Sivu 349 – Hidasta elämää

Taasko paloi hihat? – Väsymys kiukuttaa ja itkettää aikuistakin

Eniten stressaa ja ketuttaa kaikki. Välillä tuntuu sille, että hanskat tippuvat käsistä ja hihat syttyvät tuleen pienimmästäkin asiasta – ja usein aivan turhaan. Emme aina tule miettineeksi, mistä tämä käytös johtuu. Voisiko univaje olla yksi syistä?

Usein puhumme unen merkityksestä fyysisen palautumisen tai vaikka painon- ja kivunhallinnan yhteydessä. Tärkeää asiaa, mutta uni on myös avainasemassa emotionaalisessa hyvinvoinnissa. Ilman riittävää unta emme voi olla henkisesti hyvässä vedossa.

Univaje ja tunteiden hallinta

Ongelmia emotionaalisella puolella voi syntyä jo yhden yön univajeesta. Univajeen aikana osa stressijärjestelmäämme ja etenkin niin sanottu tunneaivoalue – limbinen järjestelmä – reagoi herkemmin emotionaalisiin asioihin 1,2,3. Samalla meidän tietoisten tunteiden säätelyssä mukana olevan sisemmän etuaivokuoren toiminta heikkenee 4,5. Tällöin kykymme hallita ja säädellä tunteita laskee. Seurauksena tästä on lisääntynyt kontrolloimaton ja tunnepitoinen käyttäytyminen. Ei siis ole ihme, jos univajeen aikana käytöksen marmorikuulat ovat välillä hukassa.

Univaje ja positiiviset kokemukset

Univaje saattaa myös vahvistaa positiivisia kokemuksia ja ohjata käyttäytymistämme herkemmin palkitsevien asioiden suuntaan. Valitettavasti samaan aikaan moni asia voi univajeesta johtuen tuntua herkemmin myös huonolle. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa haluamme itsellemme enemmän hyvää, mutta kohtaamme samalla mielestämme enemmän vastoinkäymisiä. Tässä tunteiden vuoristoradassa johtuen saatamme pyrkiä yhä voimakkaammin hakemaan niitä palkitsevia kokemuksia – esimerkiksi ruoasta tai alkoholista.

Mielestäni kavalinta univajeen aiheuttamassa tunteiden säätelyn muutoksessa on kuitenkin se, että aivojen kyky erottaa neutraalit asiat emotionaalisista heikkenee. Tällöin reagointiherkkyytemme ei nouse vain negatiivisia tai positiivisia asioita, vaan myös täysin neutraaleja asioita kohtaan. Aivomme eivät yksinkertaisesti tiedä, mihin on tärkeä reagoida ja mihin ei. Ja ehkä juuri tästä syystä saatamme olla univajeen aikana supertunteellisia – kyynel tulee helpommin silmään, valittamisen aihetta riittää tai hihat palaa melkein mistä tahansa asiasta.

Onko neuvoja?

Ei ole. Me kaikki tiedämme, että uni toimii parhaiten univajeen tuomiin ongelmiin. Ja heille, jotka eivät pysty syystä tai toisesta nukkumaan, ei tässä antamani uniohjeistus todennäköisesti korjaisi ongelmaa. Toisaalta toivon, että tämä kirjoitus auttaa sinua ymmärtämään itseäsi ja käyttäytymistäsi hiukan paremmin univajeen painaessa pahasti päälle. Ja heille, jotka taas pystyisivät nukkumaan enemmän, mutta tietoisesti rajoittavat unensa liian lyhyeksi, toivon vain yhtä asiaa – nukkukaa enemmän.

No, ehkä muutaman pienen vinkin voin kuitenkin antaa.

Mikäli haluat oppia hallitsemaan paremmin tunteitasi esimerkiksi stressin ja univajeen aikana, voi meditaatio- tai tietoisuusharjoitteet ehkä auttaa sinua siinä. Meditaatio näyttäisi nimittäin vahvistavan aivoalueiden toimintaa, jotka on yhdistetty emootioiden hallintaan.
Jos et jaksa meditoida ja tilanne on jo niin sanotusti päällä, kokeile vanhaa neuvoa ja laske ykkösestä kymppiin. Tietoinen ajattelun ohjaaminen (esim. laskeminen 1–10) lisää tunteiden säätelyssä mukana olevan etuaivolohkon toimintaa.
Voit myös lisätä laskemiseen syvähengityksen vähentääksesi stressijärjestelmän toimintaa.

Liiku, Syö, Seurustele, Hymyile, Lepää – Toista!

Ekstroverttikin kaipaa yksinoloa

Iltapäiväaurinko työntyy sisään olohuoneen ikkunoista, yritän keskittyä erääseen kiinnostavaan artikkeliin. Lapset puuhastelevat lattialla, ottavat esille väritussit. Minä seuraan toisella silmällä, katseeni harhautuu tämän tästä. Nousen ylös työpöytäni äärestä, kun kuulen kissan hyppäävän keittiön pöydälle. Hätistän sen pois.

Kohta ovesta kävelevät sisään majatalomme vapaaehtoistyöntekijät, kalifornialainen Amrah ja ruotsalainen Morris. Odottamatta, yllätyksenä. Artikkeli jää kesken, nousen moikkaamaan tulijoita, laitan kaakaot tulemaan.

Työni täällä vuorella ja majatalossamme on äärimmäisen sosiaalista. On lounastajia Sarajevosta, yli yön viipyviä vieraita, vuorella lomailevia ihmisiä ympäri maailmaa. Juomme yhdessä kahvit, patikoimme, illastamme ja käymme lukemattomia keskusteluja takan ääressä. Nautin kaikesta siitä!

Olen luonnostani ulospäin suuntautunut. Herkästi innostuva, puhelias, kovaan ääneen naurava ekstrovertti. Saan energiaa kohtaamisista ihmisten kanssa.

Mutta kaipaan myös yksinoloa. Kaipaan hiljaisuutta. Kaipaan sitä, että iltapäiväni on tapahtumaton, eikä ovesta kävele sisään kukaan. Ilman yksinoloa en innostuisi, en nauraisi kovaan ääneen.

Lasten myötä – kuten kenen tahansa vanhemman elämässä – yksinolo on jäänyt aivan minimiin. Samalla roolini on vaihtunut freelance-toimittajasta ja -tuottajasta majatalon emännäksi. Elämässäni on ihmisiä enemmän kuin koskaan.

