Hyväksy kehosi sellaisena kuin se on – Oman sisäisen arvostelun lisäksi ylipainoista ihmistä kuormittavat myös ympäristön asenteet

Nyky-yhteiskunnassa on paradoksaalista olla itsensä hyväksyvä ylipainoinen ihminen. Minä siis olen sellainen, mutta tämä kehoni hyväksyminen kiloineen kaikkineen on vuosien ponnistelun tulosta. Minäkin olen aikanaan itsevihassani rääkännyt kehoani erilaisilla dieeteillä ja rankalla, itseä rankaisevalla liikunnalla.

Ylipaino on monelle yhtä kuin sairaus. Mutta meitä perusterveitä ylipainoisia on todella paljon. Mikä sitten erottaa terveen ja sairaan ylipainoisen ihmisen toisistaan? Minun ymmärrykseni mukaan stressiä aiheuttavat ajatukset ja tunteet aiheuttavat sairauksia, ei niinkään se, montako kiloa painat.

Keho reagoi aina siihen, millaista sisäistä puhetta me viljelemme ja millaisia tunnereaktioita niiden seurauksena meille aktivoituu. Vuosikymmenien ajan, kulttuurin muuttuessa hoikkuutta ihannoivaksi, ylipainoiset ihmiset ovat saaneet kuulla sekä kanssakulkijoiltaan että terveydenhuollon ammattilaisilta monenlaisia kommentteja ylipainostaan. Ylipaino on vaarallista, ylipainoinen ihminen on heikko, hänellä ei ole sisukkuutta tai mielenhallintaa minkään asian suhteen, koska hän ei edes pysty laihtumaan.

Oman sisäisen arvostelun lisäksi ylipainoista ihmistä kuormittavat siis myös ympäristön asenteet häntä kohtaan. Jos ihminen ei ole saanut kotoaan lahjaksi ehdottoman ihmisarvon kokemusta ja tervettä itsetuntoa, muiden ihmisten sanallinen ja sanaton arvostelu kolahtavat häneen moninkertaisella voimalla.

Luettelen joitakin tyypillisiä uskomuksia, joita ylipainoon liitetään:

Voin olla onnellinen vasta kun olen laihtunut normaalipainoiseksi.
En pysty elämään haluamaani elämää ylipainoni takia.
Olen sairastunut ________ sairauteen, koska olen ylipainoinen.
Olen epäonnistunut ja huonompi kuin muut, koska olen ylipainoinen, enkä pysty laihtumaan. 

Mutta voisivatko uskomukset määrittyä uudelleen näin:

Voin olla onnellinen nyt, onnellisuus ei riipu kenenkään ihmisen kohdalla painosta, ulkomuodosta tai muista ominaisuuksista.
Ylipaino on yksi ominaisuus minussa. Olen paljon muutakin. Minun kannattaa kirkastaa itselleni oma elämäntehtäväni ja ne itseäni kiinnostavat asiat, mitkä saavat energiani virtaamaan kehossani. Rajoitteet ovat vain mielessäni.
Kuka tahansa voi sairastua ________ sairauteen. Kyseessä on ennemminkin se, että tiedostan oman sisäisen puheeni ja omat tunteeni itseäni kohtaan. Itseni vihaaminen, häpeäminen ja arvostelu ovat hyökkäys omaa kehoani vastaan. Tämä lisää esimerkiksi kipuoireita ja autoimmuunisairauksien riskiä.
Jokainen meistä saa syntymälahjana saman ihmisarvon, olemme jokainen yhtä arvokkaita ja tärkeitä ihmisiä. Kehoni on arvokas, ja sen vuoksi kunnioitan kehoani juuri sellaisena kuin se nyt on. Kehoni tietää minusta kaiken, se on elänyt tätä elämääni tallentaen kaiken tähän asti kokemani. Kiitän siitä ja haluan säteillä tätä kiitollisuuttani myös itseni ulkopuolelle!

Miten voisi siis rakastaa itseään ja hyväksyä itsensä ja kehonsa juuri sellaisena kuin se on?

Yksi tärkeä asia itselleni on ollut se syvä ymmärrys, että kehoni kertoo minun tarinaani, heijastaen oireillaan ja jopa ulkomuodollaan sisäisiä kokemuksiani ja tunteitani. Jokainen voisi pohtia omakohtaisesti näitä kysymyksiä:

Miten olen elämäni aikana oppinut nauttimaan kehostani? Mistä kehoni pitää, mistä se ei pidä? Kuuntelenko ja kunnioitanko näitä kehoni viestejä?

Miten olen oppinut elämäni aikana suojaamaan itseäni, jos joku tai jokin on uhannut omia henkilökohtaisia rajojani? Uskallanko olla paljas kaikkien haavojeni ja sisäisen herkkyyteni kanssa, vai joudunko luomaan jonkinlaisen tunne- tai kehollisen panssarin ympärilleni, jotta tämä haavoittuvuuteni ei näkyisi muille?

Uskallanko olla esillä omana itsenäni, vai onko minulla tarvetta piilotella omaa aitoa itseäni muilta? Miten voisin olla, elää ja liikkua itsenäni, koko oman potentiaalini näyttäen?

Millainen suhde minulla on elämän makeuteen? Onko sitä minun elämässäni riittävästi?

Minulla on jo pitkään ollut tapana peiliin katsoessani kohdata ensin aidoimman osan itsestäni; silmäni, joiden kautta näen syvälle sieluuni, täydelliseen ytimeeni. Tätä ydintäni tervehdin joka kerta rakkaudella ja myötätunnolla. Ja silti aina joskus saan itseni kiinni vertailusta tai menneiden haikailusta (kunpa olisin vielä se 20kg hoikempi minä tms.). Kun näin tapahtuu, otan kontaktin tähän ytimeeni. Lähetän samalla rakkautta ja myötätuntoa sille osalle itseäni, joka ei vielä ole täysin parantunut, ja joka vielä elää ulkopuoleltani ohjautuvien riittämättömyyden tunteiden ja uskomusten vallassa.

Olen purkanut kasan turhia uskomuksia itseltäni. Olen vapautunut tarpeesta laihtua eli elää sitku-elämää. Nautin ja olen kiitollinen siitä ravinnosta mitä kulloinkin syön. Hyväksyn kaikki kehoni osat, ne kertovat minulle kaikesta siitä arvokkaasta, jota olen kokenut ja maailmaan luonut. Yksi tärkeimmistä uusista uskomuksistani on se, että olen juuri tälläkin hetkellä onnellinen. Olen sitä myös tästä eteenpäin, eikä onnellisuuteni riipu siitä, olenko nykyisessä painossani vai 20 kg painavampi tai kevyempi.

Neljän lapsen äitinä minun on todella tärkeää hyväksyä itseni ja kehoni sellaisena kuin se on. Mistä muualta omat lapseni oppisivat itsensä hyväksymistä, elleivät mallina omilta vanhemmiltaan? Eivät he opi sitä ainakaan median kautta tai sosiaalisista piireistä, joissa pääosin ihannoidaan tietynlaista painoa tai ulkomuotoa.

Jokin aika sitten eskari-ikäinen tyttäreni kysyi minulta nukkumaan mennessämme: ”Äiti, miksi sinulla on noin iso vatsa?”. Mietin hetken ja vastasin hänelle: ”No kuule, meillä kaikilla on omanlainen keho ja vatsa. Minulla on tällainen ja sinulla tällainen (kutitin häntä vatsasta ja tyttö kikatti). Minun vatsani on pehmeä ja sen takia sinun on mukava pitää päätäsi tässä vatsani päällä.” Siinä me sitten jonkin aikaa köllöttelimme ja nautimme yhdessäolosta… <3

Eilen, erään ihmisen piipahtaessa meillä, tyttäreni halasi minua, painoi päänsä vatsaani vasten ja sanoi ääneen: ”Äidillä on ihanan pehmeä vatsa!”. Sydämeni täyttyi ilosta, onnesta ja rakkaudesta, sekä tyttäreeni että itseeni. Vain tällä tavoin, itseämme rakastavina aikuisina voimme kasvattaa itseään rakastavia ja myötätuntoon kykeneviä tulevia sukupolvia.

Kuvat: Depositphotos

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: