Sivu 348 – Hidasta elämää

Täydentävät hoidot läpimurron kynnyksellä

Euroopassa joka toinen ihminen on käyttänyt täydentäviä hoitoja (CAM-hoitoja). Noin 150.000 eurooppalaista lääkäriä käyttää potilastyössään jotain täydentävää hoitomenetelmää. Tämän lisäksi Euroopassa on 160.000 täydentäviin hoitomuotoihin kouluttautunutta terapeuttia. Täydentävien hoitojen suosio on kasvanut myös Suomessa ja yli puolet suomalaisista on ilmoittanut käyttäneensä niitä. Ravintolisien käyttäjiä on joidenkin tutkimuksien mukaan jo yli 70 prosenttia. Täydentävien hoitojen integraatio on jo hyvää vauhtia menossa useissa Euroopan maissa, niin myös Suomessa.

Täydentävien hoitojen käyttäjämäärät, tutkimus ja terapeuttien määrät ovat nousseet tasaisesti ja Euroopassa suhtaudutaan yleisesti myönteisesti täydentäviin hoitoihin. Tämä on johtanut siihen, että terveyspolitiikan päättäjiä kehotetaan yhä ponnekkaammin huomioimaan Maailman Terveysjärjestön ja Euroopan komission toiveet yhdistää täydentävät hoidot osaksi kansallisia terveydenhuollon järjestelmiä, edistää CAM-hoitojen tutkimusta, lisätä hoitojen saatavuutta ja kehittää hoitojen sääntelyä.

Täydentäviin hoitoihin liittyy voimakas arvolataus

Vaikka Suomessa täydentäviä hoitoja käyttää huomattava määrä väestöstä, niin toistaiseksi erilliselle lainsäädännölle ei ole nähty tarvetta. Useissa muissa Euroopan maissa täydentäville hoidolle on katsottu tarpeen tehdä oma lainsäädäntö ja tuotteille on jo runsaasti Euroopan tasoista omaa erillislainsäädäntöä. Elintarvikkeisiin luokiteltavien ravintolisien valmistusta ja kauppaa ohjaa Suomessa kymmenet säädökset. Lisäksi lääkelain alla ovat mm. kasvirohdosvalmisteet ja homeopaattiset valmisteet.

Jos täydentäviin hoitoihin liittyisi merkittävä potilasturvallisuusriski, niin Suomen täydentävien hoitojen laki olisi jo olemassa. Jos tutkimukset yksiselitteisesti osoittaisivat, etteivät täydentävät hoidot toimi, niin laki olisi myös silloin jo olemassa. Päinvastoin näyttääkin siltä, että täydentävien hoitojen tutkimus on onnistunut yhä useammin osoittamaan hoidot kustannustehokkaaksi ja turvalliseksi tavaksi hoitaa terveyttä ja ennaltaehkäisemään sairauksia. Lisäksi suurista käyttäjämääristä huolimatta kuluttajavalituksia on tullut hyvin vähän. Syitä ristiriitoihin lainsäädännön tarpeellisuudesta on siis haettava jostain vähemmän konkreettisesta näkökulmasta. Kyse saattaa olla yksinkertaisesti väittelijöiden erilaisista maailmankatsomuksista.

Täydentäviin hoitoihin liittyy osapuolilla erityinen arvolataus ja mielipiteeseen vaikuttaa henkilön maailmankatsomus. Omaa maailmankatsomusta on vaikea perustella rationaalisesti ja siksi osapuolien näkemyserot aiheuttavat vastakkainasettelun. Omista näkemyksistä on vaikea antaa periksi. Tämä voi johtaa myös valikoivaan tutkimustulosten käyttöön, joilla sitten pyritään perustelemaan oma näkökulma oikeaksi. Toinen osapuoli puhuu näytön vähyydestä ja haitoista. Toinen korostaa hoitojen myönteisiä tutkimustuloksia ja vähäisiä haittoja. Tutkimustulosten valikointi ja median yksipuoliset jutut ovat nahistelun ikävä lieveilmiö.

Jotta täydentävien hoitojen rakentava keskustelu pääsisi etenemään, niin osapuolten tulisi kyetä tekemään kompromisseja ja vaihtaa näkökulmaksi välillä potilaan tai kuluttajan tarpeet. Hyvä lainsäädäntö vaatii kaikkien osapuolien kuulemista. Keskustelussa toki on tilaa myös vastakkaisille mielipiteille, kunhan se ei mene asiattomaksi.

CAM-hoitojen integraatio Suomessa

Useat Euroopan maat ovat ottaneet täydentäviä hoitoja osaksi omia terveydenhoidon järjestelmiä. Integraatio on käynnissä myös Suomessa, jos mittariksi otetaan esimerkiksi Käypä hoito-suositukset. Hoitosuosituksia laaditaan lääkäreille, terveydenhuollon ammattihenkilöstölle ja kansalaisille hoitopäätösten pohjaksi. Käypä hoito -suosituksia on laadittu yli sadasta kansanterveydellisesti merkittävästä aiheesta jo 20 vuoden ajan.

Ensimmäisinä CAM-hoitoina Käypä hoito-suosituksiin pääsi aikoinaan nähtävästi hieronta, joka on kuulunut yhtenä hoitomuotona lähes kaikkiin maailman kansanperinteen mukaisiin hoitomenetelmiin tuhansien vuosien ajan. Eri kulttuureissa hieronnalla on ollut eri nimityksiä. Hieronnan lähellä on runsaasti muita manipulaatiohoitomuotoja, joten ne saattavat hyvinkin olla jatkossa osana käypä hoito-suosituksia. Yhtenä tällaisena on ollut mm. osteopatia, joka on hyväksytty viralliseksi hoitomuodoksi tuki- ja liikuntaelimistön häiriö- ja kiputilojen hoidoksi.

Kehon ja mielen rentouttamiseen pyrkivistä menetelmistä hoitosuosituksissa ovat esimerkiksi hypnoosi, meditaatio, mielikuvaharjoitukset ja erilaiset rentoutumismenetelmät, joita käytetään mm. unettomuuden tai kiputilojen hoidossa.

Käypä hoito-suosituksissa mainitaan myös akupunktio ja jooga. Vaikka akupunktuuri on vanha kiinalainen hoitomenetelmä, niin se on vakiinnuttanut asemansa myös lääketieteellisenä hoitomuotona mm. polven toimintakyvyn parantamiseksi nivelrikossa, kroonisiin alaselkäkipuihin ja migreeniin. Jooga, kuten myös Qi Gong, Chi eli taiji, paransivat suosituksien mukaan elämänlaatua esimerkiksi fibromyalgian hoidossa.

Määrällisesti suurin CAM-hoitojen ryhmä käypä hoito-suosituksissa ovat ravintolisät, joita käytetään maailmallakin osana ravitsemushoitoja ja fytoterapiaa eli kasvilääkintää. Käypä hoito-suosituksissa on useita vitamiineja, kivennäisaineita, ubikinonia, omega-3-rasvahappoja, probiootteja ja kuituvalmisteita. Lisäksi käypä hoito-suosituksissa on lääkelainalaisia kasvirohdosvalmisteita (mm. senna ja neidonhiuspuu), joita käytetään yleisesti Euroopassa ja maailmalla kasvilääkinnässä. Euroopan lääkeviranomainen on julkaissut yli 100 kasviperäiselle rohdokselle virallisen lääkemonografian. Kasvilääkinnän asemasta Suomessa kertoo myös se, että farmakognosia (rohdosoppi ja fytoterapia) on oma tieteen ala yliopistossa farmasian tiedekunnassa.

Täydentävien hoitojen integraatio tehostuisi, jos niille saataisiin myös Suomessa oma laki. Tämä parantaisi kuluttajien suojaa, vankistaisi täydentävin hoitojen asemaa ja antaisi myös täydentäviä hoitoja tekeville terapeuteille paremman ammatillisen aseman. Vielä laajemmassa kuvassa täydentävien hoitojen aseman parantamisesta hyötyisi myös kansanterveys ja -talous, sillä hoitojen monipuolinen hyödyntäminen olisi myös yhteiskunnan etu.

Mika Rönkkö, toiminnanjohtaja
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto

Tartuitko jälleen puhelimeesi? Monesko kerta tänään?

Kun sisäinen ääni kysyy, onkohan kaveri soittanut, kaivan puhelimen taskusta noin sekunnissa.

Kun mieleeni muodostuu mielikuva kaapissa odottavasta suklaasta, suunnistan keittiöön vieläkin nopeammin.

Kun Facebook piippaa viestiä, se on katsottava ja siihen on reagoitava HETI.

Ihmisen mieli tuntuu välillä liukkaalta kuin saippua. Juuri kun on saamaisillaan otteen ajatuksistaan, mieli on aaltoillut asiasta kukkaruukkuun ja eteenpäin lumiukkoon sekunnin osissa. Ajatuksissa sinänsä ei välttämättä ole mitään pahaa, mutta tavallisesti ne saavat meissä aikaan yhtä sun toista: tunnetiloja ja toimintaa.

Kiireen tunne, stressi ja keskittymisvaikeudet voivat syntyä muun muassa siitä, että tuntee tarvetta reagoida erilaisiin ärsykkeisiin välittömästi. Kehosi ja mielesi ovat oppineet elämäsi aikana liudan automaattisia reaktioita ajatuksiin ja aistihavaintoihin.

Kun ärsykkeitä on paljon eikä niistä seuraavaa toimintaa osaa tai ymmärrä kontrolloida, elämä muuttuu loikkimiseksi asiasta apinaan. Mielesi hallitsee sinua – mobiililaitteista puhumattakaan.

Opetellessani itse hidastamista olen huomannut, kuinka paljon turhaa automaattista touhuamista elämäni sisältää. Pelottavan paljon.

Tärkeä oivalluksen hetki oli kun tunnistin, miten reaktiorytmini vaihtelee eri tilanteissa. Taannoin eräällä joogalomalla ensimmäisten joogatuntien jälkeen tunsin käyväni puolet hitaammalla vaihteella kuin tavallisesti. Olin ratkaisevasti enemmän tietoinen liikkeistäni ja harkitsen tekemisiäni aiempaa tarkemmin. Nautin tyyneyden tunteesta.

Entä sitten, kun loman aikana tarkistin kerran viikossa sähköpostit ja tein hetken aikaa töitä? Palasin sujuvasti riprap-ripeään työmoodiini. Mieli siirtyi saman tien saippua-asteelle ja keho yritti juosta perässä, huokaus.

Ymmärsin, että työmoodini kaipasi ki-pe-äs-ti tarkistamista, sillä se ei ollut enää minulle terveellinen.

Tajuttomaksi vihannekseksi ei tietenkään ole tavoitteena muuttua. Joskus tarvitaan nopeitakin liikkeitä. Mutta reaktioidensa määrästä ja vauhdista on hyvä olla tietoinen. Sen jälkeen rytmiä on mahdollista muuttaa, jos se on tarkoituksenmukaista. Asioita voi tehdä tehokkaasti ilman hätäilyn tunnetta. Ehkä jopa tehokkaammin.

Sittemmin olen alkanut tietoisesti harjoitella reagoimattomuutta. Fiilistelen, miltä tuntuu olla kaivamatta puhelinta esiin joka kerta, kun tulee mieleeni tarkistaa viestit. Kun mieleni yrittää saada minut liikkeelle, istun hetken paikallani ja hengitän, ennen kuin toimin – jos toimin. Opettelen toimimaan omasta päätöksestäni enkä ulkoisen ärsykkeen pakottamana.

Harkinta-aika antaa myös lisää mahdollisuuksia hyvien päätösten tekemiseen. Huonoja useimmat meistä osaavat tehdä ilmankin…

Rauhallisempi ja tietoisempi reaktiorytmi auttaa palauttamaan paitsi levollisuuden, myös oman voiman. Et ole enää mielesi juoksupoika.

Kuvat: depositphotos.com

Mikä ihmeen joogabolsteri?

Joogavälineiden raskassarjalainen

Mikä ihmeen bolsteri? Joogavälineistä painavin ja hidastavin. Suomeksi putkityyny, englannin kielellä body pillow. Kehotyyny tuo käyttötarkoituksen esiin: tukea kehoa, pehmentää laskeutumista maata vasten, kohottaa vartaloa. Apuvälineiden käyttö avaa myös useat asennot niille, jotka eivät ole syystä tai toisesta aktiivisia joogamatolla, tai eivät harjoita tai pysty tekemään niitä “näyttäviä” fyysisempiä asanoita. Bolsterit tuovat helpotusta ja lopulta auttavat kohti ilman apuvälineitä tehtäviä, haastavampia asanoita.

Hiljainen odottaminen

Bolsterin kanssa hidastetaan, kuunnellaan ja antaudutaan. Niitä käytetään restoratiivisten asentojen rakentamiseen ja asennoissa vakaasti pysymiseen. ’Restoratiivinen’ (engl. restore) tarkoittaa säilyttävää. Harjoitus on voimia antavaa ja sitovaa, levollista mutta virkistävää. Joogan rauhoittavissa, tuetuissa asanoissa haetaan etenkin hidasta ja turvallista kireyden vapauttamista niin lihaksista kuin nivelistä sekä paljon puhutusta fasciasta eli lihaskalvoista – unohtamatta mielen vapauttamista.

Ensimmäisen kerran tutustuin tähän pehmeään apuvälineeseen, kun bolsteri asetettiin shavasanassa eli selinmakuulla polvieni alle helpottamaan alaselän kireyttä. Taisin nukahtaa samantien akuutin kiputilan hellittäessä. Nykyään ohjaan joogaa Vanda Scaravellin oppien mukaan. Harjoituksen ydin on ”aktiivisessa tekemättömyydessä”. Mitään ei pakoteta. Me vain olemme, kuuntelemme. Asennoissa tapahtuu silti paljon haastavaa työstämistä, se on hienovaraista ja syvää. Kuinka ollakaan – Vaahteramäen Eemeli jo sen tiesi kertoa: polsterin ja hevosloimen kanssa on hyvä mennä makuulle. (Astrid Lindgren: Eemelin kootut metkut).

Kun harjoittelet, voit kysyä itseltäsi, lepäänkö luillani, onko hengittäminen helppoa? Lepäänkö varteni varassa kuin kukka?

Hengitys – kuin kukan avautuminen

Työskentely bolsterinkin kanssa on fyysistä, mutta fokus on juurtumisessa ja tutkiskelevassa sisäisen avaruuden avautumisessa. Apuvälineiden ja syvän levon yhteydessä saatetaan ajatella tai puhua pysähtymisestä. Bolsterin kanssa työskentely on kuitenkin levollinen ja silti aktiivinen tila. Opettajani Helen Noakes lisää: ”Ei ole olemassa täyttä pysähdystä. Se on mahdotonta koska hengitys tapahtuu aina ja on suuri tapahtuma. Aktiivisessa levossa voimme kuunnella selkärangan rytmejä, sisäisen meremme aallokkoa.” Asennossa vain ollaan, odotetaan, eikä pidetä mistään kiinni, mielessäkään. Annetaan sisäisen matkan syventyä. Kun asentoja toistaa useasti, syntyy hermostollinen toisto, ja ajan kanssa kehoa oppii kannattelemaan kevyemmin. Lähes kaikissa tuetuissa asennoissa on hyvä harjoitella joogan universaalia tapaa työskennellä: vaivattomasti ja puskematta. Asenteen voi ottaa mukaan kaikkiin joogaharjoituksiin tyylistä riippumatta.

Variointien loputon mahdollisuus

Useat klassiset jooga-asennot saattavat tuntua aloittelijasta liialliselta ja jopa tuskaiselta. Bolsterin avulla asanoista saa pehmeämpiä ja keho ja mieli voivat rentoutua vastaanottavaisemmiksi. Etenkin kireälle keholle on turvallisempaa lähestyä harjoitusta rauhallisesti ja pienemmillä liikelaajuuksilla. Suurin osa aloittelijoista kokee syvän ja rauhallisen hengittämisen haastavaksi asanoihin keskityttäessä. Kun asennoissa ei ole puskemista, myös hengittäminen helpottuu, vereen ei erity adrenaliinia ja hermosto voi siirtyä lepotilaan. Asennoille ei ole oikeita minuuttimääriä, vaan kuten kaikessa muussakin joogassa, herkistyminen omalle keholle on olennaisin opettaja. Aloita lyhyemmällä tunnustelulla ja pidennä seuraavalla kerralla aikaa. Jos olet pitkään eteentaivutuksessa, kompensoi sitä selinmakuulla tai taaksetaivutuksella.

Tästä on hyvä lähteä liikkeelle – 3 harjoitusta bolsterin kanssa:

1) Helen Noakes ohjaa usein jo harjoituksen alkuun bolsterin varaan rakennettavia asentoja. Kohotus tuodaan lantion alle, polvet jätetään koukkuun ja jalkapohjat maahan. Ylävartalo lepää rentona maata vasten. Asento on erityisen hyvä hengitysharjoituksen tukemiseksi ja voi auttaa alaselän kireyteen sekä selkärangan linjaukseen. Tarkoitukseen sopii myös tyyny, jopa matalalla tyynyllä on suuri vaikutus. ”Kun lantio kohotetaan maasta, voi saada helpommin käsityksen kehon antautumisesta painovoimalle ja sitä kautta keveyden tunne lisääntyy”, Helen kuvailee.

2) Hyvä kohta bolsterin käytölle on esimerkiksi istuen tehdyssä eteentaivutuksessa, jos takareidet ovat kireät ja istuminen lattialla ei alkuunkaan tunnu mukavalta. Silloin kohotus tuodaan polvien alle ja selkä kaartuu pehmeästi eteenpäin niskan jatkaessa selkärangan pehmeää kaarta. Asennossa ei niinkään haeta venytystä, vaan mielen rauhoittumista. Myös rintakehän ja reisien väliin voi asettaa tyynyn, jotta rintakehää ei tarvitse kannatella ja niska voi sulaa pitkäksi. Bolsteri auttaa ymmärtämään lantiosta tapahtuvaa kallistusta eteenpäin ja vie pois suorittavan asenteen tästä klassisen asanan (Paschimottanasana) muunnoksesta. Helen Noakes muisteli kiitollisena viime Suomen-vierailullaan omaa ensikokemustaan helpottavasta eteentaivutuksesta, kun aina aiemmin oli ohjattu ojentamaan polvia ja jännittämään reisilihaksia ja nyt sai tuntea asennon vaikutuksen hitaasti ja ilman kärsimystä.

3) Jalkojen ja lantion kohotuksessa voi tuntea miten reisiluut syvenevät eli painuvat alaspäin lonkkakuoppiinsa ja asettuvat pystysuoraan lepoon. Takareidet ja selkä hellittävät kun kehon kulmaa loivennetaan. Tässä asennossa voi viipyä hyvän hetken, jalat voi myös asettaa seinää vasten syvemmän rentoutumisen saavuttamiseksi. Asento on hyvä muun muassa kuukautisten aikana ja matkapäivien päätteeksi. Kohottamalla lantion ja jalat korkeammalle kuin sydämen virkistät sydämen ja keuhkojen toimintaa. Kun totut asentoon, siitä tulee rento. Kohotus toimii erityisesti harjoituksen loppupuolella sekä illalla ennen nukkumaanmenoa.

Artikkeli on muokattu aiemmin julkaistusta kirjoituksesta Ananda-lehdestä.

Valokuvat: Pääkuva: Hanna Ruax, Kuvitukset: Kasperi Lundgren & Meri Mort SarwaYogalle. Leggarit: Yo’a

Täältä löydät kätevästi koottuna kaikki aiemmat joogavinkit.

Erityisherkkä ei ole herkkähipiäinen itkupilli – vaan ihan normaali

Kirjoittaja Tuula Ahde on erityisherkkyyden kokemusasiantuntija ja Erityisherkän elämää -sivuston synnyttäjä ja ylläpitäjä. Tuula on ollut mukana taustajoukoissa Suomen erityisherkät ry:ssä sen perustamisen valmisteluista asti. Hän toimii myös aktiivisena jäsenenä useissa kansainvälisissä HSP-ryhmissä sekä -yhteisöissä.

”Erityisherkkyys. Voit naurahtaa termille ja sen sisällölle, mutta silloin ajattelen, ettet tiedä asiasta tarpeeksi. Puolalainen kirjailija Stanislaw Jerzy Lec on sanonut tai kirjoittanut: – Aina on eskimoita, jotka ovat valmiita neuvomaan kongolaisille, miten parhaiten selviää helteellä.”

Lainaus on Johanna Pyrrön blogikirjoituksesta Kinttuaville sukkahousuille, sateenkaarenvärisille vesipisaroille. Tuo sanonta eskimoista ja kongolaisista jäi mieleeni, koska se kuvaa myös omia kokemuksiani herkkyyskeskustelusta ja lopulta kirvoitti kokoamaan tämän tietoiskun.

Mitä tarkoittaa erityisherkkyys?

Erityisherkillä ihmisillä (Highly Sensitive Person, HSP) on tavallista herkemmin reagoiva ja aistiärsykkeitä tarkasti ja syvällisesti prosessoiva hermojärjestelmä. Kyseessä on synnynnäinen, normaali psykofyysinen ominaisuus, jota esiintyy eriasteisena noin 20 prosentilla ihmisistä.

Tieteellisissä yhteyksissä käytetään termiä ”sensory processing sensitivity”, suomennettuna ”aistitiedon käsittelyn herkkyys”. Yksinkertaistettuna esimerkkinä tämä tarkoittaa, että erityisherkän ihmisen näkökyky ei ole sen parempi kuin muilla, mutta hän huomaa enemmän ja analysoi huomioitaan tarkasti – sekä tietoisesti että tiedostamattaan.

Erityisherkkyys ei tarkoita herkkähipiäisyyttä, allergiaa tai yliherkkyyttä, eikä erityisherkkyys myöskään ole sairaus tai oireyhtymä. Synnynnäisenä, biologisena ominaisuutena erityisherkkyydestä ei voi oppia pois, eikä sitä voi halutessaan sytyttää tai sammuttaa.

Tiede ja tutkimus herkkyyden taustalla

Aivokuvantamistutkimuksissa erityisherkillä ihmisillä on havaittu voimakkaampaa aktiivisuuden lisääntymistä aivosaarekkeessa (tietoisuuden keskus, jossa yhdistyvät tieto ihmisen sisäisestä tilasta, tunteista, kehon tuntemuksista sekä ulkoisista tapahtumista) sekä peilisolujärjestelmässä.

Tutkimuksissa on myös selvinnyt, että normiherkkiin verrattuna erityisherkkien aivoissa havaintoja yksityiskohtaisesti käsittelevät alueet aktivoituivat voimakkaammin. Lisäksi tutkimuksissa erityisherkiltä on löydetty geenimuunnoksia, jotka vaikuttavat onnellisuushormoneiksikin nimitettyjen serotoniinin ja dopamiinin erittymiseen (lähde: Elaine Aron: Erityisherkkä ihminen).

Yhteistä kaikille erityisherkille on vain

aistiärsykkeiden ja -tiedon syvällinen prosessointi (tietoinen ja tiedostamaton)
kuormittumisalttius (ylivireys, ylikuormitus)
tunne-elämän voimakkuus, emotionaalinen reaktiivisuus ja empatia (tunteiden ja tuntemusten voimakas kokeminen)
tarkka havainnointikyky (vivahteet, yksityiskohdat, kokonaisuus).
(lähde: Elaine Aron)

Erityisherkkyys voi ilmetä:

fyysisenä: aistiherkkyys (näkö, kuulo, haju, tunto, maku) sekä muu kehollinen herkkyys (esim. tuntemukset verensokeritasapainosta, hormonivaihteluista tai säätilan muutoksista, herkkyys lisäaineille, lääkeaineille tai stimulanteille)
sosiaalisena: vuorovaikutustilanteet, ilmapiiri, empatia, intuitio, tunneäly
psyykkisenä: tunneherkkyys, luovuus
henkisenä: arvot, merkityksellisyys, intuitio.

Kahta täysin samanlaista erityisherkkää ei ole olemassa, sillä herkkyyksien painottuminen, voimakkuus ja kokemukset ovat yksilöllisiä, riippuen mm. muista temperamentti- ja persoonallisuuspiirteistä, elämänkokemuksista, ympäristön ja elämäntilanteen kuormittavuudesta sekä kyvystä ja mahdollisuudesta huomioida omat tarpeensa.

Kasvu- ja toimintaympäristössään kohtaamastaan tuesta tai haasteista juontavat suuretkin erot siinä, miten eri henkilöt erityisherkkyyspiirteensä kokevat: lahjana ja ilona vai ennemminkin taakkana.

Erityisherkkyys ei näy päällepäin

Erityisherkkää ihmistä ei käytöksen tai ulkoisen olemuksensa perusteella pysty erottamaan muiden joukosta: erityisherkkä voi olla hyvin reipas, ulospäinsuuntautunut, aktiivinen, äijämäinen, tunnollinen tai vahva suorittaja – hauras, itkuinen, ylidramaattinen tai arka alisuoriutuja on termin luoma kapea ja harhaanjohtava mielikuva erityisherkästä ihmisestä.

Erityisherkkyys on monella tavalla elämää rikastuttava ja vahvuuksia tuova ominaisuus, mutta kääntöpuolena on jatkuvasta aistitulvasta johtuva hermoston ylivire ja ylikuormittuminen. Erityisherkän reagointi ärsykkeisiin voi olla ulospäin hyvin huomaamatonta, vaikka hän kokee kehossaan hyvinkin voimakkaita tuntemuksia (esim. huimausta, sisäistä tärinää, pahoinvointia).

Olennaista ärsykekuorman säätelyssä ja sopivan vireystason ylläpitämisessä on tutustuminen itseensä ja omaan yksilölliseen herkkyyteensä. Keho-mieli-yhteys korostuu erityisherkällä, ja kokonaisvaltainen itsestään huolehtiminen onkin ensiarvoisen tärkeää. Teoria sekä eskimoiden neuvot ovat toisarvoisia.

PS. Torstaina 21.11.2019 käynnistyi kaksi verkkokurssia, joilla käsitellään innostavasti ja syvällisesti teemoja, joita herkät kohtaavat itsessään ja ihmissuhteissaan. Voit jälki-ilmoittautua 28.11. saakka. Lähde nyt mukaan oppimaan lisää itsestäsi Erityisherkän elämää tai Erityisherkän itsetuntemus & ihmissuhteet -verkkokurssille.

Voit myös ostaa molemmat kurssit edullisesti pakettina! Hyödynnä pakettitarjous TÄÄLTÄ.

Uskaltaisitko tehdä valintoja, jotka tekevät sinulle hyvää – jo ennen kuin uuvut?

Peloilla on meihin valtava voima; ne saattavat lamauttaa ja kahlita niin, että liikkumavara elämässä loppuu. Pelot voivat päättää puolestamme sen, mitä elämässä valitsemme. Pelkopohjainen elämä voi olla aika kurja ja voimia vievää. Ja silti hyvin usein valitsemme jäädä olosuhteisiin, jotka eivät tee meille hyvää. Tutun valitseminen on turvallista, niinhän se taitaa olla. Joskus on vaikea tunnistaa sitä, että huonoa tekevissä olosuhteissa roikkuminen on pelkopohjaista. Pelko naamioi itsensä joskus taitavastikin.

On turvallisempaa jäädä huonoihin olosuhteisiin kuin valita uutta ja energisoivaa. Elämästä kun ei koskaan tiedä. Mitä seuraavan verkon takaa paljastuu, on aina salaisuus. On haastavaa luottaa siihen, että itsestä vapautettu tila täyttyy jollain hyvällä ja tarkoituksenmukaisella.

Joskus täytyy tehdä jumppaa uuden ja vanhan mahdollisuuden välillä. Se voi olla mielikuvitusjumppaa, haaveilua ja joskus ihan konkreettistakin – vähän kuin napanuoran venyttämistä ja takaisin paluuta tuttuun ja turvalliseen. Napanuoran venyttämisjumppaa voi olla esimerkiksi vanhasta parisuhteesta luopuminen ja lopullisen eron uhatessa äkkinäinen paluu takaisin ”lähtöruutuun” vain siksi, että uusi ja tuntematon pelottaa. ”Kai tää tästä taas”.

Usein taitaa olla kysymys siitä, että kasvamme liian isoiksi vallitseviin olosuhteisiin. Työpaikka joka joskus oli tyydyttävä, ei ehkä enää olekaan sitä. Ja parisuhde, jossa oli paras valinta ikinä ja onnellinen pitkään, onkin pikkuhiljaa muuttunut ahtaaksi ja sellaiseksi, jossa on vaikea hengittää. Normaalin ihmisenä kasvamisen lisäksi työpaikoilla ja parisuhteissa esiintyy sellaista kiusaamista, väkivaltaa ja monenlaista muuta väärinkohtelua, joihin olisi ihan aidostikin hyvä tehdä stoppi.

Oman kokemukseni mukaan joskus tulee tehtyä itselle hyvää tekevä päätös vasta, kun on totaalinen seinä edessä ja voimat valuneet hukkaan jo aikoja sitten. Mutta mistä kerätä rohkeutta muutoksen tekemiseen silloin, kun keho ja mieli alkavat ensimmäisiä kertoja hälyttää ja näyttää orastavan punaista varoitusvaloa? Tai sitten kun on jo niin uupunut, ettei jaksa kunnolla enää edes hengittää?

Olisi niin ihanaa, jos me jokainen voisimme elää olosuhteissa, joissa voisimme kasvaa oman potentiaalimme kokoisiksi niin, että energia virtaisi ja oma voima olisi kokonaan käytössä. Ja voimmehan me, jos annamme kaikelle ihanalle mahdollisuuden. On lupa tehdä valintoja, jotka tekevät itselle hyvää – jo ennen uupumusta.

On vaikea luottaa siihen, että ihan oikeasti tietää. Syvällä sisällä on aina tieto siitä, mikä tekisi hyvää, jos vain uskaltaisi. Sisäisen tiedon paljastaa hyvin helposti yhtäkkiä tehty kysymys. Kysymys voi olla vaikka näin: ”Jos nyt saisit päättää, olisitko tuossa työssä vielä ensi syksynä?” Vastaus tulee usein hyvin nopeasti ja helpotuksen naurua päälle.

Mikä kohta elämässäsi kaipaa muutosta?

Mikä pitää kiinni vanhassa?

Mitä tekisit, jos et mitään pelkäisi?

Erohehkua ei voi olla huomaamatta – Moni kuvaa tilaa sanomalla, että tuntee saaneensa itsensä takaisin

Parisuhde ei takaa onnea tai rakkautta. Moni on kokenut, että yksinäisyys iskee pahiten väärässä seurassa. Kuitenkin huonosta suhteesta lähtemistä ja muutosta pelätään.

Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat pohtineet vuosikausia eroa mahdollisuutena, saamatta sitä tehtyä, ja sitten on heitä, jotka on jätetty ja jotka ovat saaneet siitä ikuisen katkeruuden lähteen. Syyn sille, ettei heidän tarvitse ottaa vastuuta elämästään.