Yksinolon vähyys johtaa – ainakin minun tapauksessani – väsymiseen ja ärtymiseen. Innostuminen vähenee, kiinnostus lopahtaa. Olen oppinut tunnistamaan yksinolon tarpeen itsessäni.

Ilman yksin vietettyä aikaa elämä puuroutuu silmissäni. En saa kunnon otetta asioista, ajatukset karkaavat. Jos huomaan haukottelevani hyvässä seurassa, vaikken tunne itseäni väsyneeksi, ei syy ole tylsien keskustelujen, vaan sen, etten ole huolehtinut omasta ajastani riittävästi. Jos ärsyynnyn lasten aiheuttamasta iloisesta metelistä, tiedän tarvitsevani enemmän yksinoloa.

Pahimmassa yksinolon tarpeessa, noin vuosi sitten pienemmän lapsemme ollessa vauva, kävelin ulos keskellä yötä, muun perheen nukkuessa. Seisoin pyjamassa pihamaalla ja katselin tähtikirkasta taivasta. Hetket kestivät aina vain muutaman minuutin, kaikkialla ympärilläni oli hiljaista ja samalla tunsin olevani osa järisyttävän isoa galaksia – yksin ja kuitenkin yhteydessä.

Nykyään yritän hypätä ulos aamulla, ennen miehen lähtöä majatalohommiin. Kapuan talomme takana olevalle mäelle ja hengitän. Tervehdin lintuja ja oravia, hiljaista vuoristoilmaa tai puuskaisia tuulia. Hämmästyn kuinka pienestä hetkestä voi saada paljon voimaa.

Ihminen on sosiaalinen eläin. Mutta ilman säännöllistä yksinoloa minä en jaksaisi mitään. Kuuloaistini heikentyisi, kenties, voi olla etten pääsisi sängystä ylös, tai ehkä minusta tulisi näkymätön. En ainakaan hymyilisi yllätysvieraille ja sekoittaisi mintusta ja tummasta suklaasta maailman parasta vuoristokaakaota.

Täysi ihmisyys elämän päämääräksi

Täysi ihmisyys on sitä, että elää uteliaasti omanäköistä elämää suurella sydämellä. Se pitää onnellisena ja jättää poikkeuksellisen myönteisen jäljen ympärillä olevaan.

Rutiinit tekevät ihmisestä sen, mitä ihminen on. Toistuvista teoista muodostuu automatisoituneita tapoja. Elämisen arvoisempi elämä alkaa elämäntapoja kyseenalaistamalla, jottei tarvitsisi juosta kovempaa ja kovempaa pysyäkseen paikallaan.

Tarkastelen hyvinvoinnin ja onnellisuuden tavoittelua seuraavassa puheenvuorossani, jonka pidin helmikuussa 2016 Finlandia-talossa. Teen kriittisiä kysymyksiä ja löydän ratkaisuja.

5 uskomusta, jotka estävät sinua vaurastumasta

Kirjoittaja Tiia Konttinen on vaurausvalmentaja ja oman talouden hallinnan ammattilainen. Tiia rakastaa numeroita ja pyrkii tekemään oman talouden hallinnasta mahdollisimman yksinkertaista ja jokaiseen elämään sopivaa.

Mitä vauraus sinulle merkitsee? Onko vauras ihminen rikas vai henkisesti onnellinen? Voiko vauras ihminen olla molempia?

Kun kerron ihmisille, että olen vaurausvalmentaja, saan vastaukseksi yleensä iloisia naurunpurskahduksia; ”Pitääkö vaurauttakin valmentaa?” minulta kysytään.

Yksinkertaiseen kysymykseen annan yksinkertaisen vastauksen: Kyllä. Ei siksi, että olisimme niin tavattoman köyhää kansaa vaan siksi, että negatiivinen ajatusmaailmamme, joka meihin on iskostettu vuosikymmenten aikana, pitää meidät tiukasti köyhyysajattelussa.

On aika murtaa vanhat kaavat ja päästää yltäkylläinen vauraus virtaamaan elämäämme.

Nämä viisi tunnettua uskomusta istuvat tiukassa meidän alitajunnassamme ja estävät saavuttamasta taloudellista vaurautta. Kun uskomukset puretaan yksitellen, tie kohti yltäkylläistä ja taloudellista vaurautta aukeaa yksi askel kerrallaan.

1. Vain tekemällä todella paljon töitä voi vaurastua

Kuka sanoo (tai määrää) miten paljon on paljon töitä? Kuka on määritellyt ne hyväksytyt raamit, joiden sisään pitää mahtua, jotta työnteolla voi vaurastua? Ei kukaan ja siksi olisikin äärimmäisen tärkeää päästä tästä rajoittavasta uskomuksesta eroon.

Teemme paljon töitä, koska meidät on siihen opetettu. Toinen syy, miksi teemme paljon töitä on, että kulutuskäyttäytymisemme ajaa meitä koko ajan ahtaammalle, jolloin ainoa mahdollinen ulospääsy on tehdä yhä enemmän töitä. Valitettavasti tämä synnyttää vain negatiivisen oravanpyörän, joka ruokkii itse itseään.

Tämän päivän digitalisaatio mahdollistaa myös vähemmän työn tekemisen ja silti tuloksen maksimaalisen saavuttamisen. Kun työn perusta on tehty hyvin, voi hyvillä mielin heittäytyä oloneuvokseksi tai -neuvottareksi ja katsella tilille virtaavaa vaurautta muutaman viikkotyötunnin siivittämänä. Kun vielä lisäämme tähän kyvyn ratkaista ongelmia ja auttaa ihmisiä parantamaan elämänlaatuaan, oravanpyörä alkaa iloisesti pyöriä positiivisempaan suuntaan.

2. Palkkatyöllä ei rikastu

Palkkatyöläiset ovat sitä mieltä, että kaikki yrittäjät ovat rikkaita. Yrittäjät taas ajattelevat, miten onnekkaita palkansaajat ovat, kun heidän ei tarvitse kantaa riskiä yritystoiminnasta ja tulotaso on (lähes aina) taattu.

Palkkatyöläinen voi aivan varmasti vaurastua, kunhan muistaa ykkössäännön: pidä menot pienempinä kuin tulot. On oikeasti uskomatonta, miten vähällä voimme tulla toimeen, kunhan ensin katsomme rehellisesti ja kriittisesti, mihin rahaa käytämme.

Rikastuminen ei ole kiinni isoista tuloista vaan pienistä menoista. Mutta tämänhän sinä jo tiesitkin. Kun tulojen ja menojen välinen erotus laitetaan vielä kasvamaan korkoa korolle periaatteen mukaan, vaurastuminen on lähes väistämätöntä ja jokaisen saavutettavissa.

3. Raha ei tee onnelliseksi

Raha tekee onnelliseksi, kun sitä käytetään oikein. Mitä oikein käyttäminen on? Se on sitä, että autamme niitä ihmisiä, joilla on tällä hetkellä haasteita. Tiedän erään perheen, jossa molemmat vanhemmat ovat joutuneet jäämään pois työelämästä, jotta pystyisivät olemaan läsnä sairaalle lapselleen. Pitkät sairaalajaksot kuluttavat ja kuormittavat vanhempia niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin.

Jos sinulla olisi niin paljon vaurautta, että et itse tarvitsisi kaikkea, auttaisitko tätä perhettä taloudellisesti? Maksaisit heidän asuntolainansa pois ja huolehtisit, että perheen lapsi saa parasta mahdollista hoitoa, maksamalla heidän sairaalalaskunsa?

Entä tekisikö se sinut onnelliseksi, kun näkisit vanhempien onnen kyyneleet, kun nämä kaksi suuren suurta murhetta on heidän harteiltaan otettu pois? Mitä luulet tämän perheen tekevän, kun he pääsevät takaisin jaloilleen? Laittavatko he hyvän kiertämään?

4. Rikkaat ovat huijareita

Rikkaat eivät ole huijareita. He vain ajattelevat eri tavalla kuin muut. Rikkaat tekevät päätöksiä, jotka tukevat heidän vaurastumistaan. He sijoittavat, he opiskelevat, he kehittävät itseään, osaamistaan, mieltään ja kehoaan.

On hyvä tietää, että jokainen meistä pystyy ja osaa tehdä päätöksiä. Se ei ole vain tietyn ihmisjoukon ”osaamisaluetta”. Päätöksentekoa voi vahvistaa tekemällä lisää päätöksiä. Aina päätökset eivät tuo toivottua lopputulosta mutta loppujen lopuksi idea ei ole siinä, että osaisi ennustaa lottorivin oikein vaan siinä, että laittaa rahan tekemään töitä puolestaan.

Onneksi on olemassa rikkaita ihmisiä, jotka ovat saavuttaneet jo sen, mistä sinä haaveilet. Seuraamalla heidän jalanjälkiään, pääset oikomaan monia mutkia sekä kiertämään pahimpia karikoita.

5. Raha on kaiken pahan alku ja juuri

Päinvastoin. Rahattomuus on kaiken pahan alku ja juuri. Ihmiset ovat valmiita tekemään todella epätoivoisia tekoja rahan puutteen vuoksi. Olemme valitettavasti saaneet lukea näitä tarinoita uutisista paljon.

Yksi totuus tässä lauseessa on. Raha on hyvä renki mutta huono isäntä. Niin kauan, kun annamme rahan tehdä päätöksiä puolestamme, olemme rahan vankeja. Mutta kun alamme ”hallitsemaan” rahaa – otamme vastuun omista taloudellisista päätöksistämme, karsimme turhia menoja ja opiskelemme lisää talousasioita – rahan valta murtuu. Meidän tehtävämme on pitää raha hallinnassa – ei toisinpäin.

Raha ei ole vihollinen vaan ystävä, joka oikein käytettynä mahdollistaa upeita muutoksia tässä maailmassa. Kun purat nämä viisi uskomusta, huomaat, että rahalla ei itse asiassa ole merkitystä. Sillä siinä vaiheessa kun purat nämä uskomukset, näet, että vauraus virtaa joka tapauksessa elämääsi yltäkylläisenä – ihan joka päivä.

“Oma talous on kuin iso laiva – se kääntyy hitaasti mutta varmasti.” – Tiia Konttinen

Mitä enemmän kiinnitämme huomiota puutteeseen, vähyyteen, köyhyyteen ja negatiivisiin asioihin rahaa kohtaan, sitä enemmän vedämme sitä puoleemme. Mutta sillä sekunnilla, kun päätämme ajatella positiivisia asioita, tuntea positiivisia tunteita ja puhua positiiviseen sävyyn rahasta ja vauraudesta, meillä on mahdollisuus kääntää taloutemme kohti pysyvää vaurautta.

Ihanasti menee, mutta menköön!

Olen ihanalla matkalla paratiisisaarella, ja muutenkin menee tosi hyvin. On rakkautta, terveyttä ja elämän syvää iloa. Viime aikoina, kun joku on kysynyt mitä kuuluu, olen saattanut kertoa lähteväni unelmareissulle ja lisätä heti perään muka itseironisesti: ”työtön reissaa”. Olen saman tien alkanut pyytää anteeksi sitä, että koen juuri nyt asioita, jotka ovat minulle tosi merkityksellisiä. Pelkään, että toinen tuntee olonsa vähäisemmäksi jos alan hehkuttaa asioitani.

Olen kokenut, että kateus sekä minussa että toisissa naamioituu usein kriittisyydeksi, ylimielisyydeksi, kilpailuhengeksi tai pois työntämiseksi. Monesti nämä tapahtuvat hienovaraisesti ja ehkä huomaamattamme, mutta johtavat samaan lopputulemaan: erillisyyteen. Happamuus toisen hyvästä eristää minut yhteydestä omaan sydämeeni ja toisiin. Kateus, vaikka sisältää usein inspiraatiota ja ihailuakin, on tyytymätöntä vaatimusta tai ainakin luottamuksen puutetta elämää kohtaan. Siihen liittyy voimakkaasti egon näkemys siitä, miten elämän ja asioiden pitäisi olla. Mieli näkee uhkia ja rajoitteita vaikka sydän ymmärtää, että elämä on mysteeri jossa voi tapahtua mitä vain. Kateuden kourissa unohtuu, että kaikilla meillä on – näyttää elämämme ulospäin miltä tahansa – omat surumme, mutta myös ainutlaatuinen polkumme.

Tunnen itse kateutta erityisesti, jos joku toteuttaa sellaista, mistä minä haaveilen. Olen ollut kateellinen rakkaudesta, rohkeudesta, seikkailuista, saavutuksista, materiaalisesta vauraudesta ja oman lahjakkuuden toteuttamisesta. Varsin kateellinen olen ollut ihmisille joiden elämä näyttää olleen siinä määrin sutjakkaa, että he helposti uskaltavat ajatella isosti. Kateuteni syövereissä alan verrata itseäni toiseen ja märehtiä kaikissa niissä syissä miksi en ole saanut tai tulevaisuudessa kenties voi kokea sitä, mitä tämä toinen nyt toteuttaa. Asetun sisäisesti kilpailu-asemaan ikään kuin meitä olisi vain yksi joka voi elää unelmiaan. Olen tuntenut kateutta koska en ole aina kokenut toteuttavani itseäni täysillä. Olen pelännyt, etten koskaan kenties voikaan.

Ajattelen, että kaikki vaikeat tunteet ovat ovi syvemmälle itseemme ja elämään. Kun ne jäävät vain mielen tasolle egon moottoria pyörittämään, ne tuottavat kyllä draamaa, mutta eivät vie juuri minnekään. Kun todella uskallamme antautua vaikean tunteen sisälle meissä alkaa tapahtua eteenpäin vievää transformaatiota. Herkästi tuomitsemme haastavat fiiliksemme tai yritämme päästä niistä eroon. Niitä voisi myös tutkia uteliaasti ja arvostelematta. Ehkä uskaltaisimme myös puhua hankalista tunteista enemmän, ellemme itse tuomitsisi niitä jo kalkkiviivoille tai naamioisi joksikin muuksi. Esteenä on yleensä juuri se, ettemme halua, että meistä tuntuu pahalta, emmekä haluaisi ajatella inhottavia ajatuksiakaan. En ole erityisen ylpeä (enkä erityisen pahoillanikaan) kateuden tunteistani, mutta havaitsen, että antautuessani siihen haavoittuvuuteen etten ole ”täydellinen” vaan keittelen sisäisyyksissäni kaikenlaisia myrkkyseoksiakin, avautuu kokemukselleni uusi, avarampi maisema.

Kateus, kuten muutkin haastavat tunteet, on valtava voima joka käynnistää koneeni. Kun annan itseni tutkia, mikä on se ydinasia tai tunne toisen kokemuksessa, jota itse koen jollain tapaa juuri nyt olevani vailla, asemoitumiseni muuttuu. Kateuden kohteella on jotakin annettavaa kateelliselle, jotakin sisäisyyttä sytyttävää. Saan itseni liikkeelle, kurkottelemaan omia tähtiäni, kun näen toisen tekevän niin. Ei minua eikä ketään toistakaan palvele, että kukaan himmailee liekkiään, rakastaa tai säkenöi vähemmän kuin mahdollista. Ei ole totta, että vain muutamalle riittää – uskon, että se runsaus, mitä todella kaipaamme, on ääretöntä. Luulen, että pohjimmiltaan kateuden myrtsiyden ytimessä on tulkinta siitä mitä kateuden kohde tuntee kokiessaan sitä mistä olemme kateellisia. Ajattelemme kenties, että tuo toinen on jotenkin lähempänä jotakin sellaista mistä itse haaveilemme.

Uskon, että se mitä pohjimmiltaan aina tavoittelemme ja haemme on rakkaus – hyväksyvä yhteys itseemme ja polkuumme, ja sen jakaminen. Se on mahdollista meille kaikille joiden perustarpeet on tyydytetty. Kun annan itseni olla niissä tuntemuksissa joissa olen, laskeudun mielen pörinästä kehooni. Avaudun katsomaan kaikkea sitä hyvää, pientä ja suurta, arkista ja ihmeellistä, jota olen saanut vastaanottaa. Mieleni vaatimukset vaimenevat, kun uskaltaudun siihen mihin elämä ja sieluni on minut nyt tuonut. (Vaikeissa kokemuksissa se on yleensä haastavaa ja monimutkainen prosessi, mutta mahdollista). Yhteydessä eläminen ei tarkoita, että kaikki tuntuu koko ajan mahtavalta. Se tarkoittaa, että minun on mahdollista käydä rehellisesti läpi myös vaikeita tunteitani, jolloin en jämähdä niiden määritettäväksi.

Jopa nyt, paratiisisaarellani, olen tuntenut kateuden kaikuja. Sitten muistan, että hei, tässähän Minä Olen. Ihmeellistä. Ja juuri nyt olen tosi kiitollinen paitsi tropiikista ja kaikesta elämäni ihanasta, myös kaikista kateuksistani, jotka koskaan ovat liekkiäni herätelleet. Ne aina kysyvät, olenko valmis ottamaan vastuun siitä, että elän omaa elämääni täysin siemauksin, juuri nyt.

Pienet tytöt seisoivat käsi kädessä suojatien edessä, kun auto kaahasi suojatien yli – Kuski yritti vain selviytyä omasta arjestaan

Ystäväni oli viemässä lastaan päiväkotiin aamuruuhkassa. Koulun nurkilla kaksi pientä tyttöä seisoi käsi kädessä suojatien edessä, ja he olivat juuri astumassa suojatielle, kun auto kaahasi hirvittävää vauhtia suojatien yli. Samalla viikolla Helsingin Töölössä lapsi kuoli jäätyään auton alle suojatiellä.

Ystäväni, karski mies, käveli koulun pihaan kuskin juttusille. Ystäväni kävi kuskina olleen naisen kanssa kipakkaa keskustelua tapahtuneesta. Nainen huusi ja räyhäsi. Kunnes ystäväni otti häneltä auton avaimet kädestä ja sanoi, ettei luovuta niitä, ennen kuin nainen rauhoittuu.

Nainen alkoi itkeä vuolaasti. Hän oli vasta eronnut. Jäänyt yksin lasten kanssa. Töissä oli liikaa paineita, aina oli kiire. Lapset piti saada kiireellä kouluun, jotta hän voisi vastata muiden toiveisiin ja selviytyisi elämästä.

Meillä on jokaisella oma tarinamme: mistä tulemme, mihin olemme menossa ja miksi. Miksi käyttäydymme kuten käyttäydymme. Minulla oli lapsena sellainen tapa, että istuin autossa, bussissa tai junassa ja mietin, millainen tarina ihmisellä on. Mistä hän tulee onnelliseksi. Mitä hän syö iltapalaksi. Mitä ajattelee viimeisenä nukkumaan mennessään. Katselin ohikiitävän hetken valoja kerrostalon ikkunoissa ja lapsen mielikuvituksella kuvittelin tarinan jokaiselle asunnolle ja sen ihmisille. Ja toivoin aina lopuksi, että siellä olisi onni.

Kun 19-vuotiaana muutin Helsinkiin, ajelin metrolla raidetta päästä päähän, ja katselin ihmisiä. Tekee hyvää välillä miettiä, mitä muiden elämään kuuluu. Tuntemattomienkin.

Jokaisella on oma käsityksensä siitä, miten onni saavutetaan. Mitkä ovat sen reunaehdot. Mitä se vaatii. Mistä se tulee. Kuljemme tuulispäänä omaa käsitystämme kohti. Ohikiitävänä hetkenä avaamme aistit ulkopuolellamme olevalle maailmalle. Äidille, joka kantaa kauppakassejaan hikikarpalot otsallaan tai katua ylittävälle miehelle. Hetken ajan olen osa toisen tarinaa ja tunnen ajan pysähtyvän. Omat halut, tarpeet ja kiire unohtuvat hetkeksi.

Kun saan yhteyden toisen tarinaan ja ihmiseen, minusta tuntuu, että kaikki onni on jo. Onni on tässä hetkessä, kun ehdin pysähtyä sen äärelle. Onni avautuu läsnäolon kokemuksessa, jossa jokainen aisti on auki tälle hetkelle. Onni on kuin ovimatto, jonka yli juoksemme joka päivä ehtiäksemme tavoittelemaan onnea.

Elämä ei ole putki, jonka läpi ahtaudutaan. Elämä on kuin loistava aurinko neljän ruuhkassa, kun hetken ajan katse kohtaa tuntemattoman ihmisen kanssa ja saatan tuntea hänen tarinansa, joka kietoutuu omaani yhden lyhyen hetken ajaksi.

Siinä hetkessä on onni. Älä aja sen yli.

Kahden ruoka-aineen vartalokuorinta – vain kahvia ja kookosta

Kirjoitus on mainosyhteistyö PUR-kaupan kanssa.

Kauppojen kosmetiikkahyllyt pursuavat valikoimaa ja uutisointi kosmetiikan mahdollisista haitoista yleistyy, lisäten entisestään valinnanvaikeutta. Tiesitkö, että voit valmistaa kosmetiikkaa myös itse keittiösi tutuista raaka-aineista? Näin vähennät elimistösi kemikaalikuormaa ja samalla vältyt turhien purkkien ostamiselta, sillä valmistat kosmetiikkaa ainoastaan oman tarpeesi mukaan.

PURin ekokosmetologi Rosi suosittelee kuorimaan ihoa noin kerran viikossa. Säännöllinen kuorinta poistaa kuollutta ihosolukkoa ja iho pääsee uusiutumaan luonnollisesti. Näin voit myös ennaltaehkäistä selluliitin muodostumista. Kokeile seuraavaa kädenkäänteessä valmistuvaa kuorintavoidetta ja nauti herkullisen tuoksuisesta, pehmeästä ihosta:

Kahvi-kookos vartalokuorinta
2rkl kahvinpuruja
2rkl kookosöljyä

Sekoitetaan keskenään tasaiseksi massaksi ja hierotaan koko keholle. Huudellaan pois hellävaraisesti. Kookosöljyllä on tunnetusti lukuisia eri käyttöalueita. Kuorinnassa se toimii mainiosti, jättäen ihon silkin pehmeäksi eikä iho tarvitse enää erillistä kosteutusta suihkun jälkeen. Kahvin sisältämä kofeiini taas tehostaa nestekiertoa ja aineenvaihduntaa, joten kuorinta toimii myös selluliitinhoidossa.

Onnellisuus – täydellistä, kuplivaa riemua vai pikkuisen parempi olo?

Onnellisuus voi ahdistaa. Tajusin tämän, kun muutama päivä sitten tapasin ystäväni, jonka elämäntilanne on todella haastava ja surullinen. Olisin onnellisuusvalmentajana mielelläni auttanut häntä, mutta pelkästään onnellisuuden mainitseminenkin olisi tuottanut hänelle vain lisää stressiä. Ymmärsin hyvin, että onnellisuus olisi tuntunut hänestä vain lisävaatimukselta muutenkin raskaassa elämänvaiheessa.

Jäin miettimään, miksi onnellisuuden tavoitteleminen voi ahdistaa. Niin kuin kaikki tiedämme, onnellisuus itsessäänhän on mukava ja ihan haluttu olotila. Kuitenkaan edes sanaa onnellisuus ei juuri uskalleta käyttää. Yritysmaailmassakin käytetään mieluummin sanoja innostus tai työnimu kuin työssään onnellinen.

Tänä aamuna löysin päästäni ajatuksen, joka saattaa olla vastaus pohtimiseeni. Kyse on siitä, miten määrittelemme onnellisuuden. Jos onnellisuus on meille täydellistä riemua, jolloin iloisena ja innostuneena pompitaan ja kuplitaan joka suuntaan, niin vaativaltahan se tuntuu jalat märkinä räntäsateessa tarpoessa. Silloin tekee mieli haistattaa pitkät koko sanalle.

Kuitenkin usein onnellisuutta pidetään tilana, joka joko on tai ei. Joko olen onnellinen tai sitten en ole. Ikään kuin onnellisuudessa olisi sellainen on/off-nappula. Ja meillä kaikilla varmasti on kokemusta, miten vaikeaa tai mahdotonta on tuota on-nappulaa pitää pohjassa ja täydellistä onnellisuutta yllä päivästä toiseen. Jossain vaiheessa me tipumme sinne off-puolelle. Ja noiden tippumisten aiheuttaminen pettymysten vuoksi on turvallisempaa unohtaa koko onnellisuuden tavoitteleminen. Ei siellä onnellisuudessa kuitenkaan pysy.

Mutta entä jos määrittelisimme onnellisuuden hyvän olon janana tai energiakenttänä, jossa on portaaton säätö? Jokainen, joka tunnistaa edes pikkiriikkisen jotain hyvää elämässään, olisikin jo hiukan onnellinen. Onnellisuus ei enää olisikaan jossain kaukaisuudessa oleva sateenkaaren pää, vaan se olisi mahdollisuus, joka on aina läsnä. Osassa elämäämme voisimme juuri sillä hetkellä kokea mielenrauhaa tai olla jo hyvinkin onnellisia, vaikka jollain toisella alueella asiat mättäisivät.

Ja mikä parasta, voisimme itse helpottaa oloamme ja säätää tuota onnellisuuden volyyminappia esimerkiksi kysymällä itseltämme, että mikä ajatus tai teko juuri nyt tekisi minulle pikkuisen paremman olon. Sillä pikkuisen parempi olo on ehdottomasti onnellisuutta.

Teksti on julkaistu aiemmin www.iloversum.fi nimellä Onnellisuutta on pikkuisen parempi olo.

Anna itsellesi lupa hyvään ja onnellisuudelle mahdollisuus. Lue lisää uutuuskirjastani Olet kaiken hyvän arvoinen, joka löytyy nyt Hidasta elämää -verkkopuodista.

Ihmisenä olemisen harjoittelua

Ajatukset muokkaavat meitä. Olemme sitä mitä ajattelemme. Vedämme puoleemme asioita, joiden parissa mielemme tiedostaen ja tiedostamattomasti häärii.

Mielen toimintaa kannattaisi tutkia ja oppia ymmärtämään, sillä mieli hallitsee kaikkea. En puhu nyt ajatusten kääntämisestä positiivisiksi. En ole yltiöpäisen positiivisen ajattelun kannattaja, sillä etsin totuutta, en kiiltokuvaa. Enkä halua kieltää usein negatiivisiksi nimettyjä tunteita, koska niillä on tärkeä sijansa elämässä.

Olen huomannut, että tietoisuuden harjoittaminen ja kasvattaminen eivät itse asiassa välttämättä muuta ajatuksiani (tai tunteitani), mutta tekevät minut niistä tietoisemmaksi. Ymmärrän aiempaa paremmin, miksi vaikkapa sairastun eli miten se minua juuri nyt palvelee.

Tietoisuuden kasvu muokkaa vääjäämättä ajatuksia totuudellisempaan suuntaan.

~ ~ ~ ~

Luomme maailmaa ajatuksillamme. Joka aamu luomme elämällemme tarkoituksen. (Miten minä tänään toteutan omaa elämääni?) Se ei ole mikään pieni asia. Siksi ei ole samantekevää, millä aamunsa aloittaa.

Päivästä tulee aivan erilainen, jos sen aloittaa kopeloimalla kännykän käteen vielä pimeässä huoneessa tarkistaakseen meilin ja facebookin tai jos vaihtoehtoisesti suihkun ja aamiaisen välissä keskittyy hetken tietoiseen hengittämiseen, kirjoittamiseen tai joogaan.

Aamun aloitus näyttää päivän suunnan: onko se kohti tietoisuutta vai tiedostamattomuutta.

~ ~ ~ ~

Se, mihin keskitymme, tulee senhetkisen elämämme suunnaksi. Keskitymme siihen, mihin ohjaamme ajatukset ja mielen. Huolestuminen on kuin ikävien asioiden rukoilemista.

Joogan oppien mukaan koostumme kehosta, sielusta ja mielestä. Keho on sielun koti. Sielu on todellinen olemuksemme, ikuinen, täydellinen ja jumalainen. Mieli on työkalu tässä maailmassa toimimiseen ja itsensä ymmärtämiseen.

Joogit sanovat, että mieli on nopeampi kuin Jumala. Ajatuksen vauhti on valoa nopeampi, tietoisuus taas on hidas. Ajatukset ja mieli työskentelevät jatkuvasti, myös silloin kun nukumme. Aivoissa käy jatkuva kuhina. Olemme monta kertaa päivän aikana täysin mielen armoilla. Siksi tunteelliset reaktiot, siksi mielihalut, siksi epäselvyys, voimattomuus, ehdottomuus…

Mieli on valtavan hieno työkalu: se osaa ratkoa ongelmia valonnopeudella. Se auttaa löytämään luovia ratkaisuja ja ymmärtämään monimutkaisia rakennelmia.

On hyvin vaikeaa nousta oman mielensä pomoksi. Mutta jos ei yritä, sitä ei taatusti ainakaan saavuta ja elää mielen orjana koko ikänsä.

~ ~ ~ ~

Yogi Bhajan puhui monesti mahdollisesta ihmisestä, ”possible human”. Meissä kaikissa on valtava potentiaali, jota kollektiivisesti jatkuvasti koulutamme paremmin käyttöömme. Tämä ihmisyys kumpuaa sydämestä, myötätunnosta ja yhteyden tunnustamisesta.

Ihmisyys tarkoittaa (mahdollisena) ihmisenä olemisen harjoittelua. Harjoitteluun kuuluu se, että saa myös epäonnistua.

Joskus istun puistonpenkillä, kahvilassa, lentokentällä tai bussissa ihmisiä katsellen. Kun ajattelen, millaisen mielen sekamelskan kanssa useimmat meistä elävät ja silti selviämme arjen askareista, tuntuu se lähinnä ihmeeltä. Silloin minut valtaa usein hellyys ja myötätunto.

Kaikki me olemme samanlaisia reppanoita.

4 lempeää tapaa irrottautua suorittamisesta

Alla olevat esimerkit voivat olla luettuna helpon ja yksinkertaisen kuuloisia, mutta kuten aina: Käytäntö ratkaisee.

On ihan eri juttu lukea tai kirjoittaa näitä, kuin toimia oikeasti. Kannustan sinua siis ihan oikeasti kokeilemaan ja harjoittelemaan, vaikka vain yhtä alla olevista ehdotuksista, ja suhtautua siihen harjoituksena.

Palaan itse näihin kohtiin aina, kun huomaan, että kierrokset ovat lähteneet vähän liian kovalle.

1. Harjoittele tavallisuutta. Embrace the ordinary.

Jos olemme taipuvaisia suorittamaan, olemme usein taipuvaisia myös ”kaikki tai ei mitään” -ajatteluun. Tehään se 5 treeniä viikossa! Tehään tää nyt niin viimeisen päälle kun vaan voi.

Luetaan kaikki kirjat aiheesta! Rupeamme yliyrittämään ja vaatimaan itseltämme enemmän kuin olisi tarpeen. Huomaan, että tähän liittyy pelko tavallisuudesta ja jonkinlainen itsensä nostaminen tavallisuuden yläpuolelle.

Kukaan ei onneksi voi määritellä mitä normaalius tai tavallisuus on, mutta suorittamiseen taipuvaiselle on hyvä – mutta luultavasti myös vaikea – harjoitus harjoitella tavallisuutta, keskivertoa.

2. Ota aikaa jolloin et yritä saada aikaan mitään, aikaa joka on vaan sinulle ja ihanalle haahuilulle.

Suorittamiseen taipuvan kalenteriin eikä elämään usein mahdu muuta kuin velvollisuuksia, hyödyllisyyksiä ja asioita, jotka liittyvät tavoitteiden saavuttamiseen. Kuten tiedetään: luovuus ja inspiraatio syntyy rennosta mielestä ja kiireettömyydestä.

Suorittamiseen taipuva on omaksunut uskomuksen, että kovalla työllä päästään koviin tuloksiin – kontrollin kautta. Tällöin taustalla on pelko siitä, että jos hellittää ja rentoutuu, kaikki menee puihin.

Se ei ole totta. Suurin lahja itsellesi, mielenrauhallesi ja elämänilollesi on aika ja tekeminen, jonka ei tarvitse johtaa mihinkään. Leivo, lähde itsesi kanssa kahville, kelli lattialla, käy hieronnassa, haahuile kaupungilla, tee tilaa elämälle. Anna ilon ja selkeyden ohjata. Sen sijaan että toimit siitä käsin mitä ”pitää tai kuuluu”, kysy mikä tuottaa nyt iloa. Mikä tuo nyt sinulle rauhaa.

3. Vaali lämpöä ja aitoa yhteyttä.

Suorittaessa usein aito kohtaaminen unohtuu – kaikella kun on melkein aina joku agenda tai pyrkimys. Läheiset suhteet ovat usein alitajuisesti pelottavia, niissä kun tulevat haavoittuvuutemme ja arat kohtamme esille.

Suorittaminen keskittyy tulevaisuuteen ja ”sitten kun”. Yhteys ja aito kohtaaminen voi tapahtua vain tässä hetkessä. Usein priorisoimme aikaansaamisen muiden, aidosti tärkeiden asioiden edelle. Itse olen tästä saanut maksaa kovaa hintaa yksinäisyydellä. Onneksi on mahdollisuus muuttaa tottumuksiaan ja alkaa mennä taas kohti läheisyyttä ja kohtaamisia.

4. Murra kaavoja, yksi kerrallaan. Tee tilaa.

Tämä tie ei todellakaan ole helppo. Jokaista edellistä kohtaa olen itse vastustanut ja välttänyt varsin kiitettävästi, mutta onneksi elämä on laittanut kärsivällisesti harjoittelemaan. Se on aidosti ollut parhaakseni.

Mitä kaavoja sinä voisit murtaa?

Joskus se on jonkun uuden asian kokeilua, mutta ehkä tätäkin useammin jonkun vanhan asian tekemättä jättämistä.

Nauti tuoreuden tunteesta, kun uskallat tehdä jotakin toisin.

Kun suolisto ärtyy, se on viesti – kuuntele sitä

Kirjoittaja Leena Putkonen on laillistettu ravitsemusterapeutti (TtM), joka julkaisi vuodenvaihteessa esikoiskirjansa Superhyvää suolistolle! Herkkävatsaisen elämä kuntoon. Hän on erikoistunut vatsa- ja suolistovaivojen hoitoon käytettävään FODMAP-ruokavalioon. Kipinän perehtymiseen ja myöhemmin kirjaan hän sai omista kokemuksistaan ärtyvän suolen kanssa elämisestä.

Olen ammatiltani laillistettu ravitsemusterapeutti ja kiinnostunut suoliston hyvinvoinnista. Nyt kaikki todennäköisesti olettavat, että alan kertomaan tässä, miten syödä superravintoaineita, jotta suolisto voi superhyvin ja vatsavaivat ovat muisto vain.

Mutta ei. Minä haluan puhua siitä kaikesta muusta, joka vaikuttaa suoliston toimintaan ja siten terveyteen.

Sillä suolistovaivoja on todella vaikea ohittaa: ne vaikuttavat ihan kaikkeen olemiseen, elämiseen ja tekemiseen. Kovissa vatsakivuissa on mahdotonta harrastaa urheilua. Jatkuva vessassa ramppaaminen tekee sosiaaliset tilanteet noloiksi, mikä voi johtaa siihen, että niitä alkaa pelkäämään ja sulkeutuu kotiin. Ilmavaivat ne vasta ikäviä ovatkin. Hermot ovat riekaleina vessarumban ja suoliston määräämän marssitahdin takia.

Mutta voisiko olla niin, että tässä kuviossa on jotain hyvääkin?

Vatsa- ja suolisto-oireiden taustalla on esimerkiksi perimä, sairastetut mahataudit, syödyt antibiootit, syntymässä saatu suoliston mikrobisto ja lisäksi ylivirittynyt hermosto, joka aistii kipua liian herkästi ja epätarkoituksenmukaisesti. Vaikka iso osa, noin kolme neljästä, hyötyy ärtyvän suolen hoitoon käytettävästä FODMAP-ruokavaliosta, moni tarvitsee sen rinnalle tai jopa sen sijaan jotain muuta hoitomuotoa tyynnyttääkseen suolistoa riivaavan myrskyn.

Päästelen vastaanotollani nykyään suustani ihmeellisiä lauseita:
”Voisit kokeilla jotain rauhoittavaa, kuten meditaatiota tai joogaa.”
”Uniongelmat pitää hoitaa, se on ehdottoman tärkeää nyt.”
”Voisit hyötyä keskusteluavusta.”
”Suolistokin tarvitsee liikuntaa. Ilmaa kertyy väkisin, kun istuu koko päivän.”

Olen itse hyötynyt merkittävästi FODMAP-ruokavaliosta, mutta olen vuosien myötä oppinut jotain ”syvällisempää” suolistostani.

Silloin kun vatsa ja suolisto oikkuilee, olisi syytä pysähtyä miettimään, mitä on tekemässä ja mihin on matkalla. Onko elämäni liian kiireistä? Ehdinkö levätä? Jätänkö arkeen aikaa liikunnalle? Mikä minua stressaa? Yritänkö tehdä liikaa asioita kerralla? Elänkö itseni näköistä elämää? Ennen kaikkea: suoritanko elämää?

Sanotaan, että suolisto on toiset aivot, mikä pitää omalla kohdallani hyvin paikkansa. Mitä ilmeisemmin alitajuntani on keksinyt hyväksi kommunikaatioväyläksi suolistoni, sillä lähes aina suolistoni on askeleen edellä tietoista mieltäni.

Silloin kun olin väärässä parisuhteessa, suolistoni ei ollut asettua. Silloin kun olin väärässä työssä, mahani pulputti ja turposi, oli kipeä. Silloin kun asuin väärällä paikkakunnalla ja elin elämää, joka ei tuntunut omalta, makasin apeissa mielin mahavaivoissa kämpälläni.

Suoliston hermoston rooli on vähätelty, mutta onneksi sitäkin puolta on alettu tutkia. Itse yllätyin Superhyvää suolistolle! -kirjaani kirjoittaessa esimerkiksi siitä, miten tehokas hypnoterapia hoitomuotona on. Eräässä tutkimuksessa se on ollut yhtä hyödyllinen kuin FODMAP-ruokavalio! Myös kognitiivinen käyttäytymisterapia hyödyttää monia.

Siksi vierastan ajatusta, että vatsa- ja suolistovaivojen taustalla olisi jokin ravintoaineen puutos tai saannin epätasapaino, imeytymishäiriö tai jonkin ravintolisäcocktailin puuttuminen aamurutiinista. Tiedän kyllä teoriat ja näkemykset, mutta en vaan ole vakuuttunut niistä, koska monesti ne eivät huomioi mielen voimaa. On helpompi testailla ravintolisien vaikutuksia, kuin tehdä rohkeitakin valintoja elämässä.

Ennen minua ärsytti kuulla, kuinka ärtyvä suoli on stressivaiva ja vähän sellainen korvienväli-sairaus. Nykyään ymmärrän, että se on sitäkin, ja sen myöntäminen ei ole heikkous, vaan yksi avain siinä avainnipussa, joka avaa lukot, joilla saadaan niin suoliston kuin mielen murinatkin laantumaan.

Tässä kuviossa on siten paljon hyvää. Suolistomme ja alitajuntamme voivat ohjata meitä kohti viisaampia valintoja elämässä ja pitämään itsestämme parempaa huolta.

Superhyvää suolistolle! -kirja AdLibris-verkkokaupasta

Leenan valokuva: Henna Aaltonen

6 ajatusta onnellisuudesta: Elämä ei ole kilpailua – Tärkeintä on, että huomaamme sen, mitä meillä jo on

”Kiitollisuus on avain täyteen elämään. Sen myötä kaikki, mitä meillä nyt on, on tarpeeksi – ja jopa enemmän.” – Melody Beattie

Jokaisen meidän elämässä on aikajaksoja, jolloin mikään ei tunnu onnistuvan. Ehkä ei ole mahdollista olla jatkuvasti onnellinen, mutta entä jos edes suurimman osan ajasta? Tässä kuusi ajatusta, jotka sisäistämällä voit lisätä jokaiseen päivääsi kiitollisuutta – ja siten myös hitusen onnellisuutta:

1. Jokainen ihminen ja haaste on arvokas opettaja

Kun liikenneruuhkassa joku kiilaa sinut, ymmärrä hänen kiireensä ja ota ärtymyksesi mahdollisuutena opetella kärsivällisyyttä. Tai kun sydämesi särjetään, anna anteeksi, päästä irti ja kiitä, kuinka paljon kokemus opettaa itsestäsi ja parisuhteesta.

Tämä ei tarkoita, että sinun pitäisi peitellä järkytystäsi, suruasi tai pettymystäsi vaikeuksien edessä. On sallittua tuntea ja toivoa, että asiat olisivat toisin – että olisit terveempi, onnellisempi tai vähemmän eksyksissä tässä maailmassa. Ei ole syytä sivuuttaa todellisuutta ja tukahduttaa tunteita, mutta siinä on eroa, hyväksytkö tunteesi vai jäätkö niihin vellomaan.

Joskus on vaikeaa pysähtyä, vetää henkeä ja tunteiden virrattua löytää aihetta kiitollisuuteen, mutta jokainen (huonokin) kokemus opettaa, kasvattaa ja kehittää sinua. Vähitellen huomaat yhä helpommin löytäväsi syitä, miksi tämäkin koettelemus tuli juuri sinun kohdallesi. Menetyksen toisella puolella on mahdollisuus löytää uutta, kunhan olet halukas etsimään tai luomaan sitä.

2. Vaikkei sinulla ole sitä, mitä haluat, olet onnekas omistaessasi sen, mitä tarvitset

Hyvin harvoilla ihmisillä on kaikkea sitä, mitä he haluavat. Suurimmalla osalla meistä on yhä täyttymättömiä toiveita, unelmia ja tavoitteita. Haluamme lisää asioita, kokemuksia, mahdollisuuksia. Jotenkin kummasti näitä haluja kertyy kertymistään, ja tavoittelemasi onnellisuuden määränpää ajautuu aina kauemmas.

Monilla meistä on kuitenkin jo kaikkea sitä, mitä tarvitsemme. Ole kiitollinen niistä perusasioista, jotka sinulla jo on – niiden pohjalta sinun on helpompi ponnistaa kohti suurempia unelmiasi.

3. Elämä ei ole kilpailua

Samalla kun tavoittelemme aina lisää, katsomme helposti ympärillemme vertaillen harmissamme, kuka on meitä edellä. Kiitolliset ihmiset ajattelevat, ettei elämä ole kilpailua, eikä kukaan ole sen enempää meitä edellä kuin jäljessäkään.

Olemme kaikki erilaisia ja kuljemme omia polkujamme. Arvostamme erilaisia asioita ja kohtaamme erilaisia kokemuksia. Olemme kaikki onnekkaita omalla tavallamme ja eri syistä. Tärkeää on vain se, että huomaamme mitä meillä on, keskitymme siihen ja arvostamme sitä.

4. Pienet asiat ovatkin isoja

Et saa joka päivä uutta työpaikkaa, mene naimisiin tai saa vuosien mittaista projektia päätökseen, mutta pieniä kiitollisuutesi arvoisia asioita tapahtuu kyllä päivittäin. Listaamalla ylös nämä pienetkin koskettavat, onnekkaat tai hauskat asiat, alat löytämään jokaisesta päivästä syitä kiitollisuuteen yhä helpommin.

5. Elämä voi muuttua – ja tulee muuttumaan

On surullista ajatella, ettei kukaan tai mikään ole täällä ikuisesti, mutta sen ymmärtäminen auttaa keskittymään hyviin asioihin ja arvostamaan sitä, mitä meillä on. Vaikka kovasti yritämme varmistaa sopimuksin, käytännöin ja sitoumuksin, että asiat pysyisivät ennallaan, elämäsi tulee väistämättä joskus muuttumaan. Kiitollinen hyväksyy tämän, arvostaa jokaista hetkeä eikä pelkää muutosta, vaan näkee sen taas uutena mahdollisuutena.

6. Asiat voisivat olla myös huonommin

Tätä et halua kuulla kriisissä ollessasi, mutta ajatus auttaa tuomaan perspektiiviä tilanteeseen ja selviytymään kohti helpotusta. Ethän kuitenkaan kiellä tunteitasi:

”Jos sanotaan, ettei saa olla surullinen, koska jollain toisella asiat voivat olla vielä huonommin, on kuin sanoisi ettei saa olla iloinen, koska jollain toisella asiat voivat olla vielä paremmin.” – Tuntematon

Lähde: tinybuddha.com