyytää apua, on auttaa itseä. Oma sisin on vaikein nähdä kaikessa heikkoudessaan, koska me emme voi menettää muiden minuutta, ainoastaan omamme. Minä saan mennä rikki ja syntyä uudelleen joka ikinen hetki. Uskaltaessani nähdä epäonnistumisen onnistumisena, avaan itseni mahdollisuuksille. Minun ei tarvitse yrittää olla valmis, sillä olen jo kaiken rakkauden arvoinen sellaisena kuin olen.
Kuten ylläolevasta kirjoituksesta käy ilmi, olen ollut aina huono ottamaan hyvää vastaan ja näkemään itseni rakkauden arvoisena. Minulle on helppoa tehdä toisen ihmisen olo hyväksi käyttäen siihen vaikka tunteja tai päiviä, mutta tehdäpä vaikka itselle kuuma kylpy ja laittaa kynttilöitä ammeen reunalle sekä vielä nauttia siitä, tai ottaa jostain tunteella tekemästäni hyvä korvaus vastaan. Pelottava ajatus.
Olen oppinut erottelemaan sen osan minussa joka etsii ja hakee hyväksyntää muilta ihmisiltä ja sen, joka tekee jotain pyyteettä. Asioita voi muuttaa vain olemalla tietoinen siitä mitä tekee ja uskaltamalla tehdä hyvää ollen läsnä kun tekee. Meistä jokainen tietää sisimmässään, että olemme rakkauden ja kaiken hyvän arvoisia, osaamme vain tarvittaessa kätkeä sen itseltämme yhtä taitavasti kuin muiltakin ihmisiltä. Aion tulevana vuonna ”viedä itseni treffeille” yhä useammin. Niin pelottavalta kuin yksin hyvään leffaan lähteminen tai herkullista ateriaa vain itseä varten tuntikausien tekeminen kuulostaakin, olen valmis rakastumaan tähän takkutukkaiseen nappisilmään joka näitä mietteitä tähän aakkoskanteleensa kautta näpyttelee. Tarkemmin ajatellen, en ole koskaan ollut tällaisessa tilantessa tai rohjennut särkyä niin syvästi, joten kuinka usein olen saanut mahdollisuuden nähdä tätä kaikkea? Tämä on uskomaton tilaisuus oppia jotain uutta itsestäni sekä elämästä.
Toivottavasti tekstini herätti sinussa ajatuksia tai sai pohtimaan suhdetta omaan itseesi. Näiden muistisääntöjen saattelemana toivotan sinulle upeaa uutta vuotta sekä antoisaa matkaa sisimpääsi!
Sami on 1965 syntynyt helsinkiläismies, jonka elämä hidastui tosissaan 1,5 vuotta sitten, kun 100-prosenttinen tukos sydämessä meinasi viedä hengen. Sen jälkeen kiinnostus ikivanhaa elämännoppia, hylozoiikkaa kohtana heräsi. Astrologia, numerologia, meditaatio, enkelit, chakrat, raakaravinto, vesi ja moni muu luonnon kanssa synkassa toimiva kuvio muuttui järkeenkäyväksi. Vanha musiikin ystävä löysi myös 432 hertsin taajuuden. Nyt, harrastuspohjalta yhdeksi elämänpolun haaraksi näyttää muodostuvan oman nettiradion pyörittäminen. Jos jollakulla on intoa alkaa tekemään ohjelmasisältöä tälläkin sivustolla käsiteltävien aiheiden ympärille, Samiin saa olla yhteydessä: sami.rautavuori(at)gmail.com
Nikola Teslan sanoin: ”Jos haluat löytää universumin salat, mietiskele termejä energia, taajuus ja värähtely”.
Albert Einstein yhtyi ajatukseen näin: ”Se, mitä kutsumme aineeksi on värähtelyä niin matalilla taajuuksilla, joita kykenemme aisteillamme havaitsemaan.”
Myös nykytiede on nämä viisaudet todistanut: kaikki, myös oma kehomme, on energian värähtelyä eri taajuuksilla.
Kaikella aineella on oma, luonnollinen värähtelytaajuus jossa se resonoi harmoonisesti. Keskitytäänpä veteen, koska kehomme koostuu noin 70-prosenttisesti siitä – aivan kuten koko ihmeellinen planeettammekin. Veden luonnollinen värähtelytaajuus on 432Hz.
Jokainen itseilmaisu – ääni, tunne tai ajatus – toimii tietyllä taajuudella vaikuttaen kaikkeen ympärillämme. Kauniit sanat, mukavat äänet ja positiiviset tunteet tekevät hyvää. Ja päinvastoin. Vaikutukset ovat kauaskantoisia. Mietipä kuinka suuren vaikutuksen yksi ainoa vesipisara tekee tippuessaan tyyneen vesimassaan, syntyvien aaltojen muodossa. Hyvät vibat tarttuvat ja leviävät.
Luonnossa (maailmankaikkeudessa) vallitsee matemaattisia kaavoja noudattavat lait. Matemaattisesti luku 432 voidaan yhdistää valoon, aikaan, tilaan, aineeseen, painovoimaan ja magnetismiin. Kun meidän atomit ja DNA alkavat resonoida harmoniassa luonnosta löytyvän spiraalikuvion muodossa, yhteytemme luonnon kanssa selkeytyy. Tämä on tismalleen sama asia, jonka chakrahoitoihin perehtyneet kuvaavat hieman eri sanoin – energiavirtojen tulee päästä kulkemaan vapaasti eri chakrojen kautta. Jollei näin ole, voit huonosti. Tai shamaanien rumpuseremoniat, joogien ham, umm ym. -ääntelyt. Ne ajavat samaa asiaa – sopivien äänitaajuuksien ajamista lävitsemme. Meidän hoitamista.
Kansainvälisen ISO-standardin mukaisesti vuonna 1953 päätettiin, että on helpompaa, kun kaikki soittimet viritetään A=440Hz taajuudelle. Se on yhden sävelaskeleen korkeammalla kuin 432Hz. Miksi näin tehtiin? Se on kysymys, johon jokainen voi itse ottaa kantaa tutustuttuaan aiheeseen kunnolla.
Tiesitkö, että Stratovarius tehtiin soimaan kauniisti juuri A=432Hz -viritystaajuudella? Tiesitkö, että mm. John Lennon, Jim Hendrix ja Michael Jackson olivat tietoisia tästä asiasta ja tekivät paljon musiikkia ”alavireisillä” soittimillaan.
Olen omaksi ilokseni, ja toivottavasti monien muidenkin, ottanut puuhakseni tehdä oma osani sen eteen, että jonain päivänä tuo ISO-standardi heitetään romukoppaan ja palataan luonnollisiin taajuuksiin musiikissa.
![DSCN3142[1]](https://hidastaelamaa.fi/wp-content/uploads/2015/01/DSCN31421.jpg)
