Marraskuu on monien mielestä masentavin kuukausi kalenterissa. Varsinkin, jos lunta ei ole maassa, pimeys voi vetää mielen matalaksi, ja ajatukset karkaavat haaveilemaan auringonvalosta, lämpimistä päivistä ja kesän tuoksuista.
Jos kuulut tähän joukkoon, jolla pimeä vuodenaika pistää pipon kireälle, tässä sinulle kuusi kesäistä luontokuvaa Lapin lumoavilta lakeuksilta, tuokoon ne sinulle sydämeen ja mieleen keveyttä kaamoksen keskelle.
Pssst… Siltä varalta, jos näiden kuvien katselu ei vielä vie mielen päältä pimeyden peittoa pois, postauksen lopussa on varmuuden vuoksi video, jossa pääset ihailemaan kesäisen Kilpisjärven mahtavia, maagisia maisemia. Puoli tuntia luonnon rauhaa saattaa hyvinkin olla se, jota juuri nyt tarvitset.
Maksan toiminnan merkitys ihmisen hyvinvoinnille on kiistaton. Millä tavalla tätä arvokasta ja elintärkeää elintä tulisi hoitaa, jotta säästyisi yleisimmiltä kansantaudeilta sekä muilta kehon toimintahäiriöiltä? Ravitsemustieteen maisterin Marja Ruutin Terve maksa – avain hyvinvointiin(Mividata Oy 2015) kirja on tuhti tietopaketti siitä, mitä voit tehdä maksasi hyväksi.
Viidesosa suomalaisista sairastaa jotain maksaan liittyvää sairautta ja Suomi on esimerkiksi yksi maksakirroosin kärkimaita. Alkoholin käyttöön liittyvät maksasairaudet ovat jo hyvin tiedostettuja, mutta myös alkoholista riippumaton rasvamaksa on yleistynyt nopeasti sekä aikuisilla että lapsilla. Se on seurausta länsimaisista elintavoista, joihin liittyy muun muassa runsashiilihydraattinen, sokeripitoinen ja huonoja rasvoja sisältämä ruoka, ylipaino, istumatyö, liikunnan puute sekä kakkostyypin diabetes. Myös normaalipainoisen ihmisen maksa voi rasvoittua esimerkiksi kroonisten infektioiden, lääkkeiden käytön tai virheellisen ruokavalion vaikutuksesta. Vaikka rasvamaksan taustalla on usein monia syitä ja itse hoitoon ei ole mitään varsinaisia lääkkeitä, tarjoaa kirja yli miljoonalle suomalaiselle rasvamaksan omistajalle kullanarvoisen muistutuksen: Ruokavalio ja muut elämäntapakeinot vähentävät maksan rasvaa tehokkaasti.
Kirjan alussa esitellään maksan useita tehtäviä sekä sen fysiologiaa. Maksasta ovat riippuvaisia kaikki solumme, kudoksemme ja myös muut elimet. Onkin oikeastaan aika uskomatonta, että näin merkityksellistä elintä laiminlyödään pahoin. Toisaalta kirjoittaja Marja Ruuti muistuttaa, että maksa on myös sitkeä elin, joka yrittää hoitaa elämää ylläpitäviä tehtäviä vielä silloinkin, kun 70–90 prosenttia sen kudoksista on tuhoutunut. Tällaisen maksan omistaja voi kuitenkin jo paljon aikaisemmassa vaiheessa huonosti.
Kirja käsittelee laajasti maksan erilaisia sairauksia, mutta erityisen paljon sen tervehdyttämistä. Ruoka on maksan paras lääke ja erilaisilla ruokavalioilla on mahdollista muun muassa tervehdyttää ja hoitaa maksaa, sammuttaa kehon tulehduksia sekä vahvistaa ja tukea sen toimintaa. Kuten monessa muussakin hoidossa, myös maksan hoidon kohdalla pyritään ensimmäiseksi saamaan suoliston toiminta tasapainoon, jotta se saadaan puhdistumaan ja sen seurauksena ravintoaineet imeytyvät paremmin ja maksan rasitteet vähenevät.
Ruokavalion lisäksi maksan toimintaa voi tukea myös muilla tavoin. Esimerkiksi liikunta, hikoilu (kuten saunominen), erilaiset ulkoiset hoidot (esim. kääreet, hauteet, kylvyt ja voiteet), hieronta ja lymfaterapia, akupunktio ja jopa suolenpuhdistus kaikki parantavat kehon aineenvaihduntaa ja toimivat hyvinä tukihoitoina.
Kirjan loppuun on koottu viikon esimerkkiruokalista, joka perustuu kirjassa kuvattuun maksan toimintaa tukevaan ruokavalioon. Ruokavalio on todella monipuolinen ja se sisältää runsaasti kasviksia ja kuituja, hyviä rasvoja sekä myös vaaleaa lihaa ja kalaa, jotka ovat suolistolle helliä sulatettavia. Lisäksi kirjassa on lyhyt reseptiosio, johon on koottu yksinkertaisia ruokaohjeita ilman valkoista sokeria, maitoa, vehnää, margariineja tai paistamista. Ikisuosikkini hummus sai kirjan reseptissä uudenlaista voimaa kausijuures nauriista ja siitä syntyi seuraavanlainen herkullinen versio:
Juureshummus
1 nauris 1 porkkana 1 sipuli 2 rkl oliiviöljyä 1 tl merisuolaa ½ tl kurkumaa ½ tl jauhettua kanelia (huom. käytä ceylon-kanelia, jotta säästyt maksalle myrkylliseltä kumariinilta) ½ tl mustapippuria 3 dl keitettyjä kikherneitä 3 rkl tahinia eli sesamtahnaa 1 rkl sitruunamehua
Keitä juurekset kuorineen vähässä, suolatussa vedessä. Kuori ja paloittele hieman jäähtyneet juurekset ja laita muiden ainesten kanssa monitoimikoneen kulhoon ja soseuta. Tarjoa pääruoan lisukkeena tai salaatin kanssa. Itse käytän hummusta paljon myös siemenleipien päällä sekä erilaisten juuresten kanssa dippailuun.
Biomed Oy on vuodesta 1982 alkaen kehittänyt ja valmistanut ravitsemushoitoihin soveltuvia ravintolisiä ja erikoisvalmisteita. Biomedin toimintaperiaatteena on pitkäjänteinen yhteistyö eri tutkimuslaitosten, yliopistojen ja käytännön lääkäreiden kanssa sekä eri alojen tietotaidon hyödyntäminen tuotteiden kehittämisessä.
Laulaja ja lauluntekijä Mikko Harju julkaisi marraskuun 2015 alussa singlen Mä olen tässä, joka nousi nopeasti Spotifyn Finland Viral 50 -listan neljänneksi. Biisi syntyi Mikon kirjoittaman lauseen ”samaan tahtiin” ympärille, kun hän kysyi ystävältään mikä hänelle on tärkeintä parisuhteessa:
”Se, että tapahtuipa mitä vain, pitkiä työmatkoja tai riitoja, niin voi luottaa että toinen on siinä.”
Lupaus ”mä olen tässä” kannattelee myös laulua. Mikko halusi luoda kappaleelle videon, jossa olisi kuvia rakastavaisista. Hän aloitti Facebookissa kampanjan, jossa pyysi kuulijoitaan jakamaan kuviaan ja tarinoitaan parisuhteesta. Pyyntöön vastattiin enemmän kuin lämpimästi, sillä kuvia on ehtinyt tulvia jo yli tuhat kappaletta. Yhteisöllisyys osoitti voimansa, ja tulos on nyt ikuistettu musiikkivideoksi. (Voit katsoa sen yltä.)
Tässä on yksi rakkaustarinoista:
”Siit on yli 60 vuotta, kun ollaan ensimmäisen kerran tavattu, häät juhlittiin 6. heinäkuuta 1957. Asia oli nimittäin niin, että silloin tarvi olla 21-vuotias ennen ku sai mennä naimisiin ja mä odotin, että Irma pääsee siihen ikään. Mulla oli sillon sellanen siniharmaa Letukka, ei Suomessa ollut siihen aikaan ku vähän yli 100 000 autoa.
Oli kesäinen sunnuntaipäivä, kun heitin Irman kotiin viikonlopun jälkeen. Tuleva appiukko istui siinä portailla soittaen viisirivistä haitaria, tapasin hänet silloin ensimmäistä kertaa. Appi kysäsi, mitäs mä poika soitan sulle ja se oli ele, joka tarkoitti mun hyväksymistä vävyehdokkaaksi.
Siitä noin vuoden päästä tanssittiin meidän häitä. Puut kaadettiin metsästä, vietiin sahalle ja valmiista lautatavarasta me sitten veljen kanssa rakennettiin tuo kuvassa oleva tanssilava. Lava purettiin kun häät oli juhlittu ja puutavara tuotiin takas venesjärvelle kotiin, isä rakensi niistä sitten mökin.”
– Martti 88 v. ja Irma 78 v. –
Tuorepuuro on loistava tapa aloittaa aamu. Se on nopea valmistaa illalla jääkaappiin, jolloin aamulla sinua odottaakin mitä monipuolisin herkkuaamiainen. Itse en ole koskaan pitänyt makeudesta puurossa, niin siksi pidän oman tuorepuuroni mahdollisimman sokerittomana. Tämän vuoksi esim. banaani, jota usein tuorepuuroissa käytetään tuo mielestäni puuroon turhan paljon makeutta. Makuasioita kaikki, mutta tässä nyt resepti omaan versiooni, johon makeuden tuo ainoastaan marjat ja halutessasi voi lisätä joukkoon vaikka manuka- tai luomuhunajaa.
Ravintoarvoiltaan tuorepuuro on erittäin monipuolinen, joten se pitää nälkää helposti aina myöhäiseen lounaaseen saakka. Voit myös olla 100% varma, että mitkään vitamiinit ja hivenaineet ei ole tuhoutunut kypsennyksessä. Variaatioita tästä saa helposti vaihtelemalla erilaisia siemeniä ja pähkinöitä omien mieltymysten mukaan. Myös esim. omenalohkot, eri marjalajikkeet, hirssihiutaleet ja vaikkapa avocado tuo kivaa vaihtelua puuroon.
Tuorepuuro
100 g mansikoita
2 rkl luomukaurahiutaleita
1 rkl kauraleseitä
1 rkl manteleita
1 rkl pekaanipähkinöitä (hassel- ja saksanpähkinä käy myös)
1 rkl parapähkinöitä
1 – 2 rkl kuorittuja hampunsiemeniä
1 – 2 rkl auringonkukan siemeniä
1 tl chiasiemeniä
1 dl paksua kookoskermaa
1 dl vettä
hunajaa (ei välttämätön)
Päälle kookoslastuja
Laita kaikki kuivat ainekset sopivankokoiseen kulhoon. Lisää joukkoon kookosmaito ja vesi. Laita puuro jääkaappiin illalla ja nauti valmis puuro aamulla.
Avioeroprosessissa minulta jäi käsittelemättä yksi asia: miten pahasti sattuu, kun puolison kiinnostus kohdistuu nuorempaan. Tuntuu kuin kaikki muu tähän liittyvä olisi jo käsitelty: asianosaisille on annettu anteeksi ja kaikki ovat hyvissä väleissä keskenään. Love and let go. Mutta se kipu, joka syntyy pelosta että menettää jotain tärkeää ja rakasta siksi, ettei ole enää nuori, oli jäänyt loppuunkäsittelemättä. Että rakkaudella, iällä ja viehätysvoimalla voisi olla jotain tekemistä keskenään. Se oli minun kipuni, eikä siihen enää liittynyt syytöstä ketään kohtaan.
Universumi on siinä mielessä perusteellinen, että se toimittaa uusia mahdollisuuksia käsitellä kipeitä asioita. Epäilen, että se tekee palveluksia niin kauan, kunnes asia on käsitelty.
Jos ei usko universumiin – kuten en minäkään ole varma uskonko vai enkö, mutta minusta on silti hauska ajatus, että Unski puuhaa minun etuni mielessään kaikenlaista – asiaa voi ajatella myös puhtaasti yksilölliseltä kannalta.
Subjektiivin näkökulmasta ajatellen reagoimme käsittelemättömään asiaan niin kauan kun se on kipeä, haava. Ihmiset eivät reagoi asioihin, joilla ei ole heille merkitystä, joiden suhteen he ovat sinut. Iän ja viehätysvoiman välinen suhde ei ole universaalisti kipeä kohta kaikille.
Haavaan osuvaan asiaan reagoi aina moninkertaisesti voimakkaammin. Objektiivisesti ottaen asia voi näyttää merkityksettömältä, mitättömältä. Mutta haavoissa ei ole mitään objektiivista. Ne ovat puhtaasti subjektiivisia. Haava on kokijalleen tosi ja käsittelemättömänä saa reagoimaan voimakkaasti, tulkitsemaan tilanteita haavasta käsin. Siitähän on kyse, suolasta haavoille. Ehjällä tai arpeutuneella iholla suola ei saa aikaan samanlaisia vaikutuksia.
Käsittelemättöminä haavat vain voimistuvat ja saavat uusia ilmenemismuotoja, uusia tarinoita. Taustalla on usein jo lapsuudessa tapahtunut asia, lapsuuden haava. Siihen on helppo osua myöhemmin uudestaan ja uudestaan. Menneisyys näkyy nykyhetken tunnereaktioissa. Näennäisesti hassut ja jonkun toisen mielestä mitättömät asiat haavaan osuessaan aiheuttavat reaktioita, joilla ei ole mitään järjellistä selitystä. Eivätkä ne rationaalisesta ajattelusta kumpuakaan.
Facebookissa oli haaste jakaa 5 vähintään 15 vuotta vanhaa kuvaa itsestä. Yksi kuvistani oli tämä kuva minusta 20-vuotiaana. Katselen minua parin vuosikymmen takaa. Haluaisinko olla tuo tyttö? Suljen silmäni ja kuvittelen, miltä tuntuisi olla taas 20. Tulen nopeasti siihen tulokseen, etten haluaisi sitä. Kaksikymppisillä on omat juttunsa. Ne on koettu jo kerran, ja se riittää.
Kyse ei olekaan siitä, että haluaisi olla jälleen 20-vuotias, ikinuori tai kuolematon. Varmasti ikään liittyy myös nostalgiaa ja elinvuosien hupenemiseen liittyviä tunteita. Mutta haavassani ei nyt ole kyse siitä.
Kulttuurimme korostaa nuoruutta ja kauneutta, eikä anna ikääntymisen ulkoisille merkeille positiivista arvoa. Kuitenkin, mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän viehätysvoima perustuu johonkin muuhun kuin ulkonäköön — ulospäin näkyvään kauneuteen, komeuteen, voimaan, terveyteen, hiusten pituuteen tai paksuuteen, ihon sileyteen, upeisiin lihaksiin tai johonkin muuhun ulkoiseen ominaisuuteen.
On aiempaa suurempi paine olla puhtaasti se, kuka on. Luottaa siihen, että se riittää. Olla se, joka sinusta on tullut elämänkokemustesi myötä, kokemiesi kipeiden asioiden kautta, lukemattomien naurujen ansiosta.
Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä enemmän viehätysvoima perustuu sisäiseen kauneuteen. Karisma ja loisto tulee sisältä. Ikä haastaa luottamaan siihen. Että parhaassa tapauksessa kaikki ne kokemukset ovat kuljettaneet lähemmäksi parasta versiota sinusta. Et ole vanhentunut ilman positiivista muutosta. Voi olla, ettei ulkomuotosi ole sama kuin ennen, mutta et ole sisältäkään sama. Päinvastoin. Olet kasvanut omaksi itseksesi, yksi askel kerrallaan.
Sitä tarkoittanee sisäinen kauneus käytännössä. Ihmistä joka on sinut itsensä kanssa siinä määrin, että se näkyy ulospäin. Kauneutena, viehättävyytenä. Jonain sellaisena, jonka lähellä haluaa olla.
Parhaimmillaan vuodet ovat antaneet mahdollisuuksia parantaa haavoja ja kasvaa rakkauden arvoiseksi. Sellaisena kuin on.
***
Samana päivänä kun kirjoitan tätä tekstiä, 3,5-vuotias kuopukseni pohtii matkalla päiväkodilta kotiin, ettei halua, että vanhenen. Hän tarkentaa alahuuli uhmakkaasti töröttäen haluavansa, että olen aina “äiti”.
Saman päivän iltana esikoiseni, 12-vuotias poika, seuraa kiinnostuneena, kun saunan jälkeen laitan hiuksiini kiharahoitoainetta. Kyselee mitä se on, ja miksi sitä laitan. Kuuntelee vastaustani tarkkaavaisesti ja toteaa sitten vilpittömän hämmästyneenä:
– Ai mä en tiennytkään että noinkin vanhat välittää siitä, miltä ne näyttää.
(Mitä h*******ä. Nämä lapset lukevat ajatuksiani. Hei, en ole vielä ruumis. Edelleen äiti, kiharatukkainen äiti. Selvästi elossa. FYI.)
Kun olet nukkunut useita tunteja, on selkä aamulla usein jäykkä. Aamujooga herättelee kehon tukilihakset ja kasvattaa hengityksen määrää. Jooga parantaa kehon koordinaatiota tulevan päivän haasteisiin.
Lonkkien spiralointi
Selän jäykkyys nousee useimmiten lonkista kohti niskaa, joten jännityksen purkaminen kannattaa aloittaa lantion seudulta. Tämä on helppo harjoitus! Ota käsillä rennosti kiinni polvista. Piirrä polvilla laajoja ympyröitä molempiin suuntiin. Kun polvet loittonevat vatsasta – hengitä sisään, kun polvet lähenevät rintakehää – hengitä kokonaan ulos. Tunne hengityksen jatkuva liike koko kehossasi. Ai niin! Pienikin hymyily tuottaa mielihyvähormooneja ja parantaa harjoituksen laatua.
Tunne hengityksen jatkuva liike koko kehossasi.
Luovaa liikettä lonkkiin
Kohota ja kurota jalat ja kädet kohti taivasta! Avaa sormet, kämmenpohjat ja jalkapohjat kohti taivasta. Löydä liikkeeseen vapautta ja luovuutta. Ota mallia lyhyeltä videolta.
Lopuksi palaa selällesi ja tuo polvet vatsan päälle. Ota käsillä kiinni polvista. Pidä hartiat rentoina ja rintakehä laajana. Tunne hengitys alaselässä. Tähän asentoon voit palata missä tahansa vaiheessa harjoitusta.
Valokuva: Kira Leskinen / Videokuvaus: Heta Koivusalo / Videolla Yo’a:n legginssit
Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Seuraavassa laulaja ja lauluntekijä Lauri Tähkä kertoo, mitä eri sanoista tulee hänelle mieleen.
ONNELLISUUS – Onnellisuus koostuu pienistä elämän hetkistä ja asioista. Onnellisuus on yksinkertaisuutta.
ROHKEUS – Rohkeutta on olla oma itsensä. Rohkeutta on myöntää heikkoutensa. Rohkeutta on tuntea itsensä.
RAKKAUS – Rakkaus on peloton, ikuinen ja ajaton. Rakkaus voimaannuttaa, suojelee, jaksaa, ymmärtää.
ELÄMÄN TARKOITUS – Elämän tarkoitus on tehdä asioita, joista nauttii.
INTUITIO – Teen päätöksiä intuitiolla. Intuitiota ei pidä sekoittaa impulsiivisuuteen.
KIIRE – Kiire on itse aiheutettua.
IHMISYYS – Jaksan uskoa ihmisyyteen kaikesta huolimatta.
ILO – Ilo synnyttää rakkautta, ihmisyyttä, elämän tarkoitusta, rohkeutta, musiikkia, läheisyyttä.
MUSIIKKI – Ilman musiikkia en voisi elää. Ilman musiikkia olisin kuin pystyyn kuollut puu.
SANAT – Sanat lähentää, sanat puhdistaa, sanat yhdistää, sanat rikkoo, sanat eheyttää, sanat rakentaa ja parantaa…
YHTEYS – Yhteys ihmisten välillä voi olla myös sanaton.
LUOVUUS – Luovuus asuu kaikissa meissä. Luovuutta on saada aikaiseksi asioita, joista muut nauttii.
Olemme oppineet käyttämään mieltä elämämme ohjaamiseen. Viimeistään kouluajoista lähtien olemme pitäneet selvänä, että asiat ratkaistaan analysoimalla ja vastaukset löytyvät järkeilemällä.
Tässä on kyseenalaistava näkemys: mieli haluaa kontrolloida, eikä se luo uusia mahdollisuuksia. Se jopa hävittää uusia mahdollisuuksia, koska ne eivät mahtuisi kontrollin rajoihin. Kun koet jotain uutta, tai avautuu jokin uusi mahdollisuus, jota mieli ei ole valinnut ennalta, se sanoo: ”Ei. Älä tee sitä.” Saatat päätyä hylkäämään mitä tahansa uusia mahdollisuuksia, joita looginen mieli ei ole hyväksynyt.
Mieleesi tuli uusi mahdollisuus, joka ei ollut aiemmin – no, tullut vain mieleesi. Hetken kuluttua mieli alkaa torjumaan sitä. Haluat toteuttaa sen siitä huolimatta, ja alat ahkeroimaan. Arvostelet itseäsi sen tekemisestä, mutta toivot, että se onnistuu. Samalla kuitenkin ajattelet ettei se onnistu, koska mieli ei pidä asiaa sen arvoisena. Tuntuuko tutulta?
Olisiko jokin muu mahdollista?
Haluaisitko alkaa luomaan elämääsi mielen raamien ulkopuolelle ja luottamaan tietoisuuteesi?
Viisi keinoa lopettaa ajatteleminen ja aloittaa eläminen!
1. Muuta ajatuksesi mielenkiintoiseksi näkökulmaksi
Kun huomaat ajattelevasi liikaa, ensimmäinen askel on tunnustaa, etteivät ajatuksesi ole totta. Sen sijaan, että ajattelisit jatkuvasti esim. ”Miten hän voi tehdä sen minulle?” tai ”Minulla on liian vähän rahaa”, kokeile ajatella näin: ”Mielenkiintoinen näkökulma, minulla on tällainen näkökulma”. Saatat huomata, että pakkomielteiset ajatukset alkavat hälvenemään.
Näkökulmasi luo todellisuutesi. Kun teet asiasta ainoastaan mielenkiintoisen näkökulman, et enää asetu sen kannalle tai ole samaa mieltä sen kanssa, tahi vastusta sitä ja reagoi siihen kielteisesti. Teet tilaa uudenlaisille mahdollisuuksille toteamalla vain ”onpa mielenkiintoista”, ja siirtymällä eteenpäin.
2. Mikä on totta sinulle?
Teetkö arjessasi valintoja sen perusteella, mikä on totta sinulle? Vai hämärtääkö valitsemista vastaaminen toisten odotuksiin – todellisiin tai oletettuihin sellaisiin? Kysy seuraavan 30 päivän ajan itseltäsi: ”Mitä vaatisi elää sen mukaan mikä on totta minulle?”
Se, mikä on sinulle totta, saa olosi tuntumaan kevyemmältä. Mikä on valhetta, tai ei ole totta sinulle, tuntuu raskaalta.
Voitko alkaa valitsemaan sen, mikä on sinulle totta? Seuraatko sitä, mikä tuntuu kevyeltä? Kun elät omasta totuudestasi käsin, kiinnostus ajatusten vatvomiseen vähenee ja tietoisuutesi alkaa päästä esiin useammin. Entä jos sinua viekin eteenpäin tietoisuutesi eikä ajattelusi?
Joka kerta kun huomaat tuomitsevasi, ovatko asiasi hyvin vai huonosti – pysähdy! Mitä jos voisit olla kiitollinen joka ikisestä asiasta, jonka olet valinnut? Kun et tuomitse itseäsi, luot tilan, jossa elämäsi voi muuttua luontevasti, ja jossa voit vähemmällä vaivalla luoda sen mitä todella haluat.
Tuomitseminen hävittää kaiken kiitollisuuden tai rauhan, joka muuten olisi mahdollista.
Tuomitseminen ja kiitollisuus eivät mahdu samaan tilaan. Sinä voit valita! Joka kerta kun sinulla olisi tilaisuus tuomita itsesi tai joku muu, ja valitset olla tekemättä sitä, muutat maailmaasi.
4. Muunna vihaiset ajatuksesi
Jos olemme vihaisia jotain kohtaan, se ei voi muuttua niin kauan kuin olemme vihaisia. Kun huomaat vihaisten ajatusten nousevan toistuvasti, kysy itseltäsi: ”Mikä kerrottu tai kertomaton valhe tässä on?” Ja kuuntele. Päähäsi noussut ajatus on se ymmärrys, jonka olemassaolo sinun täytyy tunnistaa.
Kun tunnustamme miten asia todellisuudessa on, reagointimme siihen alkaa hävitä.
Ja muista, että jos olet vihainen jostain, sinulla on kapasiteettia muuttaa se!
Kysy: ”Mitä sellaista tämä viha tekee mahdolliseksi, ja tuo saataville, mitä en vielä halua tietää?”
5. Lakkaa ajattelemasta ongelmiasi
Jos ongelmasi korjautuisivat ajattelemalla, ne olisivat jo mennyttä. Sen sijaan, että kierrät kehää ajatuksinesi, muuta ongelmat esittämällä kysymyksiä. Hyviä kysymyksiä, joilla pääset alkuun, ovat esimerkiksi ”Mikä muu on mahdollista?” ja ”Mitä muuta sellaista voin tehdä tai olla, joka muuttaa tämän?” tai ”Mitä haluaisin valita nyt?”
”Miksi…?” ei ole kysymys muutoksen luomiseen. Miksi ei? Koska ”miksi” saa sinut etsimään syytä tai perustelua sille minkä takia jokin on kuten se on. Mitä jos se onkin vain valinta? Kaikkeen ei ole syytä, ja menemme solmuun yrittäessämme löytää syyn silloinkin, kun sitä ei vain ole!
Mitä jos ajattelu ei luo elämääsi? Olemme oppineet, että ajattelemalla pääsemme asioissa eteenpäin. Kun se ei edistäkään asioita, meidän täytyy valita jotain muuta. Jonkun mielestä voi olla käsittämätöntä, ettei myönteinen ajattelu toisi ratkaisua. Juju on siinä, että näkökulmasi määrittelee todellisuutesi. Mitä on ajattelun takana, mikä toimii sitäkin vaikuttavammin?
On kiireetön aamu, koska olen tehnyt vuosia töitä sen eteen, ettei minun tarvitse aamuisin sulloa lapsia vaatteisiin ja juosta päiväkotiin ja sieltä työpaikalle. Tuona kiireettömänä aamuna herkistyin, kun ymmärsin jotain tärkeää.
Olemme pian kaksivuotiaani kanssa päiväkodin pihalla. Taivaalta vihmoo kaikennäköistä märkää ja kylmää. Puen lapselleni kurahousuja ja -hanskoja, kun en ole kotona tajunnut, kuinka märkää onkaan.
Tiedätte tuollaisen 1–2-vuotiaan vikkelät sormet ja paksun hihan. Kun kurahanskaa koittaa kiskoa yhtä aikaa toppahaalarin hihan päälle ja samaan aikaan yrittää selvittää, missä se peukku taas luuraa.
Kun kymmenettä kertaa aloitan alusta, ymmärrän, että niin moni aikuinen on aamuisin purskahtamaisillaan itkuun. Pitää ehtiä bussiin, työajatukset alkavat hiipiä pipon alle, joka suunnasta vihmoo, kello juoksee – ja se peukku!
Lapsi ja se kiemurteleva peukku saattavat olla juuri siinä kohtaa maailman suurin este. Kiukku ja vihaisuus iskeytyvät esteeseen.
Kiire on ehkä vallannut mielen jo ennen päiväkodin pihaan saapumista, ja se saa ihmisen kiukkuiseksi. Se on kuin juoksukilpailu, joka ei lopu koskaan ja jossa ei ole voittajia. Mutta häviäjiä sen sijaan on useampi. Kiire saa aikaan stressireaktion, jonka ydintunne on pelko. Kun yrittää taistella tuota suurinta vihollista, aikaa, vastaan, ihminen pyrkii eliminoimaan kaikki esteet, jotta saa ratkaistua tilanteen.
Lapsi ja se kiemurteleva peukku saattavat olla juuri siinä kohtaa maailman suurin este. Kiukku ja vihaisuus iskeytyvät esteeseen. Äiti tai isä on vihainen. Ja lapsi luulee, että hänelle, koska lapsi ei pohdi sillä hetkellä työmatkabussia eikä hän tavoita isän tai äidin tärkeää palaveria, johon hänen pitää ehtiä, eikä lapsi tiedä, että äiti tai isä on oikeastaan vihainen niille sadalle meilille, jotka odottavat työpaikalla.
Lapsi on kiireen, stressin ja väsymyksen tulilinjalla. Hän on este suorittamiselle. Hän on este sille, että aikuinen ei pääse maaliin (jota ei työelämässä ole olemassakaan).
Mutta ei lapsi ole este. Hän on lapsi. Lapsi, joka haluaa, että äiti ja isä rakastavat enemmän kuin vihaavat (kiirettä). Hän haluaa, että äiti tai isä eivät aina olisi kiukkuisia – varsinkaan hänelle.
Tuona aamuna herkistyn, koska ymmärrän, kuinka moni lapsi joutuu kantamaan vanhempiensa painetta harteillaan ja luulemaan, että hän on syypää aikuisten kiukkuun.
Eräänä aamuna vain vähän aikaa sitten näin unen ja valveen rajamailla kuvan tyynestä ja kirkasvetisestä lammesta. Vedestä heijastui sininen taivas ja pilviä. Tunsin itseni katsomassa veden pinnasta heijastuvaa ihmisen hahmoa; en nähnyt kasvoja, mutta tunne jonka tunsin, tuntuu vieläkin. Minut oli saatettu ydinuskomukseni äärelle.
Minut oli ohjattu katselemaan arvottomuuden tunnettani. Arvottomuuden kokemus aivan paljaana ollessaan on todella kipeä tunne. Arvottomuudessa on jotain samaa kuin vääränlaisuuden kokemuksessa, mutta samalla jotain vähän syvempää. Häpeä ja sen eri muodot ovat näille kahdelle yhteinen nimittäjä.
Katselen aina silloin tällöin itsestäni valokuvaa, jossa olen ihan pieni. Ehkä puolen vuoden ikäinen. Kuvassa minulla on vaaleanpunainen kietaisupaita ja valkoiset potkuhousut. Katson isoilla silmillä kuvaajaa suoraan ja hymyilen. Katson pientä ja näen pelkkää suloisuutta. Katse on vauvalla niin auki, että sielu näkyy. Sillä tavalla ihan pieni lapsi maailmaa katselee.
Kuva aiheuttaa minussa usein itkuisen olon. Tunnen surua siitä, mitä kaikkea tuo lapsi joutui kokemaan niin, että katse muuttui toisenlaiseksi. Samalla etsin katseesta sitä jotakin, mitä olin ja mitä kohti olen edelleen menossa – alkuperäistä sielullista minua kohti, joka on valoa ja rakkautta, häivähdys taivasten valtakuntaa.
Arvottomuuden kokemus – mihin valo ja rakkaus katoavat?
Valo häviää, kun sukupolvet toisensa jälkeen istuttavat lapsiinsa häpeän ja arvottomuuden kokemuksia. Saamme osaksemme haavoittuneiden ihmisten katseita, jotka kertovat, että meissä on jotain, joka ei ole hyväksyttyä. Näitä kokemuksia me sitten aikuisina ryhdymme paikkaamaan parhaan kykymme mukaan. Harvoin olemme kovin tietoisia siitä, mitä keinoja käytämme selviytyäksemme ihan itsessämme pohjimmaisena olevien tunteiden kanssa.
Kunpa kaikkia lapsia kunnioitettaisiin ja katsottaisiin rakastavin silmin, ei moitittaisi eikä väheksyttäisi ja jätettäisi yksin selviytymään vaan annettaisiin heille kuuluva arvo ja täydellinen hyväksyntä. Niin että lapsi voisi kasvaa itseään ja muita rakastavaksi ehjäksi ihmiseksi ja voisi pysytellä itsensä äärellä eikä kadottaisi kosketusta omaan itseensä. On niin kova työ aikuisena saada itsensä ehjäksi jälleen.
Minusta on tärkeää ymmärtää, ettei se ole sen vauvan tai lapsen vika, ettei häntä osattu rakastaa. Moni kysyy, mikä vika minussa on, kun en kelvannut. Lähellä olevilla vain ei ollut riittävästi tavaraa omassa rakkauskupissaan, jotta siitä olisi riittänyt lapsille asti. Tyhjästä kupista ei pysty ruokkimaan rakkaudennälkäistä lasta. Ikävää tässä on se, että rakkauden nälkä jää, ja sitä nälkää aletaan sammuttaa mitä ihmeellisimmillä asioilla. Monelle riittää se, että saa kunnon aterian puutteessa edes murusia – nekin täyttävät enemmän kuin ei mikään.
Ihmismieli on niin hölmö, että se etsii ruokaa päättömyyksilleen ja kärsimyksen lähteelleen. Itse olen tehnyt esimerkiksi monia sellaisia ihmissuhdevalintoja, joissa sanoma on ollut tuttu. En ole uskaltanut valita elämääni niitä kumppaneita, jotka olisivat tarjonneet minulle rakkautta.
Olen töissä saattanut kuulla ihmisten palautteista pelkän kriittisen ja suodattanut positiivisen pois. Näkymättömät tuntosarveni ovat tunnistaneet arvottomuutta vahvistavat olosuhteet.
Olen nähnyt usein vain ne katseet, jotka ovat katsoneet tyhjästi tai armottomasti. On ollut paljon asioita, jotka ovat hanganneet sisälläni olevaa kipeää haavaa. Ihan itse nuo kokemukset ja vahvistavat olosuhteet valitsin, koska en muutakaan osannut.
Kuulostaako tutulta?