Erohehku kuvaa tilaa, jossa eronnut havahtuu huomaamaan, ettei ero peruuttanutkaan tulevaisuutta vaan avasi portin uuteen mahdollisuuteen. Se on se hetki, kun loputtomalta tuntuneen eroyön jälkeen aamu koittaa ja ihminen löytää omat kauniit ääriviivansa uudelleen, elämän myrskyistä vahvistuneena.

Huolettomat jättäjät, jotka ovat hakeneet suhteesta lähtemisellä ratkaisua omiin kasvukipuihinsa, kokevat hehkun kaltaisen tilan usein nopeammin ja lyhempänä. Se on tunnereaktio, joka valtaa, kun pitkäaikainen pohdinta on johtanut ratkaisuun. Lopputuloksena voi olla tyly mahalasku, kun huomaa, että selvitettävää jäikin jäljelle vielä itsensä kanssa.

Jätetyille ja vastuulliselle lähtijälle tilanne on usein erilainen ja tarvittavaa tunnekäsittelyä on vaikeampi ohittaa, kun suru kuristaa ja viha ottaa valtaa. Häpeä, nöyryytys, pettymys ja kaipuu vaihtavat paikkaa kehossa ja mielessä, eikä pakopaikkaa ole. Suostumalla näille tunteille ja niiden käsittelylle avartuu pikkuhiljaa näköala, jossa ymmärtämisen kautta löytyy tilaa rakentaa uutta elämää, mahdollisuus nähdä itsensä uusin silmin.

Erohehkua ei voi olla huomaamatta. Moni kuvaa tilaa sanomalla, että tuntee saaneensa itsensä takaisin. Kun ei tarvitse enää sopeuttaa itseään väkisin elämään, jossa ei ole hyvä olla, on tilaa olla oman itsensä kokoinen.

Erohehkua voisikin kuvata niin, että ihminen saa jälleen palata omaan potentiaaliinsa tai kasvaa siihen ensimmäistä kertaa. Ihminen kehittyy parhaiten vuorovaikutuksessa toiseen ihmiseen, mutta kaikki suhteet eivät tee hyvää. Koska epänormaali naamioituu taitavasti normaaliksi, voi joskus kestää hyvinkin kauan, että voimat riittävät tosiasioiden tunnustamiseen.

Rakkaussuhteen päättyminen on yksi elämän vaikeimmista paikoista. Joskus niitä osuu omaan elämään useampia. On lohdullista ajatella, että jokaisella kohtaamisella ja matkalla on ollut jokin tarkoitus.

Viime kädessä joudumme luopumaan ihan jokaisesta ihmisestä, myös omasta elämästämme. Vaikka yhteinen matka päättyy, ei sen arvoa tarvitse viedä. Vaikka sinut olisi julmalla tavalla petetty, voit aina juhlia omaa rakkauttasi.

Erohehkullakin on aikansa. Vaikka se hiipuu, on arki todennäköisesti sen jälkeen tasaisempaa ja itsetuntemuksesi kehittynyt. Mikä parhainta, kohdattuasi eroon liittyvät tunteesi niin hyvässä kuin pahassa huomaat, että rakastuminen ei ole enää riski, vaan mahdollisuus, jota ei tarvitse pelätä. Ei ole iloa ilman surua, ei sulautumisen hurmiota ilman yksinäisyyden kokemusta. On aika rakastua ja aika itsenäistyä, mutta rakkaudelle kannattaa olla kaikkialla auki.

Erohehkun lyhyt oppimäärä

Erohehku on tila, jonka osa eronneista kokee eron jälkeen. Se on itseensä rakastumista ja uuteen elämään hurmioitumista. Erohehku edellyttää usein tunteiden prosessointia ja luopumista harhasta, että eron voisi suorittaa pois elämästään. Erohehku on seurausta itselleen rehellisenä olemisesta, myös vaikeiden asioiden kohtaamisesta. Suostumista näkemään oman osuutensa päättyneessä suhteessa. Erohehkua ei voi olla huomaamatta, usein läheiset kysyvät, onko erohehkuinen kenties rakastunut? Erohehku ei kuitenkaan ole erosta selviytymisen mittari.

Tutustu myös: Erohehku-kortit – Valoisasti kohti uutta

Nämä ovat todelliset syyt suorittamisen takana – Taustalta voi löytyä vaikeus kohdata omia tunteita

Suorittaminen on asia jolle tulemme helposti sokeiksi – siitä tulee uusi normaali.

Pintatasolla saatamme esimerkiksi uskoa, että ”Näin nyt vaan kuuluu elää” ja ”Mistä mä muuten rahaa saan”. Vaikka nämä ovatkin tärkeitä kysymyksiä, todelliset syyt suorittamiselle löytyvät syvempää. Pintatason haasteiden ratkaisuyritykset saattavat jopa vaan pitää suorittamisen mallia yllä.

Tiedän, miten todelta paine ja pelko tuntuu joka saa suorittamaan. Se tuntuu todella elämän ja kuoleman kysymykseltä. En halua lainkaan väittää, että tämän teeman kanssa työskentely olisi helppoa. Vähän vaan kato relaat ja silleen.
Menee usein ojasta allikkoon, jos emme tiedosta syitä miksi alunalkajamme aloimme suorittamaan. Koska sitähän se on, selviytymiskeino. Selviytymiskeinot ovat ihmispsyykelle erittäin tärkeitä. Niille ei kannata olla vihainen vaan muistaa, että niiden takana on jokin haava ja kipu.

Alla muutama esimerkki todellisista syistä suorittamisen takana. Nämä ovat niitä joidenka työstäminen ja tutkiminen myötätunnolla ja turvassa voi olla hyvinkin tärkeää ja aidosti eheyttävää.

1. Vaikeus luottaa itseen ja muihin

– En luota ihmisiin joten pakenen omaan maailmaani
– En luota elämään, addiktio on paras ystäväni johon uskon voivani luottaa
– En uskalla tehdä valintoja tai päätöksiä, addiktioni pitää minut paikallaan
– On helpompaa luottaa addiktioni sääntöihin kun luottaa kehenkään muuhun
– Jos olen ”tavallinen” minut torjutaan/hylätään

2. Vaikeus kohdata ja ilmaista tunteita

– En tiedä kuinka kohdata ahdistusta/vihaa/turhautumista, joten uuvutan itseäni työllä /kuritan kehoani/tms.
– Nielen helposti tunteeni ja mielipiteeni
– En kestä konflikteja tai erimielisyyksiä, katoan omaan addiktiomaailmaani
– Kontrollointi tuo tunteen, että hallitsen tunteeni

3. Tavoitekeskeisyys

– Sisäinen paine ”tehdä kovaa”.
– Tunne että on puristettava, vähempi ei tunnu missään,
– Ainoastaan kovan itsekurin kautta tulee tuloksia -ajattelu
– Kaipaisin ja haluaisin jotain ihan muuta, mutta käytän addiktiota esteenä
– Kontrollointi on todellinen saavutus. ”Mind over Matter”.

4. Halu olla Erityinen

– Saan kehuja/huomiota tekemisestäni/kehostani ja aikaansaamisestani.
– Minun kurinalaisuutta ihaillaan ja kadehditaan – Saan huomiota ja huolenpitoa
– Tämä asia saa minut jotenkin eroamaan muista – En tiedä kuka olisin tai mitä tekisin ilman tätä
– Tämä on ainoa asia jossa voin olla erityinen
Vaatii valtavaa rohkeutta tunnustaa näitä itselleen.

Joka kerta jos huomaat suorittavasi, voit pysähtyä kysymään, miltä minusta nyt todella tuntuu ja harjoitella tekemään sille tilaa.

Kurkkaa Eevin uutuuskirja:

Voisiko tauko työpaikalla olla myös tällainen?

Laulaja-lauluntekijä Mikko Harju vieraili kauniina helmikuisena iltapäivänä Hidasta elämää -toimistolla esittämässä uusia laulujaan. Videolla Mikko esittää hittinsä ”Mä olen tässä”. Lue lisää Mikosta ja tästä poikkeuksellisesta rakkauslaulusta täältä.

Meille tämä Mikon esiintyminen oli erilainen 15 minuutin meditaatio kesken työpäivän. Saimme laulujen lempeiden sävelten kantamana käydä lyhyessä ajassa läpi koko tunneskaalan. Mietimme myös, mitä tapahtuisi, jos tällaisia pieniä ”työhyvinvointihetkiä” järjestettäisiin useammin?

Naisten aito voimaantuminen muuttaa maailmaa

Tuntuu, että kuva itsestäni (naiseudestani) oli ensin kunnollinen ja hieman pidättyväinen kiltti tyttö. Olin hyvä sopeutumaan ulkoisiin odotuksiin, ja tämä on monen silmissä hyväksyttävää. Sitten päätin olla vahva ja pärjäävä bisnesnainen. Tämäkin oli roolissani hyväksyttävää. Kolmas aaltoni on olla vahva ja empaattinen naiseudessa. Nyt olen törmännyt usein sanoihin ”villi nainen”. Tässä on jotain vähän uudempaa ja jännittävämpää. Olen huomannut, että ymmärtääkseen paremmin itseään, on ymmärrettävä paremmin naiseutta, siihen kohdistuvia odotuksia ja menneisyyttä.

Villi ei tässä tarkoita kapinallista, kontrolloimattomuutta ja radikalismia, vaan enemmän sitä, mitä ”wild woman”(suom. villi nainen) on alkuperäiskansoille tarkoittanut, eli luontoyhteyttä.

Tällainen nainen on yhteydessä maahan ja villi suhteessa siihen, ettei alistu toisten sääntöihin ja normeihin, jos ne eivät ole totuudessa oman sydämen ja naisen intuitiivisen viisauden kanssa.

Ihmisten havahtumisesta syvempään yhteyteen ja itsensä löytämiseen puhutaan paljon. Tämä sisäinen kasvu muuttaa tapaamme tehdä töitä, toimia ihmissuhteissa ja suhtautua ympäristöön empaattisemmaksi, ja tulevia sukupolvia huomioonottavammaksi.

Voisiko naisten aito voimaantuminen olla merkittävä tekijä näihin muutoksiin?

Saimme jo länsimaissa täydet ihmisoikeudet mutta tarvitsemme vielä monien vuosisatojen ja sukupolvien aikana kertyneen häpeän puhdistamisen alitajunnastamme. Miksi tästä kehosta, tai miehenkään sen enempää, pitäisi olla jotenkin häveliäs. Häveliäisyys peittoaa alleen häpeää. Luonnollisessa tilassa olemme vaikka alasti iloisesti, sykkivästi, lempeästi ja luontevasti, eikä siihen liity estojen ja häveliäisyyden tunnetta kuin kulttuurin normien vuoksi.

Naiseuteen liittyy usein epävarmuutta, josta voi päästä eroon ymmärtämällä sitä paremmin. Candice Holdorf kirjoittaa hienosti, että sanat neitsyt ja huora ovat muokanneet naisten käsitystä itsestään (naiseudesta) monien vuosisatojen ajan. Alun perin sana lutka tarkoitti miestä, jolla oli paljon irtosuhteita. Sensuaalisuudessaan vapaa nainen on ollut pelottavan voimallinen ja siksi jotkin miehet ovat tehneet siitä häpeällistä. Huora on tarkoittanut ”sitä, joka haluaa”. Neitsyt yhdistetään naiseen, joka ei ole ollut sukupuoliyhteydessä, mutta alun perin se tarkoitti naista, joka omistaa seksuaalisuutensa, eikä ole sillä hetkellä naimisissa tai sidottu kehenkään mieheen. Uskonnon myötä tuli tavaksi, että nainen on isänsä hallinnassa kunnes menee naimisiin ja vastuu siirtyy seuraavalle miehelle. Miehet tekivät naisen seksuaalisesta kanssakäymättömyydestä ”hyveen”. Naisen seksuaalista käyttäytymistä yleistävillä sanoilla on enemmän hallittu kuin kunnioitettu naisen sensuaalisuuden voimistumista.

Seksuaalisuus liittyy voimakeskukseemme. Jos sensuaalisuus on arjessa täysin kateissa, on myös oma voima hukassa. Vahvuutta voi saada roolien ja suoritusten kautta, mutta luonnollisemmin se kumpuaa sisältämme, ja naisilla se on feminiinistä. Luonnollinen sensuaalisuutemme ei ole tekemisissä synnin, vaan luonnon viisauden ja tasapainon kanssa.

Hurjan määrän irtosuhteita ei tarvitse olla ratkaisu oman feminiinisyyden voimistamiselle. Kyse on enemmän sisäisestä olotilasta, oman kehon tuntemusten arvostamisesta, ylistämisestä ja siitä, miltä oma seksuaalisuus tuntuu, vaikka yhden miehen kanssa, kuin siitä, kuinka monta suhdetta kenelläkin on.

Naiseutta on vanhoissa kulttuureissa pidetty pyhänä, koska naisen kehosta syntyy uusi elämä, hänellä on usein läheinen yhteys luontoon ja eläimiin, tietoa hoitavista kasveista ja ymmärrys henkisyydestä.

Naisen sisimmässä asuu hoivaavuus, vahvuus ja iättömyys. Jocelyn Mercado kirjoittaa, että kun nainen vahvistaa uudelleen yhteyttään maahan, hän löytää sisäisen neuvonantajan, intuition ja oppaan, johon voi aina luottaa, ja jonka tuella on helppo toteuttaa omaa kutsumustaan maailmassa.

Joskus kaikki naiset ovat olleet villejä omassa voimassaan ja luontoyhteydessään. Olisi koko planeettamme kannalta hyvä, jos naiseuden pyhyyden arvostus nousisi uuteen kukoistukseensa.

Vanha metsä ja vanha nainen on pyhä, viisas ja ehkä arvokkainta, mitä meillä on, vaikka niitä ei tällä hetkellä pidetä kaikkein arvokkaimpina resursseina maailmassa.

Tärkein opetus unettomalle

Kirjoittaja Leeni Peltonen on kokenut journalisti; hänet tunnetaan mm. Kotilieden pitkäaikaisena päätoimittajana. Tammikuussa 2016 ilmestyi hänen omaan elämäntarinaansa perustuva tietokirja Valvomo, kuinka uneton oppi nukkumaan (Otava).

Kello oli vasta 4:47. Olin taas kerran herännyt liian aikaisin. Ajatuksiin salamana singahtanut työasia oli kiskaissut minut hereille, vaikka mieli ja ruumis olisivat vielä kipeästi kaivanneet lepoa.

Kiepuin sängyssä, hikisissä lakanoissa, yritin hengittää syvään ja rentouttaa lihakseni. Hapuilin unta takaisin, vaikka tiesin, että tuskin sitä enää tavoittaisin.

Tämä oli minulle liiankin tuttua. Olin koko elämäni ollut herkkäuninen ja kärsinyt unettomuudesta jo kymmeniä vuosia. Tiesin läpikotaisin, millainen ihminen on aamyöstä: herkkä, ohutihoinen, suojaton. Altis murehtimaan ja huolehtimaan. Taipuvainen syyllistymään ja pelkäämään pahinta.

Koska unesta ei ollut enää tietoakaan, lakkasin yrittämästä. Nousin ylös ja puin päälleni. Katselin ikkunasta, miten kevätaamu vähitellen valkeni ja sumu hälveni. Kun valo lisääntyi, yön haamut katosivat. Ajatus kirkastui.

Ulko-oven avatessani ilman viileys kirpaisi ihoa. Istahdin kuitenkin lempipaikkaani hirsitalon ulkorappusille, joille aurinko pian alkaisi vinosti paistaa. Siinä kahvia hörppiessäni tajusin, että minun on tehtävä elämälleni jotain. Olin jo kiertänyt ovelta ovelle etsien keinoja unettomuuden hoitoon. Olin haastatellut asiantuntijoita ja haalinut tietoa, joka auttaisi minut nukkumaan paremmin. Olin kirjoittamassa kirjaa unettomuudesta ja halusin siihen onnellisen lopun. En vain vielä tiennyt, millainen se olisi.

Kuten usein käy, tieto lisäsi tuskaa. Opin paljon siitä, miten haitallista univaje on. Miten se altistaa monille sairauksille, niin mielen kuin ruumiin pahoinvoinnille. Miten aivot kaipaavat lepoa ja miten oppimiskyky heikkenee ilman unta.

Tieto auttoi myös suhteuttamaan asioita. Nyt tiesin, että en valvoessani tosiaankaan ollut yksin, vaan että pelkästään Suomessa kanssani valvoi todennäköisesti joka yö yli miljoona ihmistä. Tieto univajeen vaikutuksista auttoi ymmärtämään itseäni paremmin: tiesin, että unenpuute haittaa muistia, oppimista ja motoriikkaa. En siis enää ihmetellyt, että nimet katosivat päästäni tai että tavarat putoilivat käsistäni.

Mutta portailla istuessani tajusin, ettei pelkkä tieto riittäisi. Minun olisi opittava muutakin: tuntemaan itseni paremmin. Sillä jostain sielujen sopukoista nuo aamuyön möröt hyökkäsivät. Olin aina ollut toimelias tyyppi, sellainen joka katsoo pikemminkin eteen- ja ulospäin, ei sisälle ja taakse.

Ei ollut sattumaa, että kärsin unettomuudesta. Siihen oli altistanut sekä perimä että eletty elämä. Päätoimittajan kiireinen työ, ahneus elämälle ja alttius innostua – siinä sytykettä univaikeuksiin.

Unettomuus sysäsi minut pohtimaan elämääni, tapojani ja arvojani. Olin hyvä huolehtimaan toisista, mutta itsestäni en osannut pitää huolta. Päivällä suoritin ja kiirehdin, yöllä murehdin, ennakoin ja tulkitsin. Mutta vaikka kuinka yritin, kaikkea en voinut hallita. En edes omaa elämääni, enkä varsinkaan yötäni. Muusta maailmasta puhumattakaan.

Päätin opetella päästämään irti. Yritän tehdä päivästäni sellaisen, ettei sitä tarvitse yöllä murehtia. Ja varsinkin opettelen hyväksymään itseni vaillinaisena, lopettamaan yritykseni hallita kaikkea. Täydellistä yötä on ihan yhtä turhaa tavoitella kuin täydellistä elämää.

Siksi kirjoitin Valvomo-kirjani loppuun Paremman unen manifestin. Sen ensimmäinen kohta kuuluu näin:

”Tutustu itseesi. Millainen olet juuri nyt, tässä iässä, tässä elämäntilanteessa? Tunnista oma unirytmisi ja kunnioita sitä.”

Ja kahdeksas kohta näin:

”Hyväksy itsesi. Aina ei voi nukkua. Lyhyilläkin unilla pärjää yllättävän hyvin. Vaikka yöt voivat olla huonoja, sinä et ole.”

Valvomo-kirja AdLibris -verkkokaupasta

Puutarhasi opettajakasvit

Rikkaruohoilla on hieman huono maine, mutta he ovat äärettömästi mainettaan parempia ystäviä puutarhoissamme. Kaikilla kasveilla, niin myös näillä ns. rikkaruohoilla on monia rooleja sekä käyttötarkoituksia ekologisesti hoidetuissa puutarhoissa ja ovathan ne myös pyhä osoitus kasvillisuuden monimuotoisuudesta. Kulttuureissa, joissa ymmärretään kaikkien kasvien tarkoituksenmukaisuus, ei ole sanavarastossakaan sanaa rikkaruoho. Yleisesti ottaen rikkakasviksi kutsutaan kasvia, joka elelee ihmisen mielestä väärässä paikassa. Luonnossa ei ole rikkakasveja. Ennen kuin voimme mittaamattomasti arvostaa näitä ihmeellisiä kasveja, on meidän tutustuttava heidän elämäntarkoitukseen syvemmin.

Rikkaruohojen tutkiminen vie meidät väistämättä lähemmäs maaperää, jopa ihan konkreettisesti. Kyykisty, katso, haista ja maista. Nuo niin sanotut rikkaruohot herättävät usein ryöpsähtelyä puutarhureiden keveissä sydämissä teettäen työtä ja tuottaen tuskaa, mutta jos katsomme kasveihin syvemmin, voimme avautua ymmärrykselle, jossa näemme heidän suuren hyödyllisyyden ja tarkoituksenmukaisuuden. Voimme oppia rikkaruohoilta ja käyttää tätä oppia ruokkiaksemme puutarhaamme yhä suurempaan luonnolliseen kukoistukseen. Nämä kasvipioneerit, jotka ilmestyvät kuin tyhjästä paljaaseen maahan ovat maan suojelijasotureita. Koskaan maan ei paljaana pitäisi olla. Jos olemme kuitenkin luoneet tällaisen tilanteen päälle maan, tulevat arvokkaat suojelijasoturit ja pyrkivät kaikin keinoin peittämään tuon tilan, hoitamaan maaperän haavoja. Kitkekäämme rikkaruohoja siis vasta, jos meillä on jotain parempaa millä korvata niiden luoma suoja. Suuremmoista, lannoittavaa suojaa antaa esimerkiksi ruohokate.

Rikkaruohot ovat pyhyydestä nousevia maan suojelijasotureita.

Rikkaruohoilla on ominainen kyky kerätä maan ravinteita laajalta alalta ja syvältä sekä tuoda näitä ravinteita pintamaahan, valmistellen näin maata (kasvuolosuhteita) toisille kasveille. Tämä ravinteidenkeräämiskyky selittää myös osaltaan rikkakasvien ravinteikkuutta. Jalostetut salaatit eivät koskaan pärjää ravinteikkuudessaan villeille. Olemme kitkeneet jalostuksella näistä lajikkeista kitkeryyden pois ja samalla olemme tulleet jalostaneeksi hyvin ravinneköyhiä salaatteja. Kitkeryys on yhtä kuin ravinteikkuus – kiitos siitä ja jatketaan villisti.

Puutarhan luonnonkasvit avaavat puutarhurille tietoa kasvupaikan maan laadusta. Maa on kasvien koti. Vaikkeivat ne kaikkea kerrokaan, niin aika tarkkaa suuntaa he meille kodistaan näyttävät. Ne kertovat omaa tarinaansa kuohkeudesta, ravinnepitoisuudesta ja veden läpäisevyydestä sekä happamuudesta. Kasveja tarkkailemalla ja ”lukemalla” meille paljastuu yhä enemmän kasvimaailman ihmeistä ja siitä, kuinka voimme hyödyntää heitä osana puutarhanhoitoa. Eri kasvit viihtyvät eri paikoissa ja hakeutuvat mahdollisuuksien mukaan suotuisimmille paikoille puutarhassa. Ominaisimmilta kasvupaikoiltaan ne huutelevat lempeästi esimerkiksi, että ” hei sinä ihana puutarhuri, tässä kohtaa tahdon kertoa sinulle, jotta aika tiivistä on tämä maa tässä. Minähän tässä kyllä viihdyn, mutta hieman epäilen tuota naapuriani.” Tiivistyneestä maasta indikoivat mm. leskenlehti, piharatamo, peltosaunio sekä voikukka.

Ravinteikkuudesta kertoo mm. iki-ihana, kaunis ja maukas pihatähtimö (Stellaria media) ja samaa tietoa jakaa myös ravintokasvi peltovalvatti (Sonchus arvensis). Kvinoan sukulainen, syväjuurinen jauhosavikka (Chenopodium album, syn. C. viride) elelee myös mieluusti multavassa, typpipitoisessa maassa ja tämä satoisa kasvi voidaan myös käyttää ravinnoksi tuoreena pinaatin tapaan, salaattina, hapattaa vaikka hapankaalen sekaan sekä pakastaa talven varalle. Pippurinen ja voimakkaan makuinen peltokanankaali (Barbarea vulgaris), oi tämä keltakukkainen ristikukkaiskasvi viihtyy parhaiten ravinteikkaassa, tuoreessa ja kuohkeassa maassa, vaikka onkin aika vaatimaton maaperän suhteen. Peltokanankaali kuuluu eniten C-vitamiinia sisältävien villivihannesten joukkoon. Nuoret lehdet sopivat jälleen kerran salaattiaineksiksi. Muita hyvästä maaperästä kertovia kasveja ovat villivadelma, nokkonen, vuohenputki sekä maitohorsma.

Jos puutarhassasi elelee elämäänsä esimerkiksi hauskaa peltohatikkaa, peltokortetta tai ahosuolaheinää, ne kertovat maanperän olevan hapanta. Kuivasta ja vähäravinteisesta maasta antavat vinkkejä mm. päivänkakkara, kiertotatar sekä suuremmoinen siankärsämö, joka tukee vierustovereidensa vastustuskykyä. Tämän vanhan rohdos – ja maustekasvin sallittiinkin muinoin ilolla kasvaa kasvimaan nurkissa. Kasvit kommunikoivat keskenään ja hakeutuvat seuralaisiksi täyttäen naapureidensa tarpeita. Sallitaan itsemme kuulla kaikkien kasvien tarinat ja ottakaamme nämä Kaikkeuden ekosysteemipalvelut vastaan vaalien heitä sopivilla elinpaikoillaan.

Rakastaa koko sydämellään

Katselin taaksepäin rakkauksiani. Ihania ihmisiä, toki. Mutta silti siellä on liuta miehiä, joita ajatellessani ihmettelen, miksi olen seurustellut heidän kanssaan. Ihan mukavia, ei siitä ole kyse. Mutta silti sellaisia, että olisin minä voinut sen aikaa jotain muutakin tehdä.

Sitten siellä on niitä, jotka ovat muistoissani edelleen rakkaita – siihen katsomatta minkälaisiin itkuihin suhde joskus on päättynyt. Sielunveljiä ja sydämeeni jälkensäjättäneitä.

Jokaisesta tällaisesta jälkikäteen ihmetystä aiheuttavasta suhteesta olen tiennyt suhteen alkuvaiheessa, että jotain tästä puuttuu. Jokin tässä häiritsee. Jotenkin on hiukan vaivaantunut olo. Ja silti olen antanut itseni jäädä siihen, antanut suhteen vakiintua. Olen vain liukunut suhteeseen. On ollut helpompi jatkaa, kuin kuunnella itseään ja lopettaa suhde.

Pieni häiritsevä tunne on kertonut, että jätä hei tämä tähän. Määrätietoisesti olen ollut piittaamatta siitä, ja halunnut katsoa, josko siitä kuitenkin syntyisi unelmien parisuhde.

Ystäväpiirissäni on rakkausbuumi. Rakastamme – ja pohdimme, miten olemme rakastaneet. Olemme tulleet siihen ikään, ettei elämä ole enää itsestäänselvyys. Aikaa ei ole hukattavaksi asti. On tehtävä välitilinpäätös. Jos haluaa rakastaa – ja mehän haluamme – on katsottava itseään ja omaa rakkaushistoriaansa rehellisesti. Jatkanko näin?

Pohdimme oikeita ja vääriä syitä rakastaa. Tiedämme, ettei oikeita vastauksia ole. Vastaukset ovat kullekin meistä erilaisia. Meillä on omat oikeat ja väärät syymme.

Erilaisten ja yksilöllisten oikeiden ja väärien syiden viidakosta löysimme joukon yhdistäviä tekijöitä. Olemme itse kukin olleet suhteissa paitsi rakkaudesta, myös pelosta olla yksin, tarpeesta olla turvallisesti jonkun kanssa. Olemme olleet suhteissa, koska suhteissa on helpompi olla kuin yksin.

Erottava tekijä oikeiden ja väärien syiden välillä tuntuu olevan se, onko ollut rehellinen itselleen. Onko ollut uskollinen itselleen? Pysynyt lähellä itseään? Onko joutunut valehtelemaan ja kertomaan tarinoita itselleen, jotta voisi rakastaa? Peittelemään ja vähättelemään epämukavuudentunnetta, vaientamaan pientä ääntä joka itsepintaisesti kertoo, että ei.

Pahinta näissä niin sanotuissa ”väärissä syissä” ei niinkään ole ollut se, että on ollut ”väärän” ihmisen kanssa. Onko sellaisia olemassakaan? Ihmiset ovat oikeita, todellisia, ihania. Syvempi jälki on jäänyt siitä, että on tehnyt sen uskottelemalla itselleen, että tunne on rakkautta. Toisessa ihmisessä ei ole ollut mitään väärää, epämukavuus aiheutuu siitä, ettei kuuntele itseään. On itse itselleen väärä.

Rohkeana hetkenä jokainen meistä tunnistaa, onko suhteessa siksi, että rakastaa vai siksi että pelkää. Rohkean hetken jälkeen tunnistaminen haalistuu, sitä voi olla myöhemmin vaikea enää muistaa. Tunnistamisen hetki peittyy arjen tapahtumiin, tottumukseen sekä tarinoihin ja ajatuksiin, jotka tekevät vaikeaksi nähdä omat motiivit. On niin mukavaa.

Mukavuudessa ei ole mitään vikaa. Mukavuushan on ihanaa. Emmekö me kaikki halua, että olisi mukavaa? Mutta jos mukavuuden hinta on epämukavuus olla omissa nahoissaan, on syytä pysähtyä. Pahimmillaan voikin olla niin, että olemalla uskoton itselleen ajautuu kauas itsestään ja on onnettomampi parisuhteessa, kuin olisi uskollisena itselleen ja ilman parisuhdetta.

Onko itseään vastaan toimiminen liian suuri hinta parisuhteesta? Vastaus kysymykseen riippuu omista arvoista. Oikeaa vastausta tuskin löytyy – oikea vastaus on kullekin erilainen. Jollekin yksin oleminen on ylitsepääsemättömän pelottavaa. Toinen sietää sitä paremmin.

Valitsemmeko rakastaa pelosta käsin? Oikeastaan jopa pelkäämme rakastaa? Ja voiko rakastaa, jos pelkää?

Brené Brown on kirjoittanut paljon haavoittuvaisuudesta. Brownin mukaan haavoittuvaisuus on kaikkien rohkeiden tekojen ja valintojen edellytys. Kykymme toimia maailmassa haavoittuvaisina – epävarmoina voitoista ja onnistumisista, toivotuista lopputuloksista, vastarakkaudesta – määrittää rohkeutemme ja potentiaalimme. Mitä enemmän varmistelemme ja peittelemme haavoittuvaisuuttamme, sitä kauempana olemme parhaasta mahdollisesta kauneudesta: luovuudesta, kyvystä heittäytyä tuntemattomaan, rakkaudesta. Kaikesta siitä, mihin voi saada yhteyden ainoastaan ottamalla riskin. Olemalla alttiina haavoittumiselle. Olemalla auki koko inhimillisessä haavoittuvaisuudessaan.

Tätä ajatusta vasten rakastaa koko haavoittuvuudessaan on lopulta ainut todellinen tapa rakastaa. Rakastaa koko paljaudessaan, aitoudessaan, inhimillisyydessään. Rakastaa silläkin uhalla, että sattuu.

Sillä mitä on rakkaus, jossa et alun alkaenkaan ollut auki, et haavoittuvainen, et hauras? Kilpiesi suojasta hait turvaa ja mukavuutta. Laitoit peliin pienet panokset – etkä siksi koskaan voittanut mitään mukavuutta kummempaa. Rakastaa hauraana tarkoittaa sitä, että pistää peliin kaiken.

Uskallatko? Luodinkestävää sydäntä ei oo vielä keksittykään.

***

Teksti on julkaistu myös HIMA Happinessin blogeissa.

***

Kuva: Tiuku Pennola