Helmikuu oli Keltaisessa talossa monellakin tapaa muutosten kuukausi. Ihan aluksi sain palata töihin kahden kuukauden sairausloman jälkeen ja se luonnollisesti oli ihana asia! Normaali arkirytmi vaan sopii minulle ja nautin työstäni.
Alkukuussa oma äitini täytti 80 vuotta ja sekin oli iloinen asia, koska saimme juhlistaa pirteää ja hyväkuntoista päivänsankaria. Keltaisen talon isännällä täyttyi myös täydet pyöreät ja tuo maaginen 50v. tuli täyteen. Niitäkin juhlistimme pienimuotoisesti läheisten ja Ystävien kanssa. Nämä kaikki positiivisia asioita ja tavallaan muutoksia, mutta ei kuitenkaan niin suuresti jokapäiväisessä elämässä näkyviä.
Suurin ja elämämme totaalisesti muuttanut muutos olikin sitten edessä 23.2 vain päivää ennen nuoremman tyttären syntymäpäivää, jolloin jouduimme yllättäen hyvästelemään Keltaisen talon vahtikoira Rasmuksen. Rasmus oli rakas perheenjäsen 11 vuotta ja eli kanssamme monenlaiset vaiheet. Lasten kouluajat, rippijuhlat, ylioppilasjuhlat, kotoa muuttamiset ja monet muut ilot ja surut, joita niitäkin noihin vuosiin mahtuu luonnollisesti. Monet ovat ne kyyneleet, jotka Rasmuksen turkkia vasten on itketty ja aina on lohtu ollut lähellä. Ystävä on ollut lähellä silloin, kun maailma murjoo ja kukaan ei ymmärrä. Lasten muutettua kotoa, on Rasmuksen läsnäolo entisestään korostunut. Monet yksinäiset ja hiljaiset hetket saimme yhdessä jakaa, kylki kyljessä. Lemmikkiä ottaessa kyllä tiedostaa sen, että tulee päivä, jolloin on kumppanista luovuttava, mutta en olisi koskaan uskonut sen olevan näin vaikeaa ja voimille ottavaa. Koti tuntuukin yllättäen niin tyhjältä ja hiljaiselta. Miten pieni koira onkaan voinut täyttää kodin ja tuoda sitä elämää ja rytmiä taloon.
Elämän on kuitenkin jatkuttava ja eteenpäin täytyy katsoa, vaikka se välillä tuntuu tosi vaikealta. Onneksi lähellä on koiraihmisiä, jotka ovat kokeneet saman ja tietävät jo sanomattakin, minkälaisten tunteiden kanssa elämme. Voimia on antanut myös se, että koko perheelle suru on yhteinen ja voimia toinen toisiltamme olemme saaneet. Onneksi meillä on myös muistot, nuo monet mukavat ja hauskat hetket, jotka nyt vielä tuntuvat kipeiltä muistella, mutta aika varmasti tekee tehtävänsä tämänkin asian suhteen.
Kaivaten, mutta kiitollisina näistä vuosista. Paljon saimme ja paljon opimme maailman parhaalta Ystävältämme!
Dep Shapiron kirjassa Kehosi paljastaa mielesi (Basam Books, 2011, suom. Leena Niemelä) esitetään mielenkiintoinen stressivertaus.
Pidetäänhän korkki auki!
”Kuvittele, että yrität puristaa hammastahnaa putkilosta, mutta olet unohtanut ottaa korkin pois. Mitä tapahtuu? Hammastahnan on löydettävä jokin toinen tie ulos. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että tahna tulee ulos pohjasta tai pakottaa ehkä reiän sivulle – mihin tahansa kohtaan, joka on heikoin.
Kuvittele nyt, että hammastahnaputkilo olet sinä. Olet paineen alla ja alat kokea psykologista tai emotionaalista stressiä. Et kuitenkaan ikään kuin ota korkkia pois huomataksesi, mitä on tapahtumassa, ja anna itsellesi aikaa rentoutumiseen tai sisäisten ristiriitojesi käsittelemiseen. Joten mitä tapahtuu sisälläsi kasvavalle mentaaliselle ja emotionaaliselle paineelle? Sen on lopulta löydettävä jokin tie ulos, ja jos se ei voi tulla ulos korkista (tulemalla ilmaistuksi ja ratkaistuksi), se tulee ulos jotain muuta kautta. Se etsii heikoimman kohdan – joko ruoansulatusjärjestelmäsi, hermojesi, immuunijärjestelmäsi tai unimaailmasi kautta. Tukahduttamalla se muuttuu sairaudeksi, masennukseksi, riippuvuudeksi tai levottomuudeksi; ulospäin heijastettuna siitä tulee vihamielisyyttä, hyökkäävyyttä, ennakkoluuloisuutta tai pelkoa.”
Toisen ihmisen saaminen onnelliseksi on myös lyhyin reitti omaan onneen. Tässä muutama pieni teko, joilla voi olla suuri vaikutus.
Rohkaise. Joskus on vaikea pysyä positiivisena, kun elämä on rankkaa. Voit antaa toiselle palan aurinkoa muistuttamalla myös tilanteen hyvistä puolista.
Halaa. Oikeassa tilanteessa voit pelastaa toisen päivän pelkällä halauksella. Se vähentää stressiä ja kirkastaa ajatuksia. Melko suuri hyöty niin yksinkertaisella asialla.
Anna itsetehty lahja. Piirustus tai vaikkapa koru. Yksilöllistä lahjaa arvostetaan varmasti.
Avaa toiselle ovi. Muutamassa sekunnissa voit saada hymyn toisen kasvoille.
Tuo positiivista energiaa keskusteluun. Positiivisuus on tarttuvaa. Tuo lounaskeskusteluun positiivista näkökulmaa ja saat kohta huomata, että muutkin tekevät niin.
Hymyile. Vaikkapa tuntemattomalle kadulla. Hän joko hymyilee takaisin tai hämmentyy, mutta hyvällä tuurilla, se voi parantaa toisen päivää huomattavasti.
Kuuntele. Ihmiset arvostavat, kun heitä kuunnellaan keskeyttämättä.
Päästä joku ohi liikenneruuhkassa. Stressaavana päivänä se voi olla helpotus kiireiselle kuskille.
Anna rehellinen kohteliaisuus. Toimii parhaiten, kun kohteliaisuus osuu lähelle toisen sydäntä, esimerkiksi hyvin suoritetusta työstä.
Anna kotitekoisia herkkuja. Kukapa ei pitäisi vastaleivotuista kekseistä?
Jaa hauska juttu, jonka löysit internetistä. Hauska video tai sinua auttanut artikkeli kenties.
Vie ystävällesi kukkia. Erittäin helppo tapa saada hymy toisen kasvoille.
Hoida ystäväsi juokseva asia hänen puolestaan. Pieni uhraus niin suuresta ilosta.
Kerro vitsi tai hauska tarina. Voit kääntää oman kömmähdyksesi hauskaksi tarinaksi.
Jaa hyvä neuvo. Kun toisella on ongelma, voit jakaa neuvon omasta näkökulmastasi tai kysyä ratkaisua joltakin toiselta, joka on kokenut saman. Näin osoitat ystävällesi ettei hän ole yksin.
Eräänä usvaisena toukokuun aamuna pari vuotta sitten ulkoilutin koiraamme maalaismaisemassa. Huomasin tien poskessa aurausmerkin, jossa kasvoi lehtiä. Juuriltaan katkaistu lehtipuun taimi oli syksyllä isketty tien varteen oksat karsittuina. Siitä huolimatta se pystyi kevään saavuttua imemään maaperästä ja auringonpaisteesta riittävästi voimaa voidakseen puskea talvehtineet silmunsa päivänvaloon.
Kuva tuosta karsitusta kepistä peltotien pientareella jäi pitkäksi ajaksi mieleeni. Miten on mahdollista, että noin vähillä eväillä voi kurottaa kohti kasvua ja elämää? Ja kuinka paljon merkitystä tuon yksinäisen yritteliään oksan sinnikkyydellä voi olla sen havaitsijalle?
Elämä on täynnä paradokseja. Tavoittelemme usein helppoutta ja vaivattomuutta. Kuitenkin suurimmat onnistumisen kokemukset syntyvät teoista, joiden eteen on ponnistellut ja laittanut itsensä likoon, ehkä ottanut riskejäkin. Tässä yhteydessä tarkoitan sellaisia riskejä, joissa omat tavoitteemme ja arvomme ovat itsellemme niin tärkeitä, että olemme valmiita sitoutumaan niihin riippumatta siitä, mitä muut asiasta ajattelevat.
Toisaalta sellainen tekemisen helppous ja vaivattomuus, jolla tuloksia saadaan aikaan luontevasti ja ekologisesti, on tietysti tavoittelemisen arvoista. Yhteistyö, joka rakennetaan kaikkien osapuolien arvoja kunnioittaen, lepää hedelmällisellä maaperällä.
Tarinoiden kertominen on inhimillisen kasvun ytimessä. Viktor Frankl on kertonut miten kaikkein vaikeimmissa olosuhteissa ne, jotka kokivat tulevaisuuden merkitykselliseksi ja jaksoivat ponnistella sen eteen, pystyivät kestämään epäinhimillisimmätkin vastoinkäymiset ja säilyttämään elinvoimansa. Monet ovat saaneet voimia ajatuksesta: ”kun tästä selviän, niin voin jakaa kokemukseni muillekin voimavaraksi”.
NLP:n yksi perusajatuksista on, että voimme aina muuttaa omaa suhtautumistamme asioihin, silloinkin kun kohtaamamme vastoinkäyminen tuntuu ylivoimaiselta tai sietämättömältä. Itse olen viime aikoina treenannut hankalissa tilanteissa ”poistun paikalta” -strategian vaihtoehdoksi ”siedän epämukavuutta jonkin aikaa oppiakseni jotain uutta” -mallia. Samalla olen pyrkinyt pitämään mielessäni, että viikon tai kuukauden kuluttua näen kokonaisuuden selkeämmin, ja seuraavan vastaavan tilanteen tullen osaan enemmän. Näkökulmaa vaihtamalla voin tehdä uudenlaisia havaintoja, asettua toisten asemaan ja paremmin ymmärtää erilaisia tapoja hahmottaa asioita.
Itselleni suurena inspiraation lähteenä ovat henkilöt, jotka ovat erilaisista rajoitteista huolimatta uskoneet missioonsa ja positiivisella energialla askel askeleelta edenneet kohti tavoitteitaan. Sellaiset henkilöt tekevät pieniä edistyksen tekoja silloinkin, kun tavoite tuntuu kaukaiselta, mahdottomalta tai olosuhteet ovat vaikeat. Sinnikkäästi he syöttävät energiaansa silmuihin, jotka ovat odottaneet talven yli tilaisuuttaan päästä valoon. Siinä hetkessä se riittää.
Palava halu edetä ei aina tarvitse polttoaineekseen suuria tavoitteita. Yllättävän suuret saavutukset voivat syntyä myös intohimoisen tekemisen sivutuotteina.
Kevät on ihmeellistä aikaa. Hangen läpi puskee krookusten ja tulppaanien ensimmäisiä vihreitä lehtiä. Joutsenten paluumuutto on jo alkanut. Päivät pitenevät vauhdilla ja pitkästä pilvisestä jaksosta huolimatta valon lisääntyminen auttaa jaksamaan arjessa.
Maata peittäneen lumen alta voi paljastua yllättäviäkin asioita. Voimme aina valita, miten niihin suhtaudumme.
Kuva ja teksti ovat viides osa Sirpa Levonperän 12.1.-18.1.2015 Helsingissä pidettyä “Sinä olet oman elämäsi tähti” -valokuvanäyttelyä, joka koostui yhdeksästä eri kuvasta ja tarinasta. Kuvattavilta kysyttiin seuraavia asioita: “Meneekö sinun elämäsi niin kuin sinä haluat, missä mennään nyt ja ketkä henkilöt siihen ovat vaikuttaneet? Mitkä ovat juuresi? Kuka sinä olet, mitä teet? Onko tarinasi mielestäsi tyypillinen vai epätyypillinen?” Kuvattavat kirjoittivat pohdintansa.
”Vapaus on minulle tärkeää ja olen aina pyrkinyt siihen. En pidä lokeroimisesta, sillä tiedän että laatikosta käsin olisi vaikeampaa tehdä asioita.
Vapaus, niin henkinen kuin fyysinenkin, ovat asioita mitä pohdin päivittäin. On mielenkiintoista ajatella, että ihmiset joita rakastamme, sitovat meitä itseensä tai tavarat joita omistamme, omistavat tavallaan meidät. Rajoittavat meitä. Tiedän, että nämä ovat myös hyvin tärkeitä meille. Ne luovat turvaa ja tasapainoa. On kuitenkin tärkeää ymmärtää asioiden toinenkin puoli.
Vapauden ajatukset heijastuvat myös työhöni ja harrastuksiini. Tuotan kulttuuria: teen sitä mikä mielekkäimmältä tuntuu. Tärkeältä. Olen valokuvannut ja tuottanut taidetta. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että videot ovat se juttu. Videot tarjoavat laajimman ulottuvuuden ilmaista, vaikuttaa. Näin kommunikoin vapauden ajatuksiani muille. Koen sen velvollisuudekseni.”
Tietoinen vanhemmuus on sitoutumista omaan sisäiseen kokemukseen. Hyvä kasvatus on itsensä kasvattamista, omien kasvukohtien tunnistamista ja ajatusten ja reaktioiden tarkkailua.
Parhaiten opetamme esimerkkiä näyttämällä, lapset kun seuraavat katseellaan meitä koko ajan. Vanhemmuus on etuoikeutta kasvaa lastemme vierellä, oppien toinen toisiltamme. Vanhemmuus on henkilökohtaista, sen on kummuttava meistä itsestämme.
Lapset ovat kasvukohtiemme mestaritökkijöitä! Usein lapset kertovat meille aivan suorin sanoin, mitä emme itsessämme näe. He peilaavat taitavasti ja painelevat nappejamme rakkaudella, jotta voisivat tuoda pintaan haavojamme puhallettavaksi pois.
Samainen pikku nappien painajasi on myös parasta balsamia haavoillesi, sillä hän rakastaa sinua ehdoitta ja syvästi. Hän hyväksyy sinut, ja hänen hartain toiveesi olisi, että itsekin hyväksyisit itsesi. Hän myös uskoo, että pystyt parempaan, sillä hän itsekin uskoo kasvuunsa ja haluaa kehittyä ja oppia aina vain lisää.
Lapsi ei anna periksi, joten helpointa olisi lähteä vähentämään niitä nappien määrää.
Alla olevat kysymykset auttavat sinua tunnistamaan kasvun paikkoja. Vastaa rehellisesti joko kyllä tai ei.
Osaatko ilmaista vihaa terveellisellä tavalla ja sitten päästää tunteesta irti?
Osaatko päästää irti kaunasta ja katkeruudesta?
Kun sinua pelottaa, myönnätkö sen muille?
Osaatko vakuuttavasti ja kunnioittavasti ilmaista omat emotionaaliset tarpeesi läheisillesi?
Ymmärrätkö, koska itse tarvitset apua ja ja osaatko pyytää sitä?
Osaatko sanoa EI ilman, että tunnet syyllisyyttä?
Osaatko puolustautua, kun sinua kohdellaan huonosti?
Osaatko antaa rakkautta ja hellyyttä?
Osaatko olla yksin ja silti onnellinen?
Osaatko kuunnella rauhassa itseäsi ja toisia?
Osaatko osoittaa empatiaa ja ymmärrystä muille, ilman tuomitsemista ja kritisointia?
Ymmärrätkö helposti mistä toisen paha olo johtuu?
Pystytkö motivoimaan muita ilman manipulaatiota ja rangaistuksen uhkaa?
Sallitko itsellesi nautintoja?
Nauratko usein ääneen, niin että naurusta ei tule loppua?
Herkistytkö muiden rohkeudesta ja koskettavista tarinoista?
Osaatko levätä ja vain olla?
Hyväksytkö ja nautitko ihmisten seurasta, vaikka heillä olisi ihan eri arvot ja uskomukset kuin sinulla?
Annatko itsesi olla kuin lapsi, leikkiä ja olla hassu?
Ovatko tavoitteesi realistisia ja onko sinulla kärsivällisyyttä niiden toteuttamiseen?
Annatko omat virheesi itsellesi anteeksi etkä ota itseäsi liian vakavasti?
Hyväksytkö omat puutteesi?
Hyväksytkö lähipiirisi etkä häpeä heidän puolesta?
Kunnioitatko vahvuuksiasi terveellä tavalla ilman ylimielistä ylpeyttä niistä?
Elätkö vapaana, ilman sosiaalisia paineita olla samanlainen ja sulautua yhteiskuntaan?
Elätkö ilman naamioita ja rooleja?
Onko elämäsi lahja, täynnä mahdollisuuksia ja seikkailuja?
Osaatko ottaa vastaan turhautumisen tunteen, ilman että alat syytellä siitä muita?
Pääsetkö tavoitteisiisi ilman muiden tukea?
Olet varma päätöksistäsi ilman vahvistusta ulkopuoliselta taholta?
Osaatko hävitä ja epäonnistua ja silti tuntea olevasi riittävän hyvä?
Pidät mielipiteitäsi arvossa ja uskallat tuoda niitä julki?
Otatko stressaamatta vastaan aikataulujen muutokset?
Osaatko kyseenalaistaa sääntöjä ja rajoja?
Jos olet surullinen, annatko itsesi itkeä?
Kaikki ne kysymykset, joihin vastasit EI, kertovat sinulle mahdolliset kasvun paikkasi. Näistä asioista ehkä tunnistat tilanteita, joissa lapsesi sinua haastaa tai tulee haastamaan. Tilanteita, joissa arki takkuilee tai tulee väärinkäsityksiä.
Kun pieni rakas painelijasi on saanut sinun pääsi höyryämään ja aiot räjähtää… pysähdy! Ota hetki ennen reagoimista haltuusi, hengitä syvään ja kysy itseltäsi: ”Mitä nappia nyt paineltiin?”
Rauhan tilassa on helpompi olla purkamatta pahaa oloa lapseen.
On helpompi ymmärtää ärsytyksen syvempi tarkoitus ja syy. Voi olla kiitollinen mahdollisuudesta oppia. Kyvystä ottaa vastuu omista reaktioista.
Ja kun ei mene kuin Strömsössä, myönnä se itsellesi ja lapsellesi. Anna itsellesi anteeksi, ja naura itsellesi. Tunnista kasvun paikka ja ensi kerralla voi jo mennä paremmin. Anna itsellesi vaikka loppuelämäsi aikaa oppia virheistäsi ja kasvaa. Sitten osaat tehdä saman myös lapsellesi. Täydellisesti käyttäytyvää lasta tai vanhempaa ei ole, ja mitä sellaisilta ikinä oppisimmekaan?
Olen erittäin kiitollinen omista nappien painelijoistani, kaikki ne merkityksellisimmät asiat mitä osaan ja tiedän, olen oppinut lapsiltani.
Mitä jos päätämme, että paras on se, joka saa muut loistamaan? Olisiko kukoistavan perheen, työyhteisön ja kansakunnan idea siinä? Tehtävänämme olisi saada muut tunnistamaan vahvuutensa ja ottamaan ne käyttöön. Elämää kannattelevaa voimaa muodostuisi siitä, että minä auttaisin sinua olemaan parempi siinä sinun jutussa. Liian idealistista? Mahdotonta?
