Lapsellisuus on aitoa rehellisyyttä

Olin vetämässä ryhmää Uudessa-Seelannissa marraskuussa 2014. Yksi tärkeimpiä tuliaisia itselleni oli sisäinen rauha ja luonnollinen, lapsenomainen ilo! Maorit, joita matkalla kohtasimme, jättivät lähtemättömän muistijäljen avoimella olemuksellaan. Heillä näytti olevan maa- ja taivasyhteys täydellisesti tasapainossa itsessään.

PaivistonehStonehenge Aotearoa eli Uudeen-Seelannin Stonehenge.
Täydelliesti rakennettu taivaankappaleiden liikkeiden mukaan ja niiden seuraamiseen.

Sydämellisistä maoreista välittyi vilpitön, lapsenomainen innostus laulujen ja tanssin välityksellä. Kädentaidot olivat myös tärkeässä roolissa, mukaan lukien kudonta ja kaiverrus perinteisillä menetelmillä. Miehillä ja naisilla tuntui oleva hyvin harmoninen olemus, he näyttivät olevan niin sinut itsensä kanssa. Luonnollisella tavalla heistä hehkui aito itsetunto.

Tämä sai minut tutkimaan omaa sisäistä lastani. Osaanko iloita, leikkiä ja ilmaista itseäni vilpittömän itsetuntoisesti, menettämättä uskottavuuttani? Mikä ihmeen koodaus meillä suomalaisilla onkaan, kun niin moni hauska asia ja tekeminen on luokiteltu lapselliseksi! Ihan kuin kaikki, mikä tuottaa iloa ja hauskuutta, olisi hyödytöntä ja tehotonta, suorastaan ajanhaaskausta ja jopa häpeällistä.

NZ3Uuden-Seelannin, Pohjoisen saaren vihreänä kumpuilevaa teletappimaisemaa.

Nolostuneen vanhemman voi kuulla sanovan lapselle, ole hiljaa, ei saa nauraa niin kovaa! Tunteiden ja huumorin äänekkääseen ilmaisuun liittyy usein häpeää tai muita negatiivisia tunteita. Yritetään olla herättämättä huomiota ja samalla pistetään jo lapsena itsetuntokin maan rakoon. Näitä ja monia muita koodauksia opimme jo lapsuudesta lähtien. Nämä koodaukset toimivat alitajuisesti, ne tukkivat itselle aidoimman persoonallisen ilmaisun, varsinkin tunteiden ilmaisussa, mutta myös luovuuden käyttämisessä.

Lapsellisuus taitaa mennä samaan katekoriaan kuin luovuus.

Taivaanrannan maalaus ei elätä! Joten jätetään kaikki taiteellinen ja luova puoli pois ja keskitytään järkevään ja vakavan tehokkaaseen oppimiseen ja elämiseen. Olen kuullut sanottavan, että lapset unohtavat nauramisen peruskoulun ensimmäisinä vuosina.

Länsimaisen tehokkuuden maailmassa, meistä alkaa kasvaa jo lapsina tuotannollisen rahamaailman koneiston osasia. Menetämme sen arvokkaan yhteyden luontoon, luovuuteen ja sisäiseen lapseemme, minkä voi vielä nähdä alkuperäisväestöissä, kuten Maoreissa tai vaikkapa Väli-Amerikan Mayoissa.

Olen alkanut tutkia sisäistä lastani, samalla tutkien luovuuttani.

Tähän mennessä olen löytänyt uudelleen värit, maalaamisen ja niiden kautta tulevan huikean ilon. Löysin värien terapeuttisen voiman avulla yhteyden varhaisen lapsuuden ihaniin tunteisiin ja iloisiin lapsuuden kokemuksiin. Sen sijaan, että työstäisin draamaa, miksi en keskittyisi kaikkeen siihen positiiviseen, jota lapsuuden kultaisista muistoista kumpuaa!

Suosittelen lämpimästi väriterapiaa tai muiden luovuuden keinojen kokeilemista. Antautumalla leikkiin ja taiteeseen uteliaana kuin lapsi, voi kokea todellisen uudeksi syntymän. Samalla pääsee työstämään tunteita ja niissä olevia tukoksia. Väriterapia on oivallinen tapa työstää itseään ja tunteitaan, matkatessaan sisäisen lapsensa äärelle. Vietin päivän Tunnekeskus Lumpeenkukassa Tampereella ja siellä pääsin itse väriterapian opiskeluun. Kylläpä tuntui upealta vuosien jälkeen tarttua siveltimeen ja kokea värien valloittava maailma.

Ilo tuo onnellisuutta ja onnellinen ihminen voi hyvin, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Olen alkanut puhua keholleni kauniisti ja se on vastannut olemalla terve ja laihtumalla!

nz5

Hyvinvoiva sisäinen lapsi herkistää näkemään kuten sadun lapsi, kun hän tokaisi, että tuolla kuninkaalla ei ole vaatteita!

Lapsellisuus on aitoa rehellisyyttä. Lapsenomainen sydämellisyys avaa intuition ja herkistää näkemään asia sellaisina kuin ne ovat. Se avaa näkemään kätketyn todellisuuden, vaikka ulkokuori olisi kuinka harhaanjohtavan pramea.

Viattomuus, aitous, ilo, sydämellisyys, rehellisyys, uteliaisuus ja luovuus. Onko lapsellisuudessa tosiaan jotain negatiivista?

Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta.

 

Tie Herttatuvalle : Merkityksellistä puutarhaelämää

Keskellä talven tuiskuja ja tuiverruksia jään aamussani miettimään mitä kaikkea voinkaan kasvattaa puutarhassamme ja mitä kaikkea jokaisella meistä olisikaan mahdollista kasvattaa omassa puutarhassansa riippumatta ns.puutarhataidoista. Aluksi kävin läpi inspiroivat siemenvarastoni viime vuodelta, kaik jotka jäivät ylitse ja kaikki puutarhasta keräämäni siemenet, mutta sitten ajatukseni kulkikin sangen muunlaisiin puutarhassa kasvatettaviin elämän ilmiöihin ja olotiloihin. Käänsin pohdintani aineettomiin kasvatuksiin ja puutarhan tarjoamiin mahdollisuuksiin näiden osalta. Puutarhanhoitoahan on kautta iki-ihanien aikain käytetty ylläpitämään ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Entisaikaan koulujen, sairaaloiden ja vankiloiden yhteydessä oli nykyisesti tunnetun nurmikentän sijaan rehevä puutarha, joka tarjosi hoivaa virikeellisesti siellä köpöttelijöille. Ymmärrettiin tuolloin, että ihminen on puutarhassa ollessaan sekä psyykkisesti, mentaalisesti että fyysisesti rauhallisen tehokas. Joku joskus jossain lausuikin, kuinka kokonaisvaltainen hyvinvointi avautuu kokonaisvaltaisesta olemisesta ja tekemisestä – tätähän puutarhurointi parhaimmillaan on.

