Meditaatio on yksinkertaisimmillaan tietoista istumista. Ensin rakennetaan hyvä istuma-asento, jossa selkä on kannateltu ja ryhti hyvä. Sanskritinkielen sana padma tarkoittaa lootusta. Padmasana on lootusasento, eli risti-istunta, jota pidetään joogassa parhaimpana istuma-asentona hyvän ryhdin sekä meditatiivisen tilan ylläpitämiseksi. Tärkeintä istuma-asennossa on hengittämisen helppous. Istu tuolilla tai lattialla, korotuksen kanssa tai ilman.
Oman hengityksen seuraaminen on helpoin tie meditaatioon
”Minä istun. Tunnen maan allani, tilan ympärilläni. Hengitän sisään. Hengitän ulos.”
Hengityksen tietoinen seuraaminen helpottaa meditatiiviseen tilaan pääsyä. Hiljaisuudessa olemista, aitoa sisäistä hidastamista. Sympaattisen hermoston toiminta vähenee ja sen seurauksena lisämunuaisten tuottamat stressihormonien tasot kehossa laskevat. Siksi jo lyhyt meditaatio on tehokas rentouttaja. Säännöllinen meditaatio tehostaa myös vastustuskykyä ja helpottaa ahdistusta sekä masennusta.
Avaa sydämesi ja tunne olevasi tärkeä osa maailmaa.
Meditoi sydämesi avarammaksi
Mettā-meditaatio on myötätuntoa ja globaalin rakkauden tunnetta lisäävä meditaatioharjoitus. Harjoituksessa kasvatetaan itsessämme hyvää tahtoa. Meditaatio jakaantuu viiteen osaan, mutta voit tehdä myös yhtä osiota tai hiljalleen edetä harjoituksessa. Aluksi rakenna itsellesi hyvä istuma-asento ja keskity hengityksesi tarkkailuun (voit myös olla selinmakuulla kunhan et nukahda).
Ensimmäisenä keskity tuntemaan rakkaudelliset tunteet itseäsi kohtaan.
Toiseksi palauta mieleesi ystävä tai perheenjäsen ja suuntaa iloa ja rakkautta hänen suuntaansa.
Kolmanneksi valitse neutraali henkilö, esimerkiksi kaupan kassa tai julkisuuden hahmo ketä et henkilökohtaisesti tunne. Säteile häntä kohtaan hyväksyntää ja myötätuntoa.
Neljäntenä valitse haastava henkilö, joku kenen kanssa olet eri mieltä asioista tai vaikkapa ihminen, kenen kanssa olet katkaissut välit. Lähetä hänelle onnellisuutta ja turvaa.
Viidenneksi anna myötätuntosi ja sydämesi rakkauden levitä koskettamaan kaikkia eläviä olentoja, ihmisiä, eläimiä, lähellä ja kaukana.
Voit myös käyttää omia positiivisia sanojasi ja lauseita jotka sopivat juuri sinulle.
Yritysblogi on toteutettu mainosyhteistyössä PUR Hyvinvointikaupan kanssa. Kirjoittaja Aino on yksi PUR Hyvinvointikaupan työntekijöistä.
Käsityksemme ayurvedasta saattaa usein keskittyä vain lautasen sisältöön. Tottahan toki ayurvedassa ruokavalio on tärkeässä osassa, mutta se on paljon muutakin. Onhan se sentään yksi maailman vanhimmista lääketieteellisistä opeista, oppi joka tarjoaa tietoa elämästä.
Olen itse kolmesta kehotyypistä se tulinen tapaus eli pitta. Aloittaessani oman ayurvedisen matkani lähdin pittalle tuttuun tapaan etenemään hyvin määrätietoisesti, noudattaen ruokavaliota lähes pilkun tarkasti. Jo ennestään terveellinen ruokavalioni muokkaantui rauhoittavaksi ja tulielementtiä hillitseväksi. Opin löytämään ne itselleni parhaat vaihtoehdot, joita suosimalla pystyin lisämään hyvää oloani. Hullaannuin fenkolista ja korianterista, kurkumasta ja kookoksesta, kun puolestaan banaanit, porkkanat, pähkinät ja kananmunat jäivät kauppojen hyllyille.
Ajan saatossa aloin huomaamaan hyvinkin nopeasti positiivisia muutoksia sekä kehossa että mielen tasolla, ja oireet, jotka olivat niin arkipäiväisiä etten enää kiinnittänyt niihin huomiota, katosivat kuin tuhka tuuleen. Opin, että syömämme ruoka vaikuttaa sisäelimiimme, mikä puolestaan vaikuttaa tunteisiimme ja se näkyy kokonaisvaltaisesti ulospäin siinä, miten käyttäydymme ja toimimme.
Kun ruokavaliomuutoksen myötä aloin löytämään parempaa tasapainoa huomasin myös erityyppisen liikunnan vaikuttavan elimistööni eri tavalla. Kaipasin enemmän joogaa, uintia ja rauhallista kävelyä entisen intensiivisen voimaharjoittelun ja juoksulenkkien sijaan. Tajusin, että myös liikunnan tyypillä on vaikutusta omaan olooni. Tasapainon löytyessä huomasin, että pystyn kehittymään valtavasti lajeissa, joissa ennen koin rauhattomuuden ja levottomuuden tunteita, opin nauttimaan liikunnasta aivan uudella tapaa ja löytämään kehoni yhteyden mieleen.
Päivärytmi ja säännöllisyys on ayurvedassa tärkeää, etenkin kaltaiselleni pitta-ihmiselle. Ennen koin arkeni ajoittain kaoottiseksi ja koin vaikeuksia hallita elämääni, mutta nyt – vaikka mikään muu ei ole elämässäni muuttunut – on ayurvedan myötä elämästäni tullut seesteisempää. Menen iltaisin nukkumaan ajoissa ja herään aina ennen kello kahdeksaa, jonka jälkeen syvennyn aamutoimieni pariin: hengitysharjoituksiin, joogaan ja oil pullingiin ennen päivän ensimmäistä ateriaa.
Omat voimakkaan positiiviset kokemukseni ayurvedasta ja muiden tarinoiden kuuleminen sen vaikutuksista saavat minut uskomaan ayurvediseen viisauteen yhä vahvemmin. En usko, että on yhtä oikeaa tapaa elää eikä siihen uskota ayurvedassakaan. Luonnollinen elämäntyyli, puhdas ja aito ruoka sekä säännöllinen elämänrytmi ovat kuitenkin avainasemassa oman hyvinvoinnin löytämiseen.
Sama terveellinen ruoka voi olla toiselle onni ja toiselle kiusaus ja siinä samassa missä toinen tuntee olevansa kuin kotonaan vedessä ei toinen viihdy sen lähellä lainkaan. Niin kaikki edellämainittu kuin sekin, miten voimakkaasti stressaannumme tai olemme stressaamatta, selittyy luonnollisesti kehossamme vallitsevien elementtien kautta.
Elementtien, jotka määrittävät sen meille parhaimman mahdollisen tavan elää.
Eniten stressaa ja ketuttaa kaikki. Välillä tuntuu sille, että hanskat tippuvat käsistä ja hihat syttyvät tuleen pienimmästäkin asiasta – ja usein aivan turhaan. Emme aina tule miettineeksi, mistä tämä käytös johtuu. Voisiko univaje olla yksi syistä?
Usein puhumme unen merkityksestä fyysisen palautumisen tai vaikka painon- ja kivunhallinnan yhteydessä. Tärkeää asiaa, mutta uni on myös avainasemassa emotionaalisessa hyvinvoinnissa. Ilman riittävää unta emme voi olla henkisesti hyvässä vedossa.
Univaje ja tunteiden hallinta
Ongelmia emotionaalisella puolella voi syntyä jo yhden yön univajeesta. Univajeen aikana osa stressijärjestelmäämme ja etenkin niin sanottu tunneaivoalue – limbinen järjestelmä – reagoi herkemmin emotionaalisiin asioihin 1,2,3. Samalla meidän tietoisten tunteiden säätelyssä mukana olevan sisemmän etuaivokuoren toiminta heikkenee 4,5. Tällöin kykymme hallita ja säädellä tunteita laskee. Seurauksena tästä on lisääntynyt kontrolloimaton ja tunnepitoinen käyttäytyminen. Ei siis ole ihme, jos univajeen aikana käytöksen marmorikuulat ovat välillä hukassa.
Univaje ja positiiviset kokemukset
Univaje saattaa myös vahvistaa positiivisia kokemuksia ja ohjata käyttäytymistämme herkemmin palkitsevien asioiden suuntaan. Valitettavasti samaan aikaan moni asia voi univajeesta johtuen tuntua herkemmin myös huonolle. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa haluamme itsellemme enemmän hyvää, mutta kohtaamme samalla mielestämme enemmän vastoinkäymisiä. Tässä tunteiden vuoristoradassa johtuen saatamme pyrkiä yhä voimakkaammin hakemaan niitä palkitsevia kokemuksia – esimerkiksi ruoasta tai alkoholista.
Mielestäni kavalinta univajeen aiheuttamassa tunteiden säätelyn muutoksessa on kuitenkin se, että aivojen kyky erottaa neutraalit asiat emotionaalisista heikkenee. Tällöin reagointiherkkyytemme ei nouse vain negatiivisia tai positiivisia asioita, vaan myös täysin neutraaleja asioita kohtaan. Aivomme eivät yksinkertaisesti tiedä, mihin on tärkeä reagoida ja mihin ei. Ja ehkä juuri tästä syystä saatamme olla univajeen aikana supertunteellisia – kyynel tulee helpommin silmään, valittamisen aihetta riittää tai hihat palaa melkein mistä tahansa asiasta.
Onko neuvoja?
Ei ole. Me kaikki tiedämme, että uni toimii parhaiten univajeen tuomiin ongelmiin. Ja heille, jotka eivät pysty syystä tai toisesta nukkumaan, ei tässä antamani uniohjeistus todennäköisesti korjaisi ongelmaa. Toisaalta toivon, että tämä kirjoitus auttaa sinua ymmärtämään itseäsi ja käyttäytymistäsi hiukan paremmin univajeen painaessa pahasti päälle. Ja heille, jotka taas pystyisivät nukkumaan enemmän, mutta tietoisesti rajoittavat unensa liian lyhyeksi, toivon vain yhtä asiaa – nukkukaa enemmän.
No, ehkä muutaman pienen vinkin voin kuitenkin antaa.
Mikäli haluat oppia hallitsemaan paremmin tunteitasi esimerkiksi stressin ja univajeen aikana, voi meditaatio- tai tietoisuusharjoitteet ehkä auttaa sinua siinä. Meditaatio näyttäisi nimittäin vahvistavan aivoalueiden toimintaa, jotka on yhdistetty emootioiden hallintaan.
Jos et jaksa meditoida ja tilanne on jo niin sanotusti päällä, kokeile vanhaa neuvoa ja laske ykkösestä kymppiin. Tietoinen ajattelun ohjaaminen (esim. laskeminen 1–10) lisää tunteiden säätelyssä mukana olevan etuaivolohkon toimintaa.
Voit myös lisätä laskemiseen syvähengityksen vähentääksesi stressijärjestelmän toimintaa.
Iltapäiväaurinko työntyy sisään olohuoneen ikkunoista, yritän keskittyä erääseen kiinnostavaan artikkeliin. Lapset puuhastelevat lattialla, ottavat esille väritussit. Minä seuraan toisella silmällä, katseeni harhautuu tämän tästä. Nousen ylös työpöytäni äärestä, kun kuulen kissan hyppäävän keittiön pöydälle. Hätistän sen pois.
Kohta ovesta kävelevät sisään majatalomme vapaaehtoistyöntekijät, kalifornialainen Amrah ja ruotsalainen Morris. Odottamatta, yllätyksenä. Artikkeli jää kesken, nousen moikkaamaan tulijoita, laitan kaakaot tulemaan.
Työni täällä vuorella ja majatalossamme on äärimmäisen sosiaalista. On lounastajia Sarajevosta, yli yön viipyviä vieraita, vuorella lomailevia ihmisiä ympäri maailmaa. Juomme yhdessä kahvit, patikoimme, illastamme ja käymme lukemattomia keskusteluja takan ääressä. Nautin kaikesta siitä!
Olen luonnostani ulospäin suuntautunut. Herkästi innostuva, puhelias, kovaan ääneen naurava ekstrovertti. Saan energiaa kohtaamisista ihmisten kanssa.
Mutta kaipaan myös yksinoloa. Kaipaan hiljaisuutta. Kaipaan sitä, että iltapäiväni on tapahtumaton, eikä ovesta kävele sisään kukaan. Ilman yksinoloa en innostuisi, en nauraisi kovaan ääneen.
Lasten myötä – kuten kenen tahansa vanhemman elämässä – yksinolo on jäänyt aivan minimiin. Samalla roolini on vaihtunut freelance-toimittajasta ja -tuottajasta majatalon emännäksi. Elämässäni on ihmisiä enemmän kuin koskaan.
Yksinolon vähyys johtaa – ainakin minun tapauksessani – väsymiseen ja ärtymiseen. Innostuminen vähenee, kiinnostus lopahtaa. Olen oppinut tunnistamaan yksinolon tarpeen itsessäni.
Ilman yksin vietettyä aikaa elämä puuroutuu silmissäni. En saa kunnon otetta asioista, ajatukset karkaavat. Jos huomaan haukottelevani hyvässä seurassa, vaikken tunne itseäni väsyneeksi, ei syy ole tylsien keskustelujen, vaan sen, etten ole huolehtinut omasta ajastani riittävästi. Jos ärsyynnyn lasten aiheuttamasta iloisesta metelistä, tiedän tarvitsevani enemmän yksinoloa.
Pahimmassa yksinolon tarpeessa, noin vuosi sitten pienemmän lapsemme ollessa vauva, kävelin ulos keskellä yötä, muun perheen nukkuessa. Seisoin pyjamassa pihamaalla ja katselin tähtikirkasta taivasta. Hetket kestivät aina vain muutaman minuutin, kaikkialla ympärilläni oli hiljaista ja samalla tunsin olevani osa järisyttävän isoa galaksia – yksin ja kuitenkin yhteydessä.
Nykyään yritän hypätä ulos aamulla, ennen miehen lähtöä majatalohommiin. Kapuan talomme takana olevalle mäelle ja hengitän. Tervehdin lintuja ja oravia, hiljaista vuoristoilmaa tai puuskaisia tuulia. Hämmästyn kuinka pienestä hetkestä voi saada paljon voimaa.
Ihminen on sosiaalinen eläin. Mutta ilman säännöllistä yksinoloa minä en jaksaisi mitään. Kuuloaistini heikentyisi, kenties, voi olla etten pääsisi sängystä ylös, tai ehkä minusta tulisi näkymätön. En ainakaan hymyilisi yllätysvieraille ja sekoittaisi mintusta ja tummasta suklaasta maailman parasta vuoristokaakaota.
Täysi ihmisyys on sitä, että elää uteliaasti omanäköistä elämää suurella sydämellä. Se pitää onnellisena ja jättää poikkeuksellisen myönteisen jäljen ympärillä olevaan.
Rutiinit tekevät ihmisestä sen, mitä ihminen on. Toistuvista teoista muodostuu automatisoituneita tapoja. Elämisen arvoisempi elämä alkaa elämäntapoja kyseenalaistamalla, jottei tarvitsisi juosta kovempaa ja kovempaa pysyäkseen paikallaan.
Tarkastelen hyvinvoinnin ja onnellisuuden tavoittelua seuraavassa puheenvuorossani, jonka pidin helmikuussa 2016 Finlandia-talossa. Teen kriittisiä kysymyksiä ja löydän ratkaisuja.
Kirjoittaja Tiia Konttinen on vaurausvalmentaja ja oman talouden hallinnan ammattilainen. Tiia rakastaa numeroita ja pyrkii tekemään oman talouden hallinnasta mahdollisimman yksinkertaista ja jokaiseen elämään sopivaa.
Mitä vauraus sinulle merkitsee? Onko vauras ihminen rikas vai henkisesti onnellinen? Voiko vauras ihminen olla molempia?
Kun kerron ihmisille, että olen vaurausvalmentaja, saan vastaukseksi yleensä iloisia naurunpurskahduksia; ”Pitääkö vaurauttakin valmentaa?” minulta kysytään.
Yksinkertaiseen kysymykseen annan yksinkertaisen vastauksen: Kyllä. Ei siksi, että olisimme niin tavattoman köyhää kansaa vaan siksi, että negatiivinen ajatusmaailmamme, joka meihin on iskostettu vuosikymmenten aikana, pitää meidät tiukasti köyhyysajattelussa.
On aika murtaa vanhat kaavat ja päästää yltäkylläinen vauraus virtaamaan elämäämme.
Nämä viisi tunnettua uskomusta istuvat tiukassa meidän alitajunnassamme ja estävät saavuttamasta taloudellista vaurautta. Kun uskomukset puretaan yksitellen, tie kohti yltäkylläistä ja taloudellista vaurautta aukeaa yksi askel kerrallaan.