Rutiineissa viipyminen vaalii vakautta ja turvallisuutta, mutta turruttaa ja jarruttaa. Uhkana on keskinkertaisuuden kirous, jossa oleminen tukahtuu ja kuihtuu puuhasteluksi ilman intohimoa. Mitättömyyden kokemukset saavat sijaa. Sen sijaan ympäröivän todellisuuden tarkasteleminen muiden ihmisten näkökulmista inspiroi ja auttaa ylittämään omaa rajoittuneisuutta.
Omasta tutusta sopukasta ulos kurkistaminen edellyttää riskinottoa, mutta vapauttaa luovuutta. Toisen asemaan asettuminen voi auttaa näkemään ja kokemaan ympäröivää todellisuutta laajemmin, avarammin ja syvemmin. Mukavuusalueen reunalla oleskelu saa edistyksen voimat liikkeelle. Edistystä ei ole olemassa ilman, että maailmaa tarkastellaan ennakkoluulottomasti ja pelottomasti uusista näkökulmista. Edistys ilmenee innovaatioina, jotka kehittyvät asioiden ja ilmiöiden leikkauspisteissä – ei kenenkään maalla.
Rohkeutta on vaalia olosuhdetta, jossa ei ole läsnä tukahduttavia asioita vaan erilaisten ihmisten välisen arvostuksen ansiosta vapautuvaa luovuutta, voimaa ja iloa. Erilaisuuden rikastavasta voimasta inspiroituminen auttaa löytämään elämään merkitysnäköaloja, jotka ehkäisevät tarkoituksettomuuden kokemuksia ja latteuden leviämistä. Mitättömyyden kokemukset poistuvat.
Rohkeinta on vaalia ihmisenä olemisen arvokkuutta periksiantamattomasti kohtaavassa läsnäolossa. ”Ilman iloa ei ole elämää, vaikka ihmisellä olisi kaksitoista autoa, kuusi hovimestaria, linna, yksityinen kappeli ja pommisuoja.” – Henri Miller
Tässä 7 asiaa, joiden opettaminen koulussa auttaisi tulevia aikuisia elämään täydempää elämää.
1. Kokemus omasta kehosta
Sen lisäksi, että ihmiskehoa käydään läpi paperilla, olisi tärkeää oppia tunnistamaan oman kehon tuntemuksia, ottaa yhteyttä omaan kehoon. Mitä keho juuri nyt tarvitsee? Mitä se hienovaraisesti pyytää? Mikä tekee keholle hyvää? Ainoat vastaukset löytyvät tunnustelemalla ja ymmärtämällä omaa kehoa, ei pelkästään kehokarttoja tutkimalla.
2. Kommunikaatiotaidot
Kommunikaatiotaidot pitäisi olla oma kouluaineensa. Kuinka erilaiset kommunikaatiotavat vaikuttavat toiseen ihmiseen? Kuinka aikomukseni ja tunteeni vaikuttavat siihen, miten kommunioin muille? Mitä on esiintymisjännitys? Miksi kommunikoimme eri tavoin? Miksi tulkitsemme väärin? Ja miten kirjallinen kommunikaatio (jota jokainen tekee paljon päivittäin) eroaa kasvokkaiskohtaamisesta tai muusta kirjoittamisesta? Maailma on täynnä mielenkiintoisia harjoituksia, teorioita ja oppeja kommunikaatiotaidoista, jotka helpottaisivat elämää ja antaisivat ymmärrystä.
3. Stressinhallinta
Informaatiotulva, odotukset, elämänhallinta, tehostaminen, arjen vauhti… Stressikokemukset aiheuttavat jo kouluaikana valtavan määrän sisäistä puhetta ja ajatuksia, joista saattaa olla vaikea päästä eroon. Ajatuksen, tunteen ja kokemuksen kehä ylläpitää myös fyysisiä oireita. Työelämässä stressinhallintatiedoista ja -taidoista olisi paljon hyötyä: hengittely, mielikuvaharjoittelu, uusien, palvelempien ajatusten synnyttäminen, kehon huomiointi, tietoinen läsnäolo, toiminnan tietoinen muuttaminen… Olisi aivan ihanaa, ettei kaikkien tarvitsisi opetella stressiperusteita kantapään kautta!
4. Itsetuntemus
Psykologian opintoihin voisi sisältyä myös soveltamista. Mistä minä tulen? Millaisia uskomuksia kannan mukanani? Miten ne vaikuttavat kokemukseeni elämästä? Miltä minusta tuntuu? Kuinka opin käsittelemään omia tunteita, uskomuksia, kokemuksia? Oma sisäinen maailma, sen suuri viisaus, jää koulumaailmassa pääosin tutkailematta, vaikka se on suurin ja voimakkain tiedon lähde!
5. Liikkumisen ilo
Keskustelua on jo käyty pitkään siitä, onko koulussa liikunnan (onnistumisen) arviointi ok. Paras onnistumisen mittari on ilo ja hyvän fiiliksen kasvattaminen. Muistan kuinka eräs koulukaverini kertoi aikuisiällä, kuinka oli ensimmäistä kertaa lähtenyt liikkumaan vapaaehtoisesti, sillä liikkumiseen liittyi niin paljon negatiivista painetta arvostelun ja onnistumisenpakon myötä. Ilon löytäminen oman kehon liikkeestä pitäisi kirjata opetussuunnitelmaan!
6. Kiusaamisen syyt
Minä kirjaisin opetussuunnitelmaan myös Kimmo Takasen Tunne lukkosi -kirjan keskeiseksi opetusmateriaaliksi (tai jonkinlaisen koululaissovelluksen siitä; terkkui Kimmolle – olisiko siinä seuraava projekti?) Olisi tärkeää avata lapsille ja nuorille sitä, mitä kiusaaminen tarkoittaa kiusaajan tai kiusatun näkökulmasta – mitä kiusaaminen syvemmällä, oman olemisen tasolla, ilmentää. Asiakastyössä olen nähnyt, kuinka kiusaaminen jatkuu erilaisessa, hienovaraisemmassa muodossa usein myös työelämässä, mutta ihmisten väliset kemiat ja omat uskomusjärjestelmät noudattavat samaa kaavaa kuin lapsuudessa – ellei niistä tule tietoiseksi.
7. Oman intohimon löytäminen
Tai ilon löytäminen. Tai kipinän löytäminen. On masentavaa ja vanhanaikaista ajatella, että elämä koostuu vain ulkoapäin määritellyistä velvotteista ja tavoitteista, ja niistä suoriutumisesta. Jotta ihminen voi elää onnellista ja hyvinvoivaa elämää, hänen täytyy löytää asiat, jotka häntä eniten innostavat. Jos tähän asiaan keskityttäisiin jo koulussa, saattaisi esimerkiksi oma ala ja elämäntyyli löytyä jo ennen kuin oma ala pitää paineessa valita – ja urautua lopulta tekemään työtä, johon tuli ammatti hankittua.