Koen, että puutarhanhoito syventää aistiherkkyyttäni, avaa aistimaan, kuulemaan, tuntemaan, haistamaan, maistamaan, näkemään ja kokemaan jotain, mitä en voi aistia näiden viiden välityksellä. Esimerkiksi kesäaamussa kun lasken paljaat jalkani aamukostealle nurmikolle, maadottuen askellan hiljaa ihaillen puutarhassa, kuuloaistini herkistyy kuulemaan, kuinka aamutyölaisiksi nimittämäni pölyttäjät ovat jo vallattomina, reippaasti työnsä touhussa. Aamu on täynnä elämänmakuisia, ihmeellisiä ääniä. Pysähdyn keskelle tätä maailmaa – äänimaailmaa. Kuuntelen, kuuntelen ja kuulen. Surina ja pörinä, jossain tuuli hiljaa, hiljaa kahisuttaa heinikkoa, mustarastas, fasaani ja kuovi virittelevät ääntään uuteen päivään. Joskus tuntuu, että voin miltei kuulla kasvienkin kasvavan. Kosken ruusun herkää, avautuvaa kukkaa hellästi ja tunnen suurta rakkautta kaikkea tätä ihmeellistä kohtaan. Puutarha herättää rakkautta sisälläni. Avaudun aistimaan yhä vain syvemmin – tämänmoista kokemusta tarjoaa puutarhani usein varhaisessa aamussa. Olenhan ns. aamuihminen, elän ja oivallan aamuisin.

Puutarha tarjoaa myös mahdollisuuden kasvattaa syvempää luontoyhteyttä, syvempää luovuutta, vastuuta ja onnellisuutta. Voi kuinka onnellinen olenkaan, kun huomaan syksyllä kylvämäni keltasauramot nostavan hentoa taimivartaloaan kevään kosteasta mullasta. Tai kun maa-artisokat kohottelevat kohti taivata ja tiedän korjaavani mukulaista satoa sitten seuraavana keväänä. Vuorovaikutteista olemista luonnon kanssa, seuraillen, oppien ja jopa jutellen aivan ääneen heille – kasveille ja erinäisille luomakunnan otuksille. Uskon, että meissä piilee jossain määrin myötäsyntyinen kyky tietää esimerkiksi mikä kasvi viihtyy missäkin ilman oppikirjojen lukuja, jos avaudumme tälle hiljaiselle tiedolle ja annamme luonnon opastaa. Olemme luonto ja voimme kuulla.

Koen kasvattavani Herttatuvan ”sikinsokin” puutarhassa myös irtipäästämisen taitoa sekä elämän kasvun ja kierron laajempaa ymmärrystä. Kun syksyllä tai keväällä lasken käsieni suojasta pienen elämää uhkuvan siemenen maahan, hoivaan kasvua parhaani mukaan koko kasvukauden, syksyllä seuraten, kuinka maanpäällinen kasvielo kuolee, lehdet varsisevat ja yksivuotiset kukat luovuttavat elämänsä pakkasten tullen kaikkensa antaneena – päästän irti. Välillä päästän irti tarpeestani hoivata ja annan kaikkien kasvaa Kaikkeuden hallussa. Luomoudun elämän ihmeestä ja päästän irti ajoittaisesta tarpeestani rajoittaa kasvua. Kaikki elämä elää ja alkaa siemenestä. Parhaimmillaan saan olla mukana ihmettemässä koko puutarhan kierrossa keräten siemenet talteen ja kylväen heistä uudet kaunokaiset seuraavaan kasvukauteen, ajatella… Merkityksellistä elämää – sitä puutarhanhoito minulle on.

Minä rauhoitun puutarhassa ja toisinaan taas kärsivällisyyteni pettää tai on ainakin koetuksella. Ai kuinka opettavaista!  Kärsivällisyysharjoituksissakin lopulta hymyilen kyyneleet silmisssä navetan portailla ja kiitän elämän tarjoamasta mahdollisuudesta kehittyä ja kasvaa ja olla luottavainen sekä armollinen kaikessa odottamisessa ja malttamattomuudessa. Kylvin omenapuun kaksi vuotta sitten, viime kesänä se oli n. 10 cm” korkea”, hurraa!  Kestää tovin jahka saamme satoa, kymmenisen vuotta kenties. Tässä esimerkillisessä tapauksessani ruokitaan todellakin kärsivällisyyttä, pienempi harjoitus on valmiiden omenapuiden taimien istutus – satoa saattanen saada jo 4 vuoden kuluttua! Ja voi sitä kiitollisuuden määrää, kun he kukkivat ensimmäisen kerran tietäen samassa hetkessä, ettei sekään vielä takaa omenoita, mutta kutsuu toivottavasti pölyttäjiä  valkeisiin kukkasiin ristipölyttyäkseen naapureiden omenan kanssa. Luonto on ihmeellinen ja riippuvainen kaiken yhteyksistä, ihan kaiken. Puutarhakin on parhaimmillaan yhteisöllinen kokemusmaailma. Aivan kaikkien luomakunnan otusten sekä kasvien keskinäinen yhteisöllinen seikkailu. Yhdessätekemisen ilo!

Näitä(kin) siemeniä kylvän siis jälleen tulevana puutarhakautena ja katson kasvuani ihmisenä. Kasvatellaan!

Tuoksuilla voidaan vaikuttaa mielialaan ja korostaa tiettyjä tunteita

Haen keittiön kaapista purkillisen itse poimimaani ja kuivaamaani salviaa ja nostan sitä reilun ruokalusikallisen pieneen kippoon. Suljen silmät ja nuuhkaisen salviaa, ja NAPS olen välittömästi Kreetalla keräämässä siellä villinä rehottavaa salviaa. Näen Apokoronasin alueen kumpuilevan maiseman ja tunnen myös auringon lämmön ihollani.

Avaan silmät, haen tulitikut ja sytytän salviakasan tuleen. Kun siitä nousee vahva ja pistävä tuoksu, sammutan liekin ja kuljen astian kanssa ympäri taloa. Kun talossa on ollut sairautta, riitaa tai surua, on hyvä polttaa salviaa ja puhdistaa sillä kodin energiaa. Olen oppinut, että energian siivoaminen on yhtä tärkeää kuin imuroiminen tai pölyjen pyyhkiminen. Uuteen kotiinkaan en kotiudu ennen kuin olen puhdistanut paikan energian salvialla ja musiikilla.

Tykkään salviasta myös siksi, että se aivojen ystävä, joka hoitaa muistia ja tasapainottaa hormonitoimintaa. Sitä paitsi vahva salviatee on mielestäni ihanaa ja lämmittävää. Salvian, kovan lampaanmaitojuuston, perunan ja bataatin liitto taas on makuaistin suurta juhlaa…

Hajumuisti on yksi tärkeimmistä

Haju on viestejä ja tunteita. Tuoksusta vauva tunnistaa äitinsä ja äiti vauvansa – parisuhteen puolikas puolikkaansa. Lapsen ominaistuoksu kulkee mukana koko elämän matkan. Nyt kun esikoiseni on muuttanut omilleen ja käy kotona vain sillon tällöin, on kotoista ja liikuttavaa aistia hänen ominaistuoksunsa pölähdys huushollissamme vielä joitakin päiviä sen jälkeen kun hän on jo lähtenyt opiskelupaikkakunnalleen.

Ja kukapa ei olisi haistellut sydämensä valitun tuoksua tyynyliinassa ja tuntenut pakahduttavan lämmön rinnassa jo yhdellä nuuhkaisulla. Aivan niin kuin Eppu Normaalin laulussa Voi kuinka me sinua kaivataan.

Haju vie meidät matkalle tunteiden ja menneisyyden maailmaan. Tunteilla ja tuoksuilla on fysiologinen yhteys: isojen aivojen hajukäämistä kulkee hajurata aivojen tunnekeskukseen, limbiseen järjestelmään.

Hajuaisti on nopea, se käy suoraan hermoon! Porttikonkien virtsan löyhkä puistattaa ja saa nopeuttamaan askeleita. Kaupan paistopisteen korvapuustin tuoksu taas sinkauttaa meidät suihkarilla suoraan lapsuuden huippuhetkiin, jolloin herkuteltiin kaakaolla ja tuoreella pullalla. Hajuaisti myös suojelee meitä syömästä pilaantunutta ruokaa tai astumasta alueelle, joka on vaarallinen.

Monien suomalaisten mielihajut, vastaleikattu ruoho, nuotion savu, koivuvasta ja mustikkapiiras ovat lapsuuden hyvien hetkien kultaamia. Tuttu haju tuo turvallisuutta.

Tuoksut hoitavat ja lisäävät nautintoa

Kylmästä sisälle tullessa glögi alkaa lämmittää jo tuoksuna. Nenä nauttii kanelin, neilikan ja inkiväärin ihanista aromeista. Karmolis-yrttitippojen viileän mentolinen tuoksu tuntuu jo parantavalta,  vaikka sitä ei olisi vielä tiputettu flunssaisen nenäliinaan tai kurkkukipuisen imeskeltäväksi sokeripalaan.

Tuoksuilla voidaan vaikuttaa monin tavoin mielialaan ja korostaa tiettyjä tunteita. Jo tuhansia vuosia sitten tunnettiin tuoksuvien yrttien, kukkien ja hedelmien hyvinvointia tuova voima. Basilikan tiedettiin lisäävän arvokkuutta ja myötämielisyyttä, laventelin rauhoittavan hermostoa sekä eukalyptuksen vahvistavan ja avaavan olemusta. Salvian lisäksi katajan, santelin, myskin ja kamferin tuoksuja käytettiin eri kulttuureissa puhdistamiseen sekä luomaan hartautta ja arvokkuuutta.

Aromaterapeutin vastaanotolla pötköttävälle eteeriset, haihtuvat öljyt vaikuttavat sekä hengitysilman että ihon kautta. Tuoksuöljyillä tasapainotetaan hoitopedillä makailevan tunnetiloja, säädellään hormonitoimintaa ja edistetään aineenvaihduntaa. Kenties onnistuneimman aromaterapeuttisen hoidon saa silloin, kun itse saa intuitiivisesti valita hoitoonsa oikean eteerisen öljyn.

Ja ah, ihanasti tuoksuva ruoka! Se saa syljen erittymään ja olon autuaaksi. Ruuan tuoksut ovatkin olennaisen tärkeä osa aterian nauttimista. Lämmin ruoka tuoksuu kylmää enemmän ja lisää siten nautintoa. Mutta nuhaisena hajuaisti häviää. Koska maku ja haju kulkevat usein käsikkäin, katoaa flunssaiselta myös ruuan maku: sipulia ja omenaa on haasteellista erottaa toisistaan. Suklaa ei houkuta eikä vaniljasokerikaan huumaa.

Hajuaistia, tietä tunteisiin ja muistoihin, voi myös treenata

Kokeile vaikka! Kerää hajumuistin pakkiin luonnosta ja eri vuodenajoista tavaraa haastavien aikojen ja päivien varalle. Tuoksuja, jotka hoitavat ja lohduttavat juuri sinua. Miltä tuoksuu ja tuntuu lumen alta paljastuva maa, keväinen nurmi, kukkien ja kasvien tuoksumeri, syksyiset lehdet, kotimaiset kypsät omenat, sienet ja ensilumi?

5 parasta asiaa suomalaisissa amerikkalaisen silmin

Meillä suomalaisilla on usen tapana nähdä ne asiat, missä emme ole niin hyviä kuin muut. Suomalaisessa arjessa on kuitenkin joitain ulkomaalaisen silmissä todella hienoja arvoja, joita emme ehkä näe, koska joko pidämme niitä itsestäänselvyyksinä tai kiinnitämme huomiota asioihin, jotka eivät ole hyvin. Tässä amerikkalaisen listaus suomalaisten parhaista tavoista:

1. Hiljaisuus

— Monet pelkäävät epämukavaa hiljaisuutta sosiaalisessa tilanteessa. Suomalaisille se ei kuitenkaan näytä olevan niin ongelmallista kuin ulkomaalaisille. Ymmärrämme, että satunnaiset hiljaisuudet ovat osa luonnollista kanssakäymisen rytmiä.

hiljaisuus

2. Rehellisyys

— Suomen kielessä ei ole ilmaisuja, jotka vain sanomme ollaksemme kohteliaita. Englannin kielessä näitä käytetään paljon vaikka itse sanomaa ei tarkotettaisiinkaan. Suomalaiset ovat suoria ja tarkoittavat sitä, mitä sanovat.

3. Ekologinen syöminen

— Meidät opetetaan pienestä asti, että ruokaa ei saa heittää roskiin vaan kaikki on syötävä. Joissakin kouluissa on jopa otettu bioastiat kokonaan pois käytöstä, jolloin ruoan pois heittäminen on mahdotonta.

4. Kahvista nautiskelu

— Meillä ei ole tapana ottaa kahvilasta kahvia mukaan ja tämän jälkeen juosta se kädessä seuraavaan paikkaan. Istumme alas, nautimme ja hörpimme kahviamme. Hidastamme kahvin äärelle.

sauna

5. Sauna

— Olemme kasvaneet miljoonien saunojen maassa, eikä meille alastomuus julkisessa saunassa ole epämukavaa. Monille ulkomaalaisille tämä on kuitenkin erittäin hämmentävä ajatus.

