Hyväksytkö kehosi sellaisena, kuin se on?

Suurimman osan elämästäni en ole pystynyt hyväksymään omaa itseäni, enkä myöskään kehoa, joka siihen kokonaisuuteen kuuluu. Tällaiset asiat on helppo kieltää ja lakaista maton alle, mutta niistä voi myös olla halutessaan avoin. Kehon kuva nykyaikana on aika erikoinen ja monesti kaukana todellisesta elämästä, ihmisten, kulttuurin ja eri ilmiöiden takia. En tiedä, mitä mieltä olet markkinoinnista ja mainonnasta, mutta minusta se on ihmeellinen maailma. Vaikka nykyisin vältyn suurimmalta tulvalta skippaamalla television, lehdet, radiot, niin en voi välttyä ympäristössäni vastaantulevilta mielikuvilta. Kehonkuva on kiehtova ilmiö, kaikkine puolineen.

Minä olen nuorempana jotenkin ajatellut, että ellen näytä Marvelin supersankarilta, en voi olla hyväksytty. En voi olla hyvä ihminen, ellen täytä jotain kriteerejä, jotka ovat lähes poikkeuksetta keksittyjä ilmiöitä. Niinpä en siis hyväksynyt, vaan kiristin, pahoinpitelin kehoa, yritin kaikkeni, jotta saisin liikkumisen kautta hyväksynnän ihmisiltä, vaikka tosiasiassa ainoa keneltä hain hyväksyntää oli oma itseni. Kaiken kurjuuden jälkeen mitä olen elämässäni keholleni tehnyt, se on antanut hellävaraisia vinkkejä, jotka lopulta muuttuivat vahvemmiksi signaaleiksi loukkaantumisten ja kipujen muodossa.

Oli muutoksen aika. Muutoksen, jossa riitänkin, jossa olen jo kokonainen vaikkakin aina keskeneräinen. Täydellinen keskeneräisenä. Ja sitten viikkojen, kuukausien, vuosien jälkeen keho oli just hyvä. Ei sen takia, miltä se näyttää tai mitä sillä pystyy tekemään, vaan oivalluksen, joka kertoi, että saamme olla omana itsenämme, vaikka emme olisikaan joka hetki supersankareita. Me riitämme ja voimme silti kasvaa ja kehittyä. Niiden ei tarvitse olla toisiaan poissulkevia asioita.

keho

Kun hyväksyy, kivut poistuvat, keho toimii moitteettomasti ja se haluaa palvella meitä kokonaisia ihmisiä. Pelkkä keho ei mielestäni riitä, mutta ei riitä myöskään pelkkä mieli tai sieluun keskittyminen. Kokonaisuuteen kuuluu monta osaa, ei vain yksittäisiä palasia. Tämä on minun totuuteni, sen ei tarvitse olla sinun, hyväksyn senkin.

Sen sijaan, että antaisimme ulkoisten määritteen kertoa meille sen, riitämmekö, mitä jos antaisimme sen luvan tänään itse? Mitä jos rakastaisimme tätä pyhää temppeliä ja sen antamia mahdollisuuksia kokea elämää? Se on ihme, ihmeellinen lahja. Anna tulla sen voiman mikä sinussa on sisällä. Välillä se pelottaa ja ajatukset valtaavat, kuinka toiset eivät sitä hyväksy. Eikä aina hyväksykään, mutta sinä voit hyväksyä itsesi, myös tänään. Rakkautta ja voimaa, sitä me olemme.

Henkisissä piireissä monesti (huom.: yleistys) ajatellaan, että keho on vain väliaikainen kulkuneuvo. Tämä on täysin totta, mutta ei mielestäni poista sitä, etteikö siitä voisi ja kannattaisi tehdä kestävä, toimiva ja mukautumiskykyinen tähän elämään. Mikäli olemme jumalallisia otuksia, eikö meidän kehomme pitäisi olla myös jumalallinen kulkuneuvo? Ei siksi, että pitäisi, vaan koska se on mahdollista. Tähän ei ole oikeaa eikä väärää mutta toivon, että tämä antaa sinulle ärsykkeen miettiä omaa suhdettasi omaan kehoosi. Rakkautta ystävät, sinulla on upea keho mutta se monesti odottaa meidän omaa hyväksyntäämme, jotta se voi toimia entistä eheämmin. Ei tarvitse, mutta se on mahdollista. Olet upea, ole vaan!

DCIM100GOPRO

Kurkkaa myös viimeisin haastattelu, jossa toinen Hidasta Elämää bloggari haastatteli allekirjoittanutta. Tässä minun ja Samuel Glassarin antoisa hetki.

 

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: