Kirjoittaja Jenni Arbelius on intuitiivinen hoitaja, näkijä, kirjoittaja ja kouluttaja. Mielestäni elämä ja ihmisyys on viisasta ja kaunista. Ehkä siksi innostun jatkuvasti tutkimaan uusia ihmisyyden alueita, joihin haluan sukeltaa syvälle. Tutkimusretkieni tuloksia jaan eteenpäin kirjoissa, verkkokursseilla, blogiteksteissä ja keskusteluissa.
Loma, loma, loma! Se on heinäkuun kuumin puheenaihe. Joskus elämä kuluu odottaessa viikonloppua tai kesälomaa. Ja kun se paljon odotettu loma vihdoin koittaa ja ”saa vain olla”, voivat mielen taustalla kytevät odotukset olla niin suuret, että pian tekee jo mieli päästä lomasta lomalle.
Mitä jos oma arki olisikin niin hyvää, ettei sitä tarvitsisi paeta lomalle? Tässä viisi keinoa hyvän arjen rakentamiseen.
1.TEE ARJESTASI SIELUKASTA. Anna sydämen, sielun ja intuition sanella se, miten järjestät käytännön palikat elämässäsi. Istuta nautinto ja henkevyys jokaiseen päivääsi niin, ettei niitä tarvitse hakea erikseen retriiteistä.
2. ANNA TILAA MUUTOKSELLE. Elämässä vain muutos on pysyvää. Älä sido arkeasi liian tiukkoihin aikatauluihin tai raameihin. Asiat muuttuvat, se kuuluu elämään, eikä kaikista suunnitelmista ole ehkä sittenkään tarpeellista pitää kynsin hampain kiinni.
3. ANNA ITSELLESI LUPA MUUTTAA MIELTÄSI. Joskus hyvältä tuntuneet jutut alkavatkin tuntua nuutuneilta. Vaikka jokin elämäntyyli tai asia olisi tuottanut paljonkin iloa ja nautintoa, joskus voi olla aika muuttaa suunnitelmia, peruuttaa sovittuja juttuja tai ollakin tekemättä jotain, mitä oli alunperin tarkoitus. Tee asioita tekemisen ilosta – ja jos huomaat, että ilo puuttuu tai että aika ei ole oikea, älä väännä väkisin.
4. OLET MITÄ RAKASTAT. Täytä elämäsi asioilla, joita rakastat. Elämä on lyhyt, joten aika kannattaa käyttää hyvin. Tee lista asioista, jotka tuottavat sinulle iloa ja nautintoa. Täytä työsi ja vapaa-aikasi sillä, mitä rakastat. Pian rakastat elämässäsi kaikkea, mitä siinä on.
5. HIDASTA JA YKSINKERTAISTA. Ihminen usein yliarvioi jaksamisensa. Tunnistele rehellisesti sitä, kuinka monta tehtävää voit päivän aikana tehdä niin, ettet ole päivän päätteksi ihan piipussa. Tee mieluummin pari asiaa hyvällä fiiliksellä kuin kaksikymmentä hammasta purren.
Minulla on ollut vahva taipumus ja tarve sanoa sanaseni, lausua ajatukseni ja karjahdella mielipiteeni julki – saarnoiksi saakka. Mutta mitä enemmän kilsoja on kertynyt ja mitä avarammaksi näköala levittäytynyt, sen itsepintaisemmin on epävarmuuskin tarttunut ranteeseen.
Onko itsellä kuitenkaan mitään NIIN merkittävää sanottavaa, että voisi tai pitäisi sanoa? Jos vaikka onkin, niin mikä juuri minä olen sanomaan? Kenellekään. Mitään.
Oman keskeneräisyyden tajuamisprosessiko mieltä maailman tuulissa huojuttaa? Ehkä ja varmaan. Niin ja näin, haluni tsempata ihmisiä (itseänikin) rohkeasti rikkaaseen elämään ei kuitenkaan lähde minusta. Ei käskemällä eikä kulumalla.
Laululla on sanoma. Kirjoittajan oma ajatus. Se, mitä hän haluaa ihmisille kertoa – laulun ydin. Kepeä tai syvällinen – aina jollekin jossain hetkessä arvokas ja tärkeä.
Tämänhän olen tiennyt. Tai luullut tietäväni – jo kauan. Järisyttävä tajunnanräjähdys tapahtui kuitenkin vasta muutama kesä sitten eräänä aurinkopäivänä, autonratissa. Kirkas ja terävä, syvä oivallus riemullisesta mahdollisuudesta kirjoittaa lauluihin oma sanottavani. Mahdollisuudesta herättää tunteita ja tunnelmia. Mahdollisuudesta vaikuttaa – saarnaamatta. Musiikin siivin.
Myös oivallus siitä, että laulun sanoman äärellä olen samalla vahvasti oman missioni, kirjoittamiseni merkityksen äärellä. Sen syissä ja synnyissä.
Aiheita ja ideoita on omiin sanoituksiin kertynyt satoja. Mutta riveiltä ja rivien väleistä löytyy samoja, itseään hieman eri variaatioissa toistavia ydinajatuksia.
Haluan rohkaista ihmisiä
1. Elämään itsensä näköistä, sielunsa väristä, rikasta ja kaikille tunteille tuntuvaa elämää.
Mutta sulla on jotain muuta,
sydämessä läikkyvää,
jotain muuta,tärkeää,
mutta sulla on jotain muuta,
tähtiesi määräämää,
jotain muuta, sen mä nään,
yks kova juttu,
ilmiliekeissä,
yks kova juttu,
sun oma elämä.
2. Omien ajatusten, asenteiden ja valintojen vapauteen. Myös vastuuseen.
Mulla on lupa tässä elämässä joskus eksyä,
mulla on lupa olla musta hetki sielu säröllä,
mulla on lupa olla olemassa joka solulla,
mulla on lupa surun jälkeen ilo väkevästi tuntea,
mulla on lupa lujaa rakastaa.
(Uuteen valoon, säv. Antti Kleemola, esittäjä Marko Maunuksela)
3.Hyppäämään tarvittaessa tuntemattomaan ja ottamaan jalat alleen juostakseen pois pahasta. Luopumaan huonosta ja turhasta tutusta – kivullakin.
Parempi on luopua,
kuin tappaa hitaasti toisensa,
lähellä sinua,
vaik´ joskus täytyinkin onnesta.
Ei saa kesyttää sellaista sydäntä, joka lyö kipinää, innostuksen sytyttää. Ei saa kesyttää sellaista sydäntä.
5. Uskomaan itseensä ja unelmiinsa sekä seuraamaan ja toteuttamaan niitä.
Lakeuden laidalla
nuori tyttö, valo kasvoillaan,
takinliepeet lepattaen tuulessa,
vaikka taivaanrannan ja sen rajan taa
tahtoo tavoittaa hän omaa unelmaa.
Hän tahtoo tanssia
hento tyttö, polte ruumiissaan,
vaikka pilkkanimestään vain tunnetaan,
hän on rohkea ja luottaa unelmaan,
sillä kaikki on niin vahvaa, oikeaa.
Ei tyttö taskuissa
kanna ikäviä muistoja,
ei epäonnistumisenkaan pelkoa,
vaikka moni paha kieli ennustaa, eihän tuollaisesta ballerinaa saa.
Lakeuden laidalta
tyttö syntymästään sokea,
tanssii tänään meille ballerinana, pääroolissa – ei voittaja koskaan luovuta.
(Ei saa kesyttää, säv. Antti Kleemola, esittäjä Suvi Teräsniska)
Kauan kaivattu kesäloma edessä eikä vielä sen suurempia suunnitelmia? Loma jo itsessään tuo kaivatun hengähdyshetken arkeen, mutta tekemällä asiat hieman eri tavalla kuin yleensä saat lomastasi kotioloissa vielä elämyksellisemmän.
Kerää talteen vinkit ja valitse omasi, kun tekemisen puute yllättää.
1) Uppoudu lähiseutujen luontokohteisiin
Milloin viimeksi teit metsäretken lähimetsään, kävit piknikillä puistossa tai tutustuit saaristoon? Suomen luonnosta riittää nautintoa useammaksikin päiväksi, ja lähiseutujen luontokohteita voi tarkastella uusin silmin kiireettömänä lomapäivänä. Kiinnitä huomiota lintujen ääniin tai meren kohinaan ja anna luonnon yllättää.
2) Nauti kesän sadosta
Kotimainen lähiruoka on parhaimmillaan kesäkuukausina. Käy torilla tai lähimarketissa hakemassa kesän satoa, asettele se kauniisti tarjolle ja nauti. Voit myös kokeilla uusia reseptejä mansikoille, varhaisperunoille tai grillikasviksille tehden ruuanlaitosta päivän elämyksellisen kohokohdan.
3) Joogaa tai meditoi ulkona
Kesällä on aika siirtää jooga-, meditaatio- tai muu päivittäinen harjoitus sisätiloista ulos terassille tai nurmikolle. Suora maakosketus, ympäriltä kuuluvat luonnon äänet ja ihoa hellivä aurinko tai tuuli vievät harjoituksen uudelle tasolle. Yksinkertaisimmillaan voit vain sulkea silmäsi, hengittää ja aistia kesää joka solullasi.
4) Anna musiikin viedä
Laita päälle eri radiokanava kuin tavallisesti tai löydä uusia artisteja verkon musiikkipalveluista. Suhtaudu musiikkiin kuin kuulisit sitä ensimmäistä kertaa – minkälaisia kehollisia tuntemuksia se aiheuttaa? Jos musiikki alkaa viedä, voit ottaa spontaanin tanssisession kotosalla tai pihassa.
5) Nauti yhteisöllisyydestä
Kesälomalla on hyvä hetki ottaa yhteyttä ystäviin, joita et ole ehtinyt hetkeen nähdä. Kutsu ihmisiä kylään, sovi ex-tempore treffit läheiseen kesäkahvilaan tai mene tapaamaan ihmisiä johonkin lähiseudun lukuisista kesätapahtumista. Voit myös kiinnittää ekstrahuomiota ihmisille hymyilemiseen tai läheisten halaamiseen. Saat varmasti aloitteesi tuplana takaisin!
6) Ole, älä tee
Jos arkesi on täynnä aikatauluja, varaa kesälomapäiville runsaasti suunnittelematonta aikaa. Kysy aamulla herätessäsi itseltäsi, mitä minä haluaisin tänään tehdä, ja seuraa spontaanisti intuition ääntä. Välillä voit pysähtyä vain olemaan ja nauttimaan kiitollisena tekemättömyyden tilasta.
Tämän tekstin laatinut Johanna Uusiranta on kirjoittaja, valokuvaaja ja (elämän)taiteilija: ”Mieleeni pulpahtelee asioita, jotka vaativat pääsyä ulos ja maailmalle. Niistä kirjoitan ja joskus valokuvaankin. Muistuttelen itseäni ja toisia siitä, että asioihin pitäisi osata suhtautua kevyesti, sillä mikään ei kestä ikuisesti, eivät edes vaikeudet.”
Taitellessani oksia kesän ensimmäiseen vihtaan mietin, miten joskus muinoin ihon puhdistus ja hoito on hoidettu yksinkertaisesti ja luontoystävällisesti. Nykyään kärsitään iho-ongelmista, vaikka tarjolla on hyllymetreittäin ihonhoitotuotteita.
On hyvä muistaa, että käyttämämme kemikaalit vaikuttavat ympäristöömme ja päätyvät turhankin usein tavalla tai toisella takaisin elimistöömme, mm. juoman ja ruoan mukana. Kuten aika moni muukin, olen vaihtanut suuren osan käyttämistäni pesuaineista tuoksuttomiin ja lisäaineettomiin ja mahdollisimman luonnonmukaisiin tuotteisiin. Joskus kuitenkin tuntuu, että sekään ei riitä. Mutta mitä sitten? Suurin osa meistä ei sopeudu siihen, että ei käyttäisi lainkaan pesuaineita tai esim. shampoota.