Suomessa asuvan amerikkalaisen opettajan kirjoituksen suomalaisista tavoista voit lukea täältä.

Pieni talo vuorella: Kiireettömän ajattelun ylellisyys

Kolmisen vuotta sitten Helsingin Sanomat julkaisi tiedetoimittaja Janne Kaaron hienon kolumnin otsikolla Seiniin tuijottelun jalo taito. Syystä tai toisesta olen tallettanut tuon mahtavan monisyisen kirjoituksen tietokoneelleni ja törmäsin siihen vastikään uudelleen.

Kaaron jutussa käsitellään muun muassa sitä, kuinka suuret ajatukset, suoranaiset neronleimaukset syntyvät. Kenties ne eivät saakaan hedelmällistä maaperää analyyttisesta, halki, poikki ja pinoon -ajatusjatkumosta.

Eräs lainaus tekstistä kuuluu näin: “Kun aloitin tiedetoimittajan urani kaksikymmentä vuotta sitten, professoreilla oli aina aikaa. He kutsuivat työhuoneeseensa, tarjosivat kahvia, rupattelivat kaikesta maan ja taivaan välillä, ja koska olin kovin nuori he kohtelivat minua kuin omaa oppilastaan. Nykyään on toisin. Ketään ei tahdo saada kiinni kuin korkeintaan neuvottelujen välillä. Aikaa keskusteluun on muutama minuutti. Sähköposteihin vastataan keskiyöllä tai viideltä aamulla.”

Vuorella asuminen on tehnyt minusta tietyllä tapaa seiniin tuijottelijan. En ole saanut suuria ajatuksia tai keksinyt mitään kovin kummoista. Enkä tarkoita, että minulla olisi valtavasti aikaa sananmukaisesti tuijotella seiniin. Mutta monet ongelmat tai kysymykset muhivat mielessäni, putkahtelevat esiin ja painuvat taka-alalle jälleen. Yhä harvemmin koen kiirettä ratkoa pulmia siltä istumalta. Ja sitten, ajan myötä, kesken vaipanvaihdon, koirien lenkityksen tai rauhallisen saunahetken tulee se kirkas ajatus. Se sellainen, mikä saa miettimään kuinka asia ei ollut alun alkaenkin selvä. Tiedättehän?

Toisaalta se, mistä Kaaro kirjoitti sanoilla tarkkailu ja kysymykseen hukkuminen, on tuonut minulle ennen kaikkea lisää kysymyksiä. Kyseenalaistamista ja ihmettelyä: Kuinka paljon on riittävästi? Mitä me tavoittelemme? Onko aikakäsityksessämme kenties jokin virhe? Miksi uutisia pidetään tärkeinä? Entä mikä on oikeasti tärkeää? Onko kukaan koskaan oikeassa? Tai väärässä? Kuka päättää kenen normit ja moraalikäsitykset ovat parempia kuin muiden? Miksi jaottelemme maailman maihin, joiden välillä kulkevat vartioidut rajat?

Esimerkiksi näihin kysymyksiin en ole löytänyt vastauksia. Ja lista kasvaa. Hyväksyn hitaan etenemisen ja jopa nautin tästä kasvavan tietämättömyyden tilasta. Osallistun yhä harvempiin kiistoihin ja draamoihin, en halua edes seurata sivusta sellaisia. Sen sijaan rupattelen majatalomme vieraiden kanssa mielelläni, istun tuijottelemassa seinää – tai vastapäistä kukkulaa – mielelläni. Kuten professoreilla parikymmentä vuotta sitten, täälläkään ei ole kiire.

Balkanilla on tuikitavallista, että ihmisillä on aikaa. Kiirehtivää pidetään moukkamaisena, ei coolina. Kahvittelu ja keskustelut maan ja taivaan välillä tapahtuvat joka päivä, spontaanisti, ilman kalenterimerkintöjä. Aika, kiireettömyys on jokaisen oikeus. Se itsessään on omanlaisensa vastaus.

pieni talo vuorella ylellisyys

Terveysruoka vai terveysuhka?

Eräs terveysruoka jakaa mielipiteet vahvasti kahtia. Osa vannoo sen nimeen kun taas toinen puoli uskoo sen tulevan suoraan paholaisesta. Kyseessä on tietenkin soija. Tässä pieni artikkeli siitä mitä soija on ja mitä se tekee kehossamme.

Terveysvaikutukset?

Soijaa markkinoidaan hyvälaatuisena proteiinina ja edullisena lisänä ruokavalioon. 90-luvulta lähtenyt valtava nousu soijan myynnissä on johtanut 2000-luvulla yli 4 miljardin bisnekseksi (Soyfoods Association of North America). Tämä on suoraa tulosta hyvin tehdystä markkinoinnista erityisesti Yhdysvalloissa. Yhdysvaltain FDA:n (Food and Drug Administration) mukaan sillä olisi myös sydäntauteja vastaan positiivisia ominaisuuksia.

salaatti

Haasteet?

Vuosikymmeniä soijaa on käytetty Aasiassa fermentoidussa muodossa. Maitohappokäymisen uskotaan muuttavan soijaa huomattavasti imeytyvämmäksi ja tuovan terveyttä paremmin kuin fermentoimaton muoto. Haasteita on luvassa kun huomaamme suuren osan soijasta (jopa 90%) olevan GMO (geenimuunneltu organismi) tuotettua soijaa. Geenimuunneltu soija voi sisältää vahvoja torjunta aineita (esim. Roundup), joita geenimuunnellussa ruassa voi käyttää.

Länsimaissa yleinen käsitys on että kaikki soijan muodot ovat hyväksi ihmiselle. Ero Aasiaan on kuitenkin iso sillä siellä käytössä on GMO-vapaata soijaa ja yleensä fermentoituna.

Kasvatus

Yksi soija haasteista on sen käyttö tuotantoeläinten ruokana, yli 80 % menee eläimille ravinnoksi. Ratkaisu ei tue maailmaa kahdesta syystä:

1. Eläinten lajityypillinen ruoka EI OLE SOIJA.
2. Ruokinta aiheuttaa metsäkatoa – ei hyvä.

Ihmisten syömä soija on hyvin pieni prosentti kokonaisuudesta. Parempi ratkaisu metsäkadolle olisi panostaa soijan sijasta eläinten oikeaan, lajityypilliseen ruokintaan. Myös soijan kasvatus heikentää maaperää sillä viljely on ns. monokulttuuria. Monimuotoisuus uupuu ja yhden lajin viljely tappaa vähitellen maan lähes kokonaan silloin kun unohdetaan rinnakkaiskasvit ja luontainen ravinteiden kiertokulku.

Tehotuotetut eläimet, jotka eivät saa oikeaa ruokaa syödäkseen, eivät ole ihmiselle optimaalista ravintoa. Parempi vaihtoehto on heinäsyötöllä olevat eläimet sekä riista. Näiden rasvahappokoostumus on ihanteellinen, keho puhtaampi ja kasvatustapa inhimillisempi.

Soijaa on nykyisin kaikkialla. Lihojen marinaadeissa, ”kasvisöljyissä”, prosessoiduissa eineksissä ja lastenruoissa, puhumattakaan ”terveystuotteista”, jotka valmistetaan soijasta. Elämme villissä maailmassa, jossa huonolaatuista soijaa on piilossa kaikkialla. GMO-soija on erittäin halpaa ja siksi sillä on hyvä tuotto tekijöilleen.

Hormonitoiminta

Soija sisältää kasviestrogeeniä (phytoestrogens). Rakenteeltaan ne muistuttavat naishormoni estrogeeniä ja tämän vuoksi soijan oletetaan laskevan testosteronin tuotantoa.

Mitä hyvää?

Jos soijaa haluaa käyttää turvallisesti, siihen löytyy hyviä vaihtoehtoja kuten luomulaatuiseen fermentoituun soijaan panostaminen. Jos itse käyttäisin soijaa niin valitsisin seuraavia soijan muotoja:

Tempeh – Fermentoitua soijapapua, hieman sienimäinen maku
Miso – Fermentoitua soijapaputahnaa, jota käytetään yleensä miso keitoissa
Natto – Fermentoitua soijapapua. Reilu 2 kuukautta Japanissa pienen perheen kanssa asuessani, tämä ruoka oli joka päivä isännän lautasella. Haiseva, voimakas papu, ei koskaan ollut pääruoka, vaan sivulisä ruokaan.

Tofu ei ole fermentoitua ja sen runsasta käyttöä en suosittele miehille.  Soijan maine rakentuu enemmän länsimaiseen ideologiaan ja bisnekseen kuin todelliseen terveyteen ja pitkiin perinteisiin. Soijan vaihtoehtona valitsisin hyvälaatuisia proteiineja puhtaasti kasvatetuista eläimistä. Mitä tahansa syötkin, syö se hyvällä fiiliksellä.

lihapullat

Kuvat: Ulla-Maija Takkunen / www. teemusyrjala.com

Lisäluettavaa:

Seksuaalisen halukkuuden väheneminen soijasta:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21353476

Miehet ja spermantuotanto soijan syömisestä:
http://humrep.oxfordjournals.org/content/23/11/2584.short
http://oneradionetwork.com/latest/researchers-find-soy-actually-accelerates-breast-cancer-rather-preventing-article/

170 syytä olla syömättä soijaa:
http://oneradionetwork.com/newsflash/60-years-of-soy-studies-article/

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11431339

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11577007

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11694625

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/7892297

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15735098

http://www.mercola.com/article/soy/avoid_soy.htm

http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2008/10/07/the-evidence-against-soy.aspx

http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2008/09/04/why-soy-is-not-the-health-food-you-think-it-is.aspx

Miksi naiset ovat oppineet pienentämään itsensä ja syrjäyttämään omat tarpeensa?

Äitihaava-artikkelisarjan toisessa osassa käsittelen muun muassa syyllisyyttä sekä sitä, miten voisimme vähitellen alkaa kohdata itsessämme olevan (mahdollisen) äitihaavan. Sarjan ensimmäisen osan voit lukea täältä. Vaikka tässä sarjassa käsittelen aihetta äidin ja tyttären välistä suhdetta ja Äitihaava-ilmiöitä tarkastelemalla, voi aihetta peilata myös yleisellä tasolla vanhempi–lapsi-suhteen kautta.

Meillä äideillä on valtava voima ja vaikutus lapsiimme, ja niin toki kuuluu ollakin. Äidin ja lapsen välinen suhde on ainutlaatuinen. Siihen kuuluu oleellisesti myös sellaisia vaiheita, joissa lapsi ”idealisoi” äitinsä, ja tämä vaihe ilman muuta kuuluu luonnolliseen kehitysprosessiin lapsen elämässä.

Äitihaavassa on kyse yksilö- ja perhetason lisäksi laajemmasta, kollektiivisesta ilmiöstä, jonka juuret ovat patriarkaalisessa järjestelmässä. Millainen rooli entisajan naisella on ollut perheessä, suvussa tai yhteiskunnallisesti ajateltuna? Vaikka olemme jo paljon edistyneet noista ajoista, on äitihaavan kautta vieläkin ymmärrettävissä ja koettavissa se painolastina oleva tunne- ja uskomusperimä, jota monet meistä saattavat edelleen kantaa mukanaan.

”Olet kiittämätön, kun toimit tuolla tavalla (olemalla oma aito itsesi).”

”Kunnioitat minua aina silloin kun itse kärsit, koska katso kuinka paljon minä olen joutunut elämässäni kärsimään sinun vuoksesi.”

”Tunnen (äitinä ja naisena) olevani riittämätön, kun sinä saavutat elämässäsi isoja tavoitteita.”

Yksi suurimmista – ja ehkä haastavimmista – ilmiöistä on syyllisyys. Niin kuin kaikilla ilmiöillä on hyvät ja huonot puolensa, myös syyllisyys voidaan nähdä sekä voimavarana että elämää rajoittavana tunteena, joka samalla sisältää mitä erilaisempaa sisäistä puhetta ja uskomusmalleja.

Pyydän sinua miettimään ensin näitä kysymyksiä:

  • Mitä itse ajattelet syyllisyydestä? Onko se sinulle hyvä vai huono tunne, vai sekä-että, omalla henkilökohtaisella tasolla?
  • Miten tunnistat oman syyllisyytesi tai syyllistymisesi? Mitä se saa sinut tuntemaan, miten reagoit ajatusten ja toiminnan tasoilla sekä kehollisesti syyllisyyteen?
  • Millaisissa tilanteissa koet syyllisyyttä? Oletko ”herkkä” aistimaan aiheita, jotka tuntuvat pahentavan omia syyllisyyden tunteitasi?
  • Millä tavalla ylipäätään suhtaudut syyllisyys-teemaan? On sitten kyse omasta syyllisyydestä tai toisten syyllistämisestä?

Jatkuvat syyllisyydentunteet ovat myrkkyä kehomielelle, ja ne estävät meitä tunnistamasta sitä aitoa ja täydellistä ihmistä, jota me kaikki syvimmiltämme olemme. Omat voimavaransa ja lahjansa tiedostavia, ja niitä omassa elämässään hyödyntäviä aikuisia. Naisia erityisesti on paljon opetettu ”pienentämään” itseään, syrjäyttämään omat tarpeensa ja jopa jäämään oman elämänsä sivustaseuraajiksi. Erityisesti tämän uskomusmallin juuret ovat siinä maailmassa, jossa oman voimansa ja ainutlaatuisuutensa tunnistavat naiset vielä olivat uhka monelle taholle yhteiskunnassa.

Oletko toisaalta tullut ajatelleeksi, että syyllisyys ja syyllistyminen voivat joskus olla itselle helpoin keino selviytyä erilaisista itseä haastavista tilanteista? Syyllisyydentunteet voivat peittää alleen monenlaisia piilotunteita, kuten vihaa, ärtymystä ja myös surua. Hyvä kysymys onkin, miksi meidän on niin usein paljon helpompaa tuntea syyllisyyttä kuin aitoa, tervettä vihaa, jota hyvin usein tarvitaan erilaisten muutosten alkuun panevana voimana? Onko kysymys kiltin tytön syndroomasta, jossa minulla ei ole lupaa tuntea eikä varsinkaan osoittaa vihaa? Onko kyse sisäisestä tarpeesta saada hyväksyntää keinolla millä hyvänsä?

Tämä itsensä pienentäminen voi näyttäytyä hyvää tarkoittavana, epäitsekkäänä toisten auttamisena ja huomioimisena, mutta todellisuudessa se syvimmillään on usein itsensä pettämistä. Vaarana on, että auttajasta ja toisten huomioijasta kasvaa vuosien saatossa uhri ja marttyyri. Kyse on pohjimmiltaan omista läpikäymättömistä kipukohdista, jotka alkavat monin tavoin vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin. Tästä nimenomaan on kyse myös äitihaavassa.

Äitihaavasta vapautuminen on useimmille pitkä ja mutkainen polku.

Anteeksiantoprosessi on tärkeää, mutta väittäisin että ennen kuin on aidosti mahdollista antaa anteeksi sekä kehon että mielen kautta, on ensin kohdattava omat piilossa olevat vihan ja surun tunteet. Ne tulee kohdata, hyväksyä ja käsitellä, sellaisina kuin ne itse kullakin tulevat esiin. Itse asiassa voin ajatella, että nämä tunteet ovat liittolaisiani matkalla lopulliseen anteeksiantoon itselle, äidille ja omalle ja koko suvun historialle.

Sekä äiti että tytär voivat molemmat alkaa ottamaan vastuuta omista tunteistaan, kokemuksistaan ja elämänvalinnoistaan sysäämättä syytä kenenkään muiden harteille. Tämä olisi luonnollisin tapa sekä äidille että tyttärelle vapautua sukupolvien äitihaavaperinnöstä, mutta ehkä helpommin sanottu kuin tehty?

*  *  *  *  *  *  *

Minun ei tarvitse yrittää keinolla millä hyvänsä pitää suhdetta yllä niihin ihmisiin, jotka pienentävät minua. Oman perheen ja suvun kohdalla tämä ei todellakaan ole helppoa. Mutta koska haluan ensisijaisesti kunnioittaa itseäni, kehoani ja omia arvojani ja tarpeitani, voi olla että minun kuuluu se tehdä. Vetää omat rajat, ilman syyllisyyttä. Joskus, jonakin päivänä. Silti minä voin pyytää ja antaa anteeksi. Olla kiitollinen, tuntea empatiaa ja rakkautta niitä kohtaan, jotka eivät elä samassa tietoisuudessa kuin minä. Ei ole olemassa syyllisiä, on vain olemassa ihmisiä, jotka eivät vielä ole oivaltaneet ja löytäneet muutoksen siementä itsessään, olemalla itsevastuisia. Kun arvostan ja kunnioitan ensin itseäni, minun on mahdollista kunnioittaa ja arvostaa muita ja heidän tämänhetkistä totuuttaan. Ja silti elää vapaasti omasta totuudestani käsin.


Kuva: Depositphotos

Valokuvatarina: ”Ideat olivat vaihdelleet tennarikaupasta kahvilaan”

Kuva ja teksti ovat ensimmäinen osa Sirpa Levonperän 12.1.-18.1.2015 Helsingissä pidettyä ”Sinä olet oman elämäsi tähti” -valokuvanäyttelyä, joka koostui yhdeksästä eri kuvasta ja tarinasta. Kuvattavilta kysyttiin seuraavia asioita: ”Meneekö sinun elämäsi niin kuin sinä haluat, missä mennään nyt ja ketkä henkilöt siihen ovat vaikuttaneet? Mitkä ovat juuresi? Kuka sinä olet, mitä teet? Onko tarinasi mielestäsi tyypillinen vai epätyypillinen?” Kuvattavat kirjoittivat pohdintansa.

Jenni, kasvo 1/9
Jenni, valokuvatarina 1/9. – Urheilukenttä, Kouvola, Suomi. Latitude 60° 52’ 19”N. Longitude 26° 42’ 48”E

 

JENNI, personal trainer:

”Valmistuin vuonna 2012 Helsingin yliopistosta kemistiksi ja jäin heti työttömäksi. Kymmenien ja kymmenien tuloksettomien oman alan työnhakuyritysten jälkeen piti miettiä, että mitä haluankaan isona tehdä, kun kaikille kemisteille ei ole töitä tehtäväksi. Siinä vaiheessa elämä ei mennytkään niin kuin piti, eli valmistumisen jälkeen töihin, oma asunto, auto ja kaikkea muuta mahdollista. Rahat tiukilla ja mieli maassa piti suunnitella omaa tulevaisuutta, vaikka mieli teki maata sohvan pohjalla. Erilaisten pätkätöiden tekeminen monella eri alalla ja monissa eri paikoissa kasvatti rohkeutta ja luottamusta omaan osaamiseen. Oman yrityksen perustaminen ja itse itsensä työllistäminen oli käynyt mielessäni monta kertaa ja yrittäjyysvalmennukseen pääseminen oli lopullinen sysäys kohti yrittäjyyttä. Ideat olivat vaihdelleet tennarikaupasta kahvilaan ja kaikkea siltä väliltä. Nyt tuoreena liikunta-alan yrittäjänä olen siinä pisteessä, jonka eteen olen tehnyt paljon töitä ja saavuttanut yhden monista unelmistani.

Kuvasta katsoo nuori yrittäjä, joka on hypännyt epämukavuusalueelle ja haluaa kehittää itseään, omaa osaamistaan ja saada aikaiseksi jotain sellaista, mistä voi olla ylpeä. Halu tehdä asiat omalla tavalla ja seistä täysin oman juttunsa takana ovat minulle tärkeitä asioita. Ujo, hiljainen ja hymyilevä tyttö on kasvanut itsenäiseksi, rohkeaksi ja hymyileväksi naiseksi, joka uskaltaa toteuttaa itseään. Työttömänä oleminen oli kova paikka vasta-valmistuneelle. Työttömyys on kuitenkin todentanut ajatuksen siitä, että jos haluaa jotain, sen eteen voi ja pitää tehdä myös itse aika paljon. Suuri vaikutus siihen, että mitä tällä hetkellä teen, on ollut monella eri ihmisellä, joiden kanssa olen erityisesti aikuisena ollut tekemisissä. Kaikista tärkeimpänä tietysti vanhempani, jotka ovat mahdollistaneet harrastukset, opiskelut ja kannustaneet myös yrityksen perustamisessa. Se, että olen onnistunut rakentamaan yrityksen itse, läheisteni ja ystävieni tuella on merkittävä asia minulle. Tällä hetkellä teen juuri sitä mitä itse haluan.”

Asioita, joita ei tarvitse pyytää anteeksi

  1. Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi sitä, että rakastat.
  2. Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi, että sanot ei.
  3. Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi unelmiesi seuraamista.
  4. Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi itsesi kanssa viettämääsi aikaa.
  5. Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi prioriteettejasi.
  6. Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi huonon parisuhteen lopettamista.
  7. Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi epätäydellisyyksiäsi.
  8. Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi periaatteitasi ja arvojasi.
  9. Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi huonoja tanssitaitojasi.
  10. Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi, että et tiennyt oikeaa vastausta.
  11. Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi korkeita odotuksiasi.
  12. Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi jonkun toisen puolesta.
  13. Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi totuuden kertomista.

Lähde: www.lifehack.org

5 asiaa, jotka yksin olemisesta voi oppia – Yksin oleminen ei ole yksinäisyyttä

”Me olemme kaikki yksin, synnymme yksin ja kuolemme yksin. Meidän tulisi jokaisen jonain päivänä katsoa taaksepäin ja ymmärtää, että seurasta huolimatta, olemme olleet yksin koko matkan ajan. En sano, että olisimme olleet yksinäisiä – ainakaan koko aikaa – mutta loppujen lopuksi kuitenkin yksin. Tästä syystä itsekunnioituksesi on tärkeää, ja en näe miten voit kunnioittaa itseäsi, jos sinun tulee katsoa toisten sydämiin ja mieliin ollaksesi onnellinen.” – Hunter S. Thompson

Mitä saatat oppia yksin olemisesta?

1. Mielesi on äänekäs.

”Mieli on loistava väline oikein käytettynä. Väärin käytettynä siitä tulee erittäin tuhoisa. En tarkoita, että käyttäisit sitä väärin  vaan et käytä sitä lainkaan. Se käyttää sinua. Kaikki asiat, jotka todella merkitsevät  kauneus, rakkaus, ilo, luovuus, sisäinen rauha  nousevat mielen ylitse.” – Eckhart Tolle

2. Yksin oleminen ei välttämättä tarkoita yksinäisyyttä.

”Ihmiset ajattelevat, että yksin oleminen on yksinäisyyttä. Mielestäni se ei ole niin. Yksinäisintä maailmassa on olla vääränlaisten ihmisten ympäröimänä.” – Kim Culbertson

3. Olet vapaa!

”Missään ei ole helppoa polkua vapauteen. Monien meistä täytyy kulkea läpi varjojen ja kuoleman laakson yhä uudelleen ja uudelleen ennen kuin saavutamme toiveidemme vuorenhuipun.” – Nelson Mandela

4. Olet vahvempi kuin uskotkaan.

”Kiintymys on kärsimyksen alku.” – Buddha

5. Aseta ensisijalle happesi, sen jälkeen auta muita.

”Kukaan, joka keventää toisten taakkaa, ei ole hyödytön tässä maailmassa.” – Charles Dickens

Lähde: earthweareone.com

Valo, päästä minut väsymyksestä

 

Minua väsyttää talvisin aina vietävästi, tuntuu, että koskaan ei saa nukuttua riittävästi. Samalla koen huonommuutta siitä, että väsyttää. Ehkä olen jättänyt jonkin vitamiinin ottamatta? Ehkä syön huonosti? Ehkä uni ei olekaan riittävän laadukasta?

Yritän löytää pikaratkaisua väsymykseen, jotta jaksaisin edes jotain. Kahvi. Se on ensimmäinen, mikä tulee mieleeni, kun silmät haluaisivat painua kiinni. Mutta kehoni on niin herkkä, että kahviöverit vain lisäävät sisäistä tuskaani (ja ihmettelen, kun joku kertoo kiskovansa pannullisen suurimpaan väsymykseen). Väsyttää, ”olen huono kun en ole pirteä” –fiilis yhdistettynä sydämentykytyksiin on todella huono yhdistelmä. Vähän kuin viikon unettomuuden jälkeen lähtisi maratonille. Tai heräisi keskellä muurahaisten alennusmyyntihysteriaa.

Parin viikon matka aurinkoon keskellä pimeintä vuodenaikaa muistutti minua taas siitä, että kehoni reagoi voimakkaasti pimeyteen. Ehkä kaikilla vaikutus ei ole niin voimakas – tai joku sietää paremmin kahvia – mutta auringonpaisteessa sain ainakin karistettua ”minussa on jotain vikaa, kun väsyttää näin paljon” -uskomuksen. Tuo uskomus on ilmennyt elämässäni ehkä enemmän tunteena kuin ajatuksina: tuntuu, että pimeän aikaan koko ajan on vähemmän energiaa kuin etukäteen on kuvitellut. Nyt olen ymmärtänyt myös tuntemusten tasolla, että minulla on herkkä keho – sekä kahville että valolle ja pimeydelle.

Kun hämärä alkaa laskeutua, keho alkaa tuottaa pimeähormonia, melatoniinia. Se tuo mukanaan väsymyksen, on helppo nukahtaa, nukkua. Kun Suomessa pimeyttä on enemmän kuin valoa, väsymystä on enemmän kuin pirteyttä ja melatoniinia virtaa PALJON. Ainainen väsymys saattaa sekoittua myös masentuneisuuden tunteeseen – kun ei jaksa, tuntuu todella ettei pysty ja on sellainen uskomus, että on huono. Ihan kuin istuisi pimeässä kaivossa odottamassa, että aurinko nousisi sen verran korkealle, että säteet osuisivat myös kaivon pohjalle. Joskus väsyneenä näen myös mielikuvan itsestäni pikku sintistä, joka räpiköi kuivalla maalla. Kyllä siinä vähän sinttiäkin saattaa masentaa.

Eräs Aasiasta kotoisin oleva, Suomessa asuva, nainen tuskaili sitä, että Suomessa on niin pimeää ja suomalaiset ovat niin nuivia. Lisäisin tähän vielä, että kuljemme mustissa, harmaissa tai ruskeissa vaatteissa. Kokonaisuudesta saamme aikaan ankeuden maksimointia. Ollapa pimeä sekä sisältä että ulkoa, sen me osaamme. Mutta silloin kun väsyttää oikein vietävästi, kaivautuu mieluummin kaikin mahdollisin tavoin hämäränhyssyyn.

Kaksi viikkoa sitten päivä oli Helsingissä tunnin lyhyempi, ja kahden viikon päästä päivä on tunnin ja kymmenen minuuttia pidempi kuin tänään. Olemme menossa taas valoa kohti. Ja valon määrä lisääntyy kohisten. Herkkäkehoiselle tuo tieto tarkoittaa samaa kuin tulppaanin sipulille: lepojakson jälkeen elinvoima alkaa taas kihistä ytimessä!

Mitä tämä talvi on opettanut minulle? Ennen kaikkea se on opettanut, että talven ”minä olen säälittävä sintti kuivalla maalla”-uskomus ei ole totta. Parempi uskomus on: olen luonnon kanssa synkassa elävä herkkä ihminen. Voin tehdä uusia, palvelevia mielikuvia ja uskomuksia sen varalle, että ensi talvi pääsisi yllättämään minut 35:nnen kerran. En siis ole huono, jos olen väsynyt.

Etkä ole sinäkään.


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Riittävän hyvä eli täydellinen


Kello on kolme, huone pimeä. Silmät ovat karheat, ja tekee mieli pitää ne kiinni. Sydän lyö kuitenkin jo liian lujaa, ajatukset pyörivät mielen vuoristoradassa: ai niin sekin… pitäisi… mitenköhän muistan aamulla… pakko kirjoittaa ylös… nuku nyt. Nuku!

Stressi. Tekemättömistä töistä, tulevista valinnoista, jaksamisesta, minuun kohdistuvista odotuksista, vaikka mistä. Syitä on hurjan paljon.

Stressi on erilaisten ärsykkeiden ylikuormitus. Yhtäaikainen väsymys, allergia, vääränlainen ruokavalio, voimakkaat tunteet, melu tai yllättävät tilanteet saattavat aiheuttaa yhteisvaikutuksenaan stressin.

Stressi ei synny pelkästään negatiiviseksi kokemistamme asioista, vaan myös kivat asiat kuten harrastukset voivat kuormittaa, niin kuin Kristian Ekström kirjoittaa tekstissään 4 syytä miksi emme huomaa stressiä.

Eräs suurimmista stressiä aiheuttavista asioista ovat ihmissuhteet. ”Konfliktit ja jännitteet suhteessa muihin ihmisiin ovat stressaavimpia tapahtumia päivittäisessä elämässä. Niillä on sekä ensivaikutus että pitkäaikainen vaikutus hyvinvointiin”, kirjoittaa joogaopettaja Mia Jokiniva blogissaan.

*

Ihmissuhde on aina suhde itseen. Niinpä iso stressitekijä on myös suhtautuminen omiin suorituksiin; itsensä vertailu, egon pälinä, omat odotukset ja velvollisuudentunto.

Andre Agassi kertoo omaelämäkerrassaan, kuinka hän maailman parhaana tenniksenpelaajan silti hävisi otteluita. Taidoillaan, lahjakkuudellaan ja eläimellisellä harjoittelullaan hänen olisi pitänyt olla miltei voittamaton. Agassi oli sellaisessa kunnossa, että vaikka hän olisi yltänyt vain 50-prosenttisesti parhaaseen suoritukseensa, hänen olisi pitänyt voittaa.

Agassi yritti olla täydellinen, joka kerta. Hän sortui täydellisyydentavoittelun vuoksi älyttömiin virheisiin. Liika yrittäminen toi totaalisen romahduksen ja vei häneltä mahdollisuuden edes keskinkertaisuuteen.

*

Yksittäinen suoritus tai hetki voi olla ”täydellinen” (millainen se olisi?). Mutta jatkuva, toistuva täydellisyys on mahdotonta. Jokin täydelliseksi kuvittelemamme voi olla esikuva, päämäärä tai ihanne, mutta kuten monesti sanotaan, matka on päämäärää tärkeämpi.

Keneltäkään ei voi vaatia enempää kuin oman parhaansa, ja se harvoin on täydellistä. Ihmiselämään kuuluu olennaisesti epätäydellisyys, eikä kukaan voi olla kaikessa paras. Riittää, että tekee oikein: valitsee vaihtoehdoista oman senhetkisen harkintansa mukaan, mahdollisimman tietoisena. Riittävän hyvä on totaalisen aliarvostettua, sillä eikö ole typerää antaa aina kaikkensa, jos vähempikin riittäisi?

Liekö luterilaisen työmoraalin ja suomalaisen sisun peruja, että asiat eivät saa näyttää liian helpoilta? Jopa nykypäivän tietotyössä asiakkaalle tai pomolle vakuutetaan, miten vaikea tehtävä oli, miten paljon sen tekemiseen meni aikaa ja miten koville se otti. Silloin tietää tehneensä töitä. (Italiassa arvostetaan häntä, joka osaa tehdä vaikean työn helposti ja nopeasti.)

Se, että tekee jonkin asian hyvin ja nopeasti on ammattitaitoa ja itsensä tuntemista. Tärkeää on asenne, ei se mitä tekee vaan miten tekee: intohimo tekemäänsä kohtaan.

*

Paikkaansa ei tarvitse lunastaa joka päivä uudelleen, itselleen saa suoda lepoa, joskus voi kulkea siitä mistä aita on matalin, keskittää energiansa johonkin tärkeämpään – ja antaa itselleen armoa.

Uskallan väittää, että itseensä tutustuminen vähentää stressiä ihan merkittävästi.

Puutteiden arvostelun sijaan voisi sekä itsessä että muissa kiittää hyvästä suoriutumisesta, olla ylpeä kyvystä selviytyä ja uskaltaa, antaa mitättömät virheet anteeksi ja nauttia siitä mitä on.

Jooga on äärettömyyden kokemista oman rajallisuuden sijaan. Ja voi pojat, kun siihen äärettömyyden ikuiseen virtaan uskaltaa heittäytyä mukaan, alkaa tapahtua. Yhtäkkiä asiat virtaavat luokse ilman että niiden perässä täytyy juosta.

Murehtiminen aamuyöllä… Noh, kaikki tietävät miten hyödyllistä se on. Voisiko ajatusten villistä laukasta, tekemättömistä ja tulevista asioista päästää irti? Antaa elämän kannatella ja virrata ikuisuuden mukana?

Kaikki aika on jo olemassa. Juuri tällä hetkellä ei ole mitään hätää. Tämä riittää, ihan taatusti.

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image