Pienet tytöt seisoivat käsi kädessä suojatien edessä, kun auto kaahasi suojatien yli – Kuski yritti vain selviytyä omasta arjestaan

Ystäväni oli viemässä lastaan päiväkotiin aamuruuhkassa. Koulun nurkilla kaksi pientä tyttöä seisoi käsi kädessä suojatien edessä, ja he olivat juuri astumassa suojatielle, kun auto kaahasi hirvittävää vauhtia suojatien yli. Samalla viikolla Helsingin Töölössä lapsi kuoli jäätyään auton alle suojatiellä.

Ystäväni, karski mies, käveli koulun pihaan kuskin juttusille. Ystäväni kävi kuskina olleen naisen kanssa kipakkaa keskustelua tapahtuneesta. Nainen huusi ja räyhäsi. Kunnes ystäväni otti häneltä auton avaimet kädestä ja sanoi, ettei luovuta niitä, ennen kuin nainen rauhoittuu.

Nainen alkoi itkeä vuolaasti. Hän oli vasta eronnut. Jäänyt yksin lasten kanssa. Töissä oli liikaa paineita, aina oli kiire. Lapset piti saada kiireellä kouluun, jotta hän voisi vastata muiden toiveisiin ja selviytyisi elämästä.

Meillä on jokaisella oma tarinamme: mistä tulemme, mihin olemme menossa ja miksi. Miksi käyttäydymme kuten käyttäydymme. Minulla oli lapsena sellainen tapa, että istuin autossa, bussissa tai junassa ja mietin, millainen tarina ihmisellä on. Mistä hän tulee onnelliseksi. Mitä hän syö iltapalaksi. Mitä ajattelee viimeisenä nukkumaan mennessään. Katselin ohikiitävän hetken valoja kerrostalon ikkunoissa ja lapsen mielikuvituksella kuvittelin tarinan jokaiselle asunnolle ja sen ihmisille. Ja toivoin aina lopuksi, että siellä olisi onni.

bussi

Kun 19-vuotiaana muutin Helsinkiin, ajelin metrolla raidetta päästä päähän, ja katselin ihmisiä. Tekee hyvää välillä miettiä, mitä muiden elämään kuuluu. Tuntemattomienkin.

Jokaisella on oma käsityksensä siitä, miten onni saavutetaan. Mitkä ovat sen reunaehdot. Mitä se vaatii. Mistä se tulee. Kuljemme tuulispäänä omaa käsitystämme kohti. Ohikiitävänä hetkenä avaamme aistit ulkopuolellamme olevalle maailmalle. Äidille, joka kantaa kauppakassejaan hikikarpalot otsallaan tai katua ylittävälle miehelle. Hetken ajan olen osa toisen tarinaa ja tunnen ajan pysähtyvän. Omat halut, tarpeet ja kiire unohtuvat hetkeksi.

Kun saan yhteyden toisen tarinaan ja ihmiseen, minusta tuntuu, että kaikki onni on jo. Onni on tässä hetkessä, kun ehdin pysähtyä sen äärelle. Onni avautuu läsnäolon kokemuksessa, jossa jokainen aisti on auki tälle hetkelle. Onni on kuin ovimatto, jonka yli juoksemme joka päivä ehtiäksemme tavoittelemaan onnea.

Elämä ei ole putki, jonka läpi ahtaudutaan. Elämä on kuin loistava aurinko neljän ruuhkassa, kun hetken ajan katse kohtaa tuntemattoman ihmisen kanssa ja saatan tuntea hänen tarinansa, joka kietoutuu omaani yhden lyhyen hetken ajaksi.

Siinä hetkessä on onni. Älä aja sen yli.