Tälläkin tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu. Tiedättekö, miten kiitollinen olen tänään siitä, että syvä kokemukseni on nyt paljas ja näkyvillä. On paljon helpompi käsitellä avohaavaa kuin haavaa, jonka päällä on hiekkaa ja kaikenlaista muuta tavaraa. Matkanteko perimmäisen kipuni äärelle on ollut älyttömän raskasta, mutta tunnen nyt, että olen perillä. Jotenkin ei ole kiire enää mihinkään.
Kirjassa käsitellään esimerkiksi sitä, miten lapsuudessa syntynyt vääränlaisuuden kokemus voi näkyä aikuisena syvänä häpeän tunteena ja vaikuttaa jopa masennuksen syntyyn tunnelukkojen kautta.
Yllättävän monella reaktiollamme, käyttäytymistavallamme ja jopa ajatuksellamme on juuret lapsuudessamme. Joskus huomaamme yhteyden lapsuuteen, usein emme, mutta kaikkiin meihin on jäänyt näitä säröjä. Tämä säröillä oleva sisäinen lapsemme vaikuttaa yhä alitajunnan kautta päätöksiimme, reaktioihimme ja tapaamme elää.
Esimerkiksi ylisuorittaminen ja perfektionismi tai omien arvojen ja toiveiden toissijaistaminen kunnioitettavan työuran edessä vihjaavat säröilleen sisäisen lapsen ohjaavan meitä. Haluatko vapautua sisäisen lapsesi kahleista ja elää täysillä omaa, täyttä elämää? Näillä viidellä askeleella pääset alkuun:
1. Rakasta itseäsi
Lapset usein tuntevat, että ollakseen rakastettu, hänen täytyy saavuttaa tavoitteita: saada hyviä arvosanoja, tulla hyväksytyksi tiimiin tai seurata sisarusten jalanjälkiä. Vasta suorituksen myötä on saatu kiitosta vanhemmilta.
Jotkut vanhemmat ovat oppineet lapsuudessaan, että rakkauden näyttäminen on heikkouden merkki, eivätkä siten ole osanneet osoittaa rakkauttaan selvästi. Rakasta ja arvosta itseäsi, niin sinun ei tarvitse todistella teoilla arvoasi kenellekään (edes itsellesi).
2. Hyväksy tunteesi
Monet oppivat turruttamaan tunteensa ja esittämään vahvaa jo pienestä pitäen. Usein vanhemmat ovat oppineet suosimaan itkemisen ja negatiivisten tunteiden peittelyä. Nämä tunteet eivät kuitenkaan katoa, vaan ne odottavat pinnan alla ja vaikuttavat päätöksiimme vielä aikuisiälläkin. Niin kauan, kunnes jonain päivänä ne päästetään esille ja hyväksytään.
Kuuntele pinnan alla kyteviä tunteitasi ja anna niiden purkautua. Älä tukahduta tunteitasi, niin ne eivät pääse häiritsemään päätöksentekoasi.
”Älä yritä korjata itseäsi – et ole rikki! Olet täydellisen epätäydellinen ja mittaamattoman voimakas.” – Steve Maraboli
3. Tunnusta, ettet ansaitse pahaa
Lapsena helposti olettaa, että ansaitsemme kaiken sen pahan mitä meille tapahtuu. Kerromme itsellemme olleemme huonoja, teimme jotain väärin, siksi näin kävi. Harvoin tilanne kuitenkaan on niin.
Vanhemmat kantavat usein oman lapsuutensa säröjä ja reagoivat niiden pohjalta. Jos he eivät ole käsitelleet omia haavoittuneita sisäisiä lapsiaan, painolasti siirtyy sukupolvelta toiselle niin kauan, kunnes tiedostava aikuiseksi kasvanut lapsi rikkoo ketjun, hyväksyy menneisyytensä ja vapautuu taakoistaan. Ole sinä tämä muutos ketjussa.
4. Pyydä ja anna anteeksi itsellesi
Usein saatamme lapsena kohdella itseämme kaltoin: Yli- tai alisuorittaa, tiedostamatta tehdä enemmän kuin haluaisimme tai vältellä ryhdistäytymistä. Kyse voi olla myös jostain pienestä tapahtumasta, joka edelleen kaihertaa mieltäsi.
Pyydä itseltäsi anteeksi. Yksi nopeimmista tavoista tuhota itsemme on roikkua häpeässä ja katumuksessa. Me kaikki olemme joskus olleet lapsia, ja kuten kaikki, sinäkin olit ja olet inhimillisen epätäydellinen.
5. Kiitä itseäsi – teit parhaasi
Kiitä itseäsi siitä, ettet antanut periksi. Olet selviytynyt vaikeistakin hetkistä tähän päivään saakka. Kiitä itseäsi myös siitä, että olet suojannut itseäsi, vaikka se olisi tapahtunut takertumalla menneisyyteen tai muistoihin.
Älä tuomitse, vaan ole kiitollinen ja kunnioita itseäsi. Teit parhaasi, vaikket aina yltänytkään omien (tai muiden asettamien) tavoitteiden tasolle. Ansaitset oman kunnioituksesi. Kun päästämme irti täydellisyyden tavoittelemisesta, emme enää pelkää epäonnistumista.