Miten ihmiset puhdistivat itsensä sata vuotta sitten? Ranskasta ei kannata ottaa mallia, siellä pahat hajut peitettiin parfyymeillä. Meillä on aivan omat hienot perinteemme, joihin kannattaa tutustua uudelleen. Mitä isoäitini käytti ihon hoitoon? Varmasti tiedän vain, että hän heilutteli ahkerasti koivuvihtaa.
Koivunlehdissä on paljon hyviä ominaisuuksia, ihan tutkittujakin, joten omiani en tässä höpöttele. Kun tekee koivuvihdan, tai vastan, ihan itse saa valita kumman, ja sillä saunan lämmössä itseään tai rakastaan ropsuttelee, niin siitä on tosiaan monenlaista hyötyä. Koivun monet hyvää tekevät ominaisuudet pääsevät iholle ja ihon kautta imeytyvätkin. Vihtominen parantaa verenkiertoa ja rentouttaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Koivunlehtien sisältämät saponiinit ja eteeriset öljyt puhdistavat, kosteuttavat ja hoitavat ihoa. Vihtomisen jälkeen iho ei kaipaa kosteusvoiteita.
Nyt juuri on paras aika aloittaa ihon koivuhoidot! Mennään siis pihalle tai metsään (lupa pitää kysyä, jos ei ole omia puita) taittelemaan sorjia oksia sauraavan saunaillan iloksi. Vihdan voi aivan hyvin sitoa paperinarulla. Oikeaoppisesti sidotun vihdan tehköön ken osaa!
Jos vielä haluaa vähän fiilistellä, sekaan voi taitella muitakin oksia. Itse käytän koivuvihdan piristeenä lepän, haavan, pihlajan, pilvikirsikan ja marja-aronian oksia. Näin tulee muitakin puita ja pensaita ”harvennettua” ja pihan koivut säästyvät liialta karsimiselta.
Tänä kesänä minä aion hoitaa kuivat, kutiavat ja verille raavitut sääreni kuntoon koivun avulla. Vihtomisen jälkeen iho tuntuu pehmeältä eikä kutia. Se ei kaipaa mitään voidetta. Vihtomisen aiheuttama punoitus häviää puolessa tunnissa ja iho on kuin persikkaa.
Riivin myös kourallisen lehtiä koivusta, laitoin purkkiin ja kuumaa vettä päälle. Tätä koivunlehtihauduketta käytin hiushuuhteena eli pesun jälkeen kuivasin hiukset pyyhekuiviksi, kaadoin koivunlehtihuuhdetta enkä enää huuhdellut hiuksia. Valuttelin ylimääräiset pois ja kuivasin hiukset normaaliin tapaan. Yllätyksekseni hiukset tuntuvat tosi kivoilta, pehmeiltä, mutta ei littanoilta. Takkuja tämä huuhde ei toki poista, mutta kannattaa käyttää ainakin mökillä, niin ei rasiteta vesistöjä kemiallisilla hoitoaineilla. Huuhdetta voi kyllä käyttää myös hoitoaineen jälkeen.
Luin myös, että perinteisesti iho-ongelmia ja haavoja on hoidettu koivunlehtivedellä. Siispä valelin kuivat ja kutiavat säärenikin suihkun jälkeen koivunlehtihaudukkeella ja jo parin kerran jälkeen iho tuntuu paremmalta eikä kutia.
Saunan jälkeen voikin sitten nauttia koivunlehtijuomaa, kuumana tai jäisenä!
Lopuksi lainaus Anu Rannan ja Kristiina Ounapuun kirjasta Kauneutta ja puhtautta luonnosta: ”Koivua on vanhastaan käytetty hiusten hoidossa. Koivunlehdet vahvistavat päänahkaa, estävät hiustenlähtöä ja tekevät hiukset pehmeiksi ja kiiltäviksi. Myös ihanan kylvyn voi tehdä koivun lehdistä, joilla on voimakas aromaattinen tuoksu, kuten saunojat tietävät.”
Elämme kulutusyhteiskunnassa, joka kannustaa monin eri tavoin meitä ostamaan ja omistamaan aina vain enemmän tavaraa. Monella meistä asunnon kaikki mahdolliset kaapit, nurkat, laatikot ja säilytystilat ovat jo ääriään myöten täynnä, ja asuntoon mahtumattomia tavaroita säilötään kellarikomeroissa, maksullisissa pienvarastoissa, kesämökeillä…
Osa tavarasta, jolla täytämme kotimme, on tuikitarpeellista mutta ei jokapäiväisessä käytössä; esimerkiksi vuodenaikaan sopimattomat vaatteet ja kengät tai vierasvuoteen petivaatteet. Osa taas – erilaiset muistoesineet, kirjat, kodin pienet sähkölaitteet, vuosia vanhat joulukortit, cd-levyt – saattaa olla enemmän tai vähemmän tarpeellista.
Monesti tavaraa kuitenkin myös pidetään tallessa ”kaiken varalta” – usein sen kummemmin miettimättä, mikä tämä ”kaiken vara” -tilanne on, ja kuinka todennäköisesti sellainen tulee. Myös esimerkiksi lahjaksi saadut tavarat voivat pyöriä nurkissa, jos itse esine ei puhuttele, mutta siitä ei ole myöskään osannut luopua, koska lahjan antaja ja itse antamisen ele ovat kuitenkin olleet merkittäviä.
Kaikesta tästä kaapit, nurkat ja mielet täyttävästä tavaramäärästä saattaa syntyä tiedostamatonta ahdistusta tai stressiä, esimerkiksi jos siivoaminen tuntuu olevan pelkkää tavaroiden siirtelyä paikasta toiseen, kirjat eivät mahdu kunnolla kirjahyllyyn tai sukkalaatikko pursuilee yli äyräiden.
Miten mieleen ja henkiseen hyvinvointiin voisi vaikuttaa tavaroista luopumalla?
Kysyimme kahden omaisuuttaan karsineen ja järjestäneen naisen kokemuksia siitä, miten järjestelmällinen tavaroista luopuminen on vaikuttanut paitsi kodin yleiseen järjestykseen ja ilmapiiriin, myös heihin itseensä henkisellä tasolla.
Kokemuksistaan kertovat oopperalaulaja Mia Huhta ja kuvittaja Elina Puohiniemi, jotka ovat molemmat noudattaneet siivoamisessa ja tavaroista luopumisessa japanilaisen ammattijärjestäjä Marie Kondon supersuositun KonMari-kirjan ohjeita.
Mia Huhdan mielestä on hyvä kysyä itseltä aika ajoin, mikä omasta omaisuudesta tuottaa todellisuudessa iloa ja mistä puolestaan voi iloisesti päästää irti ja luovuttaa vaikka kierrätykseen. Tällä tavoin syntyy tilaa mieleen ja konkreettisesti kotiin.
”Järjestäminen nosti esiin meidän kodin kauneutta”, Mia Huhta kertoo. ”Kun ylimääräinen tavara vietiin pois, kauneus pääsee esiin. Samoin kauniit esineet, joilla on usein myös tarina. Pidän selkeydestä ja siisteydestä. Nyt koti on niin paljon siistimpi, että siivoaminen on lähinnä imurointia, kun matot ovat ulkona. Tavaroita on vähemmän ja niille on paikat.”
Tavaroista luopuminen on tarjonnut Mialle oppeja, jotka ovat laajentuneet myös muille elämänalueille: ”Tällä hetkellä huomio on niistä ruoka-aineista luopumisessa, jotka eivät palvele hyvinvointia. Löysin Lontoon reissulta todella hyvän kirjan How Not to Die, joka keskittyy ravinnon kautta sairauksien ehkäisemiseen ja parantamiseen. Suosittelen. Toivon, että tämä muutos koskee kohdallani myös työelämää. Fokus on iloa ja riemua tuottavissa jutuissa.”
Kun ylimääräinen tavara viedään pois, kodin kauneus ja kauniit esineet pääsevät esiin.
Kuvittaja Elina Puohiniemen elämään KonMari-metodilla on ollut kokonaisvaltainen vaikutus: ”Se vaikutti kaikkiin elämänalueisiin, niin henkisiin kuin fyysisiinkin. Isoin muutos on menneisyydestä irti päästäminen eli tietynlainen keveys ja läsnäolo. Tässä hetkessä elämisen kokemus on kasvanut. Samalla poistin elämästäni to do -listan ja esimerkiksi keskeneräiset käsityöt, joten olen pystynyt toteuttamaan uusia projekteja helpommin ja keveämmin.”
”Irtipäästäminen menneestä ja keskeneräisyydestä on opettanut keskittymään elämyksiin ja tähän hetkeen, joten se näkyy kaikessa mitä teen. On syntynyt sellainen teenpä tuon heti -asenne.” – Elina Puohiniemi
Elina kertoo lahjoittaneensa pois yli puolet omista henkilökohtaisista tavaroistaan, eikä ole kaivannut niistä mitään. Eniten vastustelua mielen tasolla aiheutti tunnepitoisten tavaroiden – muistoesineiden, valokuvien ym. – läpikäyminen.
”KonMari oli minulle hyvinkin henkinen matka. Menetelmän hienous perustuu siihen, että keskitytään ihan täysillä siihen, mitä halutaan säilyttää”, kuvailee Elina. ”Luopuminen tapahtuu luonnollisesti sen sivutuotteena, kun oppii ymmärtämään, mitä tarvitsee ja rakastaa ja mistä iloitsee. Olen päässyt eroon tavaran vallasta. Kaikella on paikkansa, en enää käytä aikaani tavaroiden etsimiseen ja arvostan kaikkea omistamaani enemmän.”
Elina Puohiniemen toimisto ennen ja jälkeen KonMarin toteuttamisen: ”Toimistossa on enää työpöytä ja yksi kaappi, kun ennen siellä oli kolme kaappia, iso kirjahylly, lipasto ja lukematon määrä pinoja ja keskeneräisiä asioita odottelemassa hoitamista.”
Se, minkä metodin – jos minkään – mukaisesti elämänsä ja kotinsa sisällön karsii ja järjestää, on sinänsä sivuseikka. KonMari ei suinkaan ole ainoa tapa lähestyä tavaroiden karsimista. Yksi menetelmä on kuukauden kestävä ”minimalismipeli”, jossa kuun ensimmäisenä päivänä luovutaan yhdestä tavarasta, toisena päivänä kahdesta, ja niin edelleen. Toinen on tavara päivässä -metodi, jossa nimen mukaisesti joka päivä valitaan yksi tavara, joka laitetaan kierrätykseen, kirpparille, lahjoitettavaksi tai roskiin.
KonMari eroaa näistä tavara kerrallaan -menetelmistä erityisesti tavaroiden vähennystahdin suhteen: Marie Kondo suosittelee käymään kaikki samaan ryhmään kuuluvat kodin tavarat – esimerkiksi vaatteet tai kirjat – kerralla läpi. Lisäksi KonMarissa tavaroiden karsimisen keskeisenä kriteerinä on, tuottaako kyseinen esine sinulle iloa: jos tuottaa, se säilyy. Jos siis esimerkiksi jokainen omistamasi kirja tuottaa sinulle iloa, sinun ei tarvitse luopua yhdestäkään.
Riippuu täysin ihmisestä ja luonteesta, mikä toimintatapa oman omaisuuden läpikäymiselle ja ylimääräisestä tavarasta luopumiselle tuntuu itselle parhaalta. Joillekin on luontevaa käydä kerralla läpi koko omaisuus ja karsia siitä puolet, kun vaan pääsee vauhtiin.
Toiset voivat haluta antaa itselleen aikaa käydä luopumisen prosessia kaikessa rauhassa läpi – esimerkiksi Elina Puohiniemi kertoo antaneensa poislähtevien tavaroiden pinojen seistä nurkissa kaikessa rauhassa ja tehneensä tuplatarkastuksen, ennen kuin lopulta lahjoitti nämä tavarat pois.
Jos haluat lähteä tutkailemaan, millaisia vaikutuksia ylimääräisistä tavaroista luopumisella voisi olla oman asuintilasi lisäksi myös omaan mielentilaasi sekä hyvinvointiisi, tärkeintä on löytää tässäkin sinulle sopivin tapa lähestyä asiaa – ja myös käyttää prosessiin sen verran aikaa, kuin juuri sinä tarvitset.
Saatat jossain vaiheessa tulla pisteeseen, jossa koko karsimisen ajatus tuntuu täysin älyttömältä, etkä halua luopua yhdestäkään omistamastasi esineestä. Luopuminen saattaa nostaa pintaan myös odottamattomia tunnetiloja. Toivota tämä mielesi vastustus tervetulleeksi, kohtaa sen synnyttämät tunteet rauhassa, ja etene sen jälkeen kuten parhaaksi koet.
Tavaroiden karsimisprosessin ydin saattaa jossain vaiheessa muuttua fyysisestä tavarasta luopumisesta oman henkisen ”tilan” laajentamiseksi. Tämä ei ole väistämätöntä eikä välttämätöntä, mutta saattaa tapahtua siinä sivussa. Ja vaikka tätä ei tapahtuisikaan, olet joka tapauksessa raivannut fyysiseen ympäristöösi lisää tilaa itsellesi olla, elää ja hengittää.
Kirjoittaja Jenni Arbelius on intuitiivinen hoitaja, näkijä, kirjoittaja ja kouluttaja. Mielestäni elämä ja ihmisyys on viisasta ja kaunista. Ehkä siksi innostun jatkuvasti tutkimaan uusia ihmisyyden alueita, joihin haluan sukeltaa syvälle. Tutkimusretkieni tuloksia jaan eteenpäin kirjoissa, verkkokursseilla, blogiteksteissä ja keskusteluissa. Löydät minut sivuiltani www.jenniarbelius.fi
Olemme kaikki tietyllä tapaa yksin. Vain me itse voimme kokea elämän juuri niin kuin se henkilökohtaisten kokemustemme, ominaisuuksiemme ja tulkintojemme valossa todelta tuntuu. Mitä paremmin tunnemme itsemme, sen helpompaa elämän aallokoissa luoviminen ja itselle oikeiden ratkaisujen tekeminen on. Omaan itseensä on syytä suhtautua kuin parhaaseen kaveriinsa ja itseen kannattaa luoda paras mahdollinen suhde – olemmehan itse itsemme seurassa aina.
KUUNTELEMINEN
Jotta itseä voisi kuunnella, on osattava hiljentyä. Karsi kaikki ylimääräinen melu ja rasite elämästäsi. Sielun ääni on hiljainen, eikä se lähde taistelemaan huomiostasi. Siksi sille on opittava luomaan tilaa puhua ja tulla kuulluksi, päivittäin.
TUNTEET
Se miltä elämäsi tuntuu, kertoo sen, oletko onnellinen vai et. Moni on etääntynyt todellisista tunteistaan vältelläkseen ikäviä tunteita. Samalla elämästä katoavat värit ja sävyt. Kun saamme kosketuksen tunteisiimme ja opimme arvostamaan niiden koko kirjoa, tuulettamaan tunteitamme rakentavasti sekä kertomaan niistä rauhan tilasta käsin, ei elämässä ole paljonkaan asioita, joita pitäisi pelätä. Saamme lisää tilaa ja mahdollisuuksia olla ja elää, kun tulemme tutuksi tunteittemme kanssa.
EGO
Kaikilla ihmisillä on ego, se kuuluu ihmisyyteen. Ego ikään kuin varmistaa, että voimme tehdä tietoisen valinnan sen suhteen, toimimmeko pelosta vai rakkaudesta. Mitä paremmin oman varjonsa ja egonsa mekanismit tunnistaa, sen helpompaa on valita kasvu ja laajeneminen rakkaudessa.
RAJAT
Omat rajat löytää omien tunteiden kautta. Se mikä tuntuu pahalta, ylittää omat rajat. Tämä on hyvä sanoa ääneen, jotta sama meno ei jatkuisi. Myös se, mikä tuntuu hyvältä, on hyvä tunnistaa. Kun ilmaisemme ääneen sen, mistä pidämme, voimme tilata sitä lisää. Omien rajojen löytäminen ja niiden ilmaiseminen on periaatteessa yksinkertainen asia, mutta samalla se on yksi ihmisyyden ikuisuuskysymyksistä, joissa neuvottelua käydään jatkuvasti. Eikä vähiten siksi, että omat rajat muuttuvat sitä mukaa, kun itse muutumme.
RAVINTO
Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Puhdas ja omalle elimistölle sopiva ravinto auttaa keventämään myös mieltä ja tunteita. Lisäksi ruokailuun liittyvä nautinto on yksi ihmisyyden iloista parhaimmillaan!
KEHO
Omassa kehossaan oleminen on yksi yhteyden kulmakivistä. Nykymaailma keskittyy vahvasti pään ja mielen alueelle. Päässä olemisen vastapainoksi on hyvä tehdä harjoituksia, jotka tuovat tietoisuuden ja elämänvoiman kaikkialle kehoon.
LUONTO
Luonto on yksi viisaimmista opettajistamme. Mitä enemmän vietät aikaa luonnossa, sen helpompaa sinun on virittäytyä samaan rytmiin myös oman todellisen luontosi kanssa.
SEKSUAALISUUS
Seksuaalisuuteen kiteytyy aikalailla kaikki, mikä liittyy yhteyteen (tai yhteydettömyyteen). Tällä alueella voimme parhaimmillaan olla todella herkillä liittyen tunteisiin, kehoon, sieluun ja mieleen. Ja mikä parasta, seksuaalisuuden kautta voimme jakaa yhteyden kokemustamme hyvin intiimillä tavalla myös toisen kanssa.
Istumme ystävien kanssa kevätpäivästä ja kahvista nauttien. Eri ikäiset lapsemme leikkivät rannalla tehden kuka mitäkin. Nuorin on vielä sylissä ja vasta muutaman viikon ikäinen, vanhimmat pitkäkoipisia teinejä.
Aurinko tulee pilvien takaa. Me äidit käännämme kasvot valoa kohti. Lämpö tuntuu kuumana iholla.
Keskustelu kääntyy ulkonäköön liittyvään tyytymättömyyteen, jopa suruun. Yhdellä on suorien vatsalihasten erkauma, toisella kohdun laskeuma, kolmannella raskausarpien raidoittama vatsanahka, neljännellä raskauksista jäänyttä ylipainoa. Viidennen vatsa pömpöttää muuten vain.
Jos vyötärönseudulle on jäänyt vähänlaisesti jälkiä raskaudesta, sitten on rinnat. Yksi nimittää rintojaan ketunkorviksi. Toinen nahkapusseiksi. Joku on tyytyväinen rintoihin, muttei vatsaan, joku vatsaan, muttei rintoihin. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että äitiys näkyy vartalolla, ikä olemuksessa.
Hyvin viehättäviä nelikymppisiä naisia kaikki. Mistä suru? Mistä lievä itseinho?
Keskustelun jatkuessa havaitsemme, että kuin huomaamattamme vertaamme itseämme lapsettomiin kolmikymppisiin. Mainostaulujen ja muotilehtien naisiin. Vilkaisemme häpeissämme tiukkoja vatsalihaksia, pieniä peppuja, sileitä kasvoja. Nuoruutta, jossa ei ole vielä äitiyden jälkiä.
Keskustelu alkaa surullisen notkahduksen jälkeen kääntyä uuteen suuntaan. Laskemme kuinka monta lasta nämä vatsat ovat kantaneet, kuinka monen pienen jalan potkut ne ovat tunteneet. Venyneet, kun vauva kääntää oman vatsanahan alla kylkeä, potkii virtsarakkoa, pakottaa heräämään keskellä yötä ennen kuin on syntynytkään. Kuinka monta synnytystä ja leikkausta on käyty läpi, kuinka monta tikkiä kullakin on arassa paikassa, miten monia kuukausia näillä rinnoilla on imetetty vauvoista vahvoja taaperoita. Montako kertaa ahnas suu on tarttunut rintaan, repinyt ja painellut saadakseen tarpeekseen.
Mitä me häpeämme? Sitäkö, että olemme olleet raskaana, synnyttäneet ja imettäneet? Saaneet lapsia.
Lapsemme ovat jättäneet meihin jälkensä. Ilman niitä jälkiä ei olisi niitä lapsia. Emme olisi äitejä.
Puheensorina muuttuu nauruksi. Alkaa alatyylisellä huumorilla ja jatkuu lopulta huutonauruna ja niin huonoina vitseinä, ettei niitä voi toistaa.
Yhtäkkiä joku alkaa muistelemaan, miten tyytymätön oli kolmikymppisenä itseensä. Katsoi peilistä vatsaa, joka ei ollut riittävän litteä, lantiota joka oli liian leveä ja rintoja jotka olivat liian pienet. Samaan aikaan toinen muistaa tyytymättömyyden, itsekritiikkiä ja eksymisen tunteen. Miten ei silloin tajunnut, että oli ihan täydellinen?
Naurujen jälkeen tulemme siihen tulokseen, ettei mikään rumenna vanhenemista niin paljon kuin vanhenemisen vastustaminen ja sen vihaaminen. Ettei mikään himmennä äitiyden iloa niin paljon, kuin äitiyden merkkien häpeäminen.
Jos emme nyt osaa olla tyytyväisiä siihen, mitä peilissä näemme, joudumme ihmettelemään tismalleen samaa asiaa 15 vuoden päästä uudelleen. Miten emme ymmärtäneet nelikymppisinä, miten kauniita olimme. Terveitä, sileitä. Harmaitakin oli vähemmän. Ja ryppyjä. Harmittelisimme ymmärtämättömyyttämme. Emme olisi oppineet mitään.
Ihminen on merkillinen olento. Haluaa lapsia ja elämänkokemuksen mukanaan tuomaa rauhaa, viisautta ja kykyä nauraa itselleen – mutta ilman ulkoista muutosta. Ikuisesti 30.
Ja heti kun sen sanoo ääneen, se herättää niin koomisia mielikuvia, että nauramme sille ääneen. Pissat housuissa. Kirjaimellisesti.
1. Ainoa etenemistapa on se, jonka osaat etukäteen ajatella
Mieli yrittää kertoa sinulle, että ainoa mahdollinen vaihtoehto tai ratkaisu on se, jonka keksit nyt. A:sta B:hen. Mieli rajaa ulkopuolelle kaikki muut vaihtoehdot, eli et edes näe muita vaihtoehtoja. Kuinka monta kertaa asiat ovat menneet juuri niin kuin olet ajatellut, ilman että elämä on puuttunut peliin?
2. Asiat ovat mahdollisia muille, ei sinulle
Ehkä ihailet, kun muut tekevät asioita, mitä itse haluaisit. Samalla ajatuksesi kertovat taustalla syitä, miksi asiat eivät ole sinulle mahdollisia: huonot elämän eväät, liian vähän rahaa, ei sitä, ei tätä. Mutta entä jos se onkin toisinpäin: jos jokin on mahdollista jollekin muulle, niin se on mahdollista myös sinulle? Pitää vaan löytää oma tapa ryhtyä toimeen!
3. Et ole riittävän hyvä
Ja se toimeen ryhtyminen! Kuinka usein se tyssääkään siihen, että ajatus kertoo, ettet osaa jotain tai et ole riittävän hyvä? Kukaan ei koskaan ole osannut mitään syntyessään, jokainen opettelee asioita – myös lahjakkaat – ja he vasta opettelevatkin! Jos siis haluat ryhtyä mihin tahansa, aloita opettelu. NYT!
4. Mahdollisuuksilla on rajat
Mahdollisuuksilla ei ole rajoja, mutta mielellä on. Mieli haluaisi laittaa yhtäläisyysmerkin mielen ja mahdollisuuksien välille, koska mieli kykenee ymmärtämään vain se, mitä sen sisään mahtuu. Hyvä uutinen on se, että mieltä ja mielen rajoja voi venyttää tulemalla tietoiseksi noista rajoista. Mielikuvituksen kehittäminen on yksi tehokas tapa laajentaa ajatusten karsinaa.
5. Tämä hetken tilanne on loppuelämän tarina
Kuinka usein mieli syöttää ajatusta, että koska nyt ei ole mahdollista, ei koskaan ole mahdollista? Mitä jos jo tänään antaisit huomiselle mahdollisuuden: huomenna on uusi päivä ja asioilla on mahdollisuus muuttua. Näin mieli avautuu uusille mahdollisuuksille, eikä se lukitse sinua eiliseen. Koska ylihuomisen mahdollisuuksiin on uusi ovi, ja se kulkee huomisen mahdollisuuksien läpi!
Olen ollut – kuten luultavasti kaikki – erittäin hämmentävissä tilanteissa elämässäni, kykenemätön ratkaisuihin. Fiilistellyt ja tunnustellut, mitä pitäisi ja mitä haluaisin tehdä. Tapasin muutama päivä sitten ystäväni, joka pohdiskeli mahdollisen uuden työn hyviä ja huonoja puolia ja totesi tuskastuneena, ettei erota mielen analyysiin sotkeutuvan intuition ääntä. Toinen ystäväni on sapattivapaalla, koska innostamattoman duunin tekeminen ei houkuta loputtomasti kun on tunne, että olisi niin paljon enemmän annettavaa. Kuluttavan työn ohessa ei ole tilaa kuulostella, mikä tekeminen ihan oikeasti palvelisi itseä ja toisia. Tutut ja tutun tutut olivat kovasti sitä mieltä, että ystävällänihän on hommelit hyvin; ei muuta kuin uutta duunia putkeen ja ruotuun niin kuin muutkin. Häntä ahdisti, että niin monella oli mielipide hänen elämästään, mutta harvemmalla viisaita näkemyksiä.
Maailma on täynnä kaikenlaisia tulokulmia siihen, miten meidän pitäisi olla, elää ja ajatella; mikä on tervettä, epätervettä, hyvää, oikein, väärin, hölmöä tai viisasta. Uskon, että meillä kaikilla on juuri oma polkumme, näyttää se muille millaiselta hyvänsä.Oikeastaan kukaan meistä ei ole oikea tyyppi sanomaan toiselle, että tee hei näin niin hyvä tulee tai että älä tee noin, muuten menee metsään. Ajattelen, että on suurenmoisinta onnea (uskaltaa) elää niin kuin sydämessä oikealta tuntuu.
Olen ajautunut sisäisyydessäni hulluuden partaalle, kun olen yrittänyt tietää, mikä olisi parasta. En ole pöllyissäni huomannut, ettei ahdistus ole merkki siitä, että jotakin pitäisi saada nyt äkkiä ratkaistua vaan siitä, että vastustan tietämättömyyden prosessia. Vastustaminen puolestaan ilmentää, etten ihan uskalla luottaa.Pidän tosi paljon amerikkalaisen psykologi Sheryl Paulin ajatuksesta, että halu ratkaista on selvitymiskeino. Tapa ajautua mielen pörinään, jottei tarvitsisi kohdata syvempiä tunteita kuten haavoittuvaisuutta ja avuttomana olemista.
Parisuhteessani olen tämän tästä ahdistuksen kourissa. Kumppanini on rakkausaarre, yksi parhaista asioista, joita olen saanut kokea. Olen yrittänyt tietää onko ahdistus merkki siitä, että psyykessäni jokin torjuu läheisyyttä vai siitä, että kaipaan jotakin muuta – ja varsinkin itsekseni oleilua todella paljon. Mieleni kalkattaa loputonta liutaa kaikenlaisia kommentteja kuten ”kyllähän sun nyt pitäis” ja ”mitä muut ajattelee” ja ”oot aivan sekaisin ja sitoutumiskyvytön ja kiittämätön ensimmäisen maailman pulminesi”. Ajaudun nurkkaan ristivedossa, jossa pohdin, mikä kaikki psykodynamiikassani on päin mäntyä samalla kun kuulen intuitiotani joka henkäyksenomaisen yksinkertaisesti kehottaa luottamaan siihen, mitä nyt on.
Erityisesti silloin, kun kiristää tai jumittaa, on altis etsimään vastauksia ja viisautta ulkopuoleltaan, jolloin myös oma totuus saattaa jäädä hälinän alle tai epäilysten varjoon. Ahdistuksestani on kyllä ulospääsy, eikä se liity siihen, että saisin kysymyksiini vastauksen vaan siihen, että avaudun ihan toiselle taajuudelle. Syvin sisäinen ääneni sanoo, että voin valita olla kehossani läsnä aistien, tunnustellen ja kokien. Että saan olla hämmentynyt, antaa ja ottaa vastaan rakkautta, olla fiksaamatta mitään.
Intuitio on mitä suurinta tietämystä, yhteyttä ihmispersoonaani laajempaan tietoisuuteen. Yhteys pysyy yllä ja vahvistuu sisäistä tilaa luomalla. Siis valitsemalla, millaisia ääniä ja energioita sisäisyyteeni päästän ja mikä minua johtaa. Sisäisen temppelini tietoinen vaaliminen puolestaan on koko systeemilleni diippi viesti siitä, että kunnioitan itseäni ja omaa polkuani. Mitä enemmän intuitiotani kuulen, sitä enemmän elän totuuteni mukaisesti, ovat muut siitä mitä mieltä hyvänsä. Intuitioni ilmaantuu kirkkaasti ja hiljaa: useimmiten paras ratkaisu mihinkään on, etten pyri ratkaisemaan mitään. Antaudun oloon, jossa en tuumaile enkä spekuloi. Se johtaa asioiden kirkastumiseen enemmin tai myöhemmin.
Sisäisen tilan luominen tapahtuu suunnilleen näin. Tiedostan, mikä minusta tuntuu hyvältä (esimerkiksi levollisuus ja inspiraatio). Havaitsen, millaiset tilanteet ja asiat näitä tuntemuksia edesauttavat ja teen valintoja, jotka ravitsevat levollisuuttani ja inspiraatiotani. Olen itsekseni, hengittelen, syön ja liikun sen mukaan, mikä hyvältä tuntuu. Luen ja kuuntelen sydäntä sytyttäviä juttuja. Hengaan sellaisten kanssa, joiden kanssa on sydänyhteys ja vastavuoroinen energiavirtaus. En sulje silmiäni muulta maailmalta ja sen tapahtumilta enkä puristisesti pidä kiinni omasta tavastani olla, mutta valitsen mihin suuntaan tietoisuuttani ja miten käytän aikaani. Se on tarkoittanut myös etäisyyden ottamista asioihin, joista ei tule hyvä olo. Oman totuuteni kunnioittaminen, niin subjektiivista kuin onkin, on minulle itseni rakastamista in action.Kun olen raivannut totuudelleni tilaa pienemmissä asioissa, rohkeuteni on kasvanut sen toteuttamiseen myös isommissa jutuissa.
Kun arvostamme sisäistä tilaamme ja viisauttamme (johon kuuluu myös tietämättömyys, avuttomuus ja haavoittuvuus), voimme ottaa iisimmin vaikka emme juuri nyt tietäisikään pitäisikö ottaa se duunikeikka vai ei. Tai että mitä tästä elämästä vielä kehkeytyykään. Sisäisessä tilassaan voi pötkytellä menemään ja haistella ruusuja eikä tarvitse jäädä loputtomasti aidalle istumaan ja miettimään, mitä muut ajattelevat tai mitä minun nyt pitäisi. Ihmisen elämässä on kenties aina ratkaisemattomia dilemmoja – voisiko silti levähtää ja olla armollinen itselleen? Ja jos juuri nyt pitää tehdä jokin päätös tai olla tietämättömyydessä, voisiko pyhätössään tehdä itsensä kanssa diilin: hyvin se menee rakas, olen menossa mukana.
Suurimman osan elämästäni en ole pystynyt hyväksymään omaa itseäni, enkä myöskään kehoa, joka siihen kokonaisuuteen kuuluu. Tällaiset asiat on helppo kieltää ja lakaista maton alle, mutta niistä voi myös olla halutessaan avoin. Kehon kuva nykyaikana on aika erikoinen ja monesti kaukana todellisesta elämästä, ihmisten, kulttuurin ja eri ilmiöiden takia. En tiedä, mitä mieltä olet markkinoinnista ja mainonnasta, mutta minusta se on ihmeellinen maailma. Vaikka nykyisin vältyn suurimmalta tulvalta skippaamalla television, lehdet, radiot, niin en voi välttyä ympäristössäni vastaantulevilta mielikuvilta. Kehonkuva on kiehtova ilmiö, kaikkine puolineen.
Minä olen nuorempana jotenkin ajatellut, että ellen näytä Marvelin supersankarilta, en voi olla hyväksytty. En voi olla hyvä ihminen, ellen täytä jotain kriteerejä, jotka ovat lähes poikkeuksetta keksittyjä ilmiöitä. Niinpä en siis hyväksynyt, vaan kiristin, pahoinpitelin kehoa, yritin kaikkeni, jotta saisin liikkumisen kautta hyväksynnän ihmisiltä, vaikka tosiasiassa ainoa keneltä hain hyväksyntää oli oma itseni. Kaiken kurjuuden jälkeen mitä olen elämässäni keholleni tehnyt, se on antanut hellävaraisia vinkkejä, jotka lopulta muuttuivat vahvemmiksi signaaleiksi loukkaantumisten ja kipujen muodossa.
Oli muutoksen aika. Muutoksen, jossa riitänkin, jossa olen jo kokonainen vaikkakin aina keskeneräinen. Täydellinen keskeneräisenä. Ja sitten viikkojen, kuukausien, vuosien jälkeen keho oli just hyvä. Ei sen takia, miltä se näyttää tai mitä sillä pystyy tekemään, vaan oivalluksen, joka kertoi, että saamme olla omana itsenämme, vaikka emme olisikaan joka hetki supersankareita. Me riitämme ja voimme silti kasvaa ja kehittyä. Niiden ei tarvitse olla toisiaan poissulkevia asioita.
Kun hyväksyy, kivut poistuvat, keho toimii moitteettomasti ja se haluaa palvella meitä kokonaisia ihmisiä. Pelkkä keho ei mielestäni riitä, mutta ei riitä myöskään pelkkä mieli tai sieluun keskittyminen. Kokonaisuuteen kuuluu monta osaa, ei vain yksittäisiä palasia. Tämä on minun totuuteni, sen ei tarvitse olla sinun, hyväksyn senkin.
Sen sijaan, että antaisimme ulkoisten määritteen kertoa meille sen, riitämmekö, mitä jos antaisimme sen luvan tänään itse? Mitä jos rakastaisimme tätä pyhää temppeliä ja sen antamia mahdollisuuksia kokea elämää? Se on ihme, ihmeellinen lahja. Anna tulla sen voiman mikä sinussa on sisällä. Välillä se pelottaa ja ajatukset valtaavat, kuinka toiset eivät sitä hyväksy. Eikä aina hyväksykään, mutta sinä voit hyväksyä itsesi, myös tänään. Rakkautta ja voimaa, sitä me olemme.
Henkisissä piireissä monesti (huom.: yleistys) ajatellaan, että keho on vain väliaikainen kulkuneuvo. Tämä on täysin totta, mutta ei mielestäni poista sitä, etteikö siitä voisi ja kannattaisi tehdä kestävä, toimiva ja mukautumiskykyinen tähän elämään. Mikäli olemme jumalallisia otuksia, eikö meidän kehomme pitäisi olla myös jumalallinen kulkuneuvo? Ei siksi, että pitäisi, vaan koska se on mahdollista. Tähän ei ole oikeaa eikä väärää mutta toivon, että tämä antaa sinulle ärsykkeen miettiä omaa suhdettasi omaan kehoosi. Rakkautta ystävät, sinulla on upea keho mutta se monesti odottaa meidän omaa hyväksyntäämme, jotta se voi toimia entistä eheämmin. Ei tarvitse, mutta se on mahdollista. Olet upea, ole vaan!
Kurkkaa myös viimeisin haastattelu, jossa toinen Hidasta Elämää bloggari haastatteli allekirjoittanutta. Tässä minun ja Samuel Glassarin antoisa hetki.
-kirjan ohjeita.