Mistä tiedämme kattaako päivittäin syömämme ruoka elintärkeät ravintoaineet? Kuinka varmistumme siitä saammeko riittävästi, liian paljon tai liian vähän monia pieniä, mutta niin merkittäviä ravinteita, jotka muokkaavat terveyttämme monella tapaa. Päätimme ottaa selvää ja laittaa hyvinvoinnin kentällä työskentelevän suureen testiin. Allekirjoittanut pistettiin kunnon syyniin ja tarkastelimme miten luonnollisella elämäntavalla varustettu nuorimies pärjää biohakkeroinnin maailmassa. Kumppaniksi valitsimme alansa parhaat, Antioksidanttiklinikan ja Biomedin. Mitä tulokset kertoivat kehoni ravitsemuksellisesta tilasta?
Tutkimukset
Nykyisin on tarjolla monenlaista tutkimusta. Ala on kehittyvä ja moni terveydestä kiinnostunut onkin ottanut jo muutamia perusaskeleita mittaamista kohti. Monille tuttu D-vitamiinimittaus on jo saatavilla monessa paikassa. Mutta perusteellisemmat analyysit puuttuvat monelta perusihmiseltä. Näillä nykyajan mittauksilla päästään varmuuteen siitä, mitä ravinteita kehossa on ja mitä sinne tarvitaan lisää. Usein kuulee sanottavan, että ruoka riittää kattamaan kaikki ravinteet. Keskustellessani mittaajien kanssa, sekä vuosia opiskelleena luonnollista hyvinvointia, näyttäisi kuitenkin, että mittaamisessa ja tuloksissa tämä seikka ei näy. Suurin osa mittauksissa käyneistä kärsii lukuisista ravintopuutteista. Kymmenien vuosien mittauksissa vain muutamat poikkeukselliset yksilöt ovat selvinneet ilman näyttöä puutostiloista. Myös terveellisesti syövät ihmiset kärsivät puutoksista. Osa jopa hälyttävän paljon. Ja miten on sitten niiden ihmisten laita, jotka eivät koskaan käy mittauksissa. Voimme vain arvailla.
Mutta onneksi omaa tilaa ei tarvitse arvailla, eikä luottaa mihinkään ulkoisiin ehdottomuuksiin, vaan asiat voi mitata. Mihinkään ei tarvitse uskoa, kun asiat voi mitata ja todeta omilla silmillään. Tämän me teimme perusteellisesti ottaessamme laajan vitamiini / kivennäisaine / hivenaine / rasvahappo / tulehdustekijät / kolesterolimittaukset. Laaja paketti, joka antaa aika hyvin kuvaa siitä miten keho reagoi luonnolliseen ruokavalioon, jossa ei ole keinotekoisia aineita ja ruoka on pääasiallisesti laadukkaista raaka-aineista tehtyä.
Lähtötilanne
Mitattavana oli siis hyvinvointikouluttaja, Hidasta Elämää – bloggari, jonka elämä koostuu luonnonläheisyydestä ja parhaasta tässä hetkessä mahdollisesta ruokavaliosta (joka poikkeaa virallisesta suosituksesta). Elämään kuuluu myös ahkeraa treeniä ja pienen pojan isänä toimimista. Ruokavalion (josta myöhemmin lisää) näytellessä hyvin suurta osaa siitä miksi testi kiinnosti suunnattomasti. Voiko luontoon pohjautuva ruokavalio tuoda hyviä tuloksia keholle vai jäädäänkö joissain ravinteissa suuresti puutoksen puolelle. Ajatuksena oli, että puutoksia varmaan jonkin verran löytyy, ehkä perusihmistä vähemmän, koska ruokavaliossa panostetaan ravinnerikkaisiin ruokiin. Testiasemaksi valitsimme Oulun Antioksidanttiklinikan, jossa myös tulokset arvioitiin.
Tulokset
Tulokset olivat mukavia. Suuria puutoksia ei ollut, joten ruokavalio näyttäisi toimivan. Luettelen alle mitkä ainekset löytyivät riittävissä määrin kehosta. Sulkuihin laitan keinon, millä olen kyseisen arvon saanut.
Tulehdusta ei ollut, mikä on aina mukavan helpotuksen aihe. Tulehdustila kehossa liian pitkään jatkuessaan aiheuttaa erinäisiä oireita ja sairauksia kehossa. Tätä huolta ei ollut.
Kreatiinitasot olivat mukavalla tasolla, mikä kertoo treenaavasta elämäntavasta.
Q10 tasot hyvät (ilman lisäravinnetta)
Magnesium taso hyvä (lehtivihreä + lisäravinne)
Kalsium taso hyvä (ilman maitoa ruokavaliossa, arvot olivat jopa hieman yli tavoitteen)
Vitamiineista A & B olivat molemmat hyvällä tasolla (sekaruoka) Myös b-12 vitamiinia oli mukavasti, mistä minulla aiemmin on ollut puutosta. Tätä on auttanut varmasti myös sisäelimien syönti lähiaikoina.
Betakaroteeni hyvällä tasolla, samoin lykopeeni (molemmat suojaavat kehoa mukavasti)
Sinkki oli aavistuksen alarajoilla, mutta kuitenkin ihan ok lukemissa. (lisäravinne + ruoka)
Seleeni oli myös viiterajoissa. Ravinnosta nappaan sen parapähkinöistä.
Ainoa selkeä puutos oli mangaanista. Kyseistä ainetta sanotaan, että sitä saa riittävästi ruasta. Tämä ei ainakaan minun kohdallani pidä paikkaansa. Vaikka otan lisäravinteen muodossa (whole food) ei imeytyminen silti ole riittävää.
D-vitamiini oli erittäin mukavat 181 nmol/l – Viitearvoa suositellaan väh. 75-130. Omia arvoja en ole saanut juomalla maitoa tai edes syömällä voikukkaa. Arvot voivat nousta hitaasti, joten aikaa arvojen nostamiseen voi osalla mennä. Itse olen käyttänyt useamman vuoden fermentoitua kalanmaksaöljyä, sekä vahvaa d-vitamiinilisää (125- 250). Suosittelen kaikille hyvää D-vitamiinilisää, sekä omien arvojen mittaamista.
Kolesteroli
Toisin, kuin ehkä monet kolesteromittauksiin menevät, toivoin että kokonaiskolesterolini olisi 5 yläpuolella. Tämä siitä syystä, että mielestäni liian alhainen kolesteroliarvo ei ole hyväksi hormonitoiminnoille. Sukupuoli hormoneiden rakennusaine on kolestroli, joten se on elintärkeä ainesosa, josta ei kannata olla huolissaan. Enemmänkin on hyvä kurkata triglyseridi arvoja ja verensokeriarvoja. Nämä molemmat olivat minulla hyvällä tasolla. En myöskään näe ”hyvää ja pahaa” kolesterolia, koska molempia tarvitaan elintoimintoihin. ”Paha (LDL) kolesteroli” on mm. rakentamassa lihasmassaa, jota jokainen meistä tarvitsee, mikäli haluaa pitää terveytensä vielä vanhemmalle iälle. LDL kuljettaa myös kolesterolia eri kudoksiin uusien solujen ja hormonien rakennusaineeksi.
Oma kokonaiskolesterolini oli 6.7, joka on juuri sillä tasolla millä toivoinkin. Jatkan kolesterolin syömistä mm. kananmunankeltuaisista.
Rasvahapot
Rasva, lempielementtejäni. Yksi tärkeä teema, joka nykyisin tiedetään on omega 3 ja 6 välinen tasapaino. Ennen ruoka on ollut huomattavasti enemmän omega 3 sisältävää, mutta nykyisin eläinten huono ruokinta on ajanut tulehdusta edistävän omega 6 saannin aivan liian suureksi. Monien mittaajien ja arvioiden mukaan länsimaissa saadaan jopa 10-20 kertaa liian paljon omega 6. Alla minun arvoni:
Omega 3 & 6 välinen suhde: 1:3
Tärkeämpänä pidetään AA (arakidonihappo / omega 6) / EPA (omega 3) välistä suhdetta. Suositus on alle 4. Minun lukemani 2,8. Rasvat rokkaa.
Pieni yllätys oli, että vaikka kertatyydyttymättömät rasvat olivat viitearvoissa, voisi niitä olla hieman enemmänkin. Kyseisiä rasvoja on avokadoissa, oliiveissa, pähkinöissä, siemenissä ja manteleissa. Kaikki ruokia, joita syön päivittäin. Koskaan ei voi ihan täysin tietää miten ravinteet imeytyy.
Ainoa puutos rasvoissa löytyi GLA ja ALA osastosta. Molemmat silti viitearvoissa, mutta hieman alakantissa. Tähän avuksi otamme purasruohoöljyn ja helokkiöljyn. Molemmat sisältävät GLA:ta mukavasti.
Pääasiallisesti rasvaosasto kunnossa, tulehdustekijät kehossa hallinnassa ja tasapaino säilynyt. Jatkan kalaöljyn syömistä, erityisesti fermentoidun kalanmaksaöljyn syömistä, sen valmiiksi täydellisen koostumuksen ansiosta.
YHTEENVETO
Luonnollinen ravinto näyttäisi toimivan aika hienosti. En ole näitä tuloksia saanut virallisella ravitsemuksella. Monesti kuulee sanottavan, kuinka ”perusravinnosta” saa kaiken tarpeellisen. Kuitenkin sana ”perus” on aika hämärä käsite nykyään, jos sillä tarkoitetaan pitkälle prosessoituja ruoka-aineita, jotka eivät ole kuuluneet meidän lajityypilliseen ruokavalioon. Suosittelen jokaiselle mittaamista, arvuuttelun sijaan. Aivan sama millä ruokavaliolla olemme, hyvin todennäköistä että puutoksia löytyy, varsinkin ilman lisäravinteita. Tämä ei ole arvailua, vaan enemmänkin tosiasia, koska maaperäämme on köyhdytetty ravinteista jo pitkän aikaa.
Tämä testi oli myös siinä mielessä hieno osoitus siitä, että omaa oloaan kuuntelemalla pääsee aika pitkälle. Aamuinen olo, iltapäivän vireystaso, terveydentila, immuniteetti, jaksaminen treeneissä, nukkumisen laatu, kaikki ovat tekijöitä, joilla omaa terveyttään voi tarkastella. Ruoan pitäisi tuoda energiaa, ei viedä sitä. Osa lukijoista kyseli ruokavaliotani ja koska paljastimme nämä tulokset, niin avaan myös omaa ruokavaliotani seuraavassa kirjoituksessa. Tämä ei tarkoita sitä, että samalla ruokavaliolla tulisi välttämättä samoja tuloksia, mutta minun kohdallani se näyttäisi ainakin toimivan myös mittauksen näkövinkkelistä. Käydään mittaamassa, ei tarvitse arvailla ja ”uskoa”, koska nykyaika tarjoaa meille mahdollisuuden mitata puutokset ja sen jälkeen tehdä korjaavat toimenpiteet.
Tämän kaltainen ravitsemushoito on tuonut monelle avun ja elämänilon takaisin. Se on hieno työkalu, jota voimme hyödyntää. Kiitos Antioksidanttiklinikka ja kiitos Biomed, joka mahdollisti näin laajan mittaamisen. Tästä on hyvä jatkaa luonnollisen version metsästämistä. Pidetään huoli itsestämme, jotta jaksamme pitää huolta myös rakkaistamme.
Jäin viime syksynä vuorotteluvapaalle. Elämänmuutos oli suuri, koska lähdimme koko perhe pitkälle matkalle tähtäimessä maa pallon toisella puolella. Perheeseen kuuluu toinenkin nelikymppinen vuorotteluvapailija ja kaksi alakouluikäistä lasta.
Uuden kynnyksellä mielessä oli päällimmäisenä vapaus. Vapautuminen oman elämän oravanpyörästä oli jo pelkkänä ajatuksenakin houkutteleva, riemastuttava ja huojentava. Edessä olisi vuosi, tai ainakin kuukausia ilman arkielämän velvollisuuksia ja murheita. Perillä meitä ei odottaisi kukaan eikä mikään. Puhdasta, tyhjää, tabula rasa. Vapautumisriittinä revin paperisen allakkani enkä hankkinut puhelinta töihin jättämäni tilalle.
Ensimmäiset viikot elin vapauden huumassa. Pää tasasi tahtia viimeisten kotiviikkojen kiireen jäljiltä. Mikään taaksejääneestä elämästä ei tuntunut piikkinä lihassa, kaikki meni paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Osasin nollata, tyhjätä ja rentoutua. Nauttia täysin siemauksin uudesta elämästä.
Kuten huumat yleensä, tämäkin loppui aikanaan. Ulkoisen elämän kahleista vapauttaja ei avannutkaan lukkoja pään sisältä. Tunsin palaavani ajatusmalleihin, joilla osasin pilata elämääni oravanpyörässäkin. Olinko lähtenyt kauas vain keksiäkseni pyörän uudestaan? Olinko sittenkään astunut vapauteen vai ainoastaan yrittänyt paeta vankilasta?
Jotain tein kuitenkin toisin kuin ennen, kiitos joutilaisuuden, jonka uusi elämä oli tuonut tullessaan. Pelkän märehtimisen sijaan menin kirjastoon. Ja tein tutkimusmatkoja netissä. Luin elämäntaidon oppaita ja tutustuin Hidasta elämää -sivuston artikkeleihin, joiden kautta löysin myös oikopolkuja oivallisiin blogeihin.
Monissa oppaissa kehotetaan jäsentämään ja konkretisoimaan asioita kirjallisesti. Vaikka olen aina rakastanut sekä lukemista että kirjoittamista, pitäydyin pitkään laihoin tuloksin vain ensimmäisessä. Tällä viikolla tunsin kuitenkin pakottavaa tarvetta muotoilla asioita tekstiksi ja todettava on: ensivaikutelma oli päräyttävä. Enkä tarkoita rivejä, joita näet yllä, vaan jotain paljon henkilökohtaisempaa. Rehellisiä kirjauksia itselleni mm. siitä, miten haluan muuttua ja kehittyä ihmisenä.
Vasta lähtösuoralla. Olen varma, että kompuroin monen kukkulan yli, ennen kuin osaan olla esimerkiksi kärsivällinen ja rohkea tai opin päästämään menneistä taakoista irti. Tai ennen kuin polun varrelta löytyy penkki, jolle maltan pysähtyä hetkeksi vain kuuntelemaan hiljaisuutta.
Samana päivänä, kun itse jäin vuorotteluvapaalle, läheinen työkaverini siirtyi yksityisyrittäjäksi. Juhlimme yhteisiä läksiäisiämme sloganilla “vapaus kutsuu”. Hänelle vapaus merkitsi mahdollisuutta valita oma tie, jota lähteä rohkeasti, uteliaasti ja uutta oppien kulkemaan. Kuinka oikeassa hän olikaan.
1. ”Jokainen on nero, mutta jos tuomitset kalan sen kiipeilytaitojen vuoksi, se tuntee koko elämänsä itsensä tyhmäksi.” —Albert Einstein
2. ”Ennen kuin diagnosoit itsellesi masennuksen ja huonon itsetunnon, varmista ettet ole vain ääliöiden ympäröimänä.” —Sigmund Freud
3. ”Ihmiseltä voidaan viedä kaikki paitsi yksi asia: ihmisen vapaus valita oma asenteensa, oli tilanne mikä hyvänsä.”—Viktor Frankl
4. ”Menestys on kompastelua epäonnistumisesta epäonnistumiseen ilman innostuksen kadottamista.” —Winston Churchill
5. ”Sinun tulee olla se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa.” —Gandhi
6. ”Kun yksi ovi onneen sulkeutuu, toinen avautuu. Usein jäämme kuitenkin tuijottamaan sulkeutunutta ovea niin pitkäksi aikaa, ettemme huomaa ovea, joka on avautunut.” —Helen Keller
7. ”Haasteet tekevät elämästämme mielenkiintoista, ja niiden voittaminen tekee elämästämme tarkoituksellista.” —Joshua J. Marine
8. ”Jos haluat olla onnellinen tunnin — ota päiväunet. Jos haluat olla onnellinen päivän — mene kalaan. Jos haluat olla onnellinen vuoden — peri omaisuutta. Jos haluat olla onnellinen koko loppuelämäsi — auta muita.” —Kiinalainen sananlasku
9. ”Olosuhteet eivät tee elämästä sietämätöntä, vaan merkityksen ja tarkoituksen puuttuminen.” —Viktor Frankl
10. ”Mieli, jonka uusi kokemus on kerran laajentanut, ei koskaan palaa vanhoihin mittoihinsa.” —Oliver Wendell Holmes
11. ”Aika on liian hidas heille jotka odottavat, liian nopea heille jotka pelkäävät, liian pitkä heille jotka surevat ja liian lyhyt heille jotka iloitsevat. Mutta heille, jotka rakastavat, aika on ikuinen.” —Henry van Dyke
12. ”Elämä on hyvin yksinkertaista, mutta teemme siitä jatkuvasti monimutkaista.” —Kungfutse
13. ”Monet ihmiset ovat intohimoisia, mutta heidän uskomuksensa siitä, keitä he ovat ja mitä he osaavat, estävät heitä toimimasta unelmiensa eteen.” —Anthony Robbins
14. ”Jos et pidä jostain, muuta se. Jos et voi muuttaa sitä, muuta ajattelutapaasi.” —Mary Engelbreit
15. ”Useimmat ihmiset eivät kuuntele tarkoituksenaan ymmärtää; he kuuntelevat tarkoituksenaan vastata.” —Stephen Covey
16. ”Olemme luoneet nykyisen maailman ajattelullamme, joten emme voi muuttaa sitä ilman, että muutamme ajattelutapaamme.” —Albert Einstein
Mikä kokemus kulkee aina mukanani? Mitä haluaisin elämässäni kokea, jos vain uskaltaisin? Missä voisin päästää itseni hieman vähemmällä? Mitä puolta itsessäni en ole vielä tuonut esiin?
Katri Syvärisen Elämä kantaa -korttipakka tuo luottamuksen tunnetta vaikeisiin hetkiin ja elämänvaiheisiin.
Elämä kantaa – luottamuksen kortit sopivat sinulle, joka…
27.1.2015 nostin korttipakasta kortin, jonka otsikkona oli Wake Up Call. Kortti kertoi, että tulossa on jokin pysäyttävä tapahtuma, kuten onnettomuus tai menetys, jonka myötä tulen tietoiseksi elämäni tarkoituksesta.
Ihmettelin viestiä hieman. Olin ajatellut olevani suhteellisen hyvin kartalla siitä, mitä olen täällä tekemässä. Olen vuosia auttanut ihmisiä ymmärtämään mielensä voimaa ja ohjaamaan omaa elämäänsä haluamaansa suuntaan. Tämän työn olen kokenut ammatin sijaan elämäntehtävänä ja pohdin, mitähän oivallettavaa asiassa vielä on.
(Jo tuon ajatuksen olisi tietysti pitänyt herättää minut. Miten sitä välillä erehtyykin kuvittelemaan, että olisi millään tavalla valmis?)
Kolme päivää myöhemmin perjantai-iltapäivä sai odottamattoman käänteen, kun tein lähtöä viikonlopuksi Espooseen poikaystäväni luo. Pian liikkeelle päästyäni jouduin kolmostien sijaan kääntämään autoni nokan kohti eläinlääkäriä, sillä mukana matkustava koirani Hilma sai äkillisen voimakkaan kohtauksen. Puolessa tunnissa se saatiin päivystykseen tippaan ja lisähapelle, mutta tarkemmat tutkimukset näyttivät sen sisäelimissä olevan suuria muutoksia ja sydänpussissa runsaasti nestettä, jonka syyksi epäiltiin kasvainta. Hoitaminen nesteen poistamisesta alkaen olisi vaikeaa ja todennäköisesti kivuliasta, eikä sen tuloksista olisi takeita.