1. Vain tekemällä todella paljon töitä voi vaurastua
Kuka sanoo (tai määrää) miten paljon on paljon töitä? Kuka on määritellyt ne hyväksytyt raamit, joiden sisään pitää mahtua, jotta työnteolla voi vaurastua? Ei kukaan ja siksi olisikin äärimmäisen tärkeää päästä tästä rajoittavasta uskomuksesta eroon.
Teemme paljon töitä, koska meidät on siihen opetettu. Toinen syy, miksi teemme paljon töitä on, että kulutuskäyttäytymisemme ajaa meitä koko ajan ahtaammalle, jolloin ainoa mahdollinen ulospääsy on tehdä yhä enemmän töitä. Valitettavasti tämä synnyttää vain negatiivisen oravanpyörän, joka ruokkii itse itseään.
Tämän päivän digitalisaatio mahdollistaa myös vähemmän työn tekemisen ja silti tuloksen maksimaalisen saavuttamisen. Kun työn perusta on tehty hyvin, voi hyvillä mielin heittäytyä oloneuvokseksi tai -neuvottareksi ja katsella tilille virtaavaa vaurautta muutaman viikkotyötunnin siivittämänä. Kun vielä lisäämme tähän kyvyn ratkaista ongelmia ja auttaa ihmisiä parantamaan elämänlaatuaan, oravanpyörä alkaa iloisesti pyöriä positiivisempaan suuntaan.
2. Palkkatyöllä ei rikastu
Palkkatyöläiset ovat sitä mieltä, että kaikki yrittäjät ovat rikkaita. Yrittäjät taas ajattelevat, miten onnekkaita palkansaajat ovat, kun heidän ei tarvitse kantaa riskiä yritystoiminnasta ja tulotaso on (lähes aina) taattu.
Palkkatyöläinen voi aivan varmasti vaurastua, kunhan muistaa ykkössäännön: pidä menot pienempinä kuin tulot. On oikeasti uskomatonta, miten vähällä voimme tulla toimeen, kunhan ensin katsomme rehellisesti ja kriittisesti, mihin rahaa käytämme.
Rikastuminen ei ole kiinni isoista tuloista vaan pienistä menoista. Mutta tämänhän sinä jo tiesitkin. Kun tulojen ja menojen välinen erotus laitetaan vielä kasvamaan korkoa korolle periaatteen mukaan, vaurastuminen on lähes väistämätöntä ja jokaisen saavutettavissa.
3. Raha ei tee onnelliseksi
Raha tekee onnelliseksi, kun sitä käytetään oikein. Mitä oikein käyttäminen on? Se on sitä, että autamme niitä ihmisiä, joilla on tällä hetkellä haasteita. Tiedän erään perheen, jossa molemmat vanhemmat ovat joutuneet jäämään pois työelämästä, jotta pystyisivät olemaan läsnä sairaalle lapselleen. Pitkät sairaalajaksot kuluttavat ja kuormittavat vanhempia niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin.
Jos sinulla olisi niin paljon vaurautta, että et itse tarvitsisi kaikkea, auttaisitko tätä perhettä taloudellisesti? Maksaisit heidän asuntolainansa pois ja huolehtisit, että perheen lapsi saa parasta mahdollista hoitoa, maksamalla heidän sairaalalaskunsa?
Entä tekisikö se sinut onnelliseksi, kun näkisit vanhempien onnen kyyneleet, kun nämä kaksi suuren suurta murhetta on heidän harteiltaan otettu pois? Mitä luulet tämän perheen tekevän, kun he pääsevät takaisin jaloilleen? Laittavatko he hyvän kiertämään?
4. Rikkaat ovat huijareita
Rikkaat eivät ole huijareita. He vain ajattelevat eri tavalla kuin muut. Rikkaat tekevät päätöksiä, jotka tukevat heidän vaurastumistaan. He sijoittavat, he opiskelevat, he kehittävät itseään, osaamistaan, mieltään ja kehoaan.
On hyvä tietää, että jokainen meistä pystyy ja osaa tehdä päätöksiä. Se ei ole vain tietyn ihmisjoukon ”osaamisaluetta”. Päätöksentekoa voi vahvistaa tekemällä lisää päätöksiä. Aina päätökset eivät tuo toivottua lopputulosta mutta loppujen lopuksi idea ei ole siinä, että osaisi ennustaa lottorivin oikein vaan siinä, että laittaa rahan tekemään töitä puolestaan.
Onneksi on olemassa rikkaita ihmisiä, jotka ovat saavuttaneet jo sen, mistä sinä haaveilet. Seuraamalla heidän jalanjälkiään, pääset oikomaan monia mutkia sekä kiertämään pahimpia karikoita.
5. Raha on kaiken pahan alku ja juuri
Päinvastoin. Rahattomuus on kaiken pahan alku ja juuri. Ihmiset ovat valmiita tekemään todella epätoivoisia tekoja rahan puutteen vuoksi. Olemme valitettavasti saaneet lukea näitä tarinoita uutisista paljon.
Yksi totuus tässä lauseessa on. Raha on hyvä renki mutta huono isäntä. Niin kauan, kun annamme rahan tehdä päätöksiä puolestamme, olemme rahan vankeja. Mutta kun alamme ”hallitsemaan” rahaa – otamme vastuun omista taloudellisista päätöksistämme, karsimme turhia menoja ja opiskelemme lisää talousasioita – rahan valta murtuu. Meidän tehtävämme on pitää raha hallinnassa – ei toisinpäin.
Raha ei ole vihollinen vaan ystävä, joka oikein käytettynä mahdollistaa upeita muutoksia tässä maailmassa. Kun purat nämä viisi uskomusta, huomaat, että rahalla ei itse asiassa ole merkitystä. Sillä siinä vaiheessa kun purat nämä uskomukset, näet, että vauraus virtaa joka tapauksessa elämääsi yltäkylläisenä – ihan joka päivä.
“Oma talous on kuin iso laiva – se kääntyy hitaasti mutta varmasti.” – Tiia Konttinen
Mitä enemmän kiinnitämme huomiota puutteeseen, vähyyteen, köyhyyteen ja negatiivisiin asioihin rahaa kohtaan, sitä enemmän vedämme sitä puoleemme. Mutta sillä sekunnilla, kun päätämme ajatella positiivisia asioita, tuntea positiivisia tunteita ja puhua positiiviseen sävyyn rahasta ja vauraudesta, meillä on mahdollisuus kääntää taloutemme kohti pysyvää vaurautta.
Olen ihanalla matkalla paratiisisaarella, ja muutenkin menee tosi hyvin. On rakkautta, terveyttä ja elämän syvää iloa. Viime aikoina, kun joku on kysynyt mitä kuuluu, olen saattanut kertoa lähteväni unelmareissulle ja lisätä heti perään muka itseironisesti: ”työtön reissaa”. Olen saman tien alkanut pyytää anteeksi sitä, että koen juuri nyt asioita, jotka ovat minulle tosi merkityksellisiä. Pelkään, että toinen tuntee olonsa vähäisemmäksi jos alan hehkuttaa asioitani.
Olen kokenut, että kateus sekä minussa että toisissa naamioituu usein kriittisyydeksi, ylimielisyydeksi, kilpailuhengeksi tai pois työntämiseksi. Monesti nämä tapahtuvat hienovaraisesti ja ehkä huomaamattamme, mutta johtavat samaan lopputulemaan: erillisyyteen. Happamuus toisen hyvästä eristää minut yhteydestä omaan sydämeeni ja toisiin. Kateus, vaikka sisältää usein inspiraatiota ja ihailuakin, on tyytymätöntä vaatimusta tai ainakin luottamuksen puutetta elämää kohtaan. Siihen liittyy voimakkaasti egon näkemys siitä, miten elämän ja asioiden pitäisi olla. Mieli näkee uhkia ja rajoitteita vaikka sydän ymmärtää, että elämä on mysteeri jossa voi tapahtua mitä vain. Kateuden kourissa unohtuu, että kaikilla meillä on – näyttää elämämme ulospäin miltä tahansa – omat surumme, mutta myös ainutlaatuinen polkumme.
Tunnen itse kateutta erityisesti, jos joku toteuttaa sellaista, mistä minä haaveilen. Olen ollut kateellinen rakkaudesta, rohkeudesta, seikkailuista, saavutuksista, materiaalisesta vauraudesta ja oman lahjakkuuden toteuttamisesta. Varsin kateellinen olen ollut ihmisille joiden elämä näyttää olleen siinä määrin sutjakkaa, että he helposti uskaltavat ajatella isosti. Kateuteni syövereissä alan verrata itseäni toiseen ja märehtiä kaikissa niissä syissä miksi en ole saanut tai tulevaisuudessa kenties voi kokea sitä, mitä tämä toinen nyt toteuttaa. Asetun sisäisesti kilpailu-asemaan ikään kuin meitä olisi vain yksi joka voi elää unelmiaan. Olen tuntenut kateutta koska en ole aina kokenut toteuttavani itseäni täysillä. Olen pelännyt, etten koskaan kenties voikaan.
Ajattelen, että kaikki vaikeat tunteet ovat ovi syvemmälle itseemme ja elämään. Kun ne jäävät vain mielen tasolle egon moottoria pyörittämään, ne tuottavat kyllä draamaa, mutta eivät vie juuri minnekään. Kun todella uskallamme antautua vaikean tunteen sisälle meissä alkaa tapahtua eteenpäin vievää transformaatiota. Herkästi tuomitsemme haastavat fiiliksemme tai yritämme päästä niistä eroon. Niitä voisi myös tutkia uteliaasti ja arvostelematta. Ehkä uskaltaisimme myös puhua hankalista tunteista enemmän, ellemme itse tuomitsisi niitä jo kalkkiviivoille tai naamioisi joksikin muuksi. Esteenä on yleensä juuri se, ettemme halua, että meistä tuntuu pahalta, emmekä haluaisi ajatella inhottavia ajatuksiakaan. En ole erityisen ylpeä (enkä erityisen pahoillanikaan) kateuden tunteistani, mutta havaitsen, että antautuessani siihen haavoittuvuuteen etten ole ”täydellinen” vaan keittelen sisäisyyksissäni kaikenlaisia myrkkyseoksiakin, avautuu kokemukselleni uusi, avarampi maisema.
Kateus, kuten muutkin haastavat tunteet, on valtava voima joka käynnistää koneeni. Kun annan itseni tutkia, mikä on se ydinasia tai tunne toisen kokemuksessa, jota itse koen jollain tapaa juuri nyt olevani vailla, asemoitumiseni muuttuu. Kateuden kohteella on jotakin annettavaa kateelliselle, jotakin sisäisyyttä sytyttävää. Saan itseni liikkeelle, kurkottelemaan omia tähtiäni, kun näen toisen tekevän niin. Ei minua eikä ketään toistakaan palvele, että kukaan himmailee liekkiään, rakastaa tai säkenöi vähemmän kuin mahdollista. Ei ole totta, että vain muutamalle riittää – uskon, että se runsaus, mitä todella kaipaamme, on ääretöntä. Luulen, että pohjimmiltaan kateuden myrtsiyden ytimessä on tulkinta siitä mitä kateuden kohde tuntee kokiessaan sitä mistä olemme kateellisia. Ajattelemme kenties, että tuo toinen on jotenkin lähempänä jotakin sellaista mistä itse haaveilemme.
Uskon, että se mitä pohjimmiltaan aina tavoittelemme ja haemme on rakkaus – hyväksyvä yhteys itseemme ja polkuumme, ja sen jakaminen. Se on mahdollista meille kaikille joiden perustarpeet on tyydytetty. Kun annan itseni olla niissä tuntemuksissa joissa olen, laskeudun mielen pörinästä kehooni. Avaudun katsomaan kaikkea sitä hyvää, pientä ja suurta, arkista ja ihmeellistä, jota olen saanut vastaanottaa. Mieleni vaatimukset vaimenevat, kun uskaltaudun siihen mihin elämä ja sieluni on minut nyt tuonut. (Vaikeissa kokemuksissa se on yleensä haastavaa ja monimutkainen prosessi, mutta mahdollista). Yhteydessä eläminen ei tarkoita, että kaikki tuntuu koko ajan mahtavalta. Se tarkoittaa, että minun on mahdollista käydä rehellisesti läpi myös vaikeita tunteitani, jolloin en jämähdä niiden määritettäväksi.
Jopa nyt, paratiisisaarellani, olen tuntenut kateuden kaikuja. Sitten muistan, että hei, tässähän Minä Olen. Ihmeellistä. Ja juuri nyt olen tosi kiitollinen paitsi tropiikista ja kaikesta elämäni ihanasta, myös kaikista kateuksistani, jotka koskaan ovat liekkiäni herätelleet. Ne aina kysyvät, olenko valmis ottamaan vastuun siitä, että elän omaa elämääni täysin siemauksin, juuri nyt.
Ystäväni oli viemässä lastaan päiväkotiin aamuruuhkassa. Koulun nurkilla kaksi pientä tyttöä seisoi käsi kädessä suojatien edessä, ja he olivat juuri astumassa suojatielle, kun auto kaahasi hirvittävää vauhtia suojatien yli. Samalla viikolla Helsingin Töölössä lapsi kuoli jäätyään auton alle suojatiellä.
Ystäväni, karski mies, käveli koulun pihaan kuskin juttusille. Ystäväni kävi kuskina olleen naisen kanssa kipakkaa keskustelua tapahtuneesta. Nainen huusi ja räyhäsi. Kunnes ystäväni otti häneltä auton avaimet kädestä ja sanoi, ettei luovuta niitä, ennen kuin nainen rauhoittuu.
Nainen alkoi itkeä vuolaasti. Hän oli vasta eronnut. Jäänyt yksin lasten kanssa. Töissä oli liikaa paineita, aina oli kiire. Lapset piti saada kiireellä kouluun, jotta hän voisi vastata muiden toiveisiin ja selviytyisi elämästä.
Meillä on jokaisella oma tarinamme: mistä tulemme, mihin olemme menossa ja miksi. Miksi käyttäydymme kuten käyttäydymme. Minulla oli lapsena sellainen tapa, että istuin autossa, bussissa tai junassa ja mietin, millainen tarina ihmisellä on. Mistä hän tulee onnelliseksi. Mitä hän syö iltapalaksi. Mitä ajattelee viimeisenä nukkumaan mennessään. Katselin ohikiitävän hetken valoja kerrostalon ikkunoissa ja lapsen mielikuvituksella kuvittelin tarinan jokaiselle asunnolle ja sen ihmisille. Ja toivoin aina lopuksi, että siellä olisi onni.
Kun 19-vuotiaana muutin Helsinkiin, ajelin metrolla raidetta päästä päähän, ja katselin ihmisiä. Tekee hyvää välillä miettiä, mitä muiden elämään kuuluu. Tuntemattomienkin.
Jokaisella on oma käsityksensä siitä, miten onni saavutetaan. Mitkä ovat sen reunaehdot. Mitä se vaatii. Mistä se tulee. Kuljemme tuulispäänä omaa käsitystämme kohti. Ohikiitävänä hetkenä avaamme aistit ulkopuolellamme olevalle maailmalle. Äidille, joka kantaa kauppakassejaan hikikarpalot otsallaan tai katua ylittävälle miehelle. Hetken ajan olen osa toisen tarinaa ja tunnen ajan pysähtyvän. Omat halut, tarpeet ja kiire unohtuvat hetkeksi.
Kun saan yhteyden toisen tarinaan ja ihmiseen, minusta tuntuu, että kaikki onni on jo. Onni on tässä hetkessä, kun ehdin pysähtyä sen äärelle. Onni avautuu läsnäolon kokemuksessa, jossa jokainen aisti on auki tälle hetkelle. Onni on kuin ovimatto, jonka yli juoksemme joka päivä ehtiäksemme tavoittelemaan onnea.
Elämä ei ole putki, jonka läpi ahtaudutaan. Elämä on kuin loistava aurinko neljän ruuhkassa, kun hetken ajan katse kohtaa tuntemattoman ihmisen kanssa ja saatan tuntea hänen tarinansa, joka kietoutuu omaani yhden lyhyen hetken ajaksi.
Kauppojen kosmetiikkahyllyt pursuavat valikoimaa ja uutisointi kosmetiikan mahdollisista haitoista yleistyy, lisäten entisestään valinnanvaikeutta. Tiesitkö, että voit valmistaa kosmetiikkaa myös itse keittiösi tutuista raaka-aineista? Näin vähennät elimistösi kemikaalikuormaa ja samalla vältyt turhien purkkien ostamiselta, sillä valmistat kosmetiikkaa ainoastaan oman tarpeesi mukaan.
PURin ekokosmetologi Rosi suosittelee kuorimaan ihoa noin kerran viikossa. Säännöllinen kuorinta poistaa kuollutta ihosolukkoa ja iho pääsee uusiutumaan luonnollisesti. Näin voit myös ennaltaehkäistä selluliitin muodostumista. Kokeile seuraavaa kädenkäänteessä valmistuvaa kuorintavoidetta ja nauti herkullisen tuoksuisesta, pehmeästä ihosta:
Sekoitetaan keskenään tasaiseksi massaksi ja hierotaan koko keholle. Huudellaan pois hellävaraisesti. Kookosöljyllä on tunnetusti lukuisia eri käyttöalueita. Kuorinnassa se toimii mainiosti, jättäen ihon silkin pehmeäksi eikä iho tarvitse enää erillistä kosteutusta suihkun jälkeen. Kahvin sisältämä kofeiini taas tehostaa nestekiertoa ja aineenvaihduntaa, joten kuorinta toimii myös selluliitinhoidossa.
Onnellisuus voi ahdistaa. Tajusin tämän, kun muutama päivä sitten tapasin ystäväni, jonka elämäntilanne on todella haastava ja surullinen. Olisin onnellisuusvalmentajana mielelläni auttanut häntä, mutta pelkästään onnellisuuden mainitseminenkin olisi tuottanut hänelle vain lisää stressiä. Ymmärsin hyvin, että onnellisuus olisi tuntunut hänestä vain lisävaatimukselta muutenkin raskaassa elämänvaiheessa.
Jäin miettimään, miksi onnellisuuden tavoitteleminen voi ahdistaa. Niin kuin kaikki tiedämme, onnellisuus itsessäänhän on mukava ja ihan haluttu olotila. Kuitenkaan edes sanaa onnellisuus ei juuri uskalleta käyttää. Yritysmaailmassakin käytetään mieluummin sanoja innostus tai työnimu kuin työssään onnellinen.
Tänä aamuna löysin päästäni ajatuksen, joka saattaa olla vastaus pohtimiseeni. Kyse on siitä, miten määrittelemme onnellisuuden. Jos onnellisuus on meille täydellistä riemua, jolloin iloisena ja innostuneena pompitaan ja kuplitaan joka suuntaan, niin vaativaltahan se tuntuu jalat märkinä räntäsateessa tarpoessa. Silloin tekee mieli haistattaa pitkät koko sanalle.
Kuitenkin usein onnellisuutta pidetään tilana, joka joko on tai ei. Joko olen onnellinen tai sitten en ole. Ikään kuin onnellisuudessa olisi sellainen on/off-nappula. Ja meillä kaikilla varmasti on kokemusta, miten vaikeaa tai mahdotonta on tuota on-nappulaa pitää pohjassa ja täydellistä onnellisuutta yllä päivästä toiseen. Jossain vaiheessa me tipumme sinne off-puolelle. Ja noiden tippumisten aiheuttaminen pettymysten vuoksi on turvallisempaa unohtaa koko onnellisuuden tavoitteleminen. Ei siellä onnellisuudessa kuitenkaan pysy.
Mutta entä jos määrittelisimme onnellisuuden hyvän olon janana tai energiakenttänä, jossa on portaaton säätö? Jokainen, joka tunnistaa edes pikkiriikkisen jotain hyvää elämässään, olisikin jo hiukan onnellinen. Onnellisuus ei enää olisikaan jossain kaukaisuudessa oleva sateenkaaren pää, vaan se olisi mahdollisuus, joka on aina läsnä. Osassa elämäämme voisimme juuri sillä hetkellä kokea mielenrauhaa tai olla jo hyvinkin onnellisia, vaikka jollain toisella alueella asiat mättäisivät.
Ja mikä parasta, voisimme itse helpottaa oloamme ja säätää tuota onnellisuuden volyyminappia esimerkiksi kysymällä itseltämme, että mikä ajatus tai teko juuri nyt tekisi minulle pikkuisen paremman olon. Sillä pikkuisen parempi olo on ehdottomasti onnellisuutta.
Teksti on julkaistu aiemmin www.iloversum.fi nimellä Onnellisuutta on pikkuisen parempi olo.
Ajatukset muokkaavat meitä. Olemme sitä mitä ajattelemme. Vedämme puoleemme asioita, joiden parissa mielemme tiedostaen ja tiedostamattomasti häärii.
Mielen toimintaa kannattaisi tutkia ja oppia ymmärtämään, sillä mieli hallitsee kaikkea. En puhu nyt ajatusten kääntämisestä positiivisiksi. En ole yltiöpäisen positiivisen ajattelun kannattaja, sillä etsin totuutta, en kiiltokuvaa. Enkä halua kieltää usein negatiivisiksi nimettyjä tunteita, koska niillä on tärkeä sijansa elämässä.
Olen huomannut, että tietoisuuden harjoittaminen ja kasvattaminen eivät itse asiassa välttämättä muuta ajatuksiani (tai tunteitani), mutta tekevät minut niistä tietoisemmaksi. Ymmärrän aiempaa paremmin, miksi vaikkapa sairastun eli miten se minua juuri nyt palvelee.
Tietoisuuden kasvu muokkaa vääjäämättä ajatuksia totuudellisempaan suuntaan.
~ ~ ~ ~
Luomme maailmaa ajatuksillamme. Joka aamu luomme elämällemme tarkoituksen. (Miten minä tänään toteutan omaa elämääni?) Se ei ole mikään pieni asia. Siksi ei ole samantekevää, millä aamunsa aloittaa.
Päivästä tulee aivan erilainen, jos sen aloittaa kopeloimalla kännykän käteen vielä pimeässä huoneessa tarkistaakseen meilin ja facebookin tai jos vaihtoehtoisesti suihkun ja aamiaisen välissä keskittyy hetken tietoiseen hengittämiseen, kirjoittamiseen tai joogaan.
Aamun aloitus näyttää päivän suunnan: onko se kohti tietoisuutta vai tiedostamattomuutta.
~ ~ ~ ~
Se, mihin keskitymme, tulee senhetkisen elämämme suunnaksi. Keskitymme siihen, mihin ohjaamme ajatukset ja mielen. Huolestuminen on kuin ikävien asioiden rukoilemista.
Joogan oppien mukaan koostumme kehosta, sielusta ja mielestä. Keho on sielun koti. Sielu on todellinen olemuksemme, ikuinen, täydellinen ja jumalainen. Mieli on työkalu tässä maailmassa toimimiseen ja itsensä ymmärtämiseen.
Joogit sanovat, että mieli on nopeampi kuin Jumala. Ajatuksen vauhti on valoa nopeampi, tietoisuus taas on hidas. Ajatukset ja mieli työskentelevät jatkuvasti, myös silloin kun nukumme. Aivoissa käy jatkuva kuhina. Olemme monta kertaa päivän aikana täysin mielen armoilla. Siksi tunteelliset reaktiot, siksi mielihalut, siksi epäselvyys, voimattomuus, ehdottomuus…
Mieli on valtavan hieno työkalu: se osaa ratkoa ongelmia valonnopeudella. Se auttaa löytämään luovia ratkaisuja ja ymmärtämään monimutkaisia rakennelmia.
On hyvin vaikeaa nousta oman mielensä pomoksi. Mutta jos ei yritä, sitä ei taatusti ainakaan saavuta ja elää mielen orjana koko ikänsä.
~ ~ ~ ~
Yogi Bhajan puhui monesti mahdollisesta ihmisestä, ”possible human”. Meissä kaikissa on valtava potentiaali, jota kollektiivisesti jatkuvasti koulutamme paremmin käyttöömme. Tämä ihmisyys kumpuaa sydämestä, myötätunnosta ja yhteyden tunnustamisesta.
Ihmisyys tarkoittaa (mahdollisena) ihmisenä olemisen harjoittelua. Harjoitteluun kuuluu se, että saa myös epäonnistua.
Joskus istun puistonpenkillä, kahvilassa, lentokentällä tai bussissa ihmisiä katsellen. Kun ajattelen, millaisen mielen sekamelskan kanssa useimmat meistä elävät ja silti selviämme arjen askareista, tuntuu se lähinnä ihmeeltä. Silloin minut valtaa usein hellyys ja myötätunto.
Alla olevat esimerkit voivat olla luettuna helpon ja yksinkertaisen kuuloisia, mutta kuten aina: Käytäntö ratkaisee.
On ihan eri juttu lukea tai kirjoittaa näitä, kuin toimia oikeasti. Kannustan sinua siis ihan oikeasti kokeilemaan ja harjoittelemaan, vaikka vain yhtä alla olevista ehdotuksista, ja suhtautua siihen harjoituksena.
Palaan itse näihin kohtiin aina, kun huomaan, että kierrokset ovat lähteneet vähän liian kovalle.
1. Harjoittele tavallisuutta. Embrace the ordinary.
Jos olemme taipuvaisia suorittamaan, olemme usein taipuvaisia myös ”kaikki tai ei mitään” -ajatteluun. Tehään se 5 treeniä viikossa! Tehään tää nyt niin viimeisen päälle kun vaan voi.
Luetaan kaikki kirjat aiheesta! Rupeamme yliyrittämään ja vaatimaan itseltämme enemmän kuin olisi tarpeen. Huomaan, että tähän liittyy pelko tavallisuudesta ja jonkinlainen itsensä nostaminen tavallisuuden yläpuolelle.
Kukaan ei onneksi voi määritellä mitä normaalius tai tavallisuus on, mutta suorittamiseen taipuvaiselle on hyvä – mutta luultavasti myös vaikea – harjoitus harjoitella tavallisuutta, keskivertoa.
2. Ota aikaa jolloin et yritä saada aikaan mitään, aikaa joka on vaan sinulle ja ihanalle haahuilulle.
Suorittamiseen taipuvan kalenteriin eikä elämään usein mahdu muuta kuin velvollisuuksia, hyödyllisyyksiä ja asioita, jotka liittyvät tavoitteiden saavuttamiseen. Kuten tiedetään: luovuus ja inspiraatio syntyy rennosta mielestä ja kiireettömyydestä.
Suorittamiseen taipuva on omaksunut uskomuksen, että kovalla työllä päästään koviin tuloksiin – kontrollin kautta. Tällöin taustalla on pelko siitä, että jos hellittää ja rentoutuu, kaikki menee puihin.
Se ei ole totta. Suurin lahja itsellesi, mielenrauhallesi ja elämänilollesi on aika ja tekeminen, jonka ei tarvitse johtaa mihinkään. Leivo, lähde itsesi kanssa kahville, kelli lattialla, käy hieronnassa, haahuile kaupungilla, tee tilaa elämälle. Anna ilon ja selkeyden ohjata. Sen sijaan että toimit siitä käsin mitä ”pitää tai kuuluu”, kysy mikä tuottaa nyt iloa. Mikä tuo nyt sinulle rauhaa.
3. Vaali lämpöä ja aitoa yhteyttä.
Suorittaessa usein aito kohtaaminen unohtuu – kaikella kun on melkein aina joku agenda tai pyrkimys. Läheiset suhteet ovat usein alitajuisesti pelottavia, niissä kun tulevat haavoittuvuutemme ja arat kohtamme esille.
Suorittaminen keskittyy tulevaisuuteen ja ”sitten kun”. Yhteys ja aito kohtaaminen voi tapahtua vain tässä hetkessä. Usein priorisoimme aikaansaamisen muiden, aidosti tärkeiden asioiden edelle. Itse olen tästä saanut maksaa kovaa hintaa yksinäisyydellä. Onneksi on mahdollisuus muuttaa tottumuksiaan ja alkaa mennä taas kohti läheisyyttä ja kohtaamisia.
4. Murra kaavoja, yksi kerrallaan. Tee tilaa.
Tämä tie ei todellakaan ole helppo. Jokaista edellistä kohtaa olen itse vastustanut ja välttänyt varsin kiitettävästi, mutta onneksi elämä on laittanut kärsivällisesti harjoittelemaan. Se on aidosti ollut parhaakseni.
Mitä kaavoja sinä voisit murtaa?
Joskus se on jonkun uuden asian kokeilua, mutta ehkä tätäkin useammin jonkun vanhan asian tekemättä jättämistä.
Nauti tuoreuden tunteesta, kun uskallat tehdä jotakin toisin.