Kävin iltapäivän aikana useita keskusteluja eläinlääkärin ja muutaman ystävän kanssa sekä erityisen syvän keskustelun itseni kanssa. Niiden tuloksena neljä tuntia kohtauksen alkamisesta rakas koirani sai nukahtaa rauhallisesti eläinlääkärin lattialle viimeiseen uneensa.
1.2.2015 Parin päivän päästä kalenterissani oli koira-aiheinen koulutustilaisuus, joka ei normaalitilanteessakaan olisi ollut työnä helpoimmasta päästä: ongelmakoiraseminaari, jossa minun tarkoitukseni oli puhua ongelmakoiran pitämisestä ja kouluttamisesta henkisen valmentajan näkökulmasta. Omaakin kokemusta aiheesta minulla on, sillä Hilman edeltäjä oli ollut varsin haastava luonteeltaan, ja se päädyttiin lopulta lopettamaan heikon hermorakenteen vuoksi.
Nyt minun piti mennä jakamaan näitä ajatuksia juuri, kun kaikki koiriin liittyvät tunteet olivat pinnassa ja haavat avonaisimmillaan. Olisin toki voinut jättää menemättä, mutta jostain syystä minulla oli tunne, että menen kuitenkin – katsomaan ja tunnustelemaan, mitä tapahtuu.
Se, mitä tapahtui, oli suuri tietoisuuden hetki.
Olin jo monta vuotta tehnyt henkisen valmentajan työtä koira- ja hevosurheilijoiden kanssa, mutta viime aikoina minulla oli ollut työssä epämääräinen tunne, että asiat eivät ole niin kuin niiden kuuluisi olla. Olin kiertänyt yhdistyksissä kouluttamassa, miten kilpailuissa ja treeneissä voi vaikuttaa henkiseen tilaansa ja saavuttaa siten parempia tuloksia. Se oli tuntunut unelmatyöltäni, niin kuin se varmasti pitkään olikin.
Mutta jossain kohtaa olin kasvanut urheilusta sivuun enkä ollut vielä sanonut ääneen niitä asioita, jotka minulle olivat oikeasti tärkeimpiä. En ehkä ollut uskaltanut tulla kaapista, sillä taisin itsekin pitää urheiluvalmentamista hyväksytympänä valmennuksen muotona kuin syvällisempiä, pehmeämpiä lähestymistapoja. Olin varmaankin pelännyt leimautuvani hörhöksi.
Mutta kun makasin eläinlääkärin lattialla raskaasti hengittävän koirani vierellä ja yritin tehdä päätöstä sen elämän jatkamisesta tai lopettamisesta, kaikki eläinurheiluun liittyvä tuntui äärimmäisen kaukaiselta ja epäolennaiselta. Toki treenit, kilpailut ja niihin liittyvä sosiaalinen elämä on usein erittäin antoisaa ihmiselle ja koirallekin, ja niin saakin olla. Lukuisat viime vuosien kokemukset ja pisteenä i:n päällä tämä viimeisin saivat minut kuitenkin kasvotusten sen tosiasian kanssa, että oma elämäntehtäväni on muualla.
Huippusuoritusten sijaan minua kiinnostaa nyt enemmän se, mitä kaikkea yhteistyö ja yhteinen elämä eläinten kanssa voi ihmisille antaa, ihan muulla kuin tekemisen tasolla. Mitä kaikkea eläin voi minulle opettaa, jos en vaadikaan sitä asettumaan kilpailusääntöjen tai minun mieleni mukaisiin raameihin? Miten eläin voi hoitaa niitä kipupisteitä, joita olen ehkä itse yrittänyt paikata suorittamalla treenaamista tai tavoittelemalla kilpailumenestystä? Millaista on aito läsnäolo? Millaista on eläimen ihmistä kohtaan osoittama ehdoton rakkaus, ja mitä voisin siitä oppia? Millaisia sielullisia tehtäviä ihmisillä ja eläimillä voi toisilleen olla?
Tässä kohtaa minulla on selvästi enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Tiedän kuitenkin, että työni koira- ja hevosharrastajien parissa tulee muuttumaan ratkaisevasti. Oivalluksen hetki tämän asian suhteen ajaessani seminaarista kotiin oli poikkeuksellisen kirkas.
Mitä tarkoitan sielullisilla tehtävillä? Uskon, että kaikilla on tarkoituksensa ja tehtävänsä, myös jokaisella eläimellä, joka elämäämme tulee. Eläinurheilija saattaa ehkä suunnitella, että minä otan tämän koiran tai hevosen saavuttaakseni sen kanssa sitä tai tätä, mutta itse ajattelen, että todellisuudessa eläimet tulevat tekemään omistajansa elämään aivan muunlaisia tehtäviä: opettamaan meille tarpeellisia oppiläksyjä, auttamaan sekä pitämään meidät kosketuksissa itseemme ja luontoon silloin, kun muu maailma ympäriltä kaatuu.
Hilman osalta olin ajatellut, että sen yksi ratkaiseva tehtävä oli auttaa minua toipumaan uupumuksesta. Se vei minua rennoille päivittäisille kävelyille metsään ja oli seuranani tosi yksinäisinä hetkinä, joita koin vuosi pari sitten usein. Se ei yrittänyt mitään erityistä. Se vain oli läsnä, ja pelkällä olemuksellaan se sai minut voimaan paremmin.
20.1.2015 olin kirjoittanut blogissa, että nyt minusta alkaa tuntua siltä, että uupumus on voitettu. Kun tehtävä oli tehty, auttajan oli näköjään aika lähteä. Vielä lähtönsä jälkeenkin Hilma onnistui tekemään mullistuksen mielessäni: sen tarkoitus oli olla pysäyttävä, ravisteleva Wake Up Call, jonka tarvitsin, jotta uskallan vihdoin oikeasti ottaa askeleen kohti sitä, mitä olen täällä tekemässä. Jotta myöhemmin muut ihmiset ja eläimet voivat voida vähän paremmin.
Hilma muistutti, että oikea hetki seurata sydäntään on nyt. Ei kannata pelon ja epävarmuuden vuoksi jumiutua vanhaan ja epätyydyttävään, sillä elämä on yllättävä – ja joskus yllättävän lyhyt. Voi olla, että jos jatkuvasti siirrät sydämesi seuraamista tulevaisuuteen, parempaa hetkeä ei koskaan tulekaan. Uskalla olla sitä mitä olet. Tee sitä, mikä tuntuu oikeimmalta.